SIILI SOLUTIONS OYJ PUOLIVUOTISKATSAUS H1/2013 TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIILI SOLUTIONS OYJ PUOLIVUOTISKATSAUS H1/2013 TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 21.8.2013"

Transkriptio

1 SIILI SOLUTIONS OYJ PUOLIVUOTISKATSAUS H1/2013 TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA

2 PUOLIVUOTISKATSAUS H VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin. Luonteensa vuoksi ne sisältävät epävarmuutta ja ovat alttiita yleisen taloudellisen tai toimialan tilanteen muutoksille.

3 ESITTÄJÄ Seppo Kuula, Siili Solutions Oy:n toimitusjohtaja vuodesta Kolme tutkintoa; tekninen, liiketoiminnallinen ja kaupallinen. Johtanut ICT - liiketoimintoja ja kansainvälisiä myyntiorganisaatioita vuodesta 1994 niin listatuissa kuin listaamattomissa yrityksissä Euroopassa ja USAssa.

4 PUOLIVUOTISKATSAUS H SIILI LYHYESTI Siili tuo kilpailukykyä asiakkaidensa liiketoimintaan arkkitehtuurilähtöisen tietojärjestelmäkehityksen kautta. Siilin asiakkaat ovat omien alojensa johtavia toimijoita. Suurimmat asiakkuudet ovat pankkisektorilta ja julkishallinnosta, nopeimmin kasvavat asiakkuudet vastaavasti viestintä- ja teollisuussektoreilta. Siili on asiakkaidensa luotettu neuvonantaja. Riippumattomuus, avoin rehellisyys, maan johtava arkkitehtuuriosaaminen ja ketterä projektinhallinta - niistä rakentuu Siilin ainutlaatuisuus.

5 PUOLIVUOTISKATSAUS H H1/2013 KOHOKOHDAT Liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla 22,3 % ja kannattavuus säilyi hyvänä. Kasvu rakennettiin uusasiakashankinnalla, vuoden alku oli raskas. Comvise Oy:n ostolla kesäkuussa vahvistettiin Siilin käyttöliittymäosaamista sekä asiakaspohjaa. Projektinjohtotehtävien keskittäminen Helsinkiin ja Ouluun. Organisaation ja prosessien edelleen vahvistaminen. Katsauskaudella Siilille myönnettiin ISO 9001 laatusertifikaatti. Kulttuurilla johtaminen teemaksi. Tavoitteena edelleen parantaa Siiliyhteisön hyvinvointia ja tuottavuutta, sekä ylläpitää kevyttä ohjauskulttuuria, osaavia ihmisiä arvostaen.

6 COMVISE-YRITYSOSTO Comvisen osto on jatkoa Siilin strategisten yritysostojen sarjassa. Keskeiset tunnusluvut, Comvise Oy 1-6/ / Comvisen ostolla hyödynnetään ruuhka-suomen ulkopuolelta löytyvä osaaminen ja kustannusetu. Fusion ostolla vahvistettu käyttöliittymä- ja verkkopalveluosaaminen toi Siilin markkinaan, jonka jatkumona vaaditaan natiivia käyttöliittymäosaamista. Liikevaihto, Käyttökate (EBITDA), EBITDA, % liikevaihdosta 34 % 23 % 24 % Taseen loppusumma, Lean projektiohjauksessa kyetään hyödyntämään Comvisen perustajien yli 20 vuoden kokemusta tietoliikenteen ja tietotekniikan projektien ohjauksesta. Comvise laajentaa Siilin asiakaskuntaa ja syventää Siilin tarjontaa nykyasiakkaille. Earn-Out periodi vuoden loppuun asti, sitten mahdollinen yhdistäminen yhdeksi yhtiöksi.

7 PUOLIVUOTISKATSAUS H LIIKETOIMINTA H1/2013 Pankki- ja vakuutusalan kysyntä hidastui makrotalouden epävarmuuden paineessa. Vanhat asiakkuudet kantoivat, mutta niiden tuoma liikevaihto pieneni. Käyttöliittymäosaamisen kysyntä kasvoi edelleen. Siilin osaaminen huomioitiin jo ulkomailla, teemme mm. verkkopalvelua amerikkalaiselle asiakkaalle. Informaationhallinnan osaamisen kysyntä jatkui suhteellisen tasaisena, kysyntää on pienille ja ketterille optimoinneille. Teollisuus ja Palvelut -yksikkömme toimi veturina Siilin kasvulle. Julkishallinnon kysyntä oli vakaata ja projektitoiminnan kehitystyömme tuotti tulosta projektien kannattavuuden kehityksen kautta.

8 PUOLIVUOTISKATSAUS H AVAINLUVUT Keskeiset tunnusluvut 1-6/ / Liikevaihto, Käyttökate (EBITDA), EBITDA, % liikevaihdosta 8,5 % 10,0 % 9,6 % Liikevoitto, Liikevoitto, % liikevaihdosta 7,3 % 8,5 % 8,0 % Tilikauden tulos, Tilikauden tulos, % liikevaihdosta 5,4 % 6,1 % 4,7 % Taseen loppusumma, Omavaraisuusaste, % 50,4 % 27,1 % 46,8 % Osakekohtainen tulos 0,32 0,36 0,54 Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa ** Henkilöstön lukumäärä kauden lopussa ** Suunnatuissa osakeanneissa merkityt osaketta rekisteröitiin kaupparekisteriin katsauskauden päättymisen jälkeen

9 PUOLIVUOTISKATSAUS H OSAKEKURSSIN KEHITYS 12,00 10, ,00 6, * OSAKEKURSSIN KEHITYS PÄÄTÖSKURSSIN MUKAAN * OSAKEVAIHTO (KPL) Markkina-arvo katsauskauden lopussa oli 13,2 miljoonaa euroa ja tilikauden 2012 lopussa 11,9 miljoonaa euroa. Kasvua H aikana 1,3 miljoonaa euroa eli 11 %. Listautumishetkestä markkina-arvo kasvanut yli 40% mennessä.

10 PUOLIVUOTISKATSAUS H NÄKYMÄT LOPPUVUODELLE 2013 Makrotalouden tilanne edelleen epävarma. Siilin kannalta olennaisen Suomen IT palvelumarkkinan odotetaan kääntyvän maltilliseen kasvuun loppuvuoden aikana. Siilin liiketoiminta-alueet ovat yhtä suuria, mikä tasoittaa epävarman makrotaloustilanteen aiheuttamaa kysyntävaihtelua toimialoittain. Uusasiakashankintaa vahvistetaan edelleen. Siilin kasvun ajureina odotetaan edelleen olevan modernit verkkopalvelut sekä asiakkaan liiketoimintalähtöiset tietojärjestelmien kehitystarpeet. Ketterä liiketoimintamalli luo kilpailuetua yli alan suurten toimijoiden. Comvisen yritysoston arvioidaan kasvattavan toisen puolivuotiskauden liikevaihtoa, ja koko vuoden liikevaihdon arvioidaan ylittävän hieman aiemmin asetetun 20% vuotuisen kasvutavoitteen. Comvise-yritysosto vahvistaa edelleen suhteellista kannattavuuttamme toisella vuosipuolikkaalla.

11 PUOLIVUOTISKATSAUS H TALOUDELLISET TAVOITTEET 2013 Liikevaihdon kasvutavoite hieman yli 20 % Käyttökate (EBITDA) tavoite yli 10 % Osingonjakotavoite % tuloksesta

12 SIILIN TARINA

13 SIILIN TARINA SIILI ON OSAAMISESSAAN LAAJA Käyttöliittymät Verkkopalvelut Asianhallinta Toiminnanohjaus Raportointi Tietokannat UI WEB CRM ERP BI DW Arkkitehtuurilähtöinen järjestelmäkehitys / Integraatiot

14 SIILIN TARINA SIILI ON KETTERÄ INFORMAATIONHALLINTA LEAN ARKKITEHTUURI AGILE AGILE DESIGN MOBILE FIRST & CONTENT FIRST NÄKEMYS KOKEMUS TIETOJÄRJESTELMÄOPTIMOINTI, MIGRAATIOT JA INTEGRAATIOT OHJELMISTOPROJEKTIOHJAUS RAPID PROTOTYPING SOVELLUSKEHITYS DATA DRIVEN DEVELOPMENT ASIANTUNTIJAKONSULTOINTI KÄYTTÖLIITTYMÄSUUNNITTELU

15 SIILIN TARINA SIILI ON AVOIN JA KUSTANNUSTEHOKAS Tavoitteet Osaajat Osaajaa / sprintti Aika

16 SIILIN TARINA SIILI ON RIIPPUMATON ASIAKASKOKEMUS JULKIS- HALLINTO TIETOLIIKENNE JA MEDIA FINANSSI TEOLLISUUS JA PALVELUT OMA PALVELUNKEHITYS

17 SIILIN TARINA STRATEGIAN KULMAKIVET Tuotteistus, ketterä liiketoimintamalli ja kustannustehokas toteutus. Siilin vahvuus on eri osaamisalueiden yhdistämisessä. LUOTETTU NEUVONANTAJA Osaamisen hankinta, hallinta ja kehitys. Siili-kulttuuri ja työntekijäkokemus.

18 SIILIN TARINA SIILIN KASVUN AJURIT Puolueeton, laaja tietojärjestelmä osaaminen Modernit verkkopalvelut Ydintiedon hallinta Ketteryys, ohjattavuus, kustannustehokkuus

19 SIILIN TARINA SIILI ON LUOTETTU TEOLLISUUS JA PALVELUT (2005) FINANSSI (1997) JULKISHALLINTO (2006) TIETOLIIKENNE JA MEDIA (2007)

20 KIITOS! KYSYMYKSIÄ? KOMMENTTEJA?

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin

Lisätiedot

Puolivuotiskatsaus H Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

Puolivuotiskatsaus H Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi Puolivuotiskatsaus H1 2018 Siili Solutions Oyj 14.8.2018 Timo Luhtaniemi Vastuuvapauslauseke Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Digia Oyj:n puolivuosikatsaus

Digia Oyj:n puolivuosikatsaus Digia Oyj:n puolivuosikatsaus 2019 9.8.2019 Puolivuosikatsaus 2019 1 2 3 4 5 6 Yhteenveto 1-6/2019 Liikevaihto ja -voitto Q2/2019 Tunnusluvut Liiketoiminnan kehitysaskeleet 1-6/2019 Markkinat, strategia

Lisätiedot

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digia Oyj:n tilinpäätösesitys 2018 8.2.2019 Tilinpäätösesitys 1 2 3 4 5 Yhteenveto Vuosi 2018 Strategian toteutus Markkinakehitys Tulevaisuuden näkymät Vahvan kasvun

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj 27.2.2018 Timo Luhtaniemi Vastuuvapauslauseke Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön

Lisätiedot

Siili Solutions Oyj, yhtiötiedote, 21.8.2013 kello 10.00. PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1.-30.6.2013 (tilintarkastamaton)

Siili Solutions Oyj, yhtiötiedote, 21.8.2013 kello 10.00. PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1.-30.6.2013 (tilintarkastamaton) Siili Solutions Oyj, yhtiötiedote, 21.8.2013 kello 10.00 PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1.-30.6.2013 (tilintarkastamaton) SIILI KASVAA JA ETENEE STRATEGIANSA MUKAISESTI Tammikuu - Kesäkuu 2013: Liikevaihto 9 414

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2008 28.10.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-9/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-9/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 90,4 miljoonaa

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 2018 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

Tulostiedotustilaisuus 2018 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi Tulostiedotustilaisuus 2018 Siili Solutions Oyj 27.2.2019 Timo Luhtaniemi Vuonna 2018 liikevaihdon kasvu jatkui suunnitellusti, mutta kannattavuus laski Liikevaihto 70,4 MEUR Liikevaihdon kasvu 21 % EBITDA

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

SIILIN LIIKEVAIHTO KASVOI YLLÄPITÄEN HYVÄÄ KANNATTAVUUTTA, LISTAUTUMISPROSESSI ETENEE

SIILIN LIIKEVAIHTO KASVOI YLLÄPITÄEN HYVÄÄ KANNATTAVUUTTA, LISTAUTUMISPROSESSI ETENEE Siili Solutions Oyj PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1.-30.6.2012 (tilintarkastamaton) SIILIN LIIKEVAIHTO KASVOI YLLÄPITÄEN HYVÄÄ KANNATTAVUUTTA, LISTAUTUMISPROSESSI ETENEE TAMMIKUU - KESÄKUU 2012 lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia Liikevaihto 33,4 (32,8) miljoonaa euroa Liikevoitto laski

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA

Lisätiedot

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto kasvoi hieman Liikevaihto 51,5 (50,6) miljoonaa euroa, kasvua 1,9 prosenttia V. 2012 vertailulukuihin sisältyy 3,4 MEUR sopimustuotekehitystoiminnasta kertynyttä liikevaihtoa,

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.4.2015 23.4.2015 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus 2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Keskeiset asiat vuonna 2012 Vuoden 2012 liikevaihto kasvoi 12,6 % ja oli 134,5 (2011: 119,4) miljoonaa

Lisätiedot

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 3.5.2019 Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 1 2 3 4 5 6 Yhteenveto Q1/2019 Liikevaihto ja -voitto Q1/2019 Tase ja rahoitus Henkilöstö Markkinat

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja 24.7.2008 Q2 lyhyesti Liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 48,9 (57,5) milj. euroa Toisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,8 (28,7)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös Juha Varelius, Toimitusjohtaja

SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös Juha Varelius, Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös 2007 Juha Varelius, Toimitusjohtaja 05.02.2008 SYSOPENDIGIA lyhyesti Pääkonttori Helsingissä Toimistoja Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa

Lisätiedot

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 15.3.2018 Vuosi 2017: Digian kasvu kiihtyi, liikevaihto kasvoi 11 % Timo Levoranta, toimitusjohtaja 1 Vuoden 2017 pääkohdat +11,3 % liikevaihdon kasvu 1,9 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Tilinpäätöstiedote 1-12/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Tilinpäätöstiedote 1-12/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 1.2.2013 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 100,4 (121,9) miljoonaa euroa Q4 liikevaihto 25,5 (30,2) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2011 28.10.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto laski 3,2 prosenttia Liikevaihto 91,7 (94,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015

Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015 Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 17.7.2015 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli vertailukauden

Lisätiedot

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Sysopen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1999 1(5) SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Liikevaihto Tietotekniikan asiantuntijapalveluiden kysyntä jatkui voimakkaana katsausaikana. Sysopen Oyj

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2008 05.08.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-6/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-6/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 64,8 miljoonaa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET. Lassila & Tikanoja Oyj 2

HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET. Lassila & Tikanoja Oyj 2 LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.3.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET Lassila & Tikanoja Oyj 2 YHTIÖKOKOUS 19.3.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 3 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-6/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 09.08.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 50,6 (65,7) miljoonaa euroa Q2 liikevaihto 24,5 (32,4) miljoonaa euroa

Lisätiedot

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnator vuonna 2007..Tietotekniikkamarkkinoilla hyvä kasvu, kilpailu kuitenkin kireää.tietoenator kasvoi markkinoita

Lisätiedot

Siili Solutions Oyj, yhtiötiedote, 7.3.2013 kello 10.00. TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2012 (tilintarkastettu)

Siili Solutions Oyj, yhtiötiedote, 7.3.2013 kello 10.00. TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2012 (tilintarkastettu) Siili Solutions Oyj, yhtiötiedote, 7.3.2013 kello 10.00 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2012 (tilintarkastettu) SIILI SOLUTIONS OYJ SAAVUTTI TAVOITTEENSA TILIKAUDELLA 2012 Tammi Joulukuu 2012: - Liikevaihto

Lisätiedot

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008 3.2.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2008 ja Q4/2008 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

Q tammi-syyskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-syyskuu. Liiketoimintakatsaus Q3 2018 tammi-syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2018 Detection Technology Q3: Hyvä tulos, lääketieteen sovellukset kirittivät kasvuun Heinä-syyskuu

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Ajankohtaista Rautaruukista

Ajankohtaista Rautaruukista Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015 Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015 Juha Varelius 12.3.2015 Olemme kansainvälistyvä, suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys Liiketoimintamme on jaettu kahteen: Digia Finland

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2011 11.8.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto laski 3,1 prosenttia Liikevaihto 65,7 (67,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009

Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-9/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-9/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 87,1 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.7% edellisvuodesta ja oli EUR 31.3m (EUR 19.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc IXONOS OYJ Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen LIIKETOIMINTAKATSAUS Public 23.3.2009 2 TILIKAUDEN 2009 PÄÄTAPAHTUMIA Markkinatilanne heikkeni finanssikriisiä seuranneen

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 7.2.2012 Tilinpäätöstiedote 2011 Keskeistä tammi joulukuussa 2011 Markkina-aktivitteetti oli hyvä kaikissa segmenteissä ja markkina-alueilla Q4 saadut tilaukset kasvoivat

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. Yhtiökokous 4.4.2011

Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. Yhtiökokous 4.4.2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Yhtiökokous Kohti yhtenäistä tä Lemm inkäistä Lemminkäisen johto vaihtui 1/2009 Tytäryhtiöiden fuusiot alkoivat 1 /2010 Norja yritys- kau upat, Venäjän tonttikaupat 4-6/2010

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TILINPÄÄTÖS 2016 HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TEKNOLOGINEN EDELLÄKÄVIJÄ Monipuoliset taloushallinnon ohjelmistot

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

SYSOPENDIGIA Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/ Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj

SYSOPENDIGIA Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/ Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2007 26.4.2007 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 2007 SYSOPENDIGIA Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2007 SysOpen Digia Plc in brief SYSOPENDIGIA Oyj Corporate

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 26.10.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 75,0 (91,7) miljoonaa euroa Q3 liikevaihto 24,4 (26,0) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 27.7.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 6 2016 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Piippo Oyj Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Kannattavuuden parannus ja liikevaihdon kasvu kahdessa kolmesta segmentistä. Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja. Yhtiön

Lisätiedot

Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys

Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys Etteplan Oyj Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys Sisältö Etteplan sijoituskohteena Taloudellinen kehitys Näkymät 2010 Tarkemmat taloudelliset tiedot Johtava teollisuustekniikan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2007

Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2007 Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 27 Helsinki 26.4.27 Toimitusjohtaja Sami Erviö Kannattavuus ja tilauskanta vahvistuivat merkittävästi tammi maaliskuussa Liikevaihto 19,5 miljoonaa euroa (19,4) Liikevoitto

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot