Sijoituspalveluyritykset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoituspalveluyritykset"

Transkriptio

1 Rahoitus ja vakuutus 2011 Sijoituspalveluyritykset 2011, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen kasvun hidastuminen jatkui ensimmäisellä neljänneksellä 2011 Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot olivat vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä 69 miljoonaa euroa. Palkkiotuotot kasvoivat 9 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Laskua edellisestä neljänneksestä oli noin 25 prosenttia. Sijoituspalveluyritysten tuotoista 93 prosenttia muodostui palkkiotuotoista. Tärkein palkkiotuottojen lähde oli omaisuudenhoito, joka tuotti 43 miljoonaa euroa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen sijoituspalveluyritystilastosta. Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen vuosimuutos neljänneksittäin Myös sijoituspalveluyritysten kulut kasvoivat. Merkittävin kuluerä sijoituspalveluyrityksillä on hallintokulut, joka kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 9 prosenttia kohoten 34 miljoonaan euroon. Hallintokulut muodostuvat suurimmaksi osaksi henkilöstökuluista. Toisen tärkeän kuluerän, palkkiokulujen, lisäys oli 21 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Sijoituspalveluyritysten liikevoitto ensimmäisellä neljänneksellä oli 18 miljoonaa euroa. Liikevoittoa kertyi 11 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2010 vastaavalla neljänneksellä. Sijoituspalveluyrityksiä oli toiminnassa maaliskuun 2011 lopussa 58 kappaletta, joista 38 teki voitollisen liiketuloksen. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Palkkiotuottojen rakenne neljännesvuosittain vuosina , miljoonaa euroa...3 Liitetaulukko 2. Sijoituspalveluyritysten tuloslaskelma , 1000 euroa...3 Liitetaulukko 3. Sijoituspalveluyritysten tase , 1000 euroa...3 Liitetaulukko 4. Luettelo tilaston tiedonantajista...5 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen jakauma...7 Liitekuvio 2. Liikevoitto neljänneksittäin...7 Laatuseloste: Sijoituspalveluyritykset...8 2

3 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Palkkiotuottojen rakenne neljännesvuosittain vuosina , miljoonaa euroa Palkkiotuotot yhteensä 63,06 134,67 198,23 289,49 68,63 Arvopaperinvälityksestä 9,83 18,97 28,66 44,28 9,52 Emission järjestämisestä ja takaamisesta 1,35 2,32 3,75 4,28 0,40 Omaisuudenhoidosta 34,84 73,58 109,63 166,29 42,95 Sijoitus- ja rahoitusneuvonnasta 1,69 3,19 6,80 9,95 2,92 Muut palkkiotuotot 15,35 36,61 49,40 64,69 12,84 Liitetaulukko 2. Sijoituspalveluyritysten tuloslaskelma , 1000 euroa Muutos-% Palkkiotuotot , ,7 8,8 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 904,7 226,2-75,0 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 2 500, ,0-58,1 Korkotuotot 495,2 404,2-18,4 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot ,2 96,8 Suojauslaskennan nettotulos Sijoituskiinteistöjen nettotuotot 384,4 17,5-95,4 Liiketoiminnan muut tuotot 2 982, ,2 8,7 SIJOITUSPALVELUTOIMINNAN TUOTOT , ,0 5,0 Palkkiokulut , ,8 21,4 Korkokulut 304,7 113,8-62,7 Hallintokulut , ,3 8,5 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 1 090,3 984,4-9,7 Liiketoiminnan muut kulut 4 095, ,4 1,8 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot 2,0 (Z) 1) LIIKEVOITTO (-TAPPIO) , ,7-10,7 Tilinpäätössiirrot 48,7-10 Tuloverot 5 058, ,0-4,6 Varsinaisen toiminnan voitto (tappio) verojen jälkeen , ,4-13,1 Muun kuin varsinaisen toiminnan tuotot ja kulut 6,7-269,7 (X) TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) , ,7-15,0 1) (Z) nimikkeellä ei tietoa vertailuajankohtana 3

4 Liitetaulukko 3. Sijoituspalveluyritysten tase , 1000 euroa Muutos-% VASTAAVAA Käteiset varat , ,3-24,0 Saamiset luottolaitoksilta , ,9-16,0 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 4 222, ,9 119,2 Saamistodistukset , ,1-3,8 Osakkeet ja osuudet , ,0 7,0 Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä 389, ,5 372,3 Osakkeet ja osuudet samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä , ,9-17,5 Johdannaissopimukset 16,5 (Z) 1) Aineettomat hyödykkeet 9 194, ,2-14,9 Aineelliset hyödykkeet 7 831, ,1-2,1 Osakeanti-/sijoitusosuusanti-/kantarahastoantisaamiset 1 754, ,4 Muut varat , ,3-14,7 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot , ,9 27,5 Laskennalliset verosaamiset 186,3 499,2 168,0 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,6-5,6 VASTATTAVAA VIERAS PÄÄOMA , ,6 Velat luottolaitoksille 2 112, ,8-52,6 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 2 448, ,3-27,0 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 94,0 78,2-16,8 Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitark, pidettävät velat 61,3 23,2-62,2 Muut velat , ,8-11,9 Siirtovelat ja saadut ennakot , ,9 11,8 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 802,0 582,0-27,4 Laskennalliset verovelat 1 514, ,9 42,2 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ 59,7 46,9-21,4 OMA PÄÄOMA , ,8-9,0 Osakepääoma/Osuuspääoma/ Peruspääoma , ,7 2,4 Ylikurssirahasto 7 345, ,7-0,9 Arvonkorotusrahasto Muut sidotut rahastot 1 967, ,5-20,1 Vapaat rahastot , ,0 13,9 Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,5-30,1 Tilikauden voitto/tappio , ,4-15,0 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,6-5,6 Taseen ulkopuoliset sitoumukset , ,2-87,6 Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset 1 083, ,0 28,9 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset ,0 281,2-97,7 1) (Z) nimikkeellä ei tietoa vertailuajankohtana 4

5 Liitetaulukko 4. Luettelo tilaston tiedonantajista Luettelo sisältää 1. neljännes tilastossa mukana olevat sijoituspalveluyritykset. Lisäksi näkyviin on merkitty vuonna 2011 tapahtuneet aloitukset ja lopetukset. Lopetukset voivat olla aitoja lopetuksia tai johtua sulautumisesta toiseen yritykseen. Active Hedge Advisors AHA Oy Afondo Consulting Oy AIM Capital Oy Aktia Asset Management Oy Alexander Corporate Finance Oy Alexandria Pankkiiriliike Oyj Alfred Berg Kapitalförvaltning Finland Ab Amanda Advisors Oy Amos Partners Oy Aurator Varainhoito Oy Aval Asset Management Oy Avanspartners Ab Aventum Oy BH Broker House Oy Blue White Alternative Investments Oy Bon Pankkiiriliike Oy Confido Capital Oy E.Öhman J:or Fondkommission Finland Ab Elina Pankkiiriliike Oy Elite Pankkiiriliike Oy EM Finance Oy eq Varainhoito Oy Estlander & Partners Ab Eufex Oy Finlandia Group Oyj Fortum Portfolio Services Oy Front Capital Oy GreenStream Network Oy Head Asset Management Oy Icecapital Pankkiiriliike Oy ICECAPITAL Varainhoito Oy Investo Omaisuudenhoito Oy Nordea Investment Management Ab, Suomen sivuliike Obsido Oy Optium Oy Oy Ahola & Maliniemi Partners Ab Oy Wasa Stock Adviser Ab Pohjola Corporate Finance Oy Pohjola Varainhoito Oy Power-Deriva Oy Privanet Pankkiiriliike Oy RAM Partners Oy Savon Voima Salkunhallinta Oy SEB Enskilda Corporate Finance Oy Ab SEB Gyllenberg Asset Management Ab Seligson & Co Oyj 5

6 Luettelo sisältää 1. neljännes tilastossa mukana olevat sijoituspalveluyritykset. Lisäksi näkyviin on merkitty vuonna 2011 tapahtuneet aloitukset ja lopetukset. Lopetukset voivat olla aitoja lopetuksia tai johtua sulautumisesta toiseen yritykseen. Solidus Oy Summa Capital Oy Sustainable Bankers Oy T&B Capital Oy Taaleritehdas Oy Taaleritehtaan Omaisuudenhoito Oy UB Omaisuudenhoito Oy UB Securities Oy Varainhallinta Tresor Oy VISIO Varainhoito Oy WIP Asset Management Oy Ålandsbanken Asset Management Ab 6

7 Liitekuviot Liitekuvio 1. Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen jakauma Liitekuvio 2. Liikevoitto neljänneksittäin 7

8 Laatuseloste: Sijoituspalveluyritykset 1. Tilastotietojen relevanssi Sijoituspalveluyritystilasto kuvaa Suomessa toimintaa harjoittavien sijoituspalveluyritysten toimintaa. Varsinaisten tuloslaskelman ja taseen lisäksi esitetään muita sijoituspalveluyritysten toimintaa kuvaavia tietoja. Sijoituspalveluyrityksiä tarkastellaan tilastossa itsenäisinä yrityksinä, ei konserneina. Yksikkökohtaiset tiedot ovat salassapidettäviä. Tilaston tulkinnan kannalta on tärkeää huomata, että neljännesvuosittaiset tuloslaskelmatiedot esitetään tilastossa yleensä kumulatiivisina. Siten alkuvuonna lopettaneiden sijoituspalveluyritysten tuloslaskelmat ovat tilastossa mukana kyseisen vuoden loppuun asti. Koska tase kuvaa tietyn hetken varoja ja velkoja, tasetietoja ei voida esittää kumulatiivisina, vaan tase kertoo kunkin neljänneksen päätöspäivän tilanteen. Lopettaneet sijoituspalveluyritykset putoavat siis pois tilastossa esitettävästä taseesta heti lopettamista seuraavalla neljänneksellä. Tästä erosta johtuen tilaston tuloslaskelman tilikauden voitto ei välttämättä täsmää täysin taseen tilikauden voittoon. Käytetty tilinpäätöskaava perustuu valtiovarainministeriön asetukseen luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä sekä Finanssivalvonnan em. asetusta täydentävään määräykseen. Tiedot kerätään Tilastokeskuksen ja Finanssivalvonnan yhteisenä suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta sijoituspalveluyrityksiltä. Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004/14 ) sekä Finanssivalvonnan määräykseen ja valtiovarainministeriön asetukseen. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilasto on kokonaistutkimus. Tiedot kerätään suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta sijoituspalveluyrityksiltä, näiden omistusyhteisöiltä ja ulkomaisten yritysten sijoituspalvelutoimintaa Suomessa harjoittavilta sivukonttoreilta. Tiedot kerätään sähköisesti. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilaston laatu on hyvä. Tilasto perustuu sijoituspalveluyritysten kirjanpitoon. Aineistolle tehdään tarkastusvertailuja. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Edellisen vuoden tiedot julkaistaan huhtikuussa. Ensimmäisen neljänneksen tiedot julkaistaan kesäkuussa. Toisen neljänneksen tiedot julkaistaan syyskuussa. Kolmannen neljänneksen tiedot julkaistaan joulukuussa. Tarkat julkaisupäivät näkyvät tämän sivuston kohdassa "Tulevat julkistukset". 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilasto julkaistaan neljä kertaa vuodessa verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla. Vuoden 2008 loppuun asti tiedot julkaistiin myös osana Rahalaitokset painojulkaisua. Tuloslaskelma- ja tasetietojen aikasarjat ovat saatavilla vuodesta 1999 alkaen tilaston verkkosivulla tietokantataulukkona. Lisäksi Tilastokeskus tuottaa pyynnöstä muita aikasarjoja sijoituspalveluyritysten liiketoimintaa kuvaavista luvuista. 8

9 6. Tietojen vertailukelpoisuus Tilaston tiedot ovat saatavissa vuoden 1999 alusta alkaen neljännesvuosittaisina. Vuoden 2005 alussa useimmat aikasarjat katkeavat tilinpäätöskaavan muutoksen takia. Silloin otettiin käyttöön sijoituspalveluyritysten tilinpäätösraportoinnissa uusi IAS/IFRS-tilinpäätösstandardi. Lopettaneiden yritysten käsittelyä muutettiin tilaston tuloslaskelmatietojen osalta kolmannella neljänneksellä Muutos toteutettiin takautuvasti vuoden 2006 alusta alkaen. Aiemmin lopettaneet yritykset putosivat välittömästi lopettamisen jälkeen pois tuloslaskelmatilastosta. Nyt lopettaneiden sijoituspalveluyritysten tiedot lasketaan mukaan kumulatiiviseen tuloslaskelmatilastoon aina lopettamisvuoden viimeiseen neljännekseen asti. Muutos ei vaikuta tasetietoihin. Muutos parantaa peräkkäisten neljännesten vertailua vuoden sisällä. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilasto on tuotettu vallitsevan tilinpäätösstandardin mukaisesti ja on vertailukelpoinen muihin sijoituspalveluyritysten tilinpäätöstilastoihin nähden. Tilastossa sijoituspalveluyrityksiä tarkastellaan itsenäisinä yrityksinä, ei konserneina. 9

10 Rahoitus ja vakuutus 2011 Lisätietoja Hilkka Jaatinen (09) Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö Susanna Laine (09) Lähde: Sijoituspalveluyritykset, Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tilastokeskus, myyntipalvelu PL 2 C TILASTOKESKUS puh. (09) faksi (09) ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN X (pdf)

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2012 Sijoituspalveluyritykset 2012, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto laskivat ensimmäisellä neljänneksellä 2012 Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2011 Sijoituspalveluyritykset 2011, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen kasvuvauhti nopeutui toisella neljänneksellä 2011 Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2010 Sijoituspalveluyritykset 2010, 3. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen kasvu hidastui kolmannella neljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot olivat

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2009 Sijoituspalveluyritykset 2009, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten tuotot ja voitot supistuivat voimakkaasti ensimmäisellä neljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2009 Sijoituspalveluyritykset 2009, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten tuottojen ja voittojen väheneminen hidastui toisella neljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2010 Sijoituspalveluyritykset 2010, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen suotuisa kehitys jatkui ensimmäisellä vuosineljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2013 Sijoituspalveluyritykset 2013, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta huhti-kesäkuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2013 Sijoituspalveluyritykset 2013, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta tammi-maaliskuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2013 Sijoituspalveluyritykset 2012, 4. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten tulokset paranivat vuonna 2012 Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 84 miljoonaa euroa vuonna 2012.

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2010 Sijoituspalveluyritykset 2009, 4. neljännes, vuositilinpäätös Sijoituspalveluyritysten tulokset paranivat vuonna 2009 Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 67 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2014 Sijoituspalveluyritykset 2014, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2015 Sijoituspalveluyritykset 2015, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 41 miljoonaa

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2015 Luottolaitosten tilinpäätökset 2014, 3 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 4 prosenttia vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2015 Luottolaitosten tilinpäätökset 2015, 1 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2015 Luottolaitosten tilinpäätökset 2015, 2 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui hieman edellisvuodesta vuoden 2015 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

Henkilöstörahastot 2007

Henkilöstörahastot 2007 Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Henkilöstörahastot 2008

Henkilöstörahastot 2008 Rahoitus ja vakuutus 009 Henkilöstörahastot 008 Henkilöstörahastojen arvo 41 miljoonaa euroa vuonna 008 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 41 miljoonaa euroa vuonna 008. Rahastojen arvo laski

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa

Lisätiedot

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa

Lisätiedot

Valtion takaukset. Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 2009 lopussa. 2009, 3. vuosineljännes

Valtion takaukset. Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 2009 lopussa. 2009, 3. vuosineljännes Julkinen talous 29 Valtion takaukset 29, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 29 lopussa Valtion takauskanta oli 18,8 miljardia euroa syyskuun 29 lopussa. Uusia valtion takauksia

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2012 Luottolaitosten tilinpäätökset 2012, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2012 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 11 prosenttia vuoden 2013 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2012 Luottolaitosten tilinpäätökset 2012, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui 10 prosenttia vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2012, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottolaitosten tilinpäätökset 2011, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskatteen vuosimuutos 38 prosenttia vuoden 2011 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottolaitosten tilinpäätökset 2011, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate lähti kasvuun vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2010 Luottolaitosten tilinpäätökset 2010, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien liikevoitto kasvoi kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2010 kolmannella

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottolaitosten tilinpäätökset 2011, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskatteen vuosimuutos 22 prosenttia vuoden 2011 neljännellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Kaupan varastotilasto

Kaupan varastotilasto Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottolaitosten tilinpäätökset 2009, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2009

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottolaitosten tilinpäätökset 2009, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskatteen supistuminen jatkui toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2010

Verot ja veronluonteiset maksut 2010 Julkinen talous 2011 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 42,1 prosenttia vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009 Julkinen talous 2010 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009 Kuntien taloustilanne heikkeni huomattavasti viime vuonna Kuntien menojen voimakas kasvu yhdessä verotulojen heikon kehityksen kanssa

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007

Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007 Rahoitus ja vakuutus 2008 Luottokortit 2007 Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007 Suomessa oli 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007. Aktiivisten korttitilien

Lisätiedot

Kaupan varastotilasto

Kaupan varastotilasto Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun

Lisätiedot

Luottokanta 2009, 2. neljännes

Luottokanta 2009, 2. neljännes Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottokanta 2009, 2. neljännes Antolainauskanta 206 miljardia kesäkuun lopussa Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen myöntämien antolainojen

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkisyhteisöjen menot kasvoivat ja tulot pienenivät vuoden 2008 4. neljänneksellä Julkisyhteisöjen tulot

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2010 Luottolaitosten tilinpäätökset 2009, 4. vuosineljännes Rahoituskatteen supistuminen ja arvonalentumistappiot heikensivät pankkien tuloksia vuonna 2009 Kotimaisten pankkien liikevoitto

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottolaitosten tilinpäätökset 2009, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate ja liikevoitto alenivat kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli

Lisätiedot

Luottokanta 2009, 4. neljännes

Luottokanta 2009, 4. neljännes Rahoitus ja vakuutus 2010 Luottokanta 2009, 4. neljännes Kotitalouksien luottokanta 98 miljardia vuoden 2009 lopussa Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen kotitalouksille

Lisätiedot

Luottokorttimyynti väheni ja korttien luottotappiot kasvoivat vuonna 2009

Luottokorttimyynti väheni ja korttien luottotappiot kasvoivat vuonna 2009 Rahoitus ja vakuutus 2010 Luottokortit 2009 Luottokorttimyynti väheni ja korttien luottotappiot kasvoivat vuonna 2009 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 7,3 miljardia euroa vuonna 2009.

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot lisääntyivät vuonna 2010

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot lisääntyivät vuonna 2010 Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottokortit 2010 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot lisääntyivät vuonna 2010 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 7,9 miljardia euroa vuonna

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 29.2.2008 31.12.2007 alkaen AS SEGMENTTIKOHTAINEN TATU (IFRS) Neljännesvuosittain Palautuspäivä:

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011 Rahoitus ja vakuutus 2012 Luottokortit 2011 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,3 miljardia euroa vuonna 2011.

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010 Julkinen talous 2011 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010 Kuntien taloustilanne ennakoitua parempi vuonna 2010 Manner-Suomen kuntien rahoitusasema parani huomattavasti vuonna 2010. Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011 Julkinen talous 2012 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011 Kuntien taloustilanne heikkeni vuonna 2011 Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus rahastoyhtiön, sijoitusrahaston ja vaihtoehtorahaston tilinpäätökseen sisältyvän tuloslaskelman

Lisätiedot

Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes

Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes Palkat ja työvoimakustannukset 2009 Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes Tuntipalkka metsänhoitotöissä oli 12,43 euroa 2. neljänneksellä 2009 Metsätyöntekijöitä oli vuoden 2009 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 1. neljännes

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 1. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 1. neljännes Energian hinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan kotimaisten lämmöntuotannon polttoaineiden hintojen nousu on ollut pienempää verrattuna tuontipolttoaineisiin.

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Oikeus 2010 Velkajärjestelyt 2009, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Vuoden 2009 aikana jätettiin käräjäoikeuksiin 2 922 yksityishenkilöiden

Lisätiedot

Luottokortit 2008. Luottokorttimyynti kohosi yli 8 miljardiin vuonna 2008

Luottokortit 2008. Luottokorttimyynti kohosi yli 8 miljardiin vuonna 2008 Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottokortit 2008 Luottokorttimyynti kohosi yli 8 miljardiin vuonna 2008 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,2 miljardia euroa vuonna 2008. Edellisvuoteen verrattuna

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2012

Verot ja veronluonteiset maksut 2012 Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Luottokortit 2012 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,9 miljardia

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2013

Verot ja veronluonteiset maksut 2013 Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,2 miljardia euroa.

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 3. neljännes

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 3. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 3. neljännes Energian hintojen nousu jatkui Liikenteessä ja lämmityksessä käytettävät energian hinnat nousivat merkittävästi tämän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2014

Verot ja veronluonteiset maksut 2014 Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 : 19.10.2004 Ålandsbanken Abp Pörssitiedote 19.10.2004 klo 09.00 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 Tarkastelukausi lyhyesti Konsernin liikevoitto

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2009

Moottoriajoneuvokanta 2009 Liikenne ja matkailu 2010 Moottoriajoneuvokanta 2009 Ajoneuvokanta kasvoi 3,6 prosenttia vuonna 2009 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2009 päättyessä 5 128 067 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 246 414. Autojen

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 2. neljännes

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 2. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 2. neljännes Energian hinnat nousivat Liikenteessä ja lämmityksessä käytettävät energian hinnat nousivat tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes

Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen EMU-velka nousi vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen nimellishintainen EMU-velka kasvoi vuoden

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2010 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2009, 4. neljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset vähenivät loka-joulukuussa Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu tavaramäärä

Lisätiedot

Alexandria Pankkiiriliike Oyj Y-tunnus 1063450-9. Tilinpäätös

Alexandria Pankkiiriliike Oyj Y-tunnus 1063450-9. Tilinpäätös Alexandria Pankkiiriliike Oyj Y-tunnus 1063450-9 Tilinpäätös 1.1.2014-31.12.2014 Alexandria Pankkiiriliike Oyj Sisällysluettelo Toimintakertomus 1-7 Tuloslaskelma 8 Tase 9-10 Rahoituslaskelma 11 Konsernituloslaskelma

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Janne Heusalan kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot