Palvelut yrittäjille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelut yrittäjille"

Transkriptio

1 Palvelut yrittäjille

2 Hyvä jäsenyrittäjä On monia syitä, miksi kannattaa olla Suomen Yrittäjien jäsen. Jäsenyritysten enemmistö liittyy jäseneksi edunvalvonnan vuoksi. Toinen tärkeä syy ovat järjestön tarjoamat neuvontapalvelut, joita myös käytetään paljon. Jäsenistämme jopa 96 prosenttia on valmis suosittelemaan jäsenyyttä muillekin. Suomen Yrittäjät on pienten ja keskikokoisten yritysten etu- ja palvelujärjestö. Tehtävämme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen edellytyksiä sekä rakentaa Suomesta yrittäjyyden yhteiskunta. Yrittäjän ääni kuuluu päätöksenteon kaikilla tasoilla. Vaikuttamisen välineenä on kolmiportainen järjestörakenne: kotikunnan yrittäjäyhdistys, aluejärjestö ja keskusjärjestö Suomen Yrittäjät, yhdessä toimialajärjestöjen kanssa. Vaikuttamisen lisäksi käytössäsi ovat monipuoliset jäsenpalvelut, kuten lakineuvonta, jäsentiedotus, koulutus ja verkkopalvelut, sekä yhteistyökumppanien tarjoamat jäsenedut. Toivotamme joukkoomme kaikki yrittäjät, oletpa ollut yrittäjänä pitempään tai vasta ryhtynyt yrittäjäksi. Järjestömme yrityksen joukkoon kuuluu niin yksinyrittäjiä kuin työnantajayrityksiäkin kaikilta toimialoilta. Suomen Yrittäjät on myös väylä erilaisten yrittäjien väliselle yhteistyölle ja kokemusten vaihtamiselle. Yrittäjät ovat toisilleen tärkeä voimavara ja tiedonlähde. Tule sinäkin mukaan! Jyrki Mäkynen puheenjohtaja p Minna Sillanpää toimitusjohtaja p

3 Suomi tarvitsee menestyviä yrityksiä. Yrittäjien yhteisen toiminnan tuloksia Yrittäjyyteen ja riskinottoon kannustava yhdenkertainen osinkoverotus on säilynyt muutospaineista huolimatta. Yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä sosiaaliturva on parantunut. Verotili on vähentänyt yritysten byrokratiaa. Velkajärjestelyn maksuohjelma lyhenee yrittäjälle uusi alku nopeammin. Yhä useampi kunta arvioi toimintansa yritysvaikutuksia. Yhä useampi kunta on uudistanut palvelurakenteitaan mm. ostopalveluiden ja palvelusetelien käyttöä laajentamalla. Yrittäjyysopetus ja kasvatus on vahvistunut koulutuksen eri asteilla. Tavoitteitamme ovat myönteisen yrittäjyysilmapiirin vahvistaminen kuntien ja kuntayhtymien vastuulla olevien palvelumarkkinoiden kehittäminen siten, että yrittäjien osallistumismahdollisuudet paranevat vaikuttaminen kuntavaaleissa siten, että yrittäjien asema kuntapolitiikan seurauksena kehittyy suotuisasti hallitusohjelman verolinjausten mahdollisimman hyvä toteutus yrittäjien kannalta. Suomen Yrittäjien tavoitteisiin voi tutustua tarkemmin Yksi maksu. Koko ketjun edut. Suomen Yrittäjät jäsenjärjestöineen vaikuttaa kunnissa, alueilla ja valtakunnallisesti. Yrittäjän ääni kuuluu päätöksenteon kaikilla tasoilla, kuten kuntien elinkeinopolitiikassa, lakien valmistelussa ja viranomaisten ohjeita tehtäessä. Päätöksillä luodaan yrittäjän arjen puitteet. Ne ovat myös tärkeitä yrittämisen kannustavuuden ja yrittäjän jaksamisen tekijöitä. tähän joukkoon kannattaa kuulua! 400 paikallisyhdistystä, 21 aluejärjestöä, 53 toimialajärjestöä yli jäsenyritystä työnantajayritystä 11/2011 Jäsenyyden kautta olet koko järjestöketjun vaikuttamisen, ajankohtaisen tiedon ja monipuolisten palvelujen piirissä! 3

4 Monipuolista opastusta ja neuvontaa Maksutonta puhelinneuvontaa Suomen Yrittäjien jäsenille: Yritysjuridiikka ja yleisneuvonta Maksukyvyttömyys yhtiömuodot konkurssi kuluttajansuoja yrityssaneeraus kirjanpito ja tilintarkastus velkajärjestely tietosuoja luottotiedot riitojen ratkaisu sovintomenettely Ympäristö ympäristönsuojelu Sopimusoikeus ympäristövahingot yrityksen sopimukset jätehuolto toimitussopimukset viranomaisvelvoitteet kiinteistöt ja rakentaminen kuljetus ja liikenne Sukupolven- ja omistajanvaihdokset verotus Verotus perintöoikeus arvonlisäverotus uuden omistajan löytäminen elinkeinoverotus Yrityspörssi henkilöverotus Koulutus Yrittäjän sosiaaliturva yrittäjien kouluttautumismahdollisuudet ja eläkkeet koulutuksen rahoittaminen sairaus yrittäjätutkinnot työterveyshuolto yrittäjän oppisopimus työkyvyttömyys henkilöstökoulutus työttömyys työpaikallaoppimisen järjestelyt Työelämän juridiikka ja TES-neuvonta työsuhteet työaika palkkataulukot työehtosopimusten sisältö, yleissitovat sopimukset työnantajamaksut YT-laki Ulkomaankauppa EU ja ulkomaankauppa idänkauppa USA:n kauppa, latinalaisen Amerikan kauppa kansainvälinen neuvontaverkosto lähes 30 maassa Markkina-, teollis- ja kilpailuoikeus kilpailu julkiset hankinnat tekijänoikeus IT-oikeus patentit, tavaramerkit, mallisuoja ym. Neuvontapalvelun asiantuntijoiden kanssa voit keskustella kaikista yritystoiminnan ongelmista. Kysy alueellisista neuvontapalveluista omasta aluejärjestöstäsi! 4

5 Valtakunnalliset neuvontapalvelut Soita arkisin kello maksuttomaan neuvontapalveluun, puhelusi yhdistetään asiantuntijalle! Suomen Yrittäjien maksuton puhelinneuvonta vastaa vuosittain noin neuvontapyyntöön. Järjestön omien asiantuntijoiden lisäksi käytössäsi on sadan asiantuntijan verkosto. Puhelinneuvonnassa saat opastusta mm. yhtiöoikeudellisissa kysymyksissä, sopimuksissa, verotuksessa, yrittäjän sosiaaliturvassa, työsuhteissa tai sukupolven- ja omistajanvaihdoksissa. Neuvontapalvelu on tarkoitettu vain jäsenyrityksille, joten varaudu kertomaan jäsennumerosi soittaessasi. Jäsennumeron löydät jäsenkortista, jäsenlehden osoitelipukkeesta tai jäsenmaksulaskusta. Älä jää painimaan yritystoimintaan liittyvän ongelman kanssa yksin, ota rohkeasti yhteyttä hoidetaan homma kuntoon! Suomen Yrittäjien neuvontapalveluhenkilöstöä syksyllä

6 Alueelliset neuvontapalvelut Soita arkisin (06) Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien neuvontapalvelut: Älä jää painimaan yritystoimintaan liittyvän ongelman kanssa yksin, ota rohkeasti yhteyttä hoidetaan homma kuntoon! Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien neuvontapalveluun voi soittaa arkisin klo tai pyytämällä yhteydenottoa osoitteesta Neuvontapalvelun asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät Yrittävä Lakeus -jäsentiedotteesta tai Neuvontapalvelu Baltianmaiden ja Venäjän lainsäädäntö Lakiasiainneuvonta Laatu-, ympäristö- ja TTT-järjestelmäpalvelut Liikkeenjohdon konsultointi Mentorointipalvelut ja Business Mentorien valmennukset Rahoitus-, sijoitus-, ja vakuutusneuvonta Omistajanvaihdospalvelut Patentti- ja muut tuotesuojauspalvelut Perintäneuvonta Tietorikollisuuteen liittyvä neuvonta Tuotteiden ja palveluiden kehittäminen Veroneuvonta Yrityssaneerausneuvonta Internet-markkinoinnin neuvonta Talousneuvonta Kansainvälisyysasiantuntijat Suomen Yrityskummit ry:n Etelä-Pohjanmaan yhteyskummit 6 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien henkilökunta: vasemmalta toimitusjohtaja Minna Sillanpää, kehityspäällikkö Tommi Ylimäki, järjestösihteeri Carita Pänkälä-Myllykoski, tiedottaja Kirsi Kuusisto sekä edessä toimistosihteeri Tuula Marttala.

7 ! Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien verkko- ja tiedotuspalvelut Etelä-Pohjanmaan Yrityspörssi Etelä-Pohjanmaan Yrityspörssin kautta paikallisetkin yrityskauppailmoitukset saavat huomattavaa näkyvyyttä myös valtakunnan tasolla. Yrittäjälahjat helposti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät on kehittänyt yrittäjille, yrityksille, yrittäjäjärjestöille ja yrittäjiä lähellä oleville yhteisöille laadukkaita, Y-logolla varustettuja yrittäjälahjoja tarjoavan palvelun. Yrittäjän koulutuskalenteri Tietojen ajantasaistaminen sekä uuden tiedon hankkiminen ovat elinehto menestyvälle yritykselle. Etelä-Pohjanmaalla on runsaasti yrityksille suunnattua koulutustarjontaa. Koulutuskalenteri on verkkopalvelu, joka edesauttaa näiden kahden tahon kohtaamista. Kansainvälistymisen avuksi Vientikeskus.fi -sivujen tavoitteena on toimia ohjeistuksena kansainvälisten toimintojen suunnittelussa ja toteutuksessa. POHJALAINEN YRITTÄJÄ 9 numeroa vuodessa. Julkaistaan myös osoitteessa Yrittävä LAKEUS 1 π 2012 Tässä numerossa mm. Jäsenedut 2012 Talousnäkymiä INFOSSA mm.: tärkeitä lukuja 2012 kilometrikorvaukset YRITTÄVÄ LAKEUS sisältäen Yrittäjäinfon 6 numeroa vuodessa. 7

8 Verkkopalvelut Yrittajat.fi on luotettava lähde yritystoimintaa koskeviin kysymyksiin, yrittäjien edunvalvontaan ja Suomen Yrittäjien palveluihin. Jäsennumerolla kirjautumalla pääset hyödyntämään kaiken sivuilla tarjottavan tiedon. Suomen Yrittäjien verkkosivujen kuudesta eri osiosta saat tietoa ja neuvoja yritystoiminnan haasteisiin. Alla lyhyt kuvaus sivujen runsaasta tarjonnasta. Suomen Yrittäjät Suomen Yrittäjien edunvalvonnan tavoitteet, lausunnot ja tutkimukset. Päivitä jäsentietosi, tutustu jäsenetuihin, hyödynnä koulutus- ja neuvontapalvelut ja hae jäsenbanneri yrityksesi kotisivuille. Käytä hyväksesi Suomen Yrittäjien palvelut ja edut! Yritystoiminnan ABC Keskeinen tieto yritystoiminnasta tiivistetyssä muodossa. Jäsenyrittäjä saa sivuilta esimerkiksi käytännönläheisen hankintalakioppaan, tietoa immateriaalioikeuksista, käytännön ohjeita liikeaikalain tulkintaan ja puhelimessa tehtyjen sopimusten käsittelyyn, ideoita ja näkemyksiä markkinointiin sekä yrityksille tärkeää ympäristötietoa. Työnantajan ABC Työnantajayrittäjän käytännönläheinen tuki arkeen. Sivuilta saat muun muassa suositut työsuhdelomakkeet ja palkkataulukot. Tietoa kaikista työsuhteen keskeisistä säädöksistä, kuten palkanmaksusta, lomista, työnantajamaksuista, työturvallisuudesta ja työsuhteen päättämisestä. Verot ja rahat Olennainen tieto verotuksesta ja rahaliikenteestä. Tarjolla on kattavat tietopaketit muun muassa SEPA-euromaksualueesta, verotilistä ja rakennusalan käännetystä arvonlisäverosta. Löydät myös ohjeita taantuman varalle ja tietoa eri rahoituslähteistä. Yrittäjä ihmisenä Apua oman jaksamisen ylläpitoon ja tulevaisuuden turvaamiseen. Sivuilla on kattavat tiedot esimerkiksi yrittäjän sosiaaliturvasta, työterveydenhuollosta ja eläkkeistä. Hyödynnä yrittäjän oman työhyvinvoinnin arviointilomaketta ja tarkista sosiaaliturvasi taso sosiaaliturvalaskimella. Minustako yrittäjä Tietopankki yrittäjyyttä harkitsevalle. Sivut tarjoavat opastusta yritysidean kehittämiseen, yrityksen perustamiseen, rahoitusvaihtoehtoihin ja yhtiömuodon pohtimiseen. Hyödynnä sivuja, jos puhut yrittäjyydestä kotikuntasi koululaisille ja opiskelijoille. 8

9 Jäsenenä saat enemmän tietoa yritystoimintaan ja yrittämiseen vaikuttavista asioista seuraa aktiivisesti tiedottamistamme. Parhaan hyödyn yrittajat.fi-sivuston tarjonnasta saat kirjautumalla sivuille jäsennumerollasi. Vain jäsenten saatavilla olevasta materiaalista löytyvät esimerkiksi työsuhdelomakkeet, palkkataulukot ja laajat tietopaketit niin verotuksesta kuin työsuhteisiin liittyvästä lainsäädännöstäkin. Yrityshaku Yrityshausta löydät yli luotettavan ja palveluhaluisen yrityksen tiedot. Hakemiston tiedot perustuvat Suomen Yrittäjien jäsenrekisteriin, ja näkyvyyden saavat kaikki jäsenyritykset halutessaan. Päivitä omat tietosi ajan tasalle osoitteessa Yrityspörssi Yrityspörssi on maanlaajuinen kauppapaikka yrityksen ostoa ja myyntiä suunnittelevalle. Ilmoittaja saa näkyvyyttä Yrityspörssin lisäksi myös muilla yrityskauppasivustoilla. Yrityspörssi-kauppapaikka julkaistaan lisäksi Yrittäjäsanomissa ja Kauppalehdessä. Yrittäjähuoltamo Yrittäjähuoltamolla saat opastusta ja neuvontaa henkilöturvaan liittyvissä asioissa. Henkilökohtaisella huoltotestillä voit kartoittaa, ovatko elintapasi kunnossa ja vakuutusturvasi ajan tasalla. Löydät meidät Facebookista Osallistu keskusteluun, kommentoi ja ideoi Suomen Yrittäjien Facebook-sivuilla. Keskustelu käy kuumana, joko olet mukana? Etsi itsellesi sopivimmat jäsenedut Löydä itsellesi parhaat Suomen Yrittäjien palvelut helppokäyttöisen jäsenpalvelukoneen avulla. Kirjautumalla jäsennumerollasi yrittajat.fi-verkkopalveluun pääset hyödyntämään kaiken sivuilla tarjottavan tiedon yritystoiminnassasi! 9

10 tiedotuspalvelut trendikäs lukuelämys YrittÄJÄ Arvostettu ammattilehti yrittäjälle, yrittäjäperheelle ja jokaiselle, joka on kiinnostunut yrittäjyydestä ja sen toimintaympäristöstä. Tilaa hyödyllistä tietoa ja taitoa, kuusi numeroa vuodessa jäsenetuhintaan 35 + alv 9 %. Tilausmaksun voi vähentää yritysverotuksessa. YrittÄJÄSANOMAt Tabloid-kokoon uudistunut Suomen Yrittäjien jäsenlehti. 10 kertaa vuodessa ajankohtaisia yrittäjäuutisia jäsenetuna. Suomen Yrittäjien lisäksi aluejärjestösi ja paikallisyhdistyksesi tiedottavat aktiivisesti. tuhti lakipaketti YrittÄJÄiNFO Tiedote ajankohtaisista yritystoimintaan vaikuttavista lakiasioista. Hyödyllistä lakitietoa ymmärrettävässä muodossa. Yrittäjäinfon ruotsinkielinen versio ilmestyy viisi kertaa vuodessa Företagarnyckeln-lehden yhteydessä. BiSNEKSEt AJAN tasalla YRITTÄJÄKALENTERI 2012 Jaetaan jäsenlehden mukana. 10 /media

11 Koulutuspalvelut Suomen Yrittäjät kouluttaa tule mukaan! Jäsenetu jäsenyritysten edustajille on % koulutustemme normaalihinnoista. Koulutuksesta saa uutta virettä, varmuutta ja osaamista! Suomen Yrittäjien koulutuksista saa hyödyllistä tietoa ymmärrettävästi, käytännönläheisesti, innostavasti ja kannustavasti. Kouluttajamme ovat alansa asiantuntijoita ja osaajia, usein pienyrittäjiä itsekin. Koulutuksissa kohtaa muiden pienyritysten väkeä, joilla on samankaltaisia haasteita. Koulutustarjonnassamme on teemaseminaareja ja lyhytkoulutuksia erikokoisille ryhmille. Ajantasainen koulutuskalenterimme verkossa: /koulutus. tutustu myös oman aluejärjestösi koulutustarjontaan! Ammattikirjallisuus Suomen Yrittäjien jäsenille on tarjolla ajankohtais- ja ammattikirjallisuutta. Kirjoittajina ovat arvostetut alansa ammattilaiset. Voit hankkia kirjallisuutta itsellesi jäsenetuhintaan osoitteesta /kirjallisuus. Yrittäjäristit ja Ansioristit Yrittäminen on kova laji. Suomen Yrittäjät haluaa antaa tunnustusta yrittäjille ja yrittäjyyden hyväksi toimineille myöntämällä anomuksesta yrittäjäristejä. Näitä ovat Yrittäjäristin Suurristi, Yrittäjäristin Timanttiristit ja Yrittäjäristit. Timanttiristejä myönnetään 50, 40 ja 30 vuoden yrittäjätoiminnasta. Yrittäjäristejä myönnetään kultaisena 20 vuoden, hopeisena 10 vuoden ja pronssisena 5 vuoden yrittäjätoiminnasta. Yritys voi muistaa henkilökuntaansa Yrittäjäristejä vastaavilla Suomen Yrittäjien Ansioristeillä. Ne on tarkoitettu tunnustukseksi yrityksen palveluksessa ansioituneille henkilöille. Ansioristit sopivat jaettaviksi esimerkiksi yrityksen merkkivuoden kunniaksi tai henkilön omana merkkipäivänä. Lisätietoa ja hakulomakkeet osoitteessa /palkitsemistuotteet. SEMiNAArit 2012 Laki- ja työsuhdepäivät ajankohtaiset lakiuudistukset konkreettista työsuhdetietoa käytännön kokemuksia ja esimerkkejä Sukupolven- ja omistajanvaihdosseminaari omistajanvaihdosprosessi: henkinen valmistautuminen ja käytännön toimet yritysten omistuksen järjestelyt verosuunnittelu Johda ja markkinoi -seminaari asiakashankinnan ja markkinoinnin kehittäminen työyhteisön motivoiva johtaminen liiketoiminnan ja talouden johtaminen Ajankohtaisveropäivä tilinpäätös 2012 yritysverotus arvonlisäverotus ennakkoperintä Yrittäjän veroseminaari tilinpäätös ja tilintarkastus uudet lait ja lakimuutokset käytännön esimerkkejä 11

12 Alueelliset jäsenedut EtElÄ-POHJANMAAN YrittÄJiEN OMAt JÄSENEdut Jäsenenä Sinulla on mahdollisuus alentaa merkittävästi kuluja hyödyntämällä valtakunnallisia ja alueellisia jäsenetuja. Keskiarvo on satojen eurojen hyöty. Tarkemmat tiedot löydät tai Yrittäjien oma maksuton yrityshakupalvelu löytyy osoitteesta: Jäsenetuasioissa palvelemme Sinua numerossa (06) tai (09) AAMiAiSEtu E-lASKuEtu + MAStEr CArd Seinäjoen Sokos Hotellit, Lakeus ja Vaakuna tarjoavat Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenille tuntuvan alennuksen hotelliaamiaisesta: Yrittäjien sopimushinta on 8 /hlö hotellin noutopöytäaamiaisesta. Sopimushinta on voimassa vuonna 2012 ja edun saa jäsenkorttia esittämällä. E-lasku ilman käyttöönottomaksua ja 12 kk ilman kuukausimaksuja, etu / vuosi laskujen määrästä riippuen E-maksu ilman käyttöönottomaksua (tällä hetkellä normaali hinta 200 ) ja ensimmäiset 12 kk käyttömaksut puoleen hintaan (tällä hetkellä normaali hinta 25 /kk), etu 350 / vuosi Nordea Business Master Card kortti ensimmäinen vuosi ilman vuosimaksua, etu 40 /vuosi EliSAEtu Elisa tuo tuottavuutta liiketoimintaan ja elämyksiä vapaa-aikaan. Tarjoamme Suomen Yrittäjien jäsenille merkittäviä rahanarvoisia etuja. Esimerkiksi Elisa Maksupäätepalveluun myönnämme jäsenetuna avausmaksun, ensimmäiset kolme kuukautta kuukausimaksuista sekä kuittirullapaketin veloituksetta. Edun arvo on yhteensä 182,50 201,40 euroa. Lue lisää Elisa Maksupäätepalvelusta sekä muista jäseneduistamme osoitteessa /yedut Jäsenedut saat käyttöösi Yrittäjäasiakaspalvelustamme sekä Yrittäjäpalvelupisteistämme: Soita Yrittäjäasiakaspalveluumme: arkisin 8:00 16:30 (mpm/pvm) Varaa henkilökohtainen tapaaminen lähimpään Yrittäjäpalvelupisteeseen: tai soita HOtEl EXPrESS -Etu Puolita hotellikustannuksesi kotimaassa ja ulkomailla! Henkilökohtaisella Hotel Express-kortilla yövyt 50 % alennuksella kaikissa yhteistyöhotelleissamme. Näitä hotelleja löytyy tällä hetkellä Suomesta 85 kappaletta ja maailmalta 141 eri maassa yli Hotel Express-kortin hinta on Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenille vain 121,50 /12 kk (+alv) Hinta norm. 162 /12 kk (+alv). Kortin hinnan säästät takaisin nukkumalla 2-3 yötä! Älä nuku onnesi ohi! Tilaa korttisi jo tänään: Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät (06) Jäsenhotellit löydät osoitteesta: 12

13 ILMOITUSetu Yritysmediapalveluetu Laajakaistaetu Ilkka tarjoa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenyrityksille ilmoitustilaa tiistaisin 1,47 /pmm. Lisätietoja yrittäjien jäsenedusta saat Ilkan ilmoitusmarkkinoinnista p. (06) tai sähköpostitse Palvelut.ilkka.fi helpottaa maakunnan yritysten sähköistä markkinointia. Se on uudenlainen hakemistopalvelu, jossa yrittäjät itse tiedottaa asioistaan verkossa vaikka päivittäin. Hakukoneoptimointi on huomioitu suunnitteluvaiheesta saakka, ja näin ollen hakukoneet löytävät yrittäjien markkinointiviestit erinomaisesti! Tutustu os. palvelut.ilkka.fi ja liity mukaan. Lisätiedot Tero Haveri, puh Liittyminen maksaa 150. Lisäksi palvelusta veloitetaan kuukausimaksu 17 /kk. Nyt kannattaa liittyä, sillä jäsenyrittäjiltämme ei veloiteta kahden kuukauden kuukausimaksuja (voimassa saakka). Anvia tarjoaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenille laajakaistan erikoishintaan: Liittymänopeus Hinta /kk (alv 0 %) 768/512 kbit/s 23,00 (ei uusmyyntiä) 1M/512 kbit/s 24,50 (ei uusmyyntiä) 5M/1M 29,00 10M/2M 35,00 24M/2M 36,50 Lisätietoja Anvian tietoturvapaketti yrittäjälle -yrityksen tietoturva-asiat kerralla kuntoon. Työasematurva, palomuuri, sähköpostin virustorjunta sekä roskapostisuodatus -10 % normaalihinnoista Tietotekniikan ylläpitopalvelu pienyrittäjälle Ketterä 1-5 tietokoneen ylläpitopalvelu alk. 20 /kk. Toteuttajina Anvian it-ammattilaiset. Anvian palvelupaketti pienyrittäjälle Anvian palvelut kätevästi muutaman hengen yrityksille säästösi jopa 325 Anvia kaapeli-tv-etu Uuden kaapelikortin avaus sekä ensimmäinen vuosimaksu 0. Edun arvo 49 ja se koskee myös uusia rinnakkaiskortteja. Edun saat hyödynnettyä näyttämällä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenkorttisi Anvian myymälässä. Lisätietoja uusista eduista sekä hinnoittelusta saa Anvian yritysmyynnistä: Puskantie 18, Seinäjoki, puh. (06) Japo laajakaista-liittymä. Tiedustelut APO-palvelut, p , Kauppakatu 10, Alajärvi tai 13

14 Alueelliset jäsenedut VAKUUTUSETU Vakuutus korvaa, jos koneet kaatuvat - mutta meneekö koko firma nurin, jos itse kompastut? Entä miten käy perheesi toimeentulon? Tapiolassa yrittäjän elämää käsitellään kokonaisuutena. Kilpailukykyinen ratkaisu suojaa sinut, yrityksesi ja perheesi. Tilaa maksuton riskikartoitus osoitteessa tapiola.fi/omaturva. Palvelemme myös numerossa (ma-pe 8-18). Jos olet alle 45-vuotias yrittäjäjärjestön jäsen, kysy lisätietoja yrityksen maksuttomasta investointisuojasta ja terveystarkastuksesta osana Yrittäjän Omaturva -vakuutusta. Yrittäjän elämä. Se on paljon muutakin kuin työtä. Lisätietoja tapiola.fi/omaturva tai Alavus, Alajärvi ja Ähtäri paikallispalvelupäällikkö Raili Kosonen p Edustajat: Alavus Juha Pyylampi p Aleksi Saartoala p Alajärvi Jarmo Ojajärvi p Rauno Lamminen p Ähtäri Juha Lampinen p Seinäjoki edustaja Tuomas Keto p paikallispalvelupäällikkö Juha-Pekka Lipponen p edustaja Jussi-Petteri Ikola p Kauhajoki paikallispalvelupäällikkö Jari Laine p paikallispalvelupäällikkö Juha Peltoniemi p Lapua edustaja Veli-Matti Holkkola p edustaja Jyrki Ojalammi p edustaja Pertti Helenius p perintäetu SVEA PERINTÄ Ei vuosimaksua (etu 110 ). Maksuhuomautukset veloituksetta.maksuton vapaaehtoinen perintä, sisältää mm. puhelinperinnän. Lakineuvontapalvelu SVEA RAHOITUS Monipuoliset factoring- / laskutuspalvelut. Joustava laskujen osto -palvelu, vuosimaksusta -50 % (etu 50 %).Myynnin osamaksurahoitus. Verkkokaupparahoituksen WebPay -palvelu kuluttajille sekä yrityksille Lisätietoja palveluista ja jäseneduista yhteyspäällikkö: Päivi Somero p , tai 14

15 puhelinetu Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenet saavat verottomista paikallis-, kauko- ja ulkomaanpuhelujen hinnoista huomattavia alennuksia seuraavasti: kaukopuheluista 30 % ulkomaanpuheluista 22 % paikallispuheluista (ppm) 27 % paikallisverkkomaksusta (pvm) 9 % lankapuhelimesta matkapuhelimiin soitetuista puheluista 19 % Kaikki hinnat alv. 0 % Lisätietoja uusista eduista sekä hinnoittelusta saa Anvian yritysmyynnistä: Puskantie 18, Seinäjoki, puh. (06) , Alajärven Puhelinosuuskunta kaukopuheluista 30 % alennusta ulkomaanpuheluista 23 % alennusta paikallispuheluista 20 % Jos jäsenalennukset eivät ole vielä voimassa, tilaa sopimuslomake puh. (06) sähköetu ENERGIAKESKUS OY Kilpailuta sähkösi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien sähköpoolissa! Perustarkastelua varten riittää, että yrittäjä lähettää myynti- ja siirtolaskukopion faksilla numeroon Asiantuntijamme ottaa teihin yhteyttä jatkotoimia varten. Palvelu sisältää: valtakirjalla hankimme sähkönkäyttötiedot ja kilpailutamme sähkön puolestanne kilpailuttamisen jälkeen esittelemme vaihtoehdot, jonka jälkeen voitte itse päättää toimittajan kiinnitämme sopimushinnan mahdollisimman edulliseen aikaan Palkkio on porrastettu sähkökäytön ja sopimuksen pituuden mukaan: käyttöpaikan vuosikulutus on alle kwh, palkkio 50 /sopimusvuosi käyttöpaikan vuosikulutus on kwh kwh, palkkio 100 /sopimusvuosi käyttöpaikan vuosikulutus on kwh kwh, palkkio 150 /sopimusvuosi käyttöpaikan vuosikulutus on kwh kwh, palkkio 250 /sopimusvuosi Näitä suurempien kohteiden sähkön kilpailuttamisesta tehdään erillinen tarjous. Hyödynnä sähköetusi ja saavuta moninkertainen säästö sähkön hinnassa. Kysy tarkemmin sähkökaupan asiantuntijoiltamme: Risto Kananoja p tai Tapani Mäkelä p

16 Alueelliset jäsenedut Tuotestart-palveluetu viestintäetu Kuntokeskusetu TuoteStart-ohjelma on yksi Ely-keskuksen tuotteistetuista asiantuntijapalveluista ja sen tavoitteena on auttaa yrityksiä tuote- tai palveluideoiden jalostamisessa, kehittämisessä ja kaupallistamisessa. Jäsenetuna Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät maksaa 50 % TuoteStart-palvelun 1. päivän hinnasta: TuoteStart esiselvitys maksaa henkilöasiakkaalle 100 TuoteStart esiselvitys maksaa pienelle yritykselle (alle 50 työntekijää) 200 euroa TuoteStart esiselvitys maksaa keskisuurelle yritykselle ( työntekijää) 300 euroa Lisätietoja Keksintöasiamies Tapani Saarenpää p TuoteStart konsultit Ahti Hakala p Erkki Petäjä p Viestintä yrityksen menestystekijäksi. Yritys tarvitsee hyvin suunniteltua viestintää koko elinkaarensa ajaksi. Tehokas viestintä auttaa yritystä erottumaan ja vaikuttamaan, saavuttamaan tunnettuutta, asiakkaita ja myyntiä. Esimiesten viestintä ja hyvin hoidettu tiedonkulku vaikuttavat työn sujumiseen, työilmapiiriin ja tuloksiin. Viestintätoimisto Tenho tarjoaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenyrityksille vuoden 2012 jäsenetuna viestinnän kartoituksen, jossa selvitämme viestinnän toimivuuden ja sen kehittämistarpeet (jäsenedun arvo 240 ). Tarjoushinnat koskevat korkeintaan 10 hengen yrityksiä. Tenhon viestintäpalveluja Viestintäkartoitus, kesto 4 tuntia, alv (jäsenetu 240 ) Sisäinen lisäselvitys, 1 työpäivä, alv Viestintäsuunnitelmat, sopimuksen mukaan Viestintäpalvelut, sopimuksen mukaan Yrittäjä, kun tarvitset viestinnän ammattilaisen näkemyksen yrityksesi kehittämiseen, ota yhteyttä ja hyödynnä jäsenetusi! Viestintätoimisto Tenho Ky Matinkatu 2, FRAMI D, Seinäjoki tai Härmän Kylpylä tarjoaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenille: Majoittuminen ryhmähintaan: 50 /hlö, sisältäen majoituksen, aamiaisen sekä kylpylän käytön (norm. 60 /hlö) FantasiaTYKY-päivä Härmässä, alkaen 30 /hlö (norm. 33 /hlö) Kysy lisää Härmän Kylpylän myyntipalvelusta p

17 vr-junaetu Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenet saavat Helsinkiin tai Tampereelle menevien junien normaalihintaisista lipuista noin 20 % alennuksen (tarkemmin alla olevassa hinnastossa). Alennus on voimassa InterCity- ja Pendolino-junissa extra (ent. 1-luokka)- tai ekoluokissa (ent. 2. lk). Liput varataan Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimistosta p. (06) hyvissä ajoin ennen matkaa, postitusaika huomioiden. Lippu on voimassa noin kuusi kuukautta. Lipun hintaan sisältyvä istumapaikka varataan lipussa olevasta puhelinnumerosta tai VR:n kuluttajakaupasta osoitteesta Jäsenetuhinnat ( , sis. alv.): Seinäjoki-Helsinki peruslippu eko 43,00 (VR halvin 50,69 - etu min 15,2 % - VR kallein 56,73 - etu max 24,2 %) Seinäjoki-Helsinki joustava lippu ekstra 58,00 (VR halvin 68,43 - etu min 15,2 % - VR kallein 76,59 - etu max 24,3 %) Kauhava-Helsinki peruslippu eko 46,10 (VR halvin 52,33 - etu min 11,9 % - VR kallein 60,37 - etu max 23,6 %) Kauhava-Helsinki joustava lippu ekstra 62,40 (VR halvin 70,64 - etu min 11,7 % - VR kallein 81,50 - etu max 23,4 %) Seinäjoki-Tampere peruslippu eko 25,70 (VR halvin 27,10 - etu min 5,2 % - VR kallein 32,61 - etu max 21,2 %) Seinäjoki-Tampere joustava lippu ekstra 36,45 (VR halvin 36,59 - etu min 0,4 % - VR kallein 44,02 17,2 %) Tervajoki-Helsinki peruslippu eko 46,50 (VR halvin 52,82 - etu min 12,0 % - VR kallein 64,63 - etu max 28,1 %) Vaasa-Helsinki peruslippu eko 50,20 (VR halvin 56,93 - etu min 11,8 % - VR kallein 66,82 - etu max 24,9 %) Parkano-Helsinki peruslippu eko 36,25 (VR halvin 41,70 - etu min 13,1 % - VR kallein 41,70 - etu max 13,1 %) Huomaathan, että lippuja käytetään edelleen 1 kpl / suunta (suunta vapaa). Ne käyvät kaikkiin juniin junatyypistä riippumatta. Etua voivat käyttää jäsenyrittäjät, heidän perheenjäsenensä sekä työntekijänsä. Tilaajana ja laskun saajana on jäsenyritys. Valitettavasti emme voi lunastaa meiltä ostettuja, käyttämättömiä junalipppuja takaisin. Emme myöskään hyvitä junalippuja, joiden voimassaolo on päättynyt. 17

18 Valtakunnalliset jäsenedut VAKuutuKSEt tietotekniikkapalvelut Fennia tarjoaa 45 %:n alennuksen ja 70 %:n lähtöbonuksen yksityiskäyttöisen henkilö- ja pakettiauton laajaan Fenniakaskoon sekä keskeytysvakuutuksen maksutta. Yrittäjän Henkilöturvaa täydentämään saat maksutta ryhmätapaturmavakuutuksen. Uutuutena voit valita yrityksellesi laajennetun oikeusturvavakuutuksen. Saat useimmista kodin ja perheen vakuutuksista 20 %:n alennuksen sekä heti suurimman Fenniabonus-alennuksen 14 % tai 24 %. Edut koskevat uusia alkavia vakuutuksia. Jos olet jo Fennian asiakas ota yhteys Fenniaan etujesi tarkistamiseksi. Tarkemmat tiedot jäseneduista ja vakuutuksista: /suomenyrittajat, yrittajat.fi -jäsensivuilta kirjautumalla jäsennumerolla tai Fennian Yrittäjäpalvelusta p MAtKAViEStiNtÄ JA tietoliikennepalvelut HAKuPAlVElut Tarjoamme Suomen Yrittäjien jäsenille merkittäviä rahanarvoisia etuja. Esimerkiksi Elisa Yrityspotin kokoluokista 1 5 myönnetään jäsenetuna 25 %:n alennus kuukausimaksuista. Edun arvo on valitsemastasi kokoluokasta riippuen 156 eurosta jopa 720 euroon vuodessa! Elisa Yrityspotti on koko yrityksen käyttöön tuleva puhepooli, jossa kaikki mobiililiittymät käyttävät yhtä pakettia. Paketista veloitetaan yksi kuukausimaksu. Elisa Yrityspotti sekä muut jäsenedut osoitteessa /yedut. Lisätiedot: Elisan Yrittäjäasiakaspalvelu: p ark mpm/pvm. Varaa henkilökohtainen tapaaminen lähimpään Yrittäjäpalvelupisteeseen: soita p tai /ajanvaraus. Finder on jäsenten käytössä veloituksetta osana yrittajat.fi -verkkopalvelua! Jäsenyritykset voivat tehdä kuukausittain sata Finder-hakua ilmaiseksi, kun kirjaudut yrittajat.fi -jäsensivuille omalla jäsennumerollasi. Suomen Yrittäjien jäsenenä saat lisäksi Kuka soittaa -palvelun käyttöösi hintaan 0,45 /haku norm. 0,8 /haku tai 4,90 /kk norm. 6,90 /kk. Lähetä KUKA tekstiviestinä numeroon ja saat palvelun 30 päivän maksuttomaan koekäyttöön. Lisätietoja: Fonectan asiakaspalvelusta p tai fi IT-palvelutalo Vetonaula tarjoaa jäsenetuna jatkuvan alennuksen tietotekniikkapalvelusta. Jäsenyrityksille 80 euron kiinteällä kuukausihinnalla käyttöön laadukkaat, yrityskäyttöön tarkoitetut laitteet, ohjelmat ja palvelut. IT-Reppu -palvelu kattaa pienen yrityksen koko tietotekniikkatarpeen, ja siihen sisältyy muun muassa Hewlett-Packard yrityssarjan laadukas kannettava tietokone, Microsoft Windows 7 Professional ja Offi ce ohjelmistopaketti, Microsoft Exchange -sähköpostipalvelu ja kalenteri, F-Secure hallinnoitu yritystietoturvapalvelu, automaattinen tietojen varmuuskopiointi suomalaiseen konesaliin, Helpdesk- ja etätukipalvelu ja koko Suomen kattava huoltoverkosto käytössä ilman eri veloitusta, uusi kannettavasi toimitetaan täysin käyttövalmiina työpisteellesi missä vain Suomessa. Palvelun valtakunnalliset kumppanit: Hewlett-Packard Oy, Microsoft Oy ja F-Secure Oyj. Lisätiedot: tai p Pyydä palvelutarjous mainitse viestissä SY-jäsennumero ja yrityksen Y-tunnus. 18

19 /jasenedut MArKKiNOiNti SY:n jäsenetuna saat ensimmäiseen MTV3.fi -verkkokampanjaasi 10 % lisänäyttöjä. Valtakunnan kolmanneksi suosituimmassa verkkopalvelussa voi mainostaa valtakunnallisesti tai keskittää mainonnan talousalueellesi. Televisiossa voit olla liikkuvan kuvan keinoin mukana Suomen suurimmissa puheenaiheissa joko valtakunnallisesti tai tarkasti kohdentaen omalla talousalueellasi. Kysy, miten helposti ruutuun pääsee tai käväise Spotissa osoitteessa Lisätiedot: tai soita p rekrytointi Jäsenyrityksille 50 %:n alennus työpaikkailmoituksesta Uranus.fi :ssä, joka on yksi Suomen suosituimmista ura- ja rekrytointisivuista. Jäsenetuhinta on alv normaali hinta 480. Jäsenedun saa jättämällä ilmoituksen Uranus.fi -sivuilta kohdasta Työnantaja - Jätä ilmoitus. Alennuskoodiksi tulee merkitä maksuvaiheessa SYuranus2012 ja jäsennumero sille varattuun kenttään. Ilmoitus maksetaan luottokortilla tai verkkopankissa. Lisätietoja: p tai AutOt Säästä aikaasi ja anna yritysautopalvelumme hoitaa autotarpeesi. SY:n jäsenenä saat mm. merkkikohtaiset jäsenalennukset, huolto- ja varaosaedut jäsenkortilla, autojen nouto- ja sijaisautopalvelut erikoisehdoin, huoltoleasingpalvelut LaakkonenLeasing jäsenetuhintaan. Autovalikoimamme löytyy lähemmin osoitteesta Lisätietoa jäseneduista: p , AutOVuOKrAuS Jäsenyrityksille 15 %:n alennus kaikista Suomessa tapahtuvista vuokrauksista. Alennus myönnetään sivustolla ilmoitetuista autonvuokraushinnoista. Alennus koskee myös kaikkia tarjoushintoja, mutta ei lisäpalveluja. Alennus ei koske pre-paid tuotteita. Lisätiedot ja varaukset: tai Europcar-varauspalvelu p tai AutOPESu SY:n jäsenyrityksille autopesuetu Shell HelmiSimpukoissa 20 % normaalihintaisista autopesuista. Tarkemmat tiedot SÄHKö Jäsenyritys saa jäsenetuna 5 %:n alennuksen Skapat Energia Oy:n kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesta palvelumaksusta. Jäsenedun saa käyttöön jäsenkortista löytyvällä jäsennumerolla. Skapat Energia Oy tarjoaa Suomen Yrittäjien jäsenille sähkönhankinnan ja energiatehokkuuden asiantuntijapalvelut sopimushintaan! Skapat Energia Oy rakentaa vuoden 2012 aikana SY:n jäsenille tarkoitetun sähkönhankintapoolin. Lisätietoa: p , 19

20 Valtakunnalliset jäsenedut POlttOAiNEEt JA lämmitysöljyt laivamatkat Suomen Yrittäjien jäsenkortin magneettiraidalla käteisalennus 2,2 snt/litra sis. alv bensiinistä ja dieselöljystä sekä 10 % Teboil voiteluaineista ei yli 10 l astiat. Teboil Yrityskortilla bensiinistä ja dieselöljystä 2,7 snt/litra sis. alv sekä voiteluaineista ei yli 10 l astiat, autokemikaaleista, nestekaasusta sekä pesuista 10 %. Teboil Yrityskortilla tehdyistä ostoista ei peritä korkoa eikä tilinhoitomaksua. Edut eivät koske nettohintapohjaisia Teboil Express-automaattiasemia eivätkä D-automaattiasemia. Ohjeet yrityskortin hakemiseen saat kirjautuessasi yrittajat.fi -sivuille jäsennumerolla. Lisätietoja: korttiasiantuntija Anne-Maria Juhala p tai Teboil Lämmitysöljy ja moottoripolttoöljy kilpailukykyiseen Suomen Yrittäjien sopimushintaan. Kysy hintatarjous ja tilaa numerosta suomeksi p tai ruotsiksi p Tilaukset myös Kerro tilauksesi yhteydessä SY:n jäsennumero ja että kyseessä on jäsenetu. Kertatoimituksen vähimmäismäärä on litraa. Neste Oil Yrityskortilla alennusta Neste-asemilta bensiinistä ja dieselistä 2,5 snt/ litra sis. alv, laskutuksen yhteydessä asemakohtaisista vähittäismyyntihinnoista. Etu ei koske Neste Oil Express -verkostoa. Perusalennuksen lisäksi jäsenyrityksien raskaankaluston Truck-verkoston sopimushinnat määritellään asiakaskohtaisesti. Suoratoimituksina laadukkaat Neste Oil -voiteluaineet, -kemikaalit, -nestekaasut ja -polttonesteet asiakaskohtaisin sopimushinnoin. Lisätietoja: Neste Oil Yrityskortista sekä muista tuotteista Neste Oil asiakaspalvelunumerosta p Ohjeet yrityskortin hakemiseen saat kirjautuessasi yrittajat.fi -sivuille jäsennumerolla. YRITYSKÄYTTÖÖN tarkoitetuista ryhmä- ja kokousmatkoista sekä kaikesta liikematkustuksesta 10 %:n alennus. Lisätiedot ja varaukset: ryhmä- ja kokousasiakkaat p , mainitse varauksen yhteydessä Suomen Yrittäjien asiakasnumero YKSITYISMATKUSTAJANA pääset Suomen Yrittäjien jäsenenä Club One -kantaasiakasohjelmaan suoraan Silver-tasolle. Edun saaminen edellyttää rekisteröitymistä Club One -kanta-asiakasohjelmaan, katso liittymisohjeet yrittajat.fi -sivuilta jäsennumerolla kirjautumalla. Lisätietoa eduista yksityismatkustajana: Liittyminen osoitteessa /erikoisliittyminen, mainitse Suomen Yrittäjien asiakasnumero Viking Line tarjoaa jäsenetuhintaisia laivamatkoja riippuen matkasta ja matkustusajankohdasta. Hintatiedot, alennuskoodit ja matkavaraukset yrittajat.fi -jäsensivulta. Risteilyissä online-varaukset yrittajat.fi -jäsensivujen tai kautta. Matkavaraukset myös Viking Linen myyntipalvelusta p ,64 / vastattu puhelu + pvm/mpm. Reittimatkan varaus tulee tehdä jäsenyrityksen nimellä, jäsenyys ja alennuskoodit mainittava varausta tehdessä. Käytä reittimatkojen varaamiseen tuotetunnusta FVYRI sekä Suomen Yrittäjien jäsenille tarkoitettua asiakasnumeroa

Olemme äänesi ja kumppanisi kaikkeen yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Olemalla aktiivinen saat maksimaalisen hyödyn kuulumisestasi järjestöömme.

Olemme äänesi ja kumppanisi kaikkeen yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Olemalla aktiivinen saat maksimaalisen hyödyn kuulumisestasi järjestöömme. Äänesi ja kumppanisi Mikkelin Yrittäjät on yrittäjien etujärjestö, joka toimii paikallisesti lähellä Sinua. Olemme jäsenmäärällä mitaten Suomen suurimman elinkeinoelämän etujärjestön Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 59 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Tekoja yrittäjyyden puolesta. Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen

Tekoja yrittäjyyden puolesta. Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen Tekoja yrittäjyyden puolesta Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen 1 Suomen Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt

Lisätiedot

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille Voimassa 1.1.2016 alkaen 2016 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden

Lisätiedot

Opin oven ja Savon Yrittäjien yhteistyö

Opin oven ja Savon Yrittäjien yhteistyö Opin oven ja Savon Yrittäjien yhteistyö Mia Hakulinen 1 Yrittäjillä on tärkeä rooli yhteiskunnan rattaiden pyörittämisessä Yritysten lukumäärän (263 001 kpl) jakautuminen kokoluokittain vuonna 2008 Keskisuuret

Lisätiedot

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000 Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Isokyrö. Kuntaraportti

Isokyrö. Kuntaraportti Isokyrö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kauhava. Kuntaraportti

Kauhava. Kuntaraportti Kauhava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Seinäjoki. Kuntaraportti

Seinäjoki. Kuntaraportti Seinäjoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vimpeli. Kuntaraportti

Vimpeli. Kuntaraportti Vimpeli Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

VR laski hintoja pysyvästi. Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen

VR laski hintoja pysyvästi. Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen VR laski hintoja pysyvästi Uudet hinnat ja tuotteet 16.2.2016 alkaen Tärkeää tietoa uusista lipputuotteista matkatoimistoille Sisällysluettelo Uudet ja edulliset VR lipputuotteet Lipputuotteet matkatoimistoverkkokaupassa

Lisätiedot

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Eepos -kirjastojen aineistokuljetukset kahden vuoden optio

Eepos -kirjastojen aineistokuljetukset kahden vuoden optio TARJOUSPYYNTÖ Hankinnan kohde Eepos -kirjastojen aineistokuljetukset 1.2.2017 31.12.2018 + kahden vuoden optio 1.1.2019 31.12.2020 Hankinnan kohde on Kirjastoaineistokuljetukset Eepos -kirjastojen välillä

Lisätiedot

Krannit -kirjastojen, Lakia -kirjastojen, YTY -kirjastojen aineistokuljetukset 1.1.2015 31.12.2015.

Krannit -kirjastojen, Lakia -kirjastojen, YTY -kirjastojen aineistokuljetukset 1.1.2015 31.12.2015. KORJAUSILMOITUS TARJOUSPYYNTÖ Hankinnan kohde Tässä korjatussa tarjouspyynnössä on muutettu hankintasopimuksen voimassaoloaikaa sekä jatkettu tarjouskilpailun määräaikoja kuten kysymysten esittämisaikaa,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Työnantajien aamukahvit

Työnantajien aamukahvit Työnantajien aamukahvit 7.10.2014 TE-toimiston rekrytointipalvelut Kehittämispäällikkö Jouni Korhonen 1 TE-palvelut.fi - Suomen eniten käytetty rekrytointipalvelu TE-toimiston (TE-palvelut.fi) Avoimet

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 OKL/PS-piiri Sähkötarjoukset 2017 10.11.2016 1/3 Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 Omakotiliiton Pohjois-Savon Piiri pyysi jälleen jäsentarjoukset alueen keskeisiltä sähköyhtiöiltä ensi vuotta

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika 5.4.2016 kello 13.00 Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio tarkastus

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Toiminta-ajatus ja tehtävä toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen ja parantaminen.

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

STUL:N NEUVONTAPALVELUT

STUL:N NEUVONTAPALVELUT STUL:N NEUVONTAPALVELUT KUN TARVITSET LUOTETTAVIA NEUVOJA, SÄHKÖ- JA TELE- URAKOITSIJALIITON ASIANTUNTIJAT OVAT PALVELUKSESSASI. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry PL 55 (Harakantie 18 B) 02601 ESPOO

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

suunnittelussa Tiedotustilaisuus 3.9.2014 Uudenmaan TE-toimisto, Leppävaara

suunnittelussa Tiedotustilaisuus 3.9.2014 Uudenmaan TE-toimisto, Leppävaara 3D-tulostaminen ja palvelut suunnittelussa Tiedotustilaisuus 3.9.2014 Uudenmaan TE-toimisto, Leppävaara Koulutusten toteuttajat Tilaaja: Uudenmaan ELY-keskus Valvoja: Uudenmaan TE-toimisto Koulutuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 1 Toimintasuunnitelma 2017 Jyväskylän Yrittäjät 2 Toimintasuunnitelma 2017 SISÄLLYS TOIMINTASUUNNITELMA 2017... 3 1. JYVÄSKYLÄN YRITTÄJIEN ARVOPOHJA... 3 1.1 Arvot... 3 1.2 Missio...

Lisätiedot

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille 2017

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille 2017 Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille 2017 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden asiantuntija. Tarjoamme

Lisätiedot

Edulliset vaalipaketit

Edulliset vaalipaketit Edulliset vaalipaketit Hyödyntämällä kampanjassasi Kalevan kaikkia medioita tavoitat äänestäjät kattavammin ja kampanjasi jää paremmin mieleen. Valitse valmiista esimerkkipaketeista tarpeisiisi ja budjettiisi

Lisätiedot

STARTIAN YHTEISTYÖVERKOSTOSSA MUKANA

STARTIAN YHTEISTYÖVERKOSTOSSA MUKANA MIKÄ ON STARTIA? Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startia yksi Suomen 32 uusyrityskeskuksesta toimii osana Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKia uusien yrittäjien neuvontapalvelut seitsemän kunnan alueella käytettävissä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Julkaisija: Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Isokatu 4, 90100 Oulu puhelin 010 322 1980 ppy@yrittajat.fi www.ppy.fi SISÄLLYS POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT

Lisätiedot

Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen, Turku 2016

Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen, Turku 2016 Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen, Turku 2016 Koulutusten toteuttajat Tilaaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus Valvoja: Varsinais-Suomen TE-toimisto Koulutuksen järjestäjä: Primetieto Oy Hakijat: Varsinaissuomalaiset

Lisätiedot

Kärkihankkeet 2013. Luonnos 15.1.2013

Kärkihankkeet 2013. Luonnos 15.1.2013 Kärkihankkeet 2013 Luonnos 15.1.2013 Ajankohtaista edunvalvonnassa 2013 Mitat & massat Polttoaineveron palautusjärjestelmä Tiemäärärahat ja Ollilan työryhmä Tavaraliikennelain voimaantulo Työaikadirektiivin

Lisätiedot

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi. Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,

Lisätiedot

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön PINS MasterCard -koulutusmateriaali Vain myyjän käyttöön 2 PINS MasterCard PINS-ohjelman lippulaiva! Pinssejä kahdesti, kun asiakas maksaa PINS MasterCard -kortilla! PINS-kumppanin myöntämät pinssit Lisäksi

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Kortti toimii yli 1600 S-ryhmän toimipaikassa

Kortti toimii yli 1600 S-ryhmän toimipaikassa Kortti toimii yli 1600 S-ryhmän toimipaikassa Polttonestekauppa Päivittäistavarakauppa Käyttötavarakauppa Matkailu- ja ravitsemiskauppa Rautakauppa (KT) 2016-2017 S-ryhmän osuuskauppojen autokauppa 2 Ei

Lisätiedot

Kauhajoki. Kuntaraportti

Kauhajoki. Kuntaraportti Kauhajoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma YT-rules Oy. YT-rules Oy 1/11

Liiketoimintasuunnitelma YT-rules Oy. YT-rules Oy 1/11 Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 YT-rules Oy YT-rules Oy 1/11 YT-rules Oy 2/11 Perustiedot ja osaaminen Sukunimi Etunimi Kankaanpää Timo Osoite Iiriksentie 7 B 2 Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta

Lisätiedot

Ilmajoki. Kuntaraportti

Ilmajoki. Kuntaraportti Ilmajoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus Yhteenveto tuloksista

Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus Yhteenveto tuloksista Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto tuloksista Taustamuuttujat: Ikä Taustamuuttujat: Jäsenlaji Taustamuuttujat: Työtilanne Jäsenpalvelut ja -edut J1. Miten hyödyllisenä pidät TEKin

Lisätiedot

Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen

Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen 7.2.2017 Pyry Huhtanen Pienet yritykset tarvitsevat suuria yrityksiä enemmän käteistä, sillä niiden kyky tuottaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 15.4.2016 Etelä-Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ SML: POHJAMAA PIIRI PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ 19.7.2015 TULOKSET METSÄSTYSLUODIKKO Alkuk. Loppuk. Yhteensä 1. Raja Tiia Jalasjärvi 80 73 153 1. Rauma Sami VS-VA 94 90 184 2. Seppälä Lauri Orismala 92 86 178

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET

DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET DNA Kotiluuri -liittymä on perinteisellä kiinteällä lankaliittymänumerolla matka viestinverkossa toimiva liittymä. Voit soittaa minne tahansa ja siihen voi soittaa mistä vain,

Lisätiedot

INFRA-ALAN VAHVA VAIKUTTAJA POHJOISELLA ALUEELLA JÄSENTENSÄ YLIVOIMAISTA INFRA-OSAAMISTA

INFRA-ALAN VAHVA VAIKUTTAJA POHJOISELLA ALUEELLA JÄSENTENSÄ YLIVOIMAISTA INFRA-OSAAMISTA INFRA-ALAN VAHVA VAIKUTTAJA POHJOISELLA ALUEELLA JÄSENTENSÄ YLIVOIMAISTA INFRA-OSAAMISTA www.infra.fi/pohjoinen TOIMINTAMME PERUSTA ON HALU EDISTÄÄ INFRA-ALAN YRITTÄJYYTTÄ Keskeisin tehtävämme on toimia

Lisätiedot

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Helsingin seudun kauppakamari COME Chamber of Multicultural Enterprises Tutkimuksesta Kyselyn vastausaika

Lisätiedot

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa Jäsenopas Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa Jäsenoppaaseen on koottu yleisiä asioita, joita Vakuutusväen Liiton ja Vakuutusväen Työttömyyskassan jäsenen on hyvä tietää. Jäsenyyteen

Lisätiedot

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä.

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Säästösopimus Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Sijoittaminen on järkevä tapa vaurastua Mandatum Lifen Säästösopimus on aktiiviseen säästämiseen ja sijoittamiseen sopiva kapitalisaatiosopimus.

Lisätiedot

Vertailusivustoja verkossa

Vertailusivustoja verkossa Vertailusivustoja verkossa Kuluttajaliitto on koonnut avuksesi verkossa toimivia erilaisia hintojen ja palvelujen vertailusivustoja. Kuluttajaliitto ei vastaa listalla esiintyvien toimijoiden tietojen

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Hyvinvoivat työntekijät tekevät työnsä hyvin Kun yrityksesi työntekijät kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, he panostavat sen tekemiseen. Näet tuloksen osaamisena

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Hyvä asiakkaamme. Sisältö. Olet hankkinut uuden ajoneuvon osamaksurahoituksella.

Hyvä asiakkaamme. Sisältö. Olet hankkinut uuden ajoneuvon osamaksurahoituksella. Hyvä asiakkaamme Olet hankkinut uuden ajoneuvon osamaksurahoituksella. Tervetuloa asiakkaaksemme! Olemme keränneet sinulle osamaksusopimukseesi ja osamaksulla hankitun ajoneuvon käyttöön liittyviä hyödyllisiä

Lisätiedot

Nro 354 voimassa 30.9.2016

Nro 354 voimassa 30.9.2016 Nro 354 voimassa 30.9.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että T Maijala Oy Y-tunnus 0648504-5 kotipaikka Haapajärvi

Lisätiedot

Postisen mediatilan ostaminen Kontakti-palvelussa

Postisen mediatilan ostaminen Kontakti-palvelussa Postisen mediatilan ostaminen Kontakti-palvelussa 1 Sisältö Kontaktiin kirjautuminen ja asiointitunnukset Postinen Kontaktissa, ohjeet ja chat Roolit Postisen tilauskanavassa Tilauspolku: Tilaajan tiedot

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Helsingin hauskin kaupunginosa on

Helsingin hauskin kaupunginosa on Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen

Lisätiedot

YLIHÄRMÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

YLIHÄRMÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL) YLIHÄRMÄ Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Yhteistyö- ja palvelusopimus

Yhteistyö- ja palvelusopimus Yhteistyö- ja palvelusopimus Optinet Oy:n ja Suomen Rotary ry:n klubien ja piirien verkkopalveluista Optinet Oy www.optinet.fi 010 3090 911 1 Sopimusosapuolet ja sopimuksen kohde Sopimusosapuolet Optinet

Lisätiedot

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ÄHTÄRI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Kh liite SOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA

Kh liite SOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA Kh 23.5.2016 119 liite SOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA..2016 2(8) YHTEISTYÖSOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tämä yhteistyösopimus

Lisätiedot

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät Yt-lakikysely 2007 Suomen Yrittäjät 28.12.2007 1 YT-lain keskeiset velvoitteet 20 29 työntekijää työllistäville yrityksille Tiedottamisvelvollisuus vähintään 2 kertaa vuodessa yrityksen taloudellisesta

Lisätiedot

Kutsu tekniseen vuoropuheluun: Team Finland -kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut.

Kutsu tekniseen vuoropuheluun: Team Finland -kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut. Kutsu tekniseen vuoropuheluun: Team Finland -kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/47559712.aspx Ulkoinen hankinta ID 377336-2014 Hankinnan tyyppi Ennakkoilmoitus

Lisätiedot

Ostokset verkkokaupoista 1-6/2010 (yhteensä 4767 miljoonaa euroa)

Ostokset verkkokaupoista 1-6/2010 (yhteensä 4767 miljoonaa euroa) Ostokset verkkokaupoista 1-6/2010 (yhteensä 4767 miljoonaa euroa) 1 1 Mitä varauskanavia tarjoat? Vaihtoehdot Asiakas toimistossa Asiakas puhelimessa Asiakas lähettää sähköpostin Asiakas lähettää tekstiviestin

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS 1 (6) v 2.1 Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS Sisällysluettelo 1 Palvelun yleiskuvaus ja palveluvaihtoehdot... 3 2 Palvelun sisältö... 3 2.1 Lilli Huolenpito Mini... 4 2.2 Lilli Huolenpito Perus... 4 2.3

Lisätiedot

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Jykesin palvelut yrittäjille Yrittäjä työllistää seminaari 23.11.2016 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa?

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9:00 9:20 Tervetuloa - seminaarin avaus Aineeton oikeus käytännössä ja julkinen rahoitus Tapani Saarenpää, asiantuntija,

Lisätiedot

VAHVA SKAL ON KOKO TOIMIALAN ETU

VAHVA SKAL ON KOKO TOIMIALAN ETU Jäsenyys kannattaa JÄMÄKKÄÄ EDUNVALVONTAA VAHVA SKAL ON KOKO TOIMIALAN ETU Paljonko jäsenyys maksaa? Liittyminen SKAL:iin on helppoa. Maksu määräytyy yrityskoon, suoritealan ja alueen mukaan. Esimerkiksi

Lisätiedot

Lomarengas Oy: henkilötietolain (523/1999) mukainen rekisteriseloste Päivitetty 12.02.2016

Lomarengas Oy: henkilötietolain (523/1999) mukainen rekisteriseloste Päivitetty 12.02.2016 Lomarengas Oy: henkilötietolain (523/1999) mukainen rekisteriseloste Päivitetty 12.02.2016 Rekisterinpitäjä, rekisterin nimi ja yhteystiedot Lomarengas Oy ja Lomarengas Oy:n tytäryhtiöt (myöh. rekisterinpitäjä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJIEN STRATEGIA AIDOSTI YRITTÄJÄN ARJESSA

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJIEN STRATEGIA AIDOSTI YRITTÄJÄN ARJESSA POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJIEN STRATEGIA 2016-2020 AIDOSTI YRITTÄJÄN ARJESSA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Strategian lähtökohdat 3 1.1 Sääntöjen mukainen toiminnan tarkoitus... 3 1.2. Toiminta-ajatus... 3 1.3

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum. Giganteum 1/11

Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum. Giganteum 1/11 Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum Giganteum 1/11 Giganteum 2/11 Perustiedot ja osaaminen Sukunimi Etunimi Leppiaho Mika Osoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi

LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi 1 LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2016 37. toimintavuosi ARVOT Rohkeus Teemme rohkeita avauksia ja kannanottoja Uusiutumiskyky Teemme ennakoivaa vaikutustyötä kentän mahdollisuudet ja haasteet reilusti

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

ALAJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ALAJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ALAJÄRVI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) TEUVA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Expedia Traveler Preference. Tervetuloa Expedian kumppaniksi

Expedia Traveler Preference. Tervetuloa Expedian kumppaniksi Tervetuloa Expedian kumppaniksi Tervetuloa Expedian kumppaniksi Kiitos, että olet liittynyt Expedia -perheeseen, joka muodostaa ensiluokkaisista matkailupalvelujen tarjoajista koostuvan kansainvälisen

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma VVMPS VVMPS 1/11

Liiketoimintasuunnitelma VVMPS VVMPS 1/11 Liiketoimintasuunnitelma 14.12.2015 VVMPS VVMPS 1/11 VVMPS 2/11 Perustiedot ja osaaminen Sukunimi Etunimi Lumme Anssi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kansalaisuus

Lisätiedot

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille Turvallisuutta läpi elämän Astuu voimaan 1.6.2016 1 Agrian kissavakuutus antaa turvaa koko elämän ajan Agrian kissavakuutukset ovat kaikille kissoille; olivatpa ne

Lisätiedot

Jarno Laitinen. Puheenjohtaja

Jarno Laitinen. Puheenjohtaja Jarno Laitinen Puheenjohtaja Yleistä Perustettu 26.9.2001 Jäseniä 73 Missio Edistämme laajakaistaisten yhteyksien rakentamista Suomessa. Tasavertainen tietoyhteiskuntakehitys on tehtävämme. Lisää meidän

Lisätiedot

Lue Suomen Yrittäjien koko kuntavaaliohjelma yrittajat.fi/kuntavaalit. Ohjelma kokoaa yrittäjien näkökulman ja vinkit

Lue Suomen Yrittäjien koko kuntavaaliohjelma yrittajat.fi/kuntavaalit. Ohjelma kokoaa yrittäjien näkökulman ja vinkit KUNTAVAALIT 2017 Lue Suomen Yrittäjien koko kuntavaaliohjelma yrittajat.fi/kuntavaalit Ohjelma kokoaa yrittäjien näkökulman ja vinkit veroista ja tasapainoisesta taloudesta elinkeinopolitiikasta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Palvelut ja jäsenedut yrittäjille

Palvelut ja jäsenedut yrittäjille Palvelut ja jäsenedut yrittäjille Tähän joukkoon kannattaa kuulua! Tule mukaan verkostoitumaan! www.yrittajat.fi/varsinaissuomi hyvä yrittäjä Tervetuloa mukaan elinkeinoelämän suurimpaan järjestöön! Suomen

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO Kaupan alan osaajaksi! LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2017 Kenelle Liiketalouden perustutkinto, merkonomi on suunnattu henkilöille, jotka haluavat hankkia

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake

Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Liite Näyttötoimikunta 29.9.2016 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Koulutusohjelma Tutkintonimike Näytön Suoritusajankohta numero /hyväksymispäivä 1 1. lukuvuoden Liiketalous ja kulttuuri Liiketalouden

Lisätiedot

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180

Lisätiedot

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus 2012-2013 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy,

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 6.10.2016 Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa vuonna 2013 havainnosta, että tuottajien

Lisätiedot

Asukastilaisuus puhelimen kuuluvuus ja tv:n näkyvyysasioista Karigasniemen kylätalo 13.2.2014

Asukastilaisuus puhelimen kuuluvuus ja tv:n näkyvyysasioista Karigasniemen kylätalo 13.2.2014 Asukastilaisuus puhelimen kuuluvuus ja tv:n näkyvyysasioista Karigasniemen kylätalo 13.2.2014 19.2.2014 1 Tilaisuuden ohjelma 1. Tilaisuuden avaus 2. Kunnanjohtajan puheenvuoro 3. Puhelinpalvelujen toimivuuden

Lisätiedot