oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen
|
|
- Hannu-Pekka Niemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen
2 ILMAINEN Lukimat-verkkopalvelun ( kautta saatava tietokonepeli
3 NUMERORATA saatavilla suomen- ja ruotsinkieliset versiot La Course aux Nombres -nimisestä lukumääräisyyden tajua harjoittavasta tietokonepelistä tarkoitettu ensisijaisesti 5 8 -vuotiaille matematiikan oppimisvaikeuksia omaaville lapsille adaptiivinen eli mukautuva tietokonepeli, joka on suunniteltu vahvistamaan lapsen lukumääräisyyden ymmärrystä lukualueella 1-10 harjoittaa lisäksi lukujonotaitoja, lukumäärien ja numerosymboleiden vastaavuutta sekä yhteen- ja vähennyslaskutaitoja
4 NUMERORATA -pelin vaikeustaso mukautuu kolmella ulottuvuudella: 1) kahden esitetyn lukumäärän välinen etäisyys toisistaan - lapselle on haasteellisempaa erottaa kahdesta toisiaan lähellä olevasta lukumäärästä suurempi: esimerkiksi lukumäärä viisi on helpompi arvioida suuremmaksi lukumäärästä kaksi kuin lukumäärästä neljä tai kuusi 2) vastauksen antamiseen käytettävä aika - aikarajoituksella on ajateltu kehitettävän automatisoitumista eli sitä, että lapsen ratkaisuun käyttämä vastausaika lyhenisi harjoittelun myötä 3) lukumäärän esitysmuoto - vaihtelevalla esitystavalla pyritään vahvistamaan eri esityksellisten mallien yhteyttä toisiinsa sekä kykyä ymmärtää aritmeettisia periaatteita: konkreettiset lukumäärät (kultarahat tai kookospähkinät), symbolit eli numeromerkit sekä näiden yhdistelmät ja myöhemmin yhteen- ja vähennyslaskulausekkeita, kirjoitetussa ja puhutussa muodossa.
5 VALINTARUUTU (Viidakko)
6 VALINTARUUTU (Merenalainen maailma)
7 Valintaruutu Valinta-ruudussa kuuluu ääniohje: Valitse enemmän (pelaaja voi käyttää valintaan haluamansa ajan) TAI Valitse nopeasti (vastustaja yrittää ehtiä ruudun keskiosaan ja valita ensin) Pelaaja tekee valinnan kahden esitetyn lukumäärän välillä ja klikkaa hiirellä maailmasta riippuen vaaleansinisellä (Merenalainen maailma) tai vaaleanvihreällä (Viidakko) neliönmuotoisella alueella. Kuvassa vastustaja yrittää ehtiä ruudun keskiosaan valitsemaan ensin. Valinnan jälkeen pelihahmot toistavat saamansa lukumäärät ja ne siirtyvät ruudun yläosassa oleviin laatikoihin. Tämän jälkeen pelaajalle avautuu automaattisesti pelilautaruutu.
8 PELILAUTARUUTU
9 PELILAUTARUUTU
10 Pelilautaruutu Pelaaja kuulee ääniohjeen "Klikkaile hiirtä pelilaudalla ja laske askeleesi". Pelaaja klikkaa saamansa lukumäärän hiirellä pelilaudalle joko yksitellen, osissa tai kerralla. Tämän jälkeen hahmo liikkuu lukumäärän osoittamaan ruutuun. Pelaaja klikkaa myös vastustajan askeleet laudalle, kuultuaan vastustajan sanovan "Liikuta nyt minua eteenpäin". Vastustajan hahmo liikkuu klikkaamisen jälkeen lukumäärän osoittamaan ruutuun. Pelilaudalle saattaa ilmestyä ilkeitä kasveja. Niiden yhteydessä oleva luku ilmoittaa, kuinka monta askelta peli liikuttaa siihen joutunutta pelaajaa taaksepäin.
11 Paluu valintaruutuun Kun pelaaja on liikuttanut hahmoja pelilaudalla, alkaa kuulua musiikkia ja laudalle saattaa ilmestyä ansoja. Jos ansoja ei tule, pelaaja kuulee vain musiikin. Musiikin jälkeen pelaaja kuulee ohjeen "Klikkaa hiirellä ylhäällä olevaan nuolta ja tee uusi valinta. Klikkauksen jälkeen pelaajalle avautuu tuttu valintaruutu, johon ilmestyy uudet lukumäärät. Pelaaja tekee niiden välillä uuden valinnan.
12 Pelin lopettaminen Pelikentän lopussa: Kun toinen pelaajista pääsee pelilaudan loppuun, peli ilmoittaa pelin päättyneen. Pelaaja pääsee vapauttamaan vankia tai hävittyään valitsemaan itselleen haluamaansa pelimaailmaa. Jos pelastettuja kaloja TAI perhosia on yhteensä seitsemän, pelaajalle vapautuu uusi pelihahmo molempiin maailmoihin. Kesken pelin: Pelin voi lopettaa missä vaiheessa tahansa painamalla tietokoneen ESC-näppäintä tai ruudun vasemmassa yläkulmassa olevaa Valikkopainiketta. Huomaa kuitenkin, että kesken jäänyt kenttä ei tallennu koneen muistiin. Tällöin voi valita seuraavan toiminnon: 1) Vaihda pelaaja (huomaa, että kesken jäävä kenttä ei tallennu pelaajan tietoihin) 2) Lopeta peli (kirjaudut kokonaan ulos pelistä) TAI 3) Palaa peliin (menossa olevaan pelikenttään)
13 Miten saan Numerorata-pelin? ks. ERI KIELIVERSIOT: Suomenkielisen Numeroradan saa LukiMatin suomenkieliseltä puolelta. Ruotsinkielisen version (Tal i farten) puolestaan LukiMatin ruotsinkieliseltä puolelta.
14 Pelin aloittaminen HUOM! Yksityiskohtaiset ohjeet löydät LukiMat-sivustolta suomeksi Numerorata Oppaasta tai ruotsiksi Guide till Tal i farten.
15 Pelaajien lisääminen ja pelin aloittaminen HUOM!!! Pelaajat ovat konekohtaisia ja siten myös tiedot pelaamisesta tallentuvat konekohtaisesti. Esim. koti- ja koulukoneella lapsi etenee eri tahtia. 1. Paina Uusi pelaaja kohtaa 2. Täytä kaikki tiedot 3. Paina lopuksi Vahvista kohtaa 4. Halutessasi voit muokata lapsen tietoja (ei kuitenkaan aloitustasoa), valitsemalla kyseisen lapsen nimen ja sen jälkeen Muokkaa -kohta. 5. Pelin aloittaminen: valitse lapsen nimi ja paina ALOITA.
16 Aloitustasot Numerorata mukautuu lapsen taitotason mukaan. Rekisteröintivaiheessa uudelle pelaajalle voidaan kuitenkin määrittää aloitustaso (1-14). Tämä määrittää ainoastaan keskimääräisen tason, jolta peli alkaa. Pelin aloittamisen jälkeen peli käyttää lapsen suoritustietoja vaikeusasteen määrittelyssä, jolloin aloitustasolla ei ole enää merkitystä. Katso tarkemmat kuvaukset Numerorata Oppaasta kohta 3.
17 Pelin tekninen tuki Mistä apua, jos kohtaa ongelmia Numeroradan lataamisessa, käynnistämisessä tai pelaamisessa? Lukimatin "Keskustelut" -osasta löytyy otsikko Numerorata. Täältä voi seurata vapaasti peliä koskevaa keskustelua. Jos haluaa osallistua keskusteluun tai lähettää peliin liittyvän kysymyksen, tulee olla kirjautuneena Lukimat -sivustolle. Tätä varten voi luoda itsellesi tunnukset rekisteröitymällä Lukimat -käyttäjäksi. Rekisteröityminen on ilmaista.
oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen
oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen ILMAINEN Lukimat-verkkopalvelun (www.lukimat.fi) kautta saatava tietokonepeli EKAPELI-MATIKKA Ekapeli-Matikka on tarkoitettu
LukiMat verkkopalvelu www.lukimat.fi. 2014% Niilo%Mäki%Ins0tuu3%
www.lukimat.fi LukiMat verkkopalvelu www.lukimat.fi 2% Mikä? Kenelle? Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama valtakunnallinen käyttäjille ilmainen verkkopalvelu. Opettajille, psykologeille ja muille
PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE
PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3 3. TILASTOINTI Aloitusnäkymä ja kokoonpanot 4 Pelaajien vaihtaminen 6 Maali 7 Rangaistukset 8 Poista
Kauden vaihtaminen. Tom Hedman Jopox oy; 1.1.2016
2016 Kauden vaihtaminen Tom Hedman Jopox oy; www.jopox.fi 1.1.2016 Kauden vaihtamiseen liittyvät toimet Jopoxiin on rakennettu palloilulajeihin ominainen piirre kausienvaihtelumekanismi. Mekanismin avulla
PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE
PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3. TILASTOINTI Näkymän muokkaus Kokoonpanot Pelaajien vaihtaminen Maali Rangaistukset Poista -toiminto
Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.
OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon
Epooqin perusominaisuudet
Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria
www.lukimat.fi ja Ekapeli
www.lukimat.fi ja Ekapeli Lukemisen ja matematiikan oppimisen tukeminen tietoverkkovälitteisesti Virtuaaliopetuksen päivät 2011 FT Juha Matti Latvala Niilo Mäki Instituutti LukiMat hanke Opetus ja kulttuuriministeriön
Uuden Peda.netin käyttöönotto
Sisällysluettelo Uuden Peda.netin käyttöönotto...2 Sisään- ja uloskirjautuminen...2 OmaTila...3 Peda.netin yleisrakenne...4 Työvälineet - Sivut...5 Sivun lisääminen omaan profiiliin:...5 Sivun poistaminen
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,
EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA
JY/EOK-2016-2017 / ryhmä 2 Marjo Maula ERIA260 Teknologia ja apuvälineet vuorovaikutuksen ja viestinnän tukena Johanna Kainulainen 10.1.2017 EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA Ekapeli-sivusto tarjoaa
Windows Live SkyDrive - esittely
Windows Live SkyDrive - esittely Microsoftin SkyDrive on pilvipohjainen tiedostojen säilytys- ja jakopalvelu. SkyDrive tarjoaa 25 Gb ilmaista säilytystilaa tiedostoille ja valokuville. Voit käyttää SkyDriven
VSP webmail palvelun ka yttö öhje
VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus
Kuvapankki Imagebank Independent
SIVU 1/(8) Kuvapankki Imagebank Independent 1. Kirjautuminen palveluun 2. Kategoriat 2.1 Kategorian muokkaus 2.2 Uuden kategorian lisäys 2.3 Kategorioiden järjestely 3. Kuvat 3.1 Uuden kuvan lisääminen
Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016
Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,
Muumion kirous. Pelisuunnitteludokumentti. Veikkauksen pelisuunnittelukilpailua (Peliskaba2015) varten
Pelisuunnitteludokumentti Muumion kirous Veikkauksen pelisuunnittelukilpailua (Peliskaba2015) varten Tekijä: Esko Vankka Osoite: Yliopistonkatu 39 E 51, 33500 Tampere Puh: 0400 832 907 Email: esko.pj.vankka@gmail.com
Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen.
Haluatko testata sovelluksen käyttöä? Napsauta kohtaa Testaa kokeiluversiolta. Huomaa, että kaikkia sovelluksen ominaisuuksia ei ole saataville kokeiluversiossa. Onko tämä ensimmäinen käyntisi? Napsauta
Racket ohjelmointia II. Tiina Partanen 2015
Racket ohjelmointia II Tiina Partanen 2015 Sisältö Peruspeli 1 Yksinkertainen peli, jossa kerätään kohteita ja väistellään vaaroja Pitkälle viety koodi, johon täydennetään vain puuttuvat palat Ei tarvita
ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön
ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi
Katsaus LukiMatiin. ITK2013, 10.-12.4.2013 Hämeenlinna. S Johanna Manninen, Niilo Mäki Instituutti
Katsaus LukiMatiin ITK2013, 10.-12.4.2013 Hämeenlinna S 11.4.2013 1 LukiMat verkkopalvelu www.lukimat.fi S Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö (I-vaihe 2007-2009, II-vaihe 2010-2011 ja III-vaihe
OHJE SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN
OHJE SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN OHJEITA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISEEN Täyttämällä hakemuksen huolellisesti ja toimittamalla kaikki tarvittavat liitteet kerralla sähköisen hakemuksen liitteenä nopeutat
2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta.
OHJE KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TEKEMISESTÄ WILMAAN Ennen kuin pääset ilmoittamaan lapsesi kouluun, tulee sinun tehdä käyttäjätunnukset wilmaan. Jos esiopetuksessa olevan lapsesi päiväkodissa on otettu wilma käyttöön,
Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen.
Onko tämä ensimmäinen käyntisi? Napsauta kohtaa Rekisteröidy. Täydennä avautuvalle sivulle sähköpostiosoitteesi ja anna salasana. Napsauta Seuraava, lue ja hyväksy tietosuojakäytäntö. Jos olet jo kirjautunut
www.pil-network.com Ohjeet kirjautumiseen ja materiaalin lisäämiseen
www.pil-network.com Ohjeet kirjautumiseen ja materiaalin lisäämiseen Miten kirjaudun pil-network sivustolle? 1. Mene osoitteeseen www.pil-network.com 2. Kirjaudu sisään oikeasta yläkulmasta löytyvällä
Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa
Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa HUOM! Nämä ohjeet koskevat vain tilausmatkojen ryhmänkerääjiä! 1. Tee ryhmällesi varaus Tee varaus ryhmälle tai suunnitellulle
Jahtipaikat.fi Käyttöohje
Jahtipaikat.fi Käyttöohje versio 2.0 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen...3 2. Näyttöruudun osat...3 3. Kartta-alusta...4 4. Kartan sisällön määrittely...4 5. Työkalut...5 5.1 Keskitä kartta koko Suomeen...5
ETÄPALVELU. HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje
ETÄPALVELU HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje 19.5.2015 Laitevaatimukset Tietokoneessa tulee olla asennettuna: Web-kamera Mikrofoni ja kaiuttimet tai kuulokkeet Tietokoneen internet selaimen tulee
SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI
SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi LIELAHDEN KIRJASTO TIETOTORI Teivaankatu 1, Lielahtikeskus 33400 Tampere
Manager. Doro Experience. ja Doro PhoneEasy 740. Suomi
Doro Experience ja Doro PhoneEasy 740 Suomi Manager Esittely Doro Experience Manager -hallintaportaalia käytetään sovellusten asentamiseen ja käyttöön Doro Experience -laitteella käyttämällä mitä tahansa
Facebook-sivun luominen
Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Etene vaihe vaiheelta 1 Kirjaudu Facebook-palveluun omalla käyttäjätunnuksellasi. Sen jälkeen sivun alareunassa näkyvät toimintolinkit, joista sinun täytyy
Data@Flow ohjeet. AtFlow Oy, Pekka Rönkkönen, pekka@atflow.fi +358 (0)50 340 1705
Data@Flow ohjeet AtFlow Oy, Pekka Rönkkönen, pekka@atflow.fi +358 (0)50 340 1705 1 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen... 2 2. Sisältöalueiden muokkaaminen... 4 2.1. Sisältöalueen sisällön muokkaaminen...
Matkahuolto lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org
Matkahuolto lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org Sisällysluettelo Yleistä...3 Asennus... 4 Asetukset... 4 Toimitustavat... 5 Tilauksen käsittely...6 Huomioitavaa... 7 Lähipaketti toimitustapa...
TW- EAV510: WDS- TOIMINTO KAHDEN TW- EAV510 LAITTEEN VÄLILLÄ
TWEAV510: WDSTOIMINTO KAHDEN TWEAV510 LAITTEEN VÄLILLÄ Alla kaksi vaihtoehtoista ohjetta WDSverkon luomiseksi Ohje 1: WDSyhteys käyttää WPAsalausta. Tässä ohjeessa WDSyhteys toimii vain, kun tukiasema
OPISKELIJAN PIKAOPAS
SISÄLTÖ Työvälineet 3 Kirjautuminen ejollakseen 4 Salasana unohtui 5 Aloitusnäkymä 6 Toiminnot aloitusnäkymässä 7-8 Oma sähköpostiosoitteesi 9 Opiskelu 10 Omien suoritusten seuranta 11 Helppari auttaa
Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa
Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Tässä dokumentissa käydään läpi lukuvuoden aloituksessa tarvittavat toimenpiteet uuden ViLLEopintopolkukurssin aloittamiseksi. Huomaa, ettet voi suoraan käyttää viime
Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly
Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan
Sisäänkirjautuminen Tallennus/raportit (YAP) Tallennusohjelma
Sisällysluettelo Sivu 2. Sisäänkirjautuminen Sivu 3. Käyttäjän tiedot Sivu 4. Etusivu Sivu 6. Lomakkeiden syöttö / Juoksijan valinta Sivu 7. Lomakkeiden syöttö / Juoksijoiden ja maksajien tietojen syöttö
Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.
1 Valokuvien, diojen ja filminegatiivien skannaus ION PICS 2 PC Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. ION PICS 2 PC skannerilla voit skannata valokuvia, dioja ja filminegatiiveja tietokoneelle
Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen
Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen 27.2.2017 Yleiset ohjeet Kaksinkäsin.fi sivujen yläreunassa on valikko, josta pääsee suoraan useisiin tässä ohjeessa viitattuihin alisivuihin. Kun olet kirjautuneena
Oppimisen seuranta. matematiikan arviointi. Yksilökoontilomakkeet. Nimi: Vastuuopettaja:
Oppimisen seuranta matematiikan arviointi Yksilökoontilomakkeet Nimi: Vastuuopettaja: Sisällysluettelo LUKUMÄÄRÄISYYDEN TAJU...3 MATEMAATTISTEN SUHTEIDEN HALLINTA matemaattis-loogiset taidot... 4 matemaattiset
Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys
Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...
Canva CV NÄIN PÄÄSET ALKUUN CANVA CV:N TEOSSA: Canva on graafisen suunnittelun
Canva CV Canva on graafisen suunnittelun ohjelma, jota voi käyttää niin selaimella kuin mobiiliapplikaatiollakin. Canvassa on paljon maksuttomia pohjia CV:n visualisointiin! Canvan perusominaisuuksia voit
Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri
Liveseuranta (1/9) Liveseuranta on kätevä tapa hoitaa ottelupöytäkirjan täyttäminen jo itse ottelun aikana. Suosittelemme sen käyttämistä sarjasta riippumatta, jolloin kaikki tarpeellinen pystytään tekemään
Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa
Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön
Kahoot! Kirjautuminen palveluun. Sinikka Leivonen
Kahoot! Kahoot! on internetselaimessa toimiva sovellus, jonka avulla voit pitää pieniä testejä/kokeita tai kysellä mielipiteitä. Testeihin liittyy myös pelillisyys, sillä eniten pisteitä saanut voittaa.
Seutudokumenttien pä ivittä misohje
Seutudokumenttien pä ivittä misohje Kirjautuminen sisällönhallinta-työkaluun Käytä ylläpidossa Firefox-selainta. Käyttäjätunnukset Käy rekisteröitymässä osoitteessa www./kirjaudu kohdassa Rekisteröidy.
GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA. Matias Järvinen 2019
GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA Matias Järvinen 2019 Johdanto Harjoitusongelma: Millaisia paikkatietoanalyyseja Paikkatietoikkuna-ympäristössä voi tehdä? Miten niiden avulla voi tutkia tasojen sisältämää
Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.
1 Väliaikaisen tallennuskansion käyttö Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Kun skannaat kuvia, dioja, asiakirjoja jne. sekä digitoit LP-levyjä tai C-kasetteja, sinulla on mahdollisuus tallentaa
Omahallinta.fi itsepalvelusivusto
Turvapaketti Asennusohje 04/2016 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://oma.ipp.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus
Työryhmän jäsenen käyttöohje - RUMA-mobiilisovellus. 1. Sisäänkirjautuminen ja uloskirjautuminen
Työryhmän jäsenen käyttöohje - RUMA-mobiilisovellus Sisällys 1. Sisäänkirjautuminen ja uloskirjautuminen... 1 2. Päävalikko... 2 3. Työkartta-näkymä... 3 4. Liittyminen työryhmään... 4 5. Poistuminen työryhmästä...
KIRJAUTUMINEN JÄRJESTELMÄÄN ALOITUSSIVU. OMAT ASETUKSET Salasanan vaihto. VITANet KÄYTTÄJÄOPAS. Avaa VITANet osoitteessa https://vitanet.vita.
KIRJAUTUMINEN JÄRJESTELMÄÄN Avaa VITANet osoitteessa https://vitanet.vita.fi Kirjaudu sisään saamillasi käyttäjäkohtaisilla tunnuksilla. Käyttäjätunnus: xxxxxxx Salasana: xxxxxxxx Asiakas: esim. VITALA
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton
https://www.oppi.uku.fi/pk/ Onni-oppimispäiväkirjan ohje 15.9.2010 version 1.2
https://www.oppi.uku.fi/pk/ Onni-oppimispäiväkirjan ohje 15.9.2010 version 1.2 Sisällys: 1. Onni-oppimispäiväkirja yleisesti... 3 2. Käyttäjätunnuksen luominen... 3 2.1 Itä-Suomen yliopiston Opiskelija
Kuusamon kaupungin ohjeistus PALVELUSETELI- JA OSTOPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN
Kuusamon kaupungin ohjeistus PALVELUSETELI- JA OSTOPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN www.parastapalvelua.fi 7.6.2016 Asiakas 1 Hyvä palveluseteliasiakas Palveluseteli on yksi tapa valita ja käyttää sosiaali-
SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi
SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen Gmail-postiin
MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE
MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE MYEERIKKILÄN AVAINTOIMINNALLISUUDET PELAAJAN NÄKÖKULMASTA Kehittymisen seuranta Oma taso ja kehittyminen Vertailu tavoitetasoihin ja oman ikäluokan parhaisiin Videot Omat
KÄYTTÖOHJE FLSNIF KÄYTTÖÖNOTTO V2.2 (23.04.2014) 1 (5)
V2.2 (23.04.2014) 1 (5) KÄYTTÖÖNOTTO 1. Asenna tietokoneeseen USB-sarjaporttiajuri laitteen mukana toimitetulta CD-levyltä. HUOM: Jos CD-levyn ajuri ei sovellu tietokoneeseesi, voit hakea ajurin internetistä
Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive
Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)
Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje. www.360optimi.com/kiinteistopassi
Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje www.360optimi.com/kiinteistopassi Bionova Consulting, luottamuksellinen Viimeksi päivitetty 9. syyskuuta 2014 Käyttöohjeen sisällysluettelo Luo
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla
VALOKUVAKIRJA. VaiheittAinen opas
VALOKUVAKIRJA VaiheittAinen opas Näin pääset alkuun Kirjaudu Liberokerhon tilillesi. Valitse valikosta Liberokerho, niin pääset perheesi omalle kerhosivulle / omaan uutisvirtaasi. Jos et ole vielä tehnyt
Painonhallinta. Kirjaudu sovellukseen antamalla käyttäjätunnus ja salasana.
Painonhallinta Sisäänkirjautuminen Kirjaudu sovellukseen antamalla käyttäjätunnus ja salasana. Kuva 1 Sisäänkirjautuminen Yleistä Painonhallinta toimii internet-selaimella, mutta liikuttaessa sovelluksessa,
UpdateIT 2010: Uutisten päivitys
UpdateIT 2010: Uutisten päivitys Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Uutisen lisääminen... 1
Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12)
Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolku - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön Ohjeen sisältö 1 Rekisteröidy Rekrypolulle... 2 2 Henkilötiedot... 3 3 Oma hakijaprofiili... 4 4 Työpaikkailmoitukset... 9 Avoimet
Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa
Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Tässä dokumentissa käydään läpi lukuvuoden aloituksessa tarvittavat toimenpiteet uuden ViLLEopintopolkukurssin aloittamiseksi. Huomaa, ettet voi suoraan käyttää viime
Tilastointi- ja tulospalveluohjelma
Tilastointi- ja tulospalveluohjelma Koulutus seuratoimitsijoille 11.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 JOUKKUEENJOHTAJA JOUKKUEEN PERUSKOKOONPANO Kirjaudu joukkuetunnuksilla Palvelusivustolle
Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä!
Pelivaihtoehtoja Yksinkertaisin vaihtoehto: lfapetia voi pelata monella eri tavalla. Yksinkertaisimmassa vaihtoehdossa käytetään ainoastaan kirjainlaattoja. Pelilaudan miinusruudut ovat tavallisia ruutuja,
Kodu Ohjeet. Jos päivityksiä ei löydy niin ohjelma alkaa latautumaan normaalisti.
1 Kodu Ohjeet Kodun käynnistys - Kodu peli kun on asennettu ja hienosäädetty omalle koneelle kohdilleen, niin sitten ei muutakuin pelaamaan / tekemään pelejä. Vihreästä Kodu kuvakkeesta pääset aloittamaan.
VEKTOR- HARJOITUSOHJELMA
VEKTOR- HARJOITUSOHJELMA Ha Vektor On suunniteltu 6-8-vuotiaille lapsille matematiikan perusteiden oppimiseen MUTTA sopii iästä riippumatta kaikille, joilla on matematiikan oppimisvaikeuksia ja/tai hahmotusvaikeuksia
Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta.
Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta. Vastauksia kysymyksiin Miten hahmon saa hyppäämään? Yksinkertaisen hypyn
Hakulomakkeen täyttöohjeet
Hakulomakkeen täyttöohjeet - tekninen ohjeistus kansalliskomiteoiden hakemustietokannan käyttöön (1.10.2014) 1 Mene selaimellasi osoitteeseen https://pro.tsv.fi/juva/taj_hakemus/index.php ja KIRJAUDU sisään
Pikakäyttöohje: Firstbeat Kuntovalmentaja
Pikakäyttöohje: Firstbeat Kuntovalmentaja Kuntovalmentaja on avaimesi hyvään kuntoon! Valmentaja: Kertoo harjoitteletko oikein suhteessa kuntotasoosi ja tavoitteeseesi. Älykäs päivittyvä harjoitusohjelma.
Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE. KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi
2015 Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi 1 Sisällysluettelo 1. Sivustolle rekisteröityminen... 2 2. Yrityksen lisääminen... 3 2.1. Yritystiedot...
Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive
Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)
Muuttuneet toimintatavat. Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö
Muuttuneet toimintatavat Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö Toimitsijakoulutus Seurojen toimitsijakouluttajat kouluttavat oman seuran ottelutoimitsijat! Seurojen kouluttajat löytyvät
Y-type ohjelma käynnistetään painamalla seuraavaa ikonia työpöydältä: Kirjaudu sisään kirjoittamalla työnumerosi (7XXX) ja salasanasi
1 1. Käynnistä ohjelma ja kirjaudu sisään Y-type ohjelma käynnistetään painamalla seuraavaa ikonia työpöydältä: tai käynnistämällä Internet Explorer Kirjaudu sisään kirjoittamalla työnumerosi (7XXX) ja
GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla
GEOS 1 Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla Libre Office Calc ohjelman saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta: https://fi.libreoffice.org/ Tässä ohjeessa on käytetty Libre Office Calc 5.0 versiota
Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue
Tulospalvelun käyttö Ringette/Länsi-Suomen alue 1 Tulospalvelun käyttö E-, D- ja Harraste-sarjoissa Tulospalvelu https://ringette.torneopal.fi/ Joukkueenjohtajat lisäävät pelaajat joukkueeseen tulospalvelussa
ETÄPALVELU. HALTIK Videoportaalin käyttöohje
ETÄPALVELU HALTIK Videoportaalin käyttöohje 19.5.2015 Kirjautuminen Videoportaaliin 1. Kirjaudu sivustolle https://videoportal.haltik.fi 2. Määritä tunnukset "Login" ikkunassa ja klikkaa LOGIN-painiketta
Klara Net laskentaohjelman käytön aloittaminen
Klara Net laskentaohjelman käytön aloittaminen Tässä pikaohjeessa kerrotaan miten Klara Netin käytön voi aloittaa kahdella eri tavalla: 1. Puhtaalta pöydältä ilman mallipohjaa 2. Käyttämällä oman hankkeen
Filla&Rillan perehdytyksen käynyt! -työpaja
Filla&Rillan perehdytyksen käynyt! -työpaja Kouluttajapäivät, 19.-20.1.2018 Filla&Rilla- koulutuksen runko, 45 min. Essi Olkkonen Leena Piippa Opettajien perehdytyksen rakenne, 45 min. Maltti on valttia!
Kokeile uutta Celianetiä testiympäristössä
3.3.2017 Kokeile uutta Celianetiä testiympäristössä 1 Aiheet 1. Yleistä 2. Avaa sivu ja kirjaudu sisään 3. Luo itsellesi omat tunnukset 4. Kirjaudu omilla tunnuksillasi 5. Rekisteröi uusi asiakas 6. Katso
Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:
Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa
Uutiskirjesovelluksen käyttöohje
Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...
SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi
SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen Gmail-postiin
Google Forms kyselyiden teko-ohje
Google Forms kyselyiden teko-ohje 1 Ohje on vielä raakile. Netissä (https://mervi2016.wordpress.com/google-forms/) Kirjaudu Google Formsiin luoduilla tunnuksillasi osoitteessa: https://www.google.com/forms/
KÄYTTÖÖN. Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN. Sisällysluettelo
Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN KÄYTTÖÖN Sisällysluettelo ImageViewer ja PDF Viewer Plus -ohjelmien esittelyt 1 Käytön aloittaminen 1 Työpöydän hyödylliset työkalut 2 Image View
KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET
KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET ROBOGEM_Ohjevihko_148x210mm.indd 1 PELIN TAVOITE Robotit laskeutuvat kaukaiselle planeetalle etsimään timantteja, joista saavat lisää virtaa aluksiinsa. Ohjelmoi
Koripallon Live Score
Koripallon Live Score Tässä ohjeessa neuvotaan TorneoPal Live Scoren käyttäminen koripalloturnauksissa. Kirjautuminen Kirjaudu järjestelmään osoitteessa https://extranet.torneopal.fi Järjestelmä kysyy
zotero www.zotero.org
zotero www.zotero.org Viitteidenhallintajärjestelmä Zotero toimii Firefox-selaimessa. Muita ilmaisia viitteidenhallintajärjestelmiä ovat esimerkiksi EndNote ja Mendeley. Näissä ohjeissa on kuvataan Zoteron
Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä
Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen Sisällysluettelo Sisällys Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen... 1 Sisällysluettelo... 1 Käyttöoikeus... 1 Kirjautunut käyttäjä... 3 Artikkelin kommentointi...
Jos haluat uuden Share-työkalun, valitse Pods -> Share -> Add New Share tai jos sinulla on jo auki Share-työkalu, näyttää se tältä:
Share-työkalu Share-työkalulla voit jakaa Connect-huoneessa tietokoneesi näyttöä, koneellasi auki olevia sovelluksia tai valkotaulun, johon voi piirtää tai kirjoittaa. Jos haluat uuden Share-työkalun,
Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus
Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus 1 Sähköisten palveluiden käytön aloittaminen 1. Mene www.tampere.fi -sivulle 2. Klikkaa Sosiaali- ja terveyspalvelut
Tuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,
KiMeWebin käyttöohjeet
KiMeWebin käyttöohjeet 5.3.2017 Miten saan käyttäjätunnuksen? Jos haluat käyttäjätunnuksen (eli oikeuden muokata sivuja) laita viesti webvelho@kime.fi ja kerro viestissä nimi pesti lippukunnassa (esim.
Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely
Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Teksti- ja kuvaeditori Useassa Kotisivukoneen työkalussa on käytössä monipuolinen tekstieditori, johon voidaan tekstin lisäksi liittää myös kuvia, linkkejä ja
KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS
Sivu 1 KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS Kotikartanoyhdistys ry siirtyy kesäkuussa 2019 sähköisen tilavarauskalenterin käyttäjäksi. Jatkossa kaikki jäsenjärjestöt voivat hallinnoida
Transkribuksen pikaopas
Transkribuksen pikaopas Transkribus on alusta, jolla voi puhtaaksikirjoittaa haluamaansa aineistoa ja automaattisesti tunnistaa käsinkirjoitettua tekstiä. Sitä käyttääkseen täytyy rekisteröityä. Tässä
Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu KÄYTTÖOHJE. LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti
Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJE LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti Versio: 1.1 Tila: hyväksytty Päivämäärä: 13.2.2001
L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille
TW- LTE- REITITIN: L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille Esimerkissä on käytetty kahta TW- LTE reititintä L2TP LAN to LAN - yhteydellä voidaan luoda VPN- verkko, jossa liikenne on sallittu molempiin