Gunther on aloittanut monitoimitalo V3:ssa kitaraopettajana. Talon naapurissa on Guntherin veljen kuntosali nimeltä Einar s O2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Gunther on aloittanut monitoimitalo V3:ssa kitaraopettajana. Talon naapurissa on Guntherin veljen kuntosali nimeltä Einar s O2."

Transkriptio

1 Vuosi 2003 Vattulan keskustaan on vastikään valmistunut loistohotelli ja kunnantalo sillä äskettäin Suomen eduskunta on vihdoinkin antanut Vattulalle kuntaoikeudet ja julistanut Vattulan Suomen kokeilukunnaksi. Hotelli sijaitsee rakennuksen eteläpäädyssä lähinnä pientä avattavaa läppäsiltaa jotta pienveneet pääsisivät kulkemaan keskustan ja Sukevajärven välillä. Keskustan pohjoispuolella on rautatiesilta jonka pohjoispuolella puro kapenee ja pikku hiljaa muuttuu suo-ojaksi. Kunnantalo avataan maaliskuussa ja hotelli vihitään käyttöön alkukesästä. Hotellilla on loistokas nimi; Grand Hotel. Läppäsillan länsipuolella menee Kajaanintie suoraan E63 tien risteykseen. Rautatieaseman rakennustyöt on jo aloitettu joka tulee juuri siihen kohtaan jossa Jim Tjäderin asuinparakki sijaitsi. Nyt parakista ei näy jälkeäkään. Tammikuun alussa valmistui Vattulan tori joka nimettiin Asiakastoriksi jonka eteläpuolella on pitkulainen Liikennekonttori jonka yhteydessä on R Kioski sekä Matkahuollon tilat. Torin pohjoispuolella on suihkuallas jonka keskellä on vettä suihkuttava diskopallo. Suihkuallas on Yhdyskadun ja Kauppakadun risteyksessä. Tästä pohjoiseen muutaman korttelin kohdalla Kauppakatu on kävelykatuna. Brand Linen, Palos Aeron ja Toivosen raksan pääkonttorin postiosastolle hankittiin huippumoderni postinleimauskone joka myös punnitsee kirjeet. Näin Jim-Adolfin ja Kristiinan ei tarvitse käsin laskea kirjeitä joita saattaa pahimmillaan olla tuhansiakin. Lauri on taas yksinään koska Sami alkoi opiskella papiksi eikä kiinnostunutkaan painoalasta. Lauri ei oikein pidä Samista koska tämä on melkoinen vetelys joka mieluummin istuu kahvihuoneessa lukien seurakuntalehtiä tai sitten surffailee Internetissä etsien hengellisiä kotisivuja. Jim ja Sami tulevat hyvin toimeen keskenään, sillä heillä molemmilla on samankaltainen huumorintaju. Vähän ennen joulua kun Sami lopetti kopiointikeskuksella, niin silloin Jim kehotti häntä muuttamaan Vattulaan heti papiksi valmistuttuaan jotta tämä uusi kunta saisi oman pastorin. Sami lupasi ajatella asiaa, ja todennäköisesti tekisi niin, koska Vattulassahan on papinvirka avoinna. Samilla on vähän sellainen tunne, että pian Jimistä paljastuisi jotain suurenmoista, eräänlainen ihmeteko. Jim itsekin on huomannut kuinka käsiä on alkanut poltella, ihan kuin niistä virtaisi energiaa. Hän on varma, että hänellä on parantajan kykyjä ja haluaisi parantaa vammaisia. Ehkä hän voisi tilaisuuden tullen parantaa pikkusiskon naapurissa asuvan Reino Lehtolan, muttei uskalla koska Reino saattaisi ärähtää jos saksalaismies menisi haromaan tämän selkää. Jim toivoisi jos pian tapaisi jonkun liikuntavammaisen johon voisi kokeilla säteileviä käsiään. Joskus Jim on leikillään pidellyt käsiään Kristiinan niskan päällä, jolloin tämä on tuntenut helpotusta hartia särkyihin joka on lähtöisin hänen edelliseltä työpaikalta. Hän on ollut töissä kajaanilaisella keskuskeittiöllä jossa sai olkapää kulumia painavien sokerisäkkien nostelusta. Gunther on aloittanut monitoimitalo V3:ssa kitaraopettajana. Talon naapurissa on Guntherin veljen kuntosali nimeltä Einar s O2. Jim Tjäder ja Elli Yrjölä viihtyvät hyvin yhdessä. Iltaisin he tapaavat yhdessä pelata Xboxilla tai sitten suutelevat kiihkeästi. Sepänkadun varrella on monta samannäköistä kaksikerroksisia pienkerrostaloja. Sepänkadun eteläpäässä on pieni lääkäriasema nimeltä Peuran terveyskeskus. Kadun pohjoispäässä on Siwan myymälä jonka takana on kaksi L-kirjaimen muotoista korkeaa kerrostaloa. Siwan kohdalla alkaa poikittais-suunnassa kulkeva Nurkkakatu jonka itäpäässä on vielä rakentamattomia tontteja jossa Nurkkakadulta alkaa Peurasuonkatu joka menee varsinaisen Peurasuon läpi kohti pohjoista. Nurkkakadun länsipäässä alkaa keskustakorttelit joissa yhdessä on vastikään aloittanut Mercedes- Benzin autokauppa sekä Pizzeria Ateena joka on Ellin kantapaikka. Siellä hän ja Jim Tjäder tapaa käydä syömässä perjantaipizzat niin, että heille molemmille on alkanut tulla melkoinen läskimaha. Ellillä maha roikkuu kun taas herra Tjäderille on tullut melkoinen röllykkämaha. Siwan myymälä sijaitsee Sepänkadun, Nurkkakadun ja Asiakkaankadun kulmauksessa. Asiakkaankatuja on kaksi kappaletta; ylempi ja alempi joista ensin mainittu on oikeastaan pihakatutyyppinen kun taas alempi on keskustan pääkatu.

2 Vattulan keskustassa Kauppakeskus Calevalan takana on Vattupuisto jonka reunalla on keltatiilinen Vattupuiston sairaskoti jossa Ulrika Kartoffel on töissä. Hän on oppinut ihan kiitettävästi suomea tosin vielä murtaa, mutta ymmärtää ja tulee ymmärretyksi. Kauppakeskus Calevalan etupuolella on bulevardimainen Kauppakadun kävelykatuosuus jonka keskelle on istutettu lehmuksia pareittain. Lehmusrivistö menee torilta ihan keskustan pohjoisosaan asti. Kauppakatu kävelykatuna on vain torin ja Nahkurinkadun välinen osuus. Kauppakadun ja Nahkurinkadun risteyksessä on Kulttuuritalo jossa on Ivanilla ja Annilla lounasravintola nimeltä Bacchus. Samassa rakennuksessa on myös kirjasto. Kauppakeskus Calevala sijaitsee Makasiinikadun ja Urho Kekkosen kadun välissä. Urho Kekkosen kadun ja Kauppakadun kulmauksessa, kauppakeskusta vastapäätä on Keskustapuolueen konttori ja sen vuoksi tämä välikatu nimettiin Kekkosen mukaan. Keskustanpuoluekonttoria vastapäätä Urho Kekkosen kadun puolella on hautaustoimisto sekä Vivi s Designin myymälä jossa on myynnissä yrityksen valmistamia vaatteita sekä Annika Hopeaisen suunnittelemia pehmomaskotteja. Makasiinikadun ja Kauppakadun kulmauksessa Kauppakeskus Calevalan talossa on juuri aloittanut Anttilan tavaratalo. Kauppakeskuksella on jo monta pikku putiikkia, joista Anttila on suurin. Rakennuksen toisessa kulmauksessa on Alkon myymälä jotta vattulalaiset saisivat perjantaipullonsa. Tammikuun lopulla Jim-Adolfilta oli vähällä päästä itku koska hänen suosikkiradiokanava Radio Mafia muuttui YLEX:ksi, jossa ei enää ole samanlaista mafiaromantiikkaa. 90-luvun alussa kun Radio Mafia perustettiin, niin silloin Jimillä oli äärimmäisen vahva mafiakuume joka Rave-villityksen ja psyykkisen vaivan yhteisvaikutuksen takia oli lähellä viedä Jim-Adolfilta hengen mutta onneksi äiti ehti ajoissa pelastaa poikansa. Se oli todella järkyttävää koko perheelle. Itsemurhayritys herätti Jim-Adolfin ja päätti mennä Lapinlahden mielisairaalaan hoitoon jossa hän tapasi Elli Yrjölän, Mikko Kaanisen sekä Vihtori Näsin. Itsemurhayrityksestä oli sekin hyöty, että sen ansiosta Jimin salainen ihastuminen serkkutyttöihin paljastui, nimittäin hän oli kirjoittanut jäähyväiskirjeeseen serkkutyttöjen nimet. Miltei heti mielisairaalasta päästyään Jim soitti Ulrika-serkulle ja pyysi häntä tulemaan kylään kartanoonsa jonka isä oli rakennuttanut sillä välin kun poika oli mielisairaalassa. Kartanolle Jim antoi nimeksi Branders Hof jonka yksityistien hän nimesi Branderin tieksi josta pääsee Läskelänkadun itäpäätyyn. Läskelänkadun länsipuolella on kaupunginosa Lintulan poikittainen Tasankotie jonka eteläpuolella on rautatie ja pohjoispuolella on rakentamaton tontti jonne tullaan rakentamaan vanhustenpalvelutalo sekä pienteollisuutta. Tasankotien varrella asuu eräs Alppilan perhe johon Jim-Adolf tutustui kun perheen äiti perusti kukkakaupan samaan kaupunginosaan Runkokukkulantielle. Aluksi kukkakaupan nimi herätti ahdistusta Jimissä koska hänen murhaamansa koulukaveri oli myös Mirja. Tämän vuoksi Jim kehotti Mirja Alppilaa vaihtaa kaupan nimen Alppiruusuksi johon hän suostuikin. Kaupunginosa Lintulan pisin tie on keskustasta lähtevä Branderin tie joka päättyy Vivin hovin ja Villa Reinon Y-risteykseen. Nyt kun Vattula sai kuntaoikeudet, niin tarkistettiin Vattulan katuverkosto mutta yksi kummallisuus havaittiin, nimittäin Vattulassa on kaksi Branderin tietä; Läskelänkadun Branders Hofin puoleisessa päässä sekä Lintulan pisin tie. Viimeksi mainittu päätettiin nimetä uudelleen Lintulan tieksi ennen kuin alueelle tulisi enemmän asukkaita jolloin tien nimenmuutos olisi vaikeampaa. Jimin kartanolle menevä Branderin tien pätkä päätettiin säilyttää sillä sehän on yksityistie kun taas se vanhempi Branderin tie on julkinen pääkatu, niin sen nimeksi tuli luonnollisesti Lintulan tie. Lintulan tien eteläpää on rautatien luona jossa radan ali menee autotunneli joka on nimetty Kauppaportiksi koska sen eteläpuolella alkaa Kauppakatu ja pohjoispuolella on Lintulan tien haarauma; Kauppaportintie luoteeseen ja Lintulan tie koilliseen. Lähes päivittäin Jim-Adolf tapaa kuunnella pohjoissaksalaista Radio Noraa Internetin kautta. Hän kehui kyseistä kanavaa nettikaveri Reuterille joka heti seuraavassa viestissä haukkua räksytti radiokanavan kaupalliseksi roskaksi. Reuter kutsuu kyseistä radiokanavaa Shit-Noraksi. Tämä koskee Jimiä sydämeen sillä hän rakastaa tämänkaltaisia radioasemia jotka lähettävät uutisia, ajankohtaisohjelmaa, mainoksia sekä paljon pop-musiikkia.

3 Jimistä on mukava kuunnella mainoksia, koska ne ovat useimmiten humoristisia ja antavat lisää ideoita Arrow-kertomukseen joka koko ajan kasvaa. Jim ei vielä tiedä kuinka pitkälle jatkaisi kertomustaan. Jim-Adolfin kaimamies Jim Tjäder enimmäkseen pelailee Ellin kanssa tietokonepeli Simsiä. He ovat luoneet Sims-pelissä Vattulaa muistuttavan yhteiskunnan. He ovat jättäneet Vattulan kunnantalolle paljon ehdotuksia kehittää tätä nuorta kuntaa. Myös Gunther on kiinnostunut Vattulan kehittämisessä jotta hänen kädenjälki näkyisi Vattulan historiassa. Juuri siksi hän perusti V3 taloon kitarakoulun. Gunther on tehnyt erittäin kulttuurisen kappaleen josta hänellä on tarkoitus tehdä musikaali. Kappaleen kertosäe menee tähän tyyliin; Istun Vattulan läppäsillalla ja jalat heiluu ilmassa Jim-Adolf tuntee kuinka hänen käsiä on alkanut enemmän ja enemmän lämmittää ihan kuin niistä virtaisi energiaa. Hän on varma, että hänellä on jonkinlainen kyky parantaa vammaisia, muttei tunne muita kuin Reino Lehtolan, johon hän ei oikein uskalla kokeilla käsiään koska tämä on hieman äkkipikainen ja todennäköisesti alkaisi haukkua häntä homoksi jos menisi tätä koskettelemaan. Ulrika ja Gunther ovat ainoat joille Jim on puhunut käsiensä säteilevästä lämpöenergiasta. Ulrika on todistanut, että poikaystäväserkun käsissä on jotain maagista, sillä heti kun hänellä on migreenin poikanen, niin silloin Jim asettaa kätensä hänen päänyläpuolelle jolloin migreeni katoaa. Kun Gunther oli kuullut kaverinsa säteilevistä käsistä niin silloin hän paljasti, että joitakin vuosi sitten hänen kätensäkin olivat tuntuneet lämpöisiltä ja ne ihan säkenöivät mutta sitten pikku hiljaa kädet normalisoituivat eli enää hänen kätensä eivät säteile. Yhtäkkiä Gunther muisti erään unen joka oli joskus 90-luvun puolivälissä, suurin piirtein samoihin aikoihin kun Jim yritti itsemurhaa, jossa möreäääni kehotti häntä alkaa parantamaan vammaisia. Vuosikymmenen lopulla hän oli nähnyt toisen unen jossa samankuuloinen ääni oli ilmoittanut, ettei parantaminen olekaan Guntherin homma. Tätä hän on monesti pohtinut ja hoksannut, että se voi johtua spiritismikokeiluista. Heti kun Jim oli puhelimitse kertonut Guntherille kokemuksista helvetinportilla, niin silloin Gunther tuli uteliaaksi ja alkoi tutkia spiritismin avulla, että onko se helvetti todella olemassa. 90-luvun lopulla hän päätti lopettaa tämän vaarallisen harrastuksen kun oli kuullut unessa möreänäänen ilmoittavan, ettei Guntherin tehtävä olekaan parantaa sairaita. Möreä-ääni oli sanonut oikein pelottavalla äänensävyllä; Sait potkut, et ole parantaja! Jim kertoi Guntherille ja Ulrikalle, että suurin piirtein samoihin aikoihin 90-luvun lopulla Lapinlahdessa maatessaan hän oli kuullut unessaan möreänäänen kehottavan alkaa parantaa sairaita. Jim oli unessaan luvannut alkaa parantaa heti kun itse on parantunut täysin ja löytänyt sen oikean. Silloin vielä hän luuli, että Ellistä tulisi vaimo. Ellille hän ei uskaltanut sanoa mitään unessa kuulemastaan möreästä äänestä koska tämä olisi vain alkanut nauraa räkättää. Elli ei oikein usko yliluonnolliseen. Mikko Kaaninen uskoo varauksin yliluonnollisiin ilmiöihin. Vihtori Näsi ei oikein tiedä mihin uskoa. Tällä hetkellä Vihtori asuu Keravalla vanhempiensa luona ja auttaa isä Hermannia sähköfirman pyörityksessä ja siinä välissä käy Keravan keilahallilla keilaamassa kaverinsa Matti Joonalan kanssa. Ihan muutaman kerran Mikon kyydissä Vihtori ja Matti Joonala ovat käyneet Ellin luona Vattulassa. Matti ei oikein pidä Ellin määräilevästä asenteesta sekä tytön antamasta leikkimielisestä liikanimestä Paskakasa. Kukapa ei sellaisesta pitäisi. Vihtoria Elli tapaa kutsua Lihapullaksi koska tämä on hyvin lihava. Kun Jim-Adolf on sanonut syöneen lihapullia, niin silloin Elli tapaa leikillään kutsua häntä Lihapulla kakkoseksi. Ykkönen on Vihtori ja kolmonen on hän itse sekä Mikko. Ulrika Kartoffel viihtyy hyvin Vattupuiston sairaskodissa. Hänen työtehtäviin kuuluu reseptiotehtävät sekä perinteiset sairaanhoitajan hommat. Odotushuoneeseen hän on tuonut pinon vanhoja saksalaisia naistenlehtiä jotta edistäisi Saksan kulttuuria Pohjois-Suomessa. On joukossa muutama Der Spiegel lehtikin. Asiakkaankadun ja Makasiinikadun risteykseen, aivan sairaskotia vastapäätä, on vastikään valmistunut valkoinen kuusikerroksinen talo jonka katutasossa on Kelan konttori. Valkoisen talon takana Makasiinikadun puolivälissä on punatiilinen kolmekerroksinen talo jossa on Vattulan ainoa yleinen sauna jonka omistaa Einar Brick sekä Lempi. Lempi päätti lopettaa Vivin hovin kodinhoitajana koska ikä alkaa painaa. Hänen tyttärensä Anne aikoo vielä muutaman päivän jatkaa Vivin hovissa. Hänellä ja Lempillä on suunnitelmissa muuttaa

4 muutaman vuoden kuluttua Tampereelle koska siellä päin asuu Annen kolme aikuista lasta. Isä asuu Kajaanissa uuden perheen parissa. Kerta Lempi perusti Einarin kanssa yleisensaunan Makasiinikadulle, niinpä Tampereelle muutto saa odottaa muutamalla vuodella. Lempi istuu saunan kassalla ja joskus saattaa jopa toimia pesijättärenä. Lempi harmittelee kun ei ole opetellut kuppaamista, sillä siitä olisi tullut hyvä tienesti. Yleisensaunan tiloissa on pieni uima-allas jossa on mukava polskutella saunomisen välissä. Keskustan pohjois-puolelle on valmistumassa hyvää vauhtia uima- ja urheilutalo jossa tulee olemaan useampi uima-allas sekä urheilusaleja. Uima- ja urheiluhalli on kommandiittiyhtiö jossa on osakkaana Vattulan kunta sekä Katinkulta. Rakennuksen nimeksi tulee Puroylänne Areena. Rakennuksen kellariin tulee Tuomas Paasion ehdottama keilahalli jonka omistajaksi tulee Tuomaksen tuttava liikemies Mauno. Kävelykadon pohjoispäässä olevalle Kulttuuritalossa on Ivanin ja Annin omistama Bacchus lounasravintola sekä Guntherin ehdotuksesta rakennettu Heppeteatteri. Nimi on Guntherin ehdotus koska se hänen mielestä houkuttelee näyttelemään. Teatterin vieressä on käytävämäinen taidehalli jonka ikkunoista näkee kävelykadulle. Alakerrassa on kirjasto sekä Teatterikahvila. Kauppakeskus Calevalassa on juuri avattu uusin Anttilan tavaratalo. Kauppakeskuksella on jo monta pikku putiikkia joista Anttila on suurin. Kauppakeskuksen keskipaikkeilla on ruotsalaisketju Kappahlsin myymälä sekä Veromoda. Keskuksen toisessa päässä on Charlesin Lidl Ruokamuori. Pääsisäänkäynnin yhteydessä on pieni R Kioski sekä Ivanin ja Annin perustama Brickburgers. Hampurilaisravintolaa vastapäätä on Suomalainen kirjakauppa. Kioskia vastapäätä on Roberts Coffee ketjun kahvila. Toisessa kerroksessa on hieman rahvaanomaisempi kahvila nimeltä Kahvio Kalevala jonka vieressä on Kesportin urheiluvälinekauppa. Toisessa kerroksessa on myös Bernina ompelukonekauppa jonka nimestä Jim-Adolfille assosioituu Berliinin aikainen metku käsityöluokassa jossa hän oli rikkonut juuri Bernina ompelukoneen moottorin laittamalla tuolijalan polkimen päälle. Jimillä oli tuuria kun ei tarvinnutkaan maksaa. Nyt jälkikäteen häntä on asia alkanut vaivata ja on lähettänyt pari sataa euroa Berliinin kouluvirastolle ja pyytänyt puhelimitse anteeksi. Bernina ompelukoneliikkeen vieressä on Nancyn matkatoimisto jonka nimi kiihottaa Jimiä koska siitä hänelle assosioituu Berliinin aikaisen koulukaverin nimi. Yhä vielä Jimillä on eroottisia latauksia nimessä Nancy vaikka hänellä on jo tyttöystävä. Jim on päättänyt olla uskollinen rakasta serkkuaan kohtaan. Iltaisin sängyssä hän kuiskuttelee serkkunsa korvaan tämän etunimeä kiihottuen valtavasti. Jim ja Ulrika ovat päättäneet perustaa perheen muutaman vuoden kuluttua kun ovat ensin nähneet kuinka Jimin mielenterveys kestäisi. Ulrika on luvannut olla Jimin tyttöystävänä ikuisesti. Myös Ulrika kiihottuu Jimin nimestä tai nimistä. Kevättalvella Jim-Adolf kuuli Reuterilta, että Saksassa on juuri aloittanut harrastajanettiradio nimeltä Rundfunker.com, ja kehotti kuuntelemaan sitä Radio Noran sijasta. Pikku hiljaa Jim joutui tämän harrastaja voimin pyöritettävän nettiradion pauloihin koska se soittaa hieman erilaista musiikkia mutta Jimin harmiksi ei mainoksia, mutta toisaalta voihan tehdä radioaseman chatissa piilomainontaa. Sitä Jim alkoi tehdä ja mainostaa JAB Direkt kotisivujaan, Vattulaa sekä Brand Linen laivoja. Rundfunker.comin juontaja on epileptikko Arnold Dj Nur Steintrockener, jolla on todella mahtavat jutut. Jim ja Ulrika tapaa kuunnella iltaisin Arnoldin hassuja tarinoita Branders Hofin kirjastossa. Ainoa piirre Rundfunker.Comissa Jimiä ja Ulrikaa ärsyttää ja se on liiallinen hevimusiikin soittaminen. Jim pitää kovasti saksalaisesta iskelmästä. Ulrikaa kiehtoo enemmän kansainvälinen listapopmusiikki. Ulrika tapaa Jimin mieliksi toivoa Rundfunker chatissa kaimansa Ulrika Catrameterran 80-luvun biisejä. Viimeaikoina Ulrika Catrameterra on palannut laululavoille mutta Jimin harmiksi hänen nykyiset kappaleet ovat synkkämielistä rokkia. Jim toivoisi jos Ulrika Catrameterra alkaisi uudelleen levyttää niin kutsuttua purkkapoppia. Silloin tällöin Ulrika Kartoffel tapaa Jimille rallatella kaimansa Ich und Du kappaletta joka kummasti piristää Jimiä. Monesti Rundfunker.com soittaa saksalaista huumorikappaletta nimeltä Pizza Gesang, jonka laulaa joku leuhkan oloinen Pizza Dogge. Kappaleen kertosäe menee tähän tyyliin; Warum du nicht lieben meine Pizza? Kappaleesta on tullut melkein Rundfunker.comin tunnussävel. Juontaja Dj Nur on keski-ikäinen harvahiuksinen tasapaksu miehen köriläs. Hän asuu yksin mustan lihavan kissan kanssa pienessä keskisaksalaisessa pitäjässä. Kissaa Arnold tapaa kutsua Ferkel Katzeksi eli possukissaksi koska katti on joskus röhkinyt suorassa nettilähetyksessä. Rundfunker.com lähettää saksalaisessa harrastajanettiradiopalvelimella jonka palvelin sijaitsee

5 pienessä keskisaksalaisessa kaupungissa jossa vuosittain järjestetään tunnetut saksalaiset kansanmusiikkifestivaalit. Palvelimen omistaja on muuan Karl Haar, joka ulkonäöltään muistuttaa liivijengin jäsentä mutta ulkonäkö pettää. Karl Haar on hyvin kiltti ja humoristinen mutta kyllä hänkin osaa antaa kunnolla turpiin jos hänelle tullaan liikaa avautumaan. Dj Nur tekee yhteistyötä erään bonnilaisen nuoren jätkän kanssa joka käyttää nimimerkkiä Dj Weg. Hänen oikea nimi on eräs Alfred Meller ja on kova haistattelemaan tekijänoikeusjärjestöille eikä suostu maksamaan centiäkään nettiradionsa musiikista. Hän lähettää omassa nettiradiossaan runsaasti tavallista popmusiikkia ja on jopa pitänyt yllä vertaisverkkoa jossa hän on jakanut ihan avoimesti musiikkia ja elokuvia halukkaille. Jim-Adolfkin on muutaman kerran ladannut joitakin saksalaisia komedioita Dj Wegin palvelimelta koska sinne on helppo surffata; tarvitse vain kirjoittaa selaimeen www:n sijasta FTP. Myös Dj Nur on välittänyt elokuvia palvelimeltaan mutta luopunut siitä kun huomasi palvelimen lokikirjassa venäläisiä IP-osoitteita. Hän ei uskaltanut enää pitää yllä palvelinta koska silloin olisi vaarana, että joku hullu laittaisi sinne viruksia ja troijalaisia. Dj Wegin nettiradio on nimeltä Radio Natur-Abend jossa Dj Weg tapaa ahkerasti soittaa saksankielisiä seksikappaleita. Erityisesti Jimin mieleen on jäänyt Mohrrübe niminen kappale jossa porkkana juuttuu naisen alapäähän. Myös Ulrikaakin huvittaa tämä kappale ja on monesti vitsaillut Radio Natur-Abend chatissa, että pitänee joku päivä kokeilla miltä se porkkana tuntuu. Tietenkään hän ei oikeasti mene työntelemään mitään ylimääräistä alapäähänsä. Ainoastaan serkkupojan kalu on tervetullut hänen onkaloihin. Jimistä ja Ulrikasta juontaja Dj Weg on hyvin hauska mutta yksi asia heitä kovasti ärsyttää ja se on hänen muukalaisvihamielisyys. Dj Weg kannattaa saksalaista populistipuolue Wahrdeutscheria jonka puoluejohtajana on lihavahko paksupäinen Tim Anklang. Jimiä ja Ulrikaa vituttaa tämä puolue koska se vastustaa Euroopan integraatiota ja sitten yritysten olisi pakko maksaa kaiken maailman tullimaksuja valtion ihilisteille. Dj Wegille ei oikein uskalla sanoa vastaan, koska silloin tämä saattaisi laittaa palveluneston päälle niin, ettei hänen radiota voi kuunnella. Jim on varautunut siihen, vaikkei aiokaan alkaa sivistää tätä kummallista anarkistista jätkää. Jos Jim joutuisi Dj Wegin mustalle listalle, niin silloin hän tarkoituksella alkaisi levittää Radio Natur-Abendin nettitriimiä ympäri nettiä niin, että tekijänoikeusviranomaiset sen huomaisivat. Ehkä Jim voisi tehdä anonyymin ilmiannon tekijänoikeusviranomaiselle. Tämä vain silloin jos Dj Weg laittaisi hänet mustalle listalle. Nämä kaksi harrastajanettiradiota lähettävät joka ilta, jolloin juontajat kehottavat kuuntelijoita siirtymään IRC-kanavalle jossa voi toivoa musiikkia sekä keskustella juontajien kanssa. Jim ja Ulrika alkoi jälleen chattailla koska heillä on tarkoitus mainostaa Brand Lineä. Tälläkin kertaa Jim esiintyi tutulla nimimerkillä Mr Arrow. Nimimerkki herättää huomiota ja se on tarkoituskin. Ulrika chattailee nimimerkillä Ulhanna joka on lähtöisin Jimin uusimmasta kertomuksesta. Muutaman viikon kuluttua joiltakin chatissa olevilta henkilöiltä paloi käämit kun tämä mystinen Mr Arrow mainostaa jotain laivavarustamoa. Jim ei välittänyt pottuilluista ja kehui entisestään isän firman laivoja. Hän mainosti myös omia kotisivujaan jotta saisi palautetta kertomuksistaan. Eräänä päivänä Reuter lähetti Jimille tulikivenkatkuisen sähköpostiviestin jossa hän päpätti; Jotkut chattilaiset kertoivat, että sinä olet yliaktiivinen Rundfunker.com chatissa ja mainostat kotisivujasi Reuter kehotti käyttäytymään rauhallisemmin. Jim yritti kiistää mainostelut mutta turhaan, sillä Reuter ei hätävalheisiin usko. Vaikuttaa siltä, että tällä mystisellä Reuterilla on käsittämätön kyky nähdä sähköpostiviestistä, että kirjoittaako viestin lähettäjä totta. Hän väittää, että kolme pistettä sanan lopussa tarkoittaisi törkeää valhetta. Jos sähköpostiviestissä on monta huutomerkkiä, niin silloin se on päivänselvää, että kyseessä on valhe. Reuter jatkoi viestissään; Minulle on lähetetty kaikki sinun Chat-repliikkisi ja siellä on todella järjettömiä huulenheittoja kuten esimerkiksi, että Mr Arrowilla olisi Tom poika, jonka takapuolen tämä olisi käynyt välillä pyyhkimässä, ja myöhemmin sama pikkupoika olisi chattaillut Internetissä. Henkilöllisyyttään suojellen Jim on hieman kaunistellut todellisuutta ja väittänyt olevansa kahden lapsen isä. Reuter kehotti vaihtamaan nimimerkkiä ja olemaan rauhallisemmin. Hän lisäsi, että Dj Nur olisi ollut hermoromahduksen partaalla niin, että hänen epilepsia olisi ollut vähällä laueta. Lisäksi Reuter moitti, että Jim oli mainostanut hänenkin kotisivuja ja sen tähden hänen oli pakko poistaa sivunsa Internetistä, ettei siellä alettaisiin ravata. Tätä Jimin on vaikea käsittää, että minkä

6 takia kotisivulla ei saisi käydä? Juuri sen vuoksihan kotisivut on perustettu, että siellä käytäisiin. Tähän Reuter ei suostunut vastaamaan vaan uhkaili täydellisellä vaikenemisella. Reuter säilytti ainoastaan radiosivunsa sekä radioasemien tunnussävel kokoelmansa koska sinne on linkitetty muilta radioaiheisilta sivuilta. Reuter poisti sivun jonne hän oli laittanut rakennusten kuvia. Jim päätti pitää muutaman viikon tauon chattailussa, ettei hermostuttaisi nettikaveriaan sillä hänestä on hyötyä kun ilmenee tietokoneongelmia vaikka Einar asuu lähempänä. Lisäksi Jim mielellään on kirjeenvaihdossa saksalaisjätkän kanssa jotta saksankieli pysyisi vireänä. Jim ei todellakaan halua menettää nettikaveriaan pienen mokan takia jos sitä mokaksi voi kutsua. Ainakin Reuterin mielestä kyseessä on iso moka. Ei tuollaisia pidä aikuisen miehen laukoa. Jimiä vähän epäilyttää, että Reuter olisi itse ollut chatissa valenimellä. Häntä epäilyttää nimimerkki Hammer joka on muutaman kerran puuttunut kotisivujen mainosteluun mutta kiistää tuntevansa Reuterin. Tämäkin kysymys meni Reuterin tietoon ja hän pauhasi Jimille, ettei hänen nimimerkkiä saa mainita chatissa eikä kotisivuilla. Nettiradiojuontajat eivät ole koskaan moittineet Mr Arrowia, pikemminkin he ovat kehuneet tämän huumorintajua sekä ihmetelleet, että mitähän nestettä Mr Arrow ja Ulhanna ovat mahtaneet nauttia. Juontajat kehottivat kuuntelijoita lähettämään kuvia radioaseman kotisivulle ja tietenkin Jimkin lähetti oman panoksensa. Hän lähetti kuvia Vattulan keskustasta sekä Brand Linen laivoista. Juontajat laittoivat kuvat radiokanaviensa kotisivulle. Kevättalvella Anders Brasa perusti tukkufirman Vattulan pohjoispuolelle, lähelle suunniteltua lentokenttää. Hänellä on tarkoitus avata Maxi Magasinet tavaratalon Vattulaan kun Ray Palonen oli tavannut hänet ja ehdottanut yhteistyötä. Jos tosiaan lentokenttäprojekti toteutuisi, niin silloin tavaran lähettäminen Hallonbon ja Vattulan välillä olisi vaivatonta. Hallonbossa lentokenttä on jo rakennettu. Parhaillaan ilmailulaitos harkitsee jos Vattulaan rakennettaisiin varalentokenttä joka täydentäisi Kajaanin lentokenttää. Heti kun tukkuvarasto oli valmistunut, niin silloin Anders Brasa alkoi suunnitella perustaa Maximagasinet myymälää Vattulan keskustaan mutta sitten tuli seinävastaan; Kajaanissa sattuu olemaan samanniminen halpahintatavaratalo. Tämä on puhdas sattuma. Anders ei uskaltanut nimetä Vattulan myymälää Maximagasinetiksi vaan alkoi miettiä uutta nimeä. Hallonbon tavaratalo voi säilyttää nimensä välimatkan ansiosta. Kun Anders oli kylässä Palosilla ja ottanut nimiongelman puheeksi, niin silloin Jean-Sixten ehdotti nimeä Brasan ykkönen ja siellä voitaisiin myydä tavaraa yhdellä eurolla. Andersista ideassa on munaa ja päätti nimetä Vattulan myymälänsä Brasan ykköseksi. Tukkuvaraston hän nimesi Anders Camping & myymäläpalvelu Oy:ksi. Jean-Sixten auttoi Andersia nimen suomentamisessa koska Anders ei osaa sanaakaan suomea. Tämän vuoksi Anders palkkasi Jean-Sixtenin tukkukaupan päälliköksi. Nyt Jean-Sixtenin ei enää tarvitse kuunnella Jussi Lintuvuoren rykimistä ja Reijo Lillukan metsästysjuttuja. Ennen kaikkea hänelle tulee lyhyempi työmatka. Hän asuu yhä vaimonsa Santra Puustisen kanssa omakotitalossaan Linnuntiellä. Jean-Sixten sai vapaat kädet johtaa tukkukauppaa josta viedään tavaraa Brasan ykkönen myymälään joka sijaitsee aivan Vattulan keskustassa Torikadun varrella vastapäätä Asiakastoria. Heti kun Jim Tjäder oli saanut tietää tästä ruotsalaisfirmasta, niin hänkin innostui siitä ja lopetti Brand Linen postilähettinä. Nyt hän voi olla useammin Ellin seurassa kun ei tarvitse istua Pekka-Kyöstin kuormurissa Vattulan ja Hangon välillä. Jim Tjäderistä tuli Brasan ykkösen tavaralähetti. Hän ajaa mustalla Mercedes-Benz pakettiautolla jonka kylkeen maalattiin Anders Camping & myymäläpalvelun nimi. Nyt hänen ei tarvitse ajaa pitkiä matkoja. Kun tavaraa ei tarvitse viedä myymälään, niin silloin hän tulee olemaan Jean-Sixtenin apuna tukkuvarastolla. Tukkuvarasto myy tavaraa myös leirintäalueiden leirikauppoihin. Tukkuvarastolle Jean-Sixten tilasi jopa seksilelujakin joita he tulevat markkinoimaan seksikauppoihin. Anders Brasa käy Vattulassa tukkuvarastollaan ja yhden euron myymälässä kerran kuussa. Hän on tyytyväinen kun Vattulan firmalle löytyi kaksi kielitaitoista nuorta miestä. Hän alkoi suunnitella perustaa toisen yhden euron myymälän Hangon keskustaan, mutta ensin hän katsoo miten suosituksi tulee Vattulan myymälä. Vattulan myymälässä aloitti Jean-Sixtenin vaimo Santra koska hän kyllästyi kotiapulaisen hommaan. Hän on huomannut Jim-Adolfin punottavat posket heti kun tämä on tullut Raymondin hoviin. Santra ei oikein uskalla mennä Jimin kartanoon, ettei tämä vain kiihottuisi sillä he molemmat ovat varattuja.

7 Myös Santra kiihottuu kun näkee Jim-Adolfin suklaanruskeat silmät sekä mustat seksikkäät arabimalliset viikset. Santra on aina pitänyt asiakaspalvelusta ja sen vuoksi myyjän työ sopii hänelle kuin nakutettu. Brasan ykkösen vieressä on Arkadian lehtikioski joka myy kansainvälisiä lehtiä. Joka sunnuntai Jim- Adolf käy sieltä ostamassa saksalaisen iltapäivälehden viikonvaihdenumeron jonka luettuaan hän vie sen isälle ja äidille. Ulrikastakin on mukava kun pohjoissuomalaisestakin saa saksalaisia lehtiä. Lehtikioskin takana Asiakkaankadun puolella on tietokonekauppa Elektroniikkatalo sekä kiinalaisravintola Golden Shower. Brasan ykkösen toisella puolella Torikadun varrella on Mirja Alppilan toinen kukkakauppa Alppiruusu. Nyt Vattulassa on kaksi rouva Alppilan kukkakauppaa. Hangossa asuu yhä Jim Tjäderin suosikkiserkku Jennie ja hänen poikakaveri Tauno Tammilehto. Nyt kun herra Tjäderillä on tyttöystävä niin hän on päässyt yli pettymyksen, että menetti serkkunsa rastatukkaiselle Taunolle. Hangossa asuu Taunon äiti sekä isäpuoli sillä hänen vanhemmat ovat eronneet ja oikeasta isästä ei ole tietoakaan. Taunolla on kaksi puolisiskoa Natalia Tammilehto sekä Mia Laamanen ja yksi veli jota kutsutaan Rautaruusuksi koska tämä on kivenkova hevifani. Mia sisko on biseksuaali mutta on kuitenkin kiinnostunut jätkistä. Jos kävisi niin, ettei patukkaa onnistuisi saamaan niin silloin ei auta muu kuin katsella pimuja. Huhtikuun puolivälissä tukkuvarastolla aloitti työharjoittelija, muuan Georg Kivinen joka on avoimesti työtön koska 80-luvun alussa hän on istunut vankilassa salakuljetuksen takia. Hän on salakuljettanut veljensä Iivarin kanssa savukkeita ja alkoholijuomia Tukholman ja Turun välillä heti sen jälkeen kun Ray Palonen oli joutunut kiinni. He eivät tunne toisiaan. Georg sai Rayn entisen paikan tullimiehenä ja teki tismalleen saman mokan ja sai potkut paljastuttuaan. Hän paljastui samoihin aikoihin kun Ray pääsi pois vankilasta. Oli myös sattumaa, että myös Georg muutti Kajaaniin heti vankilasta päästyään. On todella vaikea saada töitä kun on vankilatuomio taakkana. Onneksi Anders Camping & myymäläpalvelu haki työntekijöitä jolloin työvoimatoimisto järjesti harjoittelupaikan Georgille. Georg Kivinen kävi 90-luvun alussa Helsingin kauppakorkeakoulun ja on kovasti kiinnostunut liike-elämästä, muttei vielä ole päättänyt mille alalle keskittyisi. Salakuljettajaksi hän ei ainakaan aio enää ryhtyä kun siitä menee maine ja kunnia. Iivarilla oli parempi säkä kun sai töitä Salon Nokian tehtaalta. Kauppakorkean jälkeen Georg on ollut pätkätöissä eri paikoissa. Georg on hyvin ahkera muun muassa siivouksessa. Juuri siivoamista tarvitaan sillä lattiat ovat täynnä pölyä. Jo muutaman työpäivän kuluttua varasto oikein hohti puhtautta. Harmi vaan kun Georg ei viihtynytkään tukkuvarastolla koska se oli hänen mielestä liian yksitoikkoinen eikä sovelias kauppakorkeakoulun käyneelle miehelle, siispä hän lopetti kesäkuun lopulla, jolloin Jean-Sixten maksoi viisisataa euroa suoraan käteen koska miehestä on ollut korvaamaton apu. Muuta palkkaa Georg ei saanut koska se oli vain työharjoittelija Työvoimatoimiston Rehab osaston kautta. Jean-Sixteniä harmittaa kun Georg ei viihtynyt tukkuvarastolla ja tietää millaista on olla työvoimatoimiston armoilla. Nyt Georg joutuu työttömyyskassan varaan. Hänellä on suojaverkkona Työvoimatoimiston Rehab-osasto mutta heillä ei oikein ole sopivia töitä, varsinkin kun työnhakija on kieltäytynyt tarjotusta työpaikasta. Hän on yrittänyt hakea tavallisen Työvoimatoimiston kautta mutta se on vaikeampaa kun taakkana on vankilatuomio. Kauppakorkeakoulutuksella ei pitkälle pötkitä. Georgilla oli tuuria kun sai uuden harjoittelupaikan Vattulan vasta valmistuneelta rautatieasemalta lipunmyyjänä. Heinäkuussa Jim-Adolf alkoi taas chattailla Rundfunker.comin chatissa uudella nimimerkillä; Jimmel jotta nettikaveri Reuter pysyisi tyytyväisenä. Hän ei enää uskalla mainostaa kotisivujaan IRC-kanavalla koska silloin menettäisi sähköpostikaverin. Reuterilta Jim on saanut paljon arvokasta tietoa kuinka parantaa tietokoneen tietoturvaa. Samalla hänen saksankielitaito pysyy vireänä. Reuter on suuri Saksan ystävä ja käyttää korrektia kielioppia sähköpostiviesteissään. Joillekin kanssa chattaajille Jim paljasti privaatisti, että hän on se vanha tuttu Mr Arrow. Ulrika jatkaa tutulla Ulhanna nimimerkillä. Muutaman chattailu viikon jälkeen Jim oli jälleen vauhdissa ja erehtyi mainostamaan kotisivujaan sekä Brand Lineä. Nimimerkki Hammer kehotti lukemattomia kertoja rauhoittumaan koska Dj Nurilla alkoi sappi kiehua. Jimillä ei tietenkään ole tarkoitus ärsyttää mutta hänellä on kova hinku mainostaa kotisivujaan jotta saisi palautetta. Jimin harmiksi joku toinen on esiintynyt chatissa Mr Arrow nimellä ja tietenkin Hammer olettaa sen olevan yksi ja sama kuin Jimmel ja siksi alkoi syyttää kahden nimen käytöstä.

8 Kun falski Mr Arrow on chatissa, niin silloin Jim ei ollut kirjautuneena Chatiin vaan kuunteli tietokoneelta Dj Nurin nettiradiota ja kuuli, että chatissa riehuu joku Mr Arrow. Tietenkin Jimiä alkoi huolestuttaa, että hän tulee kuulemaan kunniansa aivan syyttömänä. Jim kysyi Ulrikalta, että mitä hän voisi tehdä jotta chatin väki uskoisi häntä. Ulrika vastasi, että IP-osoite kertoisi totuuden; sillä falskilla Mr Arrowilla täytyy olla toinen IP-osoite. He kuulivat juontajan ihmettelevän Mr Arrowta, että mitä kummaa nestettä tämä on mennyt juomaan. Jimiä puistatti ajatuskin, että jos Reuter saisi tietää ja sitten alkaisi kovistella ihan syyttä suotta. Tietenkin Reuter olettaisi Jimin olevan nimimerkin takana. Jim ei voinut mennä Chatiin kertomaan koko totuutta koska silloinhan häntä olisi alettu syyttää monella nimimerkillä esiintymisestä ja olisi todennäköisesti laitettu mustalle listalle. Kun seuraavana iltana Jim meni chattiin, niin silloin Hammer alkoi tentata, että minkä takia eilen hän oli sillä vanhalla nimimerkillä ja kehotti esiintymään ainoastaan tällä uudella Jimmel nimellä ja käyttäytymään rauhallisemmin. Jim yritti epätoivoisesti selittää, että hän on täysin syytön mutta turhaan sillä Hammer selitti, että eilen iltaisella Mr Arrowilla oli sama IP-osoite kuin nyt Jimmelillä. Jimille tuli tuskan hiki kun häntä ei uskota. Hänen on vaikea todistaa syyttömyyttään. Kevättalvellahan hän oli oikeasti valehdellut ja muunnellut totuutta eli nyt on niin kutsuttu poika ja susi ilmiö. Jim on aivan äimänkäkenä, että kuinka voi jollakin olla sama IP-osoite. Ulrikakaan ei käsitä. Hänkään ei voi nyt chattailla samassa chatissa koska samasta nettiliittymästä tulee sama IP-osoite. Jim puhui asiasta Einarin kanssa, että mistä ongelma voisi johtua. Einar tutki Jimin tietokoneen ja löysi syyn; kiintolevyltä löytyi Troijan-hevonen eli joku chattaili hänen koneen kautta siis ei ollut mikään ihme, että oli sama IP-osoite. Ei auttanut muu kuin formatoida tietokone uudelleen ja asentaa kaikki uudelleen. Sitten asennettiin markkinoiden parhain palomuuriohjelma. Tähän loppui Jimin entisen nimimerkin väärinkäyttö mutta Hammer ei oikein uskonut tähän Troijan-hevos-selitykseen. Chatissa on ainoastaan yksi naispuolinen chattaaja, muuan Annuken niminen nuori nainen jolla on myös oma nettiradio saman palvelimen kautta. Annuken nettiradio on nimeltä Radio Lustmaus. Se kuulostaa melko sekavalta koska kotistudio on tämän nuoren naisen olohuoneessa jossa Hardy veli tapaa katsoa televisiota. Kerran he suorassa radiolähetyksessä tappelivat ja lopuksi Hardy kopsautti siskoaan kansiolla otsaan, niin että itkuhan se siitä tuli. Sitten Annuke hoksasi, että mikrofoni oli auki ja kaikki meni eetteriin jolloin hän laittoi musiikin soimaan. Ulrikaa ja Jimiä tämä huvitti kun nettiradiosta kuului riitelyääniä. He itse eivät voisi ajatellakaan alkaa riitelemään, niin paljon he rakastavat toisiaan. Totta kai heillä on ollut pieniä erimielisyyksiä mutta sehän kuuluu asiaan. Elo-syyskuussa Reuter lähetti jälleen tulikiven katkuisen sähköpostiviestin jossa hän kehotti Jimiä ottaa rauhallisemmin Rundfunker.comin IRC-kanavalla koska Dj Nur on ollut useita kertoja hermoromahduksen partaalla. Jim yritti turhaan selittää, ettei tällä kertaa hän ole riehunut mutta Reuterkaan ei oikein usko troijalaisselitykseen koska Hammer on lähettänyt Reuterille todisteeksi IP-osoitteet. Reuter ei usko, että Jimillä olisi ollut troijalainen koska se kuulostaisi liian yksinkertaiselta. Reuter pauhasi sähköpostiviestissään, ettei saa valehdella jos on amatöörivalehtelija, että joutuu heti kiinni. Jim ei uskalla suuttua Reuterille koska hän pelkää nettikaveruuden menettämisen. Reuterista on todella hyötyä kun haluaa jonkun kaupallisen tietokoneohjelman tai rekisteröintikoodin, niin silloin tämä sen lähettää. Dj Nurin Rundfunker.comista on tullut hyvin suosittu nettiradio ja sitä on jo välitetty Ula-verkkoon Saksan itärajan tuntumassa. Dj Nur kävi itärajalla Berliinin tasolla kuuntelemassa jos huhussa olisi perää. Totta se oli. Kyllä siellä joku välittää FM-lähettimellä Rundfunker.comia ULA-verkkoon taajuudella 107,9 MHz. Dj Nur yritti tutkia, että mistä talosta lähetys tulisi, muttei saanut selvää koska rajanpinnassa molemmin puolin rajaa on suuria kerrostaloja. Ehkä Puolan puolella joku on innostunut hänen pelleilymielellä perustetusta nettiradiosta. Tietenkin Dj Nuria huvittaa kun jollakin on sen verran liikaa aikaa, että viitsii lähettää hänen höpinöitä ULA-verkkoon. Dj Nurilla ei ole mitään sitä vastaan; nythän hänen ohjelmia kuulee useampi henkilö. Jos viranomaiset puuttuisivat asiaan, niin silloin hän näyttelisi tietämätöntä eikä se olisi hänen syynsä. Hänellähän ei ole radiolähettimiä. Netissä on täysin laillista lähettää omaa nettiradiota kunhan vaan maksaa musiikista. Joskus Dj Nur on maksanut ja toisinaan ei maksanut vedoten huonoon muistiin. Eräänä syyskuisena iltana Dj Nur kertoi tästä radiossa, niin silloin Hammer alkoi syyttää Jimiä kusettamisesta vaikka tämä on täysin syytön ja asuu Suomessa eli kaukana Puolan rajasta.

9 Rundfunker.comin kuuntelijat eikä Dj Nur tiedä, että nettiradion lähetysten Ula-syöttäjä on Puolan puolella asuva Vaclav Waliczek niminen nuori mies jonka sisko Agnierska seurustelee Mark Branderin kanssa. Hän innostui radioasemista kun oli kuullut, että siskon poikakaveri on töissä eräällä berliiniläisellä radioasemalla. Sattumalta Vaclav löysi Funktionieren.net sivulta Rundfunker.comin ja kiinnostui siitä. Harjoitusmielessä hän alkoi välittää piraatti FM-lähettimellä Puolan ja Saksan rajaseudulla. Jos hän oikein innostuisi, niin silloin hän ostaisi kyseisen harrastajanettiradion Arnold Steinheidewaldilta ja anoisi virallisesti lähetyslupaa ja tekisi kanavasta kaupallisen. Eräänä lokakuisena aamuna Jim-Adolf sängyssään miettii, että mitä unta oli nähnyt. Uni tuntui hyvin realistiselta. Pian uni muistuikin mieleen ja hän huudahtaa: Jetzt ich erinnern! Ulrika säpsähti hereille: Was Scheisse sinä huudat? jolloin hädissään Jim antoi pusun serkkunsa poskelle ja kertoo unestaan jossa oli nähnyt paljon hienoja älykkyyttä tukevia apuvälineitä. Ulrika naurahti otsakurtussa: Oh meine lieb Cousin, sä tarvitset kyllä melkoisen apuvälineen kun tuolla tavalla huudat heti aamusta. ja antoi takaisin pusun ja sitten katsahti herätyskelloa joka näytti seitsemää eli ihan sama nousta jo nyt, sillä avopuolisoserkun hirveä huuto poisti unet silmistä. Hän halasi Jimiä ja sanoi: Ruhig und fein Gesundheit Sauermilch! joka on Ulrikan vakioilmaisu ja tarkoittaa; iisisti kuin terveysviili. Mikä hassuinta, Ulrika tapaa syödä lounaaksi viiliä, mangoa sekä ruisleipää. Hän on terveyden perikuva ja ei oikein pidä pikaruuasta. Juuri tämän vuoksi Branders Hofin keittiössä on enimmäkseen tuoretuotteita kuten paljon vihanneksia. Kartanon talousmamsellina toimii useimmiten Anne, joka ensin siivoaa Vivin hovissa ja sitten siirtyy Branders Hofiin. Hän laittaa samaa ruokaa molempiin kartanoihin paitsi kalapäivänä sillä Jim ei pidä kalaruuasta. Totta kai tämä on toisinaan rankkaa mutta onneksi Anne saa hyvän palkan. Raymondin hovissa ei ole tällä hetkellä kotiavustajaa kun Santra Puustinen vaihtoi työpaikkaa. Raimo ja Eva etsivät parhaillaan uutta kotiavustajaa itselleen sekä Jimille, jotta Annen työtaakka kevenisi. Aamupalan jälkeen Jim soitti isälleen, että olisiko mahdollista perustaa apuvälinefirman Vattulaan, johon Raimo vastasi: Hölle meine Junge, se ei olisi yhtään tuhmempi idea. Vattulaan voitaisiin perustaa suojatyöpaikka joka valmistaisi apuvälineitä vammaisille ja sitten möisi niitä postitse. Puhelun jälkeen Raimo otti yhteyttä Vattulan kunnanjohtaja Ilmari Annelahdelle ja kysyi jos kunta olisi halukas perustaa suojatyöpaikan vammaisille, eräänlainen työverstas jossa valmistettaisiin yksinkertaisia apuvälineitä. Ilmaristakin ideassa saattaa olla munaa, sillä Vattulahan on Suomen kokeilukunta. Apuvälinefirma voisi olla kommandiittiyhtiö jossa kunta olisi osakkaana. Ilmari Annelahti lupasi ottaa asian esille seuraavassa kunnanvaltuuston kokouksessa. Vielä Vattulan kunta organisaatio ei ole täysin valmis koska juurihan saatiin kuntaoikeudet. Mahdollinen apuvälinekommandiittiyhtiö voisi kuulua osaksi hoivahallintoa. Kunnanvaltuusto hyväksyi idean sillä se vaikuttaa todella hyvältä. Vammaisille saataisiin vihdoinkin mielekästä puuhaa niin, ettei heidän tarvitsisi tehdä iänikuisia nippelihommia. Jim-Adolf sai kunnian nimetä kommandiittiyhtiön. Hän mietti tovin ja keksi firmalle nasevan nimen; Röllykkä KY. Nimi tuli ihan itsestään hänen mieleensä. Jim kertoi toiveensa, että firma olisi kunnallinen postimyyntiyritys joka tulisi valmistamaan yksinkertaistettuja ruokaohjeita sekä arkipäiväistä elämää helpottavia lahjakkuuksia tukevia apuvälineitä. Jim piirsi hahmotelmia apuvälineistä. Röllykkä KY:stä tuli Vattulan ensimmäinen päivätoimintaryhmä toimintarajoitteisille. Jim esitti toiveen, että yritettäisiin päästä eroon sanoista kuten vammainen ja kehitysvammainen koska nämä sanat ovat liikaa leimaa-antavia. Sanojen sijasta käytettäisiin ilmaisua toimintarajoitteinen sekä toimintaesteinen. Kommandiittiyhtiönä Röllykkä rahoittaisi itse itsensä mutta samalla sillä olisi kunnan ja lääninhallituksen tuki. Päivätoimintapäälliköksi tuli muuan Anni-Katriina Pummila joka sai vapaat kädet palkata ohjaajia sekä houkutella naapurikunnista toimintarajoitteisia työskentelemään tähän uuteen päivätoimintaryhmään. Osa tulisi takseilla ja osa busseilla jos heillä ei olisi ajokorttia. Myöhemmin voitaisiin rakentaa ryhmäasuntoloita sekä tukiasuntoja. Keskustassa on yksi pienempi ryhmäasuntola jossa Tuomas Paasio asui ennen kuin hän muutti Saaran luokse. Tuomas voisi myös aloittaa Röllykässä jos niin tahtoisi. Marraskuun lopulla Kajaanin, Iisalmen ja Nurmeksen kunnat kiinnostuivat tästä erikoisesta

10 suojatyöpaikkaprojektista. Tähän asti kaikille ei ole riittänyt päivätoimintapaikkoja. Nyt ympäryskunnat voivat ostaa päivätoimintapaikkoja Vattulan kunnalta. Toivosen Raksa Oy alkoi rakentaa kunnan luoteiskulmaan aivan uutta Metsälän asuntoaluetta jonne tulisi muutama ryhmäasuntola. Sepänkadulla on monta tyhjillään olevaa pienkerrostaloa jonne voitaisiin myös perustaa ryhmäasuntoloita. Ellistäkin Jim-Adolfin ideassa on munaa ja lupasi jollain tavalla auttaa Röllykän perustamisessa. Elli on hyvin energinen ja innostuessaan oikein juoksee riippumaha hytkyen. Päivätoimintaryhmä Röllykkä KY sijoitettiin Asiakkaankadun ja Makasiinikadun kulmaukseen Kelan konttorin yläpuolelle. Jos Kelan konttorille löydettäisiin uudet paremmat tilat, niin silloin katutasoon voitaisiin perustaa toinen päivätoimintaryhmä jonne pyörätuoleilla olisi helpompi tulla. Katutason tiloihin pääsee Makasiinikadun puolelta ja Röllykkä KY:hyn pääsee Asiakkaankadun puolelta. Röllykän toimitilat on oikeastaan rakennettu kahdeksi asunnoksi mutta ainakaan kukaan ei ole niissä asunut koska talohan on vielä uusi. Röllykän tiloissa on ollut ainoastaan Kelan varasto ja toimistoja. Toisen kerroksen rappukäytävässä on kaksi ovea joista molemmista pääsee Röllykän tiloihin. Pääoven sisäpuolella on suuri eteisaula jossa on kaksi vessaa, suuri keittiö, kolme työhuonetta sekä olohuoneen tapainen huone parkettilattioineen. Tästä huoneesta on pääsy lasitetulle parvekkeelle josta näkee Vattupuiston sairaskodin jossa Ulrika on töissä. Hän tuntee ylpeyttä serkkuaan kohtaan kun keksi tällaisen hienon idean. Röllykän parkettihuoneeseen tulisi ohjaajien konttori koska siellä on puhelinpistorasiat. Makuualkoviksi tarkoitettu huone sopii mainiosti kopiointitilaksi koska se on käytävän pohjukassa tulevan konttorinoven tuntumassa. Tänne tullaan asentamaan tietokoneterminaalin josta lähtee piuhat duunareiden työhuoneisiin. Ulko-oven oikealla puolella on hieman suurempi työhuone sekä pyörätuolihissi joka menee katutasossa olevan Kelan käytävälle. Hissi on hieman liian äänekäs, sillä hiljaisempia pyörätuolihissejä ei onnistuttu löytämään. Ehkä joskus voisi hissin vaihtaa hiljaisempaan. Ulko-oven vasemmalla puolella on pitkä käytävä talon Makasiinikadun puoleiseen päätyyn. Kahdesta päätyikkunoista on näkymät kauppakeskus Calevalan parkkihallin ulostulorampille. Täällä päädyssä on suurempi työhuone sekä keittiömäinen huone jota vastapäätä, pitkän käytävän varrella, on vessa sekä käytävän haarauma joka johtaa Mediamakasiinin suuntaan. Sitten käytävä taas haarautuu oikealle josta käytävän pätkä johtaa pieneen kapeaan huoneeseen joka soveltunee joko verstaaksi tai lepohuoneeksi. Kapean huoneen oikealla puolella on varastohuone jossa on yksi vessa sekä suihku. Varastohuonetta vastapäätä eli kapean huoneen vasemmalla puolella on rappuset alakertaan Kelan tiloihin. Myös Jean-Sixten innostui tästä erikoisesta päivätoimintaprojektista. Hän aikoo kysyä Andersilta jos voisi vuokrata varastotilaa Röllykkä KY:lle ja aloittaa yhteistyön Vattulan päivätoiminnan kanssa. Hän voisi ottaa tukkuvarastolle muutaman päivätoimintaduunarin apulaisiksi. Jean-Sixtenistä ei ole ohjaajaksi koska hänen kompetenssinsa ei riittäisi työhön. Vattulan kunnan hoivahallinto voisi palkata ammattiohjaajan tukkuvarastolle jos sinne otettaisiin toimintarajoitteisia. Sama juttu myös Jim-Adolfin kohdalla. Hänkin tulee auttamaan Röllykkä ryhmässä. Jim-Adolf on suunnitellut hienon vuosikirja tyyppisen kalenterin joka ei ole vuosisidonnainen. Kalenterisivuille voi liimata apukuvia jos on vaikeuksia kirjoittaa. Tästä vuosikirjakalenterista tulee yksi Röllykän ensimmäisistä tuotteista. Toinen tuote on mittasatsi jossa on kaikki tarvittavat talousmitat. Kolmas tuote jota Röllykkä KY tulee markkinoimaan on mittasatsilauta johon on koukkujen alle maalattu talousmittojen kuvat jotta tarvittava mitta olisi aina kädenulottuvilla. Jim-Adolf ja Ulrika ovat itse testanneet mittasatsin ja mittalaudan kotona. Myös Jim Tjäder tulee silloin tällöin auttamaan Röllykässä. Hän jatkaa tukkuvaraston lähettinä ja voisi kuljettaa tavaraa myös Röllykkään jos Anders Brasa innostuisi. Pekka-Kyösti selviää hyvin yksin varustamon postilähettinä kun on hyvin vahva. Hänellä on suunnitteilla perustaa logistiikkayritys joka voisi ostaa palveluita Brand Lineltä, Palos Aerolta sekä Toivosen raksalta.

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Tehtävä: Seuraamusajattelusta Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI BJØRN SORTLAND TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN SUOMENTANUT OUTI MENNA KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 1. Norjankielinen alkuteos: KEPLER62 - Nedtelling Teksti Bjørn

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot