EDELLÄKÄVIJÄN TURVALLISUUTTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EDELLÄKÄVIJÄN TURVALLISUUTTA"

Transkriptio

1 EDELLÄKÄVIJÄN TURVALLISUUTTA

2 2 TARINAMME CERTEGO muodostuu sanoista CERTUS, joka tarkoittaa turvallista ja varmaa sekä TEGO, joka merkitsee kattaa, suojata, puolustaa. olemme paikallinen ja globaali Nimi kertoo toimintamme ytimen. Me tarjoamme kaikenkattavia turvallisuusratkaisuja kaikenkokoisille asiakkaillemme. Hoidamme turvallisuusjärjestelmät kerralla kuntoon ja varmistamme, että ratkaisumme toimivat luotettavasti, aina ja kaikkialla. Kukaan muu ei pysty samaan. Siksi CERTEGO on Suomen suurin ja Pohjoismaiden johtava lukitus- ja turvallisuusratkaisuja tarjoava yritys. Aiemmin meidät tunnettiin Suomessa nimillä Flexim Security ja Turvaykköset. Kattavan verkostomme ansiosta olemme myös paikallinen, läsnä maamme joka kolkassa. CERTEGOn asiakkaana olet turvassa ympäri kellon, ympäri vuoden, ympäri Suomen. liikevaihtomme vuonna 2019 oli 55,9 M

3 3 toimimme 17 paikkakunnalla suomessa ja yli 80 paikkakunnalla pohjoismaissa ja venäjällä suomessa teitä palvelee 365 ammattilaista omistajana ASSA ABLOY yksi maailman innovatiivisimmistä yrityksistä HELSINKI ESPOO VANTAA TAMPERE JYVÄSKYLÄ LAHTI KOUVOLA LAPPEENRANTA MIKKELI TURKU PORI SEINÄJOKI ALAJÄRVI KUOPIO OULU ROVANIEMI TORNIO FINNLOCK SECURITY PIETARI

4 4 KAIKENKATTAVAT TURVALLISUUSRATKAISUT LUKITUSRATKAISUT Edustamme alan johtavia lukitusratkaisuja ja kauttamme saat kokonaisvaltaiset palvelut aina lukitussuunnittelusta asennukseen sekä huolto- ja kunnossapitopalveluihin. KULUNVALVONTA- JA TYÖAJANHALLINTAJÄRJESTELMÄT Toteutamme kaiken nykyaikaiseen, toimivaan ja turvalliseen kulunvalvontaan ja työajanhallintaan. Meillä on vuosikymmenten kokemus turvajärjestelmistä, niiden integraatioista ja tuotekehityksestä. OVI- JA PORTTIAUTOMATIIKKA Automatiikkaratkaisumme luovat toimintavarman ja esteettömyydeltään mukautetun oviympäristön, joka soveltuu erityisesti vaativiin käyttöolosuhteisiin. KAMERA-, RIKOSILMOITIN-, PALO- JA HÄLYTINJÄRJESTELMÄT- Kauttamme saat kaiken, mitä tarvitset omaisuutesi suojaamiseen. Olemme Finanssiala ry:n hyväksymä rikosilmoitinjärjestelmien toimittaja. HENKILÖ- JA POTILASTURVAJÄRJESTELMÄT Nivomme järjestelmäratkaisulla erikoisairaanhoidon ja perusterveydenhuollon turva- ja viestintäjärjestelmät yhdeksi kokonaisuudeksi. HUOLTO- JA YLLÄPITOPALVELUT Tarjoamme monipuoliset ja kustannuksia säästävät ovi- ja turvallisuusympäristöjen huolto- ja ylläpitopalvelut koko niiden elinkaaren ajan. EDELLÄKÄVIJÄN TURVALLISUUSRATKAISUT VALTAKUNNALLINEN PALVELUVERKOSTO KOKONAISVALTAISET PALVELUT KOKENEET ASIANTUNTIJAT

5 5 palveluidemme piirissä on sopimusasiakasta käsittelemme vuodessa noin asiakkaan jättämää palvelupyyntöä asiakastyytyväisyys nps +28 valtuutettu jälleenmyyjä

6 6 Lahden ammattikorkeakoulun kanssa kehitimme yhdessä pätevyysohjauksen verstaan koneisiin. EI NIIN PIENTÄ, EI NIIN SUURTA ASIAKASTA luomme turvallisuutta, johon voit luottaa CERTEGOn lukitus- ja turvallisuusratkaisuilla palvelemme kaikenkokoisia asiakkaita, aina pienyritysten kulunvalvonta- ja lukitustarpeista turvallisuuskriittisten julkisyhteisöjen ja kansainvälisten konsernien kokonaisturvallisuuden hallintaan. Lisäksi huolehdimme, että ratkaisumme toimivat aina ja katkoksitta. Emme ainoastaan tarjoa toimivia ratkaisuja, vaan olemme aktiivisesti kehittämässä asiakkaidemme kanssa eri toimialoja palvelevia turvallisuusteknisiä ratkaisuja. Edelläkävijyytemme syntyy yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, ja asiakasymmärryksen kautta toiminnan kehittämisellä. Pitkäjänteinen kehitystyö on antanut meille vahvan osaamisen ja ymmärryksen vaativimpienkin asiakkaiden toimintaympäristöjen kokonaisturvallisuuden ylläpidosta. Huolehdimme asiakkaan oviympäristön toimivuudesta ja sujuvasta kulkemisesta järjestelmien koko elinkaaren ajan. Luomme turvallisuutta, johon voit luottaa. KRIITTINEN INFRASTRUKTUURI JULKISHALLINTO TEOLLISUUS RAHOITUS KAUPPA JA PALVELUT TALOYHTIÖT JA KIINTEISTÖN OMISTAJAT KULJETUS JA LOGISTIIKKA

7 7 ASIAKASLUPAUS TOIMINTAMME YTIMESSÄ CERTEGO on palveluyritys, jolloin toiminnan keskiössä on luonnollisesti ihminen: asiakas ja palvelua toteuttava henkilöstö. Lupaamme asiakkaillemme tarjota alan parasta palvelua ja edelläkävijän turvallisuusratkaisuja sekä näin toimimalla tuottaa lisäarvoa asiakkaan liiketoimintaan. Tämä koostuu neljästä toimintamme kulmakivestä. 1. HUOLETTOMAN KULKEMISEN EDELLÄKÄVIJÄRATKAISUT Kattava valikoimamme ja konseptoidut palvelumme takaavat luotettavat ja innovatiiviset ratkaisut oviympäristöön ja sen elinkaaren hallintaan. 2. PARHAAT OSAAJAT Ammattilaisillamme on monipuolinen osaaminen ja inhimillinen ote työhön. 3. HELPPOA ASIOINTIA Asiakaskokemus on meille kaikki kaikessa. Pidämme lupauksemme. Toimimme proaktiivisesti, joustavasti ja nopeasti asiakkaan aikaa arvostaen. 4. KUMPPANUUS Kehitymme yhdessä asiakkaan kanssa hänen menestystään tukien. Panostamme pitkäjänteiseen yhteistyöhön.

8 ASIAKASPALVELU, MYYNTI, HUOLTOTILAUKSET: P VAIHDE P VOIT TUTUSTUA MEIHIN MYÖS YOUTUBESSA EDELLÄKÄVIJÄN TURVALLISUUTTA CERTEGO.FI HELSINKI ESPOO VANTAA TAMPERE JYVÄSKYLÄ LAHTI KOUVOLA LAPPEENRANTA MIKKELI TURKU PORI SEINÄJOKI ALAJÄRVI KUOPIO OULU ROVANIEMI TORNIO FINNLOCK SECURITY PIETARI

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Ammattilaisen elämä helpommaksi

Ammattilaisen elämä helpommaksi Ammattilaisen elämä helpommaksi Kaikki tuotteet saman katon alta, LVI, Teollisuus, Koneet ja Työkalut, Sähkö, Kylmä ja Tee-Se-Itse. Helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta, eikö totta! Ahlsell minuutissa

Lisätiedot

Täyden palvelun turvallisuusalan erikoisliike

Täyden palvelun turvallisuusalan erikoisliike Täyden palvelun turvallisuusalan erikoisliike Enemmän kuin lukkoliike. Arvolukko on oviympäristön mekaanisten ja sähköisten lukitusjärjestelmien myyntiin ja asennuksiin erikoistunut Abloy-valtuutettu lukkoliike.

Lisätiedot

TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET - TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ. Case Toimistorakennus Pitäjänmäellä Case Kauppakeskus Myyrmanni

TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET - TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ. Case Toimistorakennus Pitäjänmäellä Case Kauppakeskus Myyrmanni TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET - TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ Case Toimistorakennus Pitäjänmäellä Case Kauppakeskus Myyrmanni Lauri Heikkinen 22.1.2013 Schneider Electric lyhyesti 22,4 miljardia

Lisätiedot

1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin.

1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin. 1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin. Omaa luokkaansa maailman lukitusteollisuudessa oleva keksintö on edelleen perustana kaikille ABLOY -avainjärjestelmille, jotka suunnitellaan

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Kemi Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme on 100 % teollisuuden kunnossapitoa Varmistamme teollisuuden tuotannon ja julkisen sektorin teknisten prosessien

Lisätiedot

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Kohti todellista asiakasymmärrystä asiakkaat mukaan palveluvalikoiman kehittämiseen. Mika Peippo 16.10.2013

Kohti todellista asiakasymmärrystä asiakkaat mukaan palveluvalikoiman kehittämiseen. Mika Peippo 16.10.2013 Kohti todellista asiakasymmärrystä asiakkaat mukaan palveluvalikoiman kehittämiseen. Mika Peippo 16.10.2013 Tietoa meistä Flexim Security Oy on turvallisuusalan suunnannäyttäjä ja suomalainen kasvuyritys,

Lisätiedot

Liiketoiminnot tunnusluvuin 2018

Liiketoiminnot tunnusluvuin 2018 Liiketoiminnot tunnusluvuin 2018 Pakettipalvelu Paketteja yli 15 milj. Markkinaosuus yli 20 % (verkkokaupan lähetyksissä yli 30%) Matkapalvelut Matkoja noin 50 milj. Aikatauluhakuja 26 milj. Markkinaosuus

Lisätiedot

Sampo Pankki Private Banking. Pankki, joka voi tarjota Teille mahdollisuuksia, joita ette edes tiennyt olevan olemassa.

Sampo Pankki Private Banking. Pankki, joka voi tarjota Teille mahdollisuuksia, joita ette edes tiennyt olevan olemassa. Sampo Pankki Private Banking Pankki, joka voi tarjota Teille mahdollisuuksia, joita ette edes tiennyt olevan olemassa. Yhteyshenkilönne Tiina Forsgrén - Senior Private Banker - Varainhoidon kokemusta vuodesta

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0

Lisätiedot

Automaattiliukuovet. -+ Energiansäästöliukuovet. -+ Raskas automaattiovi

Automaattiliukuovet. -+ Energiansäästöliukuovet. -+ Raskas automaattiovi Automaattiliukuovet -+ Energiansäästöliukuovet Record-liukuovien System 20 -mallit STA 20 ja STA 21 mahdollistavat helppokäyttöisiä, energiatehokkaita ja esteettisiä sisäänkäyntejä erilaisiin rakennuksiin

Lisätiedot

Me olemme AVARN Security

Me olemme AVARN Security Me olemme AVARN Security Arvoperustamme Liiketoiminta-ajatus Olemme täyden palvelun turvallisuusyhtiö, jonka sitoutuminen, osaaminen ja innovatiivinen ajattelutapa vahvistavat asiakkaidemme turvallisuutta

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Henrik Rainio

Henrik Rainio 18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Tulevaisuuden työmahdollisuuksista viestiminen: Miten tarjota kesätyöntekijälle kattava ymmärrys organisaatiosta?

Tulevaisuuden työmahdollisuuksista viestiminen: Miten tarjota kesätyöntekijälle kattava ymmärrys organisaatiosta? Tulevaisuuden työmahdollisuuksista viestiminen: Miten tarjota kesätyöntekijälle kattava ymmärrys organisaatiosta? Heidi Pyykkö, Customer Service Manager, ABB ABB globaalisti ABB on uraauurtava teknologiajohtaja

Lisätiedot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ETURINTAMASSA

HYVINVOINNIN ETURINTAMASSA An ASSA ABLOY Group brand HYVINVOINNIN ETURINTAMASSA Abloy -ratkaisut terveydenhuoltoon Hyvän hoidon ehdoilla Toimivat, turvalliset puitteet nousevat kriittiseen rooliin ihmisten hyvinvoinnista huolehdittaessa.

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku

Lisätiedot

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja Peab on mittavat resurssit omaava pohjoismainen yhteiskuntarakentaja. Olemme ammattitaitoinen ja luotettava

Lisätiedot

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Osta vain paineilmaa Kuvitelkaa tilanne, jossa uusi paineilmajärjestelmä ei edellytä minkäänlaisia investointeja: hankinta ei vaadi sen paremmin

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

MATKAILUN KEHITTÄMISHANKKEET. LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 2010 Suunnittelupäällikkö Jari Laitakari, Pöyry Finland Oy

MATKAILUN KEHITTÄMISHANKKEET. LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 2010 Suunnittelupäällikkö Jari Laitakari, Pöyry Finland Oy MATKAILUN KEHITTÄMISHANKKEET LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 2010 Suunnittelupäällikkö Jari Laitakari, Pöyry Finland Oy Vuoteen 2020 mennessä Pöyry on: Globaali suunnannäyttäjä, joka suunnittelee tasapainoisia

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

KIINTEISTÖ2019 JYVÄSKYLÄ

KIINTEISTÖ2019 JYVÄSKYLÄ POHJOISMAISSA SUOSITUT KIINTEISTÖMESSUT TULEVAT JÄLLEEN JYVÄSKYLÄÄN HELMIKUUSSA. MAKSUTON SIS. RUOAT JA JUOMAT KIINTEISTÖ2019 JYVÄSKYLÄ PAVILJONKI Lutakonaukio 12, Jyväskylä TORSTAINA 21. HELMIKUUTA KLO

Lisätiedot

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012 Busy in Business Juha Lehtonen 26.4.2012 Markkinan kehityksen trendejä Markkinan kehityksen trendejä Globaali työjako muuttuu ja toiminta siirtyy maailmanlaajuisiin verkostoihin. Muutos haastaa paikallisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Rata 2018 -seminaari, Anna Saarlo 23.1.2018 Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä 1. Mitä tavoittelemme? Tulevaisuuden asemanseutu 2. Miksi? Yhteinen

Lisätiedot

Pretax Yhtiöt. Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus. Jukka Marttila 5.11.2012. www.pretax.net

Pretax Yhtiöt. Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus. Jukka Marttila 5.11.2012. www.pretax.net Pretax Yhtiöt Jukka Marttila 5.11.2012 Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus Pretax historia Pretaxin historia alkoi vuonna 1944, kun Konekirjanpito Oy perustettiin. Perustajat olivat Itä- Karjalan sotilaspiirin

Lisätiedot

Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE. Mediatilaisuus 16.3.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE. Mediatilaisuus 16.3.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE Mediatilaisuus Pääjohtaja Mikko Helander Anttila Oy:n osakekanta on myyty 4K INVESTILLE Kauppaan kuuluu: 23 Anttila-tavarataloa Suomessa 8 Kodin1-sisustustavarataloa Suomessa

Lisätiedot

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi - ai miten niin? Kyberturvallisuus - miksi ihmeessä? Kyberrikollisuus Kyberrikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrä on ylittänyt huumausainerikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrän.

Lisätiedot

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset Alueellisesta palvelusta kansalliseksi palveluksi! Jani Kariniemi 10.9.2013 MEDI-IT LYHYESTI Toiminta on alkanut Kotkassa 1.1.2002 Medi-IT Oy:llä on 8 omistajapiiriä

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Lapin maakunta ja soteuudistuksen viestintäryhmälle 12.10.2017 1 12.10.2017 Etunimi Sukunimi Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

Liikekumppanuus rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa. Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy

Liikekumppanuus rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa. Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy Liikekumppanuus rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy 11.6.2013 Kriisi- ja katastrofiliiketoiminta? Luonnonkatastrofit Kuva: Jukka Gröndahl

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Asuntotuotanto Pienkiinteistöt ja taloteollisuus Liiketilat ja palvelurakentaminen Korjausrakentaminen Suurkohteet Heatco on huippukumppani LVI-suunnitelmien

Lisätiedot

BE STRONGER WITH BE.

BE STRONGER WITH BE. BE STRONGER WITH BE. FI BE GROUP YHDESSÄ ENEMMÄN ETUJA ASIAKKAALLE BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta,

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 2

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 2 Juko ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 Luottamusmieskoulutus 18.12.2008 1 (5) JUKO 29. 30.1. Tampere Pääluottamusmiesten peruskurssi JUKO 26. 27.3. Seinäjoki Pääluottamusmiesten peruskurssi JUKO

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Abloy -kalustelukot. Vakiomallistosta asiakaskohtaisiin ratkaisuihin. An ASSA ABLOY Group brand

Abloy -kalustelukot. Vakiomallistosta asiakaskohtaisiin ratkaisuihin. An ASSA ABLOY Group brand Abloy -kalustelukot Vakiomallistosta asiakaskohtaisiin ratkaisuihin An ASSA ABLOY Group brand Kansikuva: Abloy Oy suunnitteli uuden patentoidun lukitusratkaisun Firskars-konsernin Busteralumiiniveneisiin.

Lisätiedot

UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA

UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA R UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA Lukkoja ja niiden toimivuutta pidetään useasti itsestäänselvyytenä. Kiinteistön lukituksen tilaan ja avaimiin ei kiinnitetä riittävästi huomiota

Lisätiedot

Rakentaja kiristyvien vaatimusten keskellä. 10.12.2014 Tapio Hirvonen laatupäällikkö

Rakentaja kiristyvien vaatimusten keskellä. 10.12.2014 Tapio Hirvonen laatupäällikkö Rakentaja kiristyvien vaatimusten keskellä 10.12.2014 Tapio Hirvonen laatupäällikkö in palvelualueet Projektin toteutus Elinkaarihankkeet ja -palvelut Palveluiden johtaminen Suunnittelu ja hankekehitys

Lisätiedot

Laatu Luodaan yksityiskohdilla

Laatu Luodaan yksityiskohdilla An ASSA ABLOY Group brand Laatu Luodaan yksityiskohdilla Abloy -ratkaisut kerrostaloon koti on enemmän kuin seinät ja katto Suomalaiselle koti on tärkeä osa identiteettiä. Se hankitaan vahvasti tunteella

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

THL:n avainindikaattorit Hyvinvointikompassi

THL:n avainindikaattorit Hyvinvointikompassi THL:n avainindikaattorit Hyvinvointikompassi Suuret kaupungit 2011-2013/2014 Perusterveydenhuolto Somaattinen erikoissairaanhoito Palveluiden kustannukset Lähde: www.sotkanet.fi Koonnut hanketyöntekijä

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKETOIMINNASSA Arto Engbom Laatu ja kehitysjohtaja, Laitteet liiketoiminta-alue

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 27.11.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä

Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Toimiala Online kevätseminaari 12.4.2011 Ami- säätiö, Amiedu Taina Virtanen Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Vahva vaikuttaja jo yli 30

Lisätiedot

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi MUUTOS = MAHDOLLISUUS JA HAASTE On etuoikeus olla toteuttamassa muutosta ja ottaa haaste vastaan.

Lisätiedot

Liikekumppanuus kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa. Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy

Liikekumppanuus kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa. Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy Liikekumppanuus kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa Jyri Wuorisalo Human Security Finland/Kuopio Innovation Oy Verkoilla maailmalle, Turku 12.6.2013 Käsitteistä Kehitysliiketoiminta?

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 VAJAALIIKKEISTEN KUNTO RY. WWW.VLKUNTO.FI 15.11.2007 HKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ EEVA SEPPÄLÄ 1. PROJEKTIN VISIO Lasten

Lisätiedot

Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin

Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin SSFN 014/2 2 ABLOY ONEFIT SOpII SUUNNITELMIISI! Muutos on pysyvä olotila. Olosuhteet, elämäntilanteet ja kiinteistöjen käyttötarkoitukset muuttuvat. Aina

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä Joensuun seudun yrityspalvelut Lähtötilanteesta Josek Oy (2001-) Liikevaihto 3,9M (2018) Henkilöstöä noin 25 Omistajakuntia 7 Juuka jää pois 31.3.2018 Joensuun

Lisätiedot

Se ei ole vain porakone

Se ei ole vain porakone Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0 1

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

toimivat puitteet arjen tukena

toimivat puitteet arjen tukena An ASSA ABLOY Group brand toimivat puitteet arjen tukena Abloy -ratkaisut palveluasumiseen hallittua helppoutta Hyvin suunniteltu oviympäristö helpottaa olennaisesti sekä asukkaiden arkea että hoitohenkilökunnan

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- 2013 www.thl.fi Matti Rekiaro 11.2.2015 ATH 2012 2014 Kansallinen tutkimus Vastanneita Koko maa 95 000 (vastausosuus 53 %) Seinäjoki 1020 (53 %),

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 5 Luottamusmieskoulutus KoHo/Tehy Vantaa 7.-9.3. Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (4/15) KoHo/Tehy Helsinki 11.-13.1. Luottamusmiesten perusopinnot 1-jakso (1/16) KoHo/Tehy Helsinki 15.-17.2. Luottamusmiesten

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Saabisi valmiiksi talveen

Saabisi valmiiksi talveen Saabisi valmiiksi talveen Saab syys-/talvikampanja 2011 Saabin syys/talvitarjoukset Vanteet ja renkaat tärkein yhteytesi tiehen Tiesitkö, että autosi pitää tiellä vain kämmenen kokoinen alue kerrallaan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 32x Asennuskanava LHD 40x20...

Sisällysluettelo. Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 32x Asennuskanava LHD 40x20... Newlec-minilistat 2 Sisällysluettelo Asennuskanava LHD 20x10... 3 Asennuskanava LHD 20x20... 4 Asennuskanava LHD 32x15... 5 Asennuskanava LHD 40x20... 6 Asennuskanava LH 60x40... 7 3 Asennuskanava LHD

Lisätiedot

ERP, joka menestyy muutoksessa

ERP, joka menestyy muutoksessa ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS

UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS Yksityisasiakkaat p. 010 414 00 asiakkaat p. 010 414 0666 ma 31.12.2012 Uudenvuodenaatto 7-20 ti 1.1.2013 Uudenvuodenpäivä 7-20 LÄÄKÄRIKESKUKSET (MUU SUOMI) HYVINKÄÄ

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ2018 TAMPERE

KIINTEISTÖ2018 TAMPERE MAKSUTON SIS. RUOAT JA JUOMAT KIINTEISTÖ2018 TAMPERE SCANDIC TAMPERE CITY Hämeenkatu 1, Tampere KESKIVIIKKONA 28. MARRASKUUTA KLO 17.00-20.00 PAIKALLISET KIINTEISTÖMESSUT Tervetuloa Tampereella järjestettäville

Lisätiedot

ABLOY PULSE. Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä

ABLOY PULSE. Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä Ainutlaatuinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE on edistyksellinen ja monipuolinen digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan järjestelmä,

Lisätiedot

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle

Lisätiedot

KIINTEISTÖ2019 MAKSUTON SIS. RUOAT JA JUOMAT ROVANIEMI POHJOISMAISSA SUOSITUT KIINTEISTÖMESSUT TULEVAT JÄLLEEN ROVANIEMELLE SYYSKUUSSA

KIINTEISTÖ2019 MAKSUTON SIS. RUOAT JA JUOMAT ROVANIEMI POHJOISMAISSA SUOSITUT KIINTEISTÖMESSUT TULEVAT JÄLLEEN ROVANIEMELLE SYYSKUUSSA POHJOISMAISSA SUOSITUT KIINTEISTÖMESSUT TULEVAT JÄLLEEN ROVANIEMELLE SYYSKUUSSA MAKSUTON SIS. RUOAT JA JUOMAT KIINTEISTÖ2019 ROVANIEMI SCANDIC POHJANHOVI Pohjanpuistikko 2, Rovaniemi KESKIVIIKKONA 16.

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa.

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. Netel -yritysesittely Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. 2017 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tietoliikenne- sekä

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,

Lisätiedot

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden

Lisätiedot

TUNNETKO UUDEN LUKITUSTEKNOLOGIAN?

TUNNETKO UUDEN LUKITUSTEKNOLOGIAN? TUNNETKO UUDEN LUKITUSTEKNOLOGIAN? Maailman johtavalta lukituskonsernilta! Uusi -teknologia on ASSA ABLOY konserniin kuuluvien yritysten yhteisen tuotekehityksen tulos. -teknologia yhdistää vahvan koodin

Lisätiedot

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High CUMULUS Hotellit Normal Helsinki Cumulus Kaisaniemi Standard 139 119 149 11.1.-31.5 1.-17.6. Superior 169 139 179 3.-31.12 Helsinki Cumulus Olympia Standard 109 109 119 11.1.-31.5 1.1.-10.1 1.-17.6. 18.6.-16.8

Lisätiedot