TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2010. 1 Yleistä"

Transkriptio

1 TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Vuosi 2010 oli Tykistöprikaatin Kilta ry:n 47. toimintavuosi. Satakunnan Kenttätykistökilta ry perustettiin Niinisalossa lokakuun 27. päivänä Killan lippu vihittiin ja naulattiin syyskokouksessa Organisaatiomuutosten myötä on yhdistyksen sääntöjä tarkistettu. Syyskokouksessa 1996 Killan uudeksi nimeksi päätettiin Tykistöprikaatin Kilta ry. Killan toimintatavoitteet voidaan tänä päivänäkin kiteyttää jäsenille seuraavasti: sotaveteraanien kunnioittaminen ja heidän arvostuksen lisääminen, turvallisuuspoliittisen ja maanpuolustustietouden lisääminen, maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen, perinteiden ja hyvän tykkimieshengen ylläpitäminen ja kasvattaminen, yhteydenpito ja yhteistyö kotijoukko-osastoon Tykistöprikaatiin, kiltalaisten yhteenkuuluvuuden lisääminen järjestämällä yhteisiä matkoja, kilpailuja ja harrastustoimintaa. Tykistöprikaatin Kilta ry:n 47-vuotisjuhla pidettiin Niinisalossa 30. lokakuuta 2010 noin 50 kiltaveljen ja - sisaren osallistuessa tilaisuuteen. Kansanedustaja Arto Satonen käsitteli ajankohtaisia maanpuolustusasioita juhlapuheessaan. Musiikkiviihteestä vastasi Satakunnan Sotilassoittokunta musiikkimajuri Riku Huhtasalon johdolla. Vääpeli Karjula, varuskunnan virallinen tarkastaja sai juhlavieraiden suut hymyyn, jopa suoranaiseen nauruun. Juhla päättyi Maamme -lauluun. 2 Jäsenet Paikallisosasto Porin Seudun Tykistökilta Turun Seudun Tykistökilta Rauman Seudun Tykistökilta Vammalan Seudun Tykistökilta Yhteensä Jäsenyhdistykset Kankaanpään Seudun Tykistökilta ry Etelä-Pohjanmaan Tykistökilta ry Mittamies- ja Tiedustelukilta ry Tampereen Seudun Tykistökilta ry Yhteensä Jäsenmäärä yhteensä

2 3 Hallinto Killan vetovastuu on Vammalan Seudun Tykistökillalla vuosina Vuoden 2010 puheenjohtajana on toiminut Jorma Ruuskanen ja varapuheenjohtajana Kalervo (Kalle) Salonen Mittamies- ja Tiedustelukilta ry:stä. 2 Hallitukseen ovat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ohella kuuluneet seuraavat henkilöt vuonna 2010: Orvo Haavisto Arto Tuominen Kalevi Virtanen Heikki M. Nurmi Matti Niemi Pauli Huhtamaa Hannu Vettenranta Seppo Rinta-Hoiska Samuli Niinistö Pentti Pohjola Veikko Rantaniemi Yrjö Inkinen Markku Myllykangas, komentaja Jarmo Sillanpää, komendantti Turku Turku Pori Rauma Vammala Kankaanpää Kankaanpää Etelä-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Mittamies - ja Tiedustelukilta Mittamies- ja Tiedustelukilta Tampere Tykistöprikaati Tykistöprikaati Kokouksiin ovat osallistuneet lisäksi: Sirkka Ojala sihteeri ja nettivastaava Tampere ja Kankaanpää Matti Lappalainen, ammuntavast. Kankaanpää Tykkimiestoimikunta ei ole osallistunut kokouksiin Hannu Vettenranta taloudenhoitaja Kankaanpää (hallituksen jäsen) Kirjanpitäjä Antti Paajanen Turku (ei ole osallistunut kokouksiin) Syyskokouksessa 2009 valittiin Tykistöprikaatin Kilta ry:n tilintarkastajat vuodeksi 2010 seuraavasti: Kalle Järvinen, tilintarkastaja Sastamala Matti Vehkalahti, tilintarkastaja Sastamala Irma Kiviranta, varatilintarkastaja Sastamala Päivi Keiho, varatilintarkastaja Sastamala 4 Kokoukset Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Ravintola Patruunassa Sastamalassa. Kokousväki sai aterioinnin jälkeen tutustua Konserni Patrian Satamalan osastoon. Kokousedustajia oli läsnä noin 45 henkilöä Kokouksessa toteutettiin seuraavat huomionosoitukset: Taisto Kuusinen ja Anssi Pajunoja saivat tykkimiesmitalit, jotka oli hakenut Vammalan Seudun Tykistökilta. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Tykistöprikaatin Kilta ry:n 47- vuotisjuhlan jälkeen Niinisalon varuskuntakerholla. Kokouksen osanottajamäärä oli 50 henkilöä. Kokouksessa todettiin seuraavat huomionosoitukset: Prikaatikillan kultainen plaketti Matti Niemi ja Hannu Vettenranta

3 Prikaatikillan hopeinen plaketti Markku Myllykangas ja Heikki Aho-Mantila. Prikaatikillan standaari Matti Soini. Sirkka Ojala sai Prikaatikillan pronssisen plaketin sekä nettivastaavana killan stipendin. Vuosijuhlassa jaettiin lisäksi Kilta- ja omaistenpäivän VEH harjoituksen yhteydessä järjestetyn ammuntakilpailun palkinnot. Kilta jakoi stipendirahastostaan vuoden aikana stipendin sekä kehystetyn stipendikirjan seuraaville seitsemälle Tykistöprikaatista kotiutuneelle varusmiehelle: vänrikki Mike Koivisto AUK Luvia, korpraali Joni Hartikka 2.SATTR Huittinen, SATTR: Alik Hannu Aspila 3.PTRI Pälkäne, korpraali Topi Mäkinen 1.PTRI Pirkkala, vänrikki Mikko Mattila EPTRI Merikarvia ja korpraali Pekka Tuomas Antero Frantsi Nakkila. Killan hallitus kokoontui 2 kertaa vuonna 2010: 2.2. Sastamalassa, Ruuskasella Koisportaantie Sastamalassa, Ruuskasella Koisportaantie 46 5 Toiminnan painopisteet Tiedottaminen Vuodelle 2010 oli asetettu toiminnan painopistealueiksi tiedotustoiminnan ja internetnäkyvyyden kehittäminen. Sirkka Ojalan toimesta (nettivastaava) internetsivut ovat toimineet hyvin. Sivut ovat tuoneet Tykistöprikaatin killan toiminnan näkyvyyttä koko maassa. Sivujen ulkoasu ja reaaliaikaisuus on saanut kiitosta laajalti niin Tykkimiehet ry:n ja veljeskiltojen kuin myös muiden maanpuolustusjärjestöjen ja Maanpuolustuskiltojen Liitto ry:n taholta. Tilinpäätös osoittaa euron ylijäämää. Ylijäämä on pienempi kuin vuonna 2009 koska1000 euroa ylijäämästä on jaettu talkoissa oleville alakilloille ja jäsenyhdistyksille. Toimintaa varten pääkillalla tulee olla pääomaa, jotta kilta pystyy jakamaan 1000 euroa vuodessa stipendeinä kotiutuville varusmiehille. Stipendi suuruus on 100. Killan 50- vuotishistoriikin kokoamiseen on myös varattava pääomaa. Suurin osa killan varoista saadaan omaisten ja kiltapäivän talkootyöstä, jäsenmaksut riittävät hädin tuskin kattamaan killan toimintakulut. Paikallisosastojen ja jäsenyhdistysten yksittäiset kiltaveljet ja sisaret osallistuivat harkintansa mukaan MPK:n järjestämiin koulutustilaisuuksiin, lisäksi jotkut kiltalaisista toimivat myös kouluttajina MPK:n kursseilla. Tiedottamiskeinoina käytettiin sähköpostia, killan kotisivuja sekä Tulikomentoja - ja Yhteislaukaus - lehtiä sekä Maanpuolustaja lehteä. Kertomusvuoden aikana todettiin moneen otteeseen, että Tulikomentojalehden kiltasivut ovat tärkeä tiedotuskanava nimenomaan ennakkotiedottamiseen liittyen. Tärkeää onkin seurata lehden julkaisuaikataulua ja aineistopäivämääriä. 3

4 Kaikkiin vuoden 2010 aikana ilmestyneisiin mainittuihin julkaisuihin saatiin mukaan niin Killan toimintaan liittyviä selostuksia ja muisteloita kuin myös valokuvia. Yhteislaukauslehden lehden toimitus toivoo, että alaosastot ja jäsenyhdistykset esittäytyvät lehden kiltasivuilla heidän lukiakunnalleen esimerkiksi vuoronperään vanhuusjärjestyksessä. Tässä tapauksessa, ensimmäisen jutun tekijä olisi Kankaanpään Seudun Tykistökilta ry. 4 7 Yhteydet Tykistöprikaatiin ja muihin sidosryhmiin Yhteydenpito Tykistöprikaatiin on ollut perinteiseen tapaan kiinteää. Killan edustajat ovat osallistuneet sotilasvala-, ylennys- ja kotiuttamistilaisuuksiin. Kotiuttamisjuhlissa Kilta on palkinnut hyvin palvelleita kotiutuvia varusmiehiä stipendeillä ja lisäksi vuona 2010 käyttöön otetuilla kehystetyillä stipendikirjoilla. Killan edustajia on osallistunut varuskunnassa vuoden mittaan järjestettyihin muihinkin juhlatilaisuuksiin. Merkittävin kiltatoiminnan muoto oli kertomusvuonna heinäkuun 24. päivänä Niinisalon varuskunnassa järjestetty kilta- ja omaistenpäivä. Tapahtuman sujuvaa läpiviemistä varten järjestettiin vapaaehtoinen harjoitus, joka alkoi edeltävänä päivänä. VEH harjoituksen kurssinjohtajana toimi MPK:n Ilmapuolustuspiirin Aluepäällikkö Matti Soini. Kurssivääpelinä oli Killan puolelta Hannu Vettenranta ja Tykistöprikaatista ltn Jani Mäkinen. Kilta- ja omaistenpäivää edeltävänä iltana järjestettiin Tykistöprikaatin kiltalaisten välinen rynnäkkökivääri ammuntakilpailu. Kiltalaisten suorittama makkaroiden ja hernekeiton myynti onnistui hyvin. Samoin kiltalaisten ylläpitämät toimintarastit saavuttivat suuren suosion. Tulevien kilta- ja omaistenpäivän järjestelyjä varten kertomusvuoden tapahtumasta kirjattiin lukuisia kehittämistä vaativia toimia. Tykkimiestoimikunta lupautui tulevissa tapahtumissa lisäämään ohjelmaan perusyksiköiden välisen toimintakilpailun. Kehittämällä vapaaehtoisen harjoituksen järjestelyjä ja itse tapahtumaan osallistuvan monituhathenkisen yleisön vastaanottoa ja ohjausta saadaan tapahtumapäivästä vieläkin mieleenpainuvampi. Tykistöprikaatin Kilta ry:llä on vakiintuneet yhteydet Tykkimiehet ry:hyn, Maanpuolustuskiltojen Liitto (MPKL) ry:hyn sekä alaosastojen ja jäsenyhdistysten kautta kiltapiireihin. Tykkimiehet ry:n kokoukseen on osallistunut Matti Soini. MPKL kevätkokoukseen on osallistunut Matti Soini ja parhaat nettisivut v 2010 kunniakirjan saanut Sirkka Ojala. MPKL:n Liittohallituksen 2.varapuheenjohtajana on toiminut Heikki M Nurmi sekä liittovaltuustossa Veikko Rantaniemi. Tykkimiehet ry:ssä edustajana on ollut Rauno Salo sekä Kalevi Virtanen Tulikomentoja -lehden puolesta. Tykkimiehet ry:n valtuuskuntaan valittiin killan edustajaksi Erik Wallin Porista ja varalle Matti Niemi Sastamalasta. Tulikomentoja -lehden päätoimittajana on toiminut Kalevi Virtanen Porista. Toimituskunnan jäseninä ovat olleet Aki Kinnunen Seinäjoelta ja Sirkka Ojala Ikaalisista. Lehden ilmoitushankkijana on toiminut Pertti Onniselkä Porista.

5 Sirkka Ojala osallistui MPKL järjestämään Kiltatiedottajien koulutuspäivään Helsingissä. Tulikomentoja - lehden päätoimittaja Kalevi Virtanen toimi päivän yhtenä kouluttajana ja kertoi hyvän lehtiartikkelin rakentamisesta. 5 8 Yhdistelmä Satakunnan Sotilassoittokunnan käytössä olevan rakennuksen kellarikerroksesta saatiin killan varastotilaksi huone. Huoneeseen on vuoden 2010 aikana kerätty alaosastojen ja jäsenyhdistysten arkistomateriaali pääkillan osalta. Myöhemmin voidaan tarjota myös pääkillan jäsenyhdistyksille ja alaosastoille mahdollisuutta tuoda tilaan oman kiltansa arkistomateriaalia. Arkiston perustaminen aloitetaan vuonna 2011 omaisten- ja kiltapäivän yhteydessä. Tykistöprikaatin Kilta ry:n jäsenet tapaavat toisiaan paikallisosastojen ja jäsenyhdistysten tilaisuuksissa. Yhteistoiminta Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa tarjoaa uusia vaihtoehtoisia toimintamuotoja. Perinnevaljakkotoiminta Kankaanpäässä tarvitsee kaiken tuen ainutlaatuisena ilmiönä Suomessa. Ampumaharrastuksen ylläpitämistä helpotti vuoden 2009 kiltapäivään liitetty rynnäkkökivääriammunta. Ammuntaa jatkettiin v 2010 ja siitä tulee ilmeisesti perinne, ampumavastaavana on ollut Matti Lappalainen. Osallistuminen kunto-otteluihin vaatii jatkossa kehittämistoimia. Retket ja matkat virkistävät sielua. Vuoden 2010 kiltamatka Normandiaa toteutettiin Matkan johtajana toimi Matti Soini, matkaoppaana ja historian luennoitsijana eversti Sampo Ahto ja tiedottajana Sirkka Ojala. Osallistujia oli 45, vanhin matkalle osallistuneista henkilöistä oli 92-vuotias kenraaliluutnantti Kärkkäinen, joka on entinen rajavartioston komentaja. Hänen lisäkseen matkalle osallistui myös kaksi muuta sotaveteraania majuri evp Matti R Niemi 90 v ja luutnantti Heikki Laaksonen 89 v. Matka oli menetystarina, tiedottaja lähetti koko viikon ajan tietoa killan kotisivuille matkan kulusta. Matkasta on mahdollista vieläkin lukea yksityiskohtia, sekä killan kotisivuilta, että vuoden 2010 Tulikomentoja lehdestä sekä Maanpuolustaja lehdestä 2/ SASTAMALASSA TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY:N HALLITUS

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 Yleistä Vuosi 2008 oli Tykistöprikaatin Kilta ry:n 45. toimintavuosi. Satakunnan Kenttätykistökilta ry perustettiin Niinisalossa lokakuun 27. päivänä 1963.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2005 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 Kulunut vuosi oli kiltamme 40. toimintavuosi. Juhlavuoden päätapahtumaksi muodostui killan 40-vuotisjuhla

Lisätiedot

Mittamies- ja Topografikilta ry

Mittamies- ja Topografikilta ry 1 (10) Mittamies- ja Topografikilta ry 5.2.2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yleistä Jäsenistö Killan kulunut toimintakausi oli viideskymmenes. Yhdistyksemme nimi on Mittamies- ja Topografikilta ry ja

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2000

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2000 KANKAANPÄÄN SEUDUN KENTTÄTYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2001 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2000 Kulunut vuosi oli kiltamme 35. toimintavuosi. Vaikka yhdistys saavuttikin virstanpylvään historiassaan,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä.

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä. HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Helsinki.10.2009 HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SYYSKOKOUS 12.10.2009 AIKA: 12.10.2009 klo 17.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Valio OY Yhdistyksen kunniajäsenistä: - teollisuusneuvos

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Liittovaltuuston kokous

Liittovaltuuston kokous Liittovaltuuston kokous Uusikaupunki 4900 Jäsenmäärät 2012-2015 4800 4700 4704 4721 4749 4800 4600 4500 4400 4427 4470 4300 31.12.2011 31.12.2012 31.12.2013 31.12.2014 16.11.2015 Tavoite 2015 Sarja1 4427

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2006 HALLITUKSEN KOKOUS

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 1(6) Aika 25.4.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri, kohdasta 9 -> Olli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 s.1/5 YLEISTÄ: Vuosi 2016 oli Autoliiton Mikkelin osasto r.y:n 51. toimintavuosi. Osaston perustava kokous on pidetty 16.1.1966 ja yhdistysrekisteriin osasto on merkitty 17.10.1966. Suurin tapahtuma oli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA 1 (3) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

Merimasku-Seura ry  Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2009 noudatteli pitkälti seuran perinteitä mutta mielessä on ollut edellisvuosia enemmän

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa.

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa. ORTODOKSINEN OPISKELIJALIITTO ORTODOXA STUDENTFÖRBUNDET ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Ortodoksinen Opiskelijaliitto - Ortodoxa Studentförbundet ry. Liiton

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri r.y. Sen kotipaikka

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Sivu 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 0 YLEISTÄ Vuosi 2001 oli :n 26. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta nojasi edellisen vuoden mukaiseen ja toimintasuunnitelmassa mainittuihin toimintatapoihin. Päätehtävänä

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

Kiltauutiset 1 / 2012

Kiltauutiset 1 / 2012 Kiltauutiset 1 / 2012 Kuva: Amanda Virtanen 1 Hei kiltaveljet ja -sisaret Vauhdikas vuosi 2011 on saatu päätökseen ja vähintään yhtä vauhdikas vuosi 2012 on alkanut. Toivottavasti kaikki ovat jo unohtaneet

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa. KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 21.6.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 21.6.2006 1(6) Aika 21.6.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta.

kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta. Päiväys: 10.8 2007 HAVU KILTA:n säännöt. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on HAVU KILTA ja sen kotipaikka on TAMMELA. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta. TARKOITUS JA TOIMINTA

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2011

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2011 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2011 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2011 noudatteli pitkälti seuran perinteitä, mutta vuosi oli monella tavalla hyvin vilkas ja toimintatäyteinen.

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot