h e l m i Ilmastonmuutoksen uhka vaikuttaa ihmismieleen s. 12

Transkriptio

1 h e l m i Mielenter veysyhdistys HELMI r y :n e dunvalvonta- ja jäsenlehti N:o Ilmastonmuutoksen uhka vaikuttaa ihmismieleen s. 12 HELMI ry tehostaa yhteiskunnallista edunvalvontaa s. 27 Sarjakuvakilpailu on käynnistynyt! s. 23 Kaksoisdiagnoosi on hoitosysteemin kummajainen s. 16

2 Sisältö 26. toimintavuosi Puheenjohtajan palsta Potilasturvallisuutta halutaan parantaa Uudenmaan psykiatriaa ajetaan isompiin yksiköihin Ilmastouhka vaikuttaa ihmismieleen Sielun helmiä Susanna Pyörtänö: Psykiatrisia sairaaloita tarvitaan Hyvää hoitoa psykiatrian poliklinikalla Kaksoisdiagnoosi hämmentää järjestelmää ja asiakasta.. 16 Sielun helmiä Vanha kansa ja sanan mahti Kultuurisivut: Tammat Kirja-arvosteluja Edunvalvontaa vahvistetaan Helmissä Järjestösivut Kevätkokouskutsu Ryhmät ja retket Helmin jäsentalojen vakituiset Kannen kuvassa kevätpuro keskuspuistossa Kuva: Arto Mansikkavuori Mielenterveysyhdistys HELMI ry PL 32, Helsinki p. (09) , faksi (09) Kotisivut: Sähköposti: Kuunteleva puhelin Tukipiste p. (09) pe klo 16-20, la & su klo PASILAN JÄSENTALO Pasilan puistotie 7, Helsinki Jäsenten puhelin: (09) Toiminnanjohtaja Minna Jääskeläinen p. (09) Tiedottaja Arto Mansikkavuori p.(09) , gsm Jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhänen p. (09) , gsm Jäsentoiminnanohjaaja Marika Kråknäs p. (09) , gsm Palveluohjaaja Tiina Jakobsson p. (09) , gsm Keittiötyönohjaaja Anneli Huikuri p. (09) , gsm HELMI odottaa vaikka pienimmässä näkinkengässä! Liity jäseneksi! Ole oma itsesi! Yllätyslöytö! Kalenterivuoden jäsenmaksu on 12 euroa. Ainaisjäsenmaksu on 120 euroa. Jäsenmaksut tilille Nordea (HUOM. Uusi tilinumero!) Helmi-lehti HELMI-lehti on mielenterveyspalveluiden käyttäjien foorumi, jossa kirjoittajat vastaavat omista mielipiteistään. Osallistu sinäkin nimellä tai nimimerkillä! Lähetä tai tuo HELMI-lehdelle tarkoitettu posti osoitteeseen Pasilan Puistotie 7, Helsinki tai lähetä sähköpostia: helmi@mielenterveyshelmi.fi SIILITIEN JÄSENTALO Siilitie 7 A, Helsinki Jäsentoiminnanohjaaja Mari Säävälä p. (09) , gsm Työtoiminnanohjaaja Tuula Aitto-oja p. (09) , gsm Palveluohjaaja Eija Wallinheimo p. (09) , gsm Helmin toimintaa tukevat: Päätoimittaja: Minna Jääskeläinen / Toimitus, taitto ja kuvat: Arto Mansikkavuori / ISSN / Ilmoitusmyynti: Ritva Helander puh. ja fax (019) / Mainosilmoitusaineistot: TJM-Systems Oy: PL 75, Espoo. p. (09) , faksi (09) sähköposti: / Painopaikka: Forssan Kirjapaino, Forssa

3 Puheenjohtajan palsta Edunvalvonta lamavuoden teemaksi Vuoden 2009 toimintasuunnitelmassa painotettiin mielenterveyskuntoutujan ja samalla Helmin jäsenten yhteiskunnallisen edunvalvonnan tärkeyttä. Lisää painoarvoa asialle kertyy kun tilastot osoittavat, että 2000-luvulla hyvien vuosien aikanakin mielenterveyskuntoutujien määrä on rajusti kasvanut. Nyt elämme laman kynnyksellä. Kokemuksesta tiedämme, että huonoina aikoina aina heikompiosaiset kärsivät eniten. Lama näkyy väistämättä myös Helmin toiminnassa. Avustusten määrät ovat kustannustason yleisestä noususta jääneet parin vuoden takaiselle tasolle. Vakaan kehityksen ansiosta jäsenedut ja -toiminta pyritään pitämään kuitenkin edellisvuosien tapaan korkealla tasolla. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä sairastavista tuli vuonna 2008 Kelan suurin kuntoutujaryhmä. Kelan tuen piirissä olevien mielenterveyskuntoutujien määrä on välisenä aikana kasvanut huimat 75 prosenttia. Jäsenmäärämme kehitys osoittaa vääjäämättä, että tässä joukossa on varmasti paljon niitä, jotka eivät ole vielä löytäneet Helmiä. Meidän tulee avoimesti pohtia keinoja ja toimintatapoja heidän tavoittamisekseen. Helmin vahvuus on ruohonjuuritason tietämys ja kokemus mielenterveyskuntoutujan kokemasta maailmasta. Tätä vahvuutta on vaalittava. Siksi me kutsumme kaikkia jäseniä yhteisiin talkoisiin keräämään, taltioimaan ja jalostamaan tätä arvokasta tietoa. Juuri startannut edunvalvonnan työpaja on mitä mainioin paikka asian ajamiseksi (lue lisää työpajasta sivulta 27). Kootaan siis voimat ja yhteisin ponnistuksin viedään tämä tieto päätöksentekijöiden pöydille. Ja pidetään huoli siitä, että asiamme ei jää pölyttymään paperipinoihin. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi ensimmäisen valtakunnallisen mielenterveys- ja päihdetyön pitkän aikavälin linjaukset. Tästä suunnitelmasta keskustellaan vielä paljon. Mielenkiintoista on muun ohessa tavoite ottaa mukaan kokemusasiantuntijat ja vertaistoimijat mukaan suunnitteluun, toimintaan ja arviointiin. On nimittäin ylen tyypillistä, että ne, joita asia on lähellä ja syvimmin koskee, niin usein ohitetaan vähin äänin. Näin tapahtui muun ohessa HUS-psykiatrian selvitysmies Aerin raportissa koskien muun muassa HUSavohoidon tilaa ja resursseja. Laajaa joukkoa toimijoita on kuultu, mutta yksi on joukosta poissa mielenterveyskuntoutujat. Mielenkiintoista on nähdä myös miten kunnat selviytyvät julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin koordinoimisesta toimivaksi palvelukokonaisuudeksi ja miten psykiatrisen sairaalahoidon siirto yleissairaaloiden piiriin sujuu. Jo nyt on pölyttymässä hyllymetreittäin hyvien käytäntöjen ja hoitojen suosituksia, jotka ovat jääneet vaille toteutumista. Työryhmä esittää perustettavaksi yhteisen tietokannan näille hyville asioille, joiden päivitystä ja toteumista seurataan keskitetysti. Mukavaa kevään alkua kaikille lehden lukijoille! Juhani Ojala, puheenjohtaja PS. Helmiläisille vielä muistutus, että yhdistyksen Kevätkokous pidetään (esityslista sivulla 29). Kevätkokous omalla tavallaan sulkee kuluneen vuoden kannet. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle.

4 Häpeän kulttuuri ja syyllistäminen eivät edistä potilasturvallisuutta Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) järjesti Helsingissä kansainvälisen konferenssin potilasturvallisuuden lisäämisestä. Tavoitteena oli saada potilaat itse osallistumaan hoitonsa suunniteluun ja hallita turvallisuutta ennakoivasti ja suunnitelmallisesti. Lähtökohtana oli, että noin joka kymmenes potilas altistuu hoitoaikanaan jonkinlaiselle haitalle tai vaaratilanteelle. Konferenssiin osallistui yli 400 terveydenhuollon ammattilaista tai johtohenkilöä. Tilaisuuden avannut peruspalveluministeri Paula Risikko avasi seminaarin sanomalla, että on aika muuttaa käytäntöjä. Toiminnan on oltava riskejä paremmin ennakoivaa ja ehkäisevää. Lisäksi on luovuttava syyllistämisen kulttuurista. Avajaisissa puhunut arkkiatri Risto Pelkonen painotti, että hoitovirheet ja läheltä piti tilanteet ovat aina olleet arkoja aiheita. Silti pitäisi päästä häpeän kulttuurista eroon. Usein hoidossa esiintyvien haittatapahtumien taustalla on hoitohenkilökunnan inhimillinen erehdys, kiire tai huonot työolot. Oppia lentoturvallisuudesta Konferenssin avajaispuheen piti amerikkalainen professori Andrew Gaffney, joka kertoi yhtenä esimerkkinä olleen Yhdysvaltain lentoturvallisuusjärjestelmä, joka juuri ennen seminaarin alkua näytti olleen mallikelpoinen virheiden ennaltaehkäisyjärjestelmä. Gaffneyn perussanoma oli, että hoitoalalla työskentelevät ihmiset ovat ahkeria ja vastuuntuntoisia, mutta sairaanhoitojärjestelmässä on tiettyjä puutteita, jotka aiheuttavat ns. haittatapahtumia tai vaaratilanteita. Gaffneyn mukaan suurin osa haittatapahtumista on ehkäistävissä koko järjestelmään kohdistuvalla tarkkailulla, johon voidaan soveltaa lennonjohdosta tuttuja menetelmiä. Haittatapahtumat on ikään kuin valmiina rakennettuina sisään ja ne vain odottavat inhimillisiä erehdyksiä. Tärkeintä on oppia tunnistamaan järjestelmässä ilmenevät vaaran merkit, joita hän nimitti punaisiksi lipuiksi. Tällaisia olivat esimerkiksi tiedon kulun esteet, väsymys, stressi, ristiriitaiset ohjeet, sekaannus ja ohjeiden vastainen toiminta. Gaffney kehotti omaksumaan uudenlaisen turvallisuuskulttuurin, joka perustuu luottamukseen, avoimuuteen sekä konfliktien tunnistamiseen ja avoimeen käsittelyyn. Hän esitti lennonjohdosta tuttujen check-listojen laajempaa käyttöä lääketieteellisten toimenpiteiden varmistamisessa sekä vaaran merkkien tunnistamisessa. Tärkeää on tunnistaa vaaran merkit, ilmaista ne ja korjata asia. Olennaisinta on viestinnän varmistaminen molempiin suuntiin. Yksipuolinen käskytys ei lisää turvallisuutta, vaan viestinnän on oltava kaksisuuntaista, siten että hoitotaho kuuntelee potilaiden palauteta. Mielenterveysalan haittatapahtumat Sosiaali- ja terveysministeriön suomalainen potilasturvallisuusstrategia julkaistiin konferensissa. Osallistuin itse konferenssin työryhmään, jossa käsiteltiin psykiatrisen hoidon turvallisuutta. Kristian Wahlbeck analysoi psykiatristen potilaiden hoitoon liittyviä haittatapahtumia, fyysiset, psyykkiset haitat sekä saamatta jäänyt hoito. Hänen mukaansa Suomessa on vielä psykiatrisessa laitoshoidossa yli potilasta ja heidän hoitamisessaan riskit ovat vielä suuria, mm. vallan väärinkäyttö suljetuissa laitoksissa, itsetuhoisuus ja karkaamiset sekä laitoskulttuuriin liittyvät ongelmat. Työryhmässä kävi ilmi, että lääkehoito on edelleen keskeinen hoitoväline. Sitominen ja eristäminen ovat yllättävän yleisiä pakkokeinoja, vuonna 2006 oli eristetty pakolla 2090 potilasta ja sidottu 1253 hoidettavaa. Suomessa ilmenee edelleen pakkolääkintää potilaiden hiljentämiseksi. Helmin kansainvälinen yhteistyöjärjestö ENUSP (European Network of (ex) Users and Survivors of Psychiatry) otti vuonna 2008 kantaa voimaa tai lääkkeitä käyttävää pakkohoitoa vastaan vedoten YK:n hyväksymään kansainväliseen konventioon vammaisten oikeuksista, joka kattaa myös mielenterveyskuntoutujat. Professori Sirpa Hartikaisen esitys havainnollisti sukupuolen merkitystä hait

5 Uudenmaan psykiatriaa ajetaan isompiin yksiköihin tatapahtumien ehkäisyssä psykiatristen potilaiden kohdalla. Perinteisesti vastaanhangoittelevaa potilasta on lähetetty hiljentämään ja sitomaan pari kaapin kokoista vahvaa mieshoitajaa. Hartikaisen mukaan on saatu hyviä kokemuksia siitä, että naishoitajat, joilla on usein paremmat kommunikaatiotaidot suostuttelevat potilasta ystävällisesti. Seminaarissa näkyi myös sukupolven vaihtuminen asenteissa ja kielenkäytössä. Itsekin kaapin kokoinen psykiatrian Grand Old Man, professori Jouko Lönnqvist kertoi itsemurhakuolleisuuden huomattavasti vähentyneen ja hän korosti raportointia ja oppimista hoidossa. Lönnqvistin kielenkäytössä oli kuitenkin edelleen jäljellä vanhan psykiatrian ylhäältä alas suuntautuvaa asennetta ja lääkärien munkkilatinaa. Hän kuvasi joidenkin potilaiden harjoittavan malignia konfrontaatiota psykiatrin kanssa. Suomeksi tämä tarkoittaa, että hoitoväkivallan kohteeksi joutunut potilas usein panee lujasti vastaan. Kysyessäni voisiko uutta avoimen keskustelun linjaa hoidon haittojen vähentämisestä soveltaa myös seksuaalivähemmistöjen hoitoon, jossa vielä esiintyy asenteellisuutta, professori Lönnqvist urahti, että siitä asiasta keskustelu vain saattaisi kääntyä tarkoitustaan vastaan ja lopetti keskustelun asiasta. Olisi toivottavaa, että joskus tulevaisuudessa myös psykiatrian johtohenkilöt ottaisivat tosissaan omat oppinsa viestinnän ja vuorovaikutuksen muuttamisesta tasavertaiseen ja lähimmäistä kunnioittavaan suuntaan. Olli Stålström HUS-psykiatrian selvitysmies, psykiatri Juhani Aer tasaisi resursseja alueiden kesken, lakkauttaisi Tammiharjun sairaalan ja keskittäisi avohoidon palvelut pienillä paikkakunnilla isompiin yksiköihin. Hän myös selvittäisi mahdollisuuden hoitaa Uudenmaan alueen psykiatriapalvelut liikelaitosmallilla. Aer pitää koko HUS:n hallintomallin heikkoutena sitä, että kukin alue on kiinnostunut vain oman sairaalansa ja palveluiden kehittämisestä. Naapurialueet ovat Aerin mukaan järjestelmässä kilpailijoita. Jos sairaalapaikkoja on lisätty jollekin alueelle, vastaavia paikkoja ei ole voitu vähentää muualla alueellisen vastustuksen vuoksi. Esimerkiksi Kellokoskella ja Tammiharjussa hoidetaan muiden sairaanhoitopiirien potilaita, kun omalla alueella ei ole riittävästi potilaita. Toiminnan supistuessa ollaan hyvin joustavasti kehitetty sairaansijoille uutta käyttöä, jotka varmistavat toiminnan jatkumisen. Keskushallinnon olisi pitänyt Aerin mukaan olla voimakkaampi ja Tammiharjun käytön vähentyessä siirtää työntekijöitä vahvistamaan esimerkiksi Jorvin alueen aliresurssoitua avohoitoa. Nyt näillä resursseilla tarjotaan sairaalapalveluita Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirille. Aer esittää raportissaan myös koko HUS-psykiatrian liikelaitoistamisen selvittämistä. Tässä mallissa psykiatriasta muodostettaisiin kunnallinen liikelaitos, jolle annettaisiin viranomaistehtäviä. Raportin mukaan tämä ratkaisu vahvistaisi taloudellista ajattelua palvelujen tuotannossa. Potilaiden kannalta taloudellisen ajattelun korostuminen ei varmaankaan ole uudistuksessa ykkössijalla. Avohoito ongelmissa Aerin raportissa myönnetään, että HUS:n avohoito on aliresursoitu. Sairaaloiden sulkemisesta vapautuvaa henkilökuntaa ei ole enää käytettävissä. Vain Helsingin kaupungilla on raportin mukaan jonkinlaisia mahdollisuuksia siirtää resursseja sairaalahoidosta avohoitoon. Väestön kasvun ja ikärakenteen muutos tuo jatkuvaa kysyntää avohoidon palveluille. Peijas on avohoidon osalta HUS:n vaikein alue. Vantaa on alkanut menettää uskoaan, että avohoitoa voitaisiin toteuttaa sen kautta. Vantaa on alkanut kehittää omaa avohoitoa nykyjärjestelmän rinnalle. Vantaan ratkaisu ei ole ollut taloudellinen toimenpide, vaan se on perustunut uskon puuttumiseen HUS/HYKS-psykiatrian tuottamaan avohoitoon. Raportissa päädytään siihen, että tehokkaan ja laadukkaan avohoidon järjestämiseen tarvitaan asukkaan väestöpohja. Tämä mahdollistaa mm. erikoistumisen, päivystysluontoiset kriisipalvelut ja liikkuvat yksiköt. Raportin mukaan itsenäisen avohoidon pystyvät siten järjestämään itsenäisesti vain suurimmat asutuskeskukset. Toimintoja esitetään siis keskitettävän ja tämä pidentää potilaiden matkoja. Potilasjärjestöt on sivuutettu Selvitysmies on kuullut raporttia varten laajaa joukkoa alueen psykiatrian toimijoita. Raportti pitää sisällään suuria muutosehdotuksia ja olisi ollut tärkeää kysyä mielipiteitä esityksiin myös mielenterveysjärjestöiltä. Järjestöillä on paljon sellaista tietoa, mitä ei poliittisilla päättäjillä tai hoitojärjestelmällä ole käytettävissä. Aerin esittämien toimenpiteiden kohteena ei ole vain sairaaloiden henkilökunta vaan hoitojen kohteena olevat ihmiset mielenterveyskuntoutujat. Arto Mansikkavuori - 5 -

6 Ilmastouhka vaikuttaa ihmismieleen Pasi Toiviainen voi huonosti ennen kuin ymmärsi mistä oli kyse - henkilökohtaiset ratkaisut helpottivat oloa Tiedetoimittaja ja kirjailija Pasi Toiviainen jaksaa kertoa vakavat uutiset yhä uudestaan. Hän heijastaa kuvan kansalaisopiston luentosalin seinälle. Tässä on eri tutkimuslaitosten ennusteita lämpötilan nousukehityksestä. Jyrkästi ylöspäin nousevat viivat täyttävät valkokankaan. Lähes kaikki viivat ylittävät punaisen poikkiviivan jossa lukee: vaarallisen ilmastonmuutoksen raja. Toiviainen on kirjoittanut perusteellisen kirjan ilmastonmuutoksesta ja kiertänyt luennoimassa aiheesta ympäri Suomea. Asian vakavuus näkyy miehen kasvoilta. Maa-planeetan ilmaston lämpenemisestä ei olla enää epävarmoja. Eri tutkimustulokset poikkeavat toisistaan vain lähinnä lämpenemisvauhdin ja voimakkuuden suhteen. Yhtä mieltä ollaan nykyään myös siitä, että syyllinen tähän vaaralliseen kehitykseen on ihminen. Ilmastonmuutos on todellinen uhka. Nyt alkaa olla viimeiset hetket tehdä asialle jotain. Nyt on vedettävä hätäjarrusta. Ympäristöherätys Toiviainen ymmärsi jo kaksikymmentä vuotta sitten, että ihmiskunnan aiheuttama kuormitus on liikaa maapallolle. Hän alkoi myös voida huonosti. En yksinkertaisesti pystynyt nukkumaan. En kyennyt määrittelemään mikä minua oikein rassaa ja mitä minä oikein mietin. Sitten ajattelin, että kun tämä on tällaista joka yö, niin ryhdyn kirjoittamaan ajatuksiani auki. Varsin nopeasti yöllisten muistiinpanojen avulla selvisi, että oireilun syy on maailmantilanne ja ympäristöongelmat. Hyvin nopeasti Toiviainen päätyi myös johtopäätökseen, että olo ei parane jos hän ei tee asiassa henkilökohtaista ratkaisua. Hän päätti suuntautua juuri alkaneissa opinnoissaan ekologiseen arkkitehtuuriin. Ajattelin silloin, että se on se mun juttu, Toiviainen muistelee Tämä ratkaisu helpotti oloa ja rauhoitti mielen monen vuoden ajaksi. Opintojen myötä kuitenkin ymmärrys rakentamisen aiheuttamasta valtavasta ympäristön kuormituksesta alkoi vaivata ja vei lopulta pohjan koko arkkitehdin uralta. Alkoi olla selvää, että elämässäni oli tehtävä vielä radikaalimpi ratkaisu. Arkkitehdin tutkinnon lopputyössä Toiviainen päätyy tulokseen, että maailman tila huomioiden länsimaiden kaupunkeja pitäisi alkaa ekologisoida ja rakentaminen on kokonaan lopetettava. Hän ei enää voinut ajatella työskentelevänsä rakennusten suunnittelijana ja olla tukemassa haitallista kehitystä. Alan vaihto oli väistämättä edessä. Ympäristöuutisten virrassa Toiviainen etsi jotain oikeasti merkityksellistä ja mielekästä työtä. Päädyin onnellisten sattumien kautta tekemään Ympäristöuutiset-nimistä tv-ohjelmaa. Ympäristöuutisista Toiviainen uskoi löytäneensä vihdoin oman jutun. Samalla unettomuus ja ahdistus hellittivät ja olo kohentui. Se oli minun sellainen harmonisin aika. Sain tehdä sellaista työtä josta pidin ja siellä oli hyvää porukkaa. Koin kuuluvani siihen jengiin. Ympäristöuutisten toimitus oli Toiviaisen mukaan aitiopaikka maailman ympäristöasioiden seuraamiseen. Kriisikokemus 2000-luvun taitteessa ilmastokysymystä ei voinut enää ohittaa. Kansainvälinen uutisvirta oli täynnä huolestuttavaa ilmaston lämpenemiseen liittyvää tietoa. Suomessakin ilmastoasioista kyllä puhuttiin, mutta raskaasti vähätellen. Toiviainen alkoi jälleen oireilla, mutta eri tavalla kuin aikaisemmin. Mä kuvittelin itselleni vaikka mitä sairauksia hullun lehmän taudista ja ihosyövästä alkaen. Toiviainen kertoo. Lääkärit eivät kuitenkaan löytäneet mitään tauteja ja varsin nopeasti hän ymmärsi, että nuo tuntemukset ovatkin merkki jostain mieltä vaivaavasta asiasta. Kyseessä oli ilmastonmuutoksen mittakaavan ja vakavuuden ymmärtäminen. Tajusin, että oireiluni johtuu siitä, että maailman ilmastokysymys onkin paljon vakavampi asia kuin silloin 90-luvulla oli ajateltu. Toiviainen muistelee. Toiviainen määrittelee oman ilmastoherätyksensä kriisikokemukseksi, joka laittoi elämän asiat uuteen järjestykseen. Kriisi oli ennen kaikkea heräämistä vastuuseen. Koin vain niin voimakkaan vastuun omasta tekemisestäni ja sen kulttuurin tekemisestä, johon minä itse kuuluun. Koin sen niin, että minä en voi elää näin ja minun täytyy yrittää tehdä toisin ja muuttaa asioita Kriisi ajoi Toiviaisen jo Ympäristöuutis

7 - 7 -

8 Toiviainen määrittelee oman ilmastoherätyksensä kriisi- kokemukseksi, joka laittoi elämän asiat uuteen järjestykseen. ten toimittajatyön rinnalla käynnistämään omaa dokumenttielokuvahanketta ilmastonmuutoksesta. Ympäristöuutiset lopetettiin vuonna 2002 ja Toiviainen pääsi tekemään elokuvaprojektia täysipäiväisesti. Dokumentti Venus-teoria valmistui lopulta vuonna 2004 ja se sai kansainvälisiäkin palkintoja. Syventyminen ilmastonmuutokseen ja sen seurauksiin on leimannut Toiviaisen elämää Venus-teorian ajoista alkaen. Vuosien varrella kerääntynyt ymmärrys ja huoli maailmasta kiteytyi lopulta vuonna 2007 julkaistuun yli 400-sivuiseen kirjaan Ilmastonmuutos. Nyt. Muistiinpanoja maailmanlopusta. Kirjaa on pidetty ensimmäisenä suomenkielisenä helposti ymmärrettävänä perusteoksena ilmastonmuutoksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista. Kirjaa on myyty jo yli 4500 kappaletta. Omat ilmastoteot Toiviainen uskoo jokaisen ihmisen pystyvän pienentämään omakohtaista ilmastovaikutustaan arjen valinnoilla. Omat ratkaisut on vain ymmärrettävä itse, jotta ne kantavat pitkälle. Olen ihan tietoisesti jättänyt kirjastani pois sellaiset tee näin -listat. Pidän tärkeämpänä sitä että ihminen joutuu itse ymmärtämään, mitä ne toimenpiteet ovat. Uskon, että se tulee paljon syvemmältä jos sen itse joutuu miettimään. Kyllä minä uskon myös, että me kaikki olemme kuulleet hirvittävän monta kertaa, mitä pitäisi tehdä. Toiviainen korostaa, että elämme tässä yhteiskunnassa ja että olemme jokainen tämän yhteiskunnan osia. Tästä syystä me emme kykene omakohtaisilla valinnoilla täydelliseen päästöjen leikkaamiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei mitään kannattaisi tehdä. Omaa kulutusta, liikkumista ja asumista järkeistämällä voi saada henkilökohtaista kuormitusta huomattavasti pienennettyä. Toiviainen väittää, että hänen hiilijalanjälkensä on huomattavasti pienempi kuin keskivertohelsinkiläisen ikäisensä miehen. Ei ole ollut mikään suuri uhraus elää näin, enemmänkin se on sellainen elämänasenne. Olen tehnyt omien päästöjeni osalta sen mitä voi tehdä. Suuremmat päästövähennykset edellyttävät yhteiskunnan toimenpiteitä asiassa. Oman lapsen kasvun seuraaminen on tuonut Toiviaisen mieleen kliseisenkin ajatuksen, että miten voi katsoa omaa lastansa silmiin, jos ei ole itse tehnyt kaikkeansa asian eteen. Hän uskoo tämän ilmastokriisin kaatuvan jälkeläistemme niskaan, jos nyt ei toimita. Toiviainen arvelee Ilmastonmuutos. Nyt. -kirjan kirjoittamisen alitajuisen motiivin olleen, että sen avulla voi säilöä jälkipolvelle oman ajattelun ja oman toiminnan pyrkimykset. Uhkan anatomia Ilmastoherätyksen ja kirjan kirjoittamisen jälkeen Toiviaisen mieltä on vaivannut ajoittainen riittämättömyyden tunne ja ilmastonmuutoksen uhkan konkretisoituminen. Ihmiskuntaa on vaarassa, mutta liian harva toistaiseksi ymmärtää uhkan mittakaavan. Ilmastonmuutos ei ole muuttunut vielä ihmisten mielissä yhtä vakavaksi ja konkreettiseksi uhkaksi kuin vaikkapa kylän ulkopuolella vaaniva nälkäinen leijona. Kun ihminen tajuaa uhkan, hän tekee mitä tahansa varoittaakseen muita, suojatakseen yhteisöään, perhettään ja itseään. Myös ihmiskunta pystyy varmasti uskomattomiin saavutuksiin kun uhka muuttuu konkreettiseksi. Toiviainen vain pelkää, että silloin on liian myöhäistä enää pysäyttää lämpenemistä. Maailmassa on paikkoja, joissa ilmastomuutos vaikuttaajo nyt konkreettisesti ihmisten elämään. Vaikka merenpinnan noususta puhutaan paljon, pahin uhka liittyy tällä hetkellä makean veden puutteeseen ja kuivuuksiin. Ihminen on Toiviaisen mukaan toistaiseksi reagoinut näihin ongelmiin etsimällä syytä jostain muualta kuin ilmastonmuutoksesta. Australiaa on vaivannut jo vuosia vakava kuivuus, tänä talvena siellä on ollut kaikkien aikojen helteet ja metsäpaloihin on menehtynyt parisataa ihmistä. Syyllisiksi tähän kaikkeen leimataan sitten tuhopolttajat. Miksi kansa ei syytä omaa hallitustaan, joka on toiminut välinpitämättömästi, eikä pitkään suostunut allekirjoittamaan edes Kioton ilmastosopimusta. Toiviainen ihmettelee. Vaikka tilanne on konkreettinen, ilmastonmuutos nähdään silti abstraktina uhkana. Ilmastonmuutoksen konkreettiset uhat voivat olla vielä vuosikymmenten päässä suomalaisista. Ei niitä uhkia osaa sillain oikein kunnolla hahmottaa. Se on jokin sellainen kummallinen maailmanlopun pelko, joka - 8 -

9 on jotenkin hahmoton. Ilmastonmuutoksen uhka vertautuu Toiviaisen mukaan hyvin 80-luvun kylmän sodan aikaiseen ydinsodan pelkoon. Se on jotenkin hallitsematon, etäinen, mutta toteutuessaan täysin katastrofaalinen. Toivo Maailman pelastaminen ilmastokatastrofilta tulee koko ajan vaikeammaksi. Toiviainen myöntää, että tällä hetkellä näyttää sille, että huonosti käy. Toivoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty. Voi olla, että maailman ilmastojärjestelmä ei olekaan niin ankara kuin miltä se näyttää. Saattaa olla, että siellä on sitten kuitenkin jokin piilevä mekanismi, joka taistelisi lämpenemistä vastaan ja johtaisi siihen, että itseään ruokkiva lämpenemiskierre ei laukeaisikaan. Selkeä toivoa antava signaali tulee yhteiskuntien heräämisestä toimenpiteisiin. Toiviaisen mukaan maailman valtioiden olisi tultava järkiinsä ja ryhdyttävä leikkaamaan päästöjä todenteolla. Positiivisia merkkejä on näkyvissä. Mm. USA ja Kiina ovat muuttumassa radikaalisti tässä asiassa. Tämä toivo kulminoituu joulukuussa Kööpenhaminassa, missä pidetään iso kansainvälinen ilmastokokous. Se tulee kyllä olemaan maapallon kohtalonkysymys, mitä siellä tapahtuu. Tärkeä muuttuja tulevaisuuden kannalta on myös se, että bisnesmaailma on herännyt ilmastokysymykseen. Kasvihuonekaasupäästöjä vähentävän tekniikan uskotaan jo yleisesti olevan tulevaisuuden big business. Ihmisten yksilötason ratkaisut ovat myös merkki paremmasta ja ne antavat toivoa. Erityisesti Toiviaista on rohkaissut laaja palaute, jota hänen kirjastaan on tullut. Minulle on tullut paljon sellaista palautetta, että luettuaan kirjan on muuttanut maailmankatsomustaan ja oma elämä on muuttunut. Kyllä se kertoo, että jotain on saavutettu ja että muutosta on tapahtumassa. Ihmismielen mekanismit Toiviainen on käynnistänyt uuden kirjahankkeen, jonka työnimenä on Ilmastouhka ja ihmismieli. Tarkoituksena on avata ihmisten ajattelun mekanismeja. On tärkeää ymmärtää, mitä ihmisten pään sisällä mahdollisesti tapahtuu vaaran uhatessa. Minun mielestä päättäjien pitää tiedostaa se, miten ihmisen mieli odotettavasti reagoi näihin kysymyksiin ja minkälaisia henkisiä kulttuurisia syvällisiä myllerryksiä, ajatuksia ja odotuksia tässä voi olla edessä. Toiviainen on pohtinut myös sitä kuinka paljon epävarmalla tulevaisuudella on osuutta nykypäivän mielenterveysongelmien määrään ja ihmisten ahdistuneisuuteen. Olisi hyvä tietää onko esim. nuorten psyykkisellä oireilulla yhteyttä tulevaisuuden uhkiin. Nyt hyvinkin yleinen psyykkinen oireilu, depressiot ja loppuun palamiset on selitetty vain työelämän ja yhteiskunnan vaatimusten kasvulla, lisääntyneellä kiireellä ja kilpailulla. Alitajuisesti ympäristön kannalta kestämätön kulutus ja elintaso muodostavat ristiriidan oman elämätavan ja tulevaisuuden uhkien välille. Toiviainen epäilee näiden asioiden olevan koko ajan lisääntyvä syy psyykkisille oireille ja pahoinvoinnille. Teksti: Arto Mansikkavuori Kuvat: Jukka Kyrömies Lähteenä on käytetty myös teosta: Pasi Toiviainen, Ilmastonmuutos. Nyt. Otava 2007 Pasi Toiviaisen blogi löytyy osoitteesta: tiede-blogit/ilmastonmuutos Diagrammi kuvaa maailman ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta viime jääkausijaksojen aikana, vuonna 2007 ja ennusteita vuodelle 2100 (Toiviainen 2007, 135)

10 - 10 -

11 Kevät Aurinko lämmittää Luonto puhkeaa kukkaan. Linnut laulaa. Käki kukkuu. Tuuli on lempeä. Askel on keveä. Siinä se on, Kevät! sielun helmiä Pirkko R.S. Kohtaaminen Pikkuparvekkeen hämärässä tupakka ja minä alhaalla ihmislajin tuhannet jäljet harmaassa lumessa Vastapäätä matala arkinen talo jota kirkoksi kutsutaan Tyyni ilta kaipauksen rutistus vaipumassa hiljaisuuteen, rukoukseen: Kiitos Äkisti kohtaan hämmentyneen katseen Cityjänis istuu hievahtamatta kadun sohjossa tapittaa ylös kohti kuin vaatien vastausta: Onko tämä unta vai totta Oletko sinä vai olenko yksin tässä luomakunnassa? Taasen talvi takana uusi odottaa nurkalla kevään kultaamalla poskella kimaltaa räystäältä pudonnut pisara hirsien helmassa auringon puolella maa tuoksuu uudelta alulta katti kiertelee merkaten reviiriään ja hankeen jää höyryävä reikä valo paljastaa pimeyden pelottomat kasvot ja miksi aina, vuosi vuodelta uusi siunattu kevät tuntuu jo tullessaan liian lyhyeltä Eikö koskaan ole hyvä? Onko aina onnentunne jo odottaessa ohi? Ei elämä niin julmaa Sirkka Kyrömies Kunpa sen tietäisin Samaa me pohdimme sinä siellä alhaalla tarkkana korvat sojossa kuin antennit minä kolmannen kerroksen parvekkeella keho ja mieli lurpallaan Sinä jatkat matkaasi pitkin loikin: mitäpä tuosta! Minä hymyilen, vihdoinkin Nämä kaiteet eivät sulje minua pois Riitta-Liisa

12 Psykiatrisia sairaaloita tarvitaan Psyykkisistä sairauksista kärsivät tarvitsevat omat sairaalansa. Tätä mieltä on Susanna Pyörtänö sairaaloiden lakkautussuunnitelmista. Ensimmäinen kansallista mielenterveysja päihdesuunnitelmaa pohtinut työryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Se esittää peruspalveluministeri Paula Risikolle luovuttamassaan vuoteen 2015 ulottuvassa ehdotuksessaan psykiatristen sairaalapaikkojen vähentämistä 4500:stä 3000:een, psykiatristen sairaaloiden vähittäistä lakkauttamista ja osastojen siirtämistä yleissairaaloiden yhteyteen. Susanna Pyörtänön, 33, mielestä mielenterveyspotilaat tulee hoitaa omissa sairaaloissaan ja paikkoja tulee lisätä niiden vähentämisen sijaan. Nyt sairaalasta kotiutetaan usein vajaakuntoisena, kun osastolla on täyttä. Sairaalapaikkoja on yksinkertaisesti liian vähän, Susanna toteaa. Nyt sairaalasta kotiutetaan usein vajaakuntoisena, kun osastolla on täyttä. Monia sairaalajaksoja takana Susanna sairastui psyykkisesti nuorena. Hänellä, samoin kuin avomiehellä, on pitkältä ajalta kokemuksia sekä sairaala- että avohoidosta. Kun on huonossa kunnossa, avohoito ei riitä, täytyy päästä sairaalahoitoon, lepäämään, kuntouttamaan omaa mieltä. Susanna oli ensimmäisen kerran sairaalahoidossa 19-vuotiaana, Lapinlahden sairaalassa. Susanna on ollut useita kertoja hoidossa Hesperian ja Auroran sairaaloissa, Hesperiassa kerran 11 kuukautta pakkohoidossa. Hoidosta hänellä on vain hyvää sanottavaa, jos sitä vain olisi riittävästi. On iso kynnys lähteä Auroran poliklinikalle, kun niin helposti käännyttävät pois, Susanna kertoo kokemuksistaan. Susanna ei tiedä, mistä sairaalahoitoon johtava ahdistus johtuu: Tulee ikäviä ajatuksia, itsetuhoisia, seinät kaatuvat päälle. Silloin avohoito ei riitä. Sairaalasta saa apua. Sairaala tuo turvallisuuden tunnetta. Avohoito auttaa sen jälkeen kun on kuntoutunut. On ollut onni, että minulla on ollut kymmenen vuotta sama hoitohenkilö avohoidossa. Susanna toivoo, että toisillakin olisi asiat yhtä hyvin. Hän tietää, ettei näin ole. Susanna on ohjannut viikoittain kokoontuvaa kankaanpainantaryhmää Helmin Siilitien jäsentalolla jo yli viisi vuotta

13 Viimeksi Susanna oli Aurorassa vain muutamia viikkoja sitten, viikon jakson. Hän toteaa, että sairaalassa henkilökunnasta on pula. Voisivat useammin käydä kysymässä, miten tänään voit. Täytyy itse kääntyä heidän puoleensa, mikä voi olla vaikeaa, kun makaa sängynpohjalla. Ympäristö ja ulkoilu tärkeää Jos työryhmän esitys psykiatrian osastojen siirtämisestä yleissairaaloiden yhteyteen toteutuu, iso kysymys on, minkälaisessa ympäristössä psyykkisesti sairaita ihmisiä tulevaisuudessa hoidetaan. Tärkeä osa hoitoa nykyisin on ulkoilu puistomaisessa ympäristössä. Susannakin pitää tärkeänä ulkoilumahdollisuutta. Avo-osastolla on tärkeää kun pääsee ulkoilemaan, tunnin ajan kolme kertaa päivässä. Pyrin käyttämään sen mahdollisuuden, ulkoilu puistossa auttaa kuntoutumisessa. Susanna toivoo sairaaloihin myös enemmän aktiviteetteja, taideterapiaa, keskusteluryhmiä ja musiikinkuuntelua. On myös hyvä ettei tarvitse tehdä mitään, jos on huono olo. Elämänkumppani tukena Elämässä on helpompaa, kun on löytänyt elämänkumppanin, jolla on samanlaisia sairauksia kuin itsellä. Voi olla toiselle lohtuna ja tukena. Vaikeaa aikaa Susannalle oli äidin kuolema pari vuotta sitten. Silloinkin ahdistavat ajatukset veivät sairaalaan. Äiti oli Susannalle tärkeä ihminen. Koti oli rikkinäinen, isä joi, äiti teki kahta työtä. Äiti on ollut elämän varrella tukena. Kannan nyt häntä sydämessäni, Susanna sanoo kaipausta äänessään. Susanna asuu avomiehensä kanssa Itä- Helsingissä omassa asunnossa. Elämässä on helpompaa, kun on löytänyt elämänkumppanin, jolla on samanlaisia sairauksia kuin itsellä. Voi olla toiselle lohtuna ja tukena. Susanna valittaa, että hänen avomiehensä kotiutetaan sairaalasta aina liian aikaisin: Kun on huono olo, otetaan Auroraan, mutta kun vähän alkaa eheytyä, laittavat ulos. Liian varhain, pitäisi olla pitempi jakso. Sitten hän on pari viikkoa kotona ja uudestaan on edessä sairaalareissu. Paikkoja on vähän ja niitäkin vähennetään, kun pitäisi lisätä, Susanna tuumaa. Tavoitteena osa-aikatyö Koska Susannalla ei ole työhistoriaa, hän saa pelkkää kansaneläkettä, 518 euroa kuukaudessa. Se on vähän hänen mielestään, mutta hän iloitsee siitä, että eläkkeen päälle saa ansaita 588 euroa kuukaudessa ennen kuin eläke pienenee. Susanna on ollut Sörnäisissä toimivan Klubitalon toimesta tukityöllistettynä siivoamassa Paloasemaa. Kokemus oli niin hyvä, että Susanna yrittää nyt saada töitä itsenäisesti. Haastattelua seuraavana päivänä oli edessä työhaastattelu. Vähän jännittää, Susanna myöntää. Iloinen uutinen tulee viikkoa myöhemmin työhaastattelu oli mennyt hyvin ja Susanna on saanut työpaikan siivousfirmasta. Helmistä saa voimaa Susanna pitää kankaanpainantaryhmää Helmin Siilitien jäsentalolla. On pitänyt jo yli viisi vuotta, eikä ole kyllästynyt: Se on kivaa. Ihmisistä saa voimaa, tykkään olla ihmisten kanssa. On kivaa ja tärkeätä, että on tällainen paikka, jonne voi tulla, ettei jää kotiin makaamaan. Täällä saa vertaistukea. Voi tulla vain olemaan, juoda kahvia, lukea lehtiä ja halutessaan voi osallistua ryhmien toimintaan. Hän pitää tärkeänä myös jäsentalojen lounastarjoilua, kolmella eurolla saa hyvän aterian. Susanna ja hänen avomiehensä ovat liittyneet Saalem-seurakuntaan. Uskosta saa voimaa ja turvaa, Susanna toteaa. Hän kertoo heidän käyvän seurakunnan sunnuntaijumalanpalveluksissa. Ihmisistä ja uskosta Susanna saa voimia pärjätä ja päästä eteenpäin elämässä. Teksti: Seija Paakkunainen Kuvat : Arto Mansikkavuori

14 Mainossivu 1

15 Hyvää hoitoa psykiatrian poliklinikalla Päätin jututtaa psykiatrian poliklinikan osastonhoitaja Tiina Kamulaa psykiatrisen hoidon nykytilanteesta. Kamula on minulle tuttu Leponex-ryhmästä, jota hän ohjaa yhdessä toisen hoitajan kanssa. Leponex on lääke, joka vaatii tarkkaa seurantaa laboratoriokäyntejä myöten. Käyn itse ryhmässä kerran kuukaudessa ja koen olevani hyvässä hoidossa. Erityisen hyvä asia on ollut se, että lääkäri on pysynyt samana jo verrattain pitkään ja vastaanottoajan saa hänelle kohtuullisen nopeasti. Ryhmä on osoittautunut omalla kohdallani hyväksi hoitomuodoksi. Ryhmässä on mukava luottamuksellinen tunnelma. Olemme käsitelleet niin terveellisiä elämäntapoja kuin myös puhuneet sairaudestamme, skitsofreniasta. Kamula on myös havainnut ryhmän hyödyt ja antaa ruusuja nykyiselle hoitomuotojen kirjolle. Nuoriin panostetaan paljon Psykoosiin ensimmäistä kertaa sairastuneiden nuorten hoitoon kiinnitetään paljon huomiota. Tällä ehkäistään sairauden vaikeutuminen. Nuoria pyritään kuntouttamaan ja heille järjestetään aluksi tiiviitä yksilötapaamisia ja ryhmämuotoisia hoitoja sekä kartoitetaan heidän tilanteensa., Kamula kertoo. Toimenpiteiden tarkoitus on, että tilanne vakiintuu. Hoidossa panostetaan psykososiaaliseen puoleen niin, että oireet lievittyvät tai katoavat kokonaan. On tärkeää, että elämä olisi mahdollisimman normaalia ja hyvää. Tarkoituksena on luoda jokaiselle verkosto, että voi olla paljon toisten kanssa tekemisissä., Kamula toteaa. Monenlaista hoitoa Tällä hetkellä osa mielenterveyskuntoutujista käy psykiatrian poliklinikan ryhmissä tai yksilövastaanotoilla ja osa saa hoitonsa terveysasemilla. Kelan tukemaan yksilöterapiaa on vaikea saada. Varsinainen psykoanalyysi ei sovi skitsofreenikoille, sen sijaan hyödylliseksi on havaittu psykoedukatiivinen lähestymistapa. Oman sairauden ymmärtämisen lisäksi tärkeää on, että kiinnitetään huomiota elämän perusasioihin (ihmissuhteet, mielekäs tekeminen, unirytmi) ja huolehditaan ne kuntoon. Tärkeää on kognitiivisten taitojen ylläpitäminen esimerkiksi lukemalla, harjoittelemalla muistia tai tekemällä sanaristikoita. Murtunut jalkakaan ei parane ennalleen ilman kuntoutusta., Kamula muistuttaa. Tärkeää on myös säännöllinen lääkitys, jonka pois jättäminen voi pahentaa oloa psykoosiin joutumiseen asti. Skitsofreenikoiden hoito on mennyt jo pitkään parempaan suuntaan. Yleisesti ottaen psykoosiin sairastuneille on tarjolla parempaa hoitoa kuin kymmenen vuotta sitten., Kamula sanoo. Teksti: Paula Piirros: Peku R

16 humalassa Kaksoisdiagnoosi hämmentää järjestelmää ja asiakasta Stakesin suorittamissa päihdetapauslaskennoissa on kysytty, onko asiakkaalla todettu myös jokin muu kuin päihteisiin liittyvä mielenterveyden häiriö. Tällaisia häiriöitä raportoitiin lähes 40 prosentilla haastatelluista. Kaksoisdiagnoosilla tarkoitetaan kiteytetysti päihderiippuvuuden ja mielenterveysongelman yhtäaikaista ilmenemistä samalla henkilöllä. Päihderiippuvuuden kohteena voi olla alkoholi, huumeet tai lääkkeet. Usein kaksoisdiagnoosiasiakkaat ovat monipäihderiippuvaisia, eli riippuvaisia useammista eri päihteestä. Tyypillisiä mielenterveyden häiriöitä kaksoisdiagnoosiasiakkailla ovat masennus, persoonallisuushäiriöt, ahdistuneisuushäiriöt ja psykoottiset sairaudet, kuten skitsofrenia. Ongelmat voivat esiintyä toisistaan riippumattomina tai riippuvaisina. Tämän ryhmän hoito kuuluu sekä sosiaali- että terveystoimen vastuulle, mikä ai- heuttaa hämmennystä luvulla hoitojärjestelmiä on pyritty uudistamaan tätä kansalaisryhmää ajatellen mm. Polku-projektissa, mutta onko lähtökohta eli diagnostiikka ajan tasalla? Kuin mustassa Pekassa Kaksoisdiagnoosiasiakas kuuluu sekä päihde- että mielenterveyspalveluiden piiriin ja tästä syystä jääkin usein vastuualueiden väliin. Toinen kuilu, johon kaksoisdiagnoosiasiakas voi pudota, on sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä. Ongelmat syntyvät palveluja yhdistettäessä, koska rahoittajina ovat eri tahot. Pelin henki oli kuin mustassa Pekassa: se joka jäi asiakkaan kanssa yksin oli hävinnyt pelin. Kontaktit päihdepuolelle olivat vähäisiä ja henkilöstön päihdeosaaminen oli vähäistä, mietti Polku-projektin päätöstilaisuudessa Niemikotisäätiön toiminnanjohtaja Seppo Eronen. Päihdehuollossa on totuttu ajattelemaan alkoholiin liittyvän lähinnä sosiaalisia ongelmia, kuten asunto, työ ja perhe, ei niinkään mielenterveysongelmia. Päihdehuolto rakennettiin alun perin sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Mielenterveystoimistoissa puolestaan saatetaan unohtaa, että alkoholilla esimerkiksi lievennetään jännitystä ja pelkoa kohdata muita ihmisiä. Sosiaalisesti eristäytyvänä mielenterveysongelmasta kärsivä usein viihtyy ja tuntee tulevansa hyväksytyksi liikakäyttäjien parissa, joiden keskuudessa käyttö on pääasia. Lisäksi koetaan Pertin tarina Yksityisyrittäjä Pertti (nimi muutettu) kävi 90-luvulla A-klinikan sosiaaliterapeutin vastaanotolla ujouden ja sosiaalisten pelkojen takia. Vuosikymmenen lopulla terapeutti vaihtui ja uusi totesi yksikantaan, että Pertti ei kärsi jännittämisestä, vaan masennuksesta. Ja sitä on hoidettava lääkityksellä. Pertti kertoo: Kokeilin jotakin serotoniinia. Olo tuli välinpitämättömäksi, join hervottomasti ja menetin parhaan asiakkaani. Lopetin varoituksista huolimatta lääkkeen käytön omaehtoisesti ilman oireita. Keväällä 2000 koin vaikean burn-outin, mikä on melko tavallinen juttu yksinyrittäjillä. Totuttuun tapaan menin A-klinikan päivystykseen ja ilmoitin kärsiväni vaikeasta jaksamattomuudesta en siis masennuksesta. Kerroin ajatelleeni, että ehkä jokin lääkevalmiste auttaisi. Sain reseptin S-nimiselle valmisteelle ja kehotuksen tulla näyttäytymään viikon päästä. Viikossa ei kuitenkaan ollut tapahtunut mitään. Sitten alkoi tapahtua. Parin viikon päästä join kuin sieni. Sain kotona jonkinlaisen alkoholiepilepsiakohtauksen ja jouduin sairaalaan. Olin 54-vuotias ja käyttänyt alkoholia kolmisenkymmentä vuotta, eikä tällaista ollut vielä kertaakaan tapahtunut. A-klinikalla asian ei katsottu liittyvän lääkitykseen. Käytin SSRI-valmisteita yhteensä kuusi vuotta. Niiden aikana jouduin viisi kertaa kadulta tiedottomana juoppoputkaan. Sellaistakaan ei ollut sattunut ennen lääkitystä eikä sen jälkeen, kun vihdoin omaehtoisesti lopetin sen. Syksyllä 2002 kävin A-klinikalla katkaisuhoidossa ja kuntoutuksessa. Kuntoutusvaiheessa tapasin ensi kertaa lääkärin, joka oli määrännyt minulle S:ää kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin. Ihmettelin, miksi minun pitää käyttää lääkkeitä, kun mitään masennusdiagnoosia ei ollut tehty, enkä mielestäni ollut masentunut, stressaantunut vain. Lääkäri suutahti ja soitti päivystykseen ilmoittaen, että kohta sinne tulee herra, jolle on annettava kaikki R-näytetabletit. Päivystys epäröi, mutta lääkärillä tuntui olevan valtaa. Sain siis haltuuni enemmän kuin tappavan annoksen lääkettä. Minusta haluttiin selvästi päästä eroon. Kun sairaanhoitaja seuraavan kerran kyseli kuulumisia, kerroin, että en ollut ottanut lääkettä, koska minulla ei ollut masennusdiagnoosia. Hoitaja suuttui, katsoi papereitani ja parahti että täytyyhän sinulla olla masennus, kun olet syönyt S:ää. Sitten hän meni puhumaan lääkärin kanssa, tökkäsi tultuaan kouraani taas jonkin uuden purkin ilman käyttöohjetta ja sanoi, että minut lähetetään nyt psykiatrian poliklinikalle. Kun seuraavan kerran tapasin A-klinikan sosiaaliterapeutin, hän täytätti minulla BDIlomakkeen, ja kertoi minun sen mukaan kärsivän keskivaikeasta masennuksesta. No eipä

17 että liikakäyttäjän leima on jollain lailla parempi kuin mielenterveysongelmaisen. Yksilön vai järjestelmän kaksinaisuus? Polku-projektin päätöstilaisuudessa A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Pekka Heinälä arveli kaksoisdiagnoosin kertovan ennemminkin häiriintyneen palvelujärjestelmän kuin yksilön ongelmista. Valitettiin myös, että ilmiö muistuttaa märkää saippuaa, josta ei saa otetta. Esimerkkitapauksemme Pertti on yleensä salannut diagnoosinsa muilta ihmisiltä. Ne, jotka uskaltavat puhua diagnooseistaan avoimesti, tuntevat olevansa väliinputoajia - eivät vain hoidon suhteen, vaan myös muiden kuntoutujien seurassa. Yksinomaan mielenterveysdiagnoosin saaneet kuntoutujat eivät tahdo hyväksyä henkilöä, joka on diagnosoitu alkoholin käyttäjäksi. Vastaavasti tavalliset juopot vierastavat henkilöä, jolla on diagnosoitu mielenterveysongelma. Ihminen on yksilö ja kokonaisuus ihme siinä vaiheessa. Neuvottelun jälkeen sovimme, että jos alan käyttää R:ää ja menen Laakson päiväsairaalaan, saan väliaikaisen B-lausunnon sairauspäivärahaa varten. Minulla oli kiire, koska tarvitsin lausunnon taloudellisista syistä. Tunsin kuitenkin joutuneeni ikään kuin kiristyksen kohteeksi ja joutuvani toisinajattelijana psykiatriseen pakkohoitoon. Kävin Laakson psykiatrisella poliklinikalla silloin tällöin psykiatrin vastaanotolla. Hän ei ymmärtänyt vakuutusasioista tuon taivaallista. Lääkärin lausunnoista saatiin eläkelaitoksessa syy päätellä, että työkyvyttömyyteni ei johtunutkaan eläkelaissa tarkoitetusta sairaudesta, viasta tai vammasta. Eläke lopetettiin ja jouduin työttömäksi. Yritin tuloksetta päästä eläkelaitoksen kuntoutustarvekartoitukseen. Kun sain puhelimessa kiinni eläkelaitoksen kuntoutussuunnittelijan, ymmärsin rivien välistä mistä oli kysymys. Kaksoisdiagnoositapausta ei kannattanut kuntouttaa; olin yksin asuva kuusikymppinen mies, käytin liikaa alkoholia ja olin ollut psykiatrisessa hoidossa. Tämän oivalluksen jälkeen en ole herännyt yhtään aamua ilman itsemurha-ajatusta. No eläkeratkaisu sitten löytyi sosiaalitoimesta, eikä suinkaan terveydenhuollosta, josta oli ollut pelkkää harmia. Sain lopulta työkyvyttömyyseläkkeen eläkeselvitysyksikön kirjoittamien lausuntojen avulla. Vihdoin diagnoosissani oli mainittu sosiaalisten tilanteiden pelko masennuksen ja alkoholiriippuvuuden lisäksi. Testien perusteella aivoistani ei onneksi näkynyt jälkiä alkoholinkäytöstä. Työkyvyttömyyseläkettä puollettiin koska olin ollut työelämän ulkopuolella jo pitkään. Tervalammen kuntoutuskeskuksen psykologi Helinä Salokari toteaa, että kaksoisdiagnooseja ihmisillä voi olla, voi olla kolmoisdiagnooseja ja vaikka monidiagnooseja, jos ihmisellä on useampia psyykkisiä ja ruumiillisia sairauksia. Mutta ennen kaikkea jokainen ihminen on yksilö ja samalla kokonaisuus, jolla on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen puolensa. Useimmiten mielenterveys- ja päihderiippuvuutta voidaan pitää rinnakkais- tai limittäisongelmana. Alkoholin liikakäyttö voidaan aina nähdä oireena mielenterveyden häiriöstä. Toisaalta se voidaan nähdä henkilön itselääkityksenä masennusta tai ahdistusta vastaan., Salokari toteaa. Porrastetun integroidun hoitotavan mukaisesti päihderiippuvuutta hoidetaan ensin, niin että asiakas on juomatta puoli vuotta ennen mielenterveyskuntoutukseen ryhtymistä. Jos masennus ja ahdistus jatkuvat juomisen lopettamisen jälkeen, voidaan suuremmalla varmuudella puhua mielenterveysongelmasta päihderiippuvuuden sijaan. Juomattomuudella voidaan myös varmistaa, että henkilö sitoutuu mielenterveyskuntoutukseen eikä jätä käymättä hoitovastaanotoilla Huolimatta siitä, että painopiste siirtyy päihdeongelmasta mielenterveysongelmaan, hoidon olisi oltava jatkuvaa ja keskeytyksetöntä. Nykyisen palvelujärjestelmän heikkous onkin ehkä siinä, että päihdekuntoutuksessa ei ole jatkuvuutta. Hoitojatkumoa voitaisiin ehkä kehittää soveltamalla päihdehuoltoon samanlaista päiväsairaalatoimintaa kuin mielenterveyskuntoutukseen. A-klinikoiden päivätoiminnalla on nykyisellään tärkeä tehtävä kuntoutuksen jatkuvuuden kannalta., Salokari sanoo. Periaatteessa mielenterveys- ja päihdeongelmat diagnosoidaan alustavasti perusterveydenhoidossa, josta asiakas saa lähetteen erikoissairaanhoitoon (psykiatrian poliklinikalle) tai kehotuksen ottaa yhteys A-klinikkaan. Asiakas voidaan ohjata myös A-klinikalta terveydenhoidon puolelle, mikäli tämä katsotaan tarkoituksenmukaisemmaksi. Pertin ja muidenkin hämmentyneiden luukulta toiselle kulkijoiden elämää voisi kuitenkin helpottaa, jos takaiskujen sattuessa ei automaattisesti alettaisi miettiä uutta lääkitystä tai hoitopaikkaa, vaan täsmennettäisiin itse diagnoosia. Teksti: Juhani Weijola Kuvitus: Satu Nykopp

18 sielun helmiä Pieni meditoija Pieni loiskahdus, ja olet haavissani. Minä vain meditoin. Suuri kala olet, isokenkäinen. Mitä sinullekin teen? En enää meditoi Tartun käteesi. Mennään kotiin. R. Peltokangas Kultaomenat Uskallanko ajaa sinut pimeään ja kylmään? Liimaudun sinuun. Hei! Me lennetään. Ja kultaisia omenoita putoilee sänkyymme. Ikkuna on avoin tähtikirkkaaseen yöhön, jossa kuukin rientää rataansa. R. Peltokangas Menkää minne haluatte Menkööt muut minne haluavat. Minä pysyn tässä ja uneksin vieraista maista, niiden nähtävyyksistä. Minkälaista on sake, entä tequila. Ei niin tulisia juomia näin aamusta, kun silmissäni on vielä unihiekkaa, enkä tiedä, onko maanantai vai tiistai. Muut menkööt, minne haluavat, mutta minä olen tässä. R. Peltokangas Taulu Kuinka kiehtovaa: Raskaat rosoiset antiikkiset raamit vailla maalausta kuvaa peiliä vain valkoinen tila kauneuden ympäröimänä tila johon kuvitella maalauksensa maailmansa peilinsä kuvansa peilikuvansa Ullakolta sen löysin, vanhan, pölyisen laatikon, lasikantisen istahdin keinutuoliin ja aivan liikutuin, kun teidät perhoset siinä näin niin kuin tämäkin nokkosperhonen, teki itsemurhan ja tämä tässä näin, sitruunaperhonen, hänestä tuli alkoholisti mutta tämä iso ja komea, ritariperhonen, menestyi, rikastui, rakastui, mutta enpä tiedä, onko hänkään onnellinen? mutta tämä sinisiipi, on rakkaimpani kiltti, pieni, arka, herkkä ja siro ja tämä julma maailma hänet melkein lannisti ja musersi sinisiipi, joka toisen siipensä menetti, mutta kullanarvoiset tuntosarvensa säilytti ja kaipasi vapautta ja sitä hän sai Tanja T. nyt omanlaisena eilen huomenna joskus alati omansa Riitta-Liisa Lotta

19 Vanha kansa ja sanan mahti Tänä vuonna on kulunut 160 vuotta ns. Uuden Kalevalan julkaisemisesta. Kalevala ei ole ainoastaan juhlavuosiretoriikkaa, eikä siitä innoituksensa saavat ihmiset ole vain kansallisromantiikan tai tuohivirsufolkloren ihailijoita. Tämä eepos pystyy nykyäänkin avaamaan suomalais-ugrilaisen kollektiivitajunnan salvat ja näyttämään nykyajan ihmiselle väylän mielen syvemmille vesille. Vanha kansa puhui sanan mahdista ja uskoi puhutun sanan maagisella voimalla voitavan vaikuttaa asioihin, niin luonnonvoimiin kuin kanssaihmisiin ja villipetoihinkin. Muistumat ja kaiut tästä on löydettävissä Kalevalan loitsurunoista. Elias Lönnrot on punonut kansanrunojen toisinnoista sommittelemansa eeppisen materiaalin sekaan loitsurunostoa ja syntysanoja. Manaukset, loitsut ja syntysanat on vuosien saatossa yritetty määritellä harmittomiksi loruiksi ja lallatuksiksi, joita pakanallisuuden ja taikauskon taakseen jättänyt sivistysihminen ei huomioi eikä ymmärrä. Mutta jos tähän suomalaisen tietäjän sana-arsenaaliin edes hieman syventyy, ei voi olla huomaamatta, että tällä Kalevalakielellä on yhä voimansa! Harjoitus Karhun syntysanat Jos olet alakuuloinen, voimaton ja haluat virkistyä ja voida paremmin, apu saattaa löytyä karhun syntysanoista: Keskity, seiso pienessä haara-asennossa paino yhtä paljon kummallakin jalalla ja polvet kevyesti koukussa, selkä suorana päälaki kohti taivasta. Hengitä rauhallisesti ja valmistaudu ottamaan karhun voimat vastaan. Hengitä sitten syvään sisään ja uloshengityksellä lausu Otson syntysanat painokkaasti. Mikäli pääset yhdellä henkäyksellä säkeet loppuun asti, tunnet sanoja seuraavan sisään hengityksesi voimallisena. Jos tämä oli liian helppo harjoitus, lausu syntysanat kahteen, kolmeen kertaan jos kanttia riittää! Miss on Otso synnytetty, mesikämmen käännytetty Tuoll on otso synnytetty, mesikämmen käännytetty Luona kuun, tykönä päivän Otavaisen olkapäillä Kultaisessa kätkyessä Hihnoissa hopeaisissa Päällä taivosen yheksän Päällä kuuen kirjokannen Sielt on maahan laskettuna. Teksti ja kuvakollaasi: Evi Excell Runo: Kalevala Juhlavuoden kunniaksi palaamme Kalevalaan ja vanhan kansan viisauksiin seuraavissa HELMI-lehden numeroissa. Ateneumissa on laaja Kalevala-aiheinen näyttely meneillään ( Stoassa toukokuussa maailman ensi-iltansa saa loitsuihin perustuva Sanan mahti teos ( Eeva

20 Tammat Määki hinkusi hevose selkkä, vaik heppoi pelkkänki. Tuall Suamelinnass mee treenatti kummottos humman saa käymä ja pirättymä, menemä uurestas ja jarruttama jälle. Ja ei muut ku sama ratta taas: käymä ja pysähtymä, käymä ja pysähtymä! Tää sattus muute tapahtuma juur sinä vuan ku Suami voitti lätkäs kultta. Ai, ett mist mää sen ny voisi muka muista? No mun ahtanpaikan kammost tiätyste! Kaupptorill ol sillo niimpaljo kauhjaste väkke, ettei meinattu lävitten päästä ku klohjatti hevossaappa kintuis juhlaruuhkas Viaporin lauttarannast kotti kohti.. Hevone o kuulkkas viisas ja tunteikkas elukka. Ei see yhtä tykänny tommosest venkoilus: men ny, pysähry, men taas! Toi Amma-tamma ainaski hermostus iha tykkenäs tämmösse päättämättömä ämmä ja päätt iha ite mimmottos mennä ja kuin koval faarttil. Hopoti kopoti, hopoti kopoti sitä sit laukatti tallill päite eikä mun auttanu humman päät mihinkä käänttä. Yritin kyl, mutt mul ol täys tyä sen seljäss pyssy. Vastaantulijoil mää vaahtosin vaa, ett äkki pois tiält, pois tiält ny, mää e hallitte tätä tamma ens alkkunkka, tää hyvähäs hallitte tykkenäs harteillans harottajaa! Keskenkasvuse hevoshullut kakarat mun ja karanne hevose kii saiva ja kiipelist päästivä tämmöse senioriämmäki. Kummallise humma jälkke iha naissi tammoi Tallis ku tammal iha pikkase vaan meinasi näyttä kummone seni-ori mää kans ole, ni jumat kekkulis ja siniseharmaa sukka ku tämä tamma kiilas munt oma ruhos ja senlautoje välii. Taas saiva kakarat appuun tulla, ku mää oikke surkkijaste pilttuussa parkusin. Siihe loppus tän ämmän hevosharrastus pitkäks aikka Mut sitku mää äkkäsin TAMMAT tuall Siilitiän Helmin ilmotustaulul, ni mää hunteerasin et mikä ettei vois sitä taas yrittä Kyse ol mainokse mukka vaa simmosist tammoist jokka suarittava oma elämätäs. Mää voisisi vaa kaikes rauhass töllöttä noit heppoi eikä mun tarttis mennä kahareisin istuma yhrenkä kavioeläimen selkkä. Lukke sanan TAMMAT sit etuperin tai takaperin ni ain o sama tulos et kyl maar sit ol iha pakko munki lähte muire mukka ku kerra mää iteki ole vähä tämmöne nurinperone persoona. Vihro viimeistäs koitti helmikuun alku ja mää kävin ku kävinki Helmin helmoiss kattomass tammoi. Ei sunkka mee helmiläise missä Apassionaattass oltu - see ku olsis tullu liia tyyriiks - Bulevaartill Aleksanterin teatterin kellaris me vaa oltti. Jyrkän järeit kiärreportait myäte mee jourutti laskeutuma semmosse piäne ja pimjä kantti kertta kantti kokkose akkunattoma koppi. Sinne mittä oikkioit tam