KIURUVEDEN RAUTATIEASEMAN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS ja LAAJENNUS. Asemanseudun kulttuuriympäristöselvitys

Transkriptio

1 Pöyry Environment Oy Anu Taskinen suunnittelija rakennustutkimus ja kulttuuriympäristöt Mika Welling vanhempi suunnittelija vesi- ja ympäristötutkimus, maastoinventoinnit BBK Sivu 1 (15) KIURUVEDEN RAUTATIEASEMAN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS ja LAAJENNUS

2 2 Sisältö 1 Johdanto Tutkimuksen taustaa Alueen kasvillisuus Alueen rakennuskanta ja pihapiirit Alueen hoito ja kunnossapito...12

3 3 1 JOHDANTO Kiuruveden rautatieasemarakennus on poistunut käytöstä ja sen omistava Senaattikiinteistöt valmistelee kiinteistön myyntiä. Museoviraston luokituksessa Kiuruveden asemanseutu on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, Ratahallintokeskuksen luokituksessa Kiuruveden asema kuuluu liikenneluokkaan 3 (vähän tai ei ollenkaan henkilö- ja tavaraliikennettä) ja viherympäristön hoitoluokkaan C (erityisiä kulttuurihistoriallisia tai ympäristöllisiä arvoja omaava asema, valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävä kohde). Museoviraston ja Ratahallintokeskuksen ohjeistuksen mukaan Kiuruveden asemanseudun kulttuurihistorialliset ominaispiirteet tulee säilyttää tyypillisine kasvilajeineen. Säilyttämisen pohjaksi tulee kerätä tietoa asemanseudun historiallisten vaiheiden yleispiirteistä, sekä inventoida alueen puusto, pensaat ja perennat hoitosuunnitelmaa varten. Ratahallintokeskuksen laatimia hoitotavoitteita on järkevää hyödyntää myös yksityisten omistamien asema-alueiden kunnossapidossa. Kiuruveden asemanseutu on inventoitu 1989 ja alueen historiatiedot on silloin tallennettu. Rakennukset valmistuivat (tyyppipiirustusten suunnittelijat C. Ungern, G. Aspelin ja I. Pladhan). Lähes kaikki alueen rakennukset edustavat 1920-luvun klassismia. Säilyneitä rakennuksia ovat asema (1923), tavaramakasiini (1924), vesitorni (1924), navetta-liiterirakennus (1923), ulkorakennus (1923), asuinrakennukset (1923 ja 1924), kellari (1923), sauna-liiteri (1924) sekä kaivo (1920-l). Alueen rakennushistorialliset arvot liittyvät asema-alueen yhtenäiseen, 1920-luvun klassismia edustavaan kokonaisuuteen, historialliset arvot rautatien vaikutuksiin elinkeinoelämään ja taajaman rakentumiseen ja liikenneyhteyksiin, ja maisemalliset arvot asema-alueen omaleimaiseen miljööseen. Valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen uusimmassa päivityksessä asemanseudun rajaus ulottuu asuinrakennuksista vesitornille. Asema-alueen rakennukset vesitornia lukuun ottamatta kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviä rautatieasemia koskevan menettelytapasopimuksen (1998) piiriin. Sopimukseen on kirjattu rakennusten luovutukseen, käyttöön, muutoksiin ja korjauksiin liittyviä velvoitteita. Maankäytön muutosten yhteydessä tulee neuvotella suojelutavoitteiden ja uuden käytön suhteesta, jolloin voidaan hioa aluekohtainen yksilöllinen ratkaisu. Suojelu pyritään toteuttamaan kaavoituksella. Kiuruveden kulttuuriympäristön hoito-ohjelmassa (2002) edellytetään, että alueen detaljikaavoituksessa rakennukset suojellaan. Aseman kaksi asuinrakennusta piharakennuksineen on myyty yksityiselle. Asemarakennuksessa ei ole enää asematoimintoja. Senaatti-kiinteistöt on ilmoittanut, että asemarakennus tulee myyntiin syksyllä Rautatien tuntumassa sijaitsee paikallisesti arvokkaaksi inventoitu, 1920-luvulla rakennettu Otava, jossa toimi kahvila toimi 1960-luvulle, kunnes se muutettiin asuinkäyttöön. Otavalla on historiallista merkitystä, mutta heikkokuntoiseksi rappeutuneena sille on annettu purkukehotus. Asemanseudun kulttuuriympäristö inventoitiin asemakaavamuutoksen perusselvityksenä marraskuussa 2008, työn suoritti FM rakennustutkija Anu Taskinen Pöyry Environment Oy:stä. Inventoinnissa tarkasteltiin rakennusten nykytilaa, kartoitettiin luvun asema-alueille tyypillistä miljöötä kirjallisen materiaalin pohjalta, sekä paikannettiin ympäristön ominaispiirteitä luova kasvillisuus (rautatieasemille tyypilliset puulajit, maisemallisesti merkittävät puut, rajaavat pensasaidat ym.). Kasvillisuustarkastelun toteutti FM Mika Welling Pöyry Environment Oy:stä. Asemanseudusta laadittiin asemapiirros rakennusten, kasvillisuusalueiden, rakenteiden, polkujen ym. sijoittumisesta alueen kunnossapitotavoitteiden määrittelemiseksi.

4 4 2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA 1920-luvun asemanseutu Asemarakennuksia varten yleistyivät 1870-luvulla tyyppipiirustukset, jotka tähtäsivät mahdollisimman taloudelliseen ja kestävään rakentamiseen. Asemat luokiteltiin alusta asti eri luokkiin niiden sijainnin ja liikenteen määrän perusteella. Samaan luokkaan kuuluville asemarakennuksille suunniteltiin oma asemarakennustyyppinsä. Rautatierakennukset tehtiin 1940-luvulle saakka hirsistä salvomalla. Julkisivuväritys oli tyypillisesti vaaleankeltainen tai vaaleanharmaa. Lähes aina aseman yhteyteen perustettiin myös pieni puistoalue. Rautatierakennukset tunnetaan hyvästä suunnittelusta, korkealuokkaisista rakennusaineista ja hyvästä käsityötaidostaan. Aluksi tyyppisuunnitelmat olivat koristeellisia mm. nikkari- tai jugendtyyliin, kulloisenkin ajan ihanteen mukaan. Suunnitteluihanteeksi nousi 1920-luvulle tultaessa (1920-luvun) klassismi, jolle tyypillisiä piirteitä olivat yksinkertaiset, sileähköt seinäpinnat, päätykolmiot, nurkkalistat ja harkotukset, pilasterit ja tasajakoiset ikkunat. Asemanseudun rakennukset olivat tavallisimmin puurakenteisia ja lautaverhottuja, I½tai II-kerroksisia, ja niiden yläkerrassa oli asuntoja. Kattomuotona oli joko korkea satula- tai mansardikatto, tai laakea aumakatto. Päätykolmion keskellä oli tavallisesti lunetti-ikkuna ja ullakkokerroksen ikkunat sijoitettiin segmenttipäätyisiin tai lunetinmuotoisiin komeroihin. Suosituimmaksi rakennustyypiksi 1920-luvun alusta lähtien tuli yksinkertainen I½-kerroksinen rakennus ilman koristeaiheita. Asemarakennuksessa oli radan puolella kapea lippakatos. Kiuruveden asemanseudun rakennukset edustavat hyvin 1920-luvun klassismia ja ovat säilyneet lähes alkuperäisessä ulkoasussaan. Asemien rakennuskanta on perinteisesti ollut runsasta. Alueeseen kuuluivat asemarakennuksen lisäksi rautatiehenkilökunnan asunnot saunoineen ja piharakennuksineen (mm. karjasuojat, aitat, liiterit, kellarit ja kaivot). Alueella oli tyypillisesti myös erilaisia huoltorakennuksia ja tavaramakasiineja, usein lisäksi veturitalli ja vesitorni. Suomalainen asemakylä on erikoisuus, sillä muissa maissa rautatieläiset kävivät töissä asutuskeskuksesta käsin. Asemakylien synty johtui siitä, että Suomessa monet rautatieasemista perustettiin asutuskeskusten ulkopuolelle, ja VR:n oli pakko rakentaa henkilökunnalle asunnot. Asema-alueiden yhtenäinen ja arkkitehtonisesti tasokas ilme muodostui keskusjohtoisella ja alueen kokonaisvaltaisella suunnittelulla. Asunnon koko määräytyi virka-aseman mukaan, eli alueesta tuli arkkitehtonisesti hierarkkinen. Kiuruveden asemanseudusta on suunnitteluvaiheessa laadittu asemapiirustus rakennusten ja viherrakenteiden sijoittelua varten. Suunnitelma ei nähtävästi ole säilynyt, sillä sitä ei löydy kansallisarkiston karttakokoelmista. Kuitenkin Kiuruveden asemanseudun säilyneisyyttä voi arvioida 1920-luvun yleisten suunnittelutavoitteiden ja ihanteiden pohjalta. Kiuruveden asemanseutu on edustava esimerkki aikakaudelle tyypillisestä asemakylästä. Rakennukset on sijoitettu siten, että asuinrakennukset ovat laiturialueen rajalla, talousrakennukset ja hyötypuutarhat ovat niiden takana radalta katsoen. Asuinalueen läpi kulkee raitti, eikä tontteja erottavia aitoja ole. Asemapäällikkö perheineen asui asemarakennuksessa, myös rakennusmestarin talo oli yhden perheen talo. Muut asuintalot talousrakennuksineen olivat tyypillisesti useamman perheen käytössä. Kiuruvedellä kolmen perheen talossa asuivat mm. junansuorittaja ja asemamiehet.

5 5 3 ALUEEN KASVILLISUUS Rautatieasemia ympäröivät asemapuistot 1800-luvulta lähtien käytännön syistä. Puistot lehvästöineen toimivat palomuurina höyryvetureiden kipinöiden takia. Kuusiaidat toimivat tuulensuojina. Asemapuistojen tuli luoda edustava kuva uudesta valtiollisesta kulkuvälineestä puisto myös piilotti työntekijöiden yksityisen alueen. Tyypillisessä 1920-luvun asemapuistossa edustavin osa sijoittui asemarakennuksen tuntumaan, ja puistoon kuuluivat puukuja- tai rivistö, nurmikenttä istutuksineen, penkit matkustajille sekä joskus huvimaja. Puistosuunnitelma oli tarkkaan laadittu ja puistoista pidettiin hyvää huolta ammattipuutarhureiden voimin. Puistot olivat tyypillisesti vapaamuotoisia englantilaistyyppisiä puistoja, joille luonteenomaista olivat siistit hiekkakäytävät, puukujanteet, runsaat havupuuistutukset, sireenimajat sekä muotoon leikatut puut. Asemapuistot toimivat puistokulttuurin levittäjinä Suomessa: ennen asemien esimerkkiä maatalojen pihat olivat tavallisesti istuttamattomia kenttiä. Asemapuistojen käytävät tehtiin 1920-luvulla sorasta, myöhemmin käytettiin myös betonikiveyksiä ja laattoja. Asema-aukiot päällystettiin yleensä kenttäkivetyksellä, autoistumisen myötä asfaltti on peittänyt ne. Asemien pihakalusteet, kuten penkit ja lamput suunniteltiin yhtenäisiksi. Asemapuistot pidettiin erittäin siisteinä, rikkaruohot kitkettiin ja nurmialueiden reunat siistittiin, puut ja pensaat leikattiin sekä kukkaistutukset hoidettiin. Taimet ja kukat saatiin rautateiden omilta puutarhoilta. Kiuruveden asemakylän pihojen halki kulkee kapea hiekkaraitti. Aseman käytöstä poistumisen jälkeen julkiset kalusteet on poistettu. Asemapuistojen tyypillisiä istutuksia olivat 1920-luvulla perennapenkit ja kukkalaatikot, pensasaidat ja pensasryhmät. Tyypillisiä lehtipuita olivat etelässä puistolehmus ja tammi, pohjoisemmassa pihlaja ja rauduskoivu. Muita suosikkeja olivat sembramänty, siperianpihta, siperianlehtikuusi, kuusi, syreeni, aitaorapihlaja, isotuomipihlaja, terttuselja, kuusama, lumimarja, koiranheisi ja siperianhernepensas, sekä erilaiset perennat, kesäkukat ja kukkauurnat. Omenapuu oli asemapuistoissa niin suosittu, että tarkoitukseen jalostettiin riippuvaoksainen Rautatieläinen (Malus prunifolia hyvingiensis). Asematyöläisten pihoilla kasvatettiin marjapensaita ja omenapuita. Syreenit, angervot ja koristeruusut sekä Mummon pelargonia ovat tyypillisiä asemapuistojen kukkia, joista tuli maanlaajuisia suosikkeja myös yksityispihoissa ja kodeissa. Kiuruveden asemapuiston vaikutus paikallisten pihojen istutuksiin on kuitenkin tutkimatta. Kiuruveden asemanseudun edustuspuistosta on säilynyt asemarakennuksen lähituntumassa vanhoja kookkaita maisemapuita (mäntyjä, kuusia ja koivuja), sekä pensasaita ja omenapuita. Aseman ja tavaramakasiinin väliin, hiekkapintaisen tie- ja pysäköintialueen keskelle jää nurmikaistale, jossa kasvaa ilmeisesti salava, muutamia puistolehmuksia sekä erittäin huonokuntoinen pihta. Lisäksi nurmialueella on koivuja ja kurtturuusua. Tämä pieni nurmikko on pahoin vettynyt ja puut ovat kärsineitä.

6 6 Kuvat: Aseman ja tavaramakasiinin välisellä alueella on pieni nurmikenttä, jossa kasvaa nähtävästi salava ja pihta, pieniä lehmuksia sekä koivuja ja kurtturuusua. Alue on pahoin vettynyt ja puut ovat varsin huonokuntoisia (vasemmalla). Asemapuiston edustusosasta on jäljellä joitain kookkaita maisemapuita eli mäntyjä, kuusia ja koivuja, sekä pätkä pensasaitaa ja omenapuita aseman ympärillä (oikealla). Laiturialuetta rajaa edelleen pätkä kookasta kuusiaitaa, jonka päätepisteenä aseman suunnassa ovat koivu ja yksinäinen sembramänty. Aseman ulkorakennuksen kulmalla on neljän kookkaan lehtikuusen rivi puut ovat huonokuntoisia ja harsuuntuneita. Työväen asuinalueen pihat ovat säilyneet melko hyvin alkuperäisen kaltaisina lajistoltaan ja kasvillisuuden sijoittelultaan. Pihoilla kasvaa mm. marjapensaita ja omenapuita, pihlajia sekä kookkaita maisemapuita eli mäntyjä, kuusia ja koivuja. Ratakadun varressa, asemanseudun rajaajana kasvaa kookas ja tuuhea sireeniaita, joka on tiettävästi aseman alkuperäistä kasvillisuutta. Kuvat: Asemapuistoa ja laiturialuetta rajanneesta kuusiaidasta on jäljellä muutamia kookkaita kuusia. Kuusiaidan päässä on yksittäinen sembramänty. Sen sijaan työväen asuinalueella rata- ja piha-alueiden välillä rajaajana kasvaa pensaikkoinen, istuttamaton sekametsäkaistale (mm. nuoria koivuja, mäntyjä, kuusia ja pajuja). 4 ALUEEN RAKENNUSKANTA JA PIHAPIIRIT Vanhoja asemanseutuja voi verrata ruukkimiljöisiin tai teollisuusyhdyskuntiin omaleimaisina rakennusperintökokonaisuuksinaan. Asemanseudun rakennuskanta on monin paikoin nykyisin vaarassa hävitä, kun asemia on lakkautettu, kiinteistöt myyty ja rakennukset ovat käyneet tarpeettomiksi. Kuitenkin asemanseudut tulisi säilyttää mil-

7 7 jööltään eheinä kulttuuriympäristöinä, sillä ne ovat merkittävä osa suomalaista rakennusperintöä niin historiallisesti kuin rakennustaiteellisestikin. Tyypillisistä 1920-luvun asemanseudun rakennuksista Kiuruvedellä jäljellä ovat aseman lisäksi rakennusmestarin talo sekä entinen kolmen perheen asuinkasarmi talousrakennuksineen. Rakennusmestarin talon tonttia rajaa etelälaidaltaan tiheä kuusiaita. Pihapiireistä on laadittu inventoinnissa asemapiirros, johon on tallennettu rakennusten lisäksi miljöön kannalta merkittävien puiden ja pensasaitojen paikat. Asemamiljöön julkisia kalusteita, kuten mainos- ja informaatiolaitteita tai penkkejä ei alueella ole. Kaava-alueen ulkopuolelle sijoittuu puunkuormauspaikka. Asemapiirros asemapihasta. Asemarakennus on kuvan vasemmassa laidassa, äärimmäisenä vasemmalla entinen tavarasuoja. Keskellä ja oikealla alareunassa asuinrakennukset, talousrakennukset yläreunassa. Kuva: Piirroksen rakennukset vasemmalta oikealle ovat tavaramakasiini, rautatieasema, aseman ulkorakennus sekä kolmen perheen talon aitta. Mittakaava noin 1:500

8 8 Kuva: Asematyöläisten asuinalue pihoineen. Rakennukset vasemmalta oikealle ovat kolmen perheen talo, luhtiaitta ja kellari, sekä rakennusmestarin talon piharakennus ja rakennusmestarin talo. Suurimmat tai erottuvimmat puut, eli kookkaat männyt, koivut ja kuuset sekä pihojen pihlajat, pensaat, omenapuut ja pensasaidat on kuvattu asemapiirroksessa. Aluetta rajaa radan suuntaan tiheähkö, istuttamaton sekametsäkaistale, jossa on mm. nuorta koivua, kuusta, mäntyä ja pajua. Ratakadun suuntaan alueen rajaajana toimii tuuhea, vanha sireeniaita ja kaakkoisreunassa alueen reunustaa tiheä kuusiaita (kuvan oikeassa reunassa). Mittakaava kuvissa on likimääräinen. Alkuperäispiirustuksen mittakaava on 1:200, näissä pienennetyissä kuvissa suunnilleen 1:500. Kuva: piirroksissa käytetyt symbolit Kuvat: vasemmalla Kiuruveden rautatieasema laiturilta katsoen, oikealla asemapuiston puolelta kuvattuna. Aseman on suunnitellut Ivar Pladhan ja se valmistui 1924.

9 9 Kuvat: Laiturialueella n. 150 metrin päässä asemasta on vesitorni, lähempänä asemaa entinen tavaramakasiini. Asemapuistossa ja asuinalueella on useita näyttäviä, kookkaita mäntyjä ja kuusia maisemapuina pihojen keskiosissa ja rajoilla. Kuvat: Vasemalla asemarakennuksen ulkorakennus, oikealla (alun perin kolmen perheen) asuinrakennuksen kaksi piharakennusta: entinen sauna-liiteri sekä luhtiaitta. Kuvat: Asema-alueen keskimmäinen asuinrakennus oli alkujaan kolmen asematyöläisperheen talo, kuvassa myös kaivo katoksineen.

10 10 Kuvat: Kolmen perheen talon pieni luhtiaitta ja kellari. Kuvat: Entinen aseman rakennusmestarin asuintalo ja piharakennus. Kuvat: Asemapuiston pihat ovat vehreitä ja väljiä. Rakennusten korjaustyöt ovat kesken kolmen perheen talossa sekä ratamestarin talon piharakennuksessa. Molemmat asuinkiinteistöt piharakennuksineen ovat samojen omistajien.

11 11 Kuvat: Asemapihan viereen, noin 50 metrin päähän asemarakennuksesta sijoittuu paikallisesti arvokkaaksi inventoinnissa 1989 määritetty entinen kahvila Otava (1928/1960). Rakennus on huonokuntoinen ja sille on annettu purkukehotus. Otavan naapurina on tyyppitalomallinen pientalo luvulta. Kuvat: Valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön kuuluu myös vesitorni n. 150 metrin päässä asemasta. Tulotien varteen, kaava-alueen pohjoisnurkkaan sijoittuu Maxi-Makasiinin myymälärakennus (rakennettu Runnin konepajan tuotantotiloiksi 1976). Kuvat: Tulotien varrella, n. 50 metrin päässä asemasta on kaksi varastorakennusta (1940-l), jotka ovat alun perin toimineet kirkonkylän liikkeiden tavaramakasiineina.

12 12 5 ALUEEN HOITO JA KUNNOSSAPITO Puuston hoidon kannalta ongelmallinen on alueella kulkeva pienjännitelinja, avojohto, jonka alla ja vieressä olevien puiden kaatoon sekä lehtikuusten karsimiseen Savon Voima on hakenut maisematyölupaa Linjaa on noin 200 m matkalla Ratakadun suuntaisesti m etäisyydellä kadun reunasta (0.4 kv:n linja). Samassa linjassa ovat puhelinjohdot. Ongelmallisin kohta on aseman ulkorakennuksen kohdalla, missä lehtikuusten rivi on. Museovirasto on antanut v asemanseudusta lausunnon, jossa todettiin, että asemapuisto on keskeinen osa säilytettävää rautatieläismiljöötä, mistä komeat ikääntyneet puut ja pensaat ovat näkyvä todiste. Puustoa on hoidettava ja tarvittaessa uusittava, mutta sen tulee tapahtua puiston historiallista luonnetta vastaavalla tavalla. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen edustaja Helena Björk on todennut, että tiellä olevat vanhat ja vaurioituneet ja nuoret, istuttamatta kasvaneet linjan kohdalla olevat koivut voi kaataa, mutta lehtikuusiriviä ei voi hävittää. Se on maisemallisesti ja aseman puiston kannalta merkittävä puurivi. Lehtikuusten oksia ei myöskään voi karsia, sillä se jättäisi puuriviin maisemaa pilaavan, näkyvän aukon. Museovirasto esitti lausunnossaan yleisperiaatteena sähkölinjan maakaapelointia asema-alueella. Kuva: Asemanseudun tekniset linjat. Keltainen viiva osoittaa pienjännitelinjan (0.4 kv:n avojohto), samassa linjassa kulkevat puhelinjohdot. Sininen viiva keskellä kuvaa on taajamavesijohto. Asemanseutu on rajattu vihreällä katkoviivalla. Kuvan vasemmassa ylänurkassa näkyy vaaleansinisellä viivalla sadevesiviemäröinti. Ratakadusta asema-alueen rajaa vanha, kookas sireeniaita. Aita on tiettävästi aseman alkuperäistä kasvillisuutta. Sireeniaidan säilyttäminen on maiseman ja alueen historian

13 13 kannalta tärkeää, mutta nykyinen aita on ylikasvaneena kaatunut tielle ja haittaa tienpitoa. Taajaman eteläpään kuivatusoja kulkee avo-ojana Ratakadun suuntaisesti tonttien puolella, jolloin ojan huolto on vaikeaa. Kuivatusojan tai putken tarkoituksenmukaisin paikka olisi katualueella, jolloin katualuetta saattaa olla tarpeen leventää. Lisäksi Ratakadulle tulisi mahtua kevyen liikenteen väylä, tällä hetkellä kevyen liikenteen kulku tapahtuu katualueella. Mikäli katualuetta levennetään, tulee poistettavan sireeniaidan tilalle istuttaa uusi vastaava aita tontteja rajaamaan. Jos taas katualue säilyy ennallaan, olevaa sireeniaitaa tulisi voida uusia siten, että ylikasvaneita osia leikataan ja poistetaan, mutta tilalle istutetaan tarvittaessa vastaava uusi pensas. Kuvat: Asemanseutua rajaa Ratakadusta koko alueen matkalta tuuhea sireenipensasaita, joka on ilmeisesti alkuperäistä kasvillisuutta ja tulisi säilyttää, mahdollisuuksien mukaan alkuperäisenä ja tarvittaessa pensastoa uusien (vasemmalla). Lehtikuusten rivi sijoittuu aseman ulkorakennuksen takanurkalle (oikealla). Valtakunnallisesti arvokkaiden rautatieasemaympäristöjen menettelytapasopimus Sopimus menettelytavoista valtakunnallisesti merkittävien rautatieasema-alueiden säilyttämiseksi ja suojelemiseksi (Museovirasto, Ratahallintokeskus, Valtion kiinteistölaitos, VR-Yhtymä oy ja Metsäntutkimuslaitos 1997/1999). Museoviraston valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen RKY1993-listalle sekä Museoviraston suojeluesitykseen sisältyvistä alueista rakennuksineen tulee huolehtia niin, että alueen luonne säilyy eikä rakennusten nykyinen kunto olennaisesti heikkene. Alueita rakennuksineen voi käyttää suojelutavoite huomioon ottaen tavanomaisella tavalla ja suorittaa rakennuksissa niiden historiallisen ominaisluonteen huomioivia, hyvän korjaustavan mukaisia muutoksia ja korjauksia.

14 14 Hyvät korjaustavat Hyvä korjaustapa tarkoittaa, että korjausta tehdessä rakennuksen kulttuurihistorialliset arvot erityisesti huomioidaan, eikä rakennuksen luonteeseen sopimattomia tai sitä vaarantavia toimenpiteitä tehdä. Rakennusosia uusitaan vain, kun olemassa olevaa ei voida korjata. Museovirastossa on valmistunut erityisesti asema-alueiden rakennusten ominaisluonteen huomioivien korjausten tueksi korjausohjeista julkaisusarja, Rautatierakennusten korjausohjeet. Sarjaan kuuluu asemanseudun ympäristön hoito-ohje, Aseman puisto ja pihat - Asema-alueiden hoito-ohje. Siinä kerrotaan aseman puiston ja pihan kunnostamisesta sekä perinteisistä puu-, pensas- ja perennalajeista. Vihkossa on myös ohjeita vanhojen puiden hoitoon. Lisäksi se kuvaa suomalaisen asemapuiston historiaa ja kehitystä. Lisätietoa korjausohjeista saa museoviraston internet-sivulta, Luovutussopimus Alueiden ja rakennusten edelleen luovuttamiselle ei ole estettä, mikäli luovutus tapahtuu alla olevan mukaisesti. Tällöin ei tarvitse pyytää erikseen luovutuslain (687/1978) mukaista ympäristöministeriön lausuntoa. Ennen rakennuksien tai alueiden luovutusta luovuttajalla on oltava tiedossa vähinään rakennusten tai alueiden käyttötarkoitus. Luovutussopimuksessa on Museoviraston laatimat alueen ja rakennusten suojelutavoitteet. Siinä selvitetään myös rajoittavatko suojelutavoitteet muutostöitä tai lisärakentamista. Luovutussopimuksessa ostaja hyväksyy kohteen suojelutavoitteet eikä niiden perusteella vaadi valtiolta korvauksia. Ostaja on halukas vakuuttamaan rakennuksen tai kiinteistön. Luovutussopimus lähetetään tiedoksi alueelliselle ympäristökeskukselle, joka ryhtyy tarvittaessa asianmukaisiin toimenpiteisiin. Hoitoluokitus Kiuruveden asema-alue kuuluu ratahallintokeskuksen luokituksessa hoitoluokkaan 3C: Vain vähän tai ei ollenkaan henkilö- tai tavaraliikennettä, mutta erityisiä kulttuurihistoriallisia tai ympäristöllisiä arvoja. Ohjeistus sitoo ratahallintokeskuksen omistamia asemanseutuja, mutta on hyvä pohja myös yksityisomistuksessa olevien asemanseudun rakennusten kunnossapitoa varten, ja hoitokortin ohjeistusta kannattaa käyttää suuntaviivana alueen hoitoa ja kunnostustoimia suunniteltaessa.

15 15 lähteet: Nuutinen, Mirja & Oijala, Hanna (2003): Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito. Kolehmainen, Mirjami & Savolainen, Virva (2005): Ikkuna kotiseudulle. Keuruun kulttuuriympäristöohjelma. Rinne, Matti (2001): Aseman kello löi kolme kertaa. Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa. Ratahallintokeskus, Rautateiden arkkitehtuuri. Asemarakennuksia Suomen rakennustaiteen museo, Alvar Aalto museo (1984).