Peruna ja ympäristö. Perunan ympäristövaikutukset. Peruna on ekologinen ravintokasvi. Hiilijalanjälki

Transkriptio

1 Peruna ja ympäristö Perunan ympäristövaikutukset Perunatuotannon vaikutukset ympäristöön voidaan jakaa viljelytoimenpiteiden, kuten maan muokkauksen, istutuksen, korjuun, varastoinnin ja kuljetuksen aiheuttamiin, sekä varsinaiseen viljelyyn liittyen lannoituksen ja kastelun aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin. Elintarviketuotannossa mukaan tulevat lisäksi raaka-aineen prosessointiin ja markkinointiin liittyvien toimenpiteiden vaikutus. Maailman tärkeimpien ravintokasvien hehtaarisatoja (hg/hg) 2010 (Lähde: FAOSTAT) peruna maissi riisi vehnä Tuotteiden ympäristövaikutuksia pyritään arvioimaan erilaisilla mittareilla. Yleisimmin käytetään hiilidioksidipäästöjä, veden kulutusta sekä lannoitteista aiheutuvia ravinnepäästöjä mittaavia indikaattoreita. Näiden lisäksi ympäristövaikutuksiin voidaan laskea myös torjunta-aineiden käyttö sekä viljelyn vaikutus biodiversiteettiin. Peruna on ekologinen ravintokasvi Perunalla on todettu olevan pieni hiili- ja vesijalanjälki. Syitä tähän löytyy niin perunan viljelytekniikasta, sadon muodostuksesta kuin kasvuvaatimuksista. Viljelyssä veden kulutus on pientä verrattuna esim. riisiin, ja hehtaarisadon sekä ravintosisällön puolesta perunan viljelytehokkuus on omaa luokkaansa. Hiilijalanjälki Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon tuote aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä elinkaarensa aikana. Hiilijalanjälki ilmoitetaan hiilidioksidiekvivalentteina tuotteen massayksikköä (g, kg, t) kohden (CO 2 -e/kg). Nimestään huolimatta hiilijalanjäljessä huomioidaan muutkin kaasut kuin kasvihuonekaasut, kuten metaani ja typen oksidit (typpioksiduuli), jotka ovat itse asiassa vielä haitallisempia.

2 Perunalla on pieni hiilijalanjälki. Esimerkiksi keitetyllä kuoriperunalla se on n. 40 g/100g, kun vertailun vuoksi se on kaurahiutaleilla kaksinkertainen (80 g), ja vehnäjauholla 95 g. Hiilijalanjäljen arviointi voi olla usein hyvin vaikeaa, sillä tuotantoprosessit, käytetyt polttoaineet sekä jalostusaste voivat vaihdella suurestikin. Periaatteessa hiilijalanjälki nousee samassa suhteessa jalostusasteen, kuljetusetäisyyksien sekä käytetyn fossiilisen polttoaineen määrän kanssa. Kuva 1: Hiilijalanjälki (kg CO2e/kg) eri elintarvikeraaka-aineilla (lähde GWP of foods, Wallen et al. 2004, Univ. of Surrey) Vesijalanjälki Vesijalanjälki kuvaa kuluttajan tai tuottajan sekä suoraa että epäsuoraa puhtaan ja makean veden kulutusta. Yksilön, yhteisön tai liiketoiminnan vesijalanjälkeä määritellään puhtaan veden kokonaismääränä, mikä tuotteiden tai palveluiden tuottaminen kuluttaa. Vedenkäyttöä mitataan vesimäärien kulutuksena, haihtumisena ja/tai likaantumisena tietyn aikayksikön aikana.

3 Kuva 2. Eri ravintokasvien sekä niistä valmistettujen elintarvikkeiden kokonaisvesijalanjäljet (H2O m3 / 1000 kg) (lähde: Unesco Res. Research, Value of Water 2010) Vesijalanjälki jaetaan kolmeen eri alatyyppiin Kokonaisvesijalanjälki koostuu kolmesta alatyypistä, joissa otetaan huomioon veden kulutus luonnon- ja kasteluvesien osalta sekä ns. piiloveden eli tuotannossa tuotteeseen sitoutuneen veden osuus. Sininen kulutettu vesi eli keinokastelu Kulutetun makean veden määrä, joka on joko sitoutunut tuotteeseen tai haihtunut tuotantoprosessin aikana. Sisältää myös sen pinta- ja pohjaveden, joka on käytetty, mutta joka ei ole palannut alkuperäiseen lähteeseensä. Vihreä luontainen kastelu eli sadevesi Sadeveden määrä, joka on kulunut tuotannon aikana. Koskee erityisesti maa- ja metsätaloustuotantoa, jossa sillä tarkoitetaan kokonaisvaltaista sadeveden evapotranspiraatiota viljelmiltä sekä sitä osaa sadevedestä, joka on sitoutunut satoon.

4 Harmaa valumat ja jätevedet eli liattu vesi Indikoi puhtaan veden saastumista, joka liittyy tuotantoon koko sen elinkaaren ajan. Kuvataan makean veden määränä, mikä tarvitaan laimentamaan koko se vesiä likaavien aineiden määrä, joka tuotannossa syntyy, hyväksytylle veden laatukriteereitä vastaavalle tasolle. Kuva 3: Perunan osuus maailman ravintokasvituotannon vesijalanjäljestä on noin prosentin luokkaa (lähde: Unesco Research Report, Value of Water 2010 Vesijalanjälki voidaan laskea tietylle tuotteelle, mille tahansa tarkkaan määritellylle kuluttajaryhmälle (esim. yksilö, perhe, kylä, kaupunki, alue tai valtio) tai tuottajille (esim. julkinen organisaatio, yksityisyritys tai taloussektori). Vesijalanjälki on maantieteellisesti kuvaava indikaattori, johon ei pelkästään vaikuta vedenkäytön volyymi, vaan myös käyttöpaikat. Kokonaisvedenjalanjälki on siis voimakkaasti riippuvainen paikasta, sillä siihen vaikuttaa luontaisen veden eli sadannan määrä. Tästä johtuen perunan vesijalanjälki on Suomessa tuotetulla pienempi kuin esim. Pohjois-Afrikassa. Tuotteille voidaan laskea siis maakohtainen tai maailmanlaajuinen vesijalanjälki. Keskimääräinen perunan vesijalanjälki on 287 m 3 /t, kun vastaava luku on maissilla 1 222, rukiilla 1 544, kauralla ja riisillä Maailmanlaajuisesti kaikkien tuotantokasvien aiheuttamasta vesijalanjäljestä perunan osuus on alle 1 %, kun se on vehnällä 15 %, maissilla 10 % ja riisillä 13 %.

5 Hiilijalanjälki CO 2 e kg/kg Muutkin kasvihuonekaasut (metaani, N-yhdisteet) Vesijalanjälki H 2 O m 3 /t tai H 2 O Gm 3 /vuosi Sininen Vihreä Harmaa Ravinnetase Lannoitus Sato = Ravinnetase Ravinnetaseen toimenpidesuunnitelma : Ravinnetaso/Lannoitus x 100 = Suhdeluku-% Ravinnetase Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tukikaudella voi viljelijä, uuden sitoumuksen antajana, vapaaehtoisesti sitoutua ympäristötuen lisätoimenpiteenä ravinnetaseen seurantaan. Tällöin viljelijän on laadittava maatilan kaikille peruslohkoille joka vuosi lohkokohtainen peltotase koskien fosfori- ja typpitasetta. Lisätoimenpiteen mukaiseen ravinnetaseseurantaan sitoudutaan 5-vuotiskaudeksi kerrallaan, eikä sitoumuksia voi kesken kauden vaihtaa. Ravinnetase on laskentamenetelmä, jonka avulla seurataan maatalouden ravinnevirtoja laskemalla pellolle lisättyjen ja pellolta poistettujen ravinnemäärien erotus eli peltotase. Näin saadaan selville, miten hyvin lannoitteiden ravinteet on saatu hyödynnettyä. Kun lannoitus ja sato ovat tasapainossa keskenään, ravinteiden ylijäämä ja sitä kautta myös niiden huuhtoutuminen on vähäistä, mikä puolestaan parantaa viljelyn taloudellista kannattavuutta. Satotason nousu lisää sadon mukana pellolta poistettavia ravinnemääriä ja parantaa ravinteiden hyväksikäyttöä. Sekä viljelijä että ympäristö siis hyötyvät. Ravinnetaseen osalta perunanviljelyn ympäristötukien ehtona on ravinnetaseiden seuranta typen ja fosforin osalta. Ympäristötuen sitoumusehtojen mukaan viljelijän on laadittava maatilan kaikille peruslohkoille lohkokohtainen peltotase vuosittain sekä laadittava ravinnetaseen toimenpidesuunnitelma, jossa viljelylohkon ravinnetason ja lannoituksen suhdeluvun perusteella tehdään seuraavien vuosien lannoitussuunnitelmat. Tavoitteena on saada lannoitus ja ravinteiden tarve mahdollisimman tarkasti kohtaamaan toisensa. Tällöin em. suhdeluku kullakin tutkitulla ravinteella olisi lähellä 100, eli ravinnetaseen arvo lähellä 0. Perunan ravinnetaseessa on erikoista pääravinteiden osalta se, että yleensä typen ja kaliumin tase on lähellä nollaa tai jopa negatiivinen, kun se fosforin osalta on reilusti positiivinen. Fosforia siis on lisättävä huomattavasti enemmän kuin mitä perunan sadon mukana poistuu. Tärkein syy tähän epäsuhtaan on se, että liukoisen fosforin liikkuvuus maaperässä on suoraan verrannollinen phlukuun: fosforin saanti on parempaa lähellä neutraalia ph:ta tai lievästi emäksisessä maassa, kun taas perunan viljelylle soveliain ph on 5,5-6 luokkaa. Jos ph tästä nousee, on perunaruven lisääntyminen ongelmana. Korkeat fosforijäämät pellossa vaikuttavat kasvinvuorottelussa, jolloin yleensä perunan jälkeen ei fosforia tarvitse maahan lisätä. Kasvinvuorottelun seurauksena laskeneen fosforitason vuoksi ennen perunaviljelyä on sitä jälleen lisättävä runsaammin. Typpi on fosforin ohella merkittävin vesistöjen rehevöittäjä, joten sen käytön määrän suhteen on oltava tarkka myös liikalannoituksen osalta. Typen ja fosforin käytölle on määritelty ympäristötukijärjestelmässä tuotantomuotokohtaiset maksimitasot, jotka perustuvat viljavuustutkimuksen maalajimääritykseen sekä viljelyalueeseen.

6 (Ks. tarkemmat ohjeet Maaseutuviraston ympäristötukiehtoja koskevista oppaista ) Muut perusravinteet Typen tarve painottuu kasvukauden alkuun, kun peruna kasvattaa maanpäällisen versoston. Runsas typpipitoisuus voi lisätä tuleentumattomuuden riskiä, joka puolestaan vaikuttaa mukuloiden tärkkelys- ja kuiva-ainepitoisuuteen sekä laatuominaisuuksiin. Kaliumin tarve painottuu kasvukauden loppupuoleen, jolloin yhteyttämistuotteet alkavat kertyä kehittyviin mukuloihin. Kalium tehostaa myös perunan vedenottoa, jolloin sen riittävä saanti parantaa perunan kuivuuden kestävyyttä, mutta myös kylmänkestävyyttä solukoiden suolapitoisuuden kautta. Riittävä kaliumlannoitus parantaa myös käsittely- ja varastointikestävyyttä. Satomäärää enemmän kaliumlannoituksella on vaikutusta perunan eri laatuominaisuuksiin. Maaperän happamuus ja ravinnetalous Ravinteiden liukoisuuteen vaikuttaa maaperän ph. Yleisesti ottaen pää- ja sivuravinteiden liukoisuus ja sitä kautta saatavuus paranee ph:n noustessa. Vastaavasti jotkut raskasmetallit muuttuvat liukoisiksi alhaisessa ph:ssa. Koska Suomessa maaperä on luontaisesti yleensä hapan, on myös perunan viljelyssä huolehdittava riittävästä kalkituksesta. Toisaalta liian korkea ph voi johtaa perunaruven yleistymiseen, joten käytännössä ihanteellinen ph perunalle on 5-6 välillä, tärkkelysperunalla hieman korkeampi. Jotkin rupikannat voivat tosin menestyä myös alhaisemmassa ph:ssa. Perunan kasvinsuojelu Perunan viljelyssä joudutaan turvautumaan paljon kasvinsuojeluaineiden käyttöön erityisesti ruton torjunnassa. Muita tärkeitä torjuntatoimenpiteitä ovat tuholaisten ja rikkakasvien torjunta pellolla sekä siemenperunan peittaus. Kasvinsuojeluaineiden käytöstä tai niiden ympäristövaikutuksista perunan viljelyssä voidaan olettaa, että perunanviljelyssä käytettävien kasvinsuojeluaineiden ympäristövaikutukset eivät ole muuta kasvinviljelyä korkeammat. Torjunta-aineiden käyttö sisältyy osaltaan myös hiili- ja vesijalanjälkilaskelmiin (aineiden tuotanto, kuljetus, levitys sekä ympäristövaikutus). Peittausaineiden käyttöön liittyy samanlaisia ympäristöriskejä kuin kasvustoihin levitettäviin torjunta-aineisiin. Torjunta-aineiden ympäristövaikutuksia Torjunta-aineiden ympäristövaikutukset voivat olla suoria tai välillisiä, ja niiden vaikutus voi ulottua kauaskin niiden käyttöpaikasta. Nykyään on kehittyneissä maissa päästy eroon varsinaisten ympäristömyrkkyjen, kuten polykloorattujen hiilivetyjen, käytöstä torjunta-aineina. Niiden ongelmana oli niiden pysyvyys eli huono hajoaminen ja sitä kautta kertyminen ravintoketjuihin. Nykyisin käytettyjen aineiden osalta riskit liittyvät enemmän aineiden käsittelyyn (työturvallisuus), aineiden leviämiseen viljelyalueen ulkopuolelle erityisesti valumien mukana tai niiden kertymiseen

7 maaperään. Torjunta-aineilla on myös aina vaikutusta koko ympäristön eliöstöön, mikä on erityisesti otettava huomioon maaperän mikrobiston sekä pölyttävien hyönteisten kohdalla (varoajat, levittämisajankohta, levittämistekniikka). Torjunta-aineiden sitoutumiseen vaikuttavat monet seikat. Itse aineen kemiallisen koostumuksen lisäksi sitoutuminen on riippuvaista maaperän rakenteesta, kemiasta sekä ympäristö- tai ilmastoolosuhteista. Orgaanisen aineen määrä yleensä lisää torjunta-aineen sitoutumista maaperään. Myös hydrofobisuudella on merkitystä, sillä vesifaasiin sitoutuessaan aineen kulkeutuminen myös paranee. Vesiliukoisuuteen vaikuttavat myös sähköiset varaukset niin maaperähiukkasissa (adsroptiokyky) kuin torjunta-ainemolekyylissäkin. Happo-emäs luonteisten aineiden liukoisuus on siten riippuvaista maaperän ph:stä ja sitä kautta dissosioitumisasteesta. Maaperän mikrobistolla on hyvin tärkeä rooli, sillä se voi toimia hajotusprosessien katalyyttiinä. Toisaalta, torjunta-aineetkin voivat vaikuttaa maaperän mikrobeihin ja välillisesti siten myös maan ravinnekiertoon. Torjunta-aineiden hajoamisnopeutta kuvataan puoliutumisaikana (DT 50 tai T ½ ), jonka kuluessa puolet aineesta on muuttunut primaarisiksi hajoamistuotteiksi tai mineralisoitunut (hiilidioksidi, vesi, epäorgaaniset suolat). Puoliintumisaika riippuu merkittävästi ympäristöolosuhteista, ja se voi tapahtua välivaiheiden kautta. Hajoamisen välituotteiden ympäristövaikutukset voivat poiketa suurestikin varsinaisesta torjunta-aineesta. Nopeaksi puoliutumisajaksi katsotaan alle viikko, erittäin hitaaksi yli 8 kk. Lämpötila kiihdyttää biologisia reaktioita eli nopeuttaa myös torjuntaaineiden hajoamista, toisaalta maan ollessa jäässä ei hajoamista käytännössä tapahdu. Myös kosteus lisää hajoamista, mutta liiallisena hajotus voi muuttua anaerobiseksi. Vesiliukoisuus luonnollisesti parantaa yhdisteen hajoamista Liikkuvuutta arvioidaan vesiliukoisuuden ja sitoutuvuuden perusteella siten, että heikosti sitoutuvat (vesiliukoisuus yli 10 mg/l) pääosin huuhtoutuvat, hydrofobiset ja maahan tiukasti sitoutuvat (vesiliukoisuus alle 1 mg/l) kulkeutuvat vain eroosioainekseen sitoutuneena pintavalumien mukana. Kulkeutuminen on myös riippuvaista sekä lämpötilasta että kosteusolosuhteista. Maaston topografia vaikuttaa erityisesti pintavalumien määrään, maan sisäisen, pystysuoran virtauksen määrään vaikuttaa lisäksi maan rakenne, vedenjohtavuus sekä viljelytekniikka. Ennaltaehkäisy Myös perunalla voidaan kasvinsuojelun aiheuttamia ympäristövaikutuksia vähentää tai ehkäistä toimenpiteillä, joilla tautien ja tuholaisten esiintymistä kontrolloidaan erilaisilla viljelytoimenpiteillä. Viljelyteknisillä keinoilla (maan muokkaustoimenpiteet, viljelykierto) on tehokkainta rikkakasvien torjunnassa. Tautien kohdalla paras keino lienee riittävän tautikestävien lajikkeiden valinta. Tautien ja tuholaisten ennaltaehkäisy on ympäristön kannalta paras vaihtoehto, sillä torjunta-aineiden valmistukseen ja levitykseen käytettävän energiansäästön lisäksi siten voidaan ehkäistä myös eitoivotut torjunta-aineiden aiheuttamat ympäristövaikutukset, kuten pölyttävien hyönteisten tai muun eliöstön vahingoittuminen. Lisäksi torjunta-aineiden käyttöön liittyy myös viljelyä koskevia varoaikoja tai käyttö- ja viljelyrajoituksia. Varastointivaiheessa tautien ehkäisyyn voidaan vaikuttaa ainoastaan riittävällä hygienialla käsittelyn aikana sekä parantamalla yleisiä varastointiolosuhteista. Myös käsittelytekniikat ovat avainasemassa, sillä sekä nostossa että varastoinnissa on vältettävä mukuloiden vaurioitumista.

8 Ehjä kuori on paras este taudinaiheuttajien hyökkäystä vastaan. Lisäksi hellävarainen käsittely ehkäisee ulkonäkövaurioiden kuten mustelmoitumisen syntymistä. Viljelytekniikka kasvinsuojelun apuna Viljelyteknisillä menetelmillä voidaan ehkäistä tai välttää monien kasvitautien tai tuholaisten esiintymistä. Viljeltävien kasvien vuorottelu on yksi merkittävä tapa pitää erityisesti maalevintäiset taudit hallinnassa, mutta sillä voidaan vaikuttaa myös esim. rikkakasvien esiintymiseen. Mikäli viljelymaassa on todettu ankeroista, on viljelykierrosta tarkat ohjeet, jolloin viljelykierrossa käytetään 3-vuotista kiertoa: joka kolmas vuosi viljellään perunaa, muina kahtena vuotena muuta viljelykasvia. Lisäksi perunanviljelyvuosina käytetään vuoroin ankeroisen kestävää ja sille altista lajiketta. Näin ehkäistään resistenttien ankeroiskantojen kehittyminen. Muita maalevintäisiä kasvitauteja ovat mm. maltokaari ja perunaseitti. Ongelmia voi tulla myös maahan jääneistä ylivuotisista mukuloista, jotka voivat tautiriskien lisäksi aiheuttaa lajikesekaannusta. Rikkakasvien mekaaninen torjunta soveltuu erityisesti siemenrikkakasvien torjuntaan, eikä se rasita ympäristöä. Mekaanisessa torjunnassa voi hyödyntää normaalia maan muokkausta, kun sen ajoittaa rikkakasvien kehityksen kannalta sopivaan vaiheeseen. Juuri taimettumiseen aikaan tapahtuva maan muokkaaminen tuhoaa tehokkaasti erityisesti siemenlevitteiset rikkakasvit. Istutuksen jälkeen mekaaniseen torjuntaan kuuluu penkkien säännöllinen haraaminen uusien taimien eliminoimiseksi. Myös multaus toimii tehokkaana rikkakasvien mekaanisena torjuntakeinona. Viljelykierto kasvinsuojelussa Perunan viljely jatkuvasti vuodesta toiseen samalla paikalla vaikuttaa jo pelkästään maaperän fysikaalisiin ominaisuuksiin. Maan rakenne heikkenee, ravinnepitoisuus köyhtyy tai yksipuolistuu ja humus vähenee. Myös viljelytoimenpiteet raskaine työkoneineen aiheuttavat mm. maaperän tiivistymistä. Maaperän mikrobisto yksipuolistuu ja köyhtyy. Rikkakasvilajisto valikoituu myös pitkän monokulttuurin aikana vaikeasti torjuttavaksi, kun erityisen sitkeät lajit yleistyvät. Perunan viljelykierron pääperiaate on, että peruna on hyvä esikasvi muille lajeille paitsi itselleen. Huolimatta viljelykierron tuomista eduista sekä annetuista suosituksista yhä monella perunatilalla harjoitetaan monokulttuuria eli viljellään perunaa vuodesta toiseen samoilla paikoilla. Tavallisesti suositeltava kierto sisältää kaksi vuotta perunaa, jonka jälkeen viljellään välikasveja kolme vuotta. Yleisesti ottaen muiden lajien sato lisääntyy perunan jälkeen jopa 20 %. Perunalle itselleen parhaat esikasvit ovat nurmi, kaura sekä palkokasvit. Monokulttuurissa puolestaan sato alenee jopa 30 % verrattuna vuoroviljelyyn jo muutaman peräkkäisen vuoden jälkeen. Koko tilan osalta hyvä suositus on, että perunan osuus ei saisi koskaan nousta yli 50 % koko peltoalasta. Välikasveina vaihtelevasti syväjuurisia maarakennetta ylläpitäviä ja ravinteita kerryttäviä (typensitojat) lajeja. Esim. kevätviljat, härkäpapu, 1-vuotinen viherkesanto, kumina ym. (ks. video Kuisma)

9 Perunan ympäristötuet Maanviljelyn ympäristövaikutuksia pyritään säätelemään sekä kansallisella että EUlainsäädännöllä, joissa tärkeä osa on tukijärjestelmällä sekä valvonnalla. Maaseudun ympäristötuet perustuvat EU:n yhteisiin maatalouspolitiikan tukimuotoihin, joita on täydennetty kansallisilla, paikalliset olosuhteet huomioivat tuet. Ympäristötukien tarkoituksena on edistää ympäristön suojelua, luonnon monimuotoisuutta ja maatalousmaiseman hoitoa. Ympäristötukia voi hakea vapaaehtoisesti, ja niiden määrä riippuu tukikelpoisen tuotannon pinta-alasta. Ympäristötuen ehdot vuosille perustuvat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan. Kaikkien ympäristötukeen sitoutuvien viljelijöiden on noudatettava lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käytön rajoituksia. Ympäristötuen perustoimenpiteitä ovat viljelyn ympäristönsuojelun suunnittelu ja seuranta, pelto- ja puutarhakasvien lannoitus, pientareet ja suojakaistat sekä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman ylläpito. Viljelyn ympäristönsuojelun suunnittelu ja seuranta Perustoimenpiteen mukaan viljelijän on laadittava vuosittain kirjallinen viljelysuunnitelma ja merkittävä lohkokohtaisiin muistiinpanoihin lohkon perustiedot ja tiedot vuosittaisista viljelytoimenpiteistä. Viljelysuunnitelmassa on esitettävä peruslohkon eri kasvulohkoilla viljeltäviksi suunnitellut kasvilajit ja suunniteltu lannoitus lannoitemäärien ja -lajien osalta. Ympäristötuen määrä vaihtelee tilatyypin, viljeltävän kasvin ja valitun lisätoimenpiteen mukaan. Ympäristötukea maksetaan sellaiselle maatalousmaalle, joka on ilmoitettu ja hyväksytty vuosittaisessa tukihakemuksessa tukikelpoiseksi viljellyksi alaksi. Oheisessa taulukossa on esitetty perustoimenpiteistä maksettavan tuen määrä kasvilajiryhmittäin kasvinviljelytilalla. Taulukko 1. Perustoimenpiteistä maksettavan tuen määrä euroa/ha/v (lähde: Mavi, hakuoppaat 2012) Peltokasvit 93 Ryhmän 1 puutarhakasvit 1) 450 Ryhmän 2 puutarhakasvit 2) 438 Luonnonhoitopelto - monivuotiset nurmipellot monimuotoisuuspellot 300 Eräät siemenmaustekasvit 181 3) 1) koristekasveja, vihanneksia, siemenmausteita, mauste- ja lääkekasveja 2) marja- ja hedelmäkasveja sekä taimitarhakasveja 3) kumina ja sinappi

10 Linkkejä ja lähteitä: Maaseutuvirasto: ( Ravinnetaseohje (Mavi) Viljelijätuet (Mavi) Farmit.net, perunan viljely: ( Jalanjälkien laskemiskoneita: hiilijalanjälki: ( esijalanjälki: ( ekologinen jalanjälki: ( Potato 2008: ( Kasvinsuojeluseura: ( Kasvinsuojeluteollisuus ry (KASTE): ( Mekonnen, M.M. and Hoekstra, A.Y. (2010) The green, blue and grey water footprint of crops and derived crop products, Value of Water Research Report Series No. 47, UNESCO-IHE, Delft, the Netherlands. of-sustainable-food-and-income/ Ruuttunen, Laitinen: Torjunta-aineiden toistuvan käytön ympäristöriskit perunanviljelyssä. MTT 119: Ympäristö 2008 ( video: Viljelykierron merkitys ja kannattavuus: biologinen näkökulma. Paavo Kuisma, PETLA (