Itsenäistymistoivetta olivat herättäneet sortotoimet, joiden tavoitteena oli venäläistää Suomi ja hävittää Suomen autonominen asema, mm.
|
|
- Kalevi Sariola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tuulikki Kärkkäinen kasvatustieteiden tohtori Kiuruveden itsenäisyyspäiväjuhlan 2015 juhlapuhe Kiurusalissa Kiuruvetisen valtiopäivämiehen, Hingunniemen isäntä Heikki Tikkasen kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Suomen itsenäistymisestä on kulunut 98 vuotta ja Kiuruveden irtautumisesta Iisalmesta omaksi pitäjäkseen 142 vuotta. Heikki Tikkasen toiminta, kunnallinen ja valtiollinen, sijoittuvat näiden jälkimmäisten ajanjaksojen väliin. Kuvaan Heikki Tikkasen toimien kautta Suomen itsenäisyyttä edeltänyttä ja itsenäisyyteen valmistanutta aikaa Kiuruvedellä ja koko valtakunnassa. Suomen valtiollinen olemassaolo ja kansallinen säilyminen ovat olleet historiamme aikana monet kerrat vaarassa ja täpärällä. Mutta itsenäisyys on saavutettu ja säilytetty. Se on viisaiden ja kaukonäköisten päätösten, yhteisten ja yksituumaisten ponnistusten ja uhrausten tulosta tilanteissa, joissa on osattu toimia oikein, tehdä oikea päätös ja valita tavoitteeseen johtava toimintatapa niin valtion ulkoisissa suhteissa ja niiden hoidossa kuin maan kaukonäköisessä kehittämisessä. Irtautumisen Venäjästä mahdollisti keisarikunnan romahtaminen, 1904 Venäjän Japanille hävitty sota, sisäinen tyytymättömyys ja keisarin valitsemat väärät toimintatavat, jotka johtivat vallankumoukseen. Siinä avautuneessa mahdollisuudessa Suomen silloiset päättäjät osasivat arvioida tilanteen oikein ja julistivat Suomen itsenäiseksi joulukuun 6. päivänä Itsenäistymistoivetta olivat herättäneet sortotoimet, joiden tavoitteena oli venäläistää Suomi ja hävittää Suomen autonominen asema, mm. : - siirtää tärkeimmät asiat Pietariin venäläisten, Suomi-vihamieleisten neuvonantajien esittelystä suoraan Venäjän keisarin ja osaksi Venäjän myös duuman päätettäviksi. - Venäjä halusi saattaa asevelvollisuuslailla 1899 suomalaiset osaksi venäläistä sotaväkeä, minkä toteuduttua suomalaisia olisi voitu lähettää mihin tahansa Venäjän kolkkaan. Monet kutsuntaikäiset pakenivat pakko-ottoa joksikin aikaa Amerikkaan, mm. Kiuruveden ensimmäinen teollistaja, K.P. Lappalainen yhdessä Heikki Tikkasen pojan, Antti Tikkasen kanssa Mainittakoon, että Iisalmen kihlakunnan talonpoikia edusti asevelvollisuuslain hyväksymiseksi koolle kutsutuilla ylimääräisillä vuoden 1899 valtiopäivillä lapinlahtelainen talonpoika Aappo Valta (sukua 1930-luvun vaihteessa kansanedustajana olleelle pielavetiselle Kalle Vallalle). - Sortotoimiin kuului myös pelätyn Bobrikovin nimittäminen Suomen kenraalikuvernööriksi. - Venäjän kieltä koetettiin saada Suomessa viralliseksi kieleksi. Mm. kouluissa venäjänkielen opetustuntien määrää lisättiin muiden aineiden kustannuksella. - Virkoihin nimitettiin venäjänmielisiä ja kielisiä. Heikki Tikkanen kuului siihen 500-miehiseen kansanlähetystöön, joka lähti ensimmäisen sortokauden helmikuun manifestin johdosta viemään Pietariin Venäjän keisarille ns. Suurta Adressia jota keisari kieltäytyi ottamasta vasteen. Kielitaistelua oli toki sitä ennenkin käyty jo 1800-luvun puolivälistä snellmanilaisen kansallisuusliikkeen aktivoimana, jotta suomenkieli olisi saatu tasavertaiseksi asiointikieleksi ruotsinkielen rinnalle
2 viranomaisten kanssa niin, että suomenkielinen kansan enemmistö olisi voinut toimittaa asiansa ja saada päätökset äidinkielellään. Kiuruveden kirkonkokous teki senaatille jo 1863 anomuksen suomenkielen saamiseksi valtakieleksi. Anomusta tekemässä oli mm. Heikki Tikkanen, joka joutui kohtaamaan saman kielikysymyksen edelleen vuoden 1885 valtiopäivillä, koska 1863 saatu kieliasetus ei ollut käytännössä toteutunut. Kiuruvesi oli siis kieliasian kärjen mukana. Kieliasia oli otettu esille jo 1861 maalismarkkinoilla Kuopiossa, missä valittiin lähetystö ajamaan suomenkieltä valtakieleksi Suomessa. Siihen valittiin Kiuruvedeltä maanviljelijä Heikki Tikkanen ja maanviljelijä, kirkkoväärti Olli Pöksyläinen, Iisalmesta sittemmin valtiopäivämiehenä neljä kautta ennen Heikki Tikkasta ollut Peter Kumpulainen (valtiopäivillä ) sekä edustajat Maaningalta, Limingasta, Sotkamosta ja Ruskealasta. Kiuruvedellä 1863 tehtyä anomusta viemään Helsinkiin valittiin Olli Pöksyläinen ja kieliasian etenemistä Helsingissä seuraamaan Heikki Tikkasen veli, tohtori ja suomalaisuusmies Paavo Tikkanen. Anomuksen allekirjoittajia olivat Olli ja Pekka Pöksyläinen, Antti Hyvärinen, Lars Tenhunen ja Johan eli Jussi Tikkanen. Heikki Tikkanen edusti kaikkiaan neljillä valtiopäivillä ja luvuilla Iisalmen kihlakunnan talonpoikaissäätyä (1882, 1885, 1888 ja 1894). Hän toimi valtiopäivillä rautatie-, laki- ja talousvaliokunnissa. Hän pyrki alueen talouselämän, maatalouden, liikenne- ja sivistysolojen kehittämiseen: - Hän esitti Savon radan jatkamista Kuopiosta Kajaaniin ja yhtymään Ouluun vievään rataan. Perusteena oli helpottaa Ylä-Savon ja Kainuun maataloustuotteiden, etupäässä voin vientiä. Ehdotus ei mennyt läpi, mutta toistettu anomus lähti rautatievaliokuntaan. (Rautatie Iisalmeen tuli 1902 ja Kajaaniin asti 1904.) - Hän kuvaili myös liikkumisen vaikeutta ennen rataa, kun hän lähti Helsingistä ensin puksuttavalla junalla Hämeenlinnaan (lähtöpäivä ei ole tiedossa). Sysmään hän ehti 8. huhtikuuta, mistä Laukaan, Viitasaaren ja Pielaveden kautta hevoskyydillä vielä neljä päivää perille Kiuruvedelle luvun nälkävuosikymmenellä Heikki Tikkanen toimi Kiuruveden lainajyvästön hoitajana. Lainajyvästön tarkoitus oli turvata siemenviljan saanti joka kevät kylvöihin, mutta sitä jouduttiin käyttämään myös nälänhädän lieventämiseen. Helsingissä senaatti ei tajunnut muun Suomen nälänhädän vakavuutta ja laajuutta. Heikki kirjoitti veljelleen Paavo Tikkaselle Helsinkiin jo syksyllä 1861 ja pyysi tätä käymään silloin senaattorina olleen V.J. Snellmanin puheilla avun saamiseksi Kiuruvedelle. Snellmanin vastaus oli ymmärtämätön: Kootkoot luita, harjaksia, jouhia ja kaikenlaista muuta, jotka kelpaavat kauppamiehille. Kootkoot kaikenlaista kangasta, tehkööt työtä öin, jos päivän työnteko ei riitä. Elkööt vaatiko töistään täyttä hintaa, kuin vain elääkseen saavat. Kootkoot jäkäliä ja sieniä ja opetelkoot niistä valmistamaan ruoka-aineita. Elkööt myöskään panko elämänsä vaatimuksia hyväin aikain mukaan, mutta asettakoot kaikki kurjuuden ajan kannalle. Apu-neuvoin toimikunta julkaisi Tapio-lehdessä ilmoituksen läänin parhaista apuaineista ja niiden käytöstä, mikä piti myös kirkoissa julistaa. Niissä tylysti neuvottiin syömään liistejäkälää, marjoja ja sieniä. Heikki Tikkanen kirjoitti 1867 hallan jälkeen vastineen, etteivät sieni-, marja- ja jäkäläohjeet pelasta tilannetta, sillä nekin halla vei. Talonpoikien on omien perheidensä lisäksi otettava vastaan maaton väestö ja kerjäläisten tulva. Hän esitti, että senaatti järjestäisi varoja hätäaputöihin vastakkainasettelun ja levottomuuksien välttämiseksi mm.:
3 - Kiurujoen kaivattamiseen ja teihin, jotka parantaisivat myös liikenneyhteyksiä ja siten viljan tuontia vastaisina katovuosina. Heikki Tikkanen kuului myös 1862 perustettuun Kiuruveden hätäaputoimikuntaan ja siinä vielä lisäksi kirkon seudulta, läheltä valittuun toimikunnan ydinryhmään, jonka tehtävänä oli hätäaputöiden järjestäminen, lainojen hoito, kirjanpito, viranomaisyhteydet ja asioiden kaikinpuolinen järjestäminen. Kiurujoen kanavoimista hän esitti 1894 valtiopäivillä, jotta laivalla olisi päästy Saimaalle ja Pietariin saakka. Hanke toteutui vasta 1907, jolloin Runnille valmistui Saarikosken kanava. Nälkävuosien romahduksesta hän uskoi parhaiten päästävän hyvällä karjanhoidolla ja voin viennillä kellä sitä sitten oli myytäväksi seurakunta asetti terveydenhoitokunnan, johon kuului papin lisäksi kuusi muuta jäsentä, mm. Heikki Tikkanen. Muut olivat Akatius Pöksyläinen, Juho Hyvärinen, Lassi Kumpulainen, Julius Tenhunen ja Pekka Kämäräinen. Se pyysi keväällä Kuopion kuvernööriltä verorästien perinnän pysäyttämistä syksyyn asti. Niitä veroja olivat: manttaalivero, metsävero, kirkon kymmenykset, henkiraha, suostuntavero, lääkärin-, tuomarin- ja teiniraha, vaivaishoito- ja paloapu, sudentappopalkinto ja lumireenvetoraha ym. Siihenkään ei suostuttu. Valtiopäivillä 1880-luvulla (joilla Heikki Tikkanenkin oli) talonpoikaissääty yritti saada aikaan väki- ja juovuttavien juomien kuntakohtaista myyntikieltoa tai yleistä rajoittamista juopottelun aiheuttamisen haittojen ja olutta myyville maakauppiaille ylettömän velkaantumisen estämiseksi. Kiuruvedellä oli jo 1874 kuntakokous pohtinut juopottelun haittojen vähentämiskeinoja. Kolme toimikuntaa perustettiin asiaa pohtimaan. Niistä yksi edusti täysin raittiita, toinen kohtuukäyttäjiä ja kolmas rajoittamatta käyttäjiä. Toimikuntien yhteiseksi päätökseksi tuli kansan sivistäminen kansakouluja perustamalla. Sillä ehdotuksella väkijuomien myynnin rajoituksia ei tarvinnut tehdä, vaan meno saattoi jatkua entisellään. Eikä se koulutuksen lisääntyessä näytä loppuvankaan. Kovin innokasta kansakoulujen perustaminenkaan silti ei ollut Kiuruvedellä. Heikki Tikkanen oli aktiivinen vaikuttaja 1875 Kiuruveden kansakoululaitoksen perustamisessa ja perustamisen jälkeen myös sen johtokunnassa. Kun tyttöjen kansakoulun perustamiseen ei ollut sopivia tiloja, se aloitti 1881 Hingunniemen tuvassa. Poikien kansakoulu oli aloittanut neljä vuotta aiemmin Niemiskylän Alatalossa samasta syystä. Valtiopäivillä Heikki Tikkanen esitti viisiluokkaisen valtion reaalilyseon perustamista tytöille ja pojille Iisalmeen. Se toteutui vasta Sitä ennen Iisalmen kaupunki piti yllä vuodesta 1896 reaali- ja porvarikoulua, joka muuttui viisiluokkaiseksi vuonna Kiuruvedelle Heikki Tikkanen oli perustamassa jo 1862 kirjastoa mm. silloisen kirkkoherra Johan Rahmin, kirkkoväärti Olli Pöksyläisen, kauppias August Nylundin, talollisten Antti Hyvärisen, Pekka Remeksen ja unilukkari Heikki Kärkkäisen kanssa. Heikki Tikkasella oli myös lukuisia muita luottamustoimia: - Hän oli 1873 yksi viidestä henkilöstä, joille annettiin tehtäväksi Kiuruveden ensimmäisen kunnallishallinnon säännön valmistelu. Hän toimi myös kunnan rahastohoitajana ja kunnanhallitusta vastaavan kunnallislautakunnan esimiehenä Hän toimi Kiuruveden palotoimea uudelleen järjestävässä toimikunnasssa (1874) ja
4 - oli perustamassa Kiuruveden Säästöpankkia (1874), valmistelemassa sille sääntöjä ja anomassa niille vahvistamista. Hän oli myös yksi Säästöpankin kolmesta hoitajasta sen aloitettaessa. - Hän oli myös kirkon ylläpitämien kiertokoulupiirien suunnittelija Kiuruveden ensimmäisen koulutuksen saaneen kansakoulunopettaja Böökin kanssa. - Hän toimi 12 vuotta Kiuruveden seurakunnan kirkonisäntänä eli kirkkoväärtinä, jonka tehtäviin kuului kirkon omaisuuden hoito ja pappien luontaispalkkojen keruu. Valtiopäivillä 1882 Heikki Tikkanen teki anomuksen, että liikepankin rahanväärennyksille säädettäisiin yhtä ankara rangaistus kuin Suomen Pankille oli säädetty. Pohjoismaiden Yhdyspankki oli tehnyt rahanväärennyksen, josta Kiuruvedellä oli aiheutunut katkeria kokemuksia. Anomus ei mennyt läpi. Hän teki 1882 valtiopäivillä myös esityksen yhteislaidunsopimusten kumoamisesta, sillä ne estivät yksityisiä aitaamasta omaa laidunmaata ja siten myös karjatalouden kehittämistä. Myöskään se esitys ei mennyt läpi. Hän anoi valtiopäivillä 1885 manttaaliveron poistamista, koska verotus oli muuttunut entistä epäoikeudenmukaisemmaksi talonpojille. Talolliset joutuivat maksamaan lisäveroa korvauksena siitä, että suomalaiset ruotusotilaat säästyivät Venäjän armeijalta. Aatelisilla, papistolla ja porvaristolla sitä veroa ei ollut. Päinvastoin aatelisista osa sai kerätä verot talonpojilta alueillaan. Ennen kaikkea Heikki Tikkanen oli maanviljelyn ja karjanhoidon kehittäjä omalla tilallaan Hingunniemessä. Hän ajoi myös maatalouskoulutuksen laajentamista sekä Mustialaan (Tammelassa) että Leväsen maatalouskouluun (Kuopiossa). Hän toimi myös aktiivisesti Pohjois-Savon maanviljelysseurassa ja Kiuruveden osaston esimiehenä. Mainittakoon vielä, että jo Heikki Tikkasen isä, Antti Tikkanen, prokuraattoriksikin kutsuttu, hoiti yhteisiä ja yksityisten ihmisten asioita. Heikin tytär, Tyyne Huttunen, opettaja ja Mäenpään emäntä oli pitkään ainoana naisena Kiuruveden kunnanvaltuustossa ja perusti käsiteollisuuskoulun. Heikin poika, Alfred Tikkanen, oli Kiuruvedellä pappina ja viimeisen elinvuotensa kirkkoherrana. Toinen poika, Antti Tikkanen ( Hinku-Antti ) oli hänkin monessa mukana, mm. kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja Kiuruveden suojeluskunnan päällikkönä. Siinä ominaisuudessa hän sopi kansalaissodan laajetessa silloin Kiuruvedellä työväenpuolueen johtajana olleen V.H. Kämäräisen kanssa, ettei Kiuruvedellä ryhdytä tappamaan puolin eikä toisin. Ville Heikki Kämäräinen oli lukuisissa luottamustoimissa ja kansanedustajanakin Asioiden hoidossa, niin yhteisissä kuin yksityisissä, on nähtävä tosiasiat ja päätösten on perustuttava niille. Mutta on nähtävä myös mahdollisuudet ja keinoja tavoitteisiin pääsemiksi. Jo pitkään arvoissa etusijalla itsekkyys ja yksilön vapaus ovat olleet hyväksyttyjä. Puhtaalla itsekkyydellä ja oman edun tavoittelulla, todellisella tai kuvitellulla, etuja saaneita ihaillaan ja heitä jopa nostetaan malleiksi muille jopa guruiksi. Pitkän päälle ei ole hyvä arvo kumpikaan: - ei silkka yksilön etu tai vapaus, - eikä myöskään se, että yhteiskunnan eduksi väitetyn tai sellaisena pidetyn vuoksi yksilöllä ei ole - oikeuksia eikä edes arvoa. Jatkuva ja kohtuuton epätasapainoisuus etujen välillä on aina etsinyt ei-toivottavia purkautumisteitä. Lopuksi Antti Tuurin ajatuksia mukaillen:
5 Pitkään vallassa olleet ja yritysmaailman johtajat etääntyvät helposti kauas tavallisesta kansalaisesta. Viimeisten vuoden aikana on astunut esiin ajattelu, että jokaisen tehtävä on hoitaa vain omat asiansa. Eniten ansaitsevat tuntuvat pakenevan maasta ja jättävät vastuunsa hoitamatta, että saisivat miljooniinsa miljoonan lisää. Sehän ei ole iso ryhmä, mutta se luo kuvan, että ei olla enää suomalaisia vanhassa merkityksessä. Meillä pitkään oli ajatus, että ollaan samassa veneessä ja autetaan niitä, jotka eivät ole kaikista vahvimpia kansalaisia. Tämän isänmaallisuuden toivoisi olevan suomalaisten arvo myös jatkossa, ja isänmaallisuuden näkyvän myös omissa ratkaisuissa, eikä vain vaatimuksina muille.
59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle
Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014
LisätiedotKUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio
KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut
LisätiedotNaisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta. Kari Prättälä
Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta Kari Prättälä 14.12.2017 Naiset kunnallisessa päätöksenteossa Naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden laajentaminen oli osa kamppailua valtiollisen
LisätiedotSuomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?
LisätiedotYhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin
Lisätiedottaloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,
LisätiedotORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45
KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina
LisätiedotVieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010
Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2010 KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,
LisätiedotLÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO
1 LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO AIKA: Ti 20.1.2015 klo 18:00 Paikka: Länsi-Porin kirkko Jäsenet: Esa Anttila, poissa Katri Hirvola Petri Huru, poissa Aulis Juntunen Marja Kaanaa Simo
LisätiedotSuomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman. Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka
Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka Suomen rahaolot ennen omaa markkaa Suomessa rahana hopearupla ja siihen vaihdettavat setelit vuodesta
LisätiedotSUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ
SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ Historian kirjoista on löytynyt myös tietoja näistä 1600-luvulla eläneistä esi-isistä ja myös
LisätiedotSeurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2010-07 1 / 5 18.11.2010
1 / 5 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 18.00 20.45 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa Osanottajat Ylikangas Kimmo, pj. Rikala Tuula, varapj., kokouksen pj. Huuskonen
LisätiedotKehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
LisätiedotVieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkoneuvosto 9.1.2009 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009
Kirkkoneuvosto 9.1.2009 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 9. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA MUUT KUTSUTUT Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen
Lisätiedottaloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Tiistai 20.2.2018 klo 18 - Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti Happonen
LisätiedotSUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT
SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka
LisätiedotHELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT
HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka
LisätiedotHISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA
28.1.2015 / Arja Vainikainen HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA 1500-luvulla alkanut Suomen sisämaan asutusprosessi
LisätiedotKUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017
KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 SEURAKUNNANNEUVOSTON KOKOUS AIKA Torstai 26.1.2017 klo 17.30 19.05 PAIKKA PAIKALLA Neuvostila, Snellmaninkatu 8, Kuopio Honkaselkä Timo, khra, puheenjohtaja
LisätiedotPalkka- ja palkkioselvitys 2013
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Cargotecin palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkka- ja palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkkiot hallituksen jäsenille,
LisätiedotPÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015
PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori
LisätiedotTOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2017
KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 3/2017 Kokousaika Tiistai 24.10.2017 kello 14.00 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 24 Kokouksen avaus 25 Nimenhuuto 26 Kokouksen laillisuus ja
LisätiedotMARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
LisätiedotKiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 14/2018 Kirkkoneuvosto
Esityslista/pöytäkirja 14/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika Maanantai 17.12.2018 klo 16 16.58 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A, 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen
LisätiedotVAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25
VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa
LisätiedotSYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 23.2.2011 klo 18.30 19.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta Jutila
LisätiedotAlberga vuosisadan alussa
Alberga vuosisadan alussa Albergassa oli 1900 -luvun alussa 300 asukasta Kolme isoa maatilaa: Alberga, Mäkkylä ja Bergans Suomi teollistui ja kaupungistui nopeasti Rautatie 1904 toi Helsingin lähelle Palstoitus
LisätiedotKiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto
Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Maanantai 28.8.2017 klo 16 17.18 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Häyrynen Mirita
LisätiedotEila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene
LisätiedotPöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 20.2.2014 klo 9-12
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2014 8 Aika Keskiviikko 12.2.2014 klo 17-18.20 Paikka Läsnä Kokoushuone Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Tuomo Haikola Marja Himanka Ismo Iso-Heiniemi Anita Kallio
LisätiedotRUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 13.10.2015 kello 18.00 19.33 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja
LisätiedotKunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.
Kunnanhallitus 198 05.10.2015 Kunnanhallitus 213 26.10.2015 Kunnanhallitus 249 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 14.12.2015 Kehityspäällikön virka - virkavaali (ohm. 27) Khall 05.10.2015 198 Kunnanvaltuusto
LisätiedotLiperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.
Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri
LisätiedotVieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2017 Kirkkoneuvosto
1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 15. päivä kesäkuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 61 Kokouksen avaus 62 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 63 Pöytäkirjantarkastajien
LisätiedotKuhmolainen Maraton 2015
Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer
LisätiedotSiilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.
Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733
LisätiedotSäännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015
SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin
LisätiedotKOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012. keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012. Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg
2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012 seurakuntatalo, takasali JÄSENET VARAJÄSENET Markku Huttunen Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen
Lisätiedottaloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 5/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 13.9.2017 klo 18 18.24 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti
LisätiedotYhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.
TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä
LisätiedotHilja-mummin matkassa
Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä
LisätiedotS E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76
LisätiedotVAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30
VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Läsnä Bisi Eeva Haapavirta Katri Kalliokoski Ismo Kantola Ossi Kemppainen
LisätiedotLAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013
46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi
Lisätiedot1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
LisätiedotAjankohtainen Uno Gygnaeus
Ajankohtainen Uno Gygnaeus I II III SUOMEN KOULUHISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIRJA 2010 Ajankohtainen Uno Cygnaeus Uno Cygnaeuksen juhlavuosi 2010 KOULU JA MENNEISYYS XLVIII IV ISSN 0780-7694 ISBN 978-952-92-8080-3
LisätiedotLaadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
LisätiedotKAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2007 Tark: Seurakuntaneuvosto 22.03.2007 15. Aika: Torstaina 22.3.2007 klo 18.00, kahvi klo 17.30
Seurakuntaneuvosto 22.03.2007 15 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstaina 22.3.2007 klo 18.00, kahvi klo 17.30 Paikka: Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2 Läsnä: Vahtola, Pirjo puheenjohtaja Ainasoja, Merja
LisätiedotSkenaario 1: Paavo kokouksessa
Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne
LisätiedotJ.V.Snellmanin rahapoliittisten näkemysten kehitys. Esitelmä Rahamuseossa 24.10.2006 Juha Tarkka
J.V.Snellmanin rahapoliittisten näkemysten kehitys Esitelmä Rahamuseossa 24.10.2006 Juha Tarkka Snellmanin ura syntyy 1806 fil. maisteri 1832, tohtori 1835 Ruotsissa ja Saksassa 1839-1842 yläalkeiskoulun
LisätiedotHE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LisätiedotLyhyt Sonkajärven historia Eero Sillanpää (perustuu kunnan 70-vuotisjuhlassa 16.4.1992 esitettyyn historiikkiin)
Lyhyt Sonkajärven historia Eero Sillanpää (perustuu kunnan 70-vuotisjuhlassa 16.4.1992 esitettyyn historiikkiin) -------------------------------------------------------------------------------- Tarinoiden
LisätiedotJANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016. Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 16.2.2016 klo 17.45 18.15 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja
LisätiedotLapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:
KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet
LisätiedotKekkosen puhe 12.3.1964
Kekkosen puhe 12.3.1964 Itämeren Historia -seminaari 23.7.2014 Itämeren historiapäivä 2014 Kekkosen latu Suomen sillalla Kuresaaren Kulttuurikeskus 9.45 Kokoontuminen 10.00 10.10 Avaussanat Kulttuuriministeri
LisätiedotILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA
1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA Kiinteistölautakunnan kokous Aika tiistai 26.2.2013 klo 16.30 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Hoskonen Oiva,
LisätiedotSuurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Kirj. Pankkivaltuusmiesten johtosääntö. Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä Eduskunnan pankkivaltuusmiesten johtosäännöstä. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Sen muutoksen
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto 09.02.2016 16:30 1/2016
SISÄLLYSLUETTELO Tapiolan seurakuntaneuvosto 09.02.2016 16:30 1/2016 Esityslistan kansilehti... 1 1 Vahtimestarin työsuhteen täyttäminen... 2 2 Nuorisotyönohjaajan viran täyttäminen... 4 3 Kappalaisen
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Lisätiedot9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni
9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan
Lisätiedottaloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Keskiviikko 20.2.2018 klo 18 18.27 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen
LisätiedotKAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 30.9.2013 1 Soveltamisala Kajaanin kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta
LisätiedotYlä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2016 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2016 Seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantaina 13.6.2016 klo 15 - Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Varajäsenet
LisätiedotPöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 4.12.2014 klo 9-12
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKKIRJA 12/2014 59 Aika Keskiviikko 26.11.2014 klo 18-20.05 Paikka Läsnä Kokoushuone Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Tuomo Haikola, poissa tilalla Juhani Isotalo Marja
LisätiedotVesaisten Keskusliitto ry:n säännöt
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena
LisätiedotValtiovalta Suomessa kuuluu kansalle
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,
LisätiedotPoissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti
1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari
LisätiedotSUOMI EUROOPASSA -TUTKIMUS
Haastattelu- ja tutkimuspalvelut Syyskuu 2006 SUOMI EUROOPASSA -TUTKIMUS 2006 KORTTI 1 0 En ollenkaan 1 Alle ½ tuntia 2 ½ - 1 tuntia 3 Yli tunnin, mutta korkeintaan 1 ½ tuntia 4 Yli 1 ½ tuntia, mutta korkeintaan
LisätiedotSuonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi
LisätiedotEhdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
LisätiedotVieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 6/2016 Kirkkoneuvosto
1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 14. päivä syyskuuta 2016 klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 65 Kokouksen avaus 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
LisätiedotVieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009
10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo
LisätiedotPAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT
PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot
LisätiedotEhdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen
LisätiedotVAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 181 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 182 Pöytäkirjantarkastajien valinta 183 Yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 3/2015 184 Henkilöstöasia 185
LisätiedotKokeeseen tulevat aiheet
Kokeeseen tulevat aiheet Vihkokoe. Lue kirjasta ne sivut, jotka on vihkoon merkitty otsikon viereen. Opettele vuosiluvuista vain ne, jotka on ympyröity. Muista, että aloitamme tilanteesta, jossa suomalaiset
Lisätiedot1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.
Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi
LisätiedotMAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.30 20.10 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka Marjut
LisätiedotVANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.
1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan
LisätiedotPöytäkirja Johtokunta
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 8 / 2008 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 17.9.2008 klo 15.00 15.23 Saapuvilla olleet et Lasse Hautala
LisätiedotJANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2014 Kirkkoneuvosto 9.12.2014. Kiukkonen Sirpa jäsen. Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen
J Aika 9.12.2014 klo 17.30 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Eero vara ( 177-179) Elo Veijo Kangas Anja vara Kiukkonen Sirpa Lindell Riitta Pihkala Isto Stenberg-Salonen
LisätiedotKeskisuomalaisille kansanedustajille
Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta
LisätiedotHE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LisätiedotPuhemies Paavo Lipponen Suomen Hypoteekkiyhdistys 6.4.2006 klo 16.00
Puhemies Paavo Lipponen Suomen Hypoteekkiyhdistys 6.4.2006 klo 16.00 Johan Vilhelm Snellman oli suomalaisen sivistyksen esitaistelija ja modernin kansalaisyhteiskunnan rakenteiden kehittäjä. Snellman oli
LisätiedotOtto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen
Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889
LisätiedotPöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 6.10.2015.
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2015 49 Aika Maanantaina 28.9.2015 klo 16.30-18.05 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poistui klo 17.45 Jukka Hautala Kirsi Herranen-Somero
LisätiedotRuotsin aikaan -näyttelyyn
Tehtäviä Ruotsin aikaan -näyttelyyn Sisällys 2 3 4 5 5 6 9 10 Ruotsin ajan suomalaisia Kuvateksti historiallisille kuville Ristikko Aikajärjestys Loppuarviointia Ratkaisut Sanaselityksiä 2 YHTEINEN HISTORIAMME
LisätiedotMatka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
LisätiedotKAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen
LisätiedotPÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------- 13 TYÖALOJEN TOIMINTAKERTOMUKSET VUODELTA 2011
LisätiedotLAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32
KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 Kokousaika Tiistai 29.3.2011 kello 16.30 18.29 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät/läsnä Henkilökohtaiset varajäsenet Hytönen Pauliina Kallio
LisätiedotVieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014
150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen
LisätiedotSuomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
LisätiedotAika Tiistaina klo Paikka Seurakuntatalon pienessä sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja
13 Aika Tiistaina 24.10.2017 klo 18.00 19.10 Paikka Seurakuntatalon pienessä sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja Tykkyläinen Eija varapuheenjohtaja Anttonen Juha Koiso-Kanttila
LisätiedotSAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO
1 ESITYS KUNTA/KUNNANHALLITUS SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen
LisätiedotMAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 18 Kirkkoneuvosto 09.05.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 18.05.2011
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 18 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 19.25 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen
LisätiedotAlueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa
Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS-POHJANMAALLA VYYHTI-hankkeen seminaari 4.2.2014, Oulu Jukka Koski-Vähälä Toiminnanjohtaja, MMT SUOMEN
Lisätiedot16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo
LisätiedotPIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 4/2014
1 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 4/2014 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 4.11.2014 klo 18:00-19.21 Läsnä: Hietanen Heimo, puheenjohtaja Harinen Seppo, poistui klo
Lisätiedot