M 8/ Kreikan, Saksan, Luxemburgin, Puolan, Itävallan, Ruotsin ATC ovat lähettäneet ensi vuoden matkaohjeimi aan.
|
|
- Aila Tamminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 M 8/6 8 Pöytäkirja RVL:n matkailujaoston kokouksesta kulkulaitosministeriössä klo Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, lkt U Lappi ja sihteerinä sip Y Ollilainen. 1 Pohjoismainen matkailukokous Kaikki neljä pohjoismaata olivat edustettuna kokouksessa Norjan Raphamissa Matkailujaoston edustajina olivat slp Y Ollilainen ja lkt U Lappi. - Kokouksessa käsiteltiin mm kuluyan vuoden matkoja ja niistä saatuja kokemuksia. Toisten pohjoismaiden osalta oli todettavissa lisääntynyttä osanottoa ulkomaille. Vuoden 1969 matkoille, joita muut pohjoismaat järjestävät, voi Suomi osallistua tarpeen mukaan ilman määrättyjä kiintiöitä. Tämä esityksemme hyväksyttiin yksimielisesti. Tarkoituksena on helpoittaa Suomen osuutta sen siirtyessä uuteen organisaatioon. Pohjoismaiden toivomuksena oli nimenomaan, että Suomi jatkaa rautatieläisten matkailutoimintaa. Keskusteltiin yhteispohjoismaisesta FIATC-matkasta, jonka runko-ohjelmaa suunnitellaan. Ruotsi pyysi ohjelmaa ja hintaa eläkeläisten matkalle Kanervälaan ja Helsinkiin kesäkuun alussa Norja toimittaa tarkemman pöytäkirjan kokouksesta. - RVL:n matkailujaoston tilit on selvitetty pohjoismaisten matkailujärjestojen kanssa. Kitkattomasta yhteistyöstä menneiden vuosien aikana kiitettiin puolin ja toisin. 2 Ulkolaiset Suomessa 1969 Ruotsalaiset, norj alaiset_ja_tanskalaiset haluavat tulla ensi kesänä Suomeen lepömateälle - lählnna-aläkkeellä olevat - ja matkailujaosto päätti laatia Kanervalan lepokotiin ja Helsinkiin tehtävästä matkasta matkaohjelman, jonka hinnaksi hengeltä vahvistettiin 185 mk edellyttäen, että ryhmässä on vähintään 20 osanottajaa; hengen ryhmän hinta on 10 % kalliimpi. Saksan, Sveitsin ja Itävallan ATC."lie päätettiin antaa lisätietojapa hintoja ensl"kesän matkojen osalta niihin sisällytettyinä laivapaikka turistiluokassa Tkus - Tukholma sekä ruoka laivassa. Vuokatin Hiekkaniemen lomakylän mökkejä myös kysytään ja niissä oleskeluhinnat päätettiin ilmoittaa - mahdollisuus on saada vain kaksi mökkiä kesäkuun ensimmäisellä ja kaksi mökkiä elokuun viimeisellä puoliskolla ulkolaisia varten; kysyntä suomalaisten rautatieläisten keskuudessa on niin suuri. Italian_ATC suunnittelee kolmen päivän Helsingin matkaa kesäkuun toiseila~puoliskolla 1969 ja tiedustelee sen hintaa, laivapaikkamarouja turistiluokassa ryhmäalennuksineen, lisäpäivien hintaa Helsingissä täysihoidossa jne, mihin matkailujaosto päätti vastata. Kaikki nämä ulkolaiset ryhmät jätetään uuden matkalujärjestön hoidettavaksi. 3 Ilmoitusasioita 1. Vuoden 1968 jäsenmaksu 200 Rfr on maksettu FIATC:lle - täten RVL:n matkailujaosto on suorittanut kaikki maksunsa FIATC:lle. 2. Sveitsin Alpit ja järvet matkalle tuli kaksi ilmoittautumista, mutta ne ovat peruuttaneet matkansa. 3. Ruotsin ja Norjan ATC ovat lähettäneet ennakkotietoja matkoista. 4. Ruotsin ATC on lähettänyt monisteita matkojensa mainoksista. 5. Ruotsin ATC on lähettänyt tiedoksi vastauksensa FIATC:n tiedusteluun matkailuorganisaation rakenteesta. 6. Kreikan, Saksan, Luxemburgin, Puolan, Itävallan, Ruotsin ATC ovat lähettäneet ensi vuoden matkaohjeimi aan.
2 2 7. FIATC:n pääsihteeri on ilmoittanut Kreikan ATC maksaneen jäsenmaksunsa ja sen olevan taas täysivaltaisen jäsenen. 8. Sveitsin ja Portugalin ATC ovat lähettäneet lehtiään. 9. Yhteisistä pohjoismaisista matkoista on saatu tämän vuoden loppuluvut. 10. Kpä Eero Tiainen rpp Pm täyttää vuotta, ja matkailujaosto onnittelee matkailuasiamiestään. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi: Wäinö Häkkinen Yrjö Ollilainen
3 YH2 i2 _i _ulkolaisia_suomessa Maasta Naisia Miehiä Yhteensä Matkoja matkapäiviä Länsi-Saksa Sveitsi Ranska Ruotsi Itävalta Italia Belgia Luxemburg Kreikka Tsekkoslovakia I64 Hollanti Tanska Tunisia Algeria Jugoslavia Norja i4.ll.i968
4 B25 l l2 l_2lk25 ill :_1968 Puola I N =1x8 pv 8 pv Vestlandetin vuonot Norjassa N = 2 x 6 pv 12 pv Itävalta H N + 2 M = 4 x 12 pv 48 pv Italia ,6 8 N + 5 M = 13 x 14 pv 182 pv Hollanti N + 1 M = 2 i 7 pv 14 PV 14 N + 8 M = 22 Transito Ruotsi 22 X 2 pv = 44 pv Tanska 20 X 2 pv = 40 pv Saksa 20 X 2 pv = 40 pv Määrämaassa Transito 264 pv 124 pv 388 pv
5 Vuosina suomalaisia ulkomailla I Naisia Miehiä Yhteensä Pv
6 YB25i^_i _suomalaisia_ulkomailla Matkapäiviä Maa Naisia Miehiä Yhteensä Matkoja Määräm. Matkalla Tsekkoslovakia Hollanti Luxemburg Tanska Ranska Marokko Italia Saksa Englanti Irlanti Turkki Kreikka Belgia Espanja Sveitsi Itävalta Ruotsi Norja Portugal Puola Välimeren- Atlantin risteily Määrämaissa Matkapäiviä b PY pv I
7 Saksalaiset, sveitsiläiset, itävaltalaiset ja ruotsalaiset Saimaanrannassa 31*7-9*8.68 Tkus-Hki-Lr-Saimaanranta-Lr- Sl-Hki-Tkus 14 N + 23 M = 37 x 10 pv 370 pv Saksalaiset ja itävaltalaiset Lapissa 17* Tor-Roi-Kjä-Pyhätunturi- Sodankylä-Laanila-Ivalff-Inari- Roi-Kem-Tor 13 N + 21 M = 34 x 10 pv 340 pv Sveitsiläiset Lapissa 23* Tor-Roi-Kjä-Pyhätunturi- Sodankylä-Laanila-Ivalo-Inari- Roi-Kem-Tor 10 N + 15 M = 25 x 10 pv 250 pv Saksalaiset Suomessa (GDBA) Tor-Vkt-Jns-Lr-Saimaanranta- Hki-Tku 4 N + 15 M = 19 x 17 Pv 323 pv 41 N + 74 M = pv i4.ll.i968
8 Ulkolaiset Suomessa_1968 Saimaanranta 31« saksalaisia 10 M + 16 M = 26 X 10 pv = 260 pv sveitsiläisiä 2 N + 4 M = 6 X 10 pv = 60 pv itävaltalaisia 1 N + 2 M = 3 X 10 pv = 30 pv ruotsalaisia 1 N + 1 M = 2 X 10 pv = 20 pv Lappi saksalaisia 11 N + 17 M = 28 X 10 pv pv itävaltalaisia 2 N + 4 M - 6 X 10 pv = 60 pv Lappi sveitsiläisiä 10 N + 15 M = 25 X 10 pv = 250 pv GUBA saksalaisia 4 N + 15 M = 19 x 17 pv = 323 pv pv saksalaisia sveitsiläisiä itävaltalaisia ruotsalaisia 25 N + 48 M = N + 19 M = 31 3 N + 6 M = 9 1 N + 1 M = 2 41 N + 74 j
9 M 7/6 8 Pöytäkirja RVL:n matkailujaoston kokouksesta kulkulaitosministeriössä klo Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, Ikt U Lappi ja sihteerinä sip V Ollilainen. 1 Suomalaiset ulkomailla 1968 Italian matkalle "6.""6 -_25^6" osallistui kaikkiaan 13 rautatievlrkämie5ta~5ä-~nalstä-perheenjäsenineen. Matka oli onnistunut. Ryhmän pienuudesta johtuen Italian ATC on ilmoittanut perivänsä lisämaksua yhteensä liiraa, minkä matkailujaosto päätti maksaa, sillä matkanjohtajana toimineen ins Thuren kirjallisen ilmoituk sen mukaan hän oli joutunut maksamaan käteisellä Italian ATC;lie matkan aikana liiraa eräästä automatkasta, joka tosin oli jonkun verran sovitusta ohjelmasta poikkeava eli pitempi, mutta kun sanotussa maksussa on ilmoitettu olleen osansa myös matkaryhmämme pienuudella, matkailujaosto päätti lähettää matkanjohtajan kirjallisen selvityksen laskuineen Italian ATC:lie vielä tarkistusta varten. Vasta tämän jälkeen suoritetaan maksut. Itävallan matkalle on ilmoittautunut neljä henkilöä7 3 5iIIe~suörit5tään tarvittavat varaukset ja toimitetaan heistä tiedot tämän yhteispohjoismaisen matkan järjestäjälle Ruotsin ATC;lie. Vestlandetin vuonot matkalle Norjaan osallistuu Su3mestä Eaksi~Eenkiloä7 RnuSshövedln-lepokotiin Tanskaan ^1968 lähtee 10 rautatiälaxs te-vru7n-nälkintomätf:älle7 Varsovan 1 Kräkovan - Zakopanen matkalle osallistuu 5uömistä~yKsi~Ein]<iIo. " B 3 orkl iden in~iy ys mätkii li ~ii~ tullut ilmoittautumisia. 2 Ulkolaiset Suomessa 1968 äxmää5rännän""mitkille'"3l on saapunut 26 saksalaista_, kuusi sveitsiläistä ja kolme itävaltalaista eli kaikkiään-35 rautatielaista pirheenjäsininien^ hiidän~3 Sukissaan Itävallan rautatiehallituksen eläkkeelle siirtynyt pääjohtaja toht prof hcvineuvcs Maximilian Schantl. Ryhmä viihtyy hyvin Suomessa. Rautatiehallitus, VRU ja VRHH ovat matkailujaoston lisäksi huomanneet toht Schantlin vierailun. - Vuokatin - Helsingin yhteispohjoismaiselle matkalle ei saatu osanottajia! -_ltäliäläisit-övät öiruuttäniet~suunnitellun matkansa Tanskaan, RuotsIIn Jä~Su5meen. - Tsekit eivät saapuneet Suomen matkalle. 3 Pöhj oismainen matkailukokous pidetään Norjan rautatieläisten uudessa lomahotellissa Raphamissa ja matkailuj aosto päätti, että. tähän kokoukseen matkustaa lkt U Lappi selvittämään sen, että vastaisuudessa RVL:n matkailujaosto ei ole enää hoitamassa pohjoismaisia yhteismatkoja Suomen osalta. Tilityskysymykset selvitetään myös loppuun. Matkailuj aoston sihteeri osallistuu kokoukseen, mikäli hän on samoihin aikoihin Oslossa virkamatkalla. 4 Suomen matkailuorganisaation asemasta annetaan FIATC:n pääsihteerille ne tiedot, jotka perustuvat Otaniemen kokouksessa tehtyihin päätöksiin, eli että matkailujaoston jäsenten lukumäärä on kolme, että yksi henkilö RVL:n toimistossa oman_toimensa ohella hoitaa myös matkailuasioita, että matkailujaosto ei maksa viimeksi sanotun henkilön palkkaa enempää kuin rautatielaitoskaan ja että eläkkeellä olevat rautatieläiset eivät liioin työskentele palkkaa vastaan rautatieläismatkailun tehtävissä.
10 _ 9 _ 5 Ulkolaiset Suomessa 1969 Jotta ulkolaisten tuloa Suomeen ei katkaistaisi RVL:n matkailujaoston lonetettua toimintansa matkailujaosto päätti ilmoittaa saapuneen kirjeen johdosta Sveitsin, Saksan ja Itävallan ATC:lie ensi kesän Lanin matkan n:o 31 G/69 Tor-Kem-Roi-Pyhätunturi-Pelkosenniemi-ySodankyiä-Laanila-Ivalo-Inari-Roi-Tpe-Hl-Hki-Tkus aj ankohdaksi sekä ,1969 ja hinnaksi 370 mk/ hengeltä henkilön ja 400 mk/hengeltä henkilön ryhmän osalta. Saimaanrannan matkan n:o 22 a/69 ajaksi päätettiin ilmoittaa ,1969 ja hinnaksi 290 mk hengeltä; ryhmän suuruus henkilöä. Matkailujaosto jättää matkojen hoitamisen toivottavasti pikaisesti perustettavalle rautatieläisten uudelle matkailujärjestölle. 6 Ilmoitusasioita TT Ruotsin ATC on lähettänyt ennakkotietoja matkoista. 2. Rautatieläisten Lomaliitto on ilmoittanut RVL:n matkailujaostolle, ettei se katso voivansa ottaa hoitaakseen vastaisuudessa rautatieläisten kansainvälistä matkailua. 3. M Hadjiioannou Kreikasta on ilmoittanut haluavansa järjestää ensi vuonnakin kansainvälisen Kreikan matkan. 4. Jugoslavian ja Espanjan ATC ovat lähettäneet matkaohjelmiaan. 5. Puolan ATC on ilmoittanut pankikseen NSP III Oddziak Warszawa TURYSTA. Kokous päättyi klo Pöytäkirj an vakuudeks i : Wäinö Häkkinen Yrjö Ollilainen
11 M 6/68 Pövtäkirja RVL:n matkailuaaoston kokouksesta kulkulaitosministeriössä klo Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, lkt U Lappi ja sihteerinä sip Y Ollilainen. Kokoukseen osallistui lisäksi tr E Sipilä. 1 S FIATC:n X"TI vuosikongressi Suomessa Rautatieläisten matkaltu'j är jestojen kansainvälisen liiton (Federation Internationale des Associations Tcuristiques des Cheminots = FIATC) 22. vuosikongressi pidettiin välisenä aikana Suomessa. Majoitus tapahtui Otaniemen kesähotellissa, kokoukset pidettiin Dipolissa ja retkeilyjä Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Markus Petrig Sveitsistä ja sihteerinä pääsihteeri Jean Dupuis Ranskasta. Kokouksessa olivat mukana Itävalta, Belgia, Espanja, Tanska, Suomi, Ranska, Englanti, Hollanti, Saksa, Irlanti, Italia, Luxemburg, Norja Portugal, Ruotsi, Sveitsi, Puola ja Jugoslavia eli 18 FIATC:n jäsenmaasta yhteensä 90 osanottajaa. Vain Kreikka ja Tsekkoslovakia olivat jääneet saapumatta kokoukseen. Vuosikongressin juhlava avajaistilaisuus oli Dipolin Teatterisalissa toistasatapäisen vierasjoukon läsnäollessa. Avajaispuheen piti RVL:n matkailujaoston puheenjohtaja hallitusneuvos Wäinö Häkkinen, tervehdyksiä esittivät kulkulaitosministerin estyneenä ollessa kansliapäällikkö Klaus Häkkänen, pääjohtaja Esko Rekola, vapaa-ajan järjestöjen yhteisen tervehdyksen johtaja Viljo Miettinen ja ammattijärjestöjen tervehdyksen sihteeri Unto Keijonen. Sosiaalipäällikkö Yrjö Ollilainen esitteli puhujat. Helsingin Rautatieläisten Soittokunta esitti musiikkia asemapäällikkö Eino Rekolan jehdalla ja yleiskokous alkoi Markus Petrigin avaamana. Kokouksen työjärjestykseen tehtiin Suomen esityksestä sellainen muutos, että viimeisessä yleiskokouksessa kuultiin johtaja Reino Auvisen esitelmä VR:n nykytilasta ja sen harjoittamasta henkilökunta- ja sosiaalipolitiikasta matkailuesitelmän sijasta, joka korvattiin 4.6. järjestetyllä matkailuillalla. St Raphaelissa Ranskassa 2.3,1968 pidetyn presidiumin samoinkuin Basko Poljessa pidetyn yleiskokouksen pöytäkirjat hyväksyttiin pienin tarkistuksin. Tämän jälkeen kuultiin jokaisen maan selvitys viime vuoden toiminnastaan ja muusta ajankohtaisesta ATC:n toiminnasta. Vuoden tutkimusaiheena oli ne uudet toimintamuodot, mihin eri maiden ATC ovat ryhtyneet sen mielipidetutkimuksen tulosten johdosta, joka pantiin toimeen kahtena edellisenä toimintakautena. Niistä pääsihteeri oli laatinut yhteenvedon. Rautatieläisten perhelomailu on vleistymässä, automatkailu kasvaa, yksilölliseen lomanviettoon kiinnitetään huomiota, mutta myös ryhmämatkat ovat suosiossa. Muitakin kulkuneuvoja kuin junaa käytetään enenevässä määrin. Toimintakertomukseen tehtiin erinäisiä tarkistuksia; Suomen esityksestä laaditaan vastaisuudessa lomake, millä toimintakertomukseen saadaan tietoja mm ATC:n käyttämästä pankista tilinumeroineen. Ryhmämatkoja oli järjestetty 1967 ATC n toimesta kunkin kotimassaa kaikkiaan (vuonna 1966 vastaavasti 4.854), niille osallistui rautatieläistä perheenjäsenineen ( ) ja matkapäiviä kertyi ( ). ATC:n välityksellä tehtiin 258 ulkomaista matkaa (222), niillä oli osanottajaa ^(5010) ja matkapäiviä (47.480). Sellaisiin maihin, jossa ei ole ATC:ta Turkki, Libanon, Israel, Unkari, Islanti, Andorra, Vähä-Aasia, Neuvostoliitto, Bulgaria, Tunisia, Romania, Lähi-Itä, Iran, Algeria, Canada, USA, Jaava), tehtiin 106 matkaa (77), osanottajia (1.843) ja matkapäiviä (21,127).
12 2 Sitäpaitsi järjestettiin yli 700 matkaa ulkomaille ilman siellä olevan ATC:n myötävaikutusta ja niille matkoille osallistui noin henkilöä, matkapäiviä noin Yksityisiä matkoja järjestettiin kotimaassa ulkopuolisissa majoituspaikoissa rautatieläiselle (914), oleskelupäiviä (10.662). Ulkomaille järjestettiin oleskelu yksityiselle rautatieläiselle nerheenjäsenineen (3.139) ja oleskelu-päiviä kertyi (39,948). Vastaavasti yksityisille rautatieläisille järjestettiin ulkomaisia matkoja ilman asianomaisessa maassa olevan ATC:n myötävaikutusta henkilölle (14.757) ja lomapäiviä kertyi 162,800 (192,161). Edellä sanottuihin ei-atc maihin järjestettiin 145 rautatieläiselle yksityismatkat (115) ja oleskelupäiviä kertyi 2,063 (2,138). Tilikertomuksen yhteydessä kiinnitettiin huomiota siihen, että kaksi maata ei ole suorittanut jäsenmaksujaan, mikä tulee merkitsemään sitä, että niillä ei ole äänivaltaa. Käännöstöiden kustannus ten vähentämiseksi pääsihteeritössä Sveitsi lupasi tutkia mahdollisuuksia asiakirjojen kääntämisestä (ranskasta saksaksi ja päinvastoin). Jäsenmaksu pysytettiin samansuuruisena jokaiselta jäsenmaalta eli 200 Rfr. Eri maiden toimintaa ja toimintaedellytyksiä koskevissa selvityksissä eri maat olivat käsittäneet kysymykset eri tavein, joten samalla aaltopituudella olevan yhteenvedon laatiminen oli vaikeaa. Tästä syystä päädyttiin siihen, että pääsihteeri laatii uuden kyselyn - kyllähän jo nyt kävi varsin hyvin selville ne erilaiset järjestelmät, joissa mm rautatiehallinnot ovat eri tavoin mukana. Rautatieläiskunnan käytössä olevista lepokodeista oli jokainen maa antanut selvityksensä, mitä täydennetään Suomen ja Ranskan antaman taulukko-ilmoituksen mukaisesti. Edellä olevia kysymyksiä oli valmisteltu yleisessä jaostossa jossa hallitusneuvos Häkkinen edusti matkailujaostoa. Teknillisessä jaostossa olivat edustajinamme slp Yrjö öllilainen ja Ikt Uolevi Lappi, ja siellä käsiteltiin ryhmä- ja yksittäismatkojen hintojen yhdenmukaistamista, samoin olisi pyrittävä siihen, että ryhmämatkan hintaan olisi sisällytetty kaikki menot - eri nähtävyys paikkojen sisäänpääsymaksut aina palvelurahoja myöten; vain pöytäjuomat maksaa jokainen itse niinkuin tähänkin asti. Kansainväliset ja mahdollisuuksien mukaan yksittäisnatkaohjelmat olisi julkaistava eri maissa ATC julkaisuissa. ATC matkoilla on huoneet varattava säällisistä ja siisteistä hotelleista ja vain erikoissopimuksen perusteella tulee kysymykseen 1 lk tai loistoluokan hotellit. Seuraavat FIAiTC:n matkat järjestetään 1. Romantische Strasse ja Frankenland 2. Sveitsin järvet ja alpit Kansainväliset matkat ovat seuraavat:. 1. Dessin ja Graubänden Sveitsissä Atlannin rannikko Ranskassa 30,6-3. Kiertomatka Irlannissa Lomanvietto Ruotsissa ja Tanskassa 5. Länsi-Berlin Luxemburg vuonna 1969: , FIATC:n presidentiksi valittiin suosionce-oituks in edelleen Markus Petrig ja sihteeriksi Jean Dupuis. Presidiumiin edelleen Ranska ja Saksa - muut maat ovat Belgia, Italia, Itävalta ja Ruotsi. Tilintarkastajat ovat entiset eli Merja ja Puola, varalla. Tanska ja Belgia. Ensi vuoden tutkimusaiheeksi otettiin nuorisomatkailun selvittäminen ja vuonna 1969 pidetään FIATCsn 23 kongressi Belgiassa Liegessä kesäkuun alussa.
13 3 Valtioneuvosto sekä Tampereen ia Hämeenlinnan kaupungit järjestivät kongressin osanottajille vastaanotot, v r, Siipipyörä Oy, Helsingin kaupunki, Tampereen kaupunki, Oy Lungnvist, W.G. Ab, Finnair, Pohjolan Liikenne Oy, Hämeenlinnan kaupunki, HOP, Postisäästöpankki, Finnlines, Oy Vendito Ab, Rautateiden Urheilun Tuki-säätiö, Matkaravinto Oy, Eurooppalainen, Suomen Höyrylaiva Oy, St Henrik's Market, Ruotsin laivat ja Suomen Matkailuliitto antoivat arvokasta apuaan kongressin järjestäjille edellä sanottujen lisäksi 5!yleismieheller tr Erkki Sipilälle, talouspäällikölle lkt Uolevi Lapille, kongressitoimiston päällikölle krj Kerttu Katavalle, kuljetuspäällikölle yleissihteeri Kalervo Matikaiselle, protokollapäällikölle pääsihteeri Reino Havunnalle, turistien päällikölle toimistosihteeri Eila Ollilaiselle ja muulle toimistoväelle krj Helvi Siekkiselle, krj Alisa Aholle ja neiti Pirkko Martimolle. Matkailuillan ja matkailunäyttelyn järjestämisestä ja onnistumisesta kiitos mainospäällikkö Igor Ahvenlahdelle, tiedotustoimesta toim Erkki Puntarille, lkt Jouko Kasteelle ja krj L Riihimäelle, kielien kääntämisestä lkt Niilo Narvalalle ja Tampereen opastamisesta osaltaan krj Elli Peuralle, Rautateiden Orkesterille kmr Heikki Aron johdolla samoinkuin Helsingin Rautatieläistanhuajille kond Kosti Salmen johdolla.. FIATCtn XXII kongressi Suomessa onnistui. Matkailujaosto päätti järjestää oäivällistilaisuuden ravintola Victoriassa Helsingissä 11, klo niille henkilöille, jotka joutuivat kantamaan helteen kongressin käytännöllisestä järjestämisestä ja luovuttaa heille saman muistolahjan, joka annettiin kongressin osanottajille. Kaikille niille yhteisöille, kunnille, virnaomaisille, liikelaitoksille ym, jotka tukivat kongressin onnistumista, lähetetään kiitoskirje, - Eri maiden ATC kiitoskirjeitä saapuu. Kongressitoimikunta oli kokoontunut 32.5, 27.5, 28,5, 29.5 ja 1,6.68. Selvitys kongressin taloudesta saadaan selville vasta sitten, kun arpajaisten, jotka pidetään kuluvan vuoden loppupuolella, tuotto on selvillä. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi; Wäinö Häkkinen Yrjö Ollilainen
14 M 5/68 Pöytäkirja RVL:n matkailujaoston kokouk sesta kulkulaitosministeriössä klo Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, lkt U Lappi ja sihteerinä sip Y Ollilainen. Kokouksessa oli lisäksi läsnä tr E Sipilä. 1 FIATC:n XXII vuosikongressi Helsingissä Matkailujaosto' vahvisti kongressltoimikunnan suorittamat toimen piteet kokouksen järjestämiseksi ja totesi, että - kokoukseen osallistuu 44- virallista ulkolaista edustajaa, näiden 18 perheenjäsentä ja 25 ulkolaista turistia eli kaikkiaan 87 uiko laista, - että kulkulaitosministeri Paavo Aitio, pääjohtaja Esko Rekola, VRU:n puheenjohtaja Viljo Miettinen ja SRL:n sihteeri Unto Keijonen esittävät avajaistilaisuudessa tervehdykset, - että Sveitsin ATC:n edustajiksi on valittu ranskan ja saksan kieliset edustajat, jotka toimivat samalla yleiskokouksen ja jaostokokousten tulkkeina - tästä on sovittu Sveitsin ATC:n presidentin kanssa - ja heiltä peritään vai.n puolet virallisilta edustajilta kannettavasta osanottomaksusta; muuta korvausta heille ei suoriteta, - että FIATCm presidentiltä vaimoineen ei peritä osanottomaksua vallitsevan käytännön mukaisesti, - että kokousjärjestelyt ovat suoritetut. Matkailujaosto vahvisti lopullisen organisaation kongressin hoitamiseksi * - puheenjohtajana Häkkinen - sihteerinä Ollilainen - yleisjärjestelyt Sipilä - talous Lappi: taloussuunnitelmat, taloudellisuuden valvonta, osanottomaksujen kerääminen - kuljetukset Matikainen, autojen tilausten varmistaminen - kokousten järjestely Havunta; istumajärjestvkset, vieraitten vastaanotto, ruokailut - toimisto krj Kerttu Katava Lh: yleiset toimistoasiat, tiedontanto palvelu, paikkalippujen jne varaaminen, neiti Pirkko Martimo apuna, konekirjcitustyöt krj Alisa Aho - tiedotus toim. E Puntari - koristelu mainospääll I Ahvenlahti - turistit rouva Eila Ollilainen. RVL:n toimihenkilöt on ilmoitettu olevan kongressin käytettävänä koko ajan. RVLsn toimisto hoitaa nostitukset jne. Matkailujaosto kehoitti Ollilaisen, Lanin, Sipilän ja rouva Katavan olemaan Otaniemessä koko kongressin ajan. Kongressilahjat on tilattu Riihimäen Lasi Oy:stä. Matkailujaosto vahvisti kutsuttavien luettelon eri tilaisuuksiin ja päätti, että RVL:n matkailujaoston virallisin^ kokousedustajina kongressissa ovat Häkkinen, Ollilainenja Lapni. Kongressitoimikunta on pitänyt kokouksiaan 1.4, 5.4, 17.4, 22.4, 30.4, 3.5, 8.5, 13.5, 16.5, ? Hollannin matkalle , osallistui Suomesta kaksi henkilöä. 3 S Ulkolaiset Suomessa 1968 Ruotsalaisille päätettiin ilmoittaa, että - Lapin mätään n:ö 31 F/68 hinta on 320 mk hengen ja 350 mk hengen ryhmässä henkilöltä,
15 2 - Saimaanrannan matkan n;o 22 a/68 hinta 270 mk hengen ryhmässä henkilöltä, ja - Finland runt n;o 50/68 hinta on 265 mk hengeltä hengen ryhmässä Saksalaisia ja itävaltalaisia saapuu Lapin matkalle n;o 31 F/68 l775_-_26757i063 kalkfclian'ss henkilöä, joista saksalaisia on 28 ja itävaltalaisia 6. Sveitsiläisiä saapuu Lapin matkalle n;o 31 F/ kilkkxään-?5~henkilöä. Saksalaisia GDBAtn nuoria rautatievirkamiehiä saapuu Suomen mätjcäiie_ls.5--_14.7.i553~kaik Iä5.n"T9. 4 Välimeren ja Atlantin risteilylle 1967 osallistuneet kaksi henkilöä ovat senjälkeen, kun heille oli lähetetty jäljennös Helsingin kaunungin raastuvanoikeudelle osoitetusta haasteesta, suorittaneet matkailujnostolle toinen 72 mk janoinen 70 mk. Matkailujaosto päätti, ettei asia tämän jälkeen anna aihetta enempi! toimenpiteisiin. 5 S Ilmoitusasioita X. Matkoille Ä Tennisviikko Hällevikissä ja 0 Lomamatka öresundiin ei ole saatu suomalaisia osanottajia, 2. Matkailujaoston sihteeri on neuvotellut Pariisissa välisenä aikana FIATC;n pääsihteerin sekä M Lhoirin ja Mile Emondin kanssa FIATC:n XXII kongressista. _ ^ ^ 3. Saksan ATC on ilmoittanut kansainvälisistä matkoista Romantik ja Berlin , Luxemburgin ATC on ilmoittanut kansainvälisen matkansa ilmoittautumisajöistä. 5. Saksan ATC;n monivuotinen yhdysmies Schweickart Ausburgista on ilmoittanut jättävänsä matkailutehtävät siirryttyään toiseen virkaan, ja hänen tilalleen tulee Siegfried Waibl. 6. Ruotsin ATC on lähettänyt ennakkotietoja matkoille ilmoittautuneista. 7. Italian ATC on lähettänyt laajan painotuotteen vuoden 1968 matkoista. 8. Kirjuri Kerttu Katava Lahdesta täytti vuosia ja johtaja A H Miettinen - oli aikanaan matkailuasiamiehemme SI vuotta, joita matkailujaosto on onnitellut ja saanut kiitokset. 9. Aulangcn johtaja rouva Palmunen jättää pitkäaikaisen tehtävänsä tämän kuun lopussa ja matkailujaosto osoittaa hänelle kiitollisuuttaan FIATCm kongressin vierailun yhteydessä Aulangolla luovuttaen hänelle kongressilahjan. 10. Ulkomaan matkalaisilta perittävä laiturivero 10 mk lisätään tarvittaessa matkojemme hintaan. Kokous näättyi klo 12.30, Pöytäkirjan vakuudeksi; Wäinö Häkkinen Yrjö Ollilainen
16 Pöytäkirja RVL-n matkailujaoston kokouksesta kulkulaitosministeriössä klo Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, lkt U Lappi ja sihteerinä sip Y Ollilainen. Tr E Sipilä osallistui kutsuttuna kokoukseen. 1 FIATC:n XXII vuosikongressi Helsingissä Matkailujaosto päätti kongressit o imikunn an esityksestä, että - yleisohjelmaa FIATC XXII 1968 Painetaan 300 kpl ja vahvisti samalla siihen otettavien ilmoitusten hinnat 300 mk mk^ sivulta. Samalla, päätettiin kääntyä erinäisten liikenne-, liike-, matkailutoimintaa jne harjoittavien yritysten samoinkuin Helsingin Tampereen ja Hämeenlinnan kaupunkien nuoleen. Ilmoitushankinnan hoitaa suurimmalta osalta matkailujaoston puheenjohtaja, - yksityiskohtaista Päiväohjelmaa - koko A 6 - painetaan ranskan, saksan ja englannin kielellä yhteensä 200 kpl, - osoitelappuja matkatavaroita varten painetaan 200 kpl, - kutsukortteja painatetaan: - yleiskokouksen avajaisiin klo 1*4,30 - sitä edeltävälle lounaalle 3, klo lounaalle Tampereella klo valtioneuvoston vastaanottoa varten & klo 11,45 - lopettajaisillallisille Helsingissä klo osanottajamaiden liput pidetään saloissa Dipolin edessä, - osanottajille jaetaan salkut, joissa on kirjoitus- ja muistiinpanovälineitä, rautatie- ja matkailumainoksia, postikortteja postimerkkeineen ja ennen kaikkea kokousohjelmat nimiluetteloineen, tervetulotoivotuksineen ja kutsukortteineen, - saapuvat naisvieraat kukitetaan, - lahjaesineiksi etsitään sopivaa suomalaista taidelasia, ja että - Pohjolan Liikenteelle osoitetaan kirjelmä autokuljetusten hoitamisesta Kongressitoimikunta on kokoontunut 27.2, *4.3, 13.3, 18,3 ja Tilauslento FIATC:n XXII vuosikongressiin näyttää neruutuvan Saksan ATC:n llmoituks'en mukaan, sillä eri maiden ATC eivät ole osoittaneet sitä kohtaan riittävää mielenkiintoa. Samoin Saksan ATC on ilmoittanut, ettei se voi ottaa vastaan suomalaista matkaryhmää Frankfurt/M:iin 2-7.6,1968 välisenä aikana vallitsevan hotellipulan vuoksi. 3 Tsekkoslovakia matka , päätettiin "peruuttaa osanottajien puutteessa ja ilmoittaa siitä asianomaisille. *4 Tsekit Suomessa matka toteutetaan ja matkailujaosto päätti vahvistaa sen hinnaksi 355 mk hengeltä edellyttäen hengen ryhmää. Täten siis luovutaan vastavuoroisuudesta, mikä ilmoitetaan toht Richterille Prahaan. 5 Ilmoitusasioita 1. Vuoden 1968 ulkomaan matkoista on sihteeri antanut kirjoituksen Rautatiet-lehteen Rautatievirkamies-lehdessä on krj Kerttu Katavan kirjoitus matkasta Tsekkoslovakiaan 20 vuotta sitten. 3. FIATC:n pääsihteeri on lähettänyt FIP:n (Euroopan rautateiden vapaalippuyhteisö) kirjeen vapaalipuista tiedoksi, minkä mukaisesti FIATC:n vuosikokoukseen matkustaville kahdelle viralliselle _ed usta j alle ja näiden aviovaimoille saadaan ylimääräiset kansainväliset vapaaliput, mutta muihin FIATC:n tilaisuuksiin ylimääräisiä vapaalippuja ei myönnetä.
17 2 4. FIATC n pääsihteeri pyytää, esityksiä kansainvälisistä ja FIATCjn matkoista vuonna 1961 ennen Ruotsin ATC on lähettänyt ennakkotietoja ilmoittautumisista tämän vuoden yhteisille matkoille. 6. FIATC:n pääsihteeriä J. Pupuista on onniteltu hänen saamansa ranskalaisen kunniamerkin johdosta. 7. Espanjan ATC on lähettänyt matkaohjelmiaan vuodeksi 1968, ja Ranskan, Portugalin ja Sveitsin ATC lehtiään tiedoksi. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi: T'7ä.inö Häkkinen Yrjö 01lilainen
18 Pöytäkirja RVL:n matkailujaoston kokouksesta kulkulaitosministeriössä klo M 3/68 Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen. lkt U Lappi ja sihteerinä sip Y Öllilainen. 1 5 Ulkomaan matkat Turkin Kreikan_-_Italian matkalle oli saatu vain kolme ilmoittautumistä _mis tä_syysts~mätp:ä päätettiin peruuttaa Hollannin matkan osalta ilmoitetaan Norjaan, ettemme vielä ole sääniet ilmoittautumisia. 2 Ulkomaalaiset Suomessa 1 68 GDBA on ilmoittanut hyväksyneensä Suomen matkan ohjelman saksalaisille nuorille virkamiehille Tor-01-Vkt-Jns-Lr- Saimaanranta-Lr-Hki-Tkus. mutta pyytänyt yhden päivän pidennystä Saimaanrannan oleskeluun. Matkailujaosto päätti ilmoittaa tästä aiheutuvan hinnan tarkistuksen ja tehdä tarvittavat palkkavaraukset. Italialaiset suunnittelevat Suomen matkaa välisenä äikäna~fkus~tpe-jy-laivalla Lh-Hki-Tkus. Matkailujaosto päätti hyväksyä matkan ja ilmoittaa sille hinnan 290 mk edellyttäen 20 hengen ryhmää. Ilmoittautuminen tulee tapahtua nimiluetteloineen mennessä. 3 Välimeren ja Atlantin risteily 1967 Koska eräät matkalaiset eivät olleet vieläkään suorittaneet devalvaation aiheuttamaa hinnan korotusta ä 200 mk, matkailujaosto päätti kehoittaa asianomaisia suorittamaan maksun mennessä, minkä jälkeen harkitaan toimenpiteitä sen saamiseksi oikeudenkäyntiteitse. Sveitsin ATC on ilmoittanut, että ko matkan osalta tullaan palauttamaan a 20 Sfr, koska erästä ohjelmaan sisältynyttä retkeilyä ei oltu tehty, ia matkailujaosto päätti, että tämä palautus jätetään matkailujnostolle sen tästä ja edellisestä Välimeren risteilyn peruuttamisesta aiheutuneiden kustannusten osakorvaukseksi. 4 Ilmoitusasioita 1. Sveitsin ATC on antanut tarkemman ohjelman Välimeren risteilystä Saksan ATC;n pyynnön mukaisesti on tilattu laivapaikat Tkus-Tukhclma Saimaanrannan 30 matkalaiselle. 3. Ruotsin ATC on lähettänyt ennakkotietoja vuoden 1968 matkoista 4. Rautatie virkamies- ja P.autatiet-lehdissä on ollut matkailmoituksia. 5. Belgian,Ranskan,Saksan ja Puolan ATC ovat ilmoittaneet tarkemmin vuoden 1968 matkoista, jotka sisältyvät myös meidän ohjelmiimme. 6. M Albane Venetsiasta on tuonut Italian ATC:n kuulumisia ja tietoja heidän matkasuunnitelmistaan Irlannin ATC:n presidenttinä toimii M Vincent Hoey ja varapresidenttinä M Giggin. 8. Portugalin ja Ranskan ATC ovat lähettäneet lehtiään. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi: Wäinö Häkkinen Yrjö Öllilainen
19 M 2/68 Pöytäkirja F.VL;n matkailujaoston kokouksesta kulkulaitosministeriössä klo o Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, lkt U Lappi ja sihteerinä sip Y Ollilainen. Tr E Sipilä osallistui kutsuttuna kokoukseen. 1 FIATC;n XXII vuosikongressi Helsingissä Matkaxluj"aosto päätti»kengressitoxmxkunnan esityksestä, että kokous järjestetään seuraavan 3>-leisohjelman mukaisesti: Sunnuntai Iltapäivällä tulo Helsinkiin Majoittuminen hotelli Otaniemeen Presidiumin kokous Illallinen Ilta vanaa Maanantai Aamiainen hotellissa Aamupäivällä tutustuminen kaununkiin ja mahdollisuus osallistua jumalanpalveluksiin eri kirkoissa Lounas Iltapäivällä yleiskokous alkaa Daameille ja turisteille kiertoajelu ja mahdollisuus saunomiseen Illallinen Iltaohjelmaa Tiistai Aarni a i n en hote11is s a Aamupäivällä jaostojen kokouksia Daameille ja turisteille kiertoajelu Lounas Iltapäivällä jaostojen kokoukset jatkuvat Daameille ja turisteille tutustumiskäynti taideteolliseen tehtaaseen Illallinen Iltaohjelmaa Keskiviikko Aamiainen hotellissa Aamulla lähtö kokopäivän kestävälle retkeilylle junalla-laivallaautolla: Helsinki-Tampere-Hämeenlinna-Helsinki, Lounas Tampereella, illallinen Hämeenlinnassa Paluu Helsinkiin puolen yön aikaan Torstai Aamiainen hotellissa Aamupäivällä Helsinkiin tutustumista Lounas Iltapäivällä yleiskokouksen päättäminen Päättäj äisillalliset Perjantai Aamiainen "hotel li s"s a Aamupäivällä lähtö paluumatkalle Majoitus ja kokoukset Otaniemessä, vajaan 10 km Helsingin keskustasta, säännöllinen linja-au.tovhteys Otaniemi-Helsinki-Otaniemi, 15 min. väliajoin. Matkailujaosto päätti lisäksi seuraavaa: - hinta edustajilta (3 virallista) 160 mk ja turisteilta 220 mk, mikä käsittää täyden ylläpidon (ilman juomia) Lahden hengen huoneissa kaikkine ohjelmassa mainittuine retkineen, kuljetuksineen jne (ensimmäinen palvelumme 2.6. illallinen, tarvittaessa ja lounas, ja viimeinen 7.6 aamukahvi hotellissa kuljetuksineen asemalle
20 2 - vapaaliput tilataan FIP:n säännösten mukaisesti Turun satama (Tornio) - Helsinki ja takaisin; 50 % alennusliput FIP;n määräysten mukaan. - Retkeilypäivinä 5.6. matkalle Helsinki - Tampere - Helsinki ei tarvita junalinpua - viisumeja Suomeen ei tarvita; Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevat tarvitsevat voimassa olevan massin - tavanmukaiset ilmoittautumiset (nimet, tulo- ja lähtöaika, kulkuväline, majoitustilaus) osoitteella Rautatievirkamiesliiton matkailujaosto (ATC Finlandaise) osoite Kaisaniemenkatu 10, Helsinki 10 huhtikuun 15 päivään mennessä. Sähkeosoite Rautvir Helsinki, puhelin Helsinki FIATC:n pääsihteerille toimitetaan vielä seuraavat lisätiedot* - majoitus hotelli Otaniemessä, saunamahdollisuus - kaikki kokoukset pidetään Dipolissa I helluntaipäivä sunnuntai on tyypillinen tulopäivä, jolloin sopivana aikana pidetään presidiumin kokous; kokoukseen saapujat ovat muuten vapaat II helluntaipäivä maanantai: aamupäivällä kokouksen osanottajat tuodaan yhteiskuljetuksella Helsinkiin, jossa esim roomalaiskatolisille ranskan kielinen messu, samoin kirkossa käyntimahdollisuus evank luterilaisille ja anglikaaneille; lounas Helsingissä; yleiskokouksen avajaisissa musiikkiohjelmaa ja tavanmukaiset valtiovallan, rautatiehallituksen ym tervehdykset; yleiskokous pääsee hyvään käyntiin»illalla jotain ajanvieteohjelmaa - *4.6. tiistai tyypillinen työpäivä, jolloin aamu- ja iltapäivällä jaostot työskentelevät ja saanevat työnsä suurin piirtein valmiiksikin; illalla matkailun, keveän ohjelman, mahd. tanssinkin merkeissä yhdessä oloa - keskiviikko 5.6. retkeilypäivä: junalla Tampereelle, kaupunkiin tutustuminen, lounas, vesibussi - osa Suomen Hopealinjaa Hämeenlinnaan, Sibeliuksen kaupunkiin, Aulanko kansallisouistoineen, illallinen; valoisassa kesäyössä busseilla Helsinkiin torstaina aamupäivällä koko kongressin väki tutustuu Helsingin nähtävyyksiin ja iltapäivällä Päätetään yleiskokouksessa loput asioista; illalla tavanmukainen loprubanketti perjantai tyypillinen lähtöpäivä, jolloin aamupäivällä on vielä mahdollisuus ostoksiin Helsingin tavarataloissa - on syytä painottaa, että kyseessä on varsin tavanmukaisissa puitteissa järjestettävä FIATC?n vuosikokous - tyypillinen pienen maan järjestämä melko vaatimaton kokous yhdessä oloineen. - Matkailujaoston sihteeri saapuu Pariisiin Ulfin 6 jaoston työryhmien kokoukseen 2 - * } jossa hän saattaa tarvittaessa informoida vielä M Dupuis^tä, jos se osoittautuu tarpeelliseksi - Kongressitoimikunta on pitänyt kokouksiaan 22.1, 5.2 ja Tilauslento FIATCin XXII vuosikongressiin Helsinkiin Edellisessä" yleiskokouksessa oli keskusteltu siitä mahdollisuudesta, että Helsingin kokoukseen saapuvat tilaisivat lentokuljetuksen esim Frankfurt/M;sta Helsinkiin ja takaisin, ja tämä tehtävä oli jäänyt pääsihteerin ja lähinnä Saksan ATC:n valmisteltavaksi. Matkailujaosto päätti toimittaa Finnairin tarjouksen Pariisiin pääsihteerille, ja siitä tiedon FIATC:n presidentille M Petrigille Berniin samoinkuin Saksan ATC:n presidentille Frankfurtiin. Samalla matkailuj aos to tutkia mahdollisuuksia lähettää suomalainen rautatieläisryhmä oaluukoneella Helsingistä Frankfurtiin, tiedustella sieltä ohjelmaa, ja paluukoneella taas lento Helsinkiin. Matka tapahtuisi ja siihen voisi osallistua esim RVLon, SRL?n, SVML:n ja PAL *n jäsenkuntaa.
21 3 3 FIATCrn presidiumin kokous St-Ranhaelissa Ranskassa Välimeren rannalla pidetään 2 ~ ja RVL:n matkailujaosto en saanut kutsun saapua selvittämään Helsingin kokouksen yksityiskohtia. Matkailujaosto päätti pyytää Ruotsin ATC:n uuheenjohtajaa Eric Enocson'ia antamaan meidän nuolestamme selvityksen Helsingin kokouksesta5 missä mielessä hänelle toimitetaan lisätietoja kokoussuunniteimistamme, esittelylehtisiä Otaniemen kesähotellista, Dipolista jne. Kokous näättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi: Wäinö Häkkinen Yrjö Ollilainen
22 Pöytäkirja RVL;n matkailujaoston kokouksesta kulkulaitosministeriössä klo Läsnä olivat puheenjohtajana hallitus neuvos W Häkkinen, lkt U Lappi ja sihteerinä sip Y Ollilainen. Tr E Sipilä osallistui kutsuttuna kokoukseen. ti 1/68 1 Vuoden 1068 matkat ulkomaille Turkin - Kreikan - Italian matkan osalta en saatu Kreikasta ja ItäIIästä_mätkäöE]elmit-]ä hinnat, mutta Turkista sensijaan ei vielä rouva Kaarina Agarman-Palmu ole vastannut. Matkailujaosto päätti, että matkaryhmämme matkustaa Ateenasta Patrakseen linja-autolla ja Patraksesta Brindisiin laivalla, koska lentoyhteys Ateena - Korfu - Brindisi on lopetettu ja koska suora lento Ateenasta Roomaan on suhteellisen kallis. Italian osalta joudutaan ohjelmaa tarkistamaan, koska tulo Brindisiin siirtyy yhdellä päivällä. Hollannin matkan, jonka järjestäjänä toimii Norjan ATC, hinta~ön-saätu7 "minkä mukaisesti sitä on korotettava seuraavasti (suluissa aikaisemmin ilmoitettu arvioitu hinta)- a) 445,- (375,-), b) 520,- (450,-), c) 580,- (510,-). Tsekkoslovakian matkan aikaa on yhteensattumien vuoksi esitetty_muutittivaksi viikkoa myöhemmäksi, minkä vuoksi matkailujaosto päätti, että matka toteutetaan välisenä aikana. Muuten hyväksytään saatu matkaohjelma, joka sisältää mm lepovaunukuljetuksen Itä-Berliinistä Prahaan ja takaisin. Italien matkaohjelma on saatu hintoineen, minkä matkailujaosto hyväksyi. Itävallan matkan ajankohta on siirtynyt muutamalla päivällä, mistä-] c>etu5n matkailujaosto päätti, että matka tehdään välisenä aikana. Myös eräiden muiden matkojen osalta matkailujaosto päätti tehdä seuraavat muutokset, koska niistä nyt on saatu tiedot asianomaisista maista; Välimeren ristelyn ajankohta ja hinta 850,- Vestländetln vuonot Norjassa: hinta 350,- Orhö.IIukiIästustä""f!äIIekindIssa Ruotsissa- hinta 170,- Vllsl määkuntaä-panskässat-hinti 400 Lcmänvlettö-öresundissä;~ajankohta ja hinta 270,- seka-ilmöittäutiämlsilki Dublin - Bray - Killarney Irlannissa; hinta 380,~ 2 FIATC-n XXIX kongressi Suomessa Matkailuj aosto keskus teli laajasti kongressin yleisohjelmasta ja sen aiheuttamista kustannuksista. Tässä vaiheessa tehdään jo tarkempi päiväohjelma kello määrineen, mutta FIATC n nääsihteerille tullaan aikanaan toimittamaan vain yleisohjelma. Osanottajien maksut määrätään sellaisiksi, että ne osaltaan peittävät kongressin menot - mukana seuraavat naiset ja turistit maksavat enemmän kuin kolme varsinaista edustajaa kustakin maasta - ja maksujen suuruutta verrataan muissa maissa kannettuihin vastaaviin kongressimaksuihin. Matkailujaosto asetti kongressitoimikunnan valmistelemaan ja aikanaan hoitamaan FIATC:n XXII vuosikokousta ja valitsi sen puheenjohtajaksi s lp Y Ollilaisen, lkt U Lapin ja tr E Sipilän sekä kehoitti sitä tekemään seuraavaan kokoukseen edellä käydyn keskustelun suuntaviivoja noudattaen tarkemman esityksen kokouksen ohjelmaksi, osanottomaksuiksi ym. Periaatteelliset ja laajakantoiset asiat ratkaistaan matkailujaostossa, mutta kongressitoimikunta valtuutettiin ryhtymään käytännöllisten ja juoksevien asioiden hoitamiseen ja tekemään niitä koskevia ratkaisuja.
23 3 Vuoden 1968 tutkimusaihe koskettelee uusien mat k ai lumuctoj en kehittämistä ottaen huomioon edellisten vuosien mukaan tuomat näkökohdat. Suomen osalta en todettu, että varsinkin perhelomanvietto eri muodoissaan vapaa-ajan lisääntyessä on meillä valtaamassa alaa: omia lomanviettopaikkoja luodaan jatkuvasti, joskaan siinä ohessa ei unohdeta matkailuakaan kotimaassa tai ulkomailla. Samalla on saatettu todeta, että ammattijärjestöjen ja rautatiehallituksen taholta edesautetaan lapsille ja nuorille järjestettävää lomanviettoa ja urheilu- sekä muut vanaa-ajan harrastusjärjestöt omalta osaltaan ovat myös järjestämässä rautatieläisille erilaisia matkailumahdollisuuksia, 4 Selvitys rautatieläisten lomakodeista Suomessa on laadittu ja k äs it tää 'pyydety t tiedot Kanervalan, Rantalinnan, Pyysalon, Paularinteen, Lepckallion ja Solgårdenin lepokodeista sekä Vuokatin ja Pyhätunturin retkeilykeskuksista. Matkailujaosto hyväksyi FIATC:n nääsihteerille lähetetyt tiedot ja päätti, että ne toimitetaan myös muihin Pohjoismaihin. 5 Ilmoitusasioita 1. Vuoden 1968 ulkomaan matkoista on lähetetty monisteet RVL:n jäsenyhdistyksille ja osastoille sekä erinäisille muille rautatieläisjärjestoille, Rautatien Joulussa 1967 olleesta ilmoituksesta otettiin 1,500 kpl ylinainos, joka on jaettu jäsenkunnalle, Rautatievirkamiehessä ja Rautatiet-lehdessä on julkaistu jatkuvasti matkailmotuksia ja artikkeleita. 2. FIATCtn pääsihteeri on lähettänyt yhteenvedon FIATC:n. FISAIC:n ja USICtn vuoden 1968 tilaisuuksista. 3. Baska Vedassa viime toukokuussa nidetyn FIATC;n presidiumin ja yleiskokouksen pöytäkirjat en saatu saksan kielisinä. 4. FIATC;n pääsihteerille on toimitettu RVLtn matkailujaoston toimintakertomus vuodelta Ruotsin ATC on lähettänyt jäljennöksen esityksestään vuoden 1968 tutkimusaiheeseen. 6. Ranskan ATC:n kanssa on vahvistettu tiliasema per 31.12,1967, 7. Italian ATC on lähettänyt esittelylehtisiä Ponzan saarella sijaitsevasta lomakylästä ;,Lido di Frontone,!. 8. Ruotsin ja Norjan ATC;n yhteinen matkojen esittely vuodelle 1968, joka sisältää myös RVL;n matkailujaoston ulkomaan matkat, on saatu. 9. Sveitsin, Portugalin ja Ranskan ATC ovat lähettäneet lehtiään ja matkaohjelmiaan. 10. KOPtn kuukausikatsauksessa 12/67 on mielenkiintoinen kirjoitus matkailuelinkeinon kehittymismahdollisuuksista. 11. RVLtn matkailujaste on saanut FIATCtn pääsihteeriltä ja 16 jäsenmaalta samoinkuin matkailuasiamiehiitään joulun ja uuden vuoden tervehdyksiä. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi Wäinö Häkkinen Yrjö Ollilainen
24 RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO Kirj astovaliokunta III/6 8 Pöytäkirja RV L :n kirjastovaliokunnan kokouksesta, mikä pidettiin Helsingissä RVL:n kirjastossa lokakuun 23 päivänä in68 klo Läsnä olivat T E Toivanen puheenjohtajana sekä jäseninä Hilkka Väyrynen, Lea Peltola, Raija Iltola sekä Kaarina Salminen, joka toimi sihteerinä. 1 Avaus ja järjestäytyminen Kxrj astovaliokunnan puheenj ohtai a T E Toivanen avasi kokouksen, mikä todettiin päätösvaltaiseksi. Luettiin ja hyväksyttiin laadittu työjärjestys. Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Hilkka Väyrynen ja Lea Peltola. 2 s Vanhojen kirjojen poistaminen Päätettiin poistaa liitteessä n:o 1 mainitut rikkikuluneet kirjat, joilla ei enää ole kysyntää, yhteensä 58 kirjaa. Kirjat lahjoitetaan Karjalaisen Osakunnan välityksellä tulevalle Joensuun Korkeakoululle, kuten aikaisemminkin on menetelty. 3 5 Kirjaston määrärahatilanne ja uusien kirjojen valitseminen Todettiin, että kirjastolla on käytettävänään' Ö00 mk', minkä apurahan rautatiehallitus on myöntänyt tieto- ja ammattikirjallisuuden hankintaan sekä Siipipyörä Oy;n viime keväänä myöntämästä 500 markasta (nettosummana) noin 300 mk. Joulukinjahankintoja varten päätettiin esittää RVL:n hallitukselle, että kirjastolle myönnettäisiin 300 markkaa Rautatieliikenne-lehden voittovaroista ja tällä rahalla saatavat kirjat ostettaisiin Siipipyörän välityksellä, jolloin saataisiin suurempi alennus. Valittiin uusia kirjoja rh;n apurahalla 24 teosta yhteensä 405,5 mk ja loput määrärahasta päätettiin jättää jouluksi ilmestyvän tietokirjallisuuden ostoihin. Ehdotus lähetetään sosiaalijaoston tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi, (liite 2) Siipipyörän määrärahalla valittiin 19 kirjaa (liite 3). Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi; T E Toivanen Kaarina Salminen Pöytäkirjan tarkistettu ja hyväksytty; Hilkka Väyrynen Lea Peltola
1) 308 260 1.500 117 2 1 VR
Pöytäkirja RVLsn matkailujaoston kokouksesta Helsingissä kulkulaitosministeriössä 4.1.1966 klo 11.00. Läanä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, lkt E Pellikka ja lkt V Valpas sekä sihteerinä
Lisätiedot20.12.1965 mennessä niistä lausuntoa.
M 15/65 Pöytäkirja RVL;n matkailujaoston kokouksesta Helsingissä kulkulaitosministeriössä 10.12. 1965 klo 11.30. Läsnä olivat puheenjohtajana hallitusneuvos W Häkkinen, lkt E Pellikka ja Ikt V Valpas sekä
Lisätiedot. v. C\i. Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan
Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan kokouksesta 7.11.1969 kello 16.30 alkaen Rautatievirkamiesliitossa. Läsnä: Hannus puheenjohtajana. Mallinen, Santaranta, Hovi, Hiltunen ja Laine sekä Väänänen,
LisätiedotKansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
LisätiedotTyöhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013
Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja
LisätiedotKansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
LisätiedotKansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
LisätiedotMaanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.
PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) KEMIRA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: Paikka: Läsnä: Maanantai 21.3.2016, klo 13.00 Scandic Marina Congress Center, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki Kokouksessa
LisätiedotHELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä
LisätiedotKUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!
KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset
LisätiedotTIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
LisätiedotLufthansa Private Jet
Lufthansa 2006 enemmän vaihtoehtoja 1 Lufthansalta yksityiskoneet tarpeen mukaan 2 Lufthansan räätälöidyt liikelennot; Mobility a la Carte 3 tarjoaa enemmän vaihtoehtoja on Lufthansa huipputuote, joka
LisätiedotAutomatkailututkimuksen tuloksia 2008
Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20
LisätiedotLIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen
LisätiedotAjankohtaista kunta- ja aluetiedoista
Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys
LisätiedotLomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?
MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,
LisätiedotHELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille
LisätiedotUlkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015
Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015
LisätiedotHuhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
LisätiedotHELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset
LisätiedotRESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia. 1925. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia
Imatra Savonlinna Punkaharju SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia matkasuunnitelmia. RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA 1925. Allaviitotut matkasuunnitelmat ovat aiotut ohjeiksi kesämatkoja suunniteltaessa ja voidaan
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan Senioripoliisit
Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu
Lisätiedot2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.
LisätiedotKUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi
1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen
LisätiedotYöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten
LisätiedotMarkkinaraportti / heinäkuu 2010
Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta
LisätiedotKEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
LisätiedotMajoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten
LisätiedotSuomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km
LisätiedotPorvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua
LisätiedotHELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset
LisätiedotR u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a E l o k u u
R u u a n h intakehitys ja h intataso Su o m e ssa ja R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a 2 0 1 0 2019 E l o k u u S e l v i t y k s e n o n t e h n y t I l k k a L e h t i n e n P ä i v i
LisätiedotMarkkinaraportti / lokakuu 2010
Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät
LisätiedotAIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI
AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI MS GEORG ÜTS AIKATAULU 02.01.1987 01.01.1988 02.01.1987 30.03.1987 MA Tl KE TO PE LA SU Helsinki 10.30 10.30 Tallinna 15.30 15.30 Tallinna 19.30 19.30 Helsinki 22.30
LisätiedotHELSINGIN MATKAILUTILASTOT
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten
LisätiedotTyöllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
LisätiedotEräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,
LisätiedotSUOMALAISEN VIITTOMAKIELEN LAUTAKUNNAN TOINEN KOKOUS 18.8.1997
1 PÖYTÄKIRJA SUOMALAISEN VIITTOMAKIELEN LAUTAKUNNAN TOINEN KOKOUS 18.8.1997 Aika maanantai 18.8.1997 kello 15.00 18.10 Paikka Kuurojen Liiton suuri neuvotteluhuone A3.44 Läsnä Petri Engman Markku Jokinen,
LisätiedotHELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset
LisätiedotKOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista
LisätiedotVenäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014
Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:
LisätiedotTerveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009
Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka
LisätiedotTUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY
TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN
LisätiedotHELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset
LisätiedotSuosituimmat kohdemaat
Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR
LisätiedotKÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT
KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.
LisätiedotPorvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin
LisätiedotTYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi
TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20
LisätiedotRekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille
LisätiedotSUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO
SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten
Lisätiedotjärjestys järjestys matkustajia osuus matkustajia osuus 2014 2013 2014 2013
Suomen matkatoimistoalan liitto ry - SMAL Association of Finnish Travel Agents - AFTA TOP TEN MATKAKOHDEALUEET SUOMESTA VUOSINA 2014 ja 2013 perustuu SMALin vuositilastoon; lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat
LisätiedotMarkkinaraportti / tammikuu 2011
Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan
LisätiedotR u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019
R u u a n h intakehitys ja h intataso Su o m e ssa ja R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019 S e l v i t y k s e n o n t e h n y t I l k k a L e h t i n e n P ä i v i t t
LisätiedotOpintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille
Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman
LisätiedotRekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.
LisätiedotKirkon palkkataulukot ja euromääräiset tarkistukset sekä matkakustannusten korvaus
Kirkon palkkataulukot ja euromääräiset tarkistukset 1.6.2006 sekä matkakustannusten korvaus 1.1.2006 1 R-PALKKATAULUKKO 1.6.2006 I KALLEUSLUOKKA Kokemuslisäaika Alkuplk 4 vuotta 6 vuotta 8 vuotta 10 vuotta
LisätiedotTyöllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15
LisätiedotOppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla
LisätiedotIslanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
LisätiedotYliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:
Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,
LisätiedotVarsinainen yhtiökokous
1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen
LisätiedotRAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä
RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA ry Rakentajanaukio 4 A, 02150 Esp0o JÄSENTIEDOTE Puh. 09-451 2264, http://rmseura.tkk.fi 6.11.2006 RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä EXKURSIO
LisätiedotRekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille
LisätiedotSIEVI CAPITAL OYJ - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 2011
SIEVI CAPITAL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 2/2011 Sievissä 22. päivänä marraskuuta 2011 SIEVI CAPITAL OYJ - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 2011 Aika: 22.11.2011 alkaen klo. 10:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori,
LisätiedotRAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö
LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston
LisätiedotTELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Perjantaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät
LisätiedotHuhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
LisätiedotErasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG
LisätiedotSaapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia
Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo
LisätiedotYhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.
TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä
LisätiedotBryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten
LisätiedotHyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
LisätiedotRAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen
LisätiedotSopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA
404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA
Lisätiedot31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,
LisätiedotKiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin
LisätiedotSuonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA
Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen
LisätiedotErasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109
LisätiedotYhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä
LisätiedotPORIN VENEILIJÄT R.Y. 1
PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan
LisätiedotItä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa
LisätiedotErasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -
LisätiedotSUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja
LisätiedotPORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT
säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen
LisätiedotLVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja
LisätiedotColoplastin paikallistoimistot
Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com
LisätiedotUlkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito
Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),
LisätiedotYhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.
Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin
LisätiedotJYVÄSKYLÄN PUHALLINORKESTERI RY SÄÄNNÖT
JYVÄSKYLÄN PUHALLINORKESTERI RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Puhallinorkesteri. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu
LisätiedotTasavallan presidentin asetus
Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain
LisätiedotKarttahuoneen karttavalikoima 2009
www kartat marras 2009.xls Page 1 Karttahuoneen karttavalikoima 2009 16.11.2009 * tuote on kirja Hallwag Distoguide tiekartat 978-3-8283-0033-0 Alankomaat 1:200 000 978-3-8283-0005-7 Australia 1:4 milj.
LisätiedotMaaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä
Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu 2018 & Markkinointiyhteistyötä Kimmo Aalto, MTK ry kimmo.aalto@mtk.fi p. 040 1791618 Matkailijamäärät syys-joulukuussa
LisätiedotSATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton
LisätiedotSÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
LisätiedotAlkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT
LisätiedotSAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
LisätiedotNUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A
1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,
LisätiedotEuroparlamenttivaalit 2014
Oikeusministeriö Europarlamenttivaalit 2014 Tiedotustilaisuus 29.4.2014 1 Vaalien toimittamisaika 22. - 25.5.2014 Torstaina: Hollanti ja UK Perjantaina: Irlanti Perjantaina ja lauantaina: Tshekki Lauantaina:
Lisätiedot