Seikkailuretki Lyngenin kajakkivaellus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seikkailuretki Lyngenin kajakkivaellus"

Transkriptio

1 Seikkailuretki Lyngenin kajakkivaellus Lyngen, NORJA Kajakkivaellus Norjan Lyngenissä on opastettu merimelontaretki Lyngenin saaren ympäri elämyspedagogisella otteella. Kuuden päivän reitti kulkee Euroopan hulppeimmista rantaviivoista koskemattomien vuorten ja jäätikkönäkymien ympäröimänä. Reitti alkaa Lyngenin länsipuolelta kiertäen saaren pohjoispuolelta. Muonat ja tavarat kulkevat mukana. Majoitumme teltoissa nauttien Norjan parhaimmista maisemista. Lyngeniä kutsutaan Norjan Alpeiksi. Voit meloa niin läheltä majesteettisia vuorijonoja, että pääset koskettamaan niitä. Koe meri, erämaa and arktinen kesä kajakista käsin. Matkalla nähdään vesiputouksia, jäätiköitä ja merellisiä eläimiä. Matka soveltuu kaikille melojille, jotka omaavat kajakin peruskäsittelytaidot.

2 OHJELMA Päivä 1. Ajopäivä Suomesta Norjaan. Päivä 2. Saavumme Lyngseidetiin, jonne jätämme minibussimme. Siirrymme 4 kilometrin päähän maakannaksen yli länteen, josta melontavaelluksemme alkaa. Melomme suhteellisen suojaista vuonoa pitkin, huikeat huiput ympärillä 18-21km. Yöpyminen upealla hiekkarannalla. Alueella ei ole asutusta eikä vedensaantia. Päivä 3. Jatkamme toisena päivänä 25km nenäniemeen. Vettä saa matkan varrelta mutta yöpaikassa ei ole vedensaantia. Päivä 4. Melomme 18km Lyngenin kärkeen. Yöpaikan lähettyvillä vedenottopaikka. Päivä 5. Ytre Gamvik 12km. rantajyrkänteitä ja lintukallioita. Lyngenin Nordkappin kierto. Päivä 6.Ytre Gamvik-Strupen 22km. Melontaa vuoriston ytimessä. Maisemallisesti yksi maailman hulppeimmista melontapaikoista. Päivä 7. Melomme autoille 20km. Päivä 8. varapäivä. Päivä 9. Ajopäivä Norjasta Suomeen. Retkipäivien lomassa mahdollisuus lyhyeen ohjattuun patikointiin. Säävaraus. Ohjelmaan saattaa tulla muutoksia

3 TAITO- JA KOKEMUSVAATIMUKSET Kajakin peruskäsittelytaito Kestävyys meloa 25km päivässä. Päivämatkat 10km-25km. SEIKKAILURETKEN TAVOITTEET Tavoitteena on meloa Lyngenin puolisaaren ympäri pohjoispuolelta. Kurssipaikka tarjoaa myös otolliset olosuhteet elämyksiin jäämeren luonnosta ja eläimistä. Maisemat ovat henkeäsalpaavat. VASTUUOHJAAJA Petri Sutinen Petri on toiminut melontaoppaana 20 vuoden ajan ja on ollut Suomen Kanoottiliiton (SKAL) kouluttaja. Hän on ollut mukana SKAL:n turvallisuusryhmässä 10 vuoden ajan ja ollut mukana luomassa melonnanohjaaja ja melonnanopas koulutuksia SKAL:lle. Nykyään toimii Melonta- ja Soutuliiton kouluttajana sekä :n freelancerina. Hän on vetänyt melontakoulutuksia Suomen lisäksi mm. Ruotsissa, Argentiinassa ja Singaporessa. Petrillä on yli melontakilometriä takana. Sutinen on ohjaa lisäksi elämyspedagogisia kursseja, joissa keskitytään ryhmädynamiikkaan ja yksilön kehitykseen. Petrin yksi suurimmista vahvuuksista ohjaajana ovat hänen raudan kovat tekniset taidot, joiden vuoksi hän voi seikkailukursseillaan keskittyä yksilöiden läpimurtoihin fyysisiä haasteita apuna käyttäen. RYHMÄ Seikkailuretkelle otetaan max. 8 henkilöä. Ikäraja kurssille on 18 vuotta. MATKUSTAMINEN Matkustaminen bussilla sisältyy matkan hintaan. Matkustamme Norjaan minibussilla Suomen läpi ajaen Lyngseidetiin. Matkassa mukana iso traileri, jolla saamme kuljetettua mukavasti kajakit. Lähtö Lahdesta tai matkan varrelta. RUOKAILUT Jokainen vastaa omista ruuistaan matkan aikana. Tarvitset mukaan omat ruoanlaittovälineet. Matkan aikana yövymme kerran leirintäalueella, jolloin voimme käydä ravintolassa päivällisellä. Vedentäyttöpaikkoja on runsaasti muutamaa päivää lukuun ottamatta, jolloin vedet kulkevat kajakissa mukana. MAJOITUS Majoittuminen tapahtuu omissa teltoissa luonnon helmassa. tarjoaa osallistujille teltat ja trangiat. Mikäli osallistujat haluavat yöpyä sisätiloissa, vastaavat he lisämajoittumiskustannuksista itse.

4 VARUSTEET Jokainen vastaa kurssilla vaadittavista henkilökohtaisista varusteistaan. Meloja tarvitsee Lyngenissä hyvän ja lämpimän melontavaatetuksen, mukaan lukien melontarukkaset ja suojapäähineen. Osallistujille tullaan lähettämään varustelista ennen kurssia. Järjestäjien puolesta tulevat kartat ja perusturvallisuuteen liittyvät välineet. Outward Boundilta voi myös tarvittaessa vuokrata retki- tai melontavarusteita. TURVALLISUUS Retki on tasoltaan helpompi kuin esim. Nordkappin kierto. Satamat ja tiet ovat aina suhteellisen lähellä, alueella on kännykkäkuuluvuus. Kyseessä olevan retken luonteeseen kuuluu tietty määrä riskejä. Riskit pyritään minimoimaan hyvällä suunnittelulla, varautumalla ongelmatilanteisiin sekä ammattitaitoisella opastuksella. On kuitenkin muistettava, että jokainen osallistuja on myös itse vastuussa omasta ja ryhmän turvallisuudesta valmistautumalla huolella retkeen ja noudattamalla annettuja ohjeita. VAKUUTUKSET Jokainen vastaa omista henkilö- ja välinevakuutuksistaan. Järjestäjän puolesta retkelle on toiminnan vastuuvakuutus. TIEDUSTELUT Outward Bound Finland: HINTA 490 Sisältää: Kouluttajan palvelut Minibussikuljetuksen ja bensat Melonnan perusturvallisuusvälineet Toiminnan vastuuvakuutuksen ILMOITTAUTUMINEN JA ENNAKKOMAKSU Ilmoittautumiset tulee lähettää osoitteeseen mennessä. Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla ennakkomaksu 150, joka lähetetään laskulla ilmoittautuneille. PERUUTUSEHDOT Jos peruutus tapahtuu vähintään kuusi viikkoa ennen retkeä, ennakkomaksu palautetaan. Jos peruutus tapahtuu 2-6 viikkoa ennen retkeä, järjestäjä perii 50 % osallistumismaksusta. Peruutuksen tapahtuessa kaksi viikkoa ennen retkeä tai lähempänä, järjestäjä perii osallistumismaksun kokonaisuudessaan.

5 RETKEN JA OLOSUHTEIDEN TARKEMPAA KUVAUSTA Lyngen sijaitsee Tromssan läänissä Pohjois-Norjassa. Lyngen tarjoaa upeat puitteet melonnalle vuonojen keskellä. Yöpaikat ovat rauhalliset, joissa pääsee oikeaan erämaa tunteeseen teiden läheisyydestä huolimatta. Itäsivu on Euroopan uskomattomimpia rannikoita. Jäätä, yli 1000m korkuisia jyrkänteitä ja vihreitä laaksoja. Matkan varrella on hyviä mahdollisuuksia merikalastukseen. Ilmasto on viileä ja paikoittain voi olla hyvinkin tuulista, mutta noin 4 astetta Nordkappin aluetta lämpimämpi. Merivesi on elokuussa noin +14. Retkellä pärjää normaalilla kunnolla ja kajakin peruskäsittelytaidoilla ja tekniikoilla. Retkimatkat ovat enimmillään alle 30km päivässä. Aallokko on keskimäärin pientä ja vuorovesivirrat on heikkoja. Joskus voi olla kuitenkin suurtakin pohjoismyrskyn aiheuttamaa aallokkoa ja pientä vuorovesivirtaa. Lyngenin niemimaa on alue, jossa vuoret kohtaavat meren lukeutuen maailman kauneimpiin rannikkomaisemiin.

TOP TUR kurssi naisille Laskuvaelluksen peruskurssi

TOP TUR kurssi naisille Laskuvaelluksen peruskurssi TOP TUR kurssi naisille Laskuvaelluksen peruskurssi Romsdal, NORJA 1.-10.3.2014 Haluatko oppia itsenäiseksi toptur-mimmiksi? Tekeekö mielesi nautiskella koskemattomasta lumesta hiihtokeskuksien hälinän

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retki nro 1. Reykjavík - pääkaupungin kiertoajelu Opastettu kierros Reykjavikissa. Retken pituus n. 2,5

Lisätiedot

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö SaPo melontaretki 2010. Järjestetään yhteiskuljetuksella Lieksan Nurmijärvelle kesäkuun alussa. Tarjolla on neljä erilaista retkivaihtoehtoa, jotka on esitelty tarkemmin myöhemmin tässä esitteessä. Retket

Lisätiedot

MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Yhteinen osa 1, testiväline kajakki tai kanootti

MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Yhteinen osa 1, testiväline kajakki tai kanootti MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Yhteinen osa 1, testiväline kajakki tai kanootti 1 Eteenpäin melonta 0p Tehoton melonta tai heikko tekniikka. 2p Tehokas melonta ja puutteellinen tekniikka

Lisätiedot

ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010

ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010 ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010 Luonnon kauneudesta voit nauttia meloen Lieksan vesistöjä. Ohjatulle ja turvalliselle melontaretkelle voi osallistua koko perhe. Aloitteleville suosittelemme Vesiluontopolku

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ ( )

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ ( ) MUSTIKKARETKI 2010 ENSIMMÄINEN PÄIVÄ (26.7. 2010) Klo 8 9 Tapaamme Eskimomajalla Pakataan tavarat ja kajakit autoihin Klo 10 Lähdemme ajamaan kohti Anttolaa Matka 273 km Matkalla syödään lounas myöhemmin

Lisätiedot

OUTDOORS FINLAND MELONTAMATKAILUN TUOTTEISTAMINEN. Pirjo Räsänen 2011

OUTDOORS FINLAND MELONTAMATKAILUN TUOTTEISTAMINEN. Pirjo Räsänen 2011 1 OUTDOORS FINLAND MELONTAMATKAILUN TUOTTEISTAMINEN Pirjo Räsänen 2011 Liite Outdoors Finland Melontareittien suunnitteluoppaaseen (MEK 2011, Karttunen) Outdoors Finland -aktiviteettien kehittämisohjelman

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Reki nro 1. Reykjavík Opastettu kierros Reykjavikissa Kerrotaan ja nähdään eri paikkoja kaupungissa Retken

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

KOE. kulttuurimaisema. Kevätmelonta la 24.5.2008. Aurajokimelonta la-su 14.-15.6.2008

KOE. kulttuurimaisema. Kevätmelonta la 24.5.2008. Aurajokimelonta la-su 14.-15.6.2008 KOE kulttuurimaisema Kevätmelonta la 24.5.2008 Aurajokimelonta la-su 14.-15.6.2008 Linnavuoren Yömelonta la 30.8.2008 n kosketus MELOEN Melontaretki Aurajoella on aina elämys, suuntautuu matka sitten Turun

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Maratonmelonnan Suomen Mestaruuskisat ja Jyväsjärven seikkailukierros 7.-8. heinäkuuta 2012, Jyväskylä

Maratonmelonnan Suomen Mestaruuskisat ja Jyväsjärven seikkailukierros 7.-8. heinäkuuta 2012, Jyväskylä Maratonmelonnan Suomen Mestaruuskisat ja Jyväsjärven seikkailukierros 7.-8. heinäkuuta 2012, Jyväskylä KILPAILUSARJAT ja MATKAT Lauantai 07.07.2012. 11:30 Jyväsjärven seikkailukierros, yhteislähtö (noin

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 ABIKURSSEJA

KEVÄÄN 2016 ABIKURSSEJA Lapuan kristillinen opisto, Lapuan keskustassa Siiriläntie 11-13, 62100 Lapuan kr opisto (06) 4339 200, opisto@lapuankro.fi www.lapuankro.fi Käytä lukulomasi tehokkaasti! Osallistu opistomme edullisille

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä HyväMe- lomaristeily Kroatiaan 2018 18. 25.8.2018 Matkan hinta 1445,00 Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä Mirja : mirja.hanninen@hyvame.fi puh : 040765528 1 2 HyväMe- ryhmä Makarskassa merenrannalla

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / MELONTA. Mikko Kataja

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / MELONTA. Mikko Kataja Luontoliikunta Green Care menetelmänä / MELONTA Mikko Kataja GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Green Care Psykologisia tavoitteita Mielialan kohentaminen Stressistä palautuminen

Lisätiedot

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä. Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos

Lisätiedot

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net

Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net Höyryllä Heinolaan Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan www.topparoikka.net Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n

Lisätiedot

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN *, **, **, , JA

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN *, **, **, , JA HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN 13.-19.4.*, 15.-21.5.**, 1.-7.8.**, 22.-28.8., 3.-10.9. JA 14.-20.9.2017 Hurtigruten on Norjan rannikon alkuperäinen laivareitti, joka

Lisätiedot

MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Erikoisosa 1, avovesi. Testiväline kajakki tai kanootti

MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Erikoisosa 1, avovesi. Testiväline kajakki tai kanootti MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Erikoisosa 1, avovesi. Testiväline kajakki tai kanootti 1 Eteenpäin melonta 0p Tehoton melonta tai heikko tekniikka 2p Tehokas melonta ja puutteellinen tekniikka

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA: OPASTETTU MELONTARETKI

TURVALLISUUSSUUNNITELMA: OPASTETTU MELONTARETKI TURVALLISUUSSUUNNITELMA: OPASTETTU MELONTARETKI Toiminnan kuvaus Opastettu korkeintaan päivän mittainen melontaretki järvi- tai jokialueella. Asiakkaat tulevat itse ilmoitetulle lähtöpaikalle ja maksavat

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä .com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi

Lisätiedot

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Matkan hinta (meno-paluu) määräytyy osallistujamäärän mukaan. 20 henkeä n. 250, jos 40, niin lähempänä 100.

Matkan hinta (meno-paluu) määräytyy osallistujamäärän mukaan. 20 henkeä n. 250, jos 40, niin lähempänä 100. Kesän bussimatka Lappiin Lähtö Imatralta pe 21.7.2017 Paluu Lemmenjoelta la 29.7.2017 Reitti: Imatra-Joensuu-Kajaani-Pudasjärvi-Rovaniemi-Sodankylä-Kiilopää- Saariselkä-Inari-Lemmenjoki ja takaisin. (Vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

Jyväskylän pienten järvien melontareitit

Jyväskylän pienten järvien melontareitit Jyväskylän pienten järvien melontareitit Melonnan harrastus kasvaa Melonnan harrastajia on Suomessa noin 18 500 (2001) ja määrä kasvaa koko ajan. Aktiivimelojia kuitenkin vain noin 10 % tästä määrästä

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi. (MAKSUJÄRJESTELMÄ) Suomen Ratsastajainliitto on ottamassa käyttöönsä maksujärjestelmän Kipaan. Kun ilmoittaudut kilpailuun, niin kaikki maksaminen tapahtuu verkkopankin kautta. Kilpailun loputtua saat

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella Pohjalainen talo Aika torstai-perjantai 23.-24.9.2010 Paikka

Lisätiedot

Myös järjestävän seuran sivuilla on tietoa:

Myös järjestävän seuran sivuilla on tietoa: Ensi vuoden Jukolan viesti juostaan Harpatinvaaran maastoissa Joensuun Enossa 17.- 18.6.2017. Kaikilla Rasti-Nokian jukola- ja venlajoukkueiden juoksijoilla, heidän tukijoukoillaan sekä kisaturisteilla

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

ENNAKKOINFO VAPAALASKIJAN JATKOKURSSI, LYNGEN, 4pv

ENNAKKOINFO VAPAALASKIJAN JATKOKURSSI, LYNGEN, 4pv ENNAKKOINFO VAPAALASKIJAN JATKOKURSSI, LYNGEN, 4pv Kurssin sisältö Lumiturvallisuuden perusteiden kertaus Reitinvalinta ja reittisuunnittelu jäätiköllä ja lumivyörymaastossa Päätöksenteko Turvallisuutta

Lisätiedot

Pertti Peussa 2016 Tampereen Vihuri

Pertti Peussa 2016 Tampereen Vihuri Pertti Peussa 2016 Tampereen Vihuri Juttu pähkinänkuoressa: Ryhmäläisiä, melontaympäristöä ja -olosuhteita punnitaan etukäteen, ja näiden pohjalta arvioidaan retken riskejä. Tämä tehdään, jotta suurimpiin

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros Kilpailukutsu PS ALPPI CUP 2015/2016 12.-13.12.2015 PYHÄ 30.-31.1.2016 SALLA LA 12.12. Alueleiri klo 11.00 leiriohjelma alkaa treeniklinikka (myös pujottelusukset mukaan) aikuisille radanmerkkauskoulutus

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) 6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014 Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Monimuotoiset nykypäivän maatilat - kierros Huittisissa Palvelun tuottajat: maatilat, jotka toimivat matkailualalla + käsityöyrittäjät

Lisätiedot

VUOKATIN URHEILUOPISTO SUOMEN HIIHDONOPETTAJAT RY. Hiihdonopettajakoulutus kaudella 2014-2015 PERUSKURSSIT

VUOKATIN URHEILUOPISTO SUOMEN HIIHDONOPETTAJAT RY. Hiihdonopettajakoulutus kaudella 2014-2015 PERUSKURSSIT VUOKATIN URHEILUOPISTO SUOMEN HIIHDONOPETTAJAT RY Hiihdonopettajakoulutus kaudella 2014-2015 PERUSKURSSIT Alppihiihdon ohjaajakurssit Paikka Hinta( )/hlö 31.1. 8.2.2015 Vuokatti 720/800* Alppihiihdon ohjaajakurssi

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

KILPAILIJATIEDOTE TASANOPEUS

KILPAILIJATIEDOTE TASANOPEUS KILPAILIJATIEDOTE TASANOPEUS YHTEYSTIEDOT HUOM! Barona Areenan nimi on vaihtunut, uusi nimi on Metro Areena. Kilpailukeskus ennen lähtöä: Kilpailukeskus lähdön jälkeen: Summahalli, katso kartta Air Hotel,

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km

Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Sulunkoski, niva / I- N 60 57.179' E 27 09.474' (WGS84) Kivisessä koskessa on oikeassa reunassa oleva suora ja kapea kivetön ränni. Kyykoski, I N 60 57.221' E 27 09.632' (WGS84)

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013

Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013 Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013 Kohteina: Brother Islands, Daedalus ja Elphinstone Divetravel Finland kutsuu sinut mukaan maailman luonnonkauneimmille sukellusvesille! Suuntaamme Egyptin

Lisätiedot

ENNAKKOINFO VAPAALASKIJAN JATKOKURSSI, LYNGEN, 4pv

ENNAKKOINFO VAPAALASKIJAN JATKOKURSSI, LYNGEN, 4pv ENNAKKOINFO VAPAALASKIJAN JATKOKURSSI, LYNGEN, 4pv Kurssin sisältö Riskien hallinta lumivyörymaastossa Päätöksenteko vapaalaskussa Reitinvalinta jäätiköllä ja lumivyörymaastossa Railopelastus Köyden käyttö

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE Tiedotteen sisältö Muutoksia SMM Nuorison ohjaajakokoonpanossa... 2 Oman seuran minimelontaleiri... 2 Kesän melontakilpailut... 3 Harjoitusmaksut on laskutettu viikolla

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN LOMAXI TOIMINTA. Turvallisuusasiakirja. Työstänyt: Ulla Riitta Moilanen Annina Kurki Virpi Rantanen

LAHDEN SEUDUN LOMAXI TOIMINTA. Turvallisuusasiakirja. Työstänyt: Ulla Riitta Moilanen Annina Kurki Virpi Rantanen LAHDEN SEUDUN LOMAXI TOIMINTA Turvallisuusasiakirja Työstänyt: Ulla Riitta Moilanen Annina Kurki Virpi Rantanen SISÄLTÖ: 1 Lomaxi...3 2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus...3 3 Toimintojen käsitteiden määrittely...3

Lisätiedot

Ilmoittautuminen NORDLEK 2015 i Viborg -tapahtumaan:

Ilmoittautuminen NORDLEK 2015 i Viborg -tapahtumaan: Ilmoittautuminen NORDLEK 2015 i Viborg -tapahtumaan: Ilmoittautuminen koskee sekä yksittäisiä henkilöitä että ryhmiä. Ilmoittautuminen tapahtuu näin: Uuden järjestelyn mukaan ilmoittautuminen rakentuu

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS

VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS Triathlonkilpailu sunnuntaina 2.8.2015, perus- ja sprinttimatka Tärkeät paikat (kts. kartta): Ea-piste: sijaitsee vaihtoalueen läheisyydessä Kisakanslia: sijaitsee

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT 16. 20.3.2016 KONTIOLAHTI, POHJOIS-KARJALA KONTIOLAHDEN

Lisätiedot

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014 Bulletin 1 27.4.2014 PM-katsastus ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014 Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo Järjestäjät:, Helsingin Soutuklubi ry ja Espoon Soutajat ry PM-katsastus ja kansallinen

Lisätiedot

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita.

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot