Uuden opiskelijan. opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uuden opiskelijan. opas"

Transkriptio

1 Uuden opiskelijan opas

2 Tervetuloa opiskelemaan Insinööritieteiden korkeakouluun! Insinööritieteiden korkeakoulu Insinööritieteiden korkeakoulu on yksi Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta. Korkeakoulu aloitti toimintansa Korkeakoulua johtaa dekaani Petri Varsta ja varadekaanina toimii professori Juha Paavola. Korkeakoulun laitosjako on seuraava: Arkkitehtuurin laitos * Energiatekniikan laitos Koneenrakennustekniikan laitos Maanmittaustieteiden laitos Rakennustekniikan laitos Sovelletun mekaniikan laitos Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos *Arkkitehtuurin laitos muodostaa uuden koulun Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun kanssa lähtien. Laitoksen toimintaa johtaa laitoksen johtaja. Korkeakoulussa ovat laitosjaon ulkopuolella olevina erillisinä laitoksina Lahden keskus ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus YTK. Lisäksi korkeakoulun yhteydessä toimivat Aalto-yliopiston Design Factory ja Digitaalisen suunnittelun laboratorio.

3 5 Sisällys 5 Avaintietoa Lukuvuoden opetuksen aikataulu 6 Muut lukuvuoden aikataulut 7 Opiskelijan tukiverkosto Opinto- ja opiskelijapalvelut OOP... 7 Koulutusohjelmien opintopalvelut...7 Opintoneuvojat... 7 Opettaja- ja opiskelijatuutorit... 7 Opetushenkilökunta Otaniemen kampuskartta 10 Aalto-yliopiston IT palvelut 10 Opintotukineuvonta 11 Opetuksen- ja opiskelun verkkopalveluiden kokonaisuus Into, WebOodi, Noppa Opiskelu Opinto-oppaat Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS Kieliopinnot Aallon sisäinen liikkuvuus Opiskelu ulkomailla ja kansainvälistyminen Tutkintojen suorittaminen Muut palvelut opiskelijoille Opiskeluterveydenhuolto YTHS, Kunnalliset palvelut Opiskelijan henkinen hyvinvointi Opiskelijaliikunta Matkustaminen Ruokailu Asuminen Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Killat...20 Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kirjasto Opinto- ja opiskelijapalvelujen henkilöstön yhteystiedot Avaintietoa 2010 Organisaatio 7 Laitokset 2 Erillislaitokset 6 Kansainväliset ohjelmat 863 Henkilökunta 70 Professorit Opiskelijoiden määrä Tekniikan kandidaatin tai maisterin tutkintoa suorittavia 668 Tekniikan tohtorin tutkintoa suorittavia 303 Kansainvälisiä opiskelijoita Opiskelijoita yhteensä Suoritetut tutkinnot 669 Diplomi-insinööri tai arkkitehti 19 Tekniikan tohtori 688 Yhteensä

4 6 Lukuvuoden opetuksen aikataulu Opiskelijan tukiverkosto 7 Syyslukukausi Arviointijakso ma la I Periodi ma pe Arviointijakso la la II Periodi ma pe Arviointijakso la to Kevätlukukausi Arviointijakso ma la III Periodi ma pe Arviointijakso la la IV Periodi ma pe Arviointijakso/intensiiviopetusperiodi la to Muut lukuvuoden aikataulut Orientaatioviikko kaikkien tekniikan korkeakoulujen uusille opiskelijoille järjestetään Maanantaina ohjelmassa on oman korkeakoulun vastaanottotilaisuus sekä AYY:n tervetulotilaisuus. Tämän jälkeen viikko jatkuu opintoihin johdattavalla Johdatus opiskeluun ja tietojärjestelmiin-kurssilla. Lisätietoa kurssista löydät: kurssit/t /etusivu Huom. mikäli Sinut on hyväksytty arkkitehtuurin tai maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmaan, alkaa orientoiva jaksosi jo maanantaina klo 10. Insinööritieteiden korkeakoulun uusien opiskelijoiden vastaanottotilaisuus ti klo 16- Täffällä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaiset to Avajaisten aikana klo jälkeen ei järjestetä opetusta eikä tenttejä. Experience Aalto! klo 16 Opetukseton aika pääsiäisenä Yksittäisten kurssien tarkat aika- ja paikkatiedot sekä muuttuneet tiedot löytyvät Nopasta. Kursseille ja tentteihin ilmoittaudutaan WebOodin kautta. Opinto- ja opiskelijapalvelut OOP Insinööritieteiden korkeakoulun opinto- ja opiskelijapalvelut OOP muodostuu yhteisistä palveluista sekä koulutusohjelmien palveluista. Korkeakoulun yhteisiä, keskitetysti hoidettavia palveluja ovat mm. kotimainen liikkuvuus, tuutorointi, harjoittelu- ja urapalveluyhteistyö, opintoasioiden viestintä sekä koulutuksen ja opetuksen kehittäminen. Korkeakoulun yhteisessä OOPpalvelupisteessä hoidetaan mm. seuraavia asioita: lukuvuosi-ilmoittautuminen, opiskeluoikeus, opiskelumahdollisuudet muissa yliopistoissa, opintosuoritusrekisteri ja tutkintotodistukset. Parhaiten ajankohtaisista asioista saa tietoa Into- verkkosivuilta. Myös lomakkeet on saatavilla verkosta. OOP-palvelupiste sijaitsee K1-talossa, Otakaari 4. Opinto- ja opiskelijapalvelujen yhteystiedot löydät tämän oppaan lopusta. Koulutusohjelmien opintopalvelut Koulutusohjelmien opintoasioita hoitavat suunnittelijat, opintokoordinaattorit ja opintosihteerit. Heidän puoleensa voi kääntyä kaikissa opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Kansainvälisten asioiden suunnittelijoihin voi olla yhteydessä vaihto-opintoihin liittyvissä asioissa. Koulutusohjelman opintopalveluja tarjoavassa kansliassa hoidetaan mm. opintojen suunnitteluun, moduulivalintoihin sekä valmistumisprosessiin liittyviä asioita. Kansliaan toimitetaan opintoihin liittyviä hakemuksia sekä koulutusneuvostojen käsittelyyn tulevia asioita, kuten diplomityöaihehakemuksia sekä diplomitöiden hyväksyttämishakemuksia. Kansliasta voi myös hakea virallisia opintorekisteriotteita ja opiskelijatodistuksia. Opintoneuvojat Kaikilla laitoksilla työskentelee opintoneuvojia. Monilla laitoksilla työskentelee lisäksi harjoitteluneuvojia, ruotsinkielisiä ja kansainvälisten asioiden opintoneuvojia. Opintoneuvojat ovat opinnoissaan pitemmälle ehtineitä opiskelijoita. Opintoneuvojat neuvovat mm. erilaisissa opiskeluun ja opintojen edistymiseen liittyvissä valintatilanteissa, tutkintoon liittyvissä kysymyksissä, opintosuunnitelman laadinnassa, kurssien korvaavuuksissa ja opiskelijan oikeusturvakysymyksissä. Opettaja- ja opiskelijatuutorit Jokaiselle opiskelijalle nimetään opintojen alussa henkilökohtainen opettaja- ja opiskelijatuutori. Tuutoritoiminnan tavoitteena on mm. lisätä opettajien ja opiskelijoiden välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Opettajatuutorin ohjausta voi saada opintojen eri vaiheissa. Lisätietoa laitoksen opintoneuvojalta sekä Tuutorointi-sivulla Intosta: Tuutorointi Opetushenkilökunta Luennoitsijoiden ja assistenttien puoleen voi kääntyä opintoja koskevissa asioissa. Kurssikohtaista opintoneuvontaa antaa kyseisen kurssin opettaja (professorit, lehtorit, luennoitsijat, assistentit jne.). Opettajilla on yleensä vastaanottoajat.

5 9 8 9

6 10 Aalto-yliopiston IT-palvelut 11 IT Service Desk sijaitsee päärakennuksessa, huone Y199. Käyntiosoite: Otakaari 1, Espoo. Puh. (09) , lupa-asiat (09) Palveluajat: IT Service Desk: ma - to klo , pe klo Lupa-asiat: arkisin klo Aalto-yliopiston käyttäjätunnukset Aalto-tunnuksen ja salasanan voit aktivoida salasana.aalto.fi sivulta tunnistautumalla nettipankkitunnuksilla tai noutaa IT-palvelupisteestä. Jos unohdat salasanasi tai haluat vaihtaa sen, voit tehdä sen joko mail.aalto.fi sähköpostissa, atk-luokkien työasemien kirjautumissivuilla tai netin kautta salasana.aalto.fi Sähköposti Opiskelijoilla on käytössään webmail, mail. aalto.fi, jonne kirjaudutaan Aalto-tunnuksilla. Sähköpostilaatikon koko on 1 Gt ja liitetiedoston koko max 20 Gt. Käyttöohjeita Insidessa action?pageid= ja peruskäytöstä action?pageid= Verkot Kaikilla kampuksilla on kaksi langatonta verkkoa: Eduroam ja Aalto open. Eduroamiin voit kirjautua Aalto-tunnuksellasi. Lisätietoa saat: inside.aalto.fi ja sieltä Palvelut -> IT-palvelut -> Langaton verkko. Luokkahuoneissa on langallinen lähiverkko ja kirjautuessasi luokan tietokoneelle, kirjaudut samalla suoraan myös verkkoon. Käyttäjäprofiili seuraa sinua eli voit kirjautua mille tahansa verkon koneelle ja saat omat tietosi ja asetuksesi samanlaisina. Huom. muista aina kirjautua ulos! Tietojen tallennus Opiskelijalle on varattu verkkolevylle tilaa 5 Gt, se näkyy verkossa levyasemana Z: ja sinne voit tallentaa opiskeluaikanasi tiedostoja. Luokkien tietokoneille ei voi tallentaa mitään. Voit käyttää myös omia muistitikkuja tai ulkoisia kovalevyjä, mutta niiden säännöllisestä virusskannauksesta on pidettävä huolta. Oman tietokoneen käyttö Voit käyttää omaa kannettavaa tietokonettasi ja kirjautua sillä esim. langattomaan verkkoon. Saat koulusta ilmaisen Symantec-virustorjuntaohjelman koko opiskelusi ajaksi. Lataa ohjelma sivulta download.aalto.fi. Latauspalveluun kirjaudutaan Aalto-yliopiston tunnuksilla. Huomioi, että ohjelmistojen kotikäyttöoikeus on pääsääntöisesti sidottu opiskeluoikeuteen tai työsuhteeseen. Kun opiskeluoikeus tai työsuhde päättyy, on ohjelmat poistettava kotikoneelta. Tulostimet ja oheislaitteet Luokkien yhteydessä on erilaisia tulostimia ja oheislaitteita riippuen laitoksesta. Tietoturva Aallon tunnuksia ja salasanoja ei saa käyttää muissa palveluissa. Jos kirjaudut johonkin ulkoiseen palveluun, esim. Älypää tms. käytä täysin erilaisia tunnuksia ja salasanoja. Älä näytä tai kerro salasanojasi kenellekään, älä anna toisten käyttää tunnustasi. IT-tukihenkilöt eivät kysy salasanaasi. Pidä kotikoneesi tai kannettavasi tietoturva ajan tasalla, ts. käyttöjärjestelmän ja ohjelmien päivitykset sekä virustorjuntaohjelman päivitykset on syytä asentaa. Perehdy käyttöpolitiikkaan ja sääntöihin, joihin olet sitoutunut. Opintotukineuvonta Vastaanotot Otaniemessä: arkisin klo 9-12 Otakaari 7B, 3 kerros, huone 345. Neuvontapuhelin: arkisin klo 9-12, puh Sähköposti: opintotuki@aalto.fi Postiosoite: Aalto-yliopisto, Opintotuki, PL 13350, Aalto Fax: (09) Opintotukiohjeita ja -neuvontaa on Aallon yhteisiltä opintotukisivuilla Etusivu ja Kelan verkkosivuilla IT+Policies+and+Guidelines Lisätietoa IT-palveluista: Palvelut+opiskelijalle

7 12 Opetuksen- ja opiskelun verkkopalveluiden kokonaisuus WebOodi WebOodissa voit opiskelijana: ilmoittautua yliopistoon läsnä- tai poissaolevaksi ilmoittautumisaikana tehdä osoitteenmuutoksen määrittää kenelle yhteystietosi saa luovuttaa seurata opintosuorituksiasi ja katsoa suoritustietojasi reaaliajassa tilata epävirallisen suoritusotteen katsoa tarjolla olevaa opetusta ilmoittautua opetukseen ja tentteihin antaa kurssipalautetta (käytössä osalla kursseista) Opintojen hallinta Weboodi Viralliset kurssikuvaukset Ilmoittautumiset tentteihin, kursseihin, opetukseen jne. Virallinen suoritusrekisteri Epävirallisen suoritusotteen tilaaminen HOPS - Opintojen suunnittelu Kurssipalautteet Portaalit Noppa Kurssien kotisivut ja henkilökohtainen etusivu Kurssiesitteet, aikataulut, materiaalit ja muu kurssin informaatio Kurssin uutiset (etusivu, , RSS) Kurssin tulokset Into Lähtöpaikka opiskeluun ja yliopistoon liittyvään tietoon Opintojen ja tutkintojen suorittamiseen liittyvä informaatio Yliopiston, koulutusohjelmien, yms. uutiset opiskelijalle NOPPA kurssiportaali Kurssien kotisivut ja henkilökohtainen etusivu Kurssiesitteet, aikataulut, materiaalit ja muu kurssin informaatio Kurssin tulokset Into Into on Aalto-yliopiston portaali Aallon opiskelijoille opiskeluun ja yliopiston palveluihin liittyvään tietoon. Intosta löytyy mm. tutkintosääntö, opintojen hyväksilukemisohjeet, lomakkeet sekä koulutusohjelmien omat sivut. Etusivu Vuorovaikutteiset työkalut Optima, Moodle Wiki Blogs Connect Pro Opiskelu Opinto-oppaat Opinto-oppaat löydät Intosta: Ohjelmien+opinto-oppaat Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS Opintojen suunnittelu on tärkeä osa opiskelua. Jokaisen opiskelijan tulee tutustua edessä oleviin opintoihin ja tehdä itselleen alustava henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS). Tätä varten opiskelijoille tarjotaan erilaisia mallilukujärjestyksiä sekä suoritusjärjestysehdotuksia. Lisäksi suunnittelun apuna on oppaita ja opintoneuvontaa. Insinööritieteiden korkeakoulussa on käytössä kahdenlaisia opintosuunnitelmia: henkilökohtaisia opintosuunnitelmia (omahops) ja vahvistettavia moduulitasoisia opintosuunnitelmia (HOPS). Opiskelijan omien opintojen suunnitelma on yksityiskohtainen, kurssitasolla laadittu suunnitelma. Vahvistettu opintosuunnitelma tehdään moduulitasolla opintojen myöhemmässä vaiheessa ja siinä vahvistetaan opiskelijan pää- ja sivuaineainevalinnat. Kieliopinnot Tutkintosäännön mukaiseen alempaan korkeakoulututkintoon sisältyvät vähintään kolmen opintopisteen laajuiset yhden vieraan kielen opinnot ja kahden opintopisteen laajuisen toisen kotimaisen kielen kokeen suoritus. Toinen kotimainen kieli määräytyy opiskelijan äidinkielen mukaan. Opiskelijan äidinkieli on se kieli, jolla hän on saanut peruskoulun koulusivistyksen. Pakollisen vieraan kielen opintojen tulee koostua samasta kielestä. Alempaan korkeakoulututkintoon sisältyy kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön opintokokonaisuus. Kandidaatintyöhön liittyy pakollinen opiskelijan äidinkielellä kirjoitettava kypsyysnäyte. Kandidaattiseminaareissa harjoitellaan puheviestinnän taitoja ja opponoidaan muiden kandidaattitöitä. Lisätietoa kielten opiskelusta saat Kielikeskuksesta: Kielikeskuksen kursseille ilmoittaudutaan WebOodissa. Kieliopintojen neuvonta: Otakaari 3, Huone F149b Puh , , , kielikeskus@aalto.fi Kielikeskuksen opintoneuvojat auttavat opiskelijoita kaikissa kielten kursseihin ja opiskeluun liittyvissä asioissa. Opintoneuvojilla on joka arkipäivä vastaanottoaika klo

8 14 15 Aallon sisäinen liikkuvuus Aalto-yliopiston sisäisessä liikkuvuudessa voit hakea opinto-oikeutta toiseen Aalto korkeakouluun. Aallon sisäisen liikkuvuuden haku toteutetaan JOOPAS-verkoston kautta, lisätietoa opinnoista, hakemisesta ja puoltoperusteista Lisäksi on mahdollista suorittaa yksittäisiä Aalto-kursseja. Lisätietoja: Opiskelu ulkomailla ja kansainvälistyminen Opiskelu ulkomailla on sijoitus tulevaisuuteen ja meriitti, jota työnantajat arvostavat. Paitsi akateemista hyötyä, ulkomailla opiskelu antaa henkistä ja kulttuurista pääomaa, suhteita ja kielitaitoa. Vaihto-opiskeluhakemukset ja apurahahakemukset ulkomaan opintoihin käsitellään korkeakouluissa. Lisää tietoa opiskelijavaihto-ohjelmista saat korkeakoulun kansainvälisten asioiden suunnittelijoilta tai opintosihteeriltä. Vastaanottoaika on suositeltavaa sopia etukäteen. Börje Helenius ENE ja KON koulutusohjelmat Riikka Jääskeläinen RYT, RRT, YYT koulutusohjelmat Saara Sokolnicki GMA ja KTA koulutusohjelmat, Hannele Pietola Lisätietoa myös Intossa: Vaihtoon+hakeminen Tutkintojen tavoitteelliset ja sallitut suorittamisajat Laki yliopistolain muuttamisesta (556/2005) tuli voimaan Tällä muutoksella säädetään alempien ja ylempien korkeakoulututkintojen tavoitteellisista ja sallituista suorittamisajoista, opiskeluoikeudesta ja opiskeluoikeuden jatkamisesta. Yliopistolain mukaan kandidaatin tutkinnon tavoitteellinen suorittamisaika on kolme lukuvuotta. Maisterin tutkinnon tavoitteellinen suorittamisaika on kaksi lukuvuotta. Sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinnot viimeistään kahta vuotta niiden yhteenlaskettua tavoitteellista suorittamisaikaa pidemmässä ajassa. Pelkästään ylempää korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinto viimeistään kahta vuotta sen tavoitteellista suorittamisaikaa pidemmässä ajassa. Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa poissaoloa, joka johtuu vapaaehtoisen asepalveluksen tai asevelvollisuuden suorittamisesta taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Tutkinnon suorittamisaikaan ei myöskään lasketa enintään neljän lukukauden pituista poissaoloa, jonka ajaksi opiskelija on ilmoittautunut poissaolevaksi. Mikäli tutkinto ei tule suoritetuksi sille annetussa suorittamisajassa, voi opiskelija hakea tutkinnon suorittamiseen lisäaikaa.

9 16 Muut palvelut opiskelijoille 17 Opiskeluterveydenhuolto YTHS Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhoidosta vastaa YTHS eli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Kun maksaa AYY:n jäsenmaksun, ylioppilaskunta maksaa siitä noin 40 euroa YTHS:lle. Tämä terveydenhoitomaksu oikeuttaa opiskelijan käyttämään kaikkia säätiön palveluita heti ensimmäisen syyslukukauden alusta lähtien. Opiskelija voi myös käyttää kaikkia YTHS:n toimipisteitä (pääkaupunkiseudun toimipisteet sijaitsevat Töölössä ja Otaniemessä). YTHS:n palvelut on jaettu kolmelle sektorille: terveyden- ja sairaanhoito, mielenterveys sekä suunterveys. Lisätietoa YTHS:n palveluista ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta Otaniemen toimipiste sijaitsee osoitteessa Otakaari 12. Kunnalliset palvelut Ilta- tai viikonloppuaikaan on oikeus käyttää kunnallisia päivystyspalveluita. Lisätietoa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kotisivuilla osoitteesta Pääkaupunkiseudulla hoito-ohjeita voi tiedustella myös terveysneuvonnasta p. (09) Opiskelijan henkinen hyvinvointi Nyyti ry. Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti tarjoaa luottamuksellista keskusteluapua, tukea ja ulkopuolista näkökulmaa erilaisiin elämäntilanteisiin, kun on neuvoton olo tai kun ei jaksa yksin. Tietoa Nyytin palveluista ja paljon tietoa opiskelusta elämänvaiheena löydät netistä osoitteesta Halu puhua on riittävä syy ottaa yhteyttä! Opintopsykologi Opintopsykologit ohjaavat ja tukevat opiskelijoita oppimiseen, motivaatioon, itsesäätelyyn, stressin hallintaan sekä opiskelukykyyn liittyvissä haasteissa. Opintopsykologit Kari Peltola ja Paula Venäläinen palvelevat opiskelijoita Aaltoyliopiston Otaniemen kampuksella Innopoli 2:ssa (Tekniikantie 14). Tekniikan alan korkeakoulujen opiskelijat varaavat opintopsykologiajan osoitteesta Oppilaitospastori Voit ottaa yhteyttä oppilaitospappeihin, kun tunnet tarvitsevasi kahdenkeskistä, luottamuksellista keskustelua ja tukea. Papeilta voit myös kysyä kaikkia kirkollisiin toimituksiin, kirkon opetukseen tai seurakuntien toimintaan liittyviä kysymyksiä. Lisätietoa: Halutessasi voit tutustua arkkitehtien Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelemaan Otaniemen kappeliin, joka sijaitsee osoitteessa Jämeräntaival 8 A. Opiskelijaliikunta UniSport Aalto-yliopisto tukee opiskelijoiden hyvinvointiin tarjoamalla liikuntapalveluita osana UniSportia. UniSportin myötä aalto- laisilla on mahdollisuus liikkua kaikilla kuudella kampuksella (Meilahti, Keskusta, Viikki, Kumpula, Töölö ja Otaniemi). Tarjonta on hyvin laaja kattaen kuntosalipalvelut, kiipeilyn, ryhmäliikunnat, kurssitoiminnan, yksilöpalvelut, sarjatoiminnan ja seuratoiminnan. Liikkuminen on opiskelijalle hyvin edullista, ja kausikortilla voit liikkua rajattomasti. UniSportista lisätietoa löytyy osoitteesta Aalto-yliopiston urheiluseura ry Aalto-yliopiston urheiluseura (AaltoUS) on Aalto-yhteisön oma urheiluseura, joka pyrkii tukemaan aaltolaisten monipuolista liikuntaharrastusta. Seura järjestää mm. sarjatoimintaa yhdessä UniSportin kanssa, tukee yksittäisen opiskelijoiden osallistumista urheilukisoihin, tukee yhdistysten liikuntatoimintaa, koordinoi kilpaurheilutoimintaa ja palkitsee vuoden Aalto-urheilijan. Lisätietoa seurasta ja sen toiminnasta löydät osoitteesta Matkustaminen HSL Matkakortin voi hankkia HSL-palvelupisteestä. Matkakortin hankintaa ja uusimista varten tarvitaan mukaan virallinen henkilöllisyystodistus sekä yliopiston leimalla vahvistettu opiskelijan lippuhakemuslomake, joita saa opinto- ja opiskelijapalveluista, tai voimassa oleva opiskelijakortti. Lisätietoa osoitteesta: Matkahuolto ja VR Mikäli matkustat ennen kuin ylioppilaskunnan opiskelijakorttisi on valmis, voit ostaa Matkahuollon ja VR:n yhteisen opiskelijakortin. Korttia varten tarvitaan yksi passikuva sekä Matkahuollon ja VR:n yhteinen opiskelijatodistus, jonka voi tulostaa Matkahuollon/VR:n verkkosivuilta. Lomake allekirjoitetaan ja leimataan opinto- ja opiskelijapalveluissa. Lisätietoa: opiskelijalippu.html Ruokailu Aterian saa valtion tukemaan, edulliseen opiskelijahintaan voimassaolevalla opiskelijakortilla tai näyttämällä jäsenmaksukuittia ja henkilöllisyystodistusta. Ruokalistat löytyvät Intosta. Alvari (amica.fi), päärakennus, Otakaari 1D Artturi (amica.fi), Kemistintie 1, henkilöstöravintola Cantina (sodexo.fi), Dipoli-talo Dipoli ja Otaniemen teekkariravintolat (sodexo.fi) Elissa (amica.fi) (kahvila), päärakennus, Otakaari 1D Kvarkki (amica.fi), fysiikan talo, Otakaari 3 Puu (amica.fi), Puu 2, Tekniikantie 3 TUAS-talo (amica.fi), Otaniementie 17 Täffä (teknologforeningen.fi), Otakaari 22

10 18 19 Edullista opiskelijaruokailua on lisäksi tarjolla muilla kampuksilla sekä muiden yliopistojen opiskelijaravintoloissa. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on Aalto-yliopiston uutena opiskelijana sinun ylioppilaskuntasi. AYY:n jäseniä ovat kaikki Aalto-yliopistossa ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Yhteensä jäseniä on noin AYY tuottaa jäsenilleen palveluita ja tekee työtä heidän hyvinvointinsa edistämiseksi sekä Aalto-yliopiston opetuksen kehittämiseksi. Ylioppilaskunta on julkisyhteisö, jonka asema on määritelty yliopistolaissa. Yliopistolaissa on myös säädetty, että jokaisen yliopiston perustutkinto-opiskelija on ylioppilaskunnan jäsen. Voidaksesi ilmoittautua läsnä olevaksi Aalto-yliopistossa sinun on maksettava ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Kyseessä ei ole lukukausimaksu, vaikka maksu onkin edellytys opiskelulle. Saadaksesi jäsenmaksullesi vastinetta, sinun kannattaa ottaa selvää, miten ylioppilaskunta palvelee sinua. Asuminen AYY:n asunnot Aalto-yliopiston ylioppilaskunta omistaa Helsingissä ja Espoossa noin 2500 asuntoa, joita jokainen Aalto-yliopistoon läsnä olevaksi ilmoittautunut ja ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksanut voi hakea. AYY:n asuntoja haetaan sähköisen asunnonhakujärjestelmän kautta. On hyvä muistaa, että AYY:n asunnoissa asuvien asumisoikeus tarkistetaan vuosittain. Tarkempia tietoja AYY:lle asukkaaksi hakemisesta ja tarjolla olevista asunnoista löytyy sekä AYY:n nettisivuilta asumisen osiosta sekä osoitteesta campus.ayy.fi, jossa voi täyttää asuntohakemuksen. Helsingin asuntoihin liittyviä asioita hoidetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun pohjakerroksen AYY:n Töölön palvelupisteessä ja Espoon asuntoihin liittyviä asioita AYY:n Otaniemen palvelupisteessä osoitteessa Otakaari 11, Espoo. HOAS eli Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiö AYY:n jäsenenä voit hakea asuntoa Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöltä (HOAS). Asuntosäätiö omistaa noin 8000 asuntoa. Vuokrat vaihtelevat asuntojen koon ja sijainnin mukaan. Tietoa asunnoista saa parhaiten Hoasin kotisivuilta osoitteesta Sivuilla voi myös jättää asuntohakemuksen, joka on voimassa neljä kuukautta. Osakuntien asunnot Osakunnat ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) alaisuudessa toimivia poikkitieteellisiä opiskelijayhteisöjä, jotka tarjoavat jäsenilleen toimintaa ja sukulaissielujen seuraa eri puolilta Suomea. Asunnot sijaitsevat pääasiassa Helsingissä. Hakuajat vaihtelevat osakunnittain. Lisätietoja saa osakuntien yhteisiltä kotisivuilta osoitteesta Yksityiset vuokramarkkinat Asuntoja kannattaa katsella myös yksityisiltä vuokramarkkinoilta. Yksityisillä vuokramarkkinoilla opiskelijoille hankalia asioita ovat usein korkeat takuuvuokrat, välityspalkkiot ja korkeat vuokrat. Alivuokralaisasunnot saattavat tarjota edullisen ja viihtyisän vaihtoehdon nuorelle opiskelijalle. Muuttoilmoitus: kotipaikan vaihto ja osoitteenmuutos Muuttoilmoituksen voi tehdä verkossa tai puhelimitse. Ohjeet löytyvät osoitteesta Missä AYY toimii? Ylioppilaskunnan keskustoimistossa Otaniemessä työskentelee hallituksen ja sihteerien lisäksi useita vapaaehtoisia. Tämän lisäksi ylioppilaskunnalla on palvelupisteet kullakin kampuksella Arabiassa, Otaniemessä ja Töölössä. Kun sinulle tulee asiaa ylioppilaskunnalle, todennäköisesti ensimmäinen kontaktisi on jokin AYY:n palvelupisteistä. Niissä hoituvat esimerkiksi opiskelijakorttiasiat, tilojen, saunojen tai pakettiauton vuokraus, teekkarilakin tilaaminen ja moni muu asia. Jos asiasi kuuluu hallituksen tai sihteerien työkenttään, sinut opastetaan palvelupisteiltä eteenpäin.

11 20 Lisätietoa AYY:stä ja monesta muusta opiskelijaelämään liittyvästä asiasta löydät osoitteesta AYY:n palvelupiste Otaniemi Otakaari 11(ostoskeskuksen ylätasolla) 02150, Espoo avoinna: arkisin puhelin: Opiskelijakortti AYY:n jäsenet ovat oikeutettuja hankkimaan opiskelijakortin, jolla saa monia alennuksia ja etuja. Perustutkinto-opiskelijan ensimmäinen kortti on ilmainen. Uusi kortti kadonneen kortin tilalle tai esim. nimenmuutoksen johdosta maksaa 6 euroa. Kortti on maksettava tilattaessa. Lisätietoa: Killat, ammattiainekerhot ja isohenkilötoiminta AYY:n kanssa tiiviissä yhteistyössä toimii useita erityisaseman yhdistyksiä, jotka edustavat kattavasti yhden tai useamman koulutusalan opiskelijoita, ajavat heidän etujaan, pitävät yhteyttä elinkeinoelämään ja edistävät monipuolista ylioppilaskuntatoimintaa. Erityisaseman yhdistyksellä on oikeus ja velvollisuus järjestää opastusta uusille opiskelijoille sekä lähettää edustajia ylioppilaskunnan tarjoamiin yhteistyöfoorumeihin. Arkkitehtikilta Koneinsinöörikilta Maanmittarikilta Rakennusinsinöörikilta Teknologföreningen Aalto-yliopiston uraja rekrytointipalvelut Ura- ja rekrytointipalvelut tukee Aalto-yliopiston opiskelijoita työelämään valmentautumisessa ja työllistymisessä. Ura- ja rekrytointiyksiköiden palvelutarjonta ulottuu uraneuvonnasta ja työpaikkailmoitusten välittämisestä aina kontaktointimessujen järjestämiseen. Tavoitteena on olla läsnä opiskelijoiden urasuunnittelun ja -kehityksen edistämisessä mahdollisimman aikaisesta vaiheesta lähtien opintojen loppuun asti. Saadaksesi tietoa ura- ja rekrytointipalvelujen järjestämistä tilaisuuksista ja muista urakehitystäsi edistävistä ajankohtaisista asioista myös sähköpostitse, tarkista, että olet antanut siihen luvan Oodissa. Ura- ja rekrytointipalveluiden toimipiste sijaitsee osoitteessa Otakaari 7 B (3. krs). Lisätietoa toiminnasta ja palveluista: Palvelut+opiskelijoille Sähköposti: career-tech@aalto.fi, puh: Kirjasto Aalto-yliopiston Otaniemen kampuskirjasto on kaikille avoin tieteellinen kirjasto, Suomen suurin ja vanhin tekniikan alan kirjasto. Laajat elektroniset ja painetut kokoelmat sekä monipuoliset palvelut ovat käytettävissä Espoon Otaniemessä ja verkon välityksellä. Otaniementie 9, Espoo (09) avoinna: ma pe 8 21, la 9 16 aattopäivät Lisätietoja: Opinto- ja opiskelijapalvelujen henkilöstön yhteystiedot Yhteiset palvelut Immonen, Marjo opintoasiain päällikkö huone 260, (R-talo), Rakentajanaukio 4 PL puh , marjo.immonen@aalto.fi Viero, Ritva suunnittelija, tohtorikoulutus huone S466, (S-talo), Otakaari 7, PL puh ritva.viero@aalto.fi Kuusela, Leila suunnittelija urapalveluiden ja opintoasioiden viestinnän yhteyshenkilö huone K341b, PL puh leila.kuusela@aalto.fi Martinmaa, Mari opintokoordinaattori koulutuksen ja opetuksen kehittäminen huone K301d, PL puh mari.martinmaa@aalto.fi Riissanen, Virpi opintokoordinaattori kotimainen liikkuvuus, tutorointi huone K102a, PL puh , virpi.riissanen@aalto.fi Opinto- ja opiskelijapalvelut, oop-palvelupiste, K1-talo, Otakaari 4: Kainiemi, Maire opintosihteeri huone K103, PL puh , maire.kainiemi@aalto.fi Kalliomäki, Reeta opintosihteeri huone K103, PL puh , reeta.kalliomaki@aalto.fi Pietola, Hannele opintosihteeri, kansainväliset asiat huone K104b, PL puh hannele.pietola@aalto.fi Päärakennus, Rakentajanaukio 1X: Arkkitehtuuri (ARK) ja maisema-arkkitehtuuri (MAR), Antas, Gunilla toimistosihteeri ARK opiskelijavaihto Metallimiehenkuja 2, huone 309, PL puh gunilla.antas@tkk.fi Hiort af Ornäs, Pirkko opintosihteeri MAR huone A131b, PL puh pirkko.hiortafornas@aalto.fi Luotonen, Jukka suunnittelija ARK, MAR huone A126C, PL puh jukka.luotonen@aalto.fi 21 Puhakka-Autio, Auli suunnittelija, kv-asiat, ARK, MAR huone A126d, PL puh auli.puhakka@tkk.fi Opintoneuvojat ARK/MAR: Autio Vilma huone A108 puh a-neuvoja@tkk.fi Noora Lehtovaara huone A108 puh a-neuvoja@tkk.fi Opintoneuvojat MAR: Piipponen Hanna-Maria huone A108 puh ma-neuvoja@tkk.fi Harjoitteluneuvoja Noora Lehtovaara huone A108 puh aharjo@cc.hut.fi Energia- ja LVI-tekniika (ENE) ja konetekniikka(kon) K1-talo, Otakaari 4: Helenius, Börje suunnittelija Master-ohjelmat ja opiskelijavaihto (KON, ENE) huone K104b, PL puh , borje.helenius@aalto.fi Jokela, Pertti suunnittelija ENE huone K115, PL puh , pertti.jokela@aalto.fi

12 22 23 Kivimäki, Ville suunnittelija KON huone K116, PL puh , Pylkkänen, Salme opintosihteeri ENE, KON huone K104a, PL puh , Ruohonen, Erika opintokoordinaattori ENE, KON huone K104a, PL puh , Opintoneuvojat ENE/KON: Olli Tanja huone K105 puh Parhiala Karoliina huone K105 puh Sundman Pontus huone K105 puh Viljanen Jukka huone K105 puh Geomatiikka (GMA) ja kiinteistötalous (KTA), Falcon Gentti-rakennus, Vaisalantie 8, 1. kerros. alkaen Kauppinen, Päivi suunnittelija puh Lehtimäki, Airi opintosihteeri puh Opintoneuvoja (GMA/KTA): Heino Susanna puh Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka (RRT), Rakennus- ja ympäristötekniikka (RYT) ja Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka (YYT), Rakentajanaukio 4: Hänninen, Seppo suunnittelija huone R261, PL puh Sokolnicki, Saara suunnittelija Master-ohjelmat ja opiskelijavaihto Kv-tiimin vastaava puh , Jääskeläinen, Riikka kv-suunnittelija vaihto-opiskelu ja Master-ohjelmat ja opiskelijavaihto huone H259, PL puh Långstedt, Harri opintokoordinaattori ARK, RYT, RRT, YYT huone R263 PL 12100, puh Mannola, Reetta opintokoordinaattori huone R262 PL 12100, puh Opintoneuvojat RRT/YYT huone R164 puh Svarvar Andreas huone R164 puh Jalonen Jarmo huone R164 puh Liski Aura huone R164 puh Ympäristötekniikan DI-ohjelma (YMP), Lahden keskus: Kauppi, Jaana suunnittelija Niemenkatu 73, Lahti puh , Opinto- ja opiskelijapalvelut Insinööritieteiden korkeakoulu OOP-palvelupiste PL AALTO Käyntiosoite: K1-talo, Otakaari 4, huone 103, ESPOO/Otaniemi Puhelin (09) sähköposti faksi (09) , OOP-palvelupiste on avoinna ma pe klo 9 11 ja Lukukausi-ilmoittautumiset Opintorekisteriote Opiskelutodistukset Kaikkien Aalto-yliopistojen OOP-palvelupisteiden yhteinen sähköpostiosoite on opiskelijapalvelut@aalto.fi. Julkaisija: Opinto- ja opiskelijapalvelut, Insinööritieteiden korkeakoulu Toimitus: Virpi Riissanen Taitto ja kuvitus: Aino Nieminen Kartta-aukeama: Eemeli Nieminen Paino: Unigrafia 2011

13

Uuden opiskelijan. opas

Uuden opiskelijan. opas Uuden opiskelijan opas 2012 2013 Tervetuloa opiskelemaan Insinööritieteiden korkeakouluun! Insinööritieteiden korkeakoulu Insinööritieteiden korkeakoulu on yksi Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta.

Lisätiedot

Uuden opiskelijan. opas

Uuden opiskelijan. opas Uuden opiskelijan opas 2013 2014 Sisällys Tervetuloa opiskelemaan Insinööritieteiden korkeakouluun! Insinööritieteiden korkeakoulu Insinööritieteiden korkeakoulu on yksi Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta.

Lisätiedot

Uuden opiskelijan. opas

Uuden opiskelijan. opas Uuden opiskelijan opas 2014 2015 Sisällys Tervetuloa opiskelemaan Insinööritieteiden korkeakouluun! Insinööritieteiden korkeakoulu Insinööritieteiden korkeakoulu on yksi Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta.

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta TERVETULOA OPISKELEMAAN! Tutkinnot Kaksi itsenäistä tutkintoa: alempi korkeakoulututkinto ja ylempi korkeakoulututkinto Luonnontieteiden kandidaatti (LuK), laajuus 180 op, 3 vuotta Filosofian maisteri

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017

Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017 Opintopalveluista Kampusareenan 2. kerroksesta löytyy opintotoimiston, avoimen yliopiston, opintotuen

Lisätiedot

Navigaattori 2015 2016

Navigaattori 2015 2016 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 Opintotoimistossa hoituvat muun muassa lukuvuosi-ilmoittautuminen sekä nimen- ja osoitteenmuutokset.

Lisätiedot

Weboodi. Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi

Weboodi. Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi Weboodi Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi WebOodissa: Henkilötietojen ylläpito Henkilötietojen luovutusluvat ja niiden ylläpito Ilmoittautuminen opetukseen / tentteihin Virallinen suoritusrekisteri

Lisätiedot

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Minna Kaartinen-Koutaniemi Urhean oppilaitostapaaminen 17.4.2013 19.4.2013 1 Palvelut ja neuvonta Yleinen opiskelijaneuvonta palvelee henkilökohtaisesti,

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016

WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016 WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016 WebOodissa opiskelija voi tarkastaa omat henkilötietonsa, muuttaa tai lisätä yhteystietojaan, ilmoittautua opetukseen ja tentteihin, ilmoittautua yliopistoon, selata omia opintojaan

Lisätiedot

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu Leikola 4.1.2019 Verkkopalvelut TOP 3 WebOodi (oodi.aalto.fi/a) ilmoittautumiset, kurssikuvaukset, suoritukset MyCourses (mycourses.aalto.fi) Kurssien kotisivut,

Lisätiedot

Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta

Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta Lastentarhanopettajan opintosuunnasta valmistunut kasvatustieteen kandidaatti on pätevä lastentarhanopettaja Myös esikoulun osalta Esi- ja alkuopetuksen sivuaine ei

Lisätiedot

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET

Lisätiedot

Navigaattori 2014 2015

Navigaattori 2014 2015 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2014 2015 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2014 2015 Opintotoimistossa hoituvat muun muassa lukuvuosi-ilmoittautuminen sekä nimen- ja osoitteenmuutokset.

Lisätiedot

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT 1 Opiskelijapalvelut Opintojen ohjaus -tiimimme ja opiskelijoiden asiakaspalvelutiimimme auttavat ja tukevat sinua kaikissa mahdollisissa opiskeluun liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

Opiskelijapalvelut / Admission and Student Services

Opiskelijapalvelut / Admission and Student Services Opiskelijapalvelut / Admission and Student Services Agora B 331 Käynti Ahlmaninkadun puolelta / Entrance: Ahlmaninkatu Olemme muuttaneet / We have new premises Tervetuloa Agoran B-siiven 3. kerrokseen

Lisätiedot

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä Tutkinnon rakenne Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC 5.9.2017 Heli Järvelä Ohjelma 5.9.2017 9:00 9:30 Tavoitteet /Jouni 9:30 10:15 Tutkinnon rakenne & sisältö 10:30 11:15

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Filosofian maisterin tutkinto ja opinnot

Filosofian maisterin tutkinto ja opinnot Filosofian maisterin tutkinto ja opinnot Eija Heinonen-Özdemir opintopäällikkö 31.8.2015 Vaasan yliopisto Yliopistokollegio Yliopistonhallitus Rehtori ja vararehtori Tiedekunnat ja tiedekuntaneuvosto Yliopistopalvelut

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2

LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2 Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot 31.5.2019 mennessä 2 väyläohjelma Ohjelmassa aloittaa opiskelijoita Kauppatiede 39 Tuotantotalous 26 Tietotekniikka 14 Energiatekniikka 3 Ympäristötekniikka

Lisätiedot

Weboodi ja Noppa. Katri Laaksonen Opintohallinnon tietojärjestelmät

Weboodi ja Noppa. Katri Laaksonen Opintohallinnon tietojärjestelmät Weboodi ja Noppa Katri Laaksonen Opintohallinnon tietojärjestelmät oodi@aalto.fi noppa@aalto.fi Kirjautuminen Aallon käyttäjätunnuksella ja salasanalla osoite: https://oodi.aalto.fi Opiskelijatietojärjestelmä

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita 29.8.2012 ORIENTAATIOPÄIVILLÄ Tutustutaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun, sen

Lisätiedot

Johanna Bovellán

Johanna Bovellán 5.6.2009 Johanna Bovellán Ohjaus tiedekunnassa: kanslia, opintoneuvoja, opettajat, opettajatuutorit Ohjaus killassa: ISOhenkilöt, opiskelijatuutorit (jo pidemmällä opinnoissaan olevia opiskelijoita) Tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Johdatus opiskeluun ti Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa

Johdatus opiskeluun ti Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Johdatus opiskeluun ti 5.9.2017 Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Ohjelma 9:15-9:30 ajankohtaiset asiat, orientaatioviikko ja orientaatiokurssi (oppimistehtävät ja portfolio) Virpi Riissanen

Lisätiedot

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Syytä valmistautua ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti opinto-ohjelmaan.

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita 27.8.2015 Marja Elonheimo ja Laura Pellikka Orientaation ohjelma to 27.8.2015 Klo 17.00-18.00

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä

Lisätiedot

Orientaatioviikon aikataulu

Orientaatioviikon aikataulu Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo G-salissa/ TI 4.9. klo G-salissa TERVETULOA!

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo G-salissa/ TI 4.9. klo G-salissa TERVETULOA! PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2007 informaatiotilaisuudet: MA 3.9. klo 14-15 G-salissa/ TI 4.9. klo 15-16 G-salissa TERVETULOA! Prof. Juhani Pitkäranta (mat.) Prof. Juhani von Boehm (fys.) suunn.

Lisätiedot

Uuden opiskelijan. opas 2014-2015

Uuden opiskelijan. opas 2014-2015 Uuden opiskelijan opas 2014-2015 1 Tervetuloa opiskelemaan Sähkötekniikan korkeakouluun! Sähkötekniikan korkeakoulu on yksi Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta ja se aloitti toimintansa 1.1.2011.

Lisätiedot

Yliopiston sähköiset järjestelmät

Yliopiston sähköiset järjestelmät Yliopiston sähköiset järjestelmät Ove Ritola & Johanna Passiniemi S Y K S Y 2 0 1 9 O S A 1 Perusteet Yliopiston sähköiset järjestelmät S Y K S Y 2 0 1 9 2 Tietohallinnon vastuualueet Käyttäjätunnukset

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2015

Erikoistumisaluevalinta 2015 Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON SISÄISEN LIIKKUVUUDEN OPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN JA OPINTOJEN SUORITTAMINEN, LÄHTEVÄT OPISKELIJAT

AALTO-YLIOPISTON SISÄISEN LIIKKUVUUDEN OPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN JA OPINTOJEN SUORITTAMINEN, LÄHTEVÄT OPISKELIJAT AALTO-YLIOPISTON SISÄISEN LIIKKUVUUDEN OPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN JA OPINTOJEN SUORITTAMINEN, LÄHTEVÄT OPISKELIJAT Opiskelija Koulutusohjelma Kohdeyliopisto Opinto- ja opiskelijapalvelut (OOP) 1. Opiskelija

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden

Lisätiedot

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Lappeenrannan Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Marja Talikka informaatikko 31.8.2017 1 Akateeminen tiedonhankinta tiedonhankinta on olennainen osa akateemista opiskelua ja tutkimusta

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu

Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna 2019-2020 -yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu Yliopistoon ilmoittautumisesta on säädetty yliopistolaissa (558/2009) sekä Jyväskylän

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Perustietoa avoimesta yliopistosta Opetus on Helsingin

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden

Lisätiedot

BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPINTOIHIN ORIENTOIVA JAKSO SYKSYLLÄ 2016

BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPINTOIHIN ORIENTOIVA JAKSO SYKSYLLÄ 2016 BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPINTOIHIN ORIENTOIVA JAKSO SYKSYLLÄ 2016 Tiedekunnan opintoihin orientoivan jakson ohjelma (kaikille tiedekunnan opiskelijoille) Maanantai 29.8.2016 Infokeskus

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT 1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Itä-Suomen yliopisto opiskelijan yliopisto Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Johdatus akateemisiin opintoihin 3.9.2012 Kuopion kampus Opinto- ja opetusjohtaja Tuula Heide Opiskelijapalvelun

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Johdatus opiskeluun II ELEC-A0110

Johdatus opiskeluun II ELEC-A0110 Johdatus opiskeluun II ELEC-A0110 Päivän ohjelma Opintotuki Opintojen suunnittelu, HOPS Saavutettava Aalto Opintojen seuranta Ergonomia Opintotuki Opintotuki ja Aalto-yliopiston opintotukipalvelut Opintotuki

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 3.9.2013 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

ICT-info opiskelijoille

ICT-info opiskelijoille ICT-info opiskelijoille 2019 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo L-salissa TERVETULOA!

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo L-salissa TERVETULOA! PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo 14.15-16 L-salissa TERVETULOA! prof. Juhani Pitkäranta (mat.) tutk. Antti Hakola(fys.) suunn. Linda Havola Guru ry. 1 Valintaperusteet

Lisätiedot

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin:

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin: Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaatin ja hallintotieteiden maisterin tutkintojen rakenteet, oppiaine-esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2010

Lisätiedot

Yliopiston sähköiset järjestelmät

Yliopiston sähköiset järjestelmät Yliopiston sähköiset järjestelmät Ove Ritola & Henna Toivola S Y K S Y 2 0 1 8 O S A 1 Perusteet Yliopistopalvelut IT-perusteet SYKSY 2018 2 Tietohallinnon vastuualueet Käyttäjätunnukset Tietoliikenne

Lisätiedot

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle 1 (5) WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS on opintojen ja oppimisen suunnittelun

Lisätiedot

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info www.helsinki.fi/yliopisto 8.11.2018 1 Tilaisuuden sisältö Miksi valinnaisia pitäisi / voi suorittaa ja minkä verran? Eli tietoa tutkintorakenteista ja

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

WINHAWILLE 1 (6) Opiskelijasivut Opiskelijan ohjaus/hh/versio2 27.9.2012

WINHAWILLE 1 (6) Opiskelijasivut Opiskelijan ohjaus/hh/versio2 27.9.2012 WINHAWILLE 1 (6) 1 Käyttäjätunnus ja salasana WinhaWillen opiskelijaliittymä on toteutettu web-versiona ja pääset käyttämään opiskelijasivuja vain antamalla henkilökohtaisen tunnuksen ja salasanan. Käyttäjätunnuksena

Lisätiedot

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta

Lisätiedot

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo L-salissa/ pe 5.9. klo L-salissa TERVETULOA!

PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo L-salissa/ pe 5.9. klo L-salissa TERVETULOA! PERUSAINEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2008 informaatiotilaisuudet: to 4.9. klo 14-15 L-salissa/ pe 5.9. klo 12-13 L-salissa TERVETULOA! Prof. Juhani Pitkäranta (mat.) Leht. Petri Salo (fys.) suunn. Katriina

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

9.15-9.30 Kasvatustieteiden tiedekunta toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi Varadekaani Arja Virta

9.15-9.30 Kasvatustieteiden tiedekunta toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi Varadekaani Arja Virta KKV0 OPISKELIJAKSI YLIOPISTOON (5 op) Kasvatustieteiden laitos Opiskelijaksi yliopistoon-opintojakson aikana tutustutaan yliopistoopiskeluun sekä yliopiston palveluihin, ympäristöön ja organisaatioon.

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYS 1. VUOSI METSÄEKONOMIA JA MARKKINOINTI LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE , MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI

LUKUJÄRJESTYS 1. VUOSI METSÄEKONOMIA JA MARKKINOINTI LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE , MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE 2012-2013, MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI Lukujärjestykseen on kirjattu sekä pakollisia että ensimmäiselle vuodelle suositeltuja opintojaksoja metsäekonomian ja markkinoinnin

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 12.6.2012 klo 15-17 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 11.6.2013 klo 14-16 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 12.4.2012 12.4.2012 1 Miksi opiskella avoimessa yliopistossa? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen

Lisätiedot

Opiskelu teknillisessä tiedekunnassa

Opiskelu teknillisessä tiedekunnassa Helena Varmajoki Opiskelu teknillisessä tiedekunnassa 30.8.2017 Teknillinen tiedekunta Materiaali verkossa: Opiskelijat -> Opiskelu -> Uudelle opiskelijalle -> Orientaatiopäivät -> Teknillinen tiedekunta

Lisätiedot