ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry"

Transkriptio

1 ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 6/2012 1

2 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hyvät rakennusmestariveljet MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi ja palveleva suurnoutopiha. Siinä muutama esimerkkipalvelu, joilla Starkki helpottaa ammattilaisten kiireistä arkea. Ota yhteyttä, kerromme lisää miksi yrityksen kannattaa keskittää hankintansa Starkkiin. Kesä on taas mennyt sateineen ja on alkanut syyssateiden aika. Myös yhdistyksemme toiminta herää lomien jälkeen. Kesänaikana käytiin Asuntomessuilla Tampereella. Olihan siellä hienoja taloja ja niillä hienot hinnat. Syksyn ohjelmaan kuuluu mm. hometalkoisiin liittyväkoulutus. Matti Eklund on lupautunut kertomaan asiasta lisää kuun lopulla. Kurssista lisää toisaalla tiedotteessa. Syksyn ohjelmaanhan kuuluu myös yhdistyksen pikkujoulu, joka järjestetään tänä vuonna marraskuun lopulla teatterimatkana Tampereelle. Kuukausikokousisäntiä kaivataan. Nyt siis nopeasti tarjoamaan yhteistyökumppaneillenne mahdollisuutta tulla kertomaan tuotteistaan ja uutuuksistaan Ammattilaisporukalle. Sitähän sanotaan että lyhyestä virsi kaunis, joten tässä tärkeimmät näin syksyn alkuun. Toivon näkeväni mahdollisimman monia jäseniämme kuukausikokousilloissa talven aikana. Niin, myös uusjäsen hankintaa ja entisten jäsenten takaisin rekrytointia tulisi tehostaa jäsenistömme yhteisvoimin. Hyvää syksyn alkua Jouni Saunamäki, puheenjohtaja 6 SISÄLLYSLUETTELO Kokouspalsta...4 E-P:n Rkl-seniorit...4 Keilaaminen...4 Teatterimatka...4 Kevätkokouksen pöytäkirja...7 Toisranta...8 Toimihenkilöt RKL tiedottaa Haluatko merkkipäiväsi tähän tiedotteeseen? Ilmoita se osoitteeseen jhholm@gmail.com. Osoitteenmuutokset Päivölänkatu 38, Seinäjoki puh. (06) Myymälä palvelee ma-pe 7-19, la 9-15 Ilmoita osoitteenmuutokset: jhholm@gmail.com. Yrityspalvelu palvelee

3 KOKOUSPALSTA Syyskuun kuukausikokous Syyskuun kuukausikokous pidetään Seinäjoella Cumuluksen kokoustiloissa torstaina kello Kuukausikokouksen esittelijä ei ole tiedossa. Hallituksen kokous Hallituksen kokous pidetään ti klo ABC:n kokoustiloissa. E-P:n Rkl-seniorit Syyskauden toiminnan aloitamme kokouksella Cumuluksen kokoustiloissa klo 18.30, eli puoli tuntia ennen kuukausikokouksen alkua. Käsitellään syyskauden toimintaa ja toimihenkilöiden valintaa seuraavalle toimintakaudelle. INNOKKAASTI MUKAAN TOIMINTAAN! Senioripomo Seppo Takala Keilaaminen Keilaaminen aloitetaan klo Lapualla. Paikka: Downtown Bowling Metallitie 2 Lapua. Sieltä on varattu 4 rataa, katsotaan millainen suosio on, kun paikka piti muuttaa Seinäjoen Keilahallin lopetettua. Teatterimatka Yhdistys järjestää teatterimatkan Tampereen Teatteriin Lauantaina Esitys on nimeltään Murhaloukku, jonka pääosassa on Heikki Kinnunen. Matkalle lähdetään klo 8.30 Lapualta. Seinäjoen linja-autoasemalta lähtö on klo Sieltä matka jatkuu Kurikan kautta Tampereelle. Esitys alkaa klo Teatterin jälkeen on ruokailu. lmoittautumiset:markus.koivusalo@netikka.fi, tai puh Matkan omavastuu 25 /henk. Maksut yhdistyksen tilille. Etelä-Pohjanmaan Rakennustaitosäätiö on hankkinut Ikaalisten Kylpylä-Hotellista huoneiston, jota jäsenet voivat vuokrata: Osoite: Ikaalisten Kylpylä, Hämyläntie 2, IKAALINEN Varausnumerot: ; Fax Kodikas asuntohotelli. Huoneisto 343. Kodikas apartementotyyppinen hotellihuoneisto, Huonevarustus: pienoiskeittiö, jääkaappi, WC, suihku, TV, puhelin, parveke. Muut palvelut: sisäpuutarha aulatilassa. Sijainti: järven läheisyydessä, etäisyys Päärakennus Mainingista 300 m. Valmistunut Yhdyskäytävä Päärakennus Maininkiin. Hotelli sopii perheille. VUOKRAEHDOT: 1. Säätiön vuorokausia on yht. 30 vrk käytettävissä RKM 15 ja RIA Jäsen voi saada säätiön kiintiöstä 1 vrk:n hintaan 20. Säätiölle maksetaan ilman laskutusta 20 tilille Nordea-Seinäjoki Varaus tehdään Ikaalisten Kylpylän kautta ja tilattaessa on mainittava E-P:n Rakennustaitosäätiö ja huoneisto 343. Tilauksesta on ilmoitettava Pytingin toimistolle varausaika. 4. Ilmoittaudu vastaanotossa normaaliin tapaan. Saat huoneiston avaimen. Samalla PYYDÄ vastaanotossa Pytinkilippaan avain. Pytinkilipas on kirjoituspöydän kaapissa pultattuna. Lippaassa on omistajaetukortti. Kortilla saa kortissa mainitut edut. Kun luovutat huoneen pois, niin laita kortti takaisin lippaaseen ja lukitse lipas. Palauta huoneen avain ja lippaan avain vastaanottoon. Omistajaetukortti on ARVOPAPERI. Sitä ei saa hukata. Uutta korttia ei voi saada useaan vuoteen. Kadonneesta kortista peritään tuntuva korvaus, joten pidä kortista hyvää huolta. 5. Omistajakorttiedut: Vapaa pääsy iltaravintolaan, 2 henkilöä (tapahtumakohtaiset rajoitukset). Vapaa pääsy vesitropiikkiin klo asti (aamu-uinti). Muina aikoina vesitropiikin normaalihinnasta 20% alennus. 50% alennus keilavuoroista. 10% alennus å la carte annoksista, Pizzeria Rondon pizzoista ja pihveistä sekä buffet pöydän lounaasta ja päivällisestä (kausi- ja lomakohtaiset rajoitukset). 4 5

4 LUKITUS- JA TURVALLISUUSALAN AMMATTILAINEN LAKEUKSILLA - lukot - helat - varusteet - valvontajärjestelmät - oviautomatiikka - laskenta, suunnittelu - asennus, huolto Maakunnankatu 7 SEINÄJOKI myynti@lakeudenlukko.fi p , fax puh , fax ETELÄ-POHJANMAAN Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry. KEVÄTKOKOUS 2012 Pöytäkirja Aika: klo Paikka: Cumulus, Seinäjoki Läsnä: 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Saunamäki avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. 2 Puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Raimo Joronen ja sihteeriksi Tuula Ilmonen. 3 Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi valittiin Erkki Tuorila ja Rauni Saranpää. 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen. 5 Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin. 6 Esitellään tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto Kokous hyväksyi Mauri Korven kohta kohdalta läpi käymän vuoden 2011 toimintakertomuksen. Markus Koivusalo esitteli vuoden 2011 tilinpäätöksen tuloslaskelmineen ja taseineen. Tilinpäätös hyväksyttiin. Tilintarkastajien lausunnon luki Rauni Saranpää. Tilintarkastajien lausunto hyväksyttiin. 7 Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja tilivelvollisille Vahvistettiin vuoden 2011 tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus. 8 Päätetään muista asioista joihin tilinpäätös antaa aihetta Ei ollut moitittavaa eikä muita asioita. 9 Valitaan piirikokous- ja liittokokousedustajat Valittiin piirikokousedustajiksi hallitus kokonaisuudessaan. Liittokokousedustajat valitaan syyskokouksessa. 10 Muut kokoukselle esitetyt asiat Muita virallisia asioita ei ollut, joten puheenjohtaja päätti kevätkokouksen. Allekirjoitukset Kokouksen puolesta puheenjohtaja kokouksen sihteeri 6 5 7

5 Etelä-Pohjanmaan Rakennusmestariyhdistys Toimihenkilöt 2012 Puheenjohtaja Saunamäki Jouni Soraviita KURIKKA jouni.saunamaki@netikka.fi Varapuh.joht / Kurssitoim. Koivusalo Markus Niilontie Hyllykallio markus.koivusalo@netikka.fi Sihteeri I Herrala Esa Pelipuisto 2 C SEINÄJOKI esa.herrala@seamk.fi Sihteeri II/Päätoimittaja Holm Janne Kauppakatu 19 B SEINÄJOKI jhholm@gmail.com Rahastonhoitaja/Taloustoim. Toisrannan isäntä, Vaalitoimikunta Korpi Mauri Konttiperäntie 2A HIRVIJÄRVI mauri.korpi@netikka.fi Seremoniamestari Mäkinen Tuomo Rakuunakatu 8 E SEINÄJOKI tuomo_makineni@netikka.fi Liittohallituksen jäsen Timo Hirsimäki Kivenhakkaajantie ILMAJOKI timo.hirsimaki@lakeudenymparistohuolto.fi Senioripomo Takala Seppo Keijukaisenpolku SEINÄJOKI s.r.takala@gmail.com Urheilutoimikunta Jouppila Jyri Karhinkatu 2 F SEINÄJOKI jyri.jouppila@netikka.fi Oppilaitosyhdyshenkilö Kaunismäki Martti Varjosentie LAPUA martti.kaunismaki@aluetekniikka.com Nettivastaava Hietikko Harri Pättäränkatu SEINÄJOKI harri.hietikko@netikka.fi Osoitteenmuutokset Tee RKL:n jäsenrekisteriä, Rakennuslehteä tai Mestari- Insinööri lehteä koskevat osoitteenmuutokset kirjautumalla sisään extranettiin ja valitsemalla sieltä" Omat tiedot" tai ota yhteyttä numeroon (09) / Eeva Stjerna eeva.stjerna@rkl.fi 8 9

6 RKL tiedottaa Etelä-Pohjanmaan Rakennusmestarit ja Insinöörit Ry järjestää klo opintopäivän. Aiheina ovat hometalkoot, uudet energiamääräykset, puhe- ja esiintymistaito. Kurssi maksaa 50, jäsenille se on ilmainen. Lounas ja kahvit sisältyvät ohjelmaan. Ilmoittautumiset: tai puh Kurssipaikkana meillä on ABC Seinäjoen kokoustilat. Päivä alkaa Puhe ja esiintymistaidon koulutuksella jonka jälkeen asiaa itse kosteus ja hometalkoista. Päivän päättää säväyttävä esitys energiamääräyksistä. Rakennusasiantuntijakoulutus RKL järjestää alueellisia koulutustilaisuuksia siellä, missä rakennusasiantuntijat toimivat. Näillä lyhyillä, mutta tehokkailla koulutuspäivillä rakennusmestarit, rakennusinsinöörit ja arkkitehdit voivat päivittää tietojaan. Osallistumismaksut: RKL:n jäsenille puolenpäivän kurssi 50,- euroa, päivän kurssi 90.- euroa. Ei jäsenille puolenpäivän kurssi 150,- euroa, päivän kurssi 190,- euroa. Nämä hinnat sisältävät mahdollisuuden liittyä RKL:n jäsenyhdistykseen sekä yhdistyksen jäsenmaksun 2012 ja RKL:n vuosimaksun Lisätietoja koulutuksista saat osoitteesta koulutus(at)rkl.fi tai Matti Antikainen , sekä Tommi Savolainen RKL:n rakennusasiantuntijoiden koulutuspaketit 2012: Energiatodistus Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot Kiinteistön ylläpito ja energianhallinta Maalaustöiden valvonta Puhtaan rakennustyömaan ja ilmanvaihtojärjestelmän toteuttaminen Purkutyökurssi Yrittäjäkoulutus Louhintatekniikka Rakentamisen tärinät ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK r.y. Päätoimittaja Janne Holm Ilmoitushinnat: koko vuosi 1/1 sivu 800 E /vuosi Mainosmateriaali ja yh tey denotot Kauppakatu 19 B Seinäjoki 1/1 sivu 1/2 sivua 120 E /kerta 70 E /kerta pää toi mitta jal le. Puh jhholm@gmail.com 1/3 sivua 60 E /kerta Painopaikka: Seinäjoen Painohalli Oy Konekatu Seinäjoki Puh. (06) Fax (06) Sähköpostiaineistot: latomo@seinajoenpainohalli.fi Painosmäärä n. 400 kpl Ilmestyy 8 kertaa vuodessa Tilinumero IBAN FI Etelä-Pohjanmaan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK r.y. Keskuskatu 17, PL SEINÄJOKI Puh. (06) Aineisto seuraavaan jäsentiedotteeseen n:o 7/2012 täytyy olla Seinäjoen Painohalli Oy:ssä PERJANTAINA klo MENNESSÄ. Kaikki sen jälkeen tuleva materiaali siirtyy automaattisesti seuraavaan tiedotteeseen. Tiedote ilmestyy viikolla 42. Aineistot: latomo@seinajoenpainohalli.fi 10 11

7 OSAAMINEN AJANTASALLE! KATTOTULITYÖKORTTIKOULUTUS Jalasjärvi Vaasa TULITYÖKORTTIKOULUTUS Jalasjärvi 28.9., 2.11., Vaasa TIETURVA I Jalasjärvi 14.9., , Vaasa TIETURVA II Jalasjärvi TIETURVA II KERTAUS Jalasjärvi MÄRKÄTILA-ASENTAJAN HENKILÖ- SERTIFIOINTIKOULUTUS Jalasjärvi Vaasa 20.9., TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS Jalasjärvi , Vaasa Ilmoittautuminen: Miia Silvennoinen p , miia.silvennoinen@jakk.fi TALONRAKENNUSALAN AMMATTI- TUTKINTO Osoita ammattitaitosi työssä, tutkinnon voit suorittaa joustavasti työn lomassa, tekemällä päivittäisiä työtehtäviä asennuskohteissa. Sinun ei siis tarvitse istua koulunpenkillä. Tutkintoon sisältyy pakollinen osa; talonrakentamisen perustietous sekä vähintään kahdesta kolmeen valinnaista osaa. Omavastuuosuus 250 e, sisältää tutkintomaksun 58 e. Tutkinnon suorittaminen mahdollistaa: - ammattipassin sekä tutkintotodistuksen - koulutusrahaston verottoman stipendin 366 e Lisätiedot: Harri Syrjälä p TYÖELÄMÄN KOULUTTAJA JA KEHITTÄJÄ

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 1/2013 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hyvää alkanutta vuotta 2013 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys,

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 3/2012 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Päivölänkatu 38, 60100 Seinäjoki puh. (06) 427 7111. Myymälä palvelee ma-pe

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Ankarin talvi loppui tänä vuonna lyhyeen. Ainakin tällä hetkellä siltä näyttää. Rakentamisessa hiljaiset ajat eivät ole vielä hellittäneet. Koko ajan

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 4/2012 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Pytinki onnistui hyvin. Kävijöitäkin oli yli 23 000. Yhdistyksemme jäsenet tekivät jälleen ison talkootyön järjestysmiehinä pysäköintialueella, lipunmyynnissä

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Kuukauden alussa järjestetyt käsityömessut olivat jälleen menestys. Messuyleisöä oli yli 20 000 henkeä. Yhdistyksemme jäseniä oli järjestysmiehinä

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 5/2012 1 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Kiitos luottamuksesta tullessani valituksi perinteikkään yhdistyksemme uudeksi puheenjohtajaksi. Tämä vuosi on yhdistyksemme 85. toimintavuosi. Toimintamme

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Talviliikuntapäivä oli taas varma kevään merkki. Ilma oli mitä parhain ja osanottajat saivat nauttia hienosta säästä ja Jyrin järjestämästä saunasta

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Syksyn toiminta alkoi perinteisesti kuukausikokouksella Cumuluksessa. Kokoustila varattiin vanhan käytännön mukaisesti ja meidät toivotettiin tervetulleeksi.

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Talvi jatkuu hienossa ulkoilusäässä. Toivoa sopii, että rakentamisen puolella talven tuntu hellittäisi kilpailukykyä parantavan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Kevät etenee vauhdilla. Alueemme on ollut Suomen lämpimintä seutua ainakin kaksi kertaa säätiedotteiden mukaan. Kevät koittaa myös rakentajille, kun

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Vuosi lähenee loppuaan ja tämä on viimeinen tiedote tänä vuonna. Toiminta oli vuoden aikana aktiivista, messujen järjestystehtävät ja kuukausikokoukset

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Talvi meni ohitse ja samalla ensimmäinen toimintajaksoni puheenjohtajana. Yhdistystoiminta tältä keväältä on loppusuoralla yhtä kuukausikokousta lukuun

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 5/2013 1 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajakauteni päättyy vuoden lopussa. Neljä vuotta on kulunut todella nopeasti. Joskus on ollut kiirettä saada kaikki puheenjohtajalle kuuluvat

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 2/2014 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA No onkos tullut kesä... Vuosi vaihtui lämpimänä ja maa mustana. Tammikuussa saimme hieman pakkasiakin,

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 2/2013 1 ALUCO ALUCO SISUSTUSLEVYN KÄYTTÖKOHTEITA Esimerkiksi Keittiökaapistoiden välitilat Kylpyhuoneryhmien välitilat Seinäpinnat

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Yhdistys toimii hyvin Kuukausikokoukset ovat yhdistyksemme tärkein toimintamuoto. Yhdistyksen kolmestasadasta jäsenestä käy kuukausikokouksissa yli 30 jäsentä. Kuukausikokousisäntien

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 8/2013 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Saimme taas muutaman vuoden jälkeen perinteisen talven. Lumitöitä on saanut tehdä ja alueiden kunnossapidoista huolehtivat jäsenemme ovat olleet hyvin

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Tässä kevään viimeinen tiedote nettiversiona. Helle alkoikin sopivasti. Luulisi Toisrantakin kiinnostavan mökkikuumeisia. Tämänhetkisten tietojen mukaan

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Tässä kevään viimeinen tiedote. Talvi ja kevät kuluivat perinteisien tapahtumien merkeissä. Kuukusikokoukset olivat hieman erilaisia kuin ennen. Illan

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Yhdistyksen toimintavuosi on jälleen lopuillaan. Vielä on jäljellä yksi kuukausikokous, teatteri-ilta ja RKL:n liittokokous. Seniorit käyvät vielä tutustumismatkalla

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Tässä on yhdistyksen historian tiettävästi ensimmäinen ainoastaan netissä oleva pääkirjoitus ja kuukausitiedote. Toivottavasti moni sen ehtii lukaista.

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Tässä kevään viimeinen paperitiedote. Kuukausikokouksessa oli hyvin osanottajia, vaikka Pytinkimessut varmaankin vähensi jonkun verran paikalle päässeitä.

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 4/2013 1 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Helteinen kesä on ohitse. On aika aloitella yhdistystoiminta täydellä teholla. Kesällä Toisranta saatiin myydyksi pariskunnalle, josta toisen sukujuuret

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 8/2012 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Arvoisat yhdistyksemme jäsenet MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Pientä arvostelua Arvostelu on kirjoittamisen helpoin laji. Otankin tässä arvostelun aiheeksi, koska muuta en keksinyt. Kolme myötäsukaista juttua olen jo tällä kaudella kirjoittanut.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Rakennustaitosäätiö tukee hyvin yhdistystämme Huhtikuun kirjoituksessani epäilin Rakennustaitosäätiön halua järjestää korkeatasoista täydentävää ammatissa tarvittavaa koulutusta perustajayhdistyksiensä

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Yhdistystoiminta alkaa jälleen kesätauon jälkeen. Monille jäsenille taukoa ei paljoa tullut, kun asuntomessujen neuvontapisteellä oli koko messujen

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Yhdistyksen 86. toimintavuosi alkoi kovassa pakkasessa hallituksen järjestäytymiskokouksen merkeissä. Toimihenkilöihin ei tullut muutoksia. Tänä vuonna

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 7 Ikaalisten kylpylän huoneiston käyttö RIA:n jäsenille 5 Toisen

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 13.03.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012 VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012 VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukkav aapukkavaapukkavaapu Vaapukka 1/2012

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI Yhdistyksen syystoiminta alkoi 5.9.2017 hallituksen kokouksella. Hallitus toivoo jäsenistön osallistuvan runsain

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 21.09.2016 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 7 Rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutus 12 Ilmoittautumislomake rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutukseen

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 2 Puheenjohtajan palsta 3 Mediakortti, Pytingin jäsenetu 4 E-P:n RIA ry:n toimintakalenteri, STTK tiedottaa 5 E-P:n RIA ry:n hallitus, kevätkokouksen esityslista 6 ja 7 E-P:n

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen Suomen Olympiakomitea ry - kevätkokous 19.6.2018 PÖYTÄKIRJA 19.6.2018 Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen Aika tiistaina 19.6.2018 klo 17.00 Valtakirjojen tarkastus klo 17.30

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 22.5.2015, kello 13.00 Paikka Hotelli Radisson Blue Royal, Runeberginkatu 2, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti läsnäolijat tervetulleiksi VR Rakennusmestarit ry:n varsinaiseen vuosikokoukseen.

Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti läsnäolijat tervetulleiksi VR Rakennusmestarit ry:n varsinaiseen vuosikokoukseen. 1 26.04.2003 VR RAKENNUSMESTARIT RY:n VARSINAISEN VUOSIKOKOUKSEN 26.04.2003 PÖYTÄKIRJA, SOKOS HOTEL LAKEUS, TORIKATU 2, 60100 SEINÄJOKI 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja KOKOUSKUTSU 2/2016 SUOMENSELÄN LENTOKENTTÄ Oy 26.05.2016 Aika Torstai 09.06.2016 klo 18.00 Paikka Kivijärven Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat/esityslista: 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot