Puheenjohtajan palsta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheenjohtajan palsta"

Transkriptio

1

2 Puheenjohtajan palsta Yhdistys toimii hyvin Kuukausikokoukset ovat yhdistyksemme tärkein toimintamuoto. Yhdistyksen kolmestasadasta jäsenestä käy kuukausikokouksissa yli 30 jäsentä. Kuukausikokousisäntien saaminen ei aina ole itsestäänselvyys, vaikka etsimme isäntiä yhdessä RIA:n kanssa. Kuukausikokouksiin tulee yleensä isännäksi taho, jolla on meidän kanssa jotakin yhteistyötä ja voimme ehkä hieman edistää esittelijän bisnestä kuuntelemalla hänen esityksensä ja viemällä hyviä ideoita eteenpäin. Tällä kuulla puurakentamisen koordinaattori Timo Nyyssölä Suomen Metsäkeskuksesta vierailee isäntänä kuukausikokouksessamme ja huhtikuulla saamme tietoa rahojen sijoittamisesta Nordean Nordea Private Bankingin Toni Lehtoselta. Perustamamme Rakennustaitosäätiö ja yhdistys sekä jäsenkunta tarvitsevat hyviä sijoitusmahdollisuuksia ja kaikkien jäsenten kannattaa tulla kuuntelemaan asiantuntijan luento huhtikuulla. Tarinoitakin, joita toivoin viimekuun kokouksesssa ja tiedotteessa, alkaa pikkuhiljaa tulla. Antti Mäntylä kirjoitti samantien paperille yhden ja lisää tarvitaan. Poikanikin oli saanut tiedotteen Postin kuljettamana Helsinkiin saakka ja soitteli äsken, että kesätöitä kysellessään muutama vuosi sitten oli suuren valtakunnallisen rakennusliikkeen aluejohtaja Seinäjoella luetellut, mitkä kolme asiaa mestarin olisi hyvä tietää, elikkä Vesi menee sinne, minne maa kaataa, ratakisko kestää mitä vain ja vesitiiviit valut pitää teettää muilla. Tällaiset sutkaukset jäävät mieliin pitkiksi ajoiksi.kevätretkelle lähtijöitä Pärnun kylpylään on ilmoittautunut lukuisa joukko. Retken suosioon lienee vaikuttanut sen kuntouttava sisältö. Hyvä taloustilanteemme mahdollistaa entistä laadukkaamman ohjelman matkoillemme. Otaksun, että jatkamme samalla linjalla. Martti Kaunismäki

3 Kokouspalsta Maaliskuun kuukausikokous Maaliskuun kuukausikokous pidetään torstaina Hotelli Fooninki:ssa (Kaarretie 4, Hyllykallio) , klo Seuraava hallituksen kokous ma klo E-P:n RKM- seniorit Kokoonnutaan klo yhdistyksen kokousta pidettävässä paikassa. Yhdistyksen kokous klo katso yhdistyksen kokoukspaikka. Huhtikuu: Menemme keskiviikkona klo Seinäjoen kaupungintalolle. Päivi Finni kertoo tämän päivän rakennusvalvonnasta ja kaupungin arkitehti kaupungintalon remontista. Tapaamme kaupungintalon aulassa klo klo 9.00 mennään Kuortaneen Urheiluopistolle. Merkitse jo nyt ylös. Ilmoittelu maalis-huhtikuussa. Lähdemme klo 8.00 Seinäjoen ABC:ltä kimppakyytein. Ilmoittele osallistumisesi Lasselle tai Erkille s-postilla tai maaliskuun kokouksessa. Ohjelma Kuortaneella 8.45 kokoonnutaan urheiluopistolle 9.00 Tasapainorata Kehonhuolto venytellen Lounas Tietoisku : Koska syön ja mitä syön Lihaskuntoharjoitus välineillä Päätöskahvi Lasse Erkki lasse.vuorenmaa@netikka.fi erkki.ketola@netikka.fi (Seniorin tili FI )

4 Pytinki messut Pytinki mesut tulossa Kökkijöitä tarvitaan. Messut avoinna: la-su Ilmoittautumiset Äystö Mikko, Keilauskausi jatkuu Keilaus jatkuu Seinäjoen Squash & Bowling Center:issä joka tiistai Lisätietoja, Jouppila Jyri puh Mestarien kotisivut Eteläpohjanmaan rakennusmestarien uudet kotisivut löydät osoitteesta: Sivuille olisi tarkoitus laittaa kuukausitiedotteet ja muita ajankohtaisia asioita. Kehitysehdotuksia voi laittaa osoitteeseen Talvipäivät Pidetään yhdistyksen talvipäivät Jouppiskalla Kello alkaen, sauna lämpimänä klo tarjolla pientä purtavaa. Jouppila Jyri tai Pärnun matkan bussiaikataulu Bussiaikataulu: 06:30 Lapua Koveron Shell 07:00 Seinäjoki ABC 07:30 Kurikka Kärrymies Omavastuuosuus (50 ) tulee maksaa yhdistyksen tilille maaliskuun loppuun mennessä. Jos ilmoittautunut jää tulematta matkalle niin pitää maksaa omavastuun (50 ) lisäksi peruutusmaksu 50. Niiden jotka tulevat mukaan Seinäjoen ABC:n jälkeen tulee ilmoittaa paikka Timolle jotta ei turhaan odotella ABC:llä. Matkavakuutusta ei ole yhdistyksen puolesta. Muistakaa passi.

5 Etelä-Pohjanmaan Rakennustaitosäätiön Ikaalisten Kylpylä-Hotellin huoneisto, jota jäsenet voivat vuokrata: Osoite: Hämyläntie 2, IKAALINEN Varausnumero: Kodikas asuntohotelli. Huoneisto 343. Kodikas apartementotyyppinen hotellihuoneisto, Huonevarustus: pienoiskeittiö, jääkaappi, WC, suihku, TV, puhelin, parveke. Muut palvelut: sisäpuutarha aulatilassa. Sijainti: järven läheisyydessä, etäisyys Päärakennus Mainingista 300 m. Valmistunut Yhdyskäytävä Päärakennus Maininkiin. Hotelli sopii perheille. VUOKRAEHDOT: 1. Jäsen voi saada säätiön vuosikiintiöstä yhden vrk:n/vuosi jäsenhintaan 20, seuraavat oleskeluvuorokaudet maksavat normaalin hinnan. Säätiölle maksetaan tilille: Nordea-Seinäjoki FI ilman erillistä laskutusta oleskelukulut. 2. Varaus tehdään Ikaalisten Kylpylän kautta ja tilattaessa on mainittava E-P:n Rakennustaitosäätiö ja huoneisto 343. Tilauksesta on ilmoitettava Pytingin toimistolle varausaika. (puh , Anne-Maj Lauri) 3. Ilmoittaudu vastaanotossa normaaliin tapaan. Saat huoneiston avaimen. Samalla PYYDÄ vastaanotossa Pytinkilippaan avain. Pytinkilipas on kirjoituspöydän kaapissa pultattuna. Lippaassa on omistajaetukortti. Kortilla saa kortissa mainitut edut. Kun luovutat huoneen pois, niin laita kortti takaisin lippaaseen ja lukitse lipas. Palauta huoneen avain ja lippaan avain vastaanottoon. Omistajaetukortti on ARVOPAPERI. Sitä ei saa hukata. Uutta korttia ei voi saada useaan vuoteen. Kadonneesta kortista peritään tuntuva korvaus, joten pidä kortista hyvää huolta. Jyräys ja tasaus J. SAARI Seinäjoki

6 Etelä-Pohjanmaan Rakennusmestariyhdistys Toimihenkilöt 2019 Puheenjohtaja Kaunismäki Martti Varapuh.joht/Kurssitoimikunta Äystö Mikko Sihteeri Myllymäki Martti Sihteeri II/Päätoimittaja/Nettivastaava Niemi Jarkko Oppilaitosyhdyshenkilö Kaunismäki Martti Vaalitoimikunta Markus Koivusalo Hallituksen jäsen Myllymäki Martti - Hallituksen jäsen Ilmonen Tuula Rahastonhoitaja / Taloustoim. Yli-Marttila Timo yli-marttila@netikka.fi Seremoniamestari Mäkinen Tuomo tuomo_makinen@netikka.fi Senioripomo Vuorenmaa Lasse lasse.vuorenmaa@netikkal.fi Urheilutoimikunta Jouppila Jyri jyri.jouppila@seinajoki.fi Osoitteenmuutokset Tee RKL:n jäsenrekisteriä, Rakennuslehteä tai Mestari- Insinööri lehteä koskevat osoitteenmuutokset kirjautumalla sisään extranettiin ja valitsemalla sieltä" Omat tiedot" tai ota yhteyttä numeroon (09) / Piia Vilén, sähköposti: piia.vilen@rkl.fi

7 ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK r.y. Päätoimittaja Ilmoitushinnat: Mainosmateriaali ja Jarkko Niemi koko vuosi 1/1 sivu 800 /vuosi yhteydenotot Otsonpiilo 8 1/1 sivu 120 /kerta päätoimittajalle Hyllykallio 1/2 sivua 70 /kerta Puh /3 sivua 60 /kerta jarkko.seiteam@gmail.com 1/2 sivua 400 /vuosi Etelä-Pohjanmaan 1/3 sivu 300 /vuosi Rakennusmestarit ja Painosmäärä n. 350 kpl -insinöörit AMK r.y. Ilmestyy 8 kertaa vuodessa Keskuskatu 17, PL51 Yhdistyksen tilinumero SEINÄJOKI IBAN FI Puh. (06)

8

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajakauteni päättyy vuoden lopussa. Neljä vuotta on kulunut todella nopeasti. Joskus on ollut kiirettä saada kaikki puheenjohtajalle kuuluvat

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Syksyn toiminta alkoi perinteisesti kuukausikokouksella Cumuluksessa. Kokoustila varattiin vanhan käytännön mukaisesti ja meidät toivotettiin tervetulleeksi.

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Talviliikuntapäivä oli taas varma kevään merkki. Ilma oli mitä parhain ja osanottajat saivat nauttia hienosta säästä ja Jyrin järjestämästä saunasta

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Tässä kevään viimeinen tiedote nettiversiona. Helle alkoikin sopivasti. Luulisi Toisrantakin kiinnostavan mökkikuumeisia. Tämänhetkisten tietojen mukaan

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Talvi jatkuu hienossa ulkoilusäässä. Toivoa sopii, että rakentamisen puolella talven tuntu hellittäisi kilpailukykyä parantavan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Pientä arvostelua Arvostelu on kirjoittamisen helpoin laji. Otankin tässä arvostelun aiheeksi, koska muuta en keksinyt. Kolme myötäsukaista juttua olen jo tällä kaudella kirjoittanut.

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Kevät etenee vauhdilla. Alueemme on ollut Suomen lämpimintä seutua ainakin kaksi kertaa säätiedotteiden mukaan. Kevät koittaa myös rakentajille, kun

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Ankarin talvi loppui tänä vuonna lyhyeen. Ainakin tällä hetkellä siltä näyttää. Rakentamisessa hiljaiset ajat eivät ole vielä hellittäneet. Koko ajan

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Pytinki onnistui hyvin. Kävijöitäkin oli yli 23 000. Yhdistyksemme jäsenet tekivät jälleen ison talkootyön järjestysmiehinä pysäköintialueella, lipunmyynnissä

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Kuukauden alussa järjestetyt käsityömessut olivat jälleen menestys. Messuyleisöä oli yli 20 000 henkeä. Yhdistyksemme jäseniä oli järjestysmiehinä

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Tässä kevään viimeinen paperitiedote. Kuukausikokouksessa oli hyvin osanottajia, vaikka Pytinkimessut varmaankin vähensi jonkun verran paikalle päässeitä.

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Saimme taas muutaman vuoden jälkeen perinteisen talven. Lumitöitä on saanut tehdä ja alueiden kunnossapidoista huolehtivat jäsenemme ovat olleet hyvin

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Rakennustaitosäätiö tukee hyvin yhdistystämme Huhtikuun kirjoituksessani epäilin Rakennustaitosäätiön halua järjestää korkeatasoista täydentävää ammatissa tarvittavaa koulutusta perustajayhdistyksiensä

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Tässä kevään viimeinen tiedote. Talvi ja kevät kuluivat perinteisien tapahtumien merkeissä. Kuukusikokoukset olivat hieman erilaisia kuin ennen. Illan

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Helteinen kesä on ohitse. On aika aloitella yhdistystoiminta täydellä teholla. Kesällä Toisranta saatiin myydyksi pariskunnalle, josta toisen sukujuuret

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Tässä on yhdistyksen historian tiettävästi ensimmäinen ainoastaan netissä oleva pääkirjoitus ja kuukausitiedote. Toivottavasti moni sen ehtii lukaista.

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Kiitos luottamuksesta tullessani valituksi perinteikkään yhdistyksemme uudeksi puheenjohtajaksi. Tämä vuosi on yhdistyksemme 85. toimintavuosi. Toimintamme

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Yhdistyksen toimintavuosi on jälleen lopuillaan. Vielä on jäljellä yksi kuukausikokous, teatteri-ilta ja RKL:n liittokokous. Seniorit käyvät vielä tutustumismatkalla

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 1/2013 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hyvää alkanutta vuotta 2013 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys,

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Talvi meni ohitse ja samalla ensimmäinen toimintajaksoni puheenjohtajana. Yhdistystoiminta tältä keväältä on loppusuoralla yhtä kuukausikokousta lukuun

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Vuosi lähenee loppuaan ja tämä on viimeinen tiedote tänä vuonna. Toiminta oli vuoden aikana aktiivista, messujen järjestystehtävät ja kuukausikokoukset

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Yhdistystoiminta alkaa jälleen kesätauon jälkeen. Monille jäsenille taukoa ei paljoa tullut, kun asuntomessujen neuvontapisteellä oli koko messujen

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 6/2012 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hyvät rakennusmestariveljet MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys,

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 3/2012 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Päivölänkatu 38, 60100 Seinäjoki puh. (06) 427 7111. Myymälä palvelee ma-pe

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 5/2012 1 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 4/2012 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Yhdistyksen 86. toimintavuosi alkoi kovassa pakkasessa hallituksen järjestäytymiskokouksen merkeissä. Toimihenkilöihin ei tullut muutoksia. Tänä vuonna

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 5/2013 1 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 2/2014 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA No onkos tullut kesä... Vuosi vaihtui lämpimänä ja maa mustana. Tammikuussa saimme hieman pakkasiakin,

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 2/2013 1 ALUCO ALUCO SISUSTUSLEVYN KÄYTTÖKOHTEITA Esimerkiksi Keittiökaapistoiden välitilat Kylpyhuoneryhmien välitilat Seinäpinnat

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 8/2013 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Syksyn toiminta alkoi vierailulla YIT:n Komiassa Korttelissa. Alueelle on nousemassa yli 400 asuntoa esteettömään ympäristöön. Pihaalueiden viihtyisyyteen

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry

ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry Jäsentiedote 4/2013 1 MITÄ SUJUVAMMAT HANKINNAT SITÄ SUJUVAMPI TYÖMAA. Rakennustarvikkeiden ennakkokeräys, työmaatoimitus seuraavaksi arkipäiväksi

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 2 Puheenjohtajan palsta 3 Mediakortti, Pytingin jäsenetu 4 E-P:n RIA ry:n toimintakalenteri, STTK tiedottaa 5 E-P:n RIA ry:n hallitus, kevätkokouksen esityslista 6 ja 7 E-P:n

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2018 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-Ilta ja Sarkamessujen jäsenetu 6 Ikaalisten kylpylän huoneiston

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 16.03.2016 klo 19.00 1(2) Paikka RTV-Yhtymä Oy, Herajoentie 13, 11710 Riihimäki

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2019

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2019 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2019 Yhdistyksen hallitus 2019: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 TOUKOKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Huhtikuun RIA-ilta 7 Puu-Hubi 8 Valmistuvien ilta 15.4. 9 Ilmoittatuminen siltatyömaaretkelle

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 7 Ikaalisten kylpylän huoneiston käyttö RIA:n jäsenille 5 Toisen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-ilta 26.01 6 Pikkujoulut 17.12.2016 7 Rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 TOUKUKUUN TIEDOTE 2 Puheenjohtajan palsta 3 Mediakortti 4 E-P:n RIA ry:n toimintakalenteri, STTK tiedottaa 5 E-P:n RIA ry:n hallitus 6 Edunvalvonta 7-8 Vuosijuhla ja teatteri

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 25.01.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5-6 Hallituksen vaihtokokous 7 Alkavat koulutukset ammattikorkeakoulussa insinööreille

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Insinöörikoulutus (ylempi AMK) 6 Puurakentamisen kontaktipäivä 27.3.2015 8 Rakentajalaatan

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.02.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 7 Rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutus 12 Ilmoittautumislomake rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutukseen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-ilta 23.2. 6 Muuttuva rakentamismääräyskokoelma-seminaari 7-8

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Sisäilmaongelmat työpaikalla 8 Rakennusurakoitsijan sopimustekniikka-koulutus 10 Tiedote

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 13.03.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

MESTARIT. Maaliskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.3.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.

MESTARIT. Maaliskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.3.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA. MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 2-2014 Maaliskuun kuukausikokous Keskiviikkona 5.3.2014 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 21.09.2016 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:45. kaupunginhallituksen kokoushuone.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:45. kaupunginhallituksen kokoushuone. Lapuan kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2017 klo 08:00-10:45 Paikka kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 7 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 MAALISKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Muuttuva rakentamismääräyskokoelma -seminaari 6 Maaliskuun RIA-ilta,

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 MARRASKUUN TIEDOTE Hyvää alkutalvea ystävät! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Meillä RIAlaisilla ja RKMlläisillä oli ilo saada Tohtori Kiminkinen kertomaan ihmisiä vaivaavista oireista,

Lisätiedot

Kaikki kiireet katosivat saunan sylissä somassa, paineet pois jo putosivat, järven lempeen lainehille.

Kaikki kiireet katosivat saunan sylissä somassa, paineet pois jo putosivat, järven lempeen lainehille. 1 Hyvää kesää teille kaikille jäsenille! Nyt on jälleen kesä koittanut ja on tilaisuus rentoutua ja nauttia lämmöstä ja auringosta. Kerätään voimia tulevalle syksylle. RUNO Luonto leppyi lempeäksi, kovan

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT

PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT 1. TOIMEENPANO Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy Yhteistyössä: Etelä-Pohjanmaan Rakennustaitosäätiö E-P:n Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry E-P:n Rakennusmestarit

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati Tampereen Rakentajakillan raadin kokous 1/2016 Aika: lauantai 9.1.2016 Klo 18:00 Paikka: RH209/Kiltahuone 1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Päätetään, että vuoden 2016 raadin kokous on laillisesti

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

MESTARIT. Vuosikokous. Lokakuun kuukausikokous. klo 19.00. Tervetuloa! Jäsenlehti n:o 6-2015. SENIORIMESTARIT 15.9.2015 ks. sivu 3

MESTARIT. Vuosikokous. Lokakuun kuukausikokous. klo 19.00. Tervetuloa! Jäsenlehti n:o 6-2015. SENIORIMESTARIT 15.9.2015 ks. sivu 3 MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 6-2015 Lokakuun kuukausikokous Keskiviikkona 7.10.2015 klo 18.00 Vuosikokous klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Ylimääräinen vuosikokous ja Sarkamessujen kökkä-ilmoittautuminen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Länsituulen viesti 1 / 2001

Länsituulen viesti 1 / 2001 Länsituulen viesti 1 / 2001 Kevätauringon säteiden herätellessä venekansaa talviunilta, tahdon minäkin tervehtiä seuran jäseniä lämpimällä tervehdyksellä. Monenlaista toimintaa on ollut toki talvenkin

Lisätiedot

Kokousta. tapahtumien keskipisteessä. Rukahovissa

Kokousta. tapahtumien keskipisteessä. Rukahovissa Kokousta tapahtumien keskipisteessä Rukahovissa KEMIJÄRVI 116 KM 5 Rukatunturi KUUSAMO 25 KM CUMULUS RESORT RUKAHOVI RUKATUNTURI KUUSAMO Elämyksellinen tunturihotelli kokouksiin ja tapahtumiin Cumulus

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

OHJE KERÄYKSEN VASTUUHENKILÖLLE. Luethan ennen keräystä!

OHJE KERÄYKSEN VASTUUHENKILÖLLE. Luethan ennen keräystä! OHJE KERÄYKSEN VASTUUHENKILÖLLE Luethan ennen keräystä! Sisältö 4 5 SEURANTALOMAKKEEN PALAUTTAMINEN 5 Keräyskohde Eväät elämään on suomalaisen lähetysjärjestö Fidan vuosittainen keräys maailman köyhimpien

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot