TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUN UNTAMONTIEN SIVUKOULUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUN UNTAMONTIEN SIVUKOULUSSA"

Transkriptio

1 TARKASTUSKERTOMUS 1 (7) Jakelussa mainituille TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUN UNTAMONTIEN SIVUKOULUSSA Tarkastuksen aihe ja taustatietoja Ympäristökeskus teki Käpylän peruskoulun Untamontien sivukoulussa (osoitteessa Untamontie 2, Helsinki) ympäristöterveydenhuollon terveydensuojelun valvontasuunnitelman mukaisen tarkastuksen. Sivukoulu (alatalo) valmistui vuonna 1950 ja rakennus peruskorjattiin vuonna Koulussa oli neljä kerrosta ja kellarikerros. Koulun tiloja olivat mm. perusopetustilat (11 opetusryhmälle), kehitysvammaisten pienryhmätila (jonka yhteydessä keittiövarustus ja inva-wc), opetusvälinevarastot, juhla-/liikuntasali pesu- ja pukuhuonetiloineen, ruokailutila, keittiö aputiloineen sekä muut tilat, kuten opettajanhuone. Koulun yhteydessä sijaitsevat entiset hammashoitolan tilat ja entiset asunnot eivät olleet koulun käytössä. Toisessa entisessa asunnossa toimi iltapäiväkerho (eri toiminnanharjoittaja, ei tarkastettu). Käyttöönottohetken oppilasmäärä ei ollut ympäristökeskuksen tiedossa. Koulun keittiössä ja ruokalassa oli koneellinen ilmanvaihto, mutta esimerkiksi luokissa oli alkuperäinen painovoimainen ilmanvaihto. Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) oli suositellut raportissaan painovoimaisen ilmanvaihdon uusimista koneelliseksi. HKR oli tehnyt myöhemmin myös kosteusvauriokartoituksen (raportti ), jonka perusteella oli esitetty runsaasti toimenpideehdotuksia, mm. sadevesiviemäröinnin uusiminen, salaojakorjaus, perusmuurin ulkopuolinen vedeneristäminen, ryömintätilan puhdistus (puutavarasta ja muusta orgaanisesta aineksesta), kellarin, putkikanaalin sekä ryömintätilan alipaineistus, viemärien tuuletusputkien läpivientien tiivistys, terassitason sadevedenpoistojärjestelyjen uusiminen, luokkahuonesiiven pääportaikon seinän kosteusvauriokorjaus sekä ilmanvaihdon korvausilmareittien lisäys (jo ennen koneellisen ilmanvaihdon muutostyötä). Lisäksi isännöitsijä oli tehnyt tarkastuskierroksen, jonka havaintoina olivat mm. ikkunat huonokuntoiset sekä sisäilmaolosuhteiden osalta ilmanvaihto riittämätön.

2 TARKASTUSKERTOMUS 2 (7) HKR:n havaitsema seinän kosteusvaurio oli rehtorin mukaan jo korjattu. Lisäksi ilmanvaihtokanavat oli nuohottu viimeksi elokuussa Muista korjauksista ja toimenpiteistä ei ympäristökeskuksella ollut tietoa. Tarkastus Aika klo alkaen Läsnä Sirpa Kopsa, rehtori, opetusvirasto Riitta Lahtinen, ympäristötarkastaja, ympäristökeskus koulun henkilökuntaa ja oppilaita Tarkastuksen laajuus Mittalaitteet - toiminnan ja tilojen arviointi (hyväksymispäätökseen / käyttöönottohetkeen verrattuna) - sisäilman laadun aistinvarainen arviointi sekä lämpötilan ja suhteellisen kosteuden mittaukset - ilmanvaihdon toimivuuden arviointi, mm. hiilidioksidipitoisuusmittauksin ja merkkiaineella havainnoiden - rakenteiden ja pintojen kunnon aistinvarainen arviointi - tilojen varustelun, säilytystilojen riittävyyden ja terveydellisten olojen arviointi (ml. siivousvälinetilat, yleinen siisteys, järjestys ja hygienia) - valaistuksen ja valoisuuden riittävyyden sekä akustisten ominaisuuksien ja meluhaittojen aistinvarainen arviointi - tarkastetut tilat: osa opetustiloista ml. pienryhmätila, liikunta- /juhlasali pesu- ja pukuhuonetiloineen, wc-tilat, ruokala, opettajanhuone, osa varasto- ja siivousvälinetiloista sekä kaksi jätekatosta. Dräger Ch 216 virtausilmaisin (savuampulli) Rotronic CP11 sisäilmastomittari (2) Tarkastuksessa todettu Koulussa oli 230 oppilasta ja henkilökuntaa luvulla oppilaita oli rehtorin mukaan ollut runsaasti nykyistä enemmän. Oppilaille oli wctiloja seuraavasti: 26 wc-istuinta, kolme urinaalia ja yksi inva-varustettu wc-tila. Merkittävä osa wc-tiloista sijaitsi rakennuksen päädyssä erillään muista tiloista ja niihin kuljettiin ulkokautta. Käyttäjän mukaan ns. ulkowc-tiloja ei koettu ajanmukaisiksi ja turvallisiksi. Tilojen varustus ja siisteys olivat kuitenkin asianmukaisella tasolla. Käyttöönoton jälkeen koulussa ei ollut tehty olennaisia muutoksia tilojen suhteen ainoastaan kehitysvammaisten ryhmätilasta ja käytävästä oli kevyin väliseinin erotettu tila inva-varusteiselle wc:lle ja käytävään oli lisäksi lisätty ns. kotikeittiövarustus. Rehtorin mukaan koulussa ei ollut viime aikoina esiintynyt poikkeavia hajuja, kosteus- tai homevaurioita tai

3 TARKASTUSKERTOMUS 3 (7) muita sisäilmaongelmia. Rehtori kertoi, että kevään 2014 aikana koulun toiminnan tulevaisuudesta tultaisiin päättämään opetuslautakunnassa. Sisäilmassa ei aistivaraisesti todettu poikkeavia hajuja aulassa tai alimpien kerrosten luokkien käytävissä alakerran ulko-ovi oli auki tarkastuksen alkaessa. Aistinvaraisesti arvioituna luokkien sisäilman laatu kuitenkin vaihteli tavanomaisesta tunkkaiseen (ks. taulukko 1). Painovoimaisen poistoilmanvaihdon venttiilit olivat useissa luokissa kiinni tai vain vähän raollaan ja toisaalta muutaman hormin/putken päästä puuttui venttiilit kokonaan. Luokissa ei ollut korvausilmaventtiileitä eikä korvausilmareittien asianmukaisuudesta (tuuletusikkunoiden lisäksi) ollut tietoa. Osa opettajista huolehti luokkien säännöllisestä ikkunatuuletuksesta (myös tuntien aikana) sekä piti luokkien ovea auki käytävään osa opettajista ei kertomansa mukaan tuulettanut juuri koskaan. Muutamien luokkien osalta, joissa poistoilmaventtiilit olivat raollaan, todettiin merkkiaineella ilman siirtyvän poistoilmahormiin päin. Tuuletusikkunan avaaminen paransi hieman ilman virtausta kohti hormia. Huone Lämpötila Suhteellinen kosteus Hiilidioksidipitoisuus CO 2, ppm Huomioita Käytävä 3. krs. 930 mittaushetkellä paikalla noin hlöä Luokka U31 3. krs. Luokka U44 4. krs. Vertailuluokka 4. krs sisäilma raskas ja tunkkainen, ei tuuletettu, ikkunat ja ovi kiinni, paikalla 25 hlöä, oppitunti kestänyt 20 min sisäilma tavanomainen, tuuletusikkuna kokonaan auki, ovi käytävään auki, paikalla 17 hlöä vertailuksi toinen luokkahuone, joka tyhjillään oppilaista, sisäilma hieman tunkkainen Taulukko 1. Lämpötilan, suhteellisen kosteuden ja hiilidioksidin hetkellisten mittausten tulokset. Opettajanhuoneen keittiöseinämän kohdalla oli kuivuneita vesivuotojälkiä alaslasketussa katossa. Ulko-opetustilan lattiarakenteessa näytti kasvavan pieni pensas tai vastaava. Rehtorin mukaan parvekkeet olivat kattoterassin ohella niin huonokuntoiset, ettei niille saanut mennä.

4 TARKASTUSKERTOMUS 4 (7) Kaikki sisäkaton akustiikkalevyt olivat irronneet neljännen kerroksen käytävässä ja katon pinnassa eristevillaa jäljellä. Lisäksi muissa tiloissa oli paikoin pinnoiltaan rikkoutuneita akustiikkalevyjä. Pulpettivarastossa (kellarissa) oli myös eristevillaa suojaamattomana esillä. Ruokalassa oli käytössä ns. liikennevalot, jotka ilmoittivat, kun tietty melutaso ylittyi ruokalassa. Henkilökunnan mukaan ruokalassa oli usein hyvin meluisaa. Osa luokkahuoneista oli todella siistejä eikä ylimääräistä tavaraa ollut esillä osassa huoneista työpöytä, avohyllyt ja muut tasot olivat kuitenkin täynnä tavaraa ja haastavat siivota säännöllisesti. Pukuhuoneen viereisessä varastohuoneessa säilytettiin (mm. siivoukseen liittyviä) tavaroita lattiatasossa. Luokissa oli koulun kalustukseen kuulumattomia (osa pehmustettuja) huonekaluja ja tekstiilejä (kuten mattoja, vilttejä ja kankaita), joiden puhdistus ei kuulunut siivoussuunnitelmaan. Osa em. pehmustetuista kalusteista poistettiin tarkastuksen aikana. Oppilaiden tuolien päälle sijoitettavat tasapainotyynyt olivat likaisia. Pukuhuoneissa oli kiinteitä pukukaappeja, joiden alla oli pinttynyttä likaa lattiassa. Osa roikkuvista valaisimista oli pölykerroksen peittämiä (mm. opettajanhuoneessa ja kehitysvammaisten ryhmätilassa). Siivousvälineet (vaunut tarvikkeineen) sekä siivouskemikaalit säilytettiin käytävillä oppilaiden ulottuvilla. Luokissa oli asianmukainen valaistus. Opettajat kertoivat kuitenkin teettävänsä oppilailla ryhmätöitä myös käytävillä, joissa valaistus oli heikompi. Myös opettajanhuoneessa henkilöstö koki valaistuksen huonoksi. Jätteiden lajittelu oli asianmukaista. Toisessa jätekatoksessa pahvikeräysastia oli täynnä ja toisessa jätekatoksessa lattialle oli valunut biojätettä. Johtopäätökset ja toimenpiteet Koulun aloittaessa toimintansa 1950-luvulla ei ollut voimassa nykyisen terveydensuojelulain mukaista ilmoitusmenettelyä, joten koulun toiminnasta ja huoneistosta ei ole terveydensuojelulain perusteella tehtyä hyväksymispäätöstä. Koska tiloissa tai toiminnassa ei ollut tehty olennaisia muutoksia käyttöönottohetkeen nähden, ei tässä vaiheessa myöskään ole tarvetta terveydensuojelulain 13 :n mukaiseen ilmoitusmenettelyyn ja päätöksentekoon. Rehtorin ilmoituksen mukaan ns. ulko-wc-tilojen siisteys johtuisi osin siitä, etteivät oppilaat mielellään käytä ko. tiloja. Näin ollen on syytä olet-

5 TARKASTUSKERTOMUS 5 (7) taa, että luokkien, ryhmätilan ja liikuntasalin yhteydessä sijaitsevat wctilat (neljä wc:tä ja yksi inva-wc) ovat ylikuormitettuja. Koulun on syytä jatkossa seurata wc-tilojen käyttöastetta ja riittävyyttä sekä ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin tilojen käytettävyyden osalta. Sisäilman hetkellisissä hiilidioksidimittauksissa todettiin, että hiilidioksidipitoisuus kohosi luokassa liian korkeaksi, mikäli tuuletusta ei tehty riittävästi ja säännöllisesti. Sisäilman hiilidioksidipitoisuuden ollessa yli 1200 ppm ilmanlaatu/-vaihto on tyydyttävällä tasolla ja pitoisuuden ylittäessä 1500 ppm (kuten luokassa U31) ilmanvaihto tulkitaan riittämättömäksi ja terveyshaitta mahdolliseksi. Luokkien säännölliseen välituntituuletukseen opastamisen lisäksi kiinteistössä tulee tarkistaa luokkien korvausilmareittien asianmukaisuus; korvausilmaa tulisi johtaa opetusja oleskelutiloihin myös silloin, kun tuuletusikkunat ovat opetustuntien ajan suljettu. Lisäksi on syytä käydä läpi poistoilmaventtiilien toiminta. Opettajanhuoneen sisäkaton kosteusjälkien syy on tarpeen selvittää ja ryhtyä tarvittaessa jatkotoimenpiteisiin mahdollisen vaurion poistamiseksi. Ulko-opetustilan rakenteissa kasvavien kasvien juuret voivat vahingoittaa rakenteita ja aiheuttaa siten esimerkiksi kosteusvaurioita, mikäli niitä ei poisteta säännöllisesti. Neljännen kerroksen käytävän ja ruokalan akustiikkaa tulee parantaa. Kaikuminen ja melu voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Luokkahuoneiden yhtäaikainen ovien auki pito käytävään voi aiheuttaa ylimääräistä melua myös opetustiloihin. Akustiikkalevyistä ja muista lähteistä peräisin olevat eristevillan kuidut voivat aiheuttaa terveyshaittaa sisäilmaan joutuessaan. Kuitulähteet tulee poistaa. Tavaroiden paljous hankaloitti osassa tiloista siivoustyötä. Tilojen siivottavuutta voi parantaa esimerkiksi sopimalla henkilöstön kesken tasojen säännöllisestä tyhjennyksestä ja vähentämällä esillä olevien tavaroiden määrää. Tarvittaessa siivoussuunnitelmaa tulee päivittää (esimerkiksi tasapainotyynyt, pukuhuoneiden kalusteiden alusta ja roikkuvat valaisimet). Koulussa tulee olla lisäksi käytössä asianmukaiset siivousvälinetilat välineiden säilytykseen ja huoltoon. Siivoukseen käytettävät kemikaalit tulee säilyttää oppilaiden ulottumattomissa (lukituissa tiloissa). Koska käytävää ei ollut alun perin tarkoitettu opetustilaksi, sen valaistukselta ei voida vaatia samaa tasoa kuin luokkatilassa. Koulutyöt suositellaan teettämään niille varastuissa asianmukaisesti valaistuissa opetustiloissa. Opettajanhuoneen heikon valaistuksen johdosta voi tarvittaessa olla yhteydessä työsuojeluun.

6 TARKASTUSKERTOMUS 6 (7) Ympäristökeskus kehottaa asianosaisia ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin terveyshaittojen (ilmanvaihto/korkea hiilidioksidipitoisuus, kuitulähteet, akustiikka) poistamiseksi. Ympäristökeskus toteaa, että toimenpiteet myös muiden puutteiden ja epäkohtien (mm. siivouskemikaalien säilytys ja muut siivousjärjestelyt sekä wc-tilojen riittävyys ja kuormitus) korjaamiseksi tulee tehdä ensi tilassa. Ympäristökeskus pyytää kirjallista selvitystä tehtävistä toimenpiteistä ja niiden aikataulusta mennessä. Selvitys toimitetaan osoitteeseen: Ympäristökeskus,, PL 500, HELSINGIN KAUPUNKI. Käyntiosoite on Viikinkaari 2a, Helsinki. Maksut Terveydensuojelulain (763/1994) 50 :n nojalla kunta perii toiminnanharjoittajalta (opetusvirasto) kunnan hyväksymän taksan mukaisen maksun kunnan valvontasuunnitelman mukaisista tarkastuksista. Ympäristölautakunnan vahvistaman ja voimaan tulleen ympäristöterveydenhuollon taksan perusteella tarkastuksesta peritään 420,00 euron maksu. Laskun toimittaa Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu -liikelaitos Sovelletut ohjeet Terveydensuojelulaki 1, 6, 13, 26, 27, 50 Terveydensuojeluasetus 15, 17 Asumisterveysohje (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1) Koulurakennusten kosteus- ja homevauriot (Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 2/2008) Ohjeita peruskoulujen suunnitteluun (Ympäristökeskus 2012) Lisätietoja antaa ympäristötarkastaja Riitta Lahtinen, puhelin , sähköposti riitta.l.lahtinen@hel.fi. YMPÄRISTÖTERVEYSOSASTO Päivi Vepsäläinen johtava ympäristötarkastaja Riitta Lahtinen ympäristötarkastaja

7 TARKASTUSKERTOMUS 7 (7) JAKELU Käpylän peruskoulu/untamontien sivukoulu Rehtori Sirpa Kopsa PL 3307 Opetusvirasto Tilapalvelupäällikkö Susanna Sarvanto-Hohtari PL 3000 Kiinteistövirasto / tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Arto Hiltunen PL 2213 TIEDOKSI* Käpylän peruskoulu, Sirpa Kopsa, sirpa.kopsa@hel.fi Opetusvirasto, Susanna Sarvanto-Hohtari, susanna.sarvantohohtari@hel.fi Opetusvirasto, Mauno Kemppi, mauno.kemppi@hel.fi Opetusvirasto, Marja Paukkonen, marja.paukkonen@hel.fi Kiinteistövirasto, Jarmo Patronen, jarmo.patronen@hel.fi Sosiaali- ja terveysvirasto, Tuula Salmivaara-Pesonen, tuula.salmivaara-pesonen@hel.fi Rakennusvalvontavirasto PL 2300 *Asiakirja toimitetaan sähköpostitse ilman liitteitä niille tiedoksi saaville, joiden nimen perässä on sähköpostiosoite. Asiakirja voidaan pyynnöstä toimittaa myös paperisena liitteineen.

UUSINTATARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUN UNTAMONTIEN SIVUKOULUSSA

UUSINTATARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUN UNTAMONTIEN SIVUKOULUSSA TARKASTUSKERTOMUS 1 (5) Jakelussa mainituille UUSINTATARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUN UNTAMONTIEN SIVUKOULUSSA 14-00470 Tarkastuksen aihe ja taustatietoja Toimenpideselvitykset Ympäristökeskus teki Käpylän

Lisätiedot

Aika: klo

Aika: klo TARKASTUSKERTOMUS 1 (5) Jakelussa mainituille TARKASTUS TÖYRYNUMMEN ALA-ASTEEN KOULUSSA 14-00503 Vireilletulo ja tarkastuksen aihe Tarkastus Ympäristökeskus teki Töyrynummen ala-asteen koulussa ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

TARKASTUSKERTOMUS 1 (6) Ympäristöterveysosasto Jakelussa mainituille TARKASTUS TAPANILAN ALA-ASTEELLA

TARKASTUSKERTOMUS 1 (6) Ympäristöterveysosasto Jakelussa mainituille TARKASTUS TAPANILAN ALA-ASTEELLA TARKASTUSKERTOMUS 1 (6) Jakelussa mainituille TARKASTUS TAPANILAN ALA-ASTEELLA 13-02910 Vireilletulo ja tarkastuksen aihe Ympäristökeskus teki Tapanilan ala-asteen koulussa ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman

Lisätiedot

TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUSSA, VÄINÖLÄNKATU 7 JA KUULEMINEN

TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUSSA, VÄINÖLÄNKATU 7 JA KUULEMINEN KUULEMINEN 1 (7) Jakelussa mainituille TARKASTUS KÄPYLÄN PERUSKOULUSSA, VÄINÖLÄNKATU 7 JA KUULEMINEN HEL 2014-014276, 14-03431 Tarkastuksen aihe ja taustaa Tarkastus Sovelletut ohjeet Ympäristökeskus on

Lisätiedot

Rotronic CP11 sisäilmastomittari (2)

Rotronic CP11 sisäilmastomittari (2) KUULEMINEN 1 (5) Jakelussa mainituille TARKASTUS MEILAHDEN ALA-ASTEELLA JA KUULEMINEN 14-02349 Vireilletulo ja tarkastuksen aihe Tarkastus Tarkastuksen laajuus Mittalaitteet Sovelletut ohjeet Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (5) 47 Iltapäiväkerhotoiminnan aloittaminen Lauttasaaren musiikkiopiston tiloissa sekä Lauttasaaren ala-asteen väliaikaisen lisätilan käyttöönottaminen koulutoimintaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) 3 Asunto Oy Kotkankatu 1 kuuleminen määräyksestä poistaa asuntoon Tivolitie 4 B 17 terveyshaitta HEL 2013-013664 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Taloyhtiö Taustaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 49 Pajalahden ala-asteen toiminnan olennainen muuttaminen, Tallbergin puistotie 12 HEL 2016-000825 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä opetusviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Ympäristökeskus 38/2014 Ympäristöterveysosasto 11.12.2014 Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (22) Ympäristökeskus 38/2014 Ympäristöterveysosasto 11.12.2014 Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (22) 108 Mitzu Tattoo/Helsink tattoo, tatuointiliikkeen toiminnan aloittaminen, Luotsikatu 6 M 2, 00160 Helsinki HEL 2014-013718 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Asian vireilletulo

Lisätiedot

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat TARMOn ilmanvaihtoilta taloyhtiölle 28.10.2013 Päälähde: Käytännön

Lisätiedot

Gann Hydrotest LG1 rakennekosteusmittari (12)

Gann Hydrotest LG1 rakennekosteusmittari (12) KUULEMINEN 1 (5) Jakelussa mainituille TARKASTUS SUUR-HELSINGIN KRISTILLISESSÄ KOULUSSA JA KUULEMINEN 13-02653 Vireilletulo ja tarkastuksen aihe Suur-Helsingin kristillisen koulun rehtori Jan Cedercreutz

Lisätiedot

KUULEMINEN STADIN AMMATTIOPISTON LATOKARTANONTIEN TOIMIPISTEEN TARKASTUKSELLA TODETUSTA TERVEYSHAITASTA

KUULEMINEN STADIN AMMATTIOPISTON LATOKARTANONTIEN TOIMIPISTEEN TARKASTUKSELLA TODETUSTA TERVEYSHAITASTA KUULEMINEN 1 (6) Jakelussa mainituille KUULEMINEN STADIN AMMATTIOPISTON LATOKARTANONTIEN TOIMIPISTEEN TARKASTUKSELLA TODETUSTA TERVEYSHAITASTA 1601534 Määräyksen antaminen Ympäristökeskus varaa jakelussa

Lisätiedot

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET Vastaanottaja VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, hankevalmistelut Kielotie 13, 01300 VANTAA Ulla Lignell Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 11.10.2013

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén Käpylän peruskoulun vanhempainilta Esityksen sisältö: Untamon tehdyt ja tulevat toimenpiteet Väinölän tehdyt ja tulevat toimenpiteet Peruskorjaukset Untamo 2014 tehdyt korjaukset Kesä: ikkunoiden avausmekanismien

Lisätiedot

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET 2.2 116 / KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU, SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET Mittaus toteutettiin 2.2 116 välisenä aikana. Mittaukset toteutettiin Are Oy:n langattomalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 188 Helsingin vastaanottokeskuksen Kaarlenkadun toimipisteen majoitushuoneiston toiminnan aloittaminen, Kaarlenkatu 7 HEL 2016-005200 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (5) 71 Fitness24Seven Oy:n/Fitness24Seven - Sörnäinen kuntosalihuoneiston toiminnan aloittaminen, Vaasankatu 2 HEL 2014-002138 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto 03.02.2015 Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto 03.02.2015 Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 6 LadyLine Hakaniemi kuntosalihuoneiston toiminnan aloittaminen, Kolmas linja 2 HEL 2014-014314 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 197 Töölön yhteiskoulun toiminnan olennainen muuttaminen, Urheilukatu 10-12 HEL 2016-005657 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Töölön Yhteiskoulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 105 Vallilan ala-asteen toiminnan olennainen muuttaminen, Hämeentie 80 HEL 2015-006077 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä opetusviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Päiväkoti Kotikallion ryhmä Hermannin toiminnan aloittaminen, Hämeentie 85-89 HEL 2016-000680 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä varhaiskasvatusviraston

Lisätiedot

Puheenjohtajien kokous 1.12.2015. Home- ja kosteusvaurioepäilyt. VTS-kotien toimintamalli

Puheenjohtajien kokous 1.12.2015. Home- ja kosteusvaurioepäilyt. VTS-kotien toimintamalli Puheenjohtajien kokous 1.12.2015 Home- ja kosteusvaurioepäilyt VTS-kotien toimintamalli Syitä sisäilmaongelma- kosteusvaurioepäilyille tunkkaiseksi koettu sisäilma asukkaan sairastelu tai oireilu, jonka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 68 Daghemmet Anna -päiväkodin toiminnan olennainen muuttaminen, Toinen linja 12 A HEL 2015-007390 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 22.5.2009. Hiekkaharjun vapaa-aikatilat Leinikkitie 36 01350 Vantaa

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 22.5.2009. Hiekkaharjun vapaa-aikatilat Leinikkitie 36 01350 Vantaa LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 22.5.2009 Leinikkitie 36 01350 Vantaa usraportti 23.5.2009 Sisällys 1 Kohteen yleistiedot... 3 1.1 Kohde ja osoite... 3 1.2 Tutkimuksen tilaaja... 3 1.3 Tutkimuksen tavoite... 3 1.4

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 105 Vallilan ala-asteen toiminnan olennainen muuttaminen, Hämeentie 80 HEL 2015-006077 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä opetusviraston

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

Työpaikkojen radonkorjauksista

Työpaikkojen radonkorjauksista Radonkorjauskoulutus Lahti 26.3.2015 Työpaikkojen radonkorjauksista Olli Holmgren Holmgren 26.3.2015 1 TYÖPAIKAT Samat perusmenetelmät, kuin asunnoille Imureiden tehot pinta-alojen mukaan Tiivistettävät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 1.10.016 180 Metsälän vastaanottokeskuksen Metsäläntien toimipisteen majoitushuoneiston toiminnan aloittaminen, Metsäläntie HEL 016-00505 T 11 0 0 01 Päätös Ilmoitus

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Kunila

Hyvinvointikeskus Kunila Hyvinvointikeskus Kunila Jari Harju RTA 2 27.4.2017 Johdanto Tutkimuskohde on 1953 rakennettu tiilirunkoinen rakennus Laajennettu 1993 Korjattu vuosina 1993, 1998, 2003 ja 2008 Kuntoarvio 2011 Laaja peruskorjaus

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus 1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus Kuormatie 9 91900 Liminka Hanke nro: 8964 / 23.2.2015 Inspecta Puh. 010 521 600 Y-tunnus: 1787853-0 Sörnäistenkatu 2 Fa. 010 521 6002 00580 Helsinki asiakaspalvelu@inspecta.com 2 (6) Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Sisäilman laadun mittaus Alppilan yläasteella ja lukiossa

Sisäilman laadun mittaus Alppilan yläasteella ja lukiossa 1 Helsingin kaupunki RAPORTTI HKR-Rakennuttaja Rakennuttamistoimisto 1 Riitta Harju 19.5.2010 Alppilan yläaste ja lukio Tammisaarenkatu 2 00510 HELSINKI Sisäilman laadun mittaus Alppilan yläasteella ja

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 Väinölänkatu 7 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja korjaustarpeista 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Rysätie 11, PL 2415, 02070 Espoon Kaupunki

Toimipaikan osoite Rysätie 11, PL 2415, 02070 Espoon Kaupunki ESPOON KAUPUNKI TARKASTUSKERTOMUS 1(5) 1. TOIMIJAN JA TOIMIPAIKAN TIEDOT Toimijan nimi (Yrityksen nimi) Espoon kaupunki/sotet Toimijan osoite PL 2415, 02260 Espoo Laskutusosoite Y-tunnus 0101263-6 Puhelin

Lisätiedot

Palvelukuvaus 1/7 27.11.2012

Palvelukuvaus 1/7 27.11.2012 Palvelukuvaus 1/7 PALVELUKUVAUS Seminaarin koulu Seminaarinkatu 2 Ylläpitosiivous Tuulikaapit Lasipinnoilta tahrojen pyyhintä Oven kahvojen pyyhintä Mattojen imurointi Lattian nihkeä / kosteapyyhintä,(kura-aikoina

Lisätiedot

MITTAUSRAPORTTI KANNISTON KOULU, RAKENNEKOSTEUS- JA SISÄILMAN OLOSUHTEIDEN MITTAUKSET 11.12.2015

MITTAUSRAPORTTI KANNISTON KOULU, RAKENNEKOSTEUS- JA SISÄILMAN OLOSUHTEIDEN MITTAUKSET 11.12.2015 MITTAUSRAPORTTI KANNISTON KOULU, RAKENNEKOSTEUS- JA SISÄILMAN OLOSUHTEIDEN MITTAUKSET Mittausraportti 2 (11) 1 YLEISTIEDOT 1.1 Tutkimuskohde Kenraalintie 6 01700 Vantaa 1.2 Tutkimuksen tilaaja Vantaan

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena oli selvittää ilmanvaihtolaitteiden mahdolliset mineraalivillalähteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 101 Studio Momento kampaamohuoneiston toiminnan aloittaminen, Liisankatu 3 HEL 2016-006603 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Studio Momenton

Lisätiedot

www.asb.fi 29.5.2008 IV-kuntotutkimus Orvokkitien koulu, ruokalarakennus Orvokkitie 15 01300 VANTAA

www.asb.fi 29.5.2008 IV-kuntotutkimus Orvokkitien koulu, ruokalarakennus Orvokkitie 15 01300 VANTAA www.asb.fi 29.5.2008 IV-kuntotutkimus Orvokkitien koulu, ruokalarakennus Orvokkitie 15 01300 VANTAA www.asb.fi Helsinki email: posti@asb.fi Tampere email: asb-yhtiot@asb.fi PÄÄKONTTORI: Konalankuja 4,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 129 Alexandra B kampaamohuoneiston toiminnan aloittaminen, Mannerheimintie 55 HEL 2016-008027 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Tmi Benita

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Ympäristökeskus 35/2014 Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Ympäristökeskus 35/2014 Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (16) 97 Päiväkoti Niittyvillan toiminnan olennainen muutos, Isonniitynkatu 5 HEL 2013-013874 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä varhaiskasvatusviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2013 1 (9) 395 Terveydensuojelulain mukaisen määräyksen antaminen Asunto Oy Kotkankatu 1:lle HEL 2013-013664 T 11 02 02 02 Päätös Taloyhtiö Taustaa päätti antaa seuraavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 43 Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin Helsingin vastaanottokeskuksen Vuorannan toimipisteen majoitustoiminnan aloittaminen, Vilsandinkuja 4 HEL 2015-012451

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 109 Tatuointistudion Tattoo Shop toiminnan aloittaminen, Lapinlahdenkatu 9 HEL 2016-004872 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä TY`S TATTOO:n

Lisätiedot

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri)

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011 SISÄILMATUTKIMUS Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) 2 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 2. TUTKIMUKSET... 3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 171 Opetusviraston gymnasiet Lärkan, Hoplaxskolan Haga enheten och Elkas förskola -koulun toiminnan olennainen muuttaminen, Isonnevantie 22 HEL 2016-006788 T 11 02 02

Lisätiedot

ALI-KERAVAN KOULUN TILANNE. Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2013/130 Kaupunginhallitus 20.1.2014/21. Kasvatus- ja opetusltk.

ALI-KERAVAN KOULUN TILANNE. Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2013/130 Kaupunginhallitus 20.1.2014/21. Kasvatus- ja opetusltk. ALI-KERAVAN KOULUN TILANNE Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2013/130 Kaupunginhallitus 20.1.2014/21 Kasvatus- ja opetusltk. 130 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus suoritti Ali-Keravan koulun tiloihin 4.11.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysohje asetukseksi Soveltamisalue asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten

Lisätiedot

Työmaan siivous pintojen ja kalusteiden asennuksen aikana

Työmaan siivous pintojen ja kalusteiden asennuksen aikana KUOPION KAUPUNKI RAKENNUSSIIVOUSOHJE 1(5) Tilakeskus Siivoustoimi 8.2.2006 raksiivohj.doc RAKENTAMISEN AIKAINEN SIIVOUS - Urakoitsijoiden vastuut rakennussiivouksesta ja jätteiden lajittelusta määritellään

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 14 Päärakennus Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto

Lisätiedot

KIINTEISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖSHISTORIA Tila 1

KIINTEISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖSHISTORIA Tila 1 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖSHISTORIA Tila 1 ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE ÅSHÖJDENS GRUNDSKOLAN PERUSPARANNUK- SEN HANKESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI-PÄÄTÖSHISTORIA Ympäristölautakunta 12.1.2010 11 ÅSHÖJDENS

Lisätiedot

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU Cygnaeuksen koulu, 20100 TURKU SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JATKOTUTKIMUSSUUNNITELMA 15.3.2010 Raksystems-Antcimex Oy Vähäheikkiläntie 56 B FI-20810 TURKU p. 0207 495 500 20100 TURKU 2

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOHUONEISTON VALVONTA SUUNNITELMAN MUKAINEN TARKASTUS YMPÄRISTÖTOIMIALA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Päiväys

PÄIVÄHOITOHUONEISTON VALVONTA SUUNNITELMAN MUKAINEN TARKASTUS YMPÄRISTÖTOIMIALA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Päiväys PÄIVÄHOITOHUONEISTON VALVONTA SUUNNITELMAN MUKAINEN TARKASTUS YMPÄRISTÖTOIMIALA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Päiväys 23.5.2013 Päivähoitoyksikön nimi ja Haarla Pikisaaren phy osoite: Lautturinkatu 3 5 Päiväkodin

Lisätiedot

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy, FM Mari Turunen ja Maria Pekkonen, FT Liuliu Du DI Virpi Leivo ja Anu Aaltonen, TkT Mihkel Kiviste Prof. Dainius

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 14/2015 Ympäristöterveysosasto 16.04.2015 Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 14/2015 Ympäristöterveysosasto 16.04.2015 Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 30 Tmi Niina Mikkonen, terveydensuojelulain 13 pykälän mukainen ilmoitus Punavuorenkatu 5 A HEL 2013-013302 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä

Lisätiedot

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin kaupungin opetusvirasto Juha Juvonen, Helsingin kaupungin

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2013 17

KERAVAN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2013 17 Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2013 17 130 KUULEMINEN KESKI-UUUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMESTA TEHTÄVÄSTÄ TERVEYDENSUOJELULAIN 51 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMISESTA Kasvatus- ja opetuslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6 Koulun Brändö lågstadieskola och gymnasium toiminnan olennainen muuttaminen HEL 2016-006775 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä opetusviraston

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Tiedossa olevat puutteet rakenteissa, pinnoilla tai LVI-tekniikassa Aistinvaraisesti havaittavat merkit Käyttäjien poikkeava oireilu Tiedossa olevat puutteet Sisäilmaston

Lisätiedot

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1. YHTEISKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin tehtävissä ja perussiivouksessa on huonekorkeus.

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 3 Kivelä Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 219 Parturi-Kampaamo Colorin toiminnan aloittaminen, Tyynylaavankuja 2 HEL 2016-013961 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä toiminimen Parturi-Kampaamo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 113 Konepajan Brunon toiminnan aloittaminen, Aleksis Kiven katu 17 A HEL 2016-005424 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Konepajan Bruno

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 Töölön tornien toiminnan aloittaminen, Pohjoinen Hesperiankatu 23 A HEL 2016-014169 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Helsingin yliopiston

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Drumsö lågstadieskola

Drumsö lågstadieskola 1 (11) Drumsö lågstadieskola TUTKIMUSSELOSTUS Rakennetekninen katselmus ja sisäilmaston laadun mittaus 20.9.2011 HELSINGIN KAUPUNKI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja 2 (11) HELSINGIN KAUPUNKI RAKENNUSVIRASTO

Lisätiedot

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma.

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma. 1 (10) Vuokranantaja: Vuokralainen: Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Sipoon Kunta, Sivistysosasto, Kansalaisopisto PL 7, 04131 Sipoo Vuokrakohde: Mårtenspy skola,

Lisätiedot

Kampaamo, parturi, kauneushoitola, jalkahoitola tai tatuointi-/lävistysliike. Espoon seudun ympäristöterveys Ohje 27.4.2009

Kampaamo, parturi, kauneushoitola, jalkahoitola tai tatuointi-/lävistysliike. Espoon seudun ympäristöterveys Ohje 27.4.2009 Kampaamo, parturi, kauneushoitola, jalkahoitola tai tatuointi-/lävistysliike Espoon seudun ympäristöterveys Ohje 27.4.2009 ESPOON KAUPUNKI OHJE 2 (6) ESPOON SEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYS KAMPAAMON, PARTURIN,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 123 SunPower solarium studio solariumhuoneiston toiminnan aloittaminen, Kaisaniemenkatu 1 HEL 2016-001821 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 8 Sauna 3 Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

Työpaikkojen radonkorjauksista

Työpaikkojen radonkorjauksista Radonkorjauskoulutus Helsinki 20.3.2014 Työpaikkojen radonkorjauksista Olli Holmgren TYÖPAIKAT Samat perusmenetelmät, kuin asunnoille Imureiden tehot pinta-alojen mukaan Tiivistettävät raot usein isompia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 148 Camo Tattoo tatuointihuoneiston toiminnan aloittaminen, Toinen linja 23 HEL 2015-013112 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Camo Tattoon

Lisätiedot

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY Kortepohjan koulu Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla 1 Yleistietoja rakennuksesta Kortepohjan koulu on valmistunut pääosin 1970-luvulla Kohde on rakennettu neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä

Lisätiedot

Koulu, oppilaitos. Ympäristöpalvelut. Ilmoituksen aihe. Selvitys harjoitettavasta toiminnasta Suunniteltu käyttöönottopäivä

Koulu, oppilaitos. Ympäristöpalvelut. Ilmoituksen aihe. Selvitys harjoitettavasta toiminnasta Suunniteltu käyttöönottopäivä Viranomainen vastaanottanut ilmoituksen Dnro Vastaanottaja Päätöstiedot / 20 Ilmoituksen aihe Selvitys harjoitettavasta toiminnasta Suunniteltu käyttöönottopäivä Ympäristö/ / / 20 Työtilan tai toiminnon,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 198 Whenever parturi-kampaamon toiminnan aloittaminen, Mannerheimintie 50 HEL 2016-012005 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Whenever Oy:n

Lisätiedot

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Sipoon Talman koulussa suoritettiin laaja sisäilmaston tekninen kuntotutkimus marraskuu

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 Kohde: Homesojantie 4 as. 5 60800 Ilmajoki Tilaus 5.1.2016: Laskutusosoite: Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto / Peltoniemi Pasi Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto Rivitalo

Lisätiedot

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus Tähän tarvittaessa otsikko TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TEKIJÄT Tutkimuksen tekijä Insinööritoimisto K-S Kitapa Oy / Hannu Leisimo (RI, Rakennusterveysasiantuntija,

Lisätiedot

Hiilidioksidimittausraportti

Hiilidioksidimittausraportti Hiilidioksidimittausraportti 60 m2 kerrostalohuoneisto koneellinen poistoilmanvaihto Korvausilmaventtiileinä 2 kpl Biobe Thermoplus 60 (kuvassa) Ongelmat: Ilman tunkkaisuus, epäily korkeista hiilidioksidipitoisuuksista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 112 Stadin ammattiopiston Hitsaajankadun toimipaikan toiminnan olennainen muuttaminen, Hitsaajankatu 4 HEL 2015-012038 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (6) 69 Teinilän lastenkodin Oppipojantien yksikön toiminnan aloittaminen, Oppipojantie 19 HEL 2015-000862 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti

Lisätiedot

Hyvä, paha sisäilma. Merja Järvelä Thermopolis Oy

Hyvä, paha sisäilma. Merja Järvelä Thermopolis Oy Hyvä, paha sisäilma Merja Järvelä Thermopolis Oy Käsitteitä Sisäilma Rakenteiden rajaamalla alueella oleva ilma Sisäilmasto Sisäilman epäpuhtaudet Ilmastointijärjestelmä ja lämpöolosuhteet Sisäympäristö

Lisätiedot

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi 1 (7) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS RAPORTTI Rakennuskohde Asiakirjan sisältö MYYRMÄEN AMMATTIKOULU ASUNTOLA Ojahaantie

Lisätiedot

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 2. Lämpökameran mittauspisteet Lämpökameran mittauspisteet, 1-kerros Lämpökameran mittauspisteet, 2-kerros Lämpökameran mittauspisteet, kellari LIITE 3. Lämpökamerakuvat

Lisätiedot

Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VANTAA. Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa

Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VANTAA. Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Lattiarakenteen kuntotukimus Tarkastuskohde: Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VNT Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Vahinkonumero: Tarkastaja:

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ Pelimannin ala-aste ja päiväkoti ILMANVAIHDONSELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena

Lisätiedot

Lehtisaaren koulukeskus

Lehtisaaren koulukeskus Lehtisaaren koulukeskus Sisäilmatutkimukset Simo Kinnunen Tuomo Kollanen Sisäilmatutkimus Lehtisaaren koulukeskukseen kuuluu 1964 rakennettu yläkoulurakennus A ja 1949 rakennettu alakoulurakennus B. Lisäksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 153 Vire Koti Käpylän toiminnan sekä muistisairaiden päivätoiminnan aloittaminen, Koskelantie 22 HEL 2015-005522 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä Palvelutalon

Lisätiedot

Pakankylän päärakennus Snettasintie ESPOO. Aika Taustaa

Pakankylän päärakennus Snettasintie ESPOO. Aika Taustaa 1 (10) Espoon tilapalvelut Pakankylän päärakennus Snettasintie 9 02740 ESPOO TARKASTUSKERTOMUS Kohde Pakankylän päärakennus Aika 15.12.2017 Taustaa Suomenkielinen opetustoimi pyysi lausuntoa 4.12.17 mahdollisesta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

RIIHIMÄEN SEUDUN 1 (5) TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveysosasto TsL 13. Ilmoitus 1 (5) Toiminnan olennainen muutos

RIIHIMÄEN SEUDUN 1 (5) TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveysosasto TsL 13. Ilmoitus 1 (5) Toiminnan olennainen muutos Ilmoitus 1 (5) RIIHIMÄEN SEUDUN 1 (5) Julkinen huvi-, kokoontumis- tai majoitushuoneisto 1 Ilmoituksen aihe Perustaminen tai käyttöönotto 2 Toiminnanharjoittajan yhteystiedot Toiminnan olennainen muutos

Lisätiedot

KEIJUPUISTO. Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011

KEIJUPUISTO. Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011 KEIJUPUISTO Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011 Keijupuisto Tapparakatu 1 ja Kivikatu 6 Tapparakatu 1 Perustiedot 2 rakennusta,

Lisätiedot

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon?

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? Heidi Rosenblad Terveysvalvontapäällikkö Väinölän pikkukoulu 1950-luvun lopulla valmistunut kivirakenteinen kahteen tasoon rakennettu koulurakennus terveysvalvontapäällikkö

Lisätiedot

Kuntotutkimusraportin liite

Kuntotutkimusraportin liite Lämpökuvasivu 1 Liikuntasali,7 C 21 19 17,3 C,1 C 15,9 C 21,0 C Todennäköisimmin ilmavuoto. Lämpökuvasivu 2 Liikuntasali 28,9 C 28 26,0 C,0 C 17,0 C,3 C Mahdollisesti kostunut seinän alaosa. (ei tarkastettu

Lisätiedot