natura alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelma
|
|
- Hannele Manninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaikkien ympäristökeskusten alueille on laadittu nk. Natura alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelma. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella suunnitelman laadinnasta vastasivat ympäristökeskus sekä Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalvelut. Yleissuunnitelman tavoitteena on Natura alueittain arvioida suunnittelutarpeet kuuden eri suunnitelmatyypin osalta. Suunnitelmatyypit ovat: hoito- ja käyttösuunnitelma, soiden ja metsien ennallistamissuunnitelma, perinnebiotooppien hoitosuunnitelma, palveluvarustuksen rakentamisen toimenpidesuunnitelma, vesistöjen ja kosteikkojen kunnostus- ja hoitosuunnitelma sekä uhanalaisten lajien elinympäristöjen hoitosuunnitelma. Yleissuunnitelma tulee jatkossa toimimaan ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen käytännön ohjenuorana suunniteltaessa, missä järjestyksessä Natura 2000-alueille laaditaan hoitoja käyttö- sekä muita suunnitelmia. Suunnitelma tullaan päivittämään vuosittain hoidon ja käytön suunnittelun työtilanteen ja siihen käytettävien resurssien tarkentuessa. natura alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelma LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS VÄSTRA FINLANDS MILJÖCENTRAL ISBN (PDF) ISSN (verkkoj.) Länsi- Suomen ympäristökeskus
2 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja Natura 2000-alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelma Länsi-Suomen ympäristökeskus
3
4 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA Natura 2000-alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelma Vaasa 2009 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS
5 LÄN SI-SUO MEN YMPÄRIST Ö K ESK UK SEN RAPO RTT EJA Kannen kuva: Pertti Sevola Kuvat: Eirik Klockars (s. 27), Anita Storm (s. 30), Marita Björkström (s.46 och 56), Ismo Nousiainen (s. 48), Jaana Höglund (s. 52), muut kuvat Niina Pirttiniemi Kartat: Niina Pirttiniemi, Copyright FM-kartta Oy, MML lupa nro 7/MYY/09, SYKE, alueelliset ympäristökeskukset ISBN (PDF) ISSN (verkkoj.) 2 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
6 Sisältö 1 Yleissuunnitelman tausta ja tavoitteet Tausta Yleissuunnitelman laadinta Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella Natura verkosto ja sen toteuttaminen Yleistä Natura verkostosta Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueen Natura kohteet Natura verkoston toteuttaminen Natura alueiden luontotyyppi- ja laji-inventoinnit Natura alueiden suunnittelu Hoito- ja käyttösuunnitelmat Toimenpidesuunnitelmat Soiden ja metsien ennallistamissuunnitelmat Perinnebiotooppien hoitosuunnitelmat Palveluvarustuksen rakentamisen toimenpidesuunnitelmat Vesistöjen ja kosteikkojen kunnostus- ja hoitosuunnitelmat Uhanalaisten lajien elinympäristöjen hoitosuunnitelmat Osallistava suunnittelu Suunnittelutarpeita aiheuttavat tekijät ja suunnittelukohteiden priorisointi Suunnittelutarpeita aiheuttavat tekijät Erilaisten maankäyttöpaineiden kannalta kiireelliset kohteet Natura kohteet, joihin kohdistuu runsaasti ulkoilu-, virkistyskäyttö- ja luontomatkailupaineita Luontotyyppien suojelun painopisteet Lajiston painopisteet Suunnittelukohteiden priorisointi Alueittainen tarkastelu Hoito- ja käyttösuunnitelmaa edellyttävät kohteet Kohdekuvaukset Muita suunnitelmia edellyttävät kohteet Soiden ja metsien ennallistamis- ja hoitosuunnitelmat Perinnebiotooppien hoitosuunnitelmat Palveluvarustuksen rakentamisen toimenpidesuunnitelmat Vesistöjen kunnostus- ja hoitosuunnitelmat Uhanalaisten lajien elinympäristöjen hoitosuunnitelmat Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
7 8 Kustannukset Yleissuunnitelman ympäristövaikutukset Tiivistelmä Sammandrag Liite 1. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Natura alueiden perustiedot Liite 2. Natura alueiden luontotyyppien ja suojelun perusteena olevien lajien lukumäärät Liite 3. Natura alueiden hoidon ja käytön suunnittelutarve Liite 4. Yleissuunnitelmasta saatujen lausuntojen keskeinen sisältö ja lausuntojen aiheuttamat toimenpiteet suunnitelman sisällössä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
8 1 Yleissuunnitelman tausta ja tavoitteet 1.1Tausta Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden on tarvittaessa laadittava käyttösuunnitelmia erityisten suojelutoimien alueille (SCAalueet). Suunnitelmia ei siis tarvitse automaattisesti tehdä kaikille alueille, mutta luontodirektiivin tavoitteet ja Natura alueiden luontoarvojen säilyttäminen voivat edellyttää hoito- ja käyttösuunnitelmien laatimista. Ympäristöministeriö asetti työryhmän laatimaan ehdotuksen Natura verkostoon kuuluvien alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien kehittämisestä. Työryhmä luovutti raporttinsa ympäristöministeriölle (Suomen ympäristö 597: Natura alueiden hoito ja käyttö, työryhmän mietintö). Yksi työryhmän ehdotuksista oli, että suunnittelua ohjattaisiin valtakunnallisesti siten, että ympäristöministeriön johdolla määriteltäisiin suunnittelun painopisteet. Ympäristöministeriö määritteli suunnittelun ohjeelliset painopisteet päivätyssä kirjeessä (YM5/501/2003). Painopisteet perustuvat luontotyyppi- ja lajiryhmittäiseen sekä alueiden käyttöön liittyviin tarpeisiin ja niiden priorisointiin. Ympäristöministeriön määrittelemät suunnittelun painopisteet ovat seuraavat: 1. Erilaisten maankäyttöpaineiden kannalta kiireelliset kohteet - Laajat merialueet, joki- ja järvivesistöt - Lintujärvet, merenlahdet tai muut kosteikot - Metsätalouskäytössä olevat alueet 2. Luonnonsuojelualueet, joihin kohdistuu runsaasti ulkoilu- ja virkistyskäyttöä 3. Luontotyyppien painopisteet - Perinnebiotoopit - Ennallistamisen tarpeessa olevat luontotyypit 4. Lajiston painopisteet Samassa kirjeessä ympäristöministeriö velvoitti alueelliset ympäristökeskukset yhteistyössä Metsähallituksen ja muiden toimijatahojen kanssa laatimaan Natura alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelmat. Alueellisten yleissuunnitelmien tavoitteena on arvioida ympäristöministeriön määrittelemien painopisteiden pohjalta suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura alueittain. Tavoitteena on mahdollisimman laaja yhteistyö eri intressi- ja toimijatahojen kanssa. Suunnitelmat oli tarkoitus laatia pääsääntöisesti vuoden 2004 aikana. 1.2 Yleissuunnitelman laadinta Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella Natura alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelman laadinnasta vastasivat ympäristökeskus ja Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalvelut. Työtä ohjaamaan perustettiin seurantaryhmä, johon kuuluivat seuraavien tahojen edustajat: Pohjanmaan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan liitot, Rannikon ja Etelä-Pohjanmaan Metsäkeskukset, Pohjanmaan ja Etelä- Pohjanmaan TE-keskukset, Metsäntutkimuslaitos, Kannuksen asema, Ruotsinkielisen Pohjanmaan ja Pohjanmaan riistanhoitopiirit, Metsänomistajain liittojen ja Tuottajajärjestöt, Luonnonsuojelupiiri, Maaseutukeskukset, Rajavartiolaitos, Suomen luontoyrittäjyysverkosto, Österbottens Fiskarförbund. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
9 Ryhmä kokoontui suunnitteluprosessin aikana 2 kertaa. Alkukesästä 2004 pyydettiin alueen kaikilta niiltä 53 kunnalta, joiden alueella sijaitsee Natura alueita, kommentteja ja mielipiteitä niiden käyttöpaineista ja hoito- ja käyttösuunnitelman tarpeesta. Kunnista 36 vastasi. Suunnitelmaa ja sen edellyttämiä tietoja työstettiin pääasiassa ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen palavereissa. Lisäksi syksyn 2004 mittaan pidettiin maakuntakohtaisia ja toimialakohtaisia pienempiä kokouksia, jossa esiteltiin suunnitelmaa ja kerättiin Natura aluekohtaisia suunnittelutarvetietoja. Yleissuunnitelmaa esiteltiin myös Metsänhoitoyhdistysten ja Pohjanmaan Riistanhoitopiirin kokouksessa. Yleissuunnitelmaluonnoksesta pyydettiin lausunto seurantaryhmään osallistuneilta sidosryhmiltä sekä kunnilta. 6 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
10 2 Natura verkosto ja sen toteuttaminen 2.1 Yleistä Natura verkostosta Suomen Natura verkosto on osa Euroopan unionin kattavaa suojelualueverkostoa, jonka tavoitteena on suojella harvinaistuvia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä sekä linnuston kannalta arvokkaita alueita. Tämän saavuttamiseksi jäsenmaiden on perustettava suojelualueiden verkosto, Natura Verkosto perustuu EU:n vuonna 1992 antamaan luontodirektiiviin. Direktiivin ensisijaisena tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Verkosto koostuu alueista, joilla on luontodirektiivin liitteen I mukaisia luontotyyppejä tai liitteen II mukaisten lajien elinympäristöjä (Yhteisön tärkeänä pitämät alueet, SCI). Suomessa esiintyy 69 luontodirektiivin luontotyyppiä, joista 14 on ensisijaisesti suojeltavia. Lisäksi verkostoon kuuluu lintudirektiivin (1979) mukaisia erityisiä suojelualueita (SPA-alueet), jotka jäsenmaat ovat itse valinneet ja ilmoittaneet EUkomissiolle. Jokainen jäsenmaa laatii kansallisen luettelon luontodirektiivin mukaisista Natura-alueistaan (SCI-alueet). Valtioneuvosto päätti Suomen ehdotukseen sisältyvistä alueista 1998 ja täydensi päätöstä 1999 Espoon kohteiden osalta. EU-komission pyynnöstä ehdotusta täydennettiin myös Korkeimman hallinto-oikeuden valtioneuvostolle uudelleen käsiteltäväksi palauttamista alueista tehtiin päätös tammikuussa Viidennen kerran Valtioneuvosto täydensi päätöstä vuonna 2005, jolloin tarkennettiin erityisesti aiemmin valittujen kohteiden lintutietoja. Länsi- Suomen ympäristökeskuksen alueelta verkostoon liitettiin myös kaksi uutta kohdetta, Hirvijoen metsä (Kauhava) ja Lålbyn peltoaukea (Kristiinankaupunki). EU:n komissio arvioi jäsenmaiden luettelot yhteistyössä Euroopan ympäristökeskuksen luontokeskuksen ja jäsenmaiden kanssa. Arviointi suoritetaan kullekin luonnonmaantieteelliselle vyöhykkeelle erikseen. Komissio on tehnyt lopulliset valinnat kolmen luonnonmaantieteellisen vyöhykkeen osalta, Makaronesian alueesta ( ), alpiinisesta vyöhykkeestä ( ) ja boreaalisesta vyöhykkeestä, johon pääosa Suomen Natura alueista kuuluu ( ). SCIalueista muodostetaan luonnonsuojelualueet 6 vuoden kuluessa alueiden hyväksymisestä, jonka jälkeen näitä luontodirektiivin perusteella verkoston otettuja alueita kutsutaan erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC-alueet). 2.2 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueen Natura kohteet Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella verkostoon sisältyy 148 kohdetta, joista 5 on jokivesistöjen osia. Ehdotus kattaa Länsi-Suomessa yhteensä noin ha, josta maa-alueita on noin ha. Suurin osa alueista on ilmoitettu luontodirektiivin mukaisina luontotyyppien ja lajien suojelualueina (SCI). Näistä osa (39 kpl) on myös lintudirektiivin mukaisia erityisiä suojelualueita (SPA). Pelkästään SPA-alueina on ilmoitettu 9 aluetta. Kolmetoista Natura kohteista sijaitsee ympäristökeskusten rajaseuduilla. Tässä suunnitelmassa on arvioitu niiden kohteiden hoito- ja käyttösuunnitelman tarvetta, joista pääosa sijaitsee Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella. Kaikilta alueilta on kuitenkin arvioitu muuta suunnittelutarvetta, esim. ennallistamis- ja hoitotarvetta Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
11 Kuva 1. Natura alueet Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella. 8 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
12 2.3 Natura verkoston toteuttaminen Natura verkostoon kuuluvalla alueella on toteutettava suojelutavoitteita vastaava suojelu. Toteutuskeino vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset toimet kullakin Natura-alueella ovat mahdollisia. Suurin osa Natura verkoston kohteista sisältyy entuudestaan johonkin kansalliseen luonnonsuojeluohjelmaan (ks. tietoisku 1.). Pääosa kohteista onkin tarkoitus toteuttaa perustamalla niistä luonnonsuojelulain mukaisia luonnonsuojelualueita. Natura verkoston toteutusprosentti oli vuoden 2006 lopussa noin 66 %. Luonnonsuojelulailla on toteutettu niiden Natura-alueiden suojelu, joilla on voimakkaimmin tarve rajoittaa tavanomaista maankäyttöä. Luonnonsuojelulaissa on säädetty myös maanomistajalle maksettavista korvauksista. Vesialueiden suojeluarvojen turvaaminen nojautuu pitkälti vesilakiin ja ympäristönsuojelulakiin, jokivesistöjen myös koskiensuojelulakiin. Rakentamista ohjataan maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Peltoalueilla, kuten Söderfjärdenin alueella (Vaasa, Mustasaari), luontoarvoja turvataan myös maatalouden tukisäännösten avulla. Myös metsälakia sovelletaan muutamien alueiden luontoarvojen suojelemisessa, kuten esimerkiksi Haukisuon Härkäsuon Kukkonevan-alueella Soinissa (Kuninkaanpuisto). Valtioneuvoston päätöksen mukaiset Natura alueiden toteuttamiskeinot käyvät ilmi liitteestä 1. Kaikkien Natura alueiden suojeluarvoja turvaa luonnonsuojelulain 10. luku. Jos hanke tai suunnitelma yksin tai yhdessä muiden hankkeiden tai suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää Natura verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura verkostoon, on hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan arvioitava nämä vaikutukset asianmukaisella tavalla. Luvan myöntävän tai suunnitelman hyväksyvän viranomaisen on katsottava, että edellä kuvattu arviointi on tehty ja pyydettävä siitä alueellisen ympäristökeskuksen lausunto. Jos ympäristökeskus itse on hankkeen toteuttaja, antaa lausunnon ympäristöministeriö (LSL 65 ). Mikäli edellä kuvattu arviointi ja siihen liittyvä lausuntomenettely osoittavat, että hanke tai suunnitelma merkittävästi heikentävät niitä arvoja, minkä vuoksi alue on valittu Natura verkostoon, ei viranomainen saa hyväksyä tai vahvistaa niitä (LSL 66 ). TIETOISKU 1. LUONNONSUOJELUOHJELMAT Valtioneuvosto on hyväksynyt seuraavat valtakunnalliset suojeluohjelmat, jotka ovat luonnonsuojeluviranomaisten toimintaohjeena ja sitovat myös muita valtion viranomaisia: - kansallis- luonnonpuistoverkoston kehittämisohjelma soidensuojeluohjelma 1979, lintuvesien suojeluohjelma harjujensuojeluohjelma lehtojensuojeluohjelma rantojensuojeluohjelma vanhojen metsien suojeluohjelma 1993, 1996 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
13 3 Natura alueiden luontotyyppija laji-inventoinnit Natura alueille laadittavat hoito- ja käyttösuunnitelmat sekä erilaiset muut toimenpidesuunnitelmat edellyttävät riittäviä pohjatietoja. Vähimmäisvaatimus on, että alueilta on selvitetty luontotyyppi- ja puustotiedot sekä Natura-luontotyypit (Taulukko 2.). Valtiolle suojelutarkoituksiin hankittujen alueiden tiedon keruu saadaan päätökseen vuoden 2006 aikana. Yksityismaiden luonnonsuojelualueiden osalta inventointityö valmistunee pääsääntöisesti vuonna Taulukko 1. Luontodirektiivin luontotyypit Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella. Ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit on merkitty *:llä. Koodi Natura-luontotyyppi Alueiden lkm 1110 Vedenalaiset hiekkasärkät Jokisuistot *Rannikon laguunit 10 91D0 *Puustoiset suot 60 91E0 *Alnus glutinosa ja Fraxinus excelsior-tulvametsät (Alno-Padion, Alnion incanae,salicion albae) Kivikkoisten rantojen monivuotinen kasvillisuus Rantavallien yksivuotinen kasvillisuus Riutat Laajat matalat lahdet Atlantin ja Itämeren rannikoiden kasvipeitteiset rantakalliot Liikkuvat alkiovaiheen dyynit Itämeren boreaaliset hiekkarannat, joilla on monivuotista ruohovartista kasvillisuutta *Itämeren boreaaliset rantaniityt Itämeren boreaaliset luodot ja saaret Rannikon liikkuvat Ammophila arenaria-rantakauradyynit ("valkoiset dyynit") Dyynien kosteat soistuneet painanteet Atlantisen, kontinentaalisen ja boreaalisen alueen metsäiset dyynit *Kiinteät kalkittomat Empetrum nigrum-variksenmarjadyynit *Rannikoiden kiinteät, ruohokasvillisuuden peittämät dyynit ("harmaat dyynit") Hiekkamaiden niukkamineraaliset niukkaravinteiset vedet (Littorelletalia uniflorae) Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
14 Taulukko 1. Jatkuu Koodi Natura-luontotyyppi Alueiden lkm 3210 Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit Humuspitoiset lammet ja järvet Magnopotamion tai Hydrocharition-kasvustoiset luontaisesti ravinteiset järvet Niukka-keskiravinteiset järvet, joissa Littorelletea uniflorae- ja/tai Isoëto Nanojuncetea-kasvillisuus Vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa on Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium-kasvillisuutta Pohjoiset, boreaaliset tulvaniityt Kostea suurruohokasvillisuus *Fennoskandian runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt Eurooppalaiset kuivat nummet Alavat niitetyt niityt (Alopecurus pratensis,sanguisorba officinalis) Vaihettumissuot ja rantasuot Muuttuneet ennallistamiskelpoiset keidassuot *Keidassuot Vuoristojen niitetyt niityt Fennoskandian lähteet ja lähdesuot Kallioiden pioneerikasvillisuus (Sedo-Scleranthion tai Sedo albi-vernicion dillenii) Kasvipeitteiset silikaattikalliot *Aapasuot Letot *Boreaaliset luonnonmetsät Fennoskandian hakamaat ja kaskilaitumet Harjumuodostumien metsäiset luontotyypit Boreaaliset lehdot *Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät *Fennoskandian metsäluhdat 9 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
15 Kuva 2. Maankohoamissaaristoa Mustasaaren Björkössä. (Mustasaaren kunta.) Vedenalaisen luonnon inventointi (VELMU) käynnistyi Metsähallitusvetoisella pilottihankkeella (MERVI) vuonna Laajemmassa mittakaavassa VELMU käynnistyi Merenkurkun alueella vuonna Kyse on vähintään kymmenen vuoden työrupeamasta. Hankkeen tavoitteena on saada kuva vedenalaisista kasvillisuudesta ja pohjan laadusta kaikilla merialueilla. Hoito- ja käyttösuunnitelmia laadittaessa tehdään yleensä linnustoinventoinnit. Tärkeää on tuntea paitsi alueen pesimä- ja muuttolinnusto myös lintudirektiivin lajien sekä uhanalaisten ja harvinaisten lintujen pesimäpaikat. Länsi-Suomen ympäristökeskuksella ja Metsähallituksella on entuudestaan inventointitietoa lintuvesija muutamien saaristokohteiden linnustosta. Lisäksi viranomaiset seuraavat merikotkan, maakotkan, etelänsuosirrin, valkoselkätikan, pikkutikan, selkälokin, mustatiiran ja pikkutiiran esiintymistä. Muiden lajien tiedot perustuvat lähinnä lintuharrastajien keräämiin aineistoihin. Myös uhanalaisten ja luontodirektiivin lajien esiintymät tulisi selvittää. Muita lajistoinventointeja suunnitelma-alueilla tehdään alueen luonteen ja käytettävissä olevien resurssien mukaan. Vanhoissa metsissä suositellaan kääväkäsinventointien tekemistä sekä lehdoissa ja muilla rehevimmillä (esim. letot) kasvupaikoilla tarkempia putkilokasvi-inventointeja. 12 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
16 4 Natura alueiden suunnittelu Natura alueille laaditaan niiden luonteen ja laajuuden mukaan eritasoisia suunnitelmia. Luvussa 4 on kuvattu erilaiset suunnitelmatyypit, niiden sisältö ja hyväksymismenettely. Luvussa 5 käydään läpi minkä tyyppistä osallistavaa suunnittelua ja laadintaprosessia eri suunnitelmatyypit edellyttävät. 4.1 Hoito- ja käyttösuunnitelmat Natura alueille laadittavien hoito- ja käyttösuunnitelmien tavoitteena on yhteen sovittaa muut käyttömuodot alueiden suojelutavoitteisiin eli luontotyyppien ja lajien suojeluun. Luonnonsuojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelulla voidaan edistää myös kulttuuriarvojen suojelua, virkistyskäyttöä, opetusta ja tutkimusta tai paikallisia elinkeinoja. Nämä päämäärät eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa suojelutavoitteiden kanssa. Luonnonsuojelulaki edellyttää, että kansallispuistoille laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma. Muille valtion omistamille luonnonsuojelualueille hoito- ja käyttösuunnitelma voidaan laatia tarvittaessa. Varsin suuri osa Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueen Natura-kohteista on pieniä, eikä niihin kohdistuu sellaisia käyttöpaineita, että laaja-alainen hoito- ja käyttösuunnitelma olisi tarpeen. Hoito- ja käyttösuunnitelmat valtion luonnonsuojelualueille laatii Metsähallitus. Lakisääteiset hoito- ja käyttösuunnitelmat vahvistetaan ympäristöministeriössä, muut hyväksyy Metsähallitus. Luonnonsuojelulaki ei sisällä ohjeistusta yksityismaille perustettujen luonnonsuojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelusta. Niille tarvittaessa laadittavan suunnitelman tulee edistää alueen suojelun tavoitteita ja noudattaa rauhoitussääntöjä, jotka sisältyvät ympäristökeskuksen tekemiin yksityismaan luonnonsuojelualueiden perustamispäätöksiin. Ympäristökeskus hyväksyy suunnitelman maanomistajaa kuultuaan. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella on tavallista, että yhdellä ja samalla Natura-alueella on sekä valtion omistamia maita että yksityisten omistamia tiloja, joista on perustettu yksityismaan luonnonsuojelualueita. Esimerkiksi lähes kaikki saariston ja rannikon kohteet ovat tällaisia. Tällaiselle Natura-alueelle hoito- ja käyttösuunnitelma laaditaan ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja alueen maanomistajien yhteistyönä. 4.2 Toimenpidesuunnitelmat Luonnonsuojelualueiden hoito- ja ennallistamistöistä ja palveluvarustuksen rakentamisesta laaditaan konkreettiset toimenpidesuunnitelmat Soiden ja metsien ennallistamissuunnitelmat Metsähallitus laatii hallinnoimilleen soidensuojelukohteille ennallistamissuunnitelmia, joiden tavoitteena on ojitettujen alueiden vesitalouden palauttaminen luonnontilaan. Suunnitelma vahvistetaan Metsähallituksessa ympäristökeskuksen annettua siitä lausuntonsa. Suunnitelmasta tiedotetaan metsäkeskukselle ja lähinaapureille tarpeellisessa laajuudessa. Yksityismaiden luonnonsuojelualueilla suunnitelmat hyväksyy ympäristökeskus maanomistajaa kuultuaan. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
17 Kuva 3. Ennallistettua ojaa Levanevan pitkospuureitin varressa. Lähes kaikkien suojelukohteiden metsissä näkyy puunoton ja erilaisten metsänhoitotoimien vaikutus. Metsien ennallistamisen tarkoituksena on nopeuttaa luonnonsuojelualueiden metsien kehitystä kohti luonnonmukaista puulaji- ja ikärakennetta. Tavoitteisiin pyritään lahopuun lisäämisellä, pienaukotuksella, kulotuksilla ja eräissä tapauksissa ennallistamishakkuilla. Jos alueella on sekä ennallistettavia soita että metsiä, voidaan näille kohteille laatia yhteinen suunnitelma Perinnebiotooppien hoitosuunnitelmat Perinnebiotooppien hoidon tavoitteena on turvata sekä niiden maisemarakenne että tyypillisen kasvillisuuden ja eliöstön säilyminen. Hoitosuunnitelma sisältää alueen perustiedot, sijainnin ja kuvauksen, hoidon tavoitteet ja vaikutukset ympäristöön, hoitotoimenpiteet ja aikataulut sekä kustannusarvion. Myös toimenpiteiden seuranta sisältyy suunnitelmaan. Alueella tehtävät peruskunnostustoimenpiteet, kuten raivaus, aitausten rakentaminen ja kulotus, sekä vuosittaiset toimenpiteet, kuten raivaus, laidunnus ja niitto, esitellään yksityiskohtaisesti. Toimenpiteiden suunnittelussa huomioidaan luontotyypit, lajit, perinteiset rakenteet, kiinteät muinaisjäännökset ja muut alueen arvot. Pääosin muilla kuin luonnonsuojelualueilla sijaitsevien perinnebiotooppien hoidon suunnittelun ja toteutuksen tueksi ympäristökeskus on laatinut maakuntakohtaiset perinnebiotooppien hoito-ohjelmat. Niitä ei käsitellä tässä yhteydessä. Metsähallitus vahvistaa valtionmaiden suojelualueilla hoitosuunnitelmat ympäristökeskuksen annettua niistä lausuntonsa. Yksityismaiden luonnonsuojelualueilla suunnitelmat hyväksyy ympäristökeskus maanomistajaa kuultuaan Palveluvarustuksen rakentamisen toimenpidesuunnitelmat Palveluvarustusta rakennetaan vain sellaisille Natura kohteille, jotka soveltuvat virkistys- ja/tai luontomatkailukäyttöön ja joilla on riittävä kysyntä. Palveluvarustus pyritään aina keskittämään rajatulle alueelle. Nämä alueet osoitetaan hoito- ja käyttösuunnitelmissa. Ellei palveluvarustusta ole osoitettu riittävän yksityiskohtaisesti hoito- ja käyttösuunnitelmassa, laaditaan palveluvarustuksen rakentamisen pohjaksi toimenpidesuunnitelma, jossa tarkastellaan virkistyskäytön suhdetta suojelutavoitteisiin. 14 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
18 Toimenpidesuunnitelmissa esitetään tarvittavat rakenteet ja toimenpiteet, toteutusaikataulu, ylläpito ja kustannukset. Toimenpidesuunnitelman sisältö ja muoto vaihtelevat tarpeen mukaan. Valtionmaiden suojelualueilla toimenpidesuunnitelmat hyväksyy Metsähallituksen luontopalvelujen aluejohtaja. Yksityismaiden luonnonsuojelualueilla suunnitelmat hyväksyy ympäristökeskus maanomistajaa kuultuaan. 4.3 Vesistöjen ja kosteikkojen kunnostus- ja hoitosuunnitelmat Lintujärvien ja jokivesistöjen kunnostus- ja hoitotoimenpiteet muuttavat useimmiten vesiympäristöä niin paljon, että ne edellyttävät vesilain mukaista ympäristölupaa. Tässä tapauksessa kunnostussuunnitelmat laaditaan siten, että ne täyttävät vesilain ja asetuksen vaatimukset. Hankkeiden suunnittelua ja toteutusta rahoitetaan yleensä EU:n, maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, kuntien ja yksityisten edunsaajien varoin. Hankkeen suunnittelua ja toteutusta valvomaan perustetaan yleensä hankeryhmä, johon kuuluvat keskeiset yhteistyökumppanit ja asianosaiset. EU-hankkeissa ohjausryhmät ovat pakollisia. Poikkeuksen muodostavat pienimuotoiset muutettujen fladojen ja kluuvijärvien ja muiden pienvesien kunnostussuunnitelmat. Niitä laaditaan ympäristökeskuksen ja kalatalousasiantuntijoiden yhteistyönä ja ne muistuttavat lähinnä toimenpidesuunnitelmia. Toisen poikkeuksen muodostavat merenrantojen ja jokisuistojen lintukosteikot, joiden kunnostus- ja hoitotoimenpiteitä ovat raivaus, niitto ja laidunnus. Suunnitelmat muistuttavat näissä tapauksissa lähinnä perinnebiotooppien hoitosuunnitelmia. Näiden suunnitelmien laadintaan liittyy hyväksymismenettely, mikäli ne sijaitsevat yksityismaiden luonnonsuojelualueilla. Ympäristökeskus kuulee maanomistajaa ennen suunnitelmien hyväksymistä. Vesistöjen hoitoa ohjaa vuoteen 2009 mennessä koko Läntiselle (Kokemäenjoen Saaristomeren Selkämeren) vesienhoitoalueelle laadittava vesipuitedirektiivin mukainen hoitosuunnitelma, jonka hyväksyy valtioneuvosto. Hoitosuunnitelmassa esitetään mm. toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää vesistöihin kohdistuvia ravinne- ja kiintoainekuormitusta sekä happamuutta. Hoitosuunnitelma ja siihen liittyvät toimenpideohjelmat ovat keskeisiä työkaluja esim. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueen kolmen Natura-joen suojeluarvojen turvaamisessa. Toimenpideohjelmat laaditaan jokineuvottelukuntien ja alueen vesienhoidon yhteistyöryhmän johdolla. 4.4 Uhanalaisten lajien elinympäristöjen hoitosuunnitelmat Luonnonsuojelulain mukaan erityisesti suojeltaviksi määrättyjen lajeille tulee tarvittaessa laatia suojeluohjelma. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella on myös laadittu alueellisia hoito- ja suojelusuunnitelmia. Ne laaditaan yleensä tietyn lajin kaikille esiintymispaikoille, joista osa saattaa sijaita Natura alueilla, osa niiden ulkopuolella. Suunnitelman sisältö vaihtelee eliöryhmittäin. Hoitosuunnitelmaan kootaan yleensä lajien levinneisyys- ja biologiatietoa sekä esitetään esiintymien suojelu, hoito ja seurantatarpeita. Hoidon toteutus kuvataan yleensä yksityiskohtaisesti. Suunnitelmaan sisältyy myös toimenpiteiden toteutusaikataulu ja kustannusarvio. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
19 5 Osallistava suunnittelu Tiedon välittäminen suojeluviranomaisten, maanomistajien ja alueita käyttävien sidosryhmien välillä on yksi hoito- ja käyttösuunnittelun tärkeistä tehtävistä. Suunnittelun kuluessa viranomaiset välittävät tietoa suojelun tavoitteista ja vastaanottavat alueen omistajien ja käyttäjien kokemuksia, tietoja ja alueen käyttöä koskevia mielipiteitä. Luonnonsuojelulaki ei sisällä muotomääräyksiä hoidon ja käytön suunnitteluprosesseille. Eri osapuolten informoiminen, kuuleminen ja vaikutusmahdollisuudet turvataan kuhunkin suunnittelutilanteeseen sopivimmilla osallistamismuodoilla. Toimenpidesuunnitelmissa osallistamisen tarve on rajatumpi. Erityisesti ennallistamis- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa riittää kevyempi tiedottaminen. Tässä hoidon ja käytön yleissuunnitelmassa osallistamistarve on luokiteltu 3 luokkaan, joiden ominaispiirteet on kuvattu alla oleviin tietolaatikoihin. Tätä luokitusta käytetään myös kohdekuvauksien yhteydessä osallistamistarpeen arvioinnissa. TIETOISKU 2 1) Laajaa osallistamista edellyttävä suunnittelu Yhteistyöryhmä: Suunnittelun tueksi perustetaan yhteistyöryhmä (voi olla myös EU-hankkeen ohjausryhmä), johon kuuluvat keskeisten viranomaisten, maanomistajien, kuntien ja muiden asianosaisten edustajat. Ryhmä toimii tiedotuskanavana sekä asiantuntija- ja keskustelufoorumina. Teemaryhmät/kokoukset: tuottavat tietoa eri aihealueista (esim. metsästyksestä, kalastuksesta, virkistyskäytöstä) ja niiden merkityksestä sekä tarpeista hoito- ja käyttösuunnitelmaa varten. Ryhmiä perustetaan sellaisten aiheiden ympärille, jotka vaativat perusteellisempaa keskustelua ko. käyttömuodon ja luonnonsuojelun yhteensovittamisesta. Yleisötilaisuudet: Järjestetään suunnitteluprosessin alussa ja lopussa sekä muuten tarvittaessa. Tiedotus: Hankkeesta tiedotetaan myös tiedotusvälineiden kautta. Lausuntokierros: Hoito- ja käyttösuunnitelmasta pyydetään lausunnot asianosaisilta. Lausuntoyhteenveto, jossa kerrotaan miten kommentit on huomioitu, tulevat liitteeksi valmiiseen suunnitelmaan. Suunnitelman hyväksymismenettelyt on kuvattu edellä (ks. luvut 4.1 ja 4.3). Käytetään: Hoito- ja käyttösuunnitelmissa laajoilla saaristoalueilla, joilla runsaasti maanomistajia (yksityisiä ja valtio) ja erilaisia käyttäjäryhmiä sekä jokivesistöjen kunnostus- ja hoitosuunnitelmissa. 16 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
20 TIETOISKU 2 JATKUU 2) Kevyempää osallistamista edellyttävä suunnittelu Yhteistyöryhmä: Suunnittelun tueksi perustetaan ohjaus/seurantaryhmä (voi olla myös EU-hankkeen ohjausryhmä), johon kuuluvat keskeisten viranomaisten, maanomistajien, kuntien ja muiden asianosaisten edustajat. Ryhmä toimii tiedotuskanavana sekä asiantuntija- ja keskustelufoorumina. Yleisötilaisuudet: Järjestetään tarvittaessa. Tiedotus: Hankkeesta tiedotetaan tarpeen vaatiessa tiedotusvälineiden kautta. Lausuntokierros: Suunnitelmasta pyydetään lausunnot asianosaisilta. Lausuntoyhteenveto, jossa kerrotaan miten kommentit on huomioitu, tulevat liitteeksi valmiiseen suunnitelmaan. Suunnitelman hyväksymismenettelyt on kuvattu edellä (ks. luvut 4.1 ja 4.3). Käytetään: Natura alueiden hoidon ja käytön suunnittelussa esim. alueilla, joihin sisältyy pääasiassa valtion maita sekä vesistöjen kunnostus- ja hoitotöiden suunnittelussa. 3) Asianosaisten tiedottamiseen perustuva suunnittelu Lausuntokierros: Metsähallitus hyväksyy valtion maiden suunnitelmat. Se pyytää sitä ennen lausunnon ympäristökeskukselta ja tarvittaessa rajanaapureilta. Ympäristökeskus hyväksyy yksityismaiden luonnonsuojelualueiden suunnitelmat maanomistajaa kuultuaan. Suunnitelmien hyväksymismenettelyt on kuvattu luvuissa 4.2 ja 4.4. Tiedotus: Hankkeesta tiedotetaan tarpeen mukaan. Käytetään: Useimmissa toimenpidesuunnitelmissa, elleivät ne ole hyvin laajaalaisia, sisälly EU-hankkeisiin tai ole muuten merkittäviä (nämä edellyttävät kevyempää osallistamisprosessia). Onnistunut suunnitteluprosessi johtaa jatkuvaan yhteistyöhän suojeluviranomaisten, alueen omistajien ja käyttäjien välillä. Hoito- ja käyttösuunnitelmien valmistuttua, perustetaan alueille tarpeen mukaan yhteistyöryhmät. Ne kokoontuvat kerran tai kaksi vuodessa ja vastaavat jatkossa yhteistyön koordinoinnista alueen hoidossa, huollossa, valvonnassa ja seurannassa. Yhteistyöryhmät ovat tarpeen ainakin kohteilla, joiden suunnittelu on edellyttänyt laajaa osallistamista. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
21 Suunnittelutarpeita aiheuttavat tekijät ja suunnittelukohteiden priorisointi 6.1 Suunnittelutarpeita aiheuttavat tekijät Erilaisten maankäyttöpaineiden kannalta kiireelliset kohteet Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella suurimmat hoidon- ja käytön suunnittelutarpeet kohdistuvat rannikon ja saariston Natura kohteisiin. Niihin sisältyy laajoja vesialueita ja kohteet kuuluvat useimmiten rantojen- ja/tai lintuvesiensuojeluohjelmiin. Näillä kohteilla maa-alueiden suojeluarvot turvataan pääasiassa perustamalla niistä luonnonsuojelulain mukaisia suojelualueita. Vesialueistakin saatetaan perustaa yksityismaiden luonnonsuojelualueita, erityisesti lintuvesiensuojeluohjelmaan sisältyvistä alueista, mutta niiden suojeluarvot voidaan turvata myös vesilain ja ympäristönsuojelulain nojalla. Laajoilla saaristo- ja lintuvesikohteilla on usein myös lukuisia maanomistajia ja käyttäjäryhmiä. Alueen maanomistajilla on omat tarpeensa, jotka tulee huomioida suunnittelussa. Myös kalastukseen, metsästykseen ja alueen virkistyskäyttöön liittyvät intressit voivat olla merkittäviä. Toisaalta kohteiden luontoarvot ovat korkeat ja esimerkiksi alueen linnustonsuojelu saattaa asettaa rajoitteita alueen käytölle. Maankäytön paineet ovat siis moninaiset ja niitä on tarve yhteensovittaa siten, että kohteiden suojeluarvot tulevat samalla turvattua. Tässä yleissuunnitelmassa esitetäänkin, että kaikille saaristokohteille tulisi laatia hoito- ja käyttösuunnitelma. Oman erityisryhmänsä muodostavat Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueen kolme Natura-jokea: Lestijoki, Ähtävänjoki ja Lapväärtinjoki. Näiden kohteiden suojelu toteutetaan vesilain ja koskiensuojelulain nojalla ja Lestijoen osalta myös luonnontaloudellisen kehittämissuunnitelman avulla. Käytännössä jokivesistöjen suojeluarvojen turvaamisen kannalta on keskeistä se, mitä niiden valuma-alueella tapahtuu ja toisaalta se, miten jokien mahdolliset kunnostustoimet toteutetaan. Näiden kohteiden suojelu ja hoito edellyttävät laajaa valuma-aluekohtaista yhteistoimintaa, mikä tapahtuu parhaiten vesipuitedirektiivin toimeenpanon ja jokialuekohtaisten neuvottelukuntien kautta. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella on vain kolme osittain metsätalouskäytössä olevaa kohdetta. Näillä kohteilla on tarpeen laatia hoito- ja käyttösuunnitelma tai muu vastaava hoitosuunnitelma, jolla varmistetaan, että alueen muut käyttömuodot eivät vaaranna suojeluarvoja. Tällaisia kohteita ovat Soinin Kuninkaanpuisto (Haukisuo Härkäsuo Kukkoneva), Katikankanjonin alue Kauhajoella ja Eteläneva Viitasalonneva Seljäsenneva (Kannus, Kälviä, Lohtaja) Natura kohteet, joihin kohdistuu runsaasti ulkoilu-, virkistyskäyttö- ja luontomatkailupaineita Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella suurimmat virkistys- ja luontomatkailun kehittämispaineet kohdistuvat toisaalta laajoihin saaristoalueisiin, erityisesti Merenkurkun ja Luodon saaristoon, toisaalta kansallispuistojen ja muutamien laajojen suoalueiden ympäristöön sekä isompien asutuskeskuksien välittömässä läheisyydessä sijaitseviin kohteisiin. Ympäristökeskuksen alueella on kahden edellisen rakennerahastokauden aikana laadittu erityisesti Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella Natura alueille hoitoja käyttösuunnitelmia sekä rakennettu niiden alueelle ja lähiympäristöön luontomatkailu- ja virkistyskäyttöä palvelevaa palveluvarustusta. Näiden kahden maa- 18 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
22 kunnan alueella useimmille luontomatkailukäytön kannalta potentiaalisimmille Natura alueille on jo laadittu hoito- ja käyttösuunnitelmat tai ne ovat parhaillaan työn alla. Sen sijaan Pohjanmaan maakunnassa on runsaasti potentiaalia, mutta hoito- ja käyttösuunnittelu vasta aluillaan. Osittain tämä johtuu myös siitä, että suojeluohjelmien toteuttaminen on edennyt rantojensuojeluohjelmien kohteilla sisämaan kohteita hitaammin. Merenkurkun saariston mahdollinen maailmanperintöstatus nostaa entisestään paineita laatia koko saaristoalueen kattavat hoito- ja käyttösuunnitelmat mahdollisimman pian. Luodon saaristossa hoito- ja käyttösuunnittelu on käynnissä. Natura alueiden hoidon ja käytön yleissuunnitelman laadinnan yhteydessä tehtiin kunnille kysely, jolla selvitettiin mm. niiden alueilla sijaitseviin Natura alueisiin kohdistuvia käyttöpaineita. Kyselyn perusteella näyttää siltä, että useille alueille kaivataan polkuja tai lintutorneja. Pienimuotoisen palveluvarustuksen suunnittelu voidaan kuitenkin usein hoitaa toimenpidesuunnitelmin Luontotyyppien suojelun painopisteet Luontotyypit, jotka kaipaavat säilyäkseen aktiivisia suojelu- tai hoitotöitä, lisäävät suunnittelutarpeen kiireellisyyttä. Hoitotöitä kaipaavia perinnebiotooppeja, hakamaita ja merenrantaniittyjä, esiintyy Natura alueilla lähinnä saaristossa ja rannikon lintuvesikohteilla. Vaikka perinteinen maankäyttö on monilla alueilla jatkunut joko katkeamatta tai pienen tauon jälkeen, on laidunnuksen volyymi laskenut niin paljon, että useimmat perinnebiotooppikohteet kaipaavat kunnostamista. Erityisen kiireellisiä ovat rannikon etelänsuosirrikohteet, jotka ovat päässeet pahoin umpeutumaan. Suurin suunnittelutarve kohdistuu kuitenkin ennallistamisen tarpeessa oleviin luontotyyppeihin, Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella erityisesti soihin. Tässä suunnitelmassa todetaankin 80 kohteen kaipaavan ennallistamissuunnitelmaa. Myös pikkujoet ja purot kaipaavat kunnostusta, ja niistä johtuva suunnittelutarve onkin huomioitu kohteiden priorisoinnissa. Kohteet, joille laaditaan ennallistamis- tai hoitosuunnitelmia, eivät yleensä kaipaa hoito- ja käyttösuunnitelmia ellei alueisiin kohdistu muitakin käyttöpaineita Lajiston painopisteet Lajiston suojelun kannalta kohteen suunnittelutarvetta lisäävät lajit, joiden elinympäristöjen säilyminen edellyttää hoitotoimia ja jotka ovat kansallisesti luokiteltu erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Suunnittelutarve lisääntyy erityisesti, jos elinympäristöihin kohdistuu ohjattavissa olevia käyttöpaineita. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella tällaisia lajeja ovat erityisesti jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera), etelänsuosirri (Calidris alpina schinzii) ja valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos). 6.2 Suunnittelukohteiden priorisointi Yleissuunnitelman liitteeseen 3 on koottu erilaisten maankäyttömuotojen aiheuttamat mahdolliset suunnittelutarpeet virkamiestyöryhmän (Metsähallitus, LSU) tietojen sekä kuntien kommenttien pohjalta. Luokittelu on tehty seuraavasti riippuen suunnittelutarpeen intensiteetistä: 1. paljon suunnittelutarvetta 2. jonkun verran suunnittelutarvetta 3. vähän suunnittelutarvetta 4. ei suunnittelutarvetta. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
23 Osassa maankäyttömuodoista ei ole käytetty kaikkia luokkia, vaan esimerkiksi on vain todettu, että alueella on luontomatkailu- tai opetuskäyttöä, jolloin luokaksi on tullut 1 tai 2. Tämä johtuu tiedon puutteen aiheuttamasta hankaluudesta arvioida luontomatkailun todellista intensiteettiä. Lisäksi suunnittelutarvetta on pohdittu luontotyyppien ja lajien hoidon kannalta, metsien, soiden ja pienvesistöjen ennallistamisen kannalta sekä lintuvesien kunnostuksen kannalta. Lintuvesien kunnostustarpeen arviointi perustuu pääsääntöisesti valtakunnalliseen lintuvesien kunnostustarpeen priorisointiin (Mikkola-Roos 2003). Näiden luokittelujen pohjalta on voitu laskea yhteissumma, joka kuvastaa hoidon- ja käytön suunnittelutarvetta kyseisellä alueella. Näiden summien pohjalta on taas muodostettu varsinainen suunnittelutarpeen priorisointi. Priorisointiluokat ovat seuraavat: 1. kiireelliset suunnittelukohteet 2. muut suunnittelukohteet 3. suunnitelma on jo olemassa tai sitä laaditaan parhaillaan 4. kohde ei tarvitse suunnittelua. Arvio hoito- ja käyttösuunnitelman tarpeesta ja sen kiireellisyydestä on esitetty luvussa 7.1 ja taulukossa 2. Arvioon on vaikuttanut myös taulukon "ulkopuoliset" seikat, jotka pohjautuvat virkamiestyöryhmän maastotuntemuksen ym. pohjalta muodostuneeseen käsitykseen kohteen suunnittelutarpeen kiireellisyydestä. Hoito- ja käyttösuunnitelmien tarpeen lisäksi on esitetty muiden suunnitelmien tarve. Arvio soidon ja metsien ennallistamis- ja hoitotarpeesta on koottu taulukkoon 3 (luku 7.3.1), perinnebiotooppien hoitosuunnittelmatarpeesta taulukkoon 4 (luku 7.3.2), vesistöjen kunnostus- ja hoitosuunnitelmatarpeesta taulukkoon 6 (luku 7.3.4) ja uhanalaisten lajien elinympäristöjen hoitosuunnitelmatarpeesta taulukkoon 7 (luku 7.3.5). Kuva 4. Niittotalkoot perhosniityllä 20 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
24 7 Alueittainen tarkastelu 7.1 Hoito- ja käyttösuunnitelmaa edellyttävät kohteet Länsi-Suomen alueella on laadittu tai tekeillä yhteensä 17 hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Näiden lisäksi suunnitelmaa tarvitsee vielä 16 Natura aluetta tai niiden osaa. Suunnittelutilanne ja -tarve on esitetty taulukossa 2. Osa Natura kohteista sijaitsee useamman kunnan ja kylän alueella. Mikäli alueet edellyttävät laajaa osallistamista on ne jaettu pienemmiksi suunnittelualuekokonaisuuksiksi. Esimerkiksi Merenkurkun saariston Natura kohde on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen. Toisaalta Salamajärven kansallispuiston ja sen läheisyydessä sijaitseville suokohteille on laadittu yhteinen hoito- ja käyttösuunnitelma. Tämä on ollut mahdollista, koska kohteet muodostuvat pääasiassa valtion maiden suojelukohteista ja osallisten määrä on rajattu. Suunnittelualueen rajaukset esitellään kohdekuvausten yhteydessä. Taulukko 2. Natura alueiden hoito- ja käyttösuunnitelman tarve ja suunnitelman laadinnan kiireellisyys. Priorisointiluokat ovat seuraavat: 1) kiireelliset suunnittelukohteet (1-5 vuotta), 2) muut suunnittelukohteet (5 10 vuotta) ja 3) suunnitelma on jo olemassa tai sitä laaditaan parhaillaan (laadintavuodet). Suunnitelmat on tavoitteena päivittää kymmenen vuoden kuluessa. Taulukossa on erikseen mainittu, mikäli suunnitelman päivitystarve on pikaisempi. Osallistamisluokat (ks. tietoisku 2): 1) Laajaa osallistamista edellyttävä suunnittelu ja 2) Kevyempää osaallistamista edellyttävä suunnittelu. 1) Kiireelliset suunnittelukohteet (1-5 vuotta) FI FI FI FI FI Kohteen nimi Merenkurkun saaristo: Valassaaret-Björkögrunden Merenkurkun saaristo: Torgrundin saaristo Merenkurkun saaristo: Hylkeidensuojelualue Merenkurkun saaristo: Korsnäsin saaristo Södra Stadsfjärden- Söderfjärden-Öjen: Öjen Kunnat Naturakoodi Laadintavuodet Osallistamisluokka Mustasaari Vaasa Mustasaari Korsnäs Vaasa FI Kokkolan saaristo Kokkola, Kälviä, Lohtaja FI Petolahdenjokisuisto Maalahti FI Etelänevan-Viitasalonnevan- Seljäsennevan alue Kannus, Kälviä, Lohtaja FI Närpiön saaristo Närpiö, Korsnäs FI Paukaneva Nurmo FI Simpsiö Lapua FI Jokisuunlahti ja Valmosanneva Evijärvi FI Kotkanneva ja Pikku-Koppelon metsät Halsua, Kälviä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
25 2) Muut suunnittelukohteet (5-10 vuotta) FI FI FI Kohteen nimi Kauhaneva-Pohjankangas Kristiinankaupungin saaristo Lauhanvuori Kunnat Kauhajoki (Karvia, Honkajoki) Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö Isojoki, Kauhajoki (Honkajoki) , runkosuunnitelma 1985 Naturakoodi Laadintavuodet Osallistamisluokka , runkosuunnitelma ) Suunnitelma olemassa/ tekeillä Kohteen nimi Kunnat Naturakoodi Valmistumisvuosi Osallistamisluokka FI Vattajanniemi Kokkola FI FI FI FI FI FI FI FI FI FI FI Luodon saaristo Merenkurkun saaristo: Maalahden-Bergön ulkosaaristo Merenkurkun saaristo: Norrskärin saaristo Södra Stadsfjärden- Söderfjärden-Öjen: Söderfjärdenin maisemanhoitosuunnitelma Linjasalmenneva: Salamajärven suojelualuekokonasuus Linjalamminkangas: Salamajärven suojelualuekokonasuus Lehtosenjärvi: Salamajärven suojelualuekokonasuus Hangasneva- Säästöpiirinneva: Salamajärven suojelualuekokonasuus Salamajärvi: Salamajärven suojelualuekokonasuus Södra Stadsfjärden- Söderfjärden-Öjen:Södra Stadsfjärden Merenkurkun saaristo: Mikkelinsaaret-Punakarit Luoto, Pietarsaari, Kokkola Maalahti, Korsnäs Mustasaari Mustasaari, Vaasa Lestijärvi, Perho Halsua, Lestijärvi, Perho Lestijärvi Halsua, Perho Perho (Kinnula, Kivijärvi) Mustasaari, Vaasa Mustasaari, Vöyri- Maksamaa FI Levaneva Laihia, Jurva FI Uudenkaarlepyyn saaristo: Storsandin alue Uusikaarlepyy 2005, päivitys FI Pitkämönluoma Kurikka FI Rahjan saaristo Himanka, Lohtaja (Kalajoki) FI FI FI Merenkurkun saaristo: Björkön sisäsaaristo Tiilitehtaanmäki: Tiilitehtaanmäen-Pohjoislahden metsän suojelualuekokonaisuus Pohjoislahden metsä: Tiilitehtaanmäen-Pohjoislahden metsän suojelualuekokonaisuus Mustasaari Kristiinankaupunki Kristiinankaupunki 2000, päivitys , päivitys , päivitys Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
26 Kuva 5. Flada-alue Björkön sisäsaaristossa 7.2 Kohdekuvaukset MERENKURKUN SAARISTO FI Korsnäs, Maalahti, Mustasaari, Vaasa, Uusikaarlepyy, Vöyri-Maksamaa Merenkurkun saaristo koostuu useista erillisistä saariryhmistä. Alueen kokonaispinta-ala on ha. Alue on sisällytetty Natura verkostoon niin luontokuin lintudirektiivinkin perusteella. Merenkurkun alueelle on tyypillistä voimakas maankohoaminen (n. 85 cm vuosisadassa) ja mannerjään muokkaama moreenisaaristo. Alue on geologisilta ominaisuuksiltaan kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Maankohoaminen heijastuu myös kasvillisuuteen ja Länsi-Suomen alueen edustavimmat maankohoamisluontotyyppisarjat löytyvätkin Merenkurkun alueelta. Erityisen mielenkiintoisia ovat flada-kluuvijärvi-sisäjärvisarjat. Oman ulottuvuutensa Merenkurkun saaristolle tuo sen levittäytyminen rannikolta sisäsaaristoon, ulkosaaristoon ja aina merivyöhykkeelle saakka. Kasvillisuus siis vaihettuu sisäsaariston rehevästä kasvillisuudesta ulkosaaristoon niukkakasvustoisiin luotoihin. Suuri osa kohteesta kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Mikkelinsaarten suojelusta on erillinen periaatepäätös. Kohteesta osa kuuluu myös lintuvesiensuojeluohjelmaan tai vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Björköby on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Merenkurkun saaristo on myös valittu UNESCON maailmanperintökohteeksi sekä sisältyy kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen luetteloon (Ramsar-kohteet) ja Itämeren rannikko- ja suojelualueverkostoon (BSPA). Maa-alueista on tarkoitus muodostaa pääasiassa luonnonsuojelulain mukaisia suojelualueita. Suojelutavoitteiden saavuttamista voidaan tukea myös maankäyttöja rakennuslain sekä vesilain keinoin. Merenkurkun saaristo on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen kunta- ja kylärajojen perusteella siten, että niistä muodostuu maanomistajien ja muiden suunnitteluun osallistuvien kannalta toimivia kokonaisuuksia. Jokaiselle alueelle laaditaan oma hoito- ja käyttösuunnitelma. Kunkin suunnitelman vastuutaho on mainittu osaaluekohtaisten kuvausten yhteydessä. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
27 Kuva 6. Merenkurkun saaristo 1. Mikkelinsaaret ja Punakarit Vastuutaho: Metsähallitus Osallistamisluokka: 1, laaja osallistaminen Alue muodostuu kolmesta saaristoalueesta Mikkelinsaarista, Punakareista ja Märaskäristä, joihin kuuluu kaikkiaan yli 300 saarta. Hyvin vaihteleva saaristoluonto; isot metsäpeitteiset saaret, hienot kalliosaaret ja lukuisat fladat ja kluuvijärvet ovat ovat tyypillisiä. Erityisesti Mikkelinsaarilla ja Märaskärillä tehtiin ja 80- luvuilla laajoja metsähakkuita. Nykyisin yli puolet alueen metsistä on istutusmetsiä. Punakarit on säilynyt luonnontilaisimpana. Aluetta käyttävät nykyisin lähinnä mökkiläiset (yli 100 kesämökkiä) ja veneilijät. Alueella kulkee useita suosittuja veneväyliä ja se soveltuu myös purjehdukseen. Vuonna 2006 Kummelskärin luontoasemalla vieraili n. 850 venettä ja kävijää. Kummelskärillä kulkee parin kilometrin pituinen luontopolku. Metsähallituksella on alueella opas kesäkuusta syyskuuhun. Metsästystä ja kalastusta harjoitetaan koko alueella. Mikkelinsaarilla ja Punakareilla on runsaasti suojeluarvoja, jotka edellyttävät toimenpiteitä ja seurantaa mm. erittäin edustava keto Villskärillä Gårdarnalla, fladoja sekä merikotka- ja lintuluotoja, joilla pesii useita uhanalaisia lajeja. Metsähallitus ja Länsi-Suomen ympäristökeskus laativat alueelle hoito- ja käyttösuunnitelman vuosina Suunnitelman toteutumisen seuraamiseksi on perustettu yhteistyöryhmä, johon kuuluvat tärkeimmät yhteistyökumppanit. Ryhmä seuraa suunnitelman toteutumista. Suunnitelma pitäisi päivittää viimeistään vuonna Lisäksi olisi tarpeen laatia fladojen, kluuvijärvien ja merenlahtien kunnostussuunnitelma, muinaismuistojen hoitosuunnitelma, perinnebiotoopin hoitosuunnitelma sekä rakennusten suojelusuunnitelma. 24 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2009
28 2. Björkön sisäsaaristo Vastuutaho: Länsi-Suomen ympäristökeskus Osallistamisluokka: 1, laaja osallistaminen Björkön sisäsaaristo muodostuu Björkön saaren mannerrannoista sekä sisäsaariston isoista metsäsaarista: Lappörenistä, Slåttskäretistä ja Rönnskäristä. Maastomuotoja leimaavat edustavat De Geer-moreenikentät sekä Rogen-moreeni-harjanteet. Erityisesti Lappörenin maankohoamisluontotyyppisarjat niin metsissä kuin pienvesistöissäkin ovat poikkeuksellisen edustavia. Toisaalta perinteinen maankäyttö, kuten laidunnus, on jatkunut osalla aluetta katkeamattomana ketjuna usean sadan vuoden ajan ja esimerkiksi Slåttskäretin saarelta löytyy myös hyvin säilyneitä perinnebiotooppeja. Alueella kulkee suosittu Björkö-Panike vaellusreitti. Lappörenin ja Slåttskäretin länsirannoilla on kesämökkejä. Lisäksi on säilynyt muutamia kalamajoja, jotka ovat yleisessä käytössä. Alueella kulkee muutamia erityisesti paikallisille tärkeitä venereittejä. Alueen fladat ovat tärkeitä makeanveden kutualueita ja suojaiset lahdet linnustolle tärkeitä erityisesti muutonaikaisina levähdysalueina. Alueella pesivät mm. merikotka, valkoselkätikka ja pikkutikka. Alueeseen kohdistuu runsaasti virkistys- ja moninaiskäyttöpaineita sekä luontotyyppien ja lajien hoitotarpeita. Länsi-Suomen ympäristökeskus on laatinut Life Nature -hankkeessa Lappören- Slåttskäret-Rönnskäret-Kvicksund alueelle hoito- ja käyttösuunnitelman vuosina Suunnitelma tulee päivittää jo lähivuosina, jonka yhteydessä suunnitelma-alue tulee laajentaa kattamaan Björkön mannerrannat, jossa sijaitsee mm. kaksi erittäin suosittua retkeilyreittiä. Lisäksi on myös perinnebiotooppien ja lajiston hoitotarpeita sekä metsien ennallistamistarvetta. 3. Valassaaret-Björkögrunden Vastuutaho: Länsi-Suomen ympäristökeskus Osallistamisluokka: 2, kevyempi osallistaminen Valassaarten Björkögrundenin saariston maastonmuotoja hallitsevat 5 10 metriä korkeat kaarevat ja mutkaiset Rogen-moreeniharjanteet. Aluetta luonnehtii runsas linnusto, sillä siellä pesivät mm. räyskä, pilkkasiipi, riskilä ja ruokki. Björköbyläiset rauhoittivat omistamansa ulkosaaristoalueen luvuilla linnustonsuojelualueena. Suojelualueen kokonaispinta-ala on ha, josta Björkön jakokunta omistaa 9247 ha. Se on Suomen toiseksi suurin yksityinen luonnonsuojelualue. Varsin tiukat rauhoitusmääräykset sallivat lintujen pesimäaikaan maihinnousun vain muutamille saarille. Maanomistajille on varattu muita kävijöitä laajemmat oikeudet. Aluetta leimaavat nummisaaret ja puuttomat luodot. Suurimmilla saarilla vallitsevat mereiset koivikot. Laidunnus on muokannut saarten luontoa ja vieläkin monilla saarilla laidunnetaan lampaita. Valassaarten merivartioasema on edelleen miehitetty. Sen vieressä sijaitsee Ostrobothnia Australiksen (OA) linnustoasema, jolla harjoitetaan muuttolintujen sekä aika ajoin saaristolinnuston seurantaa. Valassaarille rakennettiin majakka 1880-luvulla. Sen ympärille rakennettiin majakanvartijaperheiden asunnot ulkorakennuksineen. Majakan vartijoiden asuntoja hallitsevat nykyisin mm. Merenkulkulaitos ja Björkön venekerho. Valassaarilla kulkee n. 2 kilometrin mittainen luontopolku. Valassaaret ovat tunnettu kohde ja erityisesti polku onkin veneilijöiden ja turistiryhmien vilkkaassa käytössä. Björköbyläiset käyttävät aluetta kalastukseen ja metsästykseen. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/
Koodi FI 130 0908. Kunta. Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi. Pinta-ala. 14 325 ha. Aluetyyppi. SPA (sisältää SCI:n)
Pyhä-Luosto Koodi FI 130 0908 Kunta Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi Pinta-ala 14 325 ha Aluetyyppi SPA (sisältää SCI:n) Pelkosenniemen Natura 2000 -kohteet 3 / Pyhätunturin kansallispuisto 9 / Pyhä-Luosto
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy
SAARISTON JA RANNIKON OSAYLEISKAAVA
FCG Finnish Consulting Group Oy Sipoon kunta SAARISTON JA RANNIKON OSAYLEISKAAVA Natura-arviointi 0630-C8968 18.12.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Natura-arviointi I 18.12.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1
Valtakunnalliset suojeluohjelmat ja Natura 2000 verkosto
Valtakunnalliset suojeluohjelmat ja Natura 2000 verkosto MATTI KYRÖLAINEN VALTAKUNNALLISET SUOJELUOHJELMAT Suomessa on suunniteltu luonnonmaantieteelliseen aluejakoon pohjautuvia valtakunnallisia suojeluohjelmia
METSO:n jäljillä. Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
METSO:n jäljillä Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäväksi keinoksi edistää metsiensuojelua
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b 7 LAUSUNTO PORVARINLAHDEN ETELÄRANNAN LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESITYKSESTÄ SEKÄ HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMASTA Kslk 2007-56, Ylk 2 9.1.2007 Karttaruudut L6,
ELYt ja merialueiden suunnittelu
ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja
Vesipuitedirektiivin suojelu- ja erityisalueet
Vesipuitedirektiivin suojelu- ja erityisalueet Seppo Hellsten Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun työpaja 29.8.2019 Vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY) Estää vesiekosysteemien sekä
METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus
METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus 1 METSO -toimintaohjelman alue Alueellinen kohdentaminen: METSO-ohjelmassa kohteiden hankinnan painopistealue on Etelä-Suomessa,
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016 Metsäfoorumi 14.1.2014 Anne Grönlund, Pohjois-Savon ELY-keskus Kuva: Kaisa Törmänen METSOn tavoitteet ja keinot Valtioneuvoston Metso-päätös 2008
EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö
EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen 15.5.2013 Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö Natura 2000 -verkoston muodostamisesta suojelutoimenpiteisiin Luontodirektiivin 3 ja 4 artikla säätelevät
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla
HELSINGIN YLEISKAAVA. Alustavia Natura-arvioinnin suuntaviivoja
HELSINGIN YLEISKAAVA Alustavia Natura-arvioinnin suuntaviivoja 2.10.2014 Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:26 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto
Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen
Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen Petteri Tolvanen, WWF 19.3.2015 Petteri Tolvanen WWF:n esitys toukokuu 2014 Porkkalan uudelleenperustaminen; erittäin monipuolinen luontokokonaisuus vanhoista
Sisällysluettelo. Luontoselvityksen tarkoitus. Tuulivoima-alueet. Tuulivoima-alueet ja kaava-alueen merkittävät luontokohteet
Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Luontoselvityksen tarkoitus Tuulivoima-alueet Alueiden sijainti 4 Topografia 5 Kallioperä 6 Maaperä 7 Maanpeite 8 Pohjavesialueet 9 Tuulivoima-alueet
Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus
Alueen nimi: Porvoonjoen suisto Stensböle Alueen koodi: FI0100074 Pinta ala (ha): 1331 Kunta: Porvoo Hallinnoll.alue: Merialue (ei sis. Nuts alueisiin) 50 Aluetyyppi: SCI ja SPA Uusimaa (suuralue) 50 Vastuutaho:
ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle
ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle RATKAISU, SEN VALMISTELU JA PERUSTELUT Etelä-Pohjanmaan
SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö
SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen 15.5.2013 Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö 1) SAC alueiden perustamismenettely ja suojelutoimenpiteiden toteuttaminen Luontodirektiivin 1 artiklan l-kohta
Soidensuojelu Suomessa
Soidensuojelu Suomessa Eero Kaakinen 23.10.2009 Kuvat: Antti Huttunen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 13.11.2009 1 Suot eivät aluksi kuuluneet luonnonsuojelun painopisteisiin - ensiksi huomiota kiinnitettiin
Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa. Esko Gustafsson
Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa Esko Gustafsson Natura 2000 ohjelma Taustalla luontodirektiivin määräykset Kohteet luontodirektiivin mukaisia (erityisten
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE
Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi
Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös
KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN
KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN 1. Talousmetsien luonnonhoito 2. METSOn keinot 3. METSOn valintakriteerit 4. Luonnonsuojelualueen perustaminen 5. Ympäristötuki 1. Talousmetsien luonnonhoito Arvokkaiden
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt
Luontotieto vesistö Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmien laadinnassa. Ekologiset yhteydet
Luontotieto vesistö Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmien laadinnassa Ekologiset yhteydet 7.3.2013 VELHO-hanke Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla
KESKI-SUOMEN 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Natura-arvioinnin tarveharkinta 22.8.2011
KESKI-SUOMEN 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Natura-arvioinnin tarveharkinta 22.8.2011 1. JOHDANTO Suomen Natura 2000 verkosto on osa Euroopan unionin alueen kattavaa luonnonsuojeluverkostoa. Verkostoon kuuluu alueita,
Suojelualueet, yleiskartta
Suojelualueet, yleiskartta Mustavuoren lehto ja Östersundomin lintuvedet FI0100065 Vuosaarenlahden merenrantaniitty Mölandetin luodot Pikku Niinisaaren rantaniitty ja vesialue Uutelan Särkkäniemi Pikku
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi
LIITE 10. 5.5.2014, lisätty 18.11.2015. Uudet/Muuttuneet luonnonsuojelualueet:
LIITE 10 Kemiönsaaren kunta Dragsfjärdin itäisen saariston rantaosayleiskaavan muutos Luonnonsuojelukohteet Aineiston alkuperä: http://wwwp3.ymparisto.fi/lapio/lapio_flex.html# Lataus pvm. 5.5.2014, lisätty
Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi Liesjärven, Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistojen laajentamisesta
Ympäristöministeriö PL 30 00023 Valtioneuvosto Suomen luonnonsuojeluliitto Kotkankatu 9, 00510 HELSINKI, puh. (09) 228 081, faksi (09) 228 08 200 Helsingissä, 19.3.2004 Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi
METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö
METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu
Erityispiirteinen Puruvesi Natura 2000-vesistönä PURUVESI-SEMINAARI 20.7.2013
Erityispiirteinen Puruvesi Natura 2000-vesistönä PURUVESI-SEMINAARI 20.7.2013 Esityksen sisältö Puruveden erityispiirteet suojeluohjelmissa Natura 2000 suojelun toteuttaminen Suuntaviivoja Puruveden vesiensuojeluun
Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus
Kestävän metsätalouden rahoituslaki (KEMERA) METSOn toteutuskeinona METSOn toteuttaminen KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 KEMERA METSO -toimintaohjelmassa KEMERA kohdentaminen
Kainuun tuulivoimamaakuntakaava
Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260
NATURA VERKOSTO
NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8
Ajankohtaista luonnonsuojelussa
Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä
Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta
Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Aira Kokko Suomen ympäristökeskus Kokemuksia luonnontilaisuusasteikon soveltamisesta ja erityisistä luonnonarvoista - seminaari 13.12.2011,
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN
ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA 2000 -VERKOSTON ALUEISIIN 2007 1. Taustaa Natura 2000 verkosto on Euroopan Unionin kattava luonnonsuojelulle tärkeiden
10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu
S e l v i t y s o s a : Ympäristönsuojelu 10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu Vesiensuojelun ja muun ympäristönsuojelun määrärahoilla on tavoitteena erityisesti parantaa Itämeren ja sisävesien tilaa, vähentää
Monimuotoisuuden suojelu
Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta
Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija
Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)
338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus
Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena
Valtioneuvoston päätös
Valtioneuvoston päätös Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen täydentämisestä Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2002 1. Yleistä 1.1. Valtioneuvoston aikaisemmat päätökset Valtioneuvosto
Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana
Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana Kaija Eisto Metsähallitus Luontopalvelut 14.11.2018 Ennallistaminen ja luonnonhoito muuttuvassa ilmastossa -seminaari Ennallistaminen ja luonnonhoito suojelualueilla
Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016
Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016 Oriveden Pyhäselän saaristot SUUNNITTELUALUE: Pinta-ala:16 080 ha, josta vettä n. 15 000 ha Kunnat: Savonlinna,
wpd Finland Oy Suurhiekan merituulipuiston sähkönsiirtoyhteys Natura-arvioinnin tarveharkinta
60K30003.19 4.6.2008 wpd Finland Oy Suurhiekan merituulipuiston sähkönsiirtoyhteys Natura-arvioinnin tarveharkinta 1 COPYRIGHT PÖYRY ENERGY OY Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä
hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa
Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen
Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014
Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin
V A L T I O N E U V O S T O N P Ä Ä T Ö S. Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen hyväksymisestä
V A L T I O N E U V O S T O N P Ä Ä T Ö S Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen hyväksymisestä Annettu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 1998 1. YLEISTÄ Euroopan yhteisöjen neuvosto
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 132/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Helvetinjärven kansallispuiston laajentamisesta Esityksen tarkoitus on laajentaa vuonna 1982 perustettua Helvetinjärven kansallispuistoa liittämällä
=> METSOn toimenpideohjelma. METSOn toimenpiteet AMOssa (1/2)
0(762 0(762 RKMHOPDQ WRWHXWXVNHLQRW (WHO (WHO MD.HVNL MD.HVNL 3RKMDQPDDOOD 11.3.2009 METSOseminaari, M.Seppälä, Metsäkeskus E-P 0(762Q WRWHXWXV WDORXVPHWVLVVl 9 6XRMHOXDOXHYHUNRVWRQ NHKLWWlPLQHQ
SUOLUONNON SUOJELU. Valtion soiden suojelu täydennysehdotuksessa Satu Kalpio
SUOLUONNON SUOJELU Valtion soiden suojelu täydennysehdotuksessa 17.12.2015 Satu Kalpio Soiden suojelua valtion mailla työryhmän ehdotuksen pohjalta Valtion soita on jo viety suojeluun Esittelen Työryhmän
Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO
Kuuleminen 14.3.2013 SAC-työryhmän tehtävät Satu Sundberg, YM/LYMO Työn tavoitteet, aikataulu ja osallistaminen Taustalla luonto- ja lintudirektiivien tulkinnan täsmentyminen EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössä
Ajatuksia Pohjanmaan luonnonsuojelualueverkon kehittämisestä. BPAN Workshop Limingan luontokeskus 21.5.2014 Päivi Virnes, Pohjanmaan luontopalvelut
Ajatuksia Pohjanmaan luonnonsuojelualueverkon kehittämisestä BPAN Workshop Limingan luontokeskus 21.5.2014 Päivi Virnes, Pohjanmaan luontopalvelut Pohjanmaan luontopalvelut Suojelualueita POLP:n alueella
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue
Ylöjärvellä sijaitsevat Natura 2000 verkostoon kuuluvat alueet
Ylöjärvellä sijaitsevat Natura 2000 verkostoon kuuluvat alueet 1. Alhonlahden alue 2. Aurejärvi 3. Hirvijärvi 4. Ilvesmäki-Läämännevanmetsä 5. Isoneva-Raitakulonneva 6. Korpijärven haka 7. Lymylampi 8.
Suoluonnon suojelu Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö
Suoluonnon suojelu 17.12.2015 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Työryhmän tehtävät Luonnonsuojelulain mukainen suojeluohjelma Alun perin tavoitteena oli luonnonsuojelulain mukaisen suojeluohjelman
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,
Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi
Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava
Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
IBA-seurannat: tavoitteíta, menetelmiä ja tuloksia
IBA-seurannat: tavoitteíta, menetelmiä ja tuloksia Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 14.2.2015 Kuva: Kalle Meller IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen seurantaverkosto
Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.
Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä
KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA
KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA demografinen kilpailukyky, houkuttelevuus ja vetovoima Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus
Maatalouden kosteikot Kosteikkopäivä 25.4.2013. Tarja Stenman 1
Maatalouden kosteikot Kosteikkopäivä 25.4.2013 1 Kosteikot yleensä Kosteikkoja on Suomen maapinta-alasta noin 25 % Kosteikkoja ovat esimerkiksi märät maa-alueet, suot, matalat järvet ja merialueet sekä
Natura arviointia koskeva sääntely, arviointivelvollisuuden syntyminen. Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen
Natura arviointia koskeva sääntely, arviointivelvollisuuden syntyminen Lainsäädäntöneuvos Hankkeita ja suunnitelmia koskevia ennakkovalvonta Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohta: Kaikki suunnitelmat tai
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus HAKEMUS LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISEKSI
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus HAKEMUS LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISEKSI 1.ALUEEN SIJAINTI Alue on merkitty liitteenä olevaan rajauskarttaan 1:20 000 (M460 5.12.2017) 2.KIINTEISTÖJÄ
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen
LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue
Metsähallituksen suojelualueiden ennallistamis- ja luonnonhoitotyöt. Päivi Virnes Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut 27.11.
Metsähallituksen suojelualueiden ennallistamis- ja luonnonhoitotyöt Päivi Virnes Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut 27.11.2007 Suojelualueiden ennallistaminen Ihmistoiminnan kautta vahingoittuneiden
Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.
1 16.6.2017 Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.2017 Esityksen sisältö Vesilaki Luonnonsuojelulaki Vesienhoidon
Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto EU Meripolitiikka, merialuesuunnittelu, meristrategiadirektiivi
Vastaanottaja Gasum. Asiakirjatyyppi Natura-tarveharkinta. Päivämäärä 15/10/2013 BALTICCONNECTOR MAAKAASUPUTKIYHTEYS VIRO-SUOMI NATURA-TARVEHARKINTA
Vastaanottaja Gasum Asiakirjatyyppi Natura-tarveharkinta Päivämäärä 15/10/2013 BALTICCONNECTOR MAAKAASUPUTKIYHTEYS VIRO-SUOMI NATURA-TARVEHARKINTA MAAKAASUPUTKIYHTEYS VIRO-SUOMI NATURA-TARVEHARKINTA Päivämäärä
Kuva: Seppo Tuominen
Kuva: Seppo Tuominen ! Valtionmaiden soiden säilytyssuunnitelmat 1966 ja 1969 ja Metsähallituksen tekemät rauhoituspäätökset Kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittäminen (VNp:t 1978 alkaen) Valtakunnallinen
Soidensuojeluohjelman säädöspohja ja oikeusvaikutukset. Soidensuojelun täydennysohjelman aloitusseminaari SYKE Hallitusneuvos Satu Sundberg
Soidensuojeluohjelman säädöspohja ja oikeusvaikutukset Soidensuojelun täydennysohjelman aloitusseminaari 29.1.2013 SYKE Hallitusneuvos Satu Sundberg Esityksen sisältö 1. Soidensuojeluohjelman laatiminen
LUONTODIREKTIIVIN LUONTOTYYPIT, LIITTEIDEN II JA IV LAJIT, UHANALAISET LAJIT JA SUOJELUALUEET
Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea LUONTODIREKTIIVIN LUONTOTYYPIT, LIITTEIDEN II JA IV LAJIT, UHANALAISET LAJIT JA SUOJELUALUEET Luontodirektiivin luontotyypit Evon
Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen
Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla
Vesienhoito ja luontodirektiivit kolmas kierros toden sanoo
Vesienhoito ja luontodirektiivit kolmas kierros toden sanoo Seppo Hellsten Jari Ilmonen Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä 14.5.2019 Sisältö Aiemman ohjeistuksen läpikäyntiä
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016, METSO, METSO-seminaari, Seinäjoki, 11.3.2009
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016, METSO, METSO-seminaari, Seinäjoki, 11.3.2009 1 METSO -toimintaohjelman tavoitteet ja lähtökohdat METSO -toimintaohjelman tavoitteena on
Valtioneuvoston päätös
YM6/500/2003 Valtioneuvoston päätös Euroopan yhteisön Natura 2000-verkoston Suomen ehdotuksen täydentämisestä Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2005 1. Yleistä 1.1. Valtioneuvoston aikaisemmat päätökset
Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus
Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.
Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet
Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa 1 Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuki - erityistukimuodot: perinnebiotooppien hoito,
Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56.
5.5 Himanka Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56. Kuva 56. Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö
Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen
Käytännön haasteita ja esimerkkejä
Käytännön haasteita ja esimerkkejä Zonation-koulutus SYKE, Muuttohaukka 29.1.2014 Ninni Mikkonen, projektikoordinaattori Käytännön haasteita 1. Palkat Analyysien suunnittelu ja toteutus Raha Tilat, koneet
Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta)
Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta) Suoseura 23.3.2011 Pekka Salminen Ympäristöministeriö 1 Suostrategian valmistelun lähtökohdat Soiden
Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 16.4.2013 1 Erilaisia tavoitteita 1. Virkistyskäyttö - Haittaava kasvillisuus, liettyminen, kalastus-
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Seitsemisen kansallispuiston laajentamisesta Esityksen tarkoitus on laajentaa vuonna 1982 perustettua ja vuonna 1989 laajennettua Seitsemisen kansallispuistoa liittämällä
Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke
Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)
Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab
Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta
Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP
6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,
EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi
Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija
Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua
Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Paula Mononen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Metsätalous ja vesistöt -seminaari, Koli 26.9.2006 Vesipolitiikan