Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle"

Transkriptio

1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MUISTIO HE 133/2015 vp Luonnonvaraosasto Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen Viite: Vastinekuuleminen Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain, metsätuhojen torjunnasta annetun lain ja riistavahinkolain muuttamisesta (HE 133/2015 vp) Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kestävän metsätalouden määräaikaista rahoituslakia (34/2015; jäljempänä rahoituslaki), metsätuhojen torjunnasta annettua lakia (1087/2013, jäljempänä metsätuholaki) ja riistavahinkolakia (105/2009). Esityksestä ovat antaneet lausunnon oikeusministeriö, Suomen metsäkeskus, Luonnonvarakeskus, Koneyrittäjien liitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Metsäteollisuus ry, Suomen Sahat ry, valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö ja Luonnonsuojeluliitto ry. 1. Yleistä rahoituslakia ja metsätuholakia koskevista lausunnoista Lausunnoissa on kiinnitetty huomiota erityisesti juurikäävän torjunnan poistamiseen tuettavien toimenpiteiden joukosta ja torjunnan säätämistä metsätuholaissa hakkaajan velvollisuudeksi. Tuen hakemiseen, hakemusten käsittelyyn ja päätöksentekoon liittyvän hallinnollisen työn määrään on suhtauduttu lausunnoissa kriittisesti. Lausunnoissa on korostettu maa- ja metsätalousministeriön vastuuta tukihakemusten käsittelyn keskeyttämisessä ja siitä tiedottamisesta niin, ettei tuenhakijoiden yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa loukata. Lausunnoissa otettiin kantaa myös valtioneuvoston asetuksilla säädettäviin asioihin kuten rahoitusehtojen muuttamistarpeeseen ja tukien tasoon. 2. Rahoituslakia koskevat maininnat lausunnoissa Taimikon varhaishoidon tuki

2 Taimikon varhaishoidon tukemista voimassa olevin ehdoin pidettiin perusteltuna. Oikea-aikaisen taimikonhoidon tukeminen on sekä metsänkasvatuksen että kustannustehokkuuden kannalta järkevää. Tosin Metsäteollisuus ry:n lausunnossa esitettiin, että tarvittavien vuosittaisten määrärahasäästöjen saavuttamiseksi voitaisiin harkita tukitason alentamista sen sijaan, että juurikäävän torjunta poistetaan tuettavista toimenpiteistä. Taimikon varhaishoito kuten myös nuoren metsänhoito todettiin Metsäteollisuus ry:n lausunnossa normaaliksi metsänkasvatusketjuun kuuluvaksi toimenpiteeksi. Lausunnon mukaan pitkän tähtäimen tavoitteena tulisi olla, että metsätalouden harjoittaminen ammattimaistuu niin, ettei perusmetsänhoitoon tarvitse osoittaa valtion tukea. Nuoren metsän hoidon tuki Nuoren metsän hoidon tukemista pidettiin sinänsä perusteltuna. Koneyrittäjien liitto esitti lausunnossaan, että puuston rinnankorkeusläpimitan määrittäminen ennen toimenpiteeseen ryhtymistä lisää tarpeettomasti hallinnollista taakkaa, joten tältä osin hallituksen esitystä tulisi muuttaa. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että tuen selkeämpi ohjautuminen riukuuntuneisiin nuoriin metsiin edellyttää sitä, että jo ennen työn toteuttamista varmistutaan siitä, että kyseessä on hoitotyön tarpeessa oleva nuori metsä. Ministeriön mielestä esitys parantaa myös tuen hakijoiden oikeusturvaa tilanteissa, joissa voimassa olevan lain nojalla tuen hakijoille on ollut epäselvää, mitä nuoren metsän hoitokohteella on laissa tarkoitettu. Lisäksi lausunnoissa otettiin kantaa valtioneuvoston asetuksella säädettäviin nuoren metsän hoidon rahoitusehtoihin ja tuen tasoon. Metsäteollisuus ry katsoi, että sen sijaan että juurikäävän torjunnan tukemien poistettaisiin rahoituslaista, voitaisiin vastaava määrärahan vuosittainen säästö saavuttaa alentamalla nuoren metsän hoidon tukitasoa. Metsäkeskus ehdotti harkittavaksi rahoitettavien hankkeiden vähimmäiskoon kasvattamista, jolla olisi myös vaikutusta laajemmin käsittelykuvioiden koon kasvamiseen ja metsätalouden kannattavuuden paranemiseen. Metsäkeskus piti tärkeänä hoitotöiden ohjaamista nykyistä selkeämmin riukuuntuneisiin nuoriin metsiin. Nuoren metsän hoidon ja taimikon hoidon rahoitusehtoja ehdotettiin eriytettäväksi, jotta varttuneen taimikon hoito tehtäisiin oikea-aikaisena. Terveyslannoituksen tuki Pääosassa lausunnoista terveyslannoituksen rajaamista esitetyllä tavalla pidettiin tarkoituksenmukaisena ja tuhkan käyttöä suometsien lannoituksiin erittäin perusteltuna. Ympäristöministeriö sen sijaan kiinnitti huomiota tuhkalannoituksen ympäristövaikutuksiin.

3 Juurikäävän torjunnan tuki Metsäteollisuus ja Suomen Sahat esittivät, että juurikäävän torjunnan tuki säilytettäisiin ja että vastaavat säästöt toteutettaisiin muilla toimenpiteillä. Metsäkeskus kannatti juurikäävän torjunnan tuesta luopumista ja torjunnan lisäämistä metsätuholakiin. MTK katsoi, että juurikäävän torjunnan tukea voitaisiin jatkaa. Koneyrittäjien liitto ja ympäristöministeriö katsoivat, että juurikäävän torjunnan tuesta luopuminen olisi perusteltua. Luonnonvarakeskuksella ei ollut hallituksen esitykseen huomauttamista. Suomen luonnonsuojeluliitto katsoi, että kesäaikaisista hakkuista tulisi ylipäätään luopua sekä juurikäävän torjunnan että hakkuiden luontovaikutusten kannalta Ympäristöministeriön lausunnossa todettiin, että juurikäävän torjunnan voidaan katsoa olevan taloudellisesta toiminnasta aiheutuvien mahdollisten vahinkojen ennakolta torjuntaa, mikä kuuluu yleensä taloudellisen toiminnan harjoittajalle. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että juurikäävän torjunnan tukemiseen ei ole enää perusteita, koska torjunnan tekeminen kesäaikaisten hakkuiden yhteydessä on muodostunut metsäalalla rutiinitoimenpiteeksi. Lisäksi ministeriö haluaa korostaa, että tukijärjestelmän sopeuttaminen vuosittain käytettävissä olevaan myöntämisvaltuuteen ja määrärahaan edellyttää tuotettavan toiminnan supistamista. Metsätien tekeminen Metsäkeskus nosti maa- ja metsätalousvaliokunnan kuulemisessa suullisesti ja myöhemmässä kirjallisessa selvityksessään esiin kysymyksen tiekunnassa tehtävästä uuden metsätien tekemistä ja yksityistien perusparantamista koskevasta päätöksestä. Voimassa oleva rahoituslain 16 :n 2 momentti edellyttää, että pysyvä tieoikeus on perustettu yksityisistä teistä annetun lain (358/1962) mukaisesti ja että tietoimituksessa on määrätty tietä koskevien asioiden hoitamiseksi tieosakkaiden muodostama tiekunta. Tiekunta voidaan kuitenkin yksityistielain mukaan perustaa paitsi tietoimituksessa myös kunnan tielautakunnan toimesta. Koska tiekunnan eri perustamistapoja ei ole syytä erotella, Suomen metsäkeskus esittää, että lain 16 :n 2 momenttia muotoiltaisiin muotoon ja että tietä koskevien asioiden hoitamiseksi on yksityisistä teistä annetun lain (358/1962) mukaisesti perustettu tieosakkaiden muodostama tiekunta. Maa- metsätalousministeriö katsoo, että metsäkeskuksen esitys on perusteltu ja lisää tukijärjestelmän joustavuutta ja kustannustehokkuutta ilman että tieosakkaiden oikeusturva vaarantuu. Sen vuoksi ministeriö esittää, että rahoituslain 16 :n 2 momentti muutettaisiin seuraavasti: 16 Metsätien tekeminen

4 --- Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että perusparannettava yksityistie tai uusi metsätie soveltuu rakenteeltaan metsätalouden ympärivuotisiin kuljetuksiin lukuun ottamatta kelirikkoaikoja ja että tien perusparannusta tai uuden tien tekemistä voidaan pitää alemmanasteisen tieverkon kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisena. Lisäksi edellytetään, että pysyvä tieoikeus on perustettu yksityisistä teistä annetun lain mukaisesti ja että tietä koskevien asioiden hoitamiseksi on yksityisistä teistä annetun lain (358/1962) mukaisesti perustettu tieosakkaiden muodostama tiekunta. Yhteismetsän yksinään toteuttamaan hankkeeseen ei kuitenkaan sovelleta pysyvän tieoikeuden perustamista ja tiekuntaa koskevaa vaatimusta. Määrärahojen riittävyys ja tukihakemusten käsittely Metsäteollisuus katsoi lausunnossaan, ettei tukihakemusten käsittelyn keskeyttäminen saisi heikentää tehtyjen metsäpalvelusopimusten asemaa. Tältä osin maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että metsätalouden rahoitus on harkinnanvaraista tukea eikä maanomistajalla ole subjektiivista oikeutta tukeen. Tuen myöntäminen on riippuvaista käytettävissä olevista määrärahoista. Tukitason aleneminen tai tuen poistuminen on sellainen riski, johon yritysten tulee toiminnassaan varautua. Luonnonsuojeluliitto katsoi, että KEMERA-rahoituksen painopistettä tulisi siirtää taloustoimista talousmetsien luonnonhoitoon. Valtiovarainministeriö piti hallituksen esitystä lähtökohdiltaan kannatettavana, kun siinä tavoitellaan metsätalouden tukimäärärahojen mitoitusta vastaamaan pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaisia säästöjä. Valtiovarainministeriö kiinnitti huomiota myös uuteen 28 a :ään, joka mahdollistaa tukihakemusten hylkäämisen ja ehdotetun uuden säännöksen osalta siihen, että taimikon varhaishoitoa ja nuoren metsän hoitoa koskevan toimenpiteen voi aloittaa heti hakemuksen jättämisen jälkeen. Valtiovarainministeriö epäili säännösten yhteentoimivuutta. Tältä osin maa- ja metsätalousministeriö korostaa, että töiden aloittaminen ei ole tuen hakijalle tae tuen saamisesta. Tuen saaminen on aina harkinnanvaraista. Työn täytyy täyttää tuen myöntämisen edellytykset, joihin kuuluu myös se, että käytettävissä on myöntämisvaltuutta. Ehdotettu uusi 28 a toimii ihan samalla tavoin taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon tuen osalta kuin muidenkin tukien osalta. Töiden aloittamisen ajankohta ei vaikuta uuden 28 a :n soveltamiseen. Sen sijaan merkitystä on hakemuksen vireilletulon ajankohdalla, käytettävissä olevalla myöntämisvaltuudella ja sillä täyttääkö työ muulta osin tuen myöntämisen edellytykset.

5 Hallintomenettelyjen keventäminen Metsäkeskus on lausunnossaan esittänyt, ettei osaa valtionavustuslain säännöksistä sovellettaisi esimerkiksi alle 1500 euron tukiin. Valtionavustuslain esitöistä käy ilmi, että lain tavoitteena on ollut muun muassa turvata perustuslaissa tarkoitetut hyvän hallinnon takeet harkinnanvaraisten valtionavustusten myöntämiseen, maksamiseen, käytön valvontaan sekä palauttamiseen ja takaisinperintään liittyvissä viranomaismenettelyissä ja käytettäessä viranomaisen toiminnan apuna ulkopuolisia tilintarkastajia ja muita asiantuntijoita. Kyse on maanomistajan oikeusturvaan liittyvistä asioista. Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että hyvän hallinnon takeista on joka tapauksessa huolehdittava tukijärjestelmän osalta. Valtionavustuslain esitöistä käy ilmi, että lain tavoitteena on myös ollut hyvä taloudenhoito. Valtionavustuslain esitöiden mukaan hyvään taloudenhoitoon voidaan tarkemmin määritellä kuuluvan voimavarojen taloudellisesti tehokas kohdentaminen ja käyttäminen. Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että kun metsätalouden rahoitukseen käytettävien määrärahat ovat vähenemässä, olisi varojen tehokkaampaa käyttöä suunnata ne pikemmin isompiin hankkeisiin. Metsäkeskuksen lausunnossa kiinnitettiin huomiota kaksivaiheiseen päätösmenettelyyn. Uusi tukijärjestelmä ei enää EU:n valtiontukisääntöjen vuoksi salli ns. jälkirahoitteisia tukia. Rahoituslaissa on säännös, joka koskee päätöksiä tuen lopullisesta määrästä. Hallintolain 44 :n mukaan kirjallisesta päätöksestä on muun muassa käytävä ilmi päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu. Hallintolain 45 :n mukaan päätös on perusteltava. Näin ollen tuen lopullista määrää koskevasta päätöksestä tulisi käydä ilmi lopullisen tuen määrän lisäksi myös lopullisen tuen määrän laskemisen perusteet. Tuensaajan kannalta tämä tarkoittaa, että päätöksestä kävisi siis ilmi, onko kaikki esitetyt kustannukset tai työ- ja tarvikemäärät hyväksytty. Tuen saajalla olisi muutoksenhakumahdollisuus, jos hän esimerkiksi katsoisi, että päätöksessä olisi virheellisesti jätetty hyväksymättä joitakin hankkeen kustannuksia. Maa- ja metsätalousministeriö pitää säännöstä maanomistajan oikeusturvan kannalta tärkeänä. Luonnonvarakeskuksen tehtävät Rahoituslakia koskevan lakiehdotuksen uudessa 47 a :ssä säädettäisiin luonnonvarakeskuksen tehtävistä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi sanat elokuun loppuun mennessä seuraavasti: 47 a Luonnonvarakeskuksen tehtävä

6 Luonnonvarakeskuksen tulee vuosittain elokuun loppuun mennessä toimittaa maa- ja metsätalousministeriölle tiedot kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettisesta keskiarvosta maakuntapohjaisesti maakunnittain. (2 mom. kuten HE:n lakiehdotuksessa) Rahoituslakia koskevan lakiehdotuksen siirtymäsäännökset Hallituksen esitykseen sisältyviä rahoituslakia koskevia voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiä tulisi täydentää seuraavasti (lisäykset kursiivilla): Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleisiin asioihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleet juurikäävän torjunnan tuen hakemukset ratkaistaan niiden saapumisjärjestyksessä. Juurikäävän torjuntaa koskevat toimenpiteet, joihin tukea myönnetään, tulee tällöin saattaa loppuun viimeistään 31 päivänä toukokuuta Juurikäävän torjunnan tukea koskevat hakemukset, joiden käsittelyyn ei ole enää käytettävissä myöntämisvaltuutta, hylätään. Niihin ennen tämän lain voimaantuloa myönnettyihin tukiin, joita koskeva toteutusilmoitus on toimitettu metsäkeskukselle tämän lain voimaantulon jälkeen, sovelletaan tämän lain 30 :n 3 momenttia ja 32 :n 2 momenttia. Ennen tämän lain voimaantuloa tehdyissä taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon tukea koskevassa päätöksissä mainittujen töiden loppuunsaattamiseen voidaan myöntää lisäaikaa enintään tuen myöntämistä seuraavan toisen kalenterivuoden loppuun asti. Muuta lisäaikaa ei saa myöntää. Tämän lain 29 a :n 2 momenttia sovelletaan myös ennen tämän lain voimaantuloa tehdyissä toteuttamissuunnitelmaan perustuvaa tukea koskevissa päätöksissä mainittujen töiden loppuunsaattamiseen.

7 Yllä olevat kursiivilla merkityt lisäykset ja niiden perustelut käyvät ilmi maa- ja metsätalousministeriön toimittamasta päivätystä muistiosta maa- ja metsätalousvaliokunnalle. 3. Metsätuholakia koskevat maininnat lausunnoissa Juurikäävän torjunnan velvoite Metsäteollisuus ry:n mielestä juurikäävän tuen poistaminen ja torjunnan säätäminen lakisääteiseksi velvoitteeksi tulisi johtamaan metsätalouden ja puunhankinnan kausivaihtelun kärjistymiseen. Koneyrittäjien liitto kannatti tuen poistamista, mutta ei kannattanut juurikäävän torjunnan säätämistä pakolliseksi. Ympäristöministeriö kannatti myös tuen poistamista, mutta se piti samalla perusteltuna, että juurikäävän torjunta olisi velvoittavaa. Myös MTK:n mielestä juurikäävän torjunnan tukemista valtion varoin voitaisiin pitää edelleen perusteltuna. Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että tilanteessa, jossa juurikäävän torjunnan tukeminen lopetetaan, nähdään torjuntavelvoitteen säätäminen tarpeelliseksi sen vuoksi, että juurikääpä on metsien pahin sienituholainen Suomessa ja sen arvioidaan edelleen yleistyvän ilmaston lämpenemisen vuoksi. Torjuntavelvoitetta voidaan verrata tuoreen puutavaran varastointirajoituksiin hyönteistuhojen pitämiseksi alhaisella tasolla. Metsäteollisuus ry:n ja Suomen Sahat ry:n mielestä juurikäävän torjuntavelvoite kuuluu yksiselitteisesti maanomistajalle. Myös hyödyt kohdistuvat maanomistajaan ja torjuntatoimien valvonta on maanomistajan päätösvallassa. Maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että noin 80 prosenttia puunmyynnistä yksityismetsissä tehdään pystykauppoina. Pystykaupassa omistaja luovuttaa metsänhakkuuoikeuden puunostajalle ja pääosin juurikääpää torjutaan kantokäsittelynä hakkuun yhteydessä. On puukauppaosapuolten välisestä sopimisesta kiinni, miten kustannukset torjunnan toteuttamisesta jaetaan. Ministeriö haluaa korostaa metsätalouden rahoituksen harkinnanvaraisuutta ja budjettisidonnaisuutta. Maanomistajalla ei ole subjektiivista oikeutta tukeen. Tukitason aleneminen tai tuen poistuminen on sellainen riski, johon yritysten tulee toiminnassaan varautua. MTK ry esittää, että torjuntavelvoitteen tulisi koskea ainoastaan koneellista puunkorjuuta ja että metsänomistajien omatoimisissa hakkuissa vaatimus torjunnan tekemisestä on kohtuuton. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että torjuntavelvoitteen tulee koskea tasapuolisesti kaikenlaista puunkorjuuta. Esityksessä kotitarvehakkuut on rajattu pois torjuntavelvoitteen piiristä. Manuaaliset hakkuut voi tarvittaessa ajoittaa tehtäväksi talvikaudella, jolloin torjunnasta ei tarvitse huolehtia. Kasvinsuojelututkinnon vaatimus laajenee näin niihin henkilöihin, jotka tekevät manuaalisia

8 hakkuita kesäaikaan. Jos henkilö on suorittanut kasvinsuojelututkinnon esimerkiksi maatalouden alalta, ei hänen kuitenkaan tarvitse suorittaa tutkintoa metsätalouden osalta uudestaan. Metsäkeskus kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että joulukuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana voi erityisesti eteläisessä Suomessa olla lämpimiä jaksoja, jolloin juurikäävän leviämisen riski on suuri hakkuiden yhteydessä. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo kuitenkin, että torjunta-aikaa ei ole tarpeen ulottaa esitetyn ajanjakson ulkopuolelle. Torjunta ei ole enää tarpeen silloin, kun lämpötila on ollut vähintään viiden päivän ajan alle + 5 celsiusastetta. Jos ilman lämpötila alkaa uudestaan nousta, kestää noin kolme viikkoa ennen kuin itiöitä on ilmassa. Tällaiset useiden viikkojen lämpöjaksot ovat vielä harvinaisia sekä huhtikuun alussa että joulukuussa ja torjuntakausi voidaan pitää toistaiseksi toukokuun alusta marraskuun loppuun. Tilannetta on kuitenkin seurattava ja ilmaston lämmetessä tarvittaessa tarkistettava määritettyä torjuntaajanjaksoa. Koneyrittäjien liitto on sitä mieltä, että ehdotetussa metsätuholain 8 a :ssä tulisi selvästi ilmaista, että juurikäävän torjuntaa ei tarvitse tehdä pakkasella tai välittömästi pakkasjakson jälkeen. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo olevan tarpeellista, että valtioneuvoston asetuksella voidaan tarkentaa niitä lämpötiloja jolloin torjuntaa ei olisi tarpeen tehdä. Luonnonsuojeluliiton mielestä kesähakkuista tulisi kokonaan luopua juurikäävän torjunnan ja hakkuiden luontovaikutusten vuoksi.

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Laki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) 14, muutetaan 3 :n 3 momentti,

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto 25.1.2016 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto 25.1.2016 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MUISTIO Luonnonvaraosasto 25.1.2016 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen VALTIONEUVOSTON ASETUS KESTÄVÄN METSÄTALOUDEN RAHOITUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään Maa- ja metsätalousministeriö Helmikuu 2016 Sanna Paanukoski Marja Hilska-Aaltonen Kaisa Pirkola Kemera-laki Uusi kemera-laki tuli voimaan 1.6.2015.

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö asetus kestävän metsätalouden rahoitukseen liittyvien asiakirjojen sisältövaatimuksista

Maa- ja metsätalousministeriö asetus kestävän metsätalouden rahoitukseen liittyvien asiakirjojen sisältövaatimuksista Maa- ja metsätalousministeriö asetus kestävän metsätalouden rahoitukseen liittyvien asiakirjojen sisältövaatimuksista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Juurikäävän torjunta

Juurikäävän torjunta Juurikäävän torjunta Miksi pois tuen piiristä? tuettu valtion varoin liki 20 vuotta Torjunnan kustannukset eivät ole suuret suhteessa hakkuutuloihin väheneviä tukijärjestelmän määrärahoja ei ole tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

Valtiovallan tavoitteet ja toimenpiteet tieverkon kehittämisessä

Valtiovallan tavoitteet ja toimenpiteet tieverkon kehittämisessä Valtiovallan tavoitteet ja toimenpiteet tieverkon kehittämisessä Alempi tieverkko puuhuollon pullonkaulana -päättäjä seminaari 7.11.2014 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäteiden

Lisätiedot

Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma

Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma Lämpöyrittäjäpäivän ohjelma 8.30 Kahvit 9.15 Avaus ja ajankohtaiskatsaus Urpo Hassinen, Metsäkeskus 9.30 Lämpöyrittäjyys auttaa Pohjois-Karjalaa öljystä vapaaksi Anniina Kontiokorpi, Maakuntaliitto 9.50

Lisätiedot

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Luonnos 25.1.2016 Valtioneuvoston asetus kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan kestävän metsätalouden rahoituksesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus kestävän metsätalouden rahoituksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) nojalla: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Energiapuun tuet - Kemera ja Petu

Energiapuun tuet - Kemera ja Petu Energiapuun tuet - Kemera ja Petu Voimassa olevaan kestävän metsätalouden rahoituksesta annettuun lakiin (1094/1996) on tehty kokonaisuudistus, jossa on otettu huomioon perustuslaista ja valtionavustuslaista

Lisätiedot

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2011 Laki. kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2011 Laki. kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2011 100/2011 Laki kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 16.4.2014 1 Uudistuksen taustaa Metsätalouden tukien uudelleenarviointi KMO 2015, Metsätalous ja energia-työryhmän

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 28.3.2019 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2019 Valtion

Lisätiedot

Kokemuksia uudistetusta laista metsätuhojen torjunnasta Lapin metsätalouspäivät

Kokemuksia uudistetusta laista metsätuhojen torjunnasta Lapin metsätalouspäivät Kokemuksia uudistetusta laista metsätuhojen torjunnasta Lapin metsätalouspäivät 28.-29.1. 2016 Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Tommi Lohi Suomen metsäkeskus Laki metsätuhojen torjunnasta 1.1.2014, muutoksia

Lisätiedot

HE 53/2000 vp YLEISPERUSTELUT

HE 53/2000 vp YLEISPERUSTELUT HE 53/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lasten kotihoidon ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 2/16

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 2/16 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 2/16 15.1.2016 Dnro 31/01.04/2016 Voimassaoloaika 15.1.2016 - toistaiseksi Kumoaa määräykset Dnro 249/14/2015, 13.2.2015 ja Dnro 905/14/2015, 4.6.2015 Valtuussäännökset

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN RAKENTAMINEN JA PERUSPARANTAMINEN KEMERA-RAHOITUKSELLA. 1.3.2016 Jarmo Palmanen OTSO Metsäpalvelut

YKSITYISTEIDEN RAKENTAMINEN JA PERUSPARANTAMINEN KEMERA-RAHOITUKSELLA. 1.3.2016 Jarmo Palmanen OTSO Metsäpalvelut YKSITYISTEIDEN RAKENTAMINEN JA PERUSPARANTAMINEN KEMERA-RAHOITUKSELLA 1.3.2016 Jarmo Palmanen OTSO Metsäpalvelut Tuen myöntämisen edellytyksiä Tukea voidaan myöntää metsätalouden kuljetusten edellyttämän

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa):

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa): LAUSUNTO KASELY/498/00.02.00/2012 10.8.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Viite Asia TEMin lausuntopyyntö; luonnos hallituksen esitykseksi laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä eräiden siihen

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 229 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sokerilain 5 :n, kotimaisesta tärkkelystuotannosta annetun lain 3 :n ja kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos Yksityistietoimitus Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos 1 Yksityinen tie Yksityinen tie: Ei ole julkisin varoin ylläpidetty Sitä voivat

Lisätiedot

Yksityistielain keskeinen sisältö

Yksityistielain keskeinen sisältö Yksityistielain keskeinen sisältö 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1-7a 2 LUKU Tieoikeus sekä muut tienpitoa ja tien käyttöä varten tarvittavat oikeudet 8-21 Yksityistielain soveltamisala Ei julkisen vallan ylläpitämät

Lisätiedot

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Metsätien rakennus ja yksityistien perusparannus. Kemera-koulutus

Metsätien rakennus ja yksityistien perusparannus. Kemera-koulutus Metsätien rakennus ja yksityistien perusparannus Kemera-koulutus Määrittely Tien liityttävä saumattomasti metsätalouden ympärivuotisen kuljetuksen mahdollistavaan tieverkostoon, mutta liikennettä voidaan

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9. Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen. HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy

Lisätiedot

Kemeralain uudistaminen

Kemeralain uudistaminen Kemeralain uudistaminen Soiden maankäytön tulevaisuuden näkymät seminaari 25.11.2014 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö 1) Uudistuksen taustaa 2) Tavoitteet 3) Tukijärjestelmän

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 101/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisista hankinnoista annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisista hankinnoista annettua lakia. Ehdotuksen mukaan asian

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi?

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Helsinki 26.3.2015 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK Katsauksen sisältö 1. Metsäpolitiikan ohjaus 2. Lyhyesti metsälainsäädännöstä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta

Lisätiedot

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. 1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien

Lisätiedot

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002

Lisätiedot

HE 151/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta

HE 151/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 151/2015 vp Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi asuntosäästöpalkkiolakia siten,

Lisätiedot

saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa

saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa 1992 vp- HE 101 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupunginviskaa Iista ja nimismiehestä käräjäoikeuden syyttäjänä ja laiksi kaupunginviskaaleista annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 236/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi erikoissairaanhoitolain ja päihdehuoltolain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

HE 71/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 71/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettuun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 59/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuollon

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Lausunto 1 (5) 11.8.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö Lausuntopyyntö TEM/1886/03.01/2013 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Työ- ja

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Metsäneuvos 5.4.2017 Marja Hilska-Aaltonen VALTIONEUVOSTON ASETUS KESTÄVÄN METSÄTALOUDEN RAHOITUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) Väkevä Jouni /16/L/A

Lausunto 1 (5) Väkevä Jouni /16/L/A Lausunto 1 (5) Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 11.2.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle (HE 133/2015 vp) laeiksi kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain, metsätuhojen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Koneyrittäjien liitto toteaa lausuntonaan hallituksen esityksestä seuraavan.

Koneyrittäjien liitto toteaa lausuntonaan hallituksen esityksestä seuraavan. Lausunto 11.2.2016 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle Asia: Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain, metsätuhojen torjunnasta annetun

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot