ASKOLA KIRKONKYLÄ KUNNANVIRASTON ALUE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASKOLA KIRKONKYLÄ KUNNANVIRASTON ALUE"

Transkriptio

1 ASKOLA KIRKONKYLÄ KUNNANVIRASTON ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Vireille tulo: Kaavoituskatsaus 2013 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty valtuustossa Tullut voimaan... Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3 p , phartikainen@kolumbus.fi

2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Askolan Kirkonkylällä kunnanviraston tienoolla. Alue rajoittuu Askolantiehen. 1.2 Kaavan nimi ja tarkoitus Kaavan nimi Kunnanviraston alueen asemakaavan muutos. Kaavan tarkoitus Kunnanviraston alueen asemakaava on pahasti vanhentunut eikä vastaa enää tämän päivän tarvetta. Kaava sisältää tarpeettomia yleisten rakennusten varauksia. Kunnantalon alue osoitetaan olemassa olevan tilanteen mukaiseen käyttöön. Suunnittelussa otetaan huomioon, että paloasema on siirtynyt muualle. Muu osa alueesta suunnitellaan pääosin asumiskäyttöön. Alueen keskeinen sijainti puoltaa verrattain tehokasta rakentamista. Suunnittelussa on tarpeen ottaa huomioon, että alue sijaitsee näkyvällä paikalla maakunnallisesti merkittävässä kulttuurihistoriallisessa ympäristössä. Tämä asettaa erityisiä vaatimuksia rakentamistavalle. 1

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Liikenneratkaisu ja kevyen liikenteen yhteydet Kunnanviraston alue Asuntoalue Vesihuolto Toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Luonnonolot ja maisema Rakennuskanta, rakennettu kulttuuriympäristö ja -maisema Kulttuuriympäristö Muinaisjäännökset Pohjavesi ja alueen rakennettavuus Liikenne Tekninen huolto Maanomistus Suunnittelutilanne Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Pohjakartta ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavan tavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet Lähtökohta-aineiston asettamat tavoitteet Kunnan asettamat tavoitteet Tutkitut vaihtoehdot ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne Mitoitus Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset Korttelialueet Liikenneratkaisu ja kevyen liikenteen yhteydet

4 5.4 Kaavan vaikutukset Suhde maakuntakaavaan ja yleiskaavaan Maakuntakaava Yleiskaava Vaikutus rakennettuun ympäristöön Yhdyskuntarakenne Palvelut ja sosiaaliset vaikutukset Liikenteelliset vaikutukset Rakennettu kulttuuriympäristö Vesihuolto Vaikutus luontoon ja luonnonympäristöön Taloudelliset vaikutukset Pohjavesi KAAVAN HAVAINNOLLISTAMINEN ASEMAKAAVAN TOTEUTUS

5 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Kunnantalon ympäristön asemakaavan uudistaminen sisältyy kunnan kaavoituskatsaukseen Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Asemakaava 2.21 Liikenneratkaisu ja kevyen liikenteen yhteydet Askolantien katuvaraus on olemassa olevan vakiintuneen tilanteen mukainen. Tien vieressä on jo kevyen liikenteen väylä. Katuliittymä suunnitellulle asuntoalueelle on olemassa olevan kadun mukaisessa paikassa (Hallinpellontie). Tässä kohtaa liittymä on turvallinen maaston tasaisuuden ja hyvän näkyvyyden seurauksena. Liittymä on myös toiminnallisesti luontevassa paikassa, sillä siinä kohtaa voidaan taloudellisesti hoitaa pienellä pistotiellä laajan alueen tieyhteystarve. Kadun jatkeeksi on osoitettu jalankulku- ja polkupyörätie (pp), jonka alkupäässä on sallittu rakennuspaikalle ajo (pp/t). Ratkaisulla turvataan luonteva ja osin jo vakiintunut yhteys kunnanviraston itäpuoliselle alueelle, jossa sijaitsee mm. päiväkoti. Tätä reittiä myöten voidaan tarvittaessa kehittää jatkoyhteys vedenottamon sivuitse hautausmaan suuntaan, jonka tuntumaan on yleiskaavassa osoitettu uutta pientaloasutusta. Kevyen liikenteen väylä sijoittuu rakennetun rivitalon piha-alueelle ja heikentää muutaman asunnon viihtyisyyttä. Tällä ratkaisulla on saatu lisää tehokkuutta uuden rakennuspaikan 4 toteutukselle. Piha-alueen heikentämistä koskeva haitta jää väliaikaiseksi, sillä pitkällä aikavälillä on perusteltua varautua siihen, että eteläpuolinen rivitaloalue suunnitellaan yleiskaavan tarkoittamalla tavalla tehokkaampaan käyttöön pääosin asumista sekä mahdollisesti myös pienimuotoisia liike- ja toimistotiloja varten Kunnanviraston alue Kunnanviraston alue on osoitettu edelleen hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi (YH/s). Olemassa olevan rakennuksen ulkoasu on suojeltu (sr). Kerrosluku on kaksi. Kaavan rakennusala ja rakennusoikeus 1200 k-m 2 mahdollistavat rakennuksen laajentamisen alarinteen puolella palotallien edustalla. Virastorakennus sekä sen edusta kirkon ja seurakuntatalon suuntaan on oleellinen osa maakunnallisesti arvokasta kirkon ja hautausmaan kulttuurihistoriallista ympäristöä. Viraston länsipuolinen puistomainen ympäristö on vaalimisen arvoinen. Kaava ei mahdollista lisärakentamista näihin suuntiin. Puistomainen ympäristö on määrätty säilytettäväksi istutusmääräyksin. Liittymä Askolantielle on sallittu vain olemassa olevan tilanteen mukaisessa paikassa Asuntoalue Kunnanviraston eteläpuolinen alue on osoitettu asuntoalueeksi (A), jossa kerrosluku on kaksi ja yhdellä rakennuspaikalla 1/2I (alarinteen puolella kaksitasoratkaisu). Kaavamerkintä A mahdollistaa kaksikerroksisen kerrostalon (luhtikäytävätalo) tai kaksikerroksisen rivitalon. 4

6 Kokonaisrakennusoikeus on 2850 kerros-m 2, mikä merkitsee noin asuntoa (6-8 asuntoa/talo) ja asukasta. Kaavan rakennusaloilla määritetään verrattain tiukasti rakennusten suunta ja sijainti. Rakennusoikeus on osoitettu rakennusalakohtaisesti. Koko rakennusoikeuden toteuttaminen edellyttää pääsääntöisesti kaksikerrosratkaisua. Kokonaan yksikerroksinen ratkaisu on estetty kaavamääräyksellä. Kaava määrää, että kerrosluvulla kaksi (II) osoitetutulla rakennusalalla rakennuksen tulee olla ainakin osittain kaksikerroksinen. Rakennuspaikalla 4 rakennusten ryhmittelyllä muodostetaan suojaisa piha-alue. Askolantien viereisellä rakennuspaikoilla rakennukset sijoittuvat pääty Askolantielle päin. Etäisyys Askolantien ajoradan reunasta on n. 10 m. Tällä ratkaisulla luodaan Askolantien varteen raittimainen, pienipiirteinen ilme. Rakennusten ja tiealueen väliin jää rakennuspaikalle noin 5 m leveä viherkaista. Alueen näyttävä puusto voidaan pääosin säilyttää Vesihuolto Alue on vedenjakelun ja viemäröinnin piirissä. Rakennuspaikan 4 läpi johtaa vesijohto ja viemäri (pohjakartassa katkoviiva ja kirjain j). Se haittaa niin paljon rakennuspaikan 4 rakentamista, että johtolinja kannattaa siirtää kevyen liikenteen väylän ja kadun kohdalle. Korvaavaa linjaa joudutaan rakentamaan noin 100 m. 2.3 Toteuttaminen Alueen toteuttaminen käynnistynee heti kaavan laillistumisen jälkeen. Rakennuspaikat 2 ja 3 voidaan toteuttaa ilman sanottavia kunnallistekniikan investointeja. Vesihuolto ja katu ovat jo valmiina. Alueen toteuttaminen kestänee noin 10 v. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.11 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue ja sen lähiympäristö on osa Kirkonkylän vanhaa palvelukeskusta, johon taajaman hallinnolliset ja kaupalliset palvelut ovat alun perin sijoittuneet. Kaupalliset palvelut ovat vähitellen siirtyneet Tiilääntien eteläpuolelle torin ympäristöön. Käsillä olevalla kaava-alueella sijaitsee kunnanvirasto. Vieressä on kirkko, pappila, päiväkoti ja kunnan hallinnollisia palveluita. Länsipuolella on pääosin 1970-luvulla toteutettua omakotitaloasutusta. Alueen eteläpuolella on kaksi 1970-luvulla rakennettua rivitaloa. Taajaman kaupalliset palvelut, terveysasema ja kirjasto sijaitsevat noin 350 m:n etäisyydellä. 5

7 Lentokuva Vallas Luonnonolot ja maisema Rakentamaton alue on pääosin niittyä ja entistä peltoa. Askolantien tuntumassa ja kunnanviraston länsipäässä on maisemakuvan kannalta merkittävää puustoa. Ympäristön tilanne ilmenee kohdan 3.11 ilmakuvasta. Lentokuva Vallas

8 3.13 Rakennuskanta, rakennettu kulttuuriympäristö ja -maisema Kulttuuriympäristö Yleiskaavoitusta varten on laadittu vanhaa rakennuskantaa ja rakennettua kulttuuriympäristöä koskeva selvitys: Kulttuuriympäristö- ja rakennusperintöselvitys Askolan keskustaajamien osayleiskaava-alueella, Arkkitehtitsto Lehto Peltonen Valkama Oy, Alue sisältyy maakunnallisesti merkittävään Askolan Kirkonkylän kulttuuriympäristöön (punainen rajaus). Valtakunnallisesti arvokkaan kulttuurihistoriallisen ympäristön rajaus (oranssi viiva) ei enää ole voimassa. Ym. selvityksessä kulttuurimaisema-alueesta todetaan mm. seuraavaa: Askolan kirkonkylän alue on sekä säilyneen arvokkaan rakennuskantansa että Askolan tien muodostaman tiemaisemansa kannalta merkittävä kokonaisuus, jonka hallitsevin elementti on luvun taitteessa rakennettu kirkko kirkkotarhoineen. Kirkonkylä on rakentunut kirkon ympäristöön pappilan maille, Porvoonjoen itärannalle. Kylän läpi kulkee Porvoo-Pukkila maantie, jonka uudempi Vahijärvi-Juornaankylätie leikkaa sen eteläpuolella. Nykyinen kirkko on luvun taitteesta, mutta kylä on ollut olemassa Askolan kirkontilaksikin kutsuttuna ainakin 1500-luvulta lähtien. Ensimmäinen kirkko rakennettiin 1600-luvulla. Alueelle sijoittuvat kirkon ja uuden ja vanhan hautausmaan lisäksi kunnallisia hallintorakennuksia. Askolantie historiallinen tie on osoitettu merkinnällä Säilynyt vanha tie Kunnanviraston (Kuntala) osalta selvityksessä todetaan mm. seuraavaa (kohde 215): Arvioitu valmistumisaika Arkkitehti Karl Haglund. Säilyneisyys: Rakennus säilynyt aikakaudelleen tyypillisenä. Paikallishistoriallinen merkitys, ympäristökokonaisuuden kannalta tärkeä. Punatiilinen, kaksikerroksinen rakennus edustaa tyyliltään 1960-luvun modernin suunnittelun tavoitteitta. Pihalla (Linnakosken) patsas vuodelta

9 Historialliset kartat osoittavat rakentamistilannetta ja tiestöä vv ja 1873 Kuninkaan kartta vuodelta 1778 Senaatin kartta vuodelta 1873 Nykyinen Askolantie noudattaa laajasti historiallinen tien linjausta, mutta käsillä olevan kaavan kohdassa ja pappilan tienoolla tien linjausta on muutettu. Katkelma vanhasta tiepohjasta on vielä tallella mm. kaava-alueen kohdalla sekä pappilan ja joen välissä (kaava-alueen ulkopuolella). Tie hahmottuu hyvin kohdan 3.11 ilmakuvassa. Katkelma historiallisesta tiepohjasta Kunnanvirasto. Palotallit eivät enää ole tässä käytössä. Uusi paloasema on valmistunut muualle. Alueen eteläpuolen rivitalot on rakennettu 1970-luvulla. 8

10 3.132 Muinaisjäännökset Yleiskaavoitusta varten Museovirasto suoritti muinaisjäännöksiä koskevan selvityksen kesällä 2008 (Askola, Keskustaajamien osayleiskaava-alueen inventointi, Petro Pesonen, 2008). Selvityksen mukaan käsillä olevalla alueella ei ole tiedossa muinaisjäännöksiä. Ote muinaisjäännösrekisteristä Kaavaluonnoksesta antamassaan lausunnossa museovirasto toteaa mm. seuraavaa: Kaava-alue sijaitsee samalla paikalla, jonne muodostui Askolan kylätontti keskiajan kuluessa. Säilyneiden asiakirjalähteiden mukaan tontilla oli vuonna 1571 kolme lampuotitilaa. Mahdolliset vielä säilyneet muinaisjäännöksen osat sijaitsevat kaava-alueen pohjoisosassa ja kaavamuutosalueeseen nähden Askolan tien toisella puolella, kirkkoherranviraston eteläpuolella. Kaavassa ei ole suunniteltu muuttuvaa maankäyttöä tälle alueelle. Näin ollen Museovirastolla ei ole huomautettavaa kaavahankkeeseen Pohjavesi ja alueen rakennettavuus Alue on vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta. Pohjavedenottamo on alueen läheisyydessä, sen itäpuolella (kohdan 3.16 kuva). Alueelle on tehty rakennettavuusselvitys yhtä aikaa kaavaehdotuksen nähtävänä olon kanssa (Rakennettavuusselvitys, kortteli 19, Lausunto Geo-ykkönen Oy, ). Kohteen pohjatutkimukset käsittivät 5 painokairauspistettä. Yhdestä tutkimuspisteestä otettiin häiriintyneitä maanäytteitä, jotka tutkittiin maalaboratoriossa. Yhteen pisteeseen asennettiin pohjavesiputki. Maanpintaa peittää maatalousalueilla ja entisten omakotitalojen pihapiirissä noin 0,25 0,35 m paksu humuskerros. Sen alla maaperä on kuivakuoren omaista savea/silttistä savea. Kuivakuori on 1,5 2,5 m paksu. Kuivakuoren alapuolella on kerrallista silttiä ja silttistä savea muutamien metrien paksuudelta. Kairauksissa ei havaittu pehmeitä maakerroksia. Silttikerrosten alapuolella maaperä muuttuu ensin hiekaksi ja edelleen tiiviiksi erittäin tiiviiksi siltti silttiseksi hiekkamoreeniksi, jossa on kiviä. Alueen tiestön rakennekerrokset ovat suhteellisen ohuita, todennäköisesti vain 0,4 0,6 m paksuja. Painokairaukset päättyivät 7,50 12,90 m syvyyteen maanpinnasta erittäin tiiviiseen maakerrokseen kiveen, kiviin kiilautuneina tai kallioon. Pohjaveden korkeustaso on useita metrejä maanpinnan alapuolella. Asennetussa pohjaveden havaintoputkessa ei havaittu vettä edes lähes 7 m syvyydessä. Näytteiden ottopisteessä pohjavesi oli havaintohetkellä myös syvällä, lähes 5,4 m syvyydessä maanpinnasta. Orsivettä saattaa esiintyä eri maakerroksissa, mutta se on määrältään vähäistä. Vesi liikkuu huonosti vettä läpäisevässä savi- ja silttikerroksissa hitaasti. Luonnonmaa on routivaa ja huonosti läpäisevää. 9

11 Pintavesillä ei ole luontaista yhteyttä pohjaveteen. Pohjavedenottamon kaivo on noin 12 m syvä Liikenne Aluetta etelässä sivuava Tiilääntie on yhdystieluokan maantie. Tien liikennemäärä (v. 2013) on n ajoneuvoa /vrk. Askolantien liikennemäärä Nalkkilantien ja Tiilääntien välisellä osuudella on n. 950 ajoneuvoa /vrk. Askolantien vieressä on erillinen kevyen liikenteen väylä, joka jatkuu Tiilääntien yli koululle. Tiilääntien ylitys on turvallisuusongelma mm. korkeiden nopeuksien seurauksena Tekninen huolto Alueen läpi johtaa vesijohto ja viemäri Alue on kunnan omistuksessa (vihreä alue ) 3.17 Maanomistus Alue on kunnan omistuksessa (yllä oleva kuva). 3.2 Suunnittelutilanne 3.21 Maakuntakaava Itä-Uudenmaan kokonaismaakuntakaava on vahvistettu Maakuntakaavassa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Alue on tärkeää pohjavesialuetta (pv). Maakuntakaava ei ole voimassa käsillä olevalla alueella, koska alueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava. 10

12 3.22 Yleiskaava Askolan keskustaajamien osayleiskaava on hyväksytty valtuustossa Yleiskaavassa kunnanviraston alue on osoitettu julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY). Alueelle voidaan sijoittaa myös yksityisiä palveluja. Muu osa alueesta on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Askolantie on historiallinen tie (ht). Alue on I-luokan vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta (pv-1). Alue sisältyy maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (km, ruskea katkoviiva). Kaavamääräys: Alueelle rakennettaessa on huolehdittava siitä, että rakentaminen sijoitukseltaan, mittasuhteiltaan, tyyliltään ja materiaaleiltaan sopeutuu kyläkuvaan, olemassa olevaan rakennuskantaan sekä ympäristöön Asemakaava Voimassa olevassa asemakaava on pahasti vanhentunut. Kaavassa alue on osoitettu pääosin yleisten rakennusten alueeksi (Y, YH), sekä osin rivitaloalueeksi (AR), puistoksi (P) ja katualueeksi. Virastotie- niminen katualue on pääosin rakentamatta. Ylimitoitettu katuvaraus perustuu silloisen paloaseman tarpeisiin. 11

13 Ote voimassa olevasta asemakaavasta 3.24 Rakennusjärjestys Kunnan uusittu rakennusjärjestys on hyväksytty v Pohjakartta Pohjakartta on laadittu v ja hyväksytty ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Voimassa olevassa asemakaava on pahasti vanhentunut eikä se vastaa tämän päivän tarvetta (kohta 3.23). Yleisten rakennusten varaukset ovat tarpeettoman laajat. Myös katuvaraus on ylimitoitettu. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Kaavoitus on käynnistetty kunnan aloitteesta. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö 12

14 4.31 Osalliset Osallisia ovat (erillinen suunnitelma) alueen omistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ) Vireilletulo Kunnantalon ympäristön asemakaavan uudistaminen sisältyy kunnan kaavoituskatsaukseen 2013, joka on hyväksytty kunnanhallituksessa Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Luonnos pidettiin nähtävänä (MRA 30 ) ja siitä pyydettiin lausunnot. Yhtään mielipidettä ei jätetty. Kaavan laatija on tehnyt päivätyn lausuntoja koskevan yhteenvedon ja antanut oman vastineensa, jonka KH on hyväksynyt kunnan vastineeksi. Vastine on kaavaselostuksen oheisaineistossa. Lausuntojen perusteella kaavamääräyksiä korjattiin pohjaveden suojelua ja kunnanviraston suojelua koskevien kaavamääräysten osalta. Ehdotus pidettiin nähtävänä (MRA 27 ) Uusia lausuntoja ei pyydetty. Yhtään muistutusta ei jätetty. Nähtävänä olon jälkeen Hallinpellontietä levennettiin 2 m (kaavan laatijan esitys) siinä tarkoituksessa, että ajoradan vireen voidaan sijoittaa korotettu jalkakäytävä. 4.4 Asemakaavan tavoitteet 4.41 Valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet Valtioneuvosto on päättänyt tarkisteutuista valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Päätös tuli voimaan Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteiden toteutumista tulee edistää mm. kuntien kaavoituksessa. Valtioneuvoston päätöksessä tavoitteet on jaettu alueidenkäyttöä ja alueidenkäytön suunnittelua ohjaavien vaikutusten perusteella yleis- ja erityistavoitteisiin. Yleistavoitteet ovat luonteeltaan alueidenkäyttöä ja alueidenkäytön suunnittelua koskevia periaatteellisia linjauksia. Ne tulee ottaa huomioon yleispiirteisessä kaavoituksessa, kuten maakunta- ja yleiskaavoissa. Erityistavoitteet ovat alueidenkäyttöä ja sen suunnittelua koskevia sitovia velvoitteita. Ne koskevat kaikkea kaavoitusta, mikäli tavoitetta ei ole erityisesti kohdennettu koskemaan vain jotakin tiettyä kaavatasoa. Seuraavassa on esitetty ne erityistavoitteet, jotka koskevat konkreettisesti käsillä olevaa kaavaa. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Alueidenkäytön suunnittelussa uusia huomattavia asuin-, työpaikka- tai palvelutoimintojen alueita ei tule sijoittaa irralleen ole massa olevasta yhdyskuntarakenteesta. Alueidenkäytössä on varattava riittävät alueet jalankulun ja pyöräilyn verkostoja varten sekä edistettävä verkostojen jatkuvuutta, turvallisuutta ja laatua. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Kaava-alue on aiemmin sisältynyt 13

15 valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön, mutta uuteen RKY 2009 päätökseen se ei enää sisälly Lähtökohta-aineiston asettamat tavoitteet Maakuntakaavan asettamat lähtökohdat Ote maakuntakaavasta on esitetty kohdassa Maakuntakaava ei ole voimassa käsillä olevalla alueella, koska alueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava. Yleiskaavan asettamat tavoitteet Yleiskaavan sisältö on esitetty kohdassa Kunnanviraston alue on varattu nykytilanteen mukaiseen käyttöön. Muu alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi siinä tarkoituksessa, että alueen käyttöä tehostetaan keskustaan soveltuvaa asumista ja mahdollisesti myös palveluja varten Kunnan asettamat tavoitteet Kunnanviraston alueen asemakaava on pahasti vanhentunut eikä vastaa enää tämän päivän tarvetta. Kaava sisältää tarpeettomia yleisten rakennusten varauksia. Kunnantalon alue osoitetaan olemassa olevan tilanteen mukaiseen käyttöön. Suunnittelussa otetaan huomioon, että paloasema on siirtynyt muualle. Muu osa alueesta suunnitellaan pääosin asumiskäyttöön. Alueen keskeinen sijainti puoltaa verrattain tehokasta rakentamista. Suunnittelussa on tarpeen ottaa huomioon, että alue sijaitsee näkyvällä paikalla maakunnallisesti merkittävässä kulttuurihistoriallisessa ympäristössä. Tämä asettaa erityisiä vaatimuksia rakentamistavalle. 4.5 Tutkitut vaihtoehdot Kaavan käynnistysvaiheessa alueesta laadittiin kaksi vaihtoehtoista ratkaisua (VE1 ja VE2), joka poikkeavat toisistaan rakennusten sijainnin ja suuntauksen osalta. KH päätti , että kaavan valmistelua jatketaan vaihtoehdon VE1 periaateratkaisun pohjalta. VE1 VE2 14

16 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne 5.11 Mitoitus Kunnanviraston alue on osoitettu tähän tarkoitukseen. Rakennusoikeus on 1200 kerros-m 2 Asuntoalueen (A) kokonaisrakennusoikeus on 2850 kerros-m 2, mikä merkitsee noin asuntoa (6-8 asuntoa/talo) ja asukasta. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Kaavalla vaalitaan kunnanviraston historiallista ympäristöä. Ympäristön kannalta olosuhteissa ei tapahdu oleellista muutosta. Suunniteltu asuntorakentaminen täydentää olemassa olevaa ympäristöä. Kaava säätelee rakentamistapaa siten, että se soveltuu historialliseen ympäristöön. 5.3 Aluevaraukset 5.31 Korttelialueet Kunnanviraston alue (YH) Kunnanviraston alue on osoitettu hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi, jossa ympäristö säilytetään (YH/s). Olemassa olevan rakennuksen ulkoasu on suojeltu (sr). Lisärakentaminen on toteutettava siten, että se sopeutuu yhteen suojeltavaksi osoitetun rakennuksen kanssa. Kerrosluku on nykytilanteen mukaisesti kaksi. Kaavan rakennusala ja rakennusoikeus 1200 k-m 2 mahdollistavat rakennuksen laajentamisen alarinteen puolella palotallien edustalla. Alueen puistomainen ympäristö on määrätty säilytettäväksi istutusmääräyksin. Liittymä Askolantielle on sallittu vain olemassa olevan pysäköintialueen mukaisessa paikassa. Asuntoalue (A) Kunnanviraston eteläpuolinen alue on osoitettu asuntoalueeksi (A), jossa kerrosluku on kaksi ja yhdellä rakennuspaikalla 1/2I (alarinteen puolella kaksitasoratkaisu). Kaavamerkintä A mahdollistaa kaksikerroksisen kerrostalon (luhtikäytävätalo) tai kaksikerroksisen rivitalon. Rakennuksen julkisivun pääasiallinen materiaali on vaaleilla peittoväreillä maalattu lauta tai vaalea rappaus. Kokonaisrakennusoikeus on 2850 kerros-m 2, mikä merkitsee noin asuntoa (6-8 asuntoa/talo) ja asukasta. Kaavan rakennusaloilla määritetään verrattain tiukasti rakennusten suunta ja sijainti. Rakennusoikeus on osoitettu rakennusalakohtaisesti. Koko rakennusoikeuden toteuttaminen edellyttää pääsääntöisesti kaksikerrosratkaisua. Kokonaan yksikerroksinen ratkaisu on estetty kaavamääräyksellä. Kaava määrää, että kerrosluvulla kaksi (II) osoitetutulla rakennusalalla rakennuksen tulee olla ainakin osittain kaksikerroksinen. Rakennusten suunnittelussa on otettava huomioon, että rakennukset sijaitsevat näkyvällä 15

17 paikalla maakunnallisesti merkittävässä kulttuurihistoriallisessa ympäristössä. Alueella on sopivina ryhminä noudatettava rakennuksen koon, mittasuhteiden, materiaalin ja värityksen suhteen yhtenäistä rakentamistapaa. Askolantien viereisellä rakennuspaikoilla rakennukset sijoittuvat pääty Askolantielle päin. Etäisyys Askolantien ajoradan reunasta on n. 10 m. Tällä ratkaisulla luodaan Askolantien varteen raittimainen, pienipiirteinen ilme. Rakennusten ja tiealueen väliin jää rakennuspaikalle noin 5 m leveä istutettava viherkaista. Askolantien tuntumassa oleva näyttävä puusto voidaan pääosin säilyttää. Kaavassa on puuston säilyttämistä koskeva kaavamääräys Liikenneratkaisu ja kevyen liikenteen yhteydet Askolantien katuvaraus on olemassa olevan vakiintuneen tilanteen mukainen. Tien vieressä on jo kevyen liikenteen väylä. Katuliittymä suunnitellulle asuntoalueelle on olemassa olevan kadun mukaisessa paikassa (Hallinpellontie). Tässä kohtaa liittymä on turvallinen maaston tasaisuuden ja hyvän näkyvyyden seurauksena. Liittymä on myös toiminnallisesti luontevassa paikassa, sillä siinä kohtaa voidaan taloudellisesti hoitaa pienellä pistotiellä laajan alueen tieyhteystarve. Kadun jatkeeksi on osoitettu jalankulku- ja polkupyörätie (pp), jonka alkupäässä on sallittu rakennuspaikalle ajo (pp/t). Kevyen liikenteen väylä sijoittuu rakennetun rivitalon piha-alueelle ja heikentää muutaman asunnon viihtyisyyttä. Tällä ratkaisulla on saatu lisää tehokkuutta uuden rakennuspaikan 4 toteutukselle. Piha-alueen heikentämistä koskeva haitta jää väliaikaiseksi, sillä pitkällä aikavälillä on perusteltua varautua siihen, että eteläpuolinen rivitaloalue suunnitellaan yleiskaavan tarkoittamalla tavalla tehokkaampaan käyttöön pääosin asumista sekä mahdollisesti myös pienimuotoisia liike- ja toimistotiloja varten. Suorat ajoneuvoliittymät Askolantielle on kielletty muualla kuin kunnanviraston nykyisen liittymän kohdalla. 5.4 Kaavan vaikutukset 5.41 Suhde maakuntakaavaan ja yleiskaavaan Maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö on selvitetty kohdassa Kaavaratkaisu on maakuntakaavan mukainen. Maakuntakaava ei ole voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaavan alueella Yleiskaava Yleiskaavan sisältö on esitetty kohdassa Kunnanviraston alue on varattu yleisten rakennusten alueeksi. Asemakaava on yleiskaavan mukainen. Muu alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi. 16

18 Asemakaavaratkaisun A-varauksella tehostetaan alueen käyttöä yleiskaavan C-varauksen tarkoittamalla tavalla. Alue sisältyy maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (km, ruskea katkoviiva). Kaavamääräys: Alueelle rakennettaessa on huolehdittava siitä, että rakentaminen sijoitukseltaan, mittasuhteiltaan, tyyliltään ja materiaaleiltaan sopeutuu kyläkuvaan, olemassa olevaan rakennuskantaan sekä ympäristöön. Kunnanviraston alue on osoitettu hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi, jossa ympäristö säilytetään (YH/s). Olemassa olevan rakennuksen ulkoasu on suojeltu (sr). Lisärakentaminen on toteutettava siten, että se sopeutuu yhteen suojeltavaksi osoitetun rakennuksen kanssa. Lisärakentaminen on mahdollista vain alarinteen puolella, joka jää piiloon kirkon ympäristön kulttuurimaisemassa. Alueen puistomainen ympäristö on määrätty säilytettäväksi istutusmääräyksin. Asuntoalueella kaava määrää rakennusten sijainnin ja suunnan. Askolantien viereisellä rakennuspaikoilla rakennukset sijoittuvat pääty Askolantielle päin. Tällä ratkaisulla vahvistetaan Askolantien varren raittimaista ilmettä. Rakennuksen julkisivun pääasiallinen materiaali on perinteisen rakentamistavan mukaisesti vaaleilla peittoväreillä maalattu lauta tai vaalea rappaus. Kerrosluvulla kaksi (II) osoitetutulla rakennusalalla rakennuksen tulee olla ainakin osittain kaksikerroksinen. Määräyksellä estetään matala rakentaminen, joka soveltuu huonosti tähän ympäristöön. Alue on I-luokan vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta (pv-1). Kaava sisältää pohjaveden suojelua koskevan määräykset (kohta 5.45) Vaikutus rakennettuun ympäristöön Yhdyskuntarakenne Kaavaratkaisulla tiivistetään olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta yleiskaavan tarkoittamalla tavalla. Kaavaratkaisu tukeutuu olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen Palvelut ja sosiaaliset vaikutukset Kaavalla suunnitellulla rakentamisella ei ole nähtävissä erityisiä sosiaalisia vaikutuksia. Kaupalliset palvelut sekä koulu sijaitsevat kävelyetäisyydellä Tiilääntien toisella puolla. Tiilääntien ylitys on turvallisuusriski korkeiden ajonopeuksien seurauksena Liikenteelliset vaikutukset Askolantien katuvaraus on olemassa olevan vakiintuneen tilanteen mukainen. Tien vieressä on jo kevyen liikenteen väylä. Tielle ei sallita asuntoalueilta suoria ajoneuvoliittymiä. Katuliittymä suunnitellulle asuntoalueelle on olemassa olevan kadun mukaisessa paikassa (Hallinpellontie). Tässä kohtaa liittymä on turvallinen maaston tasaisuuden ja hyvän näkyvyyden seurauksena. Kadun jatkeeksi on osoitettu jalankulku- ja polkupyörätie (pp), jonka alkupäässä on sallittu rakennuspaikalle ajo (pp/t). Ratkaisulla turvataan luonteva ja osin jo vakiintunut yhteys kunnanviraston itäpuoliselle alueelle, jossa sijaitsee mm. päiväkoti. Tätä reittiä myöten voidaan tarvittaessa kehittää jatkoyhteys vedenottamon sivuitse hautausmaan suuntaan, jonka tuntumaan on yleiskaavassa osoitettu uutta pientaloasutusta Rakennettu kulttuuriympäristö 17

19 Rakennetun kulttuuriympäristön huomioonotto on selvitetty pääosin jo kohdassa A-alueen rakennuspaikoilla 2 ja 3 sijaitsee katkelma historiallista tietä (kohta 3.131). Kaavaratkaisu merkitsee historiallisen tieosuuden häviämistä Vesihuolto Alue on vedenjakelun ja viemäröinnin piirissä (kohta 3.14). Rakennuspaikan 4 läpi johtaa viemäri. Se haittaa niin paljon rakennuspaikan 4 rakentamista, että johtolinja kannattaa siirtää kevyen liikenteen väylän ja kadun kohdalle. Korvaavaa linjaa joudutaan rakentamaan noin 100 m Vaikutus luontoon ja luonnonympäristöön Rakentaminen sijoittuu pääosin niittymäiselle alueelle, johon ei liity erityisiä luonnonarvoja. Kohdassa todettu maisemakuvan kannalta merkittävä puusto on määrätty säilytettäväksi: Istutettava alueen osa, jossa olemassa oleva valtapuusto tulee säilyttää siten, että maiseman luonne ei oleellisesti muutu Taloudelliset vaikutukset Kaavaratkaisu on taloudellisesti edullinen, sillä se tukeutuu olemassa olevaan katuverkkoon sekä vesijohto- ja viemäriverkkoon (kohta 5.425) Pohjavesi ja rakennusten perustaminen Kaava-alue on vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Kaava sisältää seuraavat pohjaveden suojelua koskevat määräykset: Rakentamista ja muita toimenpiteitä saattavat rajoittaa vesilain 3 luvun 2 (pohjaveden muuttamiskielto), ympäristönsuojelulain 1 luvun 7 (maaperänpilaamiskielto) sekä 1 luvun 8 (pohjaveden pilaamiskielto). Alueelle ei saa sijoittaa sellaisia laitoksia ja rakenteita, jotka aiheuttavat pohjaveden likaantumista ja muuttumista. Jätevesiä ei saa päästää pohjavesiin. Öljysäiliöt on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maan päälle vesitiiviiseen katettuun suoja-altaaseen, jonka tilavuuden tulee olla suurempi kuin varastoitavan öljyn suurin määrä. Alueelle ei saa sijoittaa maalämpökaivoa. Hulevesien johtaminen tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että pohjaveden laatu ei heikenny. Alueen maaperän laatu, perustamisolosuhteet ja pohjaveden syvyys on selvitetty kohdassa Selvitys osoittaa seuraavaa: Pohjaveden korkeustaso on useita metrejä maanpinnan alapuolella. Asennetussa pohjaveden havaintoputkessa ei havaittu vettä edes lähes 7 m syvyydessä. Näytteiden ottopisteessä pohjavesi oli havaintohetkellä myös syvällä, lähes 5,4 m syvyydessä maanpinnasta. Orsivettä saattaa esiintyä eri maakerroksissa, mutta se on määrältään vähäistä. Vesi liikkuu huonosti vettä läpäisevässä savi- ja silttikerroksissa hitaasti. Luonnonmaa on routivaa ja huonosti läpäisevää. Pintavesillä ei ole luontaista yhteyttä pohjaveteen. Pohjavedenottamon kaivo on noin 12 m syvä. Kaava-alueen uudisrakennusten perustaminen voidaan toteuttaa maanvaraisesti humuksettoman luonnonmaan varaan asennettavan suodatinkankaan päälle tehtävän vähintään 0,25 m paksun tasauskerroksen välityksellä. Perustuksina voidaan käyttää kaikkialla perusmuurimaisia perustuksia. Sokkelit voidaan tehdä raudoitettuina harkoista, elementeistä tai paikalla valuina. Sivukaltevassa maastossa rakennuksiin tehtäneen osittainen kellari tai alin 18

20 kerros tehdään osittain maan sisään. Osittainen kellari ei vaaranna pohjavettä, koska pohjavesi on syvällä ja maaperä on huonosti vettä läpäisevää. Uudisrakennusten sadevedet ohjataan syöksytorvista rännikaivoihin ja edelleen kuivatusrakenteisiin. Piha-alueille asennetaan sadevesikaivot. Kaivojen vedet ohjataan kuivatusrakenteisiin. Aluekuivatuksessa käytetään hyväksi nykyisiä ojia. Hulevesiä ei voida alueella imeyttää paksujen huonosti vettä läpäisevien maakerrosten vuoksi. Putkilinjat perustetaan kaivannon pohjalle asennettavan vähintään 0,15 m paksun sorasta tai murskeesta tehtävän arinan ja 0,05 m paksun tasauskerroksen varaan.. Silttisellä maapohjalla putkikaivantoihin alimmaksi asennetaan suodatinkangas, kl. 2. Kanaalilouhintaa ei tule. Kanaalikaivannot voidaan tehdä huolellista tekotapaa noudattaen luiskattuina kaivantoina. Kanaalikaivannot eivät tule maan pinnasta lukien niin syvään, että kaivannoista olisi yhteys pohjaveteen. Kun otetaan huomioon laaditut selvitykset sekä pohjaveden suojelua koskevat kaavamääräykset, ei käsillä oleva kaava voi vaarantaa pohjaveden puhtautta. 6 KAAVAN HAVAINNOLLISTAMINEN Kaavan havainnekuva on esitetty liitteessä 1. Havainnepiirros ilmakuvalla 19

21 7 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Alueen toteuttaminen käynnistynee heti kaavan laillistumisen jälkeen. Rakennuspaikat 2 ja 3 voidaan toteuttaa ilman sanottavia kunnallistekniikan investointeja. Vesihuolto ja katu ovat jo valmiina. Alueen toteuttaminen kestänee noin 10 v. Helsinki KARTTAAKO OY Pertti Hartikainen dipl. ins. Liitteet 1. Havainnekuva 2. Seurantalomake Erilliset asiakirjat - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - Vastine luonnoksesta esitettyihin lausuntoihin - Rakennettavuusselvitys, kortteli 19, Lausunto Geo-ykkönen Oy,

22

23 Asemakaavan seurantalomake Liite 2 Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 018 Askola Täyttämispvm Kaavan nimi Kunnanviraston alue Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 2,0971 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 2,0971 Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2, , ,19 0, A yhteensä 0, , ,36 0, Y yhteensä 0, , ,21-0, V yhteensä -0,2018 L yhteensä 0, ,2-0,1402 Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2, , ,19 0, A yhteensä 0, , ,36 0, A 0, , ,36 0, AR -0, Y yhteensä 0, , ,21-0, Y -0, YH 0, , ,21-0, V yhteensä -0,2018 VP -0,2018 L yhteensä 0, ,2-0,1402 Kadut 0, ,8-0,2306 Kev.liik.kadut 0, ,2 0,0904

ASKOLA KIRKONKYLÄ KUNNANVIRASTON ALUE

ASKOLA KIRKONKYLÄ KUNNANVIRASTON ALUE ASKOLA KIRKONKYLÄ KUNNANVIRASTON ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 9.1.2015 Vireille tulo: Kaavoituskatsaus 2013 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty valtuustossa Tullut voimaan...

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASKOLA VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 21.2.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3 p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520

Lisätiedot

PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA

SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 24.4.2013 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 11.6.2012 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 25.2. -12.3.2013 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) - Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 2.9.2016 Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa Pertti Hartikainen

Lisätiedot

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 24.1.2011 Vireille tulo: Teknisen lautakunnan päätös 4.1.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty valtuustossa...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 6.12.2016, päivitetty 3.5.2019 AMISTON-LUKION ALUEEN ASEMAKAAVAN UUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän keskeisellä

Lisätiedot

RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS

RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS PUKKILA RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 2.12.2009 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 11.5.2009 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 18.5-16.6.2009 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) 31.8-29.9.2009 Hyväksytty

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011.

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011. ASKOLA MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos Helsinki 13.10.2011. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Vireille

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334 Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä 118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

LUUMÄKI TAAVETTI KAAVASELOSTUS MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS

LUUMÄKI TAAVETTI KAAVASELOSTUS MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS LUUMÄKI TAAVETTI MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 14.3.2016 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 19.10.2015 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 5.2. 7.3.2016 Ehdotus

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

KORTTELI 27 UTAJÄRVI

KORTTELI 27 UTAJÄRVI KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ASKOLA KIRKONKYLÄ-VAKKOLA SORVASUONTIE - MÄITTÄLÄNTIE ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

ASKOLA KIRKONKYLÄ-VAKKOLA SORVASUONTIE - MÄITTÄLÄNTIE ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASKOLA KIRKONKYLÄ-VAKKOLA SORVASUONTIE - MÄITTÄLÄNTIE ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 5.1.2016. Korjattu 30.3.2016 Vireille tulo: KH:n päätös 30.9.2015 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 9.11. - 8.12.2015. Ehdotus

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

IITTI KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA

IITTI KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA IITTI KAUSALA KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 6.5.2014. Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 21.2.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ). Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus RAUTIO TORPPI Tornion kaupungin 15. Torpin kaupunginosan korttelin 19 asemakaavan muutoksen selostus 18.5.2016, ehdotus 2 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18.5.2016 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA.

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013

Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Valtuusto on 10.6.2013 60 hyväksynyt talouden tasapainottamisohjelman.

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 23.3.2017 Korjattu 16.5.2018 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 12.05.2015 06.10.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. makaavan

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti 2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8

Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8 25.4.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta).

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot