PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI KOULUTTAJAN OPAS. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI KOULUTTAJAN OPAS. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö"

Transkriptio

1 PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI KOULUTTAJAN OPAS Teksti Päivitys Kuvitus Toimitus Suvi Almqvist Mervi Jaakola Hannu Leskinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ISBN ISBN (sähköinen) SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ RY HELSINKI 2016, 2. uudistettu painos Osittainen kopiointikielto Tämän teoksen kopioiminen on tekijänoikeuslain (404/61) mukaisesti kielletty lukuun ottamatta Suomen valtion ja Kopiosto ry:n tekemässä sopimuksessa tarkemmin määriteltyä osittaista kopiointia opetustarkoituksiin.

2 JOHDANTO Palokuntanuorisotyön tavoitteena on kasvattaa nuorista ihmisiä, jotka ottavat huomioon lähimmäisensä ja tuntevat omat vastuunsa yhteiskunnassa. Koulutamme nuoria, jotta voisimme antaa heille valmiuden ennaltaehkäistä onnettomuuksien syntymistä ja toimia itsenäisesti ja turvallisesti hätätilanteissa. Palokuntanuorisotyön tavoitteena on tukea nuoren kehittymistä itseensä luottavaksi ja yhteistoimintaan pystyväksi turvallisuustietoiseksi kansalaiseksi. Palokuntanuorisotyössä on tärkeää jo alkuvuosista lähtien opettaa oikeat ja turvalliset toimintatavat ja perusteet kaikille mukana oleville nuorille. Nuorisomerkkikurssi on palokuntanuorten ensimmäinen kosketus palokuntamaailmaan. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Kurssi on tarkoitettu toteutettavaksi nuoriso-osastojen viikkoharjoituksissa ja on siten myös osaston toiminnan suunnittelun apuna. Kurssi perehdyttää nuoren palokunnan perustoimintoihin erilaisten harjoitusten ja monipuolisten tehtävien avulla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry Simo Tarvainen Toimitusjohtaja

3 OPETUSPAKETIN KÄYTTÄJÄLLE Nuorisomerkkikurssilla lapset ja nuoret saavat monesti ensikosketuksen palokuntaan ja turvallisuuskulttuuriin. Positiivisuus, nuorten kannustaminen ja innostaminen nousevat tällä kurssilla entistäkin merkittävämpään rooliin. Kouluttaja nousee pienen palokuntalaisen esikuvaksi ja opettajaksi. Kouluttaja on astumassa isoihin saappaisiin. Koulutustapahtumassa kolme tekijää kohtaa toisensa: oppilas, kouluttaja ja uusi, opittava asia. Kouluttajan tehtävänä on ohjata oppilasta ja opittavaa asiaa kohtaamaan toisensa mahdollisimman suotuisissa olosuhteissa. Se asettaa suuret vaatimukset kouluttajalle. Kun kouluttaja osaa oman asiansa, se antaa hänelle varmuutta ja uskottavuutta, jotka yhdessä oikein valittujen opetusmenetelmien kanssa luovat pohjan tehokkaalle oppimiselle. Kouluttajan opetuspaketin sisältö on laadittu siten, että kustakin aiheesta on tuntikortti, jossa on esitelty tunnin rakenne vaiheittain. Lisäksi monista aiheista on runsaasti taustatietoa. Kouluttajan tehtävänä on suunnitelman mukaisesti keskittyä opettamaan tärkeitä ydinasioita erilaisten harjoitusten avulla. Kouluttajan tulee huomioida oppilaan ikä ja aikaisempi tietämys suhteessa opetettavien asioiden vaikeuteen. Opetuspaketin tehtävät on suunniteltu vuotiaille lapsille. Jos kurssilaiset ovat huomattavasti vanhempia, voi kouluttaja muokata harjoituksia ikäluokalle sopivammaksi. Nuorisomerkkikurssin sopiva ryhmäkoko on 4-10 nuorta. HARJOITUKSET Harjoitukseen varattu aika käytetään tehokkaasti. Harjoituksessa tarvittava kalusto tulee varata etukäteen ja harjoituspaikka valmistaa ja varata niin, että harjoitus on mahdollista aloittaa ilman viiveitä. Harjoituksissa kurssilaiset jaetaan usein pienempiin ryhmiin. Ryhmiin jakaminen kannattaa usein tehdä jo tunnin alussa. Pienryhmätyöskentely on osa nuorten kasvattamista ryhmätyöskentelyyn.

4 Harjoituksissa tulee yhtä ryhmää kohden olla yksi kouluttaja, joka vastaa siitä, että lasten ja nuorten turvallisuus säilyy harjoituksen aikana. KOULUTUSTILAT Teoriaopetusta varten tulee olla käytettävissä (mahdollisesti av-välinein varustettu) asianmukainen luokkahuone tai koulutustila. Harjoitusjaksot on suunniteltava sellaisille koulutuspaikoille ja palokunnan omiin tiloihin, joissa kaluston käsittelyä voidaan harjoitella luonnollisissa ja aidoissa paikoissa. RYHMÄYTYMINEN Nuorisomerkkikurssin jäsenet, kuten koko palokuntakin, muodostaa ryhmän, jonka jäsenet toimivat yhdessä. Jotta voidaan puhua toimivasta ryhmästä, on sen jäsenten tunnettava kaikki ryhmänsä muut jäsenet, heidän on koettava kuuluvansa ryhmään ja kaikilla jäsenillä on oltava vuorovaikutusta keskenään. Ryhmällä on myös oltava yhteinen tehtävä tai tavoite (tavoite voi olla jonkin yksittäisen tehtävän läpivienti tai palokuntaharjoitukset kerran viikossa). Kouluttajan tehtävä on tutustua ryhmän jäseniin ja tutustuttaa sen jäsenet toisiinsa. Yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeää niin ryhmän kuin jokaisen yksilönkin kannalta. Sen lisäksi ryhmällä pitäisi olla selkeä tavoite, joka motivoi lapsia olemaan mukana. Lisäksi tulisi olla osatavoitteita, koska joskus kaukana tulevaisuudessa oleva palkinto ei yksinään riitä. Ryhmän tavoitteiden merkitys lapselle lisääntyy usein sitä mukaa, kun aikuinen antaa lapsen osallistua päätösten tekemiseen ja suunnitteluun. Kouluttajan tuleekin ottaa lapset ja nuoret mukaan suunnittelemaan, kokemaan, tekemään ja näkemään jo varhaisessa vaiheessa. OPPIMINEN Ihmisen elämä on jatkuvaa oppimista. Monia asioita ja taitoja opimme huomaamattamme, ilman että kiinnittäisimme sen enempää huomiota niin oppimisprosessiin kuin tulokseenkaan. Palokuntamaailmassa uusien asioiden

5 oppiminen tapahtuu usein aikuisen ohjauksessa. Kouluttajan ei kuitenkaan tule antaa lapselle kaikkea valmiiksi pureskeltuna, vaan antaa lapsen itse kokeillen ja tehden löytää ratkaisu. Ei ole olemassa yhtä "oikeaa tapaa oppia". Ihmiset eroavat toisistaan oppijoina, mutta myös sama yksilö oppii eri lailla erilaisissa oppimistilanteissa. Oppiminen on hyvin henkilökohtainen asia; kukaan ei voi oppia toisen puolesta ja jokaiselle kehittyy omanlaisensa tapa oppia omassa oppimiskehyksessään. Kouluttajan tehtävä on tarjota oppijalle mahdollisimman paljon erilaisia työskentelytapoja, jotta jokaiselle lapselle löytyisi mieluinen tapa työskennellä ja oppia uusia tärkeitä asioita. TÄTÄ ON PALOKUNTANUORISOTOIMINTA UUDEN OPPIMINEN, TEKEMÄLLÄ OPPIMINEN KOKEMUKSET ELÄMYKSET SEIKKAILUT TOIMINTA PALOKUN- NASSA YHDESSÄ SUUNNITTELE- MINEN, TEKEMINEN JA PÄÄTTÄMINEN HENKILÖKOH- TAINEN KEHITTYMI-NEN

6 NUORISOMERKKIKURSSI KURSSIN SISÄLTÖ JA OPETUSJAKSOT OT 1 HT 2 HT 3 HT 4 OT 5 OT 6 OT 7 Oma Palokuntani Pukeutuminen Kaluston tuntemus Hätänumero Pelastautuminen Alkusammutus Kurssin päätös

7 Nuorisomerkkikurssi OPPITUNNIN KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET VALMISTAUTUMINEN ALOITTAMINEN JA LOPETTAMINEN YLEISTÄ OPPITUNTIEN PITÄMISESTÄ 30 minuuttia Luokkahuone ja palokunnan harjoitustilat ja -alueet Tarinat, fläppitaulu tai liitutaulu, PowerPoint, oppilaiden työkirjat, videot, cd:t, erilaiset välineet ja kalusteet Valmistele oppitunnit hyvin. Saavu ajoissa paikalle ja testaa, että kaikki välineet toimivat. Aloita oppitunnit tervehtimällä nuoria ja kertomalla tunnin aihe. Lopeta tunnit kertomalla milloin tavataan seuraavan kerran. Tunnit olisi hyvä aloittaa ja lopettaa aina samalla tavalla: ringissä istumisella, luokassa, rivissä seisomisella, tunnuslauseen huutamisella jne. RYHMÄJAKO YKSILÖLLISYYS OPETUSMENETELMÄT Tämän paketin tuntisuunnitelmia ei ole tarkoitus toteuttaa aina sellaisenaan, vaan siitä voi poimia ryhmälleen sopivia ja mielekkäitä harjoituksia. Ryhmät kannattaa jakaa joka kerta eri tavalla: jako kahteen, jako neljään, lapset itsenäisesti, syntymäajan perusteella, kouluttaja määrää, valitsijat jne. Muista, että kaikki lapset ja ryhmät toimivat eri tavalla. Ota huomioon ryhmä, jota opetat. Toisen ryhmän kanssa ehtii tehdä viisi eri harjoitusta, kun taas toinen ryhmä ehtii tehdä kaksi tehtävää. Myös ohjaajissa on eroja. Lasten tekemät työt ja piirustukset on kiva laittaa näkyvälle paikalle esiin. Itsetunto kasvaa roimasti, kun saa esitellä omaa työtään muillekin. Jokaiselle tunnille olisi hyvä mahduttaa yhteistoiminnallista työskentelyä, ryhmätyöskentelyä tai parityöskentelyä. Älä kuitenkaan yritä opettaa liian paljon, vaan valitse muutama harjoitus, jotka tehdään perusteellisesti. Muokkaa ja valitse juuri sinun ryhmällesi sopivia tehtäviä. Tämän opetuspaketin tehtävät on suunniteltu kymmenenvuotiaille. Muokkaa harjoituksia vaativammiksi tai helpommiksi kulloisenkin ryhmän mukaan.

8 NUORISOMERKKIKURSSIN SUUNNITTELU

9 OT 1 TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS OMA PALOKUNTANI Oppilas sisäistää palokuntatoiminnan tavoitteet ja pelisäännöt. Oppilas innostuu ja kiinnostuu palokuntatoiminnasta. 2x30 minuuttia Luokkahuone ja oman paloaseman tilat Fläppipaperia, työkirjat, nimilappuja 1. Järjestä luokka ja palokunnan tilat etukäteen valmiiksi nuorisomerkkikurssilaisia varten. Mene kurssilaisia vastaan. Kouluttajat voivat järjestää vauhdikkaan ruiskutusnäytöksen! Nuorisomerkkikurssi on lapsen tai nuoren ensimmäinen kosketus palokuntaan. Sen tulee olla positiivinen ja mukava. Viimeisellä tunnilla lapselle annetaan nuorisomerkkikurssin merkki pukuun laitettavaksi. Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä tutustumisharjoitus. Jokainen keksii itselleen nimen, joka liittyy palokuntaan (esim. sankoruisku, moottorisaha tai köysi). Lapset istuvat rinkiin ja heittävät palloa vuorotellen satunnaisesti kenelle haluavat ja sanovat aina sen nimen, jolle ovat heittämässä. 2. Lapset ja nuoret toivotetaan tervetulleiksi. Muista huomioida jokainen lapsi ja nuori. 3. Jokainen kertoo oman nimensä (osastonjohtajan ja kaikkien kouluttajien olisi hyvä olla paikalla) ja kaikille annetaan nimikyltit, jotka laitetaan teipillä kiinni rintaan. 4. Yhdessä keskustellen kirjataan isolle fläppipaperille tai taululle palokunnan yleiset käytössäännöt. 5. Kouluttaja (tai osastonjohtaja) esittelee palokunnan käyttämät tilat ja alueet. Tutustutaan paloasemaan. 6. Käydään läpi nuorisomerkkikurssin aiheet ja tavoitteet ja kerrotaan tulevista harjoituksista ja leireistä. Jaetaan työkirjat ja täytetään ensimmäinen sivu, oma palokuntani. 7. Kouluttaja kertoo nuorille, milloin tavataan seuraavan kerran.

10 OT 1 OMA PALOKUNTANI (oppilaan työkirja) Palokuntani nimi on ja se on perustettu vuonna Paloaseman osoite on Palokuntamme päällikkö on Nuoriso-osaston johtaja on Pelastuslaitoksen tehtävät: Onnettomuuksien ennalta ehkäisy ihmisten ja eläin pelastaminen omaisuuden suojeleminen onnettomuuksilta Nuoriso-osaston johtajan puhelinnumero on Nuoriso-osaston kouluttajina toimivat: Palokunnassamme toimivat seuraavat osastot Hälytysosasto Naisosasto Nuoriso-osasto Varhaisnuoriso-osasto Veteraaniosasto Kannatusosasto Soittokunta Muu Viikkoharjoituksemme ovat: Päivä: KLO:

11 HT 2 TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS Voidaan tehdä pieni paloautoajelu lähistöllä. PUKEUTUMINEN Oppilas tietää millainen on sammutusasu ja palokuntapuku sekä tietää milloin sitä käytetään. Osaa pukeutua sammutusasuun (harjoitusasuun). 30 minuuttia Luokkahuone ja paloaseman tilat Harjoitushaalarit, palokuntapuku 1. Tutustutaan sammutusasuun. Kouluttaja pukee täydellisen sammutusvarustuksen ja näyttää myös miten varusteet laitetaan latinkiin. 2. Täytetään työkirjaan sammutusasun osat. 3. Tutustutaan palokuntapukuun, erilaisiin merkkeihin ja käydään läpi kurssijärjestelmä. 4. Täytetään työkirjaan milloin palokuntapukua käytetään. 5. Jaetaan nuorille omat harjoitushaalarit ja harjoitellaan pukeutumista sekä latingin tekemistä. Lopuksi voidaan ottaa nopeuskilpailuja kuka pukee varusteet nopeimmin. 6. Kerrotaan nuorille koska kokoonnutaan seuraavan kerran.

12 HT 2 PUKEUTUMINEN (oppilaan työkirja) A. MITÄ OSIA PALOMIEHEN SAMMUTUSASUUN KUULUU? takki- ja housut tai haalari, palokypärä, palosaappaat, palokäsineet lisäksi väliasu, alushuppu, villasukat B. PALOKUNTAPUKUUN KUULUVAT: Vene- tai kenttälakki, kauluspaita, sininen solmio, palokuntapusero, suorat tummat housut/hame, tummat sukat, mustat sileät kengät. C. PALOKUNTAPUKUA KÄYTETÄÄN Leirit (kouluttajat) Palokuntajuhlat Vierailut, näytökset, kilpailut

13 KURSSIJÄRJESTELMÄ Vesipelastuskurssi, v. Syventävä Varautuminen, v. Tulitaistelijakurssi, v. Ensiavun jatkokurssi, v. Ryhmänjohtajakurssi, v. Turvallisuuskoulutus, v. Konemieskurssi, v. Viestiliikennekurssi, v. Naistyön mahdollisuudet International Rescue Oppiva Perehtyvä TaKu 4, 14 v. TaKu 3, 13 v. TaKu 2, 12 v. TaKu 1, 11 v. AKu 2, 9-10 v. AKu 1, 7-8 v. TiKu, 13 v. Tutustuminen palokunnassa/nmk 7 v.-> Nuorisotyön perusmerkki TAITOMERKIT Letkumestari Kalustomestari Suihkumestari Ruiskumestari

14 HT 3 TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS Voidaan tehdä pieni paloautoajelu lähistöllä. KALUSTON TUNTEMUS Oppilas tunnistaa yleisimpiä palokunnassa käytettäviä liittimiä ja käsityökaluja. Tutustutaan omaan sammutusautoon. 2x30 minuuttia Luokkahuone ja paloaseman tilat sammutusauto 1. Käydään läpi, että paloauto on usein yleisnimitys kaikista punaisista hälytysajoneuvoista, mutta todellisuudessa ne on suunniteltu erilaisiin tarkoituksiin (sammutusauto, miehistönkuljetus, tikasauto, säiliöauto jne). 2. Täytetään työkirjaan millaisia autoja omalta paloasemalta löytyy. 3. Keskustellaan millaista kalustoa palokunnassa käytetään sekä nimetään työkirjassa oleva kalusto. 4. Tutustutaan sammutusautoon ja sen kalustoon. Voidaan pelata muistipeliä niin, että lattialla on 20 erilaista tavaraa ja tarviketta. Nuoret katsovat tavaroita 20 sekunnin ajan ja kääntyvät sen jälkeen selin tavaroihin päin. Kouluttaja poistaa yhden ja nuoret yrittävät muistella mikä tavara puuttuu. 5. Pohditaan yhdessä liikenneturvallisuutta ja sitä, että paloauto on verrannollinen kuorma-autoon, käydään läpi minne kuski näkee ja mitkä ovat ns. kuolleita kulmia. Voidaan käydä nuorten kanssa paloautolla ajelemassa pieni lenkki lähistöllä. 6. Kouluttaja kertoo lapsille, milloin tavataan seuraavan

15 HT 3 KALUSTON TUNTEMUS (Oppilaan työkirja) A. MITÄ AUTOJA OMASSA PALOKUNNASSASI ON KÄYTÖSSÄ? B. NIMEÄ KALUSTO JA TUTUSTUKAA OMAN PALOAUTONNE KALUSTOON jakoliitin supistusliitin suihkuputki palokirves palokanki

16 OT 4 TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS HÄTÄNUMERO Hätänumeron osaaminen, milloin ja miten hätänumeroon soitetaan. 30 minuuttia Luokkahuone Videoita, musiikkia, (Pellekaija Pum -materiaalia) 1. Katsotaan yhdessä 112-video, jos se on mahdollista. Keskustellaan siitä sen jälkeen. Riippuen nuorten iästä, voidaan vaihtoehtoisesti tutustua Pellekaija Pum -kirjaan, sen hahmoihin ja 112-tarinaan kirjan, videon (Youtube) tai paperinukkejen avulla. 2. Kouluttaja kertoo kalvon avulla, miten kuuluu toimia, kun soitetaan hätänumeroon. Pyydetään vapaaehtoinen oppilas esittämään kouluttajan kanssa hätäpuhelu. Keksitään ensin yhdessä kuvitteellinen tilanne, esim. auto-onnettomuus. Kouluttaja toimii hätäkeskuksen työntekijänä. 3. Keskustellaan millaisissa tapauksissa hätänumeroon kuuluu soittaa. Jos kaatuu pyörällä, ei usein ole syytä soittaa hätänumeroon! Tarkastellaan yhdessä kalvolla olevia kuvia. Oppilaille voidaan myös jakaa kuvista monisteet. Mitä on tapahtunut? Onko Mikko kaatunut pyörällä? Millainen pyörä on, millainen maasto? Onko kypärää? Mitä pitää tehdä? Minne soittaa? Miten toimia? Sama tehdään myös toisen kuvan kohdalla. Mitä tehdään, kun Olliina löytää tajuttoman mummon? Nuoret harjoittelevat hätäilmoituksen tekemistä pareittain ja keksivät itse tilanteen. Kouluttaja opastaa koko ajan. Hauska 112-harjoitus on myös sivuilla /media/ lapsille/flash/puhelin.html. 4. Voidaan myös värittää 112-kuva. 5. Kouluttaja kertoo, milloin tavataan seuraavan kerran.

17 KOULUTTAJAN TAUSTAMATERIAALI (112.fi) Missä tämä puhelu on? Hätänumero 112 yhdistyy aina hätäkeskukseen. Hätäkeskuksella on hälytysyhteydet eri viranomaisiin sekä muihin auttaviin yhteistyötahoihin. Hätäkeskus hälyttää apua ja antaa apuun hälytetyille yksiköille tarvittavat tiedot. Milloin hätänumeroon pitää soittaa? Hätänumeroon tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa, hätätilanteissa, kun oma tai jonkun läheisen henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on uhattuna tai vaarassa. Jos epäilyttää, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112 kuin olla soittamatta. Hätäkeskuksen päivystäjät osaavat arvioida, tarvitaanko tilanteessa apua. Missä tilanteissa ei soiteta hätänumeroon? Hätänumeroon ei soiteta kiireettömissä asioissa eikä kyselytarkoituksessa. Tämä pätee myös erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa, joissa tiedustelusoitot saattavat tukkia hätänumeron. Tällöin kiireellistä apua tarvitsevat eivät saa yhteyttä hätäkeskukseen. Poikkeuksellisen tilanteen aikana hätänumeroon soitetaan ainoastaan, jos kyseessä on kiireellisen avun tarve, esimerkiksi sairauskohtaus, tapaturma, tulipalo tai kiireellinen poliisiavun tarve. Esimerkiksi sähkön, veden ja lämmönjakelun katkoksissa tehdään tarpeen mukaan vikailmoitukset kyseisten yritysten vikailmoitusnumeroihin, ei hätänumeroon. Jos hätänumero 112 ei vastaa heti, mitä pitäisi tehdä? Jos et saa vastausta hätänumerosta 112 heti - älä sulje puhelinta! Kuulet nauhoitteen, jossa kehotetaan odottamaan hetki linjalla. Hätäpuheluihin vastataan mahdollisimman nopeasti ja aina soittamisjärjestyksessä. Hätäkeskuspäivystäjät vastaavat järjestyksessä jonoon tulleisiin puheluihin välittömästi, kun vapautuvat edellisestä puhelusta. Kannattaa siis aina odottaa vastausta, sillä sulkemalla puhelimen ja soittamalla uudelleen joutuu jälleen jonon viimeiseksi.

18 Hätäkeskus saattaa ruuhkaantua hetkellisesti esim. ison liikenneonnettomuuden takia ja kohteesta tulee paljon soittoja eikä päivystäjä ehdi purkaa jonoa. Yleensä nämä ruuhkat ovat hetkellisiä ja menevät ohi pian. Mitä hätäkeskuksessa tapahtuu, kun puhelin soi? Puheluun vastaa ammattitaitoinen hätäkeskuspäivystäjä, jolla on käytettävissään hätäkeskusalueen kunnissa olevia, auttamaan kykeneviä resursseja, eli poliisiyksiköitä, ambulansseja sekä palokunnan yksiköitä. Päivystäjä tekee arvion avun kiireellisyydestä ja lähettää oikean sekä tarkoituksenmukaisen avun paikalle. Päivystäjällä on käytettävissään ajanmukainen tietojärjestelmä sekä radioyhteys eri yksiköihin. Mitä minun pitää sanoa, kun soitan hätänumeroon 112? Hätätilanteessa on tärkeintä muistaa hätänumero 112 ja soittaa siihen mahdollisimman nopeasti, jotta apu saadaan pikaisesti paikalle. Ammattitaitoiset hätäkeskuspäivystäjät kysyvät tarvittavat kysymykset ja antavat neuvoja sekä opastavat soittajaa. Vastaa kaikkiin päivystäjän kysymyksiin parhaasi mukaan. Saatujen vastausten perusteella päivystäjä arvioi mitä apua ja kuinka paljon auttajia tarvitaan sekä kuinka nopeasti hän lähettää avun paikalle.

19 KALVO

20 KALVO SOITTAMINEN HÄTÄNUMEROON Soita hätäpuhelu itse, jos voit. 2. Kerro, mitä on tapahtunut. 3. Kerro mahdollisimman tarkka osoite ja kunta. 4. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin. 5. Toimi annettujen ohjeiden mukaisesti. 6. Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan. 7. Ole rauhallinen.

21 OT 4 Hätänumeroon tulee soittaa kiireellisissä, todellisissa, hätätilanteissa, kun oma tai jonkun läheisen henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on uhattuna tai vaarassa. Jos epäilyttää, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon kuin olla soittamatta. Hätäkeskuksen päivystäjät osaavat arvioida, tarvitaanko tilanteessa apua. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄNUMERO (oppilaan työkirja) 1. MIKÄ ON HÄTÄNUMERO? _1 1 2_ 2. MITÄ HÄTÄILMOITUKSESSA KERROTAAN? KUKA soittaa, MITÄ on tapahtunut, MISSÄ on tapahtunut, ONKO ihmisiä/eläimiä vaarassa MONTAKO potilasta on. KUUNTELE ohjeita, VASTAA kysymyksiin ja LOPETA puhelin vasta saatuasi luvan. 3. MITÄ KUVASSA TAPAHTUU? HARJOITELKAA YHDESSÄ KOULUTTAJAN KANSSA HÄTÄILMOITUKSEN TEKEMISTÄ ALLA OLEVAN KUVAN TILANTEESTA.

22

23 OT 5 TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS PELASTAUTUMINEN Nuori osaa toimia tulipalotilanteessa. Osaa poistua turvallisesti. (2x)30 minuuttia Luokkahuone Video, PowerPoint, piirustustehtävä 1. Katsotaan yhdessä tulipalovideo ja mietitään sen jälkeen tulipalon aiheuttajia, mikä voi sytyttää tulipalon? Miten kauan on aikaa poistua palavasta rakennuksesta? Video löytyy esim Keskustellaan pelastautumisesta kotoa, löytyyhän kaikilta palovaroitin? Kouluttaja näyttää palovaroittimen ja esittelee sen toimintaa. Voidaan harjoitella pariston vaihtoa. Tunne tie turvaan! Täytetään työkirjaa (pohjapiirros) 3. Kouluttaja käy lasten kanssa KALVON kuvien avulla läpi pelastautumissuunnitelman. Kuinka toimitaan tulipalon sattuessa? (varoita muita, yritä sammuttaa pieni palo, sulje ovet ja ikkunat, soita hätänumeroon, opasta palokunta paikalle). Keskustellaan ja täytetään työkirjaan. Kouluttaja voi myös monistaa kalvon paperille ja jakaa oppilaat pieniin ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle annetaan palasiksi leikattu kuva, ja ryhmän on tarkoitus laittaa kuvan tapahtumat oikeisiin järjestyksiin. Miten toimitaan tulipalon sattuessa ja missä järjestyksessä tehdään mitäkin? 4. Kouluttaja näyttää tuikkujen ja lasipurkin avulla, mitä tulelle tapahtuu, kun tuleen ei päästetä happea (tai kun palavan huoneiston ovet ja ikkunat suljetaan). Se sammuu. 5. Harjoitellaan luokkahuoneesta poistumista tulipalon sattuessa. Miten liikutaan (oven tunnustelu) ja mihin kokoonnutaan? Voidaan myös palonarun avulla tehdä pimeään huoneeseen/peittää nuorten silmät savusukellusrata. 5. Kouluttaja kertoo milloin tavataan seuraavan kerran.

24 KALVO TOIMINTA TULIPALOTILANTEESSA

25 KOULUTTAJAN TAUSTAMATERIAALI Oma koti voi olla yllättävän vaarallinen paikka. Päivittäin yli sata ihmistä joutuu kotitapaturman vuoksi sairaalahoitoon ja vielä useampi käy lääkärissä paikattavana. Myös tulipaloja syttyy joka päivä. Vuodessa palokunnat sammuttavat noin tulipaloa, joista asuntopaloja on noin On harhaluulo, että koti kivitalossa kaupungin keskustassa ei voisi syttyä palamaan yhtä tuhoisasti kuin puurakenteinen omakotitalo! Joka vuosi tulipaloissa menehtyy noin sata ja sairaalahoitoon joutuu jopa 1300 henkilöä, joista lähes puolet on lapsia. Lääkärin hoitoon puolestaan hakeutuu vuosittain noin Kuolema aiheutuu useimmiten irtaimiston palamisesta syntyvistä myrkyllisistä savukaasuista. Huolimattomuus on tavallisin syy paloihin. Paloturvallisuutta ja turvallisuutta yllensäkin voidaan pohtia esimerkiksi seuraavien aiheiden kautta 1. Palovaroittimet 2. Terävät esineet 3. Tukevat keittiötikkaat 4. Hätänumero 112 esillä 5. Lääkekaappi 6. Hyvä valaisu 7. Kipinäsuoja 8. Sammutin 9. Älä kuivata mitään kiukaan tai sähköpatterin yläpuolella! 10. Älä tupakoi vuoteessa 11. Ehjät johdot

26 OT 5 PELASTAUTUMINEN (oppilaan työkirja) A. ONKO KOTONASI PALOVAROITIN? KUINKA USEIN SIIHEN VAIHDETAAN PARISTOT? B. MITEN NOPEASTI TAPPAVAT PALOKAASUT TÄYTTÄVÄT HUONEISTON TULIPALON SATTUESSA? muutamassa minuutissa POHDITTAVAKSI: JOKAMIEHEN VELVOLLISUUDET Pelasta Millä kahdella tavalla saat pelastettua aikuisen ihmisen? raahaamalla, kahdestaan kultatuolissa Ilmoita Mitkä ovat kaksi lähintä puhelinta? Sammuta Miten voit sammuttaa olohuoneessa kynttilästä syttyneet verhot? repäisemällä verhot alas -> tukahduttamalla Estä leviäminen Miten rajoitat hapen pääsyn huoneeseen, jos et pysty sammuttamaan paloa? sulkemalla ovet Opasta Minne menet paloautoja vastaan? KUINKA TOIMITAAN TULIPALON SATTUESSA? Kirjoita mitä kuvat tarkoittavat.

27 MEIDÄN KODIN POHJAPIIRUSTUS Piirrä tähän oman kotisi pohjapiirros ja merkitse piirrokseen huonejärjestys (makuuhuoneet, keittiö, sauna, wc, ym.) palovaroittimien sijainti sammutusvälineistön sijainnit kaikki mahdolliset uloskäynnit, ovet ja ikkunat ( = poistumisreitit) tulipalotilanteessa kokoontumispaikka (= paikka ulkona, johon kokoonnutaan hätätilanteessa).

28 OT 6 TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS Vaihtoehtoinen vesiilmapallokisa. Ilmapalloja täytetään vedellä (sankoruiskulla, kastelukannulla tai letkulla) ja kuljetetaan niin nopeasti kuin mahdollista kottikärryillä radan toiseen päähän. 4-5 hengen joukkueet: kaksi kilpailijaa täyttää ilmapalloja vedellä, muut solmivat ja laittavat kottikärryihin. Yksi kuljettaa pallot radan toisessa päässä olevaan tynnyriin. Sen jälkeen palataan hakemaan uusia palloja lähtöpaikalta. ALKUSAMMUTUS Tutustutaan alkusammutusvälineisiin ja harjoitellaan sammutuspeitteen ja sankoruiskun käyttöä. 2x30 minuuttia Luokkahuone ja harjoitusalue sammutuspeite, sankoruisku, keiloja 1. Kouluttaja kertoo mitä on alkusammutus. Täytetään työkirjaan. 2. Keskustellaan millaisia erilaisia alkusammuttimia on olemassa ja täytetään työkirjaan. 3. Mietitään yhdessä millaisiin paloihin erilaisia alkusammuttimia voidaan käyttää. Täytetään työkirjaan. 4. Kouluttaja esittelee sankoruiskun toimintaa. Oppilaat saavat kokeilla pareittain ruiskuttamista ja ruiskun täyttämistä. Harjoitellaan tarkkuussuihkutusta kaatamalla keiloja. 5. Kouluttaja esittelee sammutuspeitteen käyttöä. Oppilaat saavat kokeilla vuorotellen. Kerrotaan myös, että jos kotona rasvakattila syttyy palamaan, kätevin sammutin on kattilan oma kansi. Jos aikaa jää, saa vessapaperirullista, paksusta langasta ja maalista askarreltua kivanäköisen sankoruiskun muistoksi. Sen voi myös antaa mukavaksi kotitehtäväksi. 6. Kouluttaja kertoo, missä ja milloin tavataan seuraavan kerran.

29 ALKUSAMMUTTAMINEN

30 OT 6 VINKKI! Vessapaperirullasta, paksusta langasta ja maalista saa askarreltua kivanäköisen sankoruiskun muistoksi. ALKUSAMMUTUS (oppilaan työkirja) A. MITÄ ALKUSAMMUTUS TARKOITTAA? palon alkuvaiheessa tapahtuvaa sammutusta B. MILLAISIA ERILAISIA ALKUSAMMUTTIMIA ON OLEMASSA? sankoruisku, sammutuspeite rakennus- tai pikapaloposti jauhesammutin, hiilidioksidisammutin (CO2) nestesammutin, (vaahtosammutin) Sammutuspeite on palamattomasta materiaalista valmistettu peitto, jota käytetään esimerkiksi televisio- tai rasvapalon alkusammutukseen. C. MIKÄ SAMMUTIN SOPII PARHAITEN SEURAAVIIIN PALOIHIN? Kuituiset aineet (puu, paperi, hiili) sankoruisku, sammutuspeite, rakennus- tai pikapaloposti Palavat nesteet jauhesammutin, sammutuspeite, hiilidioksididammutin, Jännitteiset kohteet (esim. pistorasia) hiilidioksidisammutin, jauhesammutin (varauksin) HARJOITELLAAN SAMMUTUSPEITTEELLÄ SAMMUTTAMISTA

31 OT 7 TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS NUORISOMERKKIKURSSIN PÄÄTÖS Oppilaat saavat ensimmäisen merkin palokuntapukuun ja todistuksen kurssin suorittamisesta. 30 minuuttia Luokkahuone Todistukset ja merkit 1. Kilpailu. Kyseessä voi olla ruiskutuskilpailu, köydenvetoa, palapeli, ryhmätietovisa (samalla pieni koe opituista asioista) tutustumisleikki tai joku muu. 2. Lapset jaetaan 2-3 hengen ryhmiin. Näissä ryhmissä keskustellaan mikä kuuden kerran kurssilla oli mukavinta, mikä tylsintä, mikä vaikeaa, mikä helppoa? Voidaan myös piirtää nuorisomerkkikurssin mukavin tai ikävin asia. 3. Istutaan ympyrässä niin, että kaikki näkevät toisensa. Kouluttaja kättelee lapset ja jakaa nuorisomerkkikurssin todistukset ja merkit. 4. Kouluttaja kertoo seuraavista kursseista ja niiden sisällöistä. Voidaan esitellä kurssikaavio ja taitomerkkiohjelma (liite). Kerrotaan, miten viikkoharjoitukset jatkuvat. Mehu ja pipari tarjoilu voisi olla hauska päätös, tai kunniakierros paloauton kyydissä. 5. Kiitokset ja tervehtimiset. 6. Kouluttaja kertoo milloin tavataan seuraavan kerran. Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.131/43

32 MUISTIINPANOJA Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.132/43

33 LISÄMATERIAALIA PALOKUNNAN VIIKKOHARJOITUKSIIN, KOTITEHTÄVÄKSI TAI PALOKUNNAN ILLANVIETTOIHIN. KODIN RISKIT TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS Osaa ehkäistä tavallisimpia kodin onnettomuuksia. 30 minuuttia Luokkahuone Älä sählää Pellekaija Pum video, kalvo, paperia ja kyniä 1. Jos käytössä on videot, katsotaan yhdessä Pellekaija Pum video ja piirretään yhdestä kohtauksesta mieleinen kuva. 2. Pohditaan yhdessä, mikä onnettomuus voisi tapahtua kotona (kynttilät, uuni päälle, pyykit roikkuvat kiukaan päällä jne). Tarkastellaan ja keskustellaan kuvien avulla. Mitä tapahtuu, miten toimitaan, miten voisi toimia? 3. Kouluttaja näyttää palovaroittimen ja kertoo sen ominaisuuksista. Nuorien ryhmästä riippuen voi vaihtaa palovaroittimeen paristot. 4. Kouluttaja kertoo, missä ryhmä kokoontuu seuraavan kerran. Hauska kodin turvatarkastuspeli sivuilla us/index.html Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.133/43

34 KODIN RISKIT Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.134/43

35 Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.135/43

36 Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.136/43

37 KODIN RISKIT TAVOITTEET KESTO PAIKKA TUNNIN KUVAUS Tuli houkuttaa lasta. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää pitää kaikki tulentekovälineet lapsen ulottumattomissa. Lapselle on kerrottava tulen vaarallisuudesta. Lapselle on myös tehtävä selväksi, että tulitikut ja muut sytyttimet ovat kiellettyjä leikkikaluja. Osaa ehkäistä tavallisimpia kodin onnettomuuksia. 30 minuuttia Luokka 1. Piirretään pienissä ryhmissä isoille papereille kuvia onnettomuuksien aiheuttajista kotona (kynttilä, päälle jäänyt hella, tupakka, rikkinäiset sähkölaitteet, vaaralliset tulitikkuleikit, salama, vaatteet kiukaan päällä). Sen jälkeen jokainen ryhmä esittelee omansa, kouluttaja voi samalla ohjailla ja lisätä. 2. On tärkeää opettaa, kuinka tulipalon syttyessä tulee toimia. Silloin ei saa mennä piiloon, vaan nopeasti ulos turvaan ja saman tien ilmoittamaan aikuiselle. Jos aikuisia ei ole, täytyy itse soittaa hätänumeroon 112. Alkusammuttimien käyttöä ei tarvitse vielä korostaa. 3. Vaihtoehtoisesti kerrataan varauloskäytävien tarkoitus ja liikkuminen (rauhassa, ei juosten tai huutaen) 4. Kouluttaja voi laittaa pöydälle erilaisia tavaroita. Mietitään yhdessä mitkä niistä ovat lasten tavaroita? (voisi olla esim. bensakanisteri, barbi, tulitikut, kiviä, tupakkaa, muoviauto..) Kouluttaja voi myös kirjoittaa eri tavaroiden nimiä taululle. Vaihtoehtoisesti voidaan tutustua turvallisuuteen liitteenä olevien aiheiden avulla keskustellen. 6. Kouluttaja kertoo, missä ja milloin tavataan seuraavan kerran. Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.137/43

38 PALOVAROITIN VAROITTAA Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.138/43

39 RYHMÄYTYMINEN TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS Leikki Piirrä ja rentoudu Istutaan parin kanssa ristiistunnassa peräkkäin. Takimmainen piirtää annettujen kuvien mukaan parin selkään ison kuvan ja pari yrittää arvata piirroksen. Piirrokset voivat olla esim. muotoja, numeroita, kirjaimia, sydän, talo, aurinko, puu, tuoli jne. Muita mukavia välipalaleikkejä: Kuka pelkää palomiestä? Alias-sanaselityspeli palokuntasanastolla Ihmispatsas (muodostetaan 3-5 hengen ryhmissä palokunta-aiheinen patsas, muut yrittävät arvata, mitä se esittää) Ryhmähengen nostaminen, toisiin tutustuminen, virkistyminen ja motivoituminen oppimiseen. 30 minuuttia Harjoitusalue Hyppynaru, Tarzan-rataan tarvittavia välineitä 1. Leikki Enkeli, noita, tyttö, poika Kaikki pelaajat ovat ringissä ja valitsevat yhden hyppynarun pyörittäjäksi. Pyörittäjä menee ringin keskelle ja alkaa pyörittää hyppynarua maata pitkin itsensä ympäri. Muut leikkijät hyppivät narun yli ja sanovat samanaikaisesti "enkeli, noita, tyttö, poika". Jos naru osuu hyppääjään silloin, kun on huudettu "enkeli", ei tapahdu mitään ja peli jatkuu. Mutta jos saa osuman noita-sanan kohdalla joutuu ringin keskelle pyörittäjäksi. Jos osuu hyppynaruun tyttö-sanan kohdalla, niin narun pyörittäjä lähtee jahtaamaan hyppijää. Hyppijä on turvassa, jos hän ehtii huutaa jonkun tytön nimen ennen kuin pyörittäjä koskee häneen. Jos pyörittäjä saa hyppijän kiinni ennen kuin tämä sanoo jonkun tytön nimen, hänestä tulee pyörittäjä. Poika-nimen kohdalla hyppijän tulee keksiä turvakseen pojan nimi. 2. Leikki Tarzan-rata Kouluttaja suunnittelee reitin (esim. metsään, pellolle, pihalle, saliin), jossa voi juosta, kävellä, kömpiä, kavuta, kiivetä, hyppiä, loikkia, heitellä käpyjä, mekastaa, olla piilosilla tms. Vie ryhmä radalle, joka voi olla erikseen viitoitettu ja sen tehtävät määritelty merkittyihin paikkoihin. Tehtävien merkitsemisessä kannattaa käyttää rastilippuja. Voit myös improvisoida radan maastoretken aikana teettämällä oppilailla sopivissa paikoissa kivoja tehtäviä ja temppuja. 3. Kouluttaja kertoo, missä ja milloin tavataan seuraavan kerran. Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.139/43

40 SUIHKUTUSHARJOITUS TAVOITTEET KESTO PAIKKA TUNNIN KUVAUS Oppilaat kokevat mukavia ja opettavaisia hetkiä suihkuputkien kanssa. 2 x 30 minuuttia Harjoitusalue 1. Loistavia pelejä ja harjoituksia löytyy sivuilta: Tarvitaan erilaisia suihkuputkia Kouluttaja käy kuvien ja olemassa olevien välineiden avulla läpi erilaiset suihkuputkityypit ja kertoo millaisia suihkuputkia on ja missä niitä käytetään. Yksityiskohtaisiin tietoihin ei pidä edes pyrkiä. 3. Suihkuputkia kokeillaan mahdollisuuksien mukaan. Kouluttaja näyttää kuinka ne toimivat, ja oppilaat kokeilevat vuorollaan. 4. Suihkuputkien puuttuessa tai niiden vähäisyyden takia, voidaan tunnilla ottaa leikkimielinen sankoruiskutuskisa. 4. Kouluttaja kertoo missä ja milloin tavataan seuraavan kerran. Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.140/43

41 HAAVANHOIDON PERUSTEET TAVOITTEET KESTO PAIKKA OPETUSVÄLINEET TUNNIN KUVAUS Oppilaat osaavat hoitaa pienet haavat sekä tehdä painesiteen. 30 minuuttia Luokkahuone Ensiapuvälineitä 1. Kouluttaja kertoo yleisimmät haavatyypit (ruhje, viilto, pisto). Sekä kertoo haavojen ensiavusta. 2. Jokaisella nuorella on varmaan ollut joskus joku onnettomuus (murtuma, haavat, paleltuma, aivotärähdys jne). Kaikki voivat kertoa tarinan siitä, milloin ja miten on itse tai miten joku tuttu on saanut murtuman, haavan tai ruhjeen. 3. Mietitään yhdessä keskustellen miten haavan voisi hoitaa. Myös vanhempien ja lääkärin osuus kannattaa painottaa. Heti, jos on kyseessä isompi onnettomuus, on pyydettävä apua aikuiselta. 4. Kouluttaja näyttää oppilaan yhden kanssa haavan sitomisen (puhdistus, painetaan, sidotaan). Oppilaat harjoittelevat painesiteen tekemistä pareittain. 5. Kouluttaja kertoo milloin tavataan seuraavan kerran. Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.141/43

42 KALVO HAAVOJEN ENSIAPU 1. Tyrehdytä verenvuoto 2. Puhdista haava Sulje pienen viiltohaavan reunat vastakkain haavateipillä. 3. Peitä haava suojasidoksella 4. Mene tarvittaessa hoitoon Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.142/43

43 MUISTIINPANOJA Nuorisomerkkikurssi Kouluttajan opas 2.143/43

PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS. Kuvitus Hannu Leskinen. Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS. Kuvitus Hannu Leskinen. Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS Teksti Suvi Almqvist Päivitys Mervi Jaakola Kuvitus Hannu Leskinen Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ISBN 978-951-797-608-4 ISBN 978-951-797-609-1

Lisätiedot

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN Ransu ja Valtteri opastavat välttämään vaaratilanteita ja toimimaan oikein onnettomuuksissa. Valtteri Väyrynen on Tampereen aluepelastuslaitoksen koulutussuunnittelija. Tämä opas

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet päällikkö Tomi Honkakunnas 112 Sivu 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN Noin 310 vakinaista ja noin 450 sivutoimista

Lisätiedot

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena?

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena? aina mielenkiinnon kohteena? Istut kotona kaikessa rauhassa sohvalla. Tv:stä alkaa juuri uutiset ja lapset leikkivät vauhdikkaasti huoneessaan. Piip-piip-piippiip! Äkkiä hakulaitteesi alkaa hälyttää ja

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Kodin paloturvallisuus. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI- koulutus Kodin paloturvallisuus. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI- koulutus Kodin paloturvallisuus Pelastuslaitokset Suomessa on 22 pelastuslaitosta, niiden tehtävänä on onnettomuuksien ennaltaehkäisy pelastustoiminta varautuminen poikkeusoloihin ensihoito

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen.

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen. TerveysInfo Alkusammutustoimet Koulutusvideo alkusammutuksesta, jossa esimerkki ja asiaosuuksin kerrotaan alkusammutuksesta eri sammuttimilla, sekä toimenpiteistä tulipalotilanteissa. Video sisältää mm.

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITELMA Tapahtuma: Osallistujat: Taekwon-do Akatemian leiri noin 200 osallistujaa Ajankohta: 2.11.2007 4.11.2007 Tapahtumapaikka: Järjestäjä: Rajakylän koulu Taekwon-do Akatemia ry -----------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivää vietetään

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä)

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä) 2 TIETOA LEIRIKESKUKSESTA Alue on tarkoitettu alle 100 henkilön majoittumiseen päärakennuksessa, 6 majoitusmökissä ja asuntovaunuissa / asuntoautoissa. Alueella järjestetään satunnaisesti muutaman tunnin

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO

Lisätiedot

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin kopioiminen

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2 1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2 Suunnistuskilpailu SISÄLTÖ 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS...2 2. YLEISTIEDOT...2 3. HENKILÖSTÖ YHTEYSTIETOINEEN TAPAHTUMA-AIKANA 3 4. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT,

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansallinen hiihtosuunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden

Lisätiedot

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 1 PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (2004 8 ja 9 ) ja pelastustoimesta

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT Tästä esitteestä löydät Suomen Palopäällystöliiton laadukkaat ja tehokkaat turvallisuusaineistot koulutuskäyttöön ja

Lisätiedot

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin!

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tilat: Yhdistyksen toimistohuoneiden lisäksi Kotolasta löytyy kaksi koulutustilaa; suurempi

Lisätiedot

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt Mika Tervala Turvallisuusvastaava puh

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.

Lisätiedot

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO!

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! - puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! PALOTURVALLISUUSVIIKKO BRANDSÄKERHETSVECKAN OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! Olli ja Olliina ovat jälleen vierailleet hauskassa Päivä

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA Masalan ylipainehallin yhteystiedot Jalkapallohalli, kupla Rusthollintie 2, 02430 Masala Ylläpito ja huolto: Tilahallinnon päivystäjä 040-5140091 Kenttämestari

Lisätiedot

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Johtosäännöt 1 TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry Turvallisuussuunnitelma Lauttasaaren Kisa-Siskot ry LAUTTASAAREN KISA-SISKOT RY TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2 (6) Sisällysluettelo 1 Turvallisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2 Yhdistyksen toiminnan kuvaus...

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän turvallisuussuunnitelman tavoitteena on taata Keuruun Kisailijat ry:n järjestämän suunnistustapahtuman (ks. kohta 2) suunnistajien, katsojien sekä järjestelytehtävissä

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 15. - 16.7.2017 KILPAILUOHJE Päivitetty 12.7.2017 KAUHAJOKI TEMPO 15.7.2017 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki HYYPÄNLAAKSO MAANTIE 16.7.2017 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 27. - 28.7.2019 KILPAILUOHJE Päivitetty 5.7.2019 KAUHAJOKI TEMPO 27.7.2019 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki KAUHAJOKI MAANTIE 28.7.2019 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus toimintaohjeet Laadittu 4.12.2014 Laatija Juha Vilen Viimeksi päivitetty 3.3.2015 Päivittäjä Ville Salo Nämä toimintaohjeet on laadittu käyttäen

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Versio 1.0 6.6.2011

Opetussuunnitelma Versio 1.0 6.6.2011 1 Koulutusjärjestelmän sisältöjako Alkukurssi 1 Pakolliset tunnit Laji Määrä Sisältö Tavoite Kurssin avaus Leirielämään tutustuminen Kurssijärjestelmään ja merkkijärjestelmään tutustuminen lähinnä kyseisen

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset

IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset 16.4.2014 Palokuntanaisten kevätopintopäivät 22.-23.3.2014 IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset Ryhmätöiden koonti Palokuntanaistyön viikkoharjoitukset ideapajan taustaa - Palokuntanaistoimijoilta tuli toive,

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

GSRELE ohjeet. Yleistä

GSRELE ohjeet. Yleistä GSRELE ohjeet Yleistä GSM rele ohjaa Nokia 3310 puhelimen avulla releitä, mittaa lämpötilaa, tekee etähälytyksiä GSM-verkon avulla. Kauko-ohjauspuhelin voi olla mikä malli tahansa tai tavallinen lankapuhelin.

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ

TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: 1. Millainen sää oli uudenvuodenaattona? 2. Miten tyttö oli menettänyt puukenkänsä? 3. Millaiset hiukset tulitikkutytöllä oli?

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA VPS-JUNIORIT ry TURVALLISUUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Turvallisuussuunnitelma. 1.1 Turvallisuussuunnitelman kohteet. 1.1.1 Pelaajat. 1.1.2 Ottelun toimihenkilöt, tuomarit, ym.. 1.1.3 Katsojat 1.1.4

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN

PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Liikunnanopettajien opintopäivät Salossa 30. 3..205, Suunnistusdemo PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Harjoitusten kuvaukset ja karttaesimerkit maasto- ja salitoteutuksesta.. Muistipeli Pelataan

Lisätiedot

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla

Lisätiedot

Elävää videokuvaa ja havainnollista grafiikkaa alkusammutuskoulutukseen!

Elävää videokuvaa ja havainnollista grafiikkaa alkusammutuskoulutukseen! Paljon kysytty uutuus alkusammutuskoulutukseen on nyt saatavilla! Haluatko säästää kallisarvoista koulutusaikaa ja tehdä presentaatiostasi kertaheitolla havainnollisemman, mielenkiintoisemman ja tehokkaamman?

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3. luokan koulupäivä metsässä Tavoitteet englanti: verbit, luontosanasto, värit matematiikka: mittayksiköt ja geometria ympäristötieto: jokamiehenoikeudet käytetään kaikkia aisteja luonnon havainnoimisessa

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Suunnitelma toiminnasta erilaisissa onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteissa hätäilmoitus yleinen hälytysmerkki sammutuspeitteen käyttö tapaturma tai sairaskohtaus

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi PELASTUSSUUNNITELMA YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi 2 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN YLLÄPITO 3 2. SUUNNITTELUVELVOITE 5 3. HÄTÄILMOITUSOHJE 6 4. ELVYTYSOHJE 7 5. HUOMIOITAVAT VAARATILANTEET

Lisätiedot

Sosiaalinen taso: Kertominen ja tarinan rakentaminen yhdessä

Sosiaalinen taso: Kertominen ja tarinan rakentaminen yhdessä Harjoite 5: AARRESAARI Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: P: aikajärjestys, IR: suhteet, sarjan järjestäminen Toiminnan tavoite ja kuvaus: Lapset käyttävät kuvia hyväksi muodostaessaan tarinan

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN TURVALLISUUSKOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN TURVALLISUUSKOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN TURVALLISUUSKOULUTUS Turvallisuuskouluttajana Työ alkoi 1.2.2012 Ensimmäinen koulutus 15.8.2012 Koulutukset viikoittain, joskus koko viikko ja joskus vähintään kerran viikossa 2 Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat 1½ kerroksisista rakennuksista Etelä-Pohjanmaalla on vuoden 2010 aikana 11 henkilöä menehtynyt tulipaloissa. Osassa kohteissa ei muistettu hätäpoistumistikkaiden

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

TURVALLISUUS ON TÄRKEÄ ASIA! www.rtog.se. Räddningstjänsten Östra Götaland

TURVALLISUUS ON TÄRKEÄ ASIA! www.rtog.se. Räddningstjänsten Östra Götaland TURVALLISUUS ON TÄRKEÄ ASIA! www.rtog.se Räddningstjänsten Östra Götaland SINUN TOIMINTASI VOI OLLA RAT- KAISEVAN TÄRKEÄÄ Pelastustoimen tehtävä on taata kaikkien turvallisuus mahdollisimman hyvin. Arkielämässä

Lisätiedot

NORRVIK Info 2015. Saari-isäntä (v. 2015) Veli-Matti Laakso +358 500 486 538

NORRVIK Info 2015. Saari-isäntä (v. 2015) Veli-Matti Laakso +358 500 486 538 NORRVIK Info 2015 Saari-isäntä (v. 2015) Veli-Matti Laakso +358 500 486 538 T E R V E T U L O A Lohjan Laivureiden Norrvikin saaritukikohtaan Ole ystävällinen ja merkitse yöpymisesi saunatuvassa olevaan

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa.

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. PALOTURVALLISUUS Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. Porin yliopistokeskus 22.10.2015 TH Mitä on paloturvallisuus ja pelastustoiminta?

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Moi Vastaajan käyttöohje 1/6

Sisällysluettelo. Moi Vastaajan käyttöohje 1/6 1/6 Sisällysluettelo 1 Vastaaja 3 1.1 Hyödyllistä tietoa vastaajasta 3 1.2 Vastaajan käyttöönotto 3 1.3 Vastaajan numero 3 1.4 Viestien kuuntelu 4 1.5 Vastaajan käyttö ulkomailla 4 1.6 Vastaajan tunnusluku

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot