Vihdin. PalloSanomat. Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vihdin. PalloSanomat. Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti"

Transkriptio

1 Vihdin 3/2011 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti

2 Seitsemän vuoden odotus on päättynyt Vihdin Pallo on seitsemän vuoden tauon jälkeen superpesisseura! Hienon kauden päätteeksi ViPan naiset varmistivat nousun ensi kaudelle superiin. Huikea nousufinaalisarja Kempeleen Kiriä vastaan ratkesi neljännessä ottelussa Kempeleen kotikentällä Vihdin hyväksi. ViPa hallitsi runkosarjassa etelälohkoa voittaen kaikki 14 otteluaan. Lohkovälierissä ViPa pudotti Hämeenlinnan Paukun voitoin 2-0, lohkofinaalissa Roihun voitoin 2-1 ja lohkojen välisissä värierissä Kankaanpään voitoin 2-0. Sen jälkeen olivat jäljellä enää kamppailut noususta Kempeleen Kiriä vastaan. Ne ViPa selvitti edukseen voitoin 3-1. Helpolla nousu ei tapahtunut. Runkosarjassa oli helppojakin otteluita, mutta Nousu on varmistunut Kempeleen sinisellä laguunilla. Joukkue kiittää kannustajiaan. pudotuspelivaiheessa pelattiin jo tosikamppailuita. Kun koko runkosarja pelattiin melko verkkaisessa ottelutahdissa, pudotuspeleissä ei paljon hengähdysaikoja jäänyt. Kaikkiaan ViPa pelasi kauden aikana 14 runkosarjapeliä ja sen jälkeen 11 nousukarsintaottelua, joista voitti 9, eli kauden mittaan pelejä kertyi 25. Ilmeet kyllä kertovat, ketkä ovat ViPan faneja. He sen tekivät: Annika Färm, Virpi Hukka, Nina Jakonen, Marika Karhu, Annamaija Lähteenmäki, Elina Lähteenmäki, Saara Palomäki, Piia Pesonen, Petra Pihlström, Kati Rinta-aho, Mari Sallinen, Katja Toropainen, Päivi Väistö, Sanna Weurlander, Satu Yli-Hirvelä. Pelinjohtajat: Petra Simolin, Mikko Kuusisto, Sampo Pasanen, Markus Meriläinen. Joukkueenjohtaja: Pekka Vesterlund. Pelaajakoordinaattori: Jari Satokangas. PELEISSÄ MUKANA! VIRALLINEN JÄLKIPELIPAIKKA TUUSANTIE 3 NUMMELA TERVETULOA! Lauantai-iltana Nummelan Pub Pilvenhattarassa oli vuorossa saunomista, karaokea ja puheita. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Varpu-Leena Malmgren kukitti Petra Simolinin ja toi kunnan onnittelut joukkueelle.

3 city UUSI CITROËN C1 JA C3 Voimassa rajoitetun ajan. UUSI CITROËN C1 CITY Vakiona mm. ESP Ilmastointi Radio/CD Voimassa rajoitetun ajan. UUSI CITROËN C3 CITY Vakiona mm. Vakionopeudensäädin Ilmastointi ESP Ohjauspyörä nahkaa Radio/CD Kuvan autot lisävarustein. Uusi Citroën Citroën C1 City C1 3-ov: City autoveroton 3-ov: autoveroton svh svh. + arvioitu autovero + 1 arvioitu 615,50 autovero CO 2 -päästöllä 1 615, g/km CO+ 2 toimituskulut -päästöllä 103 g/km =, + toimituskulut. EU-keskikulutus 600 4,5 = 10 l/ ,50 km.. EU-keskikulutus 4,5 l/100 km. 5-ovisena: autoveroton svh. svh arvioitu + autovero arvioitu 1 autovero 780, ,65 CO 2 -päästöllä CO päästöllä g/km + toimituskulut 103 g/km + toimituskulut =,. 600 EU-keskikulutus = ,65 4,5 l/100. km. EU-keskikulutus 4,5 l/100 km. Uusi Citroën C3 City C3 alkaen: City alkaen: autoveroton autoveroton svh svh. + arvioitu autovero + 2 arvioitu 836,65 autovero CO 2 -päästöllä 2 836, g/km CO=+ toimituskulut =,. EU-keskikulutus 5,9 l/100 km. 2 -päästöllä 137 g/km =+ toimituskulut 600 = ,65. EU-keskikulutus 5,9 l/100 km. CRÉATIVE TECHNOLOGIE JÄLLEENMYYJÄN YHTEYSTIEDOT VIHDIN AUTOTALO OY Ratastie 2, Nummela Puhelin (09) Myynti arkisin 9-18, la Huolto ja varaosat arkisin Hong Kong -tavaratalon vieressä HIUSATELJÉ Monica Heiskari Avoinna: ma-to: 9-20 pe: 9-18 la: SYYSKUUN TARJOUKSET KUPONKITARJOUS! Värikäsittelyn yhteydessä RAIDAT veloituksetta voimassa saakka KUPONKITARJOUS! Awapuhi Kera Triplex- TEHOHOITO 20 (norm.35 ) voimassa saakka PAUL MITCHELL-TUOTTEET -40% KOKO SYYSKUUN AJAN (Ei koske tea tree- awapuhi- eikä paul pet tuotteita) Tilitoimisto Tili&Palkka KAIKKI LOPUT TIGI-TUOTTEET -20% VIIMEISEN VUODEN OPISKELIJATYÖT -15% Uusi käyntiosoite: Juuritie 7, Nummela Jaana Pelkonen, p Puh , hiusatelje@gmail.com, monicaheiskari.com, Tuusantie Nummela Tervetuloa!

4 Loistavan pesiskauden päätös: nousu Superpesikseen Kuvakoos teita naisten kaudesta Loistava vihtiläinen pesäpallokausi päättyi toivotulla tavalla Vihdin Pallon naisten joukkueen nousuun takaisin Superpesikseen muutaman vuoden tauon jälkeen. Varsinainen alkuperäinen tavoite oli sijoittua ykköspesiksen lohkossa kahden parhaan joukkoon, mikä olisi taannut paikan ensi vuoden valtakunnalliseen ykköspesikseen. Tietenkin alusta saakka pidettiin mahdollisena myös nousua Superpesikseen, olihan saatu muodostetuksi joukkue, jossa oli sopiva yhdistelmä huipputason kokeneita pelaajia ja nuorta voimaa. Edustusjoukkue selvitti kauden jopa odotuksia paremmin tuloksin, joten nousu oli kuin luonnollinen jatke voittokululle. Ensi kaudella Vihdissä pelataan jälleen huipputason naispesäpalloa. Myös naisten kakkosjoukkue pelasi odotettua paremman kauden ykköspesiksessä. Tämä joukkue koostui valtaosiltaan nuorista tulevaisuuden pelaajista. Ensi kaudella kakkonen pelaa suomensarjassa, jossa valtaosa vastustajista on samoja kuin päättyneen kauden ykköspesiksessä. Uusi suomensarja on juuri sopivan vaativa sarja uusien huippupelaajien kouluttamiseen. ViPan juniorijoukkueillekin tuli menestystä. C-tytöt yltivät parhaisiin saavutuksiin sijoittuen toisen kerran peräkkäin SM-tasolla sijalle kahdeksan ja voittaen Etelä-Suomen aluemestaruuden. Junioritoiminnassa koettiin hyvä kesä siinäkin mielessä, että kauden mittaan mukaan toimintaan tuli paljon uusia pesiksen harrastajia. Miesten edustusjoukkueen kausi suomensarjassa oli odotettua vaikeampi usean runkopelaajan varusmiespalveluksen vuoksi. Positiivista oli se, että juniori-ikäiset pelaajat kehittyivät miesten joukkueessa kauden edetessä ja ottivat hyvin vastuuta, kun sitä oli tarjolla. Suuri kiitos onnistuneesta kaudesta seuran talkoolaisille, jotka ovat mahdollistaneet joukkueiden pelaamisen ja hoitaneet aktiivisesti lukuisia tehtäviä itse pelitapahtumissa. Myös eri joukkueiden pelaajat hoitivat hienosti toisten joukkueiden peleissä tuomari-, kirjuritehtäviä sekä kioski- ja lipunmyyntiä. Kaikki toimijat ansaitsevat kiitokset kuluneesta kaudesta. Seura kiittää myös yhteistyökumppaneita ja yleisöä suuriarvoisesta tuesta. Esa Lehtiranta Vihdin Pallo ry:n puheenjohtaja Aatun sukkataika piti nousupeleissä Vihdin Pallon toiminnanjohtaja Markus Meriläinen on monen muun urheilijan tavoin jossain määrin taikauskoinen mies. Kun hän toimi pudotuspelivaiheessa ViPan naisten toisena pelinjohtajana, hänellä oli jokaisessa ottelussa jalois- saan kantapäistä puhki kuluneet taikasukat. Niillä on voitettu vuonna 2007 SM-kultaa Hyvinkään Tahkon joukkueessa. Vuosien varrella yleisölle ovat tulleet tutuiksi monet urheiluun liittyvät taiat. Sellainen voi olla esimerkiksi ikivanha ja risainen urheilupaita, päähuivi tai otsapanta. Tunnetuin lienee miehillä pudotuspeliparta, joka saa vapaasti rehottaa lopulliseen ratkaisuun saakka. Yksi tärkeä asia on myös, että valmistelut ennen kilpailusuoritusta tehdään aina samalla tavalla. Hyväksi havaitut rutiinit tuottavat onnea. Aatu Meriläinen uskoi onnea tuoneisiin sukkiin, joita ei saa parsia eikä pestä pelien välillä. - Ennen kolmatta nousufinaalia oli vähällä käydä vahinko, sillä vaimo oli laittamassa ne pesuun. Onnistuin kuitenkin pelastamaan ne pyykkikoneesta viime hetkellä, Meriläinen huokaisi helpottuneena. Ja taika piti loppuun saakka. Vihdin Pallon kotisivuilla on esillä pienennöksiä kuvatauluista, jotka olivat esillä vip-tilaisuudessa 4.9. Tässä yksi esimerkki. Käy katsomassa osoitteessa Vihdin Pallo ry -valikosta löytyvät kuvagalleriat. RAKENNUSKONEVUOKRAAMO OJAMART Urheilijat ovat usein hieman taikauskoisia. Kempeleessä ratkaisevan nousuottelun jälkeen Markus Meriläinen esitteli kantapäistä puhki kuluneet taikasukkansa. 22 Paikkakuntasi putkiliike Vesakkotie Nummela TÄTÄ ON ODOTETTU - Nestekaasu SUOMEN - Paineilmanaulaimet - Konenaulat - Kompressorit YKKÖSKATSASTUS OY AVATAAN LOKA/MARRASKUUSSA Säntikuja 6, NUMMELA YKKÖS-LOHJA LOHJALLE Avoinna: PERTTILÄÄN ma-pe , la Puh. (09) LUVASSA ENNENNÄKEMÄTÖNTÄ KATSASTUSPALVELUA TEITÄ PALVELEVAT TUTUT JA TURVALLISET KATSASTUKSEN AMMATTILAISET - KAIKKI - KATSASTUKSET KAIKKI KATSASTUSPALVELUT myös - rekisteröinnit/ MYÖSMATKAILUAUTOT- JA VAUNUT ajoneuvovakuutukset - KAIKKI REKISTERÖINTI- JA TOIMISTOPALVELUT PALVELEMME TAATUSTI KOTIMAINEN MA-TO TAATUSTI LOHJALAINEN PE TERVETULOA KATSASTAMAAN kahvitarjoilu aina K Liikkeemme on avoinna ma - pe puh. (09) TAATUSTI KOTIMAINEN Sauvonrinne 6 Y K K Ö S TAATUSTI LOHJALAINEN Lohja Puh

5 Meiltä saat kaikki kirjapainoalan palvelut kuten esitteet, vuosikertomukset, kalenterit, käyntikortit, kirjat, kirjekuoret, kirjelomakkeet, jäljentävät lomakkeet, postikortit, kuvakirjat, kutsukortit, tarrat ja esitelehdet. Pyydä tarjous. Meiltä saat myös suunnittelun! Karkkilan Painopalvelu Oy, Yrittäjäntie 53, Karkkila Puh. (09) , Naisten edustusjoukkueen puolesta haluan esittää nöyrimmän kiitokseni kuluneesta kaudesta. Joukkueen taustahenkilöt, yhteistyökumppanit ja vihtiläinen yleisö antoivat meille upeat puitteet tehdä pesäpallokesästä mieleenpainuva ja ennen kaikkea voitokas. Tuo pyhä kolminaisuus (taustalla häärijät, yhteistyökumppanit ja yleisö) oli se viimeinen silaus, joka hioi joukkueemme lopulliseen iskuunsa. Taistelusta taisteluun, voitosta voittoon. Joukkueen pelimatkoilla kasattiin yhteisvoimin päiväkirjamaista vihkosta, ja sinne päätyivät sisäpiirin lohkaisujen lisäksi myös positiiviset tunnelmat, joita vihtiläiset fanijoukot nostattivat pelaajissa. Pelinjohtajan näkökulmastakin oli todella sykähdyttävää nähdä fanipoppoo kannustamassa niin kotiotteluissa kuin pitkien taivaltenkin takana Kankaanpäässä ja lopulta nousun ratkaisseessa ottelussa Kempeleessä. Tunnelma katsomossa välittyi kaarelle tuoden joukkueelle lisäpotkua suorituksiin. Myös arkipäivän tilanteissa sain huomata pesäpalloväen tuen: esimerkiksi ruokakaupassa ennestään tuntemattomat ihmiset saattoivat tervehtiä ja toivottaa tsemppiä peliin. Hymyn huulille toivat myös opettajana työskentelevän kolmospolttajamme Mari Sallisen pienet fanijoukot. Oppilaat elivät vahvasti pesisharrastuksessa mukana, ja pelin tiimellyksessä katsomosta kuului usein hyvä ope -kannustushuutoja. Kiitos vihtiläiset. Toivottavasti saavutte jälleen ensi kaudella sankoin joukoin hurraamaan ja seuraamaan valtakunnan kovimmassa sarjassa pesäpalloilevia naisia. Kiitos yhteistyökumppanit. Te mahdollistitte sen, että raamit olivat kunnossa ja joukkue sai harjoitella keskittyneesti. Ja kiitos taustaryhmä, hienoa ja pyyteetöntä työtä joukkueen eteen. Lopuksi haluan vielä kiittää joukkuetta, kaikkia yhdessä ja jokaista erikseen. Olette te vaan mahtavia Super-Mimmejä ja -Mummoja! -Peedu

6 Vihdin PalloSanomat 3/2011 Vihdin Pallo on muutakin kuin superpesisseura. Juniorityö on meille kunnia-asia! Terveen liikunnan ja pesäpalloilun hyväksi vuodesta ViPa. Kaivotekniikka Mustonen Oy PORAKAIVOT PORAUS ASENNUS HUOLTO MYÖS MAALÄMPÖKAIVOT Vihdin taksit ry Suomen Taksiliitto Nummela Vihti

7 Aika ottaa rennosti! DALLAS-reclinerkulmasohva nahka/kn, musta (3 986,-) 2.790, Maksa osissa Aktiivirahalla! Maksuaikaa 6 kk. Korko 0%. Tilinhoitomaksu 4 /kk Meiltä AIDOT TEMPUR-tyynyt ja -vuoteet TEMPUR-tyynyt ja -patjat tekevät niska- sekä selkäkivuista historiaa. TEMPUR Original -tyynyt alk. 109 E AJANKOHTAINEN TARJOUS: TEMPUR-tyynyn tai älypeiton ostajalle KAUPAN PÄÄLLE WSOY-kirjalahjakortti! Katso kirjavalikoima Arvo jopa 64,60 E Olemme Lohjan Rakenna-Sisusta-Asu MESSUILLA lauantaina klo 19:00 Musikaali: Sinivalkoinen ääni Helsingin Kaupunginteatterissa Soita ja tee varaus: myynti@nummelanmatkatoimisto.fi 78 / hlö sisältäen lipun ja edestakaisen bussikuljetuksen Tanssi- ja iskelmämusiikkia vuodesta 1963, viihdekonsertteja vuodesta 1977, 440 levytettyä laulua, 45 albumia ja kokoelmaa vuodesta 1965, yli 1,5 miljoonaa äänitettä, 17 kultalevyä, neljä platinalevyä, yksi tuplaplatina. Suomen sinivalkoisimmaksi ääneksi kutsutun Katri Helenan häikäisevä ura tarjoaa nyt ainekset upealle musikaalille. Musiikki koostuu Katri Helenan tunnetuista, ikivihreistä menestysiskelmistä. Laulaja tulkitsee tarinoita. Laulaja on tarina. Tarinat alkavat elää omaa elämäänsä, elämäntarinatkin. Laulajan elämäntarina, sekin jonka hän on omakohtaisesti kokenut, kipeänä ja hellänä, sekin laajenee kansan tarinaksi, kansan fiktioksi, esitykseksi, näytelmäksi ilman lopullista totuutta tai elämänkuvittamista. Katri Helenan tarina on suomalainen, niin suomalainen että se on suuri tarina, se on osa kansakunnan linjaa; syrjäkyliltä parrasvaloihin, tähtiin, siinä on yhtymäkohtia Hellan Wuolijoen Juurakon Huldaan ja muihin suomalaisiin vahvoihin naishahmoihin, niin olleisiin kuin fiktiivisiinkin. Katri Helena on oma lukunsa kansakunnan historiassa Katri Helena saa, joutuu, kykenee kasvamaan tilanteen mukaan, hän toimii kansanviisauksien ja vaiston varassa, kunnes kasvaa oman elämänsä filosofiksi. Varaa pian, paikkoja rajoitetusti SILMÄLASEISSA ON MERKITTÄVIÄ EROJA! Tyylin ja laadun näkevät kaikki. Eläköön se suuri ero! Normaalihintaisten silmälasien ostajalle tarjoamme: OPTIKON NÄÖN- TARKASTUKSEN JA TOISET LASIT KAUPAN PÄÄLLE! Valitse aurinkolasit, lukulasit, pelilasit, työlasit tai piilolasit tarpeesi mukaan laajasta erikoismallistosta. AJANVARAUS PUH Meillä sinua palvelee aina optikko Tervetuloa! OSALLISTU LIIKKEESSÄMME ROOMAN MATKAN ARVONTAAN! Tarjous voimassa saakka. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Tuusantie 1, Nummela Puh. (09) Palvelemme: ma , ti-pe , la Vihti Golf Center Koko perheen golfkeskus Menossa mukana!

8 Valonnopeudella Oy Ojamart Oy Taru-Kaluste Hiidenkoti Esasähkö Oy Havukorpi Oy Prisma SKV Mehiläinen Timo Helander Ky LKV Maansiirto J. Salminen Oy Monimarkkinat Saint-Gobain Weder Oy Ab IFS Finland Oy Esbecon Oy Vihdin Rakennusurakointi Oy Säästöpankki Lähivakuutus Kiinteistöposti Oy Suomen Media-Kamari Oy Yrityskaluste Autohuolto Antti Huhtanen Oy Sähkö-Aro Oy Vihdin Vesi ja Lämpö Oy Karkkilan Painopalvelu Oy K-Market Liikenneasema Nummela Vartiokeskus Power-Logistics Oy Stokvis Tapes Oy Multasormi Ykköskatsastus Vihdin Pallon kausi on pelien osalta ohi. Kausi seuran kannalta on ollut mielestäni lupauksia antava. Helmenä on tietysti Naisten ykkösjoukkueen nousu takaisin Superpesikseen. Naisten menestyksen takana on toki paljon eri joukkueiden pelattuja pelejä ja harjoiteltuja harjoituksia. On tullut tappioita ja voittoja. Toivon, että naisten menestyksestä kaikki seuran pelaajat sekä taustajoukot osaavat olla aidosti ylpeitä ja sitä kautta saavat omaan tekemiseen lisää energiaa. Toki on muistettava, että naistenkin osalta se kova työnteko on vasta alussa. Pärjääminen Superpesiksessä vaatii yhä parempaa valmistautumista voittamiseen. Mielestäni voittajan ja häviäjän ero on monesti aika pieni. Yleensä sanotaan, että voittamaan opitaan, mutta minun mielestäni tämä voittajan erottaminen häviäjästä on aika yksinkertaista: Se voittaa, joka luovuttaa viimeisenä. Tällä tarkoitan sitä, voittaminen lähtee jo juniori-ikäisistä pelaajista ja siellä tehdystä työstä. Tekemisen täytyy olla pitkäjänteistä, selkeästi tulevaisuuden päämäärä mielessä. Voi pelata tai pelailla, sillä on suuri ero. En tarkoita, että tekeminen pitää olla vain voiton tavoittelua, mutta taustalla pitää siintää se, että joku päivä voin voittaa jotain suurta. Kaikista ei tarvitse eikä pidäkään tulla huippuja, mutta joukossa täytyy olla myös niitä, jotka oikeasti haluavat menestyä ja mennä ylöspäin. Kyllä vanhimmissa juniorijoukkueissa on jo kyse kilpaurheilusta ja silloin pelataan voitosta. Seuran ja sen tulevaisuuden kannalta tärkeintä on, että pystymme kasvattamaan omista junioreista tarpeeksi paljon hyviä pelaajia tulevaisuuden edustusjoukkueisiin. Tässä näen suurimman haasteen seuralle tulevaisuudessa! Omalta osaltani haluan kiittää kaudesta etenkin yleisöä, niitä innokkaita jotka illasta toiseen ovat olleet seuraamassa otteluita ja kannustamassa omia. Tietysti suuri kiitos kuuluu yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet monien asioiden toteutumisen! Lisäksi toivon, että tulevalle kaudelle saamme mahdollisimman laajan joukon tekemään pieniä asioita seuran toiminnan kehittämiseen ja tarkoitan niitä, jotka tekevät kullan arvoista talkoo-työtä. Ilman talkoo-työtä seura ei pystyisi toimimaan. Nautitaan hetki tämän kesän voitoista ja sitten jo suunta kohti uusia voittoja! Markus Meriläinen Toiminnanjohtaja Vihdin Pallo ry Nummelan Aluelämpö Oy Maanrakennustyöt Puh VIHDIN PINTA-FI OY Pihtisillanpolku 3a, NUMMELA kylpyhuoneremontit kosteusmittaukset kuivaukset homekorjaukset sisustusremontit sertifioitualaatua 10 vuoden takuu gsm fax

9 Nousujuhla la Air Hotelissa ViPan naisten superpesikseen nousun kunniaksi. Illalliskortti, 30 eur/kpl, sisältää ruoan ja illan ohjelman. Varaa paikkasi ajoissa Markus Meriläiseltä, p: , tai Sähkötyöt Putkityöt Ilmastointi Remontit Jorma Weckström Kalkkimäentie Nummela Maansiirto J. Salminen Oy tiilikatot PJ-KATOT , Kuusitie 20, OTALAMPI KATTOTYÖT - kattomuodon muutostyöt - rakennuspellitykset - vesikourut - kattoturvatuotteet - piipun pellit ja hatut UUDIS- JA SANEERAUSKOHTEISIIN Pyöräkuormaajatyöt Pihatyöt Sora- ja multatoimitukset Vaihtolavat Perustusten kaivaminen sekä muut kaivuutyöt Pihojen ja teiden harjaus/pesu Soita ja kysy lisää

10 Kiitos! Avoinna ma-pe , la 9-14 P UNOHDA REMONTTIHUOLET! Tiesitkö, että kaikki Puustellin asentamat keittiöt kuuluvat kotimaisen kalustetoimittaja Puustelli Group Oy:n kahden vuoden asennustakuun piiriin. Puustellista saat kaiken yhteensopivana. TULE JA NOUDA OMASI. Suunnittelusta asennukseen. Takuutyönä. Tule tai soita ja varaa maksuton suunnitteluaika. HUOM. Vielä ehdit hyödyntää keittiöremontissasi 2011 kotitalousvähennysedun. Max euroa / tal. ( 60 % asennustöistä ) Voit myös tilata maksuttoman suunnittelu- ja mittauspalvelun lähettämällä tekstiviestin PUUSTELLI MITTA ETUNIMI SUKUNIMI OSOITE numeroon Viestin lähettäminen on sinulle maksuton. Toimii kaikkien kotimaisten operaattorien liittymillä. LOHJAN PUUSTELLI, Suurlohjankatu 20, Lohja p Puhelut: 8,21 snt/p + 5,9 snt/min, gsm 8,21 snt/p + 16,9 snt/min.

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

PalloSanomat. Superpesis on täällä taas!

PalloSanomat. Superpesis on täällä taas! Vihdin 4/2011 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Superpesis on täällä taas! Vihti on jälleen superpesispaikkakunta. Vihdin Pallo pelaa naisten ylimmällä sarjatasolla. Valmistautuminen pesäpalloilun

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012

Miesten Superpesis 2012 Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy

Niklas Storbacka, Tj Ab Liga Jaro Oy Kuluneen kauden aikana olemme saaneet nauttia viihdyttävästä jalkapallosta ja pelaajiemme korkealaatuisista suorituksista. Katsomossa tunnelma on ollut korkealla ja puhutaan seuran positiivisesta imagosta

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä.

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. NAISTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Arvioita naisten Ykköspesiksestä sarjana Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. Todella

Lisätiedot

PalloSanomat. Kärkilyöntitähdet! Tulevia tähtiä? Lentäen kotipesään! on oikeasti kova juttu! Syksy 2012. Lisää ViPan toiminnasta seuraavilla sivuilla

PalloSanomat. Kärkilyöntitähdet! Tulevia tähtiä? Lentäen kotipesään! on oikeasti kova juttu! Syksy 2012. Lisää ViPan toiminnasta seuraavilla sivuilla Syksy 2012 PalloSanomat Kärkilyöntitähdet! Virpi Mari Oikeasti kova juttu! Kun on kyse joukkueurheilusta, niin silloin lopulliseen tulokseen vaikuttaa jokaisen siinä mukana olevan jäsenen panos. Haluan

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 15.00 Pori Viinijärvi su 02.09. klo 17.00 Viinijärvi - Pori tarvittaessa la 08.09. klo Pori - Viinijärvi Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014

Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014 Valmentaminen Minun näkökulma Mikael Kotkaniemi 2014 Ura valmentajana 2006-2009: Ässät A-nuoret - apuvalmentaja 2009-2011: Ässät B-juniorit - päävalmentaja 2011-2013: Ässät SM-liiga - apuvalmentaja 2013-2014:

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

KOTISIVUJEN KÄYTTÖOHJE ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY

KOTISIVUJEN KÄYTTÖOHJE ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY KOTISIVUJEN KÄYTTÖOHJE ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY 2 Päivämäärä Versio Tekijä Muutos 30.11.2016 1.1. Mari Timgren 3.3.2018 1.2. Mari Timgren Päivitetty ulkoasu ja käyttäjätunnusten tekijä 19.1.2019 1.3. Mari

Lisätiedot

PalloSanomat. Naisten pesis valokiilaan!

PalloSanomat. Naisten pesis valokiilaan! Vihdin 2/2011 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Naisten pesis valokiilaan! Tämän kesän pesisnäyttämöllä Vihdissä pääosissa ovat naisten joukkueet. Alkava naisten sarjakausi on koko seuran tulevaisuuden

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

PalloSanomat. Superpesistä: Vipattaret - Pesäkarhut. Kauden ensimmäinen kotipeli Hiidenkirnussa. La 12.5. klo 15.00

PalloSanomat. Superpesistä: Vipattaret - Pesäkarhut. Kauden ensimmäinen kotipeli Hiidenkirnussa. La 12.5. klo 15.00 PalloSanomat Osta ViPan kausikortti (80!) Sillä pääset myös Tahkon kotiotteluihin! Kortin voi ostaa ViPan otteluissa portilta. Superpesistä: Vipattaret - Pesäkarhut Kauden ensimmäinen kotipeli Hiidenkirnussa

Lisätiedot

Vihdin 2/2010. PalloSanomat

Vihdin 2/2010. PalloSanomat Vihdin 2/2010 PalloSanomat OLISIKO AIKA LAITTAA MAINOS- JA MARKKINOINTIMATERIAALIT AJANMUKAISEKSI? Ota yhteyttä! Käyntiosoite: Vihdintie 5, 2 krs., 03100 NUMMELA Asiakaspisteemme on avoinna arkisin 8.30-16.30

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

-50% KAIKKI KEHYKSET VÄHINTÄÄN. 10 000 kpl erä MERKKIKEHYKSIÄ /kehys. silmälasien ostajalle MYÖS UUTUUDET!

-50% KAIKKI KEHYKSET VÄHINTÄÄN. 10 000 kpl erä MERKKIKEHYKSIÄ /kehys. silmälasien ostajalle MYÖS UUTUUDET! VERENLUOVUTUS TAIVALKOSKELLA pe 17.7. klo 12 16 Seurakuntatalo, Kirkkotie 7 OJENNA KÄTESI. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. AL KAIKKI KEHYKSET silmälasien ostajalle

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Oulun Lipottaret 1 1 1 1 1 1 1 2 3 12 2. Hyvinkään Tahko 1 2 2 2 3 3 4 4 4 25 3. Hämeenlinnan Paukku 1 1 2 3 3 5 5 6 6 32 4. Roihu, Helsinki 2 2

Lisätiedot

Wovo Rovaniemi. Seuratoiminta. Seuratiedote marraskuu TimanttiArpajaiset 2017

Wovo Rovaniemi. Seuratoiminta. Seuratiedote marraskuu TimanttiArpajaiset 2017 Wovo Rovaniemi Seuratiedote marraskuu 2017 Tervehdys kaikille WoVon junioripelaajien vanhemmille! Lähetämme kuukausittaisen seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa NJS Milan: Joukkueen Säännöt 2011 Hyväksytty Vanhempainkokouksessa 25.03.2011 Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä Kuinka paljon lapset oikeasti liikkuvat? Kuinka moni meistä tietää kuinka paljon

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

PalloSanomat. vilkasta. Ja jälleen kerran ViPa järjesti suurtapahtuman,

PalloSanomat. vilkasta. Ja jälleen kerran ViPa järjesti suurtapahtuman, Vihdin 3/2010 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Pesisrintamalta kuuluu hyviä uutisia Tule mukaan tulevaisuuden tekjäksi Toiminnan voimakkaan kasvun vuoksi Vihdin Pallo hakee riveihinsä uusia

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015 jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla RAISU LUMOUS RY XXIV KYLPYLAVOLLEY 201 5 OHJELMA JA AIKATAULUT 16.1. PEKJANTAI

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET 1 YHTEENVETO Markkinointitutkimukseen vastasi 169 henkilöä, joista 40 % oli miehiä ja 60 % naisia. Ikäjakauma jakautui aika tasaisesti, eniten oli 16-25-vuotiaita

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. MänTS Wallenius Jari Puh. 0406604973 4. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää

Lisätiedot

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Sopimus Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2017-2018 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2017 31.12.2018

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Tervehdys kaikille RSS Panthersien jäsenille! Tähän viestiin on koottu tärkeitä ja ajankohtaisia tiedotteita kaikille joukkueille.

Tervehdys kaikille RSS Panthersien jäsenille! Tähän viestiin on koottu tärkeitä ja ajankohtaisia tiedotteita kaikille joukkueille. Tervehdys kaikille RSS Panthersien jäsenille! Tähän viestiin on koottu tärkeitä ja ajankohtaisia tiedotteita kaikille joukkueille. Uusi hallitus on kokoontunut vasta pari kertaa joten kovin paljoa uusia

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla Joukkue vahvoilla tamperelaisilla JUURILLA Vuosi 2015 on Tapparan juhlavuosi, sillä vuonna 1955 perustettu Tappara täyttää 60 vuotta. Tapparan kiekkoperinteet ulottuvat kuitenkin aina vuoteen 1932, jolloin

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Odotettu koripallon EM-kisojen lipunmyynti käynnistyy Suomessa 30.9.

Odotettu koripallon EM-kisojen lipunmyynti käynnistyy Suomessa 30.9. Odotettu koripallon EM-kisojen lipunmyynti käynnistyy Suomessa 30.9. Susijengi-fanien pitkä tiedonnälkäinen odotus on ohi. Ensi vuonna Helsingissä järjestettävien koripallon EM-kisaotteluiden pääsylippujen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Lapuan Virkiä 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 14 2. Kirittäret, Jyväskylä 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 16 3. Rauman Lukko 2 2 3 3 3 3 4 4 4 6 34 4. Pesäkarhut, Pori 2

Lisätiedot

RANTALENTIS- SA A NNÖ T

RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTOPALLOTURNAUS LAUANTAINA 27.6.2015 PAUKARLAHDEN KYLÄYHDISTYS 27.6.2015 Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN

Lisätiedot