PalloSanomat. Superpesis on täällä taas!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PalloSanomat. Superpesis on täällä taas!"

Transkriptio

1 Vihdin 4/2011 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Superpesis on täällä taas! Vihti on jälleen superpesispaikkakunta. Vihdin Pallo pelaa naisten ylimmällä sarjatasolla. Valmistautuminen pesäpalloilun 90-vuotisjuhlavuoden koitoksiin on täydessä vauhdissa. Ylläolevat tunnuskuvat tulevat vihtiläisille tutuiksi ensi vuoden aikana sekä ottelumainoksista että pelitapahtumien yhteydessä. ViPan vahvistettua taustaorganisaatiotaan, superpesisjoukkueen toiminnasta vastaa Vipattaret Oy. Joukkue on tietenkin ViPan joukkue, mutta siitä käytetään tuttavallisempaa työnimeä Vipattaret. Naisten superpesiksessä on vuonna 2012 mukana 11 joukkuetta. Runkosarjassa kullekin tulee 22 ottelua, sillä kaksinkertaisen sarjan lisäksi pelataan kaksi ns. paikallisottelua. Vipattarien paikallisvastustaja on Turku-Pesis, jota vastaan pelataan yhteensä neljä ottelua. Runkosarjan kahdeksan parasta jatkaa puolivälieriin. Yksikään joukkue ei putoa sarjasta, sillä kaudelle 2013 joukkuemäärä nostetaan 12:een. Vipattarien monitoimimies Markus Aatu Meriläinen toimii joukkueen Vipattarien ottelut runkosarjassa Ke Lappeenranta - Vihti La Vihti - Pori Ke Vihti - Lapua Ke PeTo-Jussit - Vihti Ti Vihti - Viinijärvi Pe Jyväskylä - Vihti Su Vihti - Ylihärmä Ke Turku - Vihti La Vihti - Rauma Ti Vihti - Kempele Su Kempele - Vihti Ke Turku - Vihti Pe Vihti - Turku Su Vihti - PeTo-Jussit Ke Viinijärvi - Vihti La Ylihärmä - Vihti Ke Rauma - Vihti Pe Vihti - Turku Ke Vihti - Jyväskylä Pe Pori - Vihti Su Lapua - Vihti Ke Vihti - Lappeenranta Täältä tullaan, superpesis! pelinjohtajana, valmentajana ja Vipattaret Oy:n markkinointipäällikkönä. Meriläisellä on apunaan useita valmentajia ja vahva organisaatio. Yhteisharjoitukset aloitettiin marraskuun alussa ja nyt on täysi tohina päällä. Joukkueen pelaajakoostumus saattaa vielä elää ennen sarjakauden alkua. Mahdollista on, että riveihin saadaan vielä lisää kokemusta. Nyt harjoitusryhmässä on useita uusia kasvoja, ja monille ensi kausi on ensimmäinen superpesiksessä. Edellisen kerran ViPa pelasi superpesistä vuonna ViPa sai ensi kaudelle myös ykköspesispaikan. Superpesisjoukkueen mukana harjoittelee myös ns. kehitysryhmä, joka koostuu nuorista tulevaisuuden pelaajista. Näille on tarjolla pelejä vähintään ykkössarjatasolla. Myös liikettä superin ja ykkösen välillä saattaa tapahtua. Seura on nyt edustettuna kahdessa valtakunnallisessa sarjassa, kun viimeiset seitsemän vuotta on pelattu vain Etelä-Suomessa. Nyt kaksi naisjoukkuetta tekee pitkiäkin ottelumatkoja. Vipattaret aloittivat yhteisharjoituksensa viikonloppuleirillä, joka sisälsi mm. erilaisia testejä valmennustyön suuntaviivojen selkeyttämiseksi. Harjoituskauden toinen leiriviikonloppu on edessä nyt, joulukuuta. Meriläinen testaa nyt mm. esiintyvien taiteilijoidensa paineensietokykyä viedessään naiset kesken leirin Prisman aulaan laulamaan joululauluja. Katso oheinen mainos. ViPan superpesisjoukkue Harjoitusryhmä joulukuussa 2011: Venla Forsström Annika Färm Virpi Hukka Tiia Kantanen Marika Karhu Kirsi Kemppi Eeva Kettunen Mari Makkonen Marika Karhu (näpyttää etualalla) ja lukkari Annika Färm ovat ensi kauden tulokkaita superpesiksessä. Takana vasemmalla näkyvällä Johanna Tallgrenilla sen sijaan on kokemusta superista. Oikealla Pekka Vesterlundin syötöstä lyövä Anna Muhonen on Jyväskylästä siirtynyt nuori kehityspelaaja. Taustaryhmä: Anna Muhonen Suvi Partanen Piia Pesonen Petra Pihlström Mari Sallinen Saara Suomalainen Johanna Tallgren Elif Önder Pelinjohtaja/valmentaja Markus Meriläinen, valmentaja Sampo Pasanen, valmentaja Rauno Leino, valmentaja Petra Simolin, apuvalmentaja Jari Satokangas, joukkueenjohtaja Pekka Vesterlund, fysioterapeutti Sami Niskanen. Tuttuja ja tutuiksi pian käyviä kasvoja ensimmäisen leirin palaverissa. Mutta miten heiltä onnistuvat joululaulut?

2 Vihdin PalloSanomat 4/2011 Vipattaret Oy, Vihdin Pallon tulevaisuuden menestyksen tueksi! Asuin vielä Pohjois-Pohjanmaalla ja olin Oulussa seuraamassa vuonna -98, kun Vihti pusersi väkisin naisten superpesiksen mestariksi ohi Oulun Lipon. Ihmettelin, miten ihmeessä seura pääkaupungin läheisyydestä voi menestyä maaseudun lajissa, pesäpallossa. Nyt kymmenen vuotta Vihdissä asuneena ymmärrän; Tämä on se pitäjä, Vihti, ja tämä on se seura, Vihdin Pallo, joka voi tuoda pesäpallon koko Suomen urheiluksi. Vihdin Pallo koki suurten menestysvuosien jälkeen taloudellista ahdinkoa, mutta suurella päättäväisyydellä ja tuhansien vapaaehtoistuntien turvin vaikeat hetket on voitettu ja olemme Vihdin Pallossa tällä hetkellä mahdollisuuksien edessä.vipalla on naisissa joukkueet kolmella korkeimmalla tasolla, joista kaksi ylintä on valtakunnalista. Myös itse pesäpallon suosio on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Naisten superpesiksen yleisökeskiarvo oli viime vuonna lähellä 700 katsojaa / ottelu. Tämä on ylivoimainen huomioiden kaikki naisten palloilulajit. Myös Vihdissä viime kesän nousupeleissä oli jo huuman tuntua, katsojamäärän noustessa yli 600:een henkilöön. Jari Satokangas Tämä mahdollisuus kannattaa käyttää hyväksi. Se vaatii vahvaa taloudellista pohjaa sekä voimakasta junioritoimintaa. Vipattaret Oy:n perustamisella on tavoite luoda taloudellisesti vankka pohja Vihdin pesäpallolle. Huippu-urheilu vaatii tänäpäivänä ammattimaisia tekijöitä ja ammattimaista toimintaa. Siksi Vipankin on eriytettävä taloudellisesti edustusjoukkue juniorotoiminnasta. Vipattarissa on nyt yksi ja puoli kokopäiväisesti toimivaa pesäpalloon keskittynyttä ammattilaista. Tulevaisuudessa toivottavasti enemmän. Tarvitsemme täysipäiväisesti toimivan pelinjohdon, markkinoinin ja tiedotuksen lisäksi ammattimaisesti toimivan juniorivalmennuksen. Vipattaret Oy on pohja kaikelle tälle. Sekä kunnan että täällä olevien kannattaa käyttää hyväksi tämä taloudellinen mahdollisuus. Olemmehan nyt superpaikkakunnalla. Superpaikkakunnalla on hyvä asua ja yrittää ja pelata menestyvää pesäpalloa. Jari Satokangas Vipattaret Oy hallituksen pj Vipattaret Oy Hallitus: Puheenjohtaja Jari Satokangas Päivi Jokela Kari Kullaa Esa Lehtiranta Kalevi Suominen Markkinointipäällikkö: Markus Meriläinen VIHDIN PINTA-FI OY Pihtisillanpolku 3a, NUMMELA kylpyhuoneremontit kosteusmittaukset kuivaukset homekorjaukset sisustusremontit sertifioitualaatua 10 vuoden takuu gsm fax vihdin.pinta-fix.oy@elisanet.fi Tilitoimisto Tili&Palkka Uusi käyntiosoite: Juuritie 7, Nummela Jaana Pelkonen, p PELEISSÄ MUKANA! VIRALLINEN JÄLKIPELIPAIKKA TUUSANTIE 3 NUMMELA TERVETULOA!

3 Kaijansinkko iloitsee Vihdin Pallon paluusta Vihtiläisillekin vuosien varrella tutuksi tullut ansioitunut pesäpallomies Petri Kaijansinkko on tuore Superpesis Oy:n toimitusjohtaja. Hän toivottaa ViPan lämpimästi tervetulleeksi takaisin superpesikseen. - On pesäpalloliikkeenkin kannalta hieno asia, että pääkaupunkiseutua edustava, perinteinen naispesisseura Vihdin Pallo saatiin takaisin superpesikseen. Vihdissä perinteet ovat kovat mestaruuksineen ja muine mitaleineen. Toivotaan, että katsojatkin lähtevät maltillisesti ja pitkäjänteisesti mukaan tekemään paluuta huipulle. Se ei tapahdu hetkessä, Kaijansinkko sanoo. Kaijansinkolla itsellään on naispesiksestä meriittejä yllin kyllin, ja Porin Pesäkarhuissa hän teki komeaa jälkeä nostaen sen todelliseksi yleisömagneetiksi. - Tulen tekemään seurakäynnit kaikkiin miesten ja naisten superpesisseuroihin. Ideoita tullaan vaihtamaan puolin ja toisin. Koko pesäpalloliikkeen kannalta avoimuus tausta-asioissa on tärkeää. Jos jossain on löydetty asioiden hoitoon toimiva malli, haluan levittää sen muidenkin seurojen käyttöön. - Pesäpalloilulla on edessä todella haasteellinen vuosi, kun laji täyttää 90 vuotta. Juhlavuoteen sisältyy paljon Petri Kaijansinkko tapahtumia ja superpesiksessä painotetaan lajin näkyvyyttä. - Pyrimme yhdessä seurojen kanssa kehittämään tiedotusta sekä sarjakaudella että myös hiljaisina talvikuukausina. Tiedottamisen pitää olla monipuolista. Olemme perustaneet palveluyksikön, joka yhdessä seurojen kanssa luo uusia työkaluja tähän tarkoitukseen. Seurojen auttaminen ja tsemppaaminen on uudessa toimessani tärkeä tehtävä, Kaijansinkko sanoo. Laji on varsinkin naisten puolella viime vuosina potenut pulaa riittävän taitavista pelaajista. Joukkueiden tasoerot ovat kasvaneet suuriksi, kun vahvimmat seurat ovat kaapanneet parhaat pelaajat. Tähän Superpesis Oy etsii muutosta kahta reittiä. Seurojen keskinäinen avoimuus hyvien toimintaideoiden suhteen saattaa tuoda Kai- Vihdin PalloSanomat 4/2011 jansinkon persoonassa uutta valoa pienemminkin voimavaroin toimiviin seuroihin. Toinen keino on juniorityöhön kohdistuva operaatio, omavaraisuussääntö. Se astuu voimaan ensi vuonna tuoden sanktioita niille joukkueille, joilla ei ole sovittua määrää omia kasvatteja pelaavassa kokoonpanossa. Petri Kaijansinkko painottaakin vahvan juniortyön merkitystä. Hän toivoo, että seurat panostavat erityisesti nuorten valmennuksen laatuun. Pesikseen on lyöty halvan lajin leima, eli sen harrastaminen ei maksa nuorten vanhemmille niin paljon kuin esim. jääkiekko. - Pesiksen ei tarvitse olla halpa laji. Kyllä vanhemmat ovat valmiita maksamaan esim. laadukkaasta valmennuksesta, mutta kaikki on suhteellista. Esimerkiksi Porissa pesiksen b-tytöt maksavat harrastuksestaan seuralle 400 euroa vuodessa, kun taas Ässien b-pojat maksavat jääkiekkoharrastuksestaan saman summan kuukausittain. - Toivon, että Vihdissä tehdään hyviä pitkän tähtäimen ratkaisuja juniorityössä ja toisaalta panostetaan tulevien kausien superpesikseen myös talkooväki ja yleisö muistaen. Pesäpalloihmisiä on varmasti noinkin perinteikkään seuran alueella. Heidät pitää nyt saada liikkeelle, Petri Kaijansinkko sanoo. Valmistautuminen käynnissä Markus Meriläinen Vihdin Pallon naisten superpesisjoukkue Vipattaret on valmistautunut tulevan kesän koitoksiin joukkueena vajaan kuukauden ajan. Tekemisen meininkiä on treeneissä päässyt aistimaan koko joukkueen rintamana. Lisäksi harjoitusryhmään on kuulunut 5-6 B-tyttöikäistä omaa junioria. Asenne harjoitteluun on ollut rohkaiseva ja erilaisia uusiakin lajiharjoitteita on tehty hyvin tunnollisesti. Alkutalvi on harjoittelun kannalta ehkä puuduttavinta, koska silloin rakennetaan pohjaa peruskunnolle. Peruskuntoa rakentava kausi on tehtävä tunnollisesti, koska tässä vaiheessa ei voi oikaista lippua. Peruskunnon kehittäminen on aika yksinkertaista puuhaa; pitää liikkua tarpeeksi pitkään sopivan rauhallisella vauhdilla ja kun kunto kasvaa, niin vauhtia lisätään. Henkilökohtaisesti en ollut itsekään aktiiviajoilla kauhean innostunut lenkkeilijä. Tein aina, jos mahdollista peruskuntoharjoitteet pelinomaisesti. Joukkueen valmennusjohto on ottanut talven harjoituskaudelle isoksi teemaksi lajitaitojen kehittämisen, mikä kuulostaa ehkä ulkopuolisen korviin itsestään selvältä. Monesti kuitenkin harhaannutaan keksimään harjoittelun monipuolistamiseksi uusia harjoitusmetodeja turhaan ja silloin mennään ohi itse asiasta eli lajista. Pesäpallo varsinkin on lajitaitojen osalta hyvin haastava peli ja vaatii pelaajien taitotasolta paljon. Lajitaidot kehittyvät niitä tekemällä ja vieläpä niin, että tehdään suoritukset oikein. Tähän liittyen luulen, että tämänkin talven harjoituskaudella on Suomen maassa aika monta pesäpallojoukkuetta, jotka käyttävät prosentuaalisesti harjoitusajasta melkoisen siivun sisä-fudiksen ja salibandyn kehittämiseen Pian vuoden vaihteen jälkeen päästään käsiksi talvikauden ensimmäisiin harjoitusotteluihin, jolloin pääsemme näkemään käytännössä kuinka lajitaidot ovat kehittyneet. Toki kehitystyö jatkuu vielä läpi harjoituskauden ja kesälläkin, mutta toivon, että Vipattaret pystyvät pelaamaan yhä parempaa pesäpalloa tulevana kesänä. Tervetuloa seuraamaan otteluita jo talvikaudella, kun ottelut alkavat tammikuulla Palloiluhallissa. Markus Meriläinen Pelinjohtaja Vipattaret 2012 Seuraa Vipattarien kuulumisia osoitteessa Edessä on haasteellinen vuosi Vihdin Pallolla on edessä haasteellinen vuosi Naisten ykkösjoukkue pelaa superpesiksessä, kakkosjoukkue ykköspesiksessä ja kolmosjoukkue suomensarjassa. Miesten ykkösjoukkue pelaa suomensarjassa ja kakkosjoukkue maakuntasarjassa. Superpesisjoukkue on hyvissä ajoin aloittanut yhteisharjoittelun tavoitteenaan tarjota hyvää pesäpalloviihdettä kotiyleisölle. Ei ole olemassa suoraa tietä sarjan huipulle, mutta ViPa haluaa heti ensimmäisellä kaudella lunastaa paikan keskikastista, joka merkitsisi jatkopeleihin pääsyä runkosarjan jälkeen. Naisten ykköspesis muuttui alueellisista lohkoista kahdeksan joukkueen valtakunnalliseksi sarjaksi. Vi- Pa ei ensi kaudella peluuta joukkuetta B-tyttöjen superpesiksessä, vaan nuoret saavat kehittymisen kannalta tärkeää kovien pelien kokemusta naisten ykköspesiksessä. Naisten kolmosjoukkue sai paikan suomensarjasta. Tämän joukkue muodostuu sekä kokeneista että nuorista tulevaisuuden pelaajista. Kakkos- ja kolmosjoukkueet palvelevat siis vihtiläisen pesiksen kehi- Esa Lehtiranta tystä siten, että junioreilla on selkeä väylä edetä nuorimmista ikäluokista askel kerrallaan aina huipulle asti. Miesten suomensarjajoukkueessa pyritään kehittämään nuoria miehiä pelaajina sille tasolle, että ennen pitkää tavoitteena voisi olla nousu ykkössarjaan. Miesten maakuntasarjassa poikajuniorit saavat konkarien kanssa pelatessa tilaisuuden kehittyä edustusjoukkueen pelaajiksi. Kun naisten edustusjoukkue nousi muutaman vuoden tauon jälkeen ylimmälle tasolla ja kakkosjoukkue sai paikan toiseksi ylimmältä tasolta, Vihdissä pelataan ensi kaudella kahta valtakunnallista sarjaa. Se vaatii paljon joukkueiden lisäksi seuran taustatoimijoilta. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on riittävän runsaan ja asioihin paneutuvan talkooväen rekrytoiminen. Jo pelkkä ottelutapahtumien järjestäminen vaatii paljon talkooväeltä. Lisäksi on mm. saatettava pesäpallostadion, Hiidenkirnu, valtakunnalliset mitat täyttävään kuntoon. Se tarkoittaa esimerkiksi katsomotilojen saattamista ajanmukaiselle tasolle. Yksi uusi vaatimus on vip-tilojen aikaansaaminen kutsuvieraiden käyttöön. Mutta seuratoimintaan kuuluu arkista aherrusta muulloinkin kuin edustusjoukkueiden pelien yhteydessä. Ensisijaisen tärkeä asia seuralle on nuorisotoiminnan kehittäminen. Erityisesti on panostettava juniorivalmennukseen, joka pitää saada sellaiselle tasolle, että yhä useammat nuoret kiinnostuisivat lajista. Toivotan pesäpalloyleisölle viihtyisiä hetkiä ViPan joukkueiden ensi kauden pelejä seuratessa. Esa Lehtiranta Vihdin Pallo ry Puheenjohtaja

4 199,- (241,-) Vihdin PalloSanomat 4/2011 kotiin päin STEMMA POCKET -JOUSTINPATJA Koko 80 x 200 cm. 245,- (298,-) STEMMA POCKET -RUNKOPATJA Koko 80 x 200 cm. Kotimaiset Stemma Pocket -sängyt myötäilevä pussijousitus värit musta tai beige sijauspatja ja jalat sisältyvät hintaan STEMMA POCKET -JENKKISÄNKY: beigenä 499,- (730,-) mustana 599,- (730,-) Koko 160 x 200 cm. Alarungossa kantava bonneljousitus ja yläpatjassa kehoa myötäilevä pussijousitus. Myös koossa 120 x 200 cm. 399,- (528,-) kotiin päin kotiin päin Vielä ehtii Jouluksi! 499,- (730,- ) Katso Stemman sänkytarjoukset: Paul Mitchell Pro Smoother SUORISTUSRAUTA 69 (norm. 169 ) Paul Mitchell LAHJAPAKKAUS 34,90 & 44,90 FOUR REASONS LAHJAPAKKAUS 17,80 HIUSATELJÉ MONICA HEISKARI puh LINJAPORTTI, Tuusantie 1, Nummela facebook.com/hiusatelje Paul Mitchell FÖÖNI 39 (norm. 115 ) MUISTA MYÖS LAHJAKORTIT Lahjat pukinkonttiin meiltä. Tule ja hae omasi! Kampaukset ja meikit joulun juhliin! Avoinna Ma-to 9 20 Pe 9 18 La

5 Vihdin PalloSanomat 4/2011 ViPalla joukkue myös naisten ykköspesiksessä Vihdissä nähdään kesällä 2012 todellakin korkeatasoista naispesäpalloilua laajalla rintamalla. Tästä pitävät huolen naisten superpesisjoukkue yhdessä naisten ykköspesisjoukkueen kanssa. Tulevalla kilpailukaudella Naisten Ykköspesiksen luonne on muuttunut lähes täysin viime kesästä. Kun vielä edelliskaudella Ykköspesistä tahkottiin neljässä lohkossa 31 joukkueen voimin, on kesäksi 2012 karsittu jyvät akanoista ja jäljelle jäänyt 8 joukkueen valtakunnallinen sarja. Tämä lisännee sarjan tasoa huomattavasti, pienentäen Superpesiksen ja Ykköspesiksen välistä kuilua, niin pelillisesti, kuin muidenkin järjestelyjen osalta, kun molemmat sarjat ovat valtakunnallisia. Alun perin ViPan 2 joukkue tippui Suomensarjaan, mutta koska Siilinjärven Pesis luopui superpesispaikastaan ja Kempeleen Kiri nousi SiiPen tilalle Superpesikseen, oli Vi- Palla mahdollisuus hakea ykköspesispaikkaa kakkosjoukkueelleen. Hakemus hyväksyttiin, kuten myös Reisjärven Pilkkeen ja niinpä vuonna 2012 Naisten Ykköspesistä pelaavat seuraavat seurat: Hämeenkyrön Räpsä, Jyväskylän pesis 2, Kankaanpään Maila, Lapuan Virkiä 2, Reisjärven Pilke, Roihu, Vuokatin Veto ja Vihdin Pallo 2. ViPan 2 joukkueen luonne tulee olemaan pelaajien kehittäminen ja ponnahduslautana superpesisjoukkueeseen toimiminen. Tämä käsittää niin nuorten pelaajien nostamisen Superpesiksen kynnykselle, kuin myös pelituntuman pitämisen niille pelaajille, jotka jostain syystä jäävät vähemmälle peliajalle superpesisjoukkueessa. Voidaankin puhua, että joukkueen tarkoituksena on palvella yksilöitä, sekä superpesisjoukkuetta, jonka kanssa tullaan käymään läheistä yhteistyötä suuntaan jos toiseenkin. Naisten Ykköspesispaikka tarkoitti samalla Vihdissä sitä, että Tyttöjen Superpesistä ei ensi kesänä nähdä. Ykköspesisjoukkue tulee koostumaankin osaltaan näistä nuorista pelaajista, joiden otteita on nähty hyvällä menestyksellä nuorten sarjoissa ja tavoitteena olisikin kehittää taidot naisten peleihin. Joukkueen rakentelu on laitettu vasta hiljaittain alulle ja vaikkakin suurin osa pelaajista jo valmiiksi olemassa oli, tulee joukkue kehittymään talven aikana - samalla kun superpesisjoukkueen kokoonpano kehittyy - ja tarkat visiot menestymiseen ovat varmasti kirkkaana mielessä kevään kynnyksellä. Tuomas Pulkkinen Naiset 2 pelinjohtaja RAKENNUSKONEVUOKRAAMO OJAMART Kaivotekniikka Mustonen Oy PORAKAIVOT PORAUS ASENNUS HUOLTO kaivotekniikka@elisanet.fi MYÖS MAALÄMPÖKAIVOT - Nestekaasu - Paineilmanaulaimet - Konenaulat - Kompressorit Säntikuja 6, NUMMELA Avoinna: ma-pe , la Puh. (09) Paikkakuntasi putkiliike Meiltä saat kaikki kirjapainoalan palvelut kuten esitteet, vuosikertomukset, kalenterit, käyntikortit, kirjat, kirjekuoret, kirjelomakkeet, jäljentävät lomakkeet, postikortit, kuvakirjat, kutsukortit, tarrat ja esitelehdet. Pyydä tarjous. Meiltä saat myös suunnittelun! Vesakkotie Nummela Liikkeemme on avoinna ma - pe puh. (09) Karkkilan Painopalvelu Oy, Yrittäjäntie 53, Karkkila Puh. (09) , repro@painopalvelu.fi,

6 Lähde matkalle 2012 JOPA 365 /HYTTI ALENNUSTA VÄLIMEREN RISTEILYSTÄ Varaa risteilysi Celebrity-Cruisesin kesän 2012 Välimeren- risteilylle ja saat jopa 365 /hytti alennusta. Myyntiaika Risteilyreittiehdotuksia: 11 yötä Celebrity Equinoxilla Rooma, merellä, Santorini, merellä, Istanbul (yöpyminen), Istanbul, Ephesus, Ateena, Mykonos, merellä, Napoli/Capri, Rooma 12 yötä Celebrity Solsticella Barcelona, Nizza, Firenze/Pisa, Rooma,Napoli/Capri, merellä, Kotor, Venetsia (yöpyminen), Venetsia, Dubrovnik, 2 päivää merellä, Barcelona Tulossa opastetut matkat Vihdin PalloSanomat 4/2011 Syyskuussa NEW YORK torstai-maanantai hintatiedot joulukuussa toimistolta Lokakuussa SHANGHAI torstai-maanantai hintatiedot joulukuussa toimistolta Soita ja tee varaus: myynti@nummelanmatkatoimisto.fi Varaa pian, paikkoja rajoitetusti Maansiirto Maanrakennustyöt Puh tiilikatot PJ-KATOT , Kuusitie 20, OTALAMPI KATTOTYÖT - kattomuodon muutostyöt - rakennuspellitykset - vesikourut - kattoturvatuotteet - piipun pellit ja hatut UUDIS- JA SANEERAUSKOHTEISIIN J. Salminen Oy Pyöräkuormaajatyöt Pihatyöt Sora- ja multatoimitukset Vaihtolavat Perustusten kaivaminen sekä muut kaivuutyöt Pihojen ja teiden harjaus/pesu Soita ja kysy lisää

7 Vihdin PalloSanomat 4/2011 Miehet hakemaan tuntumaa suomensarjan kärkipäähän ViPan miesten suomensarjajoukkueen harjoittelu ensi kautta varten on hyvässä vauhdissa, ja tahti tiivistyy heti vuodenvaihteen jälkeen, jolloin viikkoharjoitusten määrä nousee kahdesta vähintään kolmeen. Harjoituksissa on käynyt peräti kolmisenkymmentä miestä, joista muodostetaan joukkueet suomensarjaan ja maakuntasarjaan. Valmentaja Kai Lehtiranta kertoo, että ehdokkaita edustusjoukkueen pelaajistoon on Muutoksia viime kauden koostumukseen on tulossa, mutta ei niin paljon kuin alkusyksyllä otaksuttiin. Varma muualle siirtyjä on Teemu Vuoristo, joka nähdään kesällä Puna-Mustien ykkössarjamiehistössä. Lisäksi useat nuoret vipalaiset pelaavat Tahkon A-B-poikien joukkueissa. ViPan edustusjoukkueessa tullaan ensi kaudella näkemään sekä kokeneita ViPa 3 naisten Suomensarjaan pelimiehiä että juniori-ikäisiä. - Ikä ei ratkaise mukaan pääsyä. Sitoutuminen ja harjoitusinto sen sijaan vaikuttavat. Joukkueessa saattaa esiintyä jopa C-ikäisiä poikia. Helmikuussa lyödään lukkoon joukkueiden koostumukset, Kai Lehtiranta sanoo. ViPa lähtee jälleen rohkeasti hakemaan suomensarjasta kärkipään sijoituksia. Tietojen mukaan etelälohkon koostumus muuttuu viime kaudesta. TSEMPPIÄ JA TÖITÄ, VIPAN NAISET! Vihdin Pallon naispesiksen suuri mullistus sai jatkoa superpesikseen nousulle ja kakkosjoukkueen pääsylle ykköspesikseen, kun kolmosjoukkueelle myönnettiin paikka suomensarjaan. Alun perin ViPan kakkosen piti pelata uudelleen perustettavassa suomensarjassa. Luopumiset avasivat kuitenkin sille ykkössarjapaikan. Se taas johti siihen, että suomensarjan vapaalle paikalle hyväksyttiin ViPan kolmosjoukkue. ViPa 3:ssa tulee pelaamaan useita kokeneita pelinaisia, jotka ovat tahkonneet superpesistäkin edustusjoukkueessa. ViPalla on sen verran tyttöjunioreita, että heitäkin riittää kaikkiin kolmeen joukkueeseen. ViPassa on sen verran imua, että omien kasvattien lisäksi tyttöjunnuja on viime vuosina tullut mukaan lähialueen seuroista Liisa Nyman optikko PALVELEVA NÄKEMISEN ASIANTUNTIJA OPTIKKO NYMAN SYNSAM Kari Nyman optikko Parasta mitä voimme sinulle tarjota on osaava ja kokenut henkilökunta Laajasta kehysvalikoimastamme löydämme tyyliisi sopivat kehykset Tarja Semenius optikko Marju Ojanperä optikko Silmätautien erikoislääkäri Merja Silván huolehtii silmien terveystutkimuksista Hanna Sundell optometristi Tuuli Kneckt optometristi SE OIKEA OPTIKKO TAKUULLA VARAA AIKA NYKYAIKAISEEN NÄÖNTUTKIMUKSEEN JA TESTAA HALUTESSASI MYÖS PIILOLASIT AJANVARAUS PUH Marikki Suvala optiikkahioja optometristiopiskelija Jani Nyman optiikkahioja optometristiopiskelija Oma reunahiomomme huippulaitteineen takaa hyvän laadun ja nopeat toimitukset Palvelemme: ma , ti-pe , la Tuusantie 1, Nummela. Puh. (09)

8 Vihdin PalloSanomat 4/2011 Sähkötyöt Putkityöt Ilmastointi Remontit Jorma Weckström Kalkkimäentie Nummela TIESITKÖ, että meiltä Puustellista saat täydellisen keittiön lisäksi myös kaikki remonttiin liittyvät materiaalit lattiasta kattoon. Näin voit olla varma kaiken yhteensopivuudesta. PUUSTELLISTA TÄYDELLINEN KEITTIÖKOKONAISUUS KOKONAISPALVELUMME TAKAA ONNISTUNEEN JA HALLITUN KEITTIÖREMONTIN SUUNNITTELUSTA ASENNUKSEEN. TAKUUTYÖNÄ. PUUSTELLISTA LÖYDÄT KEITTIÖTYYLISI VIELÄ EHDIT! KEITTIÖN OSTAJILLE NYT RAJUT SYYSEDUT, ESIM. KODINKONEITA -50% LISÄKSI PALJON MUITA ETUJA! PS. TIESITKÖ, ETTÄ PUUSTELLISTA SAAT MYÖS AINA VUODEN HINTATAKUUN. ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification Soita p ja varaa maksuton suunnitteluaika kotiisi sinulle sopivaan ajankohtaan. LOHJAN PUUSTELLI SUURLOHJANKATU 20 Puhelut: 8,21 snt/p+5,9 snt/min, gsm 8,21 snt/p+16,9 snt/min. MAKSUTON MITTAUS / SUUNNITTELU JA KUSTANNUSARVIO PURKUTYÖT TOIMITUS ASENNUS TARVIKKEET RAHOITUS

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 Vuosina 1991-1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995-2003, 2009-2014 jatkoon pääsi

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2015

NAISTEN FINAALIT 2015 NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä.

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. NAISTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Arvioita naisten Ykköspesiksestä sarjana Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. Todella

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 15.00 Pori Viinijärvi su 02.09. klo 17.00 Viinijärvi - Pori tarvittaessa la 08.09. klo Pori - Viinijärvi Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri.

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. 2009 Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. Miten muuttaa haaste oikeaksi mahdollisuudeksi? - pesis on perhekeskeinen laji - pesis on aidosti suomalainen laji - vahva alueellinen ja maakunnallinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009-2010 Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003,

Lisätiedot

PalloSanomat. Superpesistä: Vipattaret - Pesäkarhut. Kauden ensimmäinen kotipeli Hiidenkirnussa. La 12.5. klo 15.00

PalloSanomat. Superpesistä: Vipattaret - Pesäkarhut. Kauden ensimmäinen kotipeli Hiidenkirnussa. La 12.5. klo 15.00 PalloSanomat Osta ViPan kausikortti (80!) Sillä pääset myös Tahkon kotiotteluihin! Kortin voi ostaa ViPan otteluissa portilta. Superpesistä: Vipattaret - Pesäkarhut Kauden ensimmäinen kotipeli Hiidenkirnussa

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012

Miesten Superpesis 2012 Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;

Lisätiedot

Vihdin. PalloSanomat. Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti

Vihdin. PalloSanomat. Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Vihdin 3/2011 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Seitsemän vuoden odotus on päättynyt Vihdin Pallo on seitsemän vuoden tauon jälkeen superpesisseura! Hienon kauden päätteeksi ViPan naiset varmistivat

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Lapuan Virkiä 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 14 2. Kirittäret, Jyväskylä 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 16 3. Rauman Lukko 2 2 3 3 3 3 4 4 4 6 34 4. Pesäkarhut, Pori 2

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 7.12.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Manse PP, Tampere - Pesäkarhut, Pori Ti 9.5. Kirittäret, Jyväskylä - Oulun Lipottaret 18.00

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 Pelipäivät: www.superpesis.fi/ottelut Puolivälieräparit Pesäkarhut, Pori Kempeleen Kiri Lapuan Virkiä Fera, Rauma Kirittäret, Jyväskylä Hyvinkään Tahko Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 18.9.2014 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2015 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2014 1.6.2015

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING Jokainen pelinjohtaja arvioi sarjan joukkueet paremmuusjärjestykseen näkemyksensä mukaan. Omaa joukkuetta ei saanut äänestää. Sijasta 1 joukkueelle lasketaan

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

NAISTEN VÄLIERÄT 2014

NAISTEN VÄLIERÄT 2014 NAISTEN VÄLIERÄT 2014 Otteluohjelma ti 26.08. kello 17.30 Lapuan Virkiä Pesäkarhut, Pori ke 27.08. kello 17.30 Kirittäret, Jyväskylä Kempeleen Kiri to 28.08. kello 17.30 Pesä Ysit, Lappeenranta Lapuan

Lisätiedot

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 30.11.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät Su 23.4. Sotkamon Jymy - Imatran Pallo-Veikot Fuengirolassa

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

PalloSanomat. Naisten pesis valokiilaan!

PalloSanomat. Naisten pesis valokiilaan! Vihdin 2/2011 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Naisten pesis valokiilaan! Tämän kesän pesisnäyttämöllä Vihdissä pääosissa ovat naisten joukkueet. Alkava naisten sarjakausi on koko seuran tulevaisuuden

Lisätiedot

TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 -

TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 - TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015-20.12014 TPV:n arvot 4. Mihin toimintamme perustuu? Tavoitteellisuus Positiivisuus Vastuullisuus!loisuus! Visio 2017 Tähtien tekijä TPV toimii monipuolisesti osana tamperelaista

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

2016: 14 joukkuetta - Sisäinen sarjajärjestelmä (paikallisparit, paikallislohkot, taisteluparit tms) päätetään erikseen

2016: 14 joukkuetta - Sisäinen sarjajärjestelmä (paikallisparit, paikallislohkot, taisteluparit tms) päätetään erikseen SARJAJÄRJESTELMÄPERIAATTEET 2015-2017 Miesten Superpesis - Superpesiksen 12. sijoittunut joukkue karsii superpesispaikasta Ykköspesiksen 3. sijoittuneen kanssa otteluparina paras viidestä järjestelmällä,

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja sarjajärjestelmiin Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Kysely seuroille Kyselyssä esitellään ehdotus uudistuksista Salibandyliiton tyttöjen sarjatoimintaan kaudelle

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009. Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003, 2009

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Sotkamon Jymy 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 17 2. Vimpelin Veto 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 23 3. Joensuun Maila 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 41 4. Kouvolan

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle Visio 2025 Rovaniemen Palloseuran juniorityön visiona on kyetä systemaattisesti kasvattamaan pelaajia omaan edustusjoukkueeseen ja kansainvälisille kentille alkaen vuodesta 2025 Vision toteuttamiseksi

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen Pekka Salovaara kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1957 1989 Kouvola A-tasolle valittu 13 10 2 0 1 0 0

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus Jyrki Käki kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1994 Koria ei A-tasolle valittu 7 0 7 0 0 0 0 Helge

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESISKAUSI 2015. Ranking 1: Kirittäret, Jyväskylä

NAISTEN SUPERPESISKAUSI 2015. Ranking 1: Kirittäret, Jyväskylä NAISTEN SUPERPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Kirittäret, Jyväskylä Kirittäret taisteli Goljattia vastaan ja ylsi voiton päähän mestaruudesta, mutta joutui lopulta tyytymään hopeisiin mitaleihin. Uusi kausi

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Oulun Lipottaret 1 1 1 1 1 1 1 2 3 12 2. Hyvinkään Tahko 1 2 2 2 3 3 4 4 4 25 3. Hämeenlinnan Paukku 1 1 2 3 3 5 5 6 6 32 4. Roihu, Helsinki 2 2

Lisätiedot

PalloSanomat. Ykköspesiksen mullistus tuo Vihtiin jännityskesän

PalloSanomat. Ykköspesiksen mullistus tuo Vihtiin jännityskesän Vihdin 1/2011 PalloSanomat Vihdin Pallo ry:n tiedotuslehti Ykköspesiksen mullistus tuo Vihtiin jännityskesän Naisten ykköspesis tuo erittäin mielenkiintoisen ja haasteellisen pelikauden Vihtiin. Viime

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto Juha Haikola kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1946 1982 Ylivieska A-tasolle valittu 15 13 1 1 Erkki Koivisto

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta.

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta. MIESTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Oulun Lippo Pesis Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus Perustelu Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Strategia 2016-2020. MansePP Edustus (ry) Kasvattajaseurat. Hämeen Pesis

Strategia 2016-2020. MansePP Edustus (ry) Kasvattajaseurat. Hämeen Pesis Strategia 2011-2015 Strategia 2016-2020 MansePP Edustus (ry) Naisten edustusjoukkue Miesten Edustusjoukkue Strategian koordinointi Kasvattajaseurat Hämeenkyrön Räpsä MansePP Ruoveden Pirkat Alueen ulkopuoliset

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku 1 Yleistä Seuran urheilutoiminnasta vastaa valmennuspäällikkö yhteistyössä vastuuvalmentajien kanssa Seuran joukkueet pelaavat SJL:n sarjoissa ja noudattavat liiton

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe su 02.09. klo 16.00 Raahe - Joensuu tarvittaessa la 08.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila

Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila 2009-2016 Susirajan Mailan historian lyhyt oppimäärä. Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila Prologi Jo pidemmän aikaa B-tyttöikäisten pelaajien taustajoukoissa oli käyty keskusteluja mahdollisuudesta saada alueelle

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle Visio 2025 Rovaniemen Palloseuran juniorityön visiona kasvattaa systemaattisesti pelaajia omaan edustusjoukkueeseen ja kansainvälisille kentille alkaen vuodesta 2025 Vision toteuttamiseksi seura on luonut

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 Otteluohjelma to 01.09. klo 16.00 Raahe - Kouvola la 03.09. klo 16.00 Kouvola - Raahe tarvittaessa su 04.09. klo 17.00 Raahe - Kouvola Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

TPV Strategia - Päivitys

TPV Strategia - Päivitys TPV 2017 Strategia - Päivitys 2016-6.12.2015 TPV:n arvot 1. Tavoitteellisuus 2. Positiivisuus 3. Vastuullisuus 4.!loisuus! Mihin toimintamme perustuu? Visio 2017 Tähtien tekijä - TPV toimii monipuolisesti

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot