Kypsä KYMENLAAKSON OSAKUNNAN JÄSENLEHTI 1/2003

Transkriptio

1 Kypsä KYMENLAAKSON OSAKUNNAN JÄSENLEHTI 1/2003

2 Pääkirjoitus Kypsä HELSINGIN YLIOPISTON KYMENLAAKSON OSAKUNNAN JÄSENLEHTI Julkaisija: Kymenlaakson osakunta Liisankatu 17B Helsinki Puh&Fax: Pankkiyhteys: Merita Hki - Ydinkeskusta Sisällys KYMEN INTTÄJÄT 4 OSAKUNNAN LAULUPERINTEESTÄ 6 EDUSKUNNAN LEIVISSÄ 8 EDELLEENKIN NUORIN 11 TYHJÄN PÄÄN SYNDROOMA 12 MALTAISEN MAKUA 14 PUHIKSEN PUHINAA 17 UUTISIA 18 Painpaikka: Limes Ry Painos: 200 kpl Päätoimittaja: Jukka Villstedt Toimitus: Antti Raappana, Terhi Aapro, Silja Könönen, Paula Pasi Taitto: Jukka Villstedt, Antti Raappana Koko ihmisyyden jaloin ja tärkein piirre on kyky yhteistyöhön. Ilman yhteistyötä ja huolenpitoa lähimmäisistämme, olisimme keräilijöitä vailla pysyvää asutusta ja kehitystä. Jokainen nykyajan ihminen perustaa elämänsä lukemattomien muiden ihmisten tekemän työn varaan. Vakainkaan individualisti ei selviä päivääkään ilman että käyttäisi muiden hälle tarjoamia hyödykkeitä ja palveluita. Ihmisen mahti ei ole yksilössä, vaan koko ihmiskunnassa, johon jokainen yksilö kuuluu. Yksittäinen ihminen keskellä erämaata saattaa vaikuttaa vähäpätöiseltä olennolta, mutta hänen sosiaaliset siteensä saattavat tehdä hänestä hyvinkin merkittävän vaikkapa koko planeetan mittakaavassa. Ihminen on persoonansa ja sosiaalisten suhteidensa summa. Yhteistyön tärkein edellytys on yhteinen kieli. Yksi kuva saattaa vastata tuhatta sanaa, mutta kuvat eivät voi kertoa kaikkea. Kuvat voimme tässä rinnastaa eleisin ja ilmeisiin. Hymy jälleennäkemisen hetkellä kertoo tapaamisen riemusta, jonka kuvailemiseen tarvittaisiin paljon kauniita sanoja, mutta kuulumisten vaihtamiseen siitä ei ole. Sanat ohjaavat myös ajatteluamme, mutta emme saa kuitenkaan jäädä niiden vangiksi, sillä kaikkea ajattelua ei voi sanoihin pukea. Monen asian ymmärrämme parhaiten tuntemalla sen vain intuitiivisesti ilman että muutamme tuon tuntemuksen sanoiksi. Sanat sopivat loogiseen päättelyyn ja perusteluun, mutta eivät intuitiiviseen päätöksentekoon ja maailman kokemiseen ja havainnointiin. Sanoilla välitämme toisillemme eksaktia tietoa, mutta myös tunteita ja tunnelmia. Taidemaalari tai muusikko siirtää kokemuksensa ja tuntemuksensa muille oman taidemuotonsa kautta ilman sanoja. Runoilija tai kirjailija sen sijaan käyttää sanoja tuon saman päämäärän saavuttamiseksi. Mainittakoon tässä, että piirtämisen taidon perusta on siinä että piirtäjä ei ajattele näkemäänsä käsitteinä, vaan yksinkertaisesti siirtää näkemänsä muodot siltään paperille. Muotokuvan tekijä ei siis ajattele piirtävänsä esimerkiksi silmää tai suuta, vaan pelkästään muotoja ja tiloja niiden välissä. Sanat ja käsitteet eivät ole täten ainoita työkalujamme asioiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen, mutta niistä on muodostunut tärkein tiedon välitystapa ihmisten kesken. Jotta pärjäisimme osana yhteiskuntaamme, on meidän siis osattava ilmaista ajatuksemme sanoin. Mitä paremmin tämän taidon hallitsemme, sitä merkittävämpään asemaan yhteiskunnassamme meillä on mahdollisuudet pyrkiä. Yhteisömme kannalta olemme lähes merkityksettömiä, ellemme kykene kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa. Tällöin Descartesin toteamus "Ajattelen, siis olen" kääntyy muotoon "Sanon, siis olen". On todella tuskastuttavaa lukea tai kuunnella tekstiä, jossa tunnutaan sanovan paljon, mutta jonka varsinainen sisältö ja päämäärä tarvitsee väkisin kaivaa esiin. Ihmiset, jotka ammatikseen lukevat ja kirjoittavat tekstiä, siis lähes kaikki meistä ylioppilaista, saattavat helposti omaksua tyylin, jossa yksinkertainenkin asia sanotaan niin vaikeasti ja niin vaikeita sanoja käyttäen, ettei sitä maallikko voi ymmärtää. Saattaa olla että kun tuollaista tekstiä tottuu lukemaan niin se ei ole enää ongelma, mutta tuollaiseen tyyliin ei pitäisi vartavasten pyrkiä. Erikoistermien käyttäminen on perusteltua vain silloin kun lukijalta voidaan olettaa 2 3

3 niiden osaamista. Ihminen tarvitsee käsitteitä asioihin tarttuakseen, mutta liika käsitteellistäminen vain sotkee ymmärrettävyyttä. Jos jonkin asian voi selittää lyhyesti selkeällä suomen kielellä, on se parempi tehdä niin, kuin että viittaisi asiaan jollakin termillä joka ei ole yleisesti tunnettu. Tieteellinen teksti on asia erikseen, mutta esim. osakuntalehden artikkeleiden ei pidä olla muodossa: määritelmä, lause, lemma, todistus. Fysiikan nobelisti Richard Feynman totesi että "Jos emme pysty selittämään jotakin asiaa ensimmäisen vuoden opiskelijalle, emme todella ymmärrä sitä". Harjaantuneen tutkijan ja oppineen käsityskyky ei siis ole mitenkään kasvanut tämän opiskeluajoistaan; vain hänen tuntemansa tiedon määrä on lisääntynyt. Toisin sanoen ei ole olemassa yksittäistä asiaa, jota mallikko ei ymmärtäisi, jos asia vain esitetään hyvin tämän puhtaalla äidinkielellään. Toivon, että te osakuntalaiset arvostatte tätä julkaisua harjoitusalustana, jolla voitte hioa kielellistä ilmaisuanne ja asioiden esittämistä, sekä ylipäätään ajattelua ja mielipiteiden muodostamista. Ylioppilaan tärkein taito on kautta aikain ollut äidinkielen hallitseminen, eikä suotta. Kymen Inttäjät ANTTI RAAPPANA RIKU NEUVONEN Kymen inttäjät muistuttavat KyO:n tunnuslausetta: nuoria ja vireitä, tosin vain osakunnan kerhoista. Inttäjät perustettiin 90-luvulla kehittämään ja ylläpitämään akateemista keskustelukulttuuria. Säännötkin on legendan mukaan laadittu servetille osakunnan kokouksen aikana. Sääntöprosessi johtui siitä, että joku toimintakertomusta laadittaessa kyseenalaisti kerhon aseman. Tälläkään kertaa ei sääntöjä saatu hyväksytettyä ja servettikin päätyi ilmeisesti roskiin. Osakunnan kerhona inttäjiä on kuitenkin edelleen pidetty. Kuten John Fordin elokuvassa Mies, joka ampui Liberty Valancen todetaan, niin kun vaihtoehtoina on laimea totuus tai legenda, on aina painettava legenda. Legendan mukaan rypäs perustajajäseniä (ainakin Vinberg, Pellinen ja Kemppainen) istuivat osakunnan lehtihuoneessa ja miettivät jonkinlaisen toiminnan kehittämistä. Pitkällisen ja monipolvisen keskustelun tuloksena päätettiin perustaa kerho, joka juomien nautiskelun ohella harrastaa akateemista keskustelua. Osanotto kokouksissa oli vaihtelevaa, mutta ydinjoukko oli sangen kiinteä. Edellämainittujen lisäksi sanansäilää heilutti ainakin maisteri Juuti ja keskustelu saattoi hetkellisesti jopa kuumentua kunnolla. Henkilövahingoilta ilmeisesti kuitenkin vältyttiin ja eiköhän aika ole korjannut sielullisetkin vammat. Alkuaikoina tapana oli, että uusi jäsen piti alustuksen itse valitsemastaan aiheesta ensimmäisessä kokouksessaan. Perustajajäsenten muistissa lienee vieläkin mm. fuksipoika, nykyinen emeritusylioppilas, J.Bohmin seikkaperäinen alustus aseiden hallussapidosta. Se varmasti aiheutti keskustelua jo ennen 90-luvun lopun kouluammuskeluita. Ainakin tämän jälkeen herra Bohmista tuli kerhon kantavia voimia, joka jaksoi yrittää hiljaisinakin vaiheina ja on nähty kokouksissa myös tämän vuosisadan puolella luvun alun hiljaiselon jälkeen Kymen Inttäjät herätettiin henkiin vuonna Nykyään alustusperinteestä on luovuttu, mutta aiheiden kirjo on säilynyt. Keskusteltu on aina sukupuolirooleista itsensä kokemiseen ja siitä luontevasti siirrytty paikallaolijoiden ruumiinosiin tyyliin: -Mul on iso perse. Mut mul on karvanen selkä.. Tärkeitä huomioita molemmat, vaikkeivat kovin kulturelleja. Onneksi tämä siirtymä tapahtuu vasta loppuillasta parin tuopin jälkeen. Szitä ennen on keskustelu ansiokkaasti esim. Suomen älymystön tilasta ja etenkin siitä järkyttävästä tosiseikasta ettei inttäjiä ollut Hesarin älykkölistalla. Vielä. Ainoana tavoitteena kokouksissa onkin ollut pyrkimys määrätietoisesti keskustelemaan kiinnostavista aiheista ja pyrkimys pitää hauskaa. Visioitu on mm. debatti-tyyppistä väittelyä, mutta ainakin toistaiseksi Inttäjät on pysynyt vapaamuotoisena keskustelukerhona. Valitettavasti viime syksyisen fuksiaisrastin väittelykisa saattoi antaa Inttäjistä turhankin haastavan kuvan. Suunnitelmissa on ollut myös toiminnan laajentaminen ja esim. elokuviin poikkeaminen, jonka jälkeen siitä voitaisiin keskustella. Varsinkin kun dokumentitkin saavat nykyään tilaa jopa suurissa teattereissa. Toinen mietintämyssyn alla oleva asia on harhautua myös gastronomian eli ruoan, viinin ja oluen maailmaan. Mikä sen hauskempaa kuin ruokapöydässä käydä läpi päivän polttavia aiheita. Suunnitelmia toteutetaan varmasti, jos innostus säilyy nykyisellään. Kokoontumispaikkana on pitkään käytetty perinteistä demarilinnake Juttutupaa Siltasaaressa, huolimatta sen poliittisesta vivahteesta. Tähän asti paikalla ei ole ollut vaikutusta keskustelun sisältöön, paitsi ehkäpä pyrkimyksissä saada kaikki osallistumaan. Nykyisin myös paikkauskollisuus on rauennut ja on kokoonnuttu mm. Marian Helmessä Snelmanninkadulla. Kokouksista ilmoitetaan yleensä sähköpostilistalla ja netissä. Virallista koollekutsujaa ei ole, joten kuka tahansa voi kutsua Inttäjät koolle. Älä pelkää saapua paikalle vaan osallistu. Lisätietoja voi kysellä tämän jutun kirjoittajilta. 4 5

4 Osakunnan lauluperinteestä Kuvailen tässä artikkelissa, miten meidän osakunnan lauluperinne näyttäytyy minulle kahdeksan viimevuoden osakuntatoiminnan kautta. Kymenlaakson osakunta tunnetaan ainakin itse väitämme laulavana osakuntana. Näin ei ole kuitenkaan aina ollut. Sotien jälkeen osakunnassa ei tiettävästi juurikaan laulettu, vaikka lukujen vaihteessa osakunnassa vaikutti tunnettu lauluntekijä Juha Vainio. Osakuntalaiset huolestuivat laulun vähyydestä ja osakuntaan päätettiin 60-luvun alussa toimittaa laulukirja. Ensimmäinen laulukirja sisälsi isänmaallisia lauluja, maakuntalauluja, lauluja kymenlaakson pitäjistä (kansanperinnettä) ja tietysti akateemisia lauluja. Kymenlaakson osakunta oli yksi suomenkielisin osakunta, joten pukinnahkaiseen laulukirjaankaan ei tullut juuri ruotsalaisia lauluja, saksalaisia kylläkin. Kirja myytiin nopeasti loppuun, toiseen painokseen lisättiin kepeitä lauluja. Tätä toista painosta on osakunnan varastossa joitakin satoja kappaleita. Lauluperinne alkoi pikkuhiljaa elpyä. Viimeistään lukujen taitteessa, osakunnan valitessa ruotsinkielisen kirjallisuuden professorin inspehtoriksi, tulivat ruotsalaiset juomalaulut osakunnan juhliin lukujen vaihteessa oli aika ajanut vanhan laulukirjan ohi ja osakuntalaiset kokosivat laulukirjan, jossa isänmaallisia lauluja ei ollut enää niin paljon kuin kepeitä illanviettolauluja. Tämä kirja muovitetut kartonkikannet myytiin loppuun muutamassa vuodessa. Joukko innostuneita osakuntalaisia halusivat toimittaa KALLE JUUTI uuden laulukirjan, siten edellisestä ei otettu uusintapainosta, vaikka edellisen laulukirjan toimittaja oli kovin ylpeä kirjasta ja oli tunne, että vähän salaa uutta laulukirjaa valmistellaan. Osakunnassa laulaminen jakautuu kahteen muotoon: Pöytäjuhlalaulamiseen ja kuorolauluun. Osakunnan tiloissa harjoitteleva Wiipurilaisen Osakunnan laulajat on Liisankadun osakuntien yhteinen kuoro. Historiallisista syistä kuoro on lähellä WiO: a, mutta kuorossa on myös paljon osakuntiin kuulumattomia jäseniä. Kuoro hakee syksyisin uusia jäseniä, joten kaikkien laulamisesta kiinnostuneiden kannattaa harkita kuoroon liittymistä. Ensin kuorokokelaan on annettava laulunäyte, jossa määritellään hänen äänialansa. Myöhemmin syksyllä, kun lauluja on harjoiteltu, seuraa varsinainen pääsykoe jossa lauletaan kvartetissa. Yleensä laulut harjoitellaan niin hyvin, että kuoroon pääsee. Tiedetään myös tapauksia, että useita vuosia kuorossa aktiivisesti laulaneista kaikki eivät ole pääsykokeessa olleetkaan. Viimevuosina meidän osakunnan jäseniä tai aktiiveja on ollut kuorossa vähän, mutta joskus kuorolaiset ovat tuoneet uusia lauluja osakunnan juhliin. Perinteisesti rajanylityksen ja vuosijuhlan alussa olemme saaneet kuoron kvartetin esityksen. Olisi tietysti mukavaa, että kvartetissa olisi myös meidän osakunnan jäseniä. Toinen laulunharrastusmuoto on siis laulaminen juhlissa. Uudelle osakuntalaiselle tai jostain toisesta osakunnasta tulevalle voi kokoaikainen laulamien tuntua kummalliselta, varsinkaan jos lauluja ei osaa. Muutaman kerran juhlassa oltuaan huomaa, että joka kerta lauletaan paljon samoja lauluja ja kohta tietää, että snapsin saa, kun kutsutaan henkilökuntaa, snapsin juonnon ohjeistaa helan går, toisen (tai neljännen) snapsin saa kun lauletaan lissää viinaa. Snapsilauluihin kuuluu ehdottomasti Eino Leinon juomalaulu, johon kuuluu tapa, että snapsi juodaan ja sitten lausutaan viimeinen asiaan. Jos joku mokaa, niin kaikki kuorossa lausuvat että voi pettymysten pettymys, tulipa tehtyä oikein tollon työ. Meillä on tullut tavaksi epämääräisesti mutta kohteliaasti tokaista, että ei se mitään ja sitten lauletaan alusta. Tätä jatketaan, kunnes kaikki malttavat olla hiljaa ja nauttia snapsin, siten todetaan asiaan. Toinen hyvin meikäläinen laulu on Juhan Wreden suomennos laulusta I Östra Finlands sgogar eli Kymenlaakson mettis. Itse en enää muista missä järjestyksessä suomenkielinen ja ruotsinkielinen lauletaan. Perinteitä siis on, mutta niissä on tarkoituksenmukaista joustoa. Snapsilauluja on myös muita, uusi tuttavuus vaikkapa rehtorillekin opetettu Hönö hönö. Myös laulukirjan loppuosasta (kaikkien kanssa) lauletaan lauluja. Kun pääruoka on tarjoiltu, loppuu snapsien tilaaminen. Siirrytään ateriassa punaviiniin ja siitä kertoviin lauluihin. Osakunnan erikoisuutena voidaan pitää sitä, että Hullu kirvesmies aloittaa punaviinilaulut. Tilaisuuden ilmapiiri täytyy kyllä aistia, ennen kuin tämän menee ehdottamaan. Viinilauluista jatketaan Bellmanilla. Bellman oli 1700-luvulla ruotsalainen kirjailija ja yhteiskuntakriitikko. Hänen laulujensa sanat kertovat siitä, että elämästä ei selviä hengissä, eli kannattaa ainakin olla sitten pikkuhiprakassa ja panostaa aikaa naisten kanssa seurusteluun. Hirvisepän Bellmannsuomennokset ovat loistavia. Viinien jälkeen juhlijoiden ääni alkaa olla auki, joten lauletaan bunssen kommer ja saadaan vielä kylmää sokerilla ja arrakilla maustettua viinaa. Tämä laulu lauletaan ensimmäisen kerran tyynesti paikallaan istuen, sitten käydään vierustovereiden kanssa käsikynkkää ja heilutaan oikealta vasemmalle. Seuraavaksi eteen- ja taaksepäin, sitten nostellaan takapuolta penkistä, sitten noustaan tuoleille ja pidetään vierustoverin kädestä kiinni, viimeiseksi mennään pöydän alle. Leikki lopetetaan kun punssia on pöydässä. Jos vieläkään ei ole tullut, niin yleensä lauletaan Pienet konjakit. Juhlien lopulla lauletaan vielä Juha Vainiota, Suomiiskelmiä ja muita lauluja. Mielestäni osakunnan juhlat ovat kuin joulu. Asiat ovat joka kerta vähän eritavalla, mutta kuitenkin on turvallinen mieli, että tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Juhlavuutta juhliin lisää Teinilaulu, joka monen ikiciivicsen mielestä on vuosi vuodelta enemmän totta sekä saksankielinen Alten burshen, joka on kovin hankala, mutta sisältää myös hienoja vuorolauluosioita. Tämän jälkeen juhlassa ei enää istuta vaan odotetaan että tanssi alkaa. Uusia lauluja tulee pikkuhiljaa, yleensä uuden laulukirjan myötä. Nykyistä laulukirjaa on muutama laatikollinen osakunnan varastossa, joten en kannata että uutta laulukirjaa alettaisiin vielä toimittamaan, ehkä muutamia lisälehtiä voi jokainen harkita tai jaella juhlaväelle. Siis mistä on kyse. Juhlissa laulunjohtaja ehdottaa yleensä peruslaulut ja muu juhlaväki mielensä mukaan. Tärkeää on olla tässäkin suhteessa aktiivinen ja vähän kuulostella, vierustovereilta, mitä laulettaisiin ja sitten ehdotetaan kaikille. On tärkeää pyytää lauluvuoro, kertoa laulu ja ilmoittaa sivu, pitää pieni tauko ja aloittaa rohkeasti. Laulunjohtaja sitten taas ehdottaa lisää lauluja, kun arvioi, että nyt ei liian pitkään aikaan ole laulettu mitään. 6 7

5 Eduskunnan leivissä JUKKA VILLSTEDT Minulle tarjoutui tilaisuus tutustua maamme päätöksen tekoon lähemmin, kun toinen osakuntamme Laineen tyttäristä lupautui haastateltavaksi koskien työpaikkaansa kokoomuksen varapuheenjohtaja kansanedustaja Sari Sarkomaan avustajana. Emmin alkuun hieman josko poliittisena ummikkona olisin sittenkään oikea ihminen haastattelun tekoon, mutta päätin sitten tehdä jutun osakuntalaisesta työssään, enkä kaivaa mielipiteitä päivän kiperiin kysymyksiin vaalikeskusteluja herättääkseni. Kyseessä olisi myös elämäni ensimmäinen oikea haastattelu, mutta päätin vakaasti selvitä hengissä. Kahden naisen firma Päästyäni sisään eduskuntataloon vahtimestarin kuulustelun ja metallinpaljastimien läpi tervehti minua tyylikäs nuori jakkupukuinen nainen. Hetken tunsin itseni poolopaidassani nuhjuinen koulureppu seljässäni opiskelijapojaksi, joka tekee juttua osakuntalehteen Hanna Laineesta. Matkallamme kahvioon morjestimme itse firman pomoa, eli Sari Sarkomaata, jolla on siis tapana nimittää Hannaa ja itseään kahden naisen firmaksi. Hän oli pitämässä talon esittelykierrosta ystäväporukalleen. Hanna on ollut Sarin avustajana koko nelivuotiskauden. Heitä yhdistävät sairaanhoitajan opinnot, ja Hanna teki ilmeisesti vaikutuksen toimiessaan Terveydenhuoltoalan Opiskelijoiden Liiton puheenjohtajana, koska Sari pyysi häntä aisaparikseen päästessään eduskuntaan. Sairaanhoitajan ammatti ei lopulta valmistumisen jälkeen tuntunut omalta; sen sijaan oikeustieteellinen tiedekunta rupesi kiinnostamaan ja ovet aukesivat kolmannella yrittämällä viime keväänä. Nyt on sitten paiskittu syksystä lähtien töitä sekä Arkaadianmäellä, että yliopistolla. Kiirettä pitää Päivä alkaa siinä puolen yhdeksän maissa eduskuntatalolla. Luentoja on yliopistolla pari tuntia päivässä, minkä jälkeen hommat jatkuvat töiden parissa kuuden seitsemän kieppeille. Joskus harvoin saattaa joutua tekemään myöhempäänkin iltaan. Talo suljetaan yhdentoista aikaan, joten yöksi ei sentäs saa jäädä. Sari on sen verran kunnianhimoinen edustaja, että töistä lähtee usein iso nippu paperia mukaan iltapuhteiksi, kun hän itse typöaikalta joutuu poistumaan lasten takia neljän viiden aikaan. Tämä tarmokkuus tuntuu myös avustajan töissä, joten tekemistä riittää niin vaalien alla kuin muutenkin. Tätä kuunnellessani en enää ihmettele, ettei Hanna ole kovin aktiivisesti osakunnassa vielä kerennyt touhuta. Työn tarkoituksena on Hannan mukaan helpottaa edustajan työtä, mutta kuunnellessani kuinka hän kertoo keittävänsä Sarille kahvit kun tällä ei siihen aikaa ole, tulee väkisinkin mieleeni, että tarkoitus on vain tehostaa työtä, jotta ehtisi enemmän. Huomauttaessani asiasta Hanna myöntää että sairaanhoitajan työn kiinteäaikaista ja kiireettömämpää työpäivää tulee kyllä joskus ikävä. Sähköpostia ja pohjatekstiä Kansanedustajan avustajan työsopimuksessa lukee työn kuvauksena Lainsäädäntötyössä avustaminen ja yhteydenpito sidosryhmiin. Hannalla on mukanaan Sarin kalenteri, jonka hän pitää järjestyksessä. Hän ottaa vastaan tapaamisehdotuksia ja kutsuja erinäisiin paneeleihin ja muihin tilaisuuksiin, joista Sarin kanssa sitten sovitellaan sopiva ohjelma. Erinäköisiä deadlineja riittää myös kaikenlaisiin lehtiin ja galluppeihin luvattujen lausuntojen muodossa. Hanna valmistelee lehtiartikkeleiden ja muiden tekstien pohjat, jotka Sari sitten työstää lopulliseen muotoonsa. Sähköpostit hän tulostaa Sarille lukemista varten. Postia tulee kansalaisilta ja muualta siinä seitsemänkymmenen viestin päivätahtia; kaikki luetaan ja vastauksia kirjoitellaan mahdollisuuksien mukaan. Valiokuntien kokoukset ovat päivittäin 10-14, näihin Hanna valmistelee muistiot Sarille mukaan. Maanantaisin valiokuntia ei ole, vaan tarkoitus on kiertää maakunnissa; Hannan työn tahti ei siitä kuitenkaan miksikään muutu, sillä Sarin maakunta on Helsinki. Työhön kuuluu paljon tiedonhakua ja erinäisten inter- 8 9

6 netsivustojen tunnuksia ja salasanoja Hanna laskee omistavansa kymmeniä. Avustajan työ on siis todella tiivistä yhteistyötä edustajan kanssa. Kemioiden on pelattava hyvin yhteen. Ihmetellessäni että varsinaisena työkaverina on pelkästään oma edustaja, toteaa Hanna että muiden avustajien kanssa tulee tehtyä aika paljon yhteistyötä. Tietoa on toisinaan parempi kysyä joltakulta, kuin etsiä itse. Joskus tulee autettua myös edustajia, joilla ei avustajaa ole; heitä Hanna sanoo joskus laskeneensa talossa olevan parisenkymmentä. Pakolliseen kysymykseen tuleeko Hannasta itsestään joskus kansanedustaja, saan vastaukseksi ehdottoman ein, vaikkakin Hanna tuntuu olevan mielissään saamastaan paikasta oikean päätöksenteon keskellä sosiaali- ja terveysvaliokuntatyöryhmän sihteerinä. Myös kokoomuksen avustajien pomoksi hänet on kuulemma valittu. Kellarissa Haastattelun lopuksi kävimme vielä kurkistamassa siihen työhuoneeseen jossa kaikki tämä tapahtuu. Hannan omien sanojensa mukaan ruotsinlaivan hyttiä muistuttava yhdeksän neliön huone löytyy talon pohjakerroksesta. Rappusia laskeutuessamme Hanna selittää, että ensimmäisen kauden edustajat ovat alinpana. Eduskuntaryhmien puheenjohtajilla ja muilla isommilla herroilla on sitten jo isot toimistot katolla. Huone on todellakin pieni pitkänomainen putka. Sohvan tapaisen ja kirjahyllyn välissä mahtuu juuri seisomaan. Perältä löytyy tietokone ja kattoon ripustettu TV. Kaikki pöytätasot ovat täynnä kansioita ja kirjoja. Hanna koittaa olla hämmästyneen oloinen ihmetellessään miten heillä yleensä vallitseva sotilaallinen järjestys on juuri nyt päässyt hieman järkkymään. Päätän uskoa että näin on käynyt, vaikka en kyllä tiedäkkään miten tuon kokoiseen huoneeseen tämän kaiken tavaramäärän saisi siistimmin ahdettua. Sarin tuolin ääressä on pöytätilaa niin että käsivarren saa siihen juuri tuettua, mutta sehän riittää huoneen perällä koneen ääressä töskentelevän Hannan käskyttämiseksi. Parinkymmenen metrin päässä on jonkinlainen yhteinen tila, josta löytyy kahvinkeitin, jääkaappi ja mikroaaltouuni. Kaikki tuo kalusto noin kahdeksankymmenen hengen käytössä. Nörtille iskee heti jano, ja kysymykseeni saan vastaukseksi, että myös kokisautomaatti löytyy jostakin päin taloa. Tiloja tutkiessamme soittaa Sari ja purkaa tuntojaan epäonnistuneesta esittelykierroksesta. Olivat kuulemma odottaneet jotain muuta. Edustajan henkisenä tukena oleminen on kaiken melskeen keskellä tärkeä osa avustajan töitä. Jos asioita ei voi heti purkaa jollekulle, alkaa omia kykyjään kyseenalaistaa ja kärpäsistä syntyy härkäsiä. Mahtaakohan mieskansanedustajilla olla samanlaista kykyä yhteispeliin avustajiensa kanssa? Takkia päälle pukiessani mietin vielä ääneen että Suomen yhteiskunnan malli taitaa olla aikalailla toimivimpia maailmassa. Tulimme siihen tulokseen, että joitakin asioita voisi kenties parantaa, mutta se olisi aina pois jostakin muualta. Olen kyllä tämän vierailun jälkeen jokseenkin vakuuttunut, että ainakin töitä asioiden eteen tehdään. Tietysti kansanedustajia on monenlaisia. Ja niin on kyllä näemmä työpaikkojakin. Edelleenkin nuorin Esko Ukkonen inspehtori Kun Kymenlaakson osakunta perustettiin 1933, itsenäinen Suomi oli innokas teiniikäinen, Hitler oli juuri noussut valtaan ja Chaplinin Nykyaika oli valmistumassa. Kuluneina vuosikymmeninä muutos on ollut raju. Suomesta on tullut kännykkäimperiumi ja Kymenlaaksosta Euroopan unionin itäinen rajamaakunta, Valkealassa on menossa kristikunnan naispappeuskiistan eräs näytös ja jäisellä Suomenlahdella kiihtyy huterilla aluksilla käyty öljyralli, koska Yhdysvallat uhkaa sodalla. Myös yliopisto on muuttunut, varmaan perusteellisemmin kuin osakunta. Yliopisto kirjaa tavoitteitaan nykyään strategioiksi, joista uusin on juuri hyväksytty. Strategia antaa hyvän kuvan siitä, mitä tämän päivän yliopisto kokee tehtäväkseen ja päämäärikseen. Mukana on uutta ja vanhaa. Toimintansa arvopohjasta yliopisto toteaa että pyrkimys tietoon ja totuuteen on yliopiston toiminnan peruslähtökohta. Sitten seuraa sellaisia avainsanoja kuin kriittisyys, monialaisuus ja tieteidenvälisyys, luovuus, autonomia, sivistys, tutkimus- ja ammattietiikka, monikulttuurisuus, tasa-arvo, demokratia ja kestävä kehitys. Tärkeitä kehittämiskohteita strategia luettelee kymmenkunta. Se että perustutkimuksen aseman vahvistaminen ja tutkimuslähtöinen opetus on otettu listalle osoittaa että aivan yliopiston ytimeen osuvissa asioissa riittää jatkuvasti pureksimista. Siellä mainitaan myös yhteiskunnallinen vuorovaikutus, alue jolla yliopisto on perinteisesti hoitanut tonttinsa varsin hyvin. Tähän liittyvä uudempi painotus toteaa, että yliopistolaisuus on elämänikäistä. Kotikansainvälistymisellä tarkoitetaan ulkomaisten opettajien ja tutkijoiden houkuttelemista yliopistoon. Viimeisenä tulee henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi - asia jota tuskin olisi mainittu jos strategiaa olisi kirjoitettu 1930-luvulla. Yliopiston toimintaa myös arvioidaan. Sitä tekee yliopisto itse ja myös erilaiset ulkopuoliset tahot. Vilkas, jopa uuvuttava arviointitoiminta on viimeisen 10 vuoden aikana oleellisesti piristänyt yliopistoa. Vanhuksesta on tullut ketterä. 70-vuotias Kymenlaakson osakunta on edelleenkin yliopiston nuorin. Mutta onko se edelleen myös virein vai uhkaako dementia? Laulut ja juomat ainakin ovat vaihtuneet, laulut kaiketi enemmän. On kuitenkin kaikki syy uskoa että osakunta pysyy ketterän yliopistonsa vauhdissa myös tulevaisuudessa. Siitä pitävät huolen yhä uudet opiskelijapolvet, joiden opiskeluaikaan ja sen jälkeisiin vuosiin osakunta jättää vuosien jalostamalla toimintamallillaan lähtemättömän jäljen. Silti itsearviointia ja strategian tekemistä on hyvä harjoittaa myös osakunnassa. Vuoden 1805 kesällä saksalainen matkakirjailija Johann Gottfried Seume pysähtyi ihmeen kauniiseen Sippolan kylään ja totesi sen marjamaat mainioiksi. Ihmisistä hän havaitsi, että ne ovat avoin, hieno ja urhoollinen kansa. Onnittelen osakuntaa Seumen elämänohjeen sanoin: Wo Lieder klingen, lass Dich ruhig nieder, denn böse Menschen singen keine Lieder 10 11

7 Tyhjän pään syndrooma Terhi Aapro Kuulun Kypsän toimituskuntaan eikä minua suinkaan ole pakotettu hommaan, vaan olen mukana vapaaehtoisesti. Pidän kirjoittamisesta ja haluan kirjoittaa osakunnan lehteen. Neuvottelin hyvissä ajoin uuden päätoimittajan kanssa juttuni aiheesta, ja sain useita hyviä ehdotuksia ja vinkkejä alkuun pääsemiseen. Kirjallisuuden ja suomen kielen opiskelijana olen paitsi kirjoittanut kohtuullisen paljon myös perehtynyt jonkin verran kirjoittamisen teoriaan. Minun siis pitäisi klaarata tämä juttu vaikka vasemmalla kädelläkin. Miksi sitten deadlinen lähestyessä joudun paniikkiin kun minulla ei ole kasassa riviäkään ja otan hätääntyneenä yhteyttä päätoimittajaan anellakseni lisää aikaa? Miksi olen odottanut suuren idean syttyvän lampun lailla päässäni ja lykännyt kirjoittamisen viime tippaan huomatakseni, että viimeisenä iltana pää on aivan tyhjä? Miksi kaikki ideat, jotka sillä hetkellä keksin, tuntuvat liian vaikeilta ja vaativilta? Kirjallisuus on ominta alaani, juuri sen takia minun pitäisi osata siitä jotain todella hienoa. Voisin kirjoittaa ihmissuhteista, mutta se on liian henkilökohtaista. Vai kirjoittaisinko ajatuksista, joita joku tämän päivän tapahtuma minussa herättää? Mutta eihän sekään ketään kiinnosta! Tunnen itseni saamattomaksi ja ahdistuneeksi. Jotain pitäisi saada aikaan ja äkkiä. Mikä ihme kirjoittamisessa on niin vaikeaa? Ilmiö on tuttu meille kaikille, oli kyse sitten raportista, referaatista, luentopäiväkirjasta, seminaarityöstä, gradusta - kaunokirjallisista tuotoksista puhumattakaan. Vaikka aihe ja deadline on asetettu, ihminen lykkää ja lykkää aloittamista erilaisia tekosyitä keksien ja ryhtyy siihen vasta kun on aivan pakko. Pahimmassa tapauksessa ei saa aikaan yhtään mitään tai jos on pakko, niin yrittää viimeisenä yönä väen vängällä luoda jotain. Edellisen perusteella huomataan, että tämän jutun kirjoittajaa vaivasivat ainakin lykkääminen, perfektionismi ja ankarat sisäiset sensorit. Muita esteitä kirjoittamiselle ovat epäonnistumisen pelko ja aikaisemmat negatiiviset kokemukset. Yleisin ongelma kaikilla kirjoittajilla lienee aloittamisen siirtäminen. Vaativan työn lykkääminen tuntuu helpottavalta, mutta se asiassa sekin vie energiaa, koska tekemätön työ vaivaa mieltä kaiken aikaa. Perfektionisti puolestaan päätyy kulkemaan ikuista täydellisyyden tavoittelun ympyrää mikäli ei opi antamaan armoa itselleen ja asettamaan realistisia tavoitteita. Ankarat sisäiset sensorit kiinnittävät huomion virheisiin suurennellen ja jopa keksien niitä. Epäonnistumisen pelko taas kielii huonosta itsetunnosta. Kun ei edes yritä, ei voi epäonnistuakaan. Monilla meistä on myös kielteisiä kokemuksia kouluajoilta, jolloin opettaja luki aineita luokalle ääneen ja osansa saivat myös heikommat kirjoitelmat. Ymmärtämättömän opettajan kritiikki saattoi olla asiatontakin eikä oman aineen ruotiminen luokan huippukirjoittajien rinnalla kasvattanut kirjoitushaluja. Kirjoittamiseen liittyy useita ennakkoasenteita, jotka nostavat kynnystä ryhtyä kirjoittamaan. Ensimmäinen on se, että hyvä kirjoittaja ei koskaan aloita kirjoittamista ennen kuin hänellä on uusi, luova idea päässään ja hän on oikeassa vireessä kirjoittamiseen. Jos tavoittelee tekstillään jotain suurta ja ennenlukematonta, niin siitä varmasti tuleekin ylitsepääsemätön este. Toisaalta on ymmärrettävää että kirjoittaja turhautuu, kun maailma tuntuu olevan täynnä tekstiä ja kaikesta on jo kirjoitettu. Monet hyvät tekstit kuitenkin syntyvät ihan tavallisista kirjoittajalle tutuista arkisista aiheista, joita voi yrittää lähestyä uudesta näkökulmasta. Kun kirjoittaa itseä lähinnä olevista asioista, teksti ei ole pakotetun makuista. Vireyskysymys puolestaan viittaa taiteilijamyyttiin, jonka mukaan taiteilijan on oltava luodessaan inspiraation vallassa. Päinvastoin, kirjailijan työ on usein varsin arkista puurtamista. Jos jää odottamaan oikeaa mielentilaa, ei sitä ehkä koskaan tule. Sen sijaan, kun pakottaa itsensä kirjoittamaan jotakin, vaikka ei niin huvittaisikaan, lähtee pääkopassa kuin varkain liikkeelle monelle tuttu alitajuinen prosessi, joka alkaa askarrella ongelman parissa ja voi parhaimmillaan synnyttää muutaman uuden ideankin aivan kuin tyhjästä. Yleinen harhaluulo on myös se, että hyvä kirjoittaja aloittaa kirjoittamisen vasta sitten kun hänellä on pitkä yhtenäinen aika käytettävissään. On totta, että jotkut ihmiset pystyvät lyhyessäkin ajassa uppoutumaan kulloisenkin aiheeseen syvällisesti, kun taas toiset tarvitsevat pitkän rauhallisen ajan päästääkseen sisään johonkin juttuun. Käytännössä meillä kuitenkin on harvoin pitkää häiriötöntä ajanjaksoa käytettävissämme vaan joudumme kirjoittamaan esim. esseetä tunnin siellä toisen täällä. Kiireeseen on siis turha vedota, vaan kirjoittaa vaikka aikaa olisikin vähän. Alitajunta alkaa työskennellä joka tapauksessa ja prosessi etenee. Sitä paitsi yleensä ihmisellä on aikaa siihen, mitä hän pitää tärkeänä. Moni on pettynyt kun ei pysty tuottamaan valmista tekstiä yhdeltä istumalta. Se ei kuitenkaan ole mikään hyvän kirjoittajan ehdoton tunnusmerkki. Nykyään seminaareissa ja kirjoittamisen kursseilla painotetaan nimenomaan prosessikirjoittamista, jossa teksti kirjoitetaan saadun palautteen perusteella jopa useita kertoja uudelleen. Silloin pitää unohtaa perfektionismi ja uskaltaa antaa keskeneräinen työnsä muiden arvioitavaksi. Ihmiset ovat kirjoittajina erilaisia. Toiset kirjoittavat monta versiota ja muokkaavat tekstiään pitkin matkaa. Toiset taas kirjoittavat heti melko valmista tekstiä. Olipa kumpaa tyyppiä tahansa, tekstiään voi aina muokata paremmaksi. Muiden kommenteista on apua, koska omalle tekstilleen tulee helposti sokeaksi. Kirjoittaminen on työlästä, koska kyseessä on vaativa kognitiivinen prosessi. On luonnollista, että ihminen yrittää välttää liiallista ponnistelua. Ajatteleminen on vaivalloista, ja tyhjä paperi tai kuvaruutu ahdistavat. Monet sanovat, että en mä osaa kirjoittaa, mä en ole sitä tyyppiä, toi on synnynnäinen kirjoittaja, mä en ole eikä musta tule. On totta, että kirjoittaminen on toisille mielekkäämpää kuin toisille. Kukaan ei kuitenkaan synny kirjoittajaksi, ei edes se ns. kirjallisesti lahjakas tyyppi, vaan kirjoittaminen on taito, jota voi ja pitää harjoitella. Parhaiten se käy kirjoittamalla mahdollisimman paljon kaikenlaisia tekstejä. Kuten päätoimittajamme taannoin osuvasti totesi, pitäisi kirjoittaa kaiken aikaa kaikkialla ja kaikkien kanssa. Eli mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpommaksi se kerta kerralta käy. Pyrkimys täydellisyyteen hälvenee ja kirjoitusaiheita löytyy ihan jokapäiväisestä elämästä. Kaikista ei tule Hannele Huoveja tai Jari Järvelöitä, mutta kirjoittamista voi harjoitella ja se voi olla kivaa! Artikkelissa on hyödynnetty Robert Boicen (1990 ja 1993) ajatuksia kirjoittamisesta

8 Maltaisen makua Angleterre Fredrikinkatu 47 Angleterre on kai Helsingin vanhin brittiläinen pubi ja tuonut hesalaiseenkin ajatteluun lauseen Daddy, what you did in the pub?. Tarjolla on lähes kaikkia brittilän olutmerkkejä aina kaurapuuroa vastaavasta Oat mealstouteista, silkkisen pehmeästä Young s Double Chocolatesta perinteisiin brittilagereihin ja -aleihin. Atmosfääri on teemaan sopiva, palvelu hyvää ja hinnat kohtalaisia. Suurin pettymys on Spitfire-olut, jossa ei ole hiventäkään RAF:n henkeä, saati Merlinmoottoreiden voimaa ja konekivääritkin ovat rapakunnossa. Ei tällaisilla eväillä taistelua Englannista enää voitettaisi. Muuten litkivän journalismin ryhmä nostaa peukut pystyyn. Belge Aleksanterinkatu 9 Wanha kunnon Kluuvi jyrättiin muodikaan olutravintolan tieltä. Hintatasossa ja palvelussa ei kuitenkaan huomaa eroa, toinen on korkea ja toinen olematon. Muutenkin omituisilla belgialaisilla perverssi taipumus sekoittaa oluisiin kirsikkaa ja muita kummallisia hedelmiä. Silti tuosta flaamien ja patonginpurijoiden jaetusta maasta löytyy ihan hyviäkin oluita. Suositellaan pienellä Riku Neuvonen Maltaisen makua Olutravintolat ovat tulleet Helsingissä oikeaksi trendi-ilmiöksi ja aina ajan hermolla, sekä etenkin tuopin äärellä, oleva Kypsän muotitoimitus päätti testata mistä on kysymys. Ongelmaksi vain muodostui aika sillä kunnollinen testailu edellyttää aikaa, rahaa ja hyviä maksa-arvoja. Lisäksi on varmistuttava ettei yksittäisessä havainnossa ole kysymys sattumasta, vaan arvio perustuu pidempiaikaiseen tutkimukseen. Eräässä mielessä tässä onkin kyse väliraportista, sillä tutkimustoiminta jatkuu vielä. Mitä ei opiskelijalehden toimittaja tekisi journalismin nimissä! varauksella, kannattaa ainakin käydä vilkaisemassa. Kaisla Vilhonkatu 4 Kaupungin olutravintoloiden ehdoton mittatikku ja ykköspaikka. Valikoimaa riittää, palvelu on hyvää, Karhun litkijöitä katsotaan karsaasti ja tunnelmakin on nykyään kohdalla. Savuton puoli on oikeasti savuton, pöydät ovat tukevia ja ajantappoon löytyy iso kasa pelejä. Hanoissa on suuri valikoima erilaisia oluita eri puolilta Eurooppaa ja pulloista löytyy se mikä hanasta puuttuu. Etenkin tshekkejä on kivasti. Vaihteluun löytyy viskejä, joista Auschentaschen herättää nimellään jo huomiota, ja kunnollisia sikareja. Lisäpisteitä paikka saa siitä, että henkilökunta tunnistaa arvon toimittajan ja ottaa tilauksen jonon ohitse. Käynti Kaislassa kuuluu ehdottomasti pääkaupunkilaisen yleissivistykseen. Kalasarja Eri puolilla kaupunkia, tunnistaa siitä, että kalaan on yhdistetty adjektiivi tyyliin Janoinen lohi. Englannin pubimaailmakin on ketjuuntunut ja kalasarja on siitä hyvä esimerkki näillä pohjoisilla leveyksillä. Ennen näissä paikoissa oli jopa satoja oluita, mutta liike-elämän reaaliteetit ovat pakottaneet karsimaan valikoimaa. Siitä huolimatta kaikkea ei yhdessä illassa maistella, tai ainakaan makuja tunnisteta ja muisteta. Hanoissa on vaihtuvuutta ja pulloissakin löytyy. Silloin tällöin ilmestyy kaikkea erikoista, pelejä on saatavilla, samoin kuin suolapähkinöitä ja ilmapiirikin on yleensä kunnossa. Jostain syystä näissä ei tule kuitenkaan kovin usein käytyä, joten joku tökkii enemmän kuin monessa muussa. Hintataso ainakin on keskivertoa kalliimpi. London Pub Fredrikinkatu 46 Erittäin mielenkiintoinen paikka. Ikkunassa on englantilaisten panimoiden nimiä, mm. Youngs, ja muutenkin yritetään vaikuttaa englantilaiselta pubilta. Siitä huolimatta hanasta ei saa mitään brittiläistä olutta eikä oikein muitakaan ulkomaalaisia. Pulloina löytyvät sitten kaikki väsyneet klassikot Guinness ja Velko, joita juovat ihmiset, jotka haluavat näyttää oluttietäjiltä. Ikärajakin on käsittääkseni aika korkea, portsarit tylyjä ja hinnat korkeita. Pitäkää perkele lapparinne! Pivnice Hadanka Mannerheimintie 104 Ensimmäinen tshekkipaikka Helsingissä. Hanoista löytyy kivasti kaikenlaista laidasta laitaan, teräviäkin on saatavilla ja musiikki on pääsääntöisesti hyvää. Erikoismaininta terassille, joka koostuu Mannerheimintien jalkakäytävälle asetetuista tuoleista. Mikä ihmeellisintä, niin terassia kokeillessa ohi käveli osakuntalainen. Miellyttävä paikka poiketa yhdelle, koska yleensä on tilaa ja muutenkin paikka sopii hyvin esim. porukan kasaamiseen. Praha Kaivopiha Kuten kaikki arvannevat, niin täällä ei myydä intialaista Kingfisher-olutta. Mikä on sääli sillä se on aika maittavaa. Melko puhtaasti tshekkiläisiin keskittyvä paikka ja mukavasti iänikuista Velkoa ei juurikaan näy, vaan tilaa on annettu Staropramenille. Hanoissa valikoima on melko niukka, mutta pullopuolella riittää valinnanvaraa. Takaosassa riittää yleensä tilaa ja musiikkikin on pääsääntöisesti hyvää. Hintataso on parikymmentä senttiä keskivertoa alempi, mutta ilmapiiri on usein hälyinen sekä kiireinen. Sopii tämäkin hyvin joukkojen kasaamiseen, iltaa ei oikein jaksaisi tällaisessa istua. Pullman Bar Rautatieasema Jos olut pitäisi valita sen nimen lausumisen tuoman elämyksen mukaan, niin Pullmanista myytävä Warsteiner olisi ykkönen. Maultaankin se on todella erinomaista ja kuuluu veikeästä pullosta kaadettavan Hobgoblinin kanssa suosikkeihin. Muuten Pullmanin 14 15

9 valikoima on keskiverto ja käsittääkseni samassa yhteydessä toimivan Pressiklubin puolelta voidaan tuoda pullossa erikoisempaakin olutta. Itse ainakin sain kalliisti havaita valikoiman kun pyysin jotain erikoista ja baarimikko toi Rochefort 10:ntä. Sinällään hyvä valinta, että Rochefortin luostarin kaivo uhkaa saastua ja siihen loppuu munkkien trappistin paneminen. Pullman on hyvä paikka, mutta hintataso ja asemasta johtuva kiireinen tunnelma eivät tee siitä hyvää oleskelupaikkaa. Sen sijaan sopii hyvin joukkojen keräilyyn tai sitten viimeisen ottamiseen. William K:t Kalapaikkojen ja Pickwikien ohella kolmas merkittävä ketju. Itse en ole koskaan Pickwikeistä pitänyt, mutta Williameista sitäkin enemmän. Valikoimaa riittää vaativankin juojan vaatimuksiin, hanoissa on riittävästi valinnanvaraa ja pullot täydentävät kokonaisuutta. Vaihtuvuuttakin on mukavasti, mutta hintataso on korkeahko ja ainakin Töölössa on lähes aina liian täyttä. Erikoisuuksia löytyy myös muita enemmän esimerkkinä miehekkäästä astalosta nautittava pohjahiivaolut Kwak (tosin saadakseen tuopin pitää jättää pantti) ja upeasta huurretusta tuopista juotava, hieman hunajainen Bärbär. Siitä huolimatta turvallinen valinta poiketa matkan varrella yhdelle tai ottaa osaksi pidempää kierrosta. Isommalla porukalla soveltuvat myös illanistumiseen, jos vain finanssitilanne sen sallii. Tässä pintaraapaisu kaupungin tarjontaan. Litkivän journalismin ryhmä lupaa tehdä kaikkensa, jotta tutkimus edistyisi parhaalla mahdollisella tavalla ja uusia paikkoja saataisiin liitettyä juttukokonaisuuteen. Luonnollisesti ryhmä tarvitsee uutta verta ja hyviä vinkkejä, joten ei muuta kuin puhelimet soimaan. Kippis! Puhiksen puhinaa Matti Hannikainen Uusi vuosi on alkanut ja osakunnalla on taas uudet kasvot. Kasvot, jotka niin virkailijat kuin muut jäsenet osakunnalleen luovat. Uusi vuosi ja uusi virka saavat ainakin minut pohtimaan suhdettani opiskeluun sekä osakuntaan. Kieltämättä aktiivinen osakuntaelämä verottaa opiskelua, mutta toimivassa osakunnassa tehtäviä jaetaan ja toisia autetaan. Yhdessä jaksamme enemmän ja vältämme meille läheisten ihmisten osakuntainnostuksen lopahtamisen. Vaikka välillä tuntuisi, että omat voimat ehtyvät töihin, niin apua saa ja pitääkin pyytää. Yleensä se pienimmältä tuntuva apu on merkitykseltään suurin. Tutustuakseni puheenjohtajuuteen, kurkistin menneeseen (ammattitautiko?) selailemalla kansioihini eksyneitä Kypsiä. Vuodet ja nimet virtasivat silmieni ohitse nostalgian verhotessa lukemaani. Sitten silmäni osuivat analyysissaan kattavaan teoriaan viroista. (Kypsä 3/99) Ensinäkin selvisi, että en todennäköisesti osaa lukea enkä kirjoittaa; onhan osakunnalla sihteeri. Minun pitäisi olla johtajatyyppinen, joka siirtää tehtäviä muille ja mumisee ongelmatilanteissa valvoen töitä ja öitä. Kaipa sekin edellytys täyttyy. Useimmat tunnetut hahmot tai paikat (drinkkeinä) eivät kuulu tuttavapiiriini, joten isäntääkään minusta ei saa. Enkä muuten todellakaan kaipaa lukioaikaani hyvästi muutkin sihteerin virat. Minulla väitetään lisäksi olevan teräksinen ja voimakas ääni, mitä suunnilleen kaikki PuSin ja kesällä jalkapallon pelaajat ovatkin joutuneet kuuntelemaan. Laulunjohtajana jo toimin, joten kehityskaareni päähän jäi jäljelle hallituksen puheen johtaminen. Tänä vuonna hallitus pursuaa saumoistaan nuorta energiaa ja kokemusta monilta vuosilta. Osakunnan hallitus oli minulle suuri kysymysmerkki. Onnekseni edeltäjäni Terhi evästi minua neuvoillaan sen puheen johtamiseen suurkiitos sinulle Terhi. Toivottavasti myös te muut uudet virkailijat saitte yhtä kattavan opastuksen uuteen virkaanne. Osakunnan virkojen hienoin puoli on niiden vaihtuvuudessa. Jokaiselle se löytyy oman kiinnostuksen mukaan. Yhdessä virassa ei tarvitse tuskastua useampaa vuotta soveliasta seuraajaa etsittäessä, vaan jo seuraavana vuonna voi kokeilla uutta. Osakunta tarjoaakin mahdollisuuden kokeilla uusia haasteita, joita voi soveltaa myöhemmin työelämässä. Virat eivät kuitenkaan ole se osakunnan perusta, vaan toiminnan järjestäminen yhdessä. Osakuntaa ei pitäisi liiaksi yhdistää virkoihin, mikä on kylläkin luontevaa aktiivisten jäsenten hoitaessa ainakin yhtä virkaa. Osakunnan tulisi tunnistaa ennemmin toiminnastaan ja jäseniensä viihtyvyydestä kuin monista viroistaan. Edessämme on osakunnan seitsemäskymmenes vuosijuhla, jota juhlimme sankoin joukoin. Osakunnan täyttäessä pyöreitä vuosia toivonkin näkeväni mahdollisimman monta viime syksyn fuksia juhlassa. Kuten entinen osakuntalainen on todennut minua fuksia ohjeistaessaan, KyO juhlii hauskasti ja äänekkäästi. Vaikka juhla on akateemisen virallinen, voi turhan jännityksen heittää jo nyt mielestään. Osakunta, jonka minä tunnen, ei ole kangistunut kaavoihin eikä perinteidensä painoon, vaan nauttii elämänsä joka hetkestä! Vuosijuhlissa tavataan! 16 17

10 Uudet virkailijat Uusi vuosi, uudet kujeet.. Osakunta kokousti 12. joulukuuta ja valitsi itselleen upouudet, kiiltelevät virkailijansa. Virkailijainvaihtokaronkkaa juhlittiinkin sitten tammikuun 18. ja hauskaa oli. Pöydässä oli sangen hilpeä tunnelma ja jatkot kimaltelevalla Bottalla kruunasivat illan. Listaa uusista työmyyristämme voi ihailla lehden viimeiseltä aukeamalta. Onnea kaikille uusille virkailijoille alkaneen vuoden työtehtäviin! Joulu, joulu mennyt on.. Joulu toi osakuntalaisille juhlimisen aihetta. Joulukuisena sunnuntaina Liisankadulla vietettiin pikkujouluja. Fuksit olivat loihtineet puuroa ja pukkikin kävi. Laulut raikuivat niin juhlissa, kun jatkoillakin! Tapaninpäivänä tanssittiin perinteeksi muotoutuneeseen tapaan Kouvolassa. Kunnioitettavan suuren osakuntalais-ryhmän kierros kulki tällä kertaa Nevillen ja Illun kautta Divaan. Ilta oli iloinen, kinkkua paloi ja seuraavana aamuna olo oli sangen roikutettu. Kiitos ja anteeksi. Antti vallan kahvassa HTK:ssakin valta on vaihtunut. Rappanan Antti toimii tämän vuoden HTK:n puheenjohtajana. Lista muista toimikunnan jäsenistä löytyy osakunnan lehtihuoneen seinältä. HTK juhli myös pikkujoulujaan tammikuussa ja sihteerin kuulemien juorujen mukaan, entisten apuemäntien ja -isäntien juhlat olivat olleet kosteat. Naisten juhlaa Helmikuun alussa osakunnan miehet kutsuivat KYOn böönat viihdyttävälle matkalle Uutisia Meksikon pikajunalla. Naiset saivat nauttia mm. serenaadista ja hyvästä ruuasta. Illan kruunasi piñatan makeat antimet. Sihteeri kiittää miehiä myös saamastaan kunnianosoituksesta ja asettaa vuoden kiertopalkinnon näyttävälle paikalle hyllynsä päälle. 70-vuotta tulee täyteen Vuosijuhlaviikon avaa Kymenlaakso kirjallisena maaperänä- kirjallisuustapahtuma Tieteiden talolla alkaen klo KyO:n 70. vuosijuhlaa vietetään lauantaina 22. helmikuuta Scandic Hotel Simonkentässä. Juhlat avaa 21. helmikuuta klo upseerikerhon seppeleenlasku osakunnan ensimmäisen inspehtorin Erik Lönnrothin haudalle Kaartin hautausmaalla Hietaniemessä. Seppeleenlaskun jälkeen nautitaan kahvi avec. Lauantaina juhlat aloitetaan osakunnalla klo cocktailtilaisuudella. Itse juhlat alkavat klo Juhlapuhujaksi on lupautunut Kaarina Dromberg. Juhlatanssit tanssitaan jatkopaikassa Hämäläis-osakunnalla. Jatkoilla on mahdollisuus myös aamusaunaan. Sunnuntai-aamun sillis tarjoillaan osakunnalla klo 12 alkaen. Osakunnan kevään kokoukset 20.2, ja Aina osakuntatiloissa ja alkaen klo Helmikuun kokouksessa kannetaan osakuntanauhaa. Toukokuun kokouksen aika ja paikka selviää myöhemmin. Hallitus kokoontuu 27.2, 13.3, 27.3 ja Osakuntatiloissa alkaen klo Lisäkokouksista ja muutoksista ilmoitetaan listalla. Kaikki ovat tervetulleita! Kymenlaakson osakunnan virkailijat 2003 Inspehtori Esko Ukkonen puh (työ), (koti) Kuraattori Kalle Juuti (Vehkalahti) puh Hallituksen puheenjohtaja Matti Hannikainen (Helsinki) puh Taloudenhoitaja Mikko Taipale (Kouvola) puh Sihteeri Hanna Juntunen (Kouvola) puh Emäntä Mari Heikkilä (Elimäki) puh Vt. Isäntä Mika Kääriäinen (Kouvola) puh Toiminnanohjaaja Tarja Eerola (Kotka) puh Tiedotussihteeri Silja Könönen (Kouvola) puh Tiedotussihteeri (WWW) Mikko Kuokkanen (Kouvola) puh inki.fi Kypsän päätoimittaja Jukka Villstedt (Kouvola) puh Maakuntasihteeri Iiris Kavakko (Pyhtää) puh Ulkoasiansihteeri Marjukka Kylmälä (Hamina) puh inki.fi Liikuntasihteeri Mari Huuhtanen (Pyhtää) puh Koulutussihteeri Mirja Natunen (Vehkalahti) puh Fuksiohjaaja Kaisa-Maria Suikkanen (Kouvola) lsinki.fi p Kulttuurisihteeri Terhi Aapro (Kotka) puh Seniorisihteeri Terhi Puikkonen (Pyhtää) puh Kappalainen Kaisa-Maria Suikkanen (ks. Fuksiohjaaja) Laulunjohtaja Antti Raappana (Kouvola) puh Valokuvaajat Jukka Villstedt (ks. Kypsän päätoimittaja) Mikko Kuokkanen (ks. 2. tiedotussihteeri) Arkistonhoitajat Paula Pasi (Kouvola) puh Mirja Natunen (ks. koulutussihteeri) Musiikkivastaava Rami Sihvola (Valkeala) puh Apuemännät Terhi Aapro (ks. Kultuurisihteeri) Tuulia Asplund (Pyhtää) puh Tarja Eerola (ks. Toiminnanohjaaja) Antti Forsell (Valkeala) puh Riku Haapanen (Kouvola) puh Mari Huuhtanen (ks. Liikuntasihteeri) Hanna Juntunen (ks. Sihteeri) Marjukka Kylmälä (ks. Ulkoasiainsihteeri) Aura Laitinen (Kouvola) puh Kaisa Laitinen (Kouvola) puh Hanna-Sisko Mattila (Elimäki) Puh Mirja Natunen (ks. Arkistonhoitaja) Kaisa-Maria Suikkanen (ks. Fuksiohjaaja) Apuisännät Riku Haapanen (ks. Apuemännät) Matti Hannikainen (ks. Hallituksen puheenjohtaja) Lasse Jääskeläinen (Kotka) puh Iiris Kavakko (ks. Maakuntasihteeri) Ville Keto (Kotka) puh Mikko Kuokkanen (ks. 2. Tiedotussihteeri) Laura Laine (Iitti) puh Jaakko Lattu (Kouvola) puh Riku Neuvonen (Valkeala) puh Antti Palmu puh Paula Pasi (ks. Arkistonhoitaja) Antti Raappana (ks. Laulunjohtaja) Rami Sihvola (ks. Musiikkivastaava) Mikko Taipale (ks. Taloudenhoitaja) Teemu Toivainen (Kouvola) puh Jukka Villstedt (ks. Kypsän päätoimittaja) Hallitus Pj. Matti Hannikainen Siht. Hanna Juntunen Terhi Aapro Mari Heikkilä Kalle Juuti Iiris Kavakko Riku Neuvonen Kaisa-Maria Suikkanen Mikko Taipale 18 19

11 Elämä on kuin elokuva luota sen ohjaajaan, sillä kaikella on juonen kannalta tarkoitus nauti siitä mutta älä takerru siihen anna sen kulkea vapaasti ja yllättää sinut.