Antakaa te heille syötävää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Antakaa te heille syötävää"

Transkriptio

1 Antakaa te heille syötävää Nykyään ei tarvitse lukea edes terveysalan lehtiä, kun jo törmää ohjeistuksiin, miten terveyttä on vaalittava. Päivälehdissäkin kerrotaan uudelleen ja uudelleen, mitä kaikkia ravintoaineita ruuan tulisi sisältää ja mitä olisi vältettävä. Ja iloisissa todistuspuheenvuoroissa ihmiset kertovat kuinka elämä on muuttunut, kun ruokailutottumukset on laitettu kohdilleen. Sitten terveysartikkelit ikäänkuin samaan hengenvetoon korostavat liikunnan merkitystä hyvään terveyteen pyrittäessä. Me tarvitsemme valistusta ja toistuvaa kehotusta, että emme turmelisi terveyttämme. Herran suuri apostoli Paavalikin toteaa, että fyysisen kunnon hoitamisesta on hyötyä, tosin vain vähän, mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen. Muistettakoon, että Paavalilla oli hyvä kunto ja hän liikkui paljon. Kokkiohjelmia, herkkureseptejä ja kuvallisia gourmeeruokia pursuavalle ajallemme apostolin sana saattaisi olla: Herkkuruokia te osaatte tavoitella ja valmistaa, mutta kuka neuvoisi ihmiset verrattomasti paremman ruokapöydän ääreen. Kerran Jeesus sanoi opetuslapsilleen, kun ihmisjoukko oli nälästä uupunut: Ei heidän tarvitse mennä pois. Antakaa te heille syötävää. Menkää ja julistakaa sanomaa taivaallisesta leivästä. Ja hän sanoi:minä olen elämän leipä. Kun tuore leipä ja muut herkut on katettu pöytään, niin nälkäisen mieli syttyy. Psalmin kirjoittaja sanoo: Minä iloitsin, kun minulle sanottiin menkäämme Herran huoneeseen tai että minun sieluni ikäväitsee ja halajaa Herran esikartanoihin. Meillä itsekullakin on omat lempiruokamme usein johtuen lapsuusajan tottumuksista. Samaa on havaittavissa hengellisen ravinnon puolella. Joidenkin hengellinen nälkä tyydyttyy parhaiten, kun saa hiljaisuudessa lukea ja tutkia Sanaa ja opetuskirjallisuutta ehkä jopa opetella ulkoa joitakin Sanan kohtia myöhempää mietiskelyä varten. Jotkut tulevat ravituiksi enemmän virsien, hengellisten laulujen ja ylistyksen ilmapiirissä.monet meistä tarvitsemme taitavan kokin valmistamaa opetusta, kehotusta ja saarnaa, jonka kautta Pyhä Henki avaa sanaa. Vielä muutama sana suolasta. Miksiköhän Jeesus käytti oppilaistaan vertausnimeä suola. Ehkäpä siksi,että niin moni heistä oli kalastaja ja jos joku niin kalastaja tiesi, miten maukas graavikala valmistettiin. Tarvittiin vain suolaa. Ilman suolaa mikä tahansa ruoka jää mauttoman oloiseksi jopa makeat jälkiruuatkin. Mutta suola myös desinfioi. Esimerkiksi nuhan eteneminen voidaan tehokkaasti estää suolaliuoksella. Lääkäritkin suosittelevat kurkun ja nenäontelon huuhtelua. Meidän rukoilijoiden on tarkoitus estää synnin tautien leviäminen ja samalla meidän puheemme tulisi olla maukasta ja suolalla höystettyä. Suolan kolmas ominaisuus on, että se alkaa janottaa. Kun me olemme paljon Jumalan puhuttelussa niin se saa meissä aikaan ominaisuuksia, joita kääntymättömätkin ihmiset alkavat kaivata. Siunattuja rukous- ja ruokailuhetkiä! Heikki Ranssi 1

2 Matkaevääksi kevään tuleviin tapahtumiin Psalmi 138, jae 8: "Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!" Parempi avioliitto ry:n Rukouskalenteri kevät 2014 Rakkaani työnsi kätensä ovenraosta, ja sydämeni hypähti Laulujen Laulu 5:4 Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa Ensimmäinen Johanneksen kirje 3:18 Valmistaudumme avioliittotyöhön, kevään ja kesän tapahtumiin. Kesän leirit ovat Helsingin avioliittotapahtuma HAT , Pieksämäen avioliittoleiri , Hartolan avioparikurssi , Levi Cross - parisuhdeleiri Levillä Kädessäsi on Parempi avioliitto ry:n ensimmäinen rukouskalenteri. Tämä on suoraa jatkoa HNMKY:n avioliittotyön rukouskalentereille ja on kymmenes rukouskalenteri kevätkautta varten. Ilman rukousta emme voi tätä työtä tehdä. Rukous ja Jumalan siunaus tekevät työn ihmisissä. Rukousvartio kestää viikon. Merkitse viikko kalenteriisi. Voit myös keskittää rukouksesi yhdelle päivälle ko. viikon aikana. Rukoilijat on mainittu aiheen yhteydessä. Rukous on vapaaehtoista. Kalenteriin on merkitty noin 700 henkilön nimet, jotka ovat eri tilaisuuksissa ilmoittautuneet mukaan. Kannamme yhdessä avioliittotyötä Herran eteen. Yksin emme voi mitään. HUOM.! 2

3 Kun teidän seurakunnassanne järjestetään avioliittotapahtuma tai kun te järjestätte avioliittotapahtuman, ottakaa meihin yhteyttä. Näin saamme tietää missä päin tilaisuuksia järjestetään. Yhteystietomme ovat rukouskalenterin lopussa. KEVÄÄN YHTEISET RUKOUSPÄIVÄT: Kevätkaudella panostamme rukousvuorokausiin internetin välityksellä. Haluamme innostaa rukoilemaan sekä avioliittotyön että teidän omien aiheidenne puolesta. Nettilinkin saavat kaikki Rukouskalenterin saajat sähköpostitse. Kevään aikana yhteisiä rukouspäiviä avioliittotyön puolesta on viisi. Ne ovat , , , ja Rukousvuoro kestää tunnin. Tarjolla olevat ajat alkavat perjantaina kello jatkuen lauantaina kello 24 saakka. Vuoden 2013 aikana rukousvuorokausiin on netin kautta osallistunut noin 20 pariskuntaa. Kiitos Teille! Toivomme, että vielä useammat osallistuvat jatkossa. Käymme taisteluun avioliittotyön puolesta rukouksessa ja paastossa. Antakoon Herra sydämellenne jonkun aiheen tästä kalenterista tai aivan uuden asian, mitä emme osaa teille välittää. Olkaa uskolliset. Antakaa meille ideoita ja palautetta. Otamme sen vastaan mielellämme. Tarvitsemme teidän tukeanne ja rohkaisuanne. Rukoilemme, että armolahjat toimisivat koko leiriseurakunnan ja avioliittotyön rakentumiseksi. Meille voi lähettää rukousaiheita kirjein, facebook-viestein, puhelimitse ja tekstarein. VIIKOT 1 ja 2: Kaikki rukoilijat Jumalan suuruus Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin niin, että sen voi juostessa lukea Hab.2:2 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään Matt. 18:20 YLEISTÄ Toukokuussa 2013 perustettiin uusi yhdistys. Parempi avioliitto ry:n perustaminen ja toiminnan siirtäminen HNMKY:ltä uudelle yhdistykselle on ollut ponnistuksia vaativa tehtävä. Uuden organisaation vakiinnuttaminen on tapahtunut normaaliin toiminnan ohella. Uusi yhdistys tarvitsee jäseniä ja tukijoita. Avioliittotyön jatkuminen nykyisessä 3

4 laajuudessaan ja edelleen leviäminen on tärkeä rukousaihe vuonna Vuonna 2013 kaikki 24 seminaaria ja tapahtumaa vietiin läpi. Kaikissa oli runsas osanotto eikä yhtään kurssia tarvinnut perua. Kurssilaisten määriä pystyttiin kasvattamaan. Kiitos tästä kuuluu Taivalliselle Isällemme ja teille uutterat vastuunkantajat! Paremman avioliiton perheleireille osallistuvien parien määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Kun v leireille osallistui 1157 paria, vuonna 2013 osallistui 1178 paria. Sen lisäksi tulevat lastenleirit, mies- ja naistyön tapahtumat. Kaikkiaan omaan toimintaamme osallistui yli henkilöä. Vuonna 2013 ulkopuolisten tahojen järjestämiä tapahtumia, joissa toimimme kouluttajina, oli paljon enemmän kuin Kutsujina olivat järjestöt, yhdistykset ja seurakunnat. Perhe-, mies- ja naistyö voimistuneet Perhetyö koostuu avioliittoleireistä ja parisuhdeseminaareista. Lisäksi on miehille ja naisille suunnattuja tapahtumia. Aina kun kursseja järjestetään, niin ne ovat niin täynnä kuin vaan pystytään ottamaan, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen STT:lle antamassaan haastattelussa. Hanna Ranssi-Matikainen arvioi, että noin puolet osallistuvista pareista on mukana tehdäkseen hyvästä avioliitosta paremman. Erouhan alla on ehkä joka kymmenes pari ja loput painivat pienempien kriisien kanssa. Parempi avioliitto -yhdistyksen kursseille osallistujien ikähaitari vaihtelee parikymppisestä noin 80 ikävuoteen. Monet kurssille hakeutujat elävät pikkulapsivaihetta. Kun lapsukaisia on kaksi ja arki kriisiytyy, niin siinä vaiheessa lähdetään hoitamaan suhdetta. Ennakkoluulot hälvenevät Ennakkoluulot avioliittoleirejä kohtaan ovat hävinneet lähes kokonaan. Nykyään on oikeastaan valveutunutta ja fiksua hoitaa parisuhdettaan ajoissa. Moni saa kurssin häälahjaksi tai merkkipäivälahjaksi. Vanhemmat lähettävät lapsiaan ja maksavat heidän kurssinsa tai sitten lapset lähettävät vanhempiaan ja maksavat heidän kurssinsa. Kiitos rukouksistanne! Rukouksenne auttoivat perheen ihmissuhteet tulivat kuntoon kiitän teitä En voi teitä kylliksi kiittää. Rukouksenne ratkaisivat perhekuntamme ihmissuhdelukot. Jätin Hartolassa rukousaiheen vuosi sitten ja pyysin yhteyttä lasten perheiden välille ja työtä perhekuntamme silloin työtä vailla oleville. Todella vaikea tilanne, jota ei ihmisvoimin yksinkertaisesti pysty ratkaisemaan. Otin ilolla vastaan tiedon, että rukoustikkuun jätettyjen asioiden puolesta luvattiin rukoilla koko kevätlukukauden. Nyt kun katson mennyttä aikaa, oikein havahdun. Kaikki on toisin. Loistavasti. Juuri niin kuin anoin. Ihmissuhteet kunnossa ja työtä kaikilla. En voinut sitä silloin millään uskoa. Silti olen uusien haasteiden edessä yhtä avuton. Totta on sana: Herra auta minun epäuskoani. 4

5 Kiitosaiheet Kiitämme Herraa kuluneesta vuodesta ja kaikista niistä asioista ja ihmeistä, joita hän on tehnyt meidän ja ystäviemme elämässä. Kiitämme siitä, että vastuuta avioliittotyöstä on voitu jakaa. Kiitos siitä, että on löytynyt uskollisia ja taitavia tekijöitä. Ryhmässä ihmisten lahjat tulevat parhaiten esiin. Kesän leiriesitteet ja ilmoittautuminen leireille Vuoden 2014 Pieksämäen, Hartolan ja Helsingin avioliittotapahtuman HAT:in leiriesitteet ovat valmistuneet. Jos koette vaikeaksi tehdä ilmoittautumisen netissä, tulostakaa paperiesitteet nettisivuiltamme ja postittakaa osoitteeseen Parempi avioliitto ry PL 107, Helsinki. Kursseille voi ilmoittautua osoitteesta Helsingin avioparitapahtuma (HAT), Järvenpään seurakuntaopisto Paremman avioliiton perheleiri, Pieksämäki Koulutuskeskus Agricola Avioparikurssi, Hartola Itä-Hämeen opisto Levi Cross parisuhdeleiri, Kittilä Levi Muita linkkejä, joiden kautta löydätte meidät: Kurssimme näkyvät Kataja ry:n sivuilla. Rukoilemme leiriopetuksen, vastuunkantajien ja osallistujien puolesta. Avec-lehti postitetaan maaliskuussa. Se keskittyy kesän leirien esittelyyn. Myös puhelinpäivystys toimii ilmoittautumisten vastaanottamisessa. Tiedustelut: Ismo ja Leena Sipakko , Heikki ja Paula Ranssi , Helsingin avioliittotapahtuma Jarno Kansikas Levi Cross parisuhdetapahtuma Markku ja Marita Kulmala, Vuosi 2014 haastaa meidät avioliiton ja perheen puolesta. Parempi avioliitto ry:llä runsaat 440 jäsentä Pieksämäellä järjestetyn Paremman avioliiton perheleirin yhteydessä julkistetun yhdistyksen, Parempi avioliitto ry:n, jäsenhankinta on onnistunut kiitettävästi. Yhdistykseen kuuluu joulukuun 2013 lopussa yli 440 jäsentä. Olemme huomanneet, että tapahtumissa ja leireillä ihmiset mielellään liittyvät jäseniksi. Kun monet teistä, rakkaat tämän kalenterin saajat, ette ole olleet viime aikoina leireillä, tarjoamme mahdollisuuden liittyä jäseneksi nyt. Jäseneksi liittymiskaavakkeen saitte tämän kalenterin mukana. Tarvitsemme joukkoomme ihmisiä, jotka haluavat vahvistaa avioiiton olemassaoloa tässä Suomenmaassa, joka on johtanut Euroopan avioerotilastoja 1980-luvulta asti. Avioero-ja yksinhuoltajaperheissä elää yli lasta ja vanhempaa. Mutta: Pelkkä tilastointi auttaa vain vähän. Parisuhteen taitojen opiskelu on ennalta ehkäisevää työtä, joka 5

6 auttaa kokonaisia perhekuntia saamaan hyvän elämän eväät. Parempi avioliitto ry Kirkkopalveluiden jäseneksi Parempi avioliitto ry hyväksyttiin viime syyskuussa Kirkkopalvelut ry:n jäseneksi. Kirkkopalvelut toivottaa yhdistyksen tervetulleeksi tekemään yhteistyötä kaikkien siihen kuuluvien jäsenjärjestöjen ja -seurakuntien kanssa. Kirkkopalveluiden tarkoitus on auttaa kirkollisia toimijoita vastaamaan sekä seurakunnissa että yhteiskunnassa kohdattaviin tulevaisuuden haasteisiin. Sen tavoite on ylläpitää ja vahvistaa työssä tarvittavaa osaamista. Kirkkopalveluiden tunnetuimpia hankkeita ovat tiekirkkotoiminta, Yhteisvastuukeräys ja Kotimaa-yhtiöiden tuotteet. Helsingin NMKY:n perhetyö, nykyään Parempi avioliitto ry, on järjestänyt avioliittoleirejä yhteistyössä Kirkkopalveluiden koulutusyksikön, Koulutuskeskus Agricolan, nykyiseltä nimeltään Seurakuntaopisto, kanssa vuodesta Parempi avioliitto ry:n toiminta on yleishyödyllistä Verohallinnon antaman päätöksen mukaan Parempi avioliitto ry:n toiminta on yleishyödyllistä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää perheiden hyvinvointia kristillisen maailmankuvan pohjalta vapaaehtoisen vertaistuen avulla sekä toimia voittoa tavoittelematta kristillisen perhe- ja parisuhdetyön sekä mies- ja naistyön edistämiseksi kotimaassa ja ulkomailla. Koulutustilaisuudet ovat avoimia kaikille parisuhteen hyvinvoinnista kiinnostuneille. Toimintaan osallistuu vuosittain noin 3300 aikuista ja lasta. Vastaavien perheleirien järjestäjinä ei ole tällä hetkellä kaupallisia toimijoita eikä alalla ole juurikaan kilpailua, verohallinnon päätöksessä sanotaan. Koulutustilaisuuksia ei pidetä elinkeinotoimintana vaan ne ovat yhdistyksen yleishyödyllistä toimintaa. Verohallinnon mukaan koulutuksesta ja koulutusmateriaalista perittävää maksua voidaan pitää suhteellisen pienenä. Ratkaisua on puoltanut Verohallinnon näkemys kilpailuolosuhteista, suhteellisen pieni osallistumismaksu, joka käytetään toiminnan rahoittamiseen sekä leirien toteuttaminen merkittäviltä osin vapaaehtoisten voimin. Rahankeräyslupahakemus jätetty Parempi avioliitto ry on hakenus poliisihallinnolta rahankeräyslupaa. Rukoilemme myönteistä päätöstä. Toimintamme perustuu paljolti paitsi kurssimaksuihin, myös vapaaehtoisilta saataviin lahjoituksiin. Tänä päivänä, jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne. Hepr.4:7. Suunnatkaamme ajatukset avioliiton asettajaan, Kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan, joka antaa meille motivaation pysyä liitossa, rakentaa sitä ja olla tyytyväisiä Herran edessä. Hän lisätköön esirukoilijajoukkoomme uusia innokkaita ihmisiä, jotka ovat väsymättömiä Herran työssä. Näky Kristillinen avioliitto, puolisoiden yhteys ja kristittyjen yhteys. Perheiden hyvinvointi, yhteys perheessä, seurakunnassa ja avioliittotyössä. Avioliittotyö laajenee. 6

7 VIIKKO 3 ( ): Ilman minua te ette voi mitään tehdä. Joh.15:5 Aikaa aviosuhteelle Avioliittotyössä olemme vakuuttuneita entistä lujemmin avioliiton hoitamisen välttämättömyydestä. Vaivannäkemisestä vastamäessä, iloitsemisesta myötämäessä. Hoitamattomina mitkään läheiset suhteet eivät ole antoisia. Ne todella eletään loppuun iltapäivälehden tapaan. Avioliittotyössä olemme haastaneet pariskunnat viettämään keskenään aikaa 15 tuntia viikossa. Usein kuulee, ettei aika riitä moiseen. Tilastokeskus tutki perheiden ajankäyttöä. Sen mukaan aika riittää hyvinkin. Vapaa-aikaa on 47 tuntia viikossa. Tämän lisäksi on oma aikansa nukkumiseen ja ansiotyöhön, kotitöihin, ruokailuun ja hygieniaan sekä opiskeluun. Puolison kanssa vietetty 15 tuntia on vain kolmannes vapaa-ajasta. Jokainen tyytyväinen pari tietää, ettei se ole muusta ajasta pois. Tahtotila on vain saatava liikahtamaan. Oikeastaan asia on päinvastoin: mitä parempi on tunnesuhde sitä paremmin mieli ja energisempi olo. Paremman avioliiton Rakkauspankista kolmas painos Paremman avioliiton rakkauspankki on ensimmäinen kirjaksi painettu teos avioliittoopetuksestamme, jota saa ostaa myös kirjakaupasta. Nyt kirjasta on ilmestynyt kolmas painos. Vuoden kristillinen kirja 2009 yleisöäänestyksessä Hanna Ranssi-Matikaisen toimittama Paremman avioliiton rakkauspankki sai kolmanneksi eniten ääniä. Rakkauspankki oli kustantajan Päivä Oy:n toiseksi myydyin kirja vuonna Vuonna 2010 kirjasta otettiin toinen painos. Rukoilemme siunausta kirjan lukijoille. Rukoilemme opetusaineiston puolesta, että siitä olisi hyötyä leiriläisille ja kaikille kirjan lukijoille. Rukoillaan, että kirja leviäisi aivan tavallisiin suomalaisperheisiin, joissa kamppaillaan joko oman rikkinäisyyden tai ajan asettamien haasteiden ristipaineessa. Parempi avioliitto ry:n leireille osallistuville kirja jaetaan kurssimateriaalina. Tarvitsemme myös uutta opetusmateriaalia kaikille meille. Myös vanha sininen kirja olisi hyvä uudistaa ja saada siinä oleva aineisto hyötykäyttöön. Ryhmänjohtajien koulutuksen ja käytännön toiminnan tueksi tarvitaan heille suunnattua opetusmateriaalia. Kursseilla jaettavat PowerPoint -niput ovat hyvä alku. Ne kuitenkin tarvitsevat lihaa luiden ympärille. Rukoillaan, että opetusmateriaalimme saa jatkoa. 7

8 Avioliittoleirien ja kurssien keskusteluryhmien tehtäväaineistot on saatavilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja saameksi. Luennoitsijoiden, ryhmänjohtajien ja sielunhoitajien työhön intoa ja ihmisiä. Englannin kielinen käännös nimeltä Love Bank ilmestyi Paremman avioliiton Rakkauspankin englannin kielinen käännös Love Bank on saanut hyvän ja innostuneen vastaanoton. Tämä on suuri kiitosaihe. Rukoilemme venäjänkielisen painoksen puolesta. Rukoilemme Hanna Ranssi-Matikaisen puolesta uutena vastaavana työntekijänä yhdistyksessämme. Yhdessä sittenkin väitöskirja Hanna Ranssi-Matikaisen väitöskirjaa Yhdessä sittenkin voi tilata toimistostamme Teos käsittelee vertaistuen merkitystä avioliiton kriiseistä selviämiseen. Nettisivustomme avainasemassa Netin ja sosiaalisen median merkitys tapahtumatiedotuksessa on avainasemassa. Sivustolta voitte nähdä kaikki tapahtumamme. Tutustukaa myös facebook sivustoomme ja käykää peukuttamassa sivua. Rukoillaan voimaa ja viisautta aineistojen tekijöille ja käytännön toteuttajille. Toivomme, että kaikki te, jotka järjestätte avioliittotapahtumia tai vastaavia ilmoitatte meille osoitteella mikko.kulmala(at)kotiportti.fi tapahtumanne. Avioliittotyöhön viisautta Rukoilemme viisautta avioliittotyötä tekeville pariskunnille, jotta he voisivat oivaltaa mistä on kyse kunkin henkilön kohdalla. Apua itselleen hakevat parit ovat monesti solmuissa, joissa kirjaviisauden vinkit suoraan eivät auta, vaan ne pitää sisäistää ja tehdä kysymyksiä. Oikea sana oikeassa paikassa on kultaakin kalliimpi. Lähellä on aika ja kaikkien näkyjen täyttymys Hes. 12:23 Oikeat henkilöt oikeisiin paikkoihin Kevätkausi on alkanut, joulun aika on jo takanapäin. Rukoilemme erityisesti kevään avioliittotapahtumien puolesta. Rukoilemme voimia ja varjelusta aviopareille alkavaan 8

9 kevääseen. Rukoilemme, että saamme mahdollisimman hyvät valmiudet julistaa, opettaa ja kulkea avioparien rinnalla. Puhdistettu, sullottu ja kukkurainen anti aviopareille, ettei kukaan lähde pettyneenä ja tyhjin käsin pois leireiltä eikä avioliittotapahtumista. Rukoilemme oikeita henkilöitä oikeisiin paikkoihin. Eri tapahtumien luennoitsijoille rukoilemme Hengen voitelua. Rukoilemme myös, että he tavoittaisivat luennoissaan aiheen kannalta oleellisen. Rukoilemme opetussisällön ja opettajien puolesta, että opetus vähitellen muuttuisi sydämen asenteiksi ja rakkauden palvelustyöksi. Myös sitä, että voimme kehittää opetuksen sisältöä yhä paremmin vastaamaan tarvetta. Luennoitsijapareille sopua ja yksituumaisuutta ennen luentoa, luennon aikana ja jälkeen. Luennoiminen avioparina on erityisen haavoittuva palvelustehtävä. Välit ovat monesti pienestä kiinni ja loukkaantumisia tapahtuu tahattomasti kiireessä ja jännityksessä. Rukoilemme viisautta ja suojaa luennoitsijoille. Avioliittotyö tarvitsee tekijöitä Tarvitsemme (ainakin) ryhmänjohtajia luennoitsijoita tukipareja pienryhmien vetäjiä rukoilijoita, rukouspalvelijoita tapahtumien organisoijia tiedottajia, toimittajia IT-asiantuntijoita soittajia, laulajia, säveltäjiä lastenhoitajia materiaalintekijöitä ja uudistajia tulkkeja, kääntäjiä Rukoilemme, että saamme rahoitusta kokopäiväisten työntekijöiden palkkaamiseen. Rukoilemme anomusten tekijöille viisautta. Rukoilemme, että Suomen hallituksen hallitusohjelmassa mainittu kolmannen sektorin ennalta ehkäisevä perhetyö saa myös tukea toimintaansa. Rukousaiheita rukoiltavaksi: Rukoilen vuodesta 2014 helpompaa vuotta. Herra, auta! Pyydän rukousta kummitytön ja hänen miehensä puolesta. Pyydän rukousta Syyrian pakolaisleirien tyttöjen puolesta. Ettei enää yhtään myytäisi seksiorjuuteen. Rukoukseni: Että Jeesus pelastaisi muutkin perheestäni. Löydettäisiin Jumalan tahto 9

10 avioparina. Sairaana olevien omaisten puolesta. Rukoilen, että suhteet lasten perheiden kanssa tulisivat tasapainoon. Herra kiitos X:stä puolisona ja pian syntyvästä lapsestamme. Auta erityisesti minua pääsemään takaisin lähelle häntä ja uskomaan tulevaisuuteen ja tunneräjähdysten vähenemiseen. Pyydän rukousta koko perhekuntani uskoon tulon puolesta, siunausta ja varjelusta lapsilleni ja lapsenlapselle, terveyttä meille kaikille. Pyydän rukousta avioliittomme puolesta ja sen, että selviämme todella vaikeasta kriisistä. Lisäksi voimia kestää tämä kriisi ja vaikeudet. Haluaisin rakastaa puolisoani enemmän ja kääntyä pois synneistäni. Pyydämme esirukousta miehen lonkkakipujen parantumisen puolesta. Anna taitoa antaa anteeksi ja rakastaa ja rakastua molemmin puolin. Helpostusta taloustilanteeseen, että työasiat avautuisivat. Rippikoulut Rukoilemme Jumalan johdatusta kesän rippikouluihin ja niihin ilmoittautumiseen. Opetus, isoset ja rippikoululaiset Taivaan Isän huomaan. Jeesuksen sana: ettei yksikään heistä hukkuisi Joh. 15. Hyvän Paimenen opetusta tarvitaan. Nuorten tilanne ja kesätyöt Jeesus siunaa syrjäytyneitä nuoria; kosketa heidän sydämiään sinun rakkaudellasi ja anna elämäntarkoitus. Rukoilemme päättäjien puolesta, anna nuorille kesä- ja pysyviä työpaikkoja. Rukoilemme, että koteihin olisi mukava tulla Rukoilemme, että kodit saisivat olla levon ja leikin paikkoja, jossa opeteltaisiin myös huumoria ja eritasoista kommunikaatiota. Rukoilemme kotien puolesta, että niihin olisi mukava kaikkien perheenjäsenten tulla. Alkuvuoden tapahtumat Luennoitsijakoulutus Järvenpään seurakuntaopisto Miestenpäivät, Vesanka Kiponniemen kurssikeskus Ryhmänohjaaja- ja luennoitsijakoulutus, Kittilä Levi Levin jatkoseminaari, Kittilä Levi Hiljaisuuden retriitti miehille Vähäjärven leirikeskus 1

11 Ryhmänohjaajien valmennuskurssi, Hartola Itä-Hämeen opisto Kevään jatkoseminaari Järvenpään seurakuntaopisto 5.4. Tukiparikoulutus Järvenpään seurakuntaopisto Ryhmänohjaajien valmennuskurssi, Laukaa Peurungan kylpylä Naisseminaari, Jyväskylän kristillinen opisto Miesten perusleiri, Nastola Villähde Luennoitsijatapahtuma Luennoitsijatapahtuma on avioliittotyön luennoitsijoille ja luennoitsijoiksi aikoville tarkoitettu rohkaisu- ja koulutustapahtuma lauantaina 18. tammikuuta 2014 Seurakuntaopistolla Järvenpäässä. Teemana on Etene taidoissa - opettele luennoimaan. Avioliittotyö laajenee ja tarvitsemme jatkuvasti uusia luennoitsijoita oppimaan vanhojen konkareiden rinnalle. Rukouksemme on, että myös seurakuntien parisuhdetapahtumat innostaisivat pariskuntia opiskelemaan pariluennon pitämistä. Ohjelmassa Markku ja Marita Kulmala: Miten pidetään hyvä ja selkeä luento - perusteet, aikataulut, esityksen selkeys - pariluennointi: sydän auki, valmistautuminen, itse luento, jälkihoito Heikki ja Paula Ranssi: Avioliitto-opetuksen sisältö - mitä eri luentojen tulee sisältää Ryhmätyöskentely - ilmoittautuneet parit valitsevat itselleen luentoaiheen avioliitto-opetuksen pohjalta - aiheesta pidetään 10 minuutin mittainen luento - luento arvioidaan pienryhmässä - arviointiin käytetään aikaa minuuttia rakkaudellisessa ja rakentavassa hengessä Kevätseminaari Kevään jatkoseminaari pidetään tänä vuonna Järvenpään seurakuntaopistolla. Rukoilemme kutsukirjeelle innostavaa sanomaa, joka saa leirin käyneet osallistumaan. Syksyn ja kevään jatkoseminaarien kävijöistä rukoilemme vastuunkantajia työhömme. Rukoilemme leireille ja seminaareihin osallistuneille pareille jatkuvasti syvenevää yhteyttä ja sitoutumista toisiinsa. VIIKKO 4 ( ) : Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja monet sen kautta tule saastutetuiksi (Hebr. 12:15) Ryhmänvetäjien koulutus 1

12 Avioliittotyön pienryhmänvetäjiksi kouluttaudutaan eri väyliä pitkin. Pohjaopintoina on viikon mittainen avioliittoleiri ja osallistuminen syksyn ja kevään jatkoseminaareihin. Avioliittotyö perustuu vertaistukityöhön. Siihen pienryhmien vetäjät tarvitsevat jatkuvaa koulutusta. Rukoilemme ryhmänvetäjäkoulutuksen puolesta. KURSSEJA RYHMÄNOHJAAMISEEN RYHMÄNOHJAAJIKSI AIKOVIEN PERUSKURSSI - Hartolassa Itä-Hämeen opistolla - Aviopariryhmän johtaminen - ryhmätehtävien onnistunut käsittely - ryhmänohjaajaparin yhteistyö - Erilaisten ryhmäläisten kohtaaminen RYHMÄNOHJAAMISEN JATKOKURSSI - Järjestetään Peurungan kylpylässä Laukaassa - Pääopettajana Saara Kinnunen - Pureudutaan sielunhoidollisiin ryhmänohjausmenetelmiin - Lähtölaukaus kesän leireille ja parisuhdekursseille - Lisätiedot: Paula ja Heikki Ranssi RYHMÄNOHJAAJIEN VIIMEISTELYTAPAHTUMA - Järjestetään Seurakuntaopistolla Järvenpäässä - Suunnattu Pieksämäen avioliittoleirin ryhmänohjaajille - Saadaan tietoa ryhmäjaosta - Valmentaudutaan kesän päätapahtumaan - Lisätiedot: Hanna Ranssi-Matikainen RYHMÄNOHJAAJIEN TYÖNOHJAUSKURSSI - Järjestetään Seurakuntaopistolla Pieksämäellä - Avioliittoleirin yhteydessä iltaisin - Tavoitteena käytännöllisten tietotaitojen lisääminen ryhmänohjaamisesta - Ryhmänohjaajien iltaryhmät osa koulutusta - Lisätiedot: Hanna Ranssi-Matikainen SIELUNHOIDOLLINEN SEMINAARI AVIOPAREILLE - Järjestetään Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa - Käydään läpi tunne-elämän eheytymisen teemoja ja menetelmiä - Ryhmissä jokaisella tunti aikaa käydä läpi omia asioita ryhmänohjaajan johdolla Avioliittoleirillä opiskellaan yhteiselämän kiemuroita sekä luentojen että pienryhmissä tehtävien harjoitusten avulla. Päiviä rytmittävät kaksi luentoa ja kaksi tapaamista ryhmän kanssa. Hetket ovat usein puhuttelevia kummallekin aviopuolisolle, sillä moni ei ehdi arjessa pysähtyä arjen tärkeiden parisuhdeasioiden äärelle. Ryhmänjohtajakoulutus on pakollinen Parempi avioliitto ry:n avioliittoleirin ryhmänjohtajiksi haluaville. Edut Pieksämäen leirillä: Ryhmänjohtajaparille korvataan matkat ja toiselle puolisolle 7 päivärahaa. Työmme ryhmänvetäjien koulutuksessa on ollut myös tuloksekasta. Työtodistuksilla on ollut vahva painoarvo, kun ryhmänvetäjistä jompikumpi on hakenut työ- tai opiskelupaikkaa. 1

13 Ryhmänjohtaja- ja luennoitsijakoulutus Levillä Kiinnostaako avioliittotyö? Haluaisitko toimia ryhmänjohtajana? Haluaisitko toimia luennoitsijana? Tule mukaan koulutustilaisuuteen Levillä Kylpylähotelli Levi, Kittilä. Koulutus on muuten samanlainen kaikille, mutta luennoitsijalinjan ryhmässä la klo parit pitävät 10 min mittaisen etukäteen valmistellun luennon, joka kuvataan. Arviointiin käytetään aikaa noin min rakkaudellisessa ja rakentavassa hengessä. Tarkemmat ohjeet lähetetään luennoisijalinjalle ilmoittautuneille. Ryhmänjohtajalinjan ryhmissä harjoitellaan ryhmänjohtamista omilla ja ryhmässä esiintulevilla esimerkeillä ILMOITTAUTUMISET ja lisätiedot: Majoitus ja ruokailut: , Levi Cross jatkoseminaari Levillä Levin jatkoseminaari, Kittilä Levi Kyseessä on ensimmäinen jatkoseminaari Levillä. Rukoillaan runsasta osanottoa. Kouluttajina: Lauri Ala ja Tiiu Raid-Ala, Tino ja Sari Pyssysalo, Tomi ja Mervi Hillukkala sekä Markku ja Marita Kulmala. Tiedustelut: Markku ja Marita Kulmala, ILMOITTAUTUMISET ja lisätiedot: Majoitus ja ruokailut: , Rukous Levi Crossin puolesta Jeesus siunaa LeviCross tapahtumia. Herra, herätä innostusta ja uusia ryhmänjohtajia luennoitsijoita koulutukseen erityisesti Pohjois-Suomen alueelta. Syttyköön sydämiin palo ja tarve toimia perheiden parhaaksi. Jeesus herätä myös innostuneita vastuutuntoisia lastenohjaajia ja siunaa lastenleirejä. Rukoilemme avioliittotyön ryhmänjohtajaseminaarin puolesta Hartola / Itä-Hämeen opisto Pienryhmän onnistuminen ennustaa pitkälti sen, haluaako pari jatkaa avioliittotyössä. Siksi pienryhmänvetäjien koulutukseen panostetaan. Ryhmänjohtajakoulutuksen peruskurssi on lasu Hartolassa. Kurssi on pakollinen ryhmänjohtajiksi aikoville, sen voi korvata Levin kurssilla. Opettajina Markku ja Maria Ihonen, Sami ja Tanja Kallio, Tino ja Sari Pyssysalo sekä Heikki ja Paula Ranssi. Harjoitellaan ryhmänjohtamista, omilla ja ryhmässä esiin tulevilla esimerkeillä. Ilmoittautuminen netin kautta Tiedustelut Heikki ja Paula Ranssi p. 1

14 ja Rukoilemme voimaa ja viisautta opetukseen, Herran läsnäoloa ryhmätöihin ja järjestelyihin. VIIKKO 5 ( ) : Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? - Silloin sinun haavasi kasvavat nopeasti umpeen... Jes 58:6-14 Ryhmänjohtajat, Jumalan pyhyys ja palvelutyö Rukoilemme kaikkien ryhmänjohtajien puolesta. Rukoilemme heille innostusta, palavuutta ja taistelumieltä. Rukoilemme heille myös kärsivällisyyttä ja rakkautta. Rukoilemme heille kykyä nähdä vaikeiden asioiden yli. Rukoilemme heille rohkeutta katsoa Jeesukseen yli inhimillisten tunteiden. Rukoilemme heille yli ymmärryksen menevää rauhaa. Rukoilemme, että heissä olisi lujasti Herramme sana minä annan teille tulevaisuuden ja toivon (Jer 29:11). Rukoilemme, että ryhmänjohtajat olisivat kuin aaseja, joilla on isot korvat kuulla, suuret silmät nähdä, vahva selkä, joka jaksaa kantaa ja kestävät jalat vierellä kulkemiseen. Ryhmänjohtaminen on vaativa tehtävä, joka antaa paljon. Se myös verottaa vetäjäparin voimavaroja. Ryhmänjohtajapari saattaa muut toimimaan yhdessä hyvin, etsii ryhmänsä jäsenten parhaat puolet, keskittyy heihin ja olennaisuuksiin. Hintana on se, että omat tarpeet tahtovat väkisinkin jäädä taka-alle. Vetovastuu tuo lisätyötä ja vastuuta. Siksi kannamme ryhmänvetäjäparit ja heidän tarpeensa Taivaallisen Isän eteen. Rukoilemme, että Jumala sitoutuu ryhmänvetäjien palvelutehtävään ja ihmiset saavat avun pienryhmissä. Rukous: Ryhmänvetäjien valmiuksien kehittäminen. Ryhmänohjaajien jaksaminen Rukoilemme, että ryhmänohjaajaparit jaksavat haastavissa tehtävissään. Ryhmänvetäjien jaksaminen on tärkeää. Myös ryhmänvetäjät tarvitsevat vertaistukea. Rukoilemme Herraa antamaan toimivat ryhmänvetäjäryhmät Peurungassa, Pieksämäellä, Levillä ja muissa tilaisuuksissa. Hyvät ryhmät mahdollistavat ryhmänvetäjien jaksamisen. Siksi anomme ja rukoilemme ryhmänvetäjien sielunhoito- ja työnohjausryhmien puolesta, että Pyhä Henki olisi läsnä ja jokainen saisi väsymyksestä huolimatta niissä tarvitsemansa avun ja lohdutuksen. Varjelusta vihollisen juonilta, ettei ketään kohdella ohittaen tai vähätellen. Onhan kaiken kohtaamisen lähtökohta: ole levännyt, kun kohtaat toisen sielunhoitomielessä. Tuntuu kuin olisi kyse yhteen sovittamattomista asioista. Emme selviä ellei Jumala meitä auta. 1

15 Rukoilemme keskinäistä rakkautta ryhmänvetäjäryhmiin. Niistä malli lähtee myös ryhmäläisten kohtaamiseen. Armon ja anteeksiannon kokemista välien selvittelyyn. Rukous sukupolvien puolesta Rukoilkaa, että vanhin poikamme pääsisi eroon oluesta ja tupakasta ja saisi voimia laihduttamiseen! Opeta meitä rakastamaan toisiamme ja osoittamaan se. Auta meitä pääsemään kaikesta vihasta ja katkeruudesta, jota kannamme. Opeta meitä antamaan anteeksi ja pyytämään anteeksi. Lapsille, parisuhteelle, perheelle, sukulaisille siunausta ja varjelusta Jumala siunausta puolisolle ja perheen jäsenille. Herra siunaa meidän avioliittoa. Auta meitä löytämään toisemme, avaa lukot sydämistämme. Aikuisten lasten puolesta. Vanhimmalla ylipaino- ja alkoholiongelma. Yksi loitontunut Jumalasta, vaikka on ollut uskossa, yksi ei ole henkilökohtaisessa uskossa ja yksi on uskossa. Pyydämme siunausta syntyvän lapsenlapsemme puolesta. Taivaan Isä, vedä puoleesi syntyvän vauvan perhettä ja muita lapsiamme. Kiitän siitä, että hyvä Jumala on meitä ihmeellisesti auttanut ja johdattanut vaikeiden tilanteiden läpi. Pyydän, että Jumala antaisi kotiimme rakkauden ilmapiirin, levon ja rauhan. Pyydän itselleni kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että Herra kyllä ajallaan auttaa. Pyydän esirukousta itseni ja perheen puolesta! Jumala voisi vahvistaa avioliittoamme entisestään ja liittomme olisi sellainen kuin Jumala sen tarkoitti olevan. VIIKKO 6 ( ) : Jumala, minun kuninkaani, kansa näkee pyhäkössä sinun juhlakulkueesi. Laulajat kulkevat edellä, jäljessä soittajat, keskellä kulkevat neidot rumpua lyöden. Ps. 68:25-26 Moni perhe on päässyt leirille leiriavustuksen turvin Avioliittoleirit ovat olleet valtava ihme vuodesta toiseen pian 40 vuoden ajan. Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat saaneet uuden suunnan elämäänsä avioliittoleirien kautta. Myös 1

16 ulkomailta on tultu tutustumaan Paremman avioliiton perheleireihin. Monille perheille leiri on kallis uhraus. Taloustilanteen saattaa sekoittaa jokin yllättävä seikka ja avioliittoleirille pääsy kariutuu. Lahjoittajien väliintulo on ratkaiseva apu. Arvostamme kaikkien lahjoittajien panosta tähän tärkeään työmuotoon. Pieksämäen ja muille leireille pääsy on monelle perheelle lahjoitusten varassa. Seurakunnat ja perheiden kotikunnat ovat tulleet apuun. Kiitämme Teitä lahjoittajia panoksestanne. Moni on aloittanut avioliittotyön sukulais- ja lähipiirissään ja kertonut siitä, mitä on itse oppinut. Rukoilemme avioliittotyöhön jatkuvuutta. Kantakaamme rukouksessa yhä uusien ihmisten tulemista avioliittotyön piiriin. Päätä tukea säännöllisesti avioliittotyötä! Helsingin NMKY:n perhetyö siirtyi kokonaisuudessaan Parempi avioliitto ry:lle vuodenvaihteessa Silloin päättyi myös nykyinen rahankeräyslupamme. Voitte jatkaa lahjoittamista tilille FI viitteellä Toiminta jatkuu ennallaan. Työnäkymme pysyy samana, leirit entisellään sekä työntekijät ja vastuunkantajat samoina. Siksi rohkenemme suositella, että luottaisitte meihin jatkossakin. Saamamme palautteen perusteella työ on ollut siunattua. Lahjoitusvaroja tarvitsemme avioliittoleirien järjestämiseen, ja vähävaraisten perheiden osallistumismaksujen tukemiseen. Moni perhe on päässyt leirille leiriavustuksen turvin. Kiitos lahjasta! Rukous Kiitos Herra Jeesus, että tiedät jokaisen avioparin, joka on saanut lahjakortin avioliittoleirille. Jeesus siunaa heitä ja vaikuta tahtomista lähtöön. Siunaa heidän lomansa niin, että he pääsevät osallistumaan leirille. Mies- ja naistyö Mies- ja naistyön solut, rukous- ja raamattupiirit ovat kokoontuneet eri paikkakunnilla vuonna Miestyön peruskurssi pidettiin Karkun opistolla syyskuussa ja toinen kurssi Paltamossa marraskuussa. Naistenpäivät pidettiin Lapualla syksyllä. Huhtikuussa pidetään naistenpäivät Jyväskylän kristillisellä opistolla. Paikka on uusi avaus naistyössä Kiponniemen leirikeskuksen käytyä pieneksi naistyön vaatimiin haasteisiin. Rukoilemme näiden tärkeiden työmuotojen puolesta. Voimia ja uskoa vastuunkantajille. Virkistystä ja iloa osallistujille. Tapahtumat ja niiden vastuuhenkilöt Miestyö on kasvava alue toiminnassa. Miehille on tarjolla monipuolista toimintaa. Miehille suunnattu retriittitoiminta on uusi työala. Hiljaisuuden retriitti järjestetään Vähäjärven leirikeskuksessa Muistamme tapahtumia rukouksissa. Rukoilemme kaikkien vastuunkantajien puolesta. 1

17 Naistenpäivistä on tullut ikimuistoisia virkistymisen keitaita. Rukoilemme naistyön puolesta. Rukoilemme kaikkien naistyöhön osallistuvien ja vastuunkantajien puolesta. Perheiden hyvinvoinnin lisäämistä mies-, nais- ja avioliittotyössä jatketaan tarjoamalla mahdollisuuksia toimia vertaisauttajana pienryhmissä. Tähtäimenä on työn maltillinen laajentaminen sekä sitoutuneiden koulutettujen ja vapaaehtoisten määrän lisääminen. Yhteistyötä vahvistetaan eri seurakuntien ja järjestöjen välillä. Lapuan erinomainen sijainti naisten päivien paikkana nyt myös Jyväskylä Lapuan naistenpäivillä on tilausta. Liikenteen kannalta erinomainen sijainti pääradan varressa, kaikki tiet vievät Lapualle. Ilmoittautuminen helppoa, ruoka maittavaa, tilat erinomaiset! Lokakuussa 2014 siis naiset kokoontuvat uudestaan ! - Pakko olla näilläkin korkeuksilla, ettei aina tarvitse lähteä etelään. Kannattaa järjestää jatkossakin naisten-/aviopari viikonloppuja Etelä-Pohjanmaan suunnalla. Iso kiitos! Kevään 2014 naistenpäivät ovat niin ikään risteyspaikassa, Jyväskylän kristillisellä opistolla Avioliittonäyn leviäminen Sydämistä alkaa herätys. Vaikka elämme avioliittoherätyksen aikaa, avioliittonäky etenee pienin askelin. Valtamedian ja erilaisten tapahtumien viidakossa avioliittotapahtumien sanoman pitää tulla hyvin monesta lähteestä: henkilökohtainen viesti on paras, mutta sen lisäksi lähtijän pitää vakuuttua tapahtuman ja/tai leirin hyvästä annista lehdistä, televisiosta, radiosta ja esitteistä. Rukoilemme kylvötyön ja siihen osallistuvien ihmisten puolesta. Pieksämäen leirille tulon itämisaika on pari-kolme vuotta. Paras tapa on perustaa leiriviikon jälkeen pienpiiri ja järjestää avioliittotapahtuma seurakunnassa. Seuraavana vuonna paikkakunnalta lähtee perheitä leireille. Rukoilemme näyn levittäjien puolesta. Tapahtumat ja Tapahtumakalenteri Järjestämme vuonna 2014 kokonaista 24 koulutus-ja opetustapahtumaa Paremman avioliiton perheleirien vastuunkantajille ja leiriperheille sekä heidän lapsilleen. Rukouskalenterin lopussa on tapahtumakalenteri, jolla osaatte varata aikaanne tapahtumiimme. Rukoillaan Herran johdatusta kaikille näille tapahtumille ja Herran siunausta järjestäjille ja osallistujille. Tulkaa ja tuokaa ystävänne ja tuttavanne vuoden 2014 tapahtumiin! Ilmoittautuminen on uudistunut Kiitosaiheita: Suurin uudistus avioliittotyössä on ollut ilmoittautumisjärjestelmän aikaansaaminen. Osallistujat ilmoittautuvat täyttämällä nettilomakkeen ja maksavat myös laskunsa netistä tulostettavalta laskulta. Jos kenellä tahansa on mitä tahansa kysyttävää, meillä on yhteyshenkilöt vastaamassa ja opastamassa. Täytämme kaavakkeet myös ilmoittautujan puolesta tarvittaessa. Yhteystiedot ovat Kalenterin lopussa. Kaikki kevätkauden ja kesän leiri-ilmoittautumiskaavakkeet ovat sivustolla 1

18 Sieltä löytyvät myös linkit, esitteet ja tarkemmat tiedot. Kiitosaihe: Kesän leirien ilmoittautumiset on avattu nettiin. Helsingin avioliittotapahtuman, Pieksämäen avioliittoleirin, Hartolan avioparikurssin ja Levi Cross tapahtuman nimetyt toimikunnat ovat aloittaneet kurssien suunnittelun jo viime syksynä. VIIKKO 7 ( ) : Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista Matt. 19:26 Tärkeysjärjestys Rukoilemme, että muistamme jokapäiväisissä päätöksissämme Jumalan tärkeysjärjestyksen. Miten käytämme aikamme ja varamme, se kertoo mikä tärkeysjärjestyksemme on käytännössä. Etsikää ensin Jumalaa Rukoilemme, että saamme tahtoa ja voimia olla yhdessä täysillä - puolisomme kanssa 15 tuntia viikossa. Olkaamme kuitenkin itsellemme armollisia. Yhteinen aika on tärkeää, se vahvistaa tunnesuhdetta sekä lisää kokemusta siitä, että ollaan samalla puolella, yhtä lihaa. Rukoilemme, että saamme voimia tutkia sanaa ja rukoilla Jumalaa, voimaa etsiä Herran kasvoja. Herra vahvista näkyämme. Rukous, rukousopetus Rukoilemme rukousopetukseen näkyä Jumalan mahdollisuuksista. Jumala rakastaa meitä kaikkia. Rukousryhmiin rukoilemme lisää turvallisuutta ja luottamusta. Kaikkeen tarvitaan järjestys, ystävällisyys ja huolenpito. Rukoilemme johdatusta siihen, miten eri tilaisuuksissamme rukousopetus, rukousillat ja hetket järjestetään. Rukoilemme Herran viisautta siihen, miten rukouskalenteriamme kehitetään tulevaisuudessa. Lapsettomat avioparit Rukoillaan viisautta ja voimaa Herralta. Jumalan lahjat ovat erilaisia. Osalla meistä ei ole biologista lasta. Herra johdata meitä kaikkia aiheen käsittelyssä. Kiitos heistä, jotka ovat asiaa avanneet luennoillaan. Anna meille tarpeenmukaisia sopivia pienryhmiä. Anna kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Palaute: Lapsettomuus ryhmään menemiseen tuntuu olevan aikamoinen kynnys. Vastaanharaaminen näyttää kuuluvan teemaan.lapsettomuuden yrittää toinen tai toinen puoliso kieltää. Kun sitten ryhmään pääsee, se on kuin kissan nostaminen pöydälle. Lapsettomuuden nimeäminen on jo voitto. 1

19 Liikuntakasvatus leiritoiminnassa Avioliittoleirit ovat olleet tuhansille jopa kymmenille tuhansille ja lapsille nuorille paikka kohdata ja tutustua toisiinsa. Samalla lastenleirit ovat opastaneet lapsia ja nuoria liikunnan pariin. Rukoilemme monipuolisen liikuntakasvatuksen puolesta ja sen puolesta, että liikunta, pelit ja terveet elämäntavat antavat tyytyväisyyttä ja iloa elämään. Enkö minä ole läsnä kaikkialla niin taivaassa kuin maassa? sanoo Herra Jer.23:24 VIIKKO 8 ( ) : Heti, kun sato on kypsä, Hän lähettää sirpin. On tullut sadonkorjuun aika Mark. 4:29 Avioliittotapahtumat Avioliittotapahtumien tarjonta on kasvanut ja tiedotus parantunut. Netistä moni löytää tiensä Parempi avioliitto ry:n avioliittotyön sivuille. Kataja ry kokoaa nettisivuilleen eri tahojen avioliittotapahtumat. Monet seurakunnat tukevat tietyllä summalla avioliittoleirille osallistuvaa perhettä. Edellytyksenä on useimmiten, että tapahtuma on mainittu Katajan sivustoilla. Rukoilemme, että tieto avioliittotapahtumista, -kursseista ja leireistä saavuttaa ne, jotka liitoissaan tarvitsevat tarjolla olevaa opetusta. Avioliittotapahtumat ja -leirit tavoittavat vielä aika rajoitetun määrän seurakuntaväkeä ja heidän tuttavapiiriään. Kiitämme siitä, että meidänkin leireille riittää tulijoita. Rukoilemme, että eri tahojen kurssit, tapahtumat ja leirit täyttyisivät niistä, joita varten Jumala on kunkin tapahtuman tarkoittanut. Kiitämme niistä ja siunaamme eri järjestäjätahojen työtä. Niitä ovat seurakunnat, järjestöt, yhdistykset ja opistot. Palikat / Valtakunnallinen yhteistyö Rukoilemme valtakunnallisen avioliittotyön puolesta. Parisuhteen palikat on Kirkkohallituksen perheasioiden ja kristillisen aviopari- ja parisuhdetyön yhteinen valtakunnallinen hanke. Parisuhteen palikat on työväline seurakuntien, kuntien ja järjestöjen työntekijöille. Lisätietoja löytyy osoitteesta Parisuhteen palikoiden työryhmässä on ollut edustajia Adventtikirkosta, Kataja ry.:stä, Kansan Raamattuseurasta, Mennään Eteenpäin ry.:stä, HNMKY:ltä, Suomen ekumeenisesta neuvostosta, Helluntaikirkosta, Vapaakirkosta ja Perheiden ABC+ -lehdestä. HNMKY:n edustus siirtyy Parempi avioliitto ry:lle. Hanke tarjoaa toimintaideoita ja materiaalia paikallisen perhe-, parisuhde- ja avioliittotyön tueksi. Kortit, esitteet, luentoaineistot, kirjaset ja puiset Parisuhteen palikat ovat hankkeen 1

20 perusmateriaalia. Värikkäät puiset palikat ja niistä rakentuva talo havainnollistavat parisuhteen osa-alueita, joita ovat sitoutuminen, seksuaalisuus, tunteet, riidat, teot, sanat, luottamus, anteeksianto ja rakkaus. Valkoisen palikan kohdalla käsitellään itse valittua aihetta. Kesän leirit rukoushaaste! Rukoilemme perheiden puolesta, että ensi kesän leirit saisivat olla monille liiton uudistumisen paikkoja. Rukoilemme väkeä avioliittotyöhön sanansaattajiksi omiin tuttava- ja perhepiireihinsä. Rukoilemme, että leiriesitteet puhuttelevat ja saavat ihmiset lähtemään leireille. Kiitos- ja rukousaihe Avioparikurssi avasi silmäni Avioparikurssi avasi silmäni. Pyydän rukousta, että eheytyisin tunteissani. Oivalsin, miten pahalta toisesta saattaa tuntua. Auta, etten pahoittaisi tahallani tai tahattomasti toisen mieltä. Jeesus, paranna niin, että parannun haavoistani, jotka vaikuttavat avioliittoomme. Jeesus, suo armossasi minun kasvaa niin, että rakastaisin uutta perhettäni enemmän kuin odotan itse tulla rakastetuksi. Helsingin avioliittotapahtuma HAT HAT-esite postitetaan eteläiseen Suomeen ja jaetaan vastuunkantajien kautta. Rukousaihe: 150 paria tapahtumaan. Rukoilemme vastuutiimin, luennoitsijoiden ja ryhmänvetäjien sekä lasten ja tapahtuman yhteydessä olevan lastenleirin ohjelman ja hoitajien puolesta. Helsingin avioliittotapahtuma järjestetään Seurakuntaopistossa Järvenpäässä. Rukoilemme, että ihmiset löytävät opiston kampusalueen omakseen. Pieksämäen avioliittoleiri Pieksämäen leirijärjestelyt käynnistyivät heti viime kesän leirin päätyttyä. Leirille on jo ilmoittautunut joukko pariskuntia. Rukousaiheita: Tietojärjestelmät, leirin asuntolat, ryhmätilat, ruokailupaikat ja lastenleirin vastuunkantajat, ryhmänohjaajaperheet ja lastenleirin ohjelma, luennot ja leirin muut tapahtumat ja tapahtumapaikat. Kaikki nämä osa-alueet ovat olleet syksyn mittaan työn alla. Vastuutiimi on kokoontunut pohtimaan asioita ja jakamaan tehtäviä. Rukoilemme luentojen ja niiden pitäjien puolesta, samoin äänentoiston ja kuvansiirron puolesta. Kaiken tämän takana on talkoolaisten työpanos, sitoutuminen ja uskollisuus. Rukoilemme paikallisten vastuunkantajien puolesta, heille voimia ja viisautta työssään. 2

Seurakuntaopisto Järvenpää Järvenpääntie 640 1

Seurakuntaopisto Järvenpää Järvenpääntie 640 1 Olet sydämellisesti tervetullut avioliittokoulutuksen SUPERVIIKONLOPPUUN RYHMÄNOHJAAJAKSI LEIRILLE? LUENNOIMAAN? TUKIPARIKSI? AJANKOHTA 4. - 5.2.2017 Seurakuntaopisto Järvenpää Järvenpääntie 640 1 Tule

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

HNMKY:n Avioliittotyön Rukouskalenteri syksy 2011

HNMKY:n Avioliittotyön Rukouskalenteri syksy 2011 HNMKY:n Avioliittotyön Rukouskalenteri syksy 2011 Rakkaani työnsi kätensä ovenraosta, ja sydämeni hypähti Laulujen Laulu 5:4 Valmistaudumme avioliittotyöhön, syksyn tapahtumiin ja vuoden 2012 tapahtumiin.

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Pirpana ry:n koulutuspäivä Kuntatalo 13.5.2013 Riitta Mykkänen-Hänninen kouluttaja, työnohjaaja Samanaikaiset ryhmäprosessit Vanhempia

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

toimintakalenteri Kesä syyskuu 2016

toimintakalenteri Kesä syyskuu 2016 Rukousja toimintakalenteri Kesä syyskuu 2016 Kesäpöytä katettu tervetuloa leirille! Pääkirjoitus Kiitokset Teille rukouksista, jotka kuultiin! Avioliittotyön Rukous- ja toimintakalenteri kesä syyskuu 2016

Lisätiedot

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki Monikulttuurisuus ja ihmissuhteet Ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä on hyvä ottaa

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä 1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot