turvallisuudesta Sompailua SOKKONA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "turvallisuudesta Sompailua SOKKONA"
  • Esa Aro
  • 9 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 1/2016 Kohti uusia haasteita Kodin ja asuinympäristön turvallisuudesta Sompailua SOKKONA

2 Kohti uusia haasteita Vuosi 2016 on aluillaan ja myös TVJ:ssä on aika luoda katseet tulevaan toimintaan. Tämän vuoden teemana on oikeuksien valvonta ja siinä riittääkin työsarkaa monella tavalla. Valtion ja kuntien vaikea taloustilanne vaikuttaa myös yhdistysten tilanteeseen. Avustusten saaminen vaikeutunee entisestään. Samoin edunvalvonnan näkökulmasta on paljon asioita, joiden suhteen meidän tulee olla valppaana. Vammaislakien yhteensovitus, Kelan standardit ja sote muutamia mainitakseni. Tärkeitä ovat myös kuntakohtaiset päätökset palvelujen järjestämisessä. Oikeuksien valvonnan näkökulmasta pidän tärkeänä yhteistyön lisäämistä vammaisneuvostojen kanssa, ovathan ne paikallisia toimielimiä, joiden tehtävänä on seurata ja vaikuttaa palvelujen järjestämiseen vammaisten ja pitkäaikaissairaiden näkökulmasta. TVJ:n jäsenyhdistyksissä on yhteensä noin jäsentä. Toiminnan järjestäminen näin suurelle joukolle on haaste. Yhdistysten yhteistoiminnalla ja resursseja yhteen sovittamalla on mahdollista monipuolistaa toimintaa. Yhdistysten yhteistyön lisääminen onkin yksi TVJ:n tavoitteista kuluvana vuonna. Tärkeää on, että yhdistysten hallitukset ja työntekijät oppivat tuntemaan toisensa. TVJ:n hallitus pyrkii edistämään tätä päämäärää erilaisilla tapaamisilla ja jalkautumalla vierailemaan jäsenyhdistyksissä. Näillä ajatuksilla toivotan teille kaikille yhteistyörikasta vuotta 2016! Paula Kukkonen puheenjohtaja Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry 2

3 TVJ ry:n hallituksen kokoonpano 2016 Paula Kukkonen Veijo Lehtonen Anneli Heiskanen Leila Häkkinen Maritta Raininsalo Markku Vuorinen Ritva Välilä Raisa Herpiö Tarja Lamminen Olavi Rantanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri jäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen varajäsen varajäsen Happy Housen syksyä 2015 kuvina: Happy Housen taideryhmän ja Psoriasisyhdistyksen kädentaitoryhmän yhteisnäyttely pidettiin marraskuussa. 3

4 Hei! Siitä on kaksi vuotta ja kaksi kuukautta, kun kirjoitin itsestäni esittelytekstiä Krykään. Olin juuri aloittanut työt Happy Housessa ja vasta tutustumassa paikan ihmisiin ja tapoihin. Pari vuotta on hurahtanut vauhdilla ja Happy Housesta ihmisineen on tullut varsin tuttu paikka. Olen viihtynyt työssäni erittäin hyvin. Kukapa ei viihtyisi näin mukavien asiakkaiden ja työkavereiden kanssa? Iso kiitos siis teille kaikille, jotka olette tehneet ajastani Happy Housessa ikimuistettavan. Viimeisenä työpäivänäni juttelin asiakkaan kanssa, joka kuvaili Happy Housea sanomalla tää on niin hyvä paikka, kun täällä näkee kaikenlaista. Minun oli pakko lainata lausetta tähän tekstiin, sillä se kuvaa hyvin myös omia kokemuksiani. Työn merkeissä olen mm. retkeillyt Kuhankuonolla, vieraillut Apteekkimuseossa, ohjannut jos jonkinmoista ohjelmaa, ollut messuilla esittelemässä toimintaa, kokeillut uusia reseptejä ja osallistunut keittokirjan tekemiseen. Paljon olen siis kokenut ja oppinut, mutta nyt on kuitenkin aika katsoa, mitä uutta tulevaisuus tuo tullessaan! Mukavaa kevään odotusta kaikille! Terveisin Elke 4

5 Krykä! Terveisiä Happy Housesta Happy House on Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n ylläpitämä kaikille avoin ja esteetön kohtaamispaikka, jonka toimintaa rahoittavat Raha-automaattiyhdistys ja Turun kaupunki. Happy Houseen voit poiketa kahville, lukemaan päivän lehden, käyttämään tietokoneita ja ipadeja, juttelemaan muiden kanssa tai voit halutessasi osallistua päivittäin järjestettävään ohjelmaan. Ohjelmien sisältö vaihtelee päivittäisten teemojen mukaan (maanantaina musiikkia, tiistaina yhteisöllisiä pelejä, keskiviikkoisin kädentaitoja, torstaisin liikuntaa ja perjantaisin tietokilpailu). Lisäksi toimii erilaisia piirejä ja ryhmiä (mm. ATC -korttipiiri, käsityöpiiri, kirjallisuuspiiri, piirustus- ja värityskerho, tuolijumppa- ja kuntoutusryhmä, taideryhmä). Vetäjinä toimivat niin vapaaehtoiset, henkilökunta kuin ulkopuolisetkin ohjaajat. Syksyllä 2015 alkanut käsityöpiiri on kerännyt joka viikko useita käsitöistä innostuneita saman pöydän ääreen. Puikot ja neulat suihkivat, kun asiakkaat tekevät hardangereita ja kanavatöitä, virkkavat ja neulovat mm. villasukkia, neuleita, kaulaliinoja ja pöytäliinoja. Jokaisella on oma työ, mutta seurassa käsitöitäkin on mukavampi tehdä ja tarvittaessa voi kysäistä apua naapurilta. Taideryhmässä on niin paljon innokkaita maalaajia, että toistaiseksi ryhmään ei enempää taiteilijoita mahdu. ATC-korttipiirissä ja piirustus- ja värityskerhossa sen sijaan on tilaa. Voit myös tulla mukaan askartelemaan, tutustumaan Happy Housen kuukausittain vaihtuviin taidenäyttelyihin tai kädentaitokävelylle. Kulttuurin nälkäisille ohjelmasta löytyy myös kerran kuussa perjantaisin kokoontuva kirjallisuuspiiri, jossa alustuksen jälkeen keskustelemme päivän aiheesta. Uutena ohjelmana Happy Housessa järjestetään keväällä musapiiri. Sen idea on sama kuin kirjallisuuspiirissä eli jokaisella kerralla on oma teeman- 5

6 sa, jota käsitellään. Ensimmäinen musapiiri kokoontuu perjantaina Kevään aikana Happy Hosuessa järjestetään myös liikunnan palveluohjausta, kokkikursseja, konserttikenraaliretki, tavaranvaihtotori ja toivottavasti myös naurujoogaa. Pidämme silmät ja korvat auki ja pyrimme järjestämään juuri sellaista ohjelmaa, mitä asiakkaamme toivovat. Uusi vuosi toi muutoksia henkilökuntaan. Kaksi ja puolivuotta Happy Housessa työskennelleen Elken ja runsaan puolivuotta kanssamme olleen Sannin työsuhteet loppuivat vuodenvaihteessa. Kiitämme heitä molempia ja toivotamme kaikkea hyvää jatkoon. Uutena työntekijänä aloitti vuoden alussa Pia-Riikka, jonka toivotamme tervetulleeksi. Työtään jatkavat Katariina ja Alexandra. Olemme iloisia siitä, että RAY on kokenut Happy Housen toiminnan niin tärkeäksi, että olemme saaneet kutsun osallistua RAY tukee -barometrin toteutukseen. Barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu säännöllisesti toteutettava kysely. Käytännössä barometri tehdään siten, että RAY lähettää Happy Houseen tammikuussa 2016 kyselylomakkeet, joihin asiakkaamme saavat helmikuun aikana vastata. Vastaaminen on tärkeää. Se auttaa kehittämään toimintaamme ja saamme myös RAY:n avustustyötä näkyväksi. Tapaamisiin Happy Housessa! 6

7 Sompailua sokkona Opaskoira on ollut perinteisesti sokean apuväline. Nykyisin sen voi saada myös vaikeasti heikkonäköinen. Minä lienen niitä ensimmäisiä, joille opaskoira luovutettiin vaikeasti heikkonäköisenä, koska ennusteena oli, että lähiaikoina näkö lähtee kokonaan. Tuolloin näin vielä joitain hahmoja. Vähitellen opin kulkemaan koiran kanssa kunnolla niin, että se vie ja minä vikisen. Kuitenkin toimimme minun tahtoni ja ohjaukseni mukaisesti. Opin luottamaan koiraan, siihen mennessä kun loppukin näön häivä lähti. Nykyisin ja viimeiset kymmenkunta vuotta olen sompaillut täysin sokkona yhteiskunnassa, jossa liki kaikenlainen toiminta tapahtuu visuaalisesti. Käytännössä liikkuminen etenkin uusissa paikoissa on aika mahdotonta, miltei aina tarvitsen toista ihmistä oppaaksi. Mutta koiran opittua reitin, se kyllä opastaa aika vaikeisiinkin kohteisiin. Ja vaikka koira ei reittiä tuntisikaan, se kyllä väistää esteet, pysyy tien laidassa ja pysähtyy katua ylitettäessä. Ylitys jatkuu vasta koiran saatua käskyn. On varmasti vaikeaa kuvitella, millaista elämä on ilman näkökykyä. Kokemuksesta tiedän, että monia asioita joutuu opettelemaan eri tavalla ja uudestaan. Yksinkertaisiakaan asioita ei välttämättä pystytä kuvailemaan ymmärrettävään muotoon pelkästään verbaalisella ilmaisulla. Esimerkiksi turkulaiset ilmaisut, joihin liittyy myös osoittaminen, kuten täsä, tosa, ny ja tualpäi eivät kerro minulle mitään. Minun on tarkistettava monesti kysymyksellä, että misä tai tosa se koir nysit loppujen lopuks onkka ja käännyttävä osoittamaan suuntaa, jossa oletan kohteen olevan. Koulutettu opaskoira antaa sokealle erinomaisen mahdollisuuden liikkua. Toki valkoisen kepinkin kanssa pärjää, mutta paljon 7

8 vaivalloisemmin. Toisen kanssa kulkeminen on se toinen vaihtoehto, joko ihmisen tai koiran. Hyvä koira on rattoisa, turvallinen ja suoraviivainen. Hyväkään opaskoira ei lue eikä kirjoita. Siinä on iso kommunikaatio-ongelma. Nykyisin tiedon valtateille sokea pääsee mm. puhuvien tietokoneiden avulla. Niillä tavoitetaan laajat kirjavalikoimat, monet aikakausi- ja sanomalehdet jne. Samoin saavutetaan sähköpostit ja sähköiset tiedonvälitykset. Kuitenkin oma osaaminen ja sokolle epäystävälliset sovellukset merkitsevät toisinaan ylitsepääsemättömiä ongelmia toisaalta ohjelmien yhteensoveltuvuuksien ja toisaalta niiden visuaalisten toimintojen takia. Tällöin näköapua tarvitaan sovelluksessa eteenpäin pääsemiseksi. Kaiken kaikkiaan itsenäinen ja muista riippumaton toiminta kärsii sokeutumisen ja näön heikkenemisen myötä melkoisesti. Siihenkin kyllä tottuu ajan myötä. Markku Vuorinen 8 Happy Housen syksyä 2015 kuvina: kokkikurssilla tehtiin jälleen kaikenlaisia herkkuja.

9 Happy Housen joulujuhla Happy Housen joulujuhlaa vietettiin keskiviikkona Mukavasti oli ihmisiä paikalle saapunut, vaikka monia muitakin joulujuhlia samalla viikolla järjestettiin. Juhlamme aluksi lauluyhtye Volante esitti meille tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin joululauluja. Saimme ihailla kaunista laulua ja ihmetellä taputtelukoreografiaa, mutta pääasiassa vain nautimme. Yhteislaulujen jälkeen pidimme Happy Housemaiseen tapaan jouluvisan. Nopeimmasta oikeasta vastauksesta sai palkinnoksi konvehdin. Kesken tietokilpailun ovelta kuului kopinaa ja saimme juhliimme vieraaksi joulupukin. Pukki oli saanut kirjeemme ja ehti paikalle, vaikka joulunalusaika pukille kovin kiireistä onkin. Pukki muistutti meitä kaikkia heijastimen tärkeydestä ja kertoi muutenkin mukavia juttuja olostaan ja elostaan. Kaikki saivat pukilta pienen lahjapussin. Saatoimme pukin matkaan Joulupukki, joulupukki - laulua laulaen. Jatkoimme kesken jääneen visamme loppuun ennen kuin siirryimme nautiskelemaan mm. glögistä, konvehdeista ja joulutortuista, joita kahviossa oli tarjolla. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, joten iloisin mielin lähdimme kukin eri teitä omiin suuntiimme. 9

10 Avoin ja esteetön kohtaamispaikka Happy House Ursininkatu 11, Turku P. 02 p. (02) f. (02) Aukioloajat Tammikuusta toukokuuhun: ma klo ke klo ti ja to klo pe klo Tarkista poikkeukselliset aukioloajat netistä tai ohjelmasta. Tietoja Happy Housen päivittäisestä ohjelmasta löydät omista tiedotteistamme, jotka löydät Happy Housesta, nettisivuilta tai Facebookista osoitteesta com/happyhouse.turku. Facebookista voit käydä lukemassa jokapäiväisiä kuulumisiamme, vaikka et olisikaan rekisteröitynyt Facebookin käyttäjäksi. Tapahtuu Happy Housessa Liikunnan palveluohjausta on Happy Housessa maanantaisin 18.1., 15.2., 21.3., ja klo Tule kysymään liikuntapalvelukeskuksen edustajalta liikuntapaikoista, liikuntaryhmistä tai vaikka liikunnan aloittamisesta. Tuolijumppa- ja kuntoutusryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo Ovet avataan klo Kausimaksu on 28 (laskulla) ja kertamaksu 3 (käteisellä). Ryhmää ohjaa Terhi Patrikainen. 10

11 Taidenäyttelyinä on helmikuussa Iza-Maria Mickelsonin Saaristo-akvarelleja, maaliskuussa TOIMIVA -valokuvaryhmän valokuvia jahuhtikuussa Marja Nevalaisen Turku-kortteja. Happy Housen seinät kaipaavat näyttelyitä myös kesäksi ja syksyksi. Ota yhteyttä, jos sinun/kerhosi/ryhmäsi/yhdistyksesi näyttely voitaisiin pitää Happy Housessa. ATC- korttipiiri kokoontuu Marja Nevalaisen johdolla joka kuun 2. maanantai klo Piiriin voit tulla mukaan millä kerralla tahansa ja alkuun vaikka vaan katsomaan. Piirustus- ja värityskerho kokoontuu joka kuun 2. keskiviikko klo Pirjo Peltokankaan johdolla. Tule rohkeasti värittämään itsellesi hienoja taideteoksia. Kirjallisuuspiiri on kerran kuussa perjantaisin klo Jokaisella kerralla on oma aiheensa, josta yhdessä keskustelemme. Katso tarkemmat päivämäärät ja aiheet kuukausiohjelmastamme. Kädentaitokävelyt on kerran kuussa keskiviikkoisin klo Käsityöpiiri on tiistaisin klo Piiriin voi jokainen tulla tekemään omia käsitöitään. Piirissä ei ole ohjaajaa, vaan kaikki ovat yhdenvertaisia ja jokaiselta voi kysyä neuvoa. Happy Housen syksyä 2015 kuvina: uusia pelejä pelattiin ahkerasti torstain peliryhmässä. 11

12 Kodin ja asuinympäristön turvallisuudesta Koti ja asuinympäristö ovat meille jokaiselle tärkeitä. Laadukkaalla ympäristöllä on monia kriteereitä, mutta esteettömyys, turvallisuus ja elvyttävyys ovat sen peruspilareita. Ympäristö luo puitteet aktiivisuudellemme, toipumisellemme arjen rasituksista ja yleensä viihtymisellemme; joko yksin tai muiden seurassa. Asuinympäristön merkitys korostuu tietyissä tilanteissa: mitä toimintarajoitteisempi ihminen on, sen merkityksellisempää hänelle on ympäristö jossa hän elää. Koteja on monenlaisia; myös laitos, palvelutalo tai hoivakoti ovat monelle koti. Kodin turvallisuudessa katse tulee ulottaa sekä itse kotiin että sen lähiympäristöön. Turvallisuutta tarkasteltaessa merkitystä on itse tilalla, sen sisustuksella ja valaistuksella sekä kunnossapidolla. Ja tietenkin ihmisillä jotka kodissa asuvat. Tilan turvallisuutta lisäävät riittävä väljyys, hyvä valaistus ja tarkoituksenmukainen sisustus. Suomalaisessa kodissa ahtaita paikkoja ovat tyypillisesti eteiset ja hygieniatilat. Apuvälineet vievät usein paljon tilaa ja ahtaissa paikoissa epäjärjestys lisää tapaturmien riskiä. On tila sitten väljä tai ahdas, tavarat kannattaa pitää omilla paikoillaan. On hyvä myös huolehtia siitä, että mattojen alla on liukuesteet, jotta matot eivät pääse rullaantumaan jalkoihin tai mahdollisen apuvälineen pyöriin. Kannattaa myös pohtia ovatko matot ylipäätään tarpeen kotona, vai olisiko arki helpompaa kokonaan ilman mattoja. Jos esimerkiksi askellus on matala ja laahaava, voivat mattojen ja lattian yhtymäkohdat olla hankalia kitkan yllättäen muuttuessa. Oman arkisen ympäristön näkeminen vaatii uutta näkökulmaa ja tarkastelua. Kotia olisi hyvä arvioida uudelleen tilanteiden muut- 12

13 tuessa. Tarvittaisiinko johonkin penkkejä tai kenties tukikahvoja? Esimerkiksi jotkin lääkkeet tai lääkityksen muutoksetkin aiheuttavat sivuvaikutuksena huimausta. Tällöin tukea olisi hyvä olla lähettyvillä. Sauna- ja suihkutilassa tukikahvat ja lisäpenkki voivat tulla hyvinkin tarpeeseen. Valaistukseen kiinnitetään usein liian vähän huomiota. Ihmisten ikääntyessä yökyöpelöinti ja öiset vessareissut yleensä lisääntyvät. Jos valokatkaisijaan ei ulotu, tulee helpolla lähdettyä liikkeelle hämärässä. Kodista pitää myös päästä ulos. Ovien oikeat aukeamissuunnat ja riittävän leveät oviaukot mahdollistavat helpon kulkemisen. Kynnysten tulee olla matalia, alle kaksisenttisiä. Portaissa tulee aina olla kaiteet, molemmin puolin, on portaita sitten yksi tai enemmän. Hissi? Mahtuuko sinne? Entä onko kotipiha turvallinen? Siinä on hyvä pohtia mm. seuraavia seikkoja: riittävä valaistus, tasainen pihamaa ja ovien helppo avattavuus. Hoidetaanko pihaa vai onko esimerkiksi talvisin lumipolanteita kulkureiteillä tai hiekoitus puutteellista? Usein taloyhtiöiden ulko-oville tullaan laittaneeksi roskakoreja, katuharjoja tai muita tavaroita huolimattomasti kulkureittien tukkeeksi; usein tahattomasti. Jokaisella on oikeus turvalliseen ympäristöön. Mitä tehdä kun havaitsee puutteita? Asioita kannattaa ja voi kyseenalaistaa. Esteellisyyttä ei usein huomata. Esteettömyyden edistäminen on turvallisuuden edistämistä ja usein kaikkien etu. Eikä keltään pois. 13

14 Turun seudun Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen kuulumisia Yhdistyksemme on jo 1960-luvulla ollut perustamassa Kehitysvammaisten Tukiliittoa, joka toimii Tampereella. Olemme sen paikallisyhdistys ja esimerkiksi jäsenkirjanpitomme toimii siellä. Järjestämme jäsenillemme ja muille kiinnostuneille Turun seudulla monenlaista toimintaa. Jäsenmäärämme on kasvanut viime vuosina huomattavasti ja toimintamme lisääntynyt ja monipuolistunut samalla. Kerhoissa ja tapahtumissa käy väkeä koko Turun seudulta. Tärkeä tehtävämme on toimia jäsenkuntamme edunvalvojana yhdessä Tukiliiton kanssa, mutta myös järjestää kursseja, kerhoja ja virkistystoimintaa. Vuosittain järjestämme pari kertaa vuodessa konsertteja/tansseja Ruusukorttelissa. Niissä on runsaasti tuttuja artisteja esiintymässä. Ennätys esiintyjien määrässä taisi olla viime kesänä, kun yli 40 artistia viihdytti kansaa Yläneen Valasrannan tansseissa. Esiintyjät tulevat mielellään uudelleen, koska monen mielestä kehitysvammainen yleisö on paras yleisö. Turun Soitannollisen kerhon kanssa yhteistyössä järjestämme muutakin kuten esim. joulukonsertteja. Teemme bussimatkoja Kehitysvammaisten Tukiliiton konsertteihin Tampereelle ja Helsingin Finlandiatalolle Kemuihin siellä esiintyy myös turkulainen Toivolan musikantit. Yhdistyksemme vanhin kerho on Ilon ja Energian Klubi. Klubilaiset kokoontuvat joka toinen perjantai Ruusukorttelissa ja useimmiten heitä on avustajineen paikalla yli 100. Klubin perinteisiin kuuluu musiikki ja tanssi, välillä lauletaan karaokea, kilpaillaan, pelaillaan ja ollaan yhdessä. Yhdistyksemme järjestää Teräsrautelan nuorisotalossa disko- ja karaokeiltoja. Siellä järjestetään 14

15 myös mm. nukketeatteri- ja keramiikkakursseja, kokki- ja leivontakerhoja sekä luovan toiminnan kerho. Vertaistukea tarjotaan tällä hetkellä erityislasten vanhemmille. Teemme yhteistyötä muiden yhdistysten kuten Aisti ry:n kanssa. Omaishoitokeskuksen tiloissa kokoontuvat mm. teatterikerho ja Kerrotaan koiralle -työpajat. Siellä järjestetään edunvalvontatilaisuuksia ja keväisin vapputapahtuma. Ensi kesänä suuntaamme 38 matkailijan kanssa Rodokselle viikoksi. Viimevuotinen yhdistyksemme ensimmäisen ulkomaanmatka onnistui hyvin. Kesäisin käydään kehitysvammaisten omilla Ylisfestareilla ja tehdään retkiä esim. Särkänniemeen ja teattereihin. Liikuntapuolella tarjolla on tanssia kaiken ikäisille. Luovan tanssin kerholaiset ovat nuorimmat ja Tanssituvalla voi jatkaa teini-iästä vanhuuteen ammattiohjaajan opastuksella. Kehitysvammaisten teemaviikkoa vietettiin jokavuotiseen tapaan joulukuun ensimmäisellä viikolla. Vuoden teemana oli Kohtaa mut ja ensi keväänä järjestämme taas tapahtuman kauppakeskuksessa. Yhdistys tarjoaa Kulttuurikutsu-tilaisuuden yhdessä Kaarinan ja Salon yhdistysten kanssa Skanssin kauppakeskuksessa. Kehitysvammaisten taidot pääsevät harvoin näkyviin ja tilaisuus toi viime vuonna uusia paikallisia taitajia esille. Helsingistä oli silloin vierailulla räppäri MC Koo ja Radio Valo. Tänä vuonna on suunnitelmissa aloittaa Turussakin omat radio-ohjelmat kehitysvammaisille kumppanina Radio Robin Hood. Ray:n rahoituksella saadaan yhdistyksen käyttöön vihdoin myös oma toimitila. Lisätietoa yhdistyksestämme: Maisa Saloniemi sihteeri 15

16 Turun TULE-tietokeskus Yliopistonkatu 19 (Mehiläisen talon kauppakäytävällä) p Aukioloajat: Ti ja 16 to 10 15, Ke 10 17

17 Nivelyhdistyksen luentoja Turun Seudun Nivelyhdistys ry järjestää kevään aikana kaikille avoimia yleisöluentoja. Osa niistä videoidaan. Tallenteet ovat katsottavissa osoitteessa Sieltä löytyy myös aikaisempien luentojen tallenteita. Torstai klo 18 Rohkaistu ja innostu liikunnalliseen harjoitteluun. Osastonhoitaja Tiina Pitkänen. Happy House, Ursininkatu 11, Turku Keskiviikko klo 18 Kuntoutus ja liikunnan merkitys. Fysioterapeutti Heikki Koivisto. Liedon valtuustosali, Kirkkotie 13, Lieto Torstai klo 18 Miten huolehdin muististani. Muistineuvoja Leeni Eriksson Raision kirjaston Martinsali, Eeronkuja 2, Raisio Keskiviikko klo 18 Liikunta ja kuntoutus sekä oikeaoppisen ravinnon merkitys vireyteen ja hyvinvointiin. Liedon terveyspalvelujohtaja, vastaava lääkäri Juha Aalto. Liedon valtuustosali, Kirkkotie 13, Lieto Keskiviikko klo 19 Arkiliikunnan merkitys hyvinvoinnin kannalta. Vt. erikoislääkäri Harri Helajärvi. Happy House, Ursininkatu 11, Turku Tervetuloa! 17

18 A R V O N TA TURUN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKIYHDISTYS JÄRJESTÄÄ KEVÄTTANSSIT KESKIVIIKKONA RUUSUKORTTELISSA PUISTOKATU 11. TURKU TA N S S I A L A U L U A M U SI I K K IA 18:00-20:30 SISÄÄNPÄÄSY 10 SISÄLTÄÄ OHJELMAN, KAHVIN, MEHUN TAI TEEN JA MUNKIN TIMO RAUTALA & ATLAS MUUT ESIINTYJÄT JUHA SIMOLA SEPPO HELENIUS ARTO NUOTIO ANRI, SEBASTIAN JA TINO ALHGREN TUTTA CARPELAN MERJA LEHTINEN JUHA KINNUNEN LAURA PUISTO HARRY LINDSTRÖM AULIS KOTAVIITA HENRY HURME LASSI FORSSTRÖM ESIINTYJIIN SAATTAA TULLA MUUTOKSIA ILMOITTAUTUMINEN VEIJOLLE VIIMEISTÄÄN

19 Kevätkauden KUNTOREMPPA! Tule mukaan Allergia- ja Astmayhdistyksen Rempparyhmäläiset osallistuvat fysioterapeutin ohjaamaan ryhmäliikuntaan, saavat yksilöllistä ravitsemusneuvontaa sekä kannustusta säännölliseen, omatoimiseen liikkumiseen. Laitetaan yhdessä yleiskunto remppaan! joka toinen torstai klo Photo by nenetus FreeDigitalPhotos.net 19 Lounais-Suomen Allergia- ja Astmayhdistys Puhelin:

20

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews AlfaKuntoutus, Kuntoutuspolku ja Kyröskartano 1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews on AlfaKuntoutuksen, Kuntoutuspolun ja Kyröskartanon yhteinen tiedotuslehti AlfaKuntoutus on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin TAUSTAA Taloyhtiöömme kuuluu kaksi taloa joissa asuntoja on yhteensä 48. (kaksioita ja kolmioita.)

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Kauneimmat Joululaulut Ajankohta: 7.12.16 klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut Järjestäjä: Kuoreveden seurakunta Kenelle: Kaikille avoin Tapahtuma:

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Keinupuistokeskuksen Syyskuu

Keinupuistokeskuksen Syyskuu Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta

Pidämme puolta pidämme huolta Pidämme puolta pidämme huolta Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea 22.10.2013 Pia Järnstedt Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Mihin yhdistykseen kuulut?

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.11.2018 28.2.2019 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Hyvät jäsenet! Jäsenkirje 1 / 2013

Hyvät jäsenet! Jäsenkirje 1 / 2013 1 Jäsenkirje 1 / 2013 Hyvät jäsenet! Kevät keikkuen tulevi ja tuopi kesän tullessaan. Useimmille meistä auringonvalon lisääntyminen merkitsee uudistumista. Työntäyteisen syksyn ja keskitalven jälkeen tarvitsemme

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Esteetöntä opiskelua yliopistossa?

Esteetöntä opiskelua yliopistossa? Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n tiedotuslehti 2/2016 Esteetöntä opiskelua yliopistossa? Missä menet Sote? -Seminaari Kuva: Paula Kukkonen Tervetuloa kuntoutukseen! Tarjoamme moniammatillista kuntoutusta

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT

Lisätiedot