SEMINAARIOHJELMA HELSINGIN KULTTUURITALO Sturenkatu 4, Helsinki
|
|
- Satu Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OHJELMA 2016 HELSINGIN KULTTUURITALO Sturenkatu 4, Helsinki
2 Päihdepäivät 2016: ota haltuun päihdealan uusin tieto Päihdepäivillä ammattilaiset, päättäjät, opiskelijat ja vapaaehtoiset vaihtavat mielipiteitä ja kuulumisia sekä oppivat uutta. Kaksikymmentä huippuseminaaria sekä mielenkiintoinen messuosasto pitävät ajatukset virkeinä ja tukevat eri sektoreiden ammattilaisia arjen haasteissa. Keväällä 2016 moni päihdealaa koskevista laeista ja säädöksistä on muutoksessa. Laki ehkäisevästä päihdetyöstä on juuri otettu käyttöön ja uudistuvat alkoholisekä tupakkalaki ovat saamassa muotoaan. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia koskettaa myös sote-uudistus, joka tulee vaikuttamaan palveluhankintoihin ja työn rakenteisiin monin eri tavoin. Päihdepäivät on hyvä tilaisuus tavata alan asiantuntijoita ja ottaa haltuun uudistusten tuomat mahdollisuudet. Päihdepäivät on myös tilaisuus saada vankempi ote päihdetiedosta. Seminaareissa voi tutustua esimerkiksi kannabiksenkäytön puheeksioton malleihin, nuorten kanssa tehtävään päihdetyöhön, mielenterveystyöhön päihdekuntoutuksessa tai senioreiden peliongelmiin. Käyttämällä valmiita opintopolkuja hyödyksesi voit varmistaa itsellesi sopivan oppimiskokemuksen. Tervetuloa viihtymään yhteiseen koulutustapahtumaan Helsingin Kulttuuritalolle Kristiina Hannula Toiminnanjohtaja EHYT ry Olavi Kaukonen Puheenjohtaja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
3 PÄIHDEPÄIVIEN OHJELMA Tiistai Ilmoittautuminen Alkuseminaari Lounastauko Osaseminaarit Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen * 2. Perhe ja päihteet * 3. Hyvinvoinnin matematiikkaa meidän yhtälömme 4. Sisältäni portin löysin aikuisten menetelmäseminaari 5. Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? * 6. Pienetkin promillet lisäävät tapaturmariskiä Iltapäiväkahvi Osaseminaarit Kuka, mitä, häh? Ehkäisevä päihdetyö Suomessa 2020-luvulla 8. Svenska träffen: Vårdhundar en möjlighet inom missbrukarvården 9..Itä-Suomi: Rajalla muutakin kun rautaa 10. Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö (yleisölle avoin ja maksuton seminaari) Afterwork get-together iltaohjelma Kulttuuritalolla Ensimmäinen seminaaripäivä päättyy Keskiviikko Ilmoittautuminen 9.30 Osaseminaarit Mitä meidän pitäisi tietää huumeidenkäytöstä Suomessa? eväitä kehittämistyöhön ja puheeksiottoon 12. Päihdekuntoutuksen vaikuttavuus 13. Kohtaamispaikkakävely 14. Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet* 15. Nuorten päihdeilmiöt mitä ne ovat ja miten ne kohdataan?* 16. Asiakkaan asema ja SOTE-sopan monta kokkia* 17. Mielenterveys voimavarana päihdekuntoutuksessa Lounastauko Osaseminaarit a. Työpaja: Nuoret, kannabis ja kouluympäristö 18b. Työpaja: Aikuiset, huumeidenkäyttö ja SOTE-palvelut 19. Päihdeongelmaisten palveluhankinnat, asiakaslähtöisyys ja laatu 20. Pelotellen vai perustellen? Työpaja ehkäisevän päihdetyön viestinnän eettisistä pelisäännöistä Iltapäiväkahvi Päätösseminaari Päihdepäivät päättyy * Merkityt seminaarit ovat koko päivän seminaareja. Osallistuja voi valita vapaasti joko koko päivän kestävän seminaariin tai kaksi lyhyttä seminaaria.
4 Päihdepäivät 2016 innostaa tutustumaan päihdetyön uudistuviin rakenteisiin ALKU KLO AAMUPÄIVÄN T KLO VÄRIKOODIN AVULLA HAHMOTAT HELPOSTI, KUMMASTA PÄIVÄSTÄ ON KYSYMYS TIISTAI KESKIVIIKKO Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen 2. Perhe ja päihteet ILTAPÄIVÄN T KLO 14:30 16:30 16:30 18:00 Afterwork get-together iltaohjelma Kulttuuritalolla 11. Mitä meidän pitäisi tietää huumeidenkäytöstä Suomessa eväitä kehittämistyöhön ja puheeksiottoon. 18A. TYÖPAJA: Nuoret, kannabis ja kouluympäristö VALITSE SINUA KIINNOSTAVA OPINTOPOLKU! 18B. TYÖPAJA: Aikuiset, Perhe ja päihteet huumeiden käyttö ja sote-palvelut 3. Hyvinvoinnin matematiikkaa -meidän yhtälömme 7. Kuka, mitä, häh? Ehkäisevä päihdetyö Suomessa 2020-luvulla AAMUPÄIVÄN T KLO 9:30 11: Päihdekuntoutuksen vaikuttavuus 13. Kohtaamispaikkakävely ILTAPÄIVÄN T KLO 12:30 14: Päihdeongelmaisten palvelujen hankinnat, asiakaslähtöisyys ja laatu 4. Sisältäni portin löysin aikuisten menetelmäseminaari 8. Svenska träffen: Vårdhundar 20. Pelotellen vai perustellen? Työpaja ehkäisevän päihdetyön viestinnän eettisistä pelisäännöistä 14. Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet 5. Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? LOPPU klo Nuorten päihdeilmiöt mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? Nuorten päihdeilmiöt mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? 6. Pienetkin promillet lisäävät tapaturmariskiä 9. Itä-Suomi: rajalla on muutakin kuin rautaa Opintopolkuja jokaiseen makuun 16. Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia 10. Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö (maksuton seminaari) 17. Mielenterveys voimavarana päihdekuntoutuksessa Ehkäistään yhdessä: ehkäisevää päihdetyötä eri näkökulmista Kohdataan ja autetaan: polkuja kuntoutuksen kartalla Kehittävä ote työhön: ammatti keskiössä Rautaiset rakenteet: vaikuttavuutta, laatua ja lakiuudistuksia Jotain ihan uutta: päihdealan kiehtovia erityiskysymyksiä
5 1. KERROS Esitepöydät NARIKKA wc wc va In wc i l a -s lto a A Aalto-sali Pieni lava w Aa NÄYTTELYTILA lto -s al c i KAHVIO ILMOITTAUTUMINEN SISÄÄNKÄYNTI Sturenkatu 4 RAVINTOLA MEDIAHUONE KULTSA II + III 5 OHJELMA tiistai
6 2. KERROS Esitepöydät 1 34 OPEN STAGE MESSUTELTTA NÄYTTELYTILA TIETOTORI U -A AR V AL AALTO-SALI R TO DI IO HENRIK ELISSA I + II Muista myös Open stage -ohjelma lounas- ja kahvitauoilla. ARKKI Lavan löydät messuteltasta. 6 OHJELMA tiistai Helsingin Kulttuuritalo STUDIO
7 Näytteilleasettajat YLÄKERTA 1. Suomen Valkonauhaliitto - Förbundet Vita Bandet i Finland ry 2. Mikkeli-yhteisö 3. Pragmatic Oy 4. Kalliolan setlementti 5. Elämäntapatoiminnan tuki ry 6. KostamoKoti Oy 7. Nordens Välfärdscenter 8. Mielenterveyden keskusliitto 9. A-Kiltojen Liitto ry 10. Kriminaalihuollon tukisäätiö 11. Labema Oy 12. Kunnallinen päihdehuoltoyhdistys ry 13. Koti - ja vapaa-ajan tapahtumien ehkäisy hanke 14. Ensi- ja turvakotien liitto 15. ånni-hanke, EHYT ry 16. Preventiimi 32. Helsingin Diakonissalaitos, Diakoniaopisto 33. Nimettömät Narkomaanit 34. Elämäni Sankari ry ALAKERTA 35. Sininauhaliitto 36. Sininauhasäätiö 37. Villa Hockey, Pirkanmaan Sininauha ry 38. A-klinikkasäätiö 39. Osis-hanke, A-klinikkasäätiö 40. Päihdelinkki, A-klinikkasäätiö 41. Sosiomedia Oy 42. EHYT ry 43. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto TIETOTORI 17. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma, THL 18. Pelityö, THL 19. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry 20. Savuton Suomi Työturvallisuuskeskus MESSUTELTTA 22. Stop Huumeille ry 23. STOP Huumeille ry 24. TVY ry 25. Tukikohta ry 26. KRAN rf 27. Irti Huumeista ry 28. Terapiatehdas 29. Avominne päihdeklinikka 30. Sanaskoti Oy 31. Huumehoidon Pompidou-tiedonkeruu, THL 7 OHJELMA tiistai
8 1. PÄIVÄ: TIISTAI A L K U S E M I N A A R I Aalto-sali Tervetuloa Päihdepäiville 2016 Toiminnanjohtaja Kristiina Hannula, EHYT ry Päihdealan muuttuvat rakenteet: haaste ja mahdollisuus Kari Paaso, johtaja, Sosiaali-ja terveysministeriö Vuoden hoitaja palkinnon jako Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL 8 OHJELMA tiistai
9 Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen Arkki 1 Työelämä on ehkäisevän päihdetyön tärkeä areena. Seminaari esittelee uudet tuulet työelämän ehkäisevässä työssä ja kartoittaa työyhteisön hyvinvoinnin ja ehkäisevän työn yhteyksiä. Toisaalta keskustelun aiheena on myös työttömyys voivatko yhteisöt rakentaa hyvinvointia ja tukea työkykyä myös vaativammissa elämäntilanteissa? Puheenjohtajan alkusanat Työmarkkinakeskusjärjestöjen uusi päihdesuositus mitä se toi tullessaan? Timo Koskinen, päälakimies, SAK Askelmerkit kohti hyvinvointia ja tuottavuutta yritysjohdon näkökulma Työttömät kaksinkertaisia väliinputoajia ehkäisevässä päihdetyössä? Lars Leemann, tutkija, THL Kahvitauko Mitä työpaikka ja työterveyshuolto voivat tehdä yhdessä käytännön välineitä työterveysyhteistyöhön Leena Hirvonen, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos Voiko rahapelaaminen olla ongelma työssä ja mitä sille voidaan tehdä? Salla Karjalainen, projektiasiantuntija, EHYT ry/arpa-hanke Tauko Paneeli: Työtä ja toimintakykyä ehkäisevä päihdetyö ja terveyden edistäminen osana työkyvyn ylläpitoa Puheenjohtajana Jukka Haapakoski, TVY Panelisteina Sirpa Nieminen, hankevastaava Jyvässeudun työllistämisyhdistys ry Timo Nerkko, kouluttaja, EHYT ry Annika Keski-Turunen, sosiaalisen kuntoutuksen ohjaaja, Raahen Woimala- toiminta Outi Rautio, kouluttaja, Valtakunnallinen Työpajayhdistys Intoa ja hyvinvointia työyhteisöstä, mallia startupeista? Sami Kuusela, perustaja, Hupparihörhö Oy Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry, Työterveyslaitos ja Työttömien valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö ry 9 OHJELMA tiistai
10 Perhe ja päihteet Studio 2 Seminaari johdattaa kuulijan perheiden ja erityisesti lasten tukemisen äärelle asiakaslähtöisessä päihdekuntoutuksessa. Miten katkaista päihdeongelman ylisukupolvisuus? Miten turvata lapsen hyvinvointi perheessä? Puheenjohtaja: Suunnittelija Niina Kokko, Lapsilähtöisen päihdetyön kehittämiskeskus, Ensi- ja turvakotien liitto Puheenjohtajan alkusanat Vauvalähtöinen päihdekuntoutus Heidi Kantonen, yksikön vastaava, Ensikoti Pinja, Turun Ensi- ja turvakoti ry Perheklubien haaste: Lapset päihteiden ongelmakäytöstä kärsivien perheiden vertaistukiryhmässä Tarja Hiltunen, lapsi- ja läheistyön koordinaattori ja Eva Kanerva, Perheklubi-hankkeen projektipäällikkö, Sininauhaliitto Kahvitauko Naiseus voimavarana Helena Palojärvi, toiminnanjohtaja, Naistenkartano Isäerityinen työote päihdekuntoutuksessa Kaisa Ovaskainen, projektikoordinaattori ja Ilkka Sutinen, projektityöntekijä, Kehittämiskeskus Tyynelä Päihdehaittoja muille tutkiva pohjoismainen tutkijaverkosto H2O Nordic Nina Karlsson, projektivastaava, Pohjoismainen hyvinvointikeskus Nuorten ja vanhempien asenteet erilaisiin juomistilanteisiin Alustavia tuloksia H2O Nordicin kvalitatiivisen hankkeen Suomen aineistosta Jenni Simonen, erikoistutkija, THL Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Ensi ja turvakotien liitto ry 10 OHJELMA tiistai
11 Hyvinvoinnin matematiikkaa meidän yhtälömme Alvar-auditorio 3 Suomalainen alkoholipolitiikkaa ei ole ilmestynyt tyhjästä. Se on kokonaisuus, johon liittyy paljon erilaisia osia ja sitä on muutettu tarpeen vaatiessa ajan hengen mukaisesti. Sen arvopohjana on ennen kaikkea alkoholin aiheuttamien haittojen ehkäiseminen ja vähentäminen. Tämä arvopohja on määritelty perustuslaissa ja alkoholilainsäädännössä. Seminaarissa tarkastelemme esimerkkejä suomalaisen alkoholipolitiikan toimivaksi osoittautuneesta yhtälöstä, joka vahvistaa hyvinvointia. Tätä yhtälöä pidetään kansainvälisesti esikuvana. Puheenjohtaja: Toimitusjohtaja Kari Välimäki Puheenjohtajan alkusanat Alkohokipoliittinen keskustelu matematiikkaa ilman mitään sääntöjä? Ismo Tuominen, hallitusneuvos, Sosiaali- ja terveysministeriö Miksi Alko? Harri Sailas, hallituksen puheenjohtaja, Alko Oy Väestötason alkoholipolitiikalla kustannussäästöjä Pia Mäkelä, erikoistutkija, THL Puheenjohtajan päätössanat Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry 11 OHJELMA tiistai
12 Sisältäni portin löysin Aikuisten menetelmäseminaari Henrik 4 Luovat ja toiminnalliset menetelmät toimivat hyvin päihdekuntoutuksessa. Ne voivat tukea ihmisen vuorovaikutustaitoja ja auttaa rakentamaan käsitystä itsestä. Seminaarissa alalla pitkään toimineet Sininauhaliiton Green Care -asiantuntijat kertovat mitkä ovat elvyttävän kuntoutusympäristön tunnusmerkit ja miten sellainen rakennetaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Tarjolla on esimerkkejä, ideoita ja tietoa toipumista tukevista ratkaisuista. Suomen Valkonauhaliitossa on kehitetty musiikin käyttöä aikuisten vertaistukiryhmissä ja kuntoutuksen tukena. MuM, musiikkiterapeutti Taru Koivisto esittelee musiikin terapeuttista käyttöä yksilötyöskentelyn ja ryhmätyöskentelyn esimerkkien kautta sekä käytännön harjoitusten avulla. Kuulemme myös voimauttavasta kirjoittamisesta, jonka menetelmät sopivat monenlaisiin elämän käännekohtiin: niin solmuihin kuin myös tietoisiin uusiin alkuihin. Kirjailija, kirjallisuusterapiaohjaaja Heli Hulmi kertoo, miten kirjoittamisen kautta voimme tunnistaa tunteita ja eläytyä. Puheenjohtaja: Projektitiedottaja Satu Mustonen, Sininauhaliitto Puheenjohtajan alkusanat Elvyttävät kuntoutusympäristöt Tuomo Salovuori, projektipäällikkö ja Minna Malin, projektisuunnittelija, Vihreä Veräjä, Sininauhaliitto Musiikki kantaa ja voimia antaa Taru Koivisto, musiikkiterapeutti, musiikkikasvattaja, Valkonauhaliitto Voimauttavalla kirjoittamisella kohti omannäköistä elämää Heli Hulmi, kirjallisuusterapiaohjaaja, kirjailija, Kirjoitusretket Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Sininauhaliitto 12 OHJELMA tiistai
13 Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? Aalto-sali kultsa II + III 5 Seminaari keskittyy pohtimaan päihdetyön tulevaisuutta sosiaali- ja terveydenhuollon ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden muutostilanteessa. Miten lainsäädäntö ohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työtä ja tuleeko se vaikuttamaan moniammatillisen työn toteutumiseen? Mitkä ovat parhaat keinot turvata laadukkaat palvelut päihdeasiakkaille? Puheenjohtaja: Kunnallisen päihdehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja ja psykiatriaja päihdekeskuksen päällikkö Mari Aalto, Helsingin kaupunki Puheenjohtajan alkusanat Miten lainsäädäntö ohjaa päihdetyötä tekeviä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia? Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos Sosiaalinen päihdetyössä Sanna Väyrynen, toiminnanjohtaja, Kriminalihuollon tukisäätiö Terveydenhuollon rooli päihdetyössä Martta Palttila-Pulli, ylilääkäri, Vantaan kaupunki, päihdepalvelut Kahvitauko ja salin vaihto Paneelikeskustelu: Mitä on laadukas päihdetyö ja miten se toteutuu nyt ja tulevaisuudessa? Vetäjänä johtaja Pia Pulkkinen, Helsingin kaupunki Panelistit: Sirpa Kurkela, psykiatrian erikoislääkäri, Helsinki Matti Virtanen, päihdeklinikan johtaja, sosiaalityöntekijä, Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Kyösti Uotinen, sosiaalityöntekijä, Espoon mielenterveys ja päihdepalvelut Sanna Sievers, sairaanhoitaja, päihdevierotusyksikön esimies, Vantaan kaupunki Seminaarin yhteenveto Mari Aalto, Kunnallisen päihdehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja ja psykiatria ja päihdekeskuksen päällikkö, Helsingin kaupunki Pia Pulkkinen, johtaja, Helsingin kaupunki Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Kunnallinen päihdehuoltoyhdistys ry 13 OHJELMA tiistai
14 P i e n e t k i n p r o m i l l e t l i s ä ä v ä t t a p a t u r m a r i s k i ä E l i s s a I + I I 6 Kesäloman riskicocktail syntyy, kun alkoholin nauttiminen yhdistyy vaikkapa öiseen uintireissuun, yksin saunomiseen, grillin sytyttämiseen tai autolla ajamiseen. Humalan hillintä on tärkeää, mutta jo vähäisilläkin alkoholimäärillä voi olla merkitystä. Pään loukkaaminen päihtyneenä on yleistä. Pienikin kuhmu on varoitussignaali, joka kannattaa ottaa vakavasti. Turvallisuus on yhteinen tavoite. Julkisen sektorin rinnalla myös järjestöt tekevät tärkeää työtä tapaturmien ehkäisemiseksi.seminaari toimii lähtölaukauksena valtakunnalliselle tapaturmapäivälle Puheenjohtaja: Johtaja Kari Paaso, Sosiaali- ja terveysministeriö Puheenjohtajan alkusanat Tapaturmien ehkäisy osana ehkäisevää päihdetyötä järjestössä Kati Laitila, suunnittelija, Suomen Punainen Risti Tiina Tikkanen, suunnittelija, Suomen Punainen Risti Vesiturvallisuus: Missio yksikään ei huku Anne Hiltunen, koulutussuunnittelija, Suomen uimaopetus ja hengenpelastusliitto Paloturvallisuus: Sauna, grilli ja juhannuskokko Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö, Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK Liikenneturvallisuus: #rohkee. Kampanja rattijuopumuksen ehkäisemiseksi Pasi Anteroinen, järjestöpäällikkö, Liikenneturva Aivovammat ja alkoholi Jari Siironen, neurokirurgian dosentti, neurokirurgisen teho ja valvontaosaston ylilääkäri, HYKS Yhteenveto ja päätössanat Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn koordinaatioryhmä sekä Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyhanke OHJELMA tiistai
15 Kuka, mitä, häh? Ehkäisevä päihdetyö Suomessa 2020 luvulla Alvar-auditorio 7 Viime vuodenvaihteessa Suomeen saatiin kauan kaivattu laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä. Mikä muuttui vanhaan raittiustyölakiin verrattuna? Sote uudistus muuttaa kunnan ja alueen roolia hyvinvoinnin edistäjänä. Miten ja keiden kanssa yhteistyötä jatkossa tehdään? Tule mukaan hahmottamaan 2020-luvun suomalaista ehkäisevää päihdetyötä. Puheenjohtaja: Johtava erityisasiantuntija Tuomas Tenkanen, EHYT ry Puheenjohtajan alkusanat Uuden lain tuomat muutokset Elina Kotovirta, neuvotteleva virkamies, Sosiaali ja terveysministeriö Mitä, missä ja milloin? sote-uudistuksen vaikutukset hyvinvointityöhön Tapani Kauppinen, kehittämispäällikkö ja Jaana Markkula, kehittämispäällikkö, THL Kuinka me teemme yhteistyötä? Baarijakkaroilla: Irmeli Tamminen, ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD Youth Againstt Drugs ry Eija Krogerus, Klaari-koordinaattori, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Seminaarin suunnittelu ja toteutus: THL ja EHYT ry 15 OHJELMA tiistai
16 Svenska träffen: Vårdhundar en möjlighet inom missbrukarvården Henrik 8 Vårdhundar används väldigt lite i Finland trots att vårdformen är både effektfull och relativt billig. Seminariet om hundar inom vården ökar åhörarnas förståelse av vårdhundar och uppmuntrar till att utnyttja djur som en del av både anstaltvården och den öppna vården. Seminariets målsättning är att hjälpa åhöraren att i fortsättningen kunna avgöra i fall vårdmetoden passar de egna patienterna och det egna arbetet. Seminaarin tavoitteena on, että osallistujien ymmärrys ja tieto terapiakoirista sekä niiden hyödyntämisestä päihdekuntoutuksessa lisääntyisi ja että terapiakoiria tulevaisuudessa olisi enemmän käytössä sekä laitos- että avokuntoutuksessa. Terapiakoiria hyödynnetään liian vähän Suomessa vaikka hoito on sekä tehokas että suhteellisen halpa. Osallistujat voi olla mukana kehittämässä uusia vaihtoehtoisia kuntoutusmuotoja päihdeongelmaisille ja heidän läheisilleen. Seminaarin kieli on ruotsi. Ordförande: Verksamhetsledare Mette Strauss, KRAN rf Ordförandens hälsning Kort historisk tillbakablick. Djur inom vården hur har detta professionaliserats? Presentation av hundassisterad intervention Nona Borgström, lärare, djursjukvårdare, ledare inom häst och hundverksamhet Nina Borgström, närvårdare, hundar inom fostran och rehabilitering ledare Vårdhunden Molly Hundar inom fostran och rehabilitering rf Seminaarin suunnittelu ja toteutus: KRAN rf ja Hundar inom fostran och rehabilitering rf 16 OHJELMA tiistai
17 Itä-Suomi: Rajalla muutakin kuin rautaa Elissa I+II 9 Kahden Karjalan välillä on syvä elintaso- ja terveyskuilu. Tämä vaikuttaa monella tavalla kanssakäymiseen alueiden välillä. Rajan vaikutus näkyy selkeästi myös päihdeasioissa ja työssä. Seminaarissa käsitellään rajan näkökulmasta itäsuomalaista päihdehaittojen ehkäisytyötä viranomaisten ja järjestön kokemana. Puheenjohtaja: Toiminnanjohtaja Vesa Korpelainen, Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Puheenjohtajan alkusanat Rajan haasteita ja yhteistyöverkostoja Erkki Multamäki, tulliylitarkastaja, Suomen tulli, Niirala Poliisin näkökulma päihdehaasteisiin itäisellä rajalla Jarkko Timonen, rikoskomisario, Keskusrikospoliisi/Itä-Suomen yksikkö Venäjänkielisten perheiden kanssa tehtävä kulttuurisensitiivinen päihdekasvatus Anne Ahlefelt, projektipäällikkö ja Ekaterina Väänänen, aluetyöntekijä EHYT ry/ånni-hanke Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry ja Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus 17 OHJELMA tiistai
18 Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö Aalto-sali 10 Seminaarin tarkoituksena on jakaa tietoa ja herättää keskustelua vertaisten ja ammattilaisten yhteistyöstä ja vertaistyön ja kokemusasiantuntijuuden merkityksestä osana palvelujärjestelmää. Seminaari tukee osallistujien verkostoitumista ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa toimintatapoja ja työkäytäntöjä. Seminaarin avulla on mahdollista tehdä vertaisten ja ammattilaisten yhteistyötä entistä tunnetummaksi ja edistää sen laajenemista osallistujien keskuudessa. Puheenjohtaja: Hankevastaava Tiina Ranta, Tukikohta ry Vertaisesta ammattilaiseksi Merja Jansson, lähihoitaja, Lännen päihdepoliklinikka, Helsingin kaupunki Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö terveysasemalla Vesa Karsikas, kokemusasiantuntija, Helsingin A-kilta ry Tauko Vertaisten ja ammattilaisten roolit Jyri Jauhiainen, ohjaaja, Idän päihdepoliklinikka, Helsingin kaupunki Kari Norro, johtava sosiaalityöntekijä, Tervalammen kartanon kuntoutuskeskus, Helsingin kaupunki Kommenttipuheenvuoro Jouni Puumalainen, tutkija, Mielenterveyden Keskusliitto ja Kuntoutussäätiö/MIPA- hanke Seminaari on maksuton ja avoin yleisölle. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Wertsi Vertaiset päihdetyössä ry 16:30-18:00 Päihdepäivien Afterwork get-together Kulttuuritalon aulassa. Musiikkia ja pientä purtavaa. 18 OHJELMA tiistai
19 2. PÄIVÄ: KESKIVIIKKO Mitä meidän pitäisi tietää huumeidenkäytöstä Suomessa? Eväitä kehittämistyöhön ja puheeksiottoon Kultsa II+III Seminaari 11: 11 Tiedämmekö riittävästi huumeiden käytön syistä ja erilaisista käyttökulttuureista? Mitä esimerkiksi Suomessa yleinen sekakäyttö oikeastaan tarkoittaa? Seminaarissa pohditaan, millaisia muutoksia ja uusia ilmiöitä on havaittavissa ja miten uutta tutkimustietoa voidaan soveltaa käytäntöön. Tärkeää on myös pohtia, millainen on se kansainvälinen huumausainepoliittinen kehys, jossa toimimme nyt ja tulevaisuudessa. Puheenjohtaja: Suunnittelija Kati Laitila, Suomen Punainen Risti 9.30 Puheenjohtajan alkusanat 9.35 Huumetilanne Suomessa Karoliina Karjalainen, erikoistutkija, THL Sekakäytön monet kasvot Sanna Väyrynen, toiminnanjohtaja, Kriminalihuollon tukisäätiö Tauko Ajankohtaiskatsaus huumepolitiikkaan: Mitä tapahtuu meillä ja maailmalla? Elina Kotovirta, neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö Huumeet ehkäisevän päihdetyön erityiskysymyksenä nyt ja tulevaisuudessa Tuukka Tammi, kehittämispäällikkö, THL Puheenjohtajan yhteenveto ja päätössanat Seminaari jatkuu iltapäivällä kello työpajoissa 18a ja 18b. Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston huumetyöryhmä 19 OHJELMA keskiviikko
20 Päihdekuntoutuksen vaikuttavuus Henrik 12 Mikä on apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädyn mielestä paras tapa mitata päihdepalveluiden tuloksellisuutta? Päihdekuntoutuksen vaikuttavuuden tehostaminen on kirjattu pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan hallituskauden keskeiseksi päihdetyön tavoitteeksi. Mitä vaikuttavuuden edistämiseksi on konkreettisesti tarkoitus tehdä? Mitä päihdepalveluiden vaikuttavuuden lisääminen tarkoittaa sote-uudistuksessa? Kuulemme Laura Rädyn lisäksi THL:n erityisasiantuntija Airi Partasen nkemyksiä. Palvelutuotantoa Keski-Suomessa toteuttavan Sovatek-säätiön näkökulman tuo toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi. Oman näkökulmansa ja kokemuksensa keskusteluun tuo päihdehuollon toipuneesta asiakkaasta päihdesairaanhoitajaksi edennyt Mika Merenheimo. Puheenjohtaja: PÄIVYT-verkoston puheenjohtaja Ville Liimatainen, A-kiltojen Liitto ry 9.30 Johdanto Ville Liimatainen, PÄIVYT-verkoston puheenjohtaja, A-kiltojen Liitto ry Aarne Kiviniemi, PÄIVYT-verkoston työvaliokunnan puheenjohtaja, Sininauhaliitto ja säätiö 9.40 Vaikuttavuus, tuleva SOTE-malli ja asiakas Valtakunnallisen asiantuntijan näkökulma Airi Partanen, erityisasiantuntija, THL Kuntajohtajan näkökulma Laura Räty, apulaiskaupunginjohtaja, Helsingin kaupunki Järjestö- ja asiakasnäkökulma Jussi Suojasalmi, toimitusjohtaja, Sovatek Säätiö Paneeli Miten varmistamme sen, että keskitymme sote:ssa oikeisiin asioihin vaikuttavuuden lisäämiseksi ja Arskan huomioimiseksi kokonaisvaltaisesti? Puheenjohtajana PÄIVYT-verkoston työvaliokunnan puheenjohtaja Aarne Kiviniemi, Sininauhaliitto ja säätiö Puheenjohtajan loppusanat Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Päivyt-verkosto 20 OHJELMA keskiviikko
21 Kohtaamispaikkakävely Kulttuuritalon ympäristössä on useita päiväkeskuksia, kohtaamispaikkoja ja matalan kynnyksen toimintoja henkilöille, joilla on tarvetta erityistukeen ja päivätoimintaan. Päihdepäivien osallistujille tarjotaan mahdollisuus tutustua alueen toimintoihin lyhyen kohtaamispaikkakävelyn muodossa. Kohtaamispaikkakävely kestää noin 2,5 tuntia ja sen aikana tutustutaan kolmeen kohtaamispaikkaan. Kävely päättyy Elokololle, jossa osallistujille tarjotaan lounas. Kävelylle mahtuu yhteensä 15 henkilöä. Kokonaismatka on noin 1,5 kilometriä Tapaaminen Kulttuuritalon aulassa 9.45 Kohtaamispaikka 1: D-asema KTA Helsingin Diakonissalaitos Kohtaamispaikka 2: Kaalo matalan kynnyksen päiväkeskus romaniväestölle, Helsingin Diakonissalaitos Kohtaamispaikka 3: Helsingin Elokolo, EHYT ry AIMO-toiminta: jalkautuva palveluohjaus asunnottomille Miikka-Pekka Rautiainen, asumis- ja palveluohjaaja, Sininauhasäätiö Lounas Elokololla Paluu Kulttuuritalolle Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry 21 OHJELMA keskiviikko
22 Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet Studio 14 Ikäihmisten hyvinvointi on kansantaloudellisen keskustelun kohde. Heistä puhuttaessa terveys ja sairaus näkökulmina korostuvat. Kaikenikäisten ihmisten toiminnassa, terveysvalinnat mukaan lukien, taustalla vaikuttavat viihtyminen ja ilon etsiminen, joita ei tule unohtaa kokonaiskuvasta. Seminaarissa käsitellään ikäihmisiä viihteellä: miten edistää terveyttä lisäämällä iloa elämään pelien avulla, mitä myyttejä ja riskejä liittyy ikäihmisten rahapelaamiseen, ja miten motivoida ikäihmistä etsimään ilonlähteitä muualta, kun viihteenä alkanut alkoholin käyttö alkaa hallita elämää riippuvuutena. Seminaarissa julkistetaan myös ensimmäistä kertaa ikäihmisten pelaamista koskevan kyselyn tulokset. Puheenjohtaja: Projektisuunnittelija Ida-Maria Pankka, EHYT ry 9.30 Hyödyistä haittoihin johdatus aiheeseen Ikäihmiset, pelit ja pelillisyys hyötyjen näkökulma Marja Pakarinen, projektipäällikkö, Eläkeliitto Tauko Seniorit ja onnenpelit Tapio Jaakkola, Projektipäällikkö, EHYT ry/arpa-projekti Yksin kotona ja humalassa Kimmo Hätinen, projektityöntekijä, Kalliolan setlementti Lounastauko Hyvinvointia peleistä Jouni Ahonen, aluesuunnittelija, Eläkeliitto/Lähiverkko Anna-Maija Muromaa, kokemusasiantuntija, Eläkeliitto Kynnys rahapelaamisesta puhumiseen matalaksi Sanni Nuutinen, projektiasiantuntija, EHYT ry/arpa-projekti Mikä auttaa uuteen alkuun? Antti Palmu, projektityöntekijä, Kalliolan setlementti Tauko Paneeli: Puhujat vastaavat seminaariosallistujien kysymyksiin Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry ja Eläkeliitto sekä Kalliolan setlementti 22 OHJELMA keskiviikko
23 Nuorten päihdeilmiöt Mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? Elissa I+II 15 Seminaarin ensimmäisessä osassa kuullaan uunituoreen selvityksen tuloksia nuorisokulttuurin ajankohtaisten ilmiöiden vaikutuksista nuorten päihdeasenteisiin ja päihteiden käyttöön sekä syvennytään erityisesti lisääntyneen raittiuden taustalla oleviin tekijöihin. Nuoret tuovat oman äänensä kuuluviin ja kertovat, millaista heidän mielestään ehkäisevän päihdetyön tulisi olla. Toisessa osassa pohditaan sitä, millä keinoin nuorten päihdekulttuuri tulee kohdata ja mitä valmiuksia ammattilaisilla tulee olla. Näkökulmana on osallisuus ehkäisevässä päihdetyössä ja sitä käsitellään niin verkossa kuin oppilaitoksissa tehtävän työn näkökulmasta ja kuullaan myös nuorten voimavarakeskeisestä tukemisesta. Seminaari tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden pohtia aihetta oman työn kautta ja osallistua yhteiseen keskusteluun. Puheenjohtaja: Asiantuntija Elsi Vuohelainen, Humanistinen Ammattikorkeakoulu, Preventiimi Osa I: Tartu tietoon ajankohtaiset nuorten päihdeilmiöt 9.30 Puheenjohtajan alkusanat 9.40 Nuorten päihdeilmiöt selvityksen tulokset ja niiden hyödyntäminen käytännön työssä EHYT ry Jaloittelutauko Video nuorten ajatuksista siitä, miten ehkäisevää päihdetyötä pitäisi tehdä Music Against Drugs ry Syyt nuorten raittiuden taustalla Anu Katainen, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto Lounastauko 23 OHJELMA keskiviikko
24 Nuorten päihdeilmiöt Mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? Elissa I+II 15 Osa II: Tartu toimeen: Miten nuorten päihdeilmiöt kohdataan? Työpaja: Ehkäisevää päihdetyötä verkossa nuoria osallistaen. Miksi ja miten? Toteuttajana Preventiimiverkoston kehittämistiimi, vetäjinä Hanna Ikonen, YAD Youth Against Drugs ry ja Niina Himanka, nuoriso-ohjaaja, Ylivieskan nuorisotoimi Tauko Nuorten voimavarakeskeinen tukeminen osallisuutta hyödyntäen Kirsi Eskola, erityisasiantuntija, Kirkkopalvelut ry/kehittämiskeskus Tyynelä Miten ehkäisevää päihdetyötä voidaan tehdä oppilaitoksissa osallisuutta hyödyntäen? Tiina Heimo, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Preventiimi ja EHYT ry 24 OHJELMA keskiviikko
25 Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia Alvar-auditorio 16 Tässä seminaarissa lähestytään päihdepalvelujen kokonaisuutta asiakkaan oikeuksien näkökulmasta. Päihdeasiakkaat ovat yksi niistä asiakasryhmistä, jotka eivät heikentyneen toimintakykynsä vuoksi pysty kovinkaan aktiivisesti valvomaan ja vaatimaan oikeuksiensa toteutumista. Päihdetyön tekijä on keskeisessä asemassa, kun yhteen sovitetaan asiakkaan tarpeita ja toiveita sekä taloudellisia realiteetteja. Seminaarissa tarkastellaan asiakkaiden odotuksia, kokemuksia ja toiveita sekä arvioidaan moninaisten arvojen ja normien SOTE-soppaa, jota on hämmentämässä monta eri kokkia. Millainen keitos syntyy, kun keittoa hämmentävät asiakkaan oikeuksien lisäksi esimerkiksi maakuntauudistus ja taloudelliset reunaehdot? Osa I: Päihdetyön arvot ja asiakkaan asema tänään Puheenjohtaja: Oskari Korhonen, hallinnon suunnittelija, Pohjois- Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 9.30 Puheenjohtajan alkupuheenvuoro 9.35 Päihdepalvelut asiakkaan näkökulmasta Toni Korhonen, vertaistyöntekijä, Stop Huumeille ry 9.55 Tutkimusalustus: Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen asiakkaiden palvelukokemukset Tuuli Pitkänen, vanhempi tutkija, A-klinikkasäätiö Moralisoinnista asiakkuuteen yksilön oikeudet päihdehuollossa Oskari Korhonen, hallinnon suunnittelija, Pohjois- Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Tauko Asiakastapauksia kommentoiva raati, aiheina asiakkaan kohtelu, asema ja oikeudet Raisa Saraniemi, projektisuunnittelija, Stop Huumeille ry/fattaluuta-hanke Marjo Tervo, päihdeasiamies, EHYT ry Kati-Pupita Mattila, erityisasiantuntija, Sininauhaliitto Lounas 25 OHJELMA keskiviikko
26 Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia Alvar-auditorio 16 Osa II: Päihdetyön arvot ja asiakkaan asema huomenna Puheenjohtaja: Johtaja Aarne Kiviniemi, Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö Iltapäivän aloitus Paneelikeskustelu: SOTE-palveluiden muutokset ja niiden vaikutuksen päihdepalvelujen asiakkaan asemaan Keskustelemassa Sari Leinonen, apulaisylilääkäri, Riippuvuuspoliklinikka, Pohjois-Karjalan sairaanhoito-ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Anssi Miettinen, kokemusasiantuntija, Stop Huumeille ry Jukka T. Salminen, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaan kaupunki Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos, Sininauhaliitto ja Stop huumeille ry 26 OHJELMA keskiviikko
27 Mielenterveys voimavarana päihdekuntoutuksessa Arkki 17 Mielenterveys on voimavara, joka pitäisi ottaa hyötykäyttöön paremmin sekä päihde- että muussa kuntoutuksessa. Seminaarissa lähestytään tuttua moniongelmaisuuden haastetta uudesta näkökulmasta: kuinka työntekijä voi auttaa asiakastaan löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa? Puheenjohtaja: Kuntoutussuunnittelija Laura Barck, Mielenterveyden keskusliitto 9.30 Puheenjohtajan alkusanat 9.40 Mielenterveyden edistäminen päihdeasiakkaan auttamiskeinona Esa Nordling, kehittämispäällikkö, THL Päihteet ja mieli mikä on oire, mikä todellinen ongelma? Olavi Sydänmaanlakka, toiminnanjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto Mielenterveysasiakkaat päihdehoidossa; elämäntilanne ja tyytyväisyys palveluihin Jouni Tourunen, tutkimuspäällikkö, A-Klinikkasäätiö/MIPA-hanke Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Mielenterveyden keskusliitto 27 OHJELMA keskiviikko
28 Huumeseminaarin työpaja: Nuoret ja kouluympäristö Kultsa II 18A Miten ottaa huumeidenkäyttö puheeksi oppilaiden kanssa? Työpajassa tarkastellaan suomalaisten huumeidenkäyttöä koskevia tilastoja käytännön työntekijän näkökulmasta sekä tarjotaan käytännönläheisiä menetelmiä puheeksiottoa varten Miltä tilastot näyttävät koulukuraattorin näkökulmasta? Marita Räisänen, kuraattori Jyväskylän ammattiopisto Menetelmiä puheeksiottoon ja tunnistamiseen: huolen asteikko, motivoiva haastattelu ja mini-interventio Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD Youth Agianst Drugs ry Kim Kannussaari, asiantuntija, EHYT ry/miten puhua kannabiksesta -hanke Huumeseminaarin työpaja: Aikuiset perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen asiakkaina Kultsa III 18B Miten ottaa huumeidenkäyttö puheeksi perusterveydenhuollon tai sosiaalitoimen asiakkaiden kanssa? Työpajassa tarkastellaan suomalaisten huumeidenkäyttöä koskevia tilastoja käytännön työntekijän näkökulmasta sekä tarjotaan käytännönläheisiä menetelmiä puheeksiottoa varten Miltä tilastot näyttävät perusterveydenhuollon näkökulmasta? Sirpa Savolainen, mielenterveyden ja päihdetyön sairaanhoitaja, Etelän psykiatria- ja päihdekeskus Menetelmiä puheeksiottoon ja puuttumiseen Katja Minna Hakasaari, läheis -ja perhetyönkeskuksen esimies, Irti Huumeista ry Kimmo Sainio, toiminnanjohtaja, Irti Huumeista ry Työpajojen suunnittelu ja toteutus: Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston huumetyöryhmä 28 OHJELMA keskiviikko
29 Päihdeongelmaisten palvelujen hankinnat, asiakaslähtöisyys ja laatu Henrik 19 Julkiset hankinnat ovat yleinen keino kuntalaisten palvelujen järjestämiseksi. Miten ne toimivat päihdepalvelujen hankinnoissa? Seminaarissa tutustumme hankintojen ohjauksen keskeiseen sanomaan, käytäntöihin ja kokemuksiin sekä uuteen hankintalakiin. Tarkastelussa on koko hankintaprosessi, missä hankinnat asetetaan hankintalakia laajempaan hyvinvointipalvelujen järjestämisen kehykseen. Asiantuntijat vastaavat seminaarissa kysymyksiin minkälainen on hyvä hankinta ja kenen näkökulmasta? Entä mitä on hankinnan laatu, mitä on palvelujen laatu? Mitä ja miten voimme tehdä paremmin? Päihdeongelmaisten palvelut ja palvelujen hankinnat ovat yhteinen asia, meidän asiamme. Ole mukana oppimassa ja keskustelemassa. Puheenjohtaja: Tutkimuspäällikkö Kerstin Stenius, THL Puheenjohtajan tervehdys - Hankinta on hyvä renki, mutta huono isäntä Päihdepalvelujen palveluhankinnat Suomessa ja muissa Pohjoismaissa Taina Schneider, projektityöntekijä, Pohjoismainen hyvinvointikeskus Uusi hankintalaki ja päihdepalvelujen hankinnat Marko Rossi, hankinta-asiantuntija, Julkisten hankintojen neuvontayksikkö, Kuntaliitto ry Jaloittelutauko Asiakaslähtöisyys, laatu ja innovaatiot palveluhankinnoissa paneeli Aila Ronkanen, psykososiaalisen työn päällikkö, Helsingin kaupunki Olavi Kaukonen, toimitusjohtaja, A-klinikkasäätiö Riikka Perälä, kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori, EHYT ry:n päihdeasiamiestoiminta Jenny Kaasinen-Wickman, kokemusasiantuntija, KoKoA ry Seminaarin yhteenveto Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Pohjoismainen hyvinvointikeskus 29 OHJELMA keskiviikko
30 Pelotellen vai perustellen? Työpaja ehkäisevän päihdetyön viestinnän eettisistä pelisäännöistä Arkki Työpajassa osallistujat saavat välineitä itselleen ratkoa viestinnän eettisiä haasteita. Työpajan aineksista työstetään ehkäisevän päihdetyön eettiset suositukset ehkäisevän päihdetyön laatukehittäjäverkoston toimesta. Puheenjohtaja: Kehittämispäällikkö Tuukka Tammi, THL Puheenjohtajan alkusanat Pelotellen vai perustellen? Henrik Rydenfelt, Viestinnän eettisen neuvottelukunnan jäsen, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Työpajatyöskentely Ryhmä 1: viestintää avainpäättäjille Heta Välimäki, viestintä- ja yhteiskuntasuhdevastaava, EHYT ry Ryhmä 2: viestintää oman alan ammattilaisille Tuomas Tenkanen, Johtava erityisasiantuntija, EHYT ry Ryhmä 3: Viestintää kansan syville riveille Sanna Wuorio, viestintäsuunnittelija, THL 20 Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Ehkäisevän päihdetyön laatukehittämisverkosto 30 OHJELMA keskiviikko
31 P ä ä t ö s s e m i n a a r i : P ä i h d e p ä i v i e n j ä l k i v i i s a a t A a l t o-s a l i Mitä mieltä jälkiviisaat ovat alkoholipolitiikasta ja tulevasta alkoholilain uudistuksesta? Entä minkälainen on oikeastaan suomalainen alkoholikulttuuri? Juontaja: Näyttelijä Joonas Nordman Jälkiviisaat Annika Saarikko, kansanedustaja Olavi Kaukonen, A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston puheenjohtaja Reetta Räty, toimittaja Päätössanat Kristiina Hannula, toiminnanjohtaja, EHYT ry 31 OHJELMA keskiviikko
32 osallistu keskusteluun twitterissä #päihdepäivät #alkoholityöllistää Tervetuloa vuoden kiinnostavimmille ammattilaispäiville! YHTEYSTIEDOT DESIGN & ILLUSTRATIONS kiinnoste 2016 puh #päihdepäivät Päihdepäivät on EHYT ry:n ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston järjestämä valtakunnallinen koulutustapahtuma ammattilaisille, järjestöille, päättäjille ja vapaaehtoisille. Puhujina on päihdetyön ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita sekä päihdepolitiikan asiantuntijoita.
Seminaariohjelma. Seminaariohjelma
Helsingin Kulttuuritalo 10.-11.5.2016 Seminaariohjelma Helsingin Kulttuuritalo 10.-11.5.2016 Seminaariohjelma O h j e l m a t i i s ta i n a 10. 5. 2 016 9.00 Ilmoittautuminen 10.00 Alkuseminaari 11.00
Seminaariohjelma. Seminaariohjelma
Helsingin Kulttuuritalo 10.-11.5.2016 Seminaariohjelma Helsingin Kulttuuritalo 10.-11.5.2016 Seminaariohjelma O h j e l m a Tiistai 10.5.2016 9.00 Ilmoittautuminen 10.00 Alkuseminaari 11.00 Lounastauko
Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari
Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot
aluetyö palvelut kuntoutus menetelmät internet tuki lobbaus alkoholilaki politiikka ept-laki tieto addiktiot mielikuvat kulttuuri kokemus
palvelut kuntoutus menetelmät internet tuki tupakka digipelaaminen rahapelaaminen KANNABIS seksi alkoholi identiteetti nuoret sote lobbaus alkoholilaki politiikka ept-laki bileet työelämä turvallisuus
Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011
Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 SOVATEK-SÄÄTIÖ julkisen ja kolmannen sektorin yhteistoimintaorganisaationa Toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi SOVATEK-SÄÄTIÖ S osiaalipalvelu O sallistaminen, ohjauspalvelu
Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen
KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen
Turvallisuutta älykkäästi
Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.
Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio
Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti
TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013
Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun
KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA
KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA Lapin aluehallintovirasto, Lapin liitto, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Lapin taidetoimikunta, Terveys ry ja
KOUVOLAN HYVINVOINTIPALVELUT
Asiakkaan osallisuus Asiakkaiden tarpeet ja ennakointi Strategia, arvot ja visio PALVELUOHJAUS Elämän alkupolku Opin polku Toiminnan seuranta ja arviointi Tyytyväiset asiakkaat ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Luosto, Sodankylä
Alustava ohjelma OHJELMA Tiistai 2.10. klo 10.30 Ilmoittautuminen ja majoittuminen hotelli Luostotunturiin (Luostontie 1, 99555 Luosto) Lounas hotelli Luostotunturin ravintolassa (kokouspaketti /omakustanne)
62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä
8.6.2016 62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä Ajankohta 13.9.2016-14.9.2016 Aika 9:00-16:00 Kesto 2 päivää Paikka Tampere Ilmoittautumisaika 7.9.2016 mennessä Miksi osallistua Tavoite Tavoitteena
Tavoitteena turvallisuus
Tavoitteena turvallisuus Ehkäisevä perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö Päijät-Hämeessä Äitiys- ja lastenneuvolat Peruspalvelukeskus AAVA Susanna Leimio Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelman
Ei tippa tapa -Suomi Kuopio n Mu siikkik e s k u s
Ei tippa tapa -Suomi 100 16-17.11.2017 Kuopio n Mu siikkik e s k u s Päihdetyön seminaari 16-17.11.2017 Päihdetyön seminaari järjestetään jo viidettä kertaa. Olemme rakentaneet seminaarin joka vuosi päihdetyön
Preventiimin arviointi ja johtamisen käytänteet
Preventiimin arviointi ja johtamisen käytänteet Sanna Pylkkänen Kehittämispedagogi Preventiimi HUMAK Sivu 1 Preventiimin henkilöstöhistoria 2002 Reijo Viitanen+Aseman Lapset ry 2003 Ilmo Jokinen 2004 Ilmo
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen
Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen 1 Mission possible: access on, ilmatilaa on 2 Painopisteet Lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi Lapsiystävällinen työelämä Lasten Suomi - kuuleminen, kohtaaminen
Valittu Vertausluku nro
Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,
Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57
Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 0 4 2 4 11 9 28 0 3 3 21 0 0 0 3 0 0 120 2 Eteläinen-Suomi 11 4 20 2
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500
Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous
Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi
Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä 18.2.2019 kello 13 13.45 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Osallistujat Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Päijät-Hämeen liitto/phhyky Anu
47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0
2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna
TerveysInfo. Alkoholi : suurkulutuksen riskit Kortti on tarkoitettu itsearvioinnin apuvälineeksi.
TerveysInfo Alkoholi : kohtuuden rajoilla Ohjelmassa seurataan alkoholin käyttöä viiden parikymppisen nuoren päivälliskutsujen yhteydessä. Samalla kun katsoja perehtyy erilaisiin alkoholin käyttötyyleihin,
Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?
Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013. 18.6.2013 kirsi.kuusinen-james@helsinki.fi
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn seminaari 13.6.2013 Ohjelma 9-9.15 Tervetuloa/ Päivi Hiltunen, perusturvajohtaja Nastola, Iitti, Sysmä 9.15 10.15 Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö/
Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty
Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,
20.11.2012 Anna Seppänen Nuorisosihteeri, kulttuurinen nuorisotyö Vaasan kaupunki, nuoriso-osasto
20.11.2012 Anna Seppänen Nuorisosihteeri, kulttuurinen nuorisotyö Vaasan kaupunki, nuoriso-osasto Mikä Sober Truth? 13 17 vuotiallle suunnattu ehkäisevän päihdetyön hanke Alko Pohjanmaa hanke VAMK, SEAMK
Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012. Marjo Kurki 16.11.2012
Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012 Marjo Kurki 16.11.2012 Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Otso hanke lapsiperheiden tukemiseen Maestro kurssien levittäminen Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli
Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari
Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari 20. 21.10.2016 Jyväskylä Monta tarinaa yhteisillä poluilla 20-21.10.2016 Päihdetyön seminaari järjestetään jo neljättä kertaa. Olemme rakentaneet seminaarin
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Innovatiivinen vapaaehtoistoiminnan organisointi
Innovatiivinen vapaaehtoistoiminnan organisointi Vapaaehtoistyön koordinaattorien valtakunnallinen Syysseminaari, Helsinki 27.-28.10.2016 Lapinlahden Lähde, Lapinlahdentie 1, 00180 Helsinki 2pv/80, 1pv/60,
Hyvinvointipalvelut. Kouvolan kaupunki
Hyvinvointipalvelut Kouvolan kaupunki 1 Asiakkaan osallisuus Asiakkaiden tarpeet ja ennakointi Strategia, arvot ja visio PALVELUOHJAUS Kasvun ja oppimisen sekä lapsiperheiden tukeminen Elämän alkupolku
Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke
Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset
Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018
Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018 Aika: 12. 13.11.2018 Paikka: Suomen Diakoniaopiston auditorio, Alppikatu 2, Helsinki Kohderyhmä: Huumeiden käyttäjille suunnattua sosiaali- ja terveysneuvontaa
Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)
Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka
Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto
Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,
Organisaatio
Organisaatio 1.1.2017 2.11.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Yhteiset palvelut Valtuusto Tarkastuslautakunta Hallitus Yksilöasiainjaosto Henkilöstöjaosto Toimitusjohtaja
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
Harppaa elämäsi muutokseen!
Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!
"Pohjoisen tulevaisuus"
"Pohjoisen ihmisen hyvä tulevaisuus" Hyvinvointi- ja terveyspäivät 22.-23.9.2014 Oulussa Hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13, Oulu Hyvinvointi- ja terveyspäivät 2014 Aika 22. 23.9.2014 Paikka Hotelli-ravintola
Kirkolliskokousvaalit 2016
I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana
KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS
1 (5) KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS Aika Ma 23.5.2011 klo 13-15.30 Paikka Sovatek, Matarankatu 4, 2 krs, kokoustila 202 Osallistujat Hannu Koivisto Kari Lahti Maritta
INFORMAATIOKESKUS. Informaatiokeskuksen ja osastojen uutuudet 3.2. 14.3.16
Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto - INFORMAATIOKESKUS 14.3.2016 Sivu 1 INFORMAATIOKESKUS Informaatiokeskuksen ja osastojen uutuudet 3.2. 14.3.16 001 Tiede ja tieto yleensä. Tieteellisen työn organisaatio
Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu
Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Aikataulu 8.15-8.50 Aamukahvit 9.00 Aloituspuheenvuoro Juha Henriksson 9.15-10.00 Maailma muuttuu entä opettajuus? Helsingin yliopiston kasvatustieteen Emeritusprofessori
Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?
Edellisten ajankohtaisfoorumien palautteista: *Moniammatillinen työryhmä olisi tarpeellinen *Aikaa vaihtaa arjen kuulumisia *Käytännönläheistä problematiikkaa kaivataan, yhteisiä asioita, mitä oikeasti
Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2
Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen
TERVETULOA! Tehoa täydennysrakentamiseen! Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.2015, Finlandia-talo
TERVETULOA! Tehoa täydennysrakentamiseen! Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.2015, Finlandia-talo Tehoa täydennysrakentamiseen! Mikko Nousiainen, RAKLI 2 Täydennysrakentaminen
Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä
Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija
Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä
Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 10 11.3.2014 Sampo Ilmari Tuhkalehto Toiminnanjohtaja Music Against Drugs ry Nuorten osallistaminen
M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:
Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius
Etunimi Sukunimi Tehtävänimike Virpi Lyytimäki Erikoissuunnittelija Juulia Tuominen Projektipäällikkö Silja Sarkkinen Kouluttaja Anu Salo kestävän
Etunimi Sukunimi Tehtävänimike Virpi Lyytimäki Erikoissuunnittelija Juulia Tuominen Projektipäällikkö Silja Sarkkinen Kouluttaja Anu Salo kestävän kehityksen koordinaattori katri närhi kouluttaja Kati
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?
Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä
Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä TURUN ENSI-JA TURVAKOTIYHDISTYS RY Pidä kiinni -hoitojärjestelmän avopalveluyksikkö Olivia Perustehtävät: Kohderyhmä: Menetelmät: - Lapsen ja vanhemman välisen
Preventiimitapaaminen: Millä mielellä? Kohtaamisia nuorten mielen hyvinvoinnin ja päihteettömyyden tukemiseksi. Jyväskylä 30.1.
Preventiimitapaaminen: Millä mielellä? Kohtaamisia nuorten mielen hyvinvoinnin ja päihteettömyyden tukemiseksi Jyväskylä 30.1.2014 Päivän ohjelma 12:00 Tervetuloa! Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden
Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2
21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results
Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö
Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Johtaja Riitta Korpiluoma (2002 ), Helsinki VARSINAISET JÄSENET Maa- ja metsätalousministeriön edustajat Maatalousneuvos
KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY
Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen
Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta
Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo
SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012
SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012 Perjantai 20.4. Sukupuolisensitiivisen työn monet mahdollisuudet - Paneelikeskustelu Verkostokokoontumisia Lauantai 21.4. Viestintäkoulutus Asiantuntijana
Voimaa verkostoista - tullaan tutuiksi. ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti/ Voimaa vanhuuteen -ohjelma 14.2.2012
Voimaa verkostoista - tullaan tutuiksi ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti/ Voimaa vanhuuteen -ohjelma 14.2.2012 Mukana verkostoitumassa 2011 joulukuussa ohjelmaan valittujen kuntien edustajat
Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016
Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Hakala Kalle, Sijaisuuksia Hartikainen Kaisa Karoliina, Siilinjärven kunta, valvontaeläinlääkäri Haukipuro Martta Elisabeth,
Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
Bussiin nousulista ==============
1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro
KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden
1 KJY:n Työssäoppimisen verkosto tapaa toisensa viidennen kerran 27. 28.9.2010 Helsingissä. Seminaari päättää KJY:n Työssäoppiminen ja sen ohjaus hankkeen. Seminaarin ensimmäinen päivä on kansainvälinen
Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010
18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa
NIMI SEURA JÄRVENPÄÄ-CUP LAHTI-CUP STADI-CUP
RANKING 2003-2004 Miehet ranking hokei 1 Matias Soininen Asikkalan Taido 3 6 4 2 15 2 Tomi Tolsa Nummelan Kumakai 4 2 1 8 15 3 Jani Pylväinen Järvenpään TS 6 3 3 3 15 4 Mikko Mönkkönen Lahden Sugata 1
Ehkäisevä päihdetyö osaksi oppilaitoksen arkea? yhteisöllinen opiskeluhuolto oppilaitosyhteisöissä
Ehkäisevä päihdetyö osaksi oppilaitoksen arkea? yhteisöllinen opiskeluhuolto oppilaitosyhteisöissä Marjo Kolehmainen Preventiimitapaaminen, Jyväskylä 21.5.2015 Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus
Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.
Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylässä Osallistujalista seminaarin työryhmien mukaan (12.9.2005) Nimi Organisaatio
Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä
Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän ja Hangon, Raaseporin ja Inkoon toimijoiden tapaaminen
Aluehallintovirasto Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän ja Hangon, Raaseporin ja Inkoon toimijoiden tapaaminen VARHAINEN PUUTTUMINEN JA PUHEEKSIOTTAMINEN HYVINVOINTI JA TERVEYSEROJEN
EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi
Muistio 1(5) Paikalla mahdollisesti myös median edustajia. Päätös Johtajaylilääkäri Seppo Ranta avasi kokouksen 16.05
Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 17.12.2015 kello 16.00 - Paikka Osallistujat Iso kabinetti C-rakennus CP031 (ruokasalin käytävä). Esteetön sisäänkäynti (myös hissi) C-rakennuksen keskivaiheilta
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######
Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13
LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T
LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T 50 m hallissa 6,76 Niina Pesola -79 2000 60 m hallissa 7,41 Seyi Omojuwa -85 2008 100 m 11,72 +1,8 Tiina Leppäkoski -90 2013 150 m 18,48-0,6
Ihmisiä Päihdetyössä
Ihmisiä Päihdetyössä -seminaari 27. 28.11.2014 Jyväskylä Yhteisöllisyys päihde- ja mielenterveystyön työvälineeksi ja laatutekijäksi! Avoimessa koulutustarjonnassamme mm. Yhteisöhoito 2015-2016 (20 op)
MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA. Professori Heikki Murtomaa
MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA Professori Heikki Murtomaa Helsingin yliopisto Hammaslääketieteen laitos Mielenterveystyön
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella
Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,
LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit
LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017
Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma
Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Perheet Keskiöön! on STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 70 järjestön yhteisen hankkeen päätavoitteena on kiinnittää
Valviran hyväksymät allasvesihygienian osaamistestaajat
18.3.2016 1(6) Valviran hyväksymät allasvesihygienian osaamistestaajat Lista on päivitetty 18.3.2016 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on hyväksynyt terveydensuojelulain 59 a mukaiseksi
Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012
1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.
Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa!
17.11.2014 Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa! OPStuki 2016 Hyvinvoiva koulu Perusteista paikalliseksi opetussuunnitelmaksi Tukikoulutus on enorssi-verkoston
Ongelmapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy TERVETULOA!
Ongelmapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy 14.9.2011 TERVETULOA! Tervetuloa! 8:45 Rahapelaaminen yhteiskunnallisena ilmiönä Antti Murto, Peliklinikka 9:30 Ikäeettinen työ pelaavien ikäihmisten parissa
Pakka-toimintamallin kuvaus
Pakka-toimintamallin kuvaus Rovaniemi 2.9.2015 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue p. 0295 017 392, tuula.kokkonen@avi.fi Paikallisen
Tervetuloa Eväitä päihdetai mielenterveysongelmia kokeneiden perheiden kohtaamiseen - seminaariin! 7.2. Tampereen ammattikorkeakoulu
Tervetuloa Eväitä päihdetai mielenterveysongelmia kokeneiden perheiden kohtaamiseen - seminaariin! 7.2. Tampereen ammattikorkeakoulu OHJELMA 9.00-9.15 Tervetuloa! 9.15-10.00 Mitä on eriarvoisuus? Näkökulmana
Miestenviikko 2. 8.11.2015
Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään
Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret
Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa
VÄLITYÖMARKKINAT -VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA KOORDINOINTIHANKE. 7.12.2011 Paasitorni
VÄLITYÖMARKKINAT -VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA KOORDINOINTIHANKE 7.12.2011 Paasitorni Neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori Työ- ja elinkeinoministeriö Koordinointihankkeen toimikausi 1.9.2008-31.12.2011
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5
Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa. Karoliina Luukkainen
Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa Karoliina Luukkainen 4.9.2017 1. Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tarkoittaa? 2. Alueellinen