Tulevaisuus tuo lisää palveluja - keskiössä tyytyväinen asiakas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuus tuo lisää palveluja - keskiössä tyytyväinen asiakas"

Transkriptio

1 Vuosikertomus Vuosikatsaus - Toimintaympäristökatsaus Tulevaisuus tuo lisää palveluja - keskiössä tyytyväinen asiakas Energia-alan toimintaympäristö on muutoksessa. Energiapolitiikka ohjaa alaa vähähiilisempään ja uusiutuvan energian tulevaisuuteen. Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi visioidaan fossiilisten polttoaineiden korvaamista tulevaisuudessa muun muassa liikenteessä, lämmityksessä ja teollisuuden prosesseissa. Energia-ala on teollisuuden aloista suurin investoija tulevina vuosina. Suomen energiankulutuksessa oli nähtävissä pieniä piristymisen merkkejä vuoden 2013 aikana. Lämmin sää heijastui kuitenkin suoraan sähkön- ja lämmönkulutukseen. Alan haasteet liittyvät energiantuotantorakenteen uudistamiseen ja toisaalta energian kilpailukykyisen hinnoittelun säilyttämiseen. Kiristyvä kilpailu haastaa energiayhtiöt luomaan uusia palvelukonsepteja. Yhteiskunnan energiariippuvuuden myötä energiaturvallisuus- ja toimitusvarmuuskysymykset ovat myös tulevaisuudessa energiayhtiöiden toiminnassa keskeisessä asemassa. Lämmin sää laski sähkön kulutusta Sähkön kokonaiskulutus laski 1,5 prosenttia, lämpötilakorjattuna kulutus pysyi lähes ennallaan. Suomi käytti sähköä viime vuonna 83,9 TWh (2012: 85,1 TWh). Teollisuuden sähkönkulutus kasvoi viime vuonna prosentin verran. Kokonaiskulutuksen laskua selittää 3,5 prosentin kulutuksen väheneminen muilla sektoreilla. Pääasiallinen laskua selittävä tekijä oli edellisvuotta lämpimämpi sää. Joulukuussa sähköä kului lähes 11 prosenttia vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Teollisuuden sähkönkulutuksen muutokset näkyvät Turku Energiassa hieman muuta maata maltillisemmin, sillä Varsinais-Suomessa teollisuudessa käytetään vain alle neljännes sähköstä. Muualla maassa teollisuus käyttää sähköstä noin puolet. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP) kattoi Suomen sähkönkäytöstä viime vuonna 28 prosenttia (2012: 27 %). Ydinvoiman osuus oli 27 prosenttia (2012: 26 %), vesivoiman osuus oli 15 prosenttia (lähes 20 %) sekä hiili- ja muun lauhdutusvoiman yhteensä vajaat 10 prosenttia (2012: 7 %). Tuulivoiman osuus kasvoi 0,9 prosenttiin (2012: 0,6 %). Sähkön nettotuonnin osuus putosi 18,7 prosenttiin edellisvuoden 20,5 prosentista. Se on kuitenkin edelleen korkea. Vuosi 2013 sijoittuukin korkeimpien sähköntuontivuosien joukkoon. Kaukolämmön kulutus laski Kaukolämmön kulutus laski vuonna 2013 Suomessa yli 7 prosenttia. Lasku johtui edellisvuotta lämpimämmästä säästä. Kaukolämpöä myytiin 31,6 TWh (2012: 33,6 TWh). Asuntojen osuus kaukolämmön myynnistä oli 55 prosenttia. Kaukolämmitettyjä asuntoja oli vuoden lopussa lähes 1,3 miljoonaa ja kaukolämpötaloissa asuu lähes 2,7 miljoonaa ihmistä. Turun kaltaisissa suurimmissa kaupungeissa rakennusten lämmitysenergian tarpeesta yli 90 prosenttia katetaan kaukolämmöllä.

2 Kaukolämmön kulutuksen oletetaan Suomessa kääntyvän rakennuskannan energiatehokkuuden parantumisen johdosta hitaaseen laskuun, mutta vuotuiset kulutusmäärät voivat vaihdella runsaastikin vuotuisen lämpötilanvaihtelun vuoksi. Kaukolämpöä tuotettiin erityisesti suurissa kaupungeissa energiatehokkaissa yhteistuotantolaitoksissa. Yhteistuotannolla tuotetun kaukolämmön määrä oli lähes sama kuin edellisenä vuotena. Yhteistuotannon osuus sen sijaan kaukolämmön kokonaistuotannosta nousi viidellä prosenttiyksiköllä 74 prosenttiin. Yhteistuotannon teho riittää kattamaan paikkakunnasta riippuen lämmöntarpeen ulkolämpötilaan 0-10 oc. Kylmemmillä ulkolämpötiloilla käytetään huippulämpökeskuksia täydentämään lämmön tuotantoa. Tällaisia erittäin kylmiä jaksoja oli vuoden 2013 aikana huomattavan paljon vähemmän kuin vuonna Kaukolämmön kanssa yhteistuotannossa tuotettiin sähköä 13,8 TWh. Määrä laski hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Energiatehokkaan lämmön ja sähkön yhteistuotannossa säästyy kolmasosa polttoainetta verrattuna siihen, että nämä tuotettaisiin erikseen. Päästöt vähenevät samassa suhteessa. Sähkön ja kaukolämmön vuositilastot löydät täältä Energiapolitiikka pyrkii vähähiilisempään tulevaisuuteen Suomen energiapolitiikan tavoitteita leimaa pitkäjänteisyys ja kolme peruslähtökohtaa: energia, talous ja ympäristö. Keskeisellä sijalla ovat energian saatavuuden turvaaminen, energian kilpailukykyinen hinta ja EU:ssa yhteisesti asetettujen energia- ja ilmastotavoitteiden toteuttaminen. Suomi on viime vuosikymmeninä ollut yksi johtavista teollisuusmaista, jotka käyttävät uusiutuvaa energiaa ja erityisesti bioenergiaa. Suomen tavoitteena on jo runsaan parinkymmenen vuoden ajan ollut tuottaa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa (CHP) niin suuri osa sähköstä kuin mahdollista. Turku ja muut suuret kaupungit ovat tässä kansainvälisessä kärjessä. Suomi on onnistunut rakentamaan hyvin hajautetun ja monipuolisen energiajärjestelmän, joka perustuu isoihin ja pieniin energiantuotantolaitoksiin ja monipuolisiin energialähteisiin. Samalla maahan on syntynyt vahva energiateknologian keskittymä, jonka merkitys edelleen kasvaa. Näin on onnistuttu luomaan edellytyksiä energiayritystemme kansainvälistymiselle ja tehokkuuden kasvulle. Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka perustuu EU:n yhteisiin tavoitteisiin. Suomi on vahvistanut YK:n ilmastosopimuksen vuonna 1994 ja Kioton pöytäkirjan vuonna Vuoden 2008 joulukuussa EU vahvisti energia- ja ilmastopaketissaan vuodelle 2020 useita Kioton pöytäkirjaan perustuvia tavoitteita, joista merkittävimmät ovat: Kasvihuonekaasujen 20 prosentin sitova vähennystavoite EU:ssa vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvien energialähteiden sitova 20 prosentin osuus EU:n energiankäytöstä. 20 prosentin energiantuotannon ja -käytön tehostamisvaatimus vuoteen 2020 mennessä. Valtioneuvoston maaliskuussa 2013 hyväksymä kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä edellistä, vuoden 2008 strategiaa täydentävät ohjelmat määrittävät energiapolitiikan linjat. Valtioneuvoston tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus vuoteen 2020 mennessä 38

3 %:iin komission Suomelle esittämän velvoitteen mukaisesti. Koska erilaiset energian käyttö- ja tuotantomuodot eivät ole keskenään hiilidioksidipäästöjen osalta samantasoisia, pyrkii Suomen valtio ohjaamaan energian käyttöä ja tuotantoa erilaisilla ohjaustavoilla, usein osana valtion taloussuunnittelua ja myös sen motivoimana. Suomi on asettanut tavoitteekseen energian kulutuksen kasvun pysäyttämisen ja kääntämisen laskuun niin, että loppukulutus olisi vuonna 2020 noin 317 TWh eli likimain nykyisen suuruinen. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää energiankäytön tehostamista erityisesti asumisessa, rakentamisessa ja liikenteessä. Arvion mukaan sähkönkulutus vuonna 2020 olisi noin 93,3 TWh eli hieman nykyistä korkeampi. Sähkön kulutuksen kasvun hidastumisesta huolimatta Suomeen tarvitaan uutta, mahdollisimman vähäpäästöistä ja uusiutuvaa voimalaitoskapasiteettia korvaamaan vanhoja voimalaitoksia sekä muuttamaan energian tuotantorakennetta vähäpäästöisempään suuntaan. Energiateollisuuden laskelmien mukaan kokonaisinvestointitarve vuoteen 2030 mennessä on MW:a, jos vuositarve on TWh. Yritysten välinen päästökauppajärjestelmä käynnistyi EU:ssa vuonna Päästökauppa perustuu ajatukseen, että kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään siellä, missä se on halvinta. EU:n päästökauppajärjestelmä kattaa suurten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten hiilidioksidipäästöt. Tarkoituksena on, että vuodesta 2013 lähtien päästökauppajärjestelmään kuuluvien toimialojen päästöt pysyvät kansallisissa päästöoikeuksien jakosuunnitelmissa määritellyn kokonaismäärän rajoissa. Euroopassa on useita pörssejä, joissa käydään kauppaa päästöoikeuksilla. Kauppaa käydään myös pörssien ulkopuolella. Päästöoikeuden hinta muodostuu markkinoilla samaan tapaan kuin muidenkin hyödykkeiden kaupassa. Yritysten lisäksi valtiot voivat käydä YK:n ilmastosopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaista päästökauppaa. Myös Suomen valtiolla on oma osto-ohjelmansa. Pitkän aikavälin energia- ja ilmastostrategia ja päästökauppa työ- ja elinkeinoministeriön sivulla Investoinnit ennallaan Energia-ala on jo vuosikausia ollut eri teollisuudenaloista suurin investoija. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n viime investointitiedustelun mukaan energiasektorin vuotuiset investoinnit ovat hieman yli kaksi miljardia euroa vuosina Investoinnin ovat pysyneet vastaavina kuin vuosina Seuraavan 15 vuoden aikana sähkön ja kaukolämmön investoinneiksi arvioidaan yhteensä noin miljardia euroa. Energiateollisuuden loppuvuodesta 2009 julkistamassa vuoteen 2050 yltävässä visiossa on arvioitu, että sähkö korvaa fossiilisia polttoaineita mm. liikenteessä, lämmityksessä ja teollisuuden prosesseissa. Tämä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä, parantaa energiatehokkuutta ja lisää samalla sähkön käyttöä. Uutta sähköntuotantokapasiteettia arvioidaan vuoteen 2030 mennessä tarvittavan megawattia ja vuoteen 2050 mennessä MW, eli jopa enemmän kuin koko nykyinen tuotantokapasiteettimme.

4 Kuluttajien tyytyväisyys on kasvanut Kiristyvä kilpailu ja sähkösopimushintavertailujen tekemisen helppous tarkoittavat sitä, että erityisesti sähkönmyyjien, mutta myös kaukolämmönmyyjien on etsittävä uudenlaisia palvelukonsepteja. Energiatuotteet konseptoidaan yhä enemmän sisältämään erilaisia lisäpalvelu-, viitehinta- ja energianlähdevaihtoehtoja. Sähköiset palvelu- ja asiakasviestintäkanavat ovat osa muutosta. Perinteisten kanavien käyttö pysyy edelleen merkittävänä, mutta samanaikaisesti suurimmat panostukset sekä asiakastyytyväisyyden ylläpitämiseksi että uusasiakashankinnan turvaamiseksi tehdään sähköiseen ympäristöön. Energiatoimialan asiakkailleen tarjoamat sähköiset palvelut ovat viime vuosina kehittyneet nopeasti muun muassa etäluettavien sähkömittareiden tarjoaman kulutuspalautteen sekä sähkönsiirtoyhtiöiden kehittämien häiriöviestintäkanavien myötä. Asiakkaat odottavat entistä parempaa sähköistä yhteydenpitoa energiayhtiönsä suunnasta. Odotukset lisääntyvät esimerkiksi internet- ja mobiililaitteiden välityksellä tarjottavaa kulutuspalautetta, energianeuvontaa ja energianjakelun keskeytystietoja kohtaan. Vahva brändi sekä käytännön hyvästä toiminnasta rakentuva yrityksen maine tukevat osaltaan asiakasuskollisuutta sekä aineettomasta energiatuotteesta koettua lisäarvoa. Erityisen merkittäviä osa-alueita ovat asiakaslähtöinen ja vastuullinen toiminta sekä ympäristöystävällisyys. Energiateollisuus ry toteutti syksyllä 2013 asiakastyytyväisyystutkimuksen. Asiakkaat antavat omalle energiayhtiöille erittäin hyvän arvosanan kokonaistyytyväisyydestä. Tyytyväisyyden arvosana on 1 5 asteikolla 3,67, kun edellisenä vuotena keskiarvotulos oli 3,49 ja sitä edellisenä vuonna 3,55. Parantamisen varaa asiakkaat kaipaavat muun muassa yhtiöiden tiedottamiseen häiriötilanteissa. Uusiutuvien energianlähteiden haasteet Uusiutuvat energianlähteet, kuten tuuli- ja aurinkoenergia, ovat lisääntyneet merkittävästi, mutta monissa maissa kustannukset ovat olleet erittäin korkeat. Esimerkiksi Saksassa kotitalouskuluttajan sähkön hinta on noin 80 prosenttia korkeampi kuin Suomessa. Uusiutuvan energian tuen kustannukset kuluttajille ovat viime vuosina kasvaneet. Saksassa on ehdotettu jo myönnettyjen tukien laskemista takautuvasti. Esitys on näillä näkymin jo unohdettu, mutta se kertoo Saksan hallituksen paineista hillitä nopeasti nousevia uusiutuvan energian tuen kustannuksia. Suomessa uusiutuvan energian tukia maksettiin vuoden 2013 kolmannella vuosineljänneksellä 8,2 miljoonaa euroa eli miljoona euroa enemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksolla. Tuulivoimatuet kasvoivat 0,6 miljoonalla eurolla 6,4 miljoonaan euroon. Metsähakkeen tuet taas pienenivät 2,7 miljoonalla eurolla noin 1,7 miljoonaan euroon. Pienentyneet metsähakkeen tuet johtuvat siitä, että vain noin puolet tukeen oikeutetuista laitoksista oli jättänyt hakemuksen vuoden loppuun mennessä. Metsähaketta on toisaalta käytetty aiempaa vähemmän vuoden 2013 alussa pienentyneen tukitason ja polttoaineiden muuttuneiden hintasuhteiden vuoksi. Tuulivoimalle maksettu tuki oli viime vuoden kolmannella neljänneksellä toisen kerran peräkkäin suurempi kuin metsähakkeelle maksettu tuki. Vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tuet perustuivat 235 gigawattitunnin sähköntuotantoon, josta metsähakkeen osuus oli 56 prosenttia ja tuulivoiman 44 prosenttia. Syöttötariffijärjestelmä otettiin käyttöön maaliskuussa 2011 ja tähän mennessä siihen on hyväksytty 84 voimalaitosta. Niistä 50 on metsähakevoimaloita, 33 tuulivoimaloita ja yksi biokaasuvoimala. Muun muassa Euroopan heikon taloudellisen tilanteen ja päällekkäisten ohjauskeinojen seurauksena päästöoikeuksien hinnat EU:n päästökauppajärjestelmässä ovat romahtaneet, eikä

5 päästökauppa nykyisellä hintatasolla juuri ohjaa investointeja. Monissa maissa on alettu keskustella pääasiassa fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan sähköntuotannon tukemisesta erilaisin kapasiteettimekanismein, joilla varmistettaisiin tarvittavat investoinnit vara- ja säätövoimakapasiteettiin siinä tapauksessa että investoijat eivät ole markkinaehtoisesti näihin valmiita. Vuonna 2011 sattunut Fukushiman ydinonnettomuus on vaikeuttanut ydinenergian asemaa monissa maissa. Lisäksi hiilen käyttö energiantuotannossa kasvaa edelleen ennen kaikkea Kiinan nopean talouskasvun seurauksena, ja tällä hetkellä jo 47 prosenttia maailman hiilenkulutuksesta tapahtuu Kiinassa. Turun seudun kaukolämpötuotanto kasvaa Turku kehittää tällä hetkellä voimakkaasti sekä kaukolämmön yhteis- että erillistuotantoa. Kaikki ratkaisut lisäävät uusiutuvien energiamuotojen käyttöä Turun seudulla. Yksi esimerkki on vuonna 2013 käyttöönotettu Kakolan lämpöpumppulaitoksen laajennus Kakolan jätevedenpuhdistamon yhteydessä. Jätevesien lika-aineet poistetaan puhdistusprosessin lietteenä ja toimitetaan Topinojan biokaasulaitokselle. Biokaasu hyödynnetään kaukolämmöksi ja sähköksi. Kakolan yhteydessä oleva Turku Energian lämpöpumppulaitos kierrättää puhdistetun jäteveden ottaen talteen jäteveden lämpöenergian kaukolämpöverkkoon hyödynnettäväksi. Laitos tuottaa myös kaukokylmää. Jäteveden lämpöenergia vastaa noin pientalon vuotuista lämmönkulutusta. Turku Energia osallistuu osakkuusyhtiönsä Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n (TSE) monipolttoainevoimalaitoksen rakentamiseen. Turku Energia investoi hankkeeseen 31 miljoonaa euroa omaa pääomaa. Voimalaitos-investoinnin kokonaiskustannusarvio on noin 260 miljoonaa euroa. Naantalin uuden laitoksen on tarkoitus valmistua vuoden 2017 syksyllä. Turku Energian tavoitteena on tuottaa vuoteen 2020 mennessä kaukolämmöstä puolet uusiutuvilla energialähteillä hiilidioksidivapaasti. Turku Energia omistaa Turun Seudun Energiantuotanto Oy:stä 39,5 %. Muut omistajat ovat Fortum Power and Heat (49,5 %) sekä Raision, Kaarinan ja Naantalin kaupungit kolmen prosentin omistusosuuksillaan. Turun Seudun Energiatuotanto (TSE) on esittänyt jätteiden hyötykäyttöön ratkaisua, joka toteutuessaan vahvistaisi paikallista uusiutuvan kaukolämmön ja sähkön tuotantoa. Nykyisen Orikedon jätteenpolttolaitoksen toiminta-aika on vuoden 2014 loppuun saakka. Sähkön hintaa ohjaa pörssikauppa Suomi kuuluu pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin, joilla sähköenergian hinta määräytyy sähköpörssissä käydyn kaupan perusteella. Sähkön pörssihinta vaikuttaa siihen, millä hinnalla energiayhtiöt myyvät sähköä. Sähköpörssissä myytävään sähkön hintaan taas vaikuttavat monet tekijät, kuten sää, raaka-aineiden hintakehitys ja sähkön kulutuksen ja tuotannon muutokset, uusiutuvan energian tukitoimet ja pohjoismaisten vesivarantojen suuruus. Myös EU:n päästökauppa vaikuttaa sähkön hintaan. Sähkön hintakehityksen on ennustettu olevan maltillisesti nouseva muun muassa ilmastopoliittisten ohjauskeinojen takia. Sähkön hinta noteerataan kysynnän ja tarjonnan perusteella pörssissä vuorokauden jokaiselle tunnille. Sähköä siirretään maiden ja alueiden välillä markkinatilanteen mukaan, sähkönsiirtoyhteyksien kapasiteetin rajoissa. Pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat yhteydessä Venäjään, Viroon, Puolaan, Saksaan ja pian myös Alankomaihin. Pohjoismaisten

6 sähkömarkkinoiden hinta muodostuu kahdessa sähköpörssissä; fyysisen sähkön osalta toimii Nord Pool Spot ja johdannaisten ja päästöoikeuksien osalta Nasdaq OMX Commodities. Vähittäismarkkinoiden integroitumista ensin Pohjoismaiden kanssa ja myöhemmin muun Euroopan kanssa suunnitellaan. EU-tasolla sovittavat pelisäännöt vaikuttavat entistä enemmän kuluttajien ja sähköyhtiöiden välisiin asiakassuhteisiin. Sähkökaupan menettelytavat eri maiden välillä ovat kuitenkin suuret, ja vie vielä vuosia, ennen kuin vähittäismarkkinoita eri maiden välillä voidaan pitää käytännön tasolla integroituneina. Euroopan sähkömarkkinoiden integroitumisen sekä ilmastopoliittisten ohjaustekijöiden ennakoidaan pitkällä tähtäimellä edelleen nostavan hintatasoa Pohjoismaissa. Nämä tekijät aikaansaavat haasteita kilpailussa asiakkaista ja riskienhallinnassa, kun samanaikaisesti sähkönmyynnin katteiden arvioidaan pysyvän matalina kilpailusta johtuen. Hyvä tietää sähkömarkkinoista Älykäs sähköverkko jo kattavasti käytössä Valtioneuvoston asetuksen mukaan kuluvan vuoden alusta lähtien (2014) sähkölaskutuksen tulee Suomessa perustua sähkömittareiden etäluentaan ja tuntipohjaiseen mittaukseen. Turku Energia Sähköverkkojen asiakkaista 91 prosenttia oli etäluettavien mittareiden piirissä vuoden 2013 loppuun mennessä. Etäluettavien sähkömittareiden käyttöönotto viimeistellään vuoden 2014 aikana. Ilmastonmuutoksen torjuntaan, energiatehokkuuden lisäämiseen ja sähkön toimitusvarmuuden kasvattamiseen tarvitaan uudenlaista sähköverkkoa. Älykästä sähköverkkoa (smart grid) on luonnehdittu merkittäväksi uudistukseksi, joka muuttaa tuotannosta käyttöön sähköä siirtävän yksisuuntaisen sähköverkon kaksisuuntaiseksi. Älykkään sähköverkon puitteissa sähköä tuotetaan, kulutetaan, varastoidaan ja vaihdellaan erityyppisten sähköverkkoon liittyneiden toimijoiden kesken. Tämä edellyttää etäluettavien sähkömittareiden lisäksi muita merkittäviä teknologiainvestointeja sähköverkkoon. Sähköverkkotoiminta on luonteeltaan luonnollinen monopoli, jossa yleensä kilpailevien sähköverkkojen rakentaminen kansantaloudellisesti ei ole toimivaa. Sähkömarkkinalainsäädännössä sähköverkkotoiminta on säädetty luvanvaraiseksi toiminnaksi, jonka hinnoittelua valvoo Energiavirasto. Sähkön toimitusvarmuutta ylläpidetään jatkuvasti. Seurattavia suureita ovat esim. keskeytysten lukumäärä ja kesto. Kantaverkkoa suunnitellaan ja käytetään niin, ettei yksittäinen vika johda laajenevaan koko kantaverkkoa käsittävään häiriöön. Kantaverkon siirtovarmuus vuonna 2013 säilyi erittäin hyvällä tasolla. EstLink 2, Viron ja Suomen välinen korkeajännitteinen tasasähköyhteys, otettiin markkinoiden käyttöön 2013 joulukuun alussa. Yhteys luovutettiin omistajille helmikuussa 2014, ja se on lisännyt merkittävästi sähkön siirtoa maiden välillä. EstLink 2 -yhteyden myötä Itämeren alueen sähkömarkkinat ottivat harppauksen eteenpäin. EstLink 2 on jo nyt tehostanut markkinoiden toimintaa ja parantanut sähkön toimitusvarmuutta alueella. Yhteys kolminkertaisti siirtokapasiteetin Suomen ja Viron välillä ja poisti yhden Itämeren alueen pahimmista siirtoahtautumisista. Sähkönsiirron viranomaisvalvonta ja hintatilastot

7 Palveluntuotanto kasvaa ja kilpailu kiristyy Energiayhtiöt hankkivat yhä enemmän laitteistojen huoltoa, käyttöä ja kunnossapitoa sekä rakentamista ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Tällä pyritään resursoimaan työvoimaa alalla, jossa on suuret kausivaihtelut. Tämä helpottaa myös osaamisen hallinnassa. Palveluntuotannon arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä markkinoiden avautumisen ja energia-alan tulevien suurten investointien myötä. Ulkomaisten toimijoiden ja työntekijöiden osuus palveluiden tuottajina lisääntyy. Samalla kilpailutilanne kiristyy entisestään. Tulevaisuudessa kiinnitetään huomiota verkostojen koko elinkaareen. Tämä tuo kilpailuetua toimijoille, jotka hallitsevat koko ketjun suunnittelusta kunnossapitoon. EU-komissio julkisti kuluvan vuoden tammikuussa ehdotuksensa vuoteen 2030 asti ulottuvasta ilmasto- ja energiapolitiikasta. Komission ehdotuksen mukaan EU:n on kokonaisuudessaan vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Sähköisen liikenteen kehittyminen ja yleistyminen tuo energiayhtiöille uuden toimintaympäristön. Turku Energia on mukana 17 kotimaisen energiayhtiön muodostamassa sähköautojen latausoperaattoriyhtiö Liikennevirta Oy:ssä. Yhtiö tarjoaa sähköautoilijoille Virtapiste-tunnuksilla merkattuja latauspisteitä kautta Suomen. Turku Energia asentaa ensimmäiset latauspisteensä vuoden 2014 aikana. Latauspalvelua rakennetaan laajaan yhteistyöhön perustuvalla markkinamallilla. Monet toimijat pystyvät liittymään mukaan latauspalveluverkostoon, mikä on nähty edellytykseksi valtakunnalliselle laajenemiselle. Energiayhtiöiden lisäksi Virtapiste-palveluita voivat tarjota esimerkiksi kunnat, kaupungit, kauppaketjut, parkkihallit ja vaikka drive-in pikaruokaravintolat. Liikennevirta Oy tarjoaa asiakkailleen teknisen alustan latauspalvelujen tarjoamiseen sekä kattavat tukipalvelut. Operaattorin asiakkaita ovat latauspisteen omistajat ja latauspalvelujen myyjät, jotka tarjoavat palveluja edelleen sähköautoilijoille.

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys

Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys 11.1.16 Tausta Tämä esitys on syntynyt Mikkelin kehitysyhtiön Miksein GreenStremiltä tilaaman selvitystyön

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Energia tuotannontekijänä Energia tuotteena Energiateknologia liiketoimintana 2

Lisätiedot

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät Pekka Ripatti 3.12.2013 Energiamarkkinavirasto uusiutuvan energian edistäjänä Tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloiden

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto 2014

Sähkön ja lämmön tuotanto 2014 Energia 2015 Sähkön ja lämmön tuotanto 2014 Sähkön tuotanto alimmalla tasollaan 2000luvulla Sähköä tuotettiin Suomessa 65,4 TWh vuonna 2014. Tuotanto laski edellisestä vuodesta neljä prosenttia ja oli

Lisätiedot

Energian hankinta, kulutus ja hinnat

Energian hankinta, kulutus ja hinnat Energia 2011 Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2010, 4. vuosineljännes Energian kokonaiskulutus nousi 9 prosenttia vuonna 2010 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 1445

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus 27.10.2015 Juha Vanhanen Gaia Consulting Oy Gaia Consulting Oy Kestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto vuodesta 1993 Strateginen kumppani ja käytännön toteuttaja

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vuosi 2015

Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 26.1.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Pekka Ripatti Sisältö ja esityksen rakenne 1. Millainen on uusiutuvan energian toimiala? 2. Millaisia

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Taisto Turunen Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Päästöoikeuden hinnan kehitys vuosina 2007 2008 sekä päästöoikeuksien forwardhinnat

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016 Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 216 Energiaviraston tiedotustilaisuus 17.1.217 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miten sähkön tukkumarkkinat

Lisätiedot

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Energia 2010 Energiankulutus 2009 Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen energiankulutustilaston mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2009 1,33 miljoonaa

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Energiasektorin globaali kehitys Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Maailman primäärienergian kulutus polttoaineittain, IEA New Policies Scenario* Mtoe Current policies scenario 20

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry. 29.2.2008 Helsinki 1 ET:n näkökulma Energia, ilmasto, uusiutuvat Ilmasto on ykköskysymys

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014 Kapasiteettikorvausmekanismit Markkinatoimikunta 20.5.2014 Rakenne Sähkömarkkinoiden nykytila Hinnnanmuodostus takkuaa Ratkaisuja Fingridin näkemys EU:n nykyiset markkinat EU:n markkinamalli pohjoismainen

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee. vesi- VOIMAA

Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee. vesi- VOIMAA Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee vesi- VOIMAA FORTUMIN ENERGIAKATSAUS JOULUKUU 2015 Uusiutuva, päästötön ja joustava vesivoima olennainen osa tulevaisuuden energiajärjestelmää Vesivoimalla on

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali 2020-2030 14.3.2019 Raimo Lovio Aalto-yliopisto Potentiaalista toteutukseen Potentiaalia on paljon ja pakko ottaa käyttöön, koska fossiilisesta energiasta luovuttava

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2012, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 418

Lisätiedot

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille SUOMEN ELFI OY KANNANOTTO Antti Koskelainen 1 (5) 1.8.2007 Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille 1. Pohjoismainen sähkö

Lisätiedot

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010 Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Säätytalo, Toimialapäällikkö Markku Alm

Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Säätytalo, Toimialapäällikkö Markku Alm Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Säätytalo, 12.5.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Missä olemme? Minne menemme? Millä menemme? Uusiutuva energia Uusiutuvilla energialähteillä tarkoitetaan aurinko-, tuuli-,

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen

Lisätiedot

Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008

Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008 1 Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008 Elinkeinoelämän keskusliitto EK: Monipuolisesti tuotettua energiaa edullisesti ja luotettavasti Energia on yhteiskunnan toiminnan

Lisätiedot

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 2005-2009

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 2005-2009 PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN 25-29 /MWh 8 7 6 5 4 3 2 1 25 26 27 28 29 hiililauhteen rajakustannushinta sis CO2 hiililauhteen rajakustannushinta Sähkön Spot-markkinahinta (sys) 5.3.21 Yhteenveto

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä Finlandia-talo 26.11.2008 2 Kantaverkkoyhtiön tehtävät Voimansiirtojärjestelmän

Lisätiedot

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2011, 4. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia vuonna 2011 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1 389 PJ (petajoulea)

Lisätiedot

"Uusiutuvan energian mahdollisuudet Lieto, 27.1.2016. Toimialapäällikkö Markku Alm

Uusiutuvan energian mahdollisuudet Lieto, 27.1.2016. Toimialapäällikkö Markku Alm "Uusiutuvan energian mahdollisuudet Lieto, 27.1.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuvan energian yritykset ja toimipaikat 777 uusiutuvan energian toimialan yritystä vuonna 2014. laskua edelliseen

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Tuleva energiapolitiikka. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015

Tuleva energiapolitiikka. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015 Tuleva energiapolitiikka ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015 Laajempi toimintaympäristö Globaalit ilmastosopimukset Pariisin COP21 EU:n energia- ja ilmastokehykset

Lisätiedot

Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki

Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki Sähköntuotannon näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki Sähkön tuotanto Suomessa ja tuonti 2016 (85,1 TWh) 2 Sähkön tuonti taas uuteen ennätykseen 2016 19,0 TWh 3 Sähköntuotanto energialähteittäin

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 2. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia tammi-kesäkuussa Korjattu 20.10.2011 Vuosien 2010 ja 2011 ensimmäistä ja toista vuosineljännestä

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1029

Lisätiedot

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan

Lisätiedot

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus

Lisätiedot

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011 TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin

Lisätiedot

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj Katsaus käyttötoimintaan Käyttötoimikunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Käyttötilanne ja häiriöt 2. Tehon riittävyys 3. Järjestelmäreservit 4. Kansainvälinen käyttöyhteistyö 5. Eurooppalaiset

Lisätiedot

Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus

Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Yhdyskunta ja energia liiketoimintaa sähköisestä liikenteestä seminaari 1.10.2013 Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2013-2014 oli keskimääräistä lämpimämpi. Talven kylmin ajanjakso ajoittui tammikuun puolivälin jälkeen.

Lisätiedot

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja

Lisätiedot

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Niko Nevalainen 1 Globaalit trendit energiasektorilla 2 IEA:n skenaario: Hiilellä tuotettu sähkö tulevaisuudessa Lähde: International Energy Agency,

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2013 Energian hankinta ja kulutus 2012, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhteensä noin

Lisätiedot

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma 1 Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma Kapasiteettiseminaari/Diana-auditorio 14.2.2008 2 TEHOTASE 2007/2008 Kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa Kuluvan talven suurin tuntiteho: 13

Lisätiedot

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp 20.10.2015 VALTION TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016: ENERGIAPOLITIIKKA (32.60) Energiapolitiikan tavoitteiden toteutuminen Energiapolitiikan

Lisätiedot

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen 1. Metsähakkeen ja turpeen yhteenlaskettu käyttö laski viime vuonna 2. Tälle ja ensi vuodelle ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta tarjolla

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden

Lisätiedot

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen KESKI-SUOMEN ENERGIAPÄIVÄ 28.1.2010 ENERGIANTUOTANTO JA -KULUTUS KESKI-SUOMESSA 10-20 VUODEN KULUTTUA Maakuntajohtaja Anita Mikkonen SISÄLTÖ 1. Energialähteet nyt ja 2015 2. Energianhuolto 2010 3. 10-20

Lisätiedot

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009 Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen

Lisätiedot

Kansallinen energiaja ilmastostrategia

Kansallinen energiaja ilmastostrategia Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Energia, ilmasto ja ympäristö

Energia, ilmasto ja ympäristö Energia, ilmasto ja ympäristö Konsultit 2HPO 1 Hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu ilmakehässä Lähde: IPCC ja VNK 2 Maailman kasvihuonepäästöt Lähde: Baumert, K. A. ja VNK 3 Maailman kasvihuonepäästöjen

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto 2010

Sähkön ja lämmön tuotanto 2010 Energia 2011 Sähkön ja lämmön tuotanto 2010 Sähkön ja lämmön tuotanto kasvoi vuonna 2010 Sähkön kotimainen tuotanto kasvoi 12, kaukolämmön tuotanto 9 ja teollisuuslämmön tuotanto 14 prosenttia vuonna 2010

Lisätiedot

Bioenergian tukimekanismit

Bioenergian tukimekanismit Bioenergian tukimekanismit REPAP 22- Collaboration workshop 4.5.21 Perttu Lahtinen Uusiutuvien energialähteiden 38 % tavoite edellyttää mm. merkittävää bioenergian lisäystä Suomessa Suomen ilmasto- ja

Lisätiedot

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015 Fingrid 2014 Neuvottelukunta 13.3.2015 2 Toimintaympäristö 2014: Eurooppa EU:lle uudet ilmasto- ja energiatavoitteet vuodelle 2030: kasvihuonekaasupäästöt -40%, uusiutuva energia 27%, energiatehokkuuden

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo?

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry 1 Asiakkaan maksama kaukolämmön verollinen kokonaishinta, Suomen keskiarvo, /MWh 90 85 80 75 70 65 60

Lisätiedot

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Suomen Keskusta Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry

Suomen Keskusta Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry Suomen Keskusta 08.03.2017 Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry 9.3.2017 2 Uusiutuvan energian tukipolitiikka syrjii kuorta ja purua Valtioneuvoston selonteko kansallisesta

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Mallinnuksen lähtöoletukset

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (6) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2014-2015 oli keskimääräistä leudompi. Talven kylmimmät lämpötilat mitattiin tammikuussa, mutta silloinkin

Lisätiedot

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011 TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy UUSIUTUVIEN ENERGIALÄHTEIDEN 38 % TAVOITE EDELLYTTÄÄ MM. MERKITTÄVÄÄ BIOENERGIAN LISÄYSTÄ SUOMESSA Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaa

Lisätiedot

Primäärienergian kulutus 2010

Primäärienergian kulutus 2010 Primäärienergian kulutus 2010 Valtakunnallinen kulutus yhteensä 405 TWh Uusiutuvilla tuotetaan 27 prosenttia Omavaraisuusaste 32 prosenttia Itä-Suomen* kulutus yhteensä 69,5 TWh Uusiutuvilla tuotetaan

Lisätiedot

EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1.

EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1. . EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1.2014 Kansallinen energia- ja ilmastotiekartta Hallitusohjelman mukainen hanke

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Korjattu 20.10.2011 Vuosien 2010 ja 2011 ensimmäistä ja toista

Lisätiedot

Sähkön hinta ja toimitusvarmuus

Sähkön hinta ja toimitusvarmuus Sähkön hinta ja toimitusvarmuus Energiaviraston tiedotustilaisuus 21.1.2016 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miksi pörssisähkön hinta eroaa Suomen ja Ruotsin välillä? 2 Suomen

Lisätiedot

Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta

Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta Fingridin käyttövarmuuspäivä 26.11.2008, Mika Purhonen HVK PowerPoint template A4 24.11.2008 1 Sähkön tuotannon kapasiteetti

Lisätiedot

Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014

Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Sanna Syri Professori, energiatalous Aalto-yliopisto, Energiatekniikan laitos EU:n 2020 tavoitteet 20-20-20-10 tavoitteet -20% kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

TEM:n suuntaviivoja sähköverkoille ja sähkömarkkinoille

TEM:n suuntaviivoja sähköverkoille ja sähkömarkkinoille TEM:n suuntaviivoja sähköverkoille ja sähkömarkkinoille Roadmap 2025 -työpaja, 26.3.2015 ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriö, energiaosasto E Sähköverkot Sähkömarkkinalaki 2013 Toimitusvarmuustavoitteet

Lisätiedot

Millä Tampere lämpiää?

Millä Tampere lämpiää? Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti

Lisätiedot

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS SUOMEN ATOMITEKNILLISEN SEURAN VUOSIKOKOUS 21.2.2007 Eero Kokkonen Johtava asiantuntija Fingrid Oyj 1 14.2.2007/EKN Tavallisen kuluttajan kannalta: sähkön toimitusvarmuus = sähköä saa pistorasiasta aina

Lisätiedot