Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2015"

Transkriptio

1 Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2015

2 Yleistä Vuosi 2015 oli Suomen Shakkiliitossa kilpailullisesti hyvin aktiivinen, ja eri puolilla Suomea pelattiin joka viikko useita turnauksia. Suurimmat osanottajajoukot nähtiin perinteisissä joukkuepikashakin SM-kilpailuissa, joiden lisäksi komeita osanottajamääriä keräsivät eritoten nuorille järjestetyt turnaukset. Kansainvälinen kilpailutoiminta oli pirteää. Perinteikkään Jyväskylän Heart of Finlandin lisäksi järjestettiin ShakkiNetin suurmestariturnaus Helsingissä. Lisäksi järjestettiin nuorten Suomi Ruotsi-maaottelu ja käytiin ystävyysottelu Viipurin Shakkikerhon kanssa. Joukkuepikashakin SM-kilpailussa avattiin ensimmäistä kertaa rajoittamaton osallistumismahdollisuus ulkomaalaisille joukkueille. Liiton hallitus jatkoi 2015 puheenjohtaja Jaakko Mäntyniemen johdolla. Operatiivisella tasolla vuoden alussa tapahtui muutoksia, kun turnauspäällikön kokeiluluontoista työsuhdetta ei enää jatkettu. Turnauspäällikön tehtävät siirtyivät pääosin toiminnanjohtajan alaisuuteen. Loppuvuonna 2015 tämä näkyi töiden kasautumisena, ja marraskuussa liiton hallitus päätti palkata kolmen kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen palvelupäälliköksi Petteri Parosen. Vuoden 2015 aikana jatkettiin aiemman vuoden tapaan monien sääntöjen, ohjeiden, määräysten ja periaatteiden selkeyttämistä. Muun muassa joukkueiden Suomen mestaruuskilpailujen erikoismääräyksiä selkeytettiin merkittävästi. Samoin Kilpailumääräyksiin Suomessa ja SMkilpailumääräyksiin tehtiin tarvittavia muutoksia ja tarkennuksia mm. ulkomaalaisia pelaajia koskien. Vaikeaksi hyväksyä koettiin kerhojen kokouksen loppuvuonna 2014 vahvistamat osallistumisperiaatteet kansainvälisiin kilpailuihin. Tasa-arvovaltuutetun otettua kannan, että liiton kv-periaatteet ovat naissukupuolta välillisesti syrjiviä, aloitettiin ko. periaatteiden uudistustyö, joka jatkuu vielä tulevana vuonna Lisenssipelaajien määrä jatkoi hienoista kasvuaan edellisvuosiin verrattuna. Selvimmin kasvu näkyi ilahduttavasti nuorten lisenssipelaajien määrässä, ja kuten viime vuonnakin vuoden 2015 loppuun tultaessa nuoria lisenssipelaajia oli enemmän kuin kertaakaan sitten vuonna 2009 aloitetun nykyisenkaltaisen lisenssiseurannan aikana. Liiton panostus koulu- ja nuorisoshakkitoimintaan alkaa näkyä. Taloudellisesti liiton tulos tilikaudella 2015 näyttää viimevuotiseen tapaan hyvältä. Tilikauden 2015 tulos oli ,02 euroa ylijäämäinen. Osin positiivista tulosta selittää, että kaikkia vuodelle 2015

3 tarkoitettuja projekteja ei ehditty viemään suunnitellussa aikataulussa lävitse, ja tämä puolestaan tulee heijastumaan vuoden 2016 tulokseen. Liiton hallitus pohtikin vakavasti ehdotusta lisenssimaksujen korottamisesta vuodelle 2016, mutta päätyi lopulta esittämään maksujen pitämistä ennallaan. Samoin liiton jäsenmaksut ja turnausmaksut pysyivät ennallaan, vaikka hallituksessa keskusteltiin tulorakenteen muutoksista. Toiminnan kehittämiseksi lisenssimaksujen korotuksiin on varauduttava jo vuonna Valtionapu on pysynyt samansuuruisena ( eur) viimeiset seitsemän vuotta, eikä uusia tulonlähteitä ole vielä löydetty. Kilpailutoiminta Toimintavuonna merkittävimpinä kilpailuina useiden SM-kilpailujen lisäksi järjestettiin Jyväs-Shakin toimesta kova kansainvälinen avoin turnaus, Heart of Finland, jonka voitti venäläinen suurmestari Kirill Aleksejenko, ShakkiNetin kansainvälinen suurmestariturnaus, jonka voitti virolainen suurmestari Kaido Külaots ja jossa kanadalaissuomalainen Jeff Sarwer saavutti ensimmäisen kiinnityksensä kansainvälisen mestarin titteliin. Liitto järjesti nuorison Suomi Ruotsi-maaottelun Maarianhaminassa kolmessa ikäryhmässä (alle 10-, alle 14- ja alle 18-vuotiaille). Ruotsi oli parempi sekä varsinaisessa maaottelussa (pistein 4 13) että nopean shakin maaottelussa (36,5 64,5). Viipurin Shakkikerhoa vastaan käydyssä ystävyysottelussa Viipuri oli parempi luvuin Ottelu käytiin Alvar Aallon kirjastossa Viipurissa Kalajoella järjestetyn shakin henkilökohtaisen Suomen mestaruuden voitti kansainvälinen mestari Mikael Agopov. Mestaruus oli Agopovin toinen. Samaan aikaan pelatun yli 65-vuotiaiden Suomen mestaruuden voitti Fide-mestari Harri Hurme ja yli 50-vuotiaiden mestaruuden Fide-mestari Risto Nevanlinna Helsingissä pelatun naisten Suomen mestaruuden voitti 14-vuotias Anastasia Nazarova. Nuorten Suomen mestareiksi Jyväskylässä tulivat ikäryhmittäin Daniel Ebeling (20-vuotiaat), Dmitri Tumanov (18), Teemu Virtanen (16), Tomi Kugappi (14), Patrik Aalto (12), David Papuc (10) ja Valtteri Sokka (8). Tyttöjen Suomen mestaruudet jaettiin yleisten ryhmien tulosten perusteella, ja mestareiksi tulivat ikäryhmittäin Gabriela Ebeling (18), Mikaela Ebeling (16), Sarabella Norlamo (12), Elisabeth Hollmérus (10) ja Lotta Tiitta (8). Seurajoukkueiden Suomen mestaruuden ja joukkuepikashakin Suomen mestaruuden vei tamperelainen Tammer-Shakki (kilpailun

4 paras joukkue oli Mikkelin Shakkikerho, mutta kahdella ulkomaalaisvahvistuksella pelattuaan se ei voinut voittaa Suomen mestaruutta). Pikashakin henkilökohtaisen Suomen mestaruuden voitti Mika Karttunen, kymmenennen kerran. Uusitussa muodossa pelatun nopean shakin joukkueiden Suomen mestaruuden nappasi Tammer-Shakki. Koulujoukkueiden Suomen mestaruuksista kamppailtiin , ja voittajia sarjoittain olivat: lukiot: Päivölä (Valkeakoski), yläkoulut: Moision koulu (Ylöjärvi), alakoulujen 4 6 luokat: Komeetan koulu (Espoo), alakoulujen 1 3 luokat: Mankkaanpuron koulu (Espoo). Naantalissa pelatun avoimen Suomen mestaruuden vei nimiinsä virolainen KvM Kalle Kiik. Koululaisten henkilökohtaisista Suomen mestaruuksista selvisivät sarjoittain Eero Valkama ( ), Jan Demidov ( ), Tomi Kugappi ( ), Patrik Aalto ( ) ja Konsta Jaakkola (2005 ). Tyttöjoen sarjojen voittajat olivat Gabriela Ebeling ( ), Mikaela Ebeling ( ), Sham Al-Hamoud ( ), Mariela Ebeling ( ) ja Sini Jokinen (2005 ). Nopean shakin henkilökohtaisen mestaruuden pokkasi Jan Ristoja. Toimikaudella 2015 suomalaiset osallistuivat hyvin ahkerasti kansainvälisiin turnauksiin ulkomailla, niin arvokilpailuihin kuin avoimiin turnauksiinkin. Vuoden merkittävimmät kilpailut olivat Reykjavikissa, Islannissa, järjestetyt joukkueiden Euroopan mestaruuskilpailut, joihin osallistui yleisessä ryhmässä 36 ja naisten ryhmässä 30 maajoukkuetta. Molempien sarjojen mestaruudet menivät Venäjälle. Suomi sijoittui yleisessä sarjassa sijalle 25 (alkuranking 31) joukkueella Tomi Nybäck, Mikael Agopov, Tapani Sammalvuo, Mika Karttunen ja Sampsa Nyysti. Kilpailusta tuomisina oli komeita joukkuevoittoja, mm. väkivahvasta Latvian joukkueesta, sekä Mika Karttusen suurmestaritulos, joka palkittiinkin vuoden 2015 shakkitekona! Naiset jäivät alkurankinginsa mukaisesti viimeiseksi joukkueella Tanja Tuominen, Heini Puuska, Tiina Turunen ja Marjatta Kujasalo. Seurajoukkueiden Euroopan mestaruudesta kamppailtiin Makedoniassa Menestys oli suomalaisittain historiallisen hieno, kun Tammer- Shakki sijoittui äärimmäisen kovatasoisessa kilpailussa sijalle 12 (alkuranking 26). Iloinen tuliainen kilpailusta oli myös Matinkylän Shakkikerhon joukkueessa pelanneen Jari Järvenpään kansainvälisen mestarin kiinnitys. Kansainvälisistä menestyksistä on syytä mainita Toivo Keinäsen Pohjoismaiden mestaruus Färsaarilla alle 13-vuotiaiden ryhmässä. Samalla Keinänen korottui kaikkien aikojen nuorimpana suomalaisena shakkimestariksi. Seniorien (65+) joukkue-mm-kilpailussa Saksassa Suomi sijoittui hienosti neljänneksi joukkueella Heikki Westerinen, Ilkka Kanko, Harri Hurme ja Kaj Kivipelto. Tehtäväshakin ratkaisemisen MM-kilpailussa Puolassa

5 Jorma Paavilainen otti komeasti pronssia. Ratkaisemisen EM-kilpailussa Puolassa Henry Tanner puolestaan voitti seniorien Euroopan mestaruuden. Näiden lisäksi monia yksittäisiä erinomaisia tuloksia saavutettiin useissa kilpailuissa. Suomi osallistui seuraaviin kansainvälisiin arvokilpailuihin: Nuorten PM , Henkilökohtainen EM , Seniorien joukkue-mm , Tyttöjen PM , Tehtäväratkaisemisen EM , Koululaisten MM , Seniorien EM , Koululaisten MM , Liikuntavammaisten MM-kilpailu , Koululaisten EM , Seniorien joukkue-em , Näkövammaisten EM , Tehtäväratkaisemisen MM , EU:n mestaruus , Koulujoukkueiden PM , Nuorten EM , Seurajoukkueiden EM , Nuorten MM , Seniorien MM , Joukkue-EM (yleinen ja naiset) , Nopean shakin EM Lisäksi 10-henkinen nuorisojoukkue pelasi viisimaaottelun (Venäjä, Viro, Latvia, Liettua ja Suomi) Itämeren Shakkitähdet - tapahtumassa Viron Narvassa Kotimainen kilpailutoiminta oli edelleen hyvin aktiivista, ja kilpailuja järjestettiin useita joka viikonloppu. Tarkemmin kotimainen lähishakin kilpailutoiminta käy esiin liitteestä Kilpailukalenteri Kilpailutoimintaa liitolla on jäsenseurojensa kautta laajasti eri puolilla Suomea. Suurin osa toiminnasta on kuitenkin keskittynyt pääkaupunkiseudulle, jossa asuu suurin osa liiton pelaajakunnasta. Keväällä 2015 käynnistettiin yhteiset neuvottelut Helsingin Shakkiliiton kanssa Pitäjänmäellä sijaitsevan Shakkiareenan kehittämisestä. Syyskuussa 2015 asioista päätiin yksimielisyyteen. Kerhojen kokouksessa todettiin, että toiminta on saatu taloudellisesti sekä toiminnallisesti terveelle pohjalle, jonka pohjalta toiminta Shakkiareenalla voi tulevaisuudessakin jatkua ja kehittyä entisestään. Kansainvälinen toiminta Kansainvälisen Shakkiliiton Fiden vuotuinen kongressi pidettiin Abu Dhabissa Suomen Shakkiliittoa kongressissa edusti Jouni Lehtivaara. Kyseessä oli ns. välikongressi, joka ei sisältänyt yleiskokousta eikä siten ollut valtuutettu tekemään kaikkein tärkeimpiä päätöksiä.

6 Tärkeänä puheenaiheena kongressissa oli kännyköiden tai vastaavien laitteiden avulla tapahtuvan vilpin estäminen. Myös tietokonevälitteinen eli palvelimen kautta tapahtuva shakin pelaaminen oli vahvasti esillä. Fiden pelipalvelin (Fide Online Arena) järjestää virallisia turnauksia, ja niille haluttaisiin näkyvämpi ja aktiivisempi asema. Näitä pelejä ei kuitenkaan vielä hyväksytty osaksi normaalia kilpailukäytäntöä ja vahvuuslukulaskentaa. Uudeksi Fiden jäseneksi hyväksyttiin alustavasti mm. Kosovo. Jäsenliittoja Fidessä on nyt 183. Vuoden 2015 päättyessä Fiden rekisteriin on merkitty 1423 (2014: 1343) suomalaista pelaajaa, joista 818:lla (2014: 746) on kansainvälinen vahvuusluku. Suomessa pelattuja tuloksia lähetettiin Fiden laskentaan kaikkiaan 73 erillistä raporttia. Uusia Fiden myöntämiä pelaajien arvonimiä saatiin vuoden aikana kaksi. Fide-mestarin arvon saivat Jani Ahvenjärvi sekä vuoden alkupuolella Suomen edustajaksi siirtynyt ja shakkiuransa uudelleen aloittanut Jeff Sarwer. Kiinnityksiä korkeampiin pelaaja-arvoihin saatiin kolme: Mika Karttuselle suurmestarikiinnitys joukkue-em-kilpailusta, Jari Järvenpäälle KvM-kiinnitys seurajoukkueiden Euroopan Cupista ja kansainvälisen mestarin kiinnitys Jeff Sarwerille ShakkiNetturnauksesta. Vuoden aikana Jussi Salminen sai Fide-tuomarin (Fide Arbiter, FA) arvon ja Tapani Sammalvuo Fide-valmentajan (Fide Trainer, FT) arvon. Fiden tuomarilisenssi oli vuoden lopussa 38 suomalaisella ja Fiden tunnustama valmentaja-arvo neljällä. Euroopan Shakkiliitto sai vuoden 2014 kokouksessaan uuden puheenjohtajan (Zurab Azmaiparašvili) ja hallituksen. Tämän jälkeen toiminta on laajentunut mm. siten, että perustettiin kolme toimikuntaa (Educational, Events ja Women's Commission) ja tuomarineuvosto (Arbiters Council). Ecun ensimmäinen kongressi järjestettiin lokakuussa 2015 Montenegrossa. Islannin Gunnar Björnsson toimi Suomen edustajana valtakirjalla. Pohjoismailla oli suuria toiveita Azmaiparašvilin suhteen, sillä vaalikiertueellaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa hän lupasi, että PM-kilpailuista on jaossa vähintään yksi World Cup -paikka. Lupaus ei kuitenkaan toteutunut ainakaan vielä vuodelle 2016, jolloin Suomi lupautui järjestämään PM-kilpailun. Pohjoismaiden Shakkiliiton kahden vuoden välein järjestettävä kongressi eli yleiskokous pidettiin Stavangerissa, Norjassa Suomen edustajana oli Jouni Lehtivaara. Kongressissa vaihdettiin puheenjohtaja ja toimikuntien puheenjohtajia, joten Jaakko Mäntyniemen kausi PSL:n puheenjohtajana siis päättyi. Kongressissa kuultiin, että Grönlannin Shakkiliitto on aktivoitunut, ja se on hakemassa Fiden jäsenyyttä. Pohjoismaat päättivät tukea Grönlannin anomusta. Vuoden 2015 lopulla Suomi haki ja sai Pohjoismaiden mestaruuskilpailun järjestämisoikeuden 2016.

7 Haminassa vuoden 2014 syksyllä alkanut yhteistyö venäläisten shakkiorganisaatioiden kanssa sai aikaan näkyviä toimenpiteitä vuonna 2015: Pietarin suurmestarikoulun valmennussessiossa olivat mukana suomalaisnuoret Toivo Keinänen, Valo Hallman ja Jan Demidov, ja mahdollisuus osallistua näihin valmennussessioihin on myös tulevaisuudessa. Viipurin Shakkikerhon ja Suomen välillä järjestettiin ystävyysottelu Viipurissa Alvar Aallon suunnittelemassa ja nyttemmin hienosti restauroidussa kirjastossa Otteluun osallistui kummaltakin puolelta 22 pelaajaa. Kansainvälisellä mittapuullakin suuri shakkitapahtumamme joukkuepikashakin SM-kilpailu avattiin myös ulkomaalaisille joukkueille, ja venäläisiä pelaajia oli useissa joukkueissa, Äänisen pojat Petroskoin alueelta oli täysin venäläinen joukkue. Loppuvuonna 2015 päätettiin myös suurmestariturnausten pelaajavaihdosta niin, että Suomessa ja Venäjällä järjestettäviin turnauksiin kutsutaan vastavuoroisesti naapurimaan pelaajia. Vuonna 2015 aloitettiin myös neuvottelut yhteistyöstä Puškinin (Aleksandr Aljechinin Shakkikerho) ja Petroskoin alueen kanssa. Nuoriso- ja koulushakkitoiminta Liiton koulushakkitoiminnan strategisena tavoitteena on lisätä shakin harrastamista lasten ja nuorten keskuudessa sekä taata kaikille lapsille ja nuorille yhtäläinen mahdollisuus lajin harrastamiseen ja edellytykset hyvään kilpailumenestykseen. Liitto on vuonna 2015 perustanut koulushakkijaoston ja nimennyt koulushakkivastaavaksi Mika Karttusen. Tavoitteena on ollut toimiva yhteistyö niin koulujen kuin shakkikerhojen sekä eri koulushakkitoimijoiden välillä. Tavoitteita on edistetty mm. osallistumalla opetusalan Educa-messuille, järjestämällä shakkipedagogiikan kurssi sekä luomalla koulushakkiverkostoa, johon rekisteröidään kaikki alalla toimivat. Nuorille suunnattu Koulushakki-nettilehti saatiin julkaisukuntoon, ja ensimmäinen numero ilmestyi heti alkuvuodesta 2016 osoitteessa Shakkilinnan ja liiton yhteistyöprojektia, Avainsiirto-palvelua, on kehitetty edelleen vuoden 2015 aikana. Palvelussa oli rekisteröitynyttä käyttäjää. Palvelua käytetään paljon myös rekisteröitymättä. Avainsiirto on interaktiivinen shakin opetussivusto, jossa vasta-alkaja voi oppia shakin säännöt ja jatkaa kehitystään ensin harrastepelaajaksi ja siitä ylöspäin aina kilpapelaajan tasolle saakka. Interaktiivisen opettajan antamien palautteiden ja vihjeiden taso nostaa Avainsiirron kansainvälisestikin shakin opetussivustojen kärkeen. Sivustoa ole suunniteltu pelkästään aloittelijoille, vaan se sisältää kehittäviä, monipuolisia ja haastavia valmennustehtäviä kaikista

8 tärkeistä osa-alueista. Elokuussa 2015 Avainsiirtoon lisättiin kilpapelaajille tarkoitettu valmennuspuoli, jossa on haastavia ja erittäin haastavia tehtäviä, esimerkiksi loppupeliedun realisointia käytännön pelitilanteessa. Nuorisotoimikunta toimi hallituksen valmisteluelimenä nuorisotoimintaan liittyvissä asioissa. Vuoden 2015 tärkeimpänä toiminnan alueena oli liiton valmennustoiminnan järjestäminen. Valmennustoiminta kattoi aiempaan tapaan viikoittaisen nettivalmennuksen sekä arvokisoihin liittyvän valmennuksen. Valmennustoiminta Liitto järjesti vuonna 2015 viiden päivän mittaisen maajoukkueleirin Islannissa käytyjä joukkue- EM-kilpailuja silmällä pitäen. Mahdollisuutta osallistua leirille tarjottiin yleisen sarjan maajoukkuepelaajien lisäksi lähellä maajoukkuetasoa oleville. Lein järjestettiin Korpilahdella. Leirillä valmentajana toimi ukrainalainen shakin suurmestari Andrei Maksimenko. Leirille osallistuneiden (viisi pelaajaa) palaute oli pääosin positiivista, ja leiri koettiin yleisesti hyväksi ja tärkeäksi asiaksi. Maksimenko oli myös maajoukkueen mukana joukkue-em-kilpailussa Islannissa Näissä kilpailuissa Suomi menestyi erinomaisesti. Arvokilpailuihin lähteville nuorille järjestettiin myös maajoukkueleiri. Leiri järjestettiin , ja valmentajana toimi shakkimestari ja pitkään koulushakin ja nuorten parissa ammatikseen toiminut Sauli Tiitta. Leirille osallistui kuusi nuorta. Nuorten arvokilpailuissa (EM, MM ja PM) oli kussakin mukana myös liiton lähettämä valmentaja. Parhaille nuorille pelaajille tarjottiin myös tilaisuutta osallistua venäläisten kanssa yhteistyössä järjestettyyn Pietarin suurmestarikoulun valmennussessioon Tilaisuus osallistua näin tasokkaaseen valmennustapahtumaan on todella hieno ja suuri harppaus suomalaiselle shakille. Pietariin lähti Suomesta kolme nuorta, ja heidän palautteensa opetuksesta ja tapahtumasta oli yksinomaan positiivista. Liiton nettivalmennuksesta on vastannut sopimusluontoisesti Shakkilinna. Valmennuskausi käynnistyi täysin uudistetulla ilmeellä, entistä laadukkaampana ja kattavampana. Valmennettaville tarjottiin yhteisten istuntojen lisäksi myös itsenäisesti ratkaistavia interaktiivisia

9 nettitehtäviä, jotka liittyvät valmennuksessa käytäviin avaus-, keskipeli- ja loppupeliaiheisiin. Myös nettivalmennuksen käyttömukavuutta parannettiin selvästi eikä erillisten ohjelmien asentamista omalle koneelle enää vaadittu. Uusittu käyttöliittymä tarjoaa myös valmentajille uusia visuaalisia keinoja opetukseen sekä monipuolisempia keinoja kommunikointiin valmentajan ja valmennettavan välillä. Liiton nettivalmennuksen piirissä olleet menestyivät erinomaisesti koululaisten SMkilpailuissa ja kahmivat useita palkintosijoja. Tämän lisäksi jatkettiin liiton panostusta valmennusstipendeihin, joita jaettiin sekä liiton valmennusryhmän maksuihin että omaehtoiseen henkilökohtaiseen valmennukseen. Liitto on myös tukenut muiden nuorille järjestämiä shakkileirejä, mm. Salon Shakkikerhon perinteistä ja suosittua kesäleiriä. Järjestötoiminta Suomen Shakkiliitto osallistui Valon ja Suomen Olympiakomitean toimintaan. Shakin kansainvälisessä järjestötoiminnassa osallistuttiin puheenjohtajamaana Pohjoismaisen Shakkiliiton (PSL) sekä jäsenenä Euroopan Shakkiliiton (ECU) ja Kansainvälisen Shakkiliiton (Fide) toimintaan. Kirje- ja tehtäväshakkiliitot (toimintakertomukset liitteenä) osallistuivat omien kansainvälisten järjestöjensä toimintaan. Shakkihistoriallinen seura teki tiivistä kansainvälistä yhteistyötä Venäjän, Viron, Ruotsin ja Argentiinan kanssa. Suomen Shakkiliiton toimintaa kehitettiin edelleen tavoitteelliseen ja yhteiskuntavastuulliseen suuntaan. Valo ry:n jäsenenä liitto on sitoutunut noudattamaan monia tärkeitä periaatteita, mm. Urheiluyhteisön Reilun pelin ihanteita ja tavoitteita. Liitto käynnisti tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman työstämisen ja aloitti uudistustyön kansainvälisten kilpailujen osallistumisperiaatteisiinsa Tasa-arvovaltuutetun annettua lausunnon, että nykyiset periaatteet ovat välillisesti naissukupuolta syrjiviä. Kotimaisten kilpailujen säännöt ja määräykset elävät yhteiskunnan ja kansainvälisen katto-organisaatio Fiden muutosten vuoksi toistuvasti. Liitto myös käynnisti suunnittelun toiminnan järjestämisestä maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Liitto on osallistunut moniin eri tapahtumiin, mm. Helsingin Taiteiden Yöhön, Educa-messuille, Kansalliseen pelipäivään kirjastoissa eri puolilla Suomea sekä yhteistyössä SF Film Finland Oy:n kanssa elokuvan Kohtalokas siirto (Pawn Sacrifice) markkinointiin.

10 Liiton hallituksen ja toimikuntien työskentelyyn ja sisäistä viestintää varten on luotu ja otettu käyttöön vuosina pilvipalvelu ja taloudenhoitoa varten on oma ammattimainen talousohjelmisto. Näillä toimenpiteillä liitto pyrkii kohti paperitonta toimistoa. Liiton strategiaa toteutettiin selkeän ja konkreettisen suunnitelman avulla, ja toiminnan tuloksellisuutta on seurattu erillisillä mittareilla. Tiedotus-, julkaisu- ja kustannustoiminta Liiton tiedotuksen päävastuu oli toiminnanjohtajalla. Tiedotusta siirrettiin kilpailujen osalta myös Suomen Shakkikustannukselle sopimusluontoisesti. Liiton hallitus ja jäsenistö ovat auttaneet tiedotuksessa. Liiton tärkeimpinä tiedotuskanavina toimivat jäsenlehti Suomen Shakki, Ylen Teksti-TV, internetsivut, Shakkifoorumi, Facebook-sivut sekä kerhoille lähetettävät sähköpostitiedotteet ja lehdistölle toimitetut tiedotteet tärkeimmistä tapahtumista. Merkittävä kanava nuorten ja uusien pelaajien tavoittamiseksi on liiton ja Shakkilinnan yhteistyössä tuottama interaktiivinen shakin opetussivusto Avainsiirto ( jota vuoden 2015 aikana edelleen kehitettiin ja monipuolistettiin. Liiton tulospalvelua on parantanut ja yhtenäistänyt jäsenseuroille hankittu turnausohjelmisto Swiss Manager. Liiton livelautoja käytettiin useimmissa tärkeimmissä kilpailuissa, ja palvelun ansiosta ihmiset saattoivat seurata turnausten pelien kulkua internetin välityksellä. Toivo Pudaksen shakkivideoita on julkaistu YouTube -videopalvelussa, ja liiton ja Suomen Shakin julkisissa valokuvagallerioissa on valtava määrä kuvia eri tapahtumista ja kilpailuista vuosien varrelta. JSMtiedotus on toteutettu ShakkiNetin sivustoilla kilpailutoimikunnan toimesta. Ylen Teksti-TV:tä on hoitanut Harri Mikkonen. Tiedotusta on hoidettu myös eri tapahtumissa, muiden muassa Educamessuilla Helsingissä, Helsingin Taiteiden yössä sekä Kansallisena pelipäivänä eri paikkakuntien kirjastoissa. Suomen Shakkiliiton julkaisu- ja kustannustoiminta on pääosin ulkoistettu liiton majoriteetissa olevalle Suomen Shakkikustannus Oy:lle. Shakkikustannus jatkoi vuonna 2012 aloitettua Diagonaali-kirjasarjaa. Sarja täydentyi vuoden aikana Mika Karttusen kirjoittamalla oppikirjalla 2000-luvun shakkistrategia sekä Thomas Ristojan ja Kari Tikkasen Suomen Shakin 90- vuotistaivalta kunnioittavalla, kaikille lisenssipelaajille jaetulla juhlakirjalla Shakin tulenkantajat Suomen Shakki 90 vuotta.

11 Suomen Shakki -lehdestä ilmestyi juhlakirjan lisäksi viisi numeroa. Vuonna 2015 lehti ei pysynyt suunnitellussa ilmestymisaikataulussa, mutta loppuvuonna ja alkuvuodesta 2016 aikatauluongelmat oli saatu jo korjattua. Liiton koulushakkivastaava Mika Karttusen suunniteltiin nuorille suunnatun Koulushakkinettilehden julkaisemista. Suunnitelmat etenivät niin pitkälle, että lehden ensimmäinen numero ilmestyi heti alkuvuodesta 2016 osoitteessa Lisäksi Suomen Shakin arkistossa kaikki shakista kiinnostuneet pääsivät käsiksi yli sataan digitoituun lehteen vuosilta Toimintasuunnitelman 2015 mukaisesti käynnistettiin laajamittaiset suunnitelmat liiton kotisivujen uudistamiseksi. Yhtenä tavoitteena oli, että liiton kotisivut, jäsenrekisteri, selopalvelun uudistus ja mahdollinen peliserverihanke voisivat olla yksi ja sama kokonaisuus. Taloudelliset realiteetit tulivat vastaan, ja uudistukset päätettiin toteuttaa palasina. Selopalvelun uudistamisesta vastasi selolaskija Teemu Vihinen. Uusittu palvelu on erinomainen ja se on saanut laajasti kiittävää palautetta. Lähes 20 vuotta muuttumattomana ollut, sinänsä toimiva palvelu toi kaikkien palvelun käyttäjien saataville mm. selolaskentaan otetut turnaukset tulostaulukkoineen, pelaajien vahvuuslukuhistoriat, monipuoliset haku- järjestelytoiminnot sekä mm. tiedot kansainvälisistä vahvuusluvuista. Palvelun laatu sijoittuu kärkeen kansainvälisessä vertailussa. Jäsenrekisterin uudistaminen päätettiin toteuttaa yhteistyössä Valo ry:n kanssa. Sporttirekisteri tarjoaa monipuolisen työkalun sekä liitolle että sen jäsenseuroille jäsenasioiden hoitamiseksi. Sopimus Sporttirekisteristä on neuvoteltu vuoden 2015 aikana, ja sen käyttöönotto siirtyy vuodelle Liiton tavoitteena on ollut myös oman peliserverin käynnistäminen. Pelaaminen internetissä on hyvin suosittua sekä ajasta, paikasta ja muista rajoitteista riippumatonta. Käynnistämällä oman peliserverin liitolla uskotaan olevan mahdollisuus saavuttaa nykyistä huomattavasti suurempia pelaajakuntia. Tämä myös monipuolistaisi liiton turnaus- ja valmennustarjontaa ja - mahdollisuuksia. Vuonna 2015 tehdyissä selvityksissä on käynyt ilmi, että peliserveri on kuitenkin kallis ratkaisu, jos palvelu tilataan ulkopuolisena työnä tai itse toteutettuna se ei vastaa toivottuja vaatimuksia. Vuonna 2015 peliserverihanketta ei näin ollen konkreettisesti edistetty.

12 Toimintasuunnitelman 2015 mukaisesti liiton kotisivujen uudistamiseen tähtäävät suunnitelmat käynnistettiin. Alustava esitys kotisivuista saatiin joulukuussa 2015, jolloin myös päätettiin valita esityksenmukainen kotisivu-uudistus. Uudistuksen käytännön toteutus siirtyy alkuvuodelle Jäsenistö Liiton äänivaltaisia jäseniä ovat jäsenseurat sekä yhteisöjäsenet Suomen Tehtäväniekat, Suomen Kirjeshakkiliitto ja uutena Suomen Shakkihistoriallinen seura. Äänivaltaisia jäseniä on kaikkiaan 89. Pelaajalisenssejä oli voimassa seuraavasti: A-lisenssejä 1231 (v. 2014: 1183 ja v. 2013: 1144), B-lisenssejä 35 (53 ja 41); nämä luvut pitävät sisällään myös ns. loppuvuoden lisenssit. Joukkuelisenssejä oli 64 (78 ja 63). Nuorten lisenssejä oli 163 (155 ja 128). Jäsenmääränsä ilmoittaneita kerhoja oli 50 (44), joilla oli jäseninä 1068 (1027) aikuista ja 181 (171) nuorta. Talous Vuosina toteutettu talouskuri ja lisenssien hinnankorotukset (2014) olivat hyviä toimenpiteitä liiton talouden vakauttamiseksi, ja liiton tilinpäätös oli yli euroa ylijäämäinen. SSL:n vuonna 2015 käytettävissä olevat tulot ja menot olivat budjetin mukaisesti noin euroa. Tuottorakenne muodostui kolmesta kokonaisuudesta: kotimaisen kilpailutoiminnan tuotoista (8 %), pelaajilta ja kerhoilta perityistä jäsen-, lisenssi-, turnaus- ja seuransiirtomaksuista (65 %), ja valtionavusta (27 %). Kotimaisen kilpailutoiminnan tuotot käytettiin täysimääräisenä erilaisista kilpailutoiminnan muodoista aiheutuviin kuluihin, valtionavulla ja pelaaja- ja kerhomaksuilla on rahoitettu kaikki muu toiminta. Menoista yli kolmasosa kului varsinaiseen shakin pelaamiseen ja valmentamiseen. Suomen Shakki vei budjetista noin 20 %, ja noin 42 % on mennyt hallintoon ja liiton toiminnan hoitamiseen. Liiton hallitus on pohtinut vakavasti ehdotusta lisenssimaksujen korottamisesta vuodelle 2016, mutta päätyi lopulta esittämään maksujen pitämistä ennallaan. Toiminnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi lisenssimaksujen korotuksiin on kuitenkin syytä varautua jo vuonna Valtionapu on pysynyt eurossa viimeiset seitsemän vuotta (päätös vuodelle 2016 on eur). Yhteistyö- ja sponsorisopimuksia yritysten kanssa ei ole solmittu vuonna 2015.

13 Toimielimet Liiton hallitus on kokoontunut 9 kertaa, joista 1 kerran säköpostikokouksessa. Pöytäkirjapykäliä on kertynyt 104. Hallituksen kokoonpano on ollut seuraava: puheenjohtaja Jaakko Mäntyniemi (8/94), varapuheenjohtaja Petri Saharinen (7/76), Mika Karttunen (7/72), Lauri Kangas (9/104), Markku Raitanen (8/96), Teemu Miettinen (8/89), Aleksi Olander (4/47), Henri Torkkola (7/82), Petteri Paronen (8/85), Veikko Valo (7/75). Lisäksi hallituksen kokouksiin ovat osallistuneet Marko Tauriainen (7/90), Sauli Alho (1/9), Juha Sundelin (2/10), Jouni Lehtivaara (1/2), Jyrki Kytöniemi (1/1) ja Timo Munukka (1/1). Liitolla on ollut palveluksessaan toiminnanjohtaja Marko Tauriainen, joka on samalla toiminut Suomen Shakkikustannuksessa Suomen Shakin päätoimittajana. Määräaikaisena työntekijänä joulukuun 2015 puolivälistä on toiminut palvelupäällikkö Petteri Paronen. Yhdistyksen puheenjohtajalle ja hallituksen jäsenille ei ole maksettu palkkaa eikä palkkioita. Hallitus on nimennyt avukseen useita toimikuntia ja työryhmiä valmistelemaan erilaisia sääntö-, kilpailu-, koulutus- ym. asioita. Kerhojen kokoukset pidettiin ja Helsingissä. Kevätkokouksessa oli läsnä 14 äänivaltaista seuraa, joilla oli kaikkiaan 30 ääntä. Syyskokouksessa oli läsnä 33 äänivaltaista seuraa ja 3 yhteisöjäsentä joilla oli kaikkiaan 61 ääntä. Liiton puheenjohtajaksi valittiin Juha Sundelin, joka voitti äänestyksessä Sauli Alhon äänin Varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Lauri Kangas. Hallitukseen valittiin yksimielisesti vuosiksi erovuorossa olleet Mika Karttunen, Teemu Miettinen, Aleksi Olander ja Markku Raitanen. Lisäksi Lauri Kankaalta vapautuneeseen hallituspaikkaan yksivuotiskaudelle 2016 valittiin yksimielisesti Sauli Alho. Liiton tilintarkastaja oli Harri Saarinen, toiminnantarkastaja Jukka Partanen, ja heidän varamiehinään Jarkko Lehtinen ja Ralf Sund. Syyskokouksessa valittiin tilintarkastajaksi Harri Saarinen, toiminnantarkastajaksi Jukka Partanen, varalle Jarkko Lehtinen ja Ralf Sund.

14 Toimikunnat Shakkituomaritoimikunta: Harri Hytönen (erovuorossa 2018), Markku Kokkila (2018), Timo Munukka (2016), Jussi Salminen (2016), Jouni Lehtivaara (2017) ja Seppo Vannassalo (2017). Ansiomerkkitoimikunnan toiminta siirrettiin Suomen shakkihistorialliselle seuralle vuonna Ansiomerkkitoimikunnassa Shakkihistoriallisessa seurassa ovat toimineet Pekka Palamaa, Harri Hurme, Edvi Kvist, Esko Nuutilainen, Osmo Särkilahti, Petri Saharinen, Kimmo Välkesalmi ja Eero Patola. Selotoimikunta: Juha Kivijärvi (erovuorossa 2016), Harri Hurme (2016), Lauri Kangas (2017), Jouni Lehtivaara (2017), Teemu Vihinen (2016) ja Sampsa Nyysti (2017). Toimintakertomus liitteenä. Muita edustuksia: Fide ja ECU (Jouni Lehtivaara), PSL (Jaakko Mäntyniemi), pohjoismainen koulushakkitoimikunta (Antti Aalto), pohjoismainen seniorishakkitoimikunta (Eero Patola), pohjoismainen naisshakkitoimikunta (Heini Puuska). Nuorisotoimikunta: Mika Karttunen, Aleksi Olander, Toivo Pudas ja Henri Torkkola. Varsinainen kilpailutoimikunta lakkautettiin vuonna Sen asioita JSM:ää lukuun ottamatta on hoitanut toiminnanjohtaja Marko Tauriainen. JSM-toimikunnassa olivat Jyrki Kytöniemi, Lauri Hagelberg, Timo Munukka ja Henri Torkkola. Munukan erottua toimikunnasta todettiin sen toimivan myös kolmella jäsenellä. Nuorisotoimikunta Nuorisotoimikunta toimi hallituksen valmisteluelimenä nuorisotoimintaan liittyvissä asioissa. Vuoden 2015 tärkeimpänä toiminnan alueena oli liiton valmennustoiminnan järjestäminen. Valmennustoiminta kattoi aiempaan tapaan viikoittaisen nettivalmennuksen sekä arvokisoihin liittyvän valmennuksen. Nuorisotoimikunta tehtäväksi annettiin uudistaa stipendien myöntämiskriteerit, ja toimikunnan uudistusesitys hyväksyttiin hallituksessa kesällä Tämän

15 lisäksi jatkettiin liiton panostusta valmennusstipendeihin, joita jaettiin sekä liiton valmennusryhmän maksuihin että omaehtoiseen henkilökohtaiseen valmennukseen. Arvonimet ja huomionosoitukset Toimintavuoden aikana myönnetty seuraavat kansainväliset arvonimet: Fide-mestarit: Jeffe Sarwer (Fiden lista 10/2015) ja Jani Ahvenjärvi (11/2015). Shakkimestarin arvo on myönnetty seuraaville: 326. Vesa-Pekka Heinola, HSK; 2202/307, , 327. Toivo Keinänen, MatSK, 2200/352, , 328. Lari Lindén, TuTS, 2201/549, , 329. Samu Ristoja, Garde, 2201/798, ja 330. Jeff Sarwer, KymS, 2306/30, Kansallinen Kirjeshakkimestari arvonimi on myönnetty Jukka Saloselle. Puolikiinnityksiä KMarvoon ovat saavuttaneet Mikko Fagerström, Jari Laine, Olavi Rajala ja Keijo Saarikoski. Kansainvälisen mestarin arvoon kiinnityksen ovat saavuttaneet Asko Havumäki, Jari Perkiömäki ja Jukka Suninen. Vuoden shakkiteoksi 2015 valittiin Mika Karttusen suurmestaritulos joukkueiden EM-kilpailussa Islannissa. Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja Nuorten lisenssipelaajien määrä: 2009: : : : : : : 163

16 Koululaisten SM-turnausten pelaajamäärä 2009: 1 sarjassa yli 30 pelaajaa 2010: 1 sarjassa yli 30 pelaajaa 2011: 2 sarjassa yli 30 pelaajaa 2012: 0 sarjassa yli 30 pelaajaa 2013: 1 sarjassa yli 30 pelaajaa 2014: 1 sarjassa yli 30 pelaajaa 2015: 2 sarjassa yli 30 pelaajaa Lisenssipelaajien määrä 2009: : : : : : : 1368 Liiton tulot 2009: 0,15 Me 2010: 0,17 Me 2011: 0,15 Me 2012: 0,15 Me 2013: 0,16 Me 2014: 0,16 Me 2015: 0,16 Me Liiton työntekijämäärä 2009: 1 hlö 2010: 1 hlö (+ 2 määräaikaista työntekijää 5 kk) 2011: 1 hlö (+ 1 määräaikainen 9 kk) 2012: 1 hlö 2013: hlö

17 2014: hlö 2015: 1 hlö (+ 1 määräaikainen 0,5 kk) Kuolleita Kimmo Dahl, Yrjö Suuronen, Tapio Soini, Simo Torhola, Reijo Mäkelä, Kalevi Lamminen, Leo Kanerva, Matti Kuusela, Pentti Jalo, Georg Österman, Hannu Pärnänen, Erkki Sormunen, Seppo Järvelä.

18 LIITTEET Selotoimikunnan toiminta 2015 Selotoimikuntaan kuuluivat vuoden 2015 alussa (suluissa erovuoroisuusvuosi) Juha Kivijärvi (2016) puheenjohtajana, Harri Hurme (2016) varapuheenjohtajana, Lauri Kangas (2017) sihteerinä sekä Sampsa Nyysti (2017), selolaskija Teemu Vihinen (2016) ja Fide Rating Officer Jouni Lehtivaara (2017) jäseninä. Vuoden 2015 aikana toimikunta on kokoontunut neljästi sekä keskustellut sähköpostitse. Selotoimikunta on jatkanut toimintaansa ohjesääntönsä mukaisesti, mm. antamalla lausuntoja SSL:lle. Toiminnan painopisteet ovat olleet selolaskennan käytäntöjen linjaaminen, selolaskennan julkaisun kehittäminen ja uusien pelaajien vahvuuslukulaskennan parantaminen. Toimikunta on myös seurannut Fiden vahvuuslaskennassa tapahtuvia muutoksia ja pohtinut niiden vaikutusta kansalliseen laskentaan. Toimikunnan näkyvin saavutus on ollut uuden selopalvelun julkistaminen. Teemu Vihisen tekemässä palvelussa osoitteessa voi tarkastella pelaajien vahvuuslukuhistorioita (selot vuodesta 1997, elot vuodesta 1990) ja pelihistorioita (vuodesta 2012) sekä kohdistaa niihin monenlaisia hakuja. Tietojen esitystapaan on panostettu. Kansainväliset arvonimet FM Jeff Sarwer, KymS (FIDE:n lista 10/2015) Jani Ahvenjärvi, TammerSh (11/2015) Mestarikorotukset 326. Vesa-Pekka Heinola, HSK, 2202/307, Toivo Keinänen, MatSK, 2200/352, Lari Linden, TuTS, 2201/549, Samu Ristoja, Garde, 2201/798, Jeff Sarwer, KymS, 2306/30,

19 Tulosliite MM-kilpailut Tehtävien ratkaisukilpailut, Puola, : Joukkuetulokset : 1. Puola 2. Iso-britannia 3. Serbia Suomi (Paavilainen, Hurme ja Karhunen) 7. / 19 Henkilökohtaiset tulokset : 1.Kasper Piorun 80,5/90 2. John Nunn Jorma Paavilainen 73 World Senior Team Championship, Saksa, (+50) : Starat 17. (Asomäki, Paronen, Tähkävuori, Wilen, Möttönen) KS (Kivimäki, Koskinen.V, Ruotanen, Pesola) Suomi 34. (Pietinen, Munukka, Karppinen Martti, Puroila, Peltonen Jukka) (+65): Suomi 4. (Westerinen, Kanko, Hurme, Kivipelto) Karhut 32. ( Auvinen, Patola, Pihlajamäki, Raine Heikkilä) World Amateur Chess Championship 2015,Kreikka, Esa Ahlqvist 5/9 34. Jani Havumäki 5/9 XV IPCA World Individual Chess Championship,Slovakia, Grels Linqvist 4,5/9, 26. Tomi Tocklin 4 World Youth & Cadets Chess Championships,Kreikka, U8 : 122. Valtteri Sokka 3,5/11, 129. Iraj Laturkar 3/11 U10 : 167. David Papuc 3,5/11 U12 : 181. Oliver Wartiovaara 3,5/11 U14: 63. Toivo Keinänen 6/11, 129. Tomi Kugappi 5 U18: 78. Timo Syvälahti 5/11

20 Girls U10 : 101. Elisabet Hollmerus 3,5/11 Girls U12 : 95. Sarabella Norlamo 4,5/11 Girls U18 : 78. Gabriela Ebeling 3/11 XXV World Senior Chess Championship, Acqui Terme, Italia, : 91. Seppo Karasmäki 3,5/ : Esa Auvinen 5,5/11, 91. Eero Patola 5,5, 95. Jouko Lahti 5,5,114. Veikko Koskinen 5, 140. Antti Pihlajamäki 4,5, 160. Raine Heikkilä 4 EM-kilpailut Tehtävien ratkaisukilpailut, Romania, : Joukkuetulokset : 1. Puola 2. Venäjä 3. Serbia Suomi(Paavilainen, Tanner ja Marlo) 8. / 16 Henkilökohtaiset tulokset : 8. Jorma Paavilainen 15. Henry Tanner, (senioreiden Euroopan mestari) XVI European Individual Chess Championship, Israel, Vilka Sipilä 4,5/11 XV European Senior Championship Open:(+ 50), Kreikka, Panu Laine 4,5/9 XVII European Senior Team Championship, Itävalta, Suomi 16. (Westerinen, Vinke, Morant, Palmo, Lehtosaari) Turku 24. (Kauko, V.Rantanen, Alkkiomäki, Ranki) Helsinki 41. (Auvinen, Patola, Hall, Tikka, A.Ristoja) VI IBCA European Individual Championship for Blind and Visually Impaired, Ranska, Ari Tonteri 4,5/9, Bengt Wikman 3,5, Kari Holmela 4, Kari Hyötylä 1

21 XXV European Youth Chess Championship, Poreč, Kroatia, U8 : 64. Iraj Laturkar 2/9 U10 : 85. Eetu Ahola 3/9 U12 : 80. Patrik Aalto 3,5/9 U14 : 43. Valo Hallman 4,5/9 U18 : 54. Toni Pajunen 1,5/9 Girls U8 : 35. Lotta Tiitta 4/9 Girls U10 : 73. Laura Tiitta 1/9 Girls U12 : 53. Mariela Ebeling 3,5/9 Girls U14 : 61. Sarabella Norlamo 3/9 Girls U16 : 43. Mikaela Ebeling 3,5/9 XXXI European Club Cup, Makedonia, TammerSh (Karttunen, Pohjala, Mäki, Köykkä, Ahvenjärvi, Kytöniemi, Mertanen, Torkkola) 33. MatSK (Mäki-Uuro, Järvenpää, Pulkkinen, Tolonen, Laine, Nieminen, Salimäki) 43. Aatos (Nybäck,Seeman, Linnanen, Halmeenmäki, Issakainen, Lammi, Graeffe) XX European Team Chess Championship: Islanti, Yleinen (Nybäck, Agopov, Sammalvuo, Karttunen, Nyysti) 30. Naiset (Tuominen, Puuska, Turunen, Kujasalo) European Rapid Championship, Minsk, Valko-Venäjä, Atos Andrejev 3,5/11 PM-kilpailut Nordic Youth Chess Championship,Färsaaret, A: 12. Joni Seppälä 1/6, 11. Samu Suoninen 1/6 B : 6. Eero Valkama 3,5/6, 8. Timo Syvälahti 3/6 C : 5. Valo Hallman 3,5 /6, 9. Aaro Salmelin 2,5/6 D : 1. Toivo Keinänen 5,5/6, 11. Santeri Kumpumäki 2/6 E : 5. Patrik Aalto 3,5/6, 12. Volter Aapola 1,5

22 Tyttöjen PM-kilpailu, Tanska, Klaara Mäki-Uuro 1,5/5 Koulujoukkueiden PM, Tanska, A: Moision koulu 6. (Niko Poranen, Toni Poranen,Luukas Järvensivu,Noa Järvensivu) B: Komeetan koulu 6. (Sandro Karhula, Santeri Hilden,Adam Karhula,Pranav Punaganti,Akseli Sara) SM-kilpailut Pikashakin SM, Pori (PSY), : 1.Mika Karttunen 62 2.Pekka Köykkä 56,5 3.Henri Pohjala 54,5 Naisten SM, Helsinki (SSL/ESK), : 1.Nazarova Anastasia 4/4 2.Dannenberg Alia 2,5 3.Rinne Heini 2 4.Al Hamoud Sham 1,5 5.Al Hamoud Lyal 0 Shakkitehtävien ratkaisemisen 36. SM, Helsinki (ST), : 1. Kari Karhunen 60/60 2. Terho Marlo 41,5 3. Harri Hurme 38 Seurajoukkueiden SM ( ), lopputapahtuma : 1. TammerSh 17 (Shirov 1,5/2, Kovalenko 6,5/7, Karttunen 5/9, Pohjala 6,5/10, Lehtinen 3/5, Mäki 3,5/4, Köykkä 5,5/11, Ahvenjärvi 7/9, Sisättö 5,5/9, Penttinen 1,5/4, Kytöniemi 3/6, Mertanen 4/7, Torkkola 1,5/5) 2. MatSK Aatos 16 4.Jys 5. SalSK 6.EtVaS 7.TuTS 8.HSK 9. OSS 10. Velhot 11. VammSK 12. MatSK 2 Näkövammaisten shakin SM-kilpailut Tuusulassa. 1. Ari Tonteri, HyvSK 4,5 2. Kari Holmela, TammerSh 4 3. Bengt Wikman, KarjUra 3,5 Nopean shakin JSM, Helsinki (HSL), : 1. TammerSh Velhot TuTS 19

23 Koulujoukkueiden SM, Tampere (TammerSh), : 1-3lk, 1. Mankkaanpuron koulu 2. Snellmanin ala-aste 3.Tuomarilan koulu 4-6lk, 1.Komeetan koulu 2. Härmälän koulu 3. TES Yläkoulu, 1. Moision koulu 2. TES 3. Kalevalan koulu 1 Lukio, 1. Päivölä 1 2. Ressu 3. Päivölä 2 Veteraanien SM ( + 50 ), Kalajoki (SSL), : Risto Nevanlinna 6/7 Timo Munukka 4,5 Grels Lindqvist 4,5 Senioreiden SM ( + 65 ), Kalajoki (SSL) : Harri Hurme 7,5 /9 Martti Luodonpää 6 Esa Auvinen 6 SM-kilpailu, Kalajoki (SSL), : Mikael Agopov 9/10 Sampsa Nyysti 7 Mika Karttunen 5 Tommi Luukkonen 4 Erik Rönkä 3,5 Frans Valli 1,5 Nuorten SM, Jyväskylä (JyS), : Alle 8, 1. Valtteri Sokka 7/7 2. Iraj Laturkar 5,5 3. Ilkka Koota 5 Alle 10, 1. David Papuc 6/7 2. Eetu Ahola 5,5 3.Atte Palttala 5,5 Alle 12, 1. Patrik Aalto 6/7 2. Sarabella Norlamo 5,5 3. Niko Palttala 5,5 Alle 14, 1. Tomi Kugappi 6,5/7 2. Valo Hallman 6 3. Toivo Keinänen 5,5 Alle 16, 1. Teemu Virtanen 6,5 /7 2. Jan Demidov 6 3. Benjamin Helander 4,5 Alle 18 ja 20, 1. Daniel Ebeling 7/7 2. Dmitri Tumanov 5,5 3. Timo Syvälahti 5 Tytöt Alle 8: 1. Lotta Tiitta 4,5/7 2. Sara-Olivia Sippola 4 3. Anni Hallman 0,5 Alle 10: 1. Elisabet Hollmerus 4/7 2. Rebekka Laihonen 3,5 3. Sini Jokinen 3

24 Alle 12: 1. Sarabella Norlamo 5,5/7 2. Mariela Ebeling 5 Anna Hietaniemi 4 Alle 14: Ei tyttöjä Alle 16: 1. Mikaela Ebeling 4/7 Alle 18 ja 20: 1. Gabriela Ebeling 2,5/7 Avoin SM, Naantali (TSY), : 1. Kalle Kiik 7,5/9 2. Erik Rönkä 6,5 3. Olli Sisättö 6,5 Joukkuepikashakin SM, Vammala (VammSK), : 1. MikkSK 1 2. TammerSh 1 3. VammSK Koululaisten SM, Espoo(MatSK), : 1.Konsta Jaakkola 7/7 2. Adam Karhula 6 3.Atte Palttala 5,5 D ( ), 1. Patrik Aalto 6/7 2. Niko Palttala 5,5 3. Mariela Ebeling 5 C ( ), 1. Tomi Kugappi 6,5/7 2. Valo Hallman 6 3. Toivo Keinänen 5,5 B ( ), 1. Jan Deminov 6,5/7 2.Joona Uusitalo 5,5 3.Niko Poranen 4,5 A ( ), 1. Eero Valkama 5,5/7 2.Dmitri Tumanov 5,5 3. Särkiö Lauri 5,5 Tytöt A( ) 1. Gabriela Ebeling 3/7 2. Julia Kotimäki 2 B ( ) 1. Mikael Ebeling 4/7 C ( ) 1.Alexandra Ponomarenko 1/7 D ( ) 1Mariela Ebeling 5/7 2. Sarabella Norlamo 5 3. Hanna Laihonen 4,5 E (2005- ) 1. Sini Jokinen 5/7 2. Elisabeth Hollmerus 4 3. Rebekka Laihonen 4 Nopean shakin SM, Helsinki (HSL), : 1. Jan Ristoja 6/7 2. Mauri Lehtosaari 6 3. Jeff Sarwer 5 Muut tärkeät kilpailut 11. Kansainvälinen tehtävien ratkaisukilpailu, Helsinki (ST), : 1.Piotr Murdzia 58/60. Paras suomalainen Kari Karhunen(35/60) sijalla 55.

25 Shakkinet international, Helsinki (ShakkiNet), : 1. Kaido Kulaots EST 6,5/9 2. Vasily Yemelin RUS 6,5 3. Jeff Sarwer 5 Shakkinet international Open Elo, Helsinki (ShakkiNet) : 1. Jyrki Kiltti 4/5 2. Sampsa Nyysti 4 3.Dmitri Tumanov 2,5 HOF, Jyväskylä (JyS) : 1. Kirill Alekseenko RUS 7/9 2. Jevgeni Solozhenkin RUS 7 3. Kaido Kulaots EST 7 World Schools Individual Championships, Pattaya, Thaimaa, Eero Valkama(U17) 5,5/9, 4. Toivo Keinänen(U13) 6,5/9, 33. Aurora Lappi (girls U9) 2/9 European Schools Chess Championship: Girls U15, Turkki, Anastasia Nazarova, 5,5/7 XIII European Union (Unofficial) Youth Championship: U14, Itävalta, Adiel Leppänen 3/9 Nuorten Suomi-Ruotsi-maaottelu Maarianhamina, pöytää, tulos 4 13 Viipuri Suomi , Viipurissa Pelaajia kultakin joukkueelta 21 ja lopputulos Viipuri Suomi Itämeren tähdet(joukkuekilpailu) , Narva 1. Venäjä 9p 2. Eesti 9p 3. Liettua 6p 6. Suomi 1p Paras suomalainen U14 pöydän Toivo Keinänen 4,5/5

26 Kilpailukalenteri 2015 liite Suomen kilpailukalenteri 2015 Merkkien selitykset E = elo, S = selo N = nopea, P = pika R = rapid, B = blitz n = nopea, ei selo p = pika, ei pelo x = muu tapahtuma T = tehtäväshakkia HM-turnaus 2015 (ELO) HSL Shakkiareena ES Avoin Etelä-Pohjanmaan mestaruus VSS Vaasa S Avoin Turun turnaus TuTS Turku N Avoin Kaakon ketju Hamina SHYM Hamina N Avoin JSM SSL Areena ym ES Avoin Shakin päivä SSL/HSL Shakkiareena P Avoin Pikashakin HM-turnaus HSL Shakkiareena P Avoin Kopteri-turnaus VammSK Sastamala N Avoin HSL nappulaliiga HSL Shakkiareena N U Klubin talven turnaus HSK Helsinki S Avoin Jyväskylän talven turnaus JyS Jyväskylä S Avoin Koulujoukkueiden HM HSL Shakkiareena N U KV-tehtävien ratkaisukilpailu ST Bridgeareena T ST Pikashakin SM PSY Pori P SM JSM SSL Areena ym ES Avoin HSL nappulaturnaus 1/6 HSL Shakkiareena n U Nuorten PM PSL Färsaaret ES Kutsu SalSK 70-vuotisturnaus SalSK Salo S Avoin Toimitsijakurssi Garde Shakkiareena x Avoin Etelä-Pohjanmaan nopea mestaruus KurVi Kurikka N Avoin Kaakon ketju Kotka KymS Kotka N Avoin TM 50-vuotisturnaus ESK/HSL Shakkiareena ES Avoin Naisten SM-turnaus SSL/ESK Shakkiareena ES Nt SM ST vuosikokous ja RSM ST Shakkiareena T ST Oulun avoin pikashakkimestaruus OSS Oulu P Avoin EM-turnaus ECU Jerusalem, Israel ES EM Seniorien joukkue MM Fide Dresden, Saksa ES SenMM Matinpäivän turnaus MatSK Espoo ES Avoin Garden kevätturnaus Garde Shakkiareena ES Avoin Satakunnan mestaruus PSY S Avoin JSM-lopputapahtuma SSL/HSL Shakkiareena ES Avoin Senioreiden HM-turnaus HSL Shakkiareena ES SenHM Koivuturnaus Remi Vantaa N Avoin Akaa 70-vuotisjuhlaturnaus Akaas Akaa S Avoin Kaarlen turnaus KokkSK Kokkola S Avoin HSL nopea shakki HSL Shakkiareena RN Avoin Nopean shakin JSM HSL Shakkiareena RN Avoin 1

27 HSL pääsiäisturnaus HSL Shakkiareena ES Avoin ja U Penan turnaus KurVi Kurikka S Avoin TSY:n turnaus TSY Turku S Avoin Shakkimatka Viipuriin SSL Viipuri x Avoin HSL nappulaturnaus 2/6 HSL Shakkiareena n U MikkSK turnaus MikkSK Mikkeli S Avoin Centriaturnaus ShLaakso Ylivieska S Avoin LauttSK nopea turnaus LauttSK Shakkiareena N Avoin Amatöörien MM-turnaus Fide Halkidiki, Kreikka ES Avoin HSL joukkuevartit HSL Shakkiareena n HSL Levorantaturnaus VammSK Sastamala S Avoin Nuorten Suomi - Ruotsi (ELO) SSL Maarianhamina ES, n U Kerhojen kokous SSL Shakkiareena x AREENA VARATTU SBL Bridgeareena zzz Koulujoukkueiden SM TamSh Tampere S KSM Kalakukko-turnaus KSY Kuopio S Avoin JHL:n shakkikisat JHL Hauho n JHL Tyttöjen PM PSL Kolding, Tanska ES Seniorien EM-turnaus ECU Eretria, Kreikka ES SenEM EtVaS turnaus EtVaS Shakkiareena ES Avoin Tarratuote goes to Cumulus TamSh Tampere n Avoin KurVi turnaus KurVi Kurikka S Avoin Koululaisten MM-turnaus Fide Pattaya, Thaimaa ES U Nopea shakki Salo SalSK Salo N Avoin Oulun nopean shakin mestaruus OSS Oulu N Avoin S50 SM-turnaus SSL Kalajoki ES S50SM SM-turnaus SSL Kalajoki ES SM S65 SM-turnaus SSL Kalajoki ES S65SM Klubin turnaus HSK Helsinki S Avoin Mariehamn vårturnering ÅSK Maarianhamina n Avoin Hämeenlinnan turnaus HämSK Hämeenlinna S Avoin Jyrki Parkkisen turnaus Parkkinen Helsinki S Puoliavoin KäpSK nopea shakki KäpSK Shakkiareena N Avoin HSL nappulaturnaus 3/6 HSL Shakkiareena n U Lasten shakkileiri Shakkiareena x Nuorten SM-turnaus JyS Jyväskylä ES U HH 70-vuotisturnaus SSK Shakkiareena S Avoin KymS:n pikapeliturnaus KymS Karhula P Avoin VI ShakkiNet International ShakkiNet Shakkiareena ES Kutsu VI ShakkiNet International, Open Elo ShakkiNet Shakkiareena ES Avoin ShakkiNet rapid ShakkiNet Shakkiareena RN Avoin Tampere - Turku pikashakki TamSh Tampere P Kutsu Lappeenrannan turnaus LprSK Lappeenranta S Avoin Kemi-turnaus KemTS Kemi S Avoin LahS:n pikapeliturnaus LahS Lahti P Avoin Koululaisten EM-turnaus ECU Konya, Turkki ES U HSL-turnaus HSL Shakkiareena S Avoin Naantalin nopea turnaus TSY Naantali N Avoin Naantalin turnaus, Avoin SM TSY Naantali ES Avoin Golf-Shakin MM Parainen x

28 XXXIV Eino Leino -turnaus KaSY Kajaani S Avoin Seniorien joukkue EM ECU Wien, Itävalta ES SenEM Heart of Finland JyS Jyväskylä ES Avoin Nuorten joukkue EM ECU Karpacz, Puola ES U Salon shakkileiri SalSK Kemiönsaari x U Pikashakin Porin mestaruus PSY Pori P Avoin SalSK:n pikapeliturnaus SalSK Kemiönsaari P Avoin LahS turnaus LahS Lahti S Avoin JoeSK turnaus JoeSK Joensuu ES Avoin ESK:n avoin pikashakki ESK p Avoin Nuorten nopean ja pikashakin EM ECU Novi Sad, Serbia RN, Bp Joukkuepikashakin SM VammSK Sastamala P JpsSM Lasten shakkileiri Shakkiareena x Avoin EU nuorten mestaruus ÖSB Mureck, Itävalta ES U Akaa nopea turnaus AkaaS Akaa N Avoin Amatöörien EM-turnaus ECU Kaunas, Liettua ES Avoin Puistoshakin HM HSL Kaivopuisto n Avoin HSL nopea shakki HSL Shakkiareena N Avoin Raputurnaus ShLaakso Oulainen S Avoin HSL nappulaturnaus 4/6 HSL Shakkiareena n Avoin EU:n nuorten mestaruus ECU Kouty nad Desnou, Tshekki ES Alle 16-v shakkiolympialaiset Fide Ulan Bator, Mongolia ES U Klubin syysturnaus HSK Helsinki S Avoin Ekenäs turnering EkSK Raasepori N-S Avoin Nuorten U20 MM-turnaus Fide Hanty-Mansijsk, Venäjä ES U SavSK:n turnaus SavSK Savonlinna S Avoin SeinSK:n turnaus SeinSK Seinäjoki S Avoin Pohjois-Suomen avoin mestaruus OSS Oulu S Avoin JSM SSL Areena ym ES Avoin Garden syysturnaus Garde Shakkiareena ES Avoin Nuorten EM-turnaus ECU Porec, Kroatia ES U AREENA VARATTU SBL Bridgeareena Kaakon ketju MikkSK Mikkeli N Avoin Porin ja TUL:n Satakunnan piirin avoin PSY Pori S Avoin Järvenpään avoin mestaruus JärvSK Järvenpää S Avoin Kiinalaisen shakin avoin JSM Kiisys Shakkiareena x Kiinalaisen shakin avoin SM Kiisys Shakkiareena x Oulun nopean shakin mestaruus OSS Oulu N Avoin VSS turnaus VSS Vaasa S Avoin Koululaisten SM-turnaus MatSK Espoo N U Shogin avoin SM Kiisys Shakkiareena x LauttSK:n avoin pikapelikilpailu LauttSK Helsinki p Turun avoin pikashakkimestaruus TuTS Turku P Avoin Nopean ja pikashakin MM Fide Berliini, Saksa RN, Bp Avoin JSM SSL Suomi ES Avoin SalSK turnaus SalSK Salo S Avoin HSL nappulaturnaus 5/6 HSL Shakkiareena n U Remi nopea turnaus Remi Vantaa N Avoin Seurajoukkueiden Euro Cup ECU Skopje, Makedonia ES JEC ja Joukkuepikashakin HM HSL Helsinki P

Suomen kilpailukalenteri 2016

Suomen kilpailukalenteri 2016 Suomen kilpailukalenteri 2016 Merkkien selitykset E = elo, S = selo N = nopea, P = pika R = rapid, B = blitz n = nopea, ei selo p = pika, ei pelo x = muu tapahtuma T = tehtäväshakkia 52 27.12.-05.01. Rilton

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:3.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:24.02.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:21.03.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2016

Suomen kilpailukalenteri 2016 Suomen kilpailukalenteri 2016 Merkkien selitykset E = elo, S = selo N = nopea, P = pika R = rapid, B = blitz n = nopea, ei selo p = pika, ei pelo x = muu tapahtuma T = tehtäväshakkia 52 27.12.-05.01. Rilton

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:08.05.2017 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sinivihreä : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:30.05.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:17.08.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:01.09.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä

Lisätiedot

KARTUN PALUU (kisa III/III)

KARTUN PALUU (kisa III/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 KARTUN PALUU (kisa III/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2334 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

SHAKIN RITARIT (kisa I/III)

SHAKIN RITARIT (kisa I/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 SHAKIN RITARIT (kisa I/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 1963 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Valli Frans Velhot 2310 3 Tuominen Risto TuTS 2292 4 Salopää

Lisätiedot

NELJÄ TORNIA (kisa II/III)

NELJÄ TORNIA (kisa II/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 NELJÄ TORNIA (kisa II/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2321 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010)

Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010) Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010) Vuosi 2011 on koulushakin teemavuosi. Tavoitteena on innostaa koululaisia shakin

Lisätiedot

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä 1 Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Kirjeshakkiliiton toiminta on jatkunut vuonna 2012 edellisvuosien linjoilla. Talouden osalta loppuvuodesta alkaneet Finjub50-turnauksen

Lisätiedot

Suomen Shakkiliiton toimintakertomus 2014

Suomen Shakkiliiton toimintakertomus 2014 Suomen Shakkiliiton toimintakertomus 2014 Yleistä Vuosi 2014 oli Suomen Shakkiliitossa kilpailullisesti hyvin aktiivinen, ja eri puolilla Suomea pelattiin joka viikko useita turnauksia. Suurimmat osanottajajoukot

Lisätiedot

TASASELOTURNAUS. LOPPUTULOKSET J38 JärvSK 75-vuotisjuhlaturnaus KIERROS: 5

TASASELOTURNAUS. LOPPUTULOKSET J38 JärvSK 75-vuotisjuhlaturnaus KIERROS: 5 TASASELOTURNAUS. LOPPUTULOKSET A-RYHMÄ 1 Kukk Sander Viro 2097 m+ 5 v+ 2 v+ 8 m+ 7 v= 4 4.5 2131 2 Hartikainen Markku HSK 2340 v+ 6 m- 1 v+ 7 m= 4 m+ 5 2326 3 Harju Antero JärvSK 1930 v- 8 m=12 m+20 v+17

Lisätiedot

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Vuonna 2006 Suomen aktiivisimmat shakkialueet olivat Lounais-Pirkanmaan (VammSK) ja Tammisaaren seutukunnat (Åminnefors-Hanko-Karjaa-Tammisaari). Taulukossa on

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto Toimintasuunnitelma 2016 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Suomen Shakkiliitto Toimintasuunnitelma 2016 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 206 Sisältö JOHDANTO 3 2 TOIMENPITEET 4 NUORISO- JA KOULUSHAKKITOIMINTA 4 KERHOTOIMINTA 5 OPETUS- JAVALMENNUSTOIMINTA 6 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA JA YHTEISTYÖ

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen Shakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle Sisältö: 1 JOHDANTO 3 2 TOIMENPITEET 3 KOULUSHAKKITOIMINTA 3 KERHOTOIMINTA 4 VALMENNUSTOIMINTA 4 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ 5 JÄRJESTÖTOIMINTA 6 TURNAUSTOIMINTA

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Tulostanut: Toivo Pudas 8. heinäkuuta 2006 20:10:55 Otsikko: Salon leiri kutsuu, koulushakki esillä Porissa Sivu 1 / 6

Tulostanut: Toivo Pudas 8. heinäkuuta 2006 20:10:55 Otsikko: Salon leiri kutsuu, koulushakki esillä Porissa Sivu 1 / 6 Tulostanut: Toivo Pudas 8. heinäkuuta 2006 20:10:55 Otsikko: Salon leiri kutsuu, koulushakki esillä Porissa Sivu 1 / 6 Lähettäjä: Aihe: 8. heinäkuuta 2006 20:05:00 Viesti toivo.pudas@sak.fi Salon leiri

Lisätiedot

Saapunut posti: Kesällä nuorten SM-kisa, shakkileiri ja puistoturnaus

Saapunut posti: Kesällä nuorten SM-kisa, shakkileiri ja puistoturnaus Saapunut posti: Kesällä nuorten SM-kisa, shakkileiri ja puistoturnaus Nuorisoshakin sähköpostilista ylläpito: Toivo Pudas, toivo.pudas@fimug.fi, 040-5707400 Vanhat viestit: http://www.shakki.net/nuoriso/forum/mail.htm

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Saapunut posti: Tomista postimerkki, Antti ja Katarina Tanskaan, Jaakko Ruotsiin

Saapunut posti: Tomista postimerkki, Antti ja Katarina Tanskaan, Jaakko Ruotsiin Saapunut posti: Tomista postimerkki, Antti ja Katarina Tanskaan, Jaakko Ruotsiin Nuorisoshakin sähköpostilista ylläpito: Toivo Pudas, toivo.pudas@fimug.fi, 040-5707400 Vanhat viestit: http://www.shakki.net/nuoriso/forum/mail.htm

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2016

Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2016 Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2016 Yleistä Vuonna 2016 Suomen Shakkiliiton rooli urheilun ja liikunnan alalla toimivana järjestönä ja kilpailuorganisaattorina nousi toiminnan keskiöön. Shakin

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Henri Pohjala ja Roope Kiuttu näyttävät olevan livelaudoilla keskiviikkona 8.7. klo 10 alkavassa pelissä.

Henri Pohjala ja Roope Kiuttu näyttävät olevan livelaudoilla keskiviikkona 8.7. klo 10 alkavassa pelissä. 1 / 9 7.7.2009 23:16 Aihe: Shakkileirejä ja suurmestarisimultaani kesän ohjelmassa Lähettäjä: Toivo Pudas Päiväys: Tue, 07 Jul 2009 21:56:17 +0300 Vastaanottaja: ei-julkituotuja-vastaanottajia:

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Suomalaisen shakkielämän suuri haaste on lisenssipelaajien ja turnausten osanottokertojen määrän kehitys. Niinpä vuoden 2009 tärkein tavoite

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) Henkilökohtainen CUP-kilpailu 2015-9/10 osakilpailua 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 70 7 15 15 20 13 2 Juvonen Jyrki n Kyykkä 69 9 9 13 18 20 11 3 Kautto Ari

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 83 7 15 15 20 13 20 2 Juvonen Jyrki n Kyykkä 83 9 9 13 18 14 20 11 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 70 13 0 13 7 0 11 10

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Lähtevä posti: Nappulakisa ja koulu-sm tulossa, kerhoille rahaa arvanmyynnillä

Lähtevä posti: Nappulakisa ja koulu-sm tulossa, kerhoille rahaa arvanmyynnillä Lähtevä posti: Nappulakisa ja koulu-sm tulossa, kerhoille rahaa arvanmyynnillä Nuorisoshakin sähköpostilista ylläpito: Toivo Pudas, toivo.pudas@fimug.fi, 040-5707400 Vanhat viestit: http://www.shakki.net/nuoriso/forum/mail.htm

Lisätiedot

*Nuorisoshakin sähköpostilistan ylläpito: *Toivo Pudas mailto:toivo.pudas@fimug.fi 040-5707400

*Nuorisoshakin sähköpostilistan ylläpito: *Toivo Pudas mailto:toivo.pudas@fimug.fi 040-5707400 1 / 9 10.10.2010 11:20 *Nuorisoshakin sähköpostilistan ylläpito: *Toivo Pudas mailto:toivo.pudas@fimug.fi 040-5707400 Vanhat viestit: http://www.shakki.net/nuoriso/forum/mail.htm Ajantasaista shakkielämän

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Shakkimestari Sauli Tiitta, Espoon Shakkiopetus tmi www.shakkiopetus.net 045-6742464

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Shakkimestari Sauli Tiitta, Espoon Shakkiopetus tmi www.shakkiopetus.net 045-6742464 1 / 11 8.4.2009 12:32 Aihe: Valmennusta ja leirejä tarjolla nuorille Lähettäjä: Toivo Pudas Päiväys: Wed, 08 Apr 2009 12:19:46 +0300 Vastaanottaja: ei-julkituotuja-vastaanottajia:

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura 78 0 13 13 7 11 10 15 16 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 65 15 15 15 0 20 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 62 9 9 20

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Helsingin Shakkiklubi r.y. Helsingfors Schackklubb r.f. Toimintakertomus 2016

Helsingin Shakkiklubi r.y. Helsingfors Schackklubb r.f. Toimintakertomus 2016 Helsingin Shakkiklubi r.y. Helsingfors Schackklubb r.f. Toimintakertomus 2016 YLEISTÄ Vuosi 2016 oli perinteikkään Helsingin shakkiklubin 130 toimintavuosi. Juhlavuotta pidettiin esillä toimintavuoden

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Pohja_SawoOpen2017_MSPro_LA. Klo Kantele Marko (1) Samuli Blues Silven Mikko Casablanca. Casablanca Klo Klo

Pohja_SawoOpen2017_MSPro_LA. Klo Kantele Marko (1) Samuli Blues Silven Mikko Casablanca. Casablanca Klo Klo Lohko 1 Kantele Marko (1) Samuli Blues 1 Kantele Marko (1) Samuli Blues Silven Mikko Casablanca Silven Mikko Casablanca Kautto Timo Kautto Timo Vitikkala Marko Revontuli Darts Harju Teemu Kukon tikka Sivu

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015 METSÄSTYSHAULIKKO SIJ A MIEHET Alkuk Finaal i TULOS 1 Roiha Matti Särkisalmen Seudun Metsästysyhdistys 23 24 47 2 Suuronen Janne Kympin Kyttääjät 23 22 45 3 Korpi Kai Oravalan Metsästäjät 22 22 44 4 Pitkänen

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 Aika 26.11.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Seppo Goman kutsuttuna Vesa-Pekka

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot