Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2015"

Transkriptio

1 Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2015 Aika: tiistai klo Paikka: RG202, Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 5, Tampere 1 Kokouksen avaus Kokouksen järjestäytyminen Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Esityslistan hyväksyminen Ilmoitusasiat Raadin muodostustavan valinta Raadin valinta vuodelle Opintotoimikunnan valinta vuodelle Toiminnantarkastajien valinta vuodelle Edustajien valinta RIL tekniikkaryhmiin vuodelle Jäsenmaksun ja sen maksutavan määrääminen lukuvuodelle Talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle Kannatusjäsenmaksun määrääminen tilikaudelle META Kokouksen päättäminen

2 1 Kokouksen avaus Killan puheenjohtaja Marko Laitinen avasi kokouksen klo Kokouksen järjestäytyminen Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. Päätös: Valitaan kokoukselle puheenjohtajaksi Marko Laitinen, sihteeriksi Ria Siik, varapuheenjohtajaksi Miika Rantanen, pöytäkirjantarkastajiksi Risto Herttuainen ja Juuso Perkkalainen ja ääntenlaskijoiksi Janina Leppäkorpi ja Marika Suominen. Myönnetään läsnäolo- ja puheoikeus toiminnantarkastajalle Kaisa Karhulalle. 3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Killan sääntöjen 30 :n mukaan killan kokous on päätösvaltainen, jos se on sääntöjen mukaisesti koolle kutsuttu ja läsnä on vähintään viisitoista (15) tai yksi neljäsosa (1/4) killan varsinaisista jäsenistä, kuitenkin vähintään yksi (1) henkilö enemmän kuin on raadin jäsenmäärä. Sääntöjen 29 :n mukaan killan kokouksista on ilmoitettava vähintään viisi (5) arkipäivää ennen kokousta killan varsinaisella ilmoitustaululla sekä jäsenistön sähköpostitiedotteessa. Kokouskutsun yhteydessä on esitettävä myös esityslista. Esitys: Todetaan, että kokous on laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Päätös: Esityksen mukaan. Tällä hetkellä paikalla on 57 jäsentä, 1 kiltakummi ja 1 toiminnantarkastaja. 4 Esityslistan hyväksyminen Sääntöjen 27 :n mukaan killan syyskokous on pidettävä marraskuun loppuun mennessä ja siinä on ainakin: - valittava raadin puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri ja muut raadin jäsenet sekä nimettävä heidät tehtäviinsä, - valittava opintotoimikunnan jäsenet, - valittava toiminnantarkastajat ja heille henkilökohtaiset varamiehet, - päätettävä killan jäsenmaksun suuruus seuraavalle lukuvuodelle ja kannatusjäsenmaksun suuruus seuraavalle tilikaudelle, - hyväksyttävä raadin valmistelema toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä - valittava joka kolmas vuosi killan Oltermanni seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Esitys: Hyväksytään esityslista. Päätös: Hyväksytään esityslista muutoksin: - 13 :ssa määrätään kannatusjäsenmaksu tilikaudelle 2016 lukuvuoden sijaan 2

3 5 Ilmoitusasiat - Hyvää kakkua - Tuplahyvää kakkua Esitys: Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi. Päätös: Esityksen mukaan. 6 Raadin muodostustavan valinta Sääntöjen 39 mukaan killan toiminnasta vastaa kalenterivuodeksi kerrallaan valittu raati. Raadin muodostavat puheenjohtaja ja viidestä kahteentoista (5-12) muuta jäsentä, joiden tulee olla killan varsinaisia jäseniä. Esitys: Valitaan raadinmuodostajaehdokkaista raadin muodostaja, sekä hänen esittämänsä raati. Päätös: Esityksen mukaan. 7 Raadin valinta vuodelle 2016 Esitys: Valitaan killan raati vuodelle Päätös: Raadinmuodostajaehdokkaiksi asettuivat Vesa Taskinen ja Markus Valtonen. Vesa Taskisen raatiehdotus Vesa Taskinen Puheenjohtaja Matti Jänis Sihteeri Amanda Mattsson Rahastonhoitaja Elli Miina Yritysyhteistyövastaava Matias Hirvikoski Päätoimittaja Janina Leppäkorpi Isäntä Roosa Leino Emäntä Lauri Sahramaa XQ-Mestari Markus Pahikkala Fuksivastaava Markus Valtonen Tapahtumavastaava Markus Valtosen raatiehdotus Markus Valtonen Puheenjohtaja Vesa Taskinen Sihteeri Amanda Mattsson Rahastonhoitaja Elli Miina Yritysyhteistyövastaava Matias Hirvikoski Päätoimittaja Janina Leppäkorpi Isäntä Marika Suominen Emäntä Lauri Sahramaa XQ-Mestari Markus Pahikkala Fuksivastaava Ella Lahtinen Tapahtumavastaava Päätös: Valitaan suljetulla lippuäänestyksellä tyhjä: 3, Vesa Taskinen: 38, Markus Valtonen: 33 raadinmuodostajaksi vuodelle 2016 Vesa Taskinen ja hänen raatiehdotuksensa. 3

4 TAUKO ALKAA KLO TAUKO PÄÄTTYY KLO Opintotoimikunnan valinta vuodelle 2016 Sääntöjen 44 :n mukaan killassa tulee olla opintotoimikunta, joka toimii raadin alaisena. Esitys: Valitaan killan opintotoimikunnan jäseniksi kaksi (2) jäsentä jokaiselta vuosikurssilta Päätös: - 1. vuosikurssi: Joonas Lahti ja Roosa Leino - 2. vuosikurssi: Taru Vanhapelto ja Lauri Sahramaa - 3. vuosikurssi: Janina Leppäkorpi ja Juho Vastapuu - 4. vuosikurssi: Ella Lahtinen ja Cecile Simon-Bellamy - 5.-n. vuosikurssi: Henna Kivioja ja Anni Zacheus. 9 Toiminnantarkastajien valinta vuodelle 2016 Esitys: Valitaan killalle toiminnantarkastajat vuodeksi Päätös: Valitaan killalle toiminnantarkastajaksi vuodeksi 2016 Kaisa Karhula, varalla Matti Jaatinen, ja Aku-Matti Kauppinen, varalla Antti Saarinen. 10 Edustajien valinta RIL tekniikkaryhmiin vuodelle 2016 Esitys: Tekniikkaryhmät ovat oman alansa asiantuntijoiden yhteistoimintaryhmiä ja RILin toiminnalle tärkeä ammattilaisten verkosto. Valitaan killan edustajat seuraaviin RIL tekniikkaryhmiin sekä Pirkanmaan RIL-nuorten johtoryhmään ja annetaan raadille valtuudet täyttää valitsematta jääneet edustuspaikat myöhemmin vuoden 2016 aikana: - Rakennus- ja rakennetekniikka - Kiinteistöt - Energia- ja talotekniikka - Pohja-, maa- ja kalliorakentaminen - Sillat ja erikoisrakenteet - Väylät, liikenne ja logistiikka - Ympäristö- ja yhdyskuntatekniikka - Pirkanmaan RIL-nuorten johtoryhmä (2) Päätös: - Rakennus- ja rakennetekniikka: Ria Siik - Kiinteistönhallinta ja rakennuttaminen: Miika Rantanen - Energia- ja talotekniikka: - Pohja-, maa- ja kalliorakentaminen: Tomi Koppana - Sillat ja erikoisrakenteet: Miro Kierros - Väylät, liikenne ja logistiikka: Eero Kauppinen - Ympäristö- ja yhdyskuntatekniikka: Anni Zacheus - Pirkanmaan RIL-nuorten johtoryhmä: Sami Erkkilä 4

5 11 Jäsenmaksun ja sen maksutavan määrääminen lukuvuodelle Esitys: Jäsenmaksun suuruus on 5,00 ja se kerätään ylioppilaskunnan jäsenmaksun yhteydessä. Lukuvuoden aikana sen voi maksaa kiltahuoneen toimistoon. Päätös: Esityksen mukaan. 12 Talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle Esitys: Killan puheenjohtaja ja rahastonhoitaja esittelevät talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle Hyväksytään talousarvio ja toimintasuunnitelma. Päätös: Hyväksytään toimintasuunnitelma tehdyin muutoksin ja talousarvio sellaisenaan. 13 Kannatusjäsenmaksun määrääminen tilikaudelle 2016 Esitys: Kannatusjäsenmaksu tilikaudelle 2016 on 400. Päätös: Esityksen mukaan. 14 META - Jätettiin ponsi: Tämän ponnen myötä velvoitamme Tampereen Rakentajakillan raatia kannustamaan vuoden 2016 syksyn puheenjohtajaehdokkaita lähettämään henkilöesittelyt killan virallisia tiedotuskanavia pitkin. Esittää Jani Sillanpää ja kannattaa Lauri Sahramaa ja Taru Vanhapelto. Ponsi hyväksyttiin. - Jätettiin ponsi: Tämän ponnen hyväksyessään yleiskokous velvoittaa raatia harkitsemaan herrasmiessäännön luomista kiltahuoneelle. Herrasmiessäännön mukaan ns. kiikkustuolit ovat ensisijaisesti kahden vuosikurssiltaan vanhimman kiltahuoneella läsnäolevan killan jäsenen käytettävissä. Esittää Jukka Uusitalo ja kannattaa Jukka Uusitalo ja Anni Zacheus. Ponsi hyväksyttiin. - Jätettiin ponsi: Tämä ponsi velvoittaa raadin selvittämään, onko kahvia tuottavilta yrityksiltä (esim. Paulig) saatavissa sponsorointia killan kahvipalveluille vuodelle Esittää Julia Sirén ja kannattaa Julia Sirén ja Jukka Uusitalo. Ponsi hyväksyttiin. 15 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Marko Laitinen päätti kokouksen klo

6 Liitteet Liite 1 Läsnäololista Liite 2 Toimintasuunnitelma Liite 3 Talousarvio Puheenjohtaja Marko Laitinen Sihteeri Ria Siik ntarkastajat: Risto Herttuainen Juuso Perkkalainen 6

7 LIITE 1. LÄSNÄOLOLISTA Läsnäolijat Sukunimi Etunimet 1 Ahola Waltteri Esko Johannes 2 Autio Elina Katariina 3 Erkkilä Sami Juhani 4 Franssila Juha 5 Haapala Mika Petteri 6 Hakanen Janina Jutta Emilia 7 Hakanen Lotta Marianne 8 Heikkilä Veli-Matti Waltteri Iisakki 9 Herttuainen Risto Pekka 10 Hyyryläinen Alvari Eeropekka 11 Hämäläinen Miika 12 Ikonen Hannu Pekka 13 Jokela Aleksi Mikael 14 Jänis Matti Oskari 15 Kainulainen Veera Ilona 16 Kataja Riku Jalmari 17 Keskinen Victoria Vilhelmiina 18 Ketola Timo Eero Sakari 19 Kivioja Henna Anniina 20 Koppana Tomi 21 Korkiakangas Anette 22 Kuusisto Lauri Juhani 23 Lahti Joonas Tapio 24 Lahtinen Ella Orvokki Elinoora 25 Laitinen Marko Kalevi 26 Lamminen Aleksi Johannes 27 Larkela Eero Antero 28 Lehtimäki Maija Eveliina 29 Lehtinen Veera Vilhelmiina 30 Leino Roosa Henriikka 31 Leppäkorpi Janina Nea Aleksandra 32 Mattsson Amanda Saara-Maria 33 Miina Elli Eeva Maria 34 Mustonen Iina Elina 35 Nurhonen Niko Joonas 36 Nopanen Lauri Johannes 37 Näräkkä Jere Eemeli 38 Oikarainen Panu Ilmari 39 Ojares Juho Tuomas Ilmari 40 Paavonen Eveliina Piia-Sofia 41 Pahikkala Markus Juha Jalmari 42 Partanen Teemu Vesa Juhani 43 Pelttari Miia Johanna 44 Perkkalainen Juuso Jaakko 45 Pitkäkoski Niklas Daniel 7

8 46 Plomp Stefan Johannes 47 Portaankorva Samu Johannes 48 Pölkki Saara Marjaana 49 Rajamäki Julius Jaakko Aleksi 50 Rantanen Miika Tuomas Kristian 51 Rantanen Tomi Petteri 52 Rekilä Essi 53 Rissanen Jarkko Veikko Viljami 54 Ruutiainen Iina Emma Eerika 55 Saarinen Petri Antero 56 Sahramaa Lauri Elias 57 Sailaranta Anne Tytti Tellervo 58 Siik Ria Carita 59 Siik Sarita Emilia 60 Sillanpää Jani Petteri 61 Simon-Bellamy Cecile Suzanne 62 Sirén Julia Liisa-Maria 63 Suominen Marika Sofia 64 Säätelä Jutta Elli Annukka 65 Talasma Tuomas Petteri 66 Taskinen Vesa Mikael 67 Tuominen Tomi Antton Markus 68 Uusitalo Antti Aleksi 69 Uusitalo Jukka Taavi Tapani 70 Valutie Veera Wilhelmiina 71 Valtonen Markus 72 Vanhapelto Taru Irene 73 Vastapuu Juho Matias 74 Yli-Pietilä Arttu Johannes 75 Zacheus Anni Henriikka kiltakummi Holopainen Tero toiminnantarkastaja Karhula Kaisa 8

9 LIITE 2: TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tampereen Rakentajakillan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Yleistä Vuosi 2016 on Tampereen Rakentajakillalle (TARAKI) 49. toimintavuosi. Killan toiminnassa pidetään mielessä killan vahvat perinteet sekä kehitetään toimintaa vastaamaan koko jäsenistön tarpeita. Killan tarkoitus on ajaa jäsentensä etuja, yhdistää rakennustekniikan opiskelijoita, herättää ja ylläpitää jäsenistön kiinnostusta rakennusalaan, tehdä yhteistyötä opettajien kanssa opetuksen parantamiseksi sekä edistää jäsentensä taloudellisia ja sosiaalisia pyrkimyksiä. Nämä asiat on killan sääntöihin kirjattu, ja yleiskokouksen nimittämä raati vastaa niiden toteutumisesta tämän toimintasuunnitelman mukaisesti. Vuonna 2016 jatketaan varainkeruuta 50-vuotisjuhlavuotta varten sekä kehitetään tiedottamista ja yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Edunvalvonta Yksi perimmäisistä killan tarkoituksista on valvoa jäsentensä etuja yliopistoympäristössä. Tätä edunvalvontaa parannetaan ja tuodaan lähemmäs jäsenistöä vuonna Raati valitsee opintovastaavan, joka järjestää opintotoimikunnat vähintään kahdesti vuodessa. Opintovastaavan tehtävä on toimia yhdyshenkilönä hallinnon opiskelijaedustajien (halloped), laitoksen opintoneuvojan ja killan välillä, ja yhdessä raadin kanssa kannustaa jäsenistöä aktiivisuuteen opintoasioissa. Hallopedien näkyvyyttä jäsenistölle pyritään parantamaan ja laitoksen kanssa tehtävää yhteistyötä jatketaan matalan kynnyksen toiminnan kautta järjestämällä laitoskahveja kiltahuoneella. Lisäksi järjestetään mahdollisuuksien mukaan muita opintoihin liittyviä tapahtumia, kuten suuntautumistapahtuma. Yhteistyö Tampereen Rakentajakilta tekee yhteistyötä useiden opiskelijajärjestöjen, kerhojen ja yhdistysten kanssa. Yhteyttä pidetään erityisesti Tampereen Arkkitehtikiltaan, rakennusalan ammattiainekerhoihin, rakennustekniikan laitokseen, killan Oltermanniin sekä Vanhoihin Kähmyihin. Oulun Ympäristörakentajakillan sekä Otaniemen Koneinsinöörikillan ja Insinöörikillan kanssa yhteistyötä jatketaan molemminpuolisten vierailujen merkeissä. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL:n ja Tekniikan Akateemiset TEK:n kanssa jatketaan yhteistyötä ja etenkin uusille opiskelijoille kerrotaan RIL:n ja TEK:n toiminnasta ja liittoihin kuulumisen eduista. Yhteistyötä rakennusalan yrityksiin pidetään yllä excursioiden sekä yhteisten tapahtumien, kuten rakennusalan sählyturnauksen ja rakennusalan yritystapahtuman muodossa. Varainhankinta Killan suurimmat tulonlähteet ovat erilaiset avustukset rakennusalan yrityksiltä ja RIL:lta. Lisäksi kerätään jäsenmaksua jäsenistöltä. Kilta ei tavoittele voittoa toiminnallaan, mutta vuonna 2016 mahdollisesti kertyvä ylijäämä kohdennetaan 50-vuotisjuhlavuotta varten. 9

10 Killan omaisuus Killan saunalautan sekä saunalautan perämoottorin kunnosta huolehditaan ja lautan kanssa käydään Wapunpäivänä Tammerkoskessa ja kesällä Sulkavan Suursouduilla. Killan puheenjohtajalla on puheenjohtajan käädyt, joita säilytetään pankin tallelokerossa. Teekkarikulttuuri ja perinteet Killan tarkoituksena on yhdistää rakennustekniikan opiskelijoita. Tätä päämäärää edistääkseen kilta järjestää vuonna 2016 muun muassa ainakin teemasitsit, fuksisitsit, wapputapahtuman, pikkujoulut, juusto- ja viini-illan, Sulkavan hyväntekeväisyystempauksen sekä kesätapon. Mahdollisuuksien mukaan pyritään ideoimaan ja järjestämään myös muita tapahtumia. Raati järjestää myös raadinvaihtositsit, joihin kutsutaan edellisvuoden raati ja toimihenkilöt, Oltermanni, emeritusprofessori Raimo Uusinoka, Tampereen Arkkitehtikillan nykyinen ja entinen puheenjohtaja, rakennustekniikan opintoneuvoja sekä raadin harkinnan mukaan muuta yliopiston henkilökuntaa. Vuosijuhlat ovat killan vuoden kohokohta ja niille kutsutaan jäsenistön lisäksi edustajia niin opiskelija- kuin yritysmaailmasta, mahdollisuuksien mukaan 20 vuotta sitten rakennustekniikan osastolla opintonsa aloittaneet, 10 vuotta sitten TARAKIn raadissa ja toimihenkilöinä toimineet sekä entiset emännät ja puheenjohtajat. Lähestyvää juhlavuotta ajatellen jatketaan 50-vuotishistoriikin toteuttamista. Fuksitoiminta Fuksitoiminta on jatkuvaa yhteydenpitoa tuoreisiin TARAKIlaisiin, teekkarimaiseen asenteeseen kasvattamista ja uusien toimintatapojen kehittämistä. Alusta asti fukseille painotetaan yliopiston sekä killan sääntöjä tutorien sekä raadin kautta. Tavoitteena on luoda uusille opiskelijoille elämyksellinen opiskeluaika. Fuksivastaavisto aktivoi tutoreita pitämään oman ryhmänsä mukana tapahtumissa ja pyrkii jakamaan vastuuta tutoreille muun muassa tapahtumien järjestelyissä. Fukseille järjestetään fuksisauna, kastesauna ja muita tapahtumia niin keväällä kuin syksyllä. Raatikummitoimintaa jatketaan määrittämällä syksyn fuksiryhmille kummihenkilöt raadista, jotka toimivat linkkinä fuksien ja raadin välillä. Raatikummien tarkoitus on tuoda kiltatoimijoiden näkemystä ja tietämystä suoraan fukseille. Liikuntatoiminta Tampereen Rakentajakillan vuoden kohokohta liikuntatapahtumien osalta on osallistuminen Sulkavan Suursoutuihin. TARAKI osallistuu soutuihin sekä saunalautalla että soutaen. Tapahtuma on luonteeltaan hyväntekeväisyystempaus, jonka ylijäämä lahjoitetaan Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) lastenpsykiatrian osastolle. Vuonna 2016 järjestetään muun muassa kyykkäkarsinta ennen akateemisen kyykän MMkisoja sekä rakennusalan sählyturnaus. Killan liikuntavastaava selvittää mahdollisuutta osallistua Opiskelijoiden Suomenmestaruusturnauksiin vuonna 2016 ja kokoaa killalle joukkueen mahdollisiin turnauksiin sekä haasteotteluihin. Killalle hankitaan tarvittava määrä sählyvuoroja Bommarista ja liikuntavuoroja Tamppi Areenalle. 10

11 Excursiot Excursiot, eli opintomatkat, tähtäävät opiskelijoiden kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja rakennusalan laajamittaiseen ymmärtämiseen. Opettavaisesta luonteestaan huolimatta opiskelijoiden yhteishengen kehittämistä ei tule unohtaa excursioilla. Vuonna 2016 järjestetään ainakin fuksiexcursio ja kaksi muuta excursiota, joista toinen suuntautuu Oulussa järjestettäville Suomen Rakentajateekkaripäiville. Myös muita excursioita järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Tavoitteena on pitää excursioiden houkuttelevuus saavutetulla korkealla tasolla. Excursioiden järjestämisen lisäksi raati hankkii tarvittaessa killalle uusia suojavarusteita vanhojen tilalle. Tiedottaminen Vuonna 2016 keskitytään tiedottamisen tehostamiseen, jotta informaatio killan toiminnasta tavoittaisi jäsenistön mahdollisimman kattavasti. Killan tiedotuskanavia ovat sähköpostilista, kiltalehti, killan virallinen ilmoitustaulu, kiltahuone, nettisivut, POP sekä sosiaalinen media. TARAKIn kiltalehden linja pidetään asiallisena, lehti lukijakunnalleen mielekkäänä sekä killan imagolle edullisena. Lehdestä voidaan myydä mainostilaa yrityksille. Killan sidosryhmille sekä Vanhoille Kähmyille tarjotaan mahdollisuus artikkeliin lehdessä. Lehti postitetaan killan entisille puheenjohtajille sekä Vanhoille Kähmyille. Killan tilat Killalla on käytössään kiltahuone, joka palvelee jäsenistöä ja mahdollistaa raadin toiminnan. Kiltahuoneella järjestetään kahvipalvelua, makeismyyntiä sekä mahdollisuuksien mukaan opintomonistemyyntiä. Kiltahuoneelle tilataan sanomalehti sekä mahdollisesti aikakausilehtiä lukukausien ajaksi. Killalla on käytössään varasto, jonka sisällöstä ja siisteydestä raati huolehtii. KV-toiminta KV-vastaava huolehtii tarvittaessa tapahtumakutsujen ja tiedotusten kääntämisestä englanniksi ulkomaisia vaihto-opiskelijoita varten sekä pitää yhteyttä rakennustekniikkaa opiskelevien vaihto-opiskelijoiden kanssa. KV-vastaava kannustaa kiltalaisia vaihtoon lähdössä tekemällä yhteistyötä laitoksen kanssa ja selvittämällä sekä markkinoimalla mahdollisuuksia vaihto-opiskeluun ulkomailla. Alumnitoiminta Alumnien sähköpostilistalle kerätään lisää jäseniä. Selvitetään mahdollisuuksia alumnitapahtumien järjestämiseen sekä valmistuville rakennustekniikan opiskelijoille järjestettävää tilaisuutta varten. Alumneille mainostetaan tulevaa 50-vuotisjuhlavuotta. Killan alumnitoiminta voi olla yhteistoimintaa Pirkanmaan RIL-Nuorten ja muiden alumniyhteisöjen kanssa. 11

12 LIITE 3: TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Vuoden 2016 talousarvio Talousarvio 2016 Talousarvio 2015 Tilinpäätös 2014 Varsinainen toiminta TUOTTO NIMIKE KULUT TUOTTO KULUT TUOTTO KULUT - Opinto- ja koulutus Opintomateriaali ja -kirjallisuus Virkistystoiminta TUOTTO NIMIKE KULUT TUOTTO KULUT TUOTTO KULUT - Saunaillat Opintomatkat Tempaus Sulkavan suursoudut Liikunta Vuosijuhlat Tapahtumat Kulttuuri SRT-päivät Saunalautta Lehti Muu tiedotus Tarvikevälitys Limonadi Välipala Fuksitoiminta Taukotila KV-toiminta Alumnitoiminta Haalariprojekti Kokous ja neuvottelu Edustus ja huomaavaisuus Toimistotarvikkeet Hyväntekeväisyys Muut** Kauttakulku Hankinnat Raadin virkistystoiminta Koulutuspolitiikka Yritystapahtuma Varainhankinta TUOTTO NIMIKE KULUT TUOTTO KULUT TUOTTO KULUT 2300 Jäsenmaksut Avustukset Rahoitustoiminta TUOTTO NIMIKE KULUT TUOTTO KULUT TUOTTO KULUT 10 Korkotuotot Kolikoiden laskenta Tallelokeron vuokra Muut pankkikulut tulos tulos 2700 tulos

Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2017

Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2017 Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2017 Aika: 10.11.2016 klo 16.00 Paikka: RN201, Korkeakoulunkatu 5, 33720 Tampere 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen järjestäytyminen... 2 3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2014

Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2014 Tampereen Rakentajakillan syysyleiskokous 2014 Aika: tiistai 11.11.2014 klo 18:00 Paikka: Teekkarisauna Mörrimöykky, Tekniikankatu 9, 33720 Tampere 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen järjestäytyminen...

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati Tampereen Rakentajakillan raadin kokous 1/2016 Aika: lauantai 9.1.2016 Klo 18:00 Paikka: RH209/Kiltahuone 1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Päätetään, että vuoden 2016 raadin kokous on laillisesti

Lisätiedot

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Tampereen Rakentajakilta TARAKIn 47. toimintavuosi. Tampereen Rakentajakillan tarkoituksena on tarjota jokaiselle jäsenelleen

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2017 Raati

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2017 Raati Tampereen Rakentajakillan raadin kokous 1/2017 Aika: maanantai 9.1.2017 klo 12:00 Paikka: RI207 1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Päätetään, että vuoden 2017 raadin kokous on laillisesti

Lisätiedot

Aika: tiistai 3.3.2015 klo 17:00 Paikka: RG202, Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 10, 33720 Tampere

Aika: tiistai 3.3.2015 klo 17:00 Paikka: RG202, Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 10, 33720 Tampere Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2015 Aika: tiistai 3.3.2015 klo 17:00 Paikka: RG202, Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 10, 33720 Tampere 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen järjestäytyminen...

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Aika: ti 26.3.2013 klo 12.00 Paikka: Loimio Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 17/2013 TARAKI Aika: 10.9.2013 klo 17:00 Paikka: Kiltahuone Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 1(5) SOTILASMESTARI Auvinen Jussi Petri Partanen Vesa Tapio Iisalmi Ronkainen Matti Sakari Iisalmi Tiittanen Juha Antero VÄÄPELI Ahvanainen Juha Pekka Lapinlahti Kahelin Timo Markus Iisalmi Kainulainen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jouni Pänkäläinen avasi kokouksen klo 15:12. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Sonninen.

Puheenjohtaja Jouni Pänkäläinen avasi kokouksen klo 15:12. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Sonninen. CLUSTER RY 8.11.2010 Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan kilta SYYSKOKOUS Aika Tiistai 16.11.2010 klo 15.00 Paikka Lappeenrannan teknillinen yliopisto, sali 4410 Läsnä Osallistujalista

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

LÄSNÄ = X. KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia

LÄSNÄ = X. KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia Edustajiston esityslista 7/2018 1 (5) N EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 7/2018 PAIKKA: Rajakatu 35, Auditorio Valjakka AIKA: Torstai 15.11.2018, klo 16.30 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet)

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 21/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 21/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 21/2013 TARAKI Aika: 21.10.2013 klo 17:00 Paikka: Kiltahuone Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09.

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09. 1(5) YNNÄ RY:N SYYSKOKOUS Aika 4.11.2013 kello 18.09 21.26 Paikka Läsnä Nanosauna, Ylistö Jyri Hämäläinen (puheenjohtaja) Heikki Pitkänen (sihteeri) Miikka Harju Ville Berg Saana Saajoranta (poistui kohdassa

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2014

Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2014 Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2014 Aika: maanantai 31.3.2014 klo 18:00 Paikka: RG202, Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 10, 33720 Tampere 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015 1(5) YLIVÄÄPELI Hokkanen Kari Pekka Laukaa Hämäläinen Juha Pekka Pihtipudas Löfman Sami Markus Närhi Timo Tapani Laukaa Pentikäinen Martti Olavi VÄÄPELI Heikkinen Panu Jarkko Laukaa Junka Janne Sakari

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 9/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 9/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 9/2013 TARAKI Aika: ti 19.3.2013 klo 13.00 Paikka: Kiltahuone Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 6 / 2013

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 6 / 2013 KOKOUSKUTSU 29.11.2013 KOKOUSKUTSU Aika: 7.12.2013 klo 9.30 Paikka: L22, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Asikainen, Katja Aukee, Sonja Elomaa, Antti-Pekka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/2015 10.9.2015

PÖYTÄKIRJA 8/2015 10.9.2015 21.9.2015 Sivu 1(6) PÖYTÄKIRJA 8/2015 10.9.2015 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 15.9.2015, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Ahmad Kafil (NEON) Ahtiainen Aapo (KY), saapui kohdassa 6 Bebek

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013. AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik estynyt, varalla Strömberg Niko

PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013. AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik estynyt, varalla Strömberg Niko 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C., varalla Strömberg Niko Bremer

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta 27.10.2014 Sivu 1(6) PÖYTÄKIRJA 2/2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 6.2.2013 AIKA 31.1.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C., varalla Kuuva Joel Bremer Britt,

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 KOKOUSAIKA Torstai 20.8.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Auditorio Omega, ICT-city, Joukahaisenkatu, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/ estynyt, varalla Niko Strömberg Holopainen Helmi Kivistö Aleksi Hyrkäs Pete Kapanen Sami

PÖYTÄKIRJA 5/ estynyt, varalla Niko Strömberg Holopainen Helmi Kivistö Aleksi Hyrkäs Pete Kapanen Sami 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 5/2013 12.9.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 11.9.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. poistui kohdassa 9 Bremer Britt

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 7/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 7/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 7/2013 TARAKI Aika: to 28.2. klo 16.00 Paikka: Kiltahuone Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmapistooli 60 ls 1. Reijo Rantakangas LehA 95 93 93 98 93 92 564 2. Tuomo Passi KA 93 94 89 94 93 93 556 3. Marko Talvitie LehA 90 93 95 93 91 93 555 4. Risto Kantola LehA 92 91 89 91

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2016

Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2016 Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2016 Aika: keskiviikko 9.3.2016 klo 16:00 Paikka: RG202, Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 5, 33720 Tampere 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 15/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 15/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 15/2013 TARAKI Aika: 27.8.2013 klo 14:00 Paikka: Edisonin kabinetti Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus

Lisätiedot

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto 15.4.2010 Osallistujia yhteensä 33 T4 150m 1. Nelli Kilpi 30,3 T7 600m 1. Josefina Routi 2.41 T9 600m 1. Reea Ketola 2.01 2. Linnea Maikola 2.03 3. Adeliina Nikula

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 8/2013 21.11.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.11.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 6/2017 KOKOUSAIKA Maanantai 5.6.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Lemminkäisenkatu, Louhi ASIALUETTELO 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi.

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi. Asteriski ry Pöytäkirja 2015 1 (6) ASTERISKIN RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika Tiistaina 17.11.2015 klo 17.00 Paikka Luentosali Beta, ICT-talo Läsnä Miika Länsi-Seppänen, Janne Iltanen, Arttu

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone

Lisätiedot

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1. Sarja: AT-57 Järj: Hontai Judo ry TULOKSET 1. Kaisa Kota-aho 1.k RAI 2. Taru Petäjä 2.k FUD Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.k NUM RYHMÄ

Lisätiedot

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 1. lk tytöt 1 Heikkilä Alviina 14,0 1 175 1 9,13 4 6 2 Soini Maija 14,1 2 151 3 10,44 1 6 3 Halminen Tanja 14,6 4 160 2 9,64 2 8 4 Lehtimäki Alina 14,9 6 131 6 9,21 3

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN KOKOUSPÄIVÄ 22. TOUKOKUUTA 2016

ENSIMMÄINEN KOKOUSPÄIVÄ 22. TOUKOKUUTA 2016 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA PÖYTÄKIRJA 1 (4) Pöytäkirja Metallityöväen Työttömyyskassan varsinaisesta edustajiston kokouksesta, joka pidettiin Tampereella, Tampere-talossa 22. 25. toukokuuta 2016 alkaen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA JAMKON EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2017. PAIKKA: Rajakatu 35, BP14 AIKA: Keskiviikko , klo 16.

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA JAMKON EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2017. PAIKKA: Rajakatu 35, BP14 AIKA: Keskiviikko , klo 16. Edustajiston esityslista 4/2017 1 (5) N EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2017 PAIKKA: Rajakatu 35, BP14 AIKA: Keskiviikko 15.11.2017, klo 16.30 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet) ryhmittäin

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO 3. luokka pojat 1. Otto Ollila Raikku 19,58 2. Nico Mankinen Ruutana 21,01 3. Ilmari Jokinen Kirkkoharju 21,03 4. Paulus Silventoinen Suorama

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14)

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14) Aika: 31.11.2013 Paikka: Siivikkala Läsnä: Antti Artukka Jari Paavilainen Jussi Alanen Alina Perälä Pauli Järvinen Jarno Pöhö Ville Kalliola Mikko Rintala Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 13.10.2015 kello 18.00 19.33 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 12/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 12/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 12/2013 TARAKI Aika: ma 15.4.2013 klo 12.00 Paikka: Laitoksen neuvottelutila Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja

Lisätiedot

KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia. MATKARATA 2 (+1) Turunen Samu Rinteelä Minna (Säynätmäki Essi)

KONKURSSI 4 (+0) Kovanen Joni-Markus Oja-Lipasti Teemu Moisio Jenna Ruuskanen Miia. MATKARATA 2 (+1) Turunen Samu Rinteelä Minna (Säynätmäki Essi) N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2018 PAIKKA: Rajakatu 35, F306 AIKA: Keskiviikko 18.4.2018, klo 16.00 KUTSUTTU: Edustajiston varsinaiset jäsenet ja (varajäsenet) ryhmittäin 21 (+15): INSINÖÖRIOPISKELIJAT 8 (+9)

Lisätiedot

2.1 Killan jäseniä ovat varsinaiset, kannatus- ja kunniajäsenet. Killan varsinaisen jäsenen tulee olla TTYY:n jäsen.

2.1 Killan jäseniä ovat varsinaiset, kannatus- ja kunniajäsenet. Killan varsinaisen jäsenen tulee olla TTYY:n jäsen. Säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1.1 Yhdistyksen nimi on Koneenrakentajakilta, lyhennettynä KoRK. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä kilta. Kilta on _Tampereen teknillisen yliopiston_ (Tampereen

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

Yläkoulu, lukiot ja ammattiopisto Uintimestaruuskilpailut Tampereen Uintikeskus 50 m TaTU. # 1. T-13,14,15,20 50m VU KILPA

Yläkoulu, lukiot ja ammattiopisto Uintimestaruuskilpailut Tampereen Uintikeskus 50 m TaTU. # 1. T-13,14,15,20 50m VU KILPA Yläkoulu, lukiot ja ammattiopisto Uintimestaruuskilpailut 2009 3.11.09 Tampereen Uintikeskus 50 m TaTU # 1. T-13,14,15,20 50m VU KILPA 1. Elisabet Hyppönen 96 Sampo 31,59 473 2. Anni Rajamäki 96 Norm.Koulu

Lisätiedot

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n järjestämät Kultahippujen Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut ilma-aseilla Alajärven Lehtimäellä , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n järjestämät Kultahippujen Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut ilma-aseilla Alajärven Lehtimäellä , tulosluettelo: VT14-sarja, ilmakivääri 30 ls 1. Sanna Lager KA 90 94 94 278 2. Ville Vaaranmaa SSA 95 92 90 277 3. Kaisa Jaakkola LappjA 92 90 92 274 9x 4. Niko Ojaniemi KhjA 90 91 93 274 8x 5. Juha-Matti Sillanpää LehA

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km H21 8,19 km Lähti : 14 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1. 6 Juopperi Sami-Petteri PelPo 44.53 2. 11 Taulavuori Arttu AlatPi 48.04 +03.11 3. 2 Korpi Juho LänRa 48.38 +03.45 4. 3 Martikainen Juha KeuKi 49.38 +04.45

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/

PÖYTÄKIRJA 2/ 21.5.2012 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 2/2012 29.3.2012 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 28.3.2012, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1383 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. saapui kohdassa 12.3 Bremer Britt

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.3.2013 Edustajiston kokous 8/2012 Edustajiston kokous 8 / 2012 Aika: 8.12.2012 klo 12.00 Paikka: TTA (Tietoteknian auditorio), Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Edustajiston

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 2017 AIKA kello 17.00

EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 2017 AIKA kello 17.00 EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 2017 AIKA 13.11.2017 kello 17.00 PAIKKA Haaga-Helia, Pasilan kampus, tila Helia-auditorio KUTSUTUT Helgan istuva hallitus: Helgan henkilöstö: Varsinaiset edustajat: 1 Keränen Senja

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 2018

EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 2018 EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 2018 AIKA 30.10.2018 kello 17.00 PAIKKA Haaga-Helia, Pasilan kampus, tila Helia-auditorio KUTSUTUT Helgan istuva hallitus: Aleksi Säteri, Anton Salenius, Joonas Laakkonen, Sami

Lisätiedot

Samurai Cup

Samurai Cup 7.5.2006 Sarja: BP 45 POOLI 5 osallistujaa Nro Kilpailija Paino 1 2 3 4 5 Voitot Pisteet Sija 1 Hiilamo Aapo 3.k CHI 42,9 0 0 0 4 2 Kamberg Juha 3.k KAN 43,05 7 0 3 2 10 2 3 Njie Faij 3.k CHI 40,7 louk

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere 14.02.2012

Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere 14.02.2012 Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Man@ger Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere manager@tut.fi 14.02.2012 TIETOJOHTAJAKILTA MAN@GERIN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika Tiistai 14.02.2012

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA KEVÄTKOKOUS 2017 KOKOUSAIKA Maanantai 10.4.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Lemminkäisenkatu, Aino ASIALUETTELO 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2017

Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2017 Tampereen Rakentajakillan kevätyleiskokous 2017 Aika: keskiviikko 28.3.2016 klo 16:00 Paikka: RG202, Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 5, 33720 Tampere 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7 Hallituksen kokous 21/2015 Aika: 31.8.2015 14.26 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA maanantai 2.3.2015 klo 16.45 KOKOUSPAIKKA Auditorio Joukahainen, Lemminkäisenkatu 30, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aika: Keskiviikko 25.2.2015 klo 18.00 Paikka: AddLab, Konetekniikka K4, Sähkömiehentie 4G 1. Kokouksen avaaminen Kiltakunnan 2015 puhemies Niko

Lisätiedot

Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame 1:26:65

Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame 1:26:65 Lauantai 08/09/07 09:00 Joukkueenjohtajien kokous Lähtö 1 10:00 Pojat 12-v + Tytöt 12-v K-2 200 Finaali 1 2 46 Max Majander, Elias Paakkinen C 59:05 2 5 154 Henrik Hellman. Konsta Lehto Kame 1:00:97 3

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 6. LK 50 m 1 Eero Hirvinen keskustan koulu 7,42 2 Arttu Uusitalo keskustan koulu 8,05 3 Joe Vartiamäki keskustan koulu

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/8 Aalto- yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/8 Aalto- yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/8 MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS Aika: 16.11.2015 klo 16:00 Paikka: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo Läsnäolijat: Lista liitteenä (Liite 1) 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot