PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta"

Transkriptio

1 Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen LAPELY/145/07.00/ pitää olla 8/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ FQM FinnEx Oy Kaikutie Sodankylä yhteyshenkilö: Petri Valasti p MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Helikopterilla tai pienlentokoneella tapahtuvat matalalentomittaukset Kittilän, Posion ja Sodankylän kuntien alueella ILMOITUSVELVOLLISUUS JA TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Ympäristönsuojelulain 60 :n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai yleisötilaisuudesta, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää. Jos hanke toteutetaan usean kunnan alueella, ilmoitus tehdään sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, jonka toimialueella melu tai tärinä pääasiallisesti ilmenee. Melua aiheuttava tilapäinen toiminta ulottuu usean kunnan alueelle, joten Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (myöhemmin Lapin ELY-keskus) on ympäristönsuojelulain 60 :n perusteella toimivaltainen viranomainen. TOIMINNAN KUVAUS JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Matalalentomittaukset tehdään noin metrin korkeudessa ja noin 85 km/h:n nopeudella. Mittauksia tehdään yhdellä helikopterilla tai pienlentokoneella kaikkina viikonpäivinä klo 8:00 19:00. Mittauksia tehdään ja välisenä aikana yhdellä Sodankylän ja Kittilän kuntien rajalle sijoittuvalla mittausalueella ja Sodankylän kuntaan sijoittuvilla kahdella mittausalueella noin kahden viikon ajan sekä Posion

2 2 kuntaan sijoittuvilla kahdella mittausalueella noin viikon ajan. Mittaukset aloitetaan Sodankylän ja Kittilän kuntien alueilta. Kartat ilmoituksessa esitetyistä mittausalueista ovat tämän päätöksen liitteinä. Ilmoittaja on arvioinut, että toiminnasta voi aiheutua häiriötä poronhoidolle ja yksityisten asukkaiden kotieläimille. Kone ylittää porot ja eläimet noin metrin korkeudelta. Yksittäinen nopeudella 85 km/h tapahtuva lento alueen yli aiheuttaa hyvin lyhytaikaisen häiriön. Viitteelliset melutasot 10 metrin etäisyydellä ovat lennon aikana 87,6 db, nousussa 89,8 db ja lähestyessä 91,4 db. MELUN TORJUNTA JA SEURANTA SEKÄ TOIMINNASTA ILMOITTAMINEN Häiriintyvät kohteet kuten poronhoito on otettu huomioon lentoajankohtien ja reittien suunnittelussa. Tiedotus lentomittauksen alkamisesta julkaistaan sanomalehdessä (Lapin Kansa) pari päivää ennen mittauslentojen aloitusta. Lisäksi ilmoitetaan suullisesti ja kirjallisesti Sattasniemen, Oraniemen, Kuivasalmen, Lapin, Tolvan ja Akanlahden paliskunnille sekä Peurasuvannon Lomakylälle. Lentomittaukset ovat pääosin asumatonta aluetta. Paliskuntien poroisännän kanssa ollaan aina tarvittaessa puhelinyhteydessä. ILMOITUKSEN KÄSITTELY Asian vireilletulo Ympäristönsuojelulain 60 :n mukainen ilmoitus on saapunut Lapin ELY-keskuksen kirjaamoon Lausunnot ja ilmoituksesta tiedottaminen Lapin ELY-keskus ei pitänyt tarpeellisena yleisesti ilmoittaa asian vireilläolosta eikä pyytää lausuntoja, koska ilmoitettu toiminta on tilapäistä ja yksittäistä häiriintyvää kohdetta ajatellen lyhytaikaista. LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Päätös Lapin ELY-keskus on tarkastanut ilmoituksen ja katsoo, että matalalentomittaukset voidaan toteuttaa ilmoituksen mukaisesti tähän päätökseen liitetyssä kartassa merkityillä Sodankylän, Kittilän ja Posion kuntiin sijoittuvilla viidellä mittausalueella ja seuraavin ehdoin:

3 3 Määräykset 1. Lentomittaukset on järjestettävä siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle. Lentomittauksia voidaan tehdä kaikkina viikonpäivinä päiväaikaan klo 8:00 19: Tiedotus lentomittauksista tulee julkaista kunkin mittausalueen sijaintikunnassa ilmestyvässä paikallislehdessä viimeistään kaksi päivää ennen mittauslentojen aloitusta. Lisäksi mittausten aloittamisesta on tiedotettava kirjallisesti mittausalueella toimiville majoituspalveluyrityksille, kotieläintiloille ja paliskunnille hyvissä ajoin ja viimeistään viikkoa ennen mittauslentojen aloittamista. Tiedotuksista on ilmettävä mittausalueen sijainti ja mittausten alkamis- ja päättymisajankohta sekä mittausten tekijän yhteystiedot. 3. Mittausten tekijän tulee huolehtia, että toiminnan jätehuolto järjestetään jätelainsäädännön edellyttämällä tavalla ja mittausalueiden sijaintikuntien jätehuoltomääräysten mukaisesti. 4. Lentomittausten päätyttyä mittausten tekijän tulee laatia toiminnasta ympäristönsuojelun loppuraportti, joka toimitetaan Lapin ELY-keskukselle viimeistään kuukauden kuluttua mittausten päättymisestä. Raportista tulee käydä selville ainakin päivittäiset lentoajat mittausalueittain, poikkeustilanteet ja niihin liittyvät toimenpiteet ja mahdolliset valitukset. Perustelut Lapin ELY-keskus katsoo, ettei lentomittauksista ennalta arvioiden aiheudu haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Toiminta on tilapäistä ja lyhytaikaista. Rajoittamalla lentomittausten tekeminen päiväaikaan tapahtuvaksi vähennetään melusta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Toiminta ei ennakolta arvioiden vaikuta merkittävästi yleisiin ja yksityisiin etuihin ja näin ollen ympäristönsuojelulain 63 :n mukainen kuuleminen ei ole tarpeen, ja mittausten järjestäjän toteuttamat tiedottamiset voidaan katsoa riittäviksi. Lehdessä julkaistavalle ilmoittamiselle on katsottu aiheelliseksi asettaa takarajaksi kaksi päivää ennen mittausten aloittamista. On lisäksi katsottu välttämättömäksi, että mittausten tekijä tiedottaa kirjallisesti etukäteen niitä kohteita, jotka voivat olla erityisesti häiriintyviä. Sellaisiksi on esitetyillä lentomittausalueilla karttatarkastelun perusteella arvioitu majoituspalveluyritykset, kotieläintilat ja poronhoito, joiden tulee saada tieto viimeistään viikkoa ennen mittausten aloittamista, jotta ne voivat riittävästi varautua mahdollisiin toiminnan muutoksiin. Lentomittausten tekijä on vastuussa toiminnan jätehuollosta. Ympäristönsuojelulain 64 velvoittaa määräämään ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä toiminnan järjestämiseen liittyvien jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämisestä. Ympäristönsuojelulain 5 :n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten

4 4 vähentämismahdollisuuksista. Tässä tapauksessa toiminnanharjoittajaksi katsotaan lentomittausten tekijä. Loppuraportin avulla voidaan päätellä myös se, onko mittausten tekijä ottanut huomioon tässä päätöksessä esitetyt määräykset ja tarvittaessa ryhtynyt toimenpiteisiin vahinkojen estämiseksi ja haittojen vähentämiseksi. SOVELLETUT SÄÄDÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 60, 63, 64 ja 105, Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 24, 26 ja 27, Valtion maksuperustelaki (150/1992) 8, Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista vuonna 2012 (1538/2011) 2 ja 3. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu on 520. Maksu määräytyy maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista vuonna 2012 (1538/2011) mukaisesti. Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittelystä peritään asetuksen liitetaulukon mukaisesti 520. JAKELU Päätös Ilmoituksen tekijä Jäljennös maksutta Kittilän kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Posion kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Sodankylän kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖKSESTA TIEDOTTAMINEN Lapin ELY-keskus tiedottaa tästä päätöksestä kuulutuksella Kittilän, Posion ja Sodankylän kuntien sekä Lapin ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen ilmoitustauluilla.

5 5 MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen ja päätöksen käsittelystä perittyyn maksuun saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Tiina Kämäräinen Ylitarkastaja Marko Kiviniemi LIITTEET Liite 1. Valitusosoitus (LAPELY YSi 02V) Liite 2. Lentoalueet Posiolla Liite 3. Lentoalueet Sodankylässä ja Kittilässä mki/mka

6 6 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valituksen toimittaminen Tähän päätökseen ja päätöksen käsittelystä perittyyn maksuun tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valituksella, joka on tehtävä kirjallisesti. Valitusaika on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä. Valituspäivää laskettaessa ei antopäivää oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavan arkipäivän. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse, lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostitse. Toimitustavasta riippumatta valituskirjelmä on toimitettava siten, että se on perillä kirjaamossa viimeistään valitusajan päättymispäivänä klo Valituskirjelmän sisältö ja liitteet Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmässä on ilmoitettava: 1) päätös, johon haetaan muutosta 2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi; sekä 3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta, sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä: 1) päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; 2) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei päämies ole valtuuttanut häntä suullisesti Vaasan hallinto-oikeudessa. Asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee kuitenkin esittää valtakirja ainoastaan, jos hallinto-oikeus niin määrää. Tuomioistuimen ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993, muutettu 1024/2002) nojalla muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallintooikeudessa oikeudenkäyntimaksua 89 euroa. Mainitussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Vaasan hallinto-oikeuden yhteystiedot: postiosoite: PL 204, VAASA käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, VAASA aukioloaika: puhelin: telekopio: sähköposti: LAPELY YSi 02V

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2011 LAPELY/88/07.00/2011 07.00.28.01 6/2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ VR

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2013 LAPELY/203/07.00/2013 07.00.03 5/2013 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Magnus Minerals

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani Varauksen nimi: Sulatus 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0196.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani Varauksen nimi: Sulatus 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0196. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Hannu Immonen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011079 Coltan Oy Pölsönpolku 6 67700 KOKKOLA VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ- ja elinkeinoministeriöön on saapunut 22.6.2011 kaivoslain

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0001 6.2.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0001 6.2.2015 Kuulutus 6.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 6.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Agnico Eagle Finland

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Hiekkapohja 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0185.

Päätös. Varauksen nimi: Hiekkapohja 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0185. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 22.11.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: 24.4.2015 VA2015:0009

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: 24.4.2015 VA2015:0009 Kuulutus 24.4.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 24.4.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Joensuu, Tohmajärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0029.

Päätös. Varausalueen sijainti: Joensuu, Tohmajärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0029. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Finland Oy Kummunkatu 34 83500 Outokumpu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.7.2015 kaivoslain

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0003 12.2.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0003 12.2.2015 Kuulutus 12.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Tuusniemi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0104.

Päätös. Varauksen nimi: Tuusniemi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0104. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 5.7.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 23.10.2015 Lupatunnus Kolari PL 76 95901 Kolari KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on toimittanut päätöstä koskevan kuulutuksen 7.10.2015. Päätösasiakirjan kopion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 128 Lammin Sahti Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava tapahtuma, Rautatientori HEL 2015-007507 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0170.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0170. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2013 1 (5) Lupatunnus Palmex Mining Oy c/o Scandianvian Geopool Hässjestigen 17 SE-95435 Gammelstad Sweden VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0016.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2012 1 (4) Lupatunnus Vesa Keskisarja Koulutie 32 07800 Lapinjärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 30.8.2011 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 14.12.2015 Lupatunnus Ilomantsi Soihtulantie 7 82900 Ilomantsi KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani, Sotkamo Varauksen nimi: Sotkamo 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0126.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani, Sotkamo Varauksen nimi: Sotkamo 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0126. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Northern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Raasepori Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0050.

Päätös. Varausalueen sijainti: Raasepori Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0050. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 1 (4) Lupatunnus BLN Minerals Finland Oy c/o Lakiasiantoimisto Merxion Oy Pohjoisranta 2 E 2 00170 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Heinävesi, Leppävirta, Tuusniemi Varauksen nimi: Juojärvi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0053.

Päätös. Varausalueen sijainti: Heinävesi, Leppävirta, Tuusniemi Varauksen nimi: Juojärvi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0053. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2012 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 13.4.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3)

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3) Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8871, 8875, 9400, ML2013:0018,ML2013:0063, ML2013:0065,ML2012:0190, ML2012:0216,ML2013:0017, ML2014:0118 22.1.2016 AA Sakatti Mining Oy PL38 99600 SODANKYLÄ

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2015 1 (4) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40 OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2014 1 (5) Lupatunnus Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 3.3.2014 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197.

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 118 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Urpo Kosonen, p. 050 567 0482

Päätös ympäristönsuojelulain 118 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Urpo Kosonen, p. 050 567 0482 Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 13.1.2015 Dnro ESAELY/1663/2014 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 118 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 9.12.2014 HAKIJA Savonlinnan Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101.

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 2.7.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1 Päätös Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2017 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 27.4.2017 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Seinäjoki, Vaasa Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Seinäjoki, Vaasa Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2013 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 29.8.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031.

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus Boliden Kylylahti Oy Kaivostie 9 83700 Polvijärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2015 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2014 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.1.2014

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194.

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Kiimingin Sora Oy Rouskutie 1 90650 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 18.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Ampumarataa koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Tervola Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta Huolto-osasto

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 1 (5) Lupatunnus Mineral Exploration Network (Suomi) Oy Koskenniskantie 5 82750 JOENSUU VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012 Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 19.3.2015 1 (4) Lupatunnus Mawson Oy Lantontie 34 95680 LOHIJÄRVI VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 6.2.2015 ja 13.2.2015 täydennetty

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.9.2014 1 (5) Lupatunnus Maria ja Pauli Jokinen Keskustie 20 A 4 17500 Padasjoki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 28.8.2014 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0018 29.5.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0018 29.5.2015 Kuulutus 29.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 28.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Aurion Resources Oy

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011090 FinnAust Mining Southern Oy c/o Asianajotoimisto Borenius & K.. Yrjönkatu 13 A 00120 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ-

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 16.04.2014 1 (5) Lupatunnus Foxhill Mining Ltd Oy Hatanpään Valtatie 34 B 33100 Tampere Suomi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 28.3.2014

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2013 1 (5) Lupatunnus Endomines Oy Hatuntie 385 82967 Hattu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.3.2012 1 (5) Lupatunnus Anglo American Exploration B.V. PL 38 99601 Sodankylä VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.8.2011 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005.

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033.

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.05.2014 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 9.5.2014 kaivoslain

Lisätiedot

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen PÄÄTÖS Nro 77/2014/1 Dnro ISAVI/27/04.08/2014 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2014 ASIA Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen vakuuden

Lisätiedot

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA

PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Multiantie 1 42700 KEURUU Kokous 29.10.2014 83 Päätös julkipanon 5.11.2014 annetaan jälkeen Dnro 6/11.01.00/2013 PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015: Kuulutus 24.4.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 24.4.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: FinnAust Mining Finland

Lisätiedot

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 24.10.2014 1 (11) KaivNro FinnAust Mining Southern Oy c/o FinnAust Mining Management PL 147 00121 HELSINKI VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035 Kuulutus 7.6.2019 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 7.6.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Lupatunnus: Varausalueen

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 Dnro ESAELY/49/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 15.1.2010 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta meluilmoituksesta

Annettu julkipanon jälkeen Päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta meluilmoituksesta Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA LAPELY/3797/2017 tw ympäristökeskus Annettu julkipanon jälkeen 22.11.2017 2712017 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta meluilmoituksesta

Lisätiedot

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2016 1 (5) Lupatunnus Gold Fields Arctic Platinum Oy Ahjotie 7 96320 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.6.2016 kaivoslain

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Etelä-Suomi Päätös Nro 1/2011/4 Dnro ESAVI/494/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 13.12.2006 antamassa päätöksessä nro 173/2006/3 rakentamistöiden

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kaustinen, Kokkola, Lestijärvi, Sievi, Toholampi Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kaustinen, Kokkola, Lestijärvi, Sievi, Toholampi Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 1 (5) Lupatunnus Kalvinit Oy Pampalontie 11 82967 Hattu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 4.3.2013 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 2 02150 Espoo Suomi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 15.10.2013 3951/1a Juhani Karhu Metsolantie 9 32740 Sastamala KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 3.5.2016 1 (5) Lupatunnus Keliber Oy Toholammintie 496 69600 Kaustinen VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.1.2013 1 (5) Lupatunnus Mineral Exploration Network (Suomi) Oy Koskenniskantie 5 82750 Öllölä VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot