Puu- ja järviruokopelletti tallien kuivikkeena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puu- ja järviruokopelletti tallien kuivikkeena"

Transkriptio

1 Puu- ja järviruokopelletti tallien kuivikkeena Sari Pitkänen, Itä-Suomen yliopisto Teemu Vilppo, itä - Suomen yliopisto Raportti pellettien kuivikekäytöstä talleilla hevosen karsinan kuivikkeena.

2 Sisällysluettelo 1. Tausta Aineisto ja menetelmät Tulokset Yhteenveto Jatkokokeet Viitteet... 12

3 1. Tausta Hevostalous on alana kasvusuunnassa sekä Suomessa että muualla Euroopassa (Pussinen & al. 2007, Liljenstolpe 2009): sillä on merkitystä niin ammattimaisena elinkeinona kuin monipuolisena harrastuksena (Pussinen & al. 2007) ja maatalouden sivuelinkeinona maaseudun kehittäjänä (Liljenstolpe 2009). Vuonna 2012 Suomessa oli noin hevostallia, joissa hevosia yhteensä samana vuonna (Suomen Hippos 2012). Hevostaloudella on monia toimintamuotoja: valmennustoiminta, ratsastuskoulu yrittäminen, ravivalmennus, matkailu, hevoskasvatus, yhteistä näille kaikille toimialasta riippumatta on kiinnostus siihen, millaisissa olosuhteissa hevonen voi hyvin ja jaksaa tehdä parhaansa omistajansa elinkeinon tukijana. Hevosen hyvinvointi ja siihen liittyvät elinkeinot kuten eläinlääkintä, rehu-, varuste- ja kuiviketeollisuus lisäävät hevostalouden taloudellista merkittävyyttä yhteiskunnallisesti. Pussinen & al. (2007) toteavat omassa Suomen hevostaloutta koskevassa selvityksessään mm., että uusia yrityksiä syntyy alalle koko ajan enemmän kuin alalta lopettaa. Edelleen he toteavat, että suurin osa hevosalan yritysten investoinneista on kohdistunut ja kohdistuu tulevaisuudessakin hevosen pitopaikan eli tallin parantamiseen. Ympäristöinvestoinnit, kuten lannan ja käytetyn kuivikkeen jatkokäsittely, on yksi tärkeä osa-alue siinä. Liljenstolpen (2009) raportista käy ilmi, että tämä on eurooppalainen trendi. Suurimmat hevostalousmaat Euroopassa ovat Saksa, Iso-Britannia, Ruotsi, Belgia ja Hollanti. Näissä hevosalan taloudellinen merkitys ja erilaiset hevosiin liittyvät markkinat ovat Suomea huomattavasti korkeammat. Jokaista hevosen omistajaa ja talliyrittäjää siis askarruttaa sama asia: millainen on hyvä talli hevoselle, sellainen joka pitää eläimen terveenä ja tukee sen työkykyä mahdollisimman hyvin. Eläinlääkäri Timo Talvion mukaan (Hippos 1/2012) tallin tärkein ominaisuus hevosen terveyden kannalta on hyvä ilma ja ilmanvaihto. Karsinoissa käytettävällä kuivikkeella on suuri vaikutus tähän tallin ominaisuuteen. Talli-ilman ja erilaisten kuivikkeiden vaikutusta hevosten hengityselinten terveyteen on tutkinut Särkijärvi & al. (2004), jolloin tutkimusryhmä selvitti hengitystietähystysten ja verinäytteiden avulla eroja hevosten terveydessä turve- ja kutterinlastukuivikkeita käyttäen. Karsinoista analysoitiin tutkimuksessa myös kaasuja Drägerin ilmaisinputkimenetelmällä. Tutkimuksessa todettiin turpeen pidättävän ammoniakin lähes täydellisesti, kun taas kutterinpurun ominaisuudet olivat selvästi heikommat. Tutkimuksessa todettiin myös, että turvekarsinoissa asuneilla hevosilla oli sisäruokintakaudella vähemmän hengitystieoireita. Kuivikevalinnalla on siis merkitystä hevosen hyvinvoinnille. Moni hevosen pitäjä on tutustunut lähes kaikkiin tarjolla oleviin kuivikevaihtoehtoihin: olki, sahanpuru, turve ja viimeisimpänä pelletti. Oljen käyttö on vanha ja perinteinen valinta, joka on kuitenkin erittäin työläs. Lisäksi se ei sovi ahneelle hevoselle: olki kun maistuu pahimmille syömäreille myös korsirehuna. Sahanpuru oli pitkään päivänselvä valinta talleilla, mutta sen

4 kyky pitää haitallinen ammoniakki poissa ilmasta, on kovin vähäinen. Lisäksi sen jälkihävitys ei ole aivan helppoa, sillä sen kompostoituminen vie aikaa. Pelletti on kuivikevaihtoehdoista uusin ja tällä hetkellä ehdottomasti mielenkiintoisin. Kiinteän ja irtonaisen pelletin käsitteleminen on helppoa. Lisäksi sen varastoiminen vaatii huomattavasti vähemmän tilaa kuin sahanpurun tai turpeen. Pelletin jälkihävitys on helppoa sillä varsinkin olkipelletti kompostoituu jo parissa kuukaudessa kelvolliseksi maanparannusaineeksi (Hippos 1/2012). Kuivikepellettien raaka-aineeksi soveltuvat monet erilaiset sivutuotebiomassat. Ruokohelpi, turve, sahanpuru, olki, puun kuori tai järviruoko on Suomen oloissa potentiaalisia raaka-aineita. Tutkimus eri raaka-aineista tehtyjen pellettien kuivikeominaisuuksista on kuitenkin vielä kesken. Pellettien suuri ominaispaino (yli kg kiintokuutiometriä kohti) ja irtotiheys (yli 600 kg irtokuutiometriä kohti) tekevät pelletistä erittäin tehokkaasti käsiteltävän kuivikkeen tallilla verrattuna esimerkiksi irtosahanpuruun tai turpeeseen. Irtonaisen sahanpurun, oljen tai turpeen tilantarve on 3-5-kertainen pellettiin verrattuna. Kuivikepelletin menekki on kg 1500 kg / hevonen / vuosi. Tästä syystä pelletin hinta on ratkaiseva tekijä, kun lasketaan sen käyttämisen kannattavuutta. Hyvä kuivikepelletti hajoaa kosteuden vaikutuksesta ja sitoo kosteuden tehokkaasti itseensä. Raaka-aineestaan riippuen pelletti ei kuitenkaan välttämättä kykene riittävässä määrin vähentämään ammoniakin erittymistä ilmaan. Ammoniakki on hevosen terveydelle haitallinen kaasu ja helposti havaittavissa hajun perusteella. Tätä haittaa pelletin käyttäjät ovat kompensoineet lisäämällä karsinoihin kalkkia (Joensuun ratsastusopisto) tai sirottamalla etikalla terästettyä vettä (Hippos 1/2012). Tämä on kuivikepelletin osalta selkeä tuotekehityksen tehtävä. Työmäärältään pelletti on Joensuun ratsastusopiston omistajan Reetta Kallio - Ratilaisen mukaan tarkan tekijän kuivike. Kun malttaa puhdistaa karsinan tarkasti poistaen vain märät kuivikkeet ja ulosteet, pysyy karsina siistinä eikä pelletin kulutus nouse liian suureksi. Itse puhdistustyötä hän kuitenkin kuvailee helpommaksi kuin esim. turvetta käytettäessä. Sitä, millainen puupelletti on hyvä kuivikepelletti, selvitettiin koejärjestelyin yhteistyössä Joensuun ratsastusopiston kanssa. 2. Aineisto ja menetelmät Kokeessa perustettiin Joensuun ratsastusopistolle 5 koekarsinaa eri raaka-aineista tehdyillä pelleteillä (kuva 1): kontrollikarsina (nro 5 kuvassa 2) tällä hetkellä käytössä olevalla olkipelletillä, yksi karsina perustettiin järviruoko (nro 1) - ja kolme karsinaa (nrot 2-4) puupelletein (kuva 2) niiden kuivikeominaisuuksien testaamiseksi. Järviruokopelletti saatiin

5 Heinä / rehuvarasto, käynti ulos, isot ovet molemmin puolin Lisäkarsinat Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) JÄREÄ eli järviruo on käyttöä tutkivasta projektista ja siltä osin koe tehtiin yhteistyössä ko. projektin kanssa. Kuva 1. Käytetyt kuivikepelletti vaihtoehdot: olki, puu ja järviruoko. Koe aloitettiin , jolloin kaikista koekarsinoista mitattiin alkuarvot eli FTIR - kaasuanalysaattorilla mitattiin ammoniakin määrä tallin käytävällä ja karsinoissa (kuva 2). Lisäksi määritettiin patjasta otetuilla näytteillä sen typpi pitoisuus ja happamuus. FTIR analysaattori sijoitettiin tallin ulkopuolelle raikkaaseen ilmaan ammoniakki taustan välttämiseksi. Ovi Ovi ulos varustehuoneeseen Karsinat Käytävä Karsinat Ovi varastoihin / ulos Ovi varustehuoneeseen Käytävä Ovi varastoihin / ulos Karsinat Kuva 2. Tallin pohjapiirros: karsinoiden ja käytävien sijainti sekä numeroidut koekarsinat. Analysaattorin sondiin kytkettiin karkea suodatettu muoviletku, mikä mahdollisti mittaukset itse laitteen sijaitessa tallin ulkopuolella. Letkun päässä olevan suodattimen avulla estettiin patjanmittausten yhteydessä kuivikkeen yms. kulkeutumista mittalaitteeseen. Mittausten aluksi laite kalibroitiin puhtaalla typellä. Tämän jälkeen aloitettiin varsinaiset kaasumittaukset: taustamittaus ulkoilmasta, taustamittaus käytävältä sekä kustakin

6 karsinasta kolme eri mittausta. Lopuksi mitattiin jälleen tallinkäytävä sekä ulkoilma. Mittauksista pidettiin mittauspöytäkirjaa sekä piirrettiin mittauspistekartta, jotta kaikilla kerroilla ja kaikissa karsinoissa uusintamittaukset tehtäisiin samoilta paikoilta. Patjan sisältä kaasu mitattiin työntämällä karkeasuodatettu letku purun sisään noin 2-5 cm (kuva 3). Alkumittausten jälkeen karsinat perustettiin eri pellettejä käyttäen. Karsinoita ylläpidettiin 1,5 viikon ajan minkä jälkeen mittaukset uusittiin Kaasumittausten lisäksi seurattiin koko kokeen ajan patjan muodostumista, pelletin levittämisen ja lisäämisen helppoutta, pölyämistä pelletin hajotessa, hevosen liikkuessa karsinassa ja karsinaa siivottaessa, ammoniakin hajun havaitsemista nenätuntumalla sekä hevoselle aiheutuvia mahdollisia iho- tai hengitystieoireita. Nämä havainnot kirjattiin ylös päivittäin. Kuva 3. Kaasumittaukset tehtiin karsinoista ja käytävältä karsinoiden edessä, sondiin menevä muoviletku näkyy kuvassa. 3. Tulokset Patjan muodostuminen karsinaan on tärkeää eläimen hyvinvoinnille (kuva 4). Patjan tehtävänä on pitää karsinan pinta mahdollisimman kuivana eli se imee kosteuden itseensä sekä eristää eläin betonilattian kylmävaikutukselta. Patjan muodostuminen tarkoittaa tässä tapauksessa pelletin hajoamista hevosen kavioiden mekaanisen hajottamisen sekä kosteuden imeytymisen vuoksi. Yksi tärkeä tekijä pellettien kuivikekäytössä on siis se, miten nopeasti se hajoaa muodostaakseen patjan.

7 Kuva 4. Karsinan patjan läpileikkaus. Kokeessa saatujen pellettien käyttökokemusten perusteella uudet pelletit muodostavat karsinan patjan olkipellettiä hitaammin, ne myös hajotessaan, hevosen liikkuessa karsinassa ja siivouksen yhteydessä pölysivät voimakkaasti kunnes niihin sitoutui kosteutta patjan muodostuessa. Karsinoissa asuvat hevoset olivat silminnähden pölyisempiä uusissa karsinoissa, mikä vaikeutti ja hidastutti hevosenhoitajan puhdistustyötä (kuva 5). Kuva 5. Olkipellettikarsinassa asuvan hevosen selkä (vasemmalla) on silmänhavaittavasti puhtaampi kuin koekarsinassa (puupelletti) asuneen kaverinsa. Uudet pelletit hajotessaan laajenivat olkea voimakkaammin, mikä teki siivoamisesta hieman raskaampaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että samalla määrällä pellettiä järviruoko- ja puupelleteistä tuli karsinoihin paksumpi patja eli menekki / karsina on pienempi kuin olkipelletillä, jos tavoitellaan saman paksuista patjaa. Tätä ei kokeessa osattu ennakoida vaan karsinat perustettiin samalla pellettimäärällä kuin olkipellettiä käytettäessä.

8 Uusista kuivikemateriaaleista järviruoko piti ammoniakin nenällä havaittavan hajun tehokkaimmin kurissa, myös puupelletti oli nenätuntumalla olkipellettiä parempi tässä suhteessa. Hevosilla ei kokeen aikana havaittu terveysongelmia, paitsi yhdellä tammalla, joka oli ennenkin ollut allergiaoireita. Tällä hevosella oireet pahenivat koekarsinassa ja se jouduttiin siirtämään toiseen karsinaan Mittaustulokset Kustakin karsinasta tehtiin ilmasta yksi kaasumittaus ilmasta 1,3m korkeudelta sekä kaksi patjamittausta likaisesta ja puhtaammasta kohdasta, kokeen alussa ja lopussa. Taulukossa 1 verrataan likaisen kohdan mittaustuloksia (vapautuva ammoniakki) ja sitoutuvan typen (Kjeldal menetelmä) määrää eri pelleteillä. Sitoutuvan typen määrässä käytetystä kuivikkeesta otetun näytteen pitoisuudesta vähennettiin käyttämättömän kuivikepelletin typen määrä. Käyttämättömästä olkipelletistä ei ole mittaustulosta, mutta kirjallisuudessa (Alakangas 2000) ilmoitetaan arvoksi 0,5 % (0,4-0,6 %). Taulukko 1: Vapautuvan ammoniakin ja sitoutuvan typen määrä suhteessa puu kuivikkeella havaittuun (kerroin). Puussa ammoniakkia havaittiin 399ppm ja siihen sitoutui 0,58 painoprosenttia typpeä (alun 0,08% lopun 0,66% erotus). Muut mittaustulokset (karsina ilma, puhdas kuivike) olivat hyvin samantasoisia. Tulos oli odotettavissa, koska talli oli mittausten ajan tuuletettuna. Tallin sisäilmassa oli noin 15-25ppm ammoniakkia, kun ulkoilmassa tallin välittömässä läheisyydessä sitä oli noin 2ppm. Oljesta vapautuu ammoniakkia enemmän kuin puusta ja siihen sitoutuu sitä hieman tai merkittävästi enemmän (ammonium muotoista) typpeä, kirjallisuuden vaihteluväliä

9 lähtöarvona käytettäessä. Järviruo ossa sekä sitoutuva että vapautuvan ammoniakin määrä on vähäisempi kuin puussa. Koska Kjeldal määritys ei ota huomioon nitraatiksi hapettunutta typpeä, voi olla, että puun ja erityisesti järviruo on typensitomiskyky on tässä ilmoitettua parempi. Jos tarkastellaan pelkästään vapautuvan ammoniakin aiheuttamaa havaittavaa haju ja terveyshaittaa, on järviruoko kuivikkeista paras, puu toisiksi ja olki heikoin. Järviruo on ominaisuuksia saattaa selittää myös seikka, että se sisältää myös juurakkomateriaalia missä on mukana jonkin verran maa/pohja-ainesta, mikä johtaa puhtaan biomassasta poikkeavaan reaktioympäristöön. Kuivikkeesta seurattiin lisäksi ph:ta joka vaikuttaa ammoniakin sitoutumiseen (taulukko2). Ammoniakki sitoutuessaan nostaa ph:ta. Alku ph Loppu ph Ero Puu Järviruoko Olki Taulukko 2. Eri pellettien ph erot Käyttämättömästä olkipelletistä ei ole ph mittausta. Puun ph nousee merkittävästi enemmän kuin järviruo on, oljen ph on samaa tasoa järviruo on kanssa, mutta sen typen sitomiskyky vaikuttaa olevan merkittävästi heikompi. 4. Yhteenveto Kokeessa saadut tulokset siitä, että kuivikkeen valinnalla voidaan vaikuttaa talli-ilmassa ja etenkin karsinailmassa havaittavissa olevan ammoniakin määrään ja hevosen hyvinvointiin muutenkin on yhtenevä muiden alan selvitysten kanssa (Seppänen 2013, Särkijärvi & al. 2004). Luonnollisesti myös tallin ilmanvaihdolla on suuri merkitys asiaan; kesäaikaan ovien ollessa lähes yötä päivää auki ja hevosten viettäessä suuren osan ajasta ulkona ongelmaa ei juuri ole havaittavissa. Samoin moderneissa talleissa, joissa ilmanvaihto hoidetaan koneellisesti, ammoniakin haju- ja terveysongelma on pienempi. Näissäkin talleissa tärkeää on kuitenkin se, miten paljon ammoniakkia vapautuu ilmanvaihdon poistettavaksi tai sitoutuu patjaan mikä vaikuttaa siihen kuinka raikkaaksi talli-ilman koneellisesti saa. Yksi tärkeä tekijä, joka vaikuttaa paitsi hevosen hyvinvointiin, myös kuivikkeiden kustannuksiin eli kuivikkeen menekki / karsina, tuli tässä selvityksessä esille hyvin. Puusta valmistettu pelletti tuotti vähemmällä määrällä saman paksuisen paksuisen pohjan kuin olkipelletti ja sitä myös tarvitsi lisätä harvemmin kuin olkipellettiä. Sama tulos saatiin esille myös Seppäsen (2013) opinnäytetyössä, jossa selvitettiin olki- ja puupelletin teknisiä ominaisuuksia (kuivuus, hajoaminen, tarve, siivoaminen). Seppänen (2013) totesi 4 viikkoa

10 kestäneessä tutkimuksessa että koko tutkimuksen ajan puupelletin menekki oli pienempää ja viikolla 3 sitä ei tarvinnut lisätä ollenkaan. Kokeessa järviruoko ja puu olivat materiaaleina olkea tehokkaampia ammoniakin suhteen, mutta niiden haittapuolena oli voimakas pölyäminen (taulukko 3). Tämä tulos oli erilainen verrattuna Seppäsen (2013) tutkimukseen, jossa todettiin puupelletin pölynneen vähemmän kuin olkipelletin. Tätä syytä on tässä yhteydessä vaikea arvioida, mutta asia vaatii ehdottomasti lisää selvittämistä. Yhteistä näille molemmille selvityksille oli se, että puupelletti todettiin vaaleaksi ja siten karsinat olivat valoisamman oloisia kuin olkipellettikarsinat. Pelletti Patjan muodostus pelletin hajoaminen eli Vaikutus sisäilmaan, pöly Vaikutus sisäilmaan, ammoniakin haju Hevosen puhtaus Typen sidonta Olki Puu Järviruoko Taulukko 3. Pellettien ominaisuuksien vertailu suhteessa toisiinsa, mitä enemmän + merkkejä, sitä parempi tulos. Järviruoko materiaalina herätti myös epäilyjä raaka-aineen terveellisyydestä (mm. raskasmetallien sitoutuminen järviruokoon). JÄREÄ hankkeen tuottamien tietojen perusteella tämä huoli on kuitenkin aiheeton: suurin ongelma epäpuhtauksien suhteen on merenrannikolta kerätyssä järviruokomateriaalissa, järvien tuotto on hyvinkin puhdasta. Lisäksi materiaalin laatuun (kuivuus, sitoutuneet ei-toivotut yhdisteet) voidaan vaikuttaa hyvin paljon korjuuajankohdan valinnalla: talvella jään päältä korjattu järviruokoraaka-aine on tarkoitukseen ihanteellisinta. Tällöin haittatekijäksi kuitenkin muodostuu korjuun hinta verrattuna kesäaikaan tehtyyn korjuuseen. Johdannossa mainittujen hevostaloutta koskevien raporttien mukaan, hevostalous muodostaa tärkeän osan niin alueellisia kuin kansainvälisiä markkinoita sekä toimii tehokkaasti maaseudun elinvoiman ylläpitäjänä. Siinä mielessä on hyvinkin mielekästä tämän selvityksen perusteella pohtia ja kehittää kuivikemarkkinoille pölyämätön ja ammoniakin haittoja tehokkaasti poistava kuivikemateriaali, puu- tai järviruokopelletti näyttäisi olevan siinä varsin varteen otettava vaihtoehto. 5. Jatkokokeet Jatkossa olisi tärkeää selvittää laajemmin ja mahdollisimman säädellyissä olosuhteissa eri materiaalien ominaisuuksia kuivikkeena. Mukaan tulisi ottaa olki, sahanpuru, kutterinpuru,

11 turve sekä sellaisenaan että pelletteinä. Toistaiseksi ongelmana on nimenomaan se, etteivät tehdyt tutkimukset ole sisältäneet kaikkia kuivikevaihtoehtoja ja talliolosuhteet ovat olleet vähemmän säädeltävissä. Ammoniakin mittaus olisi hyvä saada automatisoitua, nyt käsillä olevassa selvityksessä esim. vääristystä tuloksiin (eli todellista ovet kiinni tilannetta pienempiä ammoniakki arvoja ilmassa) toi ovien auki pitäminen ennen mittauksia ja niiden aikana. Talli- ilma raikastui havaittavasti. Ovien auki pitäminen oli kuitenkin pakollista sillä hevoset vietiin karsinoista ulos mittausten ajaksi ja tallin muita karsinoita myös siivottiin mittausten ajan. Tämänkaltaisia mittausvirheitä tuottavat elementit olisi hyvä saada poistettua. Myös toistojen määrää olisi saatava lisättyä. Nyt mittauksissa oli mukana vain 1 karsina / kuivike vaihtoehto, mikä ei vielä anna kunnollista tilaisuutta tulosten laajemmalle tulkinnalle ja käytölle. Voidaan siis sanoa, että tämä selvitys tarjosi mielenkiintoisen lähtökohdan jatkokokeille, jotta tuloksia voitaisiin todella hyödyntää jatkokehittämisessä. Mutta aiemmin ei tätä alaa ole juurikaan tutkittu erityisesti hevosta silmällä pitäen, joten siltä pohjalta voidaan todeta, että selvitys tarjosi mielenkiintoista uutta tietoa aiheesta. Lisätietoja Lisätietoja pellettien käytöstä talleilla kuivikkeena Sari Pitkänen, Itä-Suomen yliopisto, Hajautetut biojalostamot - hanke Puh , sari.k.pitkanen@uef.fi Lisätietoja kaasuanalyyseistä Teemu Vilppo, Itä-Suomen yliopisto, Hajautetut Biojalostamot -hanke Puh , teemu.vilppo@uef.fi

12 Viitteet Alakangas Eija Suomessa käytettävien polttoaineiden ominaisuuksia. VTT tiedote , 147 s. ISSN ; 2045 Haastattelu Joensuun ratsastusopisto Reetta Kallio- Ratilainen. Hippos nro 1, 2012, s Liljenstolpe, C Horses in Europe. Raportti. Swedish University of Agricultural Science (SLU). 27 s. Pussinen, S., Korhonen, J. Pölönen, I. & Varkia, R Kasvava hevosala. Hevosalan kehitysnäkymiä Suomessa. Laurea ammattikorkeakoulun julkaisusarja B-19, 91 s. Seppänen, R Lämmitykseen tarkoitetun puupelletin testikäyttö hevostallin kuivikkeena. Opinnäytetyö, Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu. Suomen Hippos Ry Hevosalan perusluvut. Särkijärvi, S., Hyyppä, S., Karvinen, A. Saastamoinen M Kuivikkeen vaikutus hevosen hyvinvointiin. Maataloustieteen päivät Esitelmä.

HAJAUTETUT BIOJALOSTAMOT: TULOSFOORUMI 14.11.2013 Itä-Suomen yliopisto

HAJAUTETUT BIOJALOSTAMOT: TULOSFOORUMI 14.11.2013 Itä-Suomen yliopisto HAJAUTETUT BIOJALOSTAMOT: TULOSFOORUMI 14.11.2013 Itä-Suomen yliopisto Pellettien uudet käyttömuodot: kuivikkeet ja kasvualustat MMT Sari Pitkänen, Itä-Suomen yliopisto Professori Lauri Sikanen, Itä-Suomen

Lisätiedot

HEVOSPIHATTOJEN JA YKSILÖKARSINOIDEN KUIVITTAMINEN

HEVOSPIHATTOJEN JA YKSILÖKARSINOIDEN KUIVITTAMINEN HEVOSPIHATTOJEN JA YKSILÖKARSINOIDEN KUIVITTAMINEN Amanda Vesiaho¹, Hanna Kaihlajärvi², Mirja Riipinen² 1. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti, Tuumalantie 17, 43130 Tarvaala, ama.91@hotmail.com

Lisätiedot

Toimivat lannanpoistojärjestelmät

Toimivat lannanpoistojärjestelmät Toimivat lannanpoistojärjestelmät Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Käsityövaltaisuus yleistä hevospuolella Lannanpoisto tapahtuu suurimmassa osassa talleja perinteisellä talikko/kottikärryt menetelmällä

Lisätiedot

Selvitys hevosen kuivikelannan hyötykäyttömahdollisuuksista teknillisestä, juridisesta sekä talliyrittäjien näkökulmasta

Selvitys hevosen kuivikelannan hyötykäyttömahdollisuuksista teknillisestä, juridisesta sekä talliyrittäjien näkökulmasta Selvitys hevosen kuivikelannan hyötykäyttömahdollisuuksista teknillisestä, juridisesta sekä talliyrittäjien näkökulmasta Anna Tenhunen http://adayinthelifeofcj.files.wordpress.com/2012/06/manure.jpg Työn

Lisätiedot

Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille

Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Elsa Roponen 1), Jaana Auer 2), Hanna Kaihlajärvi 2) 1) Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti, Tuumalantie 17, 43130 Tarvaala, elsa.roponen@outlook.com

Lisätiedot

Mukava olo. Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut

Mukava olo. Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut Mukava olo Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut Tilavaatimukset Karsinaratkaisut lämmin- ja kylmäkasvattamoissa Ryhmittelyn merkitys Tautivastustus Eläinten siirrot Tilavaatimukset Ritiläpalkki Kiinteäpohjainen

Lisätiedot

LÄMMITYKSEEN TARKOITETUN PUUPELLETIN TESTIKÄYTTÖ HEVOS- TALLIN KUIVIKKEENA

LÄMMITYKSEEN TARKOITETUN PUUPELLETIN TESTIKÄYTTÖ HEVOS- TALLIN KUIVIKKEENA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Reetta Seppänen LÄMMITYKSEEN TARKOITETUN PUUPELLETIN TESTIKÄYTTÖ HEVOS- TALLIN KUIVIKKEENA Opinnäytetyö 2013 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Killerin hevosurheilukeskuksen hevosenlannan loppusijoitus Haastattelun tulokset Marianne Niinikoski JAMK

Killerin hevosurheilukeskuksen hevosenlannan loppusijoitus Haastattelun tulokset Marianne Niinikoski JAMK Killerin hevosurheilukeskuksen hevosenlannan loppusijoitus 2016 Haastattelun tulokset Marianne Niinikoski JAMK Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: Kokevatko alueen tallinpitäjät

Lisätiedot

1. Jos hevosten pito on ammattimaista tai muuten laajamittaista, onko toiminnasta tehty kirjallinen ilmoitus lääninhallitukselle?

1. Jos hevosten pito on ammattimaista tai muuten laajamittaista, onko toiminnasta tehty kirjallinen ilmoitus lääninhallitukselle? Hyvinvointi, turvallisuus ja ympäristöasioista huolehtiminen on oleellinen osa hevosalan yrittäjän arkea. Hevostilan ja sen ympäristön vastuullinen hoitaminen luo hyvinvointia ja turvallisuutta paitsi

Lisätiedot

RUOKINNAN AUTOMATISOINTI

RUOKINNAN AUTOMATISOINTI Suomen Hippos Oy JALOSTUSPÄIVÄT 12.2.2009 RUOKINNAN AUTOMATISOINTI Mty Aktiivitalli Maiju Paukku ja Fredrika Nyberg Lappeenranta 12.2.2009 1 Mty Aktiivitalli Perustettu syksyllä 2005 Suomen ensimmäinen

Lisätiedot

Pellettikoe. Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela

Pellettikoe. Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela Pellettikoe Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela Johdanto Tässä kokeessa LAMKin ympäristötekniikan opiskelijat havainnollistivat miten puupellettien kosteuden muutos vaikuttaa

Lisätiedot

Kokemuksia muiden kuin puupellettien poltosta

Kokemuksia muiden kuin puupellettien poltosta Kokemuksia muiden kuin puupellettien poltosta Tilaisuuden nimi MixBioPells seminaari - Peltobiomassoista pellettejä Tekijä Heikki Oravainen VTT Expert Services Oy Tavoitteet Tavoitteena oli tutkia mahdollisesti

Lisätiedot

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET Vastaanottaja VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, hankevalmistelut Kielotie 13, 01300 VANTAA Ulla Lignell Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 11.10.2013

Lisätiedot

Miten helpotan tallitöitä? Hevosvoimaa seminaari 24.11.2014 Elsa Roponen

Miten helpotan tallitöitä? Hevosvoimaa seminaari 24.11.2014 Elsa Roponen Miten helpotan tallitöitä? Hevosvoimaa seminaari 24.11.2014 Elsa Roponen Työtä riittää Hevoset työllistävät koko- tai osa-aikaisesti noin 15 000-16 000 henkilöä Hevostalleja Suomessa noin 16 000 Tallityöt

Lisätiedot

Olki energian raaka-aineena

Olki energian raaka-aineena Olki energian raaka-aineena Olki Isokyrö Vilja- ala 6744 ha Koruu ala 70% Energia 50324 MW Korjuu kustannus 210 /ha Tuotto brutto ilman kustannuksia 3,4 mijl. Vehnä ala 1100 ha Vähäkyrö Vilja- ala 5200

Lisätiedot

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Esityksen sisältö Ekopellettien ja puupellettien vertailua polttotekniikan kannalta Koetuloksia ekopellettien poltosta

Lisätiedot

Kuivikkeiden käyttö ja kustannusvertailua Juva

Kuivikkeiden käyttö ja kustannusvertailua Juva Kuivikkeiden käyttö ja kustannusvertailua 1.11.2018 Juva Kuivikkeiden käyttömäärään vaikuttavia tekijöitä? Keskustelu pareittain mitkä tekijät lisäävät/ vähentävät kuivikkeiden menekkiä 2-3 min Kuivikemenekkiin

Lisätiedot

Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia.

Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia. VAPO YMPÄRISTÖ Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia. Imukykyinen ja monikäyttöinen vaalea rahkaturve on ylivoimainen kuivike nesteiden, ravinteiden ja hajujen sitomisessa. Se sopii

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa

Lisätiedot

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Aluksi vähän polttopuusta Klapikattilatyypit yläpalo alapalo Käänteispalo Yhdistelmä Vedonrajoitin Oikea ilmansäätö, hyötysuhde 2 PUUN KOOSTUMUS

Lisätiedot

Kuivikelannan poltto parasta maaseudun uusiutuvaa energiaa

Kuivikelannan poltto parasta maaseudun uusiutuvaa energiaa Kuivikelannan poltto parasta maaseudun uusiutuvaa energiaa Hevosen lannan käytön nykytila Pahimmillaan kuivikelanta on hevostilan suurin päivittäinen kustannuserä Nykymallin mukaiset keinot hevosenlannan

Lisätiedot

HEVOSVOIMAA -ESISELVITYSHANKE

HEVOSVOIMAA -ESISELVITYSHANKE HEVOSVOIMAA -ESISELVITYSHANKE 13.04. 15.10.2010 1 Hevosvoimaa -esiselvityshanke Rahoittaja Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry., hallinnoija Saarijärven Seudun Yrityspalvelu Oy Esiselvityshanke 13.4.

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ

JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ Jari-Jussi Syrjä 1200715 JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ Typpioksiduulin mittaus GASMET-monikaasuanalysaattorilla Tekniikka ja Liikenne 2013 1. Johdanto Erikoistyön tavoitteena selvittää Vaasan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri)

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011 SISÄILMATUTKIMUS Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) 2 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 2. TUTKIMUKSET... 3

Lisätiedot

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen MTK:n maatalous- ja maaseutupolitiikan AMK-konferenssi 19.3.2015 Maarit Hollmén, MTK Hevosmäärän historia 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000

Lisätiedot

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää

Lisätiedot

Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure

Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure Riikka Keskinen, Johanna Nikama, Susanna Särkijärvi, Marianna Myllymäki, Aaro Närvänen, Markku Saastamoinen ja Jaana

Lisätiedot

Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry. Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012

Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry. Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012 Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012 Hevosmäärän historia 375 000 31 500 75 000 130 000 Hevosmäärän jakautuminen Hevostalouden tunnuslukuja Suomessa n. 75 000

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen

Lisätiedot

Kuivitus osaksi kannattavaa lypsykarjataloutta

Kuivitus osaksi kannattavaa lypsykarjataloutta Valion Navettaseminaari Vantaa 4.-5.2.2015 Kuivitus osaksi kannattavaa lypsykarjataloutta Tutkimusryhmä: TTS, Sakari Alasuutari, Reetta Palva, Tea Elstob MTT, Maarit Hellstedt, Tapani Kivinen Työterveyslaitos,

Lisätiedot

Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus

Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus FM Hanna Prokkola Oulun yliopisto, Kemian laitos EkoPelletti-seminaari 11.4 2013 Biohajoavuus Biohajoavuudella yleensä tarkoitetaan

Lisätiedot

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Dagmarinkatu 8 B 18, 00100 Helsinki kylliainen@kotiposti.net 1 JOHDANTO Suomen rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

Loppukasvattamot. Kuivikkeen käyttö lihakarjakasvattamoissa

Loppukasvattamot. Kuivikkeen käyttö lihakarjakasvattamoissa Nautaparlamentti 24.-25.7.2014 Härmän kylpylä, Kauhava Kuivikkeen käyttö lihakarjakasvattamoissa Reetta Palva, TTS Työtehoseura Loppukasvattamot Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta esitti vuonna

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

Kasvatuskokeet mädätysjäännös- ja kompostiseoksilla

Kasvatuskokeet mädätysjäännös- ja kompostiseoksilla Kasvatuskokeet mädätysjäännös- ja kompostiseoksilla Selvitys Lepaa 17.12.2014 Teo Kanniainen Bioliike-projektia (v. 2013-2014) rahoitetaan Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta. SISÄLLYS 1 KASVATUSKOE JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

www.hevosyrittaja.fi Kasvatustoiminnan näkökulma HEVOSYRITYS KYSELYN (2013) TULOKSIA Sirpa Pussinen, Hämeen ammattikorkeakoulu Jalostuspäivät 2014

www.hevosyrittaja.fi Kasvatustoiminnan näkökulma HEVOSYRITYS KYSELYN (2013) TULOKSIA Sirpa Pussinen, Hämeen ammattikorkeakoulu Jalostuspäivät 2014 Kuva Janina Suokas Kasvatustoiminnan näkökulma HEVOSYRITYS KYSELYN (2013) TULOKSIA Sirpa Pussinen, Hämeen ammattikorkeakoulu Jalostuspäivät 2014 www.hevosyrittaja.fi Jalostuspäivien kasvatustoiminnan TULEVAISUUS

Lisätiedot

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden

Lisätiedot

EXIMUS Mx 180, EXIMUS Jr 140

EXIMUS Mx 180, EXIMUS Jr 140 EXIMUS Mx 180, EXIMUS Jr 140 LÄMMÖNTALTEENOTTOKONEET EXIMUS Mx 180 EXIMUS Jr 140 Elektroninen säädin (E) Parmair - puhtaan ilman puolesta 25 vuoden kokemuksella AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden

Lisätiedot

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht.

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien,

Lisätiedot

UUSIUTUVAA ENERGIAA HEVOSENLANNASTA

UUSIUTUVAA ENERGIAA HEVOSENLANNASTA UUSIUTUVAA ENERGIAA HEVOSENLANNASTA ESISELVITYS ETELÄ-SAVON HEVOSTALOUDEN MATERIAALIVIRTOJEN HYÖDYNTÄMISESTÄ UUSIUTUVANA ENERGIANA (HEVOSWOIMA) -HANKE Puhdas vesi ja ympäristö -seminaari 8.12.2016 Projektipäällikkö

Lisätiedot

Maanparannusaineiden hiilitasevaikutuksen mallinnus (MAHTAVA)

Maanparannusaineiden hiilitasevaikutuksen mallinnus (MAHTAVA) Maanparannusaineiden hiilitasevaikutuksen mallinnus (MAHTAVA) Kristiina Regina, Jaakko Heikkinen, Sari Luostarinen Mato koukussa, saalis haavissa: Tutkimustulosten hyödyntäminen tulevan CAP-rahastokauden

Lisätiedot

Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet

Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet 25.11.2016 Liikuntahalli Lippitie 2 91900 Liminka Tilaaja: Limingan kunta Iivarinpolku 6 91900 Liminka 1 (5) Sisällysluettelo Tilaaja... 2 Tilaus...

Lisätiedot

Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma

Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma Julkaistu 12.10.2012 Hevosalan yhteistyöseminaarissa Ypäjällä Hevostalouden tulevaisuuden näkymiä ja kehittämiskohteita Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Raportti. Yhteystiedot: Isännöitsijä Jyri Nieminen p. 020 743 8254. Tarkastaja/pvm: Janne Mikkonen p. 045 1200 430 / 3.9.2015

Raportti. Yhteystiedot: Isännöitsijä Jyri Nieminen p. 020 743 8254. Tarkastaja/pvm: Janne Mikkonen p. 045 1200 430 / 3.9.2015 As Oy Juhannusaamu c/o Realco Tikkurila Oy Unikkotie 13 01300 Vantaa Raportti Kohde: As Oy Juhannusaamu Juhannustie 2 G Helsinki Tilaaja: Realco Tapani Ollila p. 0400 444 106 Toimeksianto: Kosteuskartoitus

Lisätiedot

Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla

Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla Liite 9.6.2008 65. vuosikerta Numero 2 Sivut 8 9 Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla Hanna Lensu, Maaseudun Tulevaisuus Keijo Viertoman ja Tiina Tuomisen tilan 30 vuotta vanhan mullinavetan

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN PARANTAMINEN KÄYTTÄMÄLLÄ SIIRTOILMAA Uusia ratkaisuja

SISÄILMAN LAADUN PARANTAMINEN KÄYTTÄMÄLLÄ SIIRTOILMAA Uusia ratkaisuja SISÄILMAN LAADUN PARANTAMINEN KÄYTTÄMÄLLÄ SIIRTOILMAA Uusia ratkaisuja Timo Kalema, Ari-Pekka Lassila ja Maxime Viot Tampereen teknillinen yliopisto Kone- ja tuotantotekniikan laitos Tutkimus RYM-SHOK

Lisätiedot

UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys

UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys MMT, dos. Markku Saastamoinen MTT kotieläintuotannon tutkimus Kulttuuripolitiikan päivät 2014, Joensuu 24.-25.5.2014 Hevostalouden ja hevosen roolin

Lisätiedot

Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita

Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita Eija Alakangas, VTT Biohousing & Quality Wood Älykäs Energiahuolto EU-ohjelma 1. Puu kuivuu. Vesihöyry vapautuu. 2. Kaasumaiset palavat ainekset vapautuvat

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL

METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL Superex - kastelulannoitteet Vesiliukoiset Superex lannoitteet Puhtaita ja täysin vesiliukoisia ph 4,5-4,8 Kastelusuuttimet pysyvät auki Voidaan sekoittaa

Lisätiedot

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen lisääntymiskäyttäytyminen syömiskäyttäytyminen Muiden tarpeiden

Lisätiedot

Eläinsuojelutarkastus - avokanala - tarkastusosa

Eläinsuojelutarkastus - avokanala - tarkastusosa Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA AVOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 1999/74/ETY

Lisätiedot

Tiedelimsa. KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä kaikenikäisien kanssa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä.

Tiedelimsa. KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä kaikenikäisien kanssa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä. KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä kaikenikäisien kanssa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä. KESTO: 15min 1h riippuen työn laajuudesta ja ryhmän koosta. MOTIVAATIO: Arkipäivän kemian ilmiöiden tarkastelu

Lisätiedot

TALVIKAATOISEN KUUSIKUUITUPUUN KYLMÄVARASTOINTI

TALVIKAATOISEN KUUSIKUUITUPUUN KYLMÄVARASTOINTI TALVIKAATOISEN KUUSIKUUITUPUUN KYLMÄVARASTOINTI Projektiryhmä Markku Mäkelä, Olavi Pennanen, Heikki Alanne, Jouko Örn ja Sirkka Keskinen Rahoittajat A. Ahlström Osakeyhtiö, Koskitukki Oy, Metsähallitus,

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin) Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS ANKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Kuivitus Sakari Alasuutari, TTS Vantaa, 9.2.2012

Kuivitus Sakari Alasuutari, TTS Vantaa, 9.2.2012 Kuivitus Sakari Alasuutari, TTS Vantaa, 9.2.2012 Kuivituksen merkityksestä Makuualusta ja eläin kuivana ja puhtaana Lämmittää ja pehmentää makuualustaa Parantaa huoneilmaa sitomalla ammoniakkia Kosteat

Lisätiedot

Kuivittamiseen on erilaisia ratkaisuja

Kuivittamiseen on erilaisia ratkaisuja Tavoitteena 2000 litraa maitoa lypsyrobotilta päivässä 22.3.2016 Kuivittamiseen on erilaisia ratkaisuja Reetta Palva, TTS AMS-hankkeen kysely: Mitkä työvaiheet tai työt koette tilallanne tällä hetkellä

Lisätiedot

Uudet mahdollisuudet hevosenlannan poltossa

Uudet mahdollisuudet hevosenlannan poltossa Uudet mahdollisuudet hevosenlannan poltossa InforME - Informaatiomuotoilulla maaseudun uusiutuvan energian mahdollisuudet esille Mari Eronen 9.3.2017 Johdanto Energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvien

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS

PIENI HEVOSTAITO-OPAS PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen

Lisätiedot

Polttopuun tehokas ja ympäristöystävällinen käyttö lämmityksessä. Pääasiallinen lähde: VTT, Alakangas

Polttopuun tehokas ja ympäristöystävällinen käyttö lämmityksessä. Pääasiallinen lähde: VTT, Alakangas Polttopuun tehokas ja ympäristöystävällinen käyttö lämmityksessä Pääasiallinen lähde: VTT, Alakangas Puupolttoaineen käyttö lämmityksessä Puupolttoaineita käytetään pientaloissa 6,1 milj.m 3 eli 9,1 milj.

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Forssa 2.3.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

PL 6007 00021, Laskutus 153021000 / Anne Krokfors. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2

PL 6007 00021, Laskutus 153021000 / Anne Krokfors. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2 ENSIRAPORTTI raportointipäivä : 4.8.2011 Työ : TILAAJA: Vantaan kaupunki ISÄNNÖINTI: Vantaan kaupunki / HUOLTO: Kouluisäntä: 0400 765 713 LASKUTUSOSOITE: Vantaan Kaupunki PL 6007 00021, Laskutus 153021000

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl.

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien, sikojen

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus Kuormatie 9 91900 Liminka Hanke nro: 8964 / 23.2.2015 Inspecta Puh. 010 521 600 Y-tunnus: 1787853-0 Sörnäistenkatu 2 Fa. 010 521 6002 00580 Helsinki asiakaspalvelu@inspecta.com 2 (6) Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Energiansäästöratkaisut

Energiansäästöratkaisut Energiansäästöratkaisut Paljonko haluat säästää? Sinä valitset Lämpöykkönen toteuttaa. Lämpöykkönen energiansäästön edelläkävijä Yläpohjan eriste 20% säästöä. Ilmalämpöpumppu 30% säästöä. Maalämpöpumppu

Lisätiedot

Puoliveriratsujen jalostusarvostelu ja sen kehittäminen. Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjä Minna Mäenpää Suomen Hippos ry

Puoliveriratsujen jalostusarvostelu ja sen kehittäminen. Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjä Minna Mäenpää Suomen Hippos ry Puoliveriratsujen jalostusarvostelu ja sen kehittäminen Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjä Minna Mäenpää Suomen Hippos ry Esityksen taustaa Väitöstilaisuus Åsa Viklund, SLU, 23.9.2010 Genetic Evaluation

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3

Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3 Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3 1 Johdanto Tutkimus käsittelee testausmenetelmästandardin SFS-EN 12697-3 Bitumin talteenotto, haihdutusmenetelmää.

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA. Erikoistutkija Tuula Pellikka

HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA. Erikoistutkija Tuula Pellikka HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA Erikoistutkija Tuula Pellikka TUTKIMUKSEN TAUSTA Tavoitteena oli tutkia käytännön kenttäkokeiden avulla hevosenlannan ja kuivikkeen seoksen polton ilmaan vapautuvia

Lisätiedot

Tarttuvista taudeista

Tarttuvista taudeista OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala

Lisätiedot

HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT

HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Maatilarakennusten saneeraus ja vuokraus hevos- ja pieneläintoimintaan, Lammi 27.3.2018 Hevosala Suomessa Hevosia 75 000 (14

Lisätiedot

ENSIRAPORTTI. Työ A11849. Läntinen Valoisenlähteentie 50 A Raportointi pvm: 01.12.2011. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2

ENSIRAPORTTI. Työ A11849. Läntinen Valoisenlähteentie 50 A Raportointi pvm: 01.12.2011. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2 ENSIRAPORTTI Läntinen Valoisenlähteentie 50 A Raportointi pvm: 01.12.2011 Työ TILAT: ISÄNNÖINTI: TILAAJA: LASKUTUSOSOITE: VASTAANOTTAJA (T): Läntinen valkoisenlähteentie 50 A Lummenpolun päiväkoti Päiväkodin

Lisätiedot

KOTIKÄYTTÖISEN 3D-TULOSTIMEN AIHEUTTAMAT VOC- JA HIUKKASPÄÄSTÖT ASUINHUONEISTON SISÄILMASSA

KOTIKÄYTTÖISEN 3D-TULOSTIMEN AIHEUTTAMAT VOC- JA HIUKKASPÄÄSTÖT ASUINHUONEISTON SISÄILMASSA Sisäilmastoseminaari 2016 415 KOTIKÄYTTÖISEN 3D-TULOSTIMEN AIHEUTTAMAT VOC- JA HIUKKASPÄÄSTÖT ASUINHUONEISTON SISÄILMASSA Samuel Hartikainen, Markus Johansson, Marko Hyttinen ja Pertti Pasanen Itä-Suomen

Lisätiedot

Järviruo on hyötykäyttömahdollisuudet

Järviruo on hyötykäyttömahdollisuudet Järviruo on hyötykäyttömahdollisuudet 4.12.2014 Joensuu Karelia-ammattikorkeakoulu, Sirkkala-kampus Ilona Joensuu, Suomen ympäristökeskus, Joensuun toimipaikka KEMIALLINEN HAJOTUS esim. butanoli, etanoli,

Lisätiedot

Hevosten yksilökarsinoiden ja pihattojen kuivikkeet

Hevosten yksilökarsinoiden ja pihattojen kuivikkeet Hevosten yksilökarsinoiden ja pihattojen kuivikkeet Amanda Vesiaho Opinnäytetyö Huhtikuu 2015 Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Luonnonvara- ja ympäristöala KUVAILULEHTI Tekijä(t) Vesiaho, Amanda Julkaisun

Lisätiedot

Eläinsuojelutarkastus - ankat - tarkastusosa

Eläinsuojelutarkastus - ankat - tarkastusosa Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS ANKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys tuotantoeläinten suojelua koskevan direktiivin

Lisätiedot

Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa Johanna Kalmari/Metener Oy 1

Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa Johanna Kalmari/Metener Oy 1 Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa 3.10.2017 15.10.2017 Johanna Kalmari/Metener Oy 1 Biokaasun raaka-aineita 15.10.2017 Johanna Kalmari/Metener Oy 2 Energiasisältö Materiaali

Lisätiedot

TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa.

TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa. Suomalaisten miesten aktivoimiseksi. TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa. Testitulosten yhteenveto Miten tulkitsen kuntoluokkia? Kuntoluokitus

Lisätiedot

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti TILAAJA: Pomarkun Kunta PL 14 29631 Pomarkku MITTAUSPÖYTÄKIRJA Työnsuorittaja: Juha Paappanen 045 1147 100 KOHDE: Yläaste ja Lukio Lukiotie 5 29630 Pomarkku Vakuutusyhtiö: 93 097 22.09.2011 Sivu: 1 (Kosteuskartoitus)

Lisätiedot

Mittauspöytäkirja. Sivuja:1/10. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari. Tutkimus pvm: 14.8.15. Raportointi pvm: 14.

Mittauspöytäkirja. Sivuja:1/10. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari. Tutkimus pvm: 14.8.15. Raportointi pvm: 14. Sivuja:1/10 Vastaanottaja: Gun Adamsson Mittauspöytäkirja Kohde: Toimeksianto: Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari Pintamittaus Tutkimus pvm: 14.8.15 Raportointi pvm: 14.815 Yhteyshenkilö: Gun Adamsson Tutkijat:

Lisätiedot

ENSIRAPORTTI. Työ 70-1351. Peltoniemenkuja 1 Raportointipäivä 08.06.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2

ENSIRAPORTTI. Työ 70-1351. Peltoniemenkuja 1 Raportointipäivä 08.06.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2 ENSIRAPORTTI Peltoniemenkuja 1 Raportointipäivä 08.06.2012 Työ 70-1351 KOHDE: TILAT: TILAAJA: Peltoniemenkuja 1 4, 01760 VANTAA Kytöpuiston koulun tiloissa toimivan hammashoitolan 2 kerroksen käytävä,

Lisätiedot

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

VAPO PELLETTI. Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti

VAPO PELLETTI. Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti VAPO PELLETTI Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti Nosta mukavuutta, laske lämmön hintaa! Puulla lämmittäminen on huomattavan edullista ja nyt pelletin ansiosta myös tosi helppoa. Vapo-puupelletit

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,

Lisätiedot

Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana

Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana - kokemuksia EU-hankkeista Forest Energy 2020 vuosiseminaari Joensuu, 9.10.2013 Jyrki Raitila, VTT Taustaa VTT (Jyväskylä) ollut mukana useissa EU- ja maakuntaprojekteissa,

Lisätiedot

www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita

www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita 1 Vähemmän päästöjä ja miellyttävää lämpöä tulisijasta 1. Käytä kuivaa polttopuuta 2. Hanki tutkittu, tehokas ja

Lisätiedot

Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta

Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta 1 Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta avustava tutkija, dosentti Risto Lauhanen Suometsien uudistaminen seminaari, Seinäjoki 3.12.2014 Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa

Lisätiedot

Biokemian perusteet 26.9.2012: Hemoglobiini, Entsyymikatalyysi

Biokemian perusteet 26.9.2012: Hemoglobiini, Entsyymikatalyysi Biokemian perusteet 26.9.2012: Hemoglobiini, Entsyymikatalyysi Dos. Tuomas Haltia Sirppisoluanemia, Hb-mutaatio Glu-6 Val Hemoglobiini allosteerinen hapen kuljettajaproteiini (ei ole entsyymi!) Allosteerinen

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

HAJUHAITTASELVITYS JA MERKKIAINEKOKEET 24.11.2014, REKOLANMÄEN KOULU, KEITTIÖ VALTIMOTIE 4, 01400 VANTAA

HAJUHAITTASELVITYS JA MERKKIAINEKOKEET 24.11.2014, REKOLANMÄEN KOULU, KEITTIÖ VALTIMOTIE 4, 01400 VANTAA HAJUHAITTASELVITYS JA MERKKIAINEKOKEET 24.11.2014, REKOLANMÄEN KOULU, KEITTIÖ VALTIMOTIE 4, 01400 VANTAA RAPORTTI Sivu 1 / 6 HAJUHAITTASELVITYS JA MERKKIAINEKOKEET 24.11.2014, REKOLANMÄEN KOULU, KEITTIÖ,

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Jyväskylä 24.1.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä

Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä Voimalaitoksen vesikemian yleiset tavoitteet ja peruskäsitteitä Susanna Vähäsarja ÅF-Consult 4.2.2016 1 Sisältö Vedenkäsittelyn vaatimukset Mitä voimalaitoksen vesikemialla tarkoitetaan? Voimalaitosten

Lisätiedot

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN KOETUT OLOSUHTEET JA SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN PÄIVÄKODISSA Sisäilmastoseminaari 16.3.2011 Marko Pulliainen LVI-talotekniikkateollisuus ry (1) TAUSTAA PÄIVÄKOTIEN ILMANVAIHTO, 2002 tavoitteena

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 2.11 Seinäjoki, 9.11 Kuopio, 17.11 Hämeenlinna, 19.1. 2012 Rovaniemi

Lisätiedot

Pyrolyysituotteet lietelannan ravinnearvon turvaajina (PYSTI)

Pyrolyysituotteet lietelannan ravinnearvon turvaajina (PYSTI) Pyrolyysituotteet lietelannan ravinnearvon turvaajina (PYSTI) 1.10.2018 30.11.2020 Mari Räty, Marleena Hagner, Kimmo Rasa, Sari Peltonen, Johanna Nikama, Minna Sarvi ja Riikka Keskinen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Terra Preta kasvatuskoe Pilkon pellolla 2012-2013

Terra Preta kasvatuskoe Pilkon pellolla 2012-2013 Terra Preta kasvatuskoe Pilkon pellolla 2012-2013 Karelia ammattikorkeakoulu Biotalouden keskus Simo Paukkunen Lokakuu 2013 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Aineisto ja menetelmät... 1 3 Tulokset... 6 3.1 Oraiden

Lisätiedot