Liittoutuneiden Valvontakomissio (LVK)

Transkriptio

1 Pentti Vähäsarja Liittoutuneiden Valvontakomissio (LVK) Valvontakomissio?! Mikä se sellainen on? Tuo käsite ei todellakaan kuulu nuoren polven keskeisimpään sanavarastoon. Jotkut tietävimmät osaavat liittää sanan sodanjälkeisiin vuosiin. Sanan sisältöön liittyvä Suomen historian vaikea, nöyryyttävä ajanjakso ja tapahtumaketju ovat monille nuorille hämäriä asioita. Sodat kokenut ja sota ajan hyvin muistava sukupolvi liittää käsitteen kauteen, jolloin Suomi oli todellisen pakon sanelemana rähmällään enemmän kuin nk. suomettumisen vuosina. Valvontakomissio on sana, joka tuo tietylle ikäpolvelle vain ikäviä, lähes traumaattisia muistoja. Sodan jälkeen tulee yleensä toivottu rauha mutta yhdentekevää ei ole, millainen rauha. Sen koki Suomen kansa solmitun Välirauhansopimuksen sekä aiemmin solmitun Moskovan rauhan myötä. Koettiin ja nähtiin, miten toimii pienten kansojen vapauttaja, Suuri ja mahtava ystävä.

2 Rauha Jatkosodan sotatoimet Suomen ja Neuvostotasavaltojen Liiton välillä päättyivät Suomen osalta ja Neuvostoliiton osalta vuorokautta myöhemmin. Välirauhansopimus solmittiin toiselta puolen Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton ja Ison Britannian ja Pohjois Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan sekä toiselta puolen Suomen välillä. Suomen ja Neuvostoliiton edustajien allekirjoittamassa sopimuksessa oli 23 artiklaa. Sopimus oli täydellisen yksipuolinen. Velvoitteita asetettiin vain Suomelle. Kansalaisten muistissa ovat parhaiten Suomen valtiovallan hyväksymät alueluovutukset, saksalaisten joukkojen karkotus Pohjois Suomesta eli Lapin sota, Porkkalan vuokraus ja sotakorvaukset. Sopimus liitteineen oli usean vuoden ajan pohjana Neuvostoliiton ja Suomen suhteille. Laki välirauhansopimuksen voimaan saattamisesta hyväksyttiin noudatettavaksi kolmen eduskuntakäsittelyn ja presidentin vahvistuksen jälkeen Pari päivää aikaisemmin eli syyskuun 21. päivänä oli julkistettu sopimuksen sananmuoto ja samalla sen suomalaisia järkyttänyt sisältö. Artiklojen määräykset ja vaatimukset erilaisista toimenpiteistä olivat katkera pala kaikille suomalaisille ehkä kommunisteja lukuun ottamatta. Välirauhansopimuksessa Suomelle asetetut velvoitteet olivat niin mittavia, että tässä yhteydessä kuvaan huomattavasti lyhennettynä vain sopimuksessa mainitun Liittoutuneiden valvontakomission (LVK:n) monitasoista osuutta sopimusehtojen täytäntöönpanon valvonnassa.

3 Rauhan rajat Altavastaajana Välirauhansopimuksen sisällön tultua yleiseen tietoon Suomen valtiovalta, puolustusvoimat, virastot, talouselämä, teollisuus, kauppamerenkulku, erilaiset tutkimuslaitokset, opetustoimi, lehdistö, maanpuolustusjärjestöt, monet seurat ja yhdistykset, yksityishenkilöt ym. joutuivat kylmän tosiasian eteen. Oli jo tehty ja varmasti vielä tehtäisiin kohtuuttomia vaatimuksia toimenpiteistä, joille asetettavat aikataulut olisivat osittain mahdottomia toteuttaa. Ennakkovihjeitä tulevasta antoi esim. rauhansopimuksessa ollut vaatimus saksalaisten riisumisesta aseista tai ajamisesta maasta. Oli odotettavissa järjestöjen lakkauttamisia, sananvapauden rajoittamista, lehdistö ja kirjasensurointia, kirjarovioita ja jopa vangitsemisia. Ennakkoaavistukset kävivät toteen. Ainakin joiltain osin jopa oman maan puolustamista valvontakomissio tulisi pitämään rikollisena toimintana. Samaan aikaan maanpettureita ja vakoilijoita vapautettiin. Käpykaarti saattoi nousta koloistaan. Uusi aika oli koittanut Suomen kansalle.

4 Neuvostoarmeijan ylijohdon asettaman, em. valvontakomission (LVK:n) toimivalta ja tehtävät esitettiin Välirauhansopimuksen 22. artiklassa sekä sen liitteessä. Niissä oli melko yksityiskohtaisesti kirjattu tehtäviä ja asioita, joita sopijapuolet sitoutuivat noudattamaan. Kirjatut määräykset koskivat lähes yksinomaan Suomea. Artiklan sanamuoto oli seuraava. 22. Artikla Tämä sopimus edellyttää, että muodostetaan Liittoutuneiden Valvontakomissio, joka rauhan tekoon saakka huolehtii näiden sopimusehtojen täytäntöönpanosta ja täytäntöönpanon valvonnasta Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) Ylimmän Sotilasjohdon johdolla, viimeksi mainitun toimiessa Liittoutuneiden Valtojen nimissä (katso liitettä 22 artiklaan). 22. artiklan liitteessä mainittiin erityisesti ne 13 artiklaa, joissa olevien määräysten täytäntöönpanon valvonnasta komissio oli vastuussa. Merkille pantavaa oli, että Neuvostoliitto yksin edusti Liittoutuneita valtoja valvontakomissiossa. Kuokkavieraita Helsingissä Valvontakomission n. 15 henkinen etujoukko saapui Helsinkiin Muutamaa päivää myöhemmin saapui yli 80 LVK:n työntekijää. Suomen viranomaisten laskelmien mukaan LVK:n henkilöstömäärä kasvoi 160:een. Koska Englanti oli Neuvostoliiton painostuksesta julistanut Suomelle sodan , LVK:n henkilöstöön liittyi myös 15 Englannin edustajaa. Nämä saapuivat maahamme lokakuun 18. päivänä. Heillä oli vain sivustakatsojan osa komission neuvostoliittolaisten määrätessä tahdin. Valvontakomissio otti käyttöönsä useita hotelleja. Hotelli Tornista tuli noin kolmen vuoden ajaksi LVK:n hallintokeskus. LVK:n toimintatapojen selviämisen myötä syntyi sanonta: Tornin varjo ulottuu maamme jokaiseen kolkkaan. Käytännöllisesti katsoen ylintä valtaa Suomessa käytti kolmen vuoden ajan Liittoutuneiden valvontakomissio (LVK).

5 Kenraalieversti Andrei Zdanov Tornin varjo ulottuu maamme jokaiseen kolkkaan Valvontakomission puheenjohtajaksi määrätty Stalinin luottomies, Leningradin hirmuhallitsija, suomisyöjä ym. kenraalieversti Andrei Zdanov saapui Helsinkiin 5. päivänä lokakuuta ja sai lähes valtion päämiehen vastaanoton. Hänen sijaisensa kenraaliluutnantti Grigori Savonenkov oli tullut Helsinkiin jo aiemmin. 15 henkinen etujoukko saapui Helsinkiin

6 Harkittu organisaatio LVK:n organisaation yläpäähän kuului lukuisia kenraali ja everstitason upseereja, hallintovirkamiehiä, talousmiehiä, poliittisia neuvonantajia, KGB:n edustajia jne. Valvontakomission työrukkasina olivat erikoisosastot, joilla oli tarkoin määrätyt tehtävänsä. Osastot olivat: hallinnollinen osasto, huolto osasto, poliittinen osasto, viestiosasto, turvallisuusosasto, taloudellinen osasto, sota asiainosasto, merivoimaosasto, ilmavoimaosasto sekä sotakorvausosasto. LVK:n paikallistoimistot olivat Kokkolassa, Vaasassa, Raumalla, Hangossa, Maarianhaminassa, Loviisassa ja Kotkassa. Tässä yhteydessä todettakoon vielä kerran, että LVK oli Neuvostoliiton ylimmän sotilasjohdon alainen sotilaallinen organisaatio. Valvontakomission jäsenillä oli diplomaatin status, minkä lisäksi muut otetut, myös käytetyt oikeudet tekivät LVK:sta organisaation, jonka valta oli lähes käsittämätön. Suomalaisten vuosikymmenien ajan rakentama yhteiskuntaa, kansalaisia ja näiden erilaisia toimintoja ja harrastuksia turvaava oikeudellinen suojamuuri sortui ainakin osittain. LVK:n apuna oli alusta alkaen kommunistiseksi vähitellen muuttuva Valtiollinen poliisi (Valpo). Sisäministerikautenaan ( ) kommunisti Yrjö Leino miehitti hengenheimolaisillaan koko Valpon, joka pyrki sitten toiminnallaan varmistamaan asemiaan toivomassaan tulevassa ihanneyhteiskunnassa Neuvostoliiton syleilyssä. Komission toimintatavoista Ennen komission saapumista Suomessa ei tarkoin tiedetty tapaa, millä se ryhtyy valvomaan 22. artiklassa ja sen liitteessä esitettyjen sopimusehtojen ja määräysten toteuttamista. Selvää kuitenkin oli, että valvontakomissio oli saanut Neuvostoliiton puolue ja ylimmältä sotilasjohdolta tiukat määräykset toimintatavoista ja suomalaisten vastapelurien käsittelystä. Se oli ehkä syynä, että rauhansopimukseen liittyvissä virallisissa kokouksissa ja keskusteluissa ei juuri hymyn häivää nähty. Suomalaisten hymyttömyys oli jo neuvotteluasetelmien vuoksi ymmärrettävää.

7 Alusta alkaen todettiin, että itänaapurit osoittautuivat toimissaan ja henkilöinä juuri sellaisiksi, kuin heidän tiedettiin ja pelättiin olevan. Voittajalla oli voittajan elkeet. Heti LVK:n saavuttua Suomen hallitus sai siltä uhkavaatimuksen vangita sotarikoksista Välirauhansopimuksen 13. artiklaan vedoten yli 40 komission nimeämää suomalaista. Syyteaineistoa ei esitetty. Nämä Valpon pidättämät nk. Zdanovin vangit olivat koko kaksi ja puolivuotisen vankeutensa ajan LVK:n määräysvallan alaisina Suomen viranomaisten voimatta puuttua vankien kuulusteluun, kohteluun tai mahdolliseen siirtoon Neuvostoliittoon. LVK:n työssä oli alkuaikoina merkittävänä osana puolustusvoimien toimintaan liittyvien määräysten toteuttamisen seuranta. LVK:n erityisenä huolenaiheena oli saksalaisjoukkojen aseistariisunta tai karkotus Suomen alueelta. Keskenään täydellisesti ristiriidassa olivat rauhansopimuksessa vaaditut puolustusvoimien demobilisointi ja saksalaisten joukkojen riisuminen aseista tai karkottaminen maasta. Molempien asiakohtien osalta Suomen sotilasjohdolla ja LVK:lla oli suuria erimielisyyksiä. Vaadittujen toimenpiteiden hitaan edistymisen vuoksi Suomen hallitus sai vastaanottaa useita ankaria nootteja. LVK:n toimintaan ja vaatimuksiin kuului myös Etelä ja Lounais Suomen rannikkoalueen lentokenttien nopea siirto neuvostoilmavoimien käyttöön, sotavankien luovutus, saksalaisomaisuuden takavarikointi sekä Etelä Suomessa olleiden saksalaisten ja unkarilaisten siviilihenkilöiden ja sotilaiden internointi. LVK:n tehtäviin kuului myös maanpuolustusjärjestöjen eli käyttämänsä oudon terminologian mukaan hitleriläisten järjestöjen lakkauttaminen. Tavoitteena oli myös saada LVK:n työlle myötämielisiä suomalaisia avustajiksi. Valtiollisen poliisin liittäminen LVK:n avustajakuntaan ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia, sillä Valpo suorastaan tyrkytti palveluksiaan. Valvontakomissiolla oli oikeus saada Suomen viranomaisilta kaikki tehtävänsä täyttämiseen tarvittavat tiedot. Välirauhasopimuksen artiklojen rikkomuksia havaitessaan LVK saattoi tehdä Suomen hallitukselle esityksiä tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisestä.

8 LVK:lla oli oikeus perustaa erityisiä elimiä sekä jaoksia ja valtuuttaa ne tekemään puolestaan tarpeelliseksi katsomansa tutkimukset. Valtuutetuilla ja LVK; n jäsenillä oli esteetön pääsy virastoihin, laitoksiin ja satama alueille sekä oikeus saada niiltä tarvitsemansa tiedot. Viranomaisten oli järjestettävä LVK:n käytössä oleville lentokoneille täydet toimintaedellytykset, mikä merkitsi polttoaine ja konehuoltoa sekä kenttäpalvelua. Korkean tason yhteydenpidossa suomalaiseen osapuoleen noudatettiin tarkkaa protokollaa. Kukin valvontakomission johtoryhmän jäsen asioi yleensä vain tietyn ministerin, korkean virkamiehen tai sotilashenkilön kanssa. Jotkut pitivät yhteyttä suomalaisiin vain yhteyselimen välityksellä. Valpon ja LVK:n luetteloima avoimesti neuvostovastainen kirjallisuus hävitettiin aitoon stalinilais hitleriläisten tapaan polttamalla. Oheisen Baltian maiden synkkää kohtaloa kuvaavan vihkosen pelasti kertomansa mukaan kirjailija, sotilasvirkamies Armas J. Pulla valpolaisten huomaamatta Yleisesikunnan tiedotusosaston materiaalista tehdystä roviosta. Tämän tekstin laatija sai sen Armas J:ltä vuonna 1981, vain kuukausi ennen kirjailijan kuolemaa. Valvontakomission korkean johdon ja muiden jäsenten käyttäytyminen hallituksen jäseniä, puolustusvoimien edustajia, virkamiehiä ja jopa tasavallan presidenttiä kohtaan oli ajoittain selvää simputusta. Sovittuja kokousajankohtia ei aina noudatettu. Korkea arvoinenkin suomalainen ministeri, virkamies, sotilas tai neuvotteluryhmä joutui usein odottamaan hermostuneena Hotelli Tornin ovensuussa hattua pyöritellen kunnes neuvostoihmiset suvaitsivat heidät vastaan ottaa. Tapaamiset alkoivat usein vasta iltayön tunteina.

9 Pyydettyjä selvityksiä ei yleensä hyväksytty heti, vaan määrättiin tekemään ne yhä uudelleen ja uudelleen aiempia tarkempina yleensä kohtuuttoman lyhyen määräajan kuluessa. Jotkut esitetyt vaatimukset olivat Välirauhansopimuksen vastaisia. Artiklojen tulkinnanvaraisissa kohdissa noudatettiin poikkeuksetta LVK:n kantaa. LVK ei antanut juuri missään kiistakysymyksessä periksi. Kuitenkin presidentti Mannerheimin esittämät vankat perustelut saivat Zdanovin peruuttamaan Suomen rannikkotykistön romuttamisen. Jotkut vaatimukset herättivät jopa hilpeyttä. Puolustusvoimien saattamista rauhan ajan vahvuuteen tutkinut neuvostokenraaliluutnantti vaati luetteloa pv:n organisaatioon kuuluvista tarkka ampujanaissotilaista. Sellaisia hän oli kertomansa mukaan nähnyt sodan aikana puissa neuvostosotilaita ampumassa. Kenraalin mielestä tarkka ampujat oli häivytetty sotilasorganisaatiosta LVK:n harhauttamiseksi puolustusvoimien naistyöntekijöiden joukkoon. Niille lukijoille, jotka eivät ole vihkiytyneet puolustusvoimien sodanajan organisaation saloihin kerrottakoon, että naisia ei tuolloin ollut pv:n aseellisessa palveluksessa saati sitten tarkka ampujina neuvostosotilaita listimässä. Nuuskijat Valvonnan kenttätyön tekijät asioivat haastateltavien ja kuulusteltavien kanssa kylmästi ja ylimielisesti eli ylimmän sotilasjohdon käskyä kiitettävästi noudattaen. Heidän käyttäytymisensä vapaa ajan riennoissa oli huomattavasti rennompaa, kuten tämän tekstin loppuosassa voidaan todeta. LVK:n edustajat, siviilihenkilöt ja upseerit (yl. everstiluutnantit, majurit ja/tai kapteenit) kiersivät Suomea Helsingistä tai em. paikallistoimistoista käsin. Varuskunnat, pv:n varikot, korjaamot ym. toimipisteet olivat neuvostoupseerien erikoisen mielenkiinnon ja siten myös tarkan tutkimuksen kohteina. Riihimäen varuskuntakaan ei välttynyt heidän vierailultaan, sillä Tykistökoulutuskeskus oli tutkimisen arvoinen kohde. Tutkijoita kiinnostivat myös Helsingissä ja eri puolilla Suomea olevat valtion virastot, tehtaat sekä sellaiset laitokset, joissa tutkijan vilkkaan mielikuvituksen mukaan saattoi olla rauhansopimuksessa kiellettyä toimintaa. Valvontakomission kenttäväellä ja valtuutetuilla oli myös kaikki diplomaattiset etuoikeudet

10 mukaan luettuna henkilöön, omaisuuteen ja arkistoihin liittyvä koskemattomuus. Näiden lisäksi LVK:n joskus käyttämä omankädenoikeus mahdollisti sellaisiakin tutkimuksia ja toimia, jotka olivat selvästi Suomen lain vastaisia. Näissä oli yli innokkaana avustajana poikkeuksetta Valpo. Ihmisiä haettiin kodeistaan Valpon toimitiloihin kuulusteltaviksi, pidätettäviksi kuulusteluja varten tai sitten jostain epämääräisestä epäiltynä. Monella kuulusteltavalla tai pidätetyllä ei ollut minkäänlaista aavistusta kuulustelun tai pidätyksen syistä. Niiksi riitti usein sotaa edeltävä tai sodanaikainen toiminta jossain virassa, tiedotustehtävässä, maanpuolustusjärjestössä, seurassa tai yhdistyksessä. Monet vasemman laidan kulkijat tekivät perusteettomia ilmiantoja naapureistaan, vihaamistaan henkilöistä, oikean laidan kulkijoista jne. Eniten julkisuutta saanut Suomen lain vastainen kumarrus itään oli sisäministeri Leinon hyväksymä joidenkin Suomen kansalaisten luovutus Neuvostoliittoon. Olin luokkaretkeläisenä eduskunnan lehterillä seuraamassa erästä täysistuntoa vuonna 1948 päivänä, jolloin sisäministeri Leino koetti hermostuneena selitellä eduskunnalle tekemisiään ja yritti turhaan saada kansanedustajat uskomaan syyttömyyteensä luovutustapahtumaan. Kommunisti Leinon selityksiä ei uskottu ja hän joutui luopumaan ministerin salkusta. Muita seuraamuksia ei tapahtumasta tullut mutta hänen aikansa poliittisena vaikuttajana oli ohi. Intermezzo Konfliktien välttämiseksi Välirauhansopimuksen velvoitteet yritettiin täyttää niin tarkoin kuin se oli mahdollista. Siitä huolimatta LVK oli tyytymätön suomalaisen osapuolen toimintaan, mutta sehän oli odotettavissa ryssistähän oli kyse. Heidän tuntemansa lämmin ystävyys ja kiintymys ilmenivät mm. siten, että Porkkalan neuvostotykit oli suunnattu 11 vuoden ajan Porkkalan palautukseen asti ( ) pelkästään ja yksinomaan rauhantahtoisesti Helsingin ydinkeskustaa kohti. LVK:n työ päättyi rauhansopimuksen solmimiseen Pariisissa Suomi sai jälleen hengittää vapaasti mutta melkoisin varauksin. Isoveli nimittäin valvoi edelleen.

11 Rajattu osa O. Hederströmin Sotakorvaussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa (joulukuussa 1944) ottamasta valokuvasta; J.K. Paasikivi ja A.Zdanov keskustelevat. Koska kuva katsottiin Suomessa arkaluontoiseksi, se julkaistiin ensimmäisenä Yhdysvalloissa, Time-lehdessä. Draama käynnistyy luvussa esittämässäni tapahtumasarjassa Sattuipa eräänä iltana kuvaan tapahtumat sellaisina, kuin lapsi ne koki. Irvokkaan draaman tapahtumapaikkana oli Riihimäen varuskunnan upseerikerho. Tapahtuma sijoittuu aikaan, jolloin venäläistä vielä kutsuttiin ryssäksi (ven. russki, ruots. ryss, saks. Russe, eng. russian, ransk. russe, esp. rusa, ital. russo ja suom. ryssä). Mikäpä minä olen kertomukseni tapahtuma aikana yleisessä käytössä ollutta hyvää ja sattuvaa nimitystä muuttamaan! Suomalainenkin on suomalainen vaikka voissa paistaisi. Kutsumattomat Valvontakomission suurta valtaa käyttävät nuuskijat levittäytyivät lokakuussa 1944 ympäri Etelä Suomea. Mm. varuskunnat saivat silloin kutsumattomia vieraita. Yksi LVK:n monista nuuskijaryhmistä saapui Riihimäelle, jossa oli tärkeä Tykistökoulutuskeskus. Ruskeapuseroiset, tuuheakulmaiset ja synkkäkatseiset

12 vieraat ilmestyivät yllättäen kasarmin katukuvaan. He liikkuivat kasarmialueella tutkimuskohteesta toiseen koulutuskeskuksen virkapukuisten opastamina. Ryssät ovat tulleet tieto levisi nopeasti. Kasarmin aikuisikäisten katseissa ja puheissa kuulsi syvä huoli. Tytöistä en oikein tiedä, mutta pojat olivat aluksi aidon kiinnostuneita siitä, minkä näköisiä nämä juuri tulleet ryssät oikein olivat. Se selvisi nopeasti ja myös heidän liikkuessaan jälkeensä jättämä voimakas imelän parfyymin ja mahorkan tuoksusekoitus. Siihen ja joihinkin nuuskijaryhmän jäseniin törmäsin ensi kerran esikunnan eteiskäytävässä postia hakiessani. Sotaaikana kasarmilla olleet ystävällisen tuntuiset sotamiestasoiset sotavangit eivät parfyymejä käyttäneet. Pentti Vähäsarja Poikien tuntema alkukiinnostus sammui ryssien ensimmäisen vierailupäivän myötä. Kasarmin ylle laskeutui pimeys todellinen sekä kuvaannollinen. Sen koki pieni poikajoukko illan alkavassa draamassa. Draama käynnistyy Näytelmän alkuasetelmat olivat seuraavat:

13 Oli pimeä lokakuun myöhäisilta vuonna Riihimäen varuskunnan upseerikerholla sattui tuolloin kaksi erillistä, samanaikaista, toisiaan kohtaamatonta tapahtumasarjaa, joista toinen kuitenkin käynnistyi toisen vaikutuksesta. Draaman huippukohtien näyttämöinä olivat kerhon valaistu juhlasali sekä sen ikkunoiden ulkopuolella oleva kerhon pimeä edusta, jolle kuitenkin sisältä tulevat valokeilat lankesivat. Lavasteita ei tarvittu. Kolminäytöksinen draama Sattuipa eräänä iltana saattoi alkaa. I näytös Komission ahkeroiman ensimmäisen tarkastuspäivän iltana osa varuskunnan upseeristoa ja tarkastusryhmä in corpore kokoontuivat upseerikerhon juhlasaliin yhteiseen tilaisuuteen, jonka alun hillitty keskusteluvaihe kehittyi illan myötä hyvinkin vapaamuotoiseksi ja estottomaksi. Illan tapahtumien kaikkia yksityiskohtia en tunne, mutta vodkasta ei ollut puutetta, sillä jossain vaiheessa kerhon kristallikruunujen valaisemassa salissa seisoi horjahdellen toisiaan autuaasti halaava, vahvasti humaltunut upseerijoukko. Innokkaimmat ryssät yrittivät ja onnistuivatkin antamaan suusta suulle tekohengitystä joillekin suomalaisille upseereille. Juhlivan seurueen humalatila oli sellainen, että vain muutama upseeri kesti sammumatta juhlan loppuun. Ensimmäinen näytös kesti aamuun asti. Esirippu laskeutui, kuten se oli laskeutunut monella upseerilla jo aikaisemmin yön tunteina. Upseerikerho

14 II näytös Ensimmäisen näytöksen aikana tapahtumien alusta alkaen oli illan pimeydessä kerhon juhlasalin ikkunoiden takana viisi vuotista poikaa (Esa, Veikko, Eero ja kaksi Penttiä). Ikkunoista näimme jotain järkyttävää, jotain sellaista, mitä emme voineet uskoa todeksi; humaltuneet suomalaiset ja ryssän upseerit olivat ringissä kädet toistensa kaulalla nauramassa ja laulamassa sekä välillä halaamassa ja pussaamassa toisiaan. Suomalaiset veljeilemässä ja juhlimassa vihollisten kanssa vihollisten, jotka olivat vieneet meiltä pojilta Esaa lukuun ottamatta kodin ja Karjalan!! Kaikki se, mitä näimme, oli inhottavaa! Me Suomen historiaa hyvin tuntevat pojat olimme synkkien, traumaattisten kokemustemme ja menetystemme vuoksi pitäneet ryssiä vihollisina ja suomalaisten ikuisena uhkana. Ajatuksiimme vaikutti myös se, että Eeron isä oli kaatunut, Penan isä oli kuollut rintamaolosuhteissa ja oma isäni oli sotasairaalassa. Muistan hyvin juhlasalin riehakkaan menon aiheuttaman suunnattoman järkytykseni ja vihantunteeni. Herkkä Esa ei kestänyt näkemäänsä. Se ylitti hänen sietokykynsä. Esa sai raivokohtauksen ja täysin malttinsa menettäneenä huusi itkien: Mä tapan ne! Sitten Esa juoksi pimeyteen. Uskoimme, että tilanne oli Esan osalta ohi. Siinä kuitenkin erehdyimme, sillä Esa palasi jonkin ajan kuluttua kotoa hakemansa kivääri käsissään ja juoksi ikkunan alle, suuntasi kiväärin kohti ikkunaa ja sisällä juhlivaa joukkoa. Viime hetkellä tajusimme omalta järkytykseltämme Esan aikeet. Veikko, Pena ja minä ryntäsimme kohti Esaa ja saimme vaivoin väännetyksi kiväärin hänen käsistään. Onneksi ladattu, varmistamaton kivääri ei lauennut kamppailussa. Pena poisti patruunat aseesta. Me muut pidättelimme Esaa, jonka riuhtominen ja itku vähitellen laantuivat. Pitkään Esa tärisi kuin horkassa. Varsinkin kädet vispasivat rajusti. Salin juhlijat olivat onnellisen tietämättömiä kerhon edustan tapahtumista. He eivät myöskään saaneet näytettä kassun sotilaspoikien hyvästä aseenkäsittely ja ampumataidosta.

15 III näytös Lähdimme kaikki paikalta mäkeä alas asuntoalueelle. Jaloittelimme pihalla ainakin tunnin, jona aikana Esa näytti rauhoittuvan täysin. Saatoimme Esan kotiovelleen ja hän poistui näyttämöltä. Pena piti varmuuden vuoksi kiväärin hallussaan ja vei sen kotiinsa. Sitten me palasimme kerhon seinustalle ja seurasimme jonkin aikaa juhlasalin tapahtumia raivoa ja itkua nieleskellen. Sovimme vielä keskenämme, että tästä ei sitten puhuta muille. (Esa yhtyi päätökseemme seuraavana päivänä). Jos tapahtuma tulisi jollakin tavalla yleiseen tietoon, joutuisimme kuulusteltaviksi ja syytetyiksi vaikka mistä! Kerholla juhlivien suomalaisten ja ryssien hyvät välit eivät luvanneet meille mitään hyvää. Poistuimme paikalta. Illan ja yön draama oli meidän osaltamme ohi. Esirippu saattoi laskeutua mutta ei kuitenkaan meidän muistimme ylle. Sinä yönä en nukkunut hetkeäkään. Kuinka suomalaiset upseerit saattoivat?! Mielessäni välähti myös ajatus, että kummatkohan olivat Esan suurimman vihan kohteena suomalaiset petturiupseerit vai ryssät. Kerholla jatkui sama meno seuraavinakin iltoina, mutta suomalaisten osalta uusin vereksin voimin. Moni kasarmin poika kävi kerhon ikkunoiden alla ihmettelemässä juhlasalin rajuja ryyppäjäisiä. Muistissani ei ole valvontakomission nuuskijoiden vierailun kestoa eikä poistumisen ajankohtaa. Jossittelua Olen jälkikäteen usein pohtinut, että mitähän olisi tapahtunut, jos jokunen valvontakomission upseeri ja siinä sivussa muutama suomalainen olisi ammuttu Riihimäen upseerikerholla lokakuisen illan pimeydestä vuonna Vaikka teko olisi uskottukin poikasen suunnittelemattomaksi, spontaaniksi reaktioksi ja vihanpurkaukseksi, valvontakomissio olisi varmasti väittänyt tapahtumaa neuvostovastaisten voimien suunnittelemaksi ja paikalla olleita poikia vain suunnitelman täytäntöönpanon välikappaleiksi. Tilanne maassa oli erittäin räjähdysherkkä. Valvontakomissio odotti todennäköisesti vain sopivaa syytä ja tilaisuutta puuttua entistä järeämmin ottein maamme sisäisiin asioihin.

16 Tavattiinpa aina joskus Kasarmin kakrujen tapaamisten alettua me edellä kuvattuun tapahtumaan osallistuneet, jonkin verran jo ikääntyneet pojat pysähdyimme aina hetkeksi kerhon ikkunoiden alle, katsoimme merkitsevästi toisiimme sanaakaan sanomatta. Sitten siirryimme muiden kakrujen tavoin kerhon sisätiloihin. Jostain syystä tapahtumasta kertominen muille kakruille jäi tekemättä. Yhteinen kokemuksemme pysyi kuten lasten leikeissä vain meidän salaisuutenamme. Näin me asianosaiset vakuutimme toisillemme vuosikymmenien ajan. Tunnustan kuitenkin kertoneeni parille luotettavalle ulkopuoliselle ystävälleni tapahtumasta, kun siitä oli kulunut jo yli viisikymmentä vuotta. Yllätyksekseni he eivät reagoineet kertomaani mitenkään erikoisesti. Tapahtumaa ei otettu keskusteluissamme esille myöhemminkään. Molemmat ystäväni ovat jo manan majoilla. Heidän kuolemansa vaikutti osaltaan siihen, että kerroin kuvaamani tapahtuman kasarmin kakruille kokouksessamme Riihimäen upseerikerhon juhlasalissa jottei tieto kokemuksestamme katoaisi kanssani maan rakoon.