Mekaaninen tanssimusiikki ja karaoke tapahtumassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mekaaninen tanssimusiikki ja karaoke tapahtumassa"

Transkriptio

1 MEKA Kiinteä Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi ravintoloille tai tanssipaikoille), joissa järjestetään vuoden aikana paljon tapahtumia. Lupaa hankkiessasi arvioit koko vuoden tapahtumamäärän. Tapahtumakohtainen hinta määräytyy tapahtumien vuosittaisen kokonaismäärän mukaan. Luvan minimilaskutusmäärä vuodessa on asiakaspaikkamääräsi mukaan määritetty 10 tapahtuman hinta. Huomioithan, että elävän musiikin tapahtumille on oma hinnastonsa, joten niitä ei lasketa mukaan mekaanisen tanssimusiikin ja karaoken tapahtumamäärään. Jos järjestämäsi tilaisuuden pääsylipun kokonaishinta on vähintään 25 (sis. alv), käytetään niin sanottua lippuhintamekanismia, jolloin tapahtumakohtainen hinta on prosenttiosuus tapahtuman pääsylipputuloista. Ilmoitat Teostolle kuukausittain toteutuneiden tapahtumien päivämäärät ja/tai esiintyjät. Ilmoitukset tehdään Teoston verkkopalvelussa aina seuraavan kuukauden 15. päivään mennessä. Laskutamme musiikinkäytön ilmoitustesi perusteella kolmen kuukauden välein. Mikäli et ilmoita tietoja toteutuneista tapahtumista kuukausittain sovitun aikataulun mukaisesti, saat kuukauden tapahtumista arviolaskun, jossa tapahtumakohtaiset hinnat ovat 20 % perushintaa korkeammat. Vuoden päätyttyä luvan ostohetkellä arvioimaasi tapahtumien kokonaismäärää ja ilmoittamiesi toteutuneitten tapahtumien määrää verrataan toisiinsa. Mahdolliset poikkeamat oikaistaan tasauslaskulla. Jos ilmoitat kaikkien kuukausien tiedot ajoissa, saat 3 % tuotekohtaisen vuosialennuksen. Kun pääsylipun ostajan maksama hinta on alle 25 (verollinen kokonaishinta) Esityspaikan yleisökapasiteetti (ykp) ,31 4,55 6,71 11,47 17,35 24,73 30,16 43,39 53,72 61,93 70,14 78,35 86,57 94,73 102,94 111,10 119,21 3,20 4,34 8,16 9,61 11,16 14,98 20,04 24,38 35,68 41,88 48,55 54,75 61,05 67,15 73,34 79,54 85,74 91,94 2,89 3,93 5,58 6,92 8,78 11,63 14,67 18,39 22,73 26,86 30,99 35,12 39,25 42,35 46,49 50,62 54,75 57,85 2,58 3,72 5,17 7,13 12,89 15,76 19,38 22,73 26,34 29,96 33,06 36,16 39,25 42,35 46,49 49,58 Kun pääsylipun ostajan maksama hinta on 25 tai enemmän (verollinen kokonaishinta) Pääsymaksullinen, % lipputuloista Minimihinta 3,70 % 10,90 3,50 % 10,38 3,30 % 3,20 % 9,30

2 MEKA Prossa Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi ravintoloille ja tanssipaikoille), joiden yleisökapasiteetti on yli Vaihtoehtoinen lupatuote myös niille vakituisille esityspaikoille, joiden yleisökapasiteetti on , jos tapahtumien kävijämäärä on oletettavasti melko pieni, järjestettävät tilaisuudet ovat pääsääntöisesti pääsymaksuttomia tai pääsylipun hinta on alhainen. Lupaa hankkiessasi arvioit koko vuoden tapahtumien määrän. Tapahtumakohtainen hinta määräytyy tapahtumien vuosittaisen kokonaismäärän mukaan. Tapahtumilla on minimihinta. Huomioithan, että elävän musiikin tapahtumille on oma hinnastonsa, joten niitä ei lasketa mukaan mekaanisen tanssimusiikin ja karaoken tapahtumamäärään. Ilmoitat Teostolle kerran kuukaudessa toteutuneiden tapahtumien päivämäärät ja tapahtumien nimet/ esiintyjät sekä lipputulo- tai kuulijamäärätiedot. Ilmoitukset tehdään Teoston verkkopalvelussa aina seuraavan kuukauden 15. päivään mennessä. Laskutamme musiikinkäytön kerran kuukaudessa ilmoitustesi perusteella. Mikäli et ilmoita tapahtumatietoja ajoissa, saat kuukauden tapahtumista arviolaskun (esityspaikan maksimiyleisökapasiteetti x arvioitu lipunhinta x luvan ostohetkellä arvioidun tapahtumamäärän mukainen prosentti). Vuoden päätyttyä luvan hankintahetkellä arvioimaasi tapahtumien kokonaismäärää ja kuukausittain ilmoittamiesi toteutuneitten tapahtumien määrää verrataan toisiinsa. Mahdolliset poikkeamat oikaistaan tasauslaskulla. Jos ilmoitat kaikkien kuukausien tiedot ajoissa, saat 3 % tuotekohtaisen vuosialennuksen. Tapahtuma Pääsymaksullinen, % lipputuloista Pääsymaksuton, / kuulija Minimihinta 3,70 % 10,90 3,50 % 10,38 3,30 % 3,20 % 9,30

3 MEKA Vuosi Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi ravintoloille ja tanssipaikoille), joiden yleisökapasiteetti on enintään 200 ja joissa järjestetään melko vähän tapahtumia. Lupaa hankkiessasi arvioit koko vuoden tapahtumien määrän. Vuosi-luvilla järjestettävien tapahtumien tietoja ei tarvitse ilmoittaa Teostolle kuukausittain. Huomioithan, että elävän musiikin tapahtumille on oma hinnastonsa, joten niitä ei lasketa mukaan mekaanisen tanssimusiikin ja karaoken tapahtumamäärään. Jos järjestät enemmän tapahtumia, kuin ostamasi lupa kattaa, määrän ylittävät tapahtumat laskutetaan Yksittäiset tapahtumat -hinnaston mukaisesti. Tarvittaessa voit myös ostaa uuden Vuosi-luvan tai siirtyä käyttämään Kiinteä-lupaa. Kunkin vuoden alussa kannattaa tarkistaa, että arvio tapahtumien kokonaismäärästä on mahdollisimman oikea. Vuosilupien minimilaskutus on 10 tapahtuman hinta. Vuosi-luvan voi ja se myös useimmiten kannattaa hankkia, vaikka järjestäisi vuodessa vähemmän kuin 10 tapahtumaa: Yksittäinen tapahtuma -luvilla jo kolmen tapahtuman musiikinkäyttö voi olla kalliimpaa kuin Vuosi-luvalla. Yksittäinen tapahtuma -luvat on myös haettava joka tapahtumaan erikseen. Esityspaikan yleisökapasiteetti (ykp) ,31 4,55 6,71 11,47 3,20 4,34 8,16 9,61 11,16 2,89 3,93 5,58 6,92 8,78 2,58 3,72 5,17 7,13

4 Yksittäiset tapahtumat Lupatuotetta voivat käyttää kaikki tapahtumajärjestäjät. Kaikenkokoisille sekä maksullisille että maksuttomille tapahtumille. Lupa haetaan etukäteen, tapahtumatiedot ilmoitetaan tapahtumakohtaisesti. Tapahtuman kuulijamäärä Pääsymaksullinen tilaisuus Pääsymaksuton tilaisuus Minimimaksu yli ,45 4 % lipputuloista 4 % lipputuloista 25,62 34,86 /kuulija 25,62 34,86 /kuulija

5 Pienlupa 1-10 tapahtumaa vuodessa Luvan voi ostaa kuka tahansa tapahtumajärjestäjä, kun tapahtuman kuulijamäärä on maksimissaan 200 henkeä. Luvalla on vuosihinta eikä siihen sisälly tapahtumatietojen ilmoitusvelvollisuutta. Asiakkaalla voi kerrallaan olla voimassa vain yksi Pienlupa. Ennen luvan hankkimista jo pidettyjä tapahtumia ei voi sisällyttää lupaan jälkikäteen eikä maksuja palauteta, vaikka lupaa ei käytetä kokonaisuudessaan. Tapahtuman kuulijamäärä Tapahtumien lukumäärä, max. Hinta kpl 46,59 Hintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.

Elävä musiikki tapahtumassa

Elävä musiikki tapahtumassa ELMU Kiinteä Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi ravintoloille tai tanssipaikoille), joissa järjestetään vuoden aikana paljon tapahtumia. Lupaa hankkiessasi arvioit koko vuoden tapahtumamäärän. Tapahtumakohtainen

Lisätiedot

tapahtumaluvat 1.1.2012 alkaen

tapahtumaluvat 1.1.2012 alkaen Ravintoloiden ja tanssipaikkojen tapahtumaluvat 1.1.2012 alkaen Uudet hinnastot 1.1.2012 alkaen Teosto ja Matkailu- ja ravintolapalvelut l l t MaRa ry neuvottelivat yhdessä uudet hinnastot, jotka julkaistiin

Lisätiedot

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Oy 1.3.2016

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Oy 1.3.2016 Verkkopalveluhinnasto Caruna Oy 1.3.2016 Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa siirtoon liittyvän

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa

Lisätiedot

Maakuntaradioiden osalta sovelletaan lisäksi kerrointa, joka kuvaa yksittäisen maakuntaradion väestöpohjaa.

Maakuntaradioiden osalta sovelletaan lisäksi kerrointa, joka kuvaa yksittäisen maakuntaradion väestöpohjaa. Esityslistan liite nro x Teoston hallitus ja tilitys- ja jakosääntötoimikunta 3.5.2018 LIITE TILITYS- JA JAKOSÄÄNNÖN LUKUUN 1.5 Kotimaasta laskutettujen esityskorvausten tilitysalueet TILITYSALUEET JA

Lisätiedot

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT 1.1.2015 alkaen Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella.

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT 1.1.2015 alkaen Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella. SÄHKÖNKÄYTÖN SIIRTOHINNAT KAUSI-, YÖ-, JA YLEISSÄHKÖN SIIRTOMAKSUT (sis. alv. 24 %) VEROLUOKKA 1 VEROLUOKKA 2 Siirtotuote Siirtomaksun perushinta Kausisähkön siirto 16.11. 15.3. klo 07 21 Muulloin Yösähkön

Lisätiedot

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Teosto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry 1 Mikä Teosto on? Musiikin tekijöiden järjestö Aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna

Lisätiedot

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT 1.1.2016 ALKAEN Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella.

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT 1.1.2016 ALKAEN Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella. Hinnasto on voimassa Oy:n jakelualueella. SÄHKÖNKÄYTÖN SIIRTOHINNAT KAUSI-, YÖ-, JA YLEISSÄHKÖN SIIRTOMAKSUT (sis. alv. 24 %) Siirtotuote perushinta VEROLUOKKA 1 VEROLUOKKA 2 kokonaishinta kokonaishinta

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut

Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 copyright@taija härkki.2019 Arvokkaan vanhenemisen puolesta 2 copyright@taija härkki.2019

Lisätiedot

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Oy 1.1.2015

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Oy 1.1.2015 Verkkopalveluhinnasto Caruna Oy 1.1.2015 Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa siirtoon liittyvän

Lisätiedot

MAKSUT 2018 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2018 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristölautakunta 21.11.2017 Liite 3 62 MAKSUT 2018 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2018 alkaen Maksut perustuvat

Lisätiedot

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu 14.6.2012 kesäkuun tilityksessä 14.6. maksamme kotimaisille oikeudenomistajille Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,3 miljoonaa euroa. Korvaukset koskevat pääosin

Lisätiedot

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Raahesalin lipunmyynti Kirkkokatu 28, 92100 Raahe Kirkkokatu 28, 92100 Raahe tilavaraukset puh. 044 439 3232 puh. 044 439 3237 tekniikkavastaava puh. 044 439 3235 avoinna: ma-pe klo 10-17 sähköposti: kauppaporvari@raahe.fi

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT ALKAEN Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella.

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT ALKAEN Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella. SÄHKÖNKÄYTÖN SIIRTOHINNAT KAUSI-, YÖ-, JA YLEISSÄHKÖN SIIRTOMAKSUT (sis. alv. 24 %) Siirtotuote perushinta VEROLUOKKA 1 VEROLUOKKA 2 kokonaishinta kokonaishinta Kausisähkön siirto 16.11. 15.3. klo 07 21

Lisätiedot

Verkkopalveluhinnasto. Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013

Verkkopalveluhinnasto. Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013 Verkkopalveluhinnasto Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013 Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa

Lisätiedot

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N 1/6 KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE 1. LUVAN HAKIJA (Yritys / henkilö, joka suorittaa kopioimisen) Yritys: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT ALKAEN Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella.

SÄHKÖNSIIRTOHINNAT ALKAEN Hinnasto on voimassa Savon Voima Verkko Oy:n jakelualueella. SÄHKÖNKÄYTÖN SIIRTOHINNAT KAUSI-, YÖ-, JA YLEISSÄHKÖN SIIRTOMAKSUT (sis. alv. 24 %) Siirtotuote perushinta VEROLUOKKA 1 VEROLUOKKA 2 kokonaishinta kokonaishinta Kausisähkön siirto 16.11. 15.3. klo 07 21

Lisätiedot

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset 2 Esitetty 1 Lain tarkoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2016

PALVELUHINNASTO 1.1.2016 PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO

Lisätiedot

Aurinkoenergiajärjestelmien hintayhteenveto

Aurinkoenergiajärjestelmien hintayhteenveto Aurinkoenergiajärjestelmien hintayhteenveto v. 1.0 21.12.2014 Markku Tahkokorpi 1 JOHDANTO Finsolar-hankkeen osana on marras-joulukuussa 2014 selvitetty aurinkosähkö- ja aurinkolämpölaitteistojen toteutuneita

Lisätiedot

Aurinkoenergiajärjestelmien hintayhteenveto

Aurinkoenergiajärjestelmien hintayhteenveto Aurinkoenergiajärjestelmien hintayhteenveto v. 1.2 11.3.2015 Markku Tahkokorpi 1 JOHDANTO Finsolar-hankkeen osana on marras-joulukuussa 2014 selvitetty aurinkosähkölaitteistojen toteutuneita hintatasoja

Lisätiedot

R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua

R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua R-kioski osaksi Lippupisteen myyntipisteketjua toimintaohje v1.4 17.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. VERSIOHISTORIA... 3 2. LIPPUJEN... 3 3. LUNASTUS R-KIOSKILLA... 7 4. PALKKIO R-KIOSKILLA... 9 5. MAKSUTAVAT

Lisätiedot

Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut

Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 copyright@taija härkki.2019 www.elias.fi Kodin palvelujen kehittäjä (kuluttajavirasto,

Lisätiedot

TAKSAMALLI / HINNASTO

TAKSAMALLI / HINNASTO TAKSAMALLI / HINNASTO 15.02.2007 Sivu 1 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN

Lisätiedot

Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille

Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille Teosten oikeudenomistajat (säveltäjä, sanoittaja, kustantaja) voivat myöntää itse käyttöluvan omien teostensa

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset

Lisätiedot

EMS Light Nordic -seurantatyökalu

EMS Light Nordic -seurantatyökalu 8 EMS Light Nordic EMS Light Nordic on helppokäyttöinen seurantatyökalu, jonka avulla yritys voi helposti seurata ja analysoida esimerkiksi energian kulutusta, jätemääriä sekä materiaaleihin liittyviä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS Kiinteistö Oy Lapinlahden KASKIHOVI Kiinteistö Oy Varpaisjärven KUUSIRINNE Asematie 4 73100 Lapinlahti Kauppatie 20 73200 Varpaisjärvi Puh 0400 571 785 Fax 017 272 0029 Puh 040 488 3721 Fax 017 272 1669

Lisätiedot

HINNASTO 2017 ÄLÄ HUOLI, MYÖ HOIJETAA. Muut kuin palvelutaloasukkaat. Imatran Palvelutaloyhdistys ry

HINNASTO 2017 ÄLÄ HUOLI, MYÖ HOIJETAA. Muut kuin palvelutaloasukkaat. Imatran Palvelutaloyhdistys ry HINNASTO 2017 Muut kuin palvelutaloasukkaat asuvat 1(5) 1 HINNASTO 2017 Muut kuin palvelutaloasukkaat 1.1.2017 lähtien Perushoiva kaikille Myös muilla kuin palvelutaloasukkailla on mahdollisuus ostaa sairaanhoito-,

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Liikunta Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 YRJÖNKADUN UIMAHALLIKIINTEISTÖSSÄ SIJAITSEVAN TYÖTILAN VUOKRAAMINEN ADALIA SALON & SOLARIUMILLE Sopijapuolet: Vuokranantaja Vuokralaiset Helsingin kaupungin liikuntavirasto

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN

VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN 1. YLEISOHJEET Merkkipäiväsäännössä määritellään toimiohjeet työnantajan edustajalle tilanteisiin, joissa työntekijää

Lisätiedot

Ostopalveluja kodinhoitoon. Kuluttajansuoja, kotitalousvähennys ja arvonlisäveroton palvelu

Ostopalveluja kodinhoitoon. Kuluttajansuoja, kotitalousvähennys ja arvonlisäveroton palvelu Ostopalveluja kodinhoitoon. Kuluttajansuoja, kotitalousvähennys ja arvonlisäveroton palvelu Taija Härkki p. 0400 432 585 1 Palveluja Kotiin elias.fi 2 v 1995 Koko Suomi Kodin ostopalvelujen kehittäjä ja

Lisätiedot

KÄYTTÖSOPIMUSTEN PALVELUMAKSUT - KÄYTTÖKORVAUKSET. Kaupunginteatterin käyttösopimukset hyväksyy hallintojohtaja.

KÄYTTÖSOPIMUSTEN PALVELUMAKSUT - KÄYTTÖKORVAUKSET. Kaupunginteatterin käyttösopimukset hyväksyy hallintojohtaja. Kaupunginteatteri KÄYTTÖSOPIMUSTEN PALVELUMAKSUT - KÄYTTÖKORVAUKSET Tämän asiakirjan lisäksi käyttösopimuksiin sovelletaan liitteenä 1 olevaa hinnastoa sekä Lahden kaupungin yleisiä määräyksiä tilojen

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2010 2 (8) SISÄLLYS

MEDIAKORTTI 2010 2 (8) SISÄLLYS Mediakortti 2010 MEDIAKORTTI 2010 2 (8) SISÄLLYS 1. Johdanto...3 1.1. Yleiskuvaus...3 1.2. Käyttäjämäärät ja tilastot...3 2. Mainospaikat...4 3. Hinnasto...5 4. Aineistotoimitukset...6 4.1. Ohjeistus mainoksen

Lisätiedot

Palveluja Kotiin Arvonlisäverottomat palvelut

Palveluja Kotiin Arvonlisäverottomat palvelut Palveluja Kotiin Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 2 Palveluja Kotiin www.elias.fi 3 Kodin ostopalvelujen kehittäjä ( kuluttajavirasto, opetushallitus, verohallitus, sosiaali-

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstai 9.1.2014 klo 17.00 17.36 Isonkyrön

Lisätiedot

Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut

Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 Arvokkaan vanhenemisen puolesta 2 3 Palvelut kunnalta tai yksityisiltä 1) julkisena

Lisätiedot

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014 Hinnat alkaen 16.6.2014 päivitetty 14.8.2014 ISOT OSIOT, ARKIPÄIVÄ, bruttohinnat (suluissa oleva cpm on laskennallinen, hinnaston hinnoilla laskettu kontaktihinta) Tavoittavuus, arvio OSIO SOV YLIN PARAATI-

Lisätiedot

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2012 alkaen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Kokopäivähoidon maksu Perheen nuorimmasta lapsesta maksun enimmäismäärä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099

Lisätiedot

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri Käyttöönoton vaiheet Työmaarekisteri & laskupoimuri Laskupoimuri pähkinänkuoressa Verkkolasku Rakennustyön laskuosoite Poimuri Työn tilaajan oma sähköinen laskutusosoite Asiakkaan taloushallinnon järjestelmä

Lisätiedot

HINNOITTELUPAKETIT Telia Taloushallinto

HINNOITTELUPAKETIT Telia Taloushallinto HINNOITTELUPAKETIT 2017 Telia Taloushallinto HINNOITTELUPAKETIT S M L Rajoitetut käyttäjäehdot (mm. yksi käyttäjä, raportointi seuraavan kuukauden loppuun mennessä) Laskut 10/ kk Palkanlaskenta 1/ kk Hinta

Lisätiedot

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Oy

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Oy Verkkopalveluhinnasto Caruna Oy 1.3.2017 Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa siirtoon liittyvän

Lisätiedot

23.2.2016. Terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden ulkomaille vientiin liittyvät todistukset

23.2.2016. Terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden ulkomaille vientiin liittyvät todistukset 1 / 5 Päätös 23.2.2016 Dnro 22/02.09.01.00/2016 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston liiketaloudellisesti hinnoiteltujen ja eräiden julkisoikeudellisesti hinnoiteltujen suoritteiden hinnasto

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMI KIINTEISTÖ- JA KARTASTOPALVELUT

LOHJAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMI KIINTEISTÖ- JA KARTASTOPALVELUT Kasultk 28.1.2014 Kasultk 19.8.2014 LOHJAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMI KIINTEISTÖ- JA KARTASTOPALVELUT PAIKKATIETOHINNASTO JA PALVELUTAKSA 1.3.2014 (päivitetty 19.8.2014) 1 Hinnat Hinnat on esitetty ilman

Lisätiedot

OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI

OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI Clover Shop Pro 3 ja Clover Shop Ultrapro 1 -verkkokauppaohjelmistoissa www.clovershop.com Clover Shop on Apilaratas Oy:n rekisteröity tavaramerkki. Tekijänoikeus

Lisätiedot

Kalastuslupien osto-ohje

Kalastuslupien osto-ohje Kalastuslupien osto-ohje WWW.TENONKALALUVAT.FI Kalastuslupien hankkiminen Jokaisella kalastajalla on mahdollisuus hankkia vuoden 2018 lupakaudella 4 lupaa kiintiöviikkoa kohden ja maksimissaan 20 lupaa

Lisätiedot

HINNASTO 2016. Työmuotojen puitteissa järjestettävät seurakunnan alueen ulkopuolelle järjestettävät retket ja leirit hinnoitellaan tapauskohtaisesti

HINNASTO 2016. Työmuotojen puitteissa järjestettävät seurakunnan alueen ulkopuolelle järjestettävät retket ja leirit hinnoitellaan tapauskohtaisesti HINNASTO 2016 2 Seurakuntatyön maksut Työmuotojen puitteissa järjestettävät seurakunnan alueen ulkopuolelle järjestettävät retket ja leirit hinnoitellaan tapauskohtaisesti 2.1 Päiväkerho Päiväkerhomaksuista

Lisätiedot

Pysäköinnin voit ostaa ennakkoon osoitteesta:

Pysäköinnin voit ostaa ennakkoon osoitteesta: 1. Tilaus Pysäköinnin voit ostaa ennakkoon osoitteesta: https://tapahtumat.autopay.fi/messuparkki/preorder/ 1.1. Tilauksen tiedot Valitse pudotusvalikosta messutapahtuma, pysäköintituote ja kpl-määrä.

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014 Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Teosto ja Gramex 27.11.2014 Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN OHJEET - YRITYKSEN REKISTERÖINTI. sivu 1. Sisällysluettelo

TYÖNANTAJAN OHJEET - YRITYKSEN REKISTERÖINTI. sivu 1. Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Rekisteröinnin aloitus 3. Yrityksen rekisteröinti 4. Työsuhde-etujen valinta ja käyttöönoton määrittely 5. Käyttöönotettavien etujen määrittely (seteliasetukset) 5.1. Jatkuva

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen. (Tike) hinnasto

Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen. (Tike) hinnasto PALVELUHINNASTO 1 (9) Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) hinnasto PALVELUHINNASTO 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO TILASTO- JA TIETOPALVELUT... 3 Hinnoittelun yleisperusteet... 3 Julkaisut

Lisätiedot

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2013 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen Värillinen paperi muovi paperi muovi A4 2,40

Lisätiedot

MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2019 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan ja Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy:n välillä.

Lisätiedot

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille 0 Sisällys Maksatushakemuksien täyttäminen sähköisessä järjestelmässä... 2 Ennakkomaksatushakemus... 2 Välimaksatushakemus... 3 Välimaksatushakemus operatiivinen

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI TORITAKSA

MIKKELIN KAUPUNKI TORITAKSA MIKKELIN KAUPUNKI TORITAKSA Hyväksytty: Tekninen lautakunta 28.1.2014 19 Voimassa: 1.5.2014 alkaen, 1.2.2014 Maalismarkkinahinnat YHTEYSTIEDOT Ville Kämppi torikaupanvalvoja puh. 044 794 2509 ma-la klo

Lisätiedot

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Espoo Oy

Verkkopalveluhinnasto. Caruna Espoo Oy Verkkopalveluhinnasto Caruna Espoo Oy 1.3.2017 Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa siirtoon

Lisätiedot

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 vuokratontin Huoneisto- Pinta- Myynti- Pitkäaik. Velaton arvioitu Osake- Osake Asunto Krs tyyppi ala hinta lainaosuus hinta lunastusosuus

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MAKSUT 2014 Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2014 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat

Lisätiedot

MAAILMANKYLÄT toimintamalli

MAAILMANKYLÄT toimintamalli Tapahtuman nimi: Nettisivu: Tapahtuman tunnus: Tapahtuman koordinointi: Nettisivu: Maailmankylät Maailman matto, joka kiertää järjestettävissä kylissä KyläHyve ry. www.kylahyve.fi Lohijäarvi 2004, vieraita

Lisätiedot

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kauppaporvarin kulttuuri- ja kongressitilat Raahesalin lipunmyynti Kirkkokatu 28, 92100 Raahe Kirkkokatu 28, 92100 Raahe tilavaraukset puh. 044 439 3232 puh. 044 439 3237 tekniikanhoitaja puh. 044 439

Lisätiedot

Tilojen ym. käyttömaksut

Tilojen ym. käyttömaksut Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015

Lisätiedot

Verkkotallennuspalvelut

Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalvelut PIDÄ KIINNI LOMPAKOSTASI! Infotilaisuus av-tekijöille 23.3.2017 Rainer Vallius & Sami Kokljuschkin Verkkotallennuspalvelut mitä ne ovat? Uusi helppo tapa kuluttajille tallentaa

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen 1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413

Lisätiedot

Elisa Paketti näin se toimii

Elisa Paketti näin se toimii Elisa Paketti näin se toimii Mistä Elisa Paketti koostuu? Elisa Paketti on kätevä tapa hankkia puhelin ja liittymä yhdessä. Elisa Paketti koostuu yleensä puhelimesta ja puhepaketista. Lisäksi voit valita

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA n seudun hyvinvointi ky. 1 (1) n seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla

Lisätiedot

Hoito- ja pääomavastike (vain koron osuus) yht. Pääomavastike. Hoitovastike. (korko ja lyhennys, arvio /kk)

Hoito- ja pääomavastike (vain koron osuus) yht. Pääomavastike. Hoitovastike. (korko ja lyhennys, arvio /kk) Asunto krs. Valitse sinulle sopivin maksutapa alla olevista vaihtoehdoista Tässä kohteessa on kaksi erilaista vaihtoehtoa maksaa kauppa. Voit valita vaihtoehdon, jossa on yhtiölaina tai vaihtoehdon, johon

Lisätiedot

HINNASTO 2016. Hinnasto 2016 on 1.1.2016 alkaen voimassa toistaiseksi. 1. Pääsyliput. Pääsylippuhintoihin korotus kesäkaudeksi 1.6.-30.8.2016.

HINNASTO 2016. Hinnasto 2016 on 1.1.2016 alkaen voimassa toistaiseksi. 1. Pääsyliput. Pääsylippuhintoihin korotus kesäkaudeksi 1.6.-30.8.2016. HINNASTO 2016 Hinnasto 2016 on 1.1.2016 alkaen voimassa toistaiseksi. 1. Pääsyliput Pääsylippuhintoihin korotus kesäkaudeksi 1.6.-30.8.2016. Lipputyyppi (sis. alv 10%) 1.1.-31.5. & 1.9.-31.12. 1.6.-30.8.

Lisätiedot

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Tekninen lautakunta 18.11.2014 145, liite 3 MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2015 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain

Lisätiedot

Gramex ja Kuntaliitto ovat sopineet kuntasopimuksen uudistamisesta. Kuntaliitto suosittelee sopimuksen päivittämistä.

Gramex ja Kuntaliitto ovat sopineet kuntasopimuksen uudistamisesta. Kuntaliitto suosittelee sopimuksen päivittämistä. T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N Syyskuu 2015 Arvoisa asiakkaamme Gramex ja Kuntaliitto ovat sopineet kuntasopimuksen uudistamisesta. Kuntaliitto

Lisätiedot

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy KOTITALOUS- VÄHENNYS Mitä kotitalousvähennys tarkoittaa? Kun hankit palveluita kotiin, esimerkiksi siivouspalvelua yritykseltä, saat vähentää yritykselle maksetusta summasta osan verotuksessa. Kotitalousvähennystä

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet 1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Nurmijärven

Lisätiedot

LIITTYMÄHINNASTO. Kotitalouksille, taloyhtiöille, vapaa-ajan asunnoille yrityksille sekä paritaloihin

LIITTYMÄHINNASTO. Kotitalouksille, taloyhtiöille, vapaa-ajan asunnoille yrityksille sekä paritaloihin HINNASTO Voimassa 1.7.2017 alkaen toistaiseksi. Hinnat koskevat Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n verkkoa ja palveluita. Oikeudet hinnan muutoksiin pidätetään. Hintamuutokset ilmoitetaan osoitteessa www.ksvv.fi.

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen 1/6 KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen Aukioloajat ma pe 7.00 20.00 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Laskutus puh. 010 841 1804 Jäteneuvonta puh. 010

Lisätiedot

YHTEISÖKAUPAN MUUTOKSET Yrityksen perustiedot_verokannat. Yhteisökaupan parametrien muuttaminen:

YHTEISÖKAUPAN MUUTOKSET Yrityksen perustiedot_verokannat. Yhteisökaupan parametrien muuttaminen: YHTEISÖKAUPAN MUUTOKSET 1.1.2010 Yhteisökaupan parametrien muuttaminen: EU-palvelumyynti EU-palveluostot Kolmikantamyynti Yrityksen perustiedot_verokannat Perusta mallikuvan mukainen uusi verokanta EU-palvelumyynti

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero. Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.fi Veronumerolaki Julkisuudessa rakentamisen lakisääteisiä velvoitteita

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ- JA TERVEYSVALVONTAPALVELUJEN VASTUUALUEEN TAVOITTEET JA MITTARIT 2016

YMPÄRISTÖ- JA TERVEYSVALVONTAPALVELUJEN VASTUUALUEEN TAVOITTEET JA MITTARIT 2016 YMPÄRISTÖ- JA TERVEYSVALVONTAPALVELUJEN VASTUUALUEEN TAVOITTEET JA MITTARIT 16 Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelujen vastuualueen tavoitekategorioiden yhteenveto: 1. turvallisuus: hyvällä tasolla. henkilöstö:

Lisätiedot

ORILISENSSIEN HAKEMINEN HEPPA-JÄRJESTELMÄN KAUTTA

ORILISENSSIEN HAKEMINEN HEPPA-JÄRJESTELMÄN KAUTTA ORILISENSSIEN HAKEMINEN HEPPA-JÄRJESTELMÄN KAUTTA SUOMEN HIPPOS RY 2016 Päivitetty 3.12.2015 Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Orilisenssin hakeminen Heppa-järjestelmän kautta... 3 2.1 Orilisenssin hakeminen,

Lisätiedot

GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016

GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016 GOLFLIITON MATKA-, EDUSTUS- JA KULU- KORVAUKSET ALKAEN 1.6.2016 Tämän ohjeen antaja on Suomen Golfliiton hallitus. Ohje astuu voimaan 1.6.2016 ja korvaa aiemmin 1.1.2015 annetun matkustusohjeen. Ohje koskee

Lisätiedot

1) Lääkevalmisteiden myyntiluvat, rekisteröinnit ja erityisluvat

1) Lääkevalmisteiden myyntiluvat, rekisteröinnit ja erityisluvat 4242 Liite 1) Lääkevalmisteiden myyntiluvat, rekisteröinnit ja erityisluvat Maksuluokka I Uusi vaikuttava-aine / tunnettu vaikuttava-aine (Dir. 2001/83/EY artikla 8, Dir.2001/82/EY artikla 12) Vakiintuneeseen

Lisätiedot

MAAKAASUN TOIMITUSSOPIMUS

MAAKAASUN TOIMITUSSOPIMUS Maakaasun toimitussopimus 1(7) MAAKAASUN TOIMITUSSOPIMUS (Y- tunnus 1233567-8), jäljempänä Ostaja ja Gasum Oy (Y- tunnus 0969819-3), jäljempänä Myyjä, ovat solmineet keskenään seuraavan sopimuksen koskien

Lisätiedot

KL-KUNTAHANKINNAT OY:N OPPIKIRJAT JA NIIHIN LIITTYVÄT OHEISMATERIAALIT PUITESOPIMUKSEN YLEISESITTELY

KL-KUNTAHANKINNAT OY:N OPPIKIRJAT JA NIIHIN LIITTYVÄT OHEISMATERIAALIT PUITESOPIMUKSEN YLEISESITTELY 1 (7) KL-KUNTAHANKINNAT OY:N OPPIKIRJAT JA NIIHIN LIITTYVÄT OHEISMATERIAALIT PUITESOPIMUKSEN YLEISESITTELY 2 (7) Sisällys 1. Puitesopimuksen sopimuskausi... 3 2. Sopimuksen sisältö... 3 3. Toimittaja...

Lisätiedot

Annetuista palveluista laaditaan palvelun Tilaajalle tarvittavat asiakirjat. Palveluntuottajan. Puhelin Telefax Internet

Annetuista palveluista laaditaan palvelun Tilaajalle tarvittavat asiakirjat. Palveluntuottajan. Puhelin Telefax  Internet 08.11.2016 1/11 84213 ENMG-tutkimusten hankinta 1. : Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : 2. Hankinnan kohde Hankinnan nimi: ENMG-tutkimusten hankinta Hankinnan tunniste- tai viitenumero: 84213 Hankinnan

Lisätiedot

Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen.

Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen. 1. Yleistä Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen. 2. Lainan myöntämisen yleiset edellytykset Luotonantaja voi myöntää

Lisätiedot

Näyttelykeskus WeeGeen vuokraehdot

Näyttelykeskus WeeGeen vuokraehdot Näyttelykeskus WeeGeen vuokraehdot 1. Vuokralaisen vastuu Vuokralainen on velvollinen suojelemaan vahingoilta vuokraamiaan tiloja ja kalusteita. Vuokralainen vastaa kaikista vahingoista, jotka vuokralainen,

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa TOIMEKSIANTOSOPIMUS A. Toimeksisaaja Toimeksiannon toimeksisaaja on. Toimeksiannon vastuulakimies on Jussi Kari. Turre Legal voi käyttää myös muita lakimiehiä palvelun toteuttamiseen. B. Palvelut suorittaa

Lisätiedot