Johanna Kalmari. Juha Uusitalo. Jenni Liikaoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Johanna Kalmari. Juha Uusitalo. Jenni Liikaoja"

Transkriptio

1 Johanna Kalmari Sopraano Johanna Kalmari opiskelee klassista laulua basso Jaakko Ryhäsen johdolla. Hän on esiintynyt solistina mm. Vaasan oopperassa, Ilmajoen musiikkijuhlilla, Tampereen oopperafestivaaleilla sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa. Tänä syksynä hän on Fru Segström Tampereen työväenteatterin uudessa suurmusikaalissa (Sondheim: Desirée - Pieni yösoitto). Johanna Kalmari on Tampereen Kamarioopperayhdistys ry:n perustajajäsen ja esiintynyt solistina sekä useissa kamarioopperaproduktioissa, oopperakabareissa että konserteissa. Hän on myös laulanut omia lied-konserttteja sekä viime vuosina useita yhteiskonsertteja bassobaritoni Juha Uusitalon kanssa. Johanna Kalmari on laulanut Tampereen oopperakuorossa vuodesta 2001, Tampereen Filharmonisessa kuorossa vuonna 2014, Savonlinnan oopperajuhlakuorossa sekä juuri perustetussa, ammattilaulajista koostuvassa Tampere Cappella -vokaaliyhtyeessä tästä vuodesta alkaen. Juha Uusitalo Vaasalaissyntyinen bassobaritoni Juha Uusitalo on laulanut päärooleja esimerkiksi Metropolitanissa, La Scalassa, Covent Gardenissa, Wienin ja Baijerin valtionoopperoissa, Valencian ja Pariisin oopperassa sekä Suomen kansallisoopperassa. Hän on eräs Suomen menestyneimpiä oopperalaulajia ulkomailla ja on lisäksi laulanut maailman nimekkäimpien kapellimestareiden kanssa. Jenni Liikaoja Jenni aloitti musiikkiopintonsa Jalasjärven musiikkiopistossa alttoviulun soitolla, mutta myöhemmin pääaineeksi vaihtui klassinen laulu Maija-Liisa Vätön oppilaana. Tällä hetkellä Jenni viimeistelee laulupedagogin opintojaan Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutissa Taina Piiran oppilaana. Hänen aiempia opettajiaan ovat olleet Ilona Jokinen ja Eeva-Liisa Saarinen. Lauluopintojaan hän on täydentänyt osallistumalla mm. Seppo Ruohosen ja Sirkka Parviaisen mestarikursseille. Liediä hän on opiskellut pianistinsa kanssa Ilmo Rannan ohjauksessa sekä Hartmut Höllin ja Suomen Lied-akatemian kursseilla. Lisäksi Jenni s uorittaa maisterivaiheen opintoja Helsingin yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede. Jenni on laulanut vuodesta 2009 saakka Ilmajoen Musiikkijuhlien Oopperakuorossa ja kaudeksi hänet on kiinnitetty Savonlinnan Oopperajuhlakuoroon. Jenni on nähty mm. Haltijattaren (J. Kuusisto: Prinsessa ja villijoutsenet), Suor Dolcinan (Puccini: Suor

2 Angelica) sekä Blindin (Strauss: Lepakko) rooleissa ja vuoden 2015 Timo Mustakallio - laulukilpailussa. Jukka Koski Aloitti rumpusetin soiton kymmenvuotiaana isänsä, Maunon Kosken, opastuksella. Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa mukaan tulivat myös muut lyömäsoittimet, ensin Emil Silvennoisen ja sitten Witold Wieczorekin oppilaana. Seudun aktiivisella musiikkitoiminnalla, varsinkin vahvalla puhallinorkesteritoiminnalla oli merkitys uravalintaan: Lyömäsoittajia todella tarvittiin. Ammattiopinnot Helsingin Konservatoriossa alkoivat Juhani Hapulin johdolla 1991 ja jatkuivat Markku Hannolan (lyömäsoittimet) ja Lassi Erkkilän (patarummut) johdolla Sibelius-akatemiassa, josta Koski valmistui musiikin kandidaatiksi Koski on täydentänyt opintoja mm. David Searcy (La Scala Opera, Milano) ja Nick Woud (Royal Concertgebouw Orchestra, Amsterdam) mestarikursseilla. Koski on soittanut freelance-muusikkona mm. Helsingin, Turun ja Oulun Kaupunginorkesterissa, Sinfonia Lahdessa, Lapin Kamariorkesterissa, Radion Sinfoniaorkesterissa, Tapiola Sinfonietassa, Avanti! ja Rehupiikles-orkestereissa sekä the Breath Ensemble ja Oopperan Lyöjät -lyömäsoitinyhtyeissä. Vuosina Koski oli Vaasan Kaupunginorkesterin lyömäsoitinten äänenjohtaja ja vuodesta -97 eteenpäin hän on toiminut Suomen Kansallisoopperan orkesterin patarumpujen äänenjohtajana. Opettajana Koski on ollut mm. Etelä-Pohjanmaan muusiikkiopistossa (Seinäjoki, Alavus) ja tietenkin Jalasjärven Musiikkiopistossa. Koski sovittaa musiikkia tarpeen mukaan eri kokoonpanoille ja toisinaan säveltää pienimuotoisia teoksia. Perhe (neljä lasta ja yksi vaimo) pyrkii viettämään aikaa kesäisin myös Jalasjärvellä, Jukan synnyinkodissa: "Voima ja rentoutus haetaan nuotiolta Jalasjärven rannasta!". Kirsi Ranto Laulaja, Tangokuningatar 1998 Kirsi Ranto on opiskellut klassista ja kevyttä laulua Sirkka Haaviston johdolla vuodesta 1996, sekä ottanut lisäksi tunteja mm.ritva Eerolalta ja Christiaan Boelelta. Kirsi Ranto valittiin tangokuningattareksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna Hän on levyttänyt kuusi albumia, joista kaksi viimeisintä oman levy-yhtiön kautta. Kirsi Ranto on tehnyt koko uransa ajan musiikkia monipuolisesti aina tangosta iskelmään ja pop/rock-musiikkiin. Kirsi Ranto tiesi 6-vuotiaana olevansa laulaja ja alkoi tähdätä unelmaansa kohti jo nuorena. Hän aloitti pianonsoiton 9-vuotiaana luokanopettajansa Sirkka Yli-Ruusin johdolla, ja vuotta myöhemmin viulunsoiton Jalasjärven Musiikkiopistossa. Kipinä laulamiseen syventyi, kun Ranto pääsi yläasteella musiikkiluokalle, jossa hän sai tehtäväkseen toimia useiden konserttien

3 kosketinsoittajana ja soololaulajana. Vuonna 1994 Kaustisen musiikkilukioon siirryttyään Ranto aloitti Tanssiyhtye Vartin riveissä kosketinsoittaja-laulajana, ja lauluopinnot Sirkka Haaviston opissa Lukion jälkeen hän ehti opiskella laulua Keski-Pohjanmaan konservatoriossa vuoden, kunnes neljän vuoden keikkailu ympäri maakuntaa huipentui tangokuningattaruuteen vuonna 1998, ja esiintymisareenaksi laajeni koko Suomi. Ranto oli 19-vuotias. Tangokuningattaruuden myötä aukesi Rannon levytysura. Hän levytti kolme ensimmäistä albumiaan Media Musiikille, sitten vuonna 2007 omia sävellyksiä sisältäneen Kotimatka -albumin Universal Musicille. Kotimatka alkoi siivittää uraa uuteen, intiimimpään suuntaan, ja seuraavat levyt Läikytät mua ja Ja niin joulu tulla saa Ranto julkaisikin oman levyyhtiönsä kautta. Tuottajina toimivat Ranto ja Ape Anttila. Vuosien varrella Ranto on toiminut omien konserttien ja keikkojen lisäksi solistina monipuolisesti useissa eri kevyen musiikin produktioissa. Ranto on nähty myös tuomarina mm.seinäjoen Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailussa. Viime vuosina Ranto on tehnyt yhteistyötä mm.mestariurkuri Kalevi Kiviniemen kanssa esiintyen Suomessa ja Espanjassa. Ranto on toiminut tangon lähettiläänä Saksassa ja ollut ehdolla Iskelmä Finlandia -palkinnon saajaksi vuonna Kirsi Ranto on julkaissut levyjen lisäksi kaksi yleisön sydämet valloittanutta kirjaa Ole se valo joka olet (Tammi 2013) ja Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti (Tammi 2015). Hän kirjoittaa myös omaa henkiseen kasvuun keskittyvää blogia sekä toimii kääntäjänä We Are Human Angels -yhteisössä ja Äiti Amman hyväntekeväisyysjoukoissa. Ranto toimii myös meditaatioiltojen ja -retriittien ohjaajana sekä tekee vapaaehtoistyötä niin Intiassa kuin Saksassakin mm.pitämällä kuoroworkshoppeja jokakesäisellä AYUDH-nuortenleirillä, jonne kokoontuu noin sata vuotiasta nuorta ympäri Eurooppaa. Viime vuosina Kirsi Ranto on tehnyt yhteistyötä amerikkalaisen huippuvalokuvaaja ja filmintekijä Shawn Reederin kanssa. He ovat tehneet useita inspiroivia musiikki-, kuva- ja videoprojekteja niin Suomessa, Italiassa kuin Amerikassakin otsikolla Oneness Mission - One World. One Love. Kirsi Ranto on syksyllä 2015 syntyneen Deepthi Foundation -hyväntekeväisyysyhteisön perustaja. Tällä hetkellä hän opiskelee Kokkolan Ammattikorkeakoulussa Musiikkipedagogiksi pääaineenaan laulu, sekä valmistelee tulevan joulun Taivas Sylissäni -konserttikiertuettaan ja Lastenklinikoiden Kummien joulukonsertteja. Lasse Hirvi pianisti, kapellimestari Olen työskennellyt vuodesta 1985 lähtien ammattimaisesti monipuolisena pianotaiteilijana kaikilla rytmimusiikin sektoreilla sekä myös klassisen musiikin puolella. Pääasiallinen työkenttäni on kuitenkin ollut musiikkiteatteri; työskentelin Helsingin kaupunginteatterissa pianistikapellimestarina v , jossa toimin musiikillisena johtajana yli 20:ssä produktiossa. Olen työskennellyt myös Kansallisteatterissa ja Ryhmäteatterissa. Teatterityön ohessa olen koko ajan toiminut myös free-lancer -pianistina. Nykyään toimin Jyväskylän kaupunginteatterin kapellimestarina. Olen valmistunut Musiikin maisteriksi Sibelius-akatemian jazz-musiikin osastolta, jazz-musiikki onkin kulkenut mukanani koko ajan - olen soittanut vakituisesti lukuisissa eri jazz-yhtyeissä sekä monissa eri rock- ja rhythm & blues -kokoonpanoissa.

4 Olen urani varrella työskennellyt lähes jokaisen suomalaisen viihde- ja jazzmusiikin huippusolistin kanssa - niin laulajien kuin instrumentalistien - sekä lukuisten nimekkäiden klassisen musiikin solistien kanssa. Olen säestänyt kymmeniä kansainvälisiä huippujazzmuusikoita jazz-festivaaleilla ja klubeilla, sekä itse esiintynyt Porin, Vancouverin ja Krakovan jazz-festivaaleilla sekä Varsovan Jazz-jamboreessa. Olen esiintynyt aktiivisesti soolopianistina mm. Storyvillessa, Ravintola Seurahuoneella, Omenapuussa, Casino RAYssä sekä lukemattomissan yksityis- ja yritys- tilaisuuksissa. Minulla oli mm. kuukauden kiinnitys Kööpenhaminassa Radisson SAS hotellissa aulabaaripianistina. Klubi-iltojen toteuttamisestakin on kokemusta: 2 vuotta joka keskiviikkoinen jazz-dinner klubi ravintola Seurahuoneella, viimeiset 2 vuotta ravintola Solmussa lauluklubi kerran kuukaudessa sekä viimeisen vuoden ajan Brews & Jazz klubin vetämistä ravintola Bryggerissä. Jyväskylässä olen isännöinyt Kapun lauluklubia lokakuusta 2015 lähtien. Olen toiminut opettajana Sibelius-akatemiassa pianomusiikin ja musiikki-kasvatuksen osastoilla, Pop-jazz konservatoriossa ja Metropoliassa sekä kahdesti yhtyesoiton kursseilla Otavassa. Olen vetänyt Seinäjoen kesäyliopistossa vapaan säestyksen ja improvisoinnin kursseja. Nykyään toimin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa jazz-pianon opettajan. Sovitustyötä olen tehnyt erikokoisille orkestereille konserttiprojekteja ja levytyksiä varten sekä säveltänyt instrumentaali- ja laulumusiikkia. Olen levyttänyt parinkymmenen eri solistin ja orkesterin kanssa sekä julkaissut oman soolopianolevyn Moods by the Sea v Jaakko Joose Tammelin Jaakko Joose Tammelin tunnetaan kulttuurin monitoimimiehenä ja rockyhtye Rehupiiklesin keulahahmona. Kaikessa hiljaisuudessa mies on tehnyt myös vakavaa sävellystyötä. Tällä hetkellä hän on säveltämässä laajaa melodraamaa Sammosta - Ilmarisen ihmekoneesta, johon sunnuntain orkesteriteos JÄÄHYVÄISELEGIAkin liityy. Mainittakoon vielä yli kymmenen vuotta kestäneen oman sävellystyön tulos, sielunmessu, Requiem, joka sai kantaesityksensä toukokuussa 2007 Vaasan kuorofestivaalien yhteydessä esittäjinä Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkesterit yhdessä Psallite-kuoron ja solistien kanssa. Sävellyksiä Joose on laskenut syntyneen yli tuhat kappaletta, joista tosin osa on hävinnyt tai hävitetty.

5 Jalasjärven Soittokunta Vuonna 2014 jo 100 vuotta täyttänyt Jalasjärven Soittokunta on vireä ja elinvoimainen puhallinorkesteri, johon otetaan noin 2-4 vuoden välein täydennystä Nuorisopuhallinorkesterista. Jalasjärvellä toimii 2 eritasoista nuorisopuhallinorkesteria. Vuonna 2014 vanhempi nuorisopuhallinorkesteri saavutti 4. sijan valtakunnallisissa SMkilpailuissa yhdessä Panula-opiston puhaltajien kanssa. Tämä kertoo puhallinmusiikkimme aktiivisesta ja vilkkaasta toiminnasta ja jatkokasvatuksesta huolehtimisesta viikonloppuleireineen. Yhteiset matkat ovat aina kasvattaneet sosiaalisuutta ja yhteishenkeä sekä musiikin tekemistä haastavana taiteena Lähes kaikki soittajat ovat tälläkin hetkellä musiikkiopiston oppilaita, ja heille on aika ajoin pystytty järjestämään myös erityiskoulutusta eri kapellimestarien johdolla. Soittokunnan jäsenet ovat pääasiassa yläaste- ja lukioikäisiä nuoria. Mukana soittaa myös muutama varttunut puhaltaja. Soittokuntaan kuuluu tällä hetkellä 35 puhaltajaa ja Soittokunnan johtajana toimii Raine Rautanen. Soittokunta on viime vuosina tehnyt useita konserttimatkoja, mm. useasti Viroon, Saksaan ja Englantiin - kaikista edellä mainituista maista on jatkuvaa yhteistyötä vastavuoroisesti eri orkestereiden kanssa. Konsertteihin valmistauduttiin yhteisharjoituksilla ja vapaa-aikaa vietettiin muun muassa saunoen ja uiden. Soittokunta on pitänyt yllä vanhaa ohjelmistoa ja hionut esiintymiskuntoon uutta materiaalia. Esiintymistä on n vuosittain sisältäen kunnan, seurakunnan ja eri järjestöjen pyynnöstä valmistettuja esityksiä sekä omia konsertteja. Kansainväliset yhteistyöprojektit, kuten Viron Pärnun puhallinorkesterin, Saksan Bischofswerdan Goethe-Gymnasiumin ja Schweinfurtin Celtis Gymnasiumin Big Bandin sekä Lontoon musiikin ja esittävän taiteen keskuksen (London Music and Performing Arts Centre)

6 kanssa asettavat myös poikkeuksellisen paljon taloudellisia vaatimuksia. Soittokunnan Pohjanmaan edustustehtävinä ovat olleet mm. Pikkuusen häjymmät pirot -tapahtuman kolme konserttia Helsingin Senaatintorilla 2012 ja Seinäjoen Valtakunnallisten Kotiseutupäivien yhteydessä pidetty konsertti Filosofian maisteri Terhi Rintalan kirjoittama 100-sivuinen Jalasjärven Soittokunnan 100- vuotishistoria -kirja ilmestyy vuonna Ulkomaiset konserttimatkat Ranska (Pariisi), Puola (Grajewo), Unkari (Budabestin Razene-puhallinorkesterifestivaaleilla), Tsekinmaa (Ceske Budejovice, Hlubokan linnassa, Baarovan musiikkiluokkien koulussa), Saksa (Bischofwerda) useasti, Viro (Pärnu) useasti, Ruotsi (Ruotsin ja Suomen eroamisen 200-vuotisjuhlallisuudet Göteborgissa 2009, Venäjä, Pietari 2011, Englanti (Lontoo) useasti, Saksa (Augsburg) ja tulossa: Schweinfurt Jalas Chamber Jalas Chamber perustettiin yli kymmenen vuotta sitten Jalasjärven valtakunnallisten musiikkileirien yhteydessä tehtävien projektien ansiosta. Musiikkileirillä koottiin joukko ammattilaisia, ammattiopiskelijoita ja hyviä harrastajia. Nyt ovat syntyneet myös äänitykset Oskar Merikannon (vuonna 2000), Toivo Kuulan (vuonna 2002) ja Leevi Madetojan (vuonna 2004) musiikista - kaikkiin edellä mainittuihin äänitteisiin on liittynyt musiikkinäytelmä säveltäjien elämästä. Levytykset ovat saaneet upeat arvostelut ja niitä on käytetty useissa radio- ja TV- lähetyksissä (mm. Peter von Baghin Finlandia-palkitussa Suomalaisen taiteen historia -sarjassa Sininen laulu). Yhteistyö kapellimestari Juhani Nummisen kanssa on jatkunut hyvän yhteishengen ja lukuisten esiintymispyyntöjen ansiosta. Eri puolilla Suomea pidettyjen konserttien lisäksi Jalas Chamber on esiintynyt Ranskassa, Espanjassa, Virossa, Unkarissa, Sveitsissä, Belgiassa,

7 Hollannissa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Moldovassa ja Romaniassa. Kokoonpano on edustanut Suomea Euroopan Nuoriso-orkestereiden Festivaaleilla Sveitsissä sekä vuonna 2005 Pohjoismaisessa musiikkikasvatus-kongressissa (NUMU) Jyväskylässä. Belgian- Hollannin ja Ruotsin konserttimatkalla orkesteri edusti Suomea osana Etelä-Pohjanmaan liiton EU-kulttuurinvienti -projektia. Orkesterin ohjelmistoon kuului mm. Merikannon, Kuulan, Madetojan, Panulan ja Sibeliuksen musiikkia. Orkesteri käy aktiivista kulttuurivaihtoa eri maiden orkestereiden kanssa ja vastaanottaa myös vierailevia orkestereita tehden näiden kanssa yhteistyötä. Tällainen yhteistyövaihto oli Pohjois-Lontoon Haringeyn musiikin ja esittävän taiteen keskuksen orkestereiden kanssa: Jalas Chamber vieraili Lontoossa joulukuussa 2006 ja vuoden 2007 elokuussa pidettiin yhteiskonsertteja 130 orkesterilaisen voimin, kun lontoolaiset vierailivat Suomessa "Puoli vuosisataa Sibeliuksesta" -konserteissa. Kapellimestareina toimivat Juhani Numminen ja Jeremy Jackman.

Kansainvälisten arvioiden mukaan Kalevi Kiviniemi kuuluu aikamme merkittävimpiin muusikoihin.

Kansainvälisten arvioiden mukaan Kalevi Kiviniemi kuuluu aikamme merkittävimpiin muusikoihin. Kalevi Kiviniemi Konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi lukeutuu maailman huippu-urkureiden terävimpään kärkeen. Kiviniemi teki opintomatkoja Pariisiin 1981, 1982 ja 1986 ja on perehtynyt erityisesti ranskalaiseen

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 18. 24.7.2016 Opettajat: Irina Gavrilovici Camilla Nylund (20. 24.7.2016) Seppo Ruohonen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 17.-24.7.2011 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu vähintään

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA Pääsiäisen tunnelmaan johdattaa konsertti Pietà, Signore! lauantaina 28.3. klo 18.00 Lammin kauniissa kivikirkossa. Lahden Oopperan solistit ja kuoro esittävät

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 15.-22.7.2012 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 20.-25.7.2014 Kurssimaksu 320, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Kulttuurin kansainväliset yhteydet Jyväskylän kaupungin vastuulalueilla on laajat ja toimivat kansainväliset yhteydet. Kansainväliset näyttelyt Graphica

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2017

LAULUN KESÄAKATEMIA 2017 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2017 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 17. 23.7.2017 Opettajat: Irina Gavrilovici Johanna Rusanen-Kartano (19. 23.7.2017) Seppo

Lisätiedot

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa musiikkileirit 2015 Raudaskylän kesä soi. Jo 46 kerran. Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa pedagogisesti korkeatasoisia musiikkikursseja klassisesta popmusiikkiin, puhallinmusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Turvallinen,

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2018

LAULUN KESÄAKATEMIA 2018 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2018 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 16. 22.7.2018 Opettajat: Seppo Ruohonen Johanna Rusanen-Kartano Sirkku Wahlroos-Kaitila

Lisätiedot

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013 Vilma Putro CV Teatterialalta Yhteystiedot: Gsm: 045-8036855 vilma.putro@hotmail.com www.vilmaputro.com Henkilötiedot: Syntymäaika: 1988 Pituus: 156cm Kielitaito: suomi (äidinkieli), venäjä, englanti Erityistaidot:

Lisätiedot

Tervetuloa Manifestumiin!

Tervetuloa Manifestumiin! Tervetuloa Manifestumiin! Manifestum kehittyy Manifestumin perusti kesällä 2010 n. 35 kokenutta mieskuorolaulajaa. Kuoron johtotähti sen toiminnan ensimmäisten neljän vuoden aikana oli ajatus luoda aito

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa Haapajärven V Urkujuhlat 6.-11.11.2012 Kristuksen kirkastumisen kirkossa HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI OULUN HIIPPAKUNTA Piispan tervehdys Hyvät ystävät Tänä vuonna haluan tervehtiä Haapajärven Urkujuhlille tulevia

Lisätiedot

juliste: MainosMariini

juliste: MainosMariini juliste: MainosMariini SELLO-PIANO -KONSERTTI PERJANTAINA 22.11.2013 Markus Hallikainen (s. 1987) aloitti sellonsoiton 5-vuotiaan Helli Sepän oppilaana. Espoon musiikkiopistossa häntä opetti vuodesta -97

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), 90015 OULU Puh. 044-7039861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2018 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa

Lisätiedot

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19 Eija Kajavan opinnäytekonsertti Säveliä elämästä Romantiikan ajan kamarimusiikkia Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa 28.11.2012 klo 19 Eija Kajava, viulu, Marjaana Oliveira, viulu Sonja Koistinen,

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Petri Juutilainen, kapellimestari Johanna Iivanainen, laulu Champagner-Galoppi (H. C. Lumbye) Marssi elokuvasta Sirkus (I. Dunajevski, sov. W. Tuschla

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide kukoistavat. Suuren lukion laaja

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa. la 6.11.2010

100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa. la 6.11.2010 100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa la 6.11.2010 Puhallinorkesteritoiminta alkaa Alkoi jokilaaksoissamme 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa Torvisoittokuntia perustettiin erilaisten näytelmä- ja ilmaisutaitoryhmien

Lisätiedot

HAKUOPAS LUKUVUOSI PALMGREN- KONSERVATORIO

HAKUOPAS LUKUVUOSI PALMGREN- KONSERVATORIO HAKUOPAS LUKUVUOSI 2019 2020 PALMGREN- KONSERVATORIO HAKU MUSIIKIN AMMATTI- OPINTOIHIN 19.2. 12.3.2019 + jatkuva haku syksyllä 2019 ja keväällä 2020 4 Alumniesittelyt: Kadi Vija ja Jussi Merikallio 8 Musiikkialan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassinen kuoro 16.10.2011 Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassisen kuoron syyskonsertin ohjelmisto kuvaa karjalaista ja kalevalaista sielunmaisemaa sekakuoromusiikin myötä. Kuoron taiteellinen

Lisätiedot

LAULUTAIDE > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA

LAULUTAIDE > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA LAULUTAIDE 1.8.2018 -> Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA S-LAT001 Laulu S-LAT1 Laulu, laulutaide (kandi) (16+16+10 op) 42 Pakolliset opinnot

Lisätiedot

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksa tänään Yli 80 miljoonaa asukasta 16 osavaltiota -> federalismi Pääkaupunki Berliini, 3,4 Miljoonaa asukasta EU-maista suurin asukasluvultaan ja taloudeltaan

Lisätiedot

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3.

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. 1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. Oulun oopperan tulevaisuus 4 4. Oulun oopperan uusi toimintamalli 4 4.1. Tuottajuuden

Lisätiedot

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op Heidi Mantere Mobile: +358 40 7340 878 e-mail: heidi@heidi.fi Url: www.heidi.fi ANSIOLUETTELO Koulutus Somatic Pilates ohjaaja/ Somatic Pilates Instructor (2014) 600h Lihaskalvolinjojen (myofasciaali)

Lisätiedot

LOHJAN TENORIPÄIVÄT

LOHJAN TENORIPÄIVÄT LOHJAN TENORIPÄIVÄT LOHJAN TENORIPÄIVÄT ENNAKKOLIPUT www.netticket.fi, Lohjan asiakaspalvelukeskus, Karjalohjan ja Saukkolan kirjastot, Prismat Lohjalla ja Nummelassa sekä kaikki Suomen NetTicketin myyntipisteet.

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Perusopetuksen luokanopettajan virka. Hakijat. Eliisa Eero, synt: 12.1.1987. Harja Annika, synt: 4.5.1989. Jokinen Miika, synt: 4.6.

Perusopetuksen luokanopettajan virka. Hakijat. Eliisa Eero, synt: 12.1.1987. Harja Annika, synt: 4.5.1989. Jokinen Miika, synt: 4.6. Liite nro 6 sivistyspalveluiden lautakuntaan 5.6.2014 Perusopetuksen luokanopettajan virka Hakijat Eliisa Eero, synt: 12.1.1987 Perusopetuksen (vuosiluokat 7-9) ja lukion yhteinen päätoiminen musiikin

Lisätiedot

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO 2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO Seasonal Yoga, Joogaopettaja koulutus Espoo 2014-2015 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen jooga koulu, joka

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan

Lisätiedot

Sulasol. Toiminta ja jäsenpalvelut

Sulasol. Toiminta ja jäsenpalvelut Sulasol Toiminta ja jäsenpalvelut Sisältö Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Tiedottaminen ja näkyvyys Laulu- ja soittojuhlat Muut tapahtumat ja koulutus Huomionosoitukset Edunvalvonta ja asiantuntemus

Lisätiedot

Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa

Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa SKTL / Opo-päivä 13.11.2015 Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa Leena Salmi Turun yliopisto leena.salmi@utu.fi SKTL / Opo-päivä 13.11.2015 Miksi opiskella kääntämistä ja tulkkausta? käännösala

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2013 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2013, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutusohjelma

Lisätiedot

MAAMME ENERGIA -KABAREEOOPPERA

MAAMME ENERGIA -KABAREEOOPPERA MAAMME ENERGIA -KABAREEOOPPERA LIBRETTO: Rosa Meriläinen SÄVELLYS: Mikko Helenius OHJAUS: Ville Saukkonen LAVASTUS JA PUVUSTUS: Taina Relander OHJAAJAN ASSISTENTTI: Isa Kortekangas Pukujen ja lavastusten

Lisätiedot

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Miksi päädyin Tapiolan lukioon? Miten olen viihtynyt Tapiolan lukiossa? Mikä on parasta Tapiolan lukiossa? Miten opiskelu lukiossa

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Kevään 2012 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2012... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2 Säestäjän käyttö valintakokeessa musiikkipedagogin, musiikinohjaajan,

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

KEIKALLA. Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys.

KEIKALLA. Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys. KEIKALLA Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys Toholampinen Mauri Rautiaianen luettelee orkestereita, joita on matkatessa perustanut ystäviensä kanssa. Näihin muisteloihin osuu jotain arvokastakin

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

PL 118 14.04.14 15111 LAHTI 050 505 0080 lahtiopera@hotmail.com www.lahtiopera.com LAHDEN OOPPERA TARJOAA TUNTEIDEN KONSERTIN

PL 118 14.04.14 15111 LAHTI 050 505 0080 lahtiopera@hotmail.com www.lahtiopera.com LAHDEN OOPPERA TARJOAA TUNTEIDEN KONSERTIN Lahden Ooppera ry:n mediatiedote 14.04.14 1(6) Lahden Ooppera ry MEDIATIEDOTE PL 118 14.04.14 15111 LAHTI 050 505 0080 lahtiopera@hotmail.com www.lahtiopera.com LAHDEN OOPPERA TARJOAA TUNTEIDEN KONSERTIN

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Giov. Battista Vaglica

Giov. Battista Vaglica Giov. Battista Vaglica Opiskeli V. Bellini-konservatoriossa Sisilian Palermossa suorittaen diplomitutkinnot urkujen- ja pianonsoitossa, sekä urkusävellyksessä. Hän on täydentänyt opintojaan useilla esityskäytäntöön

Lisätiedot

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Sivu 1/5 Kotimaa 24.10.2015 klo 17:38 päivitetty 24.10.2015 klo 17:39 Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Vaikka Nukketeatteri tunnetaankin paremmin ulkomailla, on sen historia Suomessakin yli

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi Koulu keskellä kylää n n n n Lotilan koulu vuodesta 1955 Musiikkiluokat vuodesta

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry.

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. LOHJAN TENORIKILPAILUT 2003 13. 15.8. Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. Kilpailussa ei ole ikärajaa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Akvaattiset tieteet 26.5.2016 klo 9.00-13.00, Jyväskylä, Oulu, Turku Yhteinen valintakoe biologian ja ympäristötieteiden sekä Jyväskylän,

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 13/8/2018 VUOSISUUNNITELMA 2018 2019 SYKSY Tilanne 20.9. (ennuste 9.8.) - ammatillinen koulutus 65 opiskelijaa - musiikkiopisto 540

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), 90015 OULU Puh. 044 703 9861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2016 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa saman

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

SOPIMUS 1.5.2010 1(8) Palkkiot 1.11.2012 NÄYTELMÄ- JA KUUNNELMAMUSIIKKI. Sopijapuolet

SOPIMUS 1.5.2010 1(8) Palkkiot 1.11.2012 NÄYTELMÄ- JA KUUNNELMAMUSIIKKI. Sopijapuolet Palkkiot 1.11.2012 1.5.2010 1(8) Sopijapuolet 1 Soveltamisala 2 Oikeudet Yleisradio Oy, jäljempänä Yleisradio ja Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry, jäljempänä Säveltäjät Sopimus koskee Säveltäjien jäsenten

Lisätiedot