TAMPEREEN YLIOPISTO. Anna-Maria Siljamäki. TIIVISTETTY PAIKALLISUUS Radio 957:n paikallisuuden tarkastelua uutisten avulla

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTO Anna-Maria Siljamäki TIIVISTETTY PAIKALLISUUS Radio 957:n paikallisuuden tarkastelua uutisten avulla Tiedotusopin pro gradu -tutkielma Tammikuu 2006

2 TIIVISTELMÄ TAMPEREEN YLIOPISTO Tiedotusopin laitos SILJAMÄKI, ANNA-MARIA: Tiivistetty paikallisuus. Radio 957:n paikallisuuden tarkastelua uutisten avulla. Pro gradu tutkielma, 115 s., 6 liites. Tiedotusoppi Tammikuu Tutkielman aiheena on paikallisradioiden paikallisuus ja sen muutokset viime vuosina. Tutkimusaihetta motivoivat julkinen keskustelu paikallisuuden katoamisesta paikallisradioista ja tuleva toimilupakierros. Aihetta taustoitetaan lyhyellä selvityksellä paikallisradioiden historiasta ja vaiheista Suomessa. Tutkimuksessa tapausesimerkkinä on Tampereella toimiva Radio 957 ja sen emokonserni SBS Finland. Paikallisuutta tutkitaan analysoimalla erityisesti Radio 957:n uutisia, koska ne ovat merkittävä paikallisuutta luova osapalanen ohjelmavirrassa. Uutisten lisäksi nimetään muut osapalaset, joista paikallisuus muodostuu. Ajatuksena on, ettei paikallisuus enää ole koko ohjelmistoa värittävä piirre, vaan se on tiivistetty omiin selvärajaisiin kokonaisuuksiinsa. Tiivistetyn paikallisuuden syntymistä selitetään mm. paikallisradioiden toiminnan reunaehtojen avulla. Niitä ovat valtion sääntelyn lisäksi kaupallisuus, formaattiajattelu ja tekniikka. Ne kaikki vaikuttavat paikallisuuden ilmenemiseen ohjelmistossa. Kaupallisuuden merkityksen selvittäminen perustuu John H. McManusin teoriaan markkinavetoisesta journalismista, ja formaattia taas käsitellään David L. Altheiden sekä Robert P. Snown medialogiikka-käsitteen pohjalta. Radion tekniikan käsittelyssä puolestaan on asiantuntijalähteiden lisäksi hyödynnetty tutkielman tekijän omaa työkokemusta alalta. Myös työn muissa vaiheissa kirjoittajan ensikäden kokemukset ovat läsnä. Uutisanalyysin aineistona on 20 Radio 957:n uutislähetystä yhden viikon ajalta. 85:n uutissähkeen muodostamaa aineistoa analysoidaan Bernard Berelsonin kehittämän määrällisen sisällönanalyysin metodilla. Aineistoa myös verrataan aikaisempina vuosina tehtyihin tutkimuksiin. Analyysin tuloksena on, että Radio 957:n uutiset ovat erittäin paikalliset. Niissä korostuvat alueena Tampere ja aiheina tapahtumat, kunnallisasiat sekä urheilu. Myös muut paikallisuuden osapalaset todetaan vahvoiksi. Tutkielma esittelee, miten paikallisuutta nykyään toteutetaan, mutta tulosten perusteella ei voi tehdä päätelmiä siitä, mitä uudenlaiset käytännöt merkitsevät radionkuuntelijoille. Kuuntelijoiden kokemusten selvittämistä ehdotetaankin jatkotutkimusaiheeksi.

3 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 2. PAIKALLISUUDEN HISTORIAA SUOMEN RADIOTOIMINNASSA Varhaisten paikallisradioiden aika ja kuntatason paikallisuus Paikallisuus Yleisradion käsissä oli maakuntatason paikallisuutta Kaupallisten yksityisten paikallisradioiden syntyminen ja abstrakti paikallisuus Paikallisradioiden syntymisen ideologinen tausta Tavoitteena demokratian ja sananvapauden eksponentiaalinen kasvu Rahanteko syrjäytti sananvapaus-ihanteet Paikallisradiokokeilu puolueiden valtataisteluna Paikallisradiot pakottivat Yleisradion kilpailuun Paikallisuuden uudet muodot, ketjuuntuminen ja kiristyvä kilpailu Valtakunnallinen kaupallinen kanava sai paikallisradiot takajaloilleen Radioiden ketjuuntuminen ja monikansallistuminen mullistivat paikallisuuden Virtuaalinen paikallisuus RADIO 957, YKSI ENSIMMÄISISTÄ PAIKALLISRADIOISTA Kunnianhimoisesta perustamisideologiasta taloudelliseen mahalaskuun Osa monikansallista viestintäkonsernia Radion uudet ulottuvuudet RADIOTOIMINNAN REUNAEHDOT Kaupallisuus Kaupallisen uutistuotannon malli Tilastot, numerot ja demografiat ovat radion lopputuote Radio 957:n kaupallisuus toimittajien silmin 38

4 4.2. Formaatti Radioformaatti Radion kielioppi: aikakäsitys Radion kielioppi: sisällön järjestäminen ja aikatauluttaminen Radion kielioppi: puhutun viestinnän erityispiirteiden käyttötapa Ei-kieliopillinen radioformaatin osa: sisällön määritteleminen Radio 957:n formaatti UUDEN TEKNIIKAN LUOMAT UUDENLAISET TYÖTAVAT TUOTTAVAT UUDENLAISTA PAIKALLISUUTTA Radio 957:n ketjuluonne Voice tracking Voice tracking bisneslogiikkana Voice tracking ja radion laatu Voice tracking kuuntelijan kannalta Voice tracking Radio 957:ssa Paikallisuus Radio 957:ssa: Tampere-tunnelma syntyy pienistä palasista Paikallisuus uutistoimittajan silmin MÄÄRÄLLINEN SISÄLLÖNANALYYSI METODINA Mitä sisällönanalyysi on Berelsonin määritelmä Krippendorffin kilpaileva määritelmä Sisällönanalyysin validiteetti ja reliabiliteetti AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET Oma tutkimusaineistoni 76

5 8. UUTISSÄHKEIDEN LUOKITTELUN JA ANALYSOINNIN TULOKSET Radio 957:n uutisten paikallisuusaste Paikallisuus sähkeiden lukumäärällä mitattuna Tampere on Radio 957:lle maailman napa Paikallisuus sähkeiden keston mukaan mitattuna Havaintoja uutisten kestoista Radio 957:n uutisten aiheet Paikallisuutisten suosikkiaiheita tapahtumat, urheilu ja kunnallisasiat Paikallistetun uutisen saa lähes mistä tahansa aiheesta Ei-paikalliset uutiset keskittyvät maailmanmullistuksiin tai merkittäviin valtakunnallisiin aiheisiin Tulosten yleistettävyys Arviointia: millaista on Radio 957:n uutisten paikallisuus RADIO 957:N PAIKALLISUUSASTEEN VERTAILUA AIEMPIIN TUTKIMUKSIIN Paikallisuusasteiden yhteenvetoa ja arviointia POHDINTA 101 LÄHTEET 105 LIITE 1. Kyselylomake Radio 957:n kahdelle uutistoimittajalle 111 LIITE 2. Uutisten luokitusrunko 113

6 1. JOHDANTO Suomalaisten kaupallisten paikallisradioiden nykyiset toimiluvat tulevat uudelleen jakoon vuoden 2006 lopussa, kun meneillään oleva toimilupakausi päättyy. Toimilupakierros aiheuttaa ylimääräistä kuhinaa radioväen keskuudessa, sillä julkisuudessa on esitetty arvioita tulevista entistä tiukemmista lupaehdoista. Paikallisradioalalla on sekä niitä, jotka toivottavat tiukemman sääntelyn tervetulleeksi että niitä, jotka haluavat tyystin torjua valtion puuttumisen radiomarkkinoiden toimintaan. Nykyisen kaltaisen menon kritisoijat ovat haikailleet paluuta kireämmän sääntelyn aikoihin siksi, että paikallisradiot ovat ketjuuntuneet, siirtyneet suurelta osalta ulkomaalaisomistukseen ja paikallinen ohjelmatarjonta on vähentynyt. Paikallisuuden on jopa väitetty kuolleen. Tämän nähdään olevan vastoin toimilupaehtoja ja radioiden perustamisideologiaa sekä olemassaolon oikeutusta. Kritisoijat toivovat uusien lupien tuovan selkeät raamit siitä, mikä radiotoiminnassa on sallittua ja mikä ei. Toinen joukko taas on se, joka pelkää paikallisradiotoiminnan entisestään vaikeutuvan, jos liikenneja viestintäministeriö puuttuu kilpailutilanteeseen tai asettaa sellaisia ehtoja, joiden täyttäminen aiheuttaisi kustannuksia. Koska pitkään tappiollisena pysynyt bisnes on paikoin saatu vihdoin tuottamaan tulosta, monet uskovat uusien määräysten tuovan kehitykseen takapakkia. Heidän mielestään kaupallinen radiotoiminta voi olla kannattavaa vain, jos yrittäjä saa vapaasti valita aseman formaatin ja toimintatavan. Vastakkain ovat siis kaksi erilaista näkemystä, jotka puhuvat hieman eri asioista. Toisen näkemyksen taustalla on käsitys radiotoiminnasta liiketoimintana muun liiketoiminnan joukossa, ja toisen taustalla on näkemys paikallisradioiden yhteiskunnallisesta tehtävästä ja mm. sananvapauden ideologiasta. Bisnesnäkökulmasta paikallisuus on sellainen osa radiotoimintaa, jota toteutetaan vain niin kauan ja vain siinä laajuudessa kuin se on taloudellisesti kannattavaa ja tuo lisäarvoa. Vastakkaisen näkökulman mukaan taas paikallisuus toteuttaa radiossa paikallisten ihmisten sananvapautta. Paikallisradiot ovat siis yhteiskunnallisesti merkittäviä sekä viestintäpolitiikan kohteina että kansantalouden ja markkinoiden osasina. Näiden teemojen välille haetaan uutta tasapainoa uusilla toimilupaehdoilla. Esimakua tulevasta toimilupakierroksesta saatiin jo vuoden 2004 lopussa, kun liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä julkisti ehdotuksiaan uusien toimilupien pohjaksi. Työryhmän 1

7 mukaan paikallisella radiotoiminnalla on ketjuuntumisesta, keskittymisestä ja monikansallistumisesta huolimatta oma paikkansa ja kehittymismahdollisuutensa suomalaisessa joukkoviestintäjärjestelmässä. Työryhmän mielestä paikallisuuden esteenä on epäterve kilpailutilanne mainosmarkkinoilla, johon toimilupapolitiikalla pitäisi puuttua (Helopuro et al 2004, 8): Useamman paikallisradion paikkakunnilla puolivaltakunnallisen ketjun osana toimiva asema, joka on supistanut aidon paikallisen tarjontansa lähes olemattomaksi, voi tarjota mainosaikaa paikallisilla markkinoilla hintaan, jolla pelkästään kyseisellä alueella toimiva, paikallista ohjelmaa tuottava yritys ei voi saada toimintaansa likimainkaan kannattavaksi. Työryhmä pyrkii siis ikään kuin ottamaan huomioon radiotoiminnan edellytykset sekä bisneksenä että ideologiana. Se ehdottaa, että tilannetta parannettaisiin lisäämällä erikoisradiotoimilupiin uudelleen alueellisen mainonnan kielto velvoittamalla ne lähettämään samanaikaista ja samansisältöistä ohjelmaa kaikista lähettimistään. (Helopuro et al. 2004, 9) Lisäksi työryhmä haluaisi muuttaa toimiluvan siirtoa koskevia määräyksiä, koska nykyisin saattaa olla hankalaa määritellä, kenellä radioaseman todellinen määräysvalta on. Nykyäänkään toimilupaa ei saa siirtää toiselle, mutta voimassa oleva laki käytännössä mahdollistaa toiminnan siirtämisen toiselle toimijalle sopimusten avulla. Työryhmän mielestä monissa tapauksissa toimivallan siirrossa on ollut kyse pelkästään radiotaajuuksien kauppaan rinnastettavissa olevasta tapahtumasta. Jatkossa toimiluvan halutaan tulevan uudelleen hakuun, jos määräysvalta radioyhtiössä muuttuu. (Helopuro et al. 2004, 11) Työryhmä haluaisi myös palata takaisin maantieteellisempään paikallisuuden määrittelyyn siten, että toimilupaehdot rajaisivat paikallisten toimijoiden toiminnan nykyistä monipuolisuustavoitetta selkeämmin paikalliseksi toiminnaksi. Tuntuu siltä, että ryhmä haluaa lisätä perinteistä, laskettavissa olevaa paikallisuutta ja paluuta vuoden 1989 kaltaisiin toimilupaehtoihin, joissa korostettiin paikallisohjelmiston vähimmäismääriä ja paikallisradioiden kulttuuri- ja viestintäpoliittisia tavoitteita. Työryhmän mielestä pitäisi ottaa uudelleen käyttöön paikallista ohjelmistoa koskevat vähimmäismäärät siten, että esimerkiksi kello 6:n ja 18:n välisenä aikana vain 20% lähetyksestä saisi olla yhteislähetystä. Muun lähetysosuuden pitäisi olla selvästi tunnistettavan omaehtoista. (Helopuro et al. 2004, 9) 2

8 Vuoden 2005 joulukuun alussa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta puolestaan julkisti näkemyksiään siitä, millaisia tulevien paikallisradiotoimilupien pitäisi olla. Valiokunta kehotti mietinnössään valtioneuvostoa huolehtimaan siitä, että lupamääräykset ovat niin selkeitä ja täsmällisiä, että ne ohjaavat toimintaa tehokkaasti. Nykyisiä toimilupia kun on pidetty liian ylimalkaisina ja ympäripyöreinä. Tarkempien sääntöjen toivotaan myös lisäävän ja helpottavan valvontaa. Valiokunta pitää myös tarkoituksenmukaisena palauttaa paikallisradioiden ohjelmistoille vaatimus 75 prosentin paikallisuusasteesta ja yhteislähetysten rajoitukset. Valiokunnan mietintö poiki mm. Aamulehden yleisönosastoon mielipiteen SBS Finland Oy:n varatoimitusjohtajalta Jukka Lintulalta, joka kirjoitti: Enemmistö kaupallisista paikallisradioista vastustaa viime viikolla julkistetun liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnön henkeä, sillä toteutuessaan se uhkaa lopettaa suurimman osan kaupallisista paikallisradioyhtiöistä. Valiokunnan mietinnössä ollaan palaamassa vuosien toimilupakäytäntöön: senaikaiset kokemukset kuitenkin osoittivat, että vaatimukset muun muassa 75-prosenttisesti omasta tuotannosta ja kielletyistä yhteislähetyksistä olivat liian raskaita paikallisille radioille. Juuri tähän keskusteluun haluan osallistua tämän pro gradun avulla. Haluan valottaa radiotoiminnan nykytilannetta sekä bisneksen että ideologian näkökulmista, jotta toimilupakeskustelulle saataisiin lisää pohjaa. Esittelen uudenlaista tiivistynyttä tai tiivistettyä paikallisuutta, joka on ohjelmakartalla sirpaloitunut ja eriytynyt omiksi kokonaisuuksiksiin. En halua erityisesti arvottaa toimintatapoja, enkä pyri esittämään normatiivisia arvioita tai arvostelemaan kehityskulkujen hyvyyttä tai huonoutta. Kuvaan työssäni sitä, miten paikallisuutta tuotetaan tamperelaisessa paikallisradiossa, Radio 957:ssa, sekä osittain myös muissa SBS-konsernin omistamissa paikallisradioissa. Erityisesti käsittelen paikallisuuden tuottamistapojen vaikutuksia Radio 957:n eli Ysiviisseiskan uutisiin. Uutiset ovat yksi niistä osapalasista, joihin paikallisuus on Radio 957:ssa tiivistetty. Erittelen myös uutisten sisältöjä aiheluokittain, jolloin hahmottuu kuva siitä, millaista uutisiin tiivistynyt paikallisuus on. Oma kiinnostukseni aiheeseen kumpuaa kokemuksistani Radio 957:n uutistoimittajana ja juontajana. Työskentelin yhtiössä muutamia vuosia 2000-luvun alussa ja sain olla aitiopaikalla seuraamassa radiotoiminnan, -tekniikan ja paikallisuuden konkreettisia muutoksia. 3

9 Uskon, että sekä viestintäalan tutkijat että tavalliset kansalaiset tietävät paikallisradioalasta melko vähän, ja kuvitelmat saattavat olla vanhanaikaisia. Tavoitteenani on osoittaa, miten paikallisuuden luonne ja ilmenemistavat paikallisradioiden lähetyksissä on muuttunut, koska sen käsittäminen on oleellista radioiden toimilupaehtoja ja toiminnan edellytyksiä punnittaessa. Paikallisuus ei nimittäin enää tarkoita esimerkiksi sitä, että radiokanava tuottaa kaiken ohjelmansa sijaintipaikkakunnallaan ja lähettää sen ulos juuri siellä. Paikallisuus ei myöskään merkitse pelkästään tietyn kunnan tai maakunnan asioista puhumista, vaan se on saanut abstraktimpia muotoja. Uudistuvien toimilupien myötä valtio jälleen määrittelee, mitä se nyt haluaa radion olevan. Siksi tutkin, mitä radiot nykyään ovat ja miten ne toteuttavat tehtäväkseen annettua paikallisuutta. Tällä analyysillani pyrin lisäksi tuomaan esiin ajatusta siitä, että lopultakaan laeilla ja säädöksillä ei voida tarkalleen määrätä radioiden toimintatapoja. Toisaalta myös täysin sääntelemättömien radiomarkkinoiden tuottamaa lopputulosta ei voida ennustaa. Työkäytännöt ja toimintatavat kun syntyvät aina reaktiona vallitsevaan tilanteeseen. Radioiden omistajat, tekniikan kehittäjät ja toimitukset vain pyrkivät aina optimoimaan toimintansa kulloisissakin olosuhteissa. Vaikka markkinat ja lainsäätäjät toki pystyvät vaikuttamaan radioiden toimintatapoihin, lopputulos lienee aina jotakin muuta kuin päättäjät tai radiotoimijat ovat edes osanneet päätöshetkellä kuvitella. Näin ollen prosessi on jatkuvasti muuttuva; lainsäädännön pitäisi reagoida vaihteleviin käytäntöihin, eikä yrittää naulata pysyviä teesejä. Kaiken kaikkiaan radio on suomalaisille merkittävä väline. Finnpanelin tekemän Kansallisen radiotutkimuksen mukaan esimerkiksi vuoden 2005 kesä-elokuussa radio tavoitti päivittäin 79% suomalaisista. Keskimäärin jokainen suomalainen kuunteli radiota 3 tuntia ja 20 minuuttia päivässä (Internet-lähde 5). Radiota voi kuunnella helposti kaikkialla, ja siksi ei ole yhdentekevää, millaista tarjonta on ja miten sitä säännellään. Koska radion tekniikka on kevyttä, halpaa ja useimpien saatavilla, se on merkittävä demokratian väline, hätäviestikanava, viihdyttäjä, informoija ja sellaisena suuri osa ihmisten arkea. Tämä tekee radioon liittyvästä tutkimuksesta tärkeää. Radion ja paikallisuuden suhde taas on merkittävä, koska sitä on paikallisradioiden synnystä lähtien korostettu ja säännelty. Paikallisuus oli kaupallisten radioiden syntymisen tärkein peruste ja oikeutus. Nykyäänkin tuntuu vallitsevan suuri yksimielisyys siitä, että paikallisuus on radioissa säilytettävä. Sekä radioammattilaiset että kuuntelijat pitävät sitä yhtenä radion merkittävimmistä ominaisuuksista, varsinkin paikallisuutisia arvostetaan. 4

10 Paikallisuus ei ole tärkeää pelkästään siksi, että se oli lainsäädännöllisesti paikallisradioiden lähtökohta. Yhteisöllisyyttä ja me-henkeä kun tarvitaan yhä enemmän kaupungistuvassa ja kansainvälistyvässä maailmassa, jossa tietoa tulvii joka paikasta. Ja vaikka maailmalla tapahtuisi mitä tahansa suurta, omaa itseä lähellä olevat asiat ovat aina kiinnostavimpia. Tutkimustani varten olen perehtynyt suomalaiseen paikallisradiota käsittelevään kirjallisuuteen, jota tuntuu olevan varsin niukasti. Varsinkin laadullista tutkimusta radioista on tarjolla hyvin vähän, ja lisäksi tarjolla olevat teokset ovat melko vanhoja ja tiedoiltaan vanhentuneita. Se on ymmärrettävää, sillä uusikin radioalan tutkimus vanhenee nopeasti alan käytäntöjen ja tekniikan muuttuessa jatkuvasti. Siitä huolimatta tuntuu, että 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa Suomessa ei ole tutkittu radiota juuri lainkaan. Väitän, että radio on suomalaisessa viestintätutkimuksessa ja koulutuksessa hyljeksitty ja aliarvostettu. Se ohitetaan usein vain maininnalla. Alan tutkimuksiin perehtyessäni sain kuvan, että radiotutkimuksessa on vallinnut myös eräänlainen ylenkatse paikallisradioita kohtaan. Lukuisten rivien välistä on luettavissa arvostus Yleisradiota ja sen klassisen musiikin kanavaa kohtaan, mutta hienoinen halveksunta pop- ja iskelmämusiikkia soittaviin paikallisradioihin. Samalla välittyy ummehtunut asenne, johon liittyy jako korkeaan ja matalaan kulttuuriin. Tutkimuksellisen kiinnostuksen puute lienee osaltaan johtanut siihen, että varsinkin suurimmat suomalaiset paikallisradiot hakevat oppinsa ja mallinsa melko suoraan Yhdysvalloista. Siellähän radiota on tehty jo hyvin kauan, vapaasti ja erittäin kaupallisesti. Amerikkalaismallit ovat juurtuneet suomalaisiinkin radioihin, mikä on toisaalta tuonut kustannustehokkaita toimintatapoja, mutta toisaalta hankaloittanut omintakeisen suomalaisen radiokulttuurin syntymistä. Tämä tutkimus etenee yleisestä yksityiseen: ensin käsittelen suurempia kokonaisuuksia ja taustoja, sitten yksityiskohtia tutkimuskohteestani. Koska suomalaista radiotutkimusta on vähän, teen tutkimukseni alussa selvityksen maamme radiohistoriasta nimenomaan paikallisuuden näkökulmasta. Luon kuvan siitä, miten nykyiseen radiotilanteeseen on päädytty, millä tavalla paikallisuuden ilmeneminen radioissa on muuttunut ja miten paikallisuus on eri aikoina ymmärretty. Siihen liittyen sivuan myös paikallisradioiden syntymisen taustalla vaikuttanutta ideologiaa ja politiikkaa sekä esittelen tutkimukseni kohteen, tapausesimerkkinä toimivan Radio 957:n. Radio 957 on kiitollinen tutkimuskohde, koska sitä koskevat lähes kaikki radion trendit: monikansallistuminen, ketjuuntuminen, omistuksen keskittyminen ja kaupallistuminen. 5

11 Lisäksi Radio 957:lla on pitkät perinteet paikallisuudessa ja se on yksi harvoista paikallisradioista, joilla on oma uutistoimitus, vaikkakin pieni sellainen. Luvussa 4 käsittelen radiotoiminnan reunaehtoja eli keskeisimpiä käytäntöjä ja käsityksiä, jotka luovat ja määrittelevät radion toiminnan luonteen, mahdollisuudet ja rajoitukset. Tärkeimpiä reunaehtoja ovat kaupallisuus ja formaatti. Kaupallisuus liittyy paitsi radioiden olemassaolon rahoitukseen, myös sisäisiin käytäntöihin. Formaatti puolestaan on radioiden omaksuma rakenne sisäisen toimintansa järjestämiseen. Kaupallisuutta käsittelen McManusin kaupallisen uutistoiminnan mallin kautta. Formaatin käsittelyssä puolestaan turvaudun Altheiden ja Snown luomaan käsitteistöön ja teoriaan. Sovellan teorioita myös Radio 957:n tapaukseen ja esittelen sen uutistoimittajien käsityksiä asioista heidän kyselyvastaustensa perusteella. Paikallisuus-teemaan siirryn luvussa 5, jossa esittelen uudenlaista radiotekniikkaa, joka luo uudenlaisia työtapoja ja vaikuttaa myös paikallisuuden ilmenemiseen radion ohjelmavirrassa. Keskeisiä uusia työtapoja ovat yhteislähetykset eli ketjuuntunut radiotoiminta sekä voice tracking. Luvussa 5.3. jatkan erittelemällä sitä, miten ja millaisista osista paikallisuus muodostuu Radio 957:ssa. Koska uutiset ovat kyseisessä radiossa merkittävin paikallisuuden osapalanen, olen valinnut ne tarkemman analyysin kohteiksi. Luvussa 6 käsittelen metodina käyttämääni määrällistä sisällönanalyysia. Luvussa 7 taas esittelen aiempia tutkimuksia paikallisradioiden uutisten paikallisuudesta ja käyn läpi oman tutkimusaineistoni. Varsinaisiin tutkimustuloksiini päästään luvussa 8. Siellä selvitän määrällisen sisällönanalyysin avulla, miten suuri osa Radio 957:n uutisista on paikallisia. Mittaan paikallisuutta sekä uutissähkeiden määrällä että niiden kestolla. Mittaustulosta täydennän Radio 957:n uutistoimittajien haastattelukommenteilla, toimitustyöskentelystä tekemilläni havainnoilla sekä omilla kokemuksillani. Luvussa 9 vertaan saamiani mittaustuloksia paikallisuudesta aikaisempiin vastaaviin tutkimuksiin ja arvioin tulosten merkitystä. 6

12 2. PAIKALLISUUDEN HISTORIAA SUOMEN RADIOTOIMINNASSA Paikallisuuden ilmeneminen radiotoiminnan käytännöissä on muuttunut useaan otteeseen suomalaisen radiohistorian aikana. Muutoksiin ovat vaikuttaneet teknologinen kehitys, taloudelliset seikat, kuten mainonta ja voitontavoittelu, sekä käsitykset kohdeyleisöstä ja radion yhteiskunnallisista tehtävistä. Jaottelen paikallisuuden aseman muutokset karkeasti viiteen vaiheeseen: 1. Varhaisten paikallisradioiden aika, noin vuoteen 1934 saakka, jolloin paikallisuus oli kuntatason maantieteellistä paikallisuutta. 2. Paikallisuus Yleisradion käsissä, vuoteen 1985 saakka, jolloin paikallisuus oli maakuntatason maantieteellistä paikallisuutta. 3. Kaupallisten yksityisten paikallisradioiden syntyminen vuonna 1985 ja alkutaival, jolloin paikallisuus sai uuden abstraktimman sisällön mielentilana. 4. Paikallisuuden uudet muodot, ketjuuntuminen ja kiristyvä kilpailu, vuodesta 1994 eteenpäin. 5. Virtuaalinen paikallisuus 2000-luvulla. Näitä vaiheita käsittelen yksitellen alaluvuissa Varhaisten paikallisradioiden aika ja kuntatason paikallisuus 1900-luvun alussa radiotoiminta oli Suomessa lähinnä alan harrastajien, radioamatöörien, käsissä. He olivat edelläkävijöitä, jotka kehittivät sekä tekniikkaa että toimintatapoja ilman virallista sääntelyä. Radioamatöörit saattoivat muodostaa paikallisesti läheisiä ja tiiviitä yhteisöjä, jotka viestivät keskenään ja jakoivat kokemuksiaan. Toisaalta toimintaan sisältyi myös paljon kansainvälisyyttä ja rajattomuutta, koska melko yksinkertainen radiotekniikka ja keskipitkät sekä pitkät radioaallot mahdollistivat viestinnän maantieteellisesti laajalla alueella. (Salakka, Internetlähde 1) Radiotoiminnan sääntely alkoi vuonna 1919, jolloin säädettiin Suomen ensimmäinen radiolaki (Viljakainen 2004, 5, 14). Siitä voitaneen laskea myös varsinaisen radio-ohjelmatoiminnan alkaneen. Kyse ei ollut enää pelkästään radioamatöörien keskinäisestä viestittelystä. 7

13 Radiolaki salli valtion myöntää toimiluvan miltei kenelle tahansa kelvolliselle hakijalle (Viljakainen 2004, 5, 14). Niinpä vuonna 1921 Nuoren Voiman Liitto sai luvan, jonka turvin maassamme toimi kolme vuotta myöhemmin kaikkiaan 75 asemaa (Ylönen 2002, 8). Yksityisiä paikallisia radiolähettimiä oli tuolloin vuonna 1924 peräti 1254 kappaletta (Lyytinen 1996, 19-20). Ensimmäisistä radioasemista merkittävimpiä olivat Suomen Radioamatööriliiton Helsingin kerhon Radiola, armeijan radiopataljoonan lähetysasema Helsingin Katajanokalla ja Tampereen Radioyhdistyksen Tampereen Radio (Ylönen 2002, 8). Matti Salakan mukaan (Internet-lähde 1): Ennen Yleisradiota, radioamatööriyden aikana, ohjelmisto oli hyvin heterogeenistä ja paikalliskulttuuria korostavaa. Yleisradion myötä esimerkiksi paikallismurteet katosivat radioaalloilta, vaikka Yleisradio pyrkikin tietoisesti säilyttämään maakunnallisen aspektin radiotoiminnassa. Maakunnallisuus näkyi kuitenkin aiemmasta poikkeavalla tavalla, nyt helsinkiläistoimittajat menivät tekemän ohjelmaa ympäri maata. Voidaan siis sanoa, että radio-ohjelma alkoi Suomessa paikallisena. Maamme ensimmäiset radiot olivat paikallisradioita. Paikallisuus ymmärrettiin nimenomaan maantieteellisesti ja se oli teknisten mahdollisuuksien määrittämää. Lähetystekniikka riitti vain rajatun alueen (yleensä yhden kunnan) kattamiseen, ja tästä alueesta muodostui radion paikallisuus. Varhainen paikallisuus oli siis kuntatason paikallisuutta. Paikka puolestaan määritti sisältöjä: ohjelmissa käsiteltiin paljon kuuluvuusalueen asioita. Nämä ensimmäiset paikallisradiot kuitenkin kuihtuivat yksi toisensa jälkeen, kun Yleisradion valtakausi alkoi. (Ylönen 2002, 8-10) 2.2. Paikallisuus Yleisradion käsissä oli maakuntatason paikallisuutta Paikallisradioiden alamäki alkoi, koska radioamatööritoiminnan ongelmiksi koettiin hajautuneisuus ja kontrolloimattomuus (Salakka, Internet-lähde 1). Paikallisradioiden kohtaloksi koituivat lopulta varojen puute, epäonnistuneet kaupallisuus-kokeilut ja mainonnan käynnistämisyritykset, mutta varsinkin Yleisradion taloudellinen etulyöntiasema eli lupamaksurahoitus. Lisäksi vain 8

14 Yleisradiolla oli oikeus lähettää ohjelmaa uudelta voimakkaalta Lahden suurasemalta vuodesta 1928 lähtien. Viimeisetkin paikallisradiot luovuttivat Ylen ylivoiman edessä vuoteen 1935 mennessä. (Ala-Fossi 2005, 139, ; Salakka, Internet-lähde 1) Vuonna 1926 perustettu Yleisradio muutettiin valtionyhtiöksi vuonna Se sai käytännössä yksinoikeuden radiotoiminnan harjoittamiseen, vaikka monopoli ei perustunut lakiin. (Salakka, Internet-lähde 1) Yleisradiolle oli tilausta sirpaloituneen radioamatööritoiminnan vastapainoksi, kun haluttiin yhtenäisempää ja tasalaatuisempaa ohjelmistoa (Ala-Fossi 2005, 140). Valtakunnallisuus (ei paikallisuus) oli luonteva ja melko itsestään selvä lähtökohta kansalliselle yleisradioyhtiölle. Sitä tuki Yleisradion tavoite kansan sivistämisestä ja ns. korkeakulttuurin tarjoamisesta. Koska Suomi oli Ylen perustamisen aikaan vielä nuori, vasta sodista selviytynyt ja sekä maantieteellisesti että henkisesti hajanainen kansakunta, yhtiöstä toivottiin myös kansan yhdistäjää. Myöhempinäkin sotavuosina Yleisradion tehtävänä oli paitsi luoda ja vahvistaa kansan yhtenäisyyttä, myös toimia tiedotuskanavana. (Ala-Fossi 2005, 140; Salakka, Internet-lähde 1) Yleisradion ohjelmisto ei kuitenkaan ollut pelkästään valtakunnallista. Se lähetti omia paikallisia ohjelmiaan 1930-luvun alkupuoliskolta lähtien 15 asemallaan, eli muilla paitsi Helsingin asemalla ja Lahden suurasemalla. Paikallista ohjelmaa lähetettiin yleensä yhtenä päivänä viikossa ja tuotannosta huolehtivat paikalliset ohjelmapäälliköt paikallisten ohjelmalautakuntien kanssa. Vuonna 1960 paikalliset ohjelmat yhdistettiin ja laajennettiin maakunnallisiksi. Tuolloin aloitettiin viikoittaiset kahden tunnin maakuntaohjelmat, joiden suunnittelussa olivat mukana maakuntien liitot. Ohjelmia varten maa jaettiin kymmeneen suomenkieliseen ja kolmeen ruotsinkieliseen maakuntaohjelmaryhmään. (Salokangas 1996, ) Yleisradion paikallisohjelmatoiminta järjestettiin uudelleen myös vuonna 1967, jolloin yhtiö aloitti toimintakeskusten verkon luomisen. Keskuksiin sijoitettiin sekä radio- että tv-toimintaa ja niiltä hankittiin entistä suurempi osa ohjelmistosta. Keskukset lähettivät maakunnallisia uutis- ja ajankohtaislähetyksiä. Vuonna 1973 toimintakeskusten verkko oli pääosin valmis, alueita oli 16, ja maakunnallisen radio-ohjelman määrä kasvanut huomattavasti. (Salokangas 1996, ) Valtakunnallisuuden vastapainoksi Yleisradio tarjosi siis lähinnä maakunnallisuutta, ei entisen kaltaista paikallisuutta. Toiminnan lähtökohta ja alueellisuuden määritelmä oli vahvasti maantieteellinen, alueet oli helppoa luoda karttaan piirtämällä. Tuloksena oli sellainen teknisen 9

15 oloinen aluejako, joka yhtiön oli ylhäältä alaspäin helppoa toteuttaa. Jako ei välttämättä noudattanut väestön kokemia kulttuurisempia ja abstraktimpia jaotteluja. Vaikka aluetoiminta oli Yleisradiolle kallista, sen katsottiin toteuttavan yleisradiolaisia periaatteita alueiden yhdenvertaisuudesta (Salokangas 1996, ) luvulle tultaessa suomalainen yhteiskunta oli kokenut suuria muutoksia. Kansainvälinen nuorisokulttuuri, musiikki, elokuvat, televisio ja muoti olivat lyöneet itsensä läpi. Vapaa-aika oli saanut uusia merkityksiä, maaltamuutto kaupungisti ja teollisti Suomea. Radio oli menettänyt asemiaan ihmisten ajanviettovälineenä, ja Yleisradio koettiin jähmeäksi ja etäiseksi. Tässä tilanteessa alkoi syntyä idea paikallis- ja lähiradiotoiminnan aloittamisesta. (Kemppainen, Internetlähde 3) Tuolloin Yleisradio näki alueellisen ja paikallisen ohjelmiston kehittämisen ensimmäistä kertaa myös mahdollisena kilpailukeinona, koska tiedossa oli tuleva radiolupajärjestelmän lakkauttaminen. Koska jatkossa radiolupa ei olisi enää pakollinen, Yleisradion oli keksittävä keinoja kuuntelijoiden pitämiseksi. Lupajärjestelmä lakkautettiin vuonna (Hujanen 2001, 103) Käytännön toimiin paikallisuuden lisäämiseksi Yleisradio ryhtyi 1970-luvun puolivälissä, jolloin sen alueellinen ohjelmisto oli vakiintunut keskimäärin kolmeen tuntiin viikossa. Määrää haluttiin lisätä, ja kymmenessä vuodessa alueohjelmien määrä kaksinkertaistui. Ylen alueellinen ohjelmatoiminta jaettiin maantieteellisesti yhdeksään toiminta-alueeseen suunnilleen läänijaon mukaisesti. Niiden lisäksi Yleisradio alkoi kehittää suurille paikkakunnille omia paikallislähetyksiä. Käytännössä ne olivat omia paikallisia aamulähetyksiä, jotka lähetettiin klo 5.30:n ja 8.00:n välillä. (Kemppainen, Internet-lähde 3) Yleisradion ensimmäinen paikallisradio Ylen Aikainen aloitti Helsingissä vuonna 1975 (Kemppainen, Internet-lähde 3). Aseman tehtäviksi määriteltiin useita sellaisia asioita, jotka myöhemmin tulivat esiin myös kaupallisia paikallisradioita perustettaessa. Ylen Aikaisen tavoitteita olivat mm. ihmisten aktivoiminen, puheenaiheiden nostattaminen, paikallistiedon antaminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Yleisradion pääjohtaja Sakari Kiuru puhui jopa paikallisen identiteetin ja yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamisesta. Lisäksi hän esitti uuden ajatuksen paikallisradioiden välisestä profiloinnista. Hänen mielestään sisällöt olisivat voineet vaihdella paikallisten tarpeiden mukaisesti. (Salokangas 1996, ) 10

16 Vuosi Ylen Aikaisen perustamisen jälkeen ruotsinkieliselle puolelle syntyi Radio Mellannyland. Turun ja Tampereen alueelliset aamulähetykset alkoivat vuonna Seuraavina vuosina aloittivat Oulu, Lahti, Kuopio, Mikkeli ja Lappi. Vuonna 1986 Jyväskylään perustettu Ylen Ysiysi muutettiin vuonna 1988 Radio Keski-Suomeksi, ja siitä tuli ensimmäinen täyden palvelun alueellinen kanava. Kemppaisen mukaan Ylen paikallisradiot suuntasivat ohjelmansa suppealle kuuntelualueelle omalla ULA-lähettimellä. Ohjelma oli palvelumuotoista ja paikallista, ajankohtaisia kysymyksiä valottavaa. (Kemppainen, Internet-lähde 3) 2.3. Kaupallisten yksityisten paikallisradioiden syntyminen ja abstrakti paikallisuus Vielä 1980-luvun alussa, kun kaupallisia paikallisradioita vasta suunniteltiin, paikallisuus ymmärrettiin kytkentänä paikallisyhteisöön ja maantieteelliseen sijaintiin (Kivikuru 1990, 2). Paikallisuuden ajateltiin olevan vain yksi käytännön radiotoiminnan tasoista, joita ovat myös valtakunnallinen, alueellinen ja lähialueellinen (Moring 1987, 25). Samalla oli kuitenkin tarvetta myös uudenlaiselle paikallisuudelle, jota Yleisradion ei koettu pystyneen tarjoamaan (Viljakainen 2004, 158). Paikallisradioiden perustamisen taustalla vaikutti halu purkaa Ylen monopoli ja avata ala kilpailulle. Haluttiin saada radio kansalaisten oman toiminnan ja vaikuttamisen välineeksi sekä laajentaa sananvapautta ja demokratiaa. Lisäksi vaikuttimina olivat Ruotsin esimerkki epäkaupallisista Lähiradioista, Tanskan malli yhteisöradioista ja Yhdysvaltojen kaupalliset paikallisradiot. Kaiken kaikkiaan Euroopassa trendinä oli radion kaupallistuminen ja paikallistuminen. Toisaalta Suomessa pitkään valta-asemaa pitänyt maakuntalehdistö ja työväenlehdistö olivat ajautuneet kriisiin, jolloin niiden piti keksiä uusia viestintäkanavia käyttöönsä. (Salakka, Internet-lähde 1) Myös radiolähetyksiin liittyvän tekniikan keventyminen ja halpeneminen mahdollisti sen, että kaupallisia paikallisradioita päästiin harkitsemaan (Viljakainen 2004, 158). Paikallisradioiden toiminta oli meillä alusta asti kaupallista. Toisinkin olisi voinut käydä, jos parlamentaarisen radio- ja televisiokomitean ehdotus olisi toteutunut. Ehdotuksen mukaan paikallisradiokokeilu olisi toteutettu Yleisradion paikallisradiolähettimillä väliaikaisten toimilupien varassa. Lähetysaikaa olisi myyty paikallisille yhteisöille sellaisina aikoina, jolloin Yleisradiolla ei olisi omaa paikallisradiolähetystä. Mainoksia komitea ei paikallisradioihin halunnut. Lisäksi komitea ehdotti lähiradiolähetyksiä, joita olisi kokeiltu sekä mainoksien kera että ilman mainoksia. Ei-kaupallisen lähiyleisradiotoiminnan rahoittajiksi olisi haluttu esim. kuntia ja toiminnan 11

17 harjoittajiksi laajapohjaisia yhteisöjä, joilla ei välttämättä olisi ollut aiempaa kokemusta viestintätoiminnasta. (Paikallisradiotutkimus I 1987, liite 1) Tämän kehityssuunnan kuitenkin torppasi Paikallisradioliitto, joka piti jakoa paikallis- ja lähiradiotoimintaan keinotekoisena. Liiton mielestä Yleisradio oli saamassa liikaa määräysvaltaa toimintatavoista, ja se pelkäsi alan joutuvan kaaokseen, jos kokeneet viestintätoimijat rajataan paikallisradioista ulos. (Ylönen 2002, 16) Erimielisyyksistä huolimatta paikallisradiokokeilu pääsi etenemään nopeasti, ja valtioneuvosto myönsi tammikuussa 1985 yhteensä 22 kokeilulupaa ajalle Niistä viidelle paikkakunnalle meni yhteinen lupa kahdelle hakijalle, ja Helsingin kahdesta luvasta toinen oli yhteinen seitsemälle hakijalle. Yhteensä toimiluvan haltijoita oli 33. (Töykkälä & Uusitupa 1987a, 1, 4) Lähetyksensä aloitti ensimmäisenä Radio Lakeus Nivalassa. Se käynnistyi huhtikuussa Vappuna ääneen pääsi Helsingin Radio City. Tämän pro gradun tutkimuskohteena oleva tamperelainen Radio 957 käynnistyi Määräpäivään mennessä toimintansa aloitti 19 radiota (Töykkälä & Uusitupa 1987a, 9). Ensimmäisten radioasemien taustayhteisöissä oli valtakunnallisten, alueellisten tai paikallisten sanomalehtien kustannusyhtiöitä, ammattiyhdistysliikkeen järjestöjä, yhdistyksiä ja julkisoikeudellisia yhteisöjä, muita yhtiöitä sekä valtakunnallisia sanomalehtiä. (Töykkälä & Uusitupa 1987a, 6-7) Taustayhtiöillä ei kuitenkaan ollut juuri vaikutusta ohjelmistoon ja sisältöihin, vaan eri asemien käytännöt olivat melko samantyyppisiä. Omistajaa merkittävämpi tekijä sisältöihin oli rahoituslähde eli mainostajat. Niiden puute rajoitti paikallisradioiden investointeja ja kehitystä. Joidenkin kohdalla rahoitusongelmat estivät toiminnan aloittamisen kokonaan tai lopettivat sen lyhyeen. (Töykkälä & Uusitupa 1987b, 175) Paikallisradiot matkivat ensin jonkin verran Ylen toimintatapoja tarjoamalla kaikille kaikkea. Ne yrittivät miellyttää suurta yleisöä, mutta tarjoamalla paikallista vaihtoehtoa Yleisradion kanaville (Ala-Fossi 1999, 14). 12

18 Paikallisradioiden kokeiluvaihe päättyi vuoden 1989 toukokuussa, kun valtioneuvosto myönsi vakinaiset viisivuotiset toimiluvat. Tuolloin kaupallisia paikallisradioita oli toiminnassa 51 kappaletta. (Kemppainen, Internet-lähde 3) Uusien radioiden aloittaessa niiden perustajien käsitys paikallisuudesta oli jo kehittyneempi kuin suunnitteluvaiheessa. Paikallisradiot itse lähestyivät paikallisuutta kolmella tavalla (Ruoho 1989, 77): - Paikallista on se, mitä alueella tapahtuu. - Paikallisuus on paikallinen perspektiivi asioihin. - Paikallisuus on ennen kaikkea mielentila, se, mitä on ihmisten korvien välissä. Konkreettisen maantieteellisyyden sijasta tai lisäksi paikallisuuden nähtiin olevan myös jotain abstraktimpaa, paikallistunnetta, joka nojaa enemmänkin intressiyhteyteen (Kivikuru 1990, 2). Tällä tavalla edistyksellisemmin ajatteli myös tutkimuskohteeni, Radio 957:n, ensimmäinen ohjelmapäällikkö Ismo Nykänen keväällä 1985 (jolloin Radio 957 ei vielä ollut käynnistynyt). Nykänen ei nähnyt paikallisuutta maantieteellisenä käsityksenä, vaan henkisenä ilmiönä (Ylönen 2002, 90). Vaikka paikallisuuden käsite saikin uusia ulottuvuuksia, myös maantieteellinen paikallisuus säilyi vaikuttavana tekijänä. Radiot määrittelivät toiminnan laajuuden ja yleisön paikan ja sijainnin perusteella. Toimiluvatkin myönnettiin nimettyjen kuntien alueille, jolloin paikallisuus luonnollisesti määrittyi niiden mukaan. Ensimmäisistä paikallisradioista kukin sai toimia omalla alueellaan lähestulkoon yksin, sillä asemia oli maantieteellisesti niin harvassa. Koska paikallisradioiden välistä kilpailua ei juuri ollut, niiden oli mahdollista ymmärtää yleisönsä suurena massana, eikä esimerkiksi mainostajille määriteltyinä kohderyhmäsegmentteinä, kuten nykyään. Mainostajillekin riitti tieto siitä, että yleisö oli ainakin varmasti paikallista. Radioille tärkeintä oli yleisön kokonaismäärä. Silloisilla toimijoilla ei myöskään ollut työkaluja yleisönsä analysoimiseen, koska paikallisradiot ja Yleisradio tilasivat ensimmäisen valtakunnallisen ja alueellisen kuuntelijamittauksen vasta vuonna Ala-Fossin mukaan (1999, 14) vasta silloin käsitys yleisöstä paikallisena massana alkoi väistyä. Ennen yleisötutkimuksen alkua oli vain tuotettava ohjelmaa niin hyvin kuin kyettiin ja toivottava, että joku haluaa mainostaa siinä. (Ala-Fossi 1999, 12) 13

19 Myöskään toimiluvissa ei ollut eriteltyjä sääntöjä eri ohjelmasisällöille. Ainoa tapa säännellä ohjelmia oli niiden alkuperän mukaan, paikallisuuden avulla. (Ala-Fossi 1999, 13) Ensimmäisille paikallisradioille vuonna 1985 myönnetyssä kokeilutoimilupa-asiakirjassa määrättiin paikallisuudesta vielä melko löyhästi (Paikallisradiokokeilun seurantatutkimus 1987, liite 2): Ohjelmistossa on pyrittävä tarjoamaan tietoa alueen asioista sekä edistämään paikallista kulttuuria ja kansalaisten avointa keskustelua. NN:n tulee antaa asianomaiselle kunnalle (ei koske Iniön kuntaa) ja seurakunnille sekä aseman kuuluvuusalueella toimiville kulttuuri-, sivistys-, harrastus- ja muille aatteellisille yhteisöille niiden niin halutessa kohtuullisin ehdoin se lähetysaika, jota NN ei itse tarvitse ohjelmatoimintaansa. Kokeilulupien voimassaoloaikaa jatkettiin ja uusia toimilupia myönnettiin saakka. Sen jälkeen voimaan tulleessa toimiluvassa paikallisuuden määritelmää tiukennettiin. Edellä mainittujen kokeiluluvassa esiintyneiden määräysten lisäksi omatuottoiselle aineistolle annettiin vähimmäismäärä (Paikallisradiotutkimus II 1989, Liite 1): Lähetyksistä tulee olla toimiluvan haltijan omaa tuotantoa vähintään 20 prosenttia kunkin kalenterikuukauden kokonaislähetysajasta. Paikalliseksi radiotoiminnaksi katsotaan enintään kahden radioaseman yhteislähetykset. Paikallisuus siis ymmärrettiin laskettavissa olevaksi materiaaliksi, paikallisuuden oli konkretisoiduttava ohjelmina ja juttuina. Ketjuuntumiskielto eli yhteislähetysrajoitukset taas implikoivat, että paikallinen aineisto ei ole paikallista kaikkialla, vaan korkeintaan kahden radioaseman alueella. Paikallisuuden katsottiin olevan riippuvaista paikasta, jossa ohjelmaa tehdään, ei sisällöstä Paikallisradioiden syntymisen ideologinen tausta Tavoitteena demokratian ja sananvapauden eksponentiaalinen kasvu Monet radiohistoriasta kirjoittaneet tutkijat nostavat 1970-luvun esiin ideologisesti merkittävänä aikana, jolloin tulivat esiin ajatukset lähidemokratiasta. Esimerkiksi Matti Salakka mainitsee Bertolt 14

20 Brechtin jo aiemmin kirjoittamat näkemykset radion mahdollisuuksista olla kansan väline ja lisätä demokratiaa. (Salakka, Internet-lähde 1) Taisto Hujanenkin (1993, ) sijoittaa kansainvälisen viestinnän demokratisointi- ja deregulaatiokehityksen luvuille. Deregulaatio viittaa valtioiden pyrkimykseen vähentää viestimiin kohdistamaansa lainsäädännöllistä ohjausta. Käsite ei nouse yksin esimerkiksi yleisöstä tai tekniikasta, vaan se on viestintäpoliittisen keskustelun tulosta ja pyrkimystä muutokseen kohti toivottua asiaintilaa. Kyse on osin myös taloudellisesta liberalismista, eli yhteiskunnan halusta antaa markkinavoimien toimia vapaammin myös viestintäkentällä. Liberalistisen ajattelumallin mukaisesti mainontaa ei enää nähty sananvapautta rajoittavana tekijänä, vaan demokratisoinnin ja deregulaation välineenä (Hujanen 1993, ). Juuri 1970-luvun lopulla monopolisoitunut yleisradiotoiminta koki Länsi-Euroopassa voimakasta kritiikkiä, sitä arvioitiin uudelleen ja julkista säätelyä haluttiin purkaa. Vaikka varsinkin Pohjoismaissa valtio oli siihen asti nähty hyvinvoinnin turvaajana, viestinnässä valtio-omistuksen uskottiin olevan kehityksen jarruna. Sen tilalle haluttiin kansalaisyhteiskuntaa, ihmisten omaa spontaania aktiivisuutta ja organisoitumista, jonka mahdollistaisi radion suhteellisen halpa ja kevyt tekniikka. (Hujanen 1993, ) Suomessa oli 1970-luvulla puhuttu kaapelitelevisiosta mm. viestinnän kaksisuuntaistajana ja kunnallisdemokratian kehittäjänä, mutta sen tekniikka osoittautui liian kalliiksi (Hujanen 1993, ). Hujanen (1993, 191) on koonnut 1970-luvulla vaikuttaneet viestintäpoliittiset muutosvoimat ja ideologiat tiivistetysti seuraavaan kuvioon (Kuvio 1). Muutosvoimia ovat taloudellinen ja poliittinen liberalismi (vapaat markkinat), pluralismi (moniarvoinen ja ääninen yhteiskunta), viestinnän demokratisointi ja teknologinen determinismi (tekniikka määrää kehityksen suuntaa). Näillä jokaisella yhteiskunnassa esiintyneellä muutosvoimalla on oma tavoitteensa, strategiansa ja viestinnällinen näkemyksensä. 15

21 Ideologia Tavoite Strategia Viestinnällinen näkemys LIBERALISMI (taloudell. & poliitt.) Valtion sääntelyn minimointi Yksityistäminen ja kaupallistaminen Joukkoviestintä tuotantona ja tuotteena PLURALISMI Viestinnän poliittinen ja kulttuurinen moniarvoisuus Yksityistäminen ja reregulaatio Joukkoviestintä ja valtiokansalaisuus; demokratia ja ihmisoikeudet VIESTINNÄN DEMOKRATISOINTI Yksilöiden/yhteisöjen osallistuminen ja puheillepääsy Spontaani organisoituminen, kriittinen tutkimus ja tekniset innovaatiot Viestinnän oikeus ihmisoikeutena TEKNOLOGINEN DETERMINISMI Uuden viestintäteknologian kokeilu, tuotanto ja markkinointi Kuvio luvun viestintäpoliittiset muutosvoimat ja ideologiat. Pluralismin strategiseksi tavoitteeksi Hujanen esittää yksityistämisen lisäksi reregulaation, joka on deregulaation eli sääntelyn purkamisen vastakohta. Hujanen selittää reregulaation siten, että yksityistämisen jälkeen on pluralismia perusteluna käyttäen päädytty uudenlaiseen sääntelyyn. Pluralismi ideologiana sallii viestinnän julkisen sääntelyn, kun se turvaa moniarvoista viestintää. (Hujanen 1993, 192) Myöhempinäkin vuosina Suomen viestintäpolitiikassa on käytetty reregulatiivisia toimia. Esimerkiksi Ala-Fossi näkee reregulaationa mm. toimiluvan myöntämisen vuonna 1997 aloittaneelle Radio Novalle, jolloin yhden tyyppinen sääntely korvattiin toisella. Seurauksena Yleisradio menetti yksinoikeutensa valtakunnalliseen radiotoimintaan, ja sai säilyttää monopolinsa vain julkisen palvelun toiminnassa. (Ala-Fossi 1999, 19) Viestinnän demokratisointi- ja deregulaatiopaineet tiivistyivät Suomessa 1980-luvun alussa ja johtivat siihen, että vuonna 1985 ensimmäisille paikallisradioille annettiin kokeiluluvat. Hujasen mukaan demokratisoinnin kannattajat olivat järjestäytyneet vuonna 1983 perustettuun Suomen Paikallisradioliittoon (Hujanen 1993, ). 16

22 Vuonna 1985 Suomen Paikallisradioliiton puheenjohtaja Jaakko Numminen korosti demokratisointia näin (Ylönen 2002, 6): Kuitenkin paikallisradioiden keskeinen toimintamotiivi tulee olemaan kansalaisten aktiivisuuden herättäminen, omaehtoisen harrastustoiminnan tukeminen, kiinnostuminen omasta lähiympäristöstä ja sen kehittämisestä, herättäminen ihmisen henkiseen kasvuun ja omien elämänolosuhteiden parantamiseen sekä kiihottamaan oman kannan ja mielipiteen esittämiseen. Katson, että tähän kaikkeen juuri paikallisradio antaa mahdollisuuden, koska sen piirissä on aikaa ja tilaa läheisille asioille. Sama sävy toistuu myös kokeilukaudeksi myönnetyissä paikallisradioiden toimiluvissa. Toimiluvan kohdassa kaksi sanotaan, että Ohjelmistossa on pyrittävä tarjoamaan tietoa alueen asioista sekä edistämään paikallista kulttuuria ja kansalaisten avointa keskustelua. Lisäksi kohdassa kolme tuodaan esille paikallisradioiden tehtävää viestinnän moniarvoistajana ja ääneen päästäjänä: NN:n tulee antaa asianomaiselle kunnalle (ei koske Iniön kuntaa) ja seurakunnille sekä aseman kuuluvuusalueella toimiville kulttuuri-, sivistys-, harrastus- ja muille aatteellisille yhteisöille niiden niin halutessa kohtuullisin ehdoin se lähetysaika, jota NN ei itse tarvitse ohjelmatoimintaansa. (Paikallisradiotutkimus I 1987, liite 2) Rahanteko syrjäytti sananvapaus-ihanteet Vaikka Paikallisradioliitossa ja toimilupaehdoissa näkemykset paikallisradioiden tehtävästä ja roolista olivat yleviä, ajatukset eivät toteutuneet käytännössä. Vuonna 1987 julkaistuun ensimmäiseen Paikallisradiotutkimukseen haastateltujen paikallisradioiden perustajien motiivit olivat heidän omien sanojensa mukaan suurimmaksi osaksi taloudellisia. Koska monien paikallisradioiden toimilupayhtiöt julkaisivat myös paikallislehtiä, ne halusivat radion olevan lehden jatke ja tukija. Perustajat eivät nähneet juurikaan ongelmia alueensa sananvapaudessa eivätkä ajatelleet radionsa tehtäväksi korjata näitä mahdollisia ongelmia. (Töykkälä & Uusitupa 1987a, 5-6) Muutamat heistä kuitenkin mainitsevat paikallisradion lisäävän sananvapautta laskennallisesti, kun siitä muodostuu yksi ääneenpääsykanava lisää. (Ylönen 2002, 27) Perustajille toiminta oli siis puhdasta bisnestä, uusi liiketoiminnan ala, jolta haluttiin kerätä markat talteen. Näyttääkin siltä, että korkealentoiset sanat demokratiasta ja paikalliskulttuurien sekä yhteisöjen 17

23 esiin nostamisesta toimivatkin vain poliittisena perusteluna ja hyväksynnän hankkijana Yleisradion monopolin purkamisessa. Olli Ylönen on analysoinut ensimmäiseen paikallisradiotutkimukseen koottuja radioiden perustajien haastatteluja ja niissä esitettyjä perusteluja paikallisradiolupien hakemiselle. Sananvapausviittausten lisäksi hän on löytänyt vastauksista perusteluja, jotka liittyvät yhteisöllisyyteen ja viestintäpolitiikkaan. (Ylönen 2002, 25) Yhteisöllisyydestä oli kyse esimerkiksi tapauksissa, joissa paikallisradiosta haluttiin apua poliittisesti, maantieteellisesti tai ikäryhmittäin jakautuneelle paikkakunnalle. Haluttiin omalta kuulostava radio, joka yhdistäisi ihmisiä. Viestintäpolitiikasta oli puolestaan kyse, kun joidenkin radioiden perustajat halusivat selkeästi luoda vastavoiman esimerkiksi Yleisradion tai maakuntalehden valta-asemalle. (Ylönen 2002, 26) Paikallisradiokokeilu puolueiden valtataisteluna Ideologisen taustan lisäksi on tietysti valotettava hieman myös sitä poliittista ympäristöä, jossa 1980-luvun alkupuolen Suomessa elettiin. Hujasen mielestä paikallisradiokokeilun aloittamiseen vaikutti tuolloiselle punamultahallitukselle kaikunut maakuntien ääni. Varsinkin keskustapuolueelle oli tärkeää lupaus paikallisradioiden voimakkaasta paikallisuudesta. Puolue toivoi siitä pelastusta maakuntien ja alueiden elinvoimaisuudelle. Sosiaalidemokraatit taas olivat huolissaan työväenlehtien alamäestä, ja toivoivat radioista uudenlaista äänitorvea ja järjestötoiminnan muotojen uudistajaa. (Hujanen 1993, 199) Ylönen puolestaan nostaa SMP:n, Suomen maaseudun puolueen, ratkaisijan asemaan. Puolue nousi yllättäen hallitukseen vuoden 1982 vaalien jälkeen ja sai työministerin sekä valtiovarainministerin salkut. Ylönen arvelee, että muiden puolueiden tarkoitus oli saada ikuista oppositiopolitiikkaa noudattanut SMP vastuuseen suurista puheistaan. (Ylönen 2002, 12) Ylösen lainaama (2002, 12) Elmun kymmenvuotishistoriikin kirjoittaja Jukka Lindfors myönsi, että: Ainakin Helsingin Elävän musiikin yhdistyksen Elmun väki käytti SMP:n eräänlaista vaa ankieliasemaa hyväkseen radioluvan edistämisessä. 18

24 Paikallisradiot pakottivat Yleisradion kilpailuun Matti Salakan (Internet-lähde 1) mukaan paikallisradioidea toteutui siinä mielessä, että uudet asemat puhuivat paikallisista asioista ja puhuttivat paikallisia ihmisiä. Uutta oli myös se, että asemat keskittyivät pitkälti sellaiseen ohjelmaan, joka pyrki kuulijakontaktiin. Kaupalliset paikallisradiot vaikuttivat Suomen radiomaisemaan muutenkin voimakkaasti. Ne muuttivat ihmisten käsityksen radiosta ja saivat siksi uusia kuuntelijoita. Sen sijaan perustajien jalot tavoitteet sananvapauden ja demokratian lisääntymisestä on jälkikäteen todettu ylimitoitetuiksi, eivätkä ne juuri ole sellaisinaan toteutuneet. Näin siitä huolimatta, että ensimmäisten paikallisradioiden toimilupaehdoissa määrättiin niiden tehtäväksi paikallisen tiedon välittäminen, paikallisen kulttuurin ja kansalaisten avoimen keskustelun edistäminen. Varsinkin nuoret kuuntelijat ottivat uudet paikallisradiot omikseen. Keväällä 1990 oli vuotiaiden nuorten radion kuuntelusta 75 prosenttia kaupallisten asemien kuuntelua. Samaan aikaan kaupalliset asemat tavoittivat 39 prosenttia koko kuulijakunnasta. (Kemppainen, Internet-lähde 3) 1980-luvun puolivälissä Yleisradionkin toimintaympäristö vaihtui kertaheitolla, mikä heijastui välttämättä ohjelmistoon. Sekä Yleisradio että kaupalliset asemat joutuivat miettimään pärjäämisensä mahdollisuuksia, kilpailuvalttejaan ja kohderyhmiään uudelleen. Täysin samoille apajille ei kannattanut lähteä. Raimo Salokankaan mukaan vuoden 1990 jälkeen Yleisradion aluetoimintaa onkin kehitetty alueellisuuden eikä paikallisuuden pohjalta. (Salokangas 1996, 303) Kaupalliset paikallisradiot vetosivat yleisöön spontaaniudellaan, epämuodollisuudellaan, läheisyydellään ja rentoudellaan (Ala-Fossi 2005, 173). Niinpä Yleisradiossa ymmärrettiin, että kaupalliset kanavat tulisivat edelleen panostamaan viihteellisyyteen ja ihmisläheisyyteen ja että yleisöt pirstoutuisivat. Yle halusi vastata tähän kilpailuhaasteeseen muuttamalla omia toimintatapojaan, mutta samalla pitää kiinni kansallisista arvoista ja kulttuurista. Ylen muutoksessa ei kuitenkaan enää ollut päällimmäisenä radiomonopolin lähettäjäkeskeisyys, vaan kuuntelijoiden huomioon ottaminen. Myös Yle halusi määritellä ohjelmilleen kohderyhmät ja profiloida kanaviaan. (Kemppainen, Internet-lähde 3) 19