SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS

2 2 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajalta 3 Yleistä 3 Hallinto 4 Syyskokous ja kevätkokous 4 Hallitus 5 Toimihenkilöt ja valiokunnat 5 Tilintarkastajat ja nimenkirjoittajat 5 Kilpailutoiminta 5 Tulospalvelu 6 Viestintä 6 Muu kilpailutoimintaa 6 Yhteistyö muiden liittojen kanssa 7 Koulutustoiminta 7 Talous 7 Jäsenyydet 8 Huomionosoitukset ja ansiomerkit 8 Tuloslaskelma, tase ja tilintarkastuskertomus liitteenä LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo

3 3 PUHEENJOHTAJALTA Tarkasteltaessa kilpailukautta yleisesti ei kokonaisuutena suuria muutoksia tapahtunut. Toki Helsinki Ranking oli syksyllä edellisvuotta parempi suorituksiltaan, mutta kevät vastaavasti alle edellisvuoden tason. Pari Cup oli uutta tarjontaa aikaisempaan nähden. Merkillistä kyllä erikoiskisojen kohdalla tilanne oli päinvastainen, syksy alle ja kevät yli edellisen kauden suoritusten osalta, toki myös kilpailukohtaisia suuriakin eroja näkyi. Vaikkakin kansainvälisissä kilpailuissa saavutettu menestys ei suoraan liity paikallistoimintaamme on huomionarvoista kuinka hyvin henkilökohtaisella tasolla ja joukkueiden jäseninä on pärjätty maailmalla. On EM- ja MM-menestystä yleisellä ja nuorten sekä juniorien tasolla, EBT finaalipaikkoja, senioritason menestyksiä muutamia mainitakseni. Ei paha sano. Kansainvälisiä kisoja yhdessä SKL:n kanssa sekä myös BBO kaltaisten kisojen kautta järjestämällä luotaneen edellytyksiä jatkossakin saavuttaa menestystä. Nuorten MM kisat toivat tuloa myös meille, mutta kansallinen naisten SM tasapainotti tilejä lähes vastaavalla summalla. Tulevina kausina ei liene tilausta SM- tai EM/MM-kisoille, joten autetaan minkä voimme niissä muissa. Liigoissa saatiin taaskin mitaleita, kehtaisiko sanoa perinteisesti, Ailecin ja GB:n sekä Mercurin toimesta. SM-kisoissa menestyivät joukkueina miehissä Tornados ja Patteri sekä GB:n pari, kun taas naisissa GB ja Mercur sekä joukkue- että parikisassa. Henkilökohtaisella tasolla Pasi Uotilan ja Heidi Mannisen hopeat yleisellä tasolla jäivät mieleen. Muillakin tasoilla saavutettiin menestystä tässä niitä erityisemmin erittelemättä (kts. Muu kilpailutoiminta osio). Järjestöllisesti katsoen olemme edelleen edustettuna kaikilla keskeisillä tasoilla ja aktiivisia valiokunnissa sekä paikallisesti vaikutamme ESLU seuraparlamentin kaltaisissa elimissä. Mukanaolo Your Move ja Suomi mies seikkailee tapahtumissa oli kauden ohjelmassa. On huomioitavaa kuinka suuri merkitys halleilla ja yhteistyökumppaneillamme on ilmaisten tai melkein ilmaisten kokeilukertojen tarjoajana. Tiivis yhteistyö mahdollistaa tämänkin ponnistelun. Talousvaliokunta kokoontui kerran, piti useampia kokouksia sähköpostitse ja kauden lopun tulos vastasi budjetoitua. Tarkkuus tulokselle on niin tarkasti suunniteltu kuin olettaa voi, eikä suuria haasteita tai positiivisia yllätyksiä kauden mittaan suuremmin tapahtunut. Toki SKL muisti meitä onnistuneen Nuorten MM-kisan tiimoilta ja kiitos siitä kuuluu jäsenillemme eikä talousvaliokunnalle. Kilpailusuoritukset ja siitä tullet tulot olivat jokseenkin edellisvuosien tasolla. Sarjapelitoiminta ylitti hieman edelliset vuodet, vaikka Baker pelitapa jäi pois. Tämä kausi oli toistaiseksi viimeinen 5 mies/nais joukkueille siirryttäessä kyselyiden perusteella 4 mies/nais peleihin. Toivottavasti useamman osallistujan mahdollisten. Tapanilassa aloiteltiin Talissa ja Tapiolassa jo hyväksi havaitut juniorivuorot. Lisää ohjaajia ja valmentajia koulutettiin jo aiemmin ansioituneiden lisäksi. Seniori ja yleisen tason tapahtumia olisi saanut olla enemmän, mutta uusi kausi tuonee uudet tuulet. Valiokuntien työskentely on jatkunut entistä itsenäisempänä hallituksen näkökulmasta katsoen, asiantuntijoiden voimin. Keväisen kauden päättävän kokouksemme antia oli myös vaikuttajien nuortuminen edelleen, oikein hyvä tulevaisuuden kannalta. Vastapainoksi voinee todeta seniorien ja veteraanien rauhoittamiseksi, että jääräpäitä jäi edelleen hallitustyöskentelyyn heidän etujaan turvaamaan vähintäänkin riittävästi. Nyt tällä päättyneellä kaudella ei hallien lukumäärässä tapahtunut muutoksia, joskin omistuspohjissa tai toimijoissa oli muutosta. Yksittäisenä asiana voi todeta että Masalan halli on onnistunut työssään ja halli on noussut HBL:n alueen hallien joukossa pienimmästä kolmanneksi suurimmaksi, kun lasketaan kilpailukäyntien määriä. YLEISTÄ Helsingin Bowlingliiton 87. toimintakausi oli puheenjohtajan katsauksessa jo todettuna Tapiolassa pelattua Naisten SMkisaa lukuun ottamatta hyvin pitkälti edellisten vuosien kaltainen. HBL:n alueella pelattiin em. kisan lisäksi Senioreiden EBT-kiertuetta eikä sovi unohtaa 41. kertaa pelattua Ballmasteria. Ne eivät kuitenkaan aiheuttaneet paineita HBL:n toimintaan, vaan toimivat oman kisaorganisaationsa voimin. Toimistolla oli toista vuotta pienen tauon jälkeen palkattuna toimistosihteeri. Palkkatuen antamin resurssein saatiin lähes koko kaudeksi henkilö hoitamaan toimiston rutiineja. Näin liiton toimisto pystyi työskentelemään täysipainoisesti koko kauden ja pystyttiin pitämään palvelua yllä. Jäsenistön suuntaan töiden hetkittäinen ruuhkautuminen näkyi toivottavasti vähän jos ollenkaan.

4 4 Taloudellisesti päättynyt kausi kääntyi lopulta hieman negatiiviseksi. Tulos oli lopulta lähes budjetissa arvioitu. Rahastosijoitukset ovat palautuneet, mutta tässä tilinpäätöksessä ei arvonkorotusta huomioitu. Arvonnousu olisi kääntänyt tulosta lähes nollatasoon, mutta nyt ennakoitiin tulevaa laskusuhdannetta. Tulosta heikensi omalta osaltaan myös muutamien kirjausten poisto tuloksesta. Jäsenmäärä putosi jälleen hieman edellisestä kaudesta, johon syynä on edelleen jatkuva yritysseurojen vähentyminen. Viimeisen viiden vuoden aikana suuri osa firmaseuroista on lopettanut toimintansa eikä pelaajat siirry toisiin seuroihin. Toinen syy on ns. 0-sarjalaisten poistuma. Monet pelaajat eivät näe syytä maksaa lisenssiä, jos viimeisestä pelitapahtumasta alkaa olla aikaa useampia vuosia lisenssipelaajan rajaan on matkaa reippaasti. Kilpailuista saatavat perustuotot nousivat jo kolmatta vuotta peräkkäin sarjapelien osalta. Muutoin palattiin kauden tasoon eli laskua edellisestä oli noin 6 prosenttia. Kilpailullisten kulujen osalta tulos oli edellisen vuoden tapaan suunnitellulla tasolla. Helsinki Ranking oli ollut plussalla kolme edellistä kautta. Nyt muutos 32 osakilpailusta 24:än oli todennäköinen syy pieneen kilpailumäärän putoamiseen. Huomattavaa oli pelaajamäärien kasvu MA-luokkien osalta luvun loppuun ja 2000-luvun alkuvuosiin vertailtaessa olemme edelleen selkeästi perässä, mutta vuosikymmenen pohjalle on jo saatu hyvän matkaa kasvua. Tiukkana ja haastavana tavoitteena pidämme edelleen tämä tai vastaava taso pitämistä yllä. Suomessa ja maailmalla uhkaava lamaannus voi aiheuttaa suuria vaikeuksia tason nousemiseksi tulevilla kausilla. HBL:n talous on nykyään jo kohtuullisen hyvällä pohjalla ja kestää yhä paremmin useampia tappiollisia vuosia ilman radikaaleja toimenpiteitä tai suuria leikkauksia. Kilpailullisesti tavoite on realistinen, vaikka hieman urheilutoiminnassa tyypillisellä optimismilla sävytetty. Vararahastoja ja sijoituksia ei ole käytetty eikä myyty, koska toiminnallinen tulos saadaan muilla tavoin pysymään positiivisella tasolla vähintään viiden vuoden aikajaksossa tarkasteltuna. Talousvaliokunta seurasi tilannetta koko ajan ja tekee jatkossa tarvittavia korjaustoimenpiteitä ja varauksia tuleville kausille. Tilanne on siis hyvä tai ainakin kelvollinen, mutta ei erinomainen ja koko ajan on oltava hereillä. Maksujen korotuksille ei tullut paineta kuluneen kauden toiminnasta, mutta jatkossa on niihinkin kajottava. Lisenssi- ja jäsenmaksun korotusta tarvitaan kustannusten noustessa ja taloudellisen tilan pitämiseksi kunnossa. Helsingin edustus SKL:n toimielimissä oli: SKL:n puheenjohtajana jatkoi GB:n Harri Järvinen. SKL:n hallituksessa jatkoi Timo Manninen (HKV) ja Daniela Lönnroth (Blooper). Valtuustossa istuivat Timo Manninen, Sami Kivelä (GB) ja Reija Lunden (GB). Mannisen tilalle valtuustoon nousi Kaj Kerbs (Kehrä). Lisäksi eri SKL:n valiokunnissa istuivat Jukka Ylijoki, Pasi Uotila, Lasse Larne, Heidi Pyykkinen ja Jaana Puhakka. Helsingin kaupungin ja Etelä-Suomen Liikunnan Seura Parlamentissa istuu täysjäsenen paikalla Jorma Pailokari. Vantaalla Myyrmäessä halli vaihtoi omistajaa ja siellä alkoivat kauden lopussa kunnostustyöt. HALLINTO 1. SYYSKOKOUS 2. KEVÄTKOKOUS Syyskokous pidettiin toimintakertomusvuonna Talin keilahallissa. Kokouksessa oli edustettuna 14 jäsenseuraa ja läsnä oli 15 äänivaltaista edustajaa, joilla oli yhteensä 57 ääntä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ove Löfgren ja sihteereiksi Risto Spora. Pöytäkirjantarkistajiksi valittiin Petri Hyvönen ja Kalevi Aalto. Äänten laskijoiksi valittiin Markku Pennanen ja Paavo Tolonen. Kokouksessa esitettiin liittojohtokunnan laatima toimintakertomus kaudesta sekä tuloslaskelma sekä tase. Tilinpäätös vahvistettiin yksimielisesti. Kevätkokous pidettiin Talin keilahallissa. Kokouksessa oli edustettuna 24 jäsenseuraa ja läsnä oli 24 äänivaltaista edustajaa, joilla oli yhteensä 95 ääntä Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ove Löfgren ja sihteeriksi Risto Spora. Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Markku Saarikangas ja Rolf Carlsson. Äänten laskijoiksi Markku Pennanen ja Ari Tiainen.

5 5 3. HALLITUS Hallitukseen valittiin toimikaudeksi äänestyksen jälkeen Kaj Kerbs (Kehrä) ja Olli Kovanen (Tornados). Erovuoroisista Sami Kivelä (GB) oli pyytänyt eroa muiden kiireidensä vuoksi. Liiton varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Markku Koskela, KHT ja Riku Kärnä, KHT. Varatilintarkastajiksi nimetään tarvittaessa tilintarkastajien ehdottamat KHT-tarkastajat. Hallitus kokoontui kertomusvuonna 6 kertaa sekä kerran saunomaan. hallituksen kokoonpano: puheenjohtaja Timo Manninen HKV varapuheenjohtaja Toni Palermaa Patteri jäsen Sami Kivelä GB jäsen Markku Pennanen Boltsi-72 jäsen Heidi Pyykkinen Mercur jäsen Daniela Lönnroth Blooper jäsen Kaj Kerbs Kehrä sihteeri Risto Spora OB 4. LIITON TOIMIHENKILÖT JA VALIOKUNNAT Toiminnanjohtajana toimi Risto Spora. Tulospalvelusta, rankingista ja sarjojen ylläpidosta vastasi Seija Parantainen Kirjanpidosta vastasi Leena Vuoroksa tilitoimisto Rantalainen International Oy:n Hämeenlinnan toimistossa. Valiokuntien puheenjohtajina toimivat: Timo Manninen talousvaliokunnassa, Lars Grandell kilpailuvaliokunnassa ja Markku Saarikangas koulutusvaliokunnassa. Valiokuntien kokoonpanot ovat liitteenä. 5. LIITON TILINTARKASTAJAT Liiton tilintarkastajina ovat toimineet Markku Koskela KHT ja Christer Ehnlund, varatilintarkastajina Raimo Lahti ja Tytti Vainikka. 6. LIITON NIMENKIRJOITTAJAT Liiton nimen kirjoittavat liiton puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai varainhoitajan kanssa sekä se tai ne toimihenkilöt, jotka hallitus siihen määrää määräyksessä tarkemmin mainitulla tavalla. 7. KILPAILUTOIMINTA TA TP Tuotot ,40 Tuotot ,25 Kulut ,40 Kulut ,64 Kilpailutoiminnassa on keskeisiä tavoitteita ja painopistealueita ovat sarjatoiminnan pitäminen nykyisellä tasolla ja kilpailijamäärien pitkän aikavälin laskun pysäyttäminen. Tuotot ylittivät budjetoidun noin seitsemällä prosentilla. Budjetissa lähtötasona on kolmen vuoden takainen kilpailijamäärä. Helsinki Ranking oli syksyllä selkeästi edellisvuotta aktiivisempi, mutta kevät vastaavasti edellistä kevättä hiljaisempi rankingkisoissa. Tarkoitus on jatkuvasti monipuolistaa po. kisoja kaikin tavoin niin palkinnoiltaan kuin pelitavoiltaan. Rankingkiertue on taloudellinen panostus jokaiselle siinä menestystä haluavalle, joten jokaisen kisan palkinnoissa pitää olla mahdollisuus pieneen voittoon.

6 6 8. TULOSPALVELU HBL:n erilaisia kisoja pyritään jakamaan mahdollisimman usealle suunnalle. Näin myös tällä kaudella. Helsinki Ranking, YTV Cupin korvannut Helsinki Ranking PariCup ja HBL mestaruuskisat olivat edelleen hajautettuna. Sääntöjen osalta ei tehty merkittäviä sääntömuutoksia. Kilpailumääräyksien osalta tehtiin tavanmukaisia lisäyksiä, tarkennuksia ja oikaistiin havaittuja eroavaisuuksia käytännön ja SKL:n sääntöjen suhteen. Sarjatoiminnassa oli mukana 275 mies- tai ikäkausijoukkuetta (270/ ) ja 30 naisjoukkuetta (34/ ). Nuorten sarjoissa oli mukana 9 joukkuetta (11/ ). Yhteensä liiton sarjatoimintaan osallistui 313 joukkuetta (315/ ). Kilpailutoiminnan lisenssejä lunastettiin kpl (1.743), joista nuorten osuus oli 89 kpl (89). Veteraanien osuus on edelleen nousussa ja seniorien pienoisessa laskussa. Seurasiirtoja tehtiin 56 kpl Liiton kilpailutoimintaa johti kilpailuvaliokunta puheenjohtajanaan Lars Grandell, muina jäseninä olivat Olli Hossi (vpj), Asko Aravirta, Kai Virtanen, Petri Hyvönen, Heli Nieminen ja Rauli Askolin. Mestaruussarjaa johti Ove Löfgren apunaan HIFK:n jäsenistö. Valtakunnansarjoissa turnausjohtajina toimivat Liisa Saanikari, Ismo Koso, Janne Oinonen, Ove Löfgren, Leena Koivunen, Raija Laakkonen, Eino Styrman ja Munsons BC oman kierroksensa osalta. Ottelupöytäkirjat Talista saatiin välittömästi sarjojen päätyttyä Kari Virtasen kuriiripalveluna. Kesällä Senioreiden EM-kisoissa Haifassa Israelissa saatiin muutama mitalisti jo ennestään pitkään listaan palkintopallille nousseita: Miesten Singles: Markku Pennanen ikäryhmä C Hopea Miesten Doubles: Kari Nurmi ja Ronald Engblom ikäryhmä B Hopea Miesten Trio: Ronald Engblom yhdessä Harri Viitasen (Oulu) ja Mikko Isakowin (Kouvola) kanssa Pronssi Naisten Doubles: Mai-Lis Ahlfors ja Seija Nurmi (Turku) ikäryhmä C Pronssi Tulospalvelukeskus toimi liiton Lassilan toimistossa. Tilastointia tehtiin jo vuosia käytössä olleella ohjelmalla, jota käytettiin niin yksittäisten tulosten kuin sarjatilanteiden tallennuksessa ja julkaisemisen apuna. Tulokset julkaistiin liiton internetsivuilla niin sarjojen kuin erikoiskilpailuiden osalta. Liiton nettisivuilla aktiivisen kilpailukauden aikana käy edelleen alkuviikosta päivittäistä vierailijaa. Loppuviikosta käyntien määrä päivää kohden laskee välille. Tulospalvelua ei ole enää ollut paikallisissa lehdissä kuin satunnaisesti. Lehdet ovat supistaneet tulospörssejään ja keilailutulokset ovat supistusten myötä pudonneet lähes kokonaan pois. Kilpailukauden tulokset ovat toimintakertomuksen liitteenä. 9. VIESTINTÄ TA TP Kulut -3050,00 Kulut -3625,65 Liiton lehti Helsinki Keilaa ei ilmestynyt muutamaan vuoteen. Lehti nettiversiokin lopetettiin koska sivuilla kävi alle 10 lukijaa. Nettisivujen käyttö on lisääntynyt edelleen huomattavasti. Tärkeä osa jäsenistöä haluaa tiedon kirjeitse tai muutoin paperisena toimitettuna, ja sen takia tiedotteita postitetaan. Lähes kaikki yhteydenpito toimistolle tehdään sähköpostitse. Puhelimitse ollaan yhteydessä nykyisin harvakseltaan eikä postitse tai faksilla pisetä enää juurikaan yhteyttä. Lähes kaikki seurat tavoitetaan nykyään sähköpostitse, osa useamman kuin yhden osoitteen kautta.

7 7 10. MUU KILPAILUTOIMINTA Liittomyllyt pelattiin perinteiseen tapaan loka-marraskuussa. Naiset olivat jälleen mitaleilla, nyt pronssilla. Veteraanit olivat sijalla 6., nuoret sijalla 8. ja miesten oli tyytyminen sijaan 5. Liitto-otteluita pelattiin veteraanien osalta seuraavasti: Lohja-Hki 482 pisteen voitto Lahti-Hki 200 pisteen tappio Turku-Hki 464 pisteen tappio Hki-Pori-Tampere kakkossija Tampereen voittaessa 34 pisteellä Hki-Turku-Tukholma Turku voitti, Helsinki kolmas Naiset pelasivat Tampereella Hämettä vastaan häviten 73 pisteellä Kolmikaupunki ottelu Turussa kotijoukkuetta ja Tamperetta vastaan toi kakkossijan. SM-kisoissa HBL-pelaajat saivat useita henkilökohtaisia mitaleita. Hannele Uotila (Ailec) ja Rauno Laakso (GB) voittivat mestaruuden veteraaneissa ja Sanna Pasanen (GB) kruunattiin juniorityttöjen mestariksi. Hopealla olivat miesten sarjassa Pasi Uotila (Ailec), naisten sarjassa Heidi Manninen (Mercur) ja Roosa Lunden (GB) junioreissa. Pronssia otti Tytti Vainikka (Patteri N) veteraanien naisten sarjassa. 11. YHTEISTYÖ MUIDEN LIITTOJEN KANSSA Nuorisoliigan osalta kaudella aloitettu yhteistyö Järvenpään, Vantaan ja Lohjan kanssa näkyi jo kaudella Talin Nuorisoliigan muuttumisena Brunswick Nuorisoliigaksi. Osakilpailujen pelattiin tälläkin kaudella Lohjalla, Vantaalla ja Järvenpäässä. 12. KOULUTUSTOIMINTA TA TP Kulut -9000,00 Kulut -7779,25 Koulutusvaliokunnan toiminnan painopiste oli edellisvuosien tapaan nuorisokeilailussa. Kauden aikana kävi HBL:n kaverikeilailutunneilla Talissa lajiin tutustumassa runsaslukuinen joukko nuoria keilaajia ja saadut kokemukset olivat hyviä. Kilpailutoiminta jatkui samoilla rintamilla kuin ennenkin. Tapiolassa jatkettiin tyttöjen keilailtoja maanantaisin. Kauden aikana otettiin mukaan myös poikia. Kaksi vuotta sitten perustettu tytöille perustettu keilaseura jatkoi toimintaansa ja laajensi toimintaansa sekä jäsenkuntaansa muutamalla pojalla. Tähän toimintaan ei saatu tänä vuonna yhteisötukea. Ohjaajakurssilla oli 9 osallistujaa Valmentajapuolella saatiin yksi uusi SKL:n Kilpavalmentaja- että perusvalmentajakurssin suorittanut henkilö mukaan toimintaan. Your Move tapahtuman yhteydessä olleeseen koulutukseen osallistui 20 HBL:n junioria. 13. TALOUS Liiton kauden toiminnan kokonaistuotto oli ,23 euroa ja tilinpäätöksen alijäämä 1802,31 euroa. Toiminnallinen tulos ennen poistoja ja arvonalennuksia oli alijäämäinen 1481,87 euroa. Poistoja tehtiin kalustosta ja ATK-ohjelmista täysimääräisenä, yhteensä 320,44 euroa. Oman varainhankinnan määrä bruttoarvoltaan 91795,00 euroa ja nettoarvoltaan 43170,10 euroa, edelliseen vuoteen lisäystä 1376,50 euroa.

8 8 Tulos oli talousarvion ja toimintasuunnitelman mukaan positiivinen, toisin vain muutamia kymmeniä euroja. Talousarvio oli tehty vajaat 1900 euroa tappiolliseksi. Sijoitusrahaston arvon korotusta ei huomioitu tuloksessa. Arvon korotuksella olisi saatu talous lähes nollatulokseen. 14. TILINTARKASTUSKERTOMUS sivulla OSAKKUUDET JA JÄSENYYDET Bowling Oy osaketta Tapiolan Keilahalli Oy 220 osaketta As.Oy Leiviskätie 2 ja Lassi-Parkki Oy Elisa Oyj Sampo Oyj Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry 16. HUOMIONOSOITUKSET Tapiolan Patteria muistettiin 50-vuotispäivänä. 17. ANSIOMERKIT JA MUUT PALKITUT Hyvä Keila Seura- palkinto: Tapiola Steelers Kulta Hopea 232 Raimo Lahti SeMi 723 Britt-Marie Frostell Strikers 724 Markku Ahonala Patteri 725 Jack Anker Patteri 726 Kari Haavisto Patteri 727 Jari Honkanen Patteri 728 Timo Palermaa Patteri 729 Mika Pyyskänen Patteri 730 Timo Tuori Patteri

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 2 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajalta 3 Yleistä 3 Hallinto 4 Syyskokous ja kevätkokous 4 Hallitus 5 Toimihenkilöt ja valiokunnat 5 Tilintarkastajat ja nimenkirjoittajat 5 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 2 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajalta 3 Yleistä 3 Hallinto 4 Syyskokous ja kevätkokous 4 Hallitus 5 Toimihenkilöt ja valiokunnat 5 Tilintarkastajat ja nimenkirjoittajat 5 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo TOIMINTAKERTOMUS 2009-2010 2 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajalta 3 Yleistä 3 Hallinto 4 Syyskokous ja kevätkokous 4 Hallitus 5 Toimihenkilöt ja valiokunnat 5 Tilintarkastajat ja nimenkirjoittajat 5 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo

SISÄLLYSLUETTELO. LIITTEET Sarjataulukot Mestaruuskisat Jäsenseuraluettelo TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 2 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajalta 3 Yleistä 3 Hallinto 4 Syyskokous ja kevätkokous 4 Hallitus 5 Toimihenkilöt ja valiokunnat 5 Tilintarkastajat ja nimenkirjoittajat 5 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Helsingin Bowlingliiton TOIMINTA KERTOMUS 2014-2015

Helsingin Bowlingliiton TOIMINTA KERTOMUS 2014-2015 S i v u 1 Helsingin Bowlingliiton TOIMINTA KERTOMUS 2014-2015 S i v u 2 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajalta 3 Yleistä 4 Hallinto 5 Syyskokous ja kevätkokous 5 Hallitus 5 Toimihenkilöt ja valiokunnat 5 Tilintarkastajat

Lisätiedot

HBL:n mestaruussarjat sekä miesten 1. divisioonat

HBL:n mestaruussarjat sekä miesten 1. divisioonat HBL:n mestaruussarjat sekä miesten 1. divisioonat Tilanne 24.03. pelatun kierroksen jälkeen. Naisten mestaruussarja pisteet keilat kierroksen tulos pisteet keilat 1. MERCUR 52 22032 1. MERCUR 8 3760 2.

Lisätiedot

HBL miesten mestaruussarja

HBL miesten mestaruussarja HBL miesten mestaruussarja 2011-2012 Mitalipelit (paras kolmesta) 5.5.2012 Semifinaali 1. srj 2. srj otteluvoitot Patteri 1 935 986 2-0 GB 710 679 Finaali 1. srj 2. srj otteluvoitot Patteri 1 835 850 2-0

Lisätiedot

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin 11.4.2014 Tornados-Patteri 2-1 1. sarja Patteri selvästi paremmassa iskussa. 850-759 tuloksella 1-0 johtoon. 2. sarja Tornados tuli

Lisätiedot

Helsinki Ranking syksy Tilanne 12/12 osakilpailun jälkeen

Helsinki Ranking syksy Tilanne 12/12 osakilpailun jälkeen Helsinki Ranking syksy 2015 Tilanne 12/12 osakilpailun jälkeen PRO-sarja (M- ja A-luokat) 12. 2631 YHTEENSÄ pisteillä RANKING osakil- 9. tulos Ranking vähennetyt Nimi Seura Liitto PISTEITÄ: pailuissa Tulos

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

Helsinki Ranking kevät Tilanne 5/12 osakilpailun jälkeen

Helsinki Ranking kevät Tilanne 5/12 osakilpailun jälkeen 1 Peter Strömberg Tornados Helsinki 448 5 1297 64 448 784 1232 2 Marko Meriluoto Jyrä Helsinki 392 5 1356 84 392 669 1061 3 Pasi Uotila Ailec Helsinki 358 4 1468 100 358 816 1174 4 Tapani Peltola Tornados

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

HBL TOIMINTASUUNNITELMA, TIIVISTYS. Vuosikokous

HBL TOIMINTASUUNNITELMA, TIIVISTYS. Vuosikokous HBL TOIMINTASUUNNITELMA, TIIVISTYS Vuosikokous 24.5.2018 Liiton toiminnan tavoitteena on edistää kilpakeilailua huipputasolta aivan alimmalle harrastajatasolle saakka, pyörittää kilpailutoimintaa niin

Lisätiedot

Joukkue Ottelut Voitot TasapelitParitulokse Tappiot Pisteet Vast.pisteet Rask.pist.

Joukkue Ottelut Voitot TasapelitParitulokse Tappiot Pisteet Vast.pisteet Rask.pist. HELSINGIN BOWLINGLIITTO RY 22.4.2018 4 x 1 am, 3. vaihe - mestaruussarja 1. PATTERI I 10 7 0 7 3 8438 8141 21 2. GB I 10 6 0 6 4 8024 7978 18 3. STEELERS 10 5 0 7 5 8172 7913 17 4. MERCUR 10 4 0 5 6 7906

Lisätiedot

HBL Mestaruudet lopputilanne

HBL Mestaruudet lopputilanne HBL Mestaruudet lopputilanne 23.10.2016 MIESTEN PARIKISA Nimi Seura Tulos 1 Pasi Uotila Ailec 1546 2763 Olli Pakonen Ailec 1217 2 Miikka Vaarala GB 1317 2716 Joonas Jähi GB 1399 3 Olli Kovanen Patteri

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2015 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2015 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2015 Liittohallitus Aika: 3.3.2015 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Raimo Palokoski varapuheenjohtaja Sami Heinilä

Lisätiedot

Naisten mestaruussarja. Miesten mestaruussarja. Miesten 1. divisioona. HELSINGIN BOWLINGLIITTO RY Miesten II div. 8.

Naisten mestaruussarja. Miesten mestaruussarja. Miesten 1. divisioona. HELSINGIN BOWLINGLIITTO RY Miesten II div. 8. Naisten mestaruussarja 1. MERCUR 2. HKV 3. GB 4. BLOOPER 5. PATTERI N 6. SEPOTTARET 7. STRIKERS 8. CITY B pisteet keilat Miesten mestaruussarja pisteet keilat 1. PATTERI 2. AILEC 3. MUNSONS BC 4. GB 5.

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI TULOS KESKI- PARAS TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Luoto Mika Pinjets Hyvinkää 1243 0 1243 269 231 227 248 268 248,6 269 2 Pöllänen Krista

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET RANKING ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI tas/s Tulos tas yht 6 sarjaa Ka Paras sarja 1 Asplund Teemu Patteri Helsinki 1502 0 1502 250,33 300 2 Palermaa Osku Patteri Helsinki 1464 0 1464

Lisätiedot

HBL naisten mestaruussarja

HBL naisten mestaruussarja HBL naisten mestaruussarja 2015-2016 Mitalipelit (paras kolmesta) 7.5.2016 Semifinaali 1. srj 2. srj otteluvoitot GB 620 768 2-0 HKV 610 643 Finaali 1. srj 2. srj 3. srj otteluvoitot GB 834 671 728 2-1

Lisätiedot

Naisten mestaruussarja. Miesten mestaruussarja. Miesten 1. divisioona. HELSINGIN BOWLINGLIITTO RY Miesten II div. 1 POLE. 8.

Naisten mestaruussarja. Miesten mestaruussarja. Miesten 1. divisioona. HELSINGIN BOWLINGLIITTO RY Miesten II div. 1 POLE. 8. Naisten mestaruussarja 1. MERCUR 2. HKV 3. GB 4. BLOOPER 5. PATTERI N 6. SEPOTTARET 7. STRIKERS 8. CITY B pisteet keilat Miesten mestaruussarja pisteet keilat 1. PATTERI 2. AILEC 3. MUNSONS BC 4. GB 5.

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Rankingkiertue

Rankingkiertue Rankingkiertue 2014-2015 Tali 29.11.2014 8 sarjan karsinta tas. tulos yht. ka. 1 Jarmo Sinilaakso Mistral, Porvoo 2042 2042 255,3 2 Juuso Tiainen Siniset, Riihimäki 1931 1931 241,4 3 Sanna Pasanen Giants,

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu!

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Helteiden helpottaessa on aika suunnata ajatukset tulevaan

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta 2015

Tiedote 1/ elokuuta 2015 Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet

Lisätiedot

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.)

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) Helsingin Bowlingliitto ry 17.12.2012 Ruusulan perinteinen punapää jakso 1, 6 sarjaa am (10.12.2012-16.12.2012) Valvoja:Ruusulan keilakilta 1. Pirkko-Liisa Taari Texsa Helsinki 1326 (174) 2. Ronald Engblom

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 4/2014 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 4/2014 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 4/2014 Liittohallitus Aika: 15.4.2014 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Tuija Hiltunen Jorma Laatikainen Timo Manninen

Lisätiedot

Helsingin Bowlingliitto ry Tapiolan Keilahalli

Helsingin Bowlingliitto ry Tapiolan Keilahalli Sivu 1 1. Juha Åberg Boltsi-72 1292 (36) + 1286 (36) 2578 (72) 2. Pyry Puharinen GB 1284 (54) + 1251 (54) 2535 (108) 3. Jani Rontti Steelers 1282 (60) + 1231 (60) 2513 (120) 4. Markku Laine Patteri 1244

Lisätiedot

Helsingin Bowlingliitto ry

Helsingin Bowlingliitto ry HELSINGIN BOWLINGLIITTO RY 18.4.2016 MIESTEN II DIV 1 Steelers 27 21 1 3 5 21051 19622 46 2 Tela 27 18 0 1 9 20203 19653 37 3 Ke-Ro 27 15 0 2 12 20573 20056 32 4 HIFK II 27 15 1 1 11 20327 19906 32 5 Boltsi-72

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Helsingin Bowlingliitto ry HR12, syksy 2015 Tapiolan keilahalli

Helsingin Bowlingliitto ry HR12, syksy 2015 Tapiolan keilahalli Helsingin Bowlingliitto ry HR12, syksy 2015 Tapiolan keilahalli Pro 1 Pasi Uotila Ailec M 234,64 Helsinki 1451 6 150 241,83 7,19 2 Jukka Kivelä Patteri M 205,87 Helsinki 1375 6 144 229,17 23,30 3 Mika

Lisätiedot

Kirkkonummiranking viikkokilpail 8 tulokset Nimi Seura tulos pisteitä Kirkkonummiranking viikkokilpail 7 tulokset Nimi Seura tulos pisteitä

Kirkkonummiranking viikkokilpail 8 tulokset Nimi Seura tulos pisteitä Kirkkonummiranking viikkokilpail 7 tulokset Nimi Seura tulos pisteitä Kirkkonummiranking viikkokilpail 8 tulokset 1 Jani Rontti Steelers 1942 72 6 2 Pasi Uotila Ailec 1876 0 4 3 Linus Boström Jyrä 1875 0 3 4 Marcus Iiskola Steelers 1857 24 2 5 Olli Pakonen Ailec 1856 0 1

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

TKL:n Organisaatiokaavio 2009

TKL:n Organisaatiokaavio 2009 TKL:N ORGANISAATIOKAAVIO 2009 LIITE 1/1(10) TKL:n Organisaatiokaavio 2009 Vuosikokous Hallitus Toiminnanjohtaja Työvaliokunta Muu henkilökunta Taloustoimikunta Kilpailutoimikunta Veteraanikeilaajat Jäsenseurat

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 9/2014 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 9/2014 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 9/2014 Liittohallitus Aika: 3.11.2014 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Tuija Hiltunen Maarit Kotola Jorma Laatikainen

Lisätiedot

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00 26.11.2017 1. vaihe klo alkaa 10:00 Tulokset 18/18 pelatun erän jälkeen 2. vaihe klo alkaa 12:30 Alkukilpailun sijat 1-7 (suoraan finaalivaiheeseen 2) 1 Tissarinen Veli-Matti CPS 2 Murtomäki Kari Alfa

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2010-2011 / 1 12.08.10 POLE tiedottaa 2010-2011 / 1 12.08.10 1(4) Tiedottajan palsta Uusi keilakausi on alkamassa, ja niin on alkanut POLEn uusi tili- ja toimintakausikin 1.7.2010

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2009-2010 / 1 20.08.09 POLE tiedottaa 2009-2010 / 1 20.08.09 2(6) Tiedottajan palsta Uusi keilakausi on alkamassa, ja toivottavasti kesän aikana itse kukin on virkistäytynyt,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 6/2011 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 6/2011 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 6/2011 Liittohallitus Aika: 4.10.2011 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Continental, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja, 1-11 Lasse Lintilä varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 5/2011 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 5/2011 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 5/2011 Liittohallitus Aika: 24.8.2011 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Continental, Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Tuija Hiltunen Ville Holmström Antti Kapulainen

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 2/2016 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 2/2016 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 2/2016 Liittohallitus Aika: 1.3.2016 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Raimo Palokoski varapuheenjohtaja Sami Heinilä

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

Helsinki Ranking kevät Tilanne 11/12 osakilpailun jälkeen

Helsinki Ranking kevät Tilanne 11/12 osakilpailun jälkeen 1 Pasi Uotila Ailec Helsinki 828 10 60 1440 100 58 58 828 816 1644 2 Peter Strömberg Tornados Helsinki 784 11 64 1113 42 2 42 44 784 784 1568 3 Markku Petäjämaa Patteri Helsinki 768 11 58 1310 84 38 38

Lisätiedot

Helsinki Ranking kevät Tilanne 10/12 osakilpailun jälkeen

Helsinki Ranking kevät Tilanne 10/12 osakilpailun jälkeen 1 Pasi Uotila Ailec Helsinki 786 9 58 1310 60 0 816 1602 2 Peter Strömberg Tornados Helsinki 784 10 64 1469 100 2 2 784 1568 3 Marko Meriluoto Jyrä Helsinki 704 10 64 1388 92 14 14 669 1373 4 Markku Petäjämaa

Lisätiedot

Helsinki Ranking kevät Tilanne 2/12 osakilpailun jälkeen

Helsinki Ranking kevät Tilanne 2/12 osakilpailun jälkeen 1 Olli Pakonen Ailec Helsinki 176 2 1390 80 176 764 940 2 Mika Heino Pinjets Hyvinkää 144 2 1386 76 144 596 740 3 Jari Ratia Bay Lahti 142 2 1337 58 142 152 294 4 Linus Boström Jyrä Helsinki 132 2 1329

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset 1 VUOSIKERTOMUS 2011-2012 Yleistä Kausi 2011-2012 oli seuran 21. toimikausi. Kulunutta kautta väritti City Bowlersin 20-vuotisen taipaleen juhlistaminen. Keilakausi starttasi uuden logon lanseeraamisella

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia STRATEGIA/Pelaajan polku/lapset ja nuoret Vuonna 2014 minisulkista järjestää 10 seuraa Toteutunut: Vuonna 2014 minisulkista järjestää tällä hetkellä 20 seuraa Vuonna

Lisätiedot

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja nimi seura kaupunki yhteensä tas 1 2 3 4 5 6 k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja 1446 236 243 248 237 247 235 241,0 248 2 Luoto Mika RäMe Lohja 1395 212 256 246 256 223 202 232,5 256 3 Lax Antti-Pekka

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä 1 Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Kirjeshakkiliiton toiminta on jatkunut vuonna 2012 edellisvuosien linjoilla. Talouden osalta loppuvuodesta alkaneet Finjub50-turnauksen

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 1/2015 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 1/2015 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 1/2015 Liittohallitus Aika: 14.1.2015 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Raimo Palokoski varapuheenjohtaja Sami Heinilä

Lisätiedot

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten.

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten. YLÄASTE KEILAA Uudistunut keilailukilpailu yläasteelle! Muodostakaa oma joukkueenne ja osallistukaa! Pääpalkinto 1350 euron stipendi. PALKINNOT: 1. 1350 2. 680 3. 500 4. 340 5.-10. Tavarapalkintoja Neljä

Lisätiedot

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.)

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) Tapiolan Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-A 1. Pasi Uotila Ailec Helsinki 1463 (0) 2. Olli Pakonen Ailec Helsinki 1443 (0) 3. Juuso Tiainen Siniset Riihimäki 1416 (0) 4. Mika Heino Pinjets Hyvinkää 1404 (0)

Lisätiedot

Helsingin Bowlingliitto ry KILPAILUOHJELMA. kausi 2013-2014. HBL Kilpailuohjelma 2013-2014 1

Helsingin Bowlingliitto ry KILPAILUOHJELMA. kausi 2013-2014. HBL Kilpailuohjelma 2013-2014 1 KILPAILUOHJELMA Helsingin Bowlingliitto ry kausi 2013-2014 HBL Kilpailuohjelma 2013-2014 1 Sisällysluettelo Tiedot tässä kalenterissa ovat ennakkotietoja ja siten sitoumuksetta. Tarkista tiedot aina kisojen

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 7/2014 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 7/2014 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 7/2014 Liittohallitus Aika: 9.9.2014 klo 14.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Lasse Lintilä varapuheenjohtaja Tuija Hiltunen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN :N KLO 12.00 AIKA: klo 12.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2012 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2012 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2012 Liittohallitus Aika: 6.3.2012 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Continental, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja Lasse Lintilä varapuheenjohtaja Tuija

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2017 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2017 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2017 Liittohallitus Aika: 26.4.2017 klo 13.30 Paikka: Ravintola Mercur, Helsinki Läsnä: Perttu Jussila puheenjohtaja Raimo Palokoski varapuheenjohtaja Arto Hyvönen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Helsingin Bowlingliitto ry Talin keilahalli HR8, kevät 2019 Pro Nimi Seura Lk Vka Liitto Tulos HR-pisteet ka ka-ero 1 Pyry Puharinen GB M 216,44

Helsingin Bowlingliitto ry Talin keilahalli HR8, kevät 2019 Pro Nimi Seura Lk Vka Liitto Tulos HR-pisteet ka ka-ero 1 Pyry Puharinen GB M 216,44 Pro 1 Pyry Puharinen GB M 216,44 Helsinki 1460 100 243,33 26,89 2 Pasi Uotila Ailec M 236,72 Helsinki 1416 96 236,00-0,72 3 Juuso Tiainen Siniset M 234,94 Riihimäki 1378 92 229,67-5,27 4 Christer Ehnlund

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen. 1 (5) x Pöytäkirja Kokous 1/2012 Esityslista Aika ja paikka 21.1.2012 Tikkurilan kopiopalvelu Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kilpailu 18.5.2016 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.5.2016, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Anne Fröberg Harri Heikkilä Ari Honkanen

Lisätiedot

Talin keilahalli. Päivämäärä Erikoiskisa muu kisa muuta muuta HR LA SU

Talin keilahalli. Päivämäärä Erikoiskisa muu kisa muuta muuta HR LA SU Talin keilahalli Päivämäärä Erikoiskisa muu kisa muuta muuta HR LA SU 3.8. - 9.8. Kesäturnaus 10.8. - 16.8. Kesäturnaus 17.8. - 23.8. Kesäturnaus 24.8. - 30.8. DV8 31.8. - 6.9. DV8 7.9. - 13.9. DV8 M Mest+I

Lisätiedot

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.)

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) Ruusulan Keilahalli 5 Sivu 1 LUOKKA M-A 1. Pasi Uotila Ailec Helsinki 1504 (0) 2. Jarno Haimila Steelers Helsinki 1472 (0) 3. Joonas Westerlund Lucky Strikers Helsinki 1445 (0) 4. Raimo Mustajärvi Jyrä

Lisätiedot

Kilpailuvuorot: Ennakkoilmoittautumisen jälkeen pidätämme oikeuden poistaa ja lisätä kilpailuvuoroja

Kilpailuvuorot: Ennakkoilmoittautumisen jälkeen pidätämme oikeuden poistaa ja lisätä kilpailuvuoroja Miesten SM-kilpailut 2014 Talin keilahalli, Helsinki Alkukilpailu: 11.4. 11.5.2014, viimeinen karsintaerä 11.5.2014 klo 15:30 Henkilökohtainen: 8 sarjaa amerikkalaisittain, 64 parasta loppukilpailuun Parikilpailu:

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2012-2013 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Seura luo edellytykset juniori-, aikuis- ja seniorijoukkueiden harrastus- ja kilpailutoiminnalle.

Seura luo edellytykset juniori-, aikuis- ja seniorijoukkueiden harrastus- ja kilpailutoiminnalle. TPS Salibandy ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on TPS Salibandy ry. Seuran kotipaikka on Turku. 2 Seuran toiminnan tarkoitus Seura on Turun Palloseura

Lisätiedot

Erikoiskilpailusuoritukset Loviisan keilahallissa Statistiikkaa ajanjaksolta

Erikoiskilpailusuoritukset Loviisan keilahallissa Statistiikkaa ajanjaksolta 20.1.2015, P-E. Hägg Erikoiskilpailusuoritukset Loviisan keilahallissa Statistiikkaa ajanjaksolta 2008-2014 Oheisessa selvityksessä lyhyesti esitetty miten kilpakeilailuinnostus on kehittynyt hallissamme

Lisätiedot

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus Aika: 23.4.2013 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Marski, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja, 1-7 Lasse Lintilä varapuheenjohtaja, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 23.3.2017 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.3.2017 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot