YSTÄVÄKIRJE 5/73 Ashiya Jorma ja Lea Pihkala 84 Sanjo-cho Ashiya-shi 659 Japan

Transkriptio

1 YSTÄVÄKIRJE 5/73 Ashiya Jorma ja Lea Pihkala 84 Sanjo-cho Ashiya-shi 659 Japan Rakkaat ystävät! Herra itse on sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä", niin että me turvallisin mielin sanomme: 'Herra on minun auttajani, en minä pelkää, mitä voi ihminen minulle tehdä?" Hebr.13:5-6 Herra ei jätä Vaikka ulkonaisesti ja sisäisesti olemme saaneet viimeksi kuluneen kuukauden aikana viettää turvattua ja monessa suhteessa rikasta aikaa - Herra on hyvyydessään puhunut sydämillemme ja omilletunnoillemme ja kun Hän puhuu, usko kasvaa ja vahvistuu - niin siitä huolimatta yllä olevat sanat iskivät todellisen rohkaisun ja lohdutuksen tuojina sydämeeni. "En sinua jätä." Kun olemme saaneet kuulla, miten eräillä alueilla tätä suurta maanosaa lähetystyö on joutunut todella ylitsekäymättömiltä näyttävien vaikeuksien eteen ja pieni kansallisten uskovien joukko rajun vainon kohteeksi, merkitsee todella voittoa, kun tietää KENEN käsissä nämä uskovat ja lähetit ovat. Herra ei omiansa jätä. Viime kädessä vastuu elämästämme lepää Herran itsensä käsissä, kunhan kuljemme Hänen tiellään. Näköjään lähetystyö ei ole missään tässä maailmassa itsestään selvyys - ei liioin evankelioiminen siellä Suomessa, mutta meillä on tämä Herran Sana: "En minä sinua jätä" ja siihen tarttuen saamme kaikissa olosuhteissa julistaa Herran kuolemaa ja ylösnousemusta, joihin uskomalla yksin voi syntinen ihminen pelastua iankaikkiseen elämään kadotuksen alta. Meidän ei tarvitse olla olosuhteisiimme sidottuja, jos olemme Herraan sidottuja. Jos Herra itse muodostaa elämämme syvimmät olosuhteet, niin mitä voi ihminen meille tehdä. Kiitokset Ensiksi haluamme sydämestämme kiittää teitä viesteistä, esirukouksista ja uhreista, joilla olette asettuneet meidän taaksemme. Aivan arjen pienissä yksityiskohdissa olemme saaneet todeta, että meitä kannattavat rukouksen käsivarret. Olemme olleet terveitä kaikki ja työintomme on ollut hyvä. Apulaisemme Mayumi on myös osoittautunut todella luottamuksemme arvoiseksi (mikä on kaikkea muuta kuin itsestään selvää täällä) ja Lea on päässyt säännöllisesti kouluun. Teidän viesteistänne on ollut todella riemastuttavaa lukea esim. miten vuosia rukousten pommituksessa ja tuhlaajapojan tietä kulkenut mies saa löytää Vapahtajan ja pelastua uudelle tielle. Jotenkin kun vuosien esirukous tulee todeksi vastauksen muodossa, se on aina yllättävää. Ilo on ollut myös lukea joidenkin teistä hengellisesti virvoittuneen ja jonkun toisen kirje puhuu meille väkevästi, kuinka

2 Jumala on saanut viedä häntä lähelle itseään ja samalla kokemaan omaa sydämensä tuskaa niiden tähden, jotka eivät vielä ole saaneet Jumalan sanomattomassa rakkaudessa pelastuksen armoa. Perheuutiset, tiedot kihlauksista jne ovat myös olleet yhteisen ilomme aiheina. Uudistuva armo Toisaalta arki on harmaa sielläkin, ei puutu näköjään taisteluja ja työn alla uupumistakaan, vihollinen masentaa helposti ja löytää itsensä tienpuolesta. Ja tässä suhteessa emme totisesti ole paremmassa asemassa. Lea totesikin juuri pari päivää sitten, että hän ei koskaan elämässään ole niin syvästi tajunnut, että hän on syntinen ja kurja ihminen kuin täällä. Tämä totuus tuntuu olevan aina yhtä kipeä. Mutta todellinen rohkaisu on tuossa lupauksessa: "En minä sinua jätä". Siihen sisältyy myös lupaus toistuvasta ja aina tuoreesta syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen veren kautta. Kevätsäätä Jos lämpenevä kevät on tuonut mukanaan työmarkkinakahnauksia siellä, niin olemme mekin saneet tuta samaa. Eräänä päivänä oli mm pakko pitää lomaa koulusta, kun opettajat eivätkä useimmat oppilaat päässeet kouluun kaikkien liikennevälineiden lakon vuoksi. Nämä kevätsäät, jotka kyllä itse asiassa vastaavat Suomen parhaita heinähelteitä, ovat tuoneet myös asuntoomme uusia pikku asukkeja. Hyttyset tosin voi torjua melko mukavasti ikkunaverkoilla, mutta öisin liikkuvia ja lentotaitoisia, noin 4-6 mittaisia torakoita, "aburamusheja" näyttää jotenkin vain ilmestyvän keittiöntienoille. Opiskeluintoa Vaikka kevääseen ja lisääntyvään kuumuuteen liittyy helposti myös kevätväsymystä, olemme saaneet tehdä työtä ja opiskella innostuneen mielialan vallitessa. Kun ensi kertaa (kielikoulumme rehtorin merkittävällä myötävaikutuksella) kykenin lukemaan Raamattua japaniksi, tahtoi opiskeluinto kasvaa niin suureksi, että yöuni oli kärsiä siitä. Vielä emme tosin osaa sanamerkkejä eli kanjeja (lue: kandzi) nimeksikään, mutta Raamattuun on kirjoitettu jokaisen merkin viereen sen äänteenmukainen lausuntatapa ns. hiragana -merkkejä käyttäen (niitä on vain satakunta, kun kanji -merkkejä on kaikkiaan yli kuusituhatta ja kanji -yhdistelmiä noin kpl. On nimittäin niin, että osa vanhemmasta väestöstä ei osaa lukea kanjeja, mutta heille on myös turvattava mahdollisuus Raamatun lukemiseen. Sanakirjan avulla siis Raamatun lukeminen sujuu jo, vaikka nopeus pysyttelee varsin vaatimattomassa 10-jaetta tunnissa lukemassa. Vaikka oppitunneilla on toistaiseksi keskitytty yksinomaan puhekielen oppimiseen ja kieliopillisten rakenteiden sujuvaan käyttämiseen, ei vielä voi kehua paljon osaavansa. Osin käytön vaikeus on meille täysin outojen ilmaisutapojen käytössä ja osin melko pitkissä verbimuodoissa. Esim. kun suomalainen sanoo "minun täytyy lähteä", niin japanilainen sanoo ''jos en lähde ei tule mitään" jne. Esimerkki

3 pitkähköstä mutta täysin käyttökelpoisesta verbimuodosta on "tabesaseraretakunakereba", joka tulee sanasta "taberu" syödä ja tarkoittaa "ellet tahdo joutua syömään... Traktaatteja Yllä mainituista syistä tahtovat traktaatteja jakaessammekin sanat loppua jo ensimmäisen lauseen aikana. Hanna on muuten innostunut jakamaan lentolehtisiä. Hän toistamiseen tulee selittämään meille mukanaan evank. Masakin radioohjelmien esite, että siinä sanotaan Jeesuksen rakastavan kaikkia ja että Jeesus tahtoo, että kaikki japanilaiset oppisivat tuntemaan Hänet. Hannan ei ole vaikea löytää ihmisiä, joille jakaa lentolehtisiä. Kun lähdemme perheellä ulos, ympärillemme saattaa yhtäkkiä olla kymmenestä kahteenkymmeneen japanilaista koululaista. Hanna ei yhtään kaihda alkaa puhua heille omaa "japaniaan" (kieltä, jossa on muutamia japanin sanoja ja paljon täysin merkityksettömiä sanoja, mutta jossa on vahva japanilaisen tuntuinen rytmi ja sävy). Olemme itsekin innostuneet Hannan innosta ja olemme pyrkineet entistä järjestelmällisempään traktaattien levittämiseen. Viime viikon vaihteessa teimme sitä liittyen kielikoulumme yhteydessä olevassa kirkossa pidettyyn evankelioimissarjaan. Traktaateilla ja painetulla sanalla yleensä on erittäin keskeinen merkitys työssämme. Erityisesti olen ihaillut Juutilaisen Kimmon intoa ja taitoa tässä työssä. Tässä joku päivä sitten kävelimme Koben keskustassa asioita hoidellen ja ostoksia tehden yhtä matkaa pari kolme korttelinväliä. Sinä aikana hän ehti antaa lentolehtisen ainakin kymmenkunnalle ihmiselle. Mutta hän ei antanut vain luettavaa, vaan hän aina sydämellisen tapaansa toi myös suullisen todistuksensa heille. (Vahinko, etten juuri ymmärtänyt, mitä hän sanoi). Arjen taisteluja nuoressa seurakunnassa Juutilaisten perheen vieraillessa meillä joku aika sitten sain kuulla myös jotain arjen taisteluista ja kivuista nuoren seurakunnan hoidossa. Suurimpana huolen aiheena on aina, miten uskoon tulleet pääsisivät lujittumaan ja kasvamaan sanassa ja Jeesuksen tuntemisessa. Jokaisen niin japanilaisen kuin suomalaisenkin uskovan elämään kuuluvat taistelut ja monenlaiset kriisit (riittää kun hiukan katsahtaa oman hengellisen elämänsä historiaan). Murhe täyttää lähetin sydämen, kun näkee jonkun ensimmäisistä kastetuista liukuvat pikku hiljaa takaisin maailmaan päin, josta on jo saanut tulla pelastetuksi. Ei ole enää kovin suurta halua päästä syvemmälle Herran tuntemiseen, ei ole sisäistä pakkoa Herran Sanan ääreen jne. Lisäksi pienessä uskovien ja etsivien ryhmässä saattaa yhden ihmisen katkeroituminen helposti myrkyttää koko ilmapiirin. Syitä loukkaantumisiin löytyy aina. Esim. eräs aktiivinen mukana olija - etsijä, joka ei ole vielä löytänyt - näyttää pahentuneen, kun ei saa laulaa juuri tiettyä ääntä kuorossa (hänen äänensä sopii verrattomasti paremmin toiseen ääneen) eikä hän näytä ymmärtävän, miksi hän ei saa tulla mukaan uskovien kanssa ovelta ovelle työhön (mutta selvää on, että ei siitä, joka on vielä itse pimeässä, voi olla pimeässä elävien auttajaksi). Tällaisista näennäisesti pienistä asioista saattaa tulla merkittäviä vaikeuksia pienessä ryhmässä, elleivät uskovat johdonmukaisesti tavoittele

4 yhteyden ja keskinäisen rakkauden säilyttämistä ja syventämistä Herran kasvojen edessä. Perkele tietää, että mikään ei ole sen tehokkaampi evankelioimisen este, kuin sotkea vasta uskoon tulleiden välit seurakunnissa. Kakogawassa samoin kuin Akoossa uskovien yhteys on todella hyvä, mutta se on kilvoittelun tulos, ei mikään itsestään selvyys. Suuri tarve Kakogawassa olisi se, että myös perheitä tulisi uskoon. Nythän valtaosa seurakunnan jäsenistä on nuoria vuotiaita. Joitakin rouvia on myös uskossa, mutta heidän miehensä eivät vielä ole (miehet ovat jäykkäniskaisempia täälläkin, vaikka ero ei ole yhtä suuri kuin siellä). Pitkällä tähtäyksellä nuoret yleensä muuttavat helpommin paikkakunnilta pois ja työn jatkuvuuden kannalta olisi tavattoman tärkeä perheiden uskoon tulo. Joka tapauksessa pienten paikallisten seurakuntien on pyrittävä säilyttämään ja luomaan mahdollisimman läheinen suhde naapuriseurakuntiin. Niinpä esim. viime viikon vaihteessa Kakogawan uskovat olivat mukana naapurityöpisteessä Himejin kaupungissa pidetyssä evankelioimisaktiossa, jonka aikana ainakin pari nuorta oli ilmaissut halunsa tulla kristityksi. He olivat ensimmäistä kertaa mukana missään kristillisessä tilaisuudessa. On vaikea sanoa tajusivatko ja ymmärsivätkö he täysin, mistä oli kysymys. Joka tapauksessa he tarvitsevat paljon esirukousta. Osoituksena siitä, että ensimmäisessäkin tilaisuudessa voi aidosti kohdata Vapahtajan on eräs Akoo-aktiossa uskoon tulleista, joka todella loistaa pelastuksen iloa ja tuo jumalanpalveluksiin ystäviään ja työtovereitaan valtavalla innolla. Kakogawassa on uskovien joukossa kasvanut into säännöllisen evankelioimistyön tekemiseen ovelta ovelle, vaikka työ lienee japanilaiselle luonteelle ehkä vielä vaikeampaa kuin suomalaiselle. Niinpä Kimmo on saanut päivisin kiertää viiden hengen ryhmän kanssa tässä työssä. Eräänä päivänä he kuitenkin törmäsivät toiseen noin 15 hengen suuruiseen ovelta ovelle työryhmään. Nämä osoittautuivat jehovantodistajiksi, joiden kokouksissa Kakogawaosa käy noin henkeä! Heidän on helppo levittää omaa uskontoaan, jossa ei ole ristin pahennusta, mutta ei liioin evankeliumin pelastavaa voimaa. Vihollinen kylvää samaan peltoon, mihin pellon omistajakin. Lähettilasten koulunkäynti Uskien perheessä on tapahtunut merkittävä muutos, kun Johanna aloitti kansakoulun Kiotossa Vapaan ulkolähetyksen sisäoppilaitoksessa (n. 200 km Akoosta). Hän joutuu olemaan aina pari viikkoa poissa kotoa. Helppoa ei ero vanhemmista Johannalle ole, ei liioin vanhemmille itselleen, mutta Johanna tuntuu sopeutuvan tilanteeseen yllättävän hyvin, mihin tietysti vaikuttaa sekin, että koulun henki on suurenmoinen. Tämä koulu on todella "aarre" perheellisten lähettien vanhemmille. Suomalaisia Me olemme saaneet viime päivinä kosketuksen erääseen suomalaiseen merimieheen. Hän kävi meillä vieraillullakin ennen lähtöään tästä maasta. Vaikka hän

5 tuntuikin asennoituvan jyrkästi evankeliumia vastaan, niin jäi kuitenkin sellainen tuntu, että hän saattaa piankin joutua Herran puhutteluun. (Yleensä täällä tapaa varsin harvoin ketään muita suomalaisia kuin lähetit). Samalla kun pyydämme jälleen esirukousta japanilaisten ystäviemme ja työn puolesta eri pisteissä, toivoisimme teidän muistavan tätäkin miestä. (Pari viikkoa sitten täällä kävivät myös Suomen juoksijoiden valiot, joita tulkitessaan Kimmo myös evankelioi siinä ohessa). Olemme täällä ajatuksinemme ja rukouksinemme mukana Kansanlähetyspäivien valmisteluissa. Kunpa ne saisivat koitua todelliseksi siunaukseksi: totuuden, armon, lain ja evankeliumin juhliksi. Jääkää Vapahtajan armoon! Jorma, Lea, Hanna, Sinikka ja Helena