RAAMATUN EVANKELIUMIEN SUHTAUTUMINEN ROOMAN VALTAKUNTAA KOHTAAN PONTIUS PILATUKSEN KUVAUKSESTA TARKASTELTUNA

Transkriptio

1 RAAMATUN EVANKELIUMIEN SUHTAUTUMINEN ROOMAN VALTAKUNTAA KOHTAAN PONTIUS PILATUKSEN KUVAUKSESTA TARKASTELTUNA Jani Johansson Uuden testamentin eksegetiikan pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2018

2 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Laitos Institution Teologinen tiedekunta Eksegetiikan laitos Tekijä Författare Jani Johansson Työn nimi Arbetets titel Raamatun evankeliumien suhtautuminen Rooman valtakuntaa kohtaan Pontius Pilatuksen kuvauksesta tarkasteltuna. Oppiaine Läroämne Uuden testamentin eksegetiikka Työn laji Arbetets art Aika Datum Sivumäärä Sidoantal Pro gradu -tutkielma Maaliskuu Tiivistelmä Referat Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, kuinka Raamatun evankeliumien suhde Rooman valtakuntaan näkyy niiden kuvauksessa Pontius Pilatuksesta. Lähestyn tutkimuskysymystä narratiivi- ja redaktiokritiikin näkökulmasta. Lisäksi arvioin eri tutkijoiden näkemyksiä asiaan. Keskeisen aseman tutkielmassani saa imperiumikritiikin arviointi. Tyypillisesti imperiumikritiikissä Raamatun teksteistä etsitään viittauksia Rooman imperiumiin. Nämä viittaukset voivat olla sekä suoria että piilotettuja. Imperiumikritiikin näkökulma tavallisesti on se, että Raamatun tekstit ovat vastakulttuurisia tekstejä, jotka haastoivat Rooman valtakunnassa vallitsevat arvot. Imperiumikritiikin näkökulmasta Pontius Pilatus on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä hän esiintyy kaikissa evankeliumeissa Jeesuksen tuomitsijana. Lisäksi roomalaisena maaherrana hän edustaa selvästi Rooman valtaa. Niinpä mikäli Rooman valtakunnan arvostelu kuului evankeliumin tarkoituksiin, Jeesuksen oikeudenkäynti Pilatuksen edessä tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden. Tutkielmassa keskitynkin erityisesti Jeesuksen oikeudenkäyntiin, sillä siinä Pilatus esiintyy merkittävimmässä roolissa. Toisaalta Jeesus ja Pilatus eivät ole oikeudenkäynnin ainoat henkilöt, vaan merkittävän roolin saavat myös eräät juutalaiset ryhmät ja väkijoukko. Evankelistat korostavatkin esimerkiksi juutalaisten ylipappien osuutta Jeesuksen tuomitsemisessa, jos juutalaisen väkijoukon kokoonpano vaihteleekin hieman evankeliumien välillä. Tästä syystä kiinnitän tutkielmassani huomiota myös siihen, kuinka evankeliumit suhtautuvat niissä esiintyviin juutalaisiin. Tässä tutkielmassa päädyn siihen johtopäätökseen, ettei yksikään evankeliumi edusta antiimperialismia. Johanneksen evankeliumin jyrkkä dualismi avaa kyllä mahdollisuuden ymmärtää, että myös Rooman valtakunta kuuluu pimeyden ja valheen alle, jos se ei tunnista Jeesuksen totuutta. Tästä huolimatta Rooma ei nouse erityiseksi teemaksi missään kohtaa evankeliumia. Markuksen ja Matteuksen evankeliumit puolestaan vaikuttavat ensisijaisesti korostavan oikeudenkäyntiin osallistuneiden juutalaisten syyllisyyttä Jeesuksen kuolemaan samalla, kun Pilatuksen vastuu Jeesuksen tuomitsemisesta jää vähemmälle huomiolle. Luukkaan evankeliumi taas edustaa myönteisintä asennetta niin juutalaisia kuin roomalaisiakin kohtaan. Evankeliumi välttää syyllisyyden teemaa ja korostaa Jumalan suunnitelman toteutumista Jeesuksen kuolemassa. Yleisesti ottaen totean, että evankeliumien ensisijainen konteksti on juutalainen. Evankeliumien kirjoittajien yhteisöt pyrkivät määrittelemään omaa suhdettaan muuhun juutalaisuuteen ja muihin juutalaisiin ryhmiin. Evankeliumeissa näkyykin turhautuminen siihen, etteivät kaikki juutalaiset ole tunnustaneet Jeesuksen messiaanisuutta. Sen sijaan Rooman valtakunta jää vähälle huomiolle, mutta evankelistojen asenne näyttää lähtökohtaisesti olleen myönteinen tai ainakin neutraali. Tämä näkyy myös siinä, että Pilatus jää evankeliumien kuvauksessa varjoihin. Evankelistat kuvaavat vain vähän Pilatuksen ajatuksia ja tavoitteita. Niinpä evankeliumien Pilatus-kuvaukset ovat hyvin alttiilta tulkinnoille, siinä missä evankeliumeissa esiintyvien juutalaisten tavoitteet ovat varsin ilmeiset. Avainsanat Nyckelord Uusi testamentti, evankeliumit, synoptiset evankeliumit, Johanneksen evankeliumi, Pontius Pilatus, imperiumikritiikki, Pilate, Säilytyspaikka Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja

3 Sisällys 1. Johdanto Tutkimuskysymys ja -metodi Tulkintahistoriaa Käsitteistä Tutkielman rakenne Pontius Pilatus ja roomalaiset maaherrat Roomalaiset maaherrat ja Juudea Pilatus Juudean maaherrana Markuksen evankeliumi Johdanto Jeesus Suuren neuvoston edessä Roomalainen oikeudenkäynti Pilatus Markuksen evankeliumissa Matteuksen evankeliumi Johdanto Jeesus Suuren neuvoston edessä Roomalainen oikeudenkäynti Pilatus Matteuksen evankeliumissa Luukkaan evankeliumi Johdanto Jeesus Suuren neuvoston edessä Jeesuksen kuulustelu Pilatuksen edessä Jeesus Herodeksen edessä Jeesus jälleen Pilatuksen edessä Pilatus Luukkaan evankeliumissa Johanneksen evankeliumi Johdanto Jeesuksen kuuleminen ylipapin edessä ja juutalaiset Roomalainen oikeudenkäynti Pilatus Johanneksen evankeliumissa Johtopäätökset Lyhenteet Lähde- ja kirjallisuusluettelo Lähteet ja apuneuvot Kirjallisuus Liite: Synopsis... 97

4 1. Johdanto 1.1. Tutkimuskysymys ja -metodi Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, mitä Raamatun evankeliumien kuvaus Pontius Pilatuksesta kertoo niiden suhtautumisesta Rooman valtakuntaa kohtaan. Tässä tarkastelussa keskityn pääasiassa evankeliumien kertomuksiin Jeesuksen oikeudenkäynnistä, sillä evankeliumien Pilatus kuvaus keskittyy oikeudenkäyntikatkelmiin. Lähestyn kysymystä narratiivi- ja redaktiokritiikin näkökulmasta ja erityisesti arvioin eri tutkijoiden esittämiä näkemyksiä Pilatuksen kuvaukseen. Tutkielman edetessä teen vertailua eri evankeliumien kuvausten välillä Tulkintahistoriaa Evankeliumien kuvausta Pilatuksesta ei ole helppo tulkita, sillä Pilatus ei ole yhdenkään evankelistan mielenkiinnon keskipiste. Raamatun evankeliumit edustavat kreikkalais-roomalaista elämäkertakirjallisuutta. Niinpä niiden keskuksessa on Jeesus. Kaikki evankeliumien tapahtumat ja muut henkilöt kuvataan suhteessa häneen. 1 Näin ollen, kun keskitytään Pilatuksen henkilökuvaukseen evankeliumeissa, voidaan esittää hyvin monenlaisia tulkintoja hänestä. Tulkinnat vaihtelevat sen mukaan, mistä näkökulmasta evankeliumeja käsitellään ja mitä kysymyksiä tekstille esitetään. Lisäksi tulkintoihin vaikuttaa se, minkä arvon tulkitsija asettaa Raamatun ulkopuolisten lähteiden kuvaukselle Pilatuksesta. Niinpä Pilatuksesta on historian aikana esitetty monia toisistaan voimakkaastikin eriäviä tulkintoja. Varhaiset kristilliset tulkinnat Pilatuksesta olivat hyvin myönteisiä. Itse asiassa niin myönteisiä, että esimerkiksi Tertullianus kuvaa Pilatuksen kristittynä. Hänen mukaansa Pilatus oli sisimmältään kristitty ja kertoi Jeesuksesta keisarille (Apolog. 21:24). Samoin myös monet Raamatun ulkopuolelle jääneet varhaiskristilliset kirjoitukset kuvaavat Pilatuksen myönteisessä valossa. Pietarin evankeliumin säilyneen osan perusteella Pilatus ei ota osaa Jeesuksen tuomitsemiseen ja kutsuu tätä Jumalan Pojaksi (Piet. ev. 1, 46). Nikodemuksen evankeliumissa Pilatus puolestaan tunnustaa Jeesuksen kuninkaaksi (Nik. ev. 1:2). 1 Katso tarkemmin evankeliumien genrestä Burridge 2004, Burridge toteaa, että evankeliumit edustavat kreikkalais-roomalaista elämäkertakirjallisuutta tai βίοιta, kuten hän kutsuu genreä erotuksena nykyaikaisesta elämäkertakirjallisuudesta. Hän (s ) pitää erittäin epätodennäköisenä, että evankeliumit olisivat alun perin olleet ainutlaatuisia genreltään, sillä se olisi tehnyt niistä hyvin vaikeita varhaisten lukijoiden ymmärtää. 1

5 Ensimmäisinä vuosisatoina Jeesuksen passion tulkinnassa vaikuttaakin myötämielinen suhtautuminen Pilatukseen. Pilatuksen osuutta Jeesuksen tuomitsemisessa vähäteltiin ja korostettiin hänen myötämielistä suhtautumistaan Jeesukseen. Samalla juutalaisten osuutta Jeesuksen tuomitsijoina tuotiin voimakkaammin esille. 2 Tämä on lopulta johtanut Etiopian ortodoksikirkossa siihen, että Pilatus ja hänen vaimonsa on julistettu pyhimyksiksi. 3 Tästä huolimatta jo varhaiskeskiajalla Pilatuksesta esitettiin myös täysin toisenlaisia kielteisiä kuvauksia luvulta eteenpäin kielteiset tulkinnat Pilatuksesta yleistyivät. Pilatus nähtiin Jeesuksen tuomitsijana samoin kuin myös juutalaiset. 4 Kun saavumme 1800-luvulle, Pilatuksen tilanne on kuitenkin jälleen kääntynyt toiseen suuntaan. Vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tutkimushistoriaa hallitsi myönteinen tulkinta Pilatuksesta, vaikka myös toisenlaisia näkemyksiä esitettiin. Tuon ajan merkittävin tutkimus Pilatuksesta oli Gustav A. Müllerin vuonna 1888 julkaistu Pontius Pilatus, der fünfte Prokurator von Judäa und Richter Jesu von Nazareth. Müllerin mukaan Pilatus oli pätevä hallitsija, joka hallitsi vaikeaa kansaa vaikeana aikana. Müllerin tulkinta pohjautuu pitkälti evankeliumeihin ja hän hylkää Josefuksen ja Filonin kirjoitukset epäluotettavina. 5 Müllerin näkemyksestä poikkesi hänen aikalaisensa Emil Schürer. Tämän mukaan Pilatus halveksui juutalaisia tapoja ja oli suvaitsematon ja ylimielinen maaherra. 6 Schürerin näkemys Pilatuksesta ei kuitenkaan vielä tuolloin saanut laajempaa kannatusta. Merkittävä käänne tutkimushistoriassa tapahtui Toisen maailmansodan jälkeen. Käänteen tekijä oli Ethelbert Stauffer. 7 Hänen mukaansa Pilatus oli varsinkin hallituskautensa aluksi erityisen häikäilemätön ja julma hallitsija. Hänen tulkintansa painottuu Josefuksen ja Filon Aleksandrialaisen kirjoituksiin ja pyrkii selittämään osaltaan, miksi näiden kahden kuvaus Pilatuksesta eroaa merkittävästi evankeliumien kuvauksesta. Erityisesti Filonin viittaus Sejanuksen juutalaisvastaisuuteen (Lähet ) sekä Josefuksen kertomukset Pilatuksen 2 Winter 1974, 88; Hourihane (2009, 72 82, 85) toteaa, että myönteinen suhtautuminen Pilatukseen säilyi vallitsevana tulkintana aina 500-luvulle saakka. Tämän jälkeen alkoi vähitellen kehittyä myös kielteisiä tulkintoja. 3 Carter 2003, Hourihane 2009, 173, Kehitys johti 1100-luvulla siihen, että Pilatus saatettiin kuvata juutalaisena. Hänet esitettiin Kaifaksen ja Herodeksen ystävänä. Lisäksi 1200-luvulta eteenpäin hänet saatettiin esittää uskottoman stereotyyppinä, joka ei epäillyt tuomita Jeesusta. 5 Ks. tarkemmin Bond 1998, xii. Müllerin linjaa edustivat mm. H. Peter (1907) ja F. Morrison (1939), joka englantilaisena näki Pilatuksessa paljon samankaltaisuutta brittiläisen imperiumin siirtomaiden kuvernöörien kanssa. 6 Schürer 1973, Schürerin saksankielinen alkuperäisteos Geschichte des jüdischen Volkes im Zeitalter Jesu Christi ilmestyi vuosina Bond 1998, xiii. 2

6 tunteettomuudesta juutalaisia tapoja kohtaan (esimerkiksi Ant. 18:55 58) ovat keskeisiä tässä tulkinnassa. Sejanus oli keisari Trajanuksen luottomies ja Staufferin tulkinnan mukaan Pilatuksen patronius, joka hankki Pilatukselle maaherran viran Juudeasta. Staufferin mukaan Pilatus vihasi juutalaisia, kuten Sejanuskin, ja oli valmis vahingoittamaan ja loukkaamaan heitä aina tilaisuuden tullen. Sejanus ja Pilatus toivoivat juutalaisten kapinaa, jonka seurauksena kaikki juutalaiset olisi pitänyt kukistaa. 8 Sejanuksen kuoleman jälkeen Pilatus oli epävarma omasta asemastaan ja oli siksi valmis tuomitsemaan Jeesuksen juutalaisten toiveiden mukaan. 9 Myöhemmin saman tyylistä tulkintaa on edustanut Paul Winter, joka tosin ei mainitse Sejanusta tulkinnassaan. Hänen mukaansa Filonin kuvaus (Lähet. 301) Pilatuksesta julmana ja joustamattomana miehenä on kuitenkin historiallisesti uskottavin. Tästä huolimatta jo evankelistat pyrkivät siirtämään vastuuta Jeesuksen tuomitsemisesta juutalaisille, jotta varhaiskristityt näyttäytyisivät paremmassa valossa roomalaisille. 10 Staufferin ja myös Winterin tulkinnat perustuvat siis näkemykselle, että evankeliumien ja juutalaisten kirjoittajien maalaamassa kuvassa Pilatuksesta on perustava ero. Tämä ero on niin merkittävä, ettei sitä ole mahdollista selittää ilman merkittävää muutosta joko historiassa tai kirjoittajien asenteissa. Stauffer perusteli eron Sejanuksen kuolemalla ja siis Pilatuksen tulevaisuuden epävarmuudella. Winter puolestaan uskoo evankeliumien pyrkineen osoittamaan Jeesuksen ja varhaiskristittyjen vaarattomuuden Rooman valtakunnalle. Lisäksi sekä Staufferin että Winterin tulkinnassa juutalaisilla lähteillä on ensisijainen asema. Staufferin tulkinta ei kuitenkaan tyydyttänyt kaikkia. Jo 1900-luvun puolessa välissä hänen edustamansa tulkinta kohtasi vastustusta. Tulkinnan arvostelijat pitivät Pilatusta melko tyypillisenä roomalaisena maaherrana. Tämä tulkinta ei näe ylitsepääsemätöntä eroa juutalaisten tekstien ja evankeliumien kirjoittajien Pilatus-kuvauksen välillä. Esimerkiksi Hugh Turner arvosteli Staufferia siitä, että tämä nojasi tulkinnassaan Sejanuksen juutalaisvastaisuuteen. 8 Stauffer 1955, 103, Staufferin olettama yhteys Pilatuksen ja Sejanuksen välillä on kuitenkin hyvin spekulatiivinen, sillä Filon ei suoraan mainitse yhteyttä. 9 Mm. Brown (1994, ) ja Carter (2003, 3 4) pitävät tätä hyvin epävarmana, sillä väite Sejanuksen juutalaisvastaisuudesta pohjautuu vain yhteen lähteeseen. 10 Ks. tarkemmin Winter 1974, Winterin mukaan Filonin kuvaus on uskottavin, koska Filon oli Pilatuksen aikalainen. Lisäksi Filonin kuvaukseen Pilatuksesta ei vaikuta tämän rooli Jeesuksen oikeudenkäynnissä, josta Filon ei vaikuta olevan tietoinen. Toisaalta Bond (1998, 36) kyseenalaistaa Filonin kuvauksen, koska ensinnäkin Filon arvioi usein tekstiensä henkilöitä sen mukaan, kuinka he noudattivat juutalaista lakia ja toiseksi Filon oli Herodeksen hallitsijasuvun kannattaja, joka mahdollisesti toivoi, että Juudea siirtyisi jälleen Herodeksen suvulle hallittavaksi. Niinpä tämä saattoi olla se syy, miksi Filon kuvaa Pilatuksen hyvin kielteisessä valossa. 3

7 Tästä ei kuitenkaan ole muuta todistetta kuin Filonin kirjoitus, eikä missään kerrota Sejanuksen olleen Pilatuksen patronius. Turnerin mukaan Pilatus ei tarkoituksella loukannut juutalaisten tapoja. Pilatus oli kohtalaisen pätevä hallitsija, mistä hänen pitkä hallituskautensakin viestii. Hän pyrki maakunnassa vahvistamaan Rooman valtaa ja kansan uskollisuutta Rooman valtakuntaa kohtaan. 11 Myöhemmin tätä tulkintaa on edustanut myös Raymond Brown. 12 Lisäksi Helen Bond, joka kuuluu tämän tutkielman kannalta keskeisiin tutkijoihin, liittyy tähän tulkintatyyppiin. Hän on kirjoittanut 1990-lopussa hyvin kattavan tutkimuksen Pilatuksesta. Hän korostaa tutkimuksessaan sitä, että niin Filonin ja Josefuksen kuin evankeliumien kirjoittajienkin Pilatus-kuvaukseen vaikutti heidän oma tilanteensa eikä yhtä voida pitää historiallisempana kuin muita. 13 Nämä kaksi tulkintalinjaa Pilatuksesta olivat 1900-luvun tutkimuksessa vaikuttavimmat, mutta niiden lisäksi on esitetty myös muunlaisia tulkintoja. Erityisesti Raamatun evankeliumeihin keskittyvä tulkinta katsoo Pilatuksen olleen päättämätön ja heikko hallitsija. Markus kertoo, kuinka Pilatus tiesi, että Jeesus oli luovutettu hänelle pelkästä kateudesta (Mark. 15:10). Matteus puolestaan kuvaa Pilatuksen pesemässä kätensä Jeesuksen tuomiosta (Matt. 27:24). Luukkaan sanojen mukaan Pilatus lähetti Jeesuksen Herodeksen luo kuulusteltavaksi (Luuk. 23:7). Johannes puolestaan kirjoittaa, samoin kuin Luukas (Luuk. 23:4, 14 ja 22), Pilatuksen useaan otteeseen julistaneen Jeesuksen syyttömäksi (Joh. 18:38; 19:4 ja 6). 14 Niinpä Pilatus uskoi, että Jeesus oli syytön, mutta hän ei uskaltanut luottaa omaan harkintakykyynsä, vaan taipui paikalla olleen kansan tahtoon ja tuomitsi Jeesuksen. Tällaista tulkintaa ovat edustaneet esimerkiksi Vincent Taylor ja Ronald Piper. 15 Viime vuosikymmeninä Uuden testamentin tutkimuksessa, varsinkin Pohjois-Amerikassa, on yleistynyt postkolonialistinen kritiikki. Erityisesti sen alalaji imperiumikritiikki on tuonut evankeliumien Pilatus-kuvaukseen uusia näkökulmia. Perinteisesti tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota varhaiskristittyjen ja juutalaisten suhteisiin. Imperiumikritiikki nostaa kuitenkin esille varhaiskristittyjen ja Rooman valtakunnan välisen suhteen. Tyypillisesti 11 Turner 1965, Ks. tarkemmin Brown 1994, Bond 1998, xvii. 14 Tässä tutkielmassa käytän yksinkertaisuuden vuoksi evankeliumien kirjoittajista heidän perinteestä nousevia nimiään tai termiä evankelistat viitatessani kaikkiin kirjoittajiin kerralla. 15 Taylor 1952, ; Piper 2007, Taylor tiedostaa tavan korostaa Jeesuksen viattomuutta ja juutalaisten syyllisyyttä. Hänen mukaansa kuitenkin Markuksen kertomuksessa näkyy Pilatuksen kyvyttömyys toimia oman harkintansa, vaikka ylipappien syyllisyys Jeesuksen kuolemaan on myös esillä. 4

8 imperiumikritiikki näkee Jeesuksen toiminnan vastakulttuurisena ja evankeliumit vastakulttuurisina teksteinä, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan Rooman valtakunnan arvot. 16 Imperiumikritiikki pyrkii nostamaan esille Raamatun tekstien kohtia, missä erityisesti Rooman valtakuntaan ja sen sosiaaliseen tai uskonnolliseen järjestykseen viitataan eksplisiittisesti tai implisiittisesti. Tavallisesti nämä viittaukset nähdään Rooman edustamien asioiden ja arvojen kyseenalaistamisena. 17 Warren Carter on yksi imperiumikritiikin uranuurtaja ja yksi tässä tutkielmassa esiteltyjä tutkijoita. Hän pitää Pilatusta tyypillisenä maaherrana, joka valvoi Rooman valtakunnan ja sen liittolaisten etuja maakunnassa. Hänen mukaansa Jeesus oli uhka Rooman valtakunnalle, minkä vuoksi Pilatus oli valmis tuomitsemaan tämän. 18 Carter nostaa esille Rooman valtakunnan merkityksen evankeliumeille. Evankeliumit on kirjoitettu Rooman valtakunnan alueella ja ne kuvaavat tapahtumia, jotka sijoittuvat valtakunnan alueelle. Niinpä evankeliumien taustakonteksti on roomalainen. Carterin mukaan evankeliumit ottavatkin kantaa roomalaiseen maailmaan ja sen arvoihin. Tämä imperiumin arviointi läpäisee evankeliumit kauttaaltaan. 19 Carterin tulkinnassa huomion arvoista on se, että siinä hänen olettamansa historiallinen maailma ja evankeliumien kertomuksellinen maailma tulevat hyvin lähelle toisiaan. Näin kysymys siitä, millainen roomalainen maaherra Pilatus oikeastaan oli, heijastuu suoraan siihen, miten evankeliumien Pilatus-kuvausta tulkitaan Käsitteistä Tämän tutkielman kannalta keskeisiä käsitteitä ovat: imperiumivastainen ja juutalaisvastainen. Molemmat termit ovat sisällöllisesti hyvin ongelmallisia. Mikä tekee tekstistä juutalaisvastaisen tai imperiumivastaisen? Nykykäytössä sana juutalaisvastainen kantaa herkästi holokaustin taakkaa. Minä määrittelen tässä tutkielmassa juutalaisvastaisuudeksi juutalaisia, tai jotakin juutalaisryhmää, vääristelevän kuvauksen, jonka tarkoitus on asettaa juutalaiset yhteisönä pysyvästi kielteiseen valoon. Nykylukijan ja evankelistojen välillä on lähes kaksituhatta vuotta historiaa. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomio nimenomaan evankelistan alkuperäiseen tarkoitukseen. Evankelistoja ei voida pitää vastuullisina nykylukijalle juutalaisvastaisilta vaikuttavista tulkinnoista, 16 Frey 2014, 337. Artikkelissaan Frey kritisoi kovasti imperiumivastaista tulkintaa, joka hänen mukaansa on herkästi yksipuolista ja ideologialähtöistä. 17 Mcknight & Modica 2013, 16. Englannin kielinen vastine on empire criticism. 18 Carter 2003, 32. Muita imperiumikritiikin edustajia ovat esimerkiksi Tom Thatcher ja Kavin Rowe. 19 Carter 2006,

9 jollei voida osoittaa juutalaisvastaisen tulkinnan olleen jo evankelistan mielessä. Lisäksi on huomioitava se konteksti, josta evankelista kirjoitti. Kokiko evankelista olevansa osa juutalaisuutta? Yleinen tulkinta on se, että ryhmän sisäinen retoriikka voi olla vahvempaa kuin ulkopuolelta tuleva ilman, että retoriikkaa pidetään juutalaisvastaisena. On kuitenkin mielestäni selvää, ettei kaikkea kielteistä arvostelua voida pitää juutalaisvastaisuutena, vaan väitteiden juutalaisvastaisuutta on tulkittava ennen kaikkea niiden tarkoituksesta käsin. Imperiumivastaisuudeksi nimitän tarkoituksellista Rooman valtakunnan arvojen ja/tai vallan vastustamista, joka hylkää mahdollisuuden toimia imperiumin sisällä vallitsevissa olosuhteissa. Kyse ei siis ole Rooman imperiumin vallan tai arvojen arvostelusta, joka tähtäisi Rooman valtakunnan uudistamiseen. Lisäksi koska imperiumikritiikin kannattajien mukaan imperiumivastaisuus voi ilmetä myös epäsuorasti, on näiden imperiumivastaisten kantojen oltava riittävän selkeitä. Riittävä selkeys on kriteerinä haasteellinen, mutta tarkoitan sillä sitä, että tulkinta ei saa olla liian väkinäinen ja myös muiden evankeliumin kohtien on tuettava tulkintaa. Erityisen tärkeää on erottaa evankelistan Rooma-suhteen erityspiirteet itse imperiumivastaisuudesta. Esimerkiksi Martin Meiser korostaa, että Tertullianus oli epäilemättä uskollinen keisarille, vaikka ei pitänytkään tätä jumalana Tutkielman rakenne Aloitan tutkielmani luomalla lyhyen katsauksen siihen, mitä me tiedämme historiallisesta Pilatuksesta ja roomalaisista maaherroista yleensä. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään evankeliumien kuvauksia Jeesuksen oikeudenkäynnistä kutakin vuorollaan Markuksesta alkaen. Näissä kappaleissa teen lyhyen johdannon, jossa käyn läpi yleisesti evankeliumin suhdetta Rooman valtakuntaan. Tämän jälkeen käsittelen tiiviisti Jeesuksen juutalaisen oikeudenkäynnin, joka edeltää roomalaista oikeudenkäyntiä. Tämän kappaleen avulla tarkastelen evankeliumin asenteita juutalaisuutta, jotakin sen alaryhmää tai sen johtajia kohtaan. Juutalaisuuden ja evankeliumien suhde on itsessään jo hyvin laaja aihe eikä sitä ole tämän tutkielman piirissä mahdollista käsitellä tarkasti. Tästä huolimatta teen muutamia huomioita kunkin evankeliumin juutalaissuhteesta, sillä toisaalta se voi vaikuttaa myös merkittävästi evankeliumien Pilatus-kuvaukseen. Nähdäkseni onkin neljä vaihtoehtoa, kuinka kunkin evankeliumin kirjoittajan asenteet juutalaisuutta ja toisaalta Rooman valtakuntaa kohtaan vaikuttavat 20 Meiser 2015,

10 evankeliumin kuvaan Pilatuksesta: Ensimmäinen vaihtoehto on, että evankelista pyrkii siirtämään vastuun Jeesuksen tuomitsemisesta mahdollisimman täydellisesti juutalaisille, jollekin juutalaiselle ryhmälle tai juutalaisille johtajille. Samalla hän esittää Pilatuksen suhtautuneen Jeesukseen myötämielisesti eikä hän vastusta Rooman valtakuntaa. Toinen vaihtoehto on, että evankelista näkee sekä juutalaiset, jokin juutalaisen ryhmän tai juutalaiset johtajat että Pilatuksen yhtä suuressa vastuussa Jeesuksen tuomitsemisesta. Niinpä hän ei nosta kumpaakaan erityisesti syylliseksi. Evankeliumin kirjoittaja saattaa arvostella, tai olla arvostelematta, juutalaisia ja/tai Pilatusta, ja mahdollisesti Rooman valtakuntaa. Kolmanneksi kirjoittaja ei korostakaan Jeesuksen oikeudenkäynnissä erityisesti juutalaisten osallisuutta, vaan todellinen arvostelun kohde on Pilatus ja hänen edustamansa Rooman valtakunta. Neljäs vaihtoehto on se, ettei evankeliumin kirjoittajan juutalaissuhteella ja Pilatus-kuvauksella ole mitään tekemistä keskenään. Evankelistan suhde juutalaisuuteen on oma asiansa ja Pilatuksen toiminta oikeudenkäynnissä on riippumaton tästä. Vasta kun olen käsitellyt evankeliumin juutalaisen oikeudenkäynnin, siirryn roomalaiseen oikeudenkäyntiin ja Pilatuksen toimintaan. Tässä käsittelyssä arvioin evankeliumien Pilatuksen kuvausta ja sitä kuinka evankeliumien suhde toisaalta juutalaisiin toisaalta Rooman valtakuntaan vaikuttaa tähän kuvaukseen. Päätän jokaisen evankeliumin käsittelyn kokoavaan kappaleeseen, jossa esitän näkemykseni evankeliumin Rooma-suhteesta, joka on noussut evankeliumin Pilatus kuvauksesta. Tutkielman lopuksi teen yhteenvedon, jossa teen huomioita evankeliumien eroista ja yhtäläisyyksistä. 2. Pontius Pilatus ja roomalaiset maaherrat Vaikka tutkimukseni ei ensisijaisesti keskity siihen, kuka tai millainen Pontius Pilatus historiassa mahdollisesti oli, tarkastelen silti tätäkin kysymystä lyhyesti. Näin voimme paremmin arvioida tutkijoiden näkemyksiä siitä, kuinka Pilatus on kuvattu eri evankeliumeissa. Mikäli Pilatus on kuvattu tyypillisenä maaherrana, kuten Carter usein väittää, meidän on saatava ensin jonkinlainen kuva tyypillisestä maaherrasta ja siitä, mitä me tiedämme historiallisesta Pilatuksesta Roomalaiset maaherrat ja Juudea Roomalaiset maaherrat tulivat pääasiassa senaattoriluokasta. Se, kuka heidät nimitti, riippui maakunnan tilanteesta. Rooman rauhallisilla ydinalueilla, jolla ei ollut pysyvää tarvetta armeijalle, maaherroina toimivat senaatin valitsemat 7

11 prokonsulit. He olivat entisiä konsuleita ja heidän toimikautensa oli yksi vuosi. Rooman rajojen tuntumassa olleiden maakuntien tilanne oli toinen. Ne olivat Rooman keisarin hallinnassa. Näihin rajaprovinsseihin keisari nimitti legaatin senaattoriluokan edustajien joukosta. Poikkeuksena oli Egypti, jonka maaherra tuli ritariluokasta. Perinteisesti tutkimuksessa on ajateltu, että Rooman valtakunnassa oli näiden suurempien senaattoriluokan hallitsemien maakuntien lisäksi pienempiä maakuntia. Näiden pienempien alueiden hallitsijat keisari nimitti Egyptin tapaan ritariluokasta. Juudean on mielletty kuuluneen näihin pieniin alueisiin. 21 Steve Mason argumentoi kuitenkin vahvasti sen puolesta, ettei Juudea ollut vielä Jeesuksen aikaan itsenäinen maakunta vaan osa Syyriaa. Hänen mukaansa Juudealla tarkoitettiin eteläisen Syyrian etnistä aluetta, joka keskittyi Jerusalemiin ja sen ympäristöön. Lisäksi hänestä antiikin kirjoittajat, kuten Strabo ja Cassius Dio 22, eivät tunteneet Egyptin lisäksi muita maakuntia, joita hallitsi ritariluokan edustaja. 23 Tämän asian puolesta puhuu myös se, että Juudean maaherralla oli käytössään vain suhteellisen vähän sotilaita. Tämä tarkoitti sitä, että suurempien levottomuuksien syttyessä Juudean maaherra oli riippuvainen Syyrian legaatin tuesta. Näin legaatilla oli merkittävää vaikutusvaltaa Juudean maaherraan. 24 Rooman toiminta maakunnissa vaihteli merkittävästi. Helmut Koesterin mukaan Rooman valtakunnan laajentumisen alkuvaiheessa. Maakuntien maaherrat käyttivät valtaansa monesti omien etujensa, Rooman tai roomalaisten kauppiaiden etujen mukaisesti. Tämä oli erityisen yleistä Rooman rajaprovinsseissa, joissa valta ei ollut vielä vakiintunut. Seurauksena oli provinssien alkuperäisten asukkaiden riisto. Keisariajalle tultaessa tähän riistoon pyrittiin puuttumaan. Rooman valtakunnan virkamiehille määrättiin kiinteät palkat. Maaherrat olivat suoraan vastuussa keisarille, ja maaherran virkamiehet keräsivät tilojen ja henkilöiden verot. Tästä huolimatta epäsuoria veroja keräsivät edelleen publikaanit. Rooman valtakunnan edustajat myivät verojen keräämisoikeuksia niistä eniten tarjoaville. Näin epäsuorat verot säilyivät edelleen korkeina Näin esimerkiksi ajattelevat Koester (1995, ) ja Bond (1998, 4 5). Bond tosin myöntää, että Juudea oli pitkälti riippuvainen Syyriasta. 22 Mielenkiintoista on, että myös Luukkaasta oli olennaista mainita nimenomaan Syyrian käskynhaltija Quirinius (Luuk. 2:2). 23 Mason (2016, ) luettelee kaikkiaan kaksitoista perustetta sille, miksi Juudea ei ollut vielä ennen Juutalaissotaa itsenäinen maakunta. 24 Bondin (1998, 5 & 13) mukaan Juudean maaherralla oli käytössään vain auxilia-joukkoja, joita oli viisi kohorttia jalkaväkeä ja yksi ratsuväen rykmentti. 25 Koester 1995, 279,

12 Tämä maakuntien riisto Rooman valloitushistorian alkuvaiheessa pitänee paikkansa, kun roomalaisilla ei vielä ollut selkeää pitkäaikaista tavoitetta toiminnalleen. Keisariajalle saavuttaessa roomalaisilla oli jo kuitenkin useita strategioita siihen, kuinka hallita heidän alaisuudessaan olevia alueita. Mason jakaa roomalaisten strategiat neljään tyyppiin: Ensinnäkin oli edellä mainittu valloitetun alueen riisto, ja sen resurssien käyttö Rooman talouden hyväksi. Toiseksi oli pyrkimys tukea alkuperäistä paikallista eliittiä maakunnan kaupungeissa. Kolmanneksi roomalaiset saattoivat palkita ystäviään, jotka olivat osoittaneet uskollisuutensa Roomalle. Ja neljänneksi roomalaiset saattoivat pyrkiä pitämään liittolaisensa riippuvaisina yksin Roomasta luomalla epäluottamusta näiden välille. 26 Juudeassa keisari Augustus hyödynsi näistä strategioista kolmatta nimittäessään Herodes Suuren Juudean kuninkaaksi. Kun Herodes kuoli vuonna 4 eea., keisari Augustus kunnioitti Herodeksen testamenttia huolimatta siitä, että ilmeisesti Jerusalemin paikallinen papillinen eliitti oli anonut testamentin mitätöintiä. 27 Niinpä hän nimitti Herodeksen pojan Arkhelaoksen muun muassa Juudean alueen hallitsijaksi. 28 Kuitenkin jo vuonna 6 jaa. Augustus karkotti Arkhelaoksen Jerusalemista ja liitti Juudean Syyrian maakuntaan. Samalla hän nimitti Juudeaan maaherran ritariluokasta. Tämä tarkoitti sitä, että Jerusalemin juutalaisen, erityisesti papillisen, eliitin valta kasvoi. 29 Roomalaiset kunnioittivat pitkälle maakuntiensa perinteitä ja lakeja. He puuttuivat niihin vain, jos he katsoivat niiden olevan sivistymättömiä. Paikalliset vallanpitäjät säilyttivät asemansa, mutta roomalaiset toivat alueelle myös oman hallintokoneistonsa. Niin ikään tuomiovalta säilyi pienemmissä asioissa paikallisilla johtajilla, mutta keisarin ja tämän virkamiesten hallitsemat tuomioistuimet käsittelivät kaikki vakavammat rikokset. Näin esimerkiksi kuolemantuomiovalta kuului provinsseissa maaherralle Mason 2016, Mason 2016, 249 & 252. Mason korostaa, ettei suinkaan koko Juudean eliitti toivonut Juudean liittämistä suoran Rooman vallan alle. Sen sijaan tätä toivoi ensi sijassa papillinen eliitti, jonka valtaa kuningas heikensi. 28 Herodes Suuren valtakunta jaettiin hänen kolmen poikansa kesken. Arkhelaos suurimman osan eli noin puolet Herodeksen valtakunnasta mm. Juudean, muut alueet jaettiin Antipaksen ja Filippoksen kesken. Bond 1998, Ks. tarkemmin Juudean tilanteesta vuoden 6 jaa. tienoilla Mason 2016, Koester Tutkijoiden kesken on tosin erimielisyyttä siitä, oliko paikallisilla johtajilla oikeus langettaa kuolemantuomioita, jos asia koski paikallisia uskonnollisia tapoja. Esimerkiksi Craig Blomberg (2001, ) pitää tätä mahdollisena. Toisaalta mm. Andrew Lincoln (2005, ) ja Carter ( ) epäilevät tätä. Bond (1998, 16 alaviite 86) toteaa, että tilanteissa, joissa paikallisten kerrotaan langettaneen kuolemantuomion, kyseessä saattoi olla lynkkaus eikä varsinainen laillinen oikeudenkäynti (vrt. Ap.t. 6:8 15; 7:54 60). 9

13 Maaherrat työskentelivät yhdessä paikallisen eliitin kanssa rauhan säilyttämiseksi. Toisaalta paikallinen eliitti oli riippuvainen maaherrasta. Esimerkiksi Juudeassa maaherralla oli valta nimittää ja myös erottaa ylipappi, mikäli katsoi sen tarpeelliseksi. Pilatus ei milloinkaan käyttänyt tätä valtaa, mutta hänen edeltäjänsä Valerius Grassus nimitti Josefuksen mukaan ainakin viisi ylipappia. 31 Carterilla on hyvin kielteinen kuva roomalaisista maaherroista. Hänen mukaansa nämä toimivat pelkästään edistääkseen Rooman poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia intressejä. Maaherrat käyttivät tässä tehtävässä keinoja, jotka riistivät ja alistivat tavallisia maakuntien asukkaita. 32 Rooman etujen valvominen maakunnissa oli epäilemättä maaherrojen tehtävä. Mielestäni Carterin näkemykselle kansan alistamisesta ja riistämisestä ei ole kuitenkaan riittäviä perusteita. Mikään ei viittaa siihen, että Juudean asukkaita olisi mitenkään poikkeuksellisella tavalla riistetty tai alistettu ensimmäisen vuosisadan alkupuoliskolla. Mason kyllä mainitsee, että pian Juudean Syyriaan liittämisen jälkeen syntyi rauhattomuutta. Hänen tulkintansa mukaan tyytymättömyyden syy ei kuitenkaan ollut roomalaisten riisto, vaan kansan pettymys Jerusalemin menetettyä erityisasemansa Pilatus Juudean maaherrana Pilatus oli viides Juudean maaherra ja hallitsi noin jaa, jolloin Tiberius oli Rooman keisari. Hän oli yksi pisimpään Juudeaa hallinneista maaherroista. 34 Pilatus hallitsi Juudeaa Kesareasta (Caesarea Maritima), joka oli roomalaisesta näkökulmasta strategisesti paremmassa paikassa ja lisäksi uskonnollisesti neutraalimpi kaupunki kuin Jerusalem. Jerusalemiin maaherra saapui yleensä vain suurien juhlien aikaan, jolloin kaupunkiin kerääntyi paljon ihmisiä ja levottomuuksien riski oli suurempi Carter 2008, Ks. tarkemmin Carterin kuvausta roomalaisista maaherroista Carter 2008, Ks. tarkemmin Bondin kuvausta Juudeasta (1998, 1 9) ja Masonin (2016, ) kuvaus vuoden 6 jaa. tilanteesta. 34 Bondin (1998, 1) ja Masonin (2016, 265) mukaan Pilatuksen hallituskausi päättyi vuonna 37, mutta mm. Brown (1994, 693), Koester (1995, 373) ja Carter (2003, 45) ajoittavat päättymisen vuoteen 36. Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Pilatuksesta tuli Juudean maaherra vuonna 26, joskin Mason pitää myös mahdollisena vuosia 18 tai Bond (1998, 7) toteaa, että Kesareaan oli helppo siirtää joukkoja tarvittaessa meren kautta, koska se sijaitsi Välimeren rannalla. Lisäksi kreikkalaisena kaupunkina se oli kahdessakin mielessä uskonnollisesti neutraali: Ensinnäkin Juudean paikallisen väestön oli helpompi hyväksyä roomalainen hallinto kreikkalaisessa kaupungissa kuin esimerkiksi uskonnollisesti merkittävässä Jerusalemissa. Toiseksi Juudean alueella asui monien eri uskonnollisten ryhmien edustajia, kuten samarialaiset ja juutalaisuuden eri ryhmittymät, näin maaherran sijoittuminen esimerkiksi Jerusalemiin olisi voinut vaikutta tietyn ryhmän suosimiselta. 10

14 alle. 37 Pilatuksen tullessa Juudean maaherraksi tilanne Syyrian legaatin suhteen oli Pilatuksen hallituskaudesta on jäljellä myös arkeologista todistusaineistoa. Kesareasta löytyi vuonna 1961 kalkkikivi, joka on ollut osa Pilatuksen rakennuttamaa rakennusta. Kivessä on omistuskirjoitus keisari Tiberiukselle: ]S TIBERIEVM PON]TIVS PILATVS PRAEF]ECTVS IVDA[EA]E ]Tiberiuksen Pon]tius Pilatus Juudean [pref]ekti Sitä minkä rakennuksen Pilatus rakennutti Tiberiuksen kunniaksi tai mitä muuta kaiverruksessa luki, ei tiedetä. 36 Kaiverruksessa ei ole säilynyt Pilatuksen etunimeä, jota ei tunneta, mutta se ilmaisee Pilatuksen arvonimen prefekti. Tämä arvonimi viittaa ensi sijassa sotilaalliseen virkaan, mikä saattoi johtua siitä, että Juudea oli suhteellisen vähän aikaa sitten siirtynyt Rooman suoran hallintovallan kuitenkin erikoinen. Tämä johtui siitä, että Pilatuksen hallinnon ensimmäiset kuusi vuotta Syyrian legaatti Lucius Aelius Lamia ei ollut Syyriassa, vaan hoiti tehtäviään Roomasta käsin. Tilanne ei välttämättä ollut Pilatukselle edullinen, sillä se merkitsi sitä, ettei hänellä ollut nopeasti saatavilla tukea, jos ongelmia ilmeni. Niinpä Pilatus saattoi olla valmis tukahduttamaan kaikki mahdolliset levottomuudet nopeasti, ennen kuin ne pääsivät kärjistymään. 38 Pilatuksen pitkä hallituskausi kuitenkin viittaa siihen, että hän oli kohtalaisen taitava maaherra. Luonnollisesti on mahdollista, että kaikki hänen päätöksensä eivät olleet suosittuja eivätkä poliittisesti onnistuneita, kuten Filon ja Josefus kirjoittavat. Tästä huolimatta ei ole todennäköistä, että Pilatus olisi palvellut maaherrana niin kauan kuin hän palveli, jos hän olisi ollut yhtä raaka, kuin Filon antaa ymmärtää. Pilatuksen hallituskausi päättyi vasta, kun Syyrian legaatti Lucius Vitellius määräsi Pilatuksen takaisin Roomaan antamaan selonteon keisarille. Tämä johtui siitä, että samarialaiset syyttivät Pilatusta toistuvista julmuuksista heitä kohtaan. 39 Historiallisen Pilatuksen kannalta olennaisimmat kirjalliset lähteet ovat peräisin juutalaisilta kirjoittajilta Filon Aleksandrialaiselta ja Josefukselta sekä 36 Bond 1998, Bond 1998, 12. Fadus (44 46) oli ensimmäinen Juudean maaherra, jonka arvonimi oli prokuraattori, mikä oli siviilivirka. 38 Bond 1998, Mason 2016,

15 Raamatun evankeliumeista. 40 Pilatus esiintyy myös muissa teksteissä, kuten edellä mainituissa Pietarin evankeliumissa ja Nikodemuksen evankeliumissa, mutta ne ovat myöhempiä tekstejä, joiden anti historiallisen Pilatuksen tutkimukselle on varsin ohutta. Varhaisimmat maininnat Pilatuksesta on kirjoittanut Filon Aleksandrialainen, joka oli Pilatuksen aikalainen. 41 Hän kertoo Pilatuksesta tekstissään Legatio ad Gaium. Kuten jo aiemmin on tullut ilmi, Filonin kuvaus Pilatuksesta on hyvin kielteinen. Hänen mukaansa Pilatus muun muassa otti vastaan lahjuksia ja teloitti ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä (Lähet. 302). Filon kertoo Pilatuksen asettaneen Jerusalemissa Herodeksen palatsiin kullattuja kilpiä. Hän myöntää, ettei kilvissä ollut kuvia eikä mitään muutakaan, minkä laki kieltäisi lukuun ottamatta korutonta kirjotusta. Kirjoituksessa kerrottiin kilpien lahjoittaja ja kenen kunniaksi ne oli lahjoitettu. Filon kuvaa, kuinka kansa vaati Pilatusta poistamaan kilvet. Filonin mukaan Pilatuksella ei kuitenkaan ollut rohkeutta poistaa keisarille omistettuja kilpiä eikä halua miellyttää kansaa. Niinpä juutalaiset johtajat lähettivät Tiberiukselle vetoomuksen, että hän määräisi kilvet poistettavaksi. Kun keisari kuuli Pilatuksen teosta, hän välittömästi lähetti Pilatukselle käskyn poistaa kilvet (Lähet ). Filonin teksti on tärkeä lähde Pilatus-tutkimukselle sen varhaisuuden tähden. Jotkut tutkijat, kuten esimerkiksi Winter, asettavatkin suuren painoarvon Filonille. Niin kuin jo aiemmin totesin, Winter pitää Filonin kuvausta Pilatuksesta historiallisesti kaikkein luotettavimpana. Tämä ei johdu vain siitä, että Filon kirjoitti niin varhain, vaan myös siitä, että Filonin kuvaukseen ei vaikuta Pilatuksen osuus Jeesuksen oikeudenkäynnissä. 42 Filon on antaa lukijan ymmärtää, että Pilatus asetti kilvet palatsiin ärsyttääkseen kansaa. Mason kuitenkin huomauttaa, että tämä ei vaikuta erityisen uskottavalta. Mikäli Pilatuksen todellinen tavoite oli ärsyttää kansaa, hän olisi voinut toimia paljon loukkaavammin. Esimerkiksi Pilatus olisi voinut käyttää kuvallisia kilpiä ja ripustaa ne näkyvämmälle paikalle kuin palatsin sisälle. Masonin mukaan kyseessä saattoi olla vain Pilatuksen yritys miellyttää sotilaitaan. Näin ollen vaikka itse tapaus saattaakin olla historiallinen, Filon kuvaa Pilatusta 40 Lisäksi varhainen maininta Pilatuksesta löytyy Tacitukselta. Kertoessaan Neron rangaisseen julmasti kristittyjä hän mainitsee näiden nimen olevan peräisin Kristukselta, jonka Pilatus tuomitsi kuolemaan (Ann. 15:44). Katkelma ei kuitenkaan kerro mitään Pilatuksesta, ja itse asiassa Tacitus pitää virheellisesti Pilatusta prokuraattorina, vaikka tiedämme Pilatuksen olleen prefekti. 41 Filon eli noin 30 eaa. 45 jaa. Bond 1998, 24 alaviite Winter 1974,

16 omien tavoitteidensa mukaisesti. Filonilla on tapa arvioida henkilöitä sen mukaan, kuinka hyvin he täyttävät juutalaisen lain vaatimukset. Näin esimerkiksi Pilatuksesta, joka ei täyttänyt lain edellytyksiä, muodostui Filonin kirjoituksissa tyranni. Tekstissä hän sivuuttaa sen seikan, että Pilatus koki ajautuneensa umpikujaan, vaikka se on ilmeistä kohdassa 303. Pilatus ei voinut ottaa kilpiä pois ilman, että hänen uskollisuutensa keisarille olisi joutunut kyseenalaiseksi. Filon kuitenkin korostaa, ettei Pilatuksella ollut aikomustakaan tehdä mitään, mikä miellyttäisi kansaa. Bondin mukaan Filon liioittelee Pilatuksen peräänantamattomuutta ja julmuutta. Tällä Filon luo voimakkaan kielteisen vastapainon hänen arvostamilleen henkilöille. Keisari Tiberiuksesta muodostuukin tekstissä pelastaja, joka on valmis puolustamaan juutalaisten lakia ja perinteitä. 43 Vaikka Filon kuvaakin todennäköisesti historiallisia tapahtumia, hän tekee sen liioitellen henkilöiden ominaisuuksia. Filonin luoma kuva Pilatuksesta on rajumpi kuin yhdenkään toisen antiikin kirjoittajan. Josefus kirjoitti samoihin aikoihin evankelistojen kanssa. Hän mainitsee Pilatuksen kahdessa teoksessaan Juutalaissodassa ja Juutalaisten muinaishistoriassa. Juutalaissota on näistä kahdesta vanhempi, ja Josefus on kirjoittanut sen vuosien jaa. tienoilla. 44 Juutalaissodassa Josefus kertoo kahdesta tapauksesta, joihin Pilatus liittyi. Ensimmäisessä hän kertoo, kuinka Pilatus yön turvin toi Jerusalemiin keisarin kuvalla varustettuja joukkojen lippuja. 45 Aamulla kun juutalaiset näkivät liput, he vaativat Pilatusta poistamaan ne. Aluksi Pilatus oli haluton tekemään niin. Kun juutalaiset olivat painostaneet Pilatusta viisi päivää, tämä kutsui sotilaat uhkaamaan juutalaisia. Josefus kuvaa, kuinka juutalaiset heittäytyvät maahan valmiina kuolemaan ennemmin kuin hyväksyvän lakejaan rikottavan. Heidän uskonsa vankkumattomuudesta hämmästyneenä Pilatus määräsi liput välittömästi poistettaviksi Jerusalemista (Bell. 2: ). Toinen tapaus liittyy Jerusalemin akveduktin rakentamiseen, johon Pilatus käytti Josefuksen mukaan Jerusalemin temppelin varoja. Tämä sai kansan kokoontumaan Pilatuksen luo osoittamaan mieltään. Pilatus oli kuitenkin ennakoitunut tämän ja hänellä oli siviilipukuisia sotilaita nuijien kanssa väkijoukon seassa. Pilatuksen annettua merkin sotilaat hajottivat 43 Bond 1998, Bond 1998, Tapaus ei liene sama kuin Filonilla. 13

17 mielenosoituksen, ja Josefuksen mukaan monet juutalaiset kuolivat joko sotilaiden iskuista tai jäämällä väkijoukon jalkoihin (Bell. 2: ). Kumpaakaan tapausta ei voi pitää Pilatusta imartelevana, sillä molemmissa tapauksissa Pilatus on väkijoukon närkästyksen kohteena. Tästä huolimatta on huomattavaa, että Josefus ei suorasanaisesti arvostele Pilatusta, toisin kuin Filon. Mason toteaa, ettei Josefus Juutalaissodassa ota kantaa Pilatuksen toiminnan moraalisuuteen, vaan hän keskittyy pääasiassa tapahtumien kuvaukseen. 46 Toisaalta Bondin mukaan Josefuksen Juutalaissodassa Pilatuksesta voidaan nähdä tiettyjä piirteitä. Ensimmäisessä tapauksessa Pilatus toi joukkojen liput Jerusalemiin yön turvin. Tämä viittaa Bondin mukaan siihen, että Pilatus tiesi lippujen herättävän kansassa pahennusta. Toisaalta se, että Pilatus taipui lopulta kansan tahtoon, kun kansa oli valmis kuolemaan, kertoo siitä, ettei Pilatus ollut valmis joukkomurhaan. Samoin Josefus mainitsee akveduktin rakentamisesta seuranneen mielenosoituksen ratkaisun kohdalla, että Pilatus oli määrännyt sotilaat käyttämään nuijia miekkojen sijaan. Tämä viittaa siihen, ettei Pilatuksen tarkoitus ollut tässäkään tilanteessa teloittaa ihmisiä vain hajottaa mielenosoitus. Näin ollen Bondin mukaan Josefus ei pitänyt Pilatusta poikkeuksellisen julmana hallitsijana. 47 Daniel Schwartz on kuitenkin eri mieltä. Hän painottaa tulkinnassaan muun muassa sitä, että Pilatus toi joukkojen liput yön turvin Jerusalemiin, minkä jälkeen tämä kieltäytyi jääräpäisesti poistamasta lippuja moneen päivään. Niinpä Schwartzin mukaan Pilatus näyttäytyy rauhanhäiritsijänä Juutalaissodassa. 48 Schwartz edustaakin tulkinnassaan enemmän Winterin edustamaa linjaa, jonka mukaan niin Josefus kuin Filonkin kuvasivat Pilatuksen julmana ja välinpitämättömänä hallitsijana. 49 Mason on kuitenkin oikeassa siinä, että Josefus pitäytyy tapahtumien kuvailussa eikä niinkään nosta esille taustalla liikkuvia motiiveja. Schwartz ei mielestäni ota tätä seikkaa kunnolla huomioon. Vaikka Pilatus tiesi toimivansa tavalla, joka todennäköisesti hermostuttaisi kansan, on liioiteltua pitää tätä Pilatuksen ainoana motiivina. Josefus kirjoitti Juutalaisten muinaishistorian noin vuoteen 94 mennessä. 50 Siihen Josefus on sisällyttänyt neljä tapausta, joihin Pilatus liittyy. Näistä kaksi ensimmäistä ovat samat kuin Juutalaissodassa (Joukkueiden liput Ant. 18:55 59; 46 Mason 2016, Bond 1998, Ks. tarkemmin Schwartz 2007, Schwartz esittää näkemykselleen myös muista kohdista nousevia argumentteja. 49 Winter 1974, Schwartz 2016,

18 akvedukti Ant. 18:60 62). Näihin Josefus tekee vain muutamia muutoksia. Hän korostaa Juutalaisten muinaishistoriassa, että Pilatus oli ensimmäinen maaherra, joka ei välittänyt juutalaisen lain kuvakiellosta tuodessaan Jerusalemiin keisarin rintakuvalla varustetut sotajoukkojen liput. Toisaalta Schwartz huomauttaa, että oikeastaan Pilatuksen rikos jää epäselväksi Juutalaisten muinaishistorian tekstissä. Tämä johtuu siitä, että Josefus toteaa juutalaisen lain kieltävän juutalaisia tekemästä kuvia, mutta Pilatus ei ole juutalainen, joten kielto ei vaikuta häneen. Juutalaissodasta sen sijaan kielto koski erityisesti kuvia Jerusalemissa. 51 Akveduktin rahoittamisesta seuranneeseen mielenosoitukseen Josefus tekee mielenkiintoisen lisäyksen. Hän nimittäin kertoo, että hajottaessaan mielenosoituksen sotilaat käyttivät enemmän voimaa, kuin mitä Pilatus oli tarkoittanut. 52 Kolmas tapaus, johon Pilatus liittyy, on Jeesuksen tuomitseminen (Ant. 18:63 64). Josefuksen mukaan Pilatus tuomitsi Jeesuksen juutalaisten johtajien esittämien syytösten pohjalta. Kokonaisuudessaan tämä katkelma on ollut pitkällisen kiistan kohteena. Nykytutkijoiden mukaan Josefuksen alkuperäistä tekstiä on vähintäänkin merkittävästi kristillistetty, ellei se ole kokonaisuudessaan väärennös. 53 En käsittele sitä tässä tutkielmassa lähemmin osin sen kyseenalaisen maineen vuoksi ja osin siksi, että sillä ei varsinaisesti ole mitään erityistä sanottavaa Pilatuksesta. Josefuksen viimeisessä Pilatusta käsittelevässä kohdassa hän kertoo, kuinka eräs mies sai koottua samarialaiset matkalle Garisimin vuorelle, jolta hän väitti löytyvän Mooseksen kätkemät pyhät astiat. Nämä samarialaiset pyhiinvaeltajat olivat aseistautuneita, ja ennen kuin he ehtivät nousta vuorelle, Pilatus tuli joukkoineen heitä vastaan. Josefuksen mukaan Pilatuksen sotilaat kohtasivat pyhiinvaeltajien etujoukon, joista osa tapettiin ja osa pakeni. Pilatus otti monia vankeja, joista teloitettiin johtajat ja vaikutusvaltaisimmat miehet. Samarialaisten kansannousun kukistuttua samarialaisten valtuusto matkusti Syyrian legaatin 51 Ks. tarkemmin Schwartz 2007, Lisäksi Josefus mainitsee akveduktin pituudeksi Juutalaisten muinaishistoriassa 200 stadionmittaa, kun se Juutalaissodassa oli 400 stadionmittaa. 53 Whealey (2003) käy ansiokkaasti läpi katkelman asemaa historiassa. Sitä on pidetty historiassa niin tärkeimpänä Raamatun ulkopuolisena todisteena Jeesuksen historiallisuudesta kuin kristillisenä väärennöksenä, jota Josefus ei milloinkaan kirjoittanut. Ks. lisää erityisesti viime aikaisesta keskustelusta Whealey 2003, Mm. Schwartz (2016, 45) ei pidä tekstiä alkuperäisenä, sillä se ei sovellu ympäröivään kontekstiin, jossa Josefus käsittelee rauhattomuuksia aiheuttaneita tapahtumia. Toisaalta Bond (1998, 71) uskoo, että Josefuksen todella viittasi tekstissään Jeesukseen ja tämän seuraajiin, mutta tekstiä on merkittävästi muokattu myöhemmin. Todennäköisesti Josefus kertoi alkuperäisessä tekstissään Jeesuksen seuraajien aiheuttamasta liikehdinnästä. Näin se ainakin sopisi paremmin ympäröivään kontekstiin. 15

19 Vitelliuksen luo. He syyttivät Pilatusta viattomien tappamisesta, minkä seurauksena Vitellius määräsi Pilatuksen palaamaan Roomaan antamaan keisarille selonteon tapahtuneesta (Ant. 18:85 89). Minun näkemykseni mukaan Josefus ei kuvaa Pilatusta poikkeuksellisen raakana hallitsijana. Lisäksi Josefuksen näkemys Pilatuksesta vaikuttaa lientyvän Juutalaissodan ja Juutalaisten muinaishistorian välillä. Hän korostaa muun muassa sitä, että sotilaat käyttivät enemmän voimaa väkijoukon hajottamiseen, kuin mitä Pilatus oli tarkoittanut. Samoin samarialaisten kansannousun tapauksessa Pilatus vaikuttaa toimivan, kuten kuka tahansa maaherra olisi toiminut. Lisäksi Josefus ei nosta Pilatuksen toimintaa tässä kohdassa kyseenalaiseen valoon. Lähinnä Josefuksen tarkoitus on osoittaa, että myös samarialaiset olivat taipuvaisia kapinointiin (Ant. 18:85). Toisaalta Josefuksen kuvaus Pilatuksesta ei ole myöskään myönteinen. Hänen kritiikkinsä kärki kohdistuu Pilatuksen välinpitämättömyyteen juutalaisia tapoja kohtaan, mikä on selvää sekä Juutalaissodan että Juutalaisten muinaishistorian tekstissä. Tätä näkemystä korostaa myös Bond, jonka mukaan Josefuksen retoriikka Pilatusta vastaan vaikuttaa kärjistyvän Juutalaisten muinaishistoriassa. Hän kyllä myöntää, että Josefus lieventää kuvaustaan Pilatuksen julmuudesta. Bondin mukaan Pilatus muodostaa muiden Juudean maaherrojen kanssa ketjun, joka johtaa vähitellen juutalaissotaan. 54 Bond toteaakin Josefuksen kuvauksesta Juutalaisten muinaishistoriassa: Vaikka Pilatus kuvataan kohtalaisen pätevänä maaherrana ja haluttomana käyttämään kohtuutonta voimaa provinssin rauhan ylläpitämisessä kahdessa viimeisessä tapauksessa, hänen vallitseva luonnehdintansa Juutalaisten muinaishistoriassa nousee ensimmäisestä tapauksesta, jossa hänet esitetään toimimassa tarkoituksella juutalaista lakia vastaan. 55 Bond on oikeassa sanoessaan, että Josefus korostaa Pilatuksen välinpitämättömyyttä juutalaisia tapoja kohtaan. Josefus mainitsee, että Pilatus oli ensimmäinen maaherra, joka ei välittänyt juutalaisten kuvakiellosta. Mielestäni ei kuitenkaan ole selvää, että Josefuksen retoriikka Pilatusta vastaan olisi kärjistynyt Juutalaissodan ja Juutalaisten muinaishistorian välillä. Yrittäessämme selvittää, millainen henkilö oli historiallinen Pilatus, joudumme toteamaan, ettei hänestä ole juurikaan varmaa tietoa. Hänen pitkä hallituskautensa viittaa siihen, että hän oli tehtävässään varsin pätevä. Filonin ja 54 Bond 1998, Toisaalta Bond pitää Pilatuksen samarialaisten vankienkäsittelyä kovakouraisena, kun Josefus kertoo Pilatuksen teloittaneen vankien joukosta vaikutusvaltaisimmat miehet. Tämä tulkinta ei kuitenkaan nouse mielestäni Josefuksen tekstistä. 55 Bond 1998,

20 Josefuksen kirjoitusten pohjalta voidaan todeta, ettei hän maaherrana toimiessaan noudattanut aina juutalaisia tapoja. Toisaalta vaikka Josefuksen ja Filonin kuvaamilla tapahtumilla saattaa olla historiallinen pohja, heidän kuvaustaan värittää heidän henkilökohtaiset pyrkimyksensä. Erityisesti Filonin kuvaus Pilatuksen luonteesta ei millään muotoa saa tukea hänen kuvaamastaan tapahtumasta. Josefus pyrkii kuvauksellaan selittämään juutalaissodan taustoja ja näin Pilatukseen liittyvät tapaukset ovat myös hyvin yksipuolisia. Niinpä yksikään antiikin kirjoittaja ei kuvaa Pilatusta vain historian henkilönä vaan jokaisen kuvausta värittävät kirjoittajan muuta päämäärät. Tämä on tärkeää huomioida myös, kun seuraavaksi siirryn käsittelemään evankeliumien kuvausta Pilatuksesta. 3. Markuksen evankeliumi 3.1. Johdanto Aloitan evankeliumien käsittelyn Markuksen evankeliumista, joka Raamatun evankeliumeista vanhin ja on mahdollisesti kirjoitettu vuoden 70 jaa. tienoilla. Suuri osa evankeliumin taustasta on hämärän peitossa. Evankeliumin kirjoittajasta ei tiedetä paljoakaan, mutta hänellä ei vaikuta olevan vahvaa käsitystä juutalaisista tavoista tai Palestiinan maantieteestä. Perinteisesti evankeliumin kirjoituspaikkana on pidetty Roomaa muun muassa evankeliumille tyypillisten latinalaisten lainasanojen ja roomalaisten mittayksikköjen, kuten kolikkojen ja vuorokaudenaikojen, perustella. Tästä ei ole kuitenkaan varmuutta, sillä Rooman vaikutus oli luonnollisesti merkittävä myös muualla valtakunnan alueella. 56 Markuksen evankeliumin keskus on Jeesuksen passiokertomus. Evankeliumin tempo muuttuu merkittävästi, kun saavutaan Jeesuksen kärsimyskertomukseen. Evankeliumin alkupuolella (luvut 1 12) Markus on usein sitonut eri kertomukset ja tapahtumat yhteen käyttäen sanaa εὐθύς kohta, heti tai pian. Hän ei anna tarkkoja ajan määreitä, vaan luo nopeatempoisen kertomuksen Jeesuksen toiminnasta. Sen sijaan tarkat ajanmääreet yleistyvät evankeliumissa, kun Markus kuvailee Jeesuksen kärsimystä hetki hetkeltä. Samalla myös Jeesuksen kuninkuudesta tulee keskeinen teema. 57 Tutkittaessa Markuksen evankeliumin suhdetta Rooman imperiumiin muutamat kohdat ovat nousseet erityisen kiinnostaviksi. Näitä kohtia ovat 56 Tuckett 2001, Tuckett olettaa, että Markukselle Jerusalemin tuho 70 jaa. on menneisyyttä. Tosin on mahdollista, että Markuksen evankeliumi on kirjoitettu jo jossain vaiheessa 60-luvulla. 57 Bond 1998, 98,