MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN KIR- JANPITOYKSIKÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN KIR- JANPITOYKSIKÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012"

Transkriptio

1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN KIR- JANPITOYKSIKÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA

2 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Maa- ja metsätalousministeriön toimintakertomus Johdon katsaus Vaikuttavuus Toiminnallinen tehokkuus Tuotokset ja laadunhallinta Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Tilinpäätösanalyysi Sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuma Arviointien tulokset Yhteenveto havaituista väärinkäytöksistä Talousarvion toteumalaskelma Tuotto- ja kululaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitus 66

3 3 1. Maa- ja metsätalousministeriön toimintakertomus 1.1. Johdon katsaus Vuotta 2012 väritti epävarmuus Suomen talouden tulevaisuudesta ja julkisen talouden kestävyydestä. Valtiontalouden tasapainottamistoimenpiteet jatkuivat koko valtionhallinnossa ja myös maa- ja metsätalousministeriö osallistui niihin. Vähenevistä resursseista huolimatta lainsäädäntötyö jatkui vilkkaana ja useita isoja lainsäädäntöhankkeita saatiin alkuun. Keskeisenä tavoitteena oli luoda vihreän kasvun edellytyksiä uudistamalla lakeja, organisaatiota ja rahoitusta. Ministeriön strategiatyön pohjalta hyväksyttiin ministeriön hallinnonalan uusi strategia Siinä hallinnonalan toiminta-ajatus tiivistettiin lauseeseen "Turvaamme kotimaisen ruuan tuotannon ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön sekä luomme edellytyksiä niihin perustuville elinkeinoille ja hyvinvoinnille." Ministeriön rakenne uudistettiin lukien vastaamaan tätä toiminta-ajatusta. Samalla käynnistyi ministeriön nimen muuttaminen ruoka- ja luonnonvaraministeriöksi. Kansalaisten kiinnostus ruokaan jatkui vahvana. Ruuan alkuperästä ja tuotantotavasta haluttiin entistä enemmän tietoa. Ministeriö aloitti hallitusohjelmassa sovittujen luomu- ja lähiruokaohjelmien tekemisen. Tavoitteeksi asetettiin vastata lähi- ja luomuruuan kasvaneeseen kysyntään. Maatalouspolitiikan osalta koko vuoden keskeisin painopiste oli EU:n maatalouspolitiikan uudistus. Komission vuonna 2011 antamien esitysten käsittely jatkui neuvoston kokouksissa ja työryhmissä. Aktiivinen yhteydenpito muihin jäsenmaihin, Euroopan parlamenttiin sekä komissioon vei eteenpäin tavoitteeksi asetettua pohjoisiin olosuhteisiin paremmin sopivaa yhteistä maatalouspolitiikkaa. Eläinten suojelua vietiin eteenpäin monella rintamalla. Koe-eläinten suojelua koskeva lakiesitys annettiin eduskunnalle ja eläinsuojelulain kokonaisuudistus käynnistettiin. Pitkään työn alla ollut sikojen hyvinvointiasetus saatiin myös valmiiksi. Euroopan yhteisen kalastuspolitiikan uudistamista koskevien esitysten käsittely jatkui neuvostossa. Tavoitteena oli siirtyä nykyistä kestävämpään kalastuspolitiikkaan. Lohipolitiikkaa koskeva keskustelu jatkui vilkkaana. Ministeriö asetti laajan työryhmän valmistelemaan kansallista lohistrategiaa jotta lohipolitiikkaan saataisiin lisää yhteisymmärrystä. Kalastuslain kokonaisuudistusta valmisteltiin ministeriössä asiaa pohtineen työryhmän linjausten pohjalta. Uhanalaisten vaelluskalakantojen turvaamiseksi laadittiin kalatiestrategia. Keskustelu Suomen suurpetopolitiikasta jatkui vilkkaana edellisvuosien tapaan. Petokonflikteja lievennettiin uuden riistakeskusorganisaation kautta sekä myöntämällä lupia suurpetojen kannanhoidollisiin toimiin. Metsäalalla keskeisiä lakeja koskeva uudistustyö jatkui. Metsälain uudistamistyöryhmä esitti mietinnössään metsänomistajiin kohdistuvan säätelyn vähentämistä. Metsänhoitoyhdistyslakia valmistellut työryhmä esitti pakkojäsenyydestä luopumista. Metsähallituksen uudesta asemasta erityisliikelaitoksena saavutettiin Hallinnon kehittämisen ministeriryhmässä yhteisymmärrys. Valtakunnallinen Suomen metsäkeskus aloitti toimintansa. Ministeriön sektoritutkimuslaitosten yhdistämisen selvittely käynnistettiin. Tavoitteeksi asetettiin yhden luonnonvarojen tutkimukseen keskittyvän laitoksen perustaminen.

4 4 1.2 Vaikuttavuus Toiminnan vaikuttavuus Arvosanojen arviointiperusteet: - Tavoitteen arvosana-oletus on 4; eli jos tavoite on saavutettu > arvosana 4. - Mikäli asetettua tavoitetta ei ole, arvioidaan toteutuma suhteessa objektiiviseen maksimiin. 1 Heikko (= toimenpidettä ei ole aloitettu tai ei toteutunut lainkaan) 2 Välttävä 3 Tyydyttävä 4 Hyvä (= toimenpide toteutui asetetun tavoitteen mukaisesti) 5 Erinomainen (= toimenpide toteutui asetettua tavoitetta selvästi paremmin) Maaseudun kehittäminen Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Maaseutu säilyy elinvoimaisena kestävällä tavalla maaseutu säilyy kilpailukykyisenä asuinympäristönä, yritysten sijoituspaikkana ja asukkaiden työllistäjänä sekä harvaan asutun ja ydinmaaseudun väestökehitys tasapainottuu, työllisyys paranee ja elinkeinotoiminta monipuolistuu. Näitä tukevat ministeriön tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tavoite A1: Toteutuma: Rahoituskauden EU-säädösvalmistelussa Suomen tavoitteet maaseuturahaston osalta on otettu huomioon. Maaseudun kehittämistavoitteita tukeva rahoitus säilyy vähintään kuluvan kauden tasolla. Käsittely EU:ssa oli vuoden 2012 lopussa kesken. Vaikuttaminen säädösvalmistelussa on ollut aktiivista ja rahoitusneuvotteluissa on tuotu esiin Suomen erityistarpeita. Tavoite A2: Toteutuma: Valmistellaan kauden maaseudun kehittämisohjelman sisältö siten, että se tukee tavoitteita ja vastaa alueellisia ja paikallisia maaseudun kehittämisen tarpeita. Työ on edennyt aikataulun mukaisesti. Tavoite A3: Toteutuma: Varmistetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ( ) täysimääräinen ja tuloksellinen toteutus ja sulkeminen. Kehittämisohjelma on toteutunut tuloksekkaasti ja ohjelma tulee hyödynnettyä täysimääräisesti. Sulkemistyöryhmä on edennyt työssään hyvin. Ohjeistuksen laadinnasta vastaa Mavi. Ohjeistusta on tehty tiiviissä yhteistyössä MMM:n kanssa. Tavoite A4: Toteutuma: Valmistellaan MMM:n hallinnonalan aluestrategia hallituskaudelle. Aluestrategia on valmisteltu. Strategia esiteltiin MMM:n johtoryhmässä ja se on toimitettu työ- ja elinkeinoministeriöön.

5 5 Maatalous Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Turvataan maatalouden ja elintarvikeketjun kannattavuus ja kilpailukyky ja tuotannon jatkuminen koko Suomessa varmistetaan kotimaisen elintarvikeketjun tarvitseman laadukkaan raaka-aineen tuottaminen ja kuluttajien arvojen ja odotusten huomioon ottaminen koko elintarvikeketjussa vähennetään maataloustuotannon ravinnekuormitusta ja maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä, ja lisätään maatalousperäistä bioenergiatuotantoa. Näitä tukevat ministeriön tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tavoite A5: Toteutuma: Valmistellaan CAP2020 uudistukseen liittyen Suomen kantoja kansallista päätöksentekoa, EU:n työryhmätyötä ja EU-vaikuttamista varten. Suomen kannat liittyen EU:n suorien tukien ja ns. horisontaaliasioiden (sis. valvonta, täydentävät ehdot) asetuksiin on valmisteltu nopeassa aikataulussa huomioon ottaen CAP2020 uudistuksen valmistelun eteneminen. Suomen kannoilla on voitu vaikuttaa CAP2020 uudistuksen etenemiseen mm. Maatalouden erityiskomiteassa (MEK), Euroopan neuvoston työryhmissä ja Euroopan Parlamentin maatalousvaliokunnassa. Tavoite A6: Toteutuma: Valmistellaan eri tukijärjestelmien sisältöä ja huolehditaan tukijärjestelmien yhteensovittamisesta CAP2020 uudistuksen yhteydessä. CAP2020 uudistuksen valmistelussa on otettu huomioon tukijärjestelmäkokonaisuus. Tätä työtä on tehty CAP2020 valmisteluun liittyvässä yhteensovitusryhmässä. CAP2020 EU:n suorien tukien työryhmässä on valmisteltu tilatukijärjestelmään ja tuotantosidonnaisiin tukijärjestelmiin muutosesityksiä ja kaudella toimeenpantavia tukijärjestelmiä, jotka olisivat mahdollisimman yksinkertaisia, tehokkaita vaikuttavuudeltaan sekä viljelijöiden ja hallinnon taakkaa vähentäviä. Lisäksi valmistelun tausta-aineistoksi on koottu ajankohtaiskatsaukset eri tuotantomuodoista. Arvosana: 3 CAP2020 uudistuksen valmistelun koordinaatiotyöryhmän työ on edennyt hieman suunniteltua hitaammin. EU:n rahoituskehysneuvottelujen viivästyminen on vaikeuttanut päätösten tekoa tukia koskevista suuremmista linjauksista, kun jäsenmaakohtaisista rahoista ei ole varmuutta. Työryhmä on tarkastellut ehdotuksia maatalouden riskienhallinnan järjestämiseksi, koonnut lainsäädännön yksinkertaistamisesta ehdotuksia Euroopan komissiossa ja neuvostossa käsiteltäväksi ja tarkastellut esitystä ohjelmakauden hallintomalliksi. Lisäksi työryhmä on käynyt keskustelua mm. viherryttämisestä, perustuen tukioikeuksista ja maatalous- ja maaseutupolitiikan tavoitteista. Maaseudun kehittämisen osalta tarpeet ja tavoitteet ohjelman toimenpiteiden osalta tullaan asettamaan ohjelman valmistelutyöryhmissä. Tavoitteiden asettaminen on vielä työn alla. Työryhmien asettamia tavoitteita sovitetaan yhteen I pilarin tavoitteiden ja kokonaisrahoituksen suhteen. Tavoite A7: Toteutuma: Suunnitellaan tehokas ja kohdennettu ympäristökorvausjärjestelmä ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Valmistelutyöryhmän työ on edennyt suunnitelmien mukaan. Luonnos ympäristökorvausjärjestelmästä on valmistunut ja sen kehittämistä jatketaan vuonna Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma, jossa ympäristökorvaus on yksi osa, on tarkoitus toimittaa komissiolle loppukesästä Tavoite A8: Toteutuma: Käytetään täysimääräisesti käytössä olevia ympäristökuormituksen vähentämiseen tähtääviä keinoja. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman keinot on käytetty täysimääräisesti hyväksi. Ympäristötuen erityistukisopimusten määrää lisättiin vuonna 2012.

6 6 Tavoite A9: Toteutuma: Jatketaan ravinnekuormituksen ja siihen vaikuttavien toimien toteutuksen alueellista seurantaa. Ravinnetaseiden seuranta on edennyt suunnitellusti. Tavoite A10: Toimeenpannaan valtioneuvoston ruokapoliittista selontekoa. Toteutuma: Ruokapoliittista selontekoa ja hallitusohjelman tavoitteita on toteutettu ruokaketjun toimenpideohjelmalla. Vastuullisuus- ja jäljitettävyysjärjestelmien kehittämistyötä on jatkettu sektorikohtaisesti kasvis- ja lihasektoreilla mm. hankerahoituksen avulla. Kehittämisen painopiste on ollut sianlihaalalla. Ruokapoliittista selontekoa toimeenpanoa tukevia hankkeita ja toimia on käynnissä: julkisen sektorin ruokahankintaosaamista on vahvistettu, ruoan ja ruoantekijöiden arvostusta ja terveyttä edistäviä ruokavalintoja on lisätty. Tavoite A11: Käynnistetään hallitusohjelman mukaisten luomu- ja lähiruokaohjelmien toimeenpano. Toteutuma: Lähiruokaohjelmien taustaksi tilattu selvitys valmistui keväällä. Lähiruokaohjelman koordinaattori aloitti tehtävässään maaliskuussa. Luomu- ja lähiruokaohjelmien ohjausryhmä asetettiin kesällä, joka ohjasi ohjelmaluonnosten valmistelua. Viimeistelyvaiheessa olevat ohjelmat laitetaan laajasti lausunnoille ja ne tulevat valtioneuvoston käsittelyyn huhtikuussa Ohjelmia toteuttavia toimenpiteitä on käynnissä runsaasti mm. luomulain muutokset, luomutuen uudistus, hankintaosaamisen lisääminen sekä lähiruoan aluetalous- ja ekologisten vaikutusten selvitykset. Tavoite A12: Lisätään bioenergian tuotantoa maaseudulla ja edistetään maatilojen energiatehokkuutta. Toteutuma: Maatilojen siirtymistä uusiutuvaan energiaan tuettiin myöntämällä investointitukea biopolttoainetta käyttävien lämpökeskusten rakentamiseen. Myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman eri toimintalinjoilta rahoitettiin bioenergia-alan investointeja maaseudun mikroyrityksissä. Arvosana: 3 Maatilamittakaavan biokaasulaitosten rakentamiseen on mahdollista myöntää maatalouden investointitukea. Tukimahdollisuudesta huolimatta biokaasulaitosten rakentamisen kannattavuus ei näytä riittävän houkuttelevalta. Bioenergiatiedon verkkopalvelun (bioenergiatieto.fi) toteuttamista jatkettiin. Maatilojen energiaohjelmaan on tähän mennessä liittynyt noin 300 tilaa. Näistä runsas 60 % on teettänyt energiasuunnitelman. Myös maatalouden investointitukeen asetetut ehdot kannustavat energiatehokkuutta parantaviin ratkaisuihin.

7 7 Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Eläinten ja kasvien terveys sekä maatalouden tuotantopanosten turvallisuus ja laatu säilyy edelleen hyvänä eläinten hyvinvoinnin korkeata tasoa ylläpidetään ja parannetaan elintarvikevälitteiset ja eläinten ja ihmisten välillä leviävät tautitapaukset vähenevät ja vieraiden aineiden esiintyminen elintarvikkeissa pysyy nykyisellä hyvällä tasolla, ja alkuperä- ja tuotantotapamerkinnät ovat luotettavia ja kuluttajien tiedonsaanti elintarvikkeista ja niiden ominaisuuksista paranee. Näitä tukevat ministeriön tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tavoite A13: Vahvistetaan kasvinsuojeluaineiden kestävää käyttöä ja kehitetään valvontaa. Toteutuma: Tukesin ELY-keskusvalvontoja koskeva tulossopimus hyväksyttiin osana MMM:n hallinnonalan toiminnallista tulossopimusta. Kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön toimintaohjelman toimeenpanoa on jatkettu. Tavoite A14: Kehitetään valvontaa ja varautumista vaarallisten kasvintuhoojien osalta. Toteutuma: Laki kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta vahvistettiin (948/2012). Tavoite A15: Kehitetään luomuvalvontaa. Toteutuma: Tilattiin selvitys luomuvalvonnan nykytilasta ja kehittämisvaihtoehdoista. Huomioidaan mahdollisuuksien mukaan selvityksen sisältämiä ehdotuksia valmisteilla olevassa HE:ssä (luomulaki). Tavoite A16: Eläintautien sääntely vastaa uusia vaatimuksia. Toteutuma: HE eläintautilain kokonaisuudistamiseksi on annettu eduskunnalle. Kansallisen sivutuotelain valmistelu on aloitettu. Tavoite A17: Eläinsuojelulainsäädäntö vastaa uusia vaatimuksia. Toteutuma: Eläinsuojelulain kokonaisuudistus on aloitettu. HE tieteellisiin ja opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta on annettu eduskunnalle. VN asetus sikojen suojelusta on annettu. Arvosana: 3 Tavoite A18: Toteutetaan elintarviketurvallisuusselonteon tavoitteita. Toteutuma: Selonteon tavoitteiden seurantaa varten tehtiin toimintasuunnitelma ja listattiin kärkihankkeet (riskinarviointi, elintarvikeväärennökset, kasvisten turvallisuus, lasten ja nuorten ravitsemus, kuluttajan tiedonsaanti) elintarviketurvallisuusselonteon tavoitteiden toteutumiseksi (sis. vastuutaho, aikataulu, resurssit). Tavoitteiden toteuttamista ja niiden toteumista on seurattu elintarvikeneuvottelukunnassa. Tavoite A19: Tehostetaan zoonoosien ja mikrobilääkeresistenssin torjuntaa. Toteutuma: Laadittiin yhteistyössä STM:n kanssa kansallinen zoonoosistrategia sekä osallistuttiin mikrobilääkeresistenssin torjuntaa edistäviin lainsäädäntö- ja seurantahankkeisiin.

8 8 Tavoite A20: Eläinlääkkeiden hallittua käyttöä kehitetään. Toteutuma: Hallituksen esitys eläinten lääkitsemistä koskevista laeista lähetettiin lausunnoille. Tavoite A21: Jatketaan elintarvikelainsäädännön uudistamista. Toteutuma: Kumottiin vanhoja kansallisia tuotekohtaisia säädöksiä (MMMa 264/2012) ja uudistettiin pakasteita koskeva lainsäädäntö (MMMa 818/2012) sekä valmisteltiin raakamaitoa koskevia säädöksiä. Kala-, riista- ja porotalous Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Kala- ja riistakantoja hyödynnetään kestävästi ja monipuolisesti elinkeinokalatalous on kannattavaa vapaa-ajan kalastuksen suosio säilyy ja se tuottaa sosiaalista ja taloudellista hyötyä kalavarat säilytetään suunnitelmallisella hoidolla geneettisesti monimuotoisina ja tuottavina riistakannat säilyvät elinvoimaisina ja riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja ja konflikteja rajoitetaan metsästys ja riistanhoito on eettistä ja vastuullista, ja porotalouden kannattavuus paranee ja poromäärät mitoitetaan laidunten kestävän käytön mukaan. Näitä tukevat ministeriön tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tavoite A22: Järjestetään kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito. Toteutuma: Tulostavoitteen toteutuksen välineenä oli kalastuslain kokonaisuudistuksen jatkovalmistelu. Uutta kalastuslakia valmistelleen työryhmän mietintö julkistettiin Mietintö sisälsi linjaukset kalastuslain keskeiseksi sisällöksi ja tavoitteiksi, joista kalastuksen kestävyys kaikissa kolmessa kestävyyden ulottuvuudessa oli keskeisin. Mietinnön ja siitä saatujen lausuntojen perusteella valmisteltiin virkatyönä uuden kalastuslain alustavat säännökset. Arvosana: 3 Tavoite A23: Ohjataan pyynnin säätelyä, laivaston mukauttamista ja valvontaa EY:n ja kansallisen lainsäädännön avulla. Toteutuma: Ministeriö on antanut 20 asetusta, joilla silakan, kilohailin, turskan ja lohen kalastusta on rajoitettu tai keskeytetty vuonna Erityisesti silakan ja kilohailin kiintiöiden noudattaminen on edellyttänyt lukuisia rajoitustoimia ja kalastusmahdollisuuksien vaihtoja Itämeren jäsenvaltioiden kanssa. Vuoden 2012 saaliskiintiöt käytettiin lähes täysimääräisesti. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella annettiin Ruotsin kanssa sovittuja säännöksiä Tornionjoen kalastusalueen kalastuksesta. Kalastusta on valvottu rannikon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimesta ja yhteistyössä Rajavartiolaitoksen kanssa ministeriön hallinnonalan ja rannikon ELY -keskusten tulosohjauksessa sovittujen tulostavoitteiden sekä MMM:n päätöksellä vahvistetun valvontastrategian ja vuoden 2012 valvontasuunnitelman mukaisesti.

9 9 Tavoite A24: Varmistetaan elinkeinokalatalouden toimintaedellytykset ja tuetaan alan kannattavuutta. Toteutuma: Vesiviljelyn ja ammattikalastuksen sijainninohjaussuunnitelmia on valmisteltu sektorikohtaisten kehittämisohjelmien mukaisesti. MMM on osallistunut ympäristöhallinnon työhön vesiviljelyn ympäristönsuojeluohjeen uudistamiseksi elinkeinon näkökulmasta tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Euroopan kalatalousrahaston tukien myöntämisessä alkutuotannon painopiste on korostunut jalostuksen tukiedellytysten tiukennuttua. Ohjelmakauden kansallinen valmistelu on käynnistynyt ja EU:ssa Suomi on saanut merkittävästi erityistavoitteitaan läpi neuvoston osittaista yleisnäkemystä vahvistettaessa. Poistokalastus on käynnistynyt osin odotettua hitaammin, mutta silti merialueen särkisaalis kaksinkertaistui vuonna 2012 ja särkikaloista valmistettujen elintarvikkeiden lisääntyneestä tulosta elintarvikemarkkinoille, paikoin myös ilman poistokalastustukea, on selviä viitteitä. Tavoite A25: Luodaan edellytykset kestävälle vapaa-ajan kalastukselle sekä kiinnostavien ja monipuolisten kalastusmahdollisuuksien tuottamiselle. Toteutuma: Kalastuksen kansalliseen valvontaan liittyvät asetukset annettiin huhtikuussa ja joulukuussa. Lisäksi ohjattiin uuden lain mukaisesti ELY-keskuksia kalastuksen valvontakoetilaisuuksien järjestämisessä ja kalastuksen valvojien hyväksymisessä sekä neuvontajärjestöjä tiedottamisessa ja koulutuksessa. Uuden lain mukaisia kalastuksen valvojia hyväksyttiin reilut Tenon kalastussopimuksen uudistamista varten asetettiin valtuuskunta ja viralliset sopimusneuvottelut käynnistettiin Norjan kanssa. Neuvotteluiden käynnistymistä ja tavoitteita valmisteltiin yhdessä Tenon jokivarren osakaskuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategian uudistamista edistettiin määrittelemällä strategian uudistamisen tiedontarpeet sekä antamalla niihin liittyen tulostavoitteet Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle. Edellytyksiä kestävälle vapaa-ajan kalastukselle sekä kalastusmahdollisuuksien kehittämistyötä edistettiin tulostavoitteiden ja määrärahojen käytön ohjaamisen avulla. Tavoite A26: Edistetään kalakantojen geneettisen monimuotoisuuden säilymistä. Huolehditaan kalakantojen säilyttämisestä ja heikentyneiden kantojen vahvistamisesta. Toteutuma: Kansallinen kalatiestrategia hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätökseksi maaliskuussa. Strategian toteuttamisen alueellisten toimeenpanosuunnitelmien laatiminen annettiin ELYkeskuksille tulostavoitteeksi. Lisäksi strategian toteuttamisen tiedottamiseen ja neuvontaan liittyviä tehtäviä annettiin tulostavoitteeksi neuvontajärjestöille. Lisäksi ohjattiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen rakennettujen vesien tutkimusohjelmaa. Vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden edistämiseksi osallistuttiin valtakunnallisen kunnostusstrategian laadintaan ja ohjattiin kunnostusmäärärahoja vesienhoitosuunnitelmien toteuttamista edistäviin hankkeisiin. Tavoite A27: Riistakonsernin aktiivisella sisäisellä yhteistyöllä ja strategian mukaisilla toimenpiteillä varmistetaan metsästyksen kestävyys ja metsästysmahdollisuuksien säilyminen. Toteutuma: Riistakonsernin strategiapäivät järjestettiin keväällä ja syksyllä, Riistakonsernin johtoryhmä sekä strategia- ja ennakointiryhmä aloittivat työnsä. Metsäkanalintujen metsästyksen rajoittaminen tapahtui ensimmäisen kerran saman vuoden riistakolmioaineiston pohjalta. Ilveskannan kannanarvioinnin tehostamiseksi ohjattiin erityisavustusta maastolaskentoihin. Metsästyksen rajoittamista koskevat asetukset perustuivat ajankohtaiseen riistatietoon.

10 10 Tavoite A28: Kehitetään riistataloutta olennaiseksi osaksi kokonaisvaltaista luonnonhoitoa ja - suojelua. Toteutuma: Metsäkanalintujen sekä hirven hoitosuunnitelmien luonnokset valmistuivat. Metsähanhen hoitosuunnitelman valmistelu aloitettiin. Erityisavustuksia ohjattiin Suomen riistakeskuksen Kotiseutukosteikko-Life hankkeeseen sekä Luonnon- ja riistanhoitosäätiön peltopyyhankkeeseen. Metsästystä rajoittavat asetukset annettiin. Tavoite A29: Kehitetään riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen estämistoimenpiteitä sekä rajoitetaan vahinkoa aiheuttavien riistaeläinkantojen kasvua ottaen huomioon sekä kansalliset tavoitteet että kansainväliset velvoitteet. Toteutuma: Karhukanta pieneni voimakkaalla metsästyksellä, mikä näkyi myös karhun aiheuttamien vahinkojen tasaantumisena. Ilveskannan kasvun rajoittamisessa ei onnistuttu, mutta poikkeuslupien kohdentaminen poronhoitoalueelle laski ilvesten aiheuttamien porovahinkojen määrää. Susien aiheuttamat vahingot poronhoitoalueella säilyivät korkeana. Muualla Suomessa suurpetojen aiheuttamien vahinkojen määrä pysyi verraten vakaana. Ahman aiheuttamien vahinkojen määrä nousi historiallisesti korkeimmalle tasolle. Vahinkojen ennaltaehkäisyyn ohjattiin erityisavustusta ja tulosohjauksessa ohjattiin Suomen riistakeskusta kehittämään suurpetojen karkoitusmenetelmiä. Arvosana: 2 Tavoite A30: Toimitaan avoimesti ja aktiivisesti kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden ja intressitahojen kanssa. Toteutuma: Järjestettiin EU:n riistatalousjohtajien tapaaminen. Suomi toimi aktiivisesti AEWA-sopimuksen osapuolikokouksessa ja sai vetovastuun kansainvälisen metsähanhen hoitosuunnitelman valmistelusta. Osallistuttiin valtakunnallisen riistaneuvoston työhön sekä alueellisten riistaneuvostojen suurpeto-konfliktia käsitteleviin sidosryhmäfoorumeihin. Lisättiin aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa (Twitter). Hirvikannan hoitosuunnitelman valmistelussa kehitettiin uutta riistaneuvostojen kautta tapahtuvaa osallistavaa valmistelutapaa. Tavoite A31: Metsästäjien koulutuksessa ja neuvonnassa painotetaan eettisyyttä ja vastuullisuutta ja huolehditaan metsästyksen valvonnasta. Toteutuma: Suomen riistakeskuksen tulosohjauksessa edellytettiin koulutuksen kohdentamista metsästyksen eettisyyteen ja vastuullisuuteen. Metsähallituksen tulosohjauksessa priorisoitiin erävalvojien toiminta. Järjestettiin erävalvontaviranomaisten säännölliset tapaamiset. Arvosana: 3 Tavoite A32: Tuetaan porotalouden rakenteen ja kannattavuuden kehittymistä. Toteutuma: Vuotuinen eläinkohtainen tuki annettu. Valmisteltiin Norjan ja Suomen välisen poroaitasopimuksen muuttamista. Arvosana: 3

11 11 Vesitalous Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Vesistöjen käytettävyys ja tila ovat hyvät tulva- ja patoriskit ovat hallinnassa, ja puhtaan veden riittävyys ja vesihuoltopalveluiden saatavuus on varmistettu. Näitä tukeva ministeriön tulostavoite toteutui seuraavasti: Tavoite A33: Edistetään pohjavesialueiden rajojen tarkistamista. Toteutuma: Pohjavesialueiden rajaamisselvityksiä toteutettiin 29 tärkeällä alueella. Muutamilla pohjavesialueilla selvitys johti rajojen muuttamiseen. Tarkennetuilla pohjavesialuerajauksilla on kyetty varmistamaan kansalaisten ja toiminnanharjoittajien oikeusturva sekä toisaalta turvaamaan asukkaiden ja toimijoiden vedenottamoiden vedenlaadun pysyminen myös jatkossa turvallisena. Tavoite A34: Toteutetaan kuntia ja vesihuoltolaitoksia sekä niiden asiakkaita ja eri hallinnonalojen viranomaisia palveleva yhteiskäyttöinen tiedonhallintahanke. Toteutuma: Maa- ja metsätalousministeriö teetti alkuvuodesta 2012 vesihuollon yhteiskäyttöisen tiedonhallinnan toteutettavuudesta ulkopuolisen arvioinnin. Arvioinnin jälkeen maa- ja metsätalousministeriö asetti hankkeelle ohjaus- ja hankeryhmät. Alkusyksystä 2012 ohjausryhmä hyväksyi hankesuunnitelman. Hankesuunnitelman mukaisesti syksyn 2012 aikana käynnistettiin hankkeen vaatimusten, tietosisällön sekä toteutuksen lähtökohtien suunnittelu. Hanke on edennyt hyvin suunnitellussa aikataulussa. Metsätalous Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Metsiin perustuva liiketoiminta vahvistuu ja tuotannon arvo kasvaa metsätalouden kannattavuus paranee, ja metsien monimuotoisuus, ympäristöhyödyt ja hyvinvointivaikutukset vahvistuvat. Näitä tukeva ministeriön tulostavoite toteutui seuraavasti: Tavoite A35: Jatketaan Kansallisen metsäohjelman ja METSO-ohjelman toimeenpanoa. Toteutuma: Käynnistettiin metsäpoliittisen selonteon valmistelu. Selonteko sisältää ehdotuksen pitkän tähtäimen (2050) visiosta ja strategisista päämääristä metsien käytölle sekä linjauksen keskeisimmistä toimenpidekokonaisuuksista. Osana selonteon valmistelua käynnistettiin KMO:n väliarviointi, joka valmistuu kesäkuussa Kansallisen metsäohjelman Metsätalous ja energia -työryhmän laatimassa selvityksessä käytiin läpi nykyisiä metsätalouden tukijärjestelmiä ja esitettiin työryhmän näkemys siitä, miten tukijärjestelmiä pitäisi kehittää jatkossa. Valmisteltiin ehdotus uudeksi METSO -periaatepäätökseksi yhdessä YM:n ja muun METSOn seurantatyöryhmän kanssa.

12 Tavoite A36: Metsien käsittelymenetelmien monipuolistaminen. Toteutuma: Metsälain uudistaminen eteni suunnitellun aikataulun mukaisesti. Metsälain muutosta valmistellut laaja-alainen työryhmä antoi oman esityksensä elokuussa 2012, jonka pohjalta maa- ja metsätalousministeriö aloitti hallituksen esityksen valmistelun metsälain muuttamiseksi. Metsänhoitosuositusten uudistaminen eteni myös aikataulun mukaisesti. Metsäntutkimuslaitos aloitti vuonna 2012 mm. Tulevaisuuden metsät ja metsänhoito - tutkimusohjelman, jossa tuotetaan tietoa ja uusia toimintamalleja monipuoliseen metsänhoitoon. Tavoite A37: Ilmasto- ja energiapolitiikan toteuttaminen metsäsektorilla. Toteutuma: Komissio jatkoi pienpuun energiatukijärjestelmän notifiointia. Heinäkuussa komissiolle toimitettiin käsiteltäväksi uusi, muutettu esitys. Metsätuholakia käsitelleen työryhmän muistio luovutettiin ministeri Koskiselle toukokuussa 2012 ja tämän jälkeen on valmisteltu lakiesitystä työryhmän ehdotuksen pohjalta. Metlassa jatkettiin laaja-alaista ilmasto- ja energia-alojen tutkimusta. Vuonna 2012 julkaistiin Metsäekosysteemien toiminta ja metsien käyttö muuttuvassa ilmastossa ja Bioenergiaa metsistä tutkimus- ja kehittämisohjelman synteesiraportti, jossa tarkastellaan bioenergian ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksia Suomen metsiin ja metsätalouteen. Uutena hankkeena vuonna 2012 käynnistyi Metlan ja VTT:n yhteistyönä ForestEnergy 2020, joka tuo ratkaisuja metsäenergian koko tuotanto- ja käyttöketjuun. Lisäksi Metlassa valmisteltiin energiapuun hintatilastoinnin käynnistämistä vuoden 2012 alusta lähtien. Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja mahdollisia sopeutumistoimenpiteitä 15 toimialalla aina vuoteen 2080 asti, ja metsäalalla on toteutettu mm. varautumista myrskytuhoihin. Lisäksi on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimintaohjelma Huoltovarmuutta, kestävää kilpailukykyä ja riskinhallintaa. Maa- ja metsätalousministeriön varautumissuunnitelma metsätuhojen varalle päivitettiin 2012 ja laajennettiin koskemaan tärkeimmät bioottiset tuhonaiheuttajat. Suomen metsäkeskuksen varautumissuunnitelma valmistui. Tavoite A38: Elinkeino- ja ympäristöpolitiikkaan vaikuttaminen. Toteutuma: Hallituksen esitys laiksi puutavaran mittauksesta annettiin eduskunnalle Merkittävin muutos on energiapuun mittauksen sisällyttäminen lainsäädännön piiriin. Arvosana: 5 Metsänhoitoyhdistyslain uudistamisen valmistelua jatkettiin. MMM:n asettaman puumarkkinatyöryhmän työtä jatkettiin. Työryhmän tuloksena puun hintatilastointia täsmennettiin, Metla jatkoi energiapuun markkinatilastojen kehittämistä (tilastot käyttöön v. 2013), Metla toteutti Puumarkkinoiden toimivuus ja kehittämiskohteet -tutkimuksen sekä metsätietojen siirtoa helpottava standardointityö saatiin päätökseen. Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi -asiointipalvelun 1. vaihe avautui metsänomistajille vuoden 2012 lopulla. Valmisteltiin kansallisen biodiversiteettistrategian ja toimintaohjelman metsäosioita osana Biodiversiteetti -seurantatyöryhmän työtä. Strategia hyväksyttiin valtioneuvostossa Osallistuttiin kestävän kehityksen strategian päivittämisen eli ns. yhteiskuntasitoumuksen valmistelun aloitusvaiheeseen. Osallistuttiin TEM:n Metsäalan strategisen ohjelman (MSO) toteutukseen. Osallistuttiin kansallisen biotalousstrategian valmisteluun. 12

13 Tavoite A39: Metsähallituksen organisaatiouudistus. Toteutuma: Metsähallituksen organisaatiouudistuksen valmistelua jatkettiin. Metsähallitusta koskevat omistajapoliittiset linjaukset uudistettiin ja otettiin käyttöön. Tavoite A40: Metsätalouden edistämisorganisaatioiden uudistus. Toteutuma: Suomen metsäkeskuksen toiminta käynnistyi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion toiminnan yhtiöittämisen valmistelua jatkettiin. Metsänhoitoyhdistyslain uudistamista jatkettiin ministeri Koskisen toukokuussa 2012 linjaamilla periaatteilla. Siemen- ja taimituotannon toimialajärjestelyt -työryhmä sai työnsä päätökseen ja sen linjausmuistio julkaistiin keväällä Syksyllä 2012 aloitti toimintansa työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää, miten siemenviljelyssiemenen karistamo- ja laboratoriopalveluja tuottamaan tai hankkimaan voitaisiin perustaa yhteisyritys siemenhuollon toimijoiden kesken. Tavoite A41: Tukijärjestelmien uudistaminen. Toteutuma: Kansallisen metsäohjelman Metsätalous ja energia -työryhmän laatimassa selvityksessä käytiin läpi nykyisiä metsätalouden tukijärjestelmiä ja esitettiin työryhmän näkemys siitä, miten tukijärjestelmiä pitäisi kehittää jatkossa. Pienpuun energiatuen (petu) notifiointia komissiossa jatkettiin vuonna Heinäkuussa komissiolle toimitettiin käsiteltäväksi uusi, muutettu esitys pienpuun energiatukijärjestelmäksi. Tavoite A42: EU:n laittomia hakkuita koskevan lisätoimiasetuksen toimeenpano. Toteutuma: Maaseutuvirasto on ilmoitettu komissiolle toimivaltaiseksi viranomaiseksi puutavaraasetuksen toimeenpanossa Suomessa. Mavi valmisteli ja laati internet -sivuilleen puutavaraasetuksen toimeenpanoa koskevaa viestintää. Puutavara-asetuksen kansallista toimeenpanoa varten valmisteltiin lakia. Tavoite A43: Vaikutetaan EU:n ja muun eurooppalaisen metsäyhteistyön tulevaisuuden määrittämiseen. Toteutuma: Euroopan metsäsopimusneuvottelut edistyivät. Kaksi neuvottelukomitean istuntoa pidettiin Suomen puheenjohdolla. Suomi on muutoinkin osallistunut aktiivisesti neuvotteluprosessiin niin EU:ssa kuin kansainvälisesti. Eduskuntaa on informoitu neuvotteluiden etenemisestä. Forest Europe -yhteistyö ei Espanjan vetovastuulla ole edennyt merkittävästi. Arvosana: 5 Komission, jäsenmaiden ja sidosryhmien edustajista koostuva työryhmä sai kesällä 2012 valmiiksi ehdotuksen EU:n uudeksi metsästrategiaksi. Suomen näkökannat tulivat hyvin mukaan työryhmän raporttiin. Suomen edustaja on toiminut työryhmän rinnakkaispuheenjohtajana. Komissio ryhtyi työn pohjalta valmistelemaan tiedonantoa eli ehdotusta EU:n uudeksi metsästrategiaksi. Komission DG SANCO jatkoi siemen- ja lisäysaineistoasetuksen valmistelua. Suomi on ollut vahvasti vaikuttamassa asiaan. Ministeriön ja komission edustajien tapaamisessa Suomen puolelta tuotiin esiin Suomen huolet metsänviljelyaineiston osalta. Pysyvä metsäkomitea hyväksyi Suomen ehdotuksen kannanotoksi komission suunnitelmiin liittyen. Komissio toimitti jäsenmaiden tietoon epäviralliset lainsäädäntöehdotuksensa, joita Suomi kommentoi. 13

14 14 Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Kiinteistö- ja maastotietojärjestelmät turvaavat yhteiskunnan perusvarantoina osaltaan yksityisen maanomistuksen ja luototus- ja vakuusjärjestelmän toimivuuden sekä kiinteistöjä ja maastoa koskevan tiedon hyvän hallinnan ja saatavuuden turvataan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin kirjattujen tietojen luotettavuuden korkea taso ja palveluiden hyvä saatavuus kiinteistöjä ja maastoa koskevat tiedot ja tietopalvelut ovat valtakunnallisesti kattavia, ajantasaisia ja riittävän laadukkaita, ja paikkatietoa keräävillä ja ylläpitävillä organisaatiolla on käytössään tukipalveluita, jotka edistävät tiedon tehokasta yhteiskäyttöä ja vähentävät päällekkäistä tiedonkeruuta. Näitä tukeva ministeriön tulostavoite toteutui seuraavasti: Tavoite A44: Käynnistetään lainsäädännölliset toimenpiteet, joilla mahdollistetaan kolmiulotteisten kiinteistöjen hallinta kiinteistörekisterissä. Toteutuma: Ministeriö antoi toimeksiannon Maanmittauslaitokselle kolmiulotteiset kiinteistöt mahdollistavan järjestelmän kehittämishankkeen toteuttamiseksi. Hanke tuottaa ministeriölle ehdotuksen tarvittavista säädösmuutoksista. Tavoite A45: Edistetään kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin kehittymistä. Toteutuma: Johdettiin paikkatietoasiain neuvottelukuntaa, toimittiin INSPIRE -direktiivin kansallisena yhteystahona ja toteutettiin kansallista paikkatietostrategiaa.

15 15 Kestävä kehitys, luonnonvarojen kestävä käyttö ja ympäristönsuojelu Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet toimialalla vuonna 2012: Luonnonvaroja käytetään uuteen tietoon perustuen aikaisempaa kestävämmin ja ympäristöhaitat vähentyvät, ilmasto- ja energiapolitiikan toimet taittavat kasvihuonekaasupäästöjä vähenevään suuntaan ja tieto hiilinieluista, erityisesti maaperänieluista tarkentuu, luonnon monimuotoisuutta turvataan ja sitä käytetään kestävästi kansallisen strategian ja toimenpideohjelman pohjalta, haitallisten vieraslajien aiheuttamia haittoja tunnistetaan ja torjutaan kansallisen vieraslajistrategian pohjalta ja soiden ja turvemaiden kestävää käyttöä edistetään kokonaisvaltaisen strategian pohjalta. Näitä tukevat ministeriön tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tavoite A46: Toimeenpannaan nykyistä ja valmistellaan uutta ilmasto- ja energiastrategiaa maa- ja metsätalouden päästöjen ja nielujen osalta. Toteutuma: Ilmasto- ja energiastrategian toimenpiteitä käynnistettiin maa- ja metsätalouden osalta. Metsäenergian käyttöä on lisätty ja metsänielun koko turvattu. Tutkimusta on kohdennettu maaja metsätalouden kasvihuonekaasutaseiden epävarmuuksien pienentämiseen. Kasvihuonekaasukaasupäästöjen vähentämistoimenpiteitä on toteutettu Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman puitteissa, ja ne ovat keskeisesti mukana myös uuden ohjelmakauden valmistelussa. On osallistuttu ilmasto- ja energiastrategian päivitykseen mm. arvioimalla maatalouden päästövähennyspotentiaalia sekä metsäenergian ja nielujen roolia kansallisessa ilmastopolitiikassa. Tavoite A47: Arvioidaan ja uusitaan ilmastonmuutoksen kansallista sopeutumisstrategiaa. Toteutuma: Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian toimeenpanon arviointi käynnistettiin ja valmistuu vuoden 2013 alussa. Kansallisen sopeutumisstrategian päivitys on aloitettu. Maaja metsätalousministeriön ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimintaohjelman toimeenpanoa ( ) edistettiin. Tavoite A48: Toimeenpannaan kansallista luonnon monimuotoisuutta koskevaa päivitettyä strategiaa ja toimintaohjelmaa Toteutuma: Osallistuttiin koordinoidusti MMM:n kaikilla sektoreilla kansallisen luonnon monimuotoisuutta koskevan strategian viimeistelyyn, ja saatiin kaikki MMM:n linjaukset sisällytettyä strategiaan. Valtioneuvoston periaatepäätös strategiasta hyväksyttiin Osallistuttiin koordinoidusti MMM:n kaikilla sektoreilla luonnon monimuotoisuutta koskevan toimintaohjelman valmisteluun. Arvosana: 5 Tavoite A49: Toimeenpannaan kansallista vieraslajistrategiaa. Toteutuma: Valtioneuvoston periaatepäätös kansallisesta vieraslajistrategiasta hyväksyttiin Kansallinen vieraslajistrategia valmistui huhtikuussa Strategian toimeenpano käynnistyi usean toimenpiteen osalta mm. kahden eri tutkimushankekokonaisuuden avulla. Arvosana: 5 Tavoite A50: Viimeistellään valtioneuvoston periaatepäätös kansallisesta suostrategiasta ja valmistaudutaan sen toimeenpanoon. Toteutuma: Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä Periaatepäätöksen toimenpiteet on käynnistetty MMM:n hallinnonalalla. Arvosana: 5

16 Siirto- ja sijoitusmenojen vaikuttavuus Siirtomenojen vaikuttavuutta on käsitelty momenteittain kokonaisuuksina (kokonaiskäyttö kirjanpitoyksiköstä riippumatta). Siirtomenomomentti: Suomen metsäkeskukselle (siirtomääräraha 2 v) käyttö euroa Tieto/arvio vaikuttavuudesta: Määräraha käytettiin Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön lakiin (418/2011) perustuvien tehtävien rahoittamiseen. Metsäkeskus hoitaa metsien kestävää hoitoa ja käyttöä, niiden monimuotoisuuden säilyttämistä sekä metsätalouden edistämistä koskevia tehtäviä. Lisäksi metsäkeskus valvoo metsätaloutta koskevien lakien noudattamista. Metsäkeskus myöntää kemera-tukea yksityismetsissä tehtäville metsänhoito- ja perusparannustöille, energiapuun korjuuseen ja haketukseen sekä talousmetsien luonnonhoitoon. Vuonna 2012 toiminnan vaikuttavuutta lisäävistä toimenpiteistä keskeisiä olivat yhteen valtakunnalliseen organisaatioon siirtyminen vuoden 2012 alusta lukien, uuden metsävaratiedon keruujärjestelmän käyttöönotto koko maassa sekä sähköisen metsään.fi -asiointipalvelun avaaminen ensimmäisille metsänomistajakäyttäjille. Toiminnan tuloksellisuus: Määrärahalla metsäkeskus toteutti vuonna 2012 seuraavia tavoitteita: - alueellisen metsävaratiedon keruumäärä hehtaaria - neuvonta- ja koulutustapahtumiin osallistuneet henkilöä - metsänhoidon laatu; nuoren metsän hoitohankkeista metsänhoidollisesti hyviä 80 % - sähköisesti saapuvien ja käsiteltävien metsänkäyttö- ja taimikon perustamisilmoitusten osuus 70 % - metsäkeskus mukana alueellisissa hankkeissa 115 hankkeessa - ympäristötukisopimusten määrä ha. Siirtomenomomentti: Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) ja Pienpuun energiatuki (siirtomääräraha 2 v) käyttö yhteensä euroa Tieto/arvio vaikuttavuudesta: Momenttien ja määrärahoilla tuettiin kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain nojalla (1094/1996) yksityismetsissä tehtyjä metsänhoito- ja perusparannustöitä, energiapuun korjuuta ja haketusta sekä toimintaa tukevaa kokeilu- ja selvityshankkeita. Tuettavilla töillä turvataan metsien hyvä kasvukunto, uusiutuvan energian käytölle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen ja metsien tuottamat ilmastohyödyt. Toimenpiteet ovat osa Kansallinen metsäohjelma 2015:n toteutusta. Valtion tuki kattaa noin kolmasosan yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustöiden kokonaiskustannuksista ja se toimii kannustimena ja metsänhoidon korkean tason turvaajana. Tukitaso nousee maan pohjoisosia kohti, ja sillä tasataan hankkeiden yksityistaloudellista kannattavuutta maan eri osissa. Toiminnan tuloksellisuus: Momentilla määrärahaa oli käytettävissä yhteensä 67,23 milj. euroa. Määräraha käytettiin lähes täysimääräisesti. Määrärahan loppumisen vuoksi vuodelle 2013 siirtyi tukimaksatuksia yhteensä noin 11 milj. euron edestä. Lisäksi energiapuun korjuun ja haketuksen tukemiseen oli käytettävissä momentilla vuodelta 2011 siirtynyttä määrärahaa ja vuoden 2012 talousarvion mukaista määrärahaa yhteensä 17,0 milj. euroa, mikä käytettiin täysimääräisesti. Töille asetetut suoritetavoitteet toteutuivat lähes täysimääräisesti. Valtion tukemien metsänhoito- ja perusparannustöiden suora työllisyysvaikutus oli vuonna 2012 yhteensä noin htv:n suuruinen. Työlaji/työlajiryhmä Käytetty tuki, milj. euroa Suoritetavoite Tulos Tulos tavoitteesta, % Nuoren metsän hoito, pystykarsinta 26, ha 1) ha 1) 109 Energiapuun korjuu haketus 11,42 2) 11,30 2) ha (1000 i-m3) ha (1000 i-m3) Metsänuudistaminen, juurikäävän torjunta, 16, ha 3) ha 3) 110 terveyslannoitus, kulotus Metsäteiden rakentaminen perusparannus 1,03 9, km km 163 km 1373 km Kunnostusojitus 7, ha ha 145 Kokeilu- ja selvitystoiminta 0,29 ei asetettu - - 1) Sisältää taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostuksen pinta-alan. 2) Energiapuun korjuuta ja haketusta rahoitettu 5,72 milj. euroa momentin määrärahasta ja 17 milj. euroa momentin määrärahasta. 3) Ei sisällä juurikäävän torjunnan pinta-alaa.

17 Toiminnallinen tehokkuus Hallinnonalan toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet vuonna 2012: Toiminnallinen tehokkuus Ministeriön toimintatapoja kehitetään ja tuottavuutta parannetaan. Tavoite B1: Toteutuma: EU:n uuden rahastokauden valmistelussa tavoitteena on tukijärjestelmien hallintotaakan vähentäminen sekä julkisessa hallinnossa että tuen saajan osalta Tavoite otettu huomioon valmistelutyössä. EU -säädösten kehittyminen vaikuttaa suuresti mahdollisuuksiin vähentää hallinnollista taakkaa. Arvosana: 3 Tavoite B2: Toteutuma: Ministeriön ohjauksella varmistetaan virastojen ja laitosten tuottavuusohjelmien toteuttamisessa hallinnon rakenteiden ja alueellisen sijoittumisen tarkoituksenmukaisuus Vuoden 2012 aikana hallinnonalalla käynnistyi useita tuottavuutta ja tuloksellisuutta parantavia organisaatiouudistuksia, joiden yhteydessä arvioitiin myös toimintojen alueellista sijoittumista ja toimipisteverkkojen kehittämismahdollisuuksia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos päätti kahden tutkimusaseman lakkauttamisesta. Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistuksen valmisteluun liittyen todettiin, että nykyinen alue- ja toimipaikkarakenne on tuotannollistaloudellisin perustein edelleen tarkoituksenmukainen. Tavoite B3: Toteutuma: Ministeriö vaikuttaa valtion aluehallinnon ohjauksen yksinkertaistamiseen ja raportoinnin sisällön kehittämiseen siten, että se tukee paremmin ministeriön päätöksentekoa. Kaksi selvityshenkilöä valmisteli ELY-keskusten ja AVIen ohjausta ja tehtävien uudelleenjärjestämistä, ehdotukset valmistuivat vuoden 2012 aikana. Maa- ja metsätalousministeriö osallistui valmisteluun (kansliapäällikkökokouksissa, ministerivaliokunnissa). Arvosana: 3 Tavoite B4: Toteutuma: Valtiokonsernin palvelujen hyödyntämisen vaikutuksia hallinnonalan virastoissa seurataan. Ministeriö ohjaa koko hallinnonalaa Kieku-järjestelmään (valtion talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmä) valmistautumisessa. Ministeriö aloittaa omalta osaltaan Kiekun käyttöönottoon liittyvät valmistelut. Vuonna 2012 palkattiin ministeriöön Kieku -projektipäällikkö, jonka toimintaa vaikeutti se, että vuoden 2012 aikana Kiekun tarkistettu käyttöönottoaikataulu MMM:n hallinnonalan virastoissa ei selvinnyt. Ministeriön nimikirjat tarkistettiin osana Kiekuun siirtymistä ja muutostiedot toimitettiin Palkeisiin. Tavoite B5: Ministeriö ohjaa valtion yhteisten tietojärjestelmien käyttöönottoa hallinnonalan virastoissa sekä sähköisten palveluiden ja järjestelmien yhteen toimivuuden kehittämistä ottaen huomioon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain (634/2011) vaatimukset ja julkisen hallinnon IT-arkkitehtuuriperiaatteet. Toteutuma: Suomen metsäkeskuksen sähköinen Metsään.fi -asiointipalvelu avautui marraskuussa Metsäkeskuksen uusi metsävaratiedon keruujärjestelmä otettu kattavasti käyttöön. Tavoite B6: Toteutuma: Ministeriö suunnittelee ja päättää toimenpiteistä, joilla ministeriön tehtävät saadaan sopeutettua voimavarojen puitteisiin. Ministeriö sai sopeutettua toimintansa vuoden 2012 talousarvion toimintamäärärahan puitteisiin.

18 18 Tavoite B7: Toteutuma: Ministeriö kehittää virastojen ohjausta siten, että virastojen raportointi tukee paremmin ministeriön päätöksentekoa mm. toiminnan tehokkuuden ja voimavarojen käytön arvioinnissa. Ministeriö ja hallinnonalan virastot sopivat yhteisesti käytettävistä tunnusluvuista, jotka helpottavat virastojen keskinäistä vertailua ja viraston kehittymisen vertailua vuosien välillä. Tavoite B8: Toteutuma: Ministeriön yhteistoimintasopimuksen uusiminen. Sopimukset yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta uusittiin (uusi sopimus allekirjoitettiin ). Uusi sopimus korvaa sekä vuonna 1994 tehdyn yhteistyösopimuksen että vuonna 1996 tehdyn työsuojelun yhteistoimintasopimuksen. Arvosana: 5 Tavoite B9: Toteutuma: Varmistetaan, että valtion aluehallinnossa toimialan tehtäviin kohdistetaan riittävät voimavarat. Toiminnan- ja talouden suunnittelun eri vaiheissa on pyritty vaikuttamaan siihen, että ELYkeskuksissa ja Aluehallintovirastoissa olisi riittävät voimavarat maa- ja metsätalousministeriön toimialan tehtävissä. Arvosana: 3 Muu toiminnallinen tehokkuus Tietovarantojen ja tietotekniikan hyödyntämisen tunnusluvut: Toteutuma 2009 Toteutuma 2010 Toteuma 2011 Toteuma 2012 Tietotekniikan käyttökulut, Tietotekniikkainvestoinnit, Toiminnan taloudellisuus ja tuottavuus (MMM) Toiminnan taloudellisuuden ja tuottavuuden tunnuslukuina on seuraavissa taulukoissa esitetty mm. työajanseurantaan perustuva ministeriön toiminnan kustannusten ja henkilötyövuosien jakauma politiikkasektoreittain ja tehtävittäin. Tehtäväjako perustuu valtiovarainministeriön suositukseen. Toiminnan kustannuksiin (37,4 milj. euroa, mistä maa- ja metsätalousministeriön toimintamenomomentilta 30,1 milj. euroa ja muilta momenteilta 7,3 milj. euroa) sisältyy 1,4 milj. euroa Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen tuottamien maksuttomien palveluiden arvona sekä 0,1 milj. euroa pääomakuluja. Hallinnosta ja tukipalveluista aiheutuneet yleiskustannukset (7.3 milj. euroa) on laskennassa vyörytetty tehtäville ja politiikkasektoreille. Maa- ja metsätalousministeriön toteutunut henkilötyövuosimäärä oli Tahti-järjestelmän antaman tiedon mukaan 296, mistä toimintamenomomentilta palkattujen osuus oli 270 ilman teknisen avun henkilöitä ja yliopistojen rahoittamaa osuutta harjoittelijoiden palkkauksesta. Toimintamenoista maksettu teknisen avun henkilöstö oli 13 henkilötyövuotta ja harjoittelijoiden yliopistojen rahoittama osuus 5 henkilötyövuotta. Muiden momenttien määrärahasta maksettiin 8 henkilötyövuotta.

19 Maa- ja metsätalousministeriön tuottavuusohjelman ja vuoden 2012 talousarvion momentin perusteella vuonna 2012 ministeriöstä tuli vähentää kahta henkilötyövuotta vastaava henkilöstö. Se oli otettu huomioon vuoden 2012 henkilötyövuosikiintiössä, mikä on 281. Tähän lukumäärään sisältyy kolmea henkilötyövuotta vastaava ostopalvelu, joten varsinainen ministeriön henkilöstön määrää kuvaava kiintiö on 278 henkilötyövuotta. Tilinpäätöksen mukaan tavoitetta vastaava toteutuva henkilötyövuosimäärä on 270. Koska toteuma alitti kiintiön, ministeriö toteutti siten tuottavuusohjelman ja talousarvion mukaisen henkilöstövähennyksen vuonna

20 20 Taloudellisuuden tunnusluvut Maa- ja metsätalousministeriön kustannukset politiikkasektoreittain ja tehtävittäin v (1000 ) Politiikkasektori Maaseudun Maatalous kehittäminen Tehtävä Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Kala-, riista- ja porotalous Yhteiskuntapolitiikan strategiat ja seuranta Yhteensä v.2012 Ministeriön hoitamat strategiset hallintoasiat Kansallisen lainsäädännön valmistelu ja seuranta Yhteensä v.2011 Yhteensä v.2010 Yhteensä v EU:n lainsäädäntö ja muut EU:n hankkeet Kansainväliset tehtävät Hallinnonalan ohjaus sekä toiminnan ja talouden suunnittelu Ministeriön toimeenpano- ja erityistehtävät Kustannukset yhteensä Kustannukset v Kustannukset v Kustannukset v *) Taloudellisuuslaskelma sisältää ministeriön oman toiminnan kulut sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) ministeriölle tuottamien palveluiden kustannukset, mutta ei maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan kustannuksia. Maa- ja metsätalousministeriön kustannukset politiikkasektoreittain ja tehtävittäin v (%) Politiikkasektori Maaseudun Maatalous kehittäminen Tehtävä Vesitalous Metsätalous Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Kala-, riista- ja porotalous Vesitalous Metsätalous Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri Yhteiskuntapolitiikan strategiat ja seuranta 2,1 2,7 1,2 1,6 0,8 1,3 0,5 10,2 12,4 12,4 13,9 Yhteensä v.2012 Ministeriön hoitamat strategiset hallintoasiat 1,4 1,9 0,4 1,3 0,6 0,8 0,3 6,8 Kansallisen lainsäädännön valmistelu ja seuranta 1,3 4,1 6,4 4,6 1,0 2,0 0,6 19,9 Yhteensä v.2011 Yhteensä v.2010 Yhteensä v ,6 9,5 9,8 19,6 21,1 18,2 EU:n lainsäädäntö ja muut EU:n hankkeet 3,9 8,0 5,0 2,6 0,3 1,1 0,2 21,1 17,7 14,6 16,3 Kansainväliset tehtävät 3,2 6,6 2,7 1,5 0,4 3,8 0,3 18,5 19,1 16,0 15,9 Hallinnonalan ohjaus sekä toiminnan ja talouden suunnittelu 2,1 4,3 1,5 2,0 1,6 2,5 0,8 14,7 14,9 16,3 15,7 Ministeriön toimeenpano- ja erityistehtävät 3,3 2,1 0,3 1,4 0,2 1,3 0,1 8,7 8,4 10,4 10,2 Kustannukset yhteensä % 17,3 29,7 17,5 15,0 4,9 12,8 2,8 100 Kustannukset v ,4 29,4 18,0 14,1 4,0 13,4 2,4 100 Kustannukset v ,7 27,8 19,6 16,0 3,8 13,1 2,3 100 Kustannukset v.2009 % 21,8 26,7 14,9 17,0 4,2 13,2 2,2 100 Lähde: MMM:n työajanjakaumakyselyt ajalta ja MMM-TAIKA-laskentajärjestelmä

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi?

Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Ovatko metsäpolitiikan Hullut päivät ohi? Metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Helsinki 26.3.2015 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK Katsauksen sisältö 1. Metsäpolitiikan ohjaus 2. Lyhyesti metsälainsäädännöstä

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 1 Alueellinen metsäohjelma Metsäalan ja yhteiskunnallisten vaikutusten strateginen ohjelma Yli

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Toimintakertomus v. 2013 30.1.2014 Pekka Alhojärvi, MMM/HSO/OTY 1 Toimintakertomus: rakenne Yleistä Avoin toiminta Selkeä kieli Avoin tieto Hallinto mahdollistajana

Lisätiedot

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020 Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Valmistelusta Eduskunta: asetettava työryhmä, jonka tehtävänä on löytää yhteisymmärrys kansallisesta

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Ajankohtaista tukipolitiikasta

Ajankohtaista tukipolitiikasta Ajankohtaista tukipolitiikasta Vilja-alan yhteistyöryhmän kokous 28.1.2008 Martti Patjas MMM Maatalousosasto Tukipolitiikkayksikkö Maatalouspolitiikan ajankohtaisia teemoja CAP-väliarviointi ( health check

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa MTT:n monimuotoisuusseminaari 2006 MONIMUOTOISUUS MAATALOUDEN OHJAUKSESSA 5.4.2006 Tutkimusjohtaja Ilkka P. Laurila ilkka.p.laurila@mtt.fi Mitä pelloilla

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään

KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään Maa- ja metsätalousministeriö Helmikuu 2016 Sanna Paanukoski Marja Hilska-Aaltonen Kaisa Pirkola Kemera-laki Uusi kemera-laki tuli voimaan 1.6.2015.

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta

MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta Aiheena mm. 1. Cap 2020 Mitä hyvää Mitä huonoa Mitä euroina 2. Katsaus markkinoihin Euroopassa Suomessa CAP 2020 ja muu EU-politiikka

Lisätiedot

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Liha-alan tutkimusseminaari 11.10.2012 Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen Maa- ja metsätalousministeriö Esityksen

Lisätiedot

Vaikuttavuus ja tuloksellisuus hallintaan, Case: Maanmittauslaitos. Solitan aamiaisseminaari 25.3.2015 Matti Hyytinen

Vaikuttavuus ja tuloksellisuus hallintaan, Case: Maanmittauslaitos. Solitan aamiaisseminaari 25.3.2015 Matti Hyytinen Vaikuttavuus ja tuloksellisuus hallintaan, Case: Maanmittauslaitos Solitan aamiaisseminaari 25.3.2015 Matti Hyytinen SISÄLLYS Maanmittauslaitoksen esittely Hallinnon järjestelmät johtamisen tukena Vaikuttava

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2016-2020

Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2016-2020 Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2016-2020 9.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen kokous Eeva-Liisa Repo Elinkeinopäällikkö, Pohjois-Pohjanmaa Alueelliset metsäohjelmat Alueelliset metsäohjelmat

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

01. (30.90 ja 91) Hallinto

01. (30.90 ja 91) Hallinto 01. (30.90 ja 91) Hallinto S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto tukee

Lisätiedot

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Hannu Linjakumpu Lapin ELY 9.2.2017 Ajankohtaista Ohjelmakausi 2014-20 lähenee puolta väliä Lapissa käänne parempaan

Lisätiedot

Tulosohjausverkoston tapaaminen Pasi Valli

Tulosohjausverkoston tapaaminen Pasi Valli MMM:n hallinnonalan tulosohjauksen pilotointi 2013-2014 Hallinnonalan strategian jalkauttaminen tulosohjauksen avulla Tulosohjausverkoston tapaaminen 25.11.2013 Pasi Valli MMM:n hallinnonalan tulosohjauksen

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy UUSIUTUVIEN ENERGIALÄHTEIDEN 38 % TAVOITE EDELLYTTÄÄ MM. MERKITTÄVÄÄ BIOENERGIAN LISÄYSTÄ SUOMESSA Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaa

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012 Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Kupiainen Niina 13.5.2014. Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019

Kupiainen Niina 13.5.2014. Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019 Kupiainen Niina 13.5.2014 Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019 Tavoitteena laadukas ja tasapuolinen ympäristöterveydenhuollon valvonta valtakunnallisesti

Lisätiedot

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,

Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Kansallinen rapustrategia 2013 2022. Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus

Kansallinen rapustrategia 2013 2022. Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus Kansallinen rapustrategia 2013 2022 Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus Tausta Aiemmat strategiat: Täplärapu 2000 ehdotus Suomen täplärapustrategiaksi (Kirjavainen 1989) Kalataloushallinnon

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman tulosten esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsätieteen päivä

Lisätiedot

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet Viking Amorella: tiedostus- ja koulutusristeily 3.2. 2016 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 19.10.2011 Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan välineet 3. Metsäpolitiikan haasteet 4.

Lisätiedot

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset 28.4.2009 Joensuu Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäsektori Suomessa + Klusteri työllistää suoraan ja välillisesti n. 200 000 työntekijää

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1. Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.2017 1 MMM:n toimialan aluehallinnon ja kuntien tehtävät maakuntiin Hallituksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 hyväksyttiin Euroopan komissiossa virallisesti joulukuun 12. päivänä 2014. Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Energiapuun korjuutuet

Energiapuun korjuutuet Energiapuun korjuutuet Mikko Korhonen, Suomen metsäkeskus, Pohjois-Karjalan alueyksikkö Metsähakkeen tavoitteet ja keinot TAVOITE: Metsähakkeen käyttötavoite energiantuotannossa 25 TWh eli noin 13,5 milj.

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

NURMISEMINAARI 2013. Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä. Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi

NURMISEMINAARI 2013. Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä. Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi NURMISEMINAARI 2013 Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi 18.1.2013 1. EUROT, Maatalouden ostopanosten hinnat ovat nousseet maataloustuotteiden

Lisätiedot

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Yhteinen savotta, yhteinen strategia Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 16.4.2014 1 Uudistuksen taustaa Metsätalouden tukien uudelleenarviointi KMO 2015, Metsätalous ja energia-työryhmän

Lisätiedot

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 13.6.2013 Paikkatietostrategian päivityksen pohjatyöt Avoin sähköinen kysely helmi-maaliskuu, 58 vastausta Toimintaympäristön muutosanalyysi

Lisätiedot

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3. Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.2019 Kansallinen metsästrategia määrittelee metsäpolitiikan

Lisätiedot

Julkisen riistakonsernin strategia

Julkisen riistakonsernin strategia Julkisen riistakonsernin strategia SISÄLLYS JOHDANTO 3 JULKINEN RIISTAKONSERNI 4 TOIMINTA-AJATUS 5 VISIO 5 MUUTOSTEKIJÄT JA SIDOSRYHMÄT 6 STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 7 HOITOSUUNNITELMAT 10 JOHDANTO Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Eurooppa matkalla energiaunioniin

Eurooppa matkalla energiaunioniin Eurooppa matkalla energiaunioniin ylijohtaja Riku Huttunen ET:n syysseminaari, Helsinki, 19.11.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni Toimeenpano EU-toimet

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasuasioiden vastuutahoja MMM:ssä MMM Maatalousosasto (MAO) - Bioenergiatuotannon edistämistoimet (investointi-

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Valmistelutilanne vuoden 2012 lopussa Vaikuttaminen EU-tasolla käynnissä Kansallinen valmistelu hallinnon sisällä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Suomi EU:ssa 20 vuotta kestikö ympäristö. Seppo Vuolanto. Kestikö ympäristö, luonto ja ympäristöhallinto yhdentymisen?

Suomi EU:ssa 20 vuotta kestikö ympäristö. Seppo Vuolanto. Kestikö ympäristö, luonto ja ympäristöhallinto yhdentymisen? Suomi EU:ssa 20 vuotta kestikö ympäristö Seppo Vuolanto Kestikö ympäristö, luonto ja ympäristöhallinto yhdentymisen? Ympäristöhallinnon juurilla YK - Tukholman ympäristökokous 1972 Luonnonvarojen käyttö,

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 EU:n metsästrategia; missä mennään Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 Esityksen sisältö tilanne EU:ssa metsäasioiden käsittelyn osalta nykyinen EU:n metsästrategia EU:n metsästrategian

Lisätiedot