SULFAATTIMAALAUSUNTO. Oulun kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SULFAATTIMAALAUSUNTO. Oulun kaupunki"

Transkriptio

1 SULFAATTIMAALAUSUNTO Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13 FI Oulu Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Tel Päiväys Oulun kaupunki Sivu 1 (4) Mikko Tolkkinen Tel etunimi.sukunimi@poyry.com Salonpään koulu Oulun kaupungin toimeksiannosta Pöyry Finland Oy on tehnyt Salonpään alakoulun alueella sulfaattimaakartoituksen. Kartoitus on toteutettu Keskipiirintien eteläpuolella Salonpään koulun osalta (Liite 3). Kartoituspaikka sijoittuu alueelle, jossa GTK on arvioinut ennakkotulkintaan perustuen sulfaattimaiden esiintymistodennäköisyyden olevan suuri (Kuva 1). Ennakkotulkinta ei kuitenkaan sovellu yksityiskohtaisen hankekohteen happamoitumisriskin määrittämiseen. Kuva 1. GTK:n ennakkotulkinta happamien sulfaattimaiden esiintymisen todennäköisyydestä Oulun alueella. Salonpään tutkimusalueen sijainti on merkitty mustalla pisteellä. (Geologinen tutkimuskeskus 2018). Alueelle on tehty sulfaattimaaselvitys ottamalla maanäytteitä neljästä näytepisteestä (S4, S8, S9, S13). Näytteet on otettu ohjeellisesti kaikilta pisteiltä 0,0-0,5 m, 0,5-1,0 m, 1,0-2,0 m ja 2,0-3,0 m syvyydeltä. Näytteet ovat käyty laboratoriossa silmämääräisesti läpi, katsoen näkyykö missään maanäytteessä selviä merkkejä sulfaattimaista ja potentiaalisista happamista sulfaattimaista. Kaikki otetut näytteet olivat karkearakeisia

2 2 maalajeja. Näytteet luokittuivat pääosin silttiseksi hiekaksi ja hiekaksi. Maaperän ylin kerros on täyttömaamursketta. Silmämääräisesti havainnoiden näytteet olivat tasalaatuisia eikä yhdestäkään näytteestä havaittu selvää indikaatiota potentiaalisesta happamasta sulfaattimaasta. Osasta näytteistä määritettiin kokonaisrikkipitoisuus ja tehtiin NAG-analyysi hapontuottoriskin määrittämiseksi. Näytteet valittiin kaikilta näytepisteiltä siten, että näytteet edustavat tutkimusalueen eri maalajeja. Näytteistä S4, S8, S9 ja S13 on määritetty laboratoriossa kokonaisrikkipitoisuus. Lisäksi näytteistä S4 ja S13 on määritetty nettohapontuotto (NAG) ja NAG-pH. NAG ja NAG ph mitataan hapettamalla näyte vetyperoksidilla niin kauan, että ph ei enää laske, josta saadaan NAG-pH. Tämän jälkeen näyte titrataan emäksellä pisteeseen, jossa ph on 4,5 tai 7. Emäksen (NaOH) kulutuksesta lasketaan nettohapontuotto. Taulukossa 1 on esitetty maanäytteiden hapontuottopotentiaaliriski karkeasti NAG, NAG-pH ja kokonaisrikkipitoisuuden perusteella arvioituna. Taulukko 1. Maan hapontuottoriski NAG ja kokonaisrikkipitoisuuden perusteella. NAG ph* NAG [kg H2SO4/t]* Rikkipitoisuus mg/kg (%)** < 600 maa tuottaa vähän tai ei ollenkaan happoa 2, maa tuottaa kohtalaisesti happoa 2,5 50 > maa tuottaa voimakkaasti happoa * Liao ym.2007 ** Pousette ym.2008 Taulukossa 2 on esitetty näytepisteiden tulokset. Tulosten perusteella maa-aines otetussa näytepisteissä ei ole voimakkaasti happoa tuottavaa. NAG ph on yli kuuden, joka indikoi että ph ei laske mahdollisen hapettumisen seurauksena maanäytteessä tämän alle. Myös rikkipitoisuus näytteessä on vähäistä, joten rikkipitoisuuden perusteella näyte tuottaa vain vähän happoa. Testit lisäksi todennäköisesti yliarvioivat ph:n alentumista ja hapontuottoa, sillä NAG testin hapetus on yleensä luonnonolosuhteita voimakkaampaa. Tämän vuoksi NAG testin tulokset kuvaavat ääritapausta jossa lähes kaikki maaperässä oleva rikki pääsee hapettumaan. Luonnossa hapettuneen maaperän ph voi hyvinkin jäädä korkeammaksi kuin NAG-pH. Tulosten perusteella arvioituna näytepisteillä ei havaittu selvästi happamuutta muodostavaa maa-ainesta, eli tutkittujen maanäytteiden perusteella selvitysalueella maaainesta ei luokitella happamaksi sulfaattimaaksi tai potentiaalisesti happamaksi sulfaattimaaksi. Tämän lausunnon tulokset perustuvat otettuihin näytteisiin. Happamat sulfaattimaat voivat esiintyvät usein laikuittaisina/linssimäisinä alueina, joten rakentamistöiden yhteydessä on hyvä havainnoida mahdollisten happamien sulfaattimaiden esiintymistä alueella. Taulukko 2. NAG, NAG ph ja kokonaisrikkipitoisuus maanäytteissä. Salonpää S4 S8 S9 S13 NAG ph 6,4 6,4 NAG (ph 4.5) [kg H2SO4/t] 0 0 NAG (ph 7.0) [kg H2SO4/t] 2,1 3,4 Rikkipitoisuus mg/kg (%) 200 (0,02) 300 (0,03) 200 (0,02) <100 (< 0,01)

3 3 AMIRA international. (2002). ARD TEST HANDBOOK, Melbourne GTK (2015) Mine Closure WIKI: net acid generation Liao, B., Huang, L.N., Ye, Z., Lan, C.Y. & Shu, W.S. (2007). Cut-off Net Acid Generation ph in Predicting Acid-Forming Potential in Mine Spoils. Journal of Environmental Quality vol. 36/2007: , Madison WI: ASA. Pousette, K., Eriksson, L., Knutsson, S. (2008). Acidification properties of sulphide soil a classification system based on leaching tests. Julkaisusta: Flate K, Frydenlund T-E, Prestegarden J & Senneset K (toim.) Nordisk Geoteknikermøte i Sandefjord september Norsk Geoteknisk Forening: LIITE LIITE LIITE 1 Analyysitodistus 2 Tutkimuspistetiedot 3 Tutkimuspistekartta

4 Testausseloste Raporttinumero: (2) Pöyry Finland Oy Mikko Tolkkinen Jaakonkatu Vantaa Tilaus: S Asiakkaan viite: Tilausnumero: S Vastaanottopvm: Esikäsittelysuoritteet Suorite Suoritteen kuvaus Näytteiden lkm 11 * Näytteen kuivaus <40 C:ssa 4 kpl 31 Hienomurskaus leukamurskaimella (>70%<2mm), leuat Mn- 4 kpl 35 Näytteen ositus rännijakolaitteella 4 kpl 40 Jauhatus karkaistussa hiiliteräsjauhinpannussa 4 kpl Testaustulokset Suorite: Suoritteen kuvaus: Analysointipaikka: Kuopio 810L Rikin määritys rikkianalysaattorilla Analyysikoodi Parametri 810L * S * Yksikkö % Määritysraja 0.01 Näytetunnus S S S S13 <0.01 Suorite: 826T1 Suoritteen kuvaus: Yksivaiheinen NAG-testi, ARD Test Handbook, 2002 Analysointipaikka: Kuopio Analyysikoodi 826T1 826T1 826T1 826T1 Parametri NAGpH EC NAG (ph 4,5) NAG (ph 7,0) Yksikkö ph ms/m 25 C kg H2SO4/t kg H2SO4/t Määritysraja Näytetunnus S S4 (2) S * Akkreditoitu Labtium Oy PL/P.O. Box 1500 FI Kuopio

5 Testausseloste 2 (2) Raporttinumero: Susanna Arvilommi Laboratoriopäällikkö/Laboratory manager Jakelu Tolkkinen, Mikko / Pöyry Finland Oy Labtium Oy PL/P.O. Box 1500 FI Kuopio

6

7

8

9

10

11

12

13

14 LIIKENNE TONTILLE : :N KÄYTTÖÖN JÄÄVÄ LUE n m : : : MAHDOLLINEN RAKENNUS PÄIVÄKOTILAAJENNUS n kem PYÖRIEN PYSÄKÖINTIALUE n. 50 pyöräpaikkaa ,0 m2 KEVYT LIIKENNE TONTILLE 4.92 KOULUN LEIKKIPIHA-ALUE + VÄLITUNTIALUE KOULUN 4.65 LEIKKIPIHA-ALUE : PYÖRIEN PYSÄKÖINTIALUE 4.93 n. 50 pyöräpaikkaa OPETTAJAT/ILTAKÄYTTÖ HUOLTOPIHA ASF OPETTAJAT/ILTAKÄYTTÖ ASF SAATTO/HENKILÖKUNTA PÄIVÄKOTI JA KOULU4.91 UUDISRAKENNUS 4.96 KERROSLUKU: II Koulu LIIKUNTASALI UUSI KOULU- PELLETTI- VOIMALA ASF PELIKENTTÄ 40X60 m ,0 m KEITTIÖ / HUOLTO RUOKASALI PÄIVÄKODIN AIDATTU LEIKKIPIHA Keskipiirintie SÄILYTETTÄVÄ kt RAKENNUS Keskipiiri 5.26 JÄTEHUOLTO Päiv 5.29 PEL SAATTO / JÄTTÖ Keskipiirintie kt Keskipiiri P 5.38 PYÖRIEN 5.25 PYSÄKÖINTI 100 pyöräpaikkaa :3 43:3 LATTIA HUOLTOPIHA JA -LIIKENNE Oulun kaupunki Salonpään koulu LATTIA K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/Rek.nro Salonpää Rakennustoimenpide Uudisrakennus Tilaaja sekä suunnittelukohteen nimi ja osoite 28 AP UUSI AUTOKATOS Sulfaattimaanäytteenottopiste :13 15:13 RASITEAJOYHTEYS KOORDINAATISTO ETRS-GK26, KORKEUSJÄRJESTELMÄ N2000 Tark. Pvm. Hyv. Pvm. Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13, OULU Puh etunimi.sukunimi@poyry.com Hyv. H.Hekkala Tark. Suunn. Piirt. L. Ung Pvm LIIKENNE JA Viranomaisen arkistointimerkintöjä varten P-ALUE LUOVUT TONT Piirustuslaji Juoks.nro Pohjatutkimus Piirustuksen sisältö Mittakaavat Tutkimuskartta Sulfaattimaaselvitys 1:500 Työn ja piirustuksen nro Muutos Tiedosto TUTKARTTA_SALONPÄÄ_GK26_N2000 PELLE VOIM

UUSI LIITTYMÄ NYKYINEN LIITTYMÄ. PYHÄJOKI 1,5 km

UUSI LIITTYMÄ NYKYINEN LIITTYMÄ. PYHÄJOKI 1,5 km V 00B O V 00M O V 00B O V K O V V 00T O 00B O 0 0. Ollinmäki 5 : : 0 : : 0 5 VESIEN PURKUREITTI : 5: LÄJITYSALUE Hööki 0 EV : 0 LÄJITYSALUE LOUHE, PINTA- JA KAIVUMAAT EROTELLAAN OMN KASOIHIN K 0 0 K K

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden tunnistus

Happamien sulfaattimaiden tunnistus Happamien sulfaattimaiden tunnistus Happamat sulfaattimaat maa- ja metsätaloudessa seminaari Jaakko Auri Emmi Rankonen GTK 2010 Jaakko Auri 1 Projekteja Maastokäyttöisten tunnistusmenetelmien kehittäminen

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla Anton Boman ja Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEO. Niemenkatu 73 Puhelin LAHTI

GEO. Niemenkatu 73 Puhelin LAHTI Niemenkatu 73 Puhelin 020 755611 15140 LAHTI e-mail etu.sukunimi@ramboll.fi TYÖNRO : 15002827 PIIRUSTUSLUETTELO TILAAJA : NURMIJÄRVEN KUNTA 28.02.2013 KOHDE : Viirilaakso Täydentävä pohjatutkimus Piir.nro

Lisätiedot

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Geologian tutkimuskeskus Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 21.3.2013 PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 21.03.2013 / M29L2013

Lisätiedot

895-2:5 48,0 44,8 46,6 45,0 48,5 47,9 46,1 45,5 46,4 +47,55 47,6 46,9 47,9 (47,30) ASF. 48,7 +49,25 48,8 48,8 (47,34) (47,30) +49,15 MYYMÄLÄ

895-2:5 48,0 44,8 46,6 45,0 48,5 47,9 46,1 45,5 46,4 +47,55 47,6 46,9 47,9 (47,30) ASF. 48,7 +49,25 48,8 48,8 (47,34) (47,30) +49,15 MYYMÄLÄ 090 9, 0,9,,, 0 9. 9. 90 0 9 0,.9 9,.9 Ainolanväylä,..9 9, 9, 9-: 0,,,0 00, +,,0,,,0, 0 00 oisväylä 9-: 0 00 9. 090. MYYMÄLÄRAKENNUS KERROSLUKU PALOLUOKKA P PINTA-ALAT JA TILAVUUS: - KOKONAISALA m (sis.

Lisätiedot

Oulunportin asemakaava-alueen rakennettavuusselvitys

Oulunportin asemakaava-alueen rakennettavuusselvitys Plaana Oy Tyrnäväntie 12 15.5.2018 90400 OULU Plaana Oy Oulu Plaana Oy SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ... 1 2 TUTKIMUKSET... 1 2.1 Rakennettavuusselvitystä varten tehdyt kairaukset ja näytteenotto... 1 2.2 Pohjavesiputket...

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE Työ nro 11271 3.9.215 RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 3396 PIRKKALA PUH 3-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 3-368 33

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS

IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS IISAMEN KAUPUNKI UIMAHAIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT AUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 26.2.2018 Viite 1539229 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1.EISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET

VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.11.2016 VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET

Lisätiedot

Sedimenttianalyysin tulokset

Sedimenttianalyysin tulokset Liite 6 Sedimenttianalyysin tulokset Sedimenttinäytteet otettiin kokoomanäytteenä ruopattavista kohdista noin 1,2 metrin syvyyteen saakka. Näytteissä on mukana siis eloperäisen aineksen lisäksi pohjan

Lisätiedot

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY TEBOIL AB ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI Pohjaveden laadun tarkkailu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 26.6.2013 1160-P20618 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

nostolava-auto B-C B-B B-1 B-2 B-A B-3 B-1 B-2 B-4 B-3 B-5 B-4 B-6 B-5 B-7 B-6 4 498,7 m 2 B-8 B-7 B-9 B-8 B- B-9 B-11 B- B-12 B-11 B-C B-12 B-B B-A 4202 59 1 0 lumet BK ESITTELYAUTOT nostolava-auton kääntösäde

Lisätiedot

Turvepaksuuden ja ojituksen merkitys happamuuskuormituksen muodostumisessa (Sulfa II)

Turvepaksuuden ja ojituksen merkitys happamuuskuormituksen muodostumisessa (Sulfa II) Turvepaksuuden ja ojituksen merkitys happamuuskuormituksen muodostumisessa (Sulfa II) Miriam Nystrand Geologi & mineralogi, Åbo Akademi Akademigatan 1, 2 Åbo miriam.nystrand@abo.fi Vaikka sulfidipitoisilla

Lisätiedot

JOKIRANNANTIEN ASEMAKAAVA, ASIANTUNTIJALAUSUNTO

JOKIRANNANTIEN ASEMAKAAVA, ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1 JOKIRANNANTIEN ASEMAKAAVA, ASIANTUNTIJALAUSUNTO Lähtötiedot Rakennettavuusselvityksen mukaan osalla aluetta on paineellista pohjavettä. Paineellisesta pohjavedestä johtuen tonteille ei voi suositella

Lisätiedot

avopaikat vaihe II (tai III) halli vaihe III luiskalla alapihalle alapiha avopaikat vaihe I

avopaikat vaihe II (tai III) halli vaihe III luiskalla alapihalle alapiha avopaikat vaihe I vaihe III vaihe II vaihe I yläpiha/kansi halli vaihe II avopaikat vaihe II (tai III) halli vaihe III luiskalla alapihalle alapiha avopaikat vaihe I Projektin nro 1780 Korkeusjärjestelmä N2000 Rakennuskohteen

Lisätiedot

PITKÄJÄRVENTIE ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOSAINEISTO ARKKITEHTITOIMISTO HANNES HÄKKINEN OY

PITKÄJÄRVENTIE ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOSAINEISTO ARKKITEHTITOIMISTO HANNES HÄKKINEN OY PITKÄJÄRVENTIE 41-43 ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOSAINEISTO 21.8.2017 ARKKITEHTITOIMISTO HANNES HÄKKINEN OY 2 U1 PITKÄJÄRVI 60U1 28.1 7.50 82 30 2.50 160 5:944 11.72 166 25.8 712 32.26 17 20.8 lava r1000.00 Pitkäjärventie

Lisätiedot

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu

Lisätiedot

Liite 9.1 Analyysitodistus, pohjavesiputki

Liite 9.1 Analyysitodistus, pohjavesiputki Liite 9.1 Analyysitodistus, pohjavesiputki Eurofins Pvm: 22.8.2018 Projekti: 180326/10 Tutkimuksen nimi: Sitowise Oy, pohjavesi Asiakkaan viite: KAU42542 Näytteenottopvm: 9.8.2018 Näytteenottopiste: SW2

Lisätiedot

Niittyholman kaava-alueen sulfaattimaaselvitys

Niittyholman kaava-alueen sulfaattimaaselvitys Oulun kaupunki TIE21191 Elina Kerko Juha Vikiö 14.8.2015 14.8.2015 1 (10) SISÄLTÖ 1 TAUSTAA... 2 2 YLEISTÄ SULFAATTIMAISTA... 2 2.1 Muodostuminen... 2 2.2 Määritelmät... 3 2.3 Sulfaattimaiden riskiluokittelu...

Lisätiedot

Testausseloste. Sieniojanharjun VO. N.ottopaikka: Sieniojanharju vo P-koord: I-koord: Koordinaatisto: ETRS-TM35FIN

Testausseloste. Sieniojanharjun VO. N.ottopaikka: Sieniojanharju vo P-koord: I-koord: Koordinaatisto: ETRS-TM35FIN 9632 Rovaniemi 1 (2) Raporttinumero: 62175 Saaja: Pyhä-Luosto Vesi Oy Luontotie 1 9853 PYHÄTUNTURI Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 171 Tilaustunnus: R-18-1382 Tilauksen kuvaus: Pyhä-Luosto Vesi, vedenottamot,

Lisätiedot

Karkearakeisten happamien sulfaattimaiden erityispiirteet

Karkearakeisten happamien sulfaattimaiden erityispiirteet Karkearakeisten happamien sulfaattimaiden erityispiirteet Valokuva: Stefan Mattbäck Stefan Mattbäck 1,2, Anton Boman 2, Andreas Sandfält 1, Jaakko Auri 2, and Peter Österholm 1 1 Åbo Akademi, Geologi och

Lisätiedot

Sulfidiselvitys Taanilan asemakaavoitusalueella

Sulfidiselvitys Taanilan asemakaavoitusalueella GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Liite 5 Ympäristögeologia Espoo 31.8.2018 GTK/356/03.02/2018 Sulfidiselvitys Taanilan asemakaavoitusalueella Ylivieskassa Jaakko Auri, Jukka Räisänen ja Pauliina Liwata-Kenttälä

Lisätiedot

OULUN KAUPUNKI HIETA-AHON KAAVA- ALUEEN SULFIDI- MAASELVITYS

OULUN KAUPUNKI HIETA-AHON KAAVA- ALUEEN SULFIDI- MAASELVITYS Vastaanottaja Oulun kaupunki Mikko Ukkola Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Katu- ja viherpalvelut Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.8.2014 OULUN KAUPUNKI HIETA-AHON KAAVA- ALUEEN SULFIDI- MAASELVITYS

Lisätiedot

Sulfidisavien tutkiminen

Sulfidisavien tutkiminen Sulfidisavien tutkiminen Ympäristö- ja pohjatutkimusteemapäivä 9.10.2014 Mikael Eklund Geologian tutkimuskeskus 9.10.2014 1 Peruskäsitteitä Sulfidisedimentti (Potentiaalinen hapan sulfaattimaa) Maaperässä

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

Virtain kaupunki. Nallelan alueen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto HKM Infra Oy

Virtain kaupunki. Nallelan alueen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto HKM Infra Oy 1061 Virtain kaupunki Nallelan alueen maaperätutkimus Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 622 KAUHAVA (06) 434 23 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo NAEAN AUEEN MAAPERÄTUTKIMUS...

Lisätiedot

Range -alueen kehittämissuunnitelma

Range -alueen kehittämissuunnitelma Range -alueen kehittämissuunnitelma Turvallisuuden parantaminen ja klubiympäristön kehittäminen Esitystä muokattu 22.8.2019 Suunnitelma käsitelty Kullo Golf Oy yhtiökokouksessa syksy 2017. Vaihe 1. toteutettu

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 21.2.2011 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt

Lisätiedot

PIMA-selvitys/raportti

PIMA-selvitys/raportti PIMA-selvitys/raportti Hietakyläntie 171 Pyhäsalmi Kunta: Pyhäjärvi Kaupunginosa: 403 Kortteli/Tila: 25 Tontti/Rek.nro: 38 Sivu 2 / 4 PIMA-selvitys/raportti 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET 1.1 Toimeksianto Raahen

Lisätiedot

MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA

MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA Vastaanottaja Rauman kaupunki Tekninen virasto Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 08.07.2014 MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA MAAPERÄTUTKIMUKSET Päivämäärä 08/07/2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6.

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6. Vastaanottaja Hausjärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.6.2016 Viite 1510025613 HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

t. Happamatsulfaattimaat

t. Happamatsulfaattimaat L IITE O5,RAM e6lt M utkalammen tuulipuisto - happa man kuormituksen ehkäisysuunnitelma t. Happamatsulfaattimaat Happamilla sulfaattimailla tarkoitetaan maaperässä luonnollisesti esiintyviä rikkipitoisia

Lisätiedot

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut

Lisätiedot

FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 025. SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA

FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 025. SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 0 SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA LABTIUM OY Endomines Oy Selvitys sivukivinäytteiden liukoisuudesta Tilaaja: Endomines Oy Juha Reinikainen

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010 3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1

Lisätiedot

KORJAAMORAKENNUS (RAK 23) JA KUKKATALON (RAK 18A) MUUTOS, URAKKALASKENTA_LISÄKIRJE 1

KORJAAMORAKENNUS (RAK 23) JA KUKKATALON (RAK 18A) MUUTOS, URAKKALASKENTA_LISÄKIRJE 1 22.5.2013 1/1 SAKKY / MUURUVESI KORJAAMORAKENNUS (RAK 23) JA KUKKATALON (RAK 18A) MUUTOS, URAKKALASKENTA_LISÄKIRJE 1 LISÄYKSIÄ, TARKENNUKSIA JA MUUTOKSIA 10.5.2013 PÄIVÄTTYIHIN URAKKALASKENTA-ASIAKIRJOIHIN

Lisätiedot

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS Tilaaja YIT Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.7.2014 Viite 1510013222 VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS Päivämäärä 2.7.2014 Laatija

Lisätiedot

1900 BRM2. Pylkönmäen koulu peruskorjaus. asema NYKYTILANNE L 2.1. autoliikenne ALUSTAVA LUONNOS. Kenttä. Leikki. liikuntasali.

1900 BRM2. Pylkönmäen koulu peruskorjaus. asema NYKYTILANNE L 2.1. autoliikenne ALUSTAVA LUONNOS. Kenttä. Leikki. liikuntasali. Pitäjäntupa Kenttä 1900 BRM2 Leikki liikuntasali koulu keittiö Piha Leikki Leikkitarha ruokasali autoliikenne asuintalo P asema NYKYTILANNE L 2.1 1:500 KÄYTÄVÄ 101 L 002 8,57 % 106 PUKUH.2 20,0 m 2 114

Lisätiedot

Sulfaattimaiden kartoitus ja lupaprosessin mukaiset tutkimukset tuotantoalueilla

Sulfaattimaiden kartoitus ja lupaprosessin mukaiset tutkimukset tuotantoalueilla Sulfaattimaiden kartoitus ja lupaprosessin mukaiset tutkimukset tuotantoalueilla Sulfa II -loppuseminaari ja Jukka Räisänen 13.5.2019 Milloin tarve sulfaattimaaselvitykselle? Liittyvät ympäristölupaan

Lisätiedot

13 VIA25 Autojen huoltoa öljynvaihtoa yms.

13 VIA25 Autojen huoltoa öljynvaihtoa yms. VIA Vanha esikäsittelykeskus pelkkää leikkausta (nestekaasu/happi) Nykyinen tikasvarasto VIA11 VIA12 VR:n pajoja yms. rakennuksia 5 12 VIA14 Nykyinen maali- ja Värikellareita ja kemikaaleja VIA17 Maa-ainesten

Lisätiedot

TÄYDENNYSPYYNNÖN KOHTA

TÄYDENNYSPYYNNÖN KOHTA Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 A FI-90590 OULU Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 0625905-6 Tel. +358 10 33 33280 Fax +358 10 33 28250 www.poyry.fi Mondo Minerals B.V. Branch Finland Mieslahden

Lisätiedot

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13 FI-90590 Oulu Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Tel. +358 10 33280 Fax +358 10 33 28250 www.poyry.fi Päiväys 28.8.2017 Sivu 1 (3) Sakari Lotvonen Tel. +358 40 5873

Lisätiedot

Työnumero LAUSUNTO ID Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE

Työnumero LAUSUNTO ID Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE Työnumero 1613350 LAUSUNTO ID 1966141 Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE 27.10.2017 2 (4) Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys Yleistä Tässä selvityksessä

Lisätiedot

Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite KR5 KR5. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com P

Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite KR5 KR5. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com P KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 AUTOKATOKSEN JA VARASTON VÄLISEINÄN RUNKO 42x98 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT

Lisätiedot

Kuivatuksen aiheuttamien riskien arviointi happamoitumiselle turvetuotantoalueilla. Peter Österholm Geologi & mineralogi Åbo Akademi

Kuivatuksen aiheuttamien riskien arviointi happamoitumiselle turvetuotantoalueilla. Peter Österholm Geologi & mineralogi Åbo Akademi Kuivatuksen aiheuttamien riskien arviointi happamoitumiselle turvetuotantoalueilla Peter Österholm Geologi & mineralogi Åbo Akademi Sulfaattimaa-ongelmaa tutkittu eniten maatalousmailla Maatalous Metsä-

Lisätiedot

KR5 KR5. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com

KR5 KR5. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 AUTOKATOKSEN JA VARASTON VÄLISEINÄN RUNKO 42x98 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT

Lisätiedot

ASIAKIRJALUETTELO PURKUPIIRUSTUKSET RS001. Naistenmatka 1(2) Pirkkalan yläaste. Luettelon sisältö: Luettelon tunniste:

ASIAKIRJALUETTELO PURKUPIIRUSTUKSET RS001. Naistenmatka 1(2) Pirkkalan yläaste. Luettelon sisältö: Luettelon tunniste: 1(2) Pirkkalan yläaste ASIAKIRJALUETTELO Luettelon sisältö: PURKUPIIRUSTUKSET Luettelon tunniste: RS001 Suunnittelijan työ numero: 22701904 Työmaan numero: Rakennuskohteen osoite: Koulutie 8 33960 PIRKKALA

Lisätiedot

KK4 P25 KK2 P24 KK1 KK3 P26 KK5 P23. HP mg/kg öljy. HP mg/kg öljy. Massanvaihto 2004 (syv. 3m) Massanvaihto 2000

KK4 P25 KK2 P24 KK1 KK3 P26 KK5 P23. HP mg/kg öljy. HP mg/kg öljy. Massanvaihto 2004 (syv. 3m) Massanvaihto 2000 Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 Liite 2 3 P25 KK4 491-2-10-111 P26 P24 KK2 KK3 KK1 Rakennenäytteet kellarikerroksesta: MHT1 (Tiiliseinä) MHT2 (Betonilattia) P23 HP 2 1100 mg/kg öljy KK5 Massanvaihto 2004

Lisätiedot

Asra..0 Liite nro .9 0.9 -- p 9 t +.00 (.80) 4000 3.9 +. (.) 4000 9 nurmi +.40 (.0) (lumenkeräys) +.0 (.) 9 +.30 +.4 (.0) 3 m +.89 +.4 43---4 (.0) +.4 (.0) +. +.0 +.0 +. +.4 (.0) +.0 +.30 AK IV 4 00

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

KLAUKKALA. NURMIJÄRVEN KUNTA YMPÄRISTÖTOIMIALA Asemakaavoitus JÄRVI- HAKA. Ropakkotie. Vanha-Klaukka. KLAUKKALA, Alitilantie 2.

KLAUKKALA. NURMIJÄRVEN KUNTA YMPÄRISTÖTOIMIALA Asemakaavoitus JÄRVI- HAKA. Ropakkotie. Vanha-Klaukka. KLAUKKALA, Alitilantie 2. Korsipolku Tilkankj. Tilkantie Tilkanpolku Pk 0 Jäähalli Ropakko Kärcher Mecanova Pakkauspojat Lepsämäntie Metsähiirent. Myyränt. Järvihaantie Mekaanikont. Asentajant. Päästäisent. Hiirenhäntä Kotihiirent.

Lisätiedot

Isokuusi IV asemakaava-alueen maa- ja kiviainestutkimus, asemakaava nro 8717

Isokuusi IV asemakaava-alueen maa- ja kiviainestutkimus, asemakaava nro 8717 D: CW1804003 D: CW1803006 5.9.2018 Tampereen kaupunki sokuusi V asemakaava-alueen maa- ja kiviainestutkimus, asemakaava nro 8717 Tampereen kaupungin D 2 973 007 RAPORTT Laatija: Hyväksyjä: Erityisasiantuntija

Lisätiedot

Katuosoite Postiosoite A. Leikkaus A-A 1:1000. raitioliikenne. Michan ja Machan aukio 1900m2 portti/ kt. terassi. huolto. kt kt 2 5.

Katuosoite Postiosoite A. Leikkaus A-A 1:1000. raitioliikenne. Michan ja Machan aukio 1900m2 portti/ kt. terassi. huolto. kt kt 2 5. uusi trooppinen keskus (optio) n.+12.0 n. +9,00 yhdystunneli (optio) 1/20 uusi vastaanottorakennus Michan ja Machan aukio n. +5,3 Leikkaus A-A 1:1000 / enne kävelyliik A polku pyörä liiken ne raitioliikenne

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

Tontti/Rnro. 5 Piirustuslaji LVI Piirustuksen sisältö Laiteluettelo. Hallinn. kiint. (nro) Kiinteistö (nro)

Tontti/Rnro. 5 Piirustuslaji LVI Piirustuksen sisältö Laiteluettelo. Hallinn. kiint. (nro) Kiinteistö (nro) Merkki Ennakkojakelu Lukum. Muutoksen laatu Suunn. Pvm 31.3.2011 K.osa/kylä 20 Rakennustoimenpide X Uudisrakennus Rakennuskohteen nimi ja osoite Kortteli/Tila 89 Muutos Tuoretukkuliike Mikkelin vihannes

Lisätiedot

LIITE 4. Pintavesitarkkailutuloksia

LIITE 4. Pintavesitarkkailutuloksia LIITE 4 Pintavesitarkkailutuloksia Tutkimustodistus Nro VEJV898/2011 4.7.2011 1(2) YMPÄRISTÖLABORATORIO Toivonen Yhtiöt Oy Ruskon jätteenkäsittelykeskuksen pintavesitarkkailu Näytteenottopäivä: 11.5.2011

Lisätiedot

SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS

SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS 1 Vastaanottaja Seinäjoen Energia Sanna Niinisalo Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10/2018 SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS SEINÄJOEN ENERGIA PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS Tarkastus

Lisätiedot

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio 9632 Rovaniemi 1 (2) Raporttinumero: 39636 Saaja: Sodankylän Lämpö ja Vesi Oy Kasarmintie 1 996 SODANKYLÄ Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 57 Tilaustunnus: R-17-561 Tilauksen kuvaus: Sodankylän Vesi Oy,

Lisätiedot

ARK 04-01 OKT SAKKY 1. Tasokoordinaatisto / Plankoordinatsystem: ETRS-GK27 Korkeusjärjestelmä / Höjdsystem: N2000 +110,65 +108,77

ARK 04-01 OKT SAKKY 1. Tasokoordinaatisto / Plankoordinatsystem: ETRS-GK27 Korkeusjärjestelmä / Höjdsystem: N2000 +110,65 +108,77 2 48 2 600 2 900 3 00 YP U-arvo=0,09 W/m 2 K konesaumattu peltikate 2 mm puuruoteet 2x00mm, k0 puiset kattoristikot ja tuuletusväli 00 mm lämmöneriste: puhallusvilla tuulensuoja reunakaistalla kantava

Lisätiedot

Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka

Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka Tampereen Infra Yhdyskuntatekniikka Pilaantuneisuustarkastelu tontilla Ristinarkku-4940-6 Tampereen kaupunki tekee uutta asemakaavaa (nro 8224) tontille 4940-6 Tampereen Ristinarkussa. Tilaajan pyynnöstä

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN SEINIEN RUNKORAKENTEET

Lisätiedot

Koulunmäen yhtenäiskoulu

Koulunmäen yhtenäiskoulu Kasvun ja oppimisen lautakunta..0 liite nro (/5) Kaupunginhallitus 5..0 liite nro 5 (/5) Kaupunginvaltuusto..0 liite nro (/5) Koulunmäen yhtenäiskoulu Hankesuunnitelma.5.0 Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 AUTOKATOKSEN JA VARASTON VÄLISEINÄN RUNKO 42x98 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.4.2016 Viite 1510026179 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS

Lisätiedot

KCF PALTAMO JÄRVEEN ASENNETTAVIEN PUTKILINJOJEN ESISUUNNITELMA

KCF PALTAMO JÄRVEEN ASENNETTAVIEN PUTKILINJOJEN ESISUUNNITELMA Pöyry Finland Oy PL 52 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21818 www.poyry.fi Päivä 23.3.2019 Viite 101010295 Sivu 1 (5) Yhteyshlö

Lisätiedot

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA Maaliskuu 2019 Muutos A, 2.5.2019 Alkusanat Tämä liikenneselvitys liittyy Salonpään koulun asemakaavatyöhön, joka on käynnistynyt Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen aloitteesta. Asemakaavatyö tehdään Oulun

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI G P GEOPALVELU OY TYÖ N:O 17125 SKOL jäsen KARLSÅKER OMAKOTITALOTONTIT 20, 22, 24 26 / 132 / KARLSÅKER / SIUNTIO Pellonkulma 02580 SIUNTIO 15.6.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pintavaaitus

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE, INARI

TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE, INARI POHJOIS-SUOMEN BETONI- 23.12.2015 JA MAALABORATORIO OY Nahkimontie 9 tel. 016-364 902 E-Mail etunimi.sukunimi@pbm.fi 1 INARIN KUNTA Arto Leppälä Piiskuntie 2 99800 IVALO TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE,

Lisätiedot

TESTAUSSSELOSTE Nro VTT-S Uponor Tacker eristelevyn dynaamisen jäykkyyden määrittäminen

TESTAUSSSELOSTE Nro VTT-S Uponor Tacker eristelevyn dynaamisen jäykkyyden määrittäminen TESTAUSSSELOSTE Nro VTT-S-03566-14 31.7.2014 Uponor Tacker eristelevyn dynaamisen jäykkyyden määrittäminen Tilaaja: Uponor Suomi Oy TESTAUSSELOSTE NRO VTT-S-03566-14 1 (2) Tilaaja Tilaus Yhteyshenkilö

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS PORNAINEN, AIDUNAUEEN ASEMAKAAVAN SWECO Ympäristö Oy Inststo Arcus Oy aatinut Tarkastanut Hyväksynyt N Vehmas / Arcus K Andersson-Berlin / Arcus J Heikkilä / Arcus 17-01-03 17-01-03 17-01-03 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 577 Paimio Täyttämispvm 16.12.2016 Kaavan nimi Kauppatien asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus.

Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus. Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus. 2012 Envitop Oy Riihitie 5, 90240 Oulu Tel: 08375046 etunimi.sukunimi@envitop.com www.envitop.com 2/5 KUUSAKOSKI OY Janne Huovinen Oulu 1 Tausta Valtioneuvoston

Lisätiedot

RAPORTTI 16X Q METSÄ FIBRE OY JOUTSENON TEHDAS Kaasuttimen polttoainekuivurin poistokaasujen hiukkaspitoisuudet ja päästöt

RAPORTTI 16X Q METSÄ FIBRE OY JOUTSENON TEHDAS Kaasuttimen polttoainekuivurin poistokaasujen hiukkaspitoisuudet ja päästöt RAPORTTI 16X142729.10.Q850-002 6.9.2013 METSÄ FIBRE OY JOUTSENON TEHDAS Kaasuttimen polttoainekuivurin poistokaasujen hiukkaspitoisuudet ja päästöt Joutseno 21.8.2013 PÖYRY FINLAND OY Viite 16X142729.10.Q850-002

Lisätiedot

SIIKAJOEN VARTINOJAN JA ISONEVAN TUU- LIPUISTOHANKEALUEEN SULFAATTIMAA- ESISELVITYS

SIIKAJOEN VARTINOJAN JA ISONEVAN TUU- LIPUISTOHANKEALUEEN SULFAATTIMAA- ESISELVITYS Geologian tutkimuskeskus Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 15.01.2012 SIIKAJOEN VARTINOJAN JA ISONEVAN TUU- LIPUISTOHANKEALUEEN SULFAATTIMAA- ESISELVITYS Jaakko Auri M25L2012 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Toimintamallit happamuuden ennakoimiseksi ja riskien hallitsemiseksi turvetuotantoalueilla (Sulfa II)

Toimintamallit happamuuden ennakoimiseksi ja riskien hallitsemiseksi turvetuotantoalueilla (Sulfa II) Toimintamallit happamuuden ennakoimiseksi ja riskien hallitsemiseksi turvetuotantoalueilla (Sulfa II) Hanke-esittely Mirkka Hadzic, SYKE Happamat sulfaattimaat Suomen rannikolla monin paikoin jääkauden

Lisätiedot

Tahkolahden vesistösedimentin koontiraportti

Tahkolahden vesistösedimentin koontiraportti Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja ympäristön kehittäminen Tuomas Pelkonen 29. huhtikuuta 2019 / 1 Tahkolahden vesistösedimentin koontiraportti Geologian tutkimuskeskus on tehnyt

Lisätiedot

RUNGON RAKENNESUUNNITELMAT

RUNGON RAKENNESUUNNITELMAT RUNGON RAKENNESUUNNITELMAT PUURUNGON TASOPIIRUSTUS 1:50, arkkikoko: A3 RUNKOLEIKKAUKSET SEINIEN KIPSILEVYJEN KIINNITYKSET YLÄPOHJAN VINOLAUDOITUS / LEVYTYS 1:10, arkkikoko: A4 RÄYSTÄSLEIKKAUKSET 1:10,

Lisätiedot

Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät (KaiHaME)

Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät (KaiHaME) Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät (KaiHaME) Yhteenveto projektin päätuloksista 18.4.2018 KaiHaMe-projektin loppuseminaari Kaivainnaisjätteiden optimointi ja hallinta Toimintamalli kaivannaisjätteiden

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY Laboratorio TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 3.8.2017 17-2767 #1 1 (6) Vihdin kunta / Vihdin Vesi Saarikko Santeri vesilaitoksen johtaja PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 51 PAKKALA TONTIT K 51226/2-7.

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 51 PAKKALA TONTIT K 51226/2-7. Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka TONTIT K 6/-7..7 Maaperä Korttelialueella on tehty yleispiirteinen pohjatutkimus. Ympäröivillä katualueilla sijaitsee

Lisätiedot

LP 115x115 yp 2075 L=2075 EI KANTAVA PILARI. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. LP 115x115 yp 2300 L=2300

LP 115x115 yp 2075 L=2075 EI KANTAVA PILARI. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. LP 115x115 yp 2300 L=2300 R3 R3 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 LIIMAPUU GL32 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN

Lisätiedot

HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360

HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti ID 1 387 178 Päivämäärä 13.8.2015 HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 PAIKOITUSALUEEN MAAPERÄN HAITTA-AINETUTKIMUS

Lisätiedot

Sulfidiselvitys Ristivuoman turvetuotantoalueella (lohko 9 Isokivenjänkkä) Ylitorniolla

Sulfidiselvitys Ristivuoman turvetuotantoalueella (lohko 9 Isokivenjänkkä) Ylitorniolla GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ympäristögeologia Rovaniemi GTK/726/03.02/2016 Raportti 1. Ristivuoma Sulfidiselvitys Ristivuoman turvetuotantoalueella (lohko 9 Isokivenjänkkä) Ylitorniolla Pauliina Liwata-Kenttälä,

Lisätiedot

RAK. LP 90x225 ap 2075 L=6748

RAK. LP 90x225 ap 2075 L=6748 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN

Lisätiedot

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSET

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSET Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 23.6.2011 Viite 82136875 RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI KORTTIONMÄEN KAATOPAIKKA

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 18 VANTAANLAAKSO TONTIT K18057/13-16.

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 18 VANTAANLAAKSO TONTIT K18057/13-16. Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiaa Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka VANTAANAAKSO TONTIT K57/3-6 6.4.27 Maaperä Kortteiaueea on tehty yeispiirteinen pohjatutkimus kevättavea 27. Tutkimuksen

Lisätiedot

Eventes B TONTTI 4. C Eventes 5 TONTTI MAALATTU / SLAMMATTU BETONI, ERILLISEN VÄRISUUNNITELMAN MUKAAN LIPPUTANGOT 6KPL 11. KATU +15.

Eventes B TONTTI 4. C Eventes 5 TONTTI MAALATTU / SLAMMATTU BETONI, ERILLISEN VÄRISUUNNITELMAN MUKAAN LIPPUTANGOT 6KPL 11. KATU +15. JULKISIVUMATERIAALIT: A METALLIPANEELI, 200mm KORKEA RIVIPELTI, GRAFIITINHARMAA RR23/RAL7024 B EVENTES A tontti 3 EVENTES B tontti 4 EVENTES C tontti 5 Koy Safiiri ALUE A Eventes 3 TONTTI Eventes A TONTTI

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI 18.06.2014 Sisällysluettelo: 1. Projektin kuvaus 2. Alueen kuvaus 3. Maaperän kuvaus 4. Perustaminen 5. Kuivatus 6. Routasuojaus Liitteet

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/ /2018. Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/ /2018. Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/03.04.19/2018 Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tutkimusraportti Sisällysluettelo Kuvailulehti

Lisätiedot

LIITE 1: Harjutori 8, WC/KPH-luonnos / Arkkitehdit D4 Oy. mahd. oven siirto (riippuu KPH:n koosta)

LIITE 1: Harjutori 8, WC/KPH-luonnos / Arkkitehdit D4 Oy. mahd. oven siirto (riippuu KPH:n koosta) mahd. oven siirto (riippuu :n koosta) TIAVARAUS VIEMÄRINOUSUE (VESIJOHTONOUSUT PORRASHUONEESSA) IITE 1: Harjutori 8, /-luonnos / Arkkitehdit D4 Oy n. 1460... 1 700... n. 700...750...800... PESUAAS IDO

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

TUULIPUISTO OY KALAJOKI WINDA POWER OY RAPORTTI. Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto. Varjostusselvitys - Päivitys 16X

TUULIPUISTO OY KALAJOKI WINDA POWER OY RAPORTTI. Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto. Varjostusselvitys - Päivitys 16X RAPORTTI TUULIPUISTO OY KALAJOKI WINDA POWER OY Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto Varjostusselvitys - Päivitys Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää

Lisätiedot

A R K K I T E H D I T ALEKSIS KIVEN KATU 10 E TAMPERE

A R K K I T E H D I T ALEKSIS KIVEN KATU 10 E TAMPERE ma ASEMAPIIRROS 1/1500 24 37 ma M 12+10 ak 10 ap a UUSI TONTINRAJA m ap t 38 35 VI VII te I ak t VI VII Taka 23 ap huhd n n is k e n tt ä in k y lä Z ak t yhteensä 76+10 ap 23 ap V VI 31 ap I UUSI II VE1

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINNISSA

ENNAKKOMARKKINOINNISSA As Oy Ylivieskan Kino ENNAKKOMARKKINOINNIA Osta omaksi tai sijoitusasunnoksi! As Oy Ylivieskan Kino rakennetaan Ylivieskan keskustan tuntumaan suojaiselle ja rauhalliselle tontille. Kaksikerroksinen luhtitalo

Lisätiedot

HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS

HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 7.10.2015 Viite 1510019903 HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN

Lisätiedot