Iäkkäiden asuminen Espoossa. Kuinka järjestäisin asumiseni?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iäkkäiden asuminen Espoossa. Kuinka järjestäisin asumiseni?"

Transkriptio

1 Iäkkäiden asuminen Espoossa Kuinka järjestäisin asumiseni? Espoon sosiaali- ja terveystoimi Vanhusten palvelut

2 Lukijalle Tämä opas kertoo ikääntyneiden asumisvaihtoehdoista ja asumisen tukimuodoista. Valtakunnallisesti tavoitteena on, että yhä useampi iäkäs asuu kotonaan. Oma koti on yleisin asuinpaikka vanhimmillekin espoolaisille. Kaikista yli 75-vuotiaista asuu omassa kodissaan yli 90 prosenttia. Kotona voi asua toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta. Kotihoidon palvelut ja kodin muutostyöt ovat esimerkkejä keinoista, joilla kotona asumista voidaan tukea. Espoon kaupungin seniorineuvonnasta, p. (09) saa tietoa kunnan, yksityisten, säätiöiden ja järjestöjen tarjoamista palveluista puhelimitse tai paikan päältä. Kaupungin internetsivuilla on tietoa kaupungin palveluista. Iäkkään henkilön asumisessa tärkeimpiä seikkoja on asunnon esteettömyys. Ongelmana voi olla koti hissittömässä talossa, monikerroksinen asunto tai portaat pihalle. Jos portaissa kulkeminen on vaikeaa, voi iäkäs joutua luopumaan päivittäisten asioiden hoidosta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Oma koti ja siitä poismuuttaminen on usein herkkä aihe. Mahdollinen muutto on kuitenkin helpompi toteuttaa silloin, kun iäkäs henkilö on hyväkuntoinen. Olisi hyvä, jos oman kodin esteettömyyttä arvioitaisiin ajoissa, jo siinä vaiheessa, kun liikuntarajoitteita ei vielä ole. Takasisäkannessa on muutamia kysymyksiä, jotka auttavat arvioimaan kodin esteettömyyttä. Joskus suurin haaste on yksinäisyys. Ikäihmisille on tarjolla runsaasti ryhmätoimintaa, joka voi lievittää yksinäisyyttä ja tuoda kaivattua toimintaa arkeen. Monet eri tahot välittävät vapaaehtoisia, jotka voivat olla ystävänä ja tukena yksinäisille. Lisätietoa saat seniorineuvonnasta. Jos kotona asuminen ei kaikista tukitoimista huolimatta ole mahdollista, yleensä vakavan muistihäiriön tai merkittävästi heikentyneen toimintakyvyn vuoksi, voi iäkäs espoolainen siirtyä pitkäaikaiseen hoiva-asumiseen. Tämä opas ilmestyi marraskuussa 2012, ja viimeisin päivitetty versio ilmestyi toukokuussa Tämän jälkeen mahdollisista muuttuneista tiedoista ei voida vastata. Opas löytyy myös internetistä Sähköistä versiota päivitetään määräajoin. Painettua opasta on saatavilla esimerkiksi kaupungin yhteispalvelupisteistä, palvelukeskuksista ja seniorineuvonnasta. 2

3 Sisällys Lukijalle Tukea asumiseen Kansaneläkelaitoksen (Kela) asumistuki ja eläkettä saavan hoitotuki Kotitalousvähennys verotuksessa Apuvälineet Asunnon muutostyöt Hissi kerrostaloon Mihin asumaan remontin ajaksi? Espoon kaupungin aikuissosiaalityön ja toimeentulotuen palvelut Tavalliset asunnot Espoon kaupungin vuokra-asunnot Muita vuokra-asuntoja Espoossa Senioritalot Kaupungin kotihoito Kotihoidon palvelutarpeen arviointi Kotihoidon yhteystiedot Kotihoidon maksut Kuljetuspalvelut Omaishoidon tuki Yksityinen kotihoito Palvelutalot Kaupungin palvelutalot Yksityiset palvelutalot Espoossa Pitkäaikainen hoiva-asuminen, pitkäaikaishoito Kaupungin järjestämä hoiva-asuminen, pitkäaikaishoito Itse maksavan asiakkaan pitkäaikaishoito Espoon seniorineuvonta Espooseen suunnitteilla olevia yksityisiä senioritalohankkeita...22 Arvioi oman asuntosi esteettömyyttä

4 1. Tukea asumiseen Kodin toimivilla ratkaisuilla on merkittävä vaikutus siihen, miten itsenäisesti arkipäivän askareista iäkkäänäkin selviydytään. Tässä osiossa kerrotaan kotona asumisen taloudellisista sekä toiminnallisista tukimuodoista Kansaneläkelaitoksen (Kela) asumistuki ja eläkettä saavan hoitotuki Kela tukee sairaan tai vammaisen eläkkeensaajan asumista ja hoitoa sekä korvaa sairaudesta tai vammaisuudesta aiheutuvia erityiskustannuksia eläkkeensaajan hoitotuella. Asumiskuluihin voi hakea Kelasta asumistukea ja hoitokuluihin eläkettä saavan hoitotukea tai vammaistukea. Lisätietoja saa Kelan konttoreista ja internetistä Yleinen asumistuki, p Eläkeasiat ja eläkkeensaajan asumistuki, p Vammaistuet, eläkettä saavan hoitotuki, p Espoossa sijaitsevat Kelan toimistot Espoon keskus Leppävaara Matinkylä-Olari Kamreerintie 8 Leppävaarankatu 10 Piispansilta 11 A ma pe 9 16 ma, ti, ke, pe 9 16 to 9 17 ma, ti, ke, pe 9 16 to 9 17 Kelan lomakkeita on saatavilla myös kaupungin yhteispalvelupisteistä, joihin voi myös jättää hakemuksia sekä saada yleistä opastusta etuuksista ja Kelan verkkopalvelujen käytöstä. Espoon yhteispalvelupisteet Espoon keskus Kirkkojärventie 4 (Virastotalo 3) Tapiola Kulttuuriaukio 2 (Kulttuurikeskus) Leppävaara Leppävaarankatu 9 (Sellon kirjasto) Matinkylä Piispansilta 11 (Iso Omena) Espoonlahti Espoonlahdenkatu 4 (Lippulaiva) Kalajärvi Ruskaniitty 4 (Ruskatalo) 1.2. Kotitalousvähennys verotuksessa Kotitalousvähennystä voidaan käyttää kotiin ostettujen palvelujen kustannuksiin verotuksessa, mikäli palveluntarjoaja kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Vähennykseen oikeuttavat tavanomainen kotitalous-, hoiva- tai hoitotyö sekä asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyö. Tavanomaisuudella tarkoitetaan työtä, jota normaalisti tehdään kodin ja siellä asuvien henkilöiden hyväksi. 4

5 Kotitalousvähennystä ei voi saada kaupungin laitoksissa, kaupungin ostopalveluilla hankituissa asumispalveluyksiköissä eikä palveluseteliä käytettäessä. Lisätietoja verovirastosta ja internetistä Pääkaupunkiseudun verotoimiston vaihde, p Ennakkoperintärekisteritiedustelut, p Apuvälineet Apuvälineillä tuetaan itsenäistä selviytymistä kotona silloin, kun toimintakyky on heikentynyt vamman, sairauden tai ikääntymisen vuoksi. Lainattavia apuvälineitä ovat muun muassa pyörätuolit, rollaattorit, suihkutuolit, wc-korotukset ja vuoteen lisävarusteet. Apuvälineyksikössä neuvotaan ja ohjataan apuvälineasioissa, arvioidaan yksilöllistä apuvälinetarvetta sekä huolletaan ja korjataan apuvälineitä. Apuvälineiden lainaus ja yksikön palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia. Kun asukas lainaa ensimmäistä apuvälinettä, hän tarvitsee terveydenhuollon ammattilaisen, esimerkiksi lääkärin, fysioterapeutin, toimintaterapeutin tai kotihoidon työntekijän suosituksen apuvälinetarpeesta. Apuvälineyksikössä käyntiä varten tulee varata aika etukäteen puhelimitse. Käytössä on takaisinsoittopalvelu. P. (09) ma pe klo Yhteydenottopyynnön voi jättää myös sähköpostilla osoitteeseen apuvalinepalvelut@espoo.fi. Viestissä tulee olla lähettäjän nimi, puhelinnumero ja yhteydenoton syy. Apuvälineyksikkö on avoinna ma, ti, ke, pe klo 8 15 ja to klo 8 17 Käyntiosoite: Pihatörmä 1, A-talo, (kattopiha P3) Olari. -> Sosiaali- ja terveyspalvelut -> Terveyspalvelut -> Kuntoutus ja apuvälineet > Apuvälinepalvelut Apuvälineet tukevat myös muistisairaan henkilön asumista omassa kodissaan ja helpottavat omaisen arkea. Muistin apuvälineistä saa tietoa kaupungin muistineuvojilta, p. (09) / vaihde, toimintaterapeuteilta (katso yhteystiedot kohta 1.4.) sekä Espoon apuvälineyksiköstä. Näkövammaisten apuvälineistä voi kysyä Näkövammaisten keskusliiton Iiris-keskuksesta. Aviris-apuvälinemyymälä, p. (09) Puhelinpalvelu avoinna ma pe klo Käyntisoite: Marjaniementie 74, Iiris-keskus, Helsinki. Kuulon apuvälineet helpottavat kuulovammaisen elämää. Lisätietoja Kuuloliiton neuvontapuhelimesta (09) ma klo Espoon Kuuloyhdistys ry:n Kuulolähipalvelusta saa apua ja neuvontaa kuulolaitteen käyttöön ja voi ostaa myös kuulolaitteen paristoja. Lisätiedot: p (myös tekstiviestit). Kuulolaitteen tai muita kuulon apuvälineitä myönnetään kuulotutkimusten perusteella HYKS-kuulokeskuksesta. Kuulotutkimuksia varten tarvitaan lääkärin lähete. 5

6 1.4. Asunnon muutostyöt Asunnon muutostöillä voidaan helpottaa omatoimista elämistä kotona. Muutostöitä ovat muun muassa kynnysten poistaminen, porraskaiteiden ja rollaattori- tai pyörätuoliluiskien rakentaminen, tukikaiteiden asentaminen, kylpyammeen poistaminen ja korvaaminen suihkutilalla sekä valaistuksen parantaminen. Lähtökohtaisesti asunnonmuutostöiden kustannukset maksetaan itse. Kun muutostyöt kustannetaan itse, on hyvä selvittää, onko kotitalousvähennystä mahdollista hyödyntää. (Katso kohta 1.2.) Tietyt erityisryhmät voivat saada tukea kodinmuutostöihin. Asunnon omistajalta tai isännöitsijältä tulee kysyä lupa ennen muutostöiden toteuttamista. Kaupungin toimintaterapeuteilta saa apua ja neuvontaa asunnonmuutostöiden suunnitteluun ja järjestelyyn. Toimintaterapeuttien yhteystiedot Leppävaara ja Espoon keskus p. (09) Matinkylä, Olari ja Tapiola p. (09) Espoonlahti ja Kauklahti p. (09) Vanhustyön keskusliitolla on korjausneuvojia, jotka avustavat sotainvalideja, veteraaneja ja muuta vanhusväestöä asunnossa tarvittavien muutostöiden toteuttamisessa. Neuvojat avustavat remonttitarpeiden kartoittamisessa, suunnittelussa, avustusten hakemisessa ja tarvittaessa muutostyöt suorittavan urakoitsijan etsimisessä. Espoon alueella vanhustyön keskusliiton korjausneuvojana toimii Timo Vänskä, p , s-posti: Korjausneuvonnan päällikkö on Jukka Laakso, p , s-posti: Neuvonta on maksutonta. Lisätietoa esteettömyydestä: ja Vaikeavammaiset henkilöt Vaikeavammaisen henkilön tai hänen edustajansa kannattaa ennen muutostöitä selvittää vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä, onko hän oikeutettu asunnonmuutostöistä aiheutuvien kustannusten korvauksiin. Vakuutusjärjestelmän korvausmahdollisuudet on selvitettävä ensin, mikäli vammautuminen on aiheutunut tapaturmasta. Lisätietoja: Vammaispalveluiden neuvontapuhelin (09) ma pe klo 9 11 Käyntiosoite: Kamreerintie 2 A, 4. krs (Espoon keskus), Espoo. Toimisto avoinna ma to klo 8 16 ja pe klo Tapaamisaika on varattava etukäteen. Sähköposti: vammaispalvelut@espoo.fi. 6

7 Sotainvalidit Vähintään 20 prosentin sotainvalidilla on mahdollisuus saada Valtiokonttorilta korvaus asunnon muutostöistä. Korvauksen edellytyksenä on se, että invalidilla on toiminta- tai liikuntakykyä haittaava vamma tai sairaus, jonka vuoksi muutostyö on välttämätön Harkinnanvaraiset korjausavustukset (ARA) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää avustusta sosiaalisen ja taloudellisen tarveharkinnan perusteella vanhusväestön ja vammaisten asuinrakennusten tai asuntojen korjaustoimintaan. Avustusta haetaan kunnalta. Avustuksen saaminen edellyttää, että ympärivuotisessa asuinkäytössä olevassa asunnossa pysyvästi asuvasta ruokakunnasta ainakin yksi henkilö on vähintään 65-vuotias tai vammainen. Lisäksi edellytyksenä on, että ruokakunnan tulot eivät ylitä asetettuja rajoja eikä ruokakunnalla ole varallisuutta siinä määrin, että se kykenee korjaamaan asuntonsa ilman avustusta. Valtion korjausavustus on harkinnanvarainen ja sen saaminen riippuu valtion kunnalle myöntämästä määrärahasta. Päätös avustuksen myöntämisestä on lähtökohtaisesti saatava ennen töiden aloittamista. Avustuksen määrä on enintään 40 prosenttia hyväksytyistä korjauskustannuksista. Avustus voi poikkeustapauksissa olla enintään 70 prosenttia, jos vanhus tai vammainen muutoin joutuisi välittömästi muuttamaan pysyvästi pois asunnosta liikkumisesteitten vuoksi tai siksi, ettei asunnossa voida antaa hänen tarvitsemiaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Myös rintamaveteraanit tai heidän leskensä voivat saada 70 prosenttia korvausta hyväksytyistä korjauskustannuksista, jos he eivät pysty itse kustantamaan korjausta muuten. Tämän lisäksi rintamaveteraaneille ja heidän leskilleen tulorajat avustuksen saamiseksi ovat korkeammat. Lisätietoja: Espoon kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntopalvelut, PL 49, Espoon kaupunki. Korjausneuvoja, p > Asuminen ja ympäristö -> Asuminen -> Korjaus- ja hissiavustukset Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Hissi kerrostaloon Hissi kerrostalossa parantaa asumisen laatua ja asuinrakennuksen toiminnallisuutta. Hissistä hyötyvät kaikki ikäryhmät. Hissi voidaan rakentaa jälkikäteen erilaisiin kerrostaloihin. Aloitteen hissin rakentamiseksi asunto-osakeyhtiössä voi tehdä talon asukas, hallituksen jäsen tai isännöitsijä. Kun yhtiön hallitus on valmistellut asian, voidaan hissihankkeen alustavaa selvittämistä esittää yhtiökokoukselle. Hissihanketta

8 suunniteltaessa selvitetään hissin toteutusmahdollisuudet kustannusarvioineen. Yhtiökokous päättää hallituksen tekemän valmistelutyön perusteella, rakennetaanko taloon hissi vai ei. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (ARA) voi hakea avustusta hissin kerrostaloon rakentamiseen, hissin korjaukseen liikuntaesteen poistamiseksi sekä korjauksiin, joilla tehdään mahdolliseksi liikuntaesteisen pääsy asuinrakennukseen, siinä oleviin asuntoihin tai muihin tiloihin. Lisätietoa aiheesta: -> Rahoitus -> Avustukset -> Hissiavustus Levon, Bengt-Vilhelm ja Terho, Juha Hankitaan hissi -opas taloyhtiöille. Suomen Kiinteistöliitto ry, Kiinteistöalan kustannus oy. Rahtola Riikka, Rönkä Kimmo ja Tervaskanto Kristiina Hissi tuli taloon. Kokemuksia hissin rakentamisesta. Suomen ympäristö 794. Ympäristöministeriö. Helsinki Mihin asumaan remontin ajaksi? Tilapäismajoituksen järjestely kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen remontin alkamista. Vuokrahuoneiston asukkaan tulee itse järjestää remontin aikainen tilapäisasuminen, ellei vuokranantajalla ole velvollisuutta tarjota sijaisasuntoa. Omistusasunnossa asuvan kannattaa varmistaa taloyhtiöltä, järjestyykö sen kautta vaihtoehto tilapäisasumiselle. Tilapäinen majoittuminen saattaa olla mahdollista myös omaisten tai ystävien luona. Vapaiden markkinoiden kautta voi löytyä lyhytaikainen vuokrasuhde, ja itsekin voi hakea lyhytaikaista vuokra-asuntoa esimerkiksi lehti-ilmoituksella. Jotkut yksityiset hoivakodit tarjoavat tilapäistä, lyhytaikaista hoiva-asumista. AsumisenAvusta saa räätälöidysti apua, mikäli ikääntynyt tarvitsee apua esimerkiksi asunnon etsinnässä tai muuttojärjestelyissä, kuten huonekalujen ja tavaroiden siirtämisessä. Palvelu on maksullista. P Espoon eläkekotisäätiöllä on Karakalliossa muutamia asuntoja, jotka ovat ensisijaisesti tarkoitettu ikäihmisille, joilla on tilapäinen asunnontarve esimerkiksi putkiremontin vuoksi. Lisätietoja asunnoista saa arkisin klo 9 15 numeroista (09) tai Helsingissä, Esperin hoivapalvelukeskus Tilkan yhteydessä on myös ikäihmisille tarkoitettuja tilapäisasuntoja. Asunnot ovat kalustettuja yksiöitä ja kaksioita. Lisätietoja arkisin numerosta (010) , 8

9 Merikartanon palvelutalon yhteydessä Kivenlahdessa ja Palvelukeskus Puistokartanon yhteydessä Espoonlahdessa on vuokra-asuntoja lyhytaikaiseen tarpeeseen. Tiedustelut, p Lyhytaikaisia vuokra-asuntoja voi tiedustella myös SATO:sta, p Yksi vaihtoehto tilapäisasumiseen on huoneistohotelli. Majoituspalvelu Forenom Oy:llä on huoneistohotellit Kivenlahdessa (Forenom Meripuisto) ja Uusmäessä (Forenom Unikko). P Tietoja hotellimajoituksesta: Espoon matkailu Oy, Keskustorni, 10. kerros (Tapiola), p. (09) , Espoon kaupungin aikuissosiaalityön ja toimeentulotuen palvelut Tietoja ja neuvoja talousasioissa, kuten toimeentulotuen hakemisessa, sekä asumiseen liittyvissä ongelmatilanteissa saa soittamalla oman alueen sosiaalityön neuvontapuhelimeen tai käymällä paikan päällä. Neuvontapuhelimesta voi myös varata ajan oman alueen sosiaalityöntekijälle. Pohjoinen aikuissosiaalityö (Espoon keskus ja Leppävaara) Käyntiosoite: Komentajankatu 5 C (Leppävaara) palveluneuvonta paikan päällä ilman ajanvarausta: ti, to ja pe klo vuoronumeron palveluneuvontaan saa klo puhelinneuvonta: (09) ti, to ja pe klo 8 9 Eteläinen aikuissosiaalityö (Espoonlahti, Matinkylä-Olari ja Tapiola) Käyntiosoite: Pyyntitie 3 (Matinkylä) palveluneuvonta paikan päällä ilman ajanvarausta: ti, to ja pe klo vuoronumeron palveluneuvontaan saa klo puhelinneuvonta: (09) ti, to ja pe klo Tavalliset asunnot Esteetön asunto ja asuinympäristö tukevat omatoimista asumista, vaikka toimintakyky heikkenisikin. Kun seniori suunnittelee muuttoa, kannattaa asunnon valinnassa kiinnittää huomiota asunnon sijaintiin ja siihen, ettei liikkumista haittaavia esteitä ole. Omatoimista asumista tukevat esimerkiksi hissi kerrostalossa, riittävän tilavat wc- ja pesutilat, se, ettei asunnossa ole portaita sekä lähellä sijaitsevat palvelut ja hyvät liikenneyhteydet Espoon kaupungin vuokra-asunnot Espoon kaupungilla on eri puolilla Espoota lähes vuokra-asuntoa. Tällä hetkellä uusia asuntoja rakennetaan vuodessa (tilanne vuonna 2015). Asunnot ovat pääosin kaupungin vuokrataloyhtiön, Espoon Asunnot Oy:n omistuksessa. 9

10 Vuokra-asuntoihin hakeutuminen Espoon Asunnot Oy:n vuokra-asuntohaussa hakijat luokitellaan asunnontarpeen mukaan kolmeen kiireellisyysryhmään. Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen, joita arvioidaan hakijaruokakunnan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Etusijalla haussa ovat Espoossa asuvat tai työskentelevät. Vuokra-asuntoja haetaan ensisijaisesti sähköisesti internetin kautta. Myös kirjastojen ja yhteispalvelupisteiden asiakastietokoneilla voi täyttää hakemuksen. Mikäli hakijalla ei ole mahdollisuutta täyttää lomaketta internetissä, paperisen lomakkeen voi pyytää Espoon Asunnot Oy:n asiakaspalvelusta. Hakemus on voimassa kuusi kuukautta jättöpäivästä lukien, ja hakijan tulee itse huolehtia haun voimassaolosta. Etenkin yksiöt ovat kysyttyjä, ja asuntoa voi joutua odottamaan pitkäänkin. Lisätietoja: Espoon Asunnot Oy, Upseerinkatu 3 B, Espoo, p. asiakaspalvelu (09) , p. vaihde (09) , -> Asuminen ja ympäristö -> Asuminen -> Vuokra-asunnot Vanhustenasunnot ja invamitoitetut asunnot Asunnonhakulomakkeessa löytyy erillinen kohta muun muassa vanhustenasunnon ja invamitoitetun asunnon hakua varten. Vanhustenasunnoissa voi kuitenkin olla portaita ja kynnyksiä eikä talossa välttämättä ole hissiä. Tämän vuoksi asunnon varustetarpeista, kuten esimerkiksi hissistä, tulee erikseen ilmoittaa hakemuksessa. Invamitoitetuissa asunnoissa on huomioitu pyörätuolilla liikkuvan tarpeet. Hakijan on ennen invamitoitetun asunnon hakemista oltava yhteydessä vammaispalveluihin, yhteystiedot s. 6. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärinlausunto. 10

11 2.2. Muita vuokra-asuntoja Espoossa Seuraavassa on esimerkkejä muista vuokra-asuntojen tarjoajista Espoossa Asuntosäätiö, Tuulikuja 2, Espoo, p , Sato Oyj, Elielinaukio 2 F, Helsinki, p , TA-Yhtymä Oy, Sinikalliontie 14, Espoo, p , VVO-kotikeskus, Mannerheimintie 168 a, Helsinki, p , Avara Oy, p , Newsec Asuntopalvelu, Mannerheiminaukio 1 A, Helsinki, p , Ovenian asuntovuokraus, Retkeilijänkatu 11, Helsinki. Asuntoinfopuhelin p (Ilmarinen), p (muut) Senioritalot Senioritalot on suunniteltu ikääntyneiden tarpeita ajatellen esteettömiksi. Joissakin senioritaloissa on asukkaille alaikäraja esimerkiksi 55 vuotta. Senioritalossa asuminen on tavallista asumista eikä talossa yleensä ole palveluja tai henkilökuntaa paikalla. Senioritaloon voi saada palvelutarpeenarvioinnin perusteella kaupungin kotihoidon palveluja (katso kohta 3.) tai ostaa palvelua yksityisiltä palveluntuottajilta (katso kohta 4.). Senioriasunnot ovat vuokra-, omistus- tai asumisoikeusasuntoja. Ainoastaan vuokra-asuntoja voi hakeutua jonottamaan. Omistusasuntojen jälleenmyynti kuuluu asunnon omistajille ja kiinteistönvälittäjille. Asumisoikeusasuntoa haetaan talonomistajilta. Hakemista varten tarvitaan asumisoikeusjärjestysnumero, jota haetaan ensisijaisesti internetin kautta. Järjestysnumerohakemuksen voi myös jättää johonkin hakualueen kunnista (Espoo, Vantaa, Helsinki). Puhelinneuvontaa asumisoikeusasunnon hakijalle: p (ma ti klo 9 11 sekä ke to klo 13 15). -> Asuminen ja ympäristö -> Asuminen -> Asumisoikeusasunnot Senioriasuntoja voi sijaita myös tavallisten kerrostalojen ensimmäisessä kerroksessa tai kerrostaloissa, joissa on hissi. Senioritalo on yleistynyt käsite, mutta tarkempia kriteerejä asunnoille ja niiden lähiympäristölle Suomessa ei ole vielä luotu. Tämän vuoksi senioriasuntojen varustelutaso ja sijainti, esimerkiksi palvelujen läheisyys, vaihtelevat. 11

12 Seuraavaan listaan on koottu esimerkkejä Espoossa sijaitsevista senioritaloista (vuonna 2015). Päivitettyjä tietoja voi kysyä Seniorineuvonnasta (katso kohta 7). Senioritaloissa on esteetöntä asumista, mutta ei yleensä palveluja. Tarvittaessa senioritalon asukas voi saada kunnallisia kotihoidon palveluja tai ostaa kotihoitopalveluja yksityisesti. Omistusasuntojen myyntiä hoitavat asunnonomistajat ja kiinteistönvälittäjät, jollei toisin ole mainittu. Senioritaloja Espoossa Vuokra/ Omistus Omistajan/vuokraajan yhteystietoja Muuta As Oy Omenakoto Piispansilta Matinkylä vuokra ja omistus Asuntosäätiöllä on muutamia vuokra-asuntoja p Sijainti kauppakeskuksen yhteydessä, Mereo Matinkylää vastapäätä. Asunnot muillekin kuin senioreille. As Oy Espoon Kaupinkallion senioritalo Kaupinkalliontie 3 Tapiola omistus As Oy Espoon Kotimäki Vahtirinne 20 Mäkkylä omistus Palvelukeskus Kotikallion ilmoitustaululla on mahdollista ilmoittaa ostetaan/myydään Talosta yhteys sisäkautta palvelukeskus Kotikallioon. VVO Ruusutorpantie 1 Leppävaara vuokra VVO-kotikeskus p Asunnot ensisijaisesti yli 55-vuotiaille As Oy Espoon Kiulukka Rummunlyöjänkatu 7 Leppävaara omistus Sijainti kauppakeskuksen lähellä. Taloyhtiössä maksetaan peruspalveluvastiketta, jolla rahoitetaan Esperi Oy:n palvelusopimuksen palvelut. Asunnot muillekin kuin senioreille. SATO Kaupinkalliontie 5 Tapiola vuokra ja omistus SATO-asiakaspalvelu p Mahdollisuus tehdä Hoiva Oy:n kanssa sopimus. NCC Aktiivikoti Manteli Niittymaanaukea 8 Tapiola omistus Asunnot muillekin kuin senioreille. NCC aktiivikoti As Oy Päivänkehrä Merikansantie 2 Espoonlahti omistus NCC Asuntomyynti p Vastike sisältää turvapuhelinpalvelun. Mahdollisuus ostaa palveluja viereisestä Puistokartanon palvelukeskuksesta Espoon eläkekotisäätiö Senioritalo Hopeakallio Karakalliontie 12 b Karakallio OP-Eläkekassa Kultainen Hauki Ahvenkuja 2, Haukilahti Mainio Vire Oy: Senioritalo Muurala Espoon keskus vuokra p vuokra Newsec Asuntopalvelu p vuokra p Asumisen peruspalvelut voi saada tilaamalla. Myös invavarusteltuja asuntoja. Yli 55-vuotiaille. Yhteisiä tiloja, muun muassa pieni kuntosali Kiinteistössä henkilökuntaa paikalla 24 h/vrk. Palvelupaketti kaikille asukkaille. 12

13 SATO Seniorikoti Soukankuja 4 Soukka S-asunnot Oy Valakuja 4 Espoon keskus TA-asunnot Lotankatu 2 Painiitty Folkhälsanhuset i Esbo Tuulikuja 6 Tapiola Pohjola Asuntorahasto Ky, Säterinkatu 14 Leppävaara As Oy Omenatarhan Palvelutalo Piispansilta 16 A Matinkylä vuokra p asumisoikeusasunnot asumisoikeusasunnot vuokra ja omistus vuokra omistus p p p Asuntoja vuokraa Newsec Asuntopalvelu p Eteisen ilmoitustaululla osto- ja myynti-ilmoituksia. Ikäraja 55 v. Uima-allas ja kuntoiluhuone käytettävissä. Ryhmätoimintaa ja terveydenhoitajan vastaanotto 1 krt/kk. Senioriasumisoikeusasuntoa voi hakea 55 v. täyttänyt henkilö. Yhteisiä harraste- ja oleskelutiloja. Asuntoja myös muille kuin senioreille. Yli 55-vuotiaille, ruotsinkieliset palvelut. Talosta voi ostaa siivous-, ruoka- ja turvapalveluita. Yli 55-vuotiaille. Yhteinen kuntosali. Palveluja voi ostaa viereisestä Mainiovire Oy:n Virekoti Kristiinasta. Yhteisiä tiloja ja toimintaa, samassa talossa palvelutalovuokra-asuntoja. Palveluja voi ostaa saman kiinteistön palvelutalon kotipalvelusta ja ravintolasta. 3. Kaupungin kotihoito Espoon kaupungin kotihoidon palvelujen tavoitteena on mahdollistaa turvallinen eläminen omassa kodissa huolimatta toimintakyvyn heikkenemisestä. Kotihoidon palveluja voi saada lyhytaikaiseen tai pitkäaikaiseen tarpeeseen ympäri vuorokauden. Kotihoito voi sisältää kotipalvelua, kotisairaanhoitoa ja kotihoidon tukipalveluja. Kotihoidon tukipalveluja ovat esimerkiksi turvapuhelin-, ateria- ja kauppapalvelu sekä kuntouttava päivätoiminta. Palvelun saaminen perustuu kattavaan toimintakyvyn ja avun tarpeen arviointiin. Siinä kiinnitetään huomiota asiakkaan fyysiseen arjen toimintakykyyn, psykososiaaliseen hyvinvointiin ja asuinympäristön toimintakyvylle asettamiin esteisiin (katso kohta 3.1). Keskustelemalla asiakkaan ja/tai hänen omaistensa kanssa, sovitaan niistä toimenpiteistä, joista asiakas ja hänen läheisensä huolehtivat ja niistä toimenpiteistä, joista kotihoito vastaa. 13

14 3.1. Kotihoidon palvelutarpeen arviointi Kotihoidon keskitettyjen palvelujen yksiköstä saa yksilöllistä neuvontaa ja ohjausta kotihoidon palveluista sekä tietoa muista asumista tukevista palveluista. Kotihoidon tavoitteena on tukea ikäihmisten omatoimista elämää, kannustaa omien voimavarojen käyttöön ja auttaa löytämään omia tarpeita vastaavat palvelut. Palvelutarpeen arviointiin voi ottaa yhteyttä henkilö itse, hänen omaisensa ja läheisensä tai joku muu tilanteen tunteva. Asiakkaan suostumuksella hänen kotiinsa tehdään ensiarviointikäynti. Mikäli palveluntarvetta ilmenee, asiakas ohjataan kotihoidon tai muiden tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Espoon kotihoidon palvelutarpeen arviointi uusille asiakkaille numerossa (09) arkisin klo 9 15, sähköposti: kotihoito.arviointi@espoo.fi Kotihoidon palvelujen piirissä olevat asiakkaat ottavat yhteyttä aluekohtaisiin kotihoidon numeroihin. -> Tukea ja apua kotiin -> Palvelutarpeen arviointi 3.2. Kotihoidon yhteystiedot Kotihoidon keskitetyt palvelut: p. (09) arkisin klo 9 15 Alueellinen kotihoito: Espoon keskuksen kotihoito Kotihoidon aluevastaava, p. (09) Kotihoidon ohjaaja, p. (09) Espoonlahden kotihoito Kotihoidon aluevastaava, p. (09) Kotihoidon ohjaaja, p. (09) Etelä-Tapiolan kotihoito Kotihoidon aluevastaava, p. (09) Kotihoidon ohjaaja, p. (09) Etelä-Leppävaaran kotihoito Kotihoidon aluevastaava, p. (09) Kotihoidon ohjaaja, p. (09) Matinkylä Olarin kotihoito Kotihoidon aluevastaava, p. (09) Kotihoidon ohjaaja, p. (09) Pohjois-Tapiolan kotihoito Kotihoidon aluevastaava, p. (09) Kotihoidon ohjaaja, p. (09) Viherlaakson kotihoito Kotihoidon aluevastaava, p. (09) Kotihoidon ohjaaja, p. (09)

15 3.3. Kotihoidon maksut Tilapäisestä kotihoidosta asiakas maksaa käyntimaksun ja säännöllisestä kotihoidosta kuukausimaksun. Kuukausimaksuun vaikuttavat asiakkaan bruttotulot, perheenjäsenten lukumäärä sekä kotihoidon palvelujen tuntimäärä. Kotihoidon tukipalveluista asiakas maksaa kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisesti. Lisätietoja kotihoidon asiakasmaksuista saa kotihoidon keskitetyistä palveluista sekä alueellisen kotihoidon aluevastaavilta ja kotihoidon ohjaajilta (katso kohta 3.1. ja 3.2.) ja internetistä -> Tukea ja apua kotiin -> Kotihoito -> Kotihoidon asiakasmaksut 3.4. Kuljetuspalvelut Kuljetuspalvelutuki on tarkoitettu espoolaisille, jotka eivät toimintakyvyn rajoitteiden, vamman tai sairauden vuoksi voi käyttää julkisia liikennevälineitä ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kuljetuspalvelua voidaan myöntää sosiaalihuoltolain tai vammaispalvelulain perusteella. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu on kotihoidon tukitoimi, joka voidaan myöntää iäkkäille, toimintarajoitteisille henkilöille. Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun bruttotuloraja on yksityisellä henkilöllä 1689 euroa/kk ja pariskunnalla 3117 euroa/kk (vuonna 2015). Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu on tarkoitettu vaikeavammaisille henkilöille iästä ja tuloista riippumatta. Hakemukseen kuljetuspalvelusta tarvitaan liitteeksi lääkärinlausunto, jossa on yksityiskohtainen kuvaus hakijan liikkumis- ja toimintakyvystä. Lisätietoja: Kotihoidon keskitetyt palvelut Asemakuja 2, p. (09) ma pe klo 9 15 Sähköposti: kotihoito.keskitetytpalvelut@espoo.fi Espoon vammaispalvelut Kamreerintie 2 A, 4. kerros (Espoon keskus), Espoo. Toimisto avoinna ma to klo 8 16 ja pe klo Tapaamisaika on varattava etukäteen. Sähköposti: vammaispalvelut@espoo.fi Vammaispalvelujen puhelinneuvonta (09) ma pe klo > Tukea ja apua kotiin -> Kuljetuspalvelut -> Sosiaali- ja terveyspalvelut -> Vammaispalvelut -> Kuljetuspalvelut 3.5. Omaishoidon tuki Omaishoito tarkoittaa, että omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö hoitaa kotona vanhusta, vammaista tai pitkäaikaissairasta. Tätä varten voi saada kaupungilta omaishoidon tukea eli hoitopalkkion ja omaishoitoa tukevia palveluja. Hoitopalkkion suuruus määräytyy hoidon vaativuuden perusteella. 15

16 Omaishoidon tukea myönnetään henkilöille, jotka alentuneen toimintakyvyn, sairauden tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsevat hoitoa tai muuta huolenpitoa ja hoito on mahdollista järjestää kotona omaisen ja kotipalveluiden avulla. Omaishoidon tuen tavoitteena on mahdollistaa yksilöllinen hoito ja kotona asuminen. Omaishoidon tukea haetaan yli 50-vuotiaille omaishoidettaville kotihoidon keskitetyistä palveluista ja alle 50-vuotiaille vammaispalveluista kirjallisesti hakulomakkeella. Hoidon ja avun tarve sekä muiden välttämättömien palvelujen tarve ja määrä arvioidaan aina kotikäynnillä. Katso myös KELA:n etuudet kohta 1.1. Lisätietoja: Yli 50-vuotiaat asiakkaat: Kotihoidon keskitetyt palvelut, Asemakuja 2, p. (09) ma pe klo 9 15 Alle 50-vuotiaat asiakkaat: Espoon vammaispalvelut, Kamreerintie 2 A (Espoon keskus), Espoo Vammaispalvelujen neuvontapuhelin (09) ma pe klo > Tukea ja apua kotiin -> Omaishoito 4. Yksityinen kotihoito Ikäihmisten toimintakykyä tukevia palveluja tuottavat Espoossa myös yksityiset palveluntuottajat sekä muun muassa säätiöt ja järjestöt. Lisätietoja näistä vaihtoehdoista voi tiedustella suoraan palveluntuottajilta, Espoon seniorineuvonnasta (katso kohta 7.) tai Espoon kotihoidon keskitetyistä palveluista (katso kohta 3.1.). Lisätietoa löytyy myös internetistä Elias-nettitorilta, josta voi hakea palveluja kunnan tai postinumeron mukaan 5. Palvelutalot 5.1. Kaupungin palvelutalot Espoon kaupungilla on kolme palvelutaloa, joissa on yhteensä 81 asuntoa. Asunnot ovat yksiöitä ja kaksioita. Palvelutaloissa on henkilökuntaa paikalla noin klo Yöaikaan on käytössä yleensä turvapuhelin. Lisäksi on tarvittaessa mahdollista saada kotihoidon yöpartiokäynti. Kaupungin palvelutaloasunnot ovat tarkoitettu pääsääntöisesti yli 65-vuotiaille espoolaisille, jotka eivät selviydy omassa asunnossaan kotihoidon runsaidenkaan palvelujen turvin ja tarvitsevat päivittäistä hoitoa ja seurantaa sekä tukea asumisessaan. Kaupungin palvelutaloon hakeutuminen alkaa kotihoidon palveluntarpeen arviosta. Kotihoito arvioi palvelutarpeen, SAP (Selvitä Arvioi Palveluohjaa) -työryhmä tekee esitykset palvelutaloasuntoon asukkaaksi hakeutuvista, ja asukasvalinnat päätetään vanhusten palvelujen Asiakasohjauskeskuksessa (ASKO). Kun sijoituspäätös on tehty, täytetään vuokra-asuntohakemus. Espoon yhtenäiset palvelutaloasukkaaksi ottamisen periaatteet ohjaavat asukasvalintaa. 16

17 Espoon kaupungin palvelutalot Espoon keskuksen palvelutalo Espoonkatu 8 Espoon Asunnot Oy:n aravavuokra-asuntoja Soukan palvelutalo Soukankaari 7 Asunnot ovat Espoon kaupungin suorassa omistuksessa olevia vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja. Viherlaakson palvelutalo Kievarinpolku 1 Asunnot ovat Espoon kaupungin suorassa omistuksessa olevia vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja. Maksullisuus Asukas maksaa palvelutalossa asumisestaan asunnon vuokran sekä tarvittavista kotihoidon palveluista kotihoidon maksuperiaatteiden mukaan. Lisätietoja kotihoidon asiakasmaksuista saa kotihoidonohjaajilta (kohta 3.2.) ja internetistä -> Tukea ja apua kotiin -> Kotihoito -> Kotihoidon asiakasmaksut 5.2. Yksityiset palvelutalot Espoossa Espoossa on kaupungin omien palvelutalojen lisäksi yksityisiä palvelutaloja, joihin voi hakeutua ottamalla yhteyttä kyseiseen palvelutaloon. Useimmat talot on rahoitettu valtion tuella, ja asukasvalintaperusteina ovat hakijan palvelutaloasunnon tarve, varallisuus ja tulot, vaikka tulorajat eivät enää ole käytössä. ARA-asunnon hakijalta vaaditaan vuokra-asuntohakemus, lääkärinlausunto sekä tulo- ja varallisuusselvitys. Lääkärinlausunnossa tulee myös todeta hakijan toimintakyky ja palvelutaloasumisen tarve. Joissain yksityisissä palvelutaloissa kotihoidon palvelut tulee ottaa talon sisältä. Tämä on hyvä huomioida jo muuttovaiheessa, vaikka palveluja ei vielä tarvitsisikaan. Kun henkilö hakeutuu yksityiseen palvelutaloon, hän vastaa palveluasumisen, hoidon ja hoivan kustannuksista itse. Etukäteen kannattaa selvittää esimerkiksi maksut, yöhoitojärjestelmä, lääkäripalvelut, hintojen muodostuminen ja hintaan sisältyvät palvelut. Kustannukset koostuvat yleensä asumiskuluista sekä palvelumaksuista. Vuokraosuuteen voi hakea asumistukea Kelasta, ja osa palvelumaksuista voidaan huomioida kotitalousvähennyksenä verotuksessa. Hoitoon, hoivaan ja niihin liittyviin erityiskuluihin voi saada Kelasta eläkettä saavan hoitotukea. Yksityisen palvelutalon asukas voi pyytää asuinalueensa kunnalliselta kotihoidolta palvelutarpeenarvion sekä ohjausta ja neuvontaa palvelujen saamiseksi. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun asukkaan toimintakyky heikkenee ja palvelutarve kasvaa. Yksityisiä palveluja, maksuja ja sopimuksia koskevat epäselvyydet kuuluvat kuluttajansuojalain piiriin, ja niitä koskevissa asioissa voi kääntyä kuluttajaneuvonnan puoleen. Kuluttajaneuvonta, p arkisin klo Lisää tietoa vanhusten palveluasumista koskevista sopimuksista löytyy myös internet-sivuilta > Tietoa ja ohjeita > Viat, viivästykset ja valitukset > Palveluasuminen. 17

18 Seuraavaan listaan on koottu Espoossa sijaitsevia yksityisiä palvelutaloja, joihin voi hakeutua itsemaksavana. Tavallisia palvelutaloja Asukkailta edellytetään palvelun tarvetta. Vuokra/ Omistus Lisätiedot Muuta Folkhälsanhuset i Esbo Tapiola Palvelukeskus Puistokartano* Espoonlahti Palvelutalo Merikartano Kivenlahti Palvelutalo Hopeakotka Karakallio Palvelutalo Hopeakuu Olari Mereo Matinkylä* (Palvelutalo Omenatarha) Tunabergs servicehus Finno/Suomenoja vuokra ja omistus vuokra Tuulikuja 6 p ja Merikansantie 2 C p vuokra Tyrskyvuori 6 p vuokra Kotkapolku 2 p. (09) vuokra vuokra Friisinkalliontie 10 ja 10 E p. (09) Piispansilta 16 A p vuokra Etuniemenniitty 4 p Yli 55-vuotiaille Ruotsinkielinen henkilökunta ARA-rajat ARA-rajat. Uusia palveluasuntoja on valmistunut vuoden 2015 alussa. ARA-rajat. Ensisijaisesti espoolaisille ARA-rajat. Ensisijaisesti espoolaisille. Vuonna 2014 valmistuneen lisäsiiven asunnot ovat vapaarahoitteisia. ARA-rajat Ruotsinkielinen henkilökunta * Samassa tai viereisessä talossa on senioriomistusasuntoja, joiden asukkaat voivat ostaa palvelutalon palveluja. 6. Pitkäaikainen hoiva-asuminen, pitkäaikaishoito Espoolaisella on mahdollisuus hakeutua ympärivuorokautiseen pitkäaikaishoitoon, jos hän ei enää sairautensa ja heikentyneen toimintakykynsä vuoksi tule toimeen omassa asunnossaan avohoidon palveluiden turvin. Ympärivuorokautisen hoidon tarve arvioidaan aina yksilöllisesti joko kotihoidossa tai sairastumisen jälkeen sairaalajakson aikana. Lisätietoja saa kotihoidon keskitetyistä palveluista (katso kohta 3.1) Kaupungin järjestämä hoiva-asuminen, pitkäaikaishoito Pitkäaikaisessa hoiva-asumisessa hoitohenkilökuntaa on läsnä ympäri vuorokauden. Hoivaasumista järjestetään asumispalveluna tai laitosasumisena (terveyskeskuksen vuodeosasto / vanhainkoti) tai asumisena elä ja asu -seniorikeskuksissa. Pitkäaikaishoidossa huolehditaan asukkaasta hänen elämänsä loppuun saakka, vaikka hänen avuntarpeensa lisääntyy. Elä ja asu -seniorikeskus: Espoon kaupungin pitkäaikaishoito muuttuu asteittain noin vuoteen 2024 mennessä laitosmaisesta ja moniportaisesta pitkäaikaishoidosta kodinomaiseksi ja yhteisölliseksi hoiva-asumiseksi. Elä ja asu -seniorikeskuksessa asukkaalla on käytössään oma huone tai asunto, jonka voi kalustaa omilla huonekaluilla. Hoiva-asumiseen hakeudutaan edelleen kotihoidon tai sairaalan yksilöllisen palvelutarpeenarvioinnin kautta. 18

19 Suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa Espoon kaikilla suuralueilla on vähintään yksi elä ja asu -seniorikeskus. Kauklahden elä ja asu -seniorikeskus aloitti toimintansa toukokuussa Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskus valmistuu arviolta vuonna Lisäksi Espoossa toimii kaksi muistipalvelukeskusta, Viherlaakson muistipalvelukeskus ja Taavin muistipalvelukeskus Hoiva-asumisen palvelutarpeen arviointi Kaupungin järjestämä ympärivuorokautinen hoiva-asuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät kotihoidon palvelujen tai muiden tukitoimien turvin pysty enää asumaan omassa kodissaan. Pitkäaikaisen hoiva-asumisen tarpeen arviointi tapahtuu joko kotihoidossa (katso kohta 3.1.) tai äkillisen sairastumisen jälkeen usein sairaalajakson aikana. Kun iäkkään ihmisen on tarve hakeutua pitkäaikaiseen hoiva-asumiseen, Asiakasohjauskeskus ASKO arvioi tarpeen kiireellisyyden. Mikäli vanhusten palveluissa on todettu, että iäkkäällä ihmisellä on tarve päästä ympärivuorokautiseen hoiva-asumiseen, Espoon kaupunki järjestää hoivapaikan joko omassa hoivakodissaan tai ostopalveluna yksityisessä hoivakodissa. Asiakas voi halutessaan hakea myös palveluseteliä hoiva-asumiseen. Kun asiakas saa palvelusetelin, hän valitsee itse asuinpaikakseen haluamansa hoivakodin palvelusetelituottajiksi hyväksyttyjen hoivakotien joukosta. -> Asumista ja hoivaa -> Hoivakodit -> Palveluseteli hoiva-asumiseen 19

20 Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja kunta vastaavat sekä kunnallisen että yksityisen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen valvonnasta. -> Asumista ja hoivaa -> Hoivakodit Asiakasmaksut asumispalveluissa Hoivakodeissa asuvien asiakasmaksu määräytyy Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan ohjeen mukaisesti. Asumispalveluja saavat ovat oikeutettuja Kelan myöntämiin etuuksiin, kuten hoitotukeen, asumistukeen ja sairausvakuutuksen perusteella korvattaviin matkakorvauksiin sekä lääkekustannuksiin. Asiakasmaksut ovat tulosidonnaisia, ja asiakas maksaa Espoon kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti nettotuloistaan enintään 85 prosenttia korvauksena asumisesta ja hoivasta. Mikäli pitkäaikaisessa asumispalvelussa on suurempituloinen puoliso, hoitomaksu on enintään 42,5 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista nettotuloista. Asiakasmaksun suuruus ei voi kuitenkaan olla suurempi kuin palvelun tuottamisesta aiheutuneet kustannukset. Asiakkaalle on jäätävä vähintään minimikäyttövara, joka on vuonna 2015 toimeentulotuen yksinasuvan perusosa vähennettynä ruokaosuudella eli 247,60 eurolla kuukaudessa Asiakasmaksut laitoshoidossa Asukkaan maksupäätös perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakiin ja asetukseen. Maksupäätös tehdään, kun asukkaalle on tehty päätös sijoituksesta pitkäaikaishoitoon. Laitoshoidossa asuvat ovat oikeutettuja Kelan myöntämään hoitotukeen. Kuukausimaksu on enintään 85 prosenttia nettotuloista ja sisältää ylläpidon, hoivan ja hoidon. Hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön on jäätävä vähintään 105 euroa kuukaudessa vuonna Mikäli pitkäaikaisessa laitoshoidossa on suurempituloinen puoliso, hoitomaksu on enintään 42,5 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista nettotuloista. Asiakasmaksun suuruus ei voi kuitenkaan olla suurempi, kuin palvelun tuottamisesta aiheutuneet kustannukset. Lisätietoja ostopalveluna järjestetyn hoiva-asumisen asiakasmaksuista voi kysyä: sosiaalityöntekijä, p. (09) tai asumispalveluyksikössä palvelusihteerit, p. (09) ja (09) Lisätietoja kaupungin hoiva-asumisen ja laitoshoidon asiakasmaksuista voi kysyä: toimistosihteeri, p > Asumista ja hoivaa -> Asumiskustannukset Kun kuntalainen hakeutuu itsemaksavana yksityiseen hoivakotiin, henkilö vastaa asumis- ja hoivakustannuksista kokonaan itse. 20

21 Espoon kaupungin yksityisten sopimustuottajien hoiva- ja palvelukodit vuonna 2015 Hoivakoti www-osoite Sijainti Attendo Laaksolahti Espoo, Laaksolahti Attendo Olarinpuisto Espoo, Olari Elämäntalo Aaria Espoo, Kilo Esperi hoivakoti Jänismäki Espoo, Jänismäki Esperi hoivakoti Opri ja Oleksi Espoo, Haukilahti Esperi hoivakoti Tilkka Helsinki, Meilahti Esperi hoivakoti Villa Lyhde Espoo, Viherlaakso Folkhälsanhuset i Esbo Espoo, Tapiola Hoitokoti Apilaniitty Karjalohja Hoivakoti Vuoksela Espoo, Pohjois-Tapiola Hulda och Malva Espoo, Pisa Kanervakoti Espoo, Westend Mereo Matinkylä (Omenatarha) Espoo, Matinkylä MikevanHelmi Espoo, Tiistilä Palvelukeskus Puistokartano, Puistohelmi Espoo, Espoonlahti Palvelukeskus Wilhelmiina Helsinki, Pikku-Huopalahti Palvelukoti Iltala Espoo, Viherlaakso Palvelukoti Mäntyranta Espoo, Laajalahti Palvelukoti Sylvi Espoo, Viherlaakso Palvelutalo Hopeakotka Espoo, Karakallio Palvelutalo Hopeakuu Espoo, Olari Sateenkaari-Koti Oy Espoo, Muurala Tunaro Vårdhem Espoo, Kilo Villa Andante Espoo, Nöykkiö Villa Lauriina Espoo, Muurala Villa Linnea Espoo, Lintuvaara Villa Tapiola Espoo, Pohjois-Tapiola Vire Koti Lehtisaari Helsinki, Lehtisaari Vire Koti Merivirta Espoo, Kivenlahti Vire Koti Muurala Espoo Muurala Vire Koti Uuttu Espoo, Lintuvaara 6.2. Itse maksavan asiakkaan pitkäaikaishoito Yksityisesti pitkäaikaishoitoon hakeutunut asukas vastaa pitkäaikaishoidon kustannuksista kokonaan itse. Hakijan kannattaa selvittää tarkasti kaikki asumis- ja hoivakustannukset sekä sopimukset. Olennaisia asioita ovat muun muassa onko yöpalvelu riittävä, miten hinnat muodostuvat ja mitkä palvelut sisältyvät hintaan. Hoito- ja vuokrasopimusta laadittaessa on tärkeä varmistaa, että on selvillä sopimuksen ja sen muuttamisen ehdoista. 21

22 Kustannukset koostuvat yksityisessä pitkäaikaishoidossa yleensä asumismaksuista ja palvelumaksuista. Vuokraosuuteen voi hakea asumistukea Kelasta, ja osa palvelumaksuista voidaan huomioida kotitalousvähennyksenä verotuksessa. Lisää tietoa vanhusten palveluasumista koskevista sopimuksista löytyy esimerkiksi Kilpailuja kuluttajaviraston internetsivuilta: > Tietoa ja ohjeita > Viat, viivästykset ja valitukset > Palveluasuminen Yksityisesti hakeutuneiden asukkaiden sopimus- ja maksuasioissa neuvontaa antaa kuluttajaneuvonta, p arkisin klo Kun henkilö hakeutuu itsemaksavana yksityiseen pitkäaikaishoitoon, hän vastaa asumis- ja hoivakustannuksista kokonaan itse. Yksityisiä hoivakoteja, katso kohta 6.1., s Espoon seniorineuvonta Seniorineuvonnasta saa tietoa Espoon senioripalveluista. Seniorineuvontaan voi ottaa yhteyttä ma-to klo puh. (09) tai sähköpostitse: seniorineuvonta@espoo.fi. Seniorineuvonnan toimipisteessä voi myös tulla käymään. Käyntiä varten on hyvä sopia aika. Käyntiosoite: Nelikkokuja 3, Matinkylä, käynti Nelikkotien puolelta (Mereo Matinkylän talo). Perustietoa senioripalveluista saa myös Yhteispalvelupisteistä, ks. s Espooseen suunnitteilla olevia yksityisiä senioritalohankkeita (Tilanne toukokuussa 2015 muutokset mahdollisia) Asiakas voi hakeutua yksityisiin seniori- ja palvelutaloihin, kun hän maksaa itse asumisen ja hoivan kustannukset. Tapiolan Itäkartanoon, Neulaspolulle, on suunnitteilla senioritalo, johon tulee omistus- ja vuokra-asuntoja. Arvioitu valmistumisaika on syksyllä Lisätietoja SATO, p , sähköposti: asiakaspalvelu@sato.fi. Espoon keskukseen on rakenteilla senioreille suunnattu Eloisa-koti osoitteessa Valakuja 2. Taloon tulee 70 omistusasuntoa, joiden rakennuttaja on Pohjola Rakennus Oy. Arvioitu valmistumisaika on elokuu Asuntoja myy Helsingin OP-kiinteistökeskus Oy LKV, p Niittykumpuun, Liberti-kortteliin osoitteeseen Niittytaival 3, on rakenteilla Skanskan Konkaritalo. Ennakkomarkkinointi on alkanut ja talon on arvioitu valmistuvan loppuvuodesta Asuntojen myynti: Skanska Kodit, p

23 Arvioi oman asuntosi esteettömyyttä kyllä ei Asutko palveluiden läheisyydessä? Onko kotiisi esteetön pääsy? Onko kerrostalossa hissi? Onko ulkoportaita ennen kotiovea? Voiko portaiden viereen rakentaa luiskan? Pystyykö asunnossasi liikkumaan apuvälineen avulla? Onko korkeita kynnyksiä? Onko kapeita kulkureittejä tai oviaukkoja? Jos asut monikerroksisessa tai -tasoisessa asunnossa, ovatko wc- ja pesutilat asuinkerroksessa? Onko portaikoissa porraskaiteet tai mahdollisuus niiden rakentamiseen? Mahtuuko apuvälineen kanssa wc- ja pesutiloihin? Onko kylpyhuoneesi peseytymistila turvallinen? Onko kylpyammeessa ammelauta, liukuestematto, tukikahva? Onko suihkutilassa istuin, tukikahva, liukastamaton lattiamateriaali? Onko peseytymistilassa avustajalle tilaa? Mahtuuko keittiössäsi toimimaan apuvälineen kanssa? Pääsetkö itsenäisesti ja tarvittaessa apuvälineen kanssa parvekkeellesi tai pihallesi? Onko asunnossasi painavia tai hankalasti avattavia ovia? 23

24 Liikuntaa joka päivä! Hiki on hyväksi Saa hengästyä ja väsyä Aina kannattaa aloittaa Koskaan ei ole liian myöhäistä Mitä vanhempi, sitä useammin ja enemmän Pitää lähteä, vaikkei jaksaisikaan Patenttilääke vaivaan kuin vaivaan Iäkkäiden asuminen Espoossa Kuinka järjestäisin asumiseni? Julkaisija: Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi, vanhusten palvelut Piirrokset: Franz Raschbacher Painatus: Erweko Oy Sähköinen versio: Marraskuu 2012, 5. päivitetty painos toukokuu 2015 ISBN

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

Senioreiden toimintatilat ja asuminen

Senioreiden toimintatilat ja asuminen Senioreiden toimintatilat ja asuminen Suuralue Ikääntyneen väestön kehitys Espoon suuralueilla 2013-2023 ja muutoksen suuruus Yli 65 vuotias väestö 2014 Yli 65 vuotias väestö 2024 Muutos (%) Koko Espoo

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN Tietoa ikäihmisten tavalliseen ja tehostettuun palveluasumiseen hakeutumisesta Tavallinen palveluasuminen sijaitsee Kaavilla palvelukeskuksen

Lisätiedot

SATO JA SENIORIASUMINEN. Maunulan aluefoorumi / Jaana Närö 27.10.2008

SATO JA SENIORIASUMINEN. Maunulan aluefoorumi / Jaana Närö 27.10.2008 SATO JA SENIORIASUMINEN SATOn toimialat Asuntosijoitus Asuntorakennuttaminen 23 000 asuntoa (pks 70%) asuntotuotanto 400-800 as./v. (pks 60%) SATOn historia Asiakastarpeiden muutokset ja SATOn palvelulupauksen

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI 1(6) PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. llä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen palvelukodin

Lisätiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana

Lisätiedot

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen

Lisätiedot

Sotainvalidit ovat oikeutettuja seuraaviin maksuttomiin palveluihin

Sotainvalidit ovat oikeutettuja seuraaviin maksuttomiin palveluihin SOTAINVALIDIEN etuuksia ja avustuksia 2017 Kuntoutus Mikäli haitta-aste on 10 25 % on oikeus saada vuosittain 14 päivää laitoskuntoutusta. Laitoskuntoutusjakson voi halutessaan vaihtaa päiväkuntoutukseen

Lisätiedot

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, 94100 KEMI 1 (5)

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, 94100 KEMI 1 (5) 1 (5) tark 200514 jm Päivitetty 5/2014 Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut Sauvosaarenkatu 25 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Suomenkielinen palvelu, Hoiva-asuminen

Suomenkielinen palvelu, Hoiva-asuminen 1/9 Suomenkielinen palvelu, Hoiva-asuminen Fantacy-Horses Oy Ltd, Villa Saga Siuntio 100,00 11 0 Uusi yksikkö Vihti 95,892 40 40 Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Uusi yksikkö 1 Espoo 94,467 29 29 Fantacy-Horses

Lisätiedot

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta 1 2 Vammaistyö Salon kaupungin vammaistyöhön kuuluvat kehitysvammaisten palvelut, vammaispalvelulain mukaiset palvelut sekä alle 65 -vuotiaiden omaishoidon tuki. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari Tampere

Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari Tampere Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari 2017 16.3.2017 Tampere Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5)

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) 1 (5) Päivitetty 7/2016 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Luotsi- työryhmä tekee päätöksen palveluasumisesta. Hakemuksia

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI 1 (5)

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI 1 (5) 1 (5) Päivitetty 11/2015 jm Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki ostaa palveluasumista yksityisiltä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut

IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut Tampereen kaupunki, Tilaajayksikkö Ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Asumispalvelut ja laitoshoito

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Yleistä Järjestyksessä toinen elä ja asu seniorikeskus. Ensimmäinen avattu Kauklahdessa 2012 Sijainti Säterinkatu

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

Sotilasvammalain. mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain. mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt Sisällysluettelo Asunnon muutostyöt Mitä muutostöitä korvataan?...2 Korvattavat peruskorjaustyöt...4 Kuinka korvausta haetaan?...5 Korvausmäärät...6 Korvausten

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Kotihoidon asiakasmaksut Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n ja kotisairaanhoidon järjestäminen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Tiedote 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi Vanhusten palvelut /esikunta Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen Säännöllinen ja jatkuva kotihoito Säännöllisestä ja jatkuvasta kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon

Lisätiedot

Palvelukeskus Puistokartanoon Hakemus palautetaan osoitteeseen: Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry / Kaija Viitakoski Tyrskyvuori 6 02320 Espoo

Palvelukeskus Puistokartanoon Hakemus palautetaan osoitteeseen: Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry / Kaija Viitakoski Tyrskyvuori 6 02320 Espoo PALVELUASUNTOHAKEMUS Palvelukeskus Puistokartanoon Hakemus palautetaan osoitteeseen: Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry / Kaija Viitakoski Tyrskyvuori 6 02320 Espoo Tarvittavat liitteet Lääkärintodistus

Lisätiedot

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7 Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa Asumispalvelut 24/7 Asumispalvelut Asumispalveluiden tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden henkilöiden omia voimavaroja

Lisätiedot

OMA KOTI PALVELUTALOSSA

OMA KOTI PALVELUTALOSSA OMA KOTI PALVELUTALOSSA PALVELUKESKUS PUISTOKARTANO PALVELUTALO MERIKARTANO Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry ja Espoon Lähimmäispalvelusäätiö rs www.elpy.fi Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry ja Espoon

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä.

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. 1 (5) Päivitetty 3/2017 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Hakemuksia saa - Keskustan palvelukeskuksesta os. Sauvosaarenkatu

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, KEMI 1 (5)

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, KEMI 1 (5) 1 (5) Päivitetty 2/2014 Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut Sauvosaarenkatu 25 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki ostaa palveluasumista

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20. Hakijan tiedot Sukunimi Henkilötunnus Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20 Etunimet Kotikunta Kotiosoite Puhelinnumero Siviilisääty naimaton naimisissa

Lisätiedot

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto Korjausneuvonta Vanhustyön keskusliitto VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio 15 alueellista korjausneuvojaa Sotainvalidien ja veteraanien asunnonmuutostöiden

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Menettely palveluasumista haettaessa... 3 Myöntämisen perusteet... 4 Palveluasumisen

Lisätiedot

HOITOMAKSUT JA YHTEYSTIEDOT

HOITOMAKSUT JA YHTEYSTIEDOT HOITOMAKSUT 1 (5) HOITOMAKSUT JA YHTEYSTIEDOT Tehostetun palveluasumisen hoitomaksut Sisältö - Huomioitavat tulot - Säännöllisen hoidon maksutaulukko - Palveluasumisen yksiköt HOITOMAKSUT 2 (5) SÄÄNNÖLLINEN

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 7.3.2016 alkaen Kaupunginallituksen päätös 29.2.2016, 75 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1. Kuljetuspalvelu 1.1 Vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisten enkilöiden

Lisätiedot

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Kotihoito & Ehtoorinne 1 Peruspalvelumaksu ja Säännöllisestä kotihoidosta perittävä asiakasmaksu Mihin perustuvat? Miten määrittyvät? Peruspalvelumaksu

Lisätiedot

Vanhusten palvelutalot

Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Asunnot tarkoitettu päivittäin kotihoitoa tarvitseville Vantaan kaupungin palvelutalot on tarkoitettu ikäihmisille, jotka eivät pärjää kotonaan runsaankaan

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.2.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja

Lisätiedot

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Ketään ei jätetä yksin TK Palveluneuvonta Olemme läsnä ja saavutettavissa. Kotihoidon palvelut Lyhytaikainen hoiva ja kuntoutus Tehostettu palveluasuminen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta. VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2013 alkaen

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta. VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2013 alkaen Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta VAMMAISPALVELULAIN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2013 alkaen 1. Yleistä... 2 1.1 Vammainen henkilö... 2 1.2 Palvelujen järjestämisvelvollisuus... 2 1.3 Palvelujen

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä.

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. 1 (5) Päivitetty 5/2018 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Hakemuksia saa - Keskustan palvelukeskuksesta os. Sauvosaarenkatu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 369/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 5 6.2.2014 5 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi,

Lisätiedot

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN

Lisätiedot

TERVETULOA KOTIKAAREEN

TERVETULOA KOTIKAAREEN TERVETULOA KOTIKAAREEN TUETTU IKÄIHMISTEN ASUMINEN Tuettu ikäihmisten asuminen on kotihoitoon rinnastettavaa palvelua niille asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotonaan kotiin annettavien palveluiden

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY. Korjausneuvonta VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY. Korjausneuvonta VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY Korjausneuvonta Jukka Laakso Vanhustyön keskusliitto VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio 15 alueellista korjausneuvojaa Sotainvalidien ja veteraanien asunnonmuutostöiden

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT

IKÄIHMISTEN PALVELUT IKÄIHMISTEN PALVELUT päivitys 9.6.2016 1 (6) KOTIHOITO Kotipalvelu, kotisairaanhoito ja tukipalvelut muodostavat kotihoidon yksikön. Kotihoidolla tarkoitetaan asiakkaan henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon,

Lisätiedot

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Taustaa ja tavoitteita Suomessa halutaan asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan miljoona

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Kun palveluasumisen asuinhuoneistossa asuu enemmän kuin yksi asukas, asuinhuoneistosta perittävä vuokra jaetaan asukkaiden kesken.

Kun palveluasumisen asuinhuoneistossa asuu enemmän kuin yksi asukas, asuinhuoneistosta perittävä vuokra jaetaan asukkaiden kesken. Tehostetun palveluasumisen maksut Tehostetun palveluasumisen asukasmaksu koostuu seuraavista osa-alueista: 1) Vuokra 2) Hoidon ja hoivan kuukausimaksu 3) Ateriamaksu 4) Tukipalvelumaksu 5) Muut asukkaan

Lisätiedot

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 1(10) Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki,vammaispalvelut (Sote-lautakunta, 16.12.2015, 165) Ohj 2(10) SISÄLTÖ JOHDANTO

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...

Lisätiedot

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 22.01.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet 21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa

Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa Alkusanat Jokainen sairastunut ja läheinen tarvitsee perustietoa sairaudesta, hoidosta ja kuntoutuksesta. Muistisairaudesta huolimatta elämä voi jatkua täysipainoisena.

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Saapumispäivämäärä: HAKEMUS VANHUSPALVELUIHIN / 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Osoite Puhelinnumero Kotikunta Sotaveteraani Kyllä

Lisätiedot

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. PALVELUASUMISEN KÄSITTEET JA VALTAKUNNAN LINJAUKSET...

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Haettavat palvelut (täytetään vain niiden palvelujen osalta, joita haetaan) 1. Asuminen Asunnon muutostyöt, mitä

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhus- ja vammaispalvelut 2013 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,20 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,20 Kotiin toimitettu

Lisätiedot

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen LAPUAN KAUPUNKI HAKEMUS 1 (5) Hakemuksen täyttöpäivä: Hakemuksen saapumispäivä: Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Asiakkaan suostumus

Lisätiedot

KOTIHOIDON PALVELUT KEMISSÄ

KOTIHOIDON PALVELUT KEMISSÄ 1/7 KOTIHOIDON PALVELUT KEMISSÄ lähde: Kemin kuvapankki 94100 KEMI PALVELUN JÄRJESTÄMINEN / TARPEEN ARVIOINTI Ikäihmisten sosiaalipalvelujen tarve on arvioitava määräajassa. Maaliskuun 2006 alusta lähtien

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Hyväksytty 17.2.2016 23 Päivitetty Sijainti http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/perusturva_ja_terveys/vanh uspalvelut/asumispalvelut/ YMPÄRIVUOROKAUTISEN

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen

Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen 11.1.2016/ LA-H SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 5 2 KOTIHOITO... 5 2.1 Kotihoidon tukipalvelut alkaen 1.1.2016... 5 2.2 Kotihoidon asiakasmaksut alkaen 1.1.2016...

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä

Lisätiedot