Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys marraskuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys marraskuu 2014"

Transkriptio

1 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys marraskuu 2014

2 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia-hankkeen myötä luoda monistettavia toimintamalleja uusiutuvien energialähteiden käytölle pientaloissa eri energialähteiden alueilla. Toimintamalleja hyödynnetään koko Oulun rakentamisen ennakkoohjauksessa, ja toimivat ratkaisut jalkautetaan käytäntöön Yritykset ja oppilaitokset voivat kehittää pilottialueella omia tuotteitaan erilaisiin energialähteisiin soveltuviksi sekä harjoittaa tutkimustoimintaa.

3 Pilottialue Pilottialue toimii uusien innovatiivisten tuotteiden ja ratkaisujen pilotointialustana Alueella kerätään aitoa käyttäjäkokemusta pilotoitujen aiheiden toimivuudesta jatkokehitystyön pohjaksi = Living lab Pilottialue mahdollistaa erilaisten energiaratkaisujen ja teknologioiden tehokkaan vertailun. Alueella syntyy uudenlaista tietoa eri ratkaisuista. Löydetään parhaimmat ratkaisut, joilla mahdollistetaan kehittyvään kysyntään vastaava rakentaminen ja tulevaisuuden nollaenergiarakentaminen sekä herätetään kiinnostusta markkina-alueella

4

5 Pilottialueen sijainti

6 Rakentajien valitseminen Rakentaja sai itse esittää oman energiatehokkuustason, mitä tavoittelee. 3 eri valintaryhmää: VALINTARYHMÄ 1: Hankkeet, joissa heti toteutetaan lähes nollaenergiaratkaisu, voivat suoraan valita hankkeeseen parhaiten soveltuvan tontin. (RESCA -hankkeen oma määritelmä lähes nollaenergiatasoksi on E-luku < 35, virallista määritelmää ei ole olemassa vielä). VALINTARYHMÄ 2 Hankkeet, joissa tasauslaskelman lämpöhäviö ja E-luku ovat korkeintaan 60% normien vähimmäistasosta, voivat suoraan valita hankkeeseen parhaiten soveltuvan tontin sen jälkeen kun valintaryhmä 1 on käsitelty. Jos em. valintaryhmässä on ehdolla enemmän hankkeita kuin tontteja on jaossa, niin silloin suoritetaan arvonta. Jos taas valintaryhmissä on useampi hanke, joiden mielenkiinto kohdistuu samaan tonttiin, niin silloin voittaja ratkaistaan arvalla. VALINTARYHMÄ 3 (minimivaatimus alueelle) Rakennusten lämpöhäviöiden tasauslaskenta tulee olla pienempi tai yhtä suuri kuin 70% määräystasosta Rakennusten E-luku tulee olla pienempi tai yhtä suuri kuin 70% määräystasosta (Esim 150 m2 pientalolle E-luvun määräystaso 162, jolloin E-luvun vaatimus 0.7* ) Loput hankkeet, jotka täyttävät VALINTARYHMÄ 3 perusvaatimukset saavat hakutoivomusten mukaisen tontin, jos se on vapaa. Loput peruskriteerit täyttävät hankkeet osallistuvat vapaana olevien tonttien arvontaan.

7 Pilottialueen rakentajat Kortteli 22 1 Hybridiosaajat (varattu) 2 JCT Rakennusliike 3 AR- Rakennus (varattu) 4 Designtalo 5, 6, 7 Oulun seudun ammattiopisto 8, 9 RESCA Tukikohta Kortteli 24 1, 2, 3 Kastellitalot 4, 5 Oulun AS-invest (5 varattu) 6, 7, 8 Oulun seudun ammattiopisto 9 Varattu resca-alueelle, tontit haussa 10 Dometalot 11 TTA Talotekniikka (varattu) 12, 13 Varattu RESCA-alueelle, JCT kiinnostunut Kortteli 25 5, 6, 7 Varattu resca-alueelle, tontit haussa Kortteli 27 3, 4, 5 Varattu resca-alueelle, tontit haussa Kortteli 29 1 Sonell 2, 3 TA

8 Hankkeen verkosto SISÄPIIRI: 13 Pilottialueen rakentajaa, joilla yhteistyökumppaneina useita satoja (suunnittelutoimistoja, materiaalitoimittajia jne.) KESKIPIIRI: Rakennusvalvonnan ja Business Oulun seminaareihin/koulutustilaisuuksiin osallistunut noin 80 yritystä ja lähes 1000 kuulijaa ULOIN PIIRI: Hankkeen sähköpostilistalla yli 200 yhteystietoa

9 Pilottialueen eteneminen Oulun Hiukkavaaran uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden pilottialueen rakentaminen alkoi kesällä 2013 Hankkeen päätyttyä kevättalvella 2014 rakentaminen oli jo hyvässä vauhdissa. Perustustyöt on useimmissa kohteissa saatu alkuun Alkukesällä 2014 ensimmäiset kohteet olivat jo valmiita (Design-Talo) OSAOn kohteessa rakentaminen hieman viivästyy, koska kohdetta hyödynnetään rakennusalan opettamiseen Ensi vuoden alussa työn alla on jo 80 % korttelista

10 Pilottialueen kohteet Design Talo, valmis, asukkaita Sonell, valmis, asukkaita AS Invest Aurinkotalo, valmis Dometalot, lähes valmis JCT, rakentaminen aloitettu Kastelli, vaippa valmis TA, runkojen rakentamista, CHP-laitos asennettu OSAO, rakentaminen alkanut ja opiskelijat paikan päällä, runkojen tekoa

11 Sonell Oy:n kohde Sonell Oy:n kohteessa asukkaita Kohteessa lattialämmitys, johon lämpöä tuotetaan taloyhtiön yhteisellä maalämpöpumpulla Yhteisen teknisen tilan katolle asennettu aurinkokerääjiä noin 30 m 2 Kohteessa kotiautomaatiojärjestelmä lämmityksen, ilmanvaihdon ja turvalaitteiden ohjaamiseksi sekä säätämiseksi

12 Pohjolan Design-talo Oy E-luku 35 Taloon on integroitu kotiautomaatiojärjestelmä, joka hyödyntää reaaliaikaisia mittauksia talon eri puolille asennetuista antureista. Talon lämmöntuotanto hoituu Ruukin aurinkokerääjien avulla, sekä poistoilmapumpun ja maalämpöpumpun yhdistelmällä. Sähkön tuotannosta vastaa yli 30 neliön aurinkosähköjärjestelmä, jonka tuottama ylimääräinen sähkö myydään energialaitokselle. Talon energiankulutusta voidaan seurata reaaliajassa.

13 TA-yhtymä 32 vuokra-asunnon rivitaloalue Puuhaketta hyödyntävä CHPlaitos (yhdistetty lämmön- ja sähköntuotanto) Vuotuinen energiantuotto on arvioitu olevan 400 MWh sähkön- ja lämmöntuotantosuhteen ollessa yhden suhde kolmeen Ylimääräinen sähkö (40 MWh) myydään farmivirtana. Tämän lisäksi 20 MWh lämpöä otetaan kalliosta porakaivojen avulla Maapiiri IV:n esilämmityksenä

14 Dometalot Oy Dometalot Oy:n kohteessa rakentaminen on lähtenyt hyvin käyntiin Ilmatiiveydessä pyritään ilmanvuotolukuun 0,4 Kylmäsillaton kaksoisrunkorakenne minimoi lämpöhäviön, minkä jälkeen merkittävä osa tarvittavasta lämmöstä katetaan jäteveden lämmöntalteenoton avulla (3000 kwh). Vesikiertoiseen lattialämmitykseen varaus. Sähköenergia ostetaan energiayhtiöltä ja käytetään suorasähkölämmitykseen. Näin tavoitteena on edullinen talo, jossa lämmitysenergiantarve on minimoitu.

15 AS-Invest Aurinkotalo Muuttovalmis hybriditalo Vesikiertoinen lattialämmitys yhdistetty puulla lämmitettävään vesitakkaan ja ilma-vesi lämpöpumppuun (VILP) 6 kw aurinkosähköjärjestelmä sähköntuottoon Maapiiri

16 JCT Puurunkoinen oamkotitalo, passiivitason rakenteet Maalämpö päälämmitysjärjestelmänä Lisäksi aurinkokerääjiä ja aurinkopaneeleita

17 Kastelli Rakenteilla 3 taloa Maalämpö päälämmönlähteenä, vesikiertoinen lattialämmitys Varaukset aurinkopaneeleille

18 OSAO Vesikiertoinen lattialämmitys Maalämpö + aurinkokerääjät Maapiiri IV:n esilämmitykseen/-viilentämiseen

19 Kuvia pilottialueelta, syksy 2014

20

21 Alueen tulevaisuus Talvella % korttelista rakentamisen alla mittausten käynnistäminen 2 oppilastyönä rakennettavaa rakennusryhmää rakentuu 4 vuoden aikana (OSAO), mikä mahdollistaa pidempiaikaisia mittauksia/tutkimuksia ja opetusta. Alueen rakennuskohteista tullaan seuraamaan eri energialähteiden jakaumaa, uusiutuvan energian tuotantoa ja talojen rakennusfysikaalista toimintaa sekä automaatioratkaisuja Ratkaisujen jalkautus ja vieminen käytäntöön, tiedon levittäminen Uuden hankkeen sivut:

22 Tällä hetkellä kohdattuja haasteita, esimerkkejä Energiasuunnittelun osaamisen puute Kosteudenhallinta Automaatio- ja säätötekniikan toimiminen kokonaisuutena

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014 Tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden

Lisätiedot

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden

Lisätiedot

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2015

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2015 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2015 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä Tulevaisuuden

Lisätiedot

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2015

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2015 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2015 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä Tulevaisuuden

Lisätiedot

RESCA OULU Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia konseptit perusrakentajille

RESCA OULU Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia konseptit perusrakentajille RESCA OULU Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia konseptit perusrakentajille RESCA hankkeen tavoite Rakennusvalvonnan tavoitteena on RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) -hankkeen myötä

Lisätiedot

Päivämäärä. Kivikkokankaan pilottialueen tonttivaraukset yrityksille tai niiden asiakkaille / Resca-projekti

Päivämäärä. Kivikkokankaan pilottialueen tonttivaraukset yrityksille tai niiden asiakkaille / Resca-projekti Oulun kaupunki Päivämäärä Kivikkokankaan pilottialueen tonttivaraukset yrityksille tai niiden asiakkaille / Resca-projekti Dno OUKA/197/10.00.0.0/01 Päätöshistoria Tekninen lautakunta 11.1.01 64 Tiivistelmä

Lisätiedot

Hiukkavaaraan uusiutuvan energian Resca-pilottialue TONTINHAKUOPAS 27.11.2013

Hiukkavaaraan uusiutuvan energian Resca-pilottialue TONTINHAKUOPAS 27.11.2013 Hiukkavaaraan uusiutuvan energian Resca-pilottialue TONTINHAKUOPAS 27.11.2013 Resca-hankkeen tausta Resca on kuutos-kaupunkien yhteinen ilmasto- ja energiahanke, jossa osarahoittajana on Tekesin Kestävä

Lisätiedot

RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS

RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS primäärienergia kokonaisenergia ostoenergia omavaraisenergia energiamuotokerroin E-luku nettoala bruttoala vertailulämpöhäviö Mikkelin tiedepäivä 7.4.2011 Mikkelin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TA.fi. Energiatehokkaat ratkaisut TA:ssa

TA.fi. Energiatehokkaat ratkaisut TA:ssa TA.fi Energiatehokkaat ratkaisut TA:ssa TA-Yhtymä Oy omistuksessa lähes 10 000 asuntoa kaikki tuotanto ARA-rahoitteista rakennusten energiankulutuksella suuri merkitys vuosittaisiin käyttökustannuksiin

Lisätiedot

Vuoden 2012 energiamääräysten mukainen perinnetalo. Arkkitehtitoimisto A-konsultit Oy

Vuoden 2012 energiamääräysten mukainen perinnetalo. Arkkitehtitoimisto A-konsultit Oy Vuoden 2012 energiamääräysten mukainen perinnetalo Equa Simulation Finland Oy TkL Mika Vuolle 25.5.2011 2 Sisällysluettelo 1 Keskeiset lähtötiedot ja tulokset... 3 1.1 Määräystenmukaisuuden osoittaminen

Lisätiedot

Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua

Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua VUORES-TALO VUORES-TALO VAIHE 2 VAIHE 1 2013 RAKENNUTTAJAN TAVOITTEET LIITTYEN ENERGIATEHOKKUUTEEN 1. Rakentaa energialuokan A 2007 rakennus. 2. Täyttää

Lisätiedot

Kohti lähes nollaenergiarakennusta FInZEB-hankkeen tulokulmia

Kohti lähes nollaenergiarakennusta FInZEB-hankkeen tulokulmia Kohti lähes nollaenergiarakennusta FInZEB-hankkeen tulokulmia Seminaari 05.02.2015 Erja Reinikainen 1 Lähes nollaenergiarakennus (EPBD) Erittäin korkea energiatehokkuus Energian tarve katetaan hyvin laajalti

Lisätiedot

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Talotekniikka ja uudet Rakennusmääräykset Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Sisäilmastonhallinta MUKAVUUS ILMANVAIHTO ERISTÄVYYS TIIVEYS LÄMMITYS ENERGIA VIILENNYS KÄYTTÖVESI April 2009 Uponor 2 ULKOISET

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

Kohti energiatehokasta rakentamista -seminaari 23.10.2009 Mauri Lieskoski. Case Västervik

Kohti energiatehokasta rakentamista -seminaari 23.10.2009 Mauri Lieskoski. Case Västervik Kohti energiatehokasta rakentamista -seminaari 23.10.2009 Mauri Lieskoski Case Västervik Jämerä-kivitaloalue rakentaa: rakennussuunnittelu Leo Haglund ja kotisi on jo lämmin Nyt voit rentoutua - Me lämmitämme

Lisätiedot

RAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET 2012

RAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET 2012 RAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET 2012 MIKSI UUDISTUS? Ilmastotavoitteet Rakennuskannan pitkäaikaiset vaikutukset Taloudellisuus ja kustannustehokkuus Osa jatkumoa Energian loppukäyttö 2007 - yhteensä 307

Lisätiedot

EKOTEHOKKUUDEN EDISTÄMINEN KOTKAN KAUPUNKISUUNNITTELUSSA

EKOTEHOKKUUDEN EDISTÄMINEN KOTKAN KAUPUNKISUUNNITTELUSSA EKOTEHOKKUUDEN EDISTÄMINEN KOTKAN KAUPUNKISUUNNITTELUSSA Ympäristöystävällistä energiaa- tapahtuma, 6.6.2014 / Kotka EU sustainable energy days event Esa Partanen energia- ja ilmastoasiantuntija Kotkan

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Aurinko Maalämpö Kaasu Lämpöpumput Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Kaasulämmityksessä voidaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa käyttämällä biokaasua tai yhdistämällä lämmitysjärjestelmään

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä Jari Raukko www.kerava.fi 1 15.4.2011 2 Uudisrakentamisen energiatehokkuuden perusvaatimustaso

Lisätiedot

Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula. ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi

Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula. ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Kymenlaakson energianeuvonta 2012- Energianeuvoja Heikki Rantula 020 615 7449 heikki.rantula@kouvola.fi

Lisätiedot

RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIARATKAISUT

RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIARATKAISUT RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIARATKAISUT 2014 Antti Rusanen Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIANKULUTUS...

Lisätiedot

Markku J. Virtanen, Dr 31.3.2009

Markku J. Virtanen, Dr 31.3.2009 Aluetason energiaratkaisut Markku J. Virtanen, Dr 31.3.2009 Viitekehys paradigman muutokselle 2 Missä ja milloin innovaatiot syntyvät? Business (Kannattavuus) 3 Ekotehokkaan alueen suunnitteluperiaatteita

Lisätiedot

Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011

Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011 Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011 Miksi uudistus? Ilmastotavoitteet Rakennuskannan pitkäaikaiset vaikutukset Taloudellisuus ja kustannustehokkuus Osa jatkumoa

Lisätiedot

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012 Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Riihimäen Metallikaluste Oy Perustettu 1988 Suomalainen omistus 35 Henkilöä Liikevaihto 5,7M v.2011/10kk

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy Rakennusten energiatehokkuus Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy 6.6.2011 2 Mitä on rakennusten energiatehokkuus Mitä saadaan (= hyvä talo) Energiatehokkuus = ----------------------------------------------

Lisätiedot

Rakennusten energiamääräykset 2012 Pohjois-Karjalan AMK 27.10.2010 Lausuntoehdotus 28.9.2010

Rakennusten energiamääräykset 2012 Pohjois-Karjalan AMK 27.10.2010 Lausuntoehdotus 28.9.2010 Rakennusten energiamääräykset 2012 Pohjois-Karjalan AMK 27.10.2010 Lausuntoehdotus 28.9.2010 Ilmaston muutoksen hillitseminen Rakennukset vastaavat 40 % energiankulutuksesta Tänään rakennettavat rakennukset

Lisätiedot

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY 0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY MIKÄ ON NOLLA-ENERGIA Energialähteen perusteella (Net zero source energy use) Rakennus tuottaa vuodessa

Lisätiedot

24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1

24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1 24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1 UUSIA OHJEITA, OPPAITA JA STANDARDEJA KAASULÄMMITYS JA UUSIUTUVA ENERGIA JOKO KAASULÄMPÖPUMPPU TULEE? 24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 2 Ajankohtaista: Ympäristöministeriö:

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS 25.03.2009 ATT 1

ENERGIATEHOKKUUS 25.03.2009 ATT 1 ENERGIATEHOKKUUS Rakennusten energiatehokkuuden parantamisen taustalla on Kioton ilmastosopimus sekä Suomen energia ja ilmastostrategia, jonka tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. EU:n

Lisätiedot

Ekologinen kokonaisuus

Ekologinen kokonaisuus HYBRIDILÄMMITYS Ekologinen kokonaisuus Savumaxin elämäntehtävä on rahaa säästävien lämmitysratkaisujen toimittaminen kaikkiin koteihin Suomessa ja lähialueilla. SAVUMAX-HYBRIDILÄMMITYS Savumax-tuoteperhe

Lisätiedot

Monnienergialähteet pientaloissa. hallitaanko rakentamisen prosessi? Oulun RESCA hankkeen tuloksia

Monnienergialähteet pientaloissa. hallitaanko rakentamisen prosessi? Oulun RESCA hankkeen tuloksia Monnienergialähteet pientaloissa hallitaanko rakentamisen prosessi? Oulun RESCA hankkeen tuloksia Laatupäällikkö Pekka Seppälä 20.5.2014 RESCA hanke Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Oulun Tekes-hanke:

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra- tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset Yksityiskäyttöön

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakennukset. Valmistelun organisointi ja aikataulu

Lähes nollaenergiarakennukset. Valmistelun organisointi ja aikataulu Lähes nollaenergiarakennukset Valmistelun organisointi ja aikataulu HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUSSEMINAARI 2015 Pudasjärvi 9.-10.4.2015 Teppo Lehtinen Ajan lyhyt oppimäärä VN kansallinen energia-

Lisätiedot

Hybridilämmitys. Tero Lindén Kaukomarkkinat Oy

Hybridilämmitys. Tero Lindén Kaukomarkkinat Oy Hybridilämmitys Tero Lindén Kaukomarkkinat Oy Hybridilämmitys Hybridi tarkoittaa yhdistelmää Hybridilämmitys on vähintään kahden eri energiamuodon yhdistelmä Usein hybridilämmitys koostuu päälämmönlähteestä

Lisätiedot

MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄ 11.3.2013 11.3.2013 1

MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄ 11.3.2013 11.3.2013 1 Porin Puuvilla MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄ Porin Puuvillan maalämpöjärjestelmä Lämmön ja jäähdytyksen y tuotanto o yhdistetty y Maaperää hyödynnetään lämmitykseen talvella Ja jäähdytykseen kesällä Myös ympärivuotinen

Lisätiedot

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry.

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry. . Petri Koivula toiminnanjohtaja DI 1 Palkittua työtä Suomen hyväksi Ministeri Mauri Pekkarinen luovutti SULPUlle Vuoden 2009 energia teko- palkinnon SULPUlle. Palkinnon vastaanottivat SULPUn hallituksen

Lisätiedot

Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu. www.ekolammox.fi

Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu. www.ekolammox.fi Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu www.ekolammox.fi Kari Balk Energia asiantuntija, Ins EET pätevyys Motiva energiakatselmoija www.ekolammox.fi Energiatehokkuuden asiantuntija Pientalot ja

Lisätiedot

Tarpeisiisi mukautuva kodin lämmityslaite

Tarpeisiisi mukautuva kodin lämmityslaite Tarpeisiisi mukautuva kodin lämmityslaite Compact-sarja Aktiivinen ja passiivinen lämmön talteenotto Nilan Compact -sarja terveellisempi sisäilma kukkaroa säästäen Monipuoliset ratkaisut erilaisiin tarpeisiin

Lisätiedot

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry.

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry. . Petri Koivula toiminnanjohtaja DI 1 Energia Asteikot ja energia -Miten pakkasesta saa energiaa? Celsius-asteikko on valittu ihmisen mittapuun mukaan, ei lämpöenergian. Atomien liike pysähtyy vasta absoluuttisen

Lisätiedot

INKA- Älykäs kaupunki

INKA- Älykäs kaupunki INKA- Älykäs kaupunki Tilannekatsaus Northern Glow 29.8.2014 Matti Matinheikki Älykäs kaupunki teema Tulevaisuuden talot & tilat työpaketti Yritystoiminnan pilottialusta ja palvelutoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Tilaisuuden järjestävät:

Tilaisuuden järjestävät: KIMMO LYLYKANGAS ARCHITECTS Tilaisuuden järjestävät: 1 18/11/2014 Agenda renzero-projekti ja konsepti /Janne Heikkilä, projektipäällikkö Pääsuunnittelijan näkökulma /Jari Kiuru Yhteistyökumppaneiden edustajien

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Mäkkylänpolku 4 02650, ESPOO. Uudisrakennusten määräystaso 2012. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Mäkkylänpolku 4 02650, ESPOO. Uudisrakennusten määräystaso 2012. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asunto Oy Aurinkomäki Espoo_Luhtikerrostalo Mäkkylänpolku 4 0650, ESPOO Rakennustunnus: Rak _Luhtikerrostalo Rakennuksen valmistumisvuosi: 96 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka:

Lisätiedot

RAKENNUKSEN KOKONAISENERGIANKULUTUS (E-luku)

RAKENNUKSEN KOKONAISENERGIANKULUTUS (E-luku) RAKENNUKSEN KOKONAISENERGIANKULUTUS (Eluku) Eluku Osoite Rakennuksen käyttötarkoitus Rakennusvuosi Lämmitetty nettoala E luku E luvun erittely Käytettävät energialähteet Sähkö Kaukolämpö Uusiutuva polttoaine

Lisätiedot

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014 Pellervo Matilainen, Skanska Alueiden energiatehokkuus Kruunuvuori, Helsinki Finnoo, Espoo Kivistö, Vantaa Härmälänranta, Tampere Energiatehokkuus Energiantuotanto

Lisätiedot

Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisestä kiinteistöissä. Sairaalatekniikan päivät Ville Reinikainen 13.2.2014

Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisestä kiinteistöissä. Sairaalatekniikan päivät Ville Reinikainen 13.2.2014 Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisestä kiinteistöissä Sairaalatekniikan päivät Ville Reinikainen 13.2.2014 1 2 IPCC = The Intergovernmental Panel on Climate Change 3 Energiaskenaariot, määräykset

Lisätiedot

Suomen Energiainsinöörit

Suomen Energiainsinöörit Suomen Energiainsinöörit Petri Koivula 8.4.2014 Petri.koivula@energiainsinoorit.fi Puh. +358 400 8388018 Suomen energiainsinöörit Oy Energiainsinöörit on vuonna 2012 perustettu yhtiö. Olemme laitetoimittajista

Lisätiedot

Lämmitystapavalinnat muuttuvat

Lämmitystapavalinnat muuttuvat SULPU Lämpöpumppupäivä 28.11.201 3 Fur Center Lämmitystapavalinnat muuttuvat Mikko Juva Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry Uusiutuvat energiamuodot Puu ja puupohjaiset polttoaineet Aurinkoenergia

Lisätiedot

Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 ASTA 2010 30.9.2010. Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto 1.10.

Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 ASTA 2010 30.9.2010. Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto 1.10. Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 1 ASTA 2010 30.9.2010 Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Huomautukset 2 Esityksen valmisteluun on ollut lyhyt aika Joissain kohdissa voi

Lisätiedot

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 Tommi Fred HSY Uusiutuva energia Tavoitteena uusiutuvan energian tuotannon lisääminen Biokaasu merkittävässä

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS

ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS PELLON GROUP OY / Tapio Kosola ENERGIAN TALTEENOTTO KOTIELÄINTILALLA Luonnossa ja ympäristössämme on runsaasti lämpöenergiaa varastoituneena. Lisäksi maatilan prosesseissa syntyvää

Lisätiedot

Oulussa uutta ajattelua, rakennusvalvonnat hakevat kumppaneita. Oulun Malli

Oulussa uutta ajattelua, rakennusvalvonnat hakevat kumppaneita. Oulun Malli Oulussa uutta ajattelua, rakennusvalvonnat hakevat kumppaneita Oulun Malli Tapani Mäkikyrö, dipl.ins. 23.2.2015 Oulussa uutta ajattelua, rakennusvalvonnat hakevat kumppaneita Rakennusvalvonnan Oulun Malli

Lisätiedot

Energia-ja Huoltotalo Järvi

Energia-ja Huoltotalo Järvi 23.4.2013 Ari Järvi Energia-ja Huoltotalo Järvi Perustettu 1964 Tällä hetkellä työllistää 15 henkilöä Valurin liikekeskuksessa toimipaikka Kokonaisvaltaista palvelua tuotemyynnistä asennukseen ja siitä

Lisätiedot

Kohti nollaenergiarakentamista. 28.04.2015 SSTY Sairaaloiden sähkötekniikan ajankohtaispäivä Erja Reinikainen / Granlund Oy

Kohti nollaenergiarakentamista. 28.04.2015 SSTY Sairaaloiden sähkötekniikan ajankohtaispäivä Erja Reinikainen / Granlund Oy Kohti nollaenergiarakentamista 28.04.2015 SSTY Sairaaloiden sähkötekniikan ajankohtaispäivä Erja Reinikainen / Granlund Oy 1 Lähes nollaenergiarakennus (EPBD) Erittäin korkea energiatehokkuus Energian

Lisätiedot

Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään

Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään DI, TkT Sisältö Puulla lämmittäminen Suomessa Tulisijatyypit Tulisijan ja rakennuksessa Lämmön talteenottopiiput Veden lämmittäminen varaavalla

Lisätiedot

ENERGIAMUODON VALINTA UUDIS- JA KORJAUSKOHTEISSA. Pentti Kuurola, LVI-insinööri

ENERGIAMUODON VALINTA UUDIS- JA KORJAUSKOHTEISSA. Pentti Kuurola, LVI-insinööri ENERGIAMUODON VALINTA UUDIS- JA KORJAUSKOHTEISSA Pentti Kuurola, LVI-insinööri Tavoitteet ja termejä Tavoite Ylläpitää rakennuksessa terveellinen ja viihtyisä sisäilmasto Lämmitysjärjestelmän mitoitetaan

Lisätiedot

Hyvän pientalon rakentamisen perusteita. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja

Hyvän pientalon rakentamisen perusteita. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja Hyvän pientalon rakentamisen perusteita Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja Rakennusprojekti Oman talon rakentaminen on meille useimmille elämän ylivoimaisesti suurin ja tärkein

Lisätiedot

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Oulun kaupungin liikelaitos Maan viidenneksi suurin jätelaitos

Lisätiedot

A4 Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje

A4 Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje Energiatehokkaan rakennuksen voi toteuttaa monin eri tavoin huolellisen suunnittelun ja rakentamisen avulla. Useat rakentamismääräysten osat ohjaavat energiatehokkuuteen. Kokonaisenergiatarkastelu koskee

Lisätiedot

Joustava lämmitysjärjestelmä ilman rajoituksia

Joustava lämmitysjärjestelmä ilman rajoituksia Joustava lämmitysjärjestelmä ilman rajoituksia CTC ainoa laatuaan. Energyflex hybridijärjestelmä. CTC on aina vaalinut perinnettä tehdä helposti muunneltavia ratkaisuja. Energyflex tulee aina kaupan päälle

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra- tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset Yksityiskäyttöön

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus. SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi)

Sähkölämmityksen toteutus. SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi) Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi) Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra-tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset

Lisätiedot

Lämpöpumppuratkaisuja TALOTEKNIIKKASEMINAARI VASEK ja Kestävä rakentaminen ja energiatehokkuus Vaasan seudulla. Mikko Pieskä, Merinova

Lämpöpumppuratkaisuja TALOTEKNIIKKASEMINAARI VASEK ja Kestävä rakentaminen ja energiatehokkuus Vaasan seudulla. Mikko Pieskä, Merinova Lämpöpumppuratkaisuja TALOTEKNIIKKASEMINAARI VASEK ja Kestävä rakentaminen ja energiatehokkuus Vaasan seudulla Mikko Pieskä, Merinova Yleisesti lämpöpumpuista sisältö Lämpöpumppujen nykytilanne Lämpöpumppujen

Lisätiedot

PORVOON ENERGIA LUONNOLLINEN VALINTA. Mikko Ruotsalainen

PORVOON ENERGIA LUONNOLLINEN VALINTA. Mikko Ruotsalainen PORVOON ENERGIA LUONNOLLINEN VALINTA Skaftkärr Skaftkärr hankkeen tavoitteena on rakentaa Porvooseen uusi energiatehokas 400 hehtaarin suuruinen, vähintään 6000 asukkaan asuinalue. Skaftkärr Koko projekti

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSESTA KÄYTÄNNÖN TOIMIIN

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSESTA KÄYTÄNNÖN TOIMIIN UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSESTA KÄYTÄNNÖN TOIMIIN Kuntien energiatehokkuuden työkalut, Oulu 24.2.2010 Paavo Hankonen, Sievin kunta Terhi Harjulehto, Elomatic SISÄLTÖ Katselmustoiminta ja uusiutuvan

Lisätiedot

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1 Kohti nollaenergiarakentamista Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia haasteita rakennusalalle Kehittyvä rakentaminen 2014 seminaari ASTA-messut Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka

Lisätiedot

Nykykodin lämmitysjärjestelmät

Nykykodin lämmitysjärjestelmät yle Nykykodin lämmitysjärjestelmät Antero Mäkinen Lämmönjakojärjestelmät Vesikiertoiset Patterit Lattialämmitys (IV-koneen esilämmityspatteri) Ilma IV-kone Sähkölämmitin maalämpöfoorumi.fi Vesikiertoinen

Lisätiedot

FInZEB-hankkeen tilannekatsaus 18.09.2014

FInZEB-hankkeen tilannekatsaus 18.09.2014 FInZEB-hankkeen tilannekatsaus 18.09.2014 Erja Reinikainen Työpaja 3 1 Tilanne 18.09.2014 Laskentatarkasteluja täydennetty ja jatkuvat Kustannustarkastelut: rakennus- ja talotekniikka Kustannusoptimaalisen

Lisätiedot

FinZEB- loppuraportti; Lähes nollaenergiarakentaminen Suomessa

FinZEB- loppuraportti; Lähes nollaenergiarakentaminen Suomessa FinZEB- loppuraportti; Lähes nollaenergiarakentaminen Suomessa Mikko Löf / Kontiotuote Asiakaspalvelu-/suunnittelupäällikkö HTT :n teknisen ryhmän puheenjohtaja FinZEB -hanke Lähes nollaenergiarakentamisen

Lisätiedot

Nykykodin lämmitysjärjestelmät

Nykykodin lämmitysjärjestelmät yle Vattenfall Nykykodin lämmitysjärjestelmät energia-auringosta.fi Ilari Rautanen Antero Mäkinen Pirkanmaan kunnat Ympäristöterveys Tampereen kaupunki asuntotoimi Rakennusvalvonta www.neuvoo.fi www.facebook.com/raneneuvoo

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Korkeakoulunkatu 10 33720, TAMPERE. Uudisrakennusten määräystaso 2012. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Korkeakoulunkatu 10 33720, TAMPERE. Uudisrakennusten määräystaso 2012. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Kampusareena, toimistorakennusosa Korkeakoulunkatu 0 70, TAMPERE Rakennustunnus: - Rakennuksen valmistumisvuosi: 05 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Toimistorakennukset

Lisätiedot

Energia-ja kustannustehokkuus rakennuksen elinkaarella

Energia-ja kustannustehokkuus rakennuksen elinkaarella RIL Rakennus- ja rakennetekniikkaryhmä, kustannustehokas rakentaminen Energia-ja kustannustehokkuus rakennuksen elinkaarella Juha-Pekka Smolander Teknisen myynnin päällikkö 1 Sisältö 1. Energiamääräykset

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke. Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva

Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke. Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva Mikä on tehostumista, tehostumisen ympäristövaikutus ja mikä on sen hinta? Tehostumisen määrä, kwh Ympäristökriteerit;

Lisätiedot

www.scanoffice.fi Teollisuusrakennus Salon Meriniityn teollisuusalueella, (Teollisuuskatu, Örninkatu 15)

www.scanoffice.fi Teollisuusrakennus Salon Meriniityn teollisuusalueella, (Teollisuuskatu, Örninkatu 15) Teollisuusrakennus Salon Meriniityn teollisuusalueella, (Teollisuuskatu, Örninkatu 15) - Rakennus on kytketty kaukolämpöverkkoon - Lämmitettävän tilan pinta-ala on n. 2000 m 2 ja tilavuus n. 10 000 m 3

Lisätiedot

SUUPOHJA ENERGIAOMAVARAISEKSI

SUUPOHJA ENERGIAOMAVARAISEKSI SUUPOHJA ENERGIAOMAVARAISEKSI Kauhajoen seudun KOKO-ohjelma Energiaomavarainen seutu ja kestävä kehitys Energiateemaryhmä/eam. Ilppo Karesola, SEK Pottujätteestä euroja-hanke 2004-2006 Suupohjan Perunalaakso

Lisätiedot

Rakennusvalvonta Oulu. Pekka Seppälä 29.10.2013

Rakennusvalvonta Oulu. Pekka Seppälä 29.10.2013 Rakennusvalvonta Oulu Pekka Seppälä 29.10.2013 TULEVAISUUDEN TALON LAATUPOLKU PERUSTANA ENERGIAVIISAS MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA YHDYSKUNTARAKENNE Energiankulutusta voidaan pienentää huomioimalla valintoja

Lisätiedot

Lähes nollaenergiatalo EPBD:n mukaan

Lähes nollaenergiatalo EPBD:n mukaan 1 Lähes nollaenergiatalo EPBD:n mukaan Lähes nollaenergiatalo on hyvin energiatehokas Energiantarve katetaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla rakennuksessa tai sen lähellä Kustannusoptimi

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Lähes nollaenergiarakentaminen (nzeb) - YM:n visio ja tarpeet Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Ajan lyhyt oppimäärä VN kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

VUORES, KOUKKURANTA. Julkisivuvärit ja lämmitysratkaisut 16.11.2012

VUORES, KOUKKURANTA. Julkisivuvärit ja lämmitysratkaisut 16.11.2012 VUORES, KOUKKURANTA Tontinkäyttösuositus Julkisivuvärit ja lämmitysratkaisut 16.11.2012 liittyy rakentamistapaohjeeseen ro-8263 TONTINKÄYTTÖSUOSITUS Esimerkkinä korttelin 7685 tontit 1, 2, 3 ja 4. Päärakennusten

Lisätiedot

Talotekniikan järjestelmiä. RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat 08.10.2015 Jouko Pakanen

Talotekniikan järjestelmiä. RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat 08.10.2015 Jouko Pakanen Talotekniikan järjestelmiä RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat 0 Jouko Pakanen Pientalon energiajärjestelmiä Oilon Home http://oilon.com/media/taloanimaatio.html Sähköinen lattialämmitys (1) Suoraa sähköistä

Lisätiedot

Nykytalon lämmitysjärjestelmät

Nykytalon lämmitysjärjestelmät yle Nykytalon lämmitysjärjestelmät Ilari Rautanen Antero Mäkinen Lämmönjakojärjestelmät Vesikiertoiset Patterit Lattialämmitys (IV-koneen esilämmityspatteri) Ilma IV-kone Sähkölämmitin maalämpöfoorumi.fi

Lisätiedot

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Elvari päätöstilaisuus 5.10.2015, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Uuden pientalon sallittu E-luvun yläraja riippuu asunnon koosta 300 250 Ei täytä E-lukuvaatimusta

Lisätiedot

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies 12.10.2011 Matti Rae, Elinkeinoelämän Ympäristöfoorumi 1 Ensto Group on kansainvälinen perheyritys Henkilöstöä

Lisätiedot

REMA Rakennuskannan energiatehokkuuden. arviointimalli Keskeisimmät tulokset. Julkisivumessut

REMA Rakennuskannan energiatehokkuuden. arviointimalli Keskeisimmät tulokset. Julkisivumessut Talotekniikan sähkö Huoneistosähkö 18.1.211 1 OKT 21 normi OKT 198-> OKT 196-1979 OKT RAT 196-1979 RAT LPR 196-1979 LPR

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ 4.11.2014 Projektinjohtaja Helsingin Energia ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Smart City Kalasatamassa Aurinkovoimalan teknisiä näkökulmia Aurinkovoimalan tuotanto

Lisätiedot

Rakennus uusiutuvan energian tuottajana - ovatko rakennus- ja energiaalat valmiita haasteeseen?

Rakennus uusiutuvan energian tuottajana - ovatko rakennus- ja energiaalat valmiita haasteeseen? Green Building Council Finland Rakennus uusiutuvan energian tuottajana - ovatko rakennus- ja energiaalat valmiita haasteeseen? Maija Virta Toimitusjohtaja, FIGBC Uutta EPBD rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä

Lisätiedot

FInZEB-kustannuslaskenta

FInZEB-kustannuslaskenta FInZEB-kustannuslaskenta Asuinkerrostalo ja toimisto Teemu Salonen, Optiplan Oy 5.2.2015 1 Sisältö Laskennan lähtötiedot Ratkaisuvaihtoehtojen kannattavuus Herkkyystarkastelut Kustannusoptimaalisuuteen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Kirrinkydöntie 5 D Jyskä / Talo D Rivi- ja ketjutalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. Kirrinkydöntie 5 D Jyskä / Talo D Rivi- ja ketjutalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Kirrinkydöntie 5 D 4040 Jyskä Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: 79-40-007-0540- / Talo D 997 Rivi-

Lisätiedot

Huom. laadintaan tarvitaan huomattava määrä muiden kuin varsinaisen laatijan aikaa ja työtä.

Huom. laadintaan tarvitaan huomattava määrä muiden kuin varsinaisen laatijan aikaa ja työtä. Viite: HE Energiatodistuslaki (HE 161/ 2012 vp) 7.12.2012 Energiatodistusten edellyttämät toimenpiteet, kustannukset ja vaikutukset todistusten tarvitsijoiden näkökulmasta Energiatodistukset: tarvittavat

Lisätiedot

Liite 3: Lausunto ympäristöministeriön asetuksesta uuden rakennuksen energiatehokkuudesta

Liite 3: Lausunto ympäristöministeriön asetuksesta uuden rakennuksen energiatehokkuudesta 1 Liite 3: Lausunto ympäristöministeriön asetuksesta uuden rakennuksen energiatehokkuudesta Ympäristöministeriön asetus uuden rakennusten energiatehokkuudesta. 2 Määritelmät Asetuksessa: Määräajan paikallaan

Lisätiedot

Rakentamismääräykset 2012

Rakentamismääräykset 2012 Rakentamismääräykset 2012 TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy if everyone does a little, we ll achieve only a little ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 WWW.ERA17.FI 2020 asetetut

Lisätiedot

Hybridijärjestelmän hankinta

Hybridijärjestelmän hankinta Hybridijärjestelmän hankinta MOTIVA: Uusilla hankintamalleilla fiksummin puhdasta energiaa 10.6.2014 Jouni Kivirinne Hybridijärjestelmän hankinta/ JouniKivirinne 1.10.2014 1 HYBRIDIJÄRJESTELMÄN HANKINTA

Lisätiedot

Kaupunkikehittämisen pilotteja Hiukkavaaran kehittämisalustalla 22.5.2015. Ari, Saine, BusinessOulu

Kaupunkikehittämisen pilotteja Hiukkavaaran kehittämisalustalla 22.5.2015. Ari, Saine, BusinessOulu Kaupunkikehittämisen pilotteja Hiukkavaaran kehittämisalustalla 22.5.2015 Ari, Saine, BusinessOulu Kaupunkikehittämisen pilotteja Hiukkavaaran kehittämisalustalla Mikä on Living Lab? http://www.livinglabs.fi

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja LVIkorjaukset. Tampereen kaupunki Rakennusvalvonta LVI-tark.ins Juha Brunnila

Energiatehokkuus ja LVIkorjaukset. Tampereen kaupunki Rakennusvalvonta LVI-tark.ins Juha Brunnila Energiatehokkuus ja LVIkorjaukset Tampereen kaupunki Rakennusvalvonta LVI-tark.ins Juha Brunnila Korjausten luvanvaraisuus Rakennuslupa edellytetään rakennuksen rakentaminen tai laajentaminen käyttötarkoitusmuutos

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja lupavalmistelu. TULEVAISUUDEN TALOT loppuseminaari 15.4.2016 tarkastusarkkitehti Anu Montin, Oulun rakennusvalvonta

Energiatehokkuus ja lupavalmistelu. TULEVAISUUDEN TALOT loppuseminaari 15.4.2016 tarkastusarkkitehti Anu Montin, Oulun rakennusvalvonta Energiatehokkuus ja lupavalmistelu TULEVAISUUDEN TALOT loppuseminaari 15.4.2016 tarkastusarkkitehti Anu Montin, Oulun rakennusvalvonta PILOTTIALUEEN KRITEERIT OHJEET JA OPPAAT HANKETAVOITTEET energiavalinnat

Lisätiedot