JÄSENTIEDOTE 2014/2. Hyvää Uutta Vuotta 2015 koko Latuväelle!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE 2014/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Hyvää Uutta Vuotta 2015 koko Latuväelle!"

Transkriptio

1 JÄSENTIEDOTE 2014/2 Pj:n porinat Hiihtokausi Siilinjärvellä Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Hiihtoviikko Saariselän Tievatuvalle Terveiset liittokokouksesta Jaakko Paavelan Säätiön stipendi Kotisivut uudistuvat Siilin Ladun jäsenyys ja maksut Siilin Ladun hallitus ja toimikunnat Hyvää Uutta Vuotta 2015 koko Latuväelle! 1

2 Pj:n Porinat Hei vaan kaikki Latulaiset On marraskuun viimeinen päivä, kun tätä naputtelen. Palasin eilen kokonaan toisesta maailmasta, nimittäin lumisesta ja niin kauniista Lapinmaasta. Lunta oli rapiat parikymmentä senttiä ja puut verhoutuneet paksun kuuran peittoon. Olipa ihan jouluiset tunnelmat kiivetä soihtujen valossa Kiilopään huipulle. Toivottavasti saamme nauttia lumesta pikapuoliin myös meidän palkisilla. Liittokokouksessa pohdimme Suomen Ladun uutta strategiaa ja kyllä siinä riittää sarkaa vielä pariin seuraavaankin kokoukseen. Yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi nousi tarve edistää kaikenikäisten ihmisten ulkoilua ja liikuntaa kaikkina vuodenaikoina. Aika viisaasti ajateltu, sopinee myös meidän yhdistyksen teemaksi! Syyskokouksessa luotiin askelmerkit tulevan vuoden toiminnalle. Toivottavasti sieltä löytyy jokaiselle jotakin kiinnostavaa toimintaa, joten rohkeasti vaan mukaan, ovet ovat avoinna kaikille. Antakaa myös rohkeasti palautetta ja toivomuksia hallitukselle ja toimikunnille, jotta voidaan vielä parantaa ja monipuolistaa tarjontaa. Sydämellinen ja iso KIITOS teille hallituksen jäsenille, jotka halusitte tehdä tilaa uusille kasvoille. Työnne yhdistyksen eteen on ollut valtava eikä luottamus ja yhdessä tekeminen ole horjunut silloinkaan kun on tuiskunnut ja tuullut vastaan. Tervetuloa uudet hallituksen jäsenet! Meidän tärkeimpänä tehtävänä on tehdä YHDESSÄ työtä yhdistyksen eteen. Hallitustyöskentelyyn toivon avointa keskustelua, sitoutumista ja luottamusta toisiamme kohtaan. Arvoiset jäsenet. Kiitän saamastani luottamuksesta ja viedään YHDESSÄ yhdistyksemme kohti uusia tuulia. Toivotan kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Pj. Olavi 2

3 Hiihtokausi Siilinjärvellä Siilinjärvellä kaikki latujen kunnostus tapahtuu luonnon lumella,joten tässä vaiheessa kovasti vielä odottelemme lisää lunta taivaalta. Kaikki on kuitenkin valmiina hiihtokauden alkaessa. Kesäaikana latupohjia on pienimuotoisesti kunnostettu ja oksimista / risukon raivausta on tehty myös talkoovoimin. Tulevan talvena jatketaan latujen kunnostusta tutulla kaavalla: ensisijainen kohde on Patakukkulan latuverkosto. Tammikuun alkupuolella on Siilinjärven Hiihtoseuralla tarkoitus järjestää Kuilun montussa kilpailut, joten toivottavasti ladut saadaan tuohon mennessä riittävän laajalta alueelta kisakuntoon. Pataskin alueelta on yhteys erittäin suosittuun golfkentän lenkkiin ja Hamulan suuntaan lähtevät ladut tarjoavat hieman haastavampaa maastoa, joten valinnanvaraa löytyy. Ja toivottavasti kevättalvella päästään nauttimaan myös laajasta jäälatuverkostostamme. Hiihtokauttamme värittävät perinteiset laturetkemme. Helmi-maaliskuun vaihteessa järjestetään Räsä-Ukon laturetki Siilinjärvi-Maaninka välillä ja Siilinjärven Hiihtoseura järjestää Ystävyydenmajan laturetken Kevättömän ja Pöljän järvien jäälatuja hyödyntäen. Kunnan www-sivuilla ja liikuntatoimen facebook-sivuilla julkaistaan uutena palveluna hiihtokauden ajan latutiedotetta. Tiedotteessa on aina viimeisimmät tiedot hiihtokunnossa olevista laduista. Aurinkoista talviurheilukautta Timo Hyötyläinen 3

4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Yhdistyksen 34. toiminnanvuosi Yleistä Siilin Latu on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Yhdistyksellä on selkeä toiminta-ajatus, jossa tarjotaan kaiken ikäisille ihmisille terveyttä ja virkistystä tuottavaa monipuolista liikuntaa ja ulkoilua Suomen Ladun teeman YHDESSÄ mukaisesti. Harrastusmahdollisuuksia ovat lumikenkäily, hiihto, kuntosali, lentopallo, talviuinti, retkeily, perheliikunta, pyöräily, melonta, kyykkä, geokätköily ja uutena lajina frisbeegolf. Yhdistyksellä on noin 600 jäsentä. Hallitus Siilin Ladun hallituksen muodostaa sääntöjen mukaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksi(2) vuodeksi kerrallaan valitut vähintään 6 ja enintään 12 jäsentä, joista puolet on vuosittain erovuorossa. Hallintoon liittyvä Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa tarpeelliset toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Hallitus kokoontuu tarvittaessa ksm. 10 kertaa vuodessa. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään maaliskuulla ja syyskokous marraskuulla. Osallistutaan Suomen Ladun valtakunnallisiin kokouksiin. Osallistutaan Suomen Ladun järjestämiin koulutuksiin. Osallistutaan Savo-Karjalan latualueen kokouksiin ja koulutuksiin. Tiedottaminen Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan 1-2 kertaa vuodessa ensisijaisesti sähköisesti ilmestyvällä Jäsentietiedotteella, jonka sisältö keskittyy tulevan toimintakauden 2015 esittelyyn. Ajankohtaisena tiedotuskanavana toimivat yhdistyksen kotisivut joiden uudistus valmistuu vuoden loppuun mennessä. Ladun tapahtumista ilmoitetaan myös Uutis-Jousessa, Savon Sanomissa ja kunnan sivuilla. 4

5 Huomioidaan valtakunnalliset ja alueelliset tapahtumat: Lumikenkäilyn SM-kilpailut Kiilopää Latualueen talviliikuntapäivä Siilin Latu LatuRasti Latualueen lentopalloturnaus Kaavi Avantouinnin SM-kilpailut Oulu Valtakunnallinen laturetki 60. Napapiirin hiihto Kevätliittokokous Kiljavanranta, Nurmijärvi Latualueen geokätköilyohjaajakoulutus LatuRasti Latualueen kevätkoulutuspäivä Juankoski Suomi- Meloo Lappeenranta Helsinki Latualueen kyykkäturnaus Mikkeli Latualueen syyspäivät ja aluekokous Suonenjoki Syysliittokokous Hämeen latualueella Osallistutaan Suomen Ladun YHDESSÄ teemapäiviin YHDESSÄ pyöräillen YHDESSÄ retkelle Etelä Konneveden kansallispuisto YHDESSÄ talviuintikauden avaukseen Varsinainen toiminta Säännöllisesti liikuttavat lajit Lentopallovuoro Pöljän koululla tammi-huhtikuu, syyskaudet myöh. Kuntosalivuoro Ahmon koululla tammi-huhtikuu, syyskaudet myöh. Talviuinti Uimala / Kanavatien uintipaikka tammi- huhtikuu, Lumikenkäily tammi-huhtikuussa lumitilanteen mukaan Pyöräily touko syyskuu Melonta touko syyskuu Kohderyhmänä koko perhe Luonto-, linturetket Geokätköily Perhemelonta Metsämörri tapahtumat Frisbeegolf Isovanhempien kanssa tulille LatuRastin maastoon Oma kunta tutuksi /nähtävyydet 5

6 Retket / vaellukset Hiihtoviikko Saariselkä Tievatupa Räsä-Ukon Laturetkelle osallistuminen / järjestelytehtävät Hiihtoretki (1-2) Laukanlammin majalle Retki Pisalle kesä/heinäkuulla Retki Halmejoen luontopolku touko/kesäkuulla Retkiä kävellen, lumikenkäillen, hiihtäen, meloen. Muu toiminta / tapahtumat Porukalla uimaan/ tarjoukset Kunttari / Fontanella Ohjatut TYHY- ja koululaisryhmien lumikenkäily, melonta, geokätköily tapahtumat Talkootoiminta Majatoimintana LatuRastin, Latu- ja Kanavakodan käyttöön liittyviä tehtävät. Järjestyksenvalvonta Yhdistyksellä on useita valvojakortin omaavia henkilöitä. Talviuintipaikkojen kunnossapito Siilinlahden ja Kanavatien uintipaikoilla. Vuokraustoiminta LatuRasti, Latukota, Kanavakota, talviuintipaikkojen pukukoppien avaimet, melontavälineet, lumikengät. Yhteistyökumppanit Tunturikerho Tsietsa Latualueen latuyhdistykset Siilinjärven kunnan liikuntatoimi Paikallislehti Uutis-Jousi Savon Sanomat POP- Pankki Siilinjärvi Suunnistusseura Siilin Rasti Siilinjärven Luonnonsuojeluyhdistys Siilinjärven kamerat Siilinjärven Sydänyhdistys ETU- luokka Siilinjärvellä Hallitus 6

7 Hiihtoviikko Saariselän Tievatuvalle Tievatuvan retkeily-kurssikeskus sijaitsee Saariselän tunturialueen upeissa hiihtomaisemissa Urho Kekkosen kansallispuiston vierellä. Huolletun latuverkoston kokonaispituus on yli 200km. Ladulle pääsee suoraan Tievan pihasta. Saariselkä-Kiilopää on monien harrastusmahdollisuuksien aluetta, laskettelu, lumikenkäily ja yli kilometrin mittaisen pulkkamäenkin laskeminen on varmasti monelle uusi, upea kokemus. Matkaa Saariselän keskukseen kertyy latua myöten 14 km. Majoittumme Tievan päärakennukseen Retkitievan 2 hh tai 3-4 hh huoneisiin. - Ruokailu- ja oleskelutilat sijaitsevat päärakennuksessa. - Yhteiskäytössä olevat wc ja suihkutilat ovat käytävän päässä. - Sähkösauna on päärakennuksen pohjakerroksessa sekä Kakslauttasen varressa erillinen hirsisauna. - Varusteiden kuivatustila, pesukone ja suksien voiteluhuone ovat kellarikerroksessa. Hinnat: 2 hh /47 /hlö /vrk 3-4 hh /43 /hlö/vrk, jos huoneessa on enemmän kuin 2 henkilöä. - aamupalalla voit tehdä retkieväät ja palata retkeltä sitten saunomaan ja päivälliselle Tievan seisovan pöydän antimille. - Matkakulut ovat erikseen. Sitovat ilmoittautumiset mennessä Urpo Häkkinen

8 Terveiset liittokokouksesta Suomen Latu ry:n liittokokous pidettiin Kiilopäällä Samalla vietettiin Kiilopään 50-vuotisjuhlaa. Kokoukseen osallistujamäärä 208 liittokokousedustajaa oli kaikkien aikojen ennätys. Suomen Ladun ja sen jäsenyhdistysten toteuttama 2008 alkanut seitsemänvuotinen strategiakausi, tahtotila Suomen Ladusta ja painotuksista suomalaisten liikuttamiseksi, päättyy vuonna Uusi vuosille ajoittuva kausi työstetään ja päätetään vuoden 2015 aikana. Ryhmätöissä otimme kantaa tulevaan strategiaan. Suomen Latu ry on uudistamassa sääntöjään. Sääntömuutos on käsiteltävä kahdessa peräkkäisessä liittokokouksessa ja muutos on tarkoitus vahvistaa vuoden 2015 liittokokouksissa. Työryhmä on työstänyt säännöt jo varsin pitkälle, mutta halusi liittokokousedustajilta evästystä kevätkokoukselle tehtävään sääntömuutosesitykseen. Uusien sääntöjen vahvistamisen jälkeen Suomen Latu tekee yhdistyksilleen uudet mallisäännöt, ja ehkäpä jo vuoden 2016 aikana pääsemme päivittämään oman yhdistyksemme vuodelta 1982 peräisin olevat alkuperäiset säännöt 2000-luvulle ja muuttuneen lainsäädännön mukaisiksi. Lauantain liittokokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat kuten vuoden 2015 toimintasuunnitelma, talousarvio ja henkilövalinnat. Sirkka Ritanen 8

9 Siilin Latu sai täysin yllättäen merkittävän huomionosoituksen Suomen Latu ry:n liittokokouksen yhteydessä Kiilopäällä Jaakko Paavelan rahasto on myöntänyt stipendin yhdistykselle, joka on löytänyt jonkin uuden toimivan toimintamuodon. Stipendi myönnettiin tänä vuonna Siilin Ladulle ansioista paikallisen, erityistä tukea tarvitsevan ETU- koululuokan kanssa. Yhdistys ulkoiluttaa, liikuttaa ja pitää toimintapäiviä ETU- luokan oppilaille säännöllisesti. Toiminta on otettu koulun ja oppilaiden puolesta vastaan positiivisesti ja innostuneesti. Stipendin luovutti Suomen Ladun kunniapuheenjohtaja itse Jaakko Paavela. Lämpimät Onnittelut Siilin Ladulle ja erityisesti hankeen varsinaisille vetäjille Seija Vihervuorelle ja Olavi Oinoselle. Siilin Ladun Kotisivut uudistuvat Siilin Latu on ollut mukana Suomen Latu / Dataladun pilottihankkeessa, missä kehiteltiin uutta konseptia kotisivujen luomiseksi. Hanke on nyt edennyt vaiheeseen, missä nykyinen tiedotustoimikunta kokoontuu heti joulun jälkeen vielä kerran, minkä jälkeen uudet kotisivut voidaan ottaa käyttöön. Samalla vaihtuvat sivujen ylläpitäjät ja Jäsentiedotteen toimituskunta. Ystävällisin terveisin Liisa ja Jarmo 9

10 Siilin Ladun jäsenyys ja maksut 2015 Jäseneksi liittyminen Suomen Ladun kotisivujen kautta Henkilöjäsenyys 25 Jäsenyyteen kuuluu jäsenkortti, LATU & POLKU -lehti ja yhdistyksen jäsentiedote. Perhejäsenyys 35 Samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet. Rinnakkaisjäsenyys 15 Henkilöjäsenenä jo toisessa yhdistyksessä. Nuoriso- ja opiskelijajäsenyys 15 Alle 29-vuotias opiskelija tai alle 20-vuotias nuori, jonka opiskelu on päättynyt. Jäsenyys muuttuu henkilöjäsenyydeksi opskelun päättyessä tai ikärajan ylittyessä. Kanavatien Kodan vuokra jäseniltä ei peritä vuokraa yhteisöt ja seurat 25 varaukset Urpo Häkkinen LatuRastin ja Kodan vuokrat 2015 tupa tai sauna klo 9-16 tai tupa ja sauna klo tupa klo /alkava 2 h kota ja tupa klo 9-16 tai Majaisäntä Pertti Rautalin Varaukset hoitaa Olavi Oinonen

11 SIILIN LADUN HALLITUS JA TOIMIKUNNAT 2015 Hallitus Olavi Oinonen pj olavi.oinonen(at)dnainternet.net Pekka Arffman vpj pekka.arffman(at)dnainternet.net Seija Vihervuori siht seija.vihervuori(at)elisanet.fi Sirkka Ritanen varainh sirkka.ritanen(at)gmail.com Terttu Järvinen jäsensiht jrvinenterttu(at)gmail.com Kaarina Heikkinen tied kaar51(at)gmail.com Erkki Pöllänen erkki.a.pollanen(at)gmail.com Pertti Rautalin rautalinpertti(at)gmail.com Urpo Häkkinen urpoh(at)dnainternet.net Leo Lokinoja vj leo.lokinoja(at)gmail.com Risto Iivonen vj risto.iivonen(at)gmail.com Majaisäntä Majaemännät Avantouintivastaava Talkoopäällikkö Majatoimikunta Lumikenkäily Melonta Järjestyksenvalvonta Geokätköily Hiihto Kuntosali Pihapelit Lentopallo Perheliikunta Pyöräily ETU-luokka Viestintä Pertti Rautalin, varaukset Olavi Oinonen Terttu Puumalainen, Inkeri Roivainen Urpo Häkkinen, Risto Iivonen, Teuvo Ryynänen Urpo Häkkinen Olavi Oinonen, Pertti Rautalin, Terttu Puumalainen, Inkeri Roivainen, Eeva-Liisa Lindsberg Antero Konttinen, Paavo Asikainen, Jarmo Junnila, Reijo Koski, Elina Pennanen, Tuomo Puustinen Tuomo Puustinen, Anita Karppinen, Inkeri Roivainen, Markku Taskinen, Jarmo Tuhkanen Urpo Häkkinen, Olavi Oinonen Seija Vihervuori, Olavi Oinonen Erkki Pöllänen, Pekka Arffman Pentti Pitkänen, Urpo Häkkinen Antero Konttinen Reijo Koski Liisa Tenhunen, Marjatta Nuutinen Pentti Pitkänen, Teuvo Ryynänen Seija Vihervuori, Olavi Oinonen Kaarina Heikkinen, Seija Vihervuori, Pekka Arffman 11

12 Kotipesää voi kisailla luistavia hiihtokelejä odotellessa varsin hyvin lumikenkäillenkin. Kaikille avoin ensimmäinen kenkäilyyn tutustuminen on suunnitteilla jo tammikuulle. Siilin Ladun tapahtumista ilmoitetaan aina Yhdistyksen kotisivuilla ja Uutis-Jousen muistiossa. Tervetuloa mukaan toimintaan. 12 Liisa Tenhunen Jarmo Junnila

JÄSENTIEDOTE 2014/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun jäsenyys ja maksut 2014

JÄSENTIEDOTE 2014/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun jäsenyys ja maksut 2014 JÄSENTIEDOTE 2014/1 SIILIN LATU RY:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS LatuRastilla keskiviikkona 19.3.2014 klo 19.00 Käsitellään kevätkokoukselle säännöissä määrätyt asiat mm. toimintakauden 2013 toimintakertomus

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015/1. http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU

JÄSENTIEDOTE 2015/1. http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU JÄSENTIEDOTE 2015/1 http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU Siilin Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous 26.3.2015 klo 19.00 Kokouspaikka LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016

Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016 Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016 Pj:n porinat Kevättä Latulaiset! Kevät tulloo että kohina kääp. No siltähän se nyt ainakin näyttää. Lumet hupenevat vauhdilla ja rapa lentää. Muksuilla näkyy olevan kovasti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2008/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Pj. Olli-ukin porukassa on iloa ja sitä tuttua meininkiä

JÄSENTIEDOTE 2008/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Pj. Olli-ukin porukassa on iloa ja sitä tuttua meininkiä JÄSENTIEDOTE 2008/1 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Pj. Olli-ukin porukassa on iloa ja sitä tuttua meininkiä Lumikenkäretki Patakukkulan maastoon Reijo Koski Siilin Ladun ja Tunturikerho Tsietsan yhteiselle

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2014/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Hyvää Uutta Vuotta 2015 koko Latuväelle!

JÄSENTIEDOTE 2014/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Hyvää Uutta Vuotta 2015 koko Latuväelle! JÄSENTIEDOTE 2014/2 Kotipesää voi kisailla luistavia hiihtokelejä odotellessa varsin hyvin lumikenkäillenkin. Kaikille avoin ensimmäinen kenkäilyyn tutustuminen on suunnitteilla jo tammikuulle. www.suomenlatu.org/siilinlatu/

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2010/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Lapin lumoa Pallaksen maisemissa huhtikuussa 2010. Reijo Koski

JÄSENTIEDOTE 2010/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Lapin lumoa Pallaksen maisemissa huhtikuussa 2010. Reijo Koski JÄSENTIEDOTE 2010/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Reijo Koski Lapin lumoa Pallaksen maisemissa huhtikuussa 2010 puheenjohtajan porinat majaemännän huolia - ja toiveita kohtauspaikkana LatuRasti sauvakävely

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2012/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Urpon Melonta 2012

JÄSENTIEDOTE 2012/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Urpon Melonta 2012 JÄSENTIEDOTE 2012/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Urpon Melonta 2012 Pj. porinat kesä 2012 tervetuloa LatuRastille yhdessä, liiku terveemmäksi vuosi Ladussa, ladulla ja ladun vieressäkin kyykkä (savoksi)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2013/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/

JÄSENTIEDOTE 2013/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ JÄSENTIEDOTE 2013/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Pertti Tuhkanen pj. 2013-- Olavi Oinonen pj. 2005-2012 pöydän päästä PeTu puheenjohtajan saappaissa ollaan XVIRA NYYN-porukkaa! keväthangille Kiilopäälle

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2013/2. Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina klo 18.

JÄSENTIEDOTE 2013/2.  Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina klo 18. JÄSENTIEDOTE 2013/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ LatuRastin avara tupa luo valoisat puitteet kokoontumisille Majavaraukset Olavi Oinonen 044-210 3316 Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina 30.11.2013

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2011/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun puheenjohtajistoa Urpo Häkkinen, Klaus Vihervuori ja Olavi Oinonen

JÄSENTIEDOTE 2011/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun puheenjohtajistoa Urpo Häkkinen, Klaus Vihervuori ja Olavi Oinonen JÄSENTIEDOTE 2011/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun puheenjohtajistoa Urpo Häkkinen, Klaus Vihervuori ja Olavi Oinonen puheenjohtajan porinat Siilin Latu 30v Kanavatien Kota kotakekkereillä

Lisätiedot

TIEDOTE 1/2017. Kotisivut: Facebook: https://www.facebook.com/siilinlatu/ Kaamosta Kiilopäällä Kuva Terttu Järvinen

TIEDOTE 1/2017. Kotisivut:  Facebook: https://www.facebook.com/siilinlatu/ Kaamosta Kiilopäällä Kuva Terttu Järvinen TIEDOTE 1/2017 Kotisivut: http://siilinlatu.suomenlatu.org/ Facebook: https://www.facebook.com/siilinlatu/ Kaamosta Kiilopäällä Kuva Terttu Järvinen Puheenjohtajan mietteitä Tätä kirjoittaessa täyttyy

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen JÄSENTIEDOTE 2007/2 syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen Puheenjohtajan porinat Syksy on muljahtanut jo lokakuun lopulle tätä naputellessa ja lehtiä tippuu puista

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2012 TERVEHDYS TEILLE TSIETSALAISET Kylläpä se talvi tuli taas ja Siperia henkii kylmää ilmaa. Melkein täytyy tupaukkona olla,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2014/1

JÄSENTIEDOTE 2014/1 JÄSENTIEDOTE 2014/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Kummiluokkana toimivalta ETU-luokalta saimme LatuRastin seinälle melkoisen taideteoksen, jossa on esitelty latulajeja hauskasti, todenperäisesti ja ehkä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2010/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Siilin Latumajan avajaiset Räsä-Ukon latupäivänä 6.3.2010

JÄSENTIEDOTE 2010/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Siilin Latumajan avajaiset Räsä-Ukon latupäivänä 6.3.2010 JÄSENTIEDOTE 2010/1 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ jj. Siilin Latumajan avajaiset Räsä-Ukon latupäivänä 6.3.2010 Pj.porinat Siilin Ladun 1. kunniajäsen johtokunta ja toimikunnat toimintakalenteri kansainvälistä

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2011 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on yhtenä Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä tarjota kuntoa,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2011/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Taukopaikan tunnelmia

JÄSENTIEDOTE 2011/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Taukopaikan tunnelmia JÄSENTIEDOTE 2011/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Taukopaikan tunnelmia puheenjohtajalta Siilin Latu 30v mitalin kääntöpuoli talkoopäällikön puheenvuoro Lapin hiihtoviikko kuutamolla lumikenkäilemässä

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2009/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/

JÄSENTIEDOTE 2009/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ JÄSENTIEDOTE 2009/1 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ lt. Kävely on kuntoliikunnan kuningaslaji, joka sopii kaikille, eikä vaadi mitään erityistaitoja. Pieni hiki kun pintaan, jopa iso ilo rintaan, innostavat

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Aluetoiminta Suomen Ladussa

Aluetoiminta Suomen Ladussa Aluetoiminta Suomen Ladussa 22.4.2017 22.04.2017 Anja Korhonen Mitä on aluetoiminta Suomen Ladussa Suomen Ladun jäsenyhdistykset on jaettu kahdeksaan (8) latualueeseen, jotka eivät ole rekisteröityjä yhdistyksiä

Lisätiedot

Kylien syyspäivä ja syyskokous

Kylien syyspäivä ja syyskokous Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta Jäsentiedote 2013 Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 FI8 050590040008590 FI95 44561040010091 Toimihenkilöt

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2016 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

25.5.2016. Esityslista. Esityslista. 1. Kokouksen avaus. 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset

25.5.2016. Esityslista. Esityslista. 1. Kokouksen avaus. 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset 6. n hyväksyminen 2. Palkitsemiset -Suomen Ladun palkinnot ja huomionosoitukset 6. n hyväksyminen 1 OKM -mitalistit Opetus-ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu ********************************************************* Kokkolan Latu ry Jeriksen lomaosakkeen Kokkolan Ladun viikot 2016 Viikot 31, 37, 43 ja 49 haettava 31.5.2016 mennessä. Jos useampi hakija samalle viikolle, arvotaan viikon saaja. Vko 25 vielä myös saatavilla

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

IISALMEN LATU R.Y. ALMEN LATU R.Y. JÄSENKIRJE 1/2016. Kotisivut: www.iisalmenlatu.fi Sähköposti: iisalmenlatu@live.fi

IISALMEN LATU R.Y. ALMEN LATU R.Y. JÄSENKIRJE 1/2016. Kotisivut: www.iisalmenlatu.fi Sähköposti: iisalmenlatu@live.fi JÄSENKIRJE 1/2016 ALMEN LATU R.Y. LAITA TÄMÄ KIRJE TALTEEN ja seuraa Iisalmen Sanomien muistiota sekä Iisalmen Ladun kotisivuja! Kotisivut: www.iisalmenlatu.fi Sähköposti: iisalmenlatu@live.fi 1 Puheenjohtajan

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri r.y. Sen kotipaikka

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2012 PUHEENJOHTAJALTA Keväiset terveiset vielä täältä hankien keskeltä, tosin hiihdot tältä keväältä täällä Pohjois-Savossa näyttä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2014 HYVÄT TSIETSALAISET Vuosi on jälleen vaihtunut. Syksyn harmaus ja kaamosaika alkaa vaihtua lisääntyvään valonmäärään, joten

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 JÄSENTIEDOTE 2015 Huovinretken jäsenkysely https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 Kaikkien tammikuun 2015 loppuun mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 50 :n lahjakortti

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2014 Hyvät Saarijärven Ladun jäsenet Saarijärven Ladun 45. toimintavuosi on takana. Toiminta on noudatellut perinteisiä linjoja. Talviuinnin suosio on jatkunut hyvänä. Tosin

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2008/2. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Tästä se alkoi, Toimintakeskuksen rakentaminen 22.9.08. klo 18.03.

JÄSENTIEDOTE 2008/2. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Tästä se alkoi, Toimintakeskuksen rakentaminen 22.9.08. klo 18.03. JÄSENTIEDOTE 2008/2 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ kuva: Reijo Koski Tästä se alkoi, Toimintakeskuksen rakentaminen 22.9.08. klo 18.03 Puheenjohtajan porinat Syksyinen tervehdys Latulaiset. Sateinen ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2017 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Latu ry Kevätliittokokous Pöytäkirjan liite

Suomen Latu ry Kevätliittokokous Pöytäkirjan liite Yhdistyksen nimi on Suomen Latu ry, ja se on ulkoilun valtakunnallinen yhteistyö-, asiantuntija- ja palvelujärjestö. Näissä säännöissä Suomen Latu ry:tä kutsutaan järjestöksi. 1 Kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä. KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

IISALMEN LATU R.Y. ALMEN LATU R.Y. www.iisalmenlatu.fi. LAITA TÄMÄ KIRJE TALTEEN ja seuraa Iisalmen Sanomien muistiota sekä Iisalmen Ladun kotisivuja!

IISALMEN LATU R.Y. ALMEN LATU R.Y. www.iisalmenlatu.fi. LAITA TÄMÄ KIRJE TALTEEN ja seuraa Iisalmen Sanomien muistiota sekä Iisalmen Ladun kotisivuja! LAITA TÄMÄ KIRJE TALTEEN ja seuraa Iisalmen Sanomien muistiota sekä Iisalmen Ladun kotisivuja! ALMEN LATU R.Y. www.iisalmenlatu.fi JÄSENKIRJE 1/2014 1 Puheenjohtajan tervehdys Iisalmen Ladun toiminta on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n Tapiolan Reserviupseerit r.y. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Sivu 1 ( 5 ) Tapiolan Reserviupseerit r.y:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Tapiolan Reserviupseerit ry, josta myöhemmin käytetään sanaa

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Oulun Reserviupseerikerho ry:n säännöt

Oulun Reserviupseerikerho ry:n säännöt SUOMEN RESERVIUPSEERILIITON MALLISÄÄNNÖT YHDISTYKSELLE PRH:n ennakkotarkastuksessa hyväksymät 21.4.2015. Oulun Reserviupseerikerho ry:n syyskokouksessa 18.11.2015 hyväksymät Oulun Reserviupseerikerho ry:n

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap r.f. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot