JÄSENTIEDOTE 2008/1. Pj. Olli-ukin porukassa on iloa ja sitä tuttua meininkiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE 2008/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Pj. Olli-ukin porukassa on iloa ja sitä tuttua meininkiä"

Transkriptio

1 JÄSENTIEDOTE 2008/1 Pj. Olli-ukin porukassa on iloa ja sitä tuttua meininkiä

2 Lumikenkäretki Patakukkulan maastoon Reijo Koski Siilin Ladun ja Tunturikerho Tsietsan yhteiselle lumikenkäretkelle Patakukkulalle 3.2 kokoontui yli 30 lumikengillä liikkumisesta kiinnostunutta henkilöä. Mukana oli niin kokeneita kenkäilyn harrastajia, kuin ensikertalaisiakin, joiden ikähaarukka oli lavea. Alkumatka kulki Patakukkulan maastossa, Huasiaislammen rannan kautta taukopaikalle huvikummun viereiseen metsikköön. Alkumatka kuljettiin melko vaativassa maastossa. Lumen vähyys ja pakkasten puuttumisen takia polku oli joiltakin osin melko liukas. Omat juotavat ja nuotiolla käristetyt makkarat maistuivat. Reitin loppuosa käveltiin avoimessa maastossa, missä lunta oli jo kohtuullisesti. Saatiin tuntumaa siitä, mitä lumikenkäily on parhaimmillaan. Laskiaissunnuntain kunniaksi päästiin laskemaan lumikengillä vähän mäkeäkin kun jyrkkää rinnettä laskeuduttiin monttuun. Vielä yksi jyrkempi nousu ja olimme jälleen Patakukkulalla ilmansuunnista katsottuna aivan eri suunnasta tultuna kuin retkelle lähdettäessä. Matkaa kertyi noin 5,6 km ja retkeen käytimme aikaa taukoineen yhteensä noin 3 tuntia. Toivon mukaan reissu oli antoisa ja innostus lumikenkäilyyn lisääntyi mahdollisimman monella retkelle osallistujalla. Kohtaamisiin! P.Asikainen

3 Puheenjohtajan palsta Tervehdys Latulaiset Vuosi on vaihtunut ja talven puoliväli alkaa olla kohta käsillä. Herää kyllä kysymys, että mikä talvi. Kelit kun eivät ole talvisilta vaikuttaneet. Suomen Latu juhli 70 vuoden taivaltaan tammikuun alussa. Uusi toiminnanjohtaja on aloittanut työnsä. On saatu uusi visio ja toimintastrategia, sekä määritelty arvot Ladun toimintaa ohjaamaan. Arvot ovat hyvinvointi- tasavertaisuus kestävä kehitys, tähän ei liene kenelläkään nokan koputtamista. Strategian painopistealueena ykkössijalla on vahva paikallistuntemus. Ilman sitä Ladun toiminta saattaisi olla melko köykäistä No niin, mennäänpä siihen paikallisosastoon. Olen hiihdellyt muutaman kerran tuolla Patakukkulan maisemissa ja mieltäni on lämmittänyt vaahtosammuttimen kokoiset hiihtäjät, jotka urheasti taivaltavat vanhempiensa kanssa. Se jos mikä on perheliikuntaa parhaimmillaan. Jäälatu Laukanlammin Majalle on saatu viimein hiihdettävään kuntoon ja Maja on hiihtäjien taukopaikkana hiihtoviikon ajan auki joka päivä klo 10.oo- 15.oo. Hiihtoviikon jälkeen maja on auki vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Toivotaan hyviä hiihtokelejä, jos ei tänä vuonna, niin ainakin tulevina. Olavi

4 Toimintakalenteri 2008 HELMIKUU 3.2 Lumikenkäretki Patakukkulan maastoon. 9.2 Latualueen koulutuspäivä Kunnonpaikassa 22.2 Kuutamohiihto Kodalta klo Latualueen lentopalloturnaus Suonenjoella MAALISKUU Räsä-Ukon laturetki yhdessä Siilinjärven ja Maaningan liikuntatoimen kanssa. 8.3 Lumikenkäretki Kinahmille maasto on melko vaativa, joten retki soveltuu jonkin verran lumikenkäilyä harrastaneelle kokoonnutaan ABC-huoltoasemalle klo 9.00 Laukanlammin Maja auki la/su klo hiihtolomaviikolla (vk-10) maja auki joka päivä 21.3 Kuutamohiihto Kodalta (klo mehua) Lapin hiihtoviikko Saariselälle (täynnä) HUHTIKUU Liittokokous Espoon Korpilammella

5 TOUKOKUU 6.5 Pyöräilykausi aloitetaan tarkempi retkisuunnitelma omana sivunaan 17.5 Kävelytapahtuma ilmoitetaan myöhemmin 25.5 Urpon Melonta Kodalta, mahdollisuus tutustua melomiseen kokeneen melojan opastuksella Kyykkäharrastus alkaa Majan rakentaminen alkaa KESÄKUU 2.6 Melontakausi alkaa maanantaisin klo Suomi Meloo Pieksämäki Lahti Leiripäivät Tampere, Kauppi HEINÄKUU Melontakurssi aloittelijoille tarkemmat tiedot kurssista myöhemmin ELOKUU 16.8 Patikkaretki Volokin polku Sonkajärvellä SYYSKUU Ruskavaellus ilmoitetaan myöhemmin LOKAKUU Latualueen kokous Iisalmessa Liittokokous Mikkelissä Talkoita Laukanlammilla Sydänretki kuutamosauvakävely MARRASKUU Siilin Ladun syyskokous JOULUKUU Pikkujoulu ***********************************************

6 6.5 Fontanella Vuorela Lentoasema Fontanella 13.5 Fontanella Hamula Koivusaari Kumpunen Fontanella 30 km 24 km 17.5 Maaninkajärven kierros 71 km 20.5Fontanella Kuuslahti Kolmisoppi Aappola Fontanella 27.5 Fontanella Kumpunen Kehvo Räimä Fontanella 3.6 Fontanella Pöljä Luvelahti Hamula Fontanella 10.6 Fontanella Metsäkoulu Jännevirta Lentoasema Fontanella 26 km 31 km 25 km 34 km 14.6 Alapitkä Kinnulanlahti kierros 46 km 17.6 Fontanella Pöljä Kolmisoppi Aappola Fontanella 27 km 24.6 Fontanella Metsäkoulu Uuhimäki Jännevirta Fontanella 37 km

7 1.7 Fontanella Vuorela Toivala Lentoasema Fontanella 29 km 5.7 Vehmersalmen kierros (noin 7,5 h) 120 km 8.7 Fontanella Kumpunen Väänälänranta Käärmelahti Fontanella 37 km 15.7 Fontanella Puijon kierros Fontanella 55 km 22.7 Fontanella Kunttari Toivala Lentoasema Fontanella 32 km 26.7 Väisälänmäen kierros (noin 6,0 h) 100 km 29.7Fontanella Kumpunen Kehvo Metsäkoulu Fontanella 5.8 Fontanella Kumpunen Koivusaari Hamula Fontanella 36 km 24 km 9.8 Muuruveden kierros (noin 6,0 h) 100 km 12.8 Fontanella Aappola Kuuslahti Fontanella 19.8 Fontanella Aappola Ystävyydenmaja Pöljä Fontanella 26.8 Fontanella Räimä Toivala Lentoasema Fontanella 2.9 Fontanella Metsäkoulu Toivala Lentoasema Fontanella 9.9 Fontanella Metsäkoulu Räimä Kasurila Fontanella 26 km 25 km 32 km 29 km 23 km

8 Tämä on Latutiedotteen 26-vuosi Siilin Latu Ry on perustettu ja alkuvuosista lähtien erilaisista tapahtumista on kerrottu yhdistyksen jäsenille toimitetulla tiedotteella. Siilin Ladun sihteerin ja Latutiedotteen laatijan tehtäviä monen vuoden ajan hoitanut edeltäjäni Iiris kertoi, että jo 80-luvun alussa tiedote laadittiin latuporukalla, jossa oli nimetty vastuuhenkilö, Pekka Miettinen varmaan niitä ensimmäisiä. Tiedotteet monistettiin A-4 koossa, vasta myöhemmin sivu koko taitettiin nykykyiselleen. Tiedote jaettiin Siilinjärven alueella latulaisten voimin aina 2000-luvun alkupuolelle saakka. Vasta viime vuosina se on lähetetty enemmän postin kautta. Mm. tämä vuoden ensimmäinen tiedote noin 350 latutalouteen. Siilin Ladulle on nyt avattu myös omat kotisivut kannessa olevalla osoitteella. Johtokunnassa sovittiin, että sivuista vastuu on ainakin toistaiseksi meillä Jarmon kanssa. Toimintakalenterin pyrimme pitämään heti alusta alkaen mahdollisimman hyvin aina ajan tasalla. Huomasitte varmaan osoitetta hakiessa että olemme telakoituneet Suomen Ladun sivujen alle ja siellä on määriteltyjä, varmasti ihan asiallisia rajoja uusien sivujen luomiseen. Me latulaisethan olemme moneen osallistuvaa, reippailevaa, retkeilyä harrastavaa porukkaa ja kokemuksia kertyy, kuvien kanssa Toivotaan, että näitä kokemuksia on mahdollisuus jakaa myöhemmin myös kotisivuillamme, tervetuloa mukaan! Liisa ja Jarmo

9 LENTOPALLOILIJAT TURNEELLA Savo-Karjalan latualueen perinteinen lentopalloturnaus järjestettiin tänä vuonna Suonenjoella. Siilin Ladun joukkue osallistui jälleen kisaan kuten muutamana aiempanakin vuonna. Turnaukseen matkustimme Juankosken kuntoilijoiden kanssa samalla bussilla, kimppakyytihän on kivaa ja kannattavaa. Alku aina hankalaa; Siilistä oli ilmoittautunut kaksi joukkuetta. Toinen joukkue oli kaveriporukalla lähtenyt kisaan mukaan tietämättä että oli tarkoitus pelailla vain Latulaisten kesken. Suonenjoen Pekka päätti kuitenkin että tottahan pojat saavat pelata kun ovat tänne asti tulleet. Itse turnaus alkoi kymmeneltä ja poikamme (Siilin Latu I) joutuivat heti tulille, vastaan tuli Suonenjoen kova joukkue. Alkukankeutta oli hieman ja peli hävittiin 0-2 Päivin ja allekirjoittaneen kannustuksesta huolimatta. Seuraavaksi kannustimme toista Siilin joukkuetta (Siilin Latu II), tuttuja poikiahan ne olivat. Häviö koitti kuitenkin heillekin. Toinen Latu I:n peli oli perinteistä vastustajaa, Iisalmen Latua vastaan. Nyt oli pelissä eri vire ja ensimmäinen erä voitettiin, tosin niukasti. Toiseen erään lähdettiin toiveikkaina ja peli tuntui kulkevan kaikilta hyvin. Iisalmi oli kuitenkin tällä kertaa parempi ja erä hävittiin kovasta kannustuksesta huolimatta. Samoin Latu II hävisi oman pelinsä. Loppuottelussa olivat ennakko-odotusten mukaisesti Juankoski ja Suonenjoki ja peli oli todella jännittävä ja tiukka, pisteen erolla mentiin lähes koko ajan. Erät menivät tasan, pelithän pelattiin kahden erän otteluina, joten tarvittiin kolmas erä ratkaisun saamiseksi. Tiukka oli sekin mutta isäntä Suonenjoki nappasi kuitenkin pisteet ja vei koko turnauksen miesjoukkueiden voiton. Naisten pelit olivat viereisessä rakennuksessa ja niitä emme malttaneet seurata juuri lainkaan, eihän meiltä ollut naisia pelaamassa. Kiitokset Hemulle, Jormalle, Miikalle, Olaville, Pertille, Reijolle ja Terolle. Ensi vuonna pelaillaan Savonlinnassa, hiotaan hieman taktiikkaa - ja pelitaitoja siihen mennessä. TULOKSET: NAISET MIEHET 1) MIKKELIN LATU RY 1) SUONENJOEN LATU RY 2) SUONENJOEN LATU RY 2) JUANKOSKEN KUNTOILIJAT RY 3) JUANKOSKEN KUNTOILIJAT RY 3) OLAVIN RETKEILIJÄT RY SAVONLINNA 4) IISALMEN LATU RY I 4) IISALMEN LATU RY 5) IISALMEN LATU RY II 5) SIILINJÄRVEN LATU RY II 6) SIILINJÄRVEN LATU RY I Seija Vihervuori

10 Turisti turvassa - lyhyt oppimäärä Lauantaina yli 30 latulaista kokoontui Kunttarille matkailualan turvallisuuspassi koulukseen. Latulaisia oli saapunut Mikkelistä, Joensuusta, Kuopiosta, Juankoskelta ja tietenkin tilaisuuden järjestäneestä Siilin Ladusta. Turvallisuus on todettu tarpeelliseksi Lapissa ja siellä on laadittu sapluuna koulutukseen. Koulutuspäivän veti persoonalliseen tyyliinsä Aarno Aslak Peltonen Vuokatista. Päivän aikana käytiin läpi turvallisuussuunnitelmat, pelastussuunnitelmat, riskianalyysit, riskien hallinta, ennaltaehkäisy ja muut siihen liittyvät asiat. Saatua teoriatietoutta sovellettiin käytäntöön ryhmätöissä, joissa tehtiin riskikartoitus pyöräilytapahtumalle, melontaretkelle, hiihtotapahtumalle ja lumikenkäretkelle. Suunnitelmassa huomioitiin riskien todennäköisyys, niiden vakavuus, mahdolliset seuraukset ja riskien ennaltaehkäisy. Lopuksi Peltonen piti kirjallisen kokeen, jonka hyväksytysti suorittanut henkilö saa turvallisuuspassin. Passi tulee lähivuosina pakolliseksi matkailualalla työskenteleville ja siitä on hyöty seuratoiminnassa erilaisia retkiä järjestäville henkilöille. Päivän parasta antia oli turvallisuustieto, eikä suinkaan lounaaksi nautitut paistetut muikut. Tuomo Puustinen

11 SIILIN LADUN JOHTOKUNTA JA TOIMIKUNNAT 2008 Johtokunta Oinonen Olavi pj Vihervuori Seija vpj Tenhunen Liisa siht Häkkinen Urpo Jääskeläinen Marita vj Konttinen Antero Korhonen Vuokko Koski Reijo vj kotikone.fi Lokinoja Leo Ryynänen Teuvo Vihervuori Miika Retkeily-ja majajaosto Oinonen Olavi pj. Halonen Antti Halonen Hilja Hiltunen Irma Häkkinen Helli Häkkinen Urpo Immonen Tuula Kettunen Pertti Korhonen Vuokko Kortelainen Paula Kämppi Päivi Lokinoja Riitta Ryynänen Teuvo Vihervuori Klaus Voutilainen Otto Melontajaosto Siippainen Lippo pj. Iivonen Risto Puustinen Tuomo Tuhkanen Jarmo Vihervuori Miika Avantoryhmä Häkkinen Urpo pj. Häkkinen Helli Räsänen Unto Ryynänen Teuvo ryhmää täydennetään myöhemmin Lumikenkäjaosto Konttinen Antero pj. Asikainen Paavo Junnila Jarmo Jääskeläinen Marita Palopelto Iiris Tenhunen Liisa Lentopallo yhdysh. Vihervuori Seija Pyöräily yhdysh. Ryynänen Teuvo Kyykkä yhdysh. Häkkinen Urpo Ryynänen Teuvo Tiedottaja Tenhunen Liisa Rahastonhoitaja/jäsenasiat Häkkinen Urpo

12 2 Avantouintipaikat Kanavatien kotarannassa ja Siilinlahden Uimarannassa ovat käytössä sääolosuhteiden mukaan. Pukukopin avaimia saa Häkkisiltä Lentopallovuoro Pöljän koululla torstaisin klo yhteyshenkilö Seija Vihervuori Kuntosalivuoro Ahmon koululla perjantaisin klo Laukanlammin Maja auki la /su klo hiihtolomaviikolla (vk.10 ) joka päivä Talkoot Latumajan rakentamiseen ym. yhteistoimintaan liittyen yhteyshenkilö Urpo Häkkinen Liikuttava, palveleva urheilukauppa Lapinlahden asemalla! Puh Liisa Tenhunen Jarmo Junnila

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 SIILIN LADUN JOHTOKUNTA JA TOIMIKUNNAT Johtokunta Olavi Oinonen pj. 0400-804203 olavi.oinonen@dnainternet.net Seija

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2010/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Siilin Latumajan avajaiset Räsä-Ukon latupäivänä 6.3.2010

JÄSENTIEDOTE 2010/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Siilin Latumajan avajaiset Räsä-Ukon latupäivänä 6.3.2010 JÄSENTIEDOTE 2010/1 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ jj. Siilin Latumajan avajaiset Räsä-Ukon latupäivänä 6.3.2010 Pj.porinat Siilin Ladun 1. kunniajäsen johtokunta ja toimikunnat toimintakalenteri kansainvälistä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015/1. http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU

JÄSENTIEDOTE 2015/1. http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU JÄSENTIEDOTE 2015/1 http://siilinlatu.suomenlatu.org/ KOKOUSKUTSU Siilin Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous 26.3.2015 klo 19.00 Kokouspaikka LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2009/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/

JÄSENTIEDOTE 2009/1. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ JÄSENTIEDOTE 2009/1 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ lt. Kävely on kuntoliikunnan kuningaslaji, joka sopii kaikille, eikä vaadi mitään erityistaitoja. Pieni hiki kun pintaan, jopa iso ilo rintaan, innostavat

Lisätiedot

Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016

Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016 Siilin Latu ry Jäsentiedote 1/2016 Pj:n porinat Kevättä Latulaiset! Kevät tulloo että kohina kääp. No siltähän se nyt ainakin näyttää. Lumet hupenevat vauhdilla ja rapa lentää. Muksuilla näkyy olevan kovasti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2014/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun jäsenyys ja maksut 2014

JÄSENTIEDOTE 2014/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun jäsenyys ja maksut 2014 JÄSENTIEDOTE 2014/1 SIILIN LATU RY:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS LatuRastilla keskiviikkona 19.3.2014 klo 19.00 Käsitellään kevätkokoukselle säännöissä määrätyt asiat mm. toimintakauden 2013 toimintakertomus

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2011/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun puheenjohtajistoa Urpo Häkkinen, Klaus Vihervuori ja Olavi Oinonen

JÄSENTIEDOTE 2011/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun puheenjohtajistoa Urpo Häkkinen, Klaus Vihervuori ja Olavi Oinonen JÄSENTIEDOTE 2011/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Siilin Ladun puheenjohtajistoa Urpo Häkkinen, Klaus Vihervuori ja Olavi Oinonen puheenjohtajan porinat Siilin Latu 30v Kanavatien Kota kotakekkereillä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2014/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Hyvää Uutta Vuotta 2015 koko Latuväelle!

JÄSENTIEDOTE 2014/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Hyvää Uutta Vuotta 2015 koko Latuväelle! JÄSENTIEDOTE 2014/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Pj:n porinat Hiihtokausi 2014-2015 Siilinjärvellä Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Hiihtoviikko Saariselän Tievatuvalle Terveiset liittokokouksesta Jaakko

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen JÄSENTIEDOTE 2007/2 syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen Puheenjohtajan porinat Syksy on muljahtanut jo lokakuun lopulle tätä naputellessa ja lehtiä tippuu puista

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2012/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Urpon Melonta 2012

JÄSENTIEDOTE 2012/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Urpon Melonta 2012 JÄSENTIEDOTE 2012/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Urpon Melonta 2012 Pj. porinat kesä 2012 tervetuloa LatuRastille yhdessä, liiku terveemmäksi vuosi Ladussa, ladulla ja ladun vieressäkin kyykkä (savoksi)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2010/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Lapin lumoa Pallaksen maisemissa huhtikuussa 2010. Reijo Koski

JÄSENTIEDOTE 2010/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Lapin lumoa Pallaksen maisemissa huhtikuussa 2010. Reijo Koski JÄSENTIEDOTE 2010/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Reijo Koski Lapin lumoa Pallaksen maisemissa huhtikuussa 2010 puheenjohtajan porinat majaemännän huolia - ja toiveita kohtauspaikkana LatuRasti sauvakävely

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2013/2. Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina klo 18.

JÄSENTIEDOTE 2013/2.  Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina klo 18. JÄSENTIEDOTE 2013/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ LatuRastin avara tupa luo valoisat puitteet kokoontumisille Majavaraukset Olavi Oinonen 044-210 3316 Siilin Ladun pikkujoulu LatuRastilla lauantaina 30.11.2013

Lisätiedot

TIEDOTE 1/2017. Kotisivut: Facebook: https://www.facebook.com/siilinlatu/ Kaamosta Kiilopäällä Kuva Terttu Järvinen

TIEDOTE 1/2017. Kotisivut:  Facebook: https://www.facebook.com/siilinlatu/ Kaamosta Kiilopäällä Kuva Terttu Järvinen TIEDOTE 1/2017 Kotisivut: http://siilinlatu.suomenlatu.org/ Facebook: https://www.facebook.com/siilinlatu/ Kaamosta Kiilopäällä Kuva Terttu Järvinen Puheenjohtajan mietteitä Tätä kirjoittaessa täyttyy

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2011/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Taukopaikan tunnelmia

JÄSENTIEDOTE 2011/2. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Taukopaikan tunnelmia JÄSENTIEDOTE 2011/2 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Taukopaikan tunnelmia puheenjohtajalta Siilin Latu 30v mitalin kääntöpuoli talkoopäällikön puheenvuoro Lapin hiihtoviikko kuutamolla lumikenkäilemässä

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 2/2012 PUHEENJOHTAJALTA Keväiset terveiset vielä täältä hankien keskeltä, tosin hiihdot tältä keväältä täällä Pohjois-Savossa näyttä

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKAREKISTERI

LIIKUNTAPAIKKAREKISTERI LIIKUNTAPAIKKAREKISTERI YLEISURHEILUKENTÄT 1121 Saharan urheilukenttä 350 m/5 r Siilinpää 1 2 78 pk 3534350 6996870 K 1142 Ahmon urheilukenttä 400 m/8 r Kirkonmäki 1 2 84 3533218 6997585 K PALLOKENTÄT

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2013/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/

JÄSENTIEDOTE 2013/1. www.suomenlatu.org/siilinlatu/ JÄSENTIEDOTE 2013/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Pertti Tuhkanen pj. 2013-- Olavi Oinonen pj. 2005-2012 pöydän päästä PeTu puheenjohtajan saappaissa ollaan XVIRA NYYN-porukkaa! keväthangille Kiilopäälle

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2008/2. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Tästä se alkoi, Toimintakeskuksen rakentaminen 22.9.08. klo 18.03.

JÄSENTIEDOTE 2008/2. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Tästä se alkoi, Toimintakeskuksen rakentaminen 22.9.08. klo 18.03. JÄSENTIEDOTE 2008/2 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ kuva: Reijo Koski Tästä se alkoi, Toimintakeskuksen rakentaminen 22.9.08. klo 18.03 Puheenjohtajan porinat Syksyinen tervehdys Latulaiset. Sateinen ja

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Kyläparlamentin toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 :n mukaisesti kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuus-

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2014/1

JÄSENTIEDOTE 2014/1 JÄSENTIEDOTE 2014/1 www.suomenlatu.org/siilinlatu/ Kummiluokkana toimivalta ETU-luokalta saimme LatuRastin seinälle melkoisen taideteoksen, jossa on esitelty latulajeja hauskasti, todenperäisesti ja ehkä

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Aluetoiminta Suomen Ladussa

Aluetoiminta Suomen Ladussa Aluetoiminta Suomen Ladussa 22.4.2017 22.04.2017 Anja Korhonen Mitä on aluetoiminta Suomen Ladussa Suomen Ladun jäsenyhdistykset on jaettu kahdeksaan (8) latualueeseen, jotka eivät ole rekisteröityjä yhdistyksiä

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hei! Mitäpä ajattelit, kun tämän Latuviestin postissa sait? Olet jo enemmän tai vähemmän mukana toiminnassa, ja ajattelit katsoa, milloin tämän vuoden perinteiset tapahtumat onkaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2009/2. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Yhessä nuorten kanssa huipulle, - yhessä tasamaalle

JÄSENTIEDOTE 2009/2. www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Yhessä nuorten kanssa huipulle, - yhessä tasamaalle JÄSENTIEDOTE 2009/2 www.suomenlatu.fi/siilinlatu/ Liisa Tenhunen / J.J. Yhessä nuorten kanssa huipulle, - yhessä tasamaalle Pj.porinat Siilin Rasti yhteistyö avantouinti lumikenkäily ruskaretki Pöyrisjärvelle

Lisätiedot

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN

TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2012 TERVEHDYS TEILLE TSIETSALAISET Kylläpä se talvi tuli taas ja Siperia henkii kylmää ilmaa. Melkein täytyy tupaukkona olla,

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu ********************************************************* Kokkolan Latu ry Jeriksen lomaosakkeen Kokkolan Ladun viikot 2016 Viikot 31, 37, 43 ja 49 haettava 31.5.2016 mennessä. Jos useampi hakija samalle viikolle, arvotaan viikon saaja. Vko 25 vielä myös saatavilla

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote Pieksän Latu ry Jäsentiedote 2018 www.pieksanlatu.fi 1 Lähde mukaan toimintaan - kouluttaudu kanssamme Suomen Latu kouluttaa ohjaajia noin kymmeneen ulkoilulajiin. Lajeissa järjestetään koulutusta harrastajille,

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo 15.33.

Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo 15.33. Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Arto Heikkinen, puheenjohtaja Anttoni Maula, sihteeri Antti Mänttäri Matti Siivola Samuel Ritakallio Janne Nikula Miika Nikula Juuso Nyyssönen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas 2014 Halli Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 39,30 18.4.2014 Kuopio 2 Tuija Salonen Speul 37,36 18.4.2014 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 34,75 18.4.2014 Kuopio 4 Heidi Korkalainen Savon Saapas

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2016 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA RY YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 5.12.2017 PÖYTÄKIRJA Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11, Helsinki Osallistujat: Antti Niemi, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

3 Asialistan hyväksyminen Päätettiin käsitellä talven hiihtotapahtumat ja pyöräilyasiat siinä vaiheessa, kun Hannu tulee kokoukseen.

3 Asialistan hyväksyminen Päätettiin käsitellä talven hiihtotapahtumat ja pyöräilyasiat siinä vaiheessa, kun Hannu tulee kokoukseen. PÖYTÄKIRJA 4/2013 Joensuun Ladun johtokunnan kokous Aika tiistaina 23.4.2013 klo 18.00 Paikka Itä-Suomen Liikuntaopisto ISLO Läsnä Liisa Oura, puheenjohtaja Hannu Melin (asiakohdasta 5) Eero Oura Ilkka

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

IISALMEN LATU R.Y. ALMEN LATU R.Y. www.iisalmenlatu.fi. LAITA TÄMÄ KIRJE TALTEEN ja seuraa Iisalmen Sanomien muistiota sekä Iisalmen Ladun kotisivuja!

IISALMEN LATU R.Y. ALMEN LATU R.Y. www.iisalmenlatu.fi. LAITA TÄMÄ KIRJE TALTEEN ja seuraa Iisalmen Sanomien muistiota sekä Iisalmen Ladun kotisivuja! LAITA TÄMÄ KIRJE TALTEEN ja seuraa Iisalmen Sanomien muistiota sekä Iisalmen Ladun kotisivuja! ALMEN LATU R.Y. www.iisalmenlatu.fi JÄSENKIRJE 1/2014 1 Puheenjohtajan tervehdys Iisalmen Ladun toiminta on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3.

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3. 3.3. Sarjakauden päätösturnaus Keuruulla Wartti kohtasi kevään runkosarjan viimeisessä turnauksessaan isäntäjoukkue Keuruun Toverit sekä HuKi:n Black yhdistelmän. Tavoitteena oli kaunistella sijoitusta

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8 Sivu 1/6 Tulokset Iivo CUP 2019 02.02.2019 N8 1 km 1 Anni Kalilainen 40468222 Pieksämäen Veikot 05:55.8 2 Iina Anni Emilia Toikkanen 60300763 Rautalammin Urheilijat 06:31.7 3 Aino Myllylä 60298081 Kiuruveden

Lisätiedot