Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 4/11
|
|
- Tapio Myllymäki
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 4/11 Aika: Tiistai klo 18:00 Paikka: Kulmavuorenkatu 5 A 30 Läsnä: Annamari Valkjärvi Emma Honkamaa Laura Sarlin Tuomas Tiensuu Mikko Rudanko Piia Raappana Joonas Koskivirta Aleksi Helaniemi Noora Kinnunen Siiri Sinnemäki Laura Timonen Suvi Syvänen Maija Hakonen Nellimari Ruuth Paula Talonen Maria Tantarimäki 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Tiensuu avasi kokouksen kello Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi, koska kokous oli laillisesti koolle kutsuttu ja paikalla oli yhdistyksen sääntöjen edellyttämä määrä valiokunnan jäseniä. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 5. Ilmoitusasiat Emäntä Koskivirta ilmoitti Suomen voittaneen jääkiekon maailmanmestaruuden. Iloittiin tästä kolmella eläköön -huudolla. Epäiltiin emännilllä Hakonen ja Syvänen olevan ilmoitusasiaa. Puheenjohtaja Tiensuu kertoi ilmoittautuneensa tentteihin ensimmäistä kertaa sitten tammikuun. Emäntä Helaniemi kertoi tulleensa hyväksytyksi Puolustusvoimien kansainvälisiin joukkoihin. Onniteltiin emäntä Helaniemeä palvelusaamujen määrän johdosta. 6. Tapahtumat Menneet: 6.1 Pykälä-viikko
2 Avajaiset 12.4.: Todettiin avajaisten esiintyjästä, Ressusta ja Jussista, pidetyn. Pohdittiin Pykäläviikon avajaisten järjestämistä ensi vuonna pienemmässä tilassa. Hannes Snellman-excu 12.4.: Todettiin Pykälä-viikon excun eronneen selkeästi fukseille aiemmin järjestetystä excusta. Castren Snellman-excu 13.4.: Huomattiin kaikkien ulkoasiainvaliokuntalaisten jättäneen Castren Snellman-excun välistä. Kevätkiljava 13.4.: Todettiin hauskaa olleen ja monien käyneen avannossa, sihteeri Talosenkin ensimmäistä kertaa. Harmiteltiin aamulla olleen paljon siivottavaa. Bird&Bird-excu 14.4.: Muisteltiin läpsyä pelatun ja excun olleen kaikin puolin erinomainen. Puheenjohtaja Tiensuu huomautti treffien sopimisen keskelle Pykälä-viikkoa olevan huono ajatus. Hukkaputki 14.4.: Todettiin lähes kaikkien kokouksessa läsnäolleiden valiokuntalaisten osallistuneen Hukkaputkeen. Keskusteltiin kierrettävien baarien määrän ja lippujen hinnan vaihtelusta eri vuosina. Harmiteltiin Puotilan poisjäämistä tämän vuoden reitiltä. KV-sitsit 15.4.: Puheenjohtaja Tiensuu kertoi välttyneensä spontaanilta itkukohtaukselta. Muisteltiin emännille lauletun totuttua vaisummin mutta juhlijoiden ilmapiirin olleen muuten innostunut. Vuosijuhlat 16.4.: Arvioitiin vuosijuhlien sujuneen onnistuneesti. Emäntä Helaniemi kehui erityisesti Pykälässä järjestettyjä jatkoja. Sillis 17.4.: Kehuttiin vuolaasti pomppulinnaa ja arvioitiin Agroksenmäen holvikellarin olleen erittäin onnistunut paikkavalinta. Todettiin yhden Pykälä-viikon vuodessa olevan riittävästi. 6.2 Studia Iuridica Todettiin useiden valiokuntalaisten osallistuneen Studia Iuridica-tapahtumaan. Todettiin tapahtuman olleen onnistunut sekä pohdittiin osallistumista myös ensi vuonna. 6.3 Lex-sitsit Kehuttiin Euphorian tiloja ja erityisesti sen parveketta. Emännät Syvänen, Helaniemi ja Hakonen kertoivat kuitenkin olleensa pettyneitä astianpesukoneen toimintaan sekä keittiön varustelutasoon. Pohdittiin mahdollisuutta vuokrata Euphorian tiloja myös vastaisuudessa. Keskusteltiin emäntien jatkoista. Arvioitiin DTM:n virallisena jatkopaikkana onnistuneen odotettua heikommin.
3 6.4 Vappu Todettiin Vappuboolien onnistuneen hyvin ja kunnianosoituksia jaetun. Keskusteltiin mahdollisuudesta järjestää pykälisteille yhteiset Vappuboolien jatkot, jotta opiskelukaverit eivät hajaantuisi ympäri kaupunkia. Pohdittiin mahdollisuutta tiedustella erillinen lippukiintiö pykälisteille kyltereiden järjestämiin Wappubileisiin. Todettiin pykälistien saapuneen vappupäivänä Pykälälaaksoon suhteellisen myöhään. Vertailtiin Pykälän katosta viereiseen KY:n telttaan. Tulevat: 6.5 Valiokuntien vaalikokous Puheenjohtaja Tiensuu kertoi valiokuntien vaalikokouksen muistuttavan syksyllä järjestettyä valiokuntien yhteiskokousta. Todettiin kokouksessa valiokuntiin valittavan uuden isännän, emännän sekä tiedottajan asepalvelusta suorittamaan lähtevien tilalle. 6.6 Kiitossitsit & Kevätkauden päättäjäiset 1.6. Puheenjohtaja Tiensuu vahvisti Kiitossitsit ja Kevätkauden päättäjäiset järjestettävän samana iltana. Todettiin Pykälän kerhotiloista olevan mahdollisuus jatkaa suoraan Kaivohuoneella järjestettäviin Kevätkauden päättäjäisiin. Iloittiin helatorstain sijoittumisesta tapahtumia seuraavalle päivälle. 6.7 Pykälän kesäpurjehdus Puheenjohtaja Tiensuu kehui Pykälän kesäpurjehduksen olevan yksi kesän kohokohdista. Todettiin monen valiokuntalaisen osallistuvan purjehdukselle. 6.8 Pääsykoebileet Todettiin monien valiokuntalaisten osallistuvan Onnelassa järjestettäviin Pääsykoebileisiin. 6.9 Mökkikeikka Päätettiin mökkikeikan ajankohdaksi Sovittiin mökkikeikka järjestettävän joko sihteeri Talosen perheen mökillä tai KV-vastaava Honkamaan isovanhempien maatilalla Culpa Cup Puheenjohtaja Tiensuu kertoi tänä vuonna Oslossa järjestettävän Culpa Cupin muistuttavan KVviikkoa sekä kehotti virallisen kutsun saavuttua lähtemään mukaan Liiton Arkit 6.8. Puheenjohtaja Tiensuu kertoi Liiton Arkit-päivän ohjelmasta ja totesi tapahtuman olleen perinteisesti suosittu.
4 6.12 Kesäsitsit Todettiin yhteistyössä Prodekon kanssa alustavasti järjestettävien Kesäsitsien kuuluvan ulkoasiainvaliokunnan järjestelyvastuulle. Puheenjohtaja Tiensuu kertoi sitsien teemaksi suunnitellun toogabileitä. Toimihenkilö Valkjärvi poistui kokouksesta Siivousbileet Puheenjohtaja Tiensuu totesi kaikkia valiokuntalaisia tarvittavan Siivousbileissä. 7. Tiedotusasiat Todettiin tiedottaja Metsäsen olevan poissa. Puheenjohtaja Tiensuu kertoi valiokuntapaidan toteuttamisen kuuluvan tiedottajan tehtäviin mutta tämän jäävän tiedottaja Metsäsen seuraajalle. Todettiin tiedotuksen sujuneen asianmukaisesti. 8. Vaihtariasiat KV-vastaava Honkamaa kertoi vaihtarien toivoneen mahdollisuutta osallistua useampiin Pykälä-viikon tapahtumiin. Kevääksi suunniteltu excu Fazerille toteutuu syyslukukauden aikana. Velvoitettiin KV-vastaava Honkamaa laatimaan esittely Pykälästä HYY:n laatimaan tulevien vaihtarien orientaatiovihkoseen. 9. Kulttuuriasiat Kulttuurivastaava Sarlin kertoi kokousta edeltävällä viikolla järjestetyn stand up excun onnistuneen erinomaisesti sekä syksyksi suunniteltavan teatteriexcua Ryhmäteatterin näytelmään Vadelmavenepakolainen. Kuultiin suunnitteilla olevan myös balettiexcun Kansallisoopperan kenraaliharjoitukseen. Ideoitiin leffaexcua Pussikaljaromaanin filmatisointia katsomaan. Emäntä Koskivirta ehdotti excua kesän Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaotteluun. Ei arveltu pykälisteillä olevan riittävää kiinnostusta Ronja Ryövärintytär-näytelmää kohtaan, joten todettiin excun Suomenlinnan kesäteatteriin jäävän toiselle vuodelle. Haaveiltiin excursiosta seuraavaan jääkiekon MM-finaaliotteluun. Puheenjohtaja Tiensuu kertoi hallituksen mahdollisesti järjestävän piknikin Suomenlinnaan sunnuntaina Matka-asiat Pahoiteltiin kevätmatkan peruuntumista. Matkavastaava Kinnunen suunnitteli syysmatkalle ilmoittautumisen avaamista kesäkuussa ja kertoi matkatoimisto Kilroylta pyydetyn lisätietoja muun muassa panimovierailusta. 11. M.E.T.A. Pohdittiin mahdollisuutta toteuttaaa MM2011-haalarimerkki. Puheenjohtaja Tiensuu kertoi Suvilahdenkadun approsta toivotun haalarimerkkiä ja kehotti kaikkia osallistumaan haalarimerkkien suunnittelukilpailuun. Emännät Syvänen, Helaniemi, Hakonen ja Koskivirta ehdottivat emännistä otettavan vastaisuudessa vuosittaisen ryhmäkuvan ja näitä kerättävän Pykälän keittiön seinälle. Puheenjohtaja Tiensuu lupasi keskustella asiasta hallituksen kesken.
5 Käytiin läpi syksyn 2011 alustava ulkoasiainvaliokunnan ohjelma. Tiedusteltiin Provinssirock-festivaalille lähtijöitä sekä valiokuntalaisten juhannussuunnitelmia. 12. Seuraava kokous Päätettiin järjestää seuraava kokous valiokuntien vaalikokouksen yhteydessä torstaina Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Tiensuu päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Tuomas Tiensuu puheenjohtaja Paula Talonen sihteeri
Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous /2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15
Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous 22.5.2012 5/2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15 Läsnä: Suvi Syvänen Tommi Kolehmainen Jussi Koivusalo Joonas Koskivirta Eero Rapola Terhi Salmi Monica Savander Tiia Heikkinen
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 4/2017. AIKA: klo Pykälän kerhotilat, Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 4/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän kerhotilat, Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Lauri Laatunen, puheenjohtaja Noora Vihonen, sihteeri Santeri Tiilikainen
Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 3/13. Paikalla: Jaakko Laitinen Eeva-Leena Perttula (saapui kohdassa 6.2)
Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 3/13 Aika: Perjantai 3.5. klo 18:30, Välimerenkatu 5 A 45 Paikalla: Jaakko Laitinen Eeva-Leena Perttula (saapui kohdassa 6.2) Milla Numminen Veera Sundberg
Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä.
PYKÄLÄ RY:N Yleisvaliokunnan kokous 2/2017 Aika: klo 20:00 Paikka: Läsnä: Pykälän toimisto, Mannerheimintie 3 B, 5. krs Teemu Liukkonen, puheenjohtaja Ida-Maria Wikström, sihteeri Anna Norros Sara Antonacci
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero
Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 7/13. Laura Linnove (saapui kokoustauolla)
Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 7/13 Aika: Keskiviikko 16.10 klo 18.30, Välimerenkatu 5 A 45, Helsinki PAIKALLA: Jaakko Laitinen Milla Numminen Anttoni Puntala Jonni Veikkonen Laura
Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen.
Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012 Aika: 14.7.2012 Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo Läsnä: Suvi Syvänen Kristian Krootila Toni Kuosmanen Vili Thesleff Jussi Koivusalo Tuomas Haavikko Mira Mutru
Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015
Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Mäntykalliontie 54, 21580 Karuna Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Susanne Hakkarainen Toni Päärni Anniina Konttinen Tuomas Tuominen Harri Gröhn Jesse Heiskanen
PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007
PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3.5.2007 Aika: Torstai 3.5.2007 Paikka: Läsnä: Excursiovastaava Viljasen residenssi Pihlajatie 15 Hannu Häkkänen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi,
PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2016 AIKA: klo 19.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän kerhotilat Aapo Heinäsmäki, puheenjohtaja Tiina Oijala, sihteeri Ida-Maria Wikström Inka Sajakoski Niko Kauppi Joel
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,
Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09
Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Aika: 22.2.2009 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat Läsnä: Sini Paajanen Mikko Rudanko Oona Järvenpää Maisa Cederström Iida Joutsenoja Elisa Koskinen Janne Valo Lotta
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira
Puheenjohtaja Tukiainen kertoi Kiitossitsien ja Kevätkauden päättäjäisten järjestettävän Kaivohuoneella.
PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 3/2015 AIKA: 15.4.2015 klo 19.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän ry:n toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Asta Tukiainen, puheenjohtaja Laura Linnove, varapuheenjohtaja Tiia
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila
Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016. AIKA: klo 18.00
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Isokaari 3 B Aapo Heinäsmäki, puheenjohtaja Tiina Oijala, sihteeri Peppi Flinkman Arttu Nurro Anna Liski Ida-Maria Wikström
PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui
PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.4.2013 Paikka: Töölönkatu 27 A 13 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N YRITYSSUHDEVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016. AIKA: klo PAIKKA: Pohjoisesplanadi 25
PYKÄLÄ RY:N YRITYSSUHDEVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: Pohjoisesplanadi 25 LÄSNÄ: Laura Renholm, puheenjohtaja Asta Tukiainen, sihteeri Pauliina Isokangas Axel Gamba Vilma Taimisto Emmi
Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.
PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 5/2016 AIKA: PAIKKA: Taipaleentie 24 LÄSNÄ: Aapo Heinäsmäki, puheenjohtaja Tiina Oijala, sihteeri Jami Vehviläinen Sara Laitinen Inka Sajakoski Johanna Heinonen
PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto
Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous
Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous Aika: 03.01.2008 Paikka: Pykälä Läsnä: Matilda Merenmies Panu Paajanen Kristiina Lindholm Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Lasse Lievonen Mira
PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5
PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: 24.04.2013 PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri
Puheenjohtaja avasi kokouksen kello
Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 1/2010 PÖYTÄKIRJA 13.1.2010 kello 19.30 Pykälä ry:n tiloissa Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki Läsnäolijat: Ilari Autio, puheenjohtaja Minna Hokkanen, saapui kohdassa
Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen
Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.
Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen
PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta
PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt
Pykälä ry. Pöytäkirja 3.3.2015 2/2015. Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3 B. Paikalla
Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3 B Paikalla Elmiira Kutvonen Pauliina Isokangas Katja Repo Linnea Viherkenttä Sofia Häyrynen Helinä Teittinen Susanne Hakkarainen
Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013. Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki
PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela,
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini
PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.6.2013 Paikka: Bulevardi 19 A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 7.1.) Eero
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Mikko Murto Kristian Krootila Riku Saarinen
Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri
PÖYTÄKIRJA 8.4.2013 15/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 8.4.2013 Paikka: Sörnäistenlaituri 3 G 250 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui
Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero
Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08
Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Aika: 16.04.2008 Paikka: Läsnä: Pykälä Matilda Merenmies Panu Paajanen Iiris Keino Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Ville Toro Meri Bergström Viivi Jantunen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.5.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja III/2008 Aika: keskiviikko 27.2.2008 Paikka: Pykälän kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 Läsnä: Jesse Viljanen, puheenjohtaja Irene Hallikainen, kulttuurivastaava
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 17.5.2012 Paikka: Unioninkatu 45 G 88 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Riku Saarinen Outi
PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi
PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 10/2013 AIKA: 23.10.2013 PAIKKA:
PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 10/2013 AIKA: 23.10.2013 PAIKKA: LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri Mira Karppanen, kirjastovastaava Heidi
Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2018 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B Olga Larinkari, puheenjohtaja Sara Piirainen, varapuheenjohtaja Johanna Kauppinen, sihteeri Sara Aho, opetuksenkehittämisvastaava
Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016 Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä
PYKÄLÄ RY:N Pöytäkirja I/2008 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS
PYKÄLÄ RY:N Pöytäkirja I/2008 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS Aika: tiistai 8.1.2008 Paikka: Pykälän kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 Läsnä: Jesse Viljanen, puheenjohtaja Milla Mustamäki, varapuheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja II/2008 Aika: tiistai 29.1.2008 Paikka: Pykälän kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 Läsnä: Jesse Viljanen, puheenjohtaja Milla Mustamäki, varapuheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.
Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa
PÖYTÄKIRJA /2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 7/2013 AIKA: 22.08.2013. PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159
PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 7/2013 AIKA: 22.08.2013 PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri Heini Wiik, varapuheenjohtaja Heidi Kantola,
Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Liisankatu 11 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Tarik Ahsanullah, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta Tukiainen
PÖYTÄKIRJA 21.7.2012 23/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.7.2012 Paikka: Holmabacka 10 Hanko Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene Male Suvi Syvänen Riku Saarinen Outi
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen
Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.30 Paikka: Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 2/2017. AIKA: klo Pykälän kerhotilat, Suvilahdenkatu 10 B
PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 2/2017 AIKA: klo 20.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän kerhotilat, Suvilahdenkatu 10 B Lauri Laatunen, puheenjohtaja Noora Vihonen, sihteeri Sara Laitinen Sara Aho Santeri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 1.8.2009 Paikka: Saarenjärventie 560 25500 Perniö Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: Keskiviikko 15.8.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto
PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 2.4.2012 Paikka: Läsnä: Bird & Bird Oy Mannerheimintie 8 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian
Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Anita Kritsos, sihteeri Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 25.11.2011 32/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 25.11.2011 Paikka: Läsnä: Lisäksi: Viking Line m/s Gabriella, Itämeri Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
Pöytäkirja 2/2016 4.1.2016 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2016 AIKA: 4.1.2016 klo 17.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Tiia Takalo,
PÖYTÄKIRJA /2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 31.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA 19.4.2011 14/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 19.4.2011 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen (saapui