KUO. Kirkon ulkoasiain osasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUO. Kirkon ulkoasiain osasto"

Transkriptio

1 KUO Kirkon ulkoasiain osasto Arkistoluettelo Arkistoaineiston kuvailu Nimi Kirkon ulkoasiain osasto (KUO) 1994 Kirkon ulkomaanasiain neuvosto (KUN) Kirkon ulkomaanasiain toimikunta (KUT) Historia Kirkon ulkomaanasiain toimikunta (KUT) perustettiin vuonna 1954 laajennetun piispainkokouksen asettamana. Nelijäseninen toimikunta toimi neuvottelevana elimenä kirkon ulkomaansuhteissa. Ulkomaanasiain toimikunnan tuli yhdessä arkkipiispan kanssa päättää kirkon edustuksesta, milloin kysymys oli kirkon suhteista muiden maiden kirkkoyhdyskuntiin, sekä tehdä laajennetulle piispainkokoukselle kirkkojenvälisten järjestöjen toimintaan liittyvä valmistelutyö. Vuonna 1973 hyväksytyn ja 1974 käyttöönotetun ohjesäännön seurauksena Luterilaisen maailmanliiton suomalaisen kansalliskomitean (avustustoiminta ja teologiset asiat) ja Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliiton diasporatoimikunnan tehtävät (ulkosuomalaistyö) siirtyivät kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle. KUT:n alaisena toimivat valiokunnat olivat ulkoasiain valiokunta, diasporatyön valiokunta, teologisten asiain valiokunta ja Kirkon ulkomaanavun valiokunta. Vuoden 1983 aikana toteutettiin ulkomaanasiain toimikunnassa kuten muissakin toimikunnissa hallinnollinen uudistus, jonka mukaan kirkon ulkomaanasiain toimikunnasta tuli vuoden 1984 alussa kirkon ulkomaanasian neuvosto (KUN). Kirkkolain uudistuksen yhteydessä vuoden 1994 alussa kirkon keskushallinto uudistui. Kirkon ulkomaanasiain keskuksesta tuli Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto (KUO). KUO:n tehtävänä on hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja niihin liittyviä teologisia asioita, vastata ulkomailla asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten parissa tehtävästä kirkollisesta työstä, edistää kirkon ulkomaista ja kirkkojen välistä avustustoimintaa sekä kirkon lähetystyötä ja kirkon lähetysjärjestöjen yhteistyötä. Ulkoasiain osasto toimii myös edelleen Luterilaisen maailmanliiton suomalaisena kansalliskomiteana. Arkistoaineistoon on kuulunut myös Suomen Seurakuntatyön Keskusliiton (SKSK) aineistoja (SKSK:n diasporatoimikunnan pöytäkirjat v ja kirjeenvaihtoa v koskien diasporatyötä eri maissa), ja ne on luovutettu Kansallisarkistoon v. 2015, jossa SKSK:n arkisto sijaitsee. Asiakirja-aineisto

2 Asiakirja-aineisto sisältää arkistoluettelot (B-sarja), pöytäkirjat ja muistiot (C-sarja), saapuneet asiakirjat (E-sarja), kirjeenvaihtoa (F-sarja), sisällön mukaan järjestettyä aineistoa kuten neuvottelupäivien ja työryhmien ym. toiminnan aineistoa (H-sarja), muistiot, mietinnöt, suunnitelmat, tutkimukset (M-sarja) sekä valokuvia (Ua-sarja), äänitteitä (Ub-sarja) ja julkaisuja (Uc-sarja). Arkiston järjestäjät Arkiston seulonta, järjestäminen ja luettelointi v ja 2010: Helena Rummukainen, ma. toimistosihteeri/ arkistotyöntekijä. V : Marika Pulkkinen. V : Johanna Mela, arkistonhoitaja, v. 2015: Harri Ahlgrén, arkistoharjoittelija (4/2015), Paula Halkola, korkeakouluharjoittelija (6-7/2015), Aleksi Nieminen (11-12/2015,1-4/2016) B C LUETTELOT Ba Arkistoluettelot Ba 1 Arkistoluettelot Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliiton (SKSK) diasporatoimikunta ( ); Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston (KUO) arkistoluettelo; Yksityiskohtaiset arkistoluettelot ja sisällönkuvaukset: teologisten asiain toimikunta (TAT),, työryhmät, teologiset oppikeskustelut, muut kansainväliset yhteydet (stipendivaihto, ystävyysseurakuntatyö, Inkerin evankelis-luterilainen kirkko); Luettelot Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston ja Kirkon lähetystyön keskuksen valokuvista PÖYTÄKIRJAT Ca Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat Ca 1 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan pöytäkirjat Ca 2 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan pöytäkirjat Ca 3 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan pöytäkirjat Vuoden 1978 kokoukset 1-5/6 Ca 4 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan pöytäkirjat /1978 alkaen 2/1981 asti Ca 5 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan pöytäkirjat /1981 alkaen

3 Ca 6 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan pöytäkirjat Ca 7 Kirkon ulkomaanasiain neuvoston pöytäkirjat Ca 8 Kirkon ulkomaanasiain neuvoston pöytäkirjat 1987 Ca 9 Kirkon ulkomaanasiain neuvostonn pöytäkirjat /1989 asti Ca 10 Kirkon ulkomaanasiain neuvoston pöytäkirjat /1989 alkaen 1/1990 asti Ca 11 Kirkon ulkomaanasiain neuvoston pöytäkirjat /1990 alkaen 4/1991 asti Ca 12 Kirkon ulkomaanasiain neuvoston pöytäkirjat /1991 alkaen Ca 13 Kirkon ulkomaanasiain neuvoston pöytäkirjat /1994 asti Cb Ca 14 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /1994 alkaen 5/1995 asti Ca 15 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /1995 alkaen Ca 16 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /1998 asti Ca 17 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /1998 alkaen 4/1999 asti Ca 18 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /1999 alkaen 5/2000 asti Ca 19 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /2000 alkaen Ca 20 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /2003 asti Ca 21 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /2003 alkaen Ca 22 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /2006 asti Ca 23 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /2006 alkaen 5/2007 asti Ca 24 Kirkon ulkoasiain neuvoston pöytäkirjat /2007 alkaen Kirkon ulkoasiain neuvoston työjaoston pöytäkirjat Cb 1 Ulkoasiain valiokunnan pöytäkirjat /1976 asti Cb 2 Ulkoasiain valiokunnan pöytäkirjat /1976 alkaen Cb 3 Ulkoasiain valiokunnan pöytäkirjat Cb 4 Ulkoasiain valiokunnan pöytäkirjat Cb 5 Ulkoasiain valiokunnan pöytäkirjat

4 Cc Cd Cb 6 Ulkoasiain jaoston pöytäkirjat Cb 7 Ulkoasiain jaoston pöytäkirjat Cb 8 Ulkoasiain jaoston pöytäkirjat /1995 asti Cb 9 Ulkoasiain jaoston pöytäkirjat /1995 alkaen Cb 10 Työjaoston pöytäkirjat Cb 11 Työjaoston pöytäkirjat /2005 asti Cb 12 Työjaoston pöytäkirjat /2005 alkaen Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtoryhmän muistiot Cc 1 Johtoryhmän muistiot Cc 2 Johtoryhmän muistiot Teologisten asiain toimikunnan pöytäkirjat Cd 1 Teologisten asiain valiokunnan pöytäkirjat Cd 2 Teologisten asiain valiokunnan pöytäkirjat Cd 3 Teologisten asiain valiokunnan pöytäkirjat Cd 4 Teologisten asiain valiokunnan ja jaoston Nimi muuttunut 1984 pöytäkirjat Cd 5 Teologisten asiain jaoston pöytäkirjat Cd 6 Teologisten asiain jaoston pöytäkirjat Cd 7 Teologisten asiain jaoston pöytäkirjat Cd 8 Teologisten asiain jaoston pöytäkirjat 1991 Cd 8 Teologisten asiain jaoston pöytäkirjat Cd 9 Teologisten asiain neuvottelukunnan pöytäkirjat Cd 10 Teologisten asiain neuvottelukunnan pöytäkirjat 1996 Ce Cd 11 Teologisten asiain neuvottelukunnan ja Nimi muuttunut 1998 toimikunnan pöytäkirjat Cd 12 Teologisten asiain toimikunnan pöytäkirjat Cd 13 Teologisten asiain toimikunnan pöytäkirjat Cd 14 Teologisten asiain toimikunnan pöytäkirjat Cd 15 Teologisten asiain toimikunnan pöytäkirjat Cd 16 Teologisten asiain toimikunnan pöytäkirjat Ulkosuomalaistyön toimikunnan pöytäkirjat

5 E Ce 4 Diasporatyön valiokunnan pöytäkirjat Ce 5 Diasporatyön valiokunnan pöytäkirjat Ce 6 Ulkosuomalaistyön valiokunnan ja jaoston Nimi muuttunut 2/1984 pöytäkirjat Ce 7 Ulkosuomalaistyön jaoston pöytäkirjat Ce 8 Ulkosuomalaistyön jaoston pöytäkirjat 1987 Ce 9 Ulkosuomalaistyön jaoston pöytäkirjat 1988 Ce 10 Ulkosuomalaistyön jaoston pöytäkirjat Ce 11 Ulkosuomalaistyön jaoston pöytäkirjat Ce 12 Ulkosuomalaistyön jaoston ja neuvttelukunnan Nimi muuttunut 1994 pöytäkirjat Ce 13 Ulkosuomalaistyön neuvottelukunnan pöytäkirjat Ce 14 Ulkosuomalaistyön neuvottelukunnan pöytäkirjat SAAPUNEET ASIAKIRJAT Ea Matkaraportit Ea 1 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet Ea 2 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet Ea 3 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet Ea 4 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet Ea 5 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet 1978 Ea 6 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet 1979 Ea 7 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet 1980 Ea 8 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet 1981

6 Ea 9 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet 1982 Ea 10 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet 1983 Ea 11 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnalle saapuneet 1984 Ea 12 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1985 Ea 13 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1986 Ea 14 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1987 Ea 15 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1988 Ea 16 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1989 Ea 17 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1990 Ea 18 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1991 Ea 19 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1992 Ea 20 Kirkon ulkomaanasiain neuvostolle saapuneet 1993 Ea 21 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 1994 Ea 22 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 1995 Ea 23 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 1996 Ea 24 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 1997

7 Eb Ea 25 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 1998 Ea 26 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 1999 Ea 27 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 1999 Ea 28 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 2000 Ea 29 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 2000 Ea 30 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 2001 Ea 31 Kirkon ulkoasiain neuvostolle saapuneet 2001 Ea 32 Muut Ea 33 Muut Teologisten asiain yksikön ja ulkosuomalaistyön yksikön muut Ea 34 Matkaraportit huom. Sarjanro 6.3.2:1 Ea 35 Matkaraportit huom. Sarjanro 6.3.2:2 Ea 36 Matkaraportit 2003 huom. Sarjanro 6.3.2:3 Ea 37 Matkaraportit huom. Sarjanro 6.3.2:4 Ea 38 Matkaraportit huom. Sarjanro 6.3.2:5 Ea 39 Matkaraportit huom. Sarjanro 6.3.2:6 Ea 40 Matkaraportit huom. Sarjanro 6.3.2:7 Ea 41 Matkaraportit 2006 huom. Sarjanro 6.3.2:8 Ea 42 Matkaraportit 2007 huom. Sarjanro 6.3.2:9 Ea 43 Matkaraportit 2008 huom. Sarjanro 6.3.2:10 Ea 44 Matkaraportit 2009 huom. Sarjanro 6.3.2:11 Ea 45 Matkaraportit 2010 huom. Sarjanro 6.3.2:12 Ea 46 Matkaraportit huom. Sarjanro 6.3.2:13 Ulkosuomalaistyön yksikön Eb 1 Ulkosuomalaistyön yksikölle saapuneet ja muut raportit

8 Ec Eb 2 Ulkosuomalaistyön yksikölle saapuneet ja muut raportit Eb 3 Ulkosuomalaistyön yksikölle saapuneet ja muut raportit Eb Eb Eb Eb Toimintakertomukset Ec 1 Vuosi- ja Australia Ec 2 Vuosi- ja Ruotsi ja Norja Ec 3 Vuosi- ja Pohjois-Amerikka (USA ja Kanada) Ec 4 Vuosi- ja Saksa, Sveitsi, Itävalta puolivuotisraportit/toimintakertomukset Ec 5 Suomenkielisen työn keskuksen (Saksa) toimintakertomukset ja pöytäkirjat Ec 6 Vuosi- ja Ruotsi ja Norja Ec 7 Ulkosuomalaistyön toimintasuunnitelmat ja Toimintasuunnitelmat ( ); toimintakertomukset (1985- toimintakertomukset 2009) Ec 8 Vuosiraportit Brasilia ( ); Englanti (1987); Espanja ( ); Italia ( ); Itävalta ( ); Japani (1987); Jordania (1986); Kostamus ( ); Kreikka ( ); Tanska ( ); Norja ( ); Puola ( ); Saksa ( ); Singapore ( ); Sveitsi ( ) Ec 9 Toimintakertomukset / vuosiraportit Australia Ec 10 Toimintakertomukset / vuosiraportit Norja; Tanska; Viro; Hollanti; Ranska; Kreikka; Italia; Espanja; Argentiina Ec 11 Toimintakertomukset / vuosiraportit Saksa ( ); Itävalta ja Sveitsi ( ) Ec 12 Toimintakertomukset / vuosiraportit Ruotsi Ec 13 Toimintakertomukset / vuosiraportit Kanada ( ); Yhdysvallat ( ) Ec 14 Vuosiraportit Espanja ( ); Kreikka ( ); Kypros (2004); Thaimaa (2003)

9 F Ec 15 Vuosiraportit Norja ( ); Ranska ( ); Saksa ( ); Sveitsi ( ); Tanska ( ); Viro ( ); Kiina (2003); Brasilia (2002) Ec 16 Vuosiraportit Espanja ( ); Kreikka ( ); Kypros ( ); Thaimaa ( ); Venäjä (Pietari) (2011) Ec 17 Vuosiraportit Ruotsi ( ), Kanada ( ) Ec 18 Vuosiraportit USA Ec 19 Vuosiraportit Australia Ec 20 Vuosiraportit Kanada KIRJEENVAIHTO Fa Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston kirjeenvaihto Fa 1 Kirjeenvaihto A-K Fa 2 Kirjeenvaihto S-Ö Fa 3 Saapuneet kirjeet Fa 4 Kirjeenvaihto maittain Aakkosittain: Argentiina - Kanada Fa 5 Kirjeenvaihto maittain Aakkosittain: Kiina - Saksa Fa 6 Kirjeenvaihto maittain Aakkosittain: Saksa - muut maat Fa 7 Kirjeenvaihto teemoittain Fa 8 Kirjeenvaihto teemoittain Fa 9 Kirjeenvaihto 1984 Yleishallinto: henkilöstöhallinto Fa 10 Kirjeenvaihto 1984 Muut kirkot; LML; KMN Fa 11 Kirjeenvaihto 1984 Muut järjestöt Fa 12 Kirjeenvaihto 1984 Matka-asiat Fa 13 Kirjeenvaihto 1985 Yleishallinto: henkilöstöhallinto; tasa-arvotyöryhmä Fa 14 Kirjeenvaihto 1985 Muut kirkot; LML; KMN Fa 15 Kirjeenvaihto 1985 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat Fa 16 Kirjeenvaihto 1985 Matka-asiat Fa 17 Kirjeenvaihto Muut asiat Fa 18 Kirjeenvaihto 1986 Yleishallinto: henkilöstöhallinto Fa 19 Kirjeenvaihto 1986 Muut kirkot; LML; KMN Fa 20 Kirjeenvaihto 1986 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat Fa 21 Kirjeenvaihto 1986 Matka-asiat Fa 22 Kirjeenvaihto 1987 Yleishallinto

10 Fa 23 Kirjeenvaihto 1987 Yleishallinto: henkilöstöhallinto Fa 24 Kirjeenvaihto 1987 Muut kirkot; matka-asiat Fa 25 Kirjeenvaihto 1987 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat Fa 26 Kirjeenvaihto 1988 Yleishallinto Fa 27 Kirjeenvaihto 1988 Yleishallinto: henkilöstöhallinto Fa 28 Kirjeenvaihto 1988 Muut kirkot Fa 29 Kirjeenvaihto 1988 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat; matka-asiat Fa 30 Kirjeenvaihto 1989 Yleishallinto; henkilöstö; Euroopan luterilaiset; Muut asiat Fa 31 Kirjeenvaihto 1989 Yleishallinto, henkilöstö Fa 32 Kirjeenvaihto 1989 Muut kirkot Fa 33 Kirjeenvaihto 1989 Kirkkojärjestöt Fa 34 Kirjeenvaihto 1989 Matka-asiat, muut asiat Fa 35 Kirjeenvaihto 1990 Yleishallinto Fa 36 Kirjeenvaihto 1990 Yleishallinto, henkilöstö Fa 37 Kirjeenvaihto 1990 Muut kirkot, erityistyalat, matka-asiat Fa 38 Kirjeenvaihto 1991 Yleishallinto Fa 39 Kirjeenvaihto 1991 Yleishallinto, henkilöstö Fa 40 Kirjeenvaihto 1991 Kirkkojärjestöt, erityistyöalat Fa 41 Kirjeenvaihto 1991 Ystävyysseurakuntasuhteet, matka-asiat Fa 42 Kirjeenvaihto 1992 Yleishallinto Fa 43 Kirjeenvaihto 1992 Henkilöstö; muut kirkot; ystävyysseurakunnat Fa 44 Kirjeenvaihto 1992 Kirkkojärjestöt, erityistyöalat, matka-asiat Fa 45 Kirjeenvaihto 1993 Yleishallinto; ystävyysseurakunnat Fa 46 Kirjeenvaihto 1993 Henkilöstö; muut kirkot; matka-asiat; muut asiat Fa 47 Kirjeenvaihto 1993 Kirkkojärjestöt, erityistyöalat Fa 48 Kirjeenvaihto 1994 Yleishallinto; henkilöstö; muut kirkot; ystävyysseurakunnat Fa 49 Kirjeenvaihto 1995 Yleishallinto Fa 50 Kirjeenvaihto 1995 Henkilöstö; muut kirkot Fa 51 Kirjeenvaihto 1995 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat; matka-asiat; muut asiat Fa 52 Kirjeenvaihto 1995 Yleishallinto; henkilöstö; matka-asiat; muut asiat Fa 53 Kirjeenvaihto 1996 Muut kirkot Fa 54 Kirjeenvaihto 1996 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat

11 Fa 55 Kirjeenvaihto 1997 Yleishallinto; ystävyysseurakunnat; kirkkojärjestöt; matka-asiat; muut asiat Fa 56 Kirjeenvaihto 1997 Henkilöstö; kirkkojärjestöt Fa 57 Kirjeenvaihto 1997 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat Fa 58 Kirjeenvaihto 1998 Yleishallinto; henkilöstö; muut kirkot Fa 59 Kirjeenvaihto 1998 Muut kirkot; ystävyysseurakunnat: kirkkojärjestöt; erityistyöalat Fb Fa 60 Kirjeenvaihto 1998 Kirkkojärjestöt; matka-asiat; muut asiat Fa 61 Kirjeenvaihto 1999 Yleishallinto; henkilöstö; muut kirkot; ystävyysseurakunnat Fa 62 Kirjeenvaihto 1999 Muut kirkot; ystävyysseurakunnat; LML; KMN; erityistyöalat Fa 63 Kirjeenvaihto 1999 EKK, EKK Järvenpäässä; Matka-asiat, Muut asiat Fa 64 Kirjeenvaihto Yleishallinto; henkilöstö; muut kirkot Fa 65 Kirjeenvaihto 2000 Kirkkojärjestöt; erityistyöalat; matka-asiat; muut asiat Fa 66 Kirjeenvaihto Muut kirkot Fa 67 Kirjeenvaihto 2001 KMN; LML Fa 68 Kirjeenvaihto 2001 Muut kirkkojärjestöt; erityistyöalat Fa 69 Kirjeenvaihto Pohjoismainen ekumeeninen instituutti Fa 70 Kirjeenvaihto Luterilainen maailmanliitto Fa 71 Kirjeenvaihto Luterilainen maailmanliitto Fa 72 Kirjeenvaihto Kirkkojen maailmanneuvosto Fa 73 Kirjeenvaihto Euroopan kirkkojen konferenssi Teologisten asiain yksikön kirjeenvaihto Fb 1 Kirjeenvaihto Anglo-Scandinavian Theological Conference; BEM; Porvoon kirkkoyhteisö; Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Fb 2 Kirjeenvaihto Fc Ulkosuomalaistyön yksikön kirjeenvaihto (KUST) Myös: ulkosuomalaistyön jaoston kirjeenvaihto (USTJ) Fc 1 Kirjeenvaihto Kanada ( ); Yhdysvallat ( ); Muut asiakirjat ( ) Fc 2 Kirjeenvaihto Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Kanaria, Unkari Fc 3 Kirjeenvaihto Australia, Suomi-Konferenssi ja -lehti Fc 4 Kirjeenvaihto DTV, Australia, Kanada, Ruotsi Fc 5 Kirjeenvaihto Saksa

12 Fc 6 Kirjeenvaihto Ruotsi; muu kirjeenvaihto Fc 7 Kirjeenvaihto Kotimaa, DTV Fc 8 Kirjeenvaihto Ruotsi Fc 9 Kirjeenvaihto Australia Fc 10 Kirjeenvaihto Koti- ja ulkomaiden kirjeenvaihtoa, DTV Fc 11 Kirjeenvaihto Itä-Afrikka Fc 12 Kirjeenvaihto Pohjois-Amerikka Fc 13 Kirjeenvaihto Ruotsi ja Norja Fc 14 Kirjeenvaihto Ruotsi ja Norja Fc 15 Kirjeenvaihto Teneriffa, Seppo Heikkilä, "tutkijan aarreaitta" Fc 16 Kirjeenvaihto Australia Fc 17 Kirjeenvaihto Etelä-Afrikka Fc 18 Kirjeenvaihto Kotimaa Fc 19 Kirjeenvaihto Sveitsi, Itävalta Fc 20 Kirjeenvaihto Kotimaa Fc 21 Kirjeenvaihto Muut Fc 22 Kirjeenvaihto Espanja, Aurinkorannikko, Mallorca Fc 23 Kirjeenvaihto Mallorca Fc 24 Kirjeenvaihto Teneriffa, työntekijöiden välisiä kirjeitä Fc 25 Kirjeenvaihto Espanja, Kanariansaaret Fc 26 Kirjeenvaihto Kotimaa Fc 27 Kirjeenvaihto Kotimaa Fc 28 Kirjeenvaihto Norja Fc 29 Kirjeenvaihto Tanska Fc 30 Kirjeenvaihto Aasia, Afrikka, Lähi-Itä Fc 31 Kirjeenvaihto Eurooppa Fc 32 Kirjeenvaihto Ranska, Sveitsi Fc 33 Kirjeenvaihto Italia, Saksa Fc 34 Kirjeenvaihto Kreikka, Kypros Fc 35 Kirjeenvaihto Latinalainen Amerikka Fc 36 Kirjeenvaihto Teneriffa, työntekijöiden välisiä kirjeitä Fc 37 Kirjeenvaihto Ruotsi Fc 38 Kirjeenvaihto SLT

13 Fc 39 Kirjeenvaihto Australia Fc 40 Kirjeenvaihto Kanada Fc 41 Kirjeenvaihto USA Fc 42 Kirjeenvaihto Kotimaan asiat Fc 43 Kirjeenvaihto Latinalainen Amerikka Fc 44 Kirjeenvaihto ruotsi ( ), Itävalta ( ) Fc 45 Kirjeenvaihto USA Fc 46 Kirjeenvaihto Norja Fc 47 Kirjeenvaihto Saksa Fc 48 Kirjeenvaihto USA FC 49 Kirjeenvaihto Kanada Fc 50 Kirjeenvaihto Australia Fc 51 Kirjeenvaihto Portugali ( , ), Espanja ( ), Aurinkorannikko ( ) Fc 52 Kirjeenvaihto Espanja Gran Canaria ( ), Teneriffa ( ), Costa Blanca ( ), Mallorca (1999) Fc 53 Kirjeenvaihto USA Fc 54 Kirjeenvaihto Kanada Fc 55 Kirjeenvaihto Piispanvihkimykset ja arkkipiispan vierailut Fc 56 Kirjeenvaihto 2005 Latinalainen Amerikka Fd Ulkoasiain toimikunnan kirjeenvaihto (KUT) Fd 1 Lähetetyt kirjeet Fd 2 Lähetetyt kirjeet Fd 3 Lähetetyt kirjeet Fd 4 Lähetetyt kirjeet H SISÄLLÖN MUKAAN JÄRJESTETYT ASIAKIRJAT Ha Sopimukset Haa Kirkkojen väliset sopimukset Säilytyspaikka: Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto.

14 Haa 1 Kirkkojen väliset sopimukset Säilytyspaikka: Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto. Evangelische Kirche in Deutschland (EKD) (1977, 1986); Lutheran Church in America (1978); Evangelisch-Lutherische Kirche Zürich (1982); Eestin evankelis-luterilainen kirkko (1989) Hb Hab Haa 2 Kirkkojen väliset sopimukset The Evangelical Lutheran Church in America (1990); Lutheran Church in Australia (1991); The Evangelical Lutheran Church in Canada (1991); The Evangelical Luthran Church in Latvia (1991); Evangelische Kirche in Örstereich (1997); The China Christian Council (2000) Haa 3 Kirkkojen väliset sopimukset Inkerin evankelis-luterilainen kirkko (2000); The Evangelical Lutheran Church in Namibia (2001); Evangelische Kirche in Deutschland (2002); Evangelische Kirche in Örsterreich (2005); Svenska Kyrkan (2006); Etelä-Afrikan evankelis-luterilainen kirkko (2010) Haa 4 Kirkkojen väliset sekä muut sopimukset Suomen Merimieslähetystyö (1991); Norjan suomalainen evankelis-luterilainen seurakunta (1994); Manner-Espanjan suomalainen evankelisluterilainen seurakunta (1997); Suomen Merimieskirkko (2002); Suomen metodistikirkko ja Finlands svenska metodistkyrkan (2010) Ekumeeniset sopimukset ja teologisten oppikeskustelujen loppuasiakirjat Hab 1 Loppuasiakirjat Venäjän ortodoksisen kirkon Loppuasiakirjat neuvotteluista kanssa käytävistä keskusteluista Hab 2 Loppuasiakirjat Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa käytävistä keskusteluista sekä Porvoon julistus Hab 3 Loppuasiakirjat Suomen Helluntaiherätyksen ja Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa käytävistä keskusteluista Työryhmät Hba Itä-Euroopan työryhmä Loppuasiakirjat 8. neuvotteluista (1989); Porvoon kirkkoyhteisön laatima Porvoon julistus (1996) Loppuasiakirjat Suomen helluntaiherätyksen kanssa käydyistä virallisista oppikeskusteluista ( ); Loppuasiakirjat Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa käydyistä oppikeskusteluista ( )

15 Hbb Hba 1 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Työryhmän esivaiheet: Itä-Euroopan työryhmää edelsi vuonna 1986 asetettu työryhmä, jonka tehtävänä oli valmistella ja seurata kirkon suhteita Itä-Eurooppaan. Tämä yhdistettiin vuonna 1987 ns. Pirisen työryhmään ja muodostettiin Itä- Euroopan työryhmä. Hba 2 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen 1988 Hba 3 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen 1989 Hba 4 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen 1990 Hba 5 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen 1991 Hba 6 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Muut: Työryhmän järjestämä seminaari Suomen sukukansojen uskonnollinen tilanne , Järvenpää Hba 7 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Hba 8 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen 1997 Muut asiakirjat 1997: Seminaarimatka Moskovaan Hba 9 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Hba 10 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Latvian-matka Hba 11 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä Hbb 1 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Työryhmän esivaiheet ( ); Kesäkurssi Turussa 1979 Hbb 2 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Pöytärkirjat; Kirjeenvaihto; Raportit; Muut asiakirjat Hbb 3 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Hbb 4 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Ikkuna juutalaisuuteen -kirjan valmistelu; Muut tapahtumat Hbb 5 Työryhmän pöytäkirjat liitteineen Pöytäkirjat liitteineen + muut asiakirjat Hbb 6 LEKKJ:n vuosikokousten pöytäkirjat Lutheriche Europäische Komission für Kirche und Judentum (LEKKJ): Pöytäkirjat; Kirjeenvaihto; Muut asiakirjat Hbb 7 LEKKJ:n vuosikokousten pöytäkirjat Pöytäkirjat Hbb 8 LEKKJ:n kirjeenvaihto ja Kirjeenvaihto; Matkaraportit Hbb 9 LEKKJ:n vuosikokousten pöytäkirjat Hbb 10 LEKKJ:n vuosikokousten pöytäkirjat

16 Hbb 11 Esitelmät Työryhmän jäsenten aiheeseen liittyvät esitelmät ja julkaisut Hbc Hbd Hbe Hbb 12 Esitelmät Aiheeseen liittyvät muut esitelmät ja julkaisut: työryhmän taustaaiheisto Hbb 13 Muut asiakirjat Kristillisten järjestöjen toiminta juutalaisten parissa (Suomen Lähetysseura; Caspar-keskus; ICEJ) Hbb 14 Muut asiakirjat Suomen Lähetysseura Hbb 15 Muut asiakirjat Kansainväliset kirkkojen väliset sekä muut organisaatiot (Den Nordiska samarbetskomittén; ERKKJ; Luterilainen maailmanliitto; Kirkkojen maailmanneuvosto; ICCJ) Hbb 16 Muut asiakirjat Messiaaninen juutalaisuus (Helsinki Research Group on Messianic Theology; Lausanne Helsinki 2003) Hbb 17 Muut asiakirjat 1986 Judisk liv i Norden -symposium 1986 Hbb 18 Muut asiakirjat Lehtileikkeet; Tausta-aineisto Hbb 19 Muut asiakirjat Lehtileikkeet; Tausta-aineisto Hbb 20 Julkaisut "Was jeder vom Judentum wissen muss" -lehtiset; Ikkuna juutalaisuuteen (1993); Hbb 21 Julkaisut Hbb 22 Julkaisut Uskonto- ja lähetysteologinen työryhmä Hbc 1 Hbc 2 Itä- ja Etelä-Aasian työryhmä Hbd 1 Itä- ja Etelä-Aasian työryhmän Säilytys: Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto: Kirkon lähetystyön keskus KUN:n perustamia työryhmiä Hbe 1 Filioque-työryhmä Mietintö, pöytäkirjat, kirjeenvaihtoa ja muuta materiaalia Etelä-Afrikan työryhmä ( ), LML-työryhmä ( ) Hbe 2 Useampia pienempiä työryhmiä ja Metodistit -yhteistyöryhmä ( ) Hbe 3 Kansainvälisen naistyön neuvottelukunta Hbe 4 Kansainvälisen naistyön neuvottelukunta Hbe 5 Latinalaisen Amerikan työryhmä pöytäkirjasarja epätäydellinen Hbe 6 Ekumeenisten yhteyksien työryhmä

17 Hc Teologiset oppikeskustelut Hca Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon väliset oppikeskustelut Hca 1 Ensimmäiset keskustelut 1970 Turku Hca 2 Toiset keskustelut 1971 Zagorsk Hca 3 Kolmannet keskustelut 1974 Järvenpää (Kirjeenvaihto, esitelmät, loppuasiakirjat) Hca 4 Kolmannet keskustelut 1974 Järvenpää (Keskustelupöytäkirjat) Hca 5 Kolmannet keskustelut Järvenpään keskusteluja koskevat valmistelu- ja arviointiseminaarit Hca 6 Neljännet keskustelut 1977 Kiova (Kirjeenvaihto, esitelmät, loppuasiakirjat, keskustelutpöytäkirjat) Hca 7 Neljännet keskustelut Kiovan keskusteluja koskevat valmistelu- ja arviointiseminaarit Hca 8 Viidennet keskustelut 1980 Turku (Kirjeenvaihto, esitelmät, loppuasiakirjat) Hca 9 Viidennet keskustelut Turku (Keskustelupöytäkirjat); Turun keskusteluja koskevat valmistelu- ja arviointiseminaarit Hca 10 Kuudennet keskustelut 1983 Leningrad (Kirjeenvaihto, keskustelupöytäkirjat) Hca 11 Kuudennet keskustelut 1983 Leningrad (Esitelmät, loppuasiakirjat, muut asiakirjat) Hca 12 Kuudennet keskustelut Leningradin keskusteluja koskevat valmistelu- ja arviointiseminaarit Hca 13 Seitsemännet keskustelut 1986 Mikkeli (Keskustelupöytäkirja suomeksi, kirjeenvaihto) Hca 14 Seitsemännet keskustelut 1986 Mikkeli (Esitelmät, loppuasiakirjat) Hca 15 Seitsemännet keskustelut Mikkelin keskusteluja koskevat valmistelu- ja arviointiseminaarit Hca 16 Kahdeksannet keskustelut 1989 Pyhtitsa (ei keskustelupöytäkirjoja) Hca 17 Kahdeksannet keskustelut Pyhtitsan keskustelupöytäkirjat Hca 18 Kahdeksannet keskustelut Pyhtitsan keskusteluja koskevat valmistelut- ja arviointiseminaarit Hca 19 Yhdeksännet keskustelut 1992 Järvenpää (Kirjeenvaihto, esitelmät, loppuasiakirjaluonnokset, keskustelupöytäkirja) Hca 20 Yhdeksännet keskustelut 1992 Järvenpää (Tiedotusaineisto, ohjelma, puheet ja tervehdykset, loppuasiakirjat, keskustelupöytäkirjat)

18 Hca 21 Kymmenennet keskustelut Kiova 1995 (Valmistelu- ja arviointiseminaarit ; Kiovan keskustelutpöytäkirjat, puheet ja tervehdykset, kirjeenvaihto) Hca 22 Kymmenennet keskustelut 1995 Kiova (Esitelmät ja kommenttipuheenvuorot, loppuasiakirjat, raportit ja mietinnöt, tiedutusaineisto, muut asiakirjat) Hca 23 Yhdennettoista keskustelut Lappeenranta 1998 (Kaikki keskusteluja koskevat asiakirjat; ei keskustelupöytäkirjoja) Hca 24 Kahdennettoista keskustelut Moskova 2002 (Kaikki keskusteluja koskevat asiakirjat) Hca 25 Kahdennettoista keskustelut Moskova 2002, neuvottelujen valmistelut Hca 26 Kolmannettoista keskustelut Turku 2005 (Kaikki keskusteluja koskevat asiakirjat) Hca 27 Neljännettoista keskustelut, viidennettoista keskustelut Pietari 2008 (Kaikki keskusteluja koskevat asiakirjat), Siikaniemi 2011 (Kaikki keskusteluja koskevat asiakirjat, ei keskustelupöytärkijoja) Hca 28 Muut keskeusteluja koskevat asiakirjat Kauko Pirisen työryhmä ( ); Espoo 1981; Taustamateriaali Hca 29 Muut keskeusteluja koskevat asiakirjat SELK-VOK-keskustelujen kokonaisarviointi (1997); Tausta-aineisto Hcb Hcc Suomen evankelis-luterilaiset kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon väliset oppikeskustelut Hcb teologiset oppikeskustelut Mikkeli 1989; Uusi Valamo 1990; Järvenpää 1991; Iisalmi 1993; Kuovola 1996; Joensuu 1999; Oulu 2001; Joensuu 2007; Helsinki 2009; Helsinki 2010 Hcb 2 Luterilaisen valtuuskunnan ja neuvottelukunnan alkaen: neuvottelukunta; muut asiakirjt kokoukset Teologiset oppikeskustelut roomalais-katolisen kirkon kanssa (yhteinen julistus vanhurskauttamisopista) Hcc 1 Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Työryhmät, seminaarit Hcc 2 Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Asiakirjaluonnokset Hcc 3 Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Teologisten asiain neuvottelukunta Hcc 4 Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Piispainkokouksen asettama työryhmä Hcc 5 Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Kirjeenvaihto Hcc 6 Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Esitelmät, lehtiartikkelit Hcc 7 Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista Päätökset asiakirjasta

19 Hcc 8 Suomen ja Ruotsin välinen luterilais-katolinen dialogikomissio Hcc 9 Suomen ja Ruotsin välinen luterilais-katolinen dialogikomissio Hcc 10 Suomen ja Ruotsin välinen luterilais-katolinen 2007 dialogikomissio Hcc 11 Suomen ja Ruotsin välinen luterilais-katolinen 2008 dialogikomissio Hcc 12 Suomen ja Ruotsin välinen luterilais-katolinen dialogikomissio Hcc 13 Suomen ja Ruotsin välinen luterilais-katolinen dialogikomissio Redaktioryhmä 2010, Muut asiakirjat Hcc 14 Lutheran - Roman Catholic Commission on Unity Hcc 15 Lutheran - Roman Catholic Commission on Unity Hcd Teologiset oppikeskustelut reformatoristen kirkkojen kanssa Leuenbergin konkordia, nyk. Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisö, EPKY Hcd 1 Leuenbergin konkordia Leuenberg-työryhmän pöytäkirjat; työryhmän muistio (1972); työryhmän mietintö (1974); LML:n suomalaisen kansalliskomitean koollekutsutma Leuenberg-kokous 1972 Hcd 2 Leuenbergin konkordia Suomen ev.-lut. kirkon kanta Leuenbergin konkordiaan; Konkordialuonnokset (1971, 1973); Käsittely ( ) Hcd 3 Leuenbergin konkordia Lausunnot, päätökset,, esitelmät, pohjoismainen yhteistyö, aloitteet (Leuenbergin konkordiaan liittymiseksi) Hcd 4 Leuenbergin konkordia Kirjeenvaihto, kiertokirjeet, esitelmät (1972), ( ) Hcd 5 Leuenbergin konkordia Kansainväliset konsultaatiokokoukset: Nyborg Strand 1977, Järvenpää 1977, Tampere 1986, Strasbpurg 1986, Turku 1990, Pohjoismainen piispainkokous ( ), Paikallisryhmät 1986

20 Hcd 6 Leuenbergin konkordia Yleiskokoukset ; EPKY:n valmistelemat dokumentit ja sekä Suomen ev.-lut. kirkon lausunnot dokumenteista Hcd 7 Leuenbergin konkordia Exekutiv- und koordinierungsausschüsse ( ); Raportit ; Muut asiakirjat Hcd 8 Leuenbergin konkordia Muut asiakirjat: lehtileikkeet, artikkelit Hcd 9 Leuenbergin konkordia 1994 Neljäs yleiskokous (Lainz / Wien): teologinen valmistelumateriaali Hce Hcf Porvoon yhteinen julkilausuma Hce 1 Porvoon kirkkoyhteisön esivaiheet 1948 Suomen ev.-lut. kirkon suhteet Anglikaaniseen kirkkoon Hce 2 Porvoon kirkkoyhteisön esivaiheet Anglo-baltic Conferences Hce 3 Kirjeenvaihto Kirjeenvaihto; muut asiakirjat Hce 4 Porvoon julistus Kokoukset, seurantaryhmä Hce 5 Seurantaryhmä 1996 Juhlajumalanpalvelukset 1996 Hce 6 Kirjeenvaihto, esitelmät Kirjeenvaihto ( ); Esitelmät ( ); Muut ( ) Hce 7 Kontaktiryhmä (Contact Group Meetings) Hce 8 Kirkkolakivalmistelu Kirkkolaki; Dokumentti "Apostolicity of the Church" (2005) Hce 9 Muut kokoukset Church Leaders Consultations (2000, 2004); Theological Conferences ( , 2005); Primates Meetings; Other Meetings ( ) Hce 10 Church Leader Consultations Consultation on marriage 2011 Hce 11 Theological ja Anglo-Baltic Conferences Teologiset oppikeskustelut vapaakirkkojen kanssa Hcf 1 Kolmikantaneuvottelut Neuvottelujen valmistelu (1982); Vesala 1992, Silokallio 2001 Hcf 2 Teologiset oppikeskustelut Suomen Vapaakirkon kanssa Hcf 3 Teologiset oppikeskustelut Suomen Vapaakirkon kanssa Viralliset oppineuvottelut ; Yhteisen neuvottelukunnan pöytäkirjat Kirkon ulkoasiain toimikunnan ja keskuksen valtuuskunta ; Kirjeenvaihto ; Muut asiakirjat

21 Hd Hcf 4 Teologiset oppikeskustelut Suomen helluntaiherätyksen kanssa Viralliset neuvottelut ; Nuevottelujen valmistelu ; Kirkon ulkoasiain keskuksen valtuuskunta ; Yhteinen neuvottelukunta Neuvottelut ; Sopimuksen hyväksyminen 2010 Hcf 5 Teologiset oppikeskustelut Suomen metodistikirkkojen kanssa Hcf 6 Teologiset oppinkeskustelut Suomen Valmistelutyöryhmä ; Taustamateriaali metodistikirkkojen kanssa Hcf 7 Teologiset oppikeskustelut Suomen Vaasa 1997, Tampereen Ilkossa 2000, Tampere 2003, Vaajakoski baptistiyhdyskunnan kanssa 2006, Vaasa 2009, Jämsän Särkisaari 2012 Hcf 8 Teologiset oppikeskustelut Suomen Vesala 1983, Santala 1983, Kauniainen 1984, Kiponniemi 1984 Vapaakirkon kanssa Yhteydet kansainvälisiin kirkkoliittoihin Hda Luterilainen maailmanliitto Hda 1 Yleiskokoukset (Assemblies) Yleiskokoukset I-III (Yleiskokousten julkaisut) Hda 2 Yleiskokoukset (Assemblies) Yleiskokoukset IV-VI (Helsinki 1963; Evian 1970; Dar-es-Salaam 1977) Hda 3 Yleiskokoukset (Assemblies) 1977 VI yleiskokous (Dar-es-Salaam 1977) Hda 4 Yleiskokoukset (Assemblies) 1984 VII yleiskokous (Budapest 1984) Hda 5 Yleiskokoukset (Assemblies) 1989 VIII yleiskokous (Curitiba 1989) Hda 6 Yleiskokoukset (Assemblies) 1997 IV yleiskokous (Hong Kong, 1997) Hda 7 Yleiskokoukset (Assemblies) 2003 X yleiskokous (Winnipeg 2003) Hda 8 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF Council) Hda 9 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF Council) ja priimasten (?) konsultaatiot (Church Leaders Consultations) Hda 10 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF Council) Hda 11 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF Council) Hda 12 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF Council) (Gevene 1994) 1995 (Windhock, Namibia 1995) 1996 (Geneve 1996) 2000 Turku 2000

22 Hdb Hdc Hdd Hde Hda 13 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF 2001 Geneve 2001 Council) Hda 14 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF 2002 Wittenberg 2002 Council) Hda 15 Neuvoston kokoukset (Meetings of the LWF 2009 Geneve 2009 Council) Hda 16 Eksekutiivikomitean kokoukset Hda 17 Eksekutiivikomitean kokoukset Hda 18 Eksekutiivikomitean kokoukset 1981 Turku 1981 Hda 19 Eksekutiivikomitean kokoukset (Eksekutiivikomitea 1986 ja 2009; LML:n organisaatiouudistus 1980-luvulla) Hda 20 Muut kokoukset ja konsultaatiot Hda 21 Muut asiakirjat Tutkimusprojekti "The Identity of the Church" Hda 22 Muut asiakirjat (Comission Studies) Hda 23 Luterilais-katolinen dialogi BEM-asiakirja Hda 24 Luterilais-katolinen dialogi 1988 Asiakirja "Einheit vor uns" Hda 25 Muut asiakirjat 1978 Vesala 1978: "Identität und Dienst der luth. Kirchen heute" Kirkkojen maailmanneuvosto Hdb 1 Yleiskokoukset 1983 Hdb 2 Yleiskokoukset 1991 Hdb 3 Yleiskokoukset 1998 Hdb 4 Yleiskokoukset ja eksekutiivikomitean Eksekutiivikomitea 1991; Faith and Order ; Yleiskokous kokoukset sekä muut asiakirjat 2006: Porto Alegre Euroopan kirkkojen konferenssi Hdc 1 Yleiskokoukset Hdc 2 Yleiskokoukset 1997 Hdc 3 Yleiskokoukset 2003 Hdc 4 Muut asiakirjat Nordiska ekumeniska rådet Hdd 1 Muut asiakirjat Ordinaatioprojekti Hdd 2 Saksan evankelinen kirkko (Vereinigte Evangelisch-Lutherische Kirche Detschlands, VELKD)

23 He Hde 1 Yhteydet Saksan evankeliseen kirkkoon sis. Myös kyselyn Suomen Ev. Lut. kirkon suhteista Saksan maakirkkoihin (1994) Hde 2 Yhteydet Saksan evankeliseen kirkkoon VELKD-TAGUNG, "Bischofsamt - einheitsmodell - ekklesiologie" kokous 1998 Hde 3 Yhteydet Saksan evankeliseen kirkkoon EKD:n kanssa pidetyt konsultaatiot Hdf Kansainvälisten kirkkoliittojen muut asiakirjat Hdf 1 Muut asiakirjat BEM-seminaari Helsingissä (1983); ORLE (1989); KMN:n 6. yleiskokouksen valmistelu ( ) ja muut KMN:n asiakirjat (1991); Nordiska Centralkommitté ( ): LML:n kokous Järvenpäässä "Christian and Other Faith in Europe Today (1994); EKK:n kokous Helsingissä "Consultation on the reception of the dialogies (2001) Hdf 2 Arkkipiispa Mikko Juvan asiakirjoja LML:n ja KMN:n toimintaan liittyen Muut kansainväliset yhteydet Hea Pohjoismais-saksalainen kirkkokonventti Hea 1 Kirjeenvaihto Hea 2 Kirjeenvaihto ja raportit Hea 3 Raportit Aholansaari 1999; Järvenpää 2009 Heb Stipendivaihto Heb 1 Kahdenvälinen stipendivaihto: Unkari Unkari Heb 2 Kahdenvälinen stipendivaihto Leningradin / Pietarin hengellinen akatemia Heb 3 Stipendiaatit Suomessa Suomi-Konferenssi: Yhdysvallat ja Kanada Heb 4 Stipendiaatit Suomessa Itä-Eurooppa; Muut: KUO:n myöntämät matka-apurahat; Muut stipendit Heb 5 Stipendivaihto Saksaan Baijerin maakirkon stipendivaihto (Erlangen); EKD:n stipendit Heb 6 Stipendivaihto Yhdysvaltoihin Gettysburg ( ); Chicago ( ) Heb 7 Muut stipendit: KMN ja LML Stipendiaattien raportit: Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) stipendit Bosseyn ekumeeniseen instituuttiin ( ); Luterilaisen maailmanliiton (LML) stipendit ( ); Muut asiakirjat: Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan asettaman KMN- LML-työryhmän mietintö

24 Hec Heb 8 Muut stipendit: KMN ja LML Raportit, kirjeenvaihto Ystävyysseurakuntatyö Hec 1 Ystävyysseurakuntatyö: työryhmän kokoukset Hec 2 Ystävyysseurakuntatyö: työryhmän kokoukset Hec 3 Ystävyysseurakuntatyö: työryhmän kokoukset Hed Hec 4 Ystävyysseurakuntatyö: neuvottelupäivät Hec 5 Ystävyysseurakuntatyö: neuvottelupäivät Hec 6 Ystävyysseurakuntatyö: Hec 7 Ystävyysseurakuntatyö: kirjeenvaihto Kirjeenvaihto seurakunnista (A-Ke) Hec 8 Ystävyysseurakuntatyö: kirjeenvaihto Kirjeenvaihto seurakunnista (Ki-P) Hec 9 Ystävyysseurakuntatyö: kirjeenvaihto Kirjeenvaihto seurakunnista (R-Ö) Hec 10 Ystävyysseurakuntatyö: muut asiakirjat Raportit Kansainväliset vierailut Hed 1 Suomen ev.-lut. kirkon ulkomaanmatkoja sekä kansainvälistä vieraanvaraisuutta Hed 2 Suomen ev.-lut. kirkon suhteet Roomalaiskatoliseen kirkkoon Hed 3 Suhteet Unkarin luterilaiseen kirkkoon ja muu suomalais-ugrilainen yhteistyö Vierailut (1982, 2001); Suomalais-ugrilaiset teologipäivät / pappeinkokous (1981, 1985, 1989); muut asiakirjat (1984); Teologikoulutuksen kehittäminen Virossa ja Inkerin luterilaisen kirkon piirissä ( ) Hed 4 Suhteet Venäjän ortodoksiseen kirkkoon Moskovan patriarkaatin delegaation vierailu Suomessa (1965); Patriarkka Pimenin vierailu Suomessa (1974); Arkkipiispa Simojoen vierailu Moskovassa (1975); Patriarkka Pimenin vierailu Suomessa (1981); Venäjän ortodoksisen kirkon juhlavuosi 1988 ja siihen liittyvät seminaarit ( ); Patriarkka Aleksi II:n vierailu Suomessa (1994)

25 Hed 5 Suhteet Kiinan ja Japanin luterilaisiin kirkkoihin Kiinan kristillisen neuvoston delegaation vierailu Suomessa (1982); Suomen ev.-lut. kirkon delegaation vierailu Kiinaan (1987); Kiinan kristillisen neuvoston delegaation vierailu Suomessa (1992) Hee Hed 6 Suomen ev.-lut kirkon suhteet roomalaiskatoliseen kirkkoon Paavin vierailu Suomessa 1989, valmisteluryhmän aineisto 1989, Äiti Teklan kunniamerkki 2005 Hed 7 Suhteet Baltian ja Yhdysvaltain ev.-lut. kirkkoihin 2002 Baltia: Latvia, Viro Inkerin evankelis-luterilainen kirkko Hee 1 Kokousasiakirjat Hee 2 Muistiot ja sekä muut asiakirjat Hee 3 Muistiot, Inkerin pappien koulutus, seminaareja Hef Heg Heh Namibia-neuvottelukunta Hef 1 Namibia-neuvottelukunnan pöytäkirjat Päätearkisto Hef 2 Namibia-neuvottelukunnan Round Table - kokoukset Päätearkisto Euroopan yhteistyö- ja turvallisuuskomissio (ETYK) Heg 1 Suomen ev.-lut. kirkon ETYK-valmistelut Yhteistyö kirkkoliittojen (EKK, LML, KMN) kanssa; Muut asiakirjat Heg 2 Ekumeenisen seurantaryhmän, ETYK-työryhmän sekä jumalanpalvelusten valmistelutyöryhmän kokousten pöytäkirjat Heg 3 Muut asiakirjat Muut ulkosuhteisiin liittyvät asiakirjat

26 Hei Hej Heh 1 Muut ulkosuhteisiin liittyvät asiakirjat Presidentti J. K. Paasikiven hautaansiunaaminen (1956); Presidentti U.K. Kekkosen hautaansiunaaminen (1986); LML:n kansalliskomitean teologinen jaosto ( ); Piispainkokouksen ulkosuomalaistyöryhmä (1978); Seppo Syrjänen -akatemia ( ); Enonkosken luoastariyhteisö ja luostarin sääntöryhmä ( ): kokousmuistiot, kirjeenvaihto, luostarisäännöt (2013) Heh 2 Ulkomaantoimijoiden kokoukset Seminaarit Hei 1 Kirkon ulkosuomalaistyön seminaarit Kirkkopyhä ja seminaari Hei 2 Kirkon ulkosuomalaistyön seminaarit Kirkkopyhä ja seminaari Hei 3 Kirkon ulkosuomalaistyön seminaarit Kirkkopyhä ja seminaari Hei 4 Kirkon ulkosuomalaistyön seminaarit Kirkkopyhä ja seminaari Hei 5 Kirkon siirtolaistyön tulevaisuus Hanasaari Hei 6 Rauhan seminaarit Hei 7 The Porvoo Communion Church Leaders' Ohjelma, osallistujat, esitelmiä Consultation Kirkon ulkosuomalaistyön muu aineisto Hej 1 KUST Kanariansaaret turistityö Seurakunnan pöytäkirjoja, kirjeitä, esitteitä, lehtileikkeitä, Gran Canaria Las Palmas, paperit sidottu yhteen Hej 2 KUST Kanariansaaret turistityö Taloudenhoitoon liittyvää, kuitteja, tositteita, budjetteja, tilastoja, Gran Canaria Hej 3 KUST Kanariansaaret turistityö S. Heikkilän päiväkirja ( ), Toimintakertomuksia ( , ), Kirkonkylän uutiset ( ), Kirjeitä, esitteitä yms. Hej 4 KUST Kanariansaaret turistityö Tilinpäätökset, todistuksia kirkollisista toimituksista, pappilan hoito, tositteita, Teneriffa Hej 5 KUST Kanariansaaret turistityö Seurakuntien pöytäkirjoja (Teneriffa, Las Palmas, Agaete, Playa de las Americas, Puerto de la Cruz, Playa de Ingles), kirjeitä, tilastoja, toimintakertomuksia Hej 6 KUST Teneriffa Lehtileikkeet, esitteet ym.

27 Hej 7 KUST Kanariansaaret turistityö Gran Canaria Playa de Inglesin seurakunnan pöytäkirjoja ( ), Toimintakertomuksia ja tilastoja ( ), kirjeitä ( ), toimintasääntöjä Hej 8 KUST turistityö Madrid, Mallorca, Aurinkorannikko Madrid, Mallorca, Malaga ( ), Aurinkorannikko Costa del Sol ja Malaga ( ), raportteja, kirjeitä, budjetteja, esitteitä Hej 9 KUST Costa Blanca Toimintakertomukset, raportit, pöytäkirjat, kirjeenvaihto, muu materiaali Hej 10 KUST turistityö 2000 Teneriffa, vieraskirja Hej 11 KUST Rhodos Toimintakertomukset, raportit, pöytäkirjat, kirjeenvaihto, muu materiaali Hej 12 KUST Kypros Toimintakertomukset, raportit, pöytäkirjat, kirjeenvaihto, muu materiaali Hej 13 KUST Ruotsi-aineistoja l. Kirjeenvaihtoa yms. Hej 14 KUST Australia-aineistoja Melbournen suomalainen seurakunta kirjeenvaihtoa, Yrjö l. Levänen Hej 15 KUST Australia-aineistoja l. Pöytäkirjoja, lehtileikkeitä, Yrjö Levänen Hej 16 KUST Australia-aineistoja Melbournen Agricola-seurakunta, Yrjö Levänen Hek Kirkon pakolais- ja maahanmuuttotyöryhmät KUAn arkistossa pakolaiskyselyt srk:ista ja kirjeenvaihtoa 1990-l. Hek 1 Pakolaistyöryhmä KUN:n perustama Hek 2 Pakolaistyön työryhmä KUN:n perustama Hek 3 Kirkko ja turvapaikanhakijat-työryhmä 1990 KUN:n perustama Hek 4 Pakolaistyön aineistoja Hek 5 Pakolaistyön mietintötyöryhmä ja KUN:n perustama neuvottelukunta Hek 6 KUO/KUN ja KUA: pakolaistyön alkuvaiheita KUN:n perustama Hek 7 KUO/KUN ja KUA: pakolaistyön alkuvaiheita KUN:n perustama Hel Kirkon lapsi- ja nuoristyön kansainvälisen asioiden yhteistyöryhmä Hel 1 Kokousten pöytäkirjat ja muistiot

28 M U MUISTIOT, MIETINNÖT, SUUNNITELMAT, TUTKIMUKSET Ma Muistiot ja selvitykset Ma 1 Muistiot ja selvitykset A-K Ma 2 Muistiot ja selvitykset L-V Ma 3 Rauhantyön tausta-ainiesto Mb Lausunnot ja esitelmät Mb 1 Teologisten asiain valiokunnan ja jaoston lausunnot Teologisten asiain valiokunta ( ); jaosto vuodesta 1984 alkaen Mb 2 Teologisten asiain valiokunnan / jaoston / yksikön esitelmät Teologisten asiain valiokunta ( ); jaosto vuodesta ; yksikkö vuodesta 1994 alkaen Mb 3 Teologisten asiain valiokunnan / jaoston / yksikön esitelmät Esitelmiä uskontodialogin ja ekumeenisten dialogien alalta MUUT ASIAKIRJAT Ua Valokuvat Ua 1 Säilytys: Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto. Ks. Erillinen luettelo Ub Uc Ua DTV valokuvia Australia, Kanada, sekalaisia Ua Dioja Äänitteet ja tallenteet Ub 1 Ub 2 Ub 3 Neuvottelut Venäjän ortodoksisen kirkon 2011 kanssa. Videomateriaalia Siikaniemen 2011 neuvotteluista kiintolevy. Sijainti: Kirkon ulkoasiain johtajan sihteerin huone. Julkaisut Uc 1 Diaspora-lehti Diaspora ja Takaisin Suomeen -tiedote Uc 2 Muut painotuotteet kansiossa sisällysluettelo Uc 3 Kirkko ja juutalaisuus Ulkomaalaisia julkaisuja Uc 4 Lausanne Constitution julkaisuja Uc 5 Reseptio ja muita julkaisuja kansiossa sisällysluettelo Uc 6 Painotuotteet 2013 Uc 7 Diaspora-lehti

29 Ud Uc 8 Media-Lehti merimieskirkko Uc 9 Suomalaiset maailmalla Uc 10 Suomalaiset maailmalla ja turistiesitteet Sekalaisia kirjoituksia Ud 1 puheita, esitelmiä, artikkeleita Juhani Forsbergin ja Jaakko Launikarin kirjoituksia Ud 2 KUST Kölnin suomalaisen seurakunnan perustaminen Ud 3 DTV/SKSK Sekalaisia kirjoituksia, lehtileikkeitä ja kirjeitä Diasporatyön valiokunnan alkuajoilta. Kansiossa tarkempi sisällysluettelo Ud 4 DTV/SKSK Sekalaisia kirjoituksia, lehtileikkeitä ja kirjeitä Diasporatyön valiokunnan alkuajoilta. Kansiossa tarkempi sisällysluettelo Ud 5 DTV Ahti Aurasen kirjeenvaihtoa

KUO. Kirkon ulkoasiain osasto. Arkistoluettelo

KUO. Kirkon ulkoasiain osasto. Arkistoluettelo KUO Kirkon ulkoasiain osasto Arkistoluettelo Arkistoaineiston kuvailu Nimi Kirkon ulkoasiain osasto (KUO) 1994 Kirkon ulkomaanasiain neuvosto (KUN) 1984 1993 Kirkon ulkomaanasiain toimikunta (KUT) 1954

Lisätiedot

KUO. Kirkon ulkoasiain osasto. Arkistoluettelo

KUO. Kirkon ulkoasiain osasto. Arkistoluettelo KUO Kirkon ulkoasiain osasto Arkistoluettelo Arkistoaineiston kuvailu Nimi Kirkon ulkoasiain osasto (KUO) 1994 Kirkon ulkomaanasiain neuvosto (KUN) 1984 1993 Kirkon ulkomaanasiain toimikunta (KUT) 1954

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO 1 Kirkon ulkoasiain osasto Hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja niihin liittyviä teologisia asioita Vastaa ulkomailla asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten

Lisätiedot

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito Nimi SAIRAALASIELUNHOITO Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta 1963 1983 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1984 2001 Sairaalasielunhoito 2002 2012 Rajavuodet 1946 2012 Toimintavuodet

Lisätiedot

A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12.

A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12. KIRKON TUTKIMUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO 1969 2015 Tähän luetteloon on luetteloitu käytännön syistä joitakin asiakirjoja myös vuoden 2002 jälkeiseltä ajalta. Kyseiset asiakirjat löytyvät arkistosta alla

Lisätiedot

Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö. Arkistoluettelo Arkistoaineiston kuvailu. Historia

Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö. Arkistoluettelo Arkistoaineiston kuvailu. Historia 1.6.2015 KDY Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö Arkistoluettelo Arkistoaineiston kuvailu Historia Asiakirja-aineisto Arkiston järjestäjät Kirkon diakoniatyö on vuosien varrella kokenut monia organisaatiomuutoksia.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 1/12 RAKENTAMISEN NEUVOTTELUKUNTA (JYRN)

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 1/12 RAKENTAMISEN NEUVOTTELUKUNTA (JYRN) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 1/12 DIAARIT A Aa Ab 1989 1989 Saapuneiden asiakirjojen Lähteneiden asiakirjojen LUETTELOT B Ba Bb Jaostoluettelot Arkistoluettelo JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON 2/12 PÖYTÄKIRJAT, ESITYSLISTAT

Lisätiedot

KIRKON TYÖMARKKINALAITOKSEN ARKISTO

KIRKON TYÖMARKKINALAITOKSEN ARKISTO 1 18.6.2015 KIRKON TYÖMARKKINALAITOKSEN ARKISTO Arkistoaineiston kuvailu Kirkon työmarkkinaosasto (ent. nimeltään kirkon sopimusvaltuuskunta, v. 2005 asti) toimii evankelisluterilaisen kirkon edunvalvojana

Lisätiedot

Ystävyysseurakuntarekisterin päivitys Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto

Ystävyysseurakuntarekisterin päivitys Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto Ystävyysseurakuntarekisterin päivitys 2015 Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto Ystävyysseurakuntarekisterin historiaa Nykymuotoisena alkoi muodostua 1980 kun viralliset ystävyysseurakuntasuhteet Unkariin

Lisätiedot

KDY Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö

KDY Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö 20.01.2016 KDY Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö Arkistoaineiston kuvailu Historia Kirkon diakoniatyö on vuosien varrella kokenut monia organisaatiomuutoksia. Diakoniatyö ja yhteiskunnallinen työ toimivat

Lisätiedot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, K, O, R-S, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken kaupunginteatteri Hyllyn numero 874-875, 877-878, 880, 883-885,

Lisätiedot

Ca Lautakunnan pöytäkirjat. Sosiaalilautakunnan pöytäkirjat. Sosiaalilautakunnan pöytäkirjat B. Sosiaalilautakunnan pöytäkirjat

Ca Lautakunnan pöytäkirjat. Sosiaalilautakunnan pöytäkirjat. Sosiaalilautakunnan pöytäkirjat B. Sosiaalilautakunnan pöytäkirjat ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki C-E, G, H, K, M Arkistonmuodostaja/viranomainen Sosiaalilautakunta Hyllyn numero 691-694, 722-725, 728-732 Lukumäärä ja laatu

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

7. Luterilaiset ja metodistit yhdistyvät

7. Luterilaiset ja metodistit yhdistyvät 7. Luterilaiset ja metodistit yhdistyvät merkittävä ekumeeninen yhdistymisprosessi Suomessa taustalla kansainvälinen kehitys + perinpohjainen teologinen työskentely käytännön vaikutuksia kirkkojen elämään:

Lisätiedot

KIRKON SOPIMUSVALTUUSKUNNAN ARKISTOLUETTELO. Kirkon sopimusvaltuuskunnan diaarit. Aa 1 kansio Diaari Aa 2 kansio Diaari 1976

KIRKON SOPIMUSVALTUUSKUNNAN ARKISTOLUETTELO. Kirkon sopimusvaltuuskunnan diaarit. Aa 1 kansio Diaari Aa 2 kansio Diaari 1976 1 KIRKON SOPIMUSVALTUUSKUNNAN ARKISTOLUETTELO A DIAARIT Aa Kirkon sopimusvaltuuskunnan diaarit Aa 1 kansio Diaari 1975 Aa 2 kansio Diaari 1976 Aa 3 kansio Diaari 1977 Aa 4 kansio Diaari 1978 Aa 5 kansio

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Karttahuoneen karttavalikoima 2009

Karttahuoneen karttavalikoima 2009 www kartat marras 2009.xls Page 1 Karttahuoneen karttavalikoima 2009 16.11.2009 * tuote on kirja Hallwag Distoguide tiekartat 978-3-8283-0033-0 Alankomaat 1:200 000 978-3-8283-0005-7 Australia 1:4 milj.

Lisätiedot

Coloplastin paikallistoimistot

Coloplastin paikallistoimistot Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja

Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, M, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Tietolan kansakoulu Hyllyn numero 91-93 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Reseptio-indeksi (=hakemisto, sisällysluettelo)

Reseptio-indeksi (=hakemisto, sisällysluettelo) Reseptio-indeksi (=hakemisto, sisällysluettelo) 1/2010 1. Pääkirjoitus Tomi Karttunen: Vakautta, jännitteitä ja kasvavaa yhteyttä 2. The second Porvoo cconsultation on the ministry of the deacon in oslo

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 64 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 58 tuhatta ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Kirkon ulkoasiain osaston tiedotuslehti Reseptio. Artikkelit ja asiasanat

Kirkon ulkoasiain osaston tiedotuslehti Reseptio. Artikkelit ja asiasanat Kirkon ulkoasiain osaston tiedotuslehti Reseptio Artikkelit ja asiasanat 2013-2014 Alle puolen sivun matkaraportit eivät ole mukana artikkelilistauksessa. Reseptio 1/2013 Nimeke: Ekumenia postsekulaarissa

Lisätiedot

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon väliset neuvottelut Lappeenrannassa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon väliset neuvottelut Lappeenrannassa 1 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon väliset neuvottelut 2.-4.9.2011 Lappeenrannassa SELK:n näkökulma aiheeseen: Suhteet muihin kirkkoihin Tomi Karttunen, teologisten asiain sihteeri

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

LAHTI MM 1989 ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO

LAHTI MM 1989 ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO Ark.yksikön sivu 1 (13) A MERKINTÄKIRJAT A Diaarit ja merkintäkirjat Ark.yksikön sivu 2 (13) B LUETTELOT Ba Luettelot 1 kansio Ba:1 Attashealuetteloita Esiintyjäluetteloita Henkilöluetteloita Kutsuvierasluetteloita

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Reseptiot : Asiasanoitetut artikkelit

Reseptiot : Asiasanoitetut artikkelit Reseptiot 1992 2009: Asiasanoitetut artikkelit 1/1992 Venäläis-ortodoksisen kirkon ja Suomen ev.-lut. kirkon IX dialogi Järvenpäässä: kommunikea (tiedonanto) Asiasanat: Suomen evankelis-luterilainen kirkko,

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET KULTTUURILAUTAKUNTA

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET KULTTUURILAUTAKUNTA Sivu 1(23) Ca Lautakunnan pöytäkirjat 1975 1988 Ks. tiedosto. 1 Lautakunnan pöytäkirjat 1975-1975 5.2.-2.12. 2 Lautakunnan pöytäkirjat 1976-1976 7.1.-8.12. 3 Lautakunnan pöytäkirjat 1977-1977 5.1.-14.12.

Lisätiedot

Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa)

Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa) Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa) Ero toteumassa 2018/2017 2018 2017 % EUROOPPA 684 999 629 176 8,9 % Espanja

Lisätiedot

KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO JÄRVENPÄÄ

KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO JÄRVENPÄÄ KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO 1970-2002 JÄRVENPÄÄ A B DIAARIT Diaareja ei muodostu LUETTELOT Ba Bb Bc Bd Arkistoluettelo Hävitettyjen asiakirjojen luettelo Kalustoluettelo Taideteosluettelo

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Tekijä: Dhima, Sari Nimeke: Space within Space: Liturgy and Space in Dialogue at the Altar Asiasanat: kirkkorakennukset; liturgia; arkkitehtuuri

Tekijä: Dhima, Sari Nimeke: Space within Space: Liturgy and Space in Dialogue at the Altar Asiasanat: kirkkorakennukset; liturgia; arkkitehtuuri Kirkon ulkoasianosaston tiedotuslehti Reseptio Artikkelit ja asiasanat 2010-2012 Alle puolen sivun matkaraportit eivät ole mukana artikkelilistauksessa. Reseptio 1/2010 Nimeke: Vakautta, jännitteitä ja

Lisätiedot

OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 KOULUTUSOHJELMA

OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 KOULUTUSOHJELMA OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 LUETTELOT B Ba Ba: 1 1992 1995 Todistusjäljennöksiä (satunnaisia) Pääosa opintosuoritus- ja työtodistuksia, sis. nimilistoja soiton erillistodistuksen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Tasavallan presidentin asetus

Tasavallan presidentin asetus Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain

Lisätiedot

JUMALANPALVELUSELÄMÄN JA MUSIIKKITOIMINNAN ARKISTOLUETTELO Huom.

JUMALANPALVELUSELÄMÄN JA MUSIIKKITOIMINNAN ARKISTOLUETTELO Huom. 17.7.2019 1 (11) JUMALANPALVELUSELÄMÄN JA MUSIIKKITOIMINNAN ARKISTOLUETTELO 1961 2012 Huom. Edelliset nimet Kirkon musiikkitoimikunta 1961 1973 Kirkon jumalanpalvelustoimikunta 1969 1973 Kirkon jumalanpalvelus-

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003 TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin

Lisätiedot

Kaikki ennen vuotta 1920 rovastikunnassa syntyneet asiakirjat säilytetään pysyvästi.

Kaikki ennen vuotta 1920 rovastikunnassa syntyneet asiakirjat säilytetään pysyvästi. 1 Johdanto Tämä takautuva hävitysohje koskee vuosina 1920 2011 syntyneitä asiakirjoja. Takautuvan hävitysohjeen pohjana on piispainkokouksen 10.2.1981 hyväksymä rovastikuntien arkistosääntö ja siihen liittyvät

Lisätiedot

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8. Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.2017 Esityksen sisältö Yhteiskuntasuhteiden hoito Kansainvälinen

Lisätiedot

Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus 2013

Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus 2013 Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus 2013 KIRKKO- HALLITUS Toimintakertomus on hyväksytty kirkon ulkoasiain neuvoston kokouksessa 14.3.2014 ISSN 1797-1381 Kirkkohallitus 2014 Paino: Unigrafia 2014

Lisätiedot

SYKSY KEVÄT 2017 KIRKON TURISTITYÖ KIRKKOHALLITUS. Kirkon ulkosuomalaistyö

SYKSY KEVÄT 2017 KIRKON TURISTITYÖ KIRKKOHALLITUS. Kirkon ulkosuomalaistyö SYKSY 2016 - KEVÄT 2017 KIRKON TURISTITYÖ KIRKKOHALLITUS Kirkon ulkosuomalaistyö Kirkon turistityö tarjoaa suosituissa lomakohteissa mm: Jumalanpalveluksia Musiikkia Apua kriisitilanteissa KIRKON ULKOSUOMALAISTYÖ

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu 2018 & Markkinointiyhteistyötä Kimmo Aalto, MTK ry kimmo.aalto@mtk.fi p. 040 1791618 Matkailijamäärät syys-joulukuussa

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin KIRKKOHALLITUS 1 Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin Arkkipiispa emeritus John Vikström (2002): Kun kirkkomme ekumeenisen toiminnan alkuvaiheessa luterilaisuus nähtiin pikemmin defensiivisesti,

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan opiskelijavalintaan liittyvät nimiluettelot

Humanistisen tiedekunnan opiskelijavalintaan liittyvät nimiluettelot ARKISTONMUODOSTAJA HUMANISTINEN TIEDEKUNTA B LUETTELOT Ba Ba:1 Ba:2 Ba:3 Bb Humanistisen tiedekunnan opiskelijavalintaan liittyvät nimiluettelot Humanistisen tiedekunnan opiskelijavalintaan liittyvät nimiluettelot

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT

A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT Ark.yksikön sivu 1 (12) A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT Ac Päiväkirjat 1 kansio Ac:1 Kuljetustoimiston päiväkirjat 10.2. 28.2.1978 Ac:1 Kuljetustoimisto/Seurahuoneen attasheatoimisto 12.2. 24.2.1978 Ark.yksikön

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus. Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus

Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus. Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus 2009 Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus 2008 Toimintakertomus on hyväksytty kirkon ulkoasiain neuvoston kokouksessa 29.3.2010 ISSN 1797-1381 Kirkkohallitus

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 LUETTELOT B Huomautuksia - Anmärkningar *) Arkistoyksiköt: ko = kotelo, si = sidos, la = laatikko *) Arkivenheter: b = band, k = kartong, l = låda Ba Ba: 1 Bb Bb:1

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - lokakuussa 2008

Käyttötilastot www.vaalit.fi - lokakuussa 2008 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: lokakuussa 2008 Luotu 01-Nov-2008 02:37 EET [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 10 kärjessä, teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Norja Saksa (länsi) Tanska Sveitsi Belgia Alankomaat Itävalta Ruotsi Yhdysvallat 28,56 28,39 26,72 25,03 24,50

Lisätiedot

Case: Vahterus Oy Agentti- / Jälleenmyyjäverkosto

Case: Vahterus Oy Agentti- / Jälleenmyyjäverkosto Case: Vahterus Oy Agentti- / Jälleenmyyjäverkosto FokusPiste-hanke - kansainvälistymisseminaari Laitila 22.08.2013 Jarmo Hannula Markkinointipäällikkö Vahterus Oy MITÄ ON MARKKINOINTI? Tunnetuin lainaus

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - maaliskuussa 2007

Käyttötilastot www.vaalit.fi - maaliskuussa 2007 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: maaliskuussa 2007 Luotu 01-Apr-2007 03:12 EEST [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta.

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta. ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-J Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken yhteiskoulu Hyllyn numero 146-153 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot