Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2"

Transkriptio

1 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry

2 Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Kalevi Sorsa Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: Sähköposti:

3 Tapahtumat UUSI HALLITUS JÄRJESTÄYTYI Yhdistyksen 25. toimintavuosi avattiin perinteisellä hallituksen järjestäymiskokouksella. Loppiaisena paikaksi oli valittu yksityinen harrastustila, joka sijaitsee aivan Kajaanin keskustassa. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin hallituksen ulkopuolelta Tommi Kyyriäinen. Sihteerinä ja rahastonhoitaja jatkaa Pekka Härkönen, ja tornivoutina jatkaa Seppo Kuronen. Henkilövalintojen jälkeen laadittiin kevätkauden ohjelma ja suuntaviivoitettiin myös syyskauden toimintaa. Tapani Liukkonen, Pekka Härkönen, Jari Heikkinen, Tommi Kyyriäinen ja Kalevi Sorsa. Seppo Kuronen puuttuu kuvasta

4 TAMMIKUUN JÄSENRETKI Juhla vuoden ensimmäinen jäsenretki suuntautui lähimaastoon Vimpelinlaakson hiihtomajalle. Taivas oli pilvessä ja pakkaslukemat olivat tanakasti kymmenen alapuolella. Ehkä olosuhteet vaikuttivat siihen, että osanotto jäi vähäiseksi. Paikallaolijat nauttivat rattoisan hetken nuotion äärellä paistaen makkaraa ja juoden kuumaa juomaa. HAUHOLAN KOULUN HELMIMARKKINAT Toisen kerran järjestettyihin Helmimarkkinoille koulu kutsui mukaan myös Kajaanin Planeetan. Koulun liikuntasaliin kokoontui luokkien omia myyntikojuja ja eri aineiden esittelykojuja. Planeetan pöytä oli toisten yhteistyökumppaneiden rinnalla esittelemässä omaa toimintaansa. Parin tunnin aikana pöydän ääressä piipahti useampi koulun oppilas ja muita paikalle tulleita. Paikalle pääsivät tuomaan oman panoksensa Atso Lammassaari, Pekka Härkönen, Tommi Kyyriäinen, Jouko Launonen ja Jari Heikkinen. Kirpeästä pakkasesta huolimatta paikalle tuotua kaukoputkea ulkoilutettiin koulun pihalla. Asiasta kiinnostuneet pääsivät omin silmin katsomaan Venusta, Jupiteria ja Kuuta.

5 Tommi Kyyriäinen, Atso Lammassaari ja Pekka Härkönen esittelivät paikalle tuotua kaukoputkea

6 KEVÄTKAUDEN AVAUS Juhlavuoden luennot aloitettiin yhteistyö kumppanin Hauholan koulun auditoriossa. Aiheena oli tähtikuvioiden opiskelua. Koulu tarjosi erinomaiset tilat illalle ja alun hienoisten teknisten ongelmien jälkeen päästiin itse asiaan. Valitettavasti kipakka yli kahdenkymmenen asteen pakkanen piti osanoton vähäisenä. Arktisen kylmyyden läpi paikalle tuli neljä kuulijaa, jotka saivat tuhdin annoksen tietoa tähtikuvioista, komeetoista ja tähdenlennoista. Seuraavalla viikolla siirryttiin takaisin tähtitornin tilaviin kerhotiloihin. Aiheena oli edelliseen viikkoon viitaten käytännän havainnointi. Vallitseva säätila teki jälleen tepposia ja taivaan täytti sakea lumisade. Se esti illan suunnitelmat ja niiden sijasta syvennyttiin tulipallokameraa vaivaavaan tietotekniseen ongelmaan. Tommi Kyyriäinen esitteli tähtikuvioita

7 HELMIKUUN JÄSENRETKI Juhlavuoden toinen retki suuntautui Koutaniemen avariin maisemiin. Roihuavan nuotion ympärille kerääntyi innokas joukko keskustelemaan ja paistamaan makkaraa. Vankassa pilvessä oleva taivas ei tarjonnut mahdollisuuksia katsella tuikkivia tähtiä. Retki tarjosi rentoa yhdessäoloa samanhenkisten seurassa.

8 AVOIMET OVET HIIHTOLOMAVIIKOLLA Yleensä kevätkaudella järjestetty perinteinen tutustumisilta järjestettiin tällä kertaa viikolla 1 0. Hiihtolomaviikko sattui tällä kertaa keskelle pitkää selkeän sään putkea ja se näkyi myös tiistaina tähtitornilla. Siihen mennessä jokainen oli nähnyt tai kuullut taivaalla loistavista tähdistä ja luontainen kiinnostus oli herännyt. Hyvissä ajoin ennen ilta seitsemää tornille tulleet Planeetan jäsenet saivat ottaa vastaan yleisöryntäyksen. Ohjelmanumeroksi kelpasi kaikille tähtitaivaan ihmeet: Venus, Jupiter, Mars ja lähes täysi Kuu. Kirkkaan illan aikana paikan päällä kävi noin 70 uteliasta katsomassa kaukoputkella planeettoja ja keskustelemassa tähtiharrastukseen liittyvistä asioista. TORSTAIN HAVAINTOILTA Pari päivää myöhemmin ohjelmaan merkityllä havaintoillalla oli odottamattoman suuri suosio. Sää oli edellisten päivien kaltainen vaikka juuri ennen hämärän tuloa pilvisyys lisääntyi. Se ei estänyt havainnoimasta kirkasta planeettaparia ja hieman myöhemmin pilvien takaa esiin tullutta Marsia. Tällä kertaa liikkeellä oli paljon jälkikasvun kanssa paikalle tulleita. Jokainen pääsi katsomaan omin silmin kiinnostavia kohteita. Vajaan kahden tunnin aikana tornilla kävi 30 vierasta.

9 KEVÄTKOKOUS Sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin maaliskuun 25. päivä historiaa huohuvassa Kajaanin Raatihuoneella. Kokouksen asialistalla oli perinteiden mukaan viimevuoden kirjanpidon tarkistus ja vastuuvapauden myöntäminen. Ne eivät herättäneet suurta keskustelua. Samalla todettiin, että yhdistyksen taloudellinen tilanne on vakaa. Varsinaisen kevätkokouksen jälkeen esiteltiin ja keskusteltiin tähtitornin pääkaukoputken uudistamisesta. Suunnitelmien mukaisesti kevätkokouksen jälkeen otettiin esiin yhdistyksen jäsenluettelo ja siitä laskettiin 25. jäsen. Kirjapalkinnon saajaksi paljastui Tapani Liukkonen.

10 Kevätkokouksen yhteydessä laskettu jäsenluettelon 25. jäsen eli Tapani Liukkonen kävi noutamassa yhdistyksen kirjastosta vapaavalintaisen kirjapalkinnon. Mukaan lähti tieteiskirjallisuutta.

11 PLANEETANLENTO JA GALAKSIEN KETJU KIINNOSTI KOIRAA Shetlanninpaimenkoira Riki pakinoi kaupunkilehti KotiKajaanissa ja koiran sihteerinä ja emäntänä toimii Sirkka Lappalainen. Vuosittain Riki haukahtelee myös Kajaanin Planeetta ry:n jäsenlehti Tritoniin. Hauh, kulunut maaliskuu ja varsinkin ylös päin katsottuna, on ollut varsin vaihteleva suorastaan taivaallinen. Ajattelepa alkukuusta näkyneitä revontulia whooo, niissä oli hohtoa. Katselin melkein kunnioituksella tietämättä oikein mistä oli kyse. Värien liikkumista voisi verrata kuin hyvin suunniteltuun liikesarjaan goreografiaan, joka muodostuu esimerkiksi kahden koiran välisessä juoksuleikissä, kaksikoipisten kohdalla se lienee tanssi. Erään kerran emäntä iltalenkille lähtiessä tuumasi että nyt

12 tähtitaivas on komeimmillaan ja lisäksi täyden kuun aika. Ne ovat planeettoja haukahdin kirsumaisesti napauttaen. Samalla panta kiepsahti kaulaani ja vuorokommunikointi päättyi siihen. Tähtitieteen pitkäaikainen harrastaja ja asiantuntijan Matti Rintala mainitsi erään kerran radiossa Pohjantähden, Otavan, Venuksen, Jupiterin ja Saturnuksen ja siinä yhteydessä valaistuin nimellä planeetta ja galaksi. Lenkillä ollessa vuorotahtia etenevät käyttävät kyllä yleisemmin ilmaisua tähdet, lieneekö se ikään kuin romanttisempaa. Eipä taitaisi kukaan ihastua jos tähtisilmien sijasta mainittaisiin että sinulla on planeettasilmät. Tai iskelmässä ulistaisiini galaksien tie minne vie se, missä on kehto kuun, se nukkuu päivän kultakehrän haaveiluun. Muuten, olen kuullut että aurinko, tähdet ja kuu ovat kaksikoipisille todellisia luovuuden lähteitä. Silloin kuulemma runosuoni pulppuaa ja mielikuvitus saa laajoja mittasuhteita. Mitähän jos istuisin tähän lumipenkalle ja tuijottelisin kotvasen kuuta. Vai olisiko vaikutus tehokkaampi kaukoputken kautta katseltuna? Tuskin, sillä pitkä olisi matka runouden säkenöinnillä osua kuusta koiran päähän. Tai mistä sitä tietää, vaikka leukoja eri tahtiin lekuttamalla ja äänenpainoja siirtämällä koirankin kuonosta ryöpsähtäisi runorimpsu? Vitsi, vitsi, ja niinhän se Rintalan Mattikin tuumasi että paljaalla silmällä katsottuna taivas on kaikkein kaunein. Joten kaikella kunnioituksella sallittakoon runoilijoiden käyttää taivasta kuuta, tähtiä ja vaikkapa kaukoputkea innoituksensa lähteenä. Tämä koira kulkee ja pagisee omia mietteitään, mutta lenkillä ollessa mielelläni ohjaan laumoja tähtitieteellisen harrastuksen pariin. Riki

13 EARTH HOUR - TAPAHTUMA Maaliskuun viimeisenä päivänä Planeetta otti osaa maailmanlaajuiseen ilmastotempaukseen tapahtumanjärjestäjänä. Illalla auringonlaskun aikaan tähtitornin ovet avattiin yleisölle, jotta he voisivat tulla seuraamaan miten valojen sammuttaminen näkyy ympäröivässä kaupungissa. Sen lisäksi paikalle houkutteli selkeä ja kirkas sää, joten kaukoputket suunnattiin kohti taivaan kirkkaita kohteita. Jokainen paikalle tullut pääsi vilkaisemaan vuorollaan Kuuta, Venusta, Marsia ja Jupiteria. Illan pimetessä esiin tulleet tähdistöt herättivät innostunutta juttelua ja yleistä kiinnostusta asiaa kohtaa. Reilun tunnin aikana tornilla kävi lähes neljäkymmentä vierailijaa.

14 Kuva: Jari J.S. Heikkinen Jupiter ja kuut

15 Otamme vastaan jäsenten laatimia kirjoituksia, havaintokertomuksia, piirustuksia ja itse otettuja valokuvia. Materiaali pyritään julkaisemaan seuraavassa numerossa.

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu)

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu,

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

AURINKOVIIKKO. näkyvissä, vain kirkas piirteetön

AURINKOVIIKKO. näkyvissä, vain kirkas piirteetön AURINKOVIIKKO Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Aurinkoviikkoa. Planeetta osallistui tapahtumiin järjestämällä kaksi havaintoiltaa, jolloin kaikilla oli mahdollisuus tarkkailla ja tutkia aurinkoa.

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa Atso, Tommi ja Seppo Pitkän odottamisen jälkeen Paljon uudistuksia olikin Planeetta pääsi takaisin tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa osa vähemmän hyviä. 18.12.2008. Sää oli pilvinen, mutta nyt se

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu,

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Jari J. S. Heikkinen Ilmestyminen:

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Välähdyksiä Kajaanista

Välähdyksiä Kajaanista Välähdyksiä Kajaanista Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Vuodet 2000-2010 Jari J.S. Heikkinen Atso Lammassaari Martti Rintala Toivo Rönkkö Kuvat Kajaanin Planeetta ry:n arkisto, jos muuta

Lisätiedot

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät by Matti Helin - Thursday, February 15, 2018 https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2018/02/15/tahdenpeitot-aldebaranin-ja-reguluksen-peittymisetpaattyvat/

Lisätiedot

spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero

spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero Messier 51 Whirpool- eli pyörregalaksiksi kutsuttu spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero 51. Pyörregalaksi

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 2

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 2 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Venuksen ylikulku, Tommi Kyyriäinen

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Kosmos = maailmankaikkeus

Kosmos = maailmankaikkeus Kosmos = maailmankaikkeus Synty: Big Bang, alkuräjähdys 13 820 000 000 v sitten Koostumus: - Pimeä energia 3/4 - Pimeä aine ¼ - Näkyvä aine 1/20: - vetyä ¾, heliumia ¼, pari prosenttia muita alkuaineita

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta Kuva NASA Aurinkokunnan rakenne Keskustähti, Aurinko Aurinkoa kiertävät planeetat Planeettoja kiertävät kuut Planeettoja pienemmät kääpiöplaneetat,

Lisätiedot

Lataa Polaris - Heikki Oja. Lataa

Lataa Polaris - Heikki Oja. Lataa Lataa Polaris - Heikki Oja Lataa Kirjailija: Heikki Oja ISBN: 9789525329759 Sivumäärä: 159 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.55 Mb Tule mukaan jännittävälle retkelle läpi tähtitaivaan maailmojen. Opi tuntemaan

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Lataa Kaukoputket - Olli Manner. Lataa

Lataa Kaukoputket - Olli Manner. Lataa Lataa Kaukoputket - Olli Manner Lataa Kirjailija: Olli Manner ISBN: 9789525329438 Sivumäärä: 191 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.77 Mb Miten kaukoputki toimii? Miten löydän Andromedan galaksin? Näkyvätkö

Lisätiedot

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa Cygnus 2013 -tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa 24. 28.7.2013 Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot -jaosto Esitys perjantaina 25.7.2013 Esityksen diat on muutettu 13.8.2013 tekstitiedostoksi. Siihen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2004

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2004 Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2004 Vaikka yhdistyksemme jäsenmäärä on pieni, kiitos myös heille, että he ovat jaksaneet vaikeissa olosuhteissa pysyä mukana tukemassa yhdistyksemme niukkaa

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Ajan osasia, päivien palasia

Ajan osasia, päivien palasia Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Kiitos kaikille jäsenille, jotka ovat jaksaneet pysyä mukana toiminnassamme. Erityisesti

Lisätiedot

Kesäyön kuunpimennys

Kesäyön kuunpimennys Kesäyön kuunpimennys 27-28.7.2018 by Matti Helin - Monday, July 02, 2018 https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2018/07/02/kuunpimennys-27-28-7-2018/ Matti Helin: Kesäyön kuunpimennys 27-28.7.2018 -Vuosisadan

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE toimintavuosi

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 28. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kiitos kaikille jäsenille, jotka ovat jaksaneet pysyä mukana toiminnassamme. Erityisesti

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Lataa Matkalla Aurinkokuntaan. Lataa

Lataa Matkalla Aurinkokuntaan. Lataa Lataa Matkalla Aurinkokuntaan Lataa ISBN: 9789513236137 Sivumäärä: 63 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.23 Mb Mitä komeetat ovat, miten tähdet syntyvät ja kuolevat, entä mikä on musta aukko? Kiehtovassa

Lisätiedot

Monimuotoinen Aurinko: Aurinkotutkimuksen juhlavuosi 2008-2009

Monimuotoinen Aurinko: Aurinkotutkimuksen juhlavuosi 2008-2009 Monimuotoinen Aurinko: Aurinkotutkimuksen juhlavuosi 2008-2009 Aurinko on tärkein elämään vaikuttava tekijä maapallolla, joka tuottaa eliö- ja kasvikunnalle sopivan ilmaston ja elinympäristön. Auringon

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos. Lataa

Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos. Lataa Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos Lataa Kirjailija: Philippe Henarejos ISBN: 9783833146350 Sivumäärä: 255 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.20 Mb Opas, jota harrastajat ovat odottaneet! Kirjassa

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Numero 33. Turun Ursa r.y.

Numero 33. Turun Ursa r.y. Numero 33 Turun Ursa r.y. Ceres 33-1/01 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Mika Aarnio (mika.aarnio@utu.fi) Ilmestyminen: Enintään 4 kertaa vuodessa Painos: 2 8 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y.

Lisätiedot

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Asialista Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2013. Aika: Paikka: Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 17.12.2013 kello 18.00 alkaen. Seuran konttori, Pienen Villasaaren tie 3, 00960 Helsinki

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Oppilaiden ennakkokäsityksiä avaruuteen liittyen Aurinko kiertää Maata Vuodenaikojen vaihtelu johtuu siitä,

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Kokousaika Tiistaina 31.1.2011 kello 15.00 Kokouspaikka Puistolinna, Himminpolku 13 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ

Lisätiedot

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä.

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä. LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: AURINKOKUNTA Huom! Valmistele maitopurkit valmiiksi. Varmista, että sinulla on riittävästi soraa jupiteria varten. 1. Alkupohdintaa Aloitetaan kyselemällä, mitä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Planeetan määritelmä

Planeetan määritelmä Planeetta on suurimassainen tähteä kiertävä kappale, joka on painovoimansa vaikutuksen vuoksi lähes pallon muotoinen ja on tyhjentänyt ympäristönsä planetesimaalista. Sana planeetta tulee muinaiskreikan

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Numero 34. Turun Ursa r.y.

Numero 34. Turun Ursa r.y. Ceres Numero 34 Turun Ursa r.y. Ceres 34-2/01 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Juhana Ahlamo Ilmestyminen: 2-4 kertaa vuodessa Painos: 2 8 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot