TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT MESSILÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2013 21.7.2013 MESSILÄ"

Transkriptio

1 TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT MESSILÄ

2 HEI! Tervetuloa XCO-maastopyöräilyn SM-kilpailuihin Hollolan Messilään sunnuntaina Pitelet kädessäsi kilpailun teknistä opasta. Tähän teokseen on kerätty keskeinen informaatio kilpailun kulusta, tiivistetty säännöt ja annettu tarkentavia lisäohjeita. Jokaisen kilpailuun osallistuvan tulee tutustua tähän oppaaseen. Kilpailussa noudatetaan Kansainvälisen pyöräilyunionin UCI:n ja Suomen pyöräilyunionin SPU:n sääntöjä ja rangaistuksia sekä kilpailun järjestäjän ohjeita. Kaikki kilpailijat ajavat kilpailussa omalla vastuullaan ja ovat velvollisia huolehtimaan omasta vakuutusturvastaan. Kilpailut järjestää Lahden Pyöräilijät yhteistyössä Retkikunta Messilä Racingin kanssa. Tsemppiä kaikille! Lahdessa Antti Laiho Kilpailunjohtaja Järjestävä seura Lahden Pyöräilijät ry Turhalankatu 2 B Lahti Kilpailukeskus Messilä Messiläntie Messilä Kilpailukanslia Talliravintolan edustalla Avoinna la klo ja su klo 8 17 Pukeutumistilat Hotelli Messilä Avoinna su klo 8 17

3 MESSILÄ BIKE WEEKEND Kilpailuorganisaatio Kilpailunjohtaja: Antti Laiho Sihteeri: Niko Vironen Ylituomari: Hannu Autio Ratamestari: Aki Tyynelä Kilpailukanslia: Timo Järvinen Lähettäjä: Janne Elkala Maalituomarit: Jarkko Taiviola ja Jani Terho Ajanotto ja tulospalvelu: Pekka Mettälä Kuulutus: Kalle Kotiranta Ensiapu: Mika Tervala + SPR:n Lahden alueen EA-ryhmä XCO SM -kisat järjestetään osana Messilä Bike Weekend -tapahtumaa. Luvassa on XCO-kisan ohella DH:ta, dirtiä ja BMX:ää sekä messut ja iltabileet. PERJANTAI Messu- ja kilpailualueet aukeavat. Vapaata harjoittelua. LAUANTAI DH SM -kilpailut, messut, BMX&MTB Dirt -finaali, artisteja, iltabileet SUNNUNTAI XCO SM -kilpailut, BMX Racing -kilpailu (Raviradalla) Tutustu tarkemmin Bike Weekendin ohjelmaan osoitteessa messilabikeweekend.fi

4 REITTIKUVAUS SM-kisojen reitti on kokonaisuudessaan ajettavissa ja vauhdikas, mutta raskas, sillä nousua on reilusti (140 m/kierros). Reitillä ei ole hankalia kivikoita tai juurakoita, joten teknisten ongelmien ei pitäisi ratkaista kenenkään kilpailua. Yleisön on helppo seurata kisatapahtumia, sillä reitti palaa lähtö- ja maalialueelle alkulenkin jälkeen uudelleen ja kierros on varsin nopea. KILPAILUN AIKATAULU JA MATKAT Lähtö 1 (Lyhennetty kierros) klo M-14 9,6 km (3 x 3,2 km ) klo N-16 9,6 km (3 x 3,2 km ) klo M-12 6,4 km (2 x 3,2 km ) klo N-14 6,4 km (2 x 3,2 km ) klo M-10 3,2 km (1 x 3,2 km ) klo N-12 3,2 km (1 x 3,2 km ) klo M-10 3,2 km (1 x 3,2 km ) klo N-10 3,2 km (1 x 3,2 km ) Lähtö 2 klo M-30 23,0 km (5 x 4,6 km ) klo M-40 23,0 km (5 x 4,6 km ) klo M-50 18,4 km (4 x 4,6 km ) klo M-16 18,4 km (4 x 4,6 km ) klo N-18 18,4 km (4 x 4,6 km ) Lähtö 3 klo Miehet 32,2 km (7 x 4,6 km ) klo U23 27,6 km (6 x 4,6 km ) klo M-18 23,0 km (5 x 4,6 km ) klo Naiset 23,0 km (5 x 4,6 km ) HUOLTO Huoltoalue sijaitsee 0,8 kilometrin kohdalla, Rantamäen nousun päällä. Ruoka- ja juomahuolto on sallittu ainoastaan tällä alueella. Sitä käytetään myös teknistä apua varten. Huoltoalue on merkitty huolto alkaa - ja huolto loppuu -kylteillä. Huoltoalueella saa olla vain huoltajat. Ajajien ja avustajien välinen fyysinen kontakti on sallittua ainoastaan huoltoalueella. Ruoka ja juomat on annettava ajajalle kädestä käteen joko huoltohenkilön tai mekaanikon toimesta. Huoltaja ei saa juosta ajajan vierellä. Huoltohenkilökunta ei saa ruiskuttaa vettä ajajien tai pyörien päälle. Ajaja ei saa palata taaksepäin radalla päästäkseen huoltoalueelle. Ajaja, joka palaa rataa taaksepäin huoltoalueelle, hylätään.

5 2 REITTIKARTTA REITtiFAKTAT Kierroksen pituus: 4,6 km Korkeusero: 140 m Lyhennetyn kierroksen pituus: Korkeusero: Kartan selitykset 1. Lähtö/maali 2. Huoltoalue 3. HC-nousu 72m/1000m 4. Lyhennetyn reitin oikopolku

6 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautumissähköpostiviestin lähetysaika ratkaisee ilmoittautumisen ajankohdan. SPU:n sääntöjen ( N) mukaan jälki-ilmoittautuneista maksu on kaksinkertainen (2), jos kyseessä on yhden (1) vuorokauden myöhästyminen ja kolminkertainen (3) SM ja ISM kilpailuihin viisinkertainen (5)- jos kyseessä on kahden (2) vuorokauden myöhästyminen. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla. Ilmoittautuneille lähetetään kuittaus saapuneesta ilmoituksesta. Ilmoittautumismaksu on suoritettava järjestäjälle ennen kilpailun alkua jokaisesta kilpailijasta, joka on kilpailuun ilmoitettu riippumatta siitä, osallistuuko ilmoitettu ajaja kilpailuun vai ei. Osanottomaksut on maksettava Lahden Pyöräilijät ry:n tilille viimeistään Kilpailunumerot on lunastettava viimeistään tuntia ennen lähtöä. Ota kuitti suoritetusta maksusta mukaan kisakansliaan! Yksittäisiä numeroita ei irroteta seuran nimellä olevasta pussista. MUISTA: Kilpailuihin tulee ilmoittautua viimeistään ! ILMOITTAUTUMINEN SÄHKÖPOSTILLA Ilmoita nämä tiedot: - XCO SM - Nimi - Seura - Sarja - Lisenssin numero Kilpailumaksut Sarjat 10 14v. 10 Sarjat 16 50v. 20 Maksetaan Lahden Pyöräilijät ry:n tilille IBAN: FI BIC: NDEAFIHH

7 SÄÄNTÖJÄ & OHJEITA KILPAILUASUT Kilpailijoiden on käytettävä seuransa virallista edustusasua kilpailun aikana. Kilpailijoiden on myös käytettävä sääntöjen mukaista kypärää. KILPAILUNUMEROT Kilpailussa käytetään yhtä etunumeroa ja se on kiinnitettävä ohjaustankoon siten, että se on helposti luettavissa. Rikotuista ja palauttamattomista numeroista peritään 50 euroa/kpl. Numerot kerätään pois heti maaliin tulon jälkeen tai ne on palautettava maalialueelle numerojenkeräyslaatikkoon. LÄHTÖ- JA MAALIKUIT- TAUS Ennen kyseessä olevaa starttia ajajat kutsutaan lähtöalueelle yksitellen virallisen XCO-cupin kokonaissijoituksen mukaisessa järjestyksessä. Kuitenkin viime vuoden SM -kilpailujen kolme parasta kutsutaan viivalle ensimmäisinä. Kilpailijoiden on oltava lähtöpaikalla valmistautuneena vähintään 15 minuuttia ennen kilpailun lähtöä. Lähtökuittaus päättyy 10 minuuttia ennen lähtöä. Maaliintulokuittaus suoritetaan maalivirkailijoiden johdosta, kun kilpailijalta irroitetaan kilpailunumero. Tekninen apu Tekninen apu on sallittua seuraavien ehtojen mukaisesti: Kilpailujen aikana sallittu tekninen apu käsittää pyörän korjauksen ja osien vaihtamisen pyörän runkoa lukuun ottamatta. Koko pyörän vaihto on kielletty ja kilpailijan on ylitettävä maaliviiva samalla ohjaustankonumerolla, joka hänellä oli lähdössä. Teknistä apua saa antaa ainoastaan määritetyllä huoltoalueella. Mahdolliset varaosat ja työkalut on säilytettävä huoltoalueella. Korjaukset ja osien vaihtamiset voidaan suorittaa joko ajajan itsensä, samaan joukkueeseen kuuluvan ajajan, joukkueen mekaanikon tai neutraalin mekaanikon toimesta. Huoltoalueelta voidaan ajajalle antaa mukaan pieniä osia, kuten sisärenkaita ja pieniä työkaluja. Huoltoalueilla tapahtuvan teknisen avun lisäksi huoltoalueiden ulkopuolella annettu tekninen apu on sallittu ainoastaan saman seuran samassa sarjassa ajavien kilpailijoiden välillä. Ajajat voivat kuljettaa mukanaan työkaluja ja varaosia edellyttäen, että nämä eivät aiheuta vaaraa ajajalle itselleen tai muille. KESKEYTTÄMINEN Kilpailijan, joka keskeyttää kilpailun, on mentävä maalialueelle ilmoittautumaan ja suorittamaan maalikuittaus.

8 SÄÄNTÖJÄ & OHJEITA JATKUU VASTALAUSEET Vastalause tulee tehdä välittömästi ja se on vahvistettava kirjallisesti viimeistään 30 minuutin kuluttua kilpailujen päättymisestä. Tulosten julistaminen katsotaan käytännössä kilpailun päättymishetkeksi. Ainoastaan kilpailujen toimihenkilöt ja kilpailijat ovat oikeutettuja tekemään vastalauseen. Vastalause on tehtävä kilpailujen ylituomarille. DOPINGTESTAUS Mahdollisesta dopingtestauksesta annetaan tarkempaa tietoa kilpailutoimiston ilmoitustaululla. Jos testaus tapahtuu, siihen valittujen ajajien nimi ja numero ilmestyy kilpailukeskuksen ilmoitustaululle. Kilpailijan on itse tarkistettava, onko hänet valittu testattavaksi. PALKINTOJENJAKO Kilpailun palkintojenjako suoritetaan välittömästi, kun viralliset ja tarkastetut tulokset ovat selvillä, eikä vastalauseita ole tehty. Kilpailujen kolme ensimmäistä sarjoittain palkitaan SM-mitaleilla. Naisten ja miesten sarjoissa voittajille puetaan mestarinpaidat. SEURAN ASUN KÄYTTÖ SM-kilpailussa tulee käyttää seuran virallista asua. Mikäli sääntöä ei noudateta, perii SPU rahasakon ajajan seuralta. Rahasakko määräytyy näin: - Ajaja, joka ei käytä sääntöjen mukaista seuran asua kilpailussa saa varoituksen ja 100 euron sakon. - Ajaja, joka ei käytä sääntöjen mukaista seuran asua palkintojenjaossa saa varoituksen ja 50 euron sakon. - Ajaja, joka ei osallistu palkintojen jakoon saa varoituksen ja 50 euron sakon. TULOSPALVELU Epäviralliset tulokset kilpailuista julkaistaan kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Täydelliset ja viralliset tulokset on katsottavissa osoitteessa:

9 VASTUUT & VAKUUTUKSET Järjestäjän ja kilpailijan vastuu SPU:n alaisiin kilpailuihin ja tapahtumiin osallistuvan kilpailijan, toimihenkilön, huoltajan tai kilpailuun muulla tavalla osallistuvan on noudatettava säädettyjä ja annettuja lakeja, asetuksia, sääntöjä ja määräyksiä. Kilpailutapahtumaan osallistuvat ovat vastuussa itselleen tai muille aiheuttamistaan seuraamuksista. Kilpailijoiden, kilpailun järjestäjien ja muiden kilpailuihin osallistuvien tulee vastata vakuutusturvastaan. Järjestäjän vakuutusturva Suomen Pyöräilyunionin ja Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolan sopima Tuplaturvavakuutus kattaa Pyöräilyunionin jäsenseurojen toiminnanvastuuvakuutuksen sekä vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutukset. Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus korvaa seuroissa vapaaehtoistyötä tekeville sattuvia tapaturmia. Vapaaehtoistyöntekijän ei tarvitse olla seuran jäsen, vakuutus on silti voimassa. Tapaturma voi sattua esimerkiksi talkoissa, valmennus- tai koulutustapahtumissa tai kilpailujen järjestelytehtävissä. Myös matkalla vapaaehtoistyöhön sattuneet tapaturmat kuuluvat vakuutuksen piiriin. Vakuutuksesta ei korvata, jos se on sattunut kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa. Tapaturmavakuutuksessa ovat vakuutettuina alle 80-vuotiaat. Toiminnanvastuuvakuutus Toiminnanvastuuvakuutus korvaa seuran kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on korvausvastuussa. Vakuutus korvaa niin työsuhteisen kuin vakuutetun toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekevän aiheuttamat vahingot. Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun esimerkiksi leireillä ja kilpailuissa. Suomen Pyöräilyunioni on maksanut vakuutuksen jäsenseurojen puolesta. Lahden Pyöräilijät ry on Suomen Pyöräilyunioni ry:n jäsenseura. Kilpailijan vakuutusturva Suomen Pyöräilyunionin kilpailulisenssin haltija vastaa itse vakuutusturvastaan ja on yksin vastuussa aiheuttamastaan onnettomuudesta ja seuraamuksista. Lisenssin haltija on vastuussa myös kolmannelle osapuolelle aiheuttamistaan seuraamuksista.

10

TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2013 21.7.2013 MESSILÄ

TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2013 21.7.2013 MESSILÄ TEKNINEN OPAS MAASTOPYÖRÄILY XCO SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2013 21.7.2013 MESSILÄ HEI! Tervetuloa XCO-maastopyöräilyn SM-kilpailuihin Hollolan Messilään sunnuntaina 21.7.2013. Pitelet kädessäsi kilpailun

Lisätiedot

Suomen Mestaruuskilpailut

Suomen Mestaruuskilpailut Maastopyöräily XCO Suomen Mestaruuskilpailut 17.7.2011 Hyvinkää Tekninen opas 2011.1 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa kisan sivuilta, että käytössänne on uusin versio. www.hypy.fi Kilpailussa

Lisätiedot

MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE

MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE KÄLVIÄN TARMO 100 VUOTTA. MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE PÄIVÄYS: 15.07.2009/TAPIO RAUMA YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita

Lisätiedot

SM XCO Lieto 2015 versio 1 / 29.6.2015

SM XCO Lieto 2015 versio 1 / 29.6.2015 X C OS ML i e t o MAASTOPYÖRÄILYN XCO -SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 19.7.2015...2 1. Kilpailun toimihenkilöt...2 1.1. Tuomarineuvosto...2 1.2 Kilpailun vastuuhenkilöt...2 1.3. Ensiapu...2 2. Ohjeita kilpailijoille...3

Lisätiedot

Talvi Triathlon SM 2015

Talvi Triathlon SM 2015 Talvi Triathlon SM 2015 Juoksu-Pyöräily-Hiihto 28.3.2015 Uusikaupunki TEKNINEN OPAS TOP 1.4 / 15.3.2015 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa nettisivulta, että käytössänne on uusin versio oppaasta.

Lisätiedot

XXXX PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 24.8.2014 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 19.8.2014

XXXX PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 24.8.2014 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 19.8.2014 XXXX PYHÄJÄRVI AJOT Aika-ajot MASTER cup 24.8.2014 SÄKYLÄ TEKNINEN OPAS TOP 1.2.1 / 19.8.2014 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa nettisivulta, että käytössänne on uusin versio oppaasta. www.sakylanyritys.profiili.fi.

Lisätiedot

18. Lattomeriajo 17.4.2016

18. Lattomeriajo 17.4.2016 18. Lattomeriajo 17.4.2016 Tekninen opas Versio 1.11 / 14.4.2016 Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita sekä Tieliikennelakia.

Lisätiedot

41. PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 29.8.2015 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 30.6.2015

41. PYHÄJÄRVI AJOT. Aika-ajot. MASTER cup 29.8.2015 SÄKYLÄ TOP 1.2.1 / 30.6.2015 41. PYHÄJÄRVI AJOT Aika-ajot MASTER cup 29.8.2015 SÄKYLÄ TEKNINEN OPAS TOP 1.2.1 / 30.6.2015 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa nettisivulta, että käytössänne on uusin versio oppaasta. www.sakylanyritys.profiili.fi.

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS 23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS versio 1.1 16.6.2016 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi

Lisätiedot

15. Satakunnan ajot TEKNINEN OPAS

15. Satakunnan ajot TEKNINEN OPAS 15. Satakunnan ajot 30.8.2008 Ulvila TEKNINEN OPAS Rev. 1.2 / 26.8.2008 Teknistä opasta täydennetään ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio teknisestä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi

Lisätiedot

15. Lattomeriajo 7.4.2013 Pori

15. Lattomeriajo 7.4.2013 Pori 15. Lattomeriajo 7.4.2013 Pori TEKNINEN OPAS Versio 1.1/ 4.4.2013 (Päivitetty ensiapur yhmän puhelinnumero) Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä,

Lisätiedot

14. Lattomeri-ajo 9.4.2012 Pori

14. Lattomeri-ajo 9.4.2012 Pori 14. Lattomeri-ajo 9.4.2012 Pori TEKNINEN OPAS 7.4.2012 Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita sekä Tieliikennelakia.

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 20-21 Maantie Cupin 4. osakilpailu ja Mastercupin 4. osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 20-21 Maantie Cupin 4. osakilpailu ja Mastercupin 4. osakilpailu 17. Satakunnan ajot Etappiajo 15.-16.5.2010 Ulvila TEKNINEN OPAS Päivitetty 12.5.2010 Teknistä opasta täydennetään ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi

Lisätiedot

20. Satakunnan ajot Etappiajo 4.5.-5.5.2013 Ulvila TEKNINEN OPAS

20. Satakunnan ajot Etappiajo 4.5.-5.5.2013 Ulvila TEKNINEN OPAS 20. Satakunnan ajot Etappiajo 4.5.-5.5.2013 Ulvila TEKNINEN OPAS versio 1.1 3.5.2013 Tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Versio 1.1:n muutoksia: ensiavun

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt. 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille. 3.

TEKNINEN OPAS. SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt. 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille. 3. TEKNINEN OPAS SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Aikataulu 4. Kartat 15.10.2015 Kilpailun järjestäjä: Kilpailukeskus:

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015 1 TEKNINEN OPAS Skoda maantiecupin 5. osakilpailu Revisio 1.0 8.7.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO: KILPAILUORGANISAATIO... 3 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT... 3 TUOMARINEUVOSTO... 3 KILPAILUN

Lisätiedot

ISM maantie, master ja juniorit 16.8.2014

ISM maantie, master ja juniorit 16.8.2014 1 ISM maantie, master ja juniorit 16.8.2014 TEKNINEN OPAS versio 1.2 13.8.2014 Opasta täydennetään ennen kilpailuja. Tarkasta nettisivuilta, että käytössäsi on uusin versio. https://mantsalanurheilijat-fi/jaostot/pyoraily/ism-maantie-2014/

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 4 Maantie- ja Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Kilpailu nro 4 Maantie- ja Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.1 30.4.2014 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Kilpailu nro 4 Maantie-

Lisätiedot

Tekninen opas. Versio 1.1 / 16.4.2015

Tekninen opas. Versio 1.1 / 16.4.2015 Tekninen opas Versio 1.1 / 16.4.2015 Kilpailu nro 1 Maantiekilpailukauden avauskilpailu Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita sekä Tieliikennelakia. Kaikki kilpailijat

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO TEKNINEN OPAS PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO Su 14.8.2011 SISÄLTÖ Kilpailun toimihenkilöt...3 1.1. Tuomarineuvosto...3 1.2. Kilpailun vastuuhenkilöt...3 1.3. Ensiapu...3 Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille...4

Lisätiedot

Maantiepyöräilyn SM 2015 27-28.6.2015 ACT, Vantaa

Maantiepyöräilyn SM 2015 27-28.6.2015 ACT, Vantaa Maantiepyöräilyn SM 2015 27-28.6.2015 ACT, Vantaa TEKNINEN OPAS TOP 1.1 / 24.6.2015 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa nettisivulta, että käytössänne on uusin versio oppaasta: http://act.sporttisaitti.com/maantiesm2015/

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut KUUSAMO TEKNINEN OPAS PSM-ratakilpailut KUUSAMO La 13.7.2013 SISÄLTÖ 1. Kilpailun toimihenkilöt... 3 1.1. Tuomarineuvosto... 3 1.2. Kilpailun vastuuhenkilöt... 3 1.3. Ensiapu... 3 2. Ohjeita kilpailijoille ja

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

10. KILLIN KAIVIN GP SM-KORTTELI 17.5.2014

10. KILLIN KAIVIN GP SM-KORTTELI 17.5.2014 10. KILLIN KAIVIN GP SM-KORTTELI 17.5.2014 SM-KORTTELIAJO JA 10. KILLIN KAIVIN GP 17.5.2014 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT kilpailun johtaja ylituomari tuomarit, tuomarineuvosto ratamestari järjestyksenvalvonta

Lisätiedot

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt Mika Tervala Turvallisuusvastaava puh

Lisätiedot

Suomen Mestaruuskilpailut

Suomen Mestaruuskilpailut S Maastopyöräily XCO Suomen Mestaruuskilpailut 17.7.2011 Hyvinkää Tekninen opas 2011.10 Opasta täydennetään ennen kilpailua. Tarkistakaa kisan sivuilta, että käytössänne on uusin versio. www.hypy.fi Kilpailussa

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUKUTSU. Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUKUTSU Maastopyöräilyn Pivot Enduron vuoden 2013 ensimmäinen osakilpailu Sunnuntaina 28. huhtikuuta Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan kilpailun järjestäjän antamia ohjeita. Jokainen

Lisätiedot

kilpailun johtaja Tapio Niemi puh 040 5827 167 ylituomari Hannu Autio puh 0400 635 032 Raimo Sivula, Jaakko Kontula

kilpailun johtaja Tapio Niemi puh 040 5827 167 ylituomari Hannu Autio puh 0400 635 032 Raimo Sivula, Jaakko Kontula PIRKKA MTB, SM MARATON 15.09.2013 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT järjestävä seura Tampereen Yritys ry kilpailun johtaja Tapio Niemi puh 040 5827 167 ylituomari Hannu Autio puh 0400 635 032 tuomarineuvosto tuomarit

Lisätiedot

Riihimäki 28.-29.6. 2014

Riihimäki 28.-29.6. 2014 Maantiepyöräilyn Suomenmestaruuskilpailun tekninenopas Riihimäki 28.-29.6. 2014 www.hypykisat.fi Kilpailuorganisaatio Kilpailunjärjestäjä Riihimäen Kiista-Veikot ry Hyvinkään Pyöräilijät ry Kilpailun vastuuhenkilöt

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 Jenni Petrelius 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n, Suomen Pyöräilyunioni ry:n kilpailusääntöjä sekä näitä kilpailumääräyksiä.

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 4.-5.7.2015 Kultainen Kampi osakilpailu Master Cup osakilpailu

TEKNINEN OPAS. OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 4.-5.7.2015 Kultainen Kampi osakilpailu Master Cup osakilpailu TEKNINEN OPAS OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 4.-5.7.2015 Kultainen Kampi osakilpailu Master Cup osakilpailu PowerBar Tempo Pikku-Syöte Maantieajo Pyörä-Suvala Kriterium SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt

Lisätiedot

Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO. Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7.

Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO. Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7. Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7.2012 XCO-cupin 3. osakilpailu Kultainen Kampi osakilpailu TEKNINEN OPAS Rev.

Lisätiedot

IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku Syöte 15. 16.8.2015

IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku Syöte 15. 16.8.2015 TEKNINEN OPAS IKÄLUOKKIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT (juniorit ja mastersit), Pikku Syöte 15. 16.8.2015 1. KILPAILUISSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailuissa noudatetaan UCI:n ja SPU:n kilpailusääntöja

Lisätiedot

OULU-LEHDEN TERVAETAPIT

OULU-LEHDEN TERVAETAPIT TEKNINEN OPAS OULU-LEHDEN TERVAETAPIT 11. - 13.7.2014 Pikku-Syöte Velo PowerBar Tempo Special Bike Maantieajo Pyörä-Suvala Kriterium SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v.1.0 15.6.2015

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v.1.0 15.6.2015 1 / 5 Royal Pyöräily 5.7.2015 Royal Cycling Team Ry KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA TEKNINEN OPAS v.1.0 15.6.2015 1. Kilpailussa noudatettavat säännöt ja määräykset Tämä ohje koskee ainoastaan kilpasarjassa ajavia

Lisätiedot

Maantiepyöräilyn aika-ajo Suomenmestaruus tekninen opas. Riihimäki 27.6. 2014. www.hypykisat.fi

Maantiepyöräilyn aika-ajo Suomenmestaruus tekninen opas. Riihimäki 27.6. 2014. www.hypykisat.fi Maantiepyöräilyn aika-ajo Suomenmestaruus tekninen opas Riihimäki 27.6. 2014 www.hypykisat.fi Kilpailuorganisaatio Kilpailunjärjestäjä Riihimäen Kiista-Veikot ry Hyvinkään Pyöräilijät ry Kilpailun vastuuhenkilöt

Lisätiedot

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki Kilpailuohjeet Veteraanien SM-ampumahiihdot Seinäjoella 2015 Ohjelma pe 20.2 13,00 15,00 Harjoittelumahdollisuus 16,45 17,45 Kohdistus MN 120, 150, 180, 200 18,00 - Viestit MN 120, 150, 180, 200 la 21.2

Lisätiedot

Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän TEKNINEN OPAS

Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän TEKNINEN OPAS Kuusamo, Nyt kutsuu mua Kuusamo. Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän TEKNINEN OPAS Kuusamoajo, nro 81 Yhteislähtöinen maantiepyöräilyn PSM-kilpailu ja kuntoajo La 13.8.2011 SISÄLTÖ 1. Kilpailun toimihenkilöt...3

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 Hyvät kilpailijat Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Lohjan pienoisralliin. Olemme pyrkineet tekemään hyvän kilpailun, reitin, aikataulun sekä muiden järjestelyjen

Lisätiedot

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1. Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.2012 OHJELMA pe 27.1. 1600-1800 Harjoittelu la 28.1. 0830 Joukkueenjohtajien

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu KILPAILIJAOHJEET Kilpailupäivän aikataulu klo 8.00 klo 9.30 klo 10.00 klo 10.00 klo 11.01 klo 11.01 Kilpailukeskus ja -toimisto avataan, Hotelli Leikari, Haminantie 261, Kotka (liite) Kilpailupapereiden

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK Teijontie 345 25570 TEIJO Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-enduro SM-sarjan lämmittelykilpailun Meriteijon

Lisätiedot

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU Järjestäjä Rauman Purjehdusseura ry ( RPS ), Kuuskarintie 76 Aika 1. 3.8. 2014 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus

Lisätiedot

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE 1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1000 LAKES RALLY:n 22.08.2014 Luethan oheisen kilpailijaohjeen tarkasti, sillä se sisältää kilpailupäivien kannalta välttämätöntä tietoa. Tärkeimmät yhteystiedot:

Lisätiedot

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereelle Lamminpään Ulkoilumajan maastoon ajamaan XCM Marathon Cupin Finaalia ja junioreiden Kultaisen Kammen XCO finaalia!

Tervetuloa Tampereelle Lamminpään Ulkoilumajan maastoon ajamaan XCM Marathon Cupin Finaalia ja junioreiden Kultaisen Kammen XCO finaalia! Tervetuloa Tampereelle Lamminpään Ulkoilumajan maastoon ajamaan XCM Marathon Cupin Finaalia ja junioreiden Kultaisen Kammen XCO finaalia! Tämän ohjeen tarkoitus on auttaa jokaista osallistujaa saamaan

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA 08.07.2014 TURVALLISUUSSUUNNITELMA Maastopyöräilyn SM -kisaviikonloppu 2014 Kilpailunjohtaja Olli Lehtoranta 1. Tapahtuman kuvaus Ounaksen Pyörä-Pojat järjestää 18. - 20.07.2014 maastopyöräilyn SM -kisaviikonlopun.

Lisätiedot

21.2.2009 KILPAILIJAINFO

21.2.2009 KILPAILIJAINFO 21.2.2009 KILPAILIJAINFO www.markowa.com/had 21.2.2009 - Hankiralli KILPAILIJAINFO Kilpailupäivän aikataulu 21.2.2009 Kello 09.00 Kilpailutoimisto avataan 09.00 Kilpailupapereiden tarkastus ja materiaalin

Lisätiedot

Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014

Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Kilpailuohjelma: Perjantai 31.1.2014 16.00 karsinta Naiset 1,1 km / Miehet 1,4km vapaa hiihtotapa Alkuerät 17.30 Naisten I alkuerä 17.36 Naisten II alkuerä

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS 4.3.2016 HS-LOPPUKILPAILU KUOPIO HENKILÖKOHTAISET MATKAT AGENDA 1. Läsnäolijoiden toteaminen 2. Kilpailuorganisaation esittely 3. Tuomarineuvoston esittely 4. Ilmoittautumiset

Lisätiedot

OHJEET KILPAILIJOILLE

OHJEET KILPAILIJOILLE Ampumahiihdon kansalliset kilpailut ja nuorten Kontiolahti OHJEET KILPAILIJOILLE AMPUMAHIIHDON KANSALLISET JA NUORTEN MM-KATSASTUKSET OHJEET KILPAILIJOILLE OHJELMA Lauantai 10.12. Klo 09.00 Kilpailutoimisto

Lisätiedot

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS TERVAETAPIT 6.-8.7.2012 Special Bike Velo PowerBar Tempo City Sport Ajo Pyörä-Suvala Kriterium

TEKNINEN OPAS TERVAETAPIT 6.-8.7.2012 Special Bike Velo PowerBar Tempo City Sport Ajo Pyörä-Suvala Kriterium TEKNINEN OPAS TERVAETAPIT 6.-8.7.2012 Special Bike Velo PowerBar Tempo City Sport Ajo Pyörä-Suvala Kriterium SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Osakilpailut

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT TENGTOOLS-ralli 22.8.2015 Kansallinen / F-cup ja Itä-Suomen alueen 3 aluemestaruus-osakilpailu Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry Kitee 1. OHJELMA 9.7.2015 11.8.2015 klo 21.00 16.8.2015

Lisätiedot

122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE

122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE 122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE YHTEYSTIETOJA KILPAILUN JOHTO Järjestelytoimikunnan pj. Veikko Anttonen 050 517 0884 Kilpailun johtaja Sauli Ylitalo 0400 683 266 Kilpailusihteeri Ville Kukkonen

Lisätiedot

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio

Lisätiedot

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE Versio 1.1, (julkaistu 17.4.2016) Säännöt ja kilpailuohje päivittyy kevään aikana, lopullinen versio julkaistaan viimeistään viikkoa ennen kilpailupäivää. Trail Triathlon SÄÄNNÖT JA KILPAILUOHJE TRAIL

Lisätiedot

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 OHJAAJAINFO Ajo-ohje Varikko ja kilpailutoimisto sijaitsevat Korvenkylän koululla ja sen välittömässä läheisyydessä, osoite on Korventie

Lisätiedot

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen

Lisätiedot

MAANTIEPYÖRÄILYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 15. - 17.6.2012 ---------------2 1. Kilpailun

MAANTIEPYÖRÄILYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 15. - 17.6.2012 ---------------2 1. Kilpailun Tekninenopas MaantiepyöräilynSM-kilpailut 15.-17.6.2012 MAANTIEPYÖRÄILYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 15. - 17.6.2012 ---------------2 1. Kilpailun toimihenkilöt----------------------------------------------------------------------------------2

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI 9.10.2010

POHJANMAA RALLI 9.10.2010 POHJANMAA RALLI 9.10.2010 NEAFP Historic Rally Trophyn 7. osakilpailu, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMWOriginalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu Tervetulua Pohojanmaalle, täälon

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku. Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011

Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku. Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011 Paritempon SM-kilpailut 31.8.2013 Pori Noormarkku Antti Haavisto 2011, Venla Koivula ja Terhi Martikainen Paritempon SM-kilpailut, Kirkkonummi 2011 / TEKNINEN OPAS www.koivistonisku.fi Kilpailu nro 69

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012 1 KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012 KILPAILUORGANISAATIO Kilpailun johtaja Ratamestari Ammunnan johtaja Maali Tuloslaskenta Kuulutus

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. XXIV OULUJÄRVI-RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT XXIV Oulujärvi-ralli 28.9.2013 Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ja Naisten SM-sarjan osakilpailu Alue 1:n ja Alue 3:n aluemestaruusosakilpailu Kajaanin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen

Lisätiedot

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 1 AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 1 KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 12.-13.2.2011 KILPAILUORGANISAATIO Kilpailun johtaja Ratamestari Ammunnan johtaja Lähdönjohtaja Maali Tuloslaskenta

Lisätiedot

KÄSIOHJELMA. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden Kunta

KÄSIOHJELMA. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden Kunta KÄSIOHJELMA Kontiolahden Urheilijat ry Kontiolahden Kunta 1 Hyvät ampumahiihdon ystävät Tervetuloa kilpailijat, valmentajat ja tukijoukot rulla-ampumahiihdon SMkilpailuihin Kontiolahdelle. Kontiolahden

Lisätiedot

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE Nuorten ohjaajakokous kilpailutoimiston läheisyydessä Kilpailupaikka on Karkkilan Teollisuuskylässä VT2 varressa. Kilpailupaikalle on opastus

Lisätiedot

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää juniori-, väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 18. lokakuuta Oulussa. Aika: Lauantaina 18. lokakuuta 2014 Kilpailupaikka: Kenelle:

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen sääntöjä. KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Ukonniemen alueella Aviasport Areenalla

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Läsnäololista kiertää kokouksessa Tapahtuman johtaja: Kauko Tikkanen Pyhäjärven kaupunki: Mauno Ranto Pyhäjärven Pohti: Anne Happo Lamminahon Ahto: Erkki Ryynänen Media

Lisätiedot

KILPAILUNJOHTAJAT: Teemu Tikkaoja 040 500 7492 Lasse Lae 0500 661 381. SIHTEERI: Tiina Lae 050 500 2989. TURVAPÄÄLLIKÖ: Teemu Sillanpää 040 746 2876

KILPAILUNJOHTAJAT: Teemu Tikkaoja 040 500 7492 Lasse Lae 0500 661 381. SIHTEERI: Tiina Lae 050 500 2989. TURVAPÄÄLLIKÖ: Teemu Sillanpää 040 746 2876 KILPAILUNJOHTAJAT: Teemu Tikkaoja 040 500 7492 Lasse Lae 0500 661 381 SIHTEERI: Tiina Lae 050 500 2989 TURVAPÄÄLLIKÖ: Teemu Sillanpää 040 746 2876 RATATUOMAREIDEN PÄÄLLIKKÖ: Ismo Lepistö 040 864 4303 KILPAILIJOIDEN

Lisätiedot

BLACK ROCKET RALLI 17.5.2008

BLACK ROCKET RALLI 17.5.2008 BLACK ROCKET RALLI 17.5.2008 KILPAILIJAINFO KILPAILUPÄIVÄN AIKATAULU 8:30 Kilpailutoimisto avataan 9:00 Ilmoittautuminen alkaa, Ylikylän koulu, Koulutie 2, Turenki Jaetaan katsastuspöytäkirja, kilpailunumerot

Lisätiedot

1. Ampiais Rallispecial 3.3.2013 KILPAILIJAOHJE

1. Ampiais Rallispecial 3.3.2013 KILPAILIJAOHJE 1. Ampiais Rallispecial KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1. Ampiais Rallispecial kilpailuun! Tänä vuonna ovat säät suosineet kilpailureitin tekijöitä ja on saatu luotua todella hieno talvinen kilpailu, josta

Lisätiedot

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo KILPAILUN SÄÄNNÖT Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 16.03.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Optimisti ranking Optimist Kadetti regatta Europe SM kilpailut Laser ranking 7 ja Finn ranking Järjestäjä: Date: 21 24.8.2014 KILPAILUKUTSU Turun Pursiseura (TPS), yhdessä

Lisätiedot