RIA ETELÄ-POHJANMAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RIA ETELÄ-POHJANMAA"

Transkriptio

1 RIA ETELÄ-POHJANMAA

2 TOUKUKUUN TIEDOTE 2 Puheenjohtajan palsta 3 Mediakortti 4 E-P:n RIA ry:n toimintakalenteri, STTK tiedottaa 5 E-P:n RIA ry:n hallitus 6 Edunvalvonta 7-8 Vuosijuhla ja teatteri 10 Ikaalisten kylpylän tiedote PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kiitos kaikille 45-vuotis juhlaan osallistuneille ja onnea vielä palkituille jäsenille. Illan päätösohjelmassa ollut teatteriesitys oli mainio kannanotto aina ajankohtaisesta vanhusten laitoshoidosta. Näyttelijät onnistuivat hyvin. Sähköpostiosoitteita on varmasti taas muuteltu ja muutetaan jatkossakin. Ilmoittakaa ihmeessä hyvät jäsenet uusi shp-osoitteenne Heikki Jaskarille osoitteeseen rkl.h.jaskari@gmail.com tai Muistutan vielä selvyyden vuoksi, että Kesäriaa ei järjestetä tänä vuonna. Liitolla tulee muutenkin olemaan tarve muuttaa jatkossa Kesäria- tapahtumaa, mutta aika näyttää miten. Toukokuun lopussa on sitten kevätkauden viimeinen RIA-ilta, johon olette kaikki tervetulleita. Kesällä otettaneen osaa joihinkin tapahtumiin, mutta niistä ilmoitetaan sitten kotisivuilla tarkemmin. Kiitän kaikkia tästä kaudesta ja toivotan samalla kaikille hyvää kesää. Terveisin, Kimmo Hakola, puheenjohtaja Kimmo.hakola@netikka.fi,

3 MEDIAKORTTI Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry Yhteystiedot: Kirkkokatu 23, Seinäjoki, p Painos: 480 kpl Sähköpostissa jaettavassa pdf-lehdessä mainokset ovat värillisiä. Jäsenten yrityksille myönnetään 20 % alennus mainoshinnoista. Tiedotteen mainoshinnat ovat (sis. alv): Koko sivu, 100 euroa /kerta Puoli sivua, 60 euroa /kerta 1/3 sivu, 50 euroa /kerta Kysy myös koko vuoden mainoksesta. Ilmoitusalan myynti: Heikki Jaskari, p Ulkoasu ja taitto: Kimmo Hakola ja Heikki Jaskari Paino: Multiprint Oy, Seinäjoki - HUOM.! Muistakaa ilmoittautua TALKOO-risteilylle oikeutetut ajoissa. Ilmoittautuminen markus.koivusalo@netikka.fi tai puh

4 YHDISTYKSEN TOIMINTAKALENTERI RIA-ilta Lapualla klo 18 rautakauppa Rautajuntti Oy:ssä. Illan isäntänä toimii uusi kauppias Jari Haapala. Matkalle lähdetään klo Seinäjoen ABC:lta kimppakyydillä. Jari on järjestänyt kokoustilat ja luvannut paistella paikallaolijoille makkaraa illan aikana. Rautajuntin osoite on: Palomiehentie 1, LAPUA klo Lähtö ABC- Seinäjoki ajoreitti alustavasti Kurikan kautta aikataulu tarkentuu ilmoittautumisen jälkeen. (Yhteiskuljetus) Tutustuminen Kauhajoen Nummijärven nähtävyyksiin Alpon savanni ja Erkki kalliomäen Kammi-kylään. Lisätietoa netistä Alpon savanni ja käsittämättömän kekseliäisyyden Kammi-kylä. Sitten patikkaretki Kauhanevalle 4,5 km, josta 2 km pitkospuita. Mahdollisuus makkaran paistoon ja lintujen tarkasteluun lintutornista. Tervetuloa jäsenet puolisoineen Ilmoittautumiset mennessä Heikki Jaskari rkl.h.jaskari@gmail.com tai Kesäteatteri heinäkuussa. Aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin yhdistyksen kotisivuilla Valtakunnallinen Senioripäivä Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja Heikki Jaskari rkl.h.jaskari@gmail.com tai Senioritalkoot Ylläs. Lisätietoa Syksyn ulkomaan matka STTK TIEDOTTAA Katso STTK:n kannanottoja linkistä: LUE: 4

5 Hallituksen jäsenet Kimmo Hakola Kyllikki Pere Heikki Jaskari Anne-Maija Aalto Minna Peltola Markku Kuutti Janne Kuuppelomäki Harri Ojala Leena Tuomisto Lauri Väisänen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri/ tiedotus rahastonhoitaja serenööri jäsen opiskelijayhteyshenkilö/tiedotus varajäsen ja STTK edustaja varajäsen opiskelijavarajäsen VINKKI! SÄHKÖPOSTIOSOITTEEN PÄIVITTÄMINEN! Muista päivittää käyttämäsi yhteystiedot yhdistykseen. Ilmoita myös kaverisi sähköposti jos hän ei ole postituslistalla. Päivittäkää sähköpostiosoitteet myös RIA ry:n henkilörekisteriin. Silloin saat jäsenenä ajankohtaista tietoa koulutuksista ja tapahtumista. 5

6 Edunvalvonta Mitä rakennusteollisuuden julistama työsulku tarkoittaa rialaisille? Rakennusteollisuus RT:n toimialaliitot julistivat rakennusteollisuuteen kattavan työsulun 10. toukokuuta alkaen. Sulku koskee RT:n liittoyhteisön kaikkien toimialojen jäsenyrityksiä. Eli kaikkien RT:n ja sen jäsenliittojen jäsenyritykset keskeyttävät työnteon ja palkanmaksun RAKENNUSLIITON jäseniltä. Työsulku ei koske rialaisia opiskelijoita, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä. Rialaiset menevät normaalisti töihin työsulun alkaessa. Työnantajat eivät saa estää tai keskeyttää rialaisten työntekoa tai palkanmaksua. Vaikka rakennustoiminta keskeytyisi, työnantajien pitää maksaa palkkaa rialaisille. Seuraa liiton nettisivuja ja facebook-sivustoa. Lisätietoja: RIAn edunvalvontapäällikkö Antti Aarnio ). 6

7 VUOSIJUHLA JA TEATTERI Tilaisuuteen osallistui 44 henkilöä Juhlan aikana jaettiin ansiomerkkejä ja muita muistamisia Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi Kimmo Hakola RIA ry:n ansiomitallit Hopeinen Markus Niemelä Jorma Ojala Pronssi Anne-Maija Aalto Juha Tikkala E-P:n RIA ry:n pöytästandaari n:o 38 Noora Kangastupa Mitallin saajat: Jorma Ollila, Kimmo Hakola ja Markus Niemelä 7

8 Juhlakansaa coctail ruokailussa RIA-illan kuvia Hämeen laaturemontti Oy esittelijänä Esittelijä Juho Viitala 8

9 9

10 10

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2018 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-Ilta ja Sarkamessujen jäsenetu 6 Ikaalisten kylpylän huoneiston

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 7 Ikaalisten kylpylän huoneiston käyttö RIA:n jäsenille 5 Toisen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Sisäilmaongelmat työpaikalla 8 Rakennusurakoitsijan sopimustekniikka-koulutus 10 Tiedote

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 2 Puheenjohtajan palsta 3 Mediakortti, Pytingin jäsenetu 4 E-P:n RIA ry:n toimintakalenteri, STTK tiedottaa 5 E-P:n RIA ry:n hallitus, kevätkokouksen esityslista 6 ja 7 E-P:n

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 MARRASKUUN TIEDOTE Hyvää alkutalvea ystävät! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Meillä RIAlaisilla ja RKMlläisillä oli ilo saada Tohtori Kiminkinen kertomaan ihmisiä vaivaavista oireista,

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 TOUKOKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Huhtikuun RIA-ilta 7 Puu-Hubi 8 Valmistuvien ilta 15.4. 9 Ilmoittatuminen siltatyömaaretkelle

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5-6 Hallituksen vaihtokokous 7 Alkavat koulutukset ammattikorkeakoulussa insinööreille

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 7 Rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutus 12 Ilmoittautumislomake rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutukseen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 SYYSKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Messualueen tutustumiskäynti 6 KesäRIA Tampereella 7 Roadshow uusista asetuksista ja ohjeista

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 MARRASKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Toimintakalenteri vuodelle 2015 9 Tiedote jäsenille 10 Pytinki Oy:n kiitokset vuodesta

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-ilta 24.11. 6 Liittokokousterveiset 7 Rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 HUHTIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5-7 Muistoja Ylläkseltä viikolta 11 8 Kannattajäsenten edut Kutsu kevätkokoukseen

Lisätiedot

MARRASKUUN NUMEROSSA MEDIAKORTTI

MARRASKUUN NUMEROSSA MEDIAKORTTI ETELÄ-POHJANMAA 2017 MARRASKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Ylimääräinen vuosikokous Marraskuun RIA-ilta 6-7 RIA-ilta 26.10.2017

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 6 Ilmoittautuminen kesäteatteriin 7 Toukokuun RIA-ilta K-Raudassa 8

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Vuosikokouskutsu 7 CAD-koulutus (Sedun järjestämä) 7 RIAn järjestämät

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Ylimääräinen vuosikokous ja Sarkamessujen kökkä-ilmoittautuminen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 TOUKOKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-ilta 24.5.2017 Vuoden Kökkäläinen 6 KesäRIA Joensuussa 7 SenioRIA

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-ilta 26.01 6 Pikkujoulut 17.12.2016 7 Rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

LOKAKUUN NUMEROSSA MEDIAKORTTI

LOKAKUUN NUMEROSSA MEDIAKORTTI ETELÄ-POHJANMAA 2017 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Työmaavierailu 19.10.2017 Ilmoittautuminen ensilumen leirille 6-7

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 MAALISKUUN NUMEROSSA 2 Puheenjohtajan palsta 3 Mediakortti Pytinki tiedottaa 4 Yhdistyksen toimintakalenteri STTK tiedottaa 5 Hallituksen jäsenet Kutsu 45-vuotis juhlaan ja teatteriin

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 SYYSKUUN TIEDOTE Hyvää syksyn alkua ystävät! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kuivan kesän jälkeen saapuivat odotetut sateet. Kesän kuivuus on laskenut vedenpintoja niin maan päällä kuin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-ilta 23.2. 6 Muuttuva rakentamismääräyskokoelma-seminaari 7-8

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Korjausrakentamisen iltakoulu 6 STTK:n tarjoama leffailta 7 Roadshow uusista asetuksista

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 MAALISKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Muuttuva rakentamismääräyskokoelma -seminaari 6 Maaliskuun RIA-ilta,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Työmaakäynti 14.6.2017 6 Kesäteatteri 2017 7 KesäRIA Joensuussa 8-9

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 HUHTIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Työmaakäynti Aamunkoi-silta Vuoden Kökkäläinen 6 E-P RIA ry:n kevätkokous

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 TOUKOKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Kannattajajäsenten edut Toukokuun RIA-illan tiedot 6 Osallistuminen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Insinöörikoulutus (ylempi AMK) 6 Puurakentamisen kontaktipäivä 27.3.2015 8 Rakentajalaatan

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 MAALISKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 6 RIA-lehti: rakentajalaatan luovutus 7 Kannattajäsenten edut Maaliskuun

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Korjausrakentamisen iltakoulut 6 Ilmoittautuminen hiihtoretkelle Ylläkselle Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA ja RKL kouluttaa: asbestilainsäädäntö 6 Kannattajajäsenyys 7

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Ilmoittautuminen hiihtoretkelle 6 Keilaushaaste juniorit vs seniorit 7 Kannattajajäsenyys

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 MARRASKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 Tuleva ja mennyt RIA-ilta 7-8 Berliinin matkan tunnelmat 9 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 MAALISKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Insinöörikoulutus (ylempi AMK) 8 Puurakentamiselle elinvoimaa Etelä-Pohjanmaalle 8 TYKY-päivään

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 HUHTIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 TYKY-päivään ilmoittautuminen 7 Puu-Hubin jatkuminen 8 Kutsu kevätkokoukseen 9 Tutustumiset

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2016 SYYSKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 6 RIAn koulutustiedote 7-10 KesäRIA 2016 10 Syyskuun RIA-illan ohjeistus

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 MARRASKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 RIA-Ladyt goes Juurella 7 Ensilumen leiri Ylläksellä 8 Ilmoittautuminen pikkujouluun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2017 SYYSKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-ilta 28.9.2017 Ilmoittautuminen talkoisiin Käsityömessuille 6

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA

RIA ETELÄ-POHJANMAA RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1 LOKAKUUN TIEDOTE Kohti vuosikokousta! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kävin viime viikolla RIA-liiton edustajan Katriina Kukkosen kanssa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa tapaamassa aloittavia

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Jäsentiedote 2/2015 Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Sääntömääräisen syyskokouksen ohjelma 19.11.2015 Paikkana on Tays, Teiskontie 35, 33100 Tampere Klo

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Puheenjohtaja ja hallitus Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2018 jatkaa Anja Komulainen. Syyskokouksen päätös oli yksimielinen. Hallituksen kokoonpano vuonna 2018: varsinainen

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Hyvät ammattisisaret ja -veljet

Hyvät ammattisisaret ja -veljet Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Yhdistystoiminta alkaa jälleen kesätauon jälkeen. Monille jäsenille taukoa ei paljoa tullut, kun asuntomessujen neuvontapisteellä oli koko messujen

Lisätiedot

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista.

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista. Riihimäen kaupunki Pöytäkirja Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.2.2014 kello 18.20-19.20 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 25.01.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 16.03.2016 klo 19.00 1(2) Paikka RTV-Yhtymä Oy, Herajoentie 13, 11710 Riihimäki

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia.

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia. 1 Etelä-Pohjanmaan kirkkomusiikkipiiri Sihteeri Paula Kari Torpparinkatu 8, 60320 Seinäjoki puh: 040-7601772 1/18 sähköposti: epkmp@netikka.fi 26.1.2018 Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja veljet Tässä kevään viimeinen paperitiedote. Kuukausikokouksessa oli hyvin osanottajia, vaikka Pytinkimessut varmaankin vähensi jonkun verran paikalle päässeitä.

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.02.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali.

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali. Merkkiohjesääntö 1 (5) Suomen Kiinteistöliiton merkit Suomen Kiinteistöliitto myöntää tunnustuksena ja sen jäsenyhdistykset myöntävät tunnustuksena ansiomerkkejä ja mitaleja sekä kunniamerkkejä ansiokkaasta

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot